Oot sä ilmaseks töissä täällä? Ei, kyllä mä oon tästä maksanut!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oot sä ilmaseks töissä täällä? Ei, kyllä mä oon tästä maksanut!"

Transkriptio

1 Erätär 3/2013

2 Oot sä ilmaseks töissä täällä? Ei, kyllä mä oon tästä maksanut! Sain viime kesänä kokea jälleen jotain ihan uutta partiomaailmassa. Pestauduin piirileiri Ilvekselle leirikahvila Cafe Juurakon Huldaan staraksi. Ennen leiriä panikoin vähän esimerkiksi sellaisia pikkujuttuja, kuten kuinka monta leiriläistä voi yhdellä epäonnistuneella kinuskikakulla sairastuttaa, paljonko kassasta voi vahingossa hukata rahaa tai kuinka kauan palokunnalla kestää saapua paikalle sammuttamaan korvapuustien uuniin unohduksen vuoksi syttynyttä suurleiripaloa. Toki ihan kaikki ei mennyt Huldassa(kaan) kuten etukäteen oli excelöity, mutta sehän nyt ei yllättänyt ketään, joka on joskus ollut partioleirillä. Haikeassa loppupalaverissa leipurimestari kertoi leirinjohdon olleen alkuun tosi skeptisiä sen suhteen, että leiriolosuhteissa todella leivottaisiin korvapuusteja tai varsinkaan täytettäisiin leivoksia tai kakkuja. He olivat kuulemma ehdottaneet raakapakasteviinereiden ja -karjalanpiirakoiden lämmittämistä. Hah! Mutta niin vaan ahtauduimme muutaman neliön leipomokonttiin joka ikinen utuinen leiriaamu ja kahvila tarjosi joka päivä erilaisia leiriherkkuja näkkäriin ja nakkipataan tympääntyneille. Ilves2013 oli Erätyttöjen ensimmäinen Hämeen piirileiri. Kaikki ikäkaudet pääsivät nauttimaan lippukunnan yhdessä olon lisäksi omasta ohjelmastaan. Parhaimpiaan suurleirit tarjoavat mielestäni kuitenkin nuorille samoajille, jotka pääsevät ottamaan ilon irti upeista ohjelmalaaksoista mutta myös kantamaan vastuuta omissa leiripesteissään. Kurkkaa sivuilta neljä ja viisi pieniä paloja nuorten Ilveksestä! Mini 2

3 Perheemme kuopus syntyi ja sai kasteessa nimen Kasperi Henrik Onnelliset vanhemmat Hanni ja Karri sekä isoveli Eemeli syntynyt Nyyti-neitimme sai kasteessa nimen Usva Aino Olivia Päivi & Janne perheeseemme syntynyt "Papukakkonen" (3660g, 51,5cm) sai nimekseen ONNI JUHANI TASKINEN Ida-sisko, Iina "Ikzu" Mäki-Ullakko ja Miikka Taskinen 3

4 MAANANTAI 29.7.: Aamupalan jälkeen oli Mäster Tseffi, mutta me oltiin Äksönlaaksossa töissä. Mäster Tseffissä piti tehdä perunamuusia, pinaattilettuja ja kookospalloja. Ilves Evolla TIISTAI 30.7.: Päiväohjelma sisälsi Juokse tai Vuole- ja Sepeli-kisat. Meiät Magut oli julmasti hajotettu (iha hyvä vaa, oltais lievästi sanottuna revitty toistemme kurkut auki) kahteen ryhmään, jossa toisessa oli Tiina, Julia, Lotta, Jaakko ja Pakki ja toisessa Firo, Emppu, Lassi ja Tatu. Meiän osalta kisa meni niin hyvin, että tultiin viimeisenä savuun tunti muiden jälkeen. :D Ei siis kiirehditty turhaan. :) KESKIVIIKKO 31.7.: Kun muut meni Mäk Kaivertajaan, me kaksi suunnattiin taas Äksöniin töihin yläköysiradalle Kliffhängeriin. Lounaasta päivälliseen meidän savu oli Äksönissä ja saatiin liittyä niiden seuraan sen jälkeen kun oltiin autettu ne köysiradalle. 4

5 Sitten alkoi armoton telttojen purkaminen ja muu pakkaus. Kun rinkat oli kaikki koossa niin alettiin jo hyvästelemään ja ottamaan kuvia. Käytiin vielä kahvilassa ja hakemassa viimeiset pehmikset. Ihan viimeiseksi vedettiin halikierros ja osa pojista tuli odottamaan bussia meidän kanssa. Bussissa vielä pari nimetöntä pillitti poikien perään. Leiri oli siis ihan MAHTAVA, saatiin olla mukavien ihmisten seurassa ja tää ei kyllä jääny viimeseks kerraks kun ollaan tän porukan kanssa leirillä! Lainaukset samoajaryhmä Mangustien blogista (Ilves-postauksen takana Emppu ja Firo) Savun yhteyskuva: Hannu Strömberg, muut kuvat tyttöjen omia. 5

6 POMOPALSTA -Tiedätkö oikeasti, ketkä lippukuntaamme johtavat?- Esittelyssä Elina Ellu Soikkeli. Ikäsi? Partioikäsi? Ikä 35 vuotta, partioikä 28 vuotta. Mitä teet lpk:ssa? Toimin Erätyttöjen toiminnantarkastajana. Yritän myös mahdollisuuksien mukaan osallistua leireille ja retkille. Lisäksi toimin Hämeen Partiopiirissä Riihimäen alueen alueohjaajana jonka tehtävänä on tukea alueen lippukuntien johtoa ja toimia linkkinä lippukunnan ja partiopiirin välillä. Entä siviilissä? Työskentelen Securitas Oy:n talousosastolla ja iltaisin minut pitää kiireisenä kolme poikaa ja aviomies. Eka partioleirisi/retkesi? - Ensimmäinen retki suuntautui Malvalle sudarina vuonna 1985 jos en väärin muista. Seuraavana kesänä oli sitten varmaan ensimmäinen partioleiri. 6

7 Vuoden paras partiotapahtuma? - Piirileiri Ilves. Mitä teet mieluiten leirillä? - Parasta leirillä on hetki iltanuotiolla kun voi vain tuijottaa hiipuvaa hiillosta, laulaa partiolauluja ja jutella kavereitten kanssa. Lempipartioruokasi? - Loimulohi ja letut. Mitä ilman et lähtisi leirille? - Makuualusta ja makuupussi ovat aina ensimmäiset mukaan pakattavat tavarat. Lisäksi viime vuosina mukaan on aina lähtenyt paketti kosteuspyyhkeitä. Kauhein leirikokemuksesi? - Aika kultaa muistot, vaikka kuinka pohdin en keksinyt kovinkaan kauheita asioita menneiltä leireiltä. Ikävin muisto on kuitenkin ehkä noin vuoden takaa kun nilkastani venähtivät nivelsiteet Malvan kuistilta alas hypätessäni. Mahtavin partiomuistosi? - Lähes kolmenkymmenen vuoden partiotaipaleen aikana on mahtavia partiomuistoja kertynyt iso säkillinen. Vaikka leirit ovatkin mielestäni parasta partiosta on mahtavin muisto Malvalta elokuulta Tuolloin vihittiin käyttöön uusi hieno sauna joka oli valmistunut lähes täysin talkootyöllä. Tunnelma oli todella hieno kun partiolaiset usean sukupolven ajalta olivat juhlistamassa omasta metsästä kaadetuista käsin veistetyistä hirsistä pystytettyä saunaa. Kenet haluaisit seuraavaksi Pomopalstan tenttiin? -Reetun puheenjohtajan, vanhan erätytön, Maijan. Mini 7

8 Lippukunnassa tapahtuu: Syysretki Kalattomalle koko lpk su Erätyttöjen sääntömääräinen syyskokous klo 15 johtajat pe Soihtukulkue koko lpk la Joulumyyjäiset seurakuntakodilla koko lpk 8

Jaloa joulukuuta! Lue lisää ja katso, sovellutko luovuttajaksi: Lisätietoja myös Sonjalta! Mini

Jaloa joulukuuta! Lue lisää ja katso, sovellutko luovuttajaksi:  Lisätietoja myös Sonjalta! Mini Erätär 4/ 2010 3 Jaloa joulukuuta! Joulu on antamisen ja saamisen juhla. Lahjan ei aina tarvitse olla ihmeellinen. Sinulla saattaa olla yli tarpeidesi jotakin, mitä jollakulla toisella ei ole lainkaan

Lisätiedot

Monitaitoista marraskuuta

Monitaitoista marraskuuta Erätär 3/ 2012 Monitaitoista marraskuuta Kaksitoistavuotisen partiourani aikana olen oppinut paitsi perinteisiä partiotaitoja myös koko joukon hyödyllisiä ja vähemmän hyödyllisiä juttuja, joita en koskaan

Lisätiedot

Vetelehdi välipäivinä!

Vetelehdi välipäivinä! Erätär 4/2013 Vetelehdi välipäivinä! Oletko jo tehnyt uudenvuodenlupauksen? Usein päätämme alkaa jollakin tavalla ahkerimmiksi, tunnollisemmiksi, aktiivisemmiksi ja kaikin puolin paremmiksi. Saada enemmän

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

Erätär & Erätär & Eräjäbä 3/2015

Erätär & Erätär & Eräjäbä 3/2015 Erätär & Erätär & Eräjäbä 3/2015 Elämänmittainen koulu alalle kuin alalle Olen tehnyt aika nuoresta saakka töitä. Kokemusta on kertynyt monista erilaisista paikoista, ja CV:ni näyttää ikäni huomioon ottaen

Lisätiedot

Loistavaa lokakuuta! Mini

Loistavaa lokakuuta! Mini Erätär 3 / 2010 8 Loistavaa lokakuuta! Pimeässä illassa ulkoillessa tuntee itsensä todella pieneksi ja näkymättömäksi. Se on paitsi vähän pelottavaa myös valitettavan totta. Onhan hämärä tunnelmallista,

Lisätiedot

Erätär & Eräjäbä 1/2015

Erätär & Eräjäbä 1/2015 Erätär & Eräjäbä 1/2015 Venäläinen uimakoulu Mukavuusalueella toimiminen on turvallista ja helppoa. Terve itsesuojeluvaisto kehottaa tekemään asiat, kuten totuttu on, ja jo pienetkin muutokset saattavat

Lisätiedot

Erätär & Eräjäbä 2/2014

Erätär & Eräjäbä 2/2014 Erätär & Eräjäbä 2/2014 Soudellaan! Tunnustaudun jahkailijaksi. Kun tähän yhdistää päämäärätietoisuuden ja halun päättää kaikesta aina itse sekä vähentää ylimääräisen spontaaniuden ja taidon nauttia siitä,

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Erätär & Eräjäbä 4/2014

Erätär & Eräjäbä 4/2014 Erätär & Eräjäbä 4/2014 Mikä tekee sinun joulusi? Moni sanoo olevansa jouluihminen. Tällaiselle henkilölle on oma nimensäkin: jouluttaja. Jouluttaja avaa adventtikalenterin kääreistään heti sen käsiinsä

Lisätiedot

Joutilasta joulukuuta!

Joutilasta joulukuuta! Erätär 4 / 2010 Joutilasta joulukuuta! Reippahasti käypi askeleet, äidin (ja monen muunkin) hommat on niin kiireiset. On jälleen aika metsästää lahjoja, valmistaa kymmeniä jouluherkkuja ja puunata koti

Lisätiedot

Erätär & Eräjäbä 1/2014

Erätär & Eräjäbä 1/2014 Erätär & Eräjäbä 1/2014 Tervetuloa! Tänä vuonna kaksi merkittävää ja vaikutusvaltaista lehteä fuusioituivat: perinteikäs Erätär sekä vielä melko nuori EP-lehti tunnetaan tästä lähin nimellä Erätär&Eräjäbä!

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 LEIRI-INFO LEIRIELÄMÄÄ Ilves 2013 on Hämeen Partiopiirin telttaleiri Evolla Hämeenlinnassa. Leirin teema on elokuvamaailma. Leirille odotetaan noin 4000 hämäläistä partiolaista. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa

Lisätiedot

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Kuva: Antti Kurkinen Ei-Vielä-Partiolaiset mukaan Roihuamaan! Lippukunnat saavat Sp:n lippukuntapostin mukana materiaalia Roihun ja partion markkinointitapahtuman

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Finnjamboree 2016. Palvelujohtaja

Finnjamboree 2016. Palvelujohtaja Finnjamboree 2016 Palvelujohtaja Sisältö Finnjamboree lyhyesti Tavoitteet Organisaatio Tehtävänkuvaus Yhteystiedot Finnjamboree on Suomen Partiolaisten suurleiri. - Wikipedia Finnjamboree 2016 on historian

Lisätiedot

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajaluotsin infowebinar Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajan Ilves19 Samoaja saa vaikuttaa jo aika paljon oman leirinsä sisältöön Leiri koostuu pestistä ja ohjelmasta Pestiä on kolmena

Lisätiedot

Erätytöt nyt myös Facebookissa!

Erätytöt nyt myös Facebookissa! Erätär 3 / 2009 2 Letkeää lokakuuta! Se on taas täällä. Adventtikalenterimyynti.. Partiokassi täynnä kahisevakääreisiä kalentereja on ainakin minulle se ensimmäinen joulun merkki. Niin on sanonut myös

Lisätiedot

WEBINAARI ILVEKSEN OHJELMASTA TI KLO 19 ILVESKITT VINKKIPAKETTI KEVÄÄKSI LIPPUKUNNILLE SAMOAJAPESTIEN VALITSEMINEN SAMOAJALUOTSIWEBINAARI

WEBINAARI ILVEKSEN OHJELMASTA TI KLO 19 ILVESKITT VINKKIPAKETTI KEVÄÄKSI LIPPUKUNNILLE SAMOAJAPESTIEN VALITSEMINEN SAMOAJALUOTSIWEBINAARI LEIRILIPPUKUNTAINFO 5 JOULUKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA ILMOITTAUTUMINEN ALKAA 7.1.2019 STIPENDIT LEIRIMAKSUSTA ANNA ILVES-LEIRI LAHJAKSI LEIRILÄISELLE KOULUTUSTARJONTA JA PIIRIN KURSSEILLE ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI OLETHAN JUURI SINÄ TULOSSA TEMPUS18- LEIRILLE? Piirileiri kokoaa Pohjanmaan Partiolaiset aikamoiseen seikkailuun kesällä 2018. Leirille pääsevät osallistumaan kaikki ikäkaudet

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Finnjamboree Kasvutusjohtaja

Finnjamboree Kasvutusjohtaja Finnjamboree 2016 Kasvutusjohtaja Sisältö Finnjamboree lyhyesti Tavoitteet Organisaatio Tehtävänkuvaus Yhteystiedot Finnjamboree on Suomen Partiolaisten suurleiri. - Wikipedia Finnjamboree 2016 on historian

Lisätiedot

Saraste 2012 1. leirikirje

Saraste 2012 1. leirikirje Saraste 2012 1. leirikirje TERVETULOA SARASTEELLE! Kevätauringon paistaessa yhä lämpimämmin myös Saraste lähestyy kovaa vauhtia. Mahtavaa, että sinäkin olet päättänyt lähteä mukaan kesän kivoimmalle leirille.

Lisätiedot

Hallituksen tiedote 3/16

Hallituksen tiedote 3/16 Kirkkonummen Metsänkävijät ry Hallituksen tiedote 3/16 16.10.2016 SISÄLLYS: 1 Ajankohtaisia asioita 1.1 Turvallisesti Yhdessä - koulutus 1.2 Kämpän vuokrausohjeet 1.3 Kaluston lainaus 1.4 Adventtikalenterimyynti

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013. Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan!

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013. Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan! Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013 Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan! TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 43. vuosikerta JULKAISIJA Partiolippukunta Kalevan Karhut http://www.kalevankarhut.net

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu Tiedotuskanava Merituulen tiedotuslehti koteihin syyskuu - lokakuu Tärkeitä puhelinnumeroita Kokoontumisajat Tulevat tapahtumat Syksyntapahtumia Merituulessa tapahtuu Tuisku 2015 MERITUULI Lisää tietoa

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄT Ilves13 Piirileiri parrasvaloissa Evo, 25.7-2.8.2013

ENNAKKOTEHTÄVÄT Ilves13 Piirileiri parrasvaloissa Evo, 25.7-2.8.2013 T Ilves13 Piirileiri parrasvaloissa Evo, 25.7-2.8.2013 MAJAKKA Ikäkausi: tarpojat Määrä: 1 kpl / vartio MAJAKKA Tarpojavartio valloittaa Majakkaa koko Ilves13 -leirin ajan. Majakan ennakkotehtävä koostuu

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 2 Hinajaa, hunajaa, kaikki nallet halajaa! Rokua raikasi, kun yli 50 henkilöä viettivät Muhoksen Metsänkävijöiden

Lisätiedot

Finnjamboree Resurssijohtaja

Finnjamboree Resurssijohtaja Finnjamboree 2016 Resurssijohtaja Sisältö Finnjamboree lyhyesti Tavoitteet Organisaatio Tehtävänkuvaus Yhteystiedot Finnjamboree on Suomen Partiolaisten suurleiri. - Wikipedia Finnjamboree 2016 on historian

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita.

LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita. LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita. Viritä tupsukorvasi oikealle taajuudelle ja aloita tallennus! Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 1 LEIRIELÄMÄÄ

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

INFOPAKETTI LIPPUKUNTIEN YHTEYSHENKILÖILLE 2015

INFOPAKETTI LIPPUKUNTIEN YHTEYSHENKILÖILLE 2015 INFOPAKETTI LIPPUKUNTIEN YHTEYSHENKILÖILLE 2015 VUOSI 2016 ON PARTIOSSA TÄYNNÄ ROIHUA! KIPINÄT, SUURLEIRI JA HIILLOKSET TÄYTTÄVÄT ENSI VUODEN MAHTAVALLA TEKEMISELLÄ. LÄHDETTEHÄN MUKAAN! ROIHULLA ASUTAAN

Lisätiedot

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO Leirilehti 14.06.2015 NUMERO 5 Leiriterveisiä KUVAkollaasi Leirilehden toimitus DISCO RJK Kiitos leiristä, ja turvallista kotimatkaa kaikille. Nähdään ensi vuonna! Lieskahdus [1] Leirimuistoja [2] Lieskahdus

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

MITÄ KUULUU NUORTEN OSALLISUUDELLE SATAKUNNASSA? POIMINTOJA NUORET LUUPIN ALLA HANKEAINEISTOSTA

MITÄ KUULUU NUORTEN OSALLISUUDELLE SATAKUNNASSA? POIMINTOJA NUORET LUUPIN ALLA HANKEAINEISTOSTA MITÄ KUULUU NUORTEN OSALLISUUDELLE SATAKUNNASSA? POIMINTOJA NUORET LUUPIN ALLA HANKEAINEISTOSTA Leena Haanpää Nuoret ja vaikuttaminen seminaari Rauma 24.1.2013 NUORET LUUPIN ALLA Hankkeen tavoitteet: -

Lisätiedot

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Pääkirjoitus Aarre on löydetty Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Nro.6 31.7.2011 Massiivinen iltanuotio jäi historiankirjoihin (ainakin e-hämyyn) yhtenä aikamme suurimmista partiotapahtumista.

Lisätiedot

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI 2018 Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura 18% ENEMMÄN YHTEYDENOTON YRITYKSIÄ EDELLISVUOTEEN VERRATTUNA, 22% ENEMMÄN KÄYTYJÄ KESKUSTELUJA Sekasin-chat

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Versot Elokuu 2011. Unelma uudesta Jumalaa rakastavasta sukupolvesta

LIPPUKUNTAPOSTI. Versot Elokuu 2011. Unelma uudesta Jumalaa rakastavasta sukupolvesta LIPPUKUNTAPOSTI Versot Elokuu 2011 Unelma uudesta Jumalaa rakastavasta sukupolvesta Tässä lippukuntakirjeessä: 1. Versopäivien ilmoittautumispäiviä on pidennetty hygieniapassi- ja hätäensiapukanavien osalta

Lisätiedot

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille!

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille! Vakka Partio kuuluu myös aikuisille! Syksy 2014 Hämeen Partiopiiri ry Aikuisjaosto Syksy 2014 Kannen kuva: Hannu Halmejärvi Seuraavan sivun kuva: Hannu Strömberg Tervehdys aikuisjaostosta! Aikuinen partiossa

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Elokuu 2013

LIPPUKUNTAPOSTI. Elokuu 2013 Versopäivät 11.-13.10.2013 Partiokolkassa, Toivakassa Nyt on kiire ilmoittautua normaalimaksulla eli 60 eurolla per vartio ja 7.9. asti (= viikkoa ennen kisaa) voi ilmoittautua 80 euroa per vartio. Ks.

Lisätiedot

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan! Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan! Harjun Pojat-partiolippukunta Perustettu 1929 Jäseniä n. 120 Tukikohtana toimii kirkonkylän kolo, toinen kolo Suoramalla sekä Havisevalla Kangasalan seurakunnan

Lisätiedot

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

MAALISKUU Savuilmoittautuminen...2. Leirimaksuavustukset...2. Leirille saapuminen.3. Leirihuutokilpailu..3. Savut ja Savun pestit...

MAALISKUU Savuilmoittautuminen...2. Leirimaksuavustukset...2. Leirille saapuminen.3. Leirihuutokilpailu..3. Savut ja Savun pestit... MAALISKUU 2019 Nyt saa onnitella! Ryskeelle on tällä hetkellä tulossa huimat 2122 henkilöä tehden siitä Järvi-Suomen Partiolaisten tähän saakka suurimman piirileirin, hyvä me! Tällä porukalla touhutaan

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Ilmoittautumistunnus tarvitaan jäsenmaksun maksaneen jäsenen ilmoittautumiseen.

Ilmoittautumistunnus tarvitaan jäsenmaksun maksaneen jäsenen ilmoittautumiseen. OHJEET ILMOITTAUTUMISLOMAKKEEN TÄYTTÖÖN 1. Henkilötiedot Ilmoittautumistunnus tarvitaan jäsenmaksun maksaneen jäsenen ilmoittautumiseen. Kirjaa kaikki henkilötiedot huolellisesti, jotta saat kaiken leiri-informaation

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16

MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16 MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI CYGNAEUSTALOLLA 30.10. klo 9-16 AIKATAULU 09:00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09:30 Tervetuloa! 09:45 Yhteiskuntasimulaattori -peli alkaa 10:30 Maakuntauudistus -mitä, missä,

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

KASVUKYSELYN TULOKSET

KASVUKYSELYN TULOKSET KASVUKYSELYN TULOKSET Taustaa Osana Strategiaa 2020 tukevan kasvusuunnitelman valmistelua järjestettiin lippukunnille kysely kasvua estävistä tekijöistä sekä lippukuntien hyvistä toimintatavoista. Tätä

Lisätiedot

ILVES19 - ENSIMMÄINEN LEIRIKIRJE

ILVES19 - ENSIMMÄINEN LEIRIKIRJE ILVES19 - ENSIMMÄINEN LEIRIKIRJE Leiri lähestyy huimaa vauhtia ja Ilveksen alkuun onkin aikaa enää alle neljä kuukautta. On siis aika suunnata ajatuksia entistä enemmän kohti Evoa, aurinkoa sekä uusia

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua!

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! SINUSSA ON ITUA! SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! on Perhehoitoliiton nuorisotyön ja alueyhdistysten yhdessä toteuttama tutustumistempaus Suomen sijaiskotinuorten, Sinut ry:n toimintaan. Tutustumistempaus

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

syyskuu 2001kerkkä Savu- leirielämän perusyksikkö Minkälaista ohjelmaa leirillä on?

syyskuu 2001kerkkä Savu- leirielämän perusyksikkö Minkälaista ohjelmaa leirillä on? 2001kerkkä syyskuu info paketti lippukunnille Luet juuri Kerkän, Pääkaupunkiseudun partiolaisten kesän 2002 piirileirin, esittelypakettia. Paketti on koottu kertomaan leiritoimikunnan suunnitelmista ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen)

Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen) Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen) 1 Projektin tarve Lippukunnanjohtajan työtaakkaa kevennetään ja tukea kohdistetaan useammalle ja tehtäviä jaetaan. Tilanne ennen projektin käynnistämistä

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

JONOSSA OLEVIEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY

JONOSSA OLEVIEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY 15.5.2017 vj Oikeus: lippukunnanjohtaja jäsenrekisterinhoitaja sihteeri JONOSSA OLEVIEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY Liity partioon sivuston kautta tulee partioon paljon uusia jäseniä. Palvelun kautta lippukunnan

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMISOHJE ILVES19

ILMOITTAUTUMISOHJE ILVES19 ILMOITTAUTUMISOHJE ILVES19 Ilves19 leirille ilmoittaudutaan Kuksaan tämän ilmoittautumislinkin kautta: https://kuksa.partio.fi/kotisivut/login.aspx?id=18142 Ilmoittautuminen alkaa 7.1. klo 00:01. Kaikki

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Päätoimittajan terveiset

Päätoimittajan terveiset NUMERO 52 25.4.2006 Päätoimittajan terveiset Hyvää kevättä kaikille lukijoille. Piirileiri ILVES 06 lähestyy. Lippukunnastamme on leirille lähdössä näillä näkymin 36 partiolaista. Onhan tässä toki ennen

Lisätiedot

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN 1. TERVETULOA -max 5 min Aluetapaamisen avaus ja tervetulot, keitä paikalla? 2. LIPPUKUNTAKUULUMISET - max 30 min Käydään kierros mitä lippukunnille kuuluu? Tavoitteena

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin

Lisätiedot

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä

Lisätiedot

PARTIOON LIITTYMINEN. Partiohaku

PARTIOON LIITTYMINEN. Partiohaku 27.6.2018 vj PARTIOON LIITTYMINEN Partioon liitytään tavallisesti koulujen alussa. Partioon voi kuitenkin ilmoittautua minkä ikäisenä tahansa. Partion kohderyhmänä on 7 22 -vuotiaat, mutta toimintaa ja

Lisätiedot

#Kesis2017 SAUVON AHTELA

#Kesis2017 SAUVON AHTELA #Kesis2017 SAUVON AHTELA 13.-16.6.2017 #Suomi100 #Yhdessä #unelmatliikkeelle #LiikU #Kesis2017 Sporttipaketit (ent. Lajipaketit) Kesis on Varsinais-Suomen suurin ja monipuolisin liikuntaleirikokonaisuus,

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

PARTIOLEIRIN EKOLOGINEN SELKÄREPPU RINKKA VAI RUOKAILUVÄLINE PUSSI? Meira Hakulinen

PARTIOLEIRIN EKOLOGINEN SELKÄREPPU RINKKA VAI RUOKAILUVÄLINE PUSSI? Meira Hakulinen PARTIOLEIRIN EKOLOGINEN SELKÄREPPU RINKKA VAI RUOKAILUVÄLINE PUSSI? Meira Hakulinen 17.4.2008 Partiotoiminnan tavoitteena on vastuunsa tunteva kansalainen tavoitteena on auttaa lasta ja nuorta kasvamaan

Lisätiedot

TARPOJIEN OSALLISTUMINEN

TARPOJIEN OSALLISTUMINEN TARPOJIEN OSALLISTUMINEN ADVENTTIKALENTERI- KAMPANJAAN 2017 Leiritarppo: TALKOOT Yhteiskunta-tarppo: AUTAMME LIPPUKUNTAA Kaupunki-tarppo: VARTION VARAT LEIRITARPPO Suhde toiseen TALKOOT TAVOITE: Tarpoja

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013 Partiotoimikunta 2014 ja kummilippukunnat Versokäräjät valitsi 13.10.2013 partiotoimikuntaan (PTK) uusiksi jäseniksi Kati Larkkosen (kausi 2014) ja Olli Puurin (kausi 2014-2015). Vuonna 2014 partiotoimikunnassa

Lisätiedot

Finnjamboree Elämysjohtaja

Finnjamboree Elämysjohtaja Finnjamboree 2016 Elämysjohtaja Sisältö Finnjamboree lyhyesti Tavoitteet Organisaatio Tehtävänkuvaus Yhteystiedot Finnjamboree on Suomen Partiolaisten suurleiri. - Wikipedia Finnjamboree 2016 on historian

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012 SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa HUHTIKUU 2012 53 VRK PIKALINKIT K-pentueen sivu Sivuston

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot