Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 326/50.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 326/50."

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 326/50.507/2013 KH Uudenmaan liitto pyytää lausuntoa Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta. Lausunto tulee toimittaa Uudenmaan liittoon viimeistään Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnittelualue on koko Uudenmaan maakunnan alue, lukuun ottamatta Östersundomin aluetta, joka käsitellään omassa kaavaprosessissa osana 2. vaihemaakuntakaavan loppuunsaattamista. Vaihemaakuntakaavan aikatähtäin on vuodessa Valmisteluaikataulun tavoitteena on saada 4. vaihemaakuntakaava käsiteltyä ja hyväksyttyä vuoden 2016 loppuun mennessä. Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava koostuu kaavakartasta, merkinnöistä ja määräyksistä sekä kaavaselostuksesta, jossa kuvataan kaavaratkaisun keskeiset periaatteet. Lisäksi kaavaan kuuluu kartta kumottavista merkinnöistä. Kaavaselostusta ja sen liitekarttoja ei vahvisteta. Maakuntakaavan tehtävä Maakuntakaavassa sovitetaan yhteen valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet maakunnallisten ja alueellisten tavoitteiden kanssa. Nyt tavoitteena on entistä strategisempi kaava. Koko kaavatyön keskeisenä lähtökohtana on hyväksytty Uusimaa-ohjelma, jonka strategisia tavoitteita 4. vaihemaakuntakaava toteuttaa. Lisäksi 4. vaihemaakuntakaava kaavaselostuksen mukaan täydentää ja tarkentaa 2. vaihemaakuntakaavan ratkaisuja sekä muita voimassa olevia maakuntakaavoja kaavatyöhön valittujen aihealueiden osalta. Kaava laaditaan vaihemaakuntakaavana, jossa käsitellään vain ajankohtaiseksi nähtyjä tai tarkentamista vaativia alueiden käytön aihealueita. Uusimaa-ohjelmaan kirjattuna Uudenmaan visiona on, että vuonna 2040 Uusimaa on Itämeren alueiden kärjessä. Tavoitteena on taloudellisen ja henkisen kasvun luominen ja hyödyntäminen, toimivan arjen mahdollistaminen asukkaille sekä toiminnan järjestäminen luonnon ja talouden kannalta kestävästi. Uudenmaan strategiset kehittämistavoitteet vuodelle 2040 ovat: 1. Älykkään kasvun kehto - perustuu kestävään kehitykseen ja älykkäisiin ratkaisuihin 2. Helppo tulla, olla ja toimia - painottaa liikkumisen, työn ja toiminnan vaivattomuutta sekä hyvää elinympäristöä 3. Puhdas ja kaunis Uusimaa

2 - korostaa luonnonvarojen järkevää käyttöä ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä sekä hiilineutraaliutta Maakuntakaavan tehtävänä on toteuttaa Uusimaa-ohjelmaa luomalla maankäytölliset puitteet sen vision ja kehittämistavoitteiden toteuttamiselle. Kaavan tavoitteet ja sisältö Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan päätavoitteena on luoda edellytyksiä kestävälle, kilpailukykyiselle ja hyvinvoivalle Uudellemaalle, jotta vuonna 2040 Uusimaa voisi olla Itämeren alueen vetovoimaisin maakunta. Uudenmaan 4. maakuntakaavan aihealueet ovat: 1. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta 2. Logistiikka 3. Tuulivoima 4. Viherrakenne 5. Kulttuuriympäristöt Näiden lisäksi käsitellään (maakuntahallituksen keväällä 2014 tekemän päätöksen nojalla) Helsingin seudun yhteisen maankäyttösuunnitelman aiheuttamat muutostarpeet suhteessa 2. vaihemaakuntakaavaan, erityisesti asemanseutujen osalta. Kaavaselostuksen mukaan muita taajamatoimintojen ja työpaikkojen alueita, lukuun ottamatta logistiikka-alueita, ei avata tarkasteluun tällä kaavakierroksella. Valmistelijoiden näkemyksen mukaan tehdyt selvitykset osoittavat, että nykyiset maakuntakaavat sisältävät tarpeellisissa määrin asuntoja työpaikka-alueita. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta sekä logistiikka Suunnitteluperiaatteiden (maakuntahallitus ) yhteydessä kaavaselostuksessa todetaan, että elinkeino- ja innovaatiotoimintojen edistämisessä on huolehdittava riittävästä asuntotuotannosta, hyvästä saavutettavuudesta ja edellytyksistä työmarkkina-alueen laajenemiselle. Tarkoituksena oli kehittää kaavaa sellaiseksi, että sillä voidaan reagoida tulevaisuuden elinkeinorakenteen muutoksiin ja sen mukanaan tuomiin elinkeinotoimintojen tarpeisiin. Alkutuotannolla ja matkailulla on tärkeä rooli Uudellamaalla, niin myös sen länsiosassa. Hanko profiloituu matkailukaupunkina. Kaavaluonnoksessa olisi ollut tarpeen käsitellä vapaa-ajanasumis- ja matkailuteemaa. Raaseporin seutukunnan alueella on hyvät mahdollisuudet moniin vapaa-ajan aktiviteetteihin, kuten golfiin, lasketteluun, veneilyyn, surffaukseen, sukeltamiseen, skeittilautailuun, ratsastukseen, (maasto)pyöräilyyn sekä kalastukseen, metsästykseen ja muihin luontoharrastuksiin. Kakkosasuminen liittyy usein em. vapaa-ajanharrastuksiin ja tukee näiden palveluja tarjoavaa elinkeinotoimintaa Teollisuuden rakennemuutos ja perinteisen teollisuustyöpaikkojen katoaminen koskettaa seutua. Erityisen voimakkaana tämä on näkynyt Hangossa.

3 Kaavaselostuksen mukaan tulevaisuudessa liike-elämän palveluiden, informaatioalojen ja muiden palvelutyöpaikkojen kasvun odotetaan jatkuvan. Nämä työpaikat keskittyvät myös pienempiin keskuksiin ja jopa niiden ulkopuolelle. Kasvava osa erityisesti asiantuntijatyöstä on paikasta riippumatonta, liikkuvaa ja joustavaa. Kaavaratkaisun taustalla vaikuttaa myös valmisteltavana oleva meriliikennestrategia, joka on kokonaisvaltainen Suomen taloutta, elinkeinoelämää ja työllisyyttä palveleva sekä uusia ympäristönormeja huomioiva strategia. Strategiassa nostetaan esille satamien tärkeä rooli logistiikan solmukohtina sekä niiden maaliikenneyhteyksien, erityisesti rautateiden kehittämistarpeet. Hangon satamat onkin merkitty asianmukaisesti 4. vaihemaakuntakaavaluonnokseen, ml. Koverharin entinen teollisuussatama, joka on v muutettu yleiseksi kauppasatamaksi osana Hangon Satama Oy:n toimintaa. Tulevaisuudessa logistiikan rakenne muuttuu merkittävästi toimintaympäristön muutosten vuoksi. Verkkokaupan yleistyminen ja teollisuuden rakennemuutos lisäävät logistiikkakeskusten merkitystä. Molemmat muutostrendit lisäävät ohuiden kuljetusvirtojen hallitsemisen ja yhdistelemisen merkitystä, mikä luo markkinoita logistiikkaan erikoistuneille yrityksille ja niiden toimintaan tukeutuvalle kokoonpanoteollisuudelle. Lisäksi verkkokauppa lisää pienten tuote-erien jopa yksittäisten pakettien jakelua, todetaan kaavaselostuksessa. Hangon Satama käsittää monta satamaa, jotka kaikki ovat valtakunnallisesti tärkeitä. Viimeisenä hankittu Koverharin satama-alue luo mahdollisuudet toiminnan laajentamiseen. Sen ympärillä on tilaa sataman toimintaan tukeutuvalle yritystoiminnalle ja logistiikkaan erikoistuneille yrityksille. Läheinen Lappohjan taajama, josta kaupunki on hankkinut omistukseensa lisää tonttimaata vuoden 2014 lopulla, takaa riittävät asuntomarkkinat riittävän lähellä. Uudenmaan 4. maakuntakaavassa tulee olla Koverharin alueella sellaiset aluevaraukset ja merkinnät, että ne luovat riittävät mahdollisuudet satamaan tukeutuvien elinkeinojen kehittymiselle ja logistiikan rakennemuutoksen hyödyntämiselle alueella. Työpaikka-alueiden aluevaraukset tulee voida yleisemmin avata osana elinkeinoteemaa valtatie 25 ja Hanko-Hyvinkää-radan kehityskäytävällä. Alueen elinvoimaisuuden vahvistamiseksi Hanko-Hyvinkää radan sähköistäminen ja panostukset rantaradan kehittämiseen ovat erityisen tärkeitä. Tuulivoima Yhtenä Uusimaa-ohjelman tavoitteena on, että Uusimaa on hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Tuulivoiman edistäminen on näin ollen maakunnan strategian mukaista. Selvityksissä on löydetty vain 5 maakunnallisen kokoluokan tuulivoiman tuotantoon soveltuvaa aluetta, kun maakunnallisen ja paikallisen tuulivoima-alueen alarajana on päädytty pitämään 10 tuulivoimalaa. Koko aluetta koskeva suunnittelusuositus ohjaa paikallisten tuulivoima-alueiden

4 suunnittelua. Sen mukaan paikallisten tuulivoima-alueiden suunnittelu on mahdollista myös maakuntakaavan tuulivoima-alueiden ulkopuolella, kunhan maakuntakaavan keskeisiä tavoitteita ei vaaranneta. Paikallisen tuulivoima-alueen koko on 1-9 tuulivoimalan muodostama kokonaisuus. Maakuntakaavalla olisi voinut selkeämmin ohjata tuulivoiman käyttöönottoa ja sille soveltuvien alueiden määrittämistä. Ympäristöministeriön tuulivoimarakentamista koskevassa oppaassa edellytetään, että maakuntakaavoissa osoitetaan pääsääntöisesti vähintään 8-10 tuulivoimalan käsittävät tuulivoima-alueet. Mikään ei kuitenkin liene ollut esteenä sillä, että Uudenmaalla olisi osoitettu pienempiäkin alueita, mikä olisi helpottanut suunnittelua paikallisella tasolla. Viherrakenne Kaavaratkaisun viherrakenne muodostuu mm. luonnonsuojelualueista ja muista luontoarvoista, laajoista yhtenäisistä metsäalueista ja viheryhteystarpeista sekä virkistysalueista ja reiteistä. Tätä rakennetta täydentävät maakuntakaavan valkoiset alueet, joita koskevat voimassa olevat suunnittelumääräys ja kehittämissuositus. Voimassa olevista kaavoista luonnonsuojelualueina merkityistä kohteista kumotaan neljä siksi, etteivät ne ole arvoltaan maakunnallisia. Kaksi näistä sijaitsee Hangossa: Hanko Tvärminne 7 ha ja Hanko Flakaskär 1,7 ha. Luo-alueet (luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät alueet) osoitetaan kaavaluonnoksessa koko suunnittelualueelle uusien tietojen perusteella. LUO-alueet osoitetaan ominaisuusmerkinnällä, johon ei liity MRL 33 :n mukaista rakentamisrajoitusta. Merkinnän ohjausvaikutus perustuu sen suunnittelumääräykseen, joka asettaa reunaehtoja alueen käytölle. Aluetta voidaan suunnitella ja käyttää, kunhan maakuntatasolla tunnistetut luontoarvot otetaan huomioon. Hangossa luo-merkintöjä on Tvärminnessä Syndalen harjoitusalueen molemmin puolin ja Täktomissa Breidablickin alueella. Selostuksen mukaan kaavaluonnoksen luo-aluerajausten perusteena on Zonation-analyysien tulos eli ne perustuvat tässä vaiheessa lähtökohtaisesti tietokoneanalyysiin eivätkä maastokäynteihin. Täydentäviä maastotöitä tehdään vuonna Luo-merkintä, sen perusteet ja tarve jäävät hieman ohuiksi, kun selostuksessa vielä todetaan, että osa niistä osoitettaneen luonnonsuojelualueina ja osaa ei lainkaan. Näin ollen olisi suositeltavaa, ettei luo-alueita esitetä kaavakartalla sitovina, vaan ne osoitetaan kaavaselostuksen liitekartalla. Kulttuuriympäristöt Kulttuuriympäristöihin kuuluvat maisema-alueet, rakennusperintö ja kiinteät muinaisjäännökset sekä maakuntakaavan viherrakenteen yhteydessä käsiteltävät perinnebiotoopit.

5 Kaavaselostuksen mukaan kulttuuriympäristöteema halutaan esittää 4. vaihemaakuntakaavassa mahdollisimman kattavasti ja samalla eri maakuntakaavoista peräisin olevia merkintöjä ja määräyksiä on tarpeen yhdenmukaistaa. Tämän vuoksi kaikki keskeiset kulttuuriympäristöjä koskevat merkinnät ja määräykset kumotaan aikaisemmista maakuntakaavoista ja tuodaan joko uudestaan sellaisenaan, muokattuina tai kokonaan uusina merkintöinä 4. vaihemaakuntakaavaan. Uudellamaalla on kaksi MRL:n mukaisesti perustettua kansallista kaupunkipuistoa. Kaiken kaikkiaan kansallisia kaupunkipuistoja on Suomessa seitsemän. Kaavaratkaisussa on päädytty merkitsemään Porvoon ja Hangon kansalliset kaupunkipuistot liitekartalle, mutta ei varsinaiselle kaavakartalle. Kansallinen kaupunkipuisto perustetaan kaupunkimaiseen ympäristöön kuuluvan alueen kulttuuri- tai luonnonmaiseman kauneuden, luonnon monimuotoisuuden, historiallisten ominaispiirteiden tai siihen liittyvien kaupunkikuvallisten, sosiaalisten, virkistyksellisten tai muiden erityisten arvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi. Luontevaa olisi, että Uudenmaan kansallisetkaupunkipuistot näkyisivät varsinaisella kaavakartalla. Taajamatoimintojen alueet Taajamatoimintojen alueita ei kahta asemanseutua lukuun ottamatta ole avattu 4. vaihemaakuntakaavaluonnoksessa. Hangon luonteva kasvusuunta on Täktom, missä kaupunki omistaa maata, ja missä jo nyt on varsin tiheä kiinteistöjaotus. Alue on kuitenkin voimassa olevassa maakuntakaavassa merkitty taajamatoimintojen reservialueeksi. Kaupunki on huomauttanut tästä jo aiemmin ja pitää edelleen tärkeänä, että Täktomiin osoitetaan taajamatoimintojen aluetta ilman reservialuemerkintää. Kaupungin kehittymisen kannalta on tärkeää, että tarjolla on tontteja riittävän monipuolisesti ja eri puolilta kaupunkia. Tonttivarantojen mitoituksessa ei voi käyttää pääkaupunkiseudun sääntöjä. Kaavaprosessista Uudenmaan maakuntakaavoituksessa on taas valittu työtapa, jossa käsitellään vain tiettyjä teemoja. Voimaan tulevat aluevaraukset ja merkinnät osoitetaan yhdellä kartalla ja kumottavat toisella. Yhdessä teemassa kumotaan kaikki vanha ja toisessa osia. Kokonaisuus esitetään epävirallisella yhdistelmäkartalla, joka käsittää kaksi kokonaismaakuntakaavaa ja tämä vaihemaakuntakaava mukaan luettuna 4 vaihemaakuntakaavaa. Lopputulos on vaikeaselkoinen. Olisi ollut parempi, että jo tällä kerralla olisi päädytty laatimaan vaihemaakuntakaavan sijasta uusi kokonaiskaava, vaikka sitten osa teemoista olisi tuotu suoraan aiemmista kaavavaiheista. Yhteenveto kaupungin kommenteista: - Kaavaluonnoksessa olisi ollut tarpeen käsitellä vapaa-ajanasumis- ja matkailuteemaa. - Hangon satamat on merkitty asianmukaisesti 4. vaihemaakunta-

6 kaavaluonnokseen. - Koverharin alueella tulee olla sellaiset aluevaraukset ja merkinnät, että ne luovat riittävät mahdollisuudet sataman ja siihen tukeutuvien elinkeinojen kehittymiselle, yritys- ja tuotantotoiminnalle yleensä ja logistiikan rakennemuutoksen hyödyntämiselle alueella. - Työpaikka-alueiden aluevaraukset tulee voida avata osana elinkeinoteemaa valtatie 25 ja Hanko-Hyvinkää-radan kehityskäytävällä. - Alueen elinvoimaisuuden vahvistamiseksi on Hanko-Hyvinkää radan sähköistäminen ja panostukset rantaradan kehittämiseen erityisen tärkeitä. - Maakuntakaavalla olisi voinut selkeämmin ohjata tuulivoiman käyttöönottoa ja sille soveltuvien alueiden määrittämistä. - Luo-alueita ei esitetä kaavakartalla sitovina, vaan ne osoitetaan kaavaselostuksen liitekartalla. - Kansalliset kaupunkipuistot osoitetaan varsinaisella kaavakartalla. - Täktomiin osoitetaan taajamatoimintojen aluetta ilman reservialuemerkintää. - Olisi ollut parempi, että jo tällä kerralla olisi päädytty laatimaan vaihemaakuntakaavan sijasta uusi kokonaiskaava, vaikka sitten osa teemoista olisi tuotu suoraan aiemmista kaavavaiheista. Ehdotus Päätös Hangon kaupunginhallitus päättää antaa Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta listatekstin mukaisen lausunnon. Ehdotus hyväksyttiin täydennyksellä kaupungin Koverharin ostaman alueen osalta. Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, KH Asian jatkokäsittely. Maakuntahallitus merkitsi tiedoksi Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksen kokouksessaan ja päätti kaavaehdotuksen lausunnoille lähettämisestä. Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava täydentää ja tarkistaa Uudellamaalla voimassa olevia maakuntakaavoja. Tässä vaihemaakuntakaavassa käsitellään elinkeinoja ja innovaatiotoimintoja, logistiikkaa, tuulivoimaa, viherrakennetta sekä kulttuuriympäristöjä. Lisäksi kaavassa käsitellään myös muita ajankohtaisia aiheita, kuten asemanseutuja ja Malmin lentokentän aluetta. Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnittelualueena on koko Uudenmaan maakunnan alue, lukuun ottamatta Östersundomin aluetta, jota käsitellään omassa kaavaprosessissaan osana 2. vaihemaakuntakaavan loppuunsaattamista. Vuoden 2016 alusta voimaan astuvaksi suunnitellut maankäyttö- ja rakennuslain muutokset ja maakuntakaavojen vahvistamismenettelyn poistuminen muuttavat 4. vaihemaakuntakaavan prosessia. Uuden lainsäädännön mukaisesti lausunnot kaavaan on pyydettävä ennen kuin maakuntahallitus hyväksyy kaavaehdotuksen. Lausuntojen perusteella kaavaehdotusta tarkistetaan kevään 2016 aikana, jolloin pidetään myös 4. vaihemaakuntakaavan viranomaisneuvottelu. Maakuntahallituksen hyväksyttyä kaavaehdotuksen kaava asetetaan nähtäville

7 */* Liitteenä: myöhemmin vuonna Tavoitteena on, että maakuntavaltuusto hyväksyy 4. vaihemaakuntakaavan saman valtuustokauden aikana, eli kevääseen 2017 mennessä. Lausunnot pyydetään toimittamaan Uudenmaan liittoon viimeistään Lausuntoaikaan ei anneta lisäaikoja. - Lausuntopyyntö Lausuntoaineistot ovat ladattavissa osoitteesta Ehdotus Kaupunginhallitus antaa Uudenmaan 4. maakuntakaavan ehdotuksesta seuraavan lausunnon Viitaten lausuntoonsa maakuntakaavan luonnoksesta Hangon kaupunki toteaa, että sen antama lausunto on huomioitu siltä osin, että - Hangon satamat on merkitty nyt asianmukaisesti, samoin kuin laivaväylät - Kansallisten kaupunkipuistojen rajaukset on päädytty merkitsemään varsinaiselle kaavakartalle - Paikallisesti merkittävään tuulivoimatuotantoon soveltuville alueille on annettu koko kaava-aluetta koskeva suunnittelusuositus Sen sijaan Hangon kaupungin lausunnossa muita esiin tuotuja seikkoja ei ole huomioitu. Hangon kaupunki toistaakin kantanaan, että 1. Vapaa-ajan ja matkailuteema tulee käsitellä. Sen merkitys alueella suuri ja Hanko itsessään profiloituu matkailukaupunkina. 2. Koverharin alueelta tulee poistaa Maakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö merkintä. 3. Täktomiin osoitetaan taajamatoimintojen aluetta ilman reservialue-merkintää. Täktom on kantakaupungin luonnollinen kasvusuunta ja jo nyt paikoin tiiviisti rakennettu. 4. Luo-alueet tulee merkitä kaava-aineistoon omalle liitekartalleen niiden epämääräisen statuksen vuoksi. Ne eivät saa esimerkiksi Koverharissa rajoittaa alueen kehittämistä. 5. Työpaikkatoimintojen / logistiikka-alueita tulee voida osoittaa valtatien 25 varteen. Hanko-Hyvinkää-radan sähköistys ja panostukset rantaradan kehittämiseen ovat alueelle erityisen tärkeitä. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen,

Kaupunginhallitus 67 16.03.2015. Lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 326/50.507/2013

Kaupunginhallitus 67 16.03.2015. Lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 326/50.507/2013 Kaupunginhallitus 67 16.03.2015 Lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 326/50.507/2013 KH 16.03.2015 67 Uudenmaan liitto pyytää lausuntoa Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta.

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 87 17.11.2016 Kunnanhallitus 395 05.12.2016 Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17.11.2016

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä: vs. tekninen johtaja Nicole Ahtokivi Valmistelija

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Kaupunginhallitus 65 23.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 14/10.02.00/2014 Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä:

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Tavoitteena kestävää kilpailukykyä ja hyvinvointia Uudellemaalle Aikatähtäin

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta 5.3.2015

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Uudenmaan maakuntakaavatilanne Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan teemat Elinkeinot ja innovaatiotoiminta Logistiikka Tuulivoima Viherrakenne

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta sekä logistiikka

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta sekä logistiikka 15.9.2014 1 (3) Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet 4. vaihemaakuntakaavan yhteiset suunnitteluperiaatteet Uudenmaan liiton strategian mukaisesti tällä kaavakierroksella pyritään entistä

Lisätiedot

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen 22.1.2014 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat Yhdyskuntatekniikan lautakunta 8 21.01.2016 Kunnanhallitus 51 29.02.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.01.2016

Lisätiedot

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle Maakuntahallitus 50 20.03.2013 Maakuntavaltuusto 7 20.03.2013 Maakuntahallitus 103 18.08.2014 Östersundomin alueen maakuntakaavoitustilanne; tiedoksi 58/05.00/2011 MHS 20.03.2013 50 Maakuntahallitus hyväksyi

Lisätiedot

Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla

Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Kielellisten palvelujen toimikunta Uudenmaan liitto 8.12.2017 Heli Vauhkonen Aluesuunnittelun vastuualue Tehtävät Maankäyttö, maakuntakaava,

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. Esittelytilaisuus 1/2015

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. Esittelytilaisuus 1/2015 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos Esittelytilaisuus 1/2015 Maakuntakaavat Uudellamaalla Nyt voimassa: Uudenmaan kokonaismaakuntakaava Itä-Uudenmaan kokonaismaakuntakaava Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 5390/10.02.00/2013 106 Lausunnon antaminen Uudenmaan liitolle Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavaluonnoksesta Valmistelijat / lisätiedot: Ritva Helminen-Halkola, puh.

Lisätiedot

Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen

Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen 202/05.00/2016 MHS 16.05.2016

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Maakuntahallitus 137 25.09.2017 Uusimaa-kaava 2050: laadintaprosessin aikataulun tarkistaminen 202/05.00/2016 MHS 16.05.2016 72 Tiivistelmä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2015 1 (6) 3 Lausunto kaupunginhallitukselle Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta HEL 2015-000583 T 10 03 00 Lausuntoehdotus Viherrakenne Logistiikka Asia tulee

Lisätiedot

Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva

Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva 26.4.2016 Maakuntakaavan toimintaympäristö muutoksessa Kaavoituksen tulee vastata aluehallintouudistuksen tarpeisiin Kaavaprosessia

Lisätiedot

viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.

viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6. viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.2013 Esityksen sisältö Maakunta Maakuntakaava osana kaavajärjestelmää j

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 20c

KUUMA-johtokunta Liite 20c KUUMA-johtokunta 11.4.2018 20 Liite 20c Uusimaa-kaavan valmisteluaineisto on lausunnoilla ja nähtävillä 27.2.-13.4.2018 Tulevaisuustarkastelut Tulevaisuustarkastelu ja väestöennusteet kaavan tavoitteiden

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet Ehdotusvaihe 2012 Kaavamerkinnät ja määräykset 10092012 MAAKUNTAKAAVATOIMIKUNTA 10.9.2012 Satakunnan vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

SELOSTUS Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Kaavaehdotus LAUSUNTOAINEISTO

SELOSTUS Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Kaavaehdotus LAUSUNTOAINEISTO LAUSUNTOAINEISTO 1.12.2015-29.2.2016 MATERIAL SOM SÄNDS FÖR UTLÅTANDE 1.12.2015-29.2.2016 SELOSTUS Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Kaavaehdotus LAUSUNTOAINEISTO 1 Uudenmaan liitto 2014 Valokuva(t): Tuula

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos ja Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava, Östersundomin alueen kaavaehdotus

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos ja Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava, Östersundomin alueen kaavaehdotus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos ja Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava, Östersundomin alueen kaavaehdotus Esittelytilaisuus lausunnonantajille 19.1.2015 Merja Vikman-Kanerva ja Ilona Mansikka Uudenmaan

Lisätiedot

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Dnro 57/05.01/2018. Aluesuunnittelu/Heli Vauhkonen. Hangon kaupunki. Tekninen ja ympäristövirasto. Santalantie 2.

Lausunto 1 (4) Dnro 57/05.01/2018. Aluesuunnittelu/Heli Vauhkonen. Hangon kaupunki. Tekninen ja ympäristövirasto. Santalantie 2. Lausunto 1 (4) 16.4.2018 Dnro 57/05.01/2018 Aluesuunnittelu/Heli Vauhkonen Hangon kaupunki Tekninen ja ympäristövirasto Santalantie 2 10900 Hanko kirjaamo@hanko.fi Lausuntopyyntö 13.2.2018 Hangon Koverharin

Lisätiedot

Kh 2/9.2.2015 59 Kunnanhallituksen päätös 16.2.2015 Dnro:999/10.02.00/2013

Kh 2/9.2.2015 59 Kunnanhallituksen päätös 16.2.2015 Dnro:999/10.02.00/2013 Kh 2/9.2.2015 59 Kunnanhallituksen päätös 16.2.2015 Dnro:999/10.02.00/2013 Kirkkonummen kunnan lausunnoksi Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat Kirkkonummen

Lisätiedot

Yt-lautakunnan päätös Liite nro 3. Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta

Yt-lautakunnan päätös Liite nro 3. Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta Yt-lautakunnan päätös 21.1.2016 8 Liite nro 3 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta Taustaa sekä aikaisemmat lausunnot Kirkkonummen kunta on lausunut Uudenmaan neljännen

Lisätiedot

SUUNNITTELUPERIAATTEET

SUUNNITTELUPERIAATTEET Uudenmaan liitto 10/2017 SUUNNITTELUPERIAATTEET Uusimaa-kaava 2050 Kaavan tärkeä raami: Tavoitteiden, suunnitteluperiaatteiden ja seutujen erityiskysymysten paketti Taustaselvitysten pohjalta Uusimaa-kaavalle

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 78 Kokouksen järjestäytyminen 4. 79 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava; kaavaluonnoksen palaute tiedoksi

Otsikko Sivu. 78 Kokouksen järjestäytyminen 4. 79 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava; kaavaluonnoksen palaute tiedoksi PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Maakuntahallitus AIKA 13.04.2015 klo 11:00-11:35 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 78 Kokouksen järjestäytyminen 4 79 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava;

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset

Kaavamerkinnät ja -määräykset SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 kaavamerkinnät ja määräykset ovat

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava MHS 7/2016 Asia nr 100 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Kaavaehdotuksesta saatujen lausuntojen tiivistelmät ja lausuntoja koskevat vastineet Maakuntahallitus 22.8.2016 KIRKKONUMMEN KUNTA Lausunnon keskeinen

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki. Strateginen kokous. Otsikko Sivu. 84 Kokouksen järjestäytyminen 4

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki. Strateginen kokous. Otsikko Sivu. 84 Kokouksen järjestäytyminen 4 PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 Maakuntahallitus AIKA 13.06.2016 klo 08:30-10:30 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki. Strateginen kokous. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 84 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Kaavoituksella elinvoimaa! Näkökulmana Uudenmaan elinkeinoelämän kehittäminen. KUUMAT PERUNAT! Ilmi Tikkanen Ilona Mansikka 25022014

Kaavoituksella elinvoimaa! Näkökulmana Uudenmaan elinkeinoelämän kehittäminen. KUUMAT PERUNAT! Ilmi Tikkanen Ilona Mansikka 25022014 Kaavoituksella elinvoimaa! Näkökulmana Uudenmaan elinkeinoelämän kehittäminen KUUMAT PERUNAT! Ilmi Tikkanen Ilona Mansikka 25022014 Uudenmaan haasteita... Väestön kasvu ja rakenteen hajautuminen Hajarakentaminen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 161 Kokouksen järjestäytyminen 5. 162 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava; luonnoksen käsittely 6

Otsikko Sivu. 161 Kokouksen järjestäytyminen 5. 162 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava; luonnoksen käsittely 6 PÖYTÄKIRJA 11/2014 1 Maakuntahallitus AIKA 08.12.2014 klo 08:30-10:45 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 161 Kokouksen järjestäytyminen 5 162 Uudenmaan 4.

Lisätiedot

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen

Lisätiedot

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA 1. Valmistelun tulokset Uudenmaan liiton mukaan Karjaan kaavaluonnoksen ei tule ylittää seudullisesti merkittävän

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Selostus -kaavaluonnos

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Selostus -kaavaluonnos Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Selostus -kaavaluonnos Nähtävillä 20.1.-20.2.2015 1 Uudenmaan liitto 2014 Valokuva(t): Tuula Palaste-Eerola Uudenmaan liitto // Nylands förbund Uusimaa Regional Council

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava; valmistelutilanne tiedoksi 176/05.00/2013 MHS

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava; valmistelutilanne tiedoksi 176/05.00/2013 MHS Maakuntahallitus 151 25.11.2013 Maakuntahallitus 4 03.02.2014 Maakuntahallitus 19 10.03.2014 Maakuntahallitus 33 07.04.2014 Maakuntahallitus 65 02.06.2014 Maakuntahallitus 94 18.08.2014 Maakuntahallitus

Lisätiedot

Lähtökohdat ja kaavan keskeinen sisältö

Lähtökohdat ja kaavan keskeinen sisältö UUDENMAAN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA ÖSTERSUNDOMIN ALUE, EHDOTUS, LAUSUNTO Kuntakehityslautakunta 16 11.2.2015 Kunnanhallitus 87 23.2.2015 Kuntakehityslautakunta 50 5.4.2017 Kkl 16/11.2.2015 Lausuntopyyntö

Lisätiedot

UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavaluonnos

UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavaluonnos UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Kaavaluonnos Virkistysalue NELJÄS VAIHEMAAKUNTAKAAVA PÄHKINÄNKUORESSA Pohjavesialue Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY) Uusi asemanseutu: taajamatoimintojen

Lisätiedot

Maisemat maakuntakaavoituksessa

Maisemat maakuntakaavoituksessa Maisemat maakuntakaavoituksessa Maankäyttö- ja rakennuslain arviointiin liittyvä työpaja 26.11.2012 Ympäristöministeriö Marja Mäntynen Oikeudellinen perusta Maakunnan suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten

Lisätiedot

SELOSTUS Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Kaavaluonnos

SELOSTUS Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Kaavaluonnos SELOSTUS Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Kaavaluonnos Nähtävillä 20.1. 20.2.2015 1 Uudenmaan liitto 2014 Valokuva(t): Tuula Palaste-Eerola Uudenmaan liitto // Nylands förbund Uusimaa Regional Council //

Lisätiedot

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 106 Kokouksen järjestäytyminen 5. 107 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava; valmistelutilanne tiedoksi 6

Otsikko Sivu. 106 Kokouksen järjestäytyminen 5. 107 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava; valmistelutilanne tiedoksi 6 PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 Maakuntahallitus AIKA 15.06.2015 klo 08:30-09:25 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 106 Kokouksen järjestäytyminen 5 107 Uudenmaan 4.

Lisätiedot

MHS 8/2016 asia nro 117

MHS 8/2016 asia nro 117 UUDENMAAN LIITTO ESITYSLISTA 8/2016 1 Maakuntahallitus 151 25.11.2013 Maakuntahallitus 4 03.02.2014 Maakuntahallitus 19 10.03.2014 Maakuntahallitus 33 07.04.2014 Maakuntahallitus 65 02.06.2014 Maakuntahallitus

Lisätiedot

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund 1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,

Lisätiedot

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 KAAVATILANNE KAAVATYÖTÄ OHJAAVAT ASIAKIRJAT Kaava-aluetta koskevat olemassa olevat kaavat, muut suunnitelmat ja selvitykset: 1. Valtakunnalliset

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA JA LOGISTIIKKA

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA JA LOGISTIIKKA UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA JA LOGISTIIKKA ESLogC -tulevaisuusverstas 26.3.2010, Pekka Normo Tavaraliikenteen logistiikka vahvistetussa maakuntakaavassa 2 Kaava sisältää valtakunnallisesti ja maakunnallisesti

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 20.10.2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVA

UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVA UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Kaavaehdotus 2016 Virkistysalue Viheryhteystarve Pohjavesialue Metsätalousvaltainen alue, joka on laaja, yhtenäinen ja ekologisen verkoston kannalta merkittävä (MLY) Luonnonsuojelualue

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava: ratkaisuperiaatteet kaavaehdotuksen merkittävimpiin muutostoimenpiteisiin

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava: ratkaisuperiaatteet kaavaehdotuksen merkittävimpiin muutostoimenpiteisiin Maakuntahallitus 151 25.11.2013 Maakuntahallitus 4 03.02.2014 Maakuntahallitus 19 10.03.2014 Maakuntahallitus 33 07.04.2014 Maakuntahallitus 65 02.06.2014 Maakuntahallitus 94 18.08.2014 Maakuntahallitus

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava: ehdotuksen hyväksyminen lukuun ottamatta tuulivoiman tuotantoon soveltuvia alueita

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava: ehdotuksen hyväksyminen lukuun ottamatta tuulivoiman tuotantoon soveltuvia alueita Maakuntahallitus 117 19.09.2016 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava: ehdotuksen hyväksyminen lukuun ottamatta tuulivoiman tuotantoon soveltuvia alueita 176/05.00/2013 MHS 19.09.2016 117 Tiivistelmä Uudenmaan

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013 SATAKUNTALIITTO ALUEIDEN KÄYTTÖ 2 SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti

Lisätiedot

Lausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta

Lausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta Maakuntahallitus 138 25.09.2017 Lausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta 391/05.01/2017 MHS 25.09.2017 138 Tiivistelmä Kaavaehdotusvaiheessa Karjaan läntisen taajaman

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? ETELÄ-KARJALAN LIITTO ALUESUUNNITTELU 2017 ARTO HÄMÄLÄINEN MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? Kaavoituksella ohjataan hyvin arkisia asioita, joita ei välttämättä edes tule ajatelleeksi. Kuten

Lisätiedot

Sivistyslautakunta nro 3/ SISÄLLYSLUETTELO

Sivistyslautakunta nro 3/ SISÄLLYSLUETTELO nro 3/2015 SISÄLLYSLUETTELO SIVLTK 18 Kokouksen järjestäytyminen SIVLTK 19 Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta SIVLTK 20 Opetuksen järjestäjän kehittämissuunnitelman laatiminen SIVLTK 21 Lausuntopyyntö

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Johanna Kuusterä 30.10.2014. Zonationin hyödyntäminen Uudenmaan liiton maakuntakaavatyössä

Johanna Kuusterä 30.10.2014. Zonationin hyödyntäminen Uudenmaan liiton maakuntakaavatyössä Johanna Kuusterä 30.10.2014 Zonationin hyödyntäminen Uudenmaan liiton maakuntakaavatyössä Uudenmaan Zonation-analyysi Lähtökohtana: Uudenmaan viherrakenne ja ekosysteemipalvelut uusin menetelmin -hanke

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntakaavan. uudistaminen. Kaavaluonnos valmistunut. Maakuntakaavan. uudistaminen

Uudenmaan maakuntakaavan. uudistaminen. Kaavaluonnos valmistunut. Maakuntakaavan. uudistaminen Uudenmaan maakuntakaavan uudistaminen Kaavaluonnos valmistunut Maakuntakaavan uudistaminen Maakuntakaavan uudistamisen (Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava) luonnos on valmistunut! Maakuntakaavan uudistamisessa

Lisätiedot

12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen (SYKE, yhdyskuntarakenteen tutkimus ja analysointi)

12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen (SYKE, yhdyskuntarakenteen tutkimus ja analysointi) OHJELMA 12:00 Tilaisuuden avaus Maakuntakaava 2040, yleisesittely Hanna Lampinen (Kymenlaakson Liitto) 12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 MAAKUNTAKAAVOITUS on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. KAAVA ON KARTTA TULEVAISUUTEEN Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

Uusimaa-kaava 2050: suunnitteluperiaatteiden hyväksyminen 202/05.00/2016 MHS

Uusimaa-kaava 2050: suunnitteluperiaatteiden hyväksyminen 202/05.00/2016 MHS Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Maakuntahallitus 137 25.09.2017 Maakuntahallitus 147 23.10.2017 Uusimaa-kaava 2050: suunnitteluperiaatteiden hyväksyminen 202/05.00/2016 MHS

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus

FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 1.1

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 14.10.2015 KAAVOITUSKATSAUS 2015 2016 KAAVOITUSKATSAUS 2015 2016 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA INKOON KUNTA Solvik, Kälkö Ulkosaariston yleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ja 64 ) esitetään mm. kaavoitushankkeen sijainti

Lisätiedot

Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen

Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen PIHTIPUTAAN KUNTA Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta- Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1.4.2019 P37114 Kaavaselostus 1 (17) Timo Leskinen 1.4.2019 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

MAL ja maakuntakaavoitus. Merja Vikman-Kanerva

MAL ja maakuntakaavoitus. Merja Vikman-Kanerva MAL ja maakuntakaavoitus Merja Vikman-Kanerva 16.9.2015 Maakuntakaavojen ja yhteisten yleiskaavojen vahvistamisesta luovutaan Vahvistusmenettelyä koskevat säännökset kumotaan YM:n rooli muuttuu valvontatehtävän

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava; Viherrakenteen ja kulttuuriympäristöjen kaavateemojen tilannekatsaukset

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava; Viherrakenteen ja kulttuuriympäristöjen kaavateemojen tilannekatsaukset Maakuntahallitus 151 25.11.2013 Maakuntahallitus 4 03.02.2014 Maakuntahallitus 19 10.03.2014 Maakuntahallitus 33 07.04.2014 Maakuntahallitus 65 02.06.2014 Maakuntahallitus 94 18.08.2014 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava;

Lisätiedot

1 (5) UUSIMAA-KAAVA LUONNOS NÄHTÄVILLÄ VERKOSSA

1 (5) UUSIMAA-KAAVA LUONNOS NÄHTÄVILLÄ VERKOSSA LAUSUNTOPYYNTÖ 202/05.00/2016 8.10.2018 1 (5) Uudenmaan liitto on maakunnallinen aluekehitys- ja kaavoitusviranomainen. Liitto vastaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta maakuntakaavoituksesta Uudellamaalla.Maakuntakaava

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe. Seudulliset yleisötilaisuudet

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe. Seudulliset yleisötilaisuudet Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe Seudulliset yleisötilaisuudet KAAVOITUSMENETTELY MAAKUNTAKAAVA (MRL 19 Maakunnan liiton tehtävät, MRL 25 Maakunnan suunnittelun tehtävät, MRL 26 Maakunnan

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/

Lisätiedot

ÖSTERSUNDOM-TOIMIKUNTA Östersundom-toimikunnan lausunto Uusimaa-kaava 2050 luonnoksesta

ÖSTERSUNDOM-TOIMIKUNTA Östersundom-toimikunnan lausunto Uusimaa-kaava 2050 luonnoksesta Östersundom-toimikunnan lausunto Uusimaa-kaava 2050 luonnoksesta Taustaa Uudenmaan liitto pyytää Östersundom-toimikunnan lausuntoa Uusimaa-kaavan 2050 luonnoksesta 30.11 mennessä. Luonnoksen kaavaaineistoon

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

MIKÄ ON KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO?

MIKÄ ON KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO? MIKÄ ON KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO? MRL 68 Kansallinen kaupunkipuisto Kaupunkimaiseen ympäristöön kuuluvan alueen kulttuuri tai luonnonmaiseman kauneuden, luonnon monimuotoisuuden, historiallisten ominaispiirteiden

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Ympäristölautakunta 84 11.06.2014 Kaupunginhallitus 156 18.08.2014 Ympäristölautakunta 94 27.08.2014 Kaupunginhallitus 183 15.09.2014 Kaupunginhallitus 99 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 28 12.05.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 30.6.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry, Helsinki

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry, Helsinki 30.6.2017 HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE Muutoksenhaku Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavasta Valituksenalainen päätös Valittaja Prosessiosoite Uudenmaan maakuntavaltuuston päätös 24.5.2017 (7 ) hyväksyä Uudenmaan

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ UUSIMAA-KAAVAN 2050 EHDOTUSVAIHEEN KOKONAISUUDESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ UUSIMAA-KAAVAN 2050 EHDOTUSVAIHEEN KOKONAISUUDESTA LAUSUNTOPYYNTÖ 202/05.00/2016 21.3.2019 1 (6) Uudenmaan liitto on maakunnallinen aluekehitys- ja kaavoitusviranomainen. Liitto vastaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta maakuntakaavoituksesta Uudellamaalla.Maakuntakaava

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava: muistutuksiin laaditut vastineet ja niiden hyväksyminen

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava: muistutuksiin laaditut vastineet ja niiden hyväksyminen Maakuntahallitus 117 19.09.2016 Maakuntahallitus 128 24.10.2016 Maakuntahallitus 3 06.02.2017 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava: muistutuksiin laaditut vastineet ja niiden hyväksyminen 176/05.00/2013 MHS

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio

Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio Asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 14 ja 22 maakuntakaavan ja kuntien yhteisen yleiskaavan vahvistusmenettelystä

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/ /2012 MHS

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/ /2012 MHS Maakuntahallitus 20 10.03.2014 Maakuntahallitus 49 16.03.2015 Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/04.00.00/2012 MHS 10.03.2014 20 Esittelijän ehdotus lausunnoksi: Kanta-Hämeen 2.vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 153 Kokouksen järjestäytyminen 5. 154 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta

Otsikko Sivu. 153 Kokouksen järjestäytyminen 5. 154 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta PÖYTÄKIRJA 9/2015 1 Maakuntahallitus AIKA 19.10.2015 klo 08:30-10:20 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 153 Kokouksen järjestäytyminen 5 154 Lausunto luonnoksesta

Lisätiedot

Hallitus 62 31.03.2015 LAUSUNTO UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSESTA 456/07.70.700/2013. Hallitus 62

Hallitus 62 31.03.2015 LAUSUNTO UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSESTA 456/07.70.700/2013. Hallitus 62 Hallitus 62 31.03.2015 LAUSUNTO UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSESTA 456/07.70.700/2013 Hallitus 62 Esittelijä Valmistelija 2260 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Sini Puntanen p.

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot