TOIMINTALINJAT JA TOIMINTAOHJELMA 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTALINJAT JA TOIMINTAOHJELMA 2016"

Transkriptio

1 TOIMINTALINJAT JA TOIMINTAOHJELMA 2016 Työfysioterapeutit ry on Suomen Fysioterapeutit ry:n jäsenyhdistys. Yhdistyksen y-tunnus on ja yhdistysrekisterinumero on Yhdistyksen nimi on ruotsiksi Föreningen för Företagsfysioterapeuter i Finland ja englanniksi suositellaan käytettävän The Association of Finnish Physiotherapists in Occupational Safety and Health. Vuosi 2016 on yhdistyksen 40. toimintavuosi. Työfysioterapeutit ry on Suomen Fysioterapeutit ry:n jäsenyhdistys, Suomen Fysioterapeutit ry on järjestäytynyt Tehy:yn. Arviolta miljoona henkilöä kärsii jostakin tuki- ja liikuntaelinvaivasta jatkuvasti ja näistä noin :lla on pysyvää toiminnallista haittaa. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat yksi suurimmista sairauspoissaolosyistä. Työelämän haasteina ovat osatyökykyisten ja ikääntyvien työssä jaksaminen. Samanaikaisesti työn vaatimukset ja työolot muuttuvat. Haasteita aiheuttaa myös nuorten työntekijöiden heikentynyt fyysinen suorituskyky ja työn mielekkyyden löytäminen. Yhteiskunnalliset muutokset ja taloudellisen tilanteen heikentyminen saattavat heijastua työelämässä olevien työssä selviytymiseen ja siten lisätä työssä kuormittumista. Työterveyshuolto tekee työtä työikäisten terveyden edistämiseksi, työtapaturmien ja ammattitautien ennaltaehkäisemiseksi ja työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Työkyvyn ylläpitämisessä tai palauttamisessa on tärkeää yhteistyö työterveyshuollon ja työpaikan eri toimijoiden välillä. Työterveysyhteistyö korostuu nykyisessä lainsäädännössä ja hyvässä työterveyshuoltokäytännön ohjeistuksessa. Tavoitteena on etsiä ratkaisuja työkykyyn liittyvissä ongelmissa työpaikan ja työterveyshuollon yhteisin voimin. Työterveyshuollolla on myös oma roolinsa työssä olevien kuntoutuksessa, joka tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden pysyä työelämässä tai palata sinne sairauksista huolimatta. Työterveyshuollon tärkeimpiä tehtäviä kuntoutuksen suhteen ovat kuntoutustarpeen selvittäminen, ohjaus kuntoutukseen oikea-aikaisesti ja kuntoutuksen jälkeinen työssä selviytymisen seuranta. Kuntoutuksen määrärahojen huomattava karsiminen lisää paineita työterveyshuollon toimivuuteen, kustannustehokkuuteen ja laatuun. Työterveyshuollon toimintaa ohjaa Työterveyshuoltolaki (1383/2001) ja valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta (708/2013) sekä valtioneuvoston asetus terveystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä (1485/2001). Työterveyshuoltolaki edellyttää keskimäärin 7 päivän vuosittaista ammatillista täydennyskoulutusta työterveyshuollon ammattihenkilöiltä ja asiantuntijoilta.

2 Työfysioterapeutti on työterveyshuollon asiantuntija työterveyshuollon moniammatillisessa työryhmässä. Työfysioterapeutilla on laillistetun fysioterapeutin pätevyys ja lisäksi vähintään viidentoista opintopisteen laajuinen työterveyshuollon koulutus kahden vuoden kuluessa siitä, kun hän aloittaa asiantuntijatoiminnan. Työfysioterapeutin keskeisiä asiantuntemusalueita ovat - ergonomiatoiminta työpaikalla; toimenpiteiden kohdistuessa yksilöön, työyhteisöön tai ryhmään - työntekijän työ- ja toimintakyvyn edistäminen työntekijän omassa työympäristössä - uusien työskentelytilojen suunnitteluun ja ergonomisten työvälineiden valintaan osallistuminen - asiakkaan fysioterapeuttinen tutkiminen ja ohjaus sekä tuki-ja liikuntaelinoireissa että hengitys-ja verenkiertoelinoireissa ja niiden ehkäisyssä - kokonaisvaltaisen toiminta- ja työkyvyn mittaaminen ja arvioiminen yhteistyössä muun työterveyshuoltohenkilöstön kanssa Työfysioterapeutit ovat lisäksi mukana moniammatillisessa työterveyshuollon toiminnassa, suunnittelussa ja toteutuksessa sekä erilaisissa kuntoutusprosesseissa. 1. TOIMINTA-AJATUS Työfysioterapeutit ry on jäseninään olevien työfysioterapeuttien yhdysside. Yhdistys toimii työfysioterapeuttien ammattitiedon ja -taidon kehittämiseksi sekä edistää osaltaan työfysioterapeuttien asemaa ja työfysioterapian tunnettavuutta. Toiminnassaan yhdistyksellä on tavoitteena työfysioterapeuttien riittävä asiantuntemus työfysioterapiapalvelujen tuottamiseen ja kehittämiseen. Yhdistys arvostaa toiminnassaan asiantuntijuutta, eettisyyttä, edistyksellisyyttä, jäsenlähtöisyyttä ja yhteistyökykyä. 2. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tehtävänä on ammatillinen edunvalvonta. Yhdistyksen tavoitteena on säilyttää nykyiset jäsenet, saada jäseniksi kaikki työterveyshuollon piirissä toimivat sekä työterveyshuollon pätevöitymiskoulutuksesta valmistuvat fysioterapeutit. Työfysioterapeuttien aseman vahvistamiseksi liiton päätöksenteossa tavoitteena on, että mahdollisimman moni varsinainen jäsen liittyisi liittoon yhdistyksemme kautta. Myös työfysioterapian aseman ja tunnettavuuden edistäminen on tärkeää. Liiton yhteisöjäsenenä tehdään yhteistyötä liiton kanssa ja yhdenmukaistetaan jäsentoiminnan tavoitteita.

3 TULOSKORTTI: Järjestötoiminta 2016 Näkö- kulma Strategiset linjaukset/teemat Käytännön toteutus Toiminnan arviointi Tavoitetaso 2016 Toteuma 1. Jäsenhankinta 1.1. Informoidaan (yhdistyksen toiminta-ajatus, verkkosivut ja jäsenhakemus) pätevöitymiskoulutuksesta vastaavat tahot ja kouluttajat (TTL ja amk:t) 1. Pyritään saamaan vuosittaiset koulutuspaikat selville 1. Työterveyshuoltoon hakeutuvat työfysioterapeutit liittyvät jäseniksi 1.2. Päivitetty esittelydiasarja Työfysioterapia osa työterveyshuoltotoimintaa on saatavissa yhdistyksen sivustolta 1.2 Päivitetty pdfversio on yhdistyksen verkkosivustolla 1.2. Kouluttajatahot saavat aineiston helposti käyttöönsä Jäsenyys 2. Jäsenyyden vahvistaminen 2.1. Vuoropuhelu jäsenten kanssa toimintatarpeista mm. jäsenkyselyin, tietojen päivitys 2.1. Toimintasuunnitelma tarvelähtöinen, aktiivinen jäsenistö 2.1. Työterveyshuollossa toimivat pysyvät yhdistyksen jäseninä 2.2. Alueellisten verkostojen tukeminen: - sähköinen viestintä -nettisivujen aktiivinen käyttö 2.2. Toimivat alueelliset verkostot, aluetoiminnasta tiedottaminen nettisivuilla 2.2. Toiminnan käynnistyminen niillä alueilla, joissa toimintaa ei vielä ole, ja alueyhdyshenkilöiden toiminnan tukeminen 3. Jäsenten yhteystiedot 3. Muutosilmoituslomake saatavilla verkkosivuilla 3. Jäsenistö pitää yhteystietonsa ajan tasalla 3. Jäsenrekisteri on päivitetty

4 1. Yhdyshenkilöverkostojen toiminnan arviointi ja kehittäminen 1. Liiton yhteisöjäsenten tapaamiset 1. Tapaamisiin osallistumisen ja hyödyn arviointi yhdistyksen kannalta 1. Tapaamisiin osallistuu hallituksen edustaja Yhdistyksen ja liiton välinen yhteistyö 2. Työfysioterapian aseman edistäminen 3. Yrittäjäyhdyshenkilö ja yrittäjäjäsenet 2.1. Tehdään yhteistyötä lausuntojen ja kommenttien antamisessa 2.2. Kutsutaan liiton hallituksen edustaja hallituksen kevään kokoukseen keskustelemaan yhteistyöstä ja ajankohtaisista asioista 3.1. Jäsenhakemuksessa ilmoitetaan yrittäjyys/ palkansaaja Yhdistyksellä on nimetty yrittäjäyhdyshenkilö, joka on hallituksen edustaja liiton suuntaan yrittäjäasioissa 2.1. Hyödyn arviointi saatujen lausuntojen/ palautteiden perusteella 2.2. Tapaaminen on toteutunut ja konkreettisista toimista on sovittu 2.1. Kirjatut lausunnot ja muistiot, hyödyn arviointi kerran vuodessa 2.2. Toimintaa kehitetään yhteistyössä liiton kanssa Yhdistyksen yrittäjäjäsenet ovat hallituksen tiedossa 3.3. Yrittäjien tietopaketti jäsensivuilla pidetään ajan tasalla Yhdistyksen wwwsivujen yrittäjäosio on ajan tasalla Yrittäjänä toimivat työfysioterapeutit saavat tukea toimintaansa www-sivujen kautta.

5 Yhteistyö muiden sidosryhmien ja järjestöjen kanssa 1. Työterveyshoitajat, työterveyslääkärit, työterveyspsykologit 2. Suomen Tule ry 3. Suomen Työnäköseura 4. Työympäristömitali-työryhmä 5. Suomen Ergonomiayhdistys, Ery ry 6. STM/tth:n neuvottelukunta 7. WCPT 1.1. Aktivoidaan yhteistyötä 1.2. Osallistutaan yhteistyöpalavereihin Yhdyshenkilöt raportoivat toiminnasta Yhteistyöjärjestöiltä pyydetään artikkeleita toiminnastaan yhdistyksen verkkosivuilla julkaistaviksi Yhdistyksen jäsenet osallistuneet tilaisuuksiin 1.2. ja 1.1. Arvioidaan yhteistyön kehittymistä ja tuloksia Yhdyshenkilöt toimittavat lyhyen kirjallisen raportin kokouksien päätöksistä ja tekevät lyhyen koosteen toimintakertomusta varten 1. Yhteistyö lisääntyy työterveyshuollon toimijoiden kesken 1.2. Hallituksen edustaja on osallistunut yhteistyöpalavereihin Työfysioterapeuttien näkyvyys ja yhteistyön aktivoiminen/kehittäminen 8. Pohjoismainen yhteistyö

6 3. TYÖFYSIOTERAPEUTTIEN JA TYÖFYSIOTERAPIAN ASEMAN EDISTÄMINEN Yhdistys pyrkii edistämään työfysioterapeuttien asiantuntijuuden ja palveluiden käytön lisääntymistä. Yhdistys seuraa työelämässä ja työterveyshuollon organisaatioissa tapahtuvien muutosten vaikutuksia työfysioterapeutin työhön. Yhdistys seuraa työterveyshuolto- ja muuta lainsäädäntöä, jolla on vaikutusta työfysioterapeutin työhön. Työfysioterapeuttien ammattipätevyyden ja roolin tarkentamista jatketaan edelleen toimimalla Sosiaali- ja terveysministeriön Työterveyshuollon neuvottelukunnan kehittämis- ja seurantajaostossa nimetyllä kaudella. Yhdistystä edustaa kehittämis- ja seuranrajaostossa kehittämisasiantuntija Riitta Partia Suomen Fysioterapeuttiliitosta kaudella Neuvottelukunnan tehtävänä on valmistella, koordinoida ja seurata työterveyshuoltolainsäädännön edellyttämän työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden ammatilliseen kehittämiseen liittyviä asioita ja työterveyshuollon toteutumista sekä tehdä tarvittaessa ehdotuksia työterveyshuoltoa koskevan lainsäädännön kehittämiseksi. Jäseniä kannustetaan erikoisasiantuntija-nimikkeen hakemiseen. Nimikkeen päivitetyt (Työfysioterapeutit ry:n ja Suomen Fysioterapeuttiliitto) kelpoisuusvaatimukset julkaistaan vuonna 2016 Suomen Fysioterapeuttien sivustolla: Yhdistys ylläpitää ja edistää toiminnallaan ammattietiikkaa ja kollegiaalisuutta. Työterveyshuollon eettisiä periaatteita ollaan päivittämässä. Yhdistys toimii uudistustyössä tarpeen mukaan.

7 TULOSKORTTI: Fysioterapian aseman edistäminen 2016 Näkö- kulma Strategiset linjaukset/teemat Käytännön toteutus Toiminnan arviointi Tavoitetaso 2016 Toteuma Työfysioterapeuttien ammattipätevyys ja rooli 1. STM:n TTH:n neuvottelukunnan kehittämis- ja seurantajaosto 1. Yhdistyksellä on jaostossa edustaja, joka huolehtii työfysioterapeuttien ammatillisten tarpeiden huomioinnista. 1. Yhdyshenkilöt toimittavat lyhyen kirjallisen raportin kokouksien päätöksistä ja tekevät lyhyen koosteen toimintakertomusta varten 1. Työfysioterapeuttien näkyvyys ja moniammatillisen yhteistyön edistäminen työterveyshuollossa Erikoisasiantuntija -nimike 1. Työfysioterapian erikoisasiantuntijanimikkeen tunnetuksi tekeminen 1. Yhdistyksen nettisivuilla on linkki liiton erikoisasiantuntijasivuille (Kriteerit ja hakuohjeet) 1. Seurataan uusien nimikkeen saajien määrää 1. Jäsenistö hakee nimikettä Työympäristö-mitali 1. Työympäristömitalien tunnetuksi tekeminen 1. Hakemusmenettely - ehdotuksia mitalien saajiksi toivotaan jäsenistöltä - ilmoitus hauista yhdistyksen verkkosivuilla 1. Seurataan uusien mitalien saajien määrää 1. Jäsenistölle haetaan mitaleita

8 Työn vaativuuden arviointi 1. Seurataan liiton toimintaa Työn vaativuuden arviointi kriteerit 1. Ohjataan jäseniä tutustumaan liiton kotisivuilla julkaistavaan materiaaliin 1. Jäsenistö saa ohjausta ja löytää tarvitsemansa tiedon Työfysioterapeutin työn sisältö ja asiakasmäärä 1. Seurataan jäsenistön työn sisällön nykytilaa 1. Jäsenhakemustietojen ja muutosilmoitusten perusteella seurataan työn painopistealueita 2. Jäsentietojen omatoiminen päivittäminen nettisivujen kautta 3. Jäsenkyselyn toteuttaminen tarvittaessa 1-3. Yhdistyksen jäsenten työn sisältö on hallituksen tiedossa 1-3. Yhdistyksen jäsenten työn sisältö on hallituksen tiedossa esim. jäsenkyselystä saadun tiedon perusteella Rakenteinen kirjaaminen 1. Työfysioterapeutin työn kirjaaminen 1. Osallistutaan asiantuntijajäseninä THL:n työryhmään: Rakenteisen kirjaamisen opas, 2. päivitys - työfysioterapian osalta 2. Seurataan rakenteisen kirjaamisen kehittämistä, huomioidaan otsikointi työfysioterapian näkökulmasta 1. Seurataan THL:n valtakunnallista suositusta sekä Fysioterapialiiton Rakenteinen kirjaaminen opasta (sen päivitetty versio on ilmestynyt syksyllä 2015) 1. Työfysioterapeutin työn kirjaaminen on linjassa valtakunnallisten suositusten kanssa

9 1. Työterveyshuoltolaki ja asetukset 1. Seurataan lain vaikutuksia työfysioterapeutin työssä ja niistä tiedottaminen liittoon ja päättäville tahoille 1-4. Tieto mahdollisista uudistuksista on nettisivuilla 1. Lain tulkintaan liittyen työfysioterapeuttien aseman vahvistaminen 1.2. Työfysioterapeuttien aseman vahvistaminen työterveyshuollon tiimissä Lainsäädäntö 2. Kelan säädökset 3. Työturvallisuuslaki 2. Seurataan työfysioterapeuttien asiantuntemuksen käyttöä työterveyshuollossa 3. Seurataan lain vaikutuksia työfysioterapeutin työssä ja vaikutuksista tiedottaminen liittoon ja päättäville tahoille 2. Työterveyshuolto Suomessa ja Kelan raportit 2. Tiedossa työfysioterapeuttien asiantuntemuksen käyttö 3. Lain tulkintaan liittyen työfysioterapeuttien aseman vahvistaminen työterveyshuollon moniammatillisessa tiimissä 4. Muut lait esim. verotus 4. Seurataan lain vaikutuksia työfysioterapeutin työssä ja vaikutuksista tiedottaminen liittoon ja päättäville tahoille 4. Lain tulkintaan liittyen työfysioterapeuttien aseman vahvistaminen

10 1. Jäsenpalvelu 1.1. Sähköpostipalvelu jäsenille 1.1. Yhteydenottoihin vastataan viikon kuluessa, vastaaja kirjaa asian ja se käsitellään hallituksen kokouksessa 1.1. Jäsenpalvelu toteutuu 100 % 1.2. Ajankohtaiset asiat ja ohjeet verkkosivuille 1.2. Asiat ovat luettavissa jäsensivuilla 1.2. Ajantasaiset verkkosivut 1.3. Telma lehti postitetaan jäsenille (4 numeroa vuodessa) 1.3. Jäsentiedot ajan tasalla 1.3. Jäsenedun toteutuminen Jäsenpalvelu 2. Tiedotus yrittäjäjäsenille 1.4. Jäsenedut jäsensivustolla: - Työterveyskirjasto - TTT-lehti 2.1. Sähköpostipalvelu jäsenille 1.4. Verkkosivujen moitteeton toiminta 2.1. Katso kohta Jäsensivuilta luettavissa em. julkaisut 2.1. Jäsenpalvelu toteutuu 100 % 2.2. Verkkosivujen Yrittäjyys-osio 2.2. Jäsensivuille täydennetään yrittäjätietoa 2.2. Sivujen päivitys tarpeen mukaan 3. Eettisyys fysio- /työfysioterapiassa 3.1. Seurataan liiton toimintaa fysioterapian eettisten periaatteiden osalta ja informoidaan jäsenistöä. 3.1 ja 3.2. Päivitetty tieto asiasta saatavilla jäsensivuilla 3.2. Seurataan työterveyshuollon eettisten periaatteiden uudistamista ja toimitaan tarpeen mukaan.

11 4. KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ Yhdistys toimii kansainvälisissä verkostoissa, joita ovat: WCPT työterveyshuollon verkosto ja pohjoismaiset työfysioterapiayhdistykset sekä Viron Fysioterapeutit. Tavoitteena on vahvistaa suomalaisen työfysioterapian kansainvälistä asemaa ja toimia vuorovaikutuksessa em. tahojen kanssa kansainvälisessä työterveyshuollon kentässä. Pohjoismaista yhteistyötä on suunniteltu toteutettavan NES-kongressien yhteydessä. TULOSKORTTI: Kansainvälinen yhteistyö 2016 Näkökulma Strategiset linjaukset/teemat Käytännön toteutus Toiminnan arviointi Tavoitetaso 2016 Toteuma Kansainvälinen verkottuminen 1. Osallistuminen WCPT:n työterveyshuollon verkostoon WCPT Physical Therapy Network for Occupational Health and Ergonomics 2. Pohjoismainen yhteistyö 3. Yhteistyö Viron kanssa 1.1. Yhdistys nimennyt yhdyshenkilöt hoitamaan kansainvälistä yhteistyötä 2. Yhteistapaaminen vuonna 2016 suunnitteilla 3. Tapaaminen/ yhteydenpito Viron Fysioterapeuttiyhdistykseen 1.1. Asian käsittelyä WCPT:ssä seurataan 2. Yhteistyön edistyminen 1. Verkostosta työterveyshuollon alajärjestöksi 2. Yhteisen toiminnan sisältö ja linjaus selvillä 3. Vuoropuhelun ylläpitäminen

12 5. TYÖFYSIOTERAPIAN TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN Yhdistyksen toiminnan tavoitteena on edistää työfysioterapian asiantuntemusta. Työfysioterapeutteja kannustetaan tekemään työterveyshuollon tutkimus- ja kehitystyötä. Jäsenillä on mahdollisuus hakea stipendiä yhdistyksen Stipendirahastosta. Fysioterapeutin on työterveyshuoltoon siirtyessään suoritettava kahden vuoden kuluessa työterveyshuollon pätevöittävät opinnot (15 op.). Lisäksi vuosittainen täydennyskoulutusvelvoite on keskimäärin 7 päivää vuodessa. Yhdistys järjestää jäsenilleen ajankohtaisista aiheista koulutuspäiviä, jotka hyväksytään täydennyskoulutukseksi. TULOSKORTTI: Koulutussuunnitelma 2016 Näkökulma Strategiset linjaukset/teemat Käytännön toteutus Toiminnan arviointi Tavoitetaso 2016 Toteuma Koulutuspolitiikka 1. Työterveyshuoltoon pätevöittävä koulutus 2. Työfysioterapeuttien määrä työterveyshuoltoon pätevöittävässä koulutuksessa 3. Ylempi korkeakoulutasoinen, työterveyshuollon osaamista syventävä koulutus 1. Yhdistyksen edustaja seuraa STM:n Tth:n neuvottelukunnan pätevöittävän koulutuksen toteuttajatahojen kehitystä 2. Koulutuspaikoista ja opinnoista on ajantasainen tieto yhdistyksen verkkosivuilla 3.1. Opinnoista on tietoa yhdistyksen verkkosivuilla 3.2. Yhdistyksellä on edustaja korkeakoulujen koulutuksen ohjausryhmässä Työterveyslaitoksessa 1. Tietojen ajantasaisuus 2. Tieto koulutuspaikoista, opinnoista ja valmistuneista 3.1. Verkkosivut ovat ajan tasalla 3.2. Tietojen ajantasaisuus 1. Hallitus tietää koulutuksen nykytilanteen 2. Alalle hakeutuvat löytävät tiedon yhdistyksen verkkosivuilta 3.1. Jäsenet tietävät syventävistä opinnoista 3.2. Hallitus tietää koulutuksen nykytilanteen

13 Koulutustilaisuudet, ammatillinen täydennyskoulutus 1. Syysopintopäivät 2. Kevätopintopäivä 3. TTP-päivät 1. Järjestetään kaksipäiväisinä marraskuussa 2. Järjestetään huhtitoukokuussa 3. Yhdistyksellä on edustaja TTP-päivien suunnittelutyöryhmässä Osallistujamäärä ja koulutuspalautteet Osallistujia niin paljon, että taloudellinen tulos on positiivinen Ohjelman kiinnostavuus ja ajankohtaisuus Ammattikorkeakoulut ja yliopistot 1. Kehittämistyöt, opinnäytetyöt ja väitöskirjat 1. Yhteydenpito kouluihin opinnäytetöiden referoimiseksi 2. Viestintätyöryhmä ja verkkotoimittaja poimivat opinnäytetöiden tiivistelmiä Theseus-tietokannasta 1. Tieto opinnäytetöiden aiheista (Theseus.fi) Työterveyshuoltoa käsittelevien töiden julkaisu jäsensivuilla

14 6. VIESTINTÄ Yhdistyksen viestintä on ennakoivaa, ajantasaista ja monimuotoista. Se tukee yhdistyksen toiminnan ja tarkoituksen toteutumista. Yhdistyksen kotisivut löytyvät osoitteesta Kotisivujen keskustelupalsta on luotu jäsenistön käyttöön, jonka tarkoituksena on tarjota jäsenistölle foorumi edistämään ammatillista keskustelua ja verkostoitumista. TULOSKORTTI: Viestintä 2016 Näkökulma Strategiset linjaukset/teemat Käytännön toteutus Toiminnan arviointi Tavoitetaso 2016 Toteuma Verkkoviestintä 1. Verkkosivujen aktiivinen kehittäminen 1.1. Avoimet sivut 1.2. Jäsensivut Artikkelit ja kirjoitelmat Kävijämäärien seuranta verkkosivujen laskurin avulla Verkkotoimittajan ja jäsenistön sivustolle tuottaman materiaalin määrä 1.1. Kävijämäärien kasvu 1.2. Sujuva, helposti löytyvä viestityskanava Keskimäärin kerran kuukaudessa ko. sivustolle tuotetaan uusi artikkeli 2. Ajantasaisuus 2. Sivujen päivittäminen 2. Toteutuminen suunnitelman mukaan 2. Sivujen aktiivinen ja ajantasainen päivittäminen

15 Markkinointiviestintä 1. Jäsenyyden vahvistaminen 2. Yhteistyötahojen järjestämät tilaisuudet 4. Esitteet 1. Reagoidaan jäsenistöltä tuleviin palautteisiin. 2. Yhteistyötahojen avustaminen tilaisuuden markkinoinnissa 4. Sähköiset versiot ovat nettisivuilla ja painettuja on sihteerillä 1. Arvioidaan sivujen toimivuutta palautteiden avulla. 2. Toimeksiantojen määrä 4. Esitteitä jaettu halukkaille 1. Sivut vastaavat jäsenistön tarpeisiin 2. Tiedotus kohderyhmälle on hoidettu 4. Saatavuustieto ja esitteiden käyttökelpoisuus

16 7. HALLINTO JA TALOUS Yhdistyksen toiminnasta vastaa hallitus sopimansa työnjaon mukaisesti. Yhdistyksen talouden perustana ovat jäsenmaksut ja koulutuspäivien tuotot. TULOSKORTTI: Yhdistyksen strateginen johtaminen, Hallinto ja talous 2016 Näkökulma Strategiset linjaukset/teemat Käytännön toteutus Toiminnan arviointi Tavoitetaso 2016 Toteuma 1. Hallituksen jäsenet edustavat jäsenistön eri sektoreita 1. Valitaan vuosikokouksessa jäsenistöä hyvin edustava hallitus 1. Hallituksen toiminta tukee jäsenistön tarpeita 1. Laaja edustuksellisuus Hallitus 2. Kokoukset 2. Sääntömääräisten yhdistysasioiden hoitamiseksi puhelinkokoukset ja kehittämisasioiden hoitamiseksi muut kokoukset Kokousmäärä vastaa asioiden hoitotarvetta 2.2. Toteutunut puhelin- ja muuta kokousta 2. Hallitus hoitaa sääntömääräiset tehtävänsä 2.3. Seurataan kokouskulujen määrää

17 3. Työkokoukset 3. Kaksi viikonlopun työseminaaria 3. Työseminaarien toteutuminen 3. Hallitus hoitaa sääntömääräiset sekä kehittämistehtävät 4. Työ- ja vastuujako 4. Hallitus järjestäytyy 1. kokouksessa 1/16 4. Työ- ja vastuujaon päivittäminen ja tiedottaminen jäsenille ja virallisille tahoille 4. Välitön työnjaon tiedottaminen, toimiva työnjako 5. Lausunnot pyydetyistä asioista 5. Lausuntojen valmistelu 5. Annettujen lausuntojen määrä kirjataan 5. Lausuntoihin vastaaminen määräaikaan mennessä 100 % 6. Toiminnan arviointi 6. Hallitus arvioi tuloskorttien tavoitetason ja tekee koosteanalyysin 6. Vastuualueiden toiminnan arviointi 1-2 krt vuodessa 6. Kaikki tavoitetason alle jäävät osa-alueet siirretään suoraan kehittämiskohteiksi Suomen Fysioterapeutit ry, edustajisto 1. Edustajiston jäsenet, määritellään yhdistyksen edustajien määrä 1. Vuosi 2016 edustajiston jäsenten 2/3 kausi 1.1. Yhdistyksen edustaja on osallistunut kokoukseen 1.2. Kokousasiat on valmisteltu ennen edustajistoa 1. Edustajiston jäsen toimii kokouksessa yhdistyksen kannan mukaisesti Yhdistyksen arkistot 1. Arkistojen läpikäynti 1. Läpikäydään arkistot ja skannataan tärkeät asiakirjat sähköiseen muotoon 1. Arkisto sähköiseen muotoon tulevan kauden aikana 1. Suunnitelman toteutuminen

18 1. Jäsenmaksu 1. Taloudellisten toimintaedellytysten arviointi 1.1. Talousraportit hallituksen kokouksissa 1.2. Itse laskutetut jäsenmaksut toteutuneet 1. Jäsenmaksut kattavat n. 50 % yhdistyksen toiminnasta 2. Yhteisöjäsenen velvoitteet liittoon 2. Toimintakertomuksen ja taseen toimittaminen liittoon mennessä 2. Liiton laskuttamien jäsenmaksujen toteuma aikataulussa 2. Jäsenmaksujen toteutuminen 3. Stipendirahasto 3.1. Rahaston kartuttaminen ja stipendien jakaminen 3. Hakemusajasta tiedottaminen 3. Jäsenistön hankkeiden tukeminen Talous 4. Opintopäivät 4. Opintopäivät järjestetään talouden antamissa raameissa 4. Tuotot toteutuneet suunnitellusti 4. Opintopäivien tuotot täydentävät jäsenmaksutuottoja ja takaavat toiminnan jatkuvuuden 5. Webropoljärjestelmä jäsentietojen hallinnoimiseksi 5. Jäsenten nimi-, osoite- ja muiden tietojen päivitys, jäsenhakemukset, ilmoittautumiset ja palautteet, jäsenkyselyn lähettäminen 5. Hallituksen toiminta tukee jäsenistön tarpeita 5. Jäsenrekisteri ajan tasalla 6. Jäsenille suunnattujen verkkosivujen sisällöntuottaja 6. Artikkelit ja kirjoitelmat sivusto, käytännön toteutus 6. Sisällöntuotanto tehty sopimuksen mukaan 6. Julkaistaan sovitun aikataulun mukaisesti

TOIMINTALINJAT 2013 2015 JA TOIMINTAOHJELMA 2015

TOIMINTALINJAT 2013 2015 JA TOIMINTAOHJELMA 2015 TOIMINTALINJAT 2013 2015 JA TOIMINTAOHJELMA 2015 Työfysioterapeutit ry on Suomen Fysioterapeutit ry:n jäsenyhdistys. Yhdistyksen y-tunnus on 1533588-2 ja yhdistysrekisterinumero on 137.447. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 38. toimintavuosi. Työfysioterapeutit ry on Suomen Fysioterapeutit ry:n yhteisöjäsen. Yhdistyksen y-tunnus on 1533588-2 ja yhdistysrekisterinumero on 137.447.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Vuosi 2015 oli yhdistyksen 39. toimintavuosi. Työfysioterapeutit ry on Suomen Fysioterapeutit ry:n yhteisöjäsen. Yhdistyksen y-tunnus on 1533588-2 ja yhdistysrekisterinumero on 137.447.

Lisätiedot

Niska- ja yläraajaongelmat

Niska- ja yläraajaongelmat Niska- ja yläraajaongelmat taitto4-13-2.indd 1 6.12.2013 0:23:09 TYÖFYSIOTERAPEUTTI Julkaisija: Työfysioterapeutit Ry Taitto: Mainostoimisto Hasardi TYÖFYSIOTERAPEUTIT Ry: Perustettu: 1976 Jäsenmäärä:

Lisätiedot

Niska- ja yläraajaongelmat

Niska- ja yläraajaongelmat Niska- ja yläraajaongelmat TYÖFYSIOTERAPEUTTI Julkaisija: Työfysioterapeutit Ry Taitto: Mainostoimisto Hasardi TYÖFYSIOTERAPEUTIT Ry: Perustettu: 1976 Jäsenmäärä: 700 Jäsenmaksu: 35e/vuosi Jäsenlehti:

Lisätiedot

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi Ohjeistus: Taulukko on työväline oman työsi kehittämiseen hyvien käytäntöjen mukaiseksi. Tarkastele työtäsi oheisessa taulukossa kuvattujen toimintojen mukaan. Voit käyttää taulukkoa yksittäisen tai usean

Lisätiedot

Niska- ja yläraajaongelmat

Niska- ja yläraajaongelmat Niska- ja yläraajaongelmat Työfysioterapeutti 4/2010 TYÖFYSIOTERAPEUTTI: Julkaisija: Työfysioterapeutit Ry Taitto: Mainostoimisto Hasardi 4 s. 4 Toimintalinjat 2010-2012 TYÖFYSIOTERAPEUTIT Ry: Perustettu:

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo HTTHK webinaari 26.9.2014 Finlandiatalo Sosiaali- ja terveysministeriön puheenvuoro lääkintöneuvos Arto Laine Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -

Lisätiedot

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Koulutettuja hammashoitajia, suun terveydenhoitoalan lähihoitajia ja suuhygienistejä sekä alan opiskelijoita edustava

Lisätiedot

Niska- ja yläraajaongelmat

Niska- ja yläraajaongelmat Niska- ja yläraajaongelmat TYÖFYSIOTERAPEUTTI Julkaisija: Työfysioterapeutit Ry Taitto: Mainostoimisto Hasardi TYÖFYSIOTERAPEUTIT Ry: Perustettu: 1976 Jäsenmäärä: 700 Jäsenmaksu: 35e/vuosi Jäsenlehti:

Lisätiedot

Tunnelmia. Työfysioterapeutit ry:n Juhlaseminaarista ja 35- vuotisjuhlista. Niska- ja yläraajaongelmat

Tunnelmia. Työfysioterapeutit ry:n Juhlaseminaarista ja 35- vuotisjuhlista. Niska- ja yläraajaongelmat Tunnelmia Työfysioterapeutit ry:n Juhlaseminaarista ja 35- vuotisjuhlista Niska- ja yläraajaongelmat TYÖFYSIOTERAPEUTTI Julkaisija: Työfysioterapeutit Ry Taitto: Mainostoimisto Hasardi TYÖFYSIOTERAPEUTIT

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

JHL:n ammattialatoiminta/ valtakunnallisten ammatillisten verkostojen pelisäännöt

JHL:n ammattialatoiminta/ valtakunnallisten ammatillisten verkostojen pelisäännöt JHL:n ammattialatoiminta/ valtakunnallisten ammatillisten verkostojen pelisäännöt Ohry 17.5.2018 Ammattialatoiminta kuvassa esimerkkejä valtakunnallisen verkoston ammattiryhmistä Valtakunnallisten ammatillisten

Lisätiedot

Kaksipäiväiset opintopäivät pidettiin marraskuun lopulla Metropolia Ammattikorkeakoulussa, Työfysioterapeutti lehden toimitus

Kaksipäiväiset opintopäivät pidettiin marraskuun lopulla Metropolia Ammattikorkeakoulussa, Työfysioterapeutti lehden toimitus taitto.indd 1 17.12.2008 18:06:58 Työfysioterapeutti 4/2008 sisällys 3 Tietotyön vaatimuksia aivoille 4 Mobiilin työn- ja työolojen kuormitustekijöiden arviointi 6 Toimintakertomus 2008 11 Tuloskortit

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Pienten yritysten ja yrittäjien työterveyshuollon kattavuuden parantaminen Työhyvinvointi fokukseen seminaari 7.3.2013 Kasnäs Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, Työterveyslaitos

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito

Lisätiedot

Yrityksille tietoa TTT-asioista

Yrityksille tietoa TTT-asioista Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto

Lisätiedot

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien

Lisätiedot

Työfysioterapeutit ry

Työfysioterapeutit ry Työfysioterapeutit ry JÄSENKYSELYN 2015 KESKEISET TULOKSET TYÖFYSIOTERAPEUTIT RY SYYSOPINTOPÄIVÄT TAMPERE 11.-12.2015 Sirpa Rauas-Huuhtanen kehittämiskonsultti, työfysioterapeutti Rauas-Huuhtanen Consulting

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013

Lisätiedot

Työhyvinvointia työpaikoille

Työhyvinvointia työpaikoille Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille

Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille Millainen työ, sellainen Terveystalo. Työterveystoiminnan perusta (lakisääteinen) Työterveysyhteistyö perustuu asiakkaan toimialan ja liiketoiminnan

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖASIAIN NEUVOTTELUKUNTA JANEn TOIMINTASUUNNITELMA 2019

POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖASIAIN NEUVOTTELUKUNTA JANEn TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE on maakunnan järjestöjen yhteistyörakenne ja yhteinen toimintaelin. Neuvottelukunnan

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen työterveyslääkäriyhdistys 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Katri Tiitola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2018. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE

TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE Tampereen Insinöörit ry 3.11.2014 Kolmivuotissuunnitelma 2015-2017 TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE 2015-2017 1.TOIMINTA-AJATUS Tampereen Insinöörit ry on ammattikuntaa yhdistävä

Lisätiedot

Fysioterapia työterveyshuollossa

Fysioterapia työterveyshuollossa Fysioterapia työterveyshuollossa Opintokokonaisuus 1,5 op Marika Pilvilä Terveystieteen maisteri opiskelija, työfysioterapeutti Ajankohtaista fysioterapiassa: fysioterapia työterveyshuollossa Oppimistavoitteet:

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?

Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen? Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?, dos., lääkintöneuvos Työsuojeluosasto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 20.1.2017 Keskusteluteemat 14.12.2016 Säätytalo Maakunnan oman henkilöstön työterveyshuollon

Lisätiedot

Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille

Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille Finlandia-talo / webinaari 26.9.2014 Reija Jääskeläinen etuuspäällikkö Työterveyshuollon korvausjärjestelmän tavoitteet (1/2) Edistää, kannustaa ja ohjata

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma TTH-lain tarkoitus (1383/2001, 1 2mom) Yhteistoimin edistää: 1. työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä; 2. työn ja

Lisätiedot

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL, Varsinais-Suomi Toiminnan painopisteet yhdistyksen toimintasuunnitelmassa Liitto määrittelee toiminnan painopisteet vuosittain koko liitto-organisaatiolle.

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Onko hanketyön tuloksista eväitä opetukseen terveysalalla?

Onko hanketyön tuloksista eväitä opetukseen terveysalalla? Onko hanketyön tuloksista eväitä opetukseen terveysalalla? Kommenttipuheenvuoro viljelijälämpöyrittäjien työturvallisuusseminaarissa 10.11.2008 KT, tth, Ritva Kuoppamäki Terveiset SeAMK Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Kuntoutusalan työ Tehyssä

Kuntoutusalan työ Tehyssä Kuntoutusalan työ Tehyssä Kuntoutusalan seminaari Helsinki 24.11.2017 Outi Töytäri Kuntoutusalan asiantuntija, ft, TtM outi.toytari@tehy.fi 24.11.2017 Outi Töytäri 1 Tehy on myös kuntoutusalan ammattilaisten

Lisätiedot

Alueryhmätoiminta 2018

Alueryhmätoiminta 2018 Alueryhmätoiminta 2018 Alueryhmien tapaamisen tuotokset 22. - 23. 9.2017 Yhdistyksen johdon päivillä sovittua kevät 2017 Vuonna 2017 valitut alueryhmät muuttuvat jaostoksi. Jaostot päättävät keskinäisestä

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI

TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI 1 TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI Satu Myller, vastaava työterveyshoitaja Joensuun Työterveys Savuton Pohjois-Karjala työryhmän jäsen Siun Soten työterveyden asiakkuusvastaava 1.1.2017 2.11.2016

Lisätiedot

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien

Lisätiedot

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi 2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö 1.2.2019 Liisa Hakala Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö TYÖELÄMÄ MUUTTUU - Kenen vastuulla työhyvinvoinnin kehittäminen on tulevaisuudessa? SISÄLTÖ Missä työhyvinvointia kehitetään? Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Tukea läheltä - Työterveyshuollosta Apua työkyvyn ja kuntoutustarpeen

Lisätiedot

Sihteerin avaintehtävät

Sihteerin avaintehtävät SIHTEERIN OPAS Sihteerin avaintehtävät 1. Toimia presidentin oikeana kätenä sekä hallituksen että klubikokouksissa. 2. Liiton jäsenrekisterin ylläpito. (uudet jäsenet, eroavat jäsenet, jäsenten yhteystietojen

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus ryhmässä. Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus yksilöllisesti

Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus ryhmässä. Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus yksilöllisesti et Työpaikkaselvitys Terveystarkastukset Työkykyä ylläpitävä toiminta Työfysioterapeutin ergonomiatoiminta Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus Ergonomiaselvitys Kuuluu teema-alueisiin: Työpaikkaselvitys

Lisätiedot

Proplus. Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14

Proplus. Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14 Proplus Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14 1 Proplus 1. YLEISTÄ 2. MITEN PROPLUS TOIMII, PERUSIDEA 3. OMAN SIVUN PERUSSISÄLTÖ 4. RYHMÄT (= Proplussan perusta) 5. RYHMIEN

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste! Koulutiedottaja

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2013

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl 1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 7.1.2016 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista?

Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista? Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista? Kela, terveysosasto, kuntoutusryhmä Leena Penttinen, KM, TtM, suunnittelija Ammatillisen kuntoutuksen päivät

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Työterveyshoitajat Taru Eerola, Anne Laatikainen, Jaana Niemi ja Merja Koivisto 2.5.2019 TYÖTERVEYSHUOLLON SOPIMUS: Työnantajan

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2017. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä.

Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. 1 Se aito työterveyshuolto Missiomme on parantaa työkykyä ja työterveyttä, ennaltaehkäistä riskejä ja edistää suomalaista työhyvinvointia. Työn, terveyden

Lisätiedot

Lisätään vain vaikuttavaa ehkäisevää toimintaa!

Lisätään vain vaikuttavaa ehkäisevää toimintaa! Lisätään vain vaikuttavaa ehkäisevää toimintaa! Jorma Mäkitalo, tth el, LT Tutkimus- ja palvelukeskuksen johtaja @JormaMakitalo Korvausuudistus muuttaa työterveyshuollon rahoituksen painopistettä ehkäisevän

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Jäsenyys ja jäsenhankinta

Jäsenyys ja jäsenhankinta Jäsenyys ja jäsenhankinta Suomen Vanhempainliitto 8.11 Helsinki 24.11.2015 8.11.2017 Vanhempainyhdistys toiminta lähtee paikallista tarpeista perustuu vapaaehtoisuuteen toimii kaikkien lasten ja nuorten

Lisätiedot

Vesuri-ryhmän. toimintasuunnitelma 2016

Vesuri-ryhmän. toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmän toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmä ry:n toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmä on yksi Suomen 54 Leader-ryhmästä. Yhdistyksen tarkoituksena on kannustaa toimintaalueen asukkaita yhteistyöhön

Lisätiedot

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta Romaniasian neuvottelukunnan tehtävänä on edistää romaniväestön tasavertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Raija Jääskelä, Julkishallinnon ryhmä Kokkolan toimipaikka, Torikatu 40, 67100 Kokkola raija.jaaskela@avi.fi Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014

Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014 Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014 Satu Väihkönen Johtava ylilääkäri, Työterveys Wellamo Oy Puheenjohtaja, Suomen Työterveyslääkäriyhdistys Työterveys Wellamo Oy - yhteistyötä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät

Lisätiedot

PALVELUSETELIKOKEILU. Sidosryhmäyhteistyön viitekehys kokeilujen käyttöön

PALVELUSETELIKOKEILU. Sidosryhmäyhteistyön viitekehys kokeilujen käyttöön PALVELUSETELIKOKEILU Sidosryhmäyhteistyön viitekehys kokeilujen käyttöön Viitekehyksen tarkoitus Tässä dokumentissa kuvataan valinnanvapauskokeilun sidosryhmäyhteistyön viitekehys. Viitekehys on syntynyt

Lisätiedot