Tanya Ahlman-Stockmari Lahti KÄYTTÖTARKOITUS: Metsästys- ja vahtikoira.
|
|
- Helmi Auvinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Shar pei Tanya Ahlman-Stockmari Lahti KÄYTTÖTARKOITUS: Metsästys- ja vahtikoira. FCI:N LUOKITUS: Ryhmä 2 Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat Alaryhmä 2.1 molossi- ja mastiffityyppiset Käyttökoetulosta ei vaadita LYHYT HISTORIAOSUUS: Kiinalainen rotu shar pei on ollut olemassa satoja vuosia Etelä-Kiinan merta ympäröivissä maakunnissa. Kwun Tungin maakunnassa oleva Dialakin kaupunki on luultavasti rodun alkuperäpaikka. 1
2 YLEISVAIKUTELMA: Toimelias, tiivisrakenteinen, neliömäinen ja keskikokoinen. Kallossa ja sään kohdalla olevien poimujen, pienten korvien ja virtahevon kuonon ansiosta shar pein ulkonäkö on ainutlaatuinen. Urokset ovat narttuja suurempia ja voimakkaampia. 2
3 TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Säkäkorkeus on suunnilleen sama kuin rungon pituus mitattuna olkanivelestä istuinluun kärkeen, etenkin uroksilla. Kuono ja kallo ovat suunnilleen yhtä pitkät. KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Rauhallinen, itsenäinen, uskollinen ja isäntäväkeensä kiintynyt. 3
4 Pää PÄÄ: Melko suuri suhteessa runkoon. Otsassa ja poskissa olevat poimut jatkuvat alas kaulapusseiksi. KALLO-OSA: Tasainen ja leveä. OTSAPENGER: Kohtuullinen. KIRSU: Kookas, leveä ja väriltään mieluiten musta, kuitenkin mikä tahansa karvapeitteen väriin sointuva hyväksytään. Sieraimet ovat suuret ja avoimet. KUONO-OSA: Rodun erityispiirre. Kuono on tyvestä kirsuun asti leveä kaventumatta lainkaan. Huulet ja kuononselkä ovat hyvin täyteläiset. Kohouma kuonon tyvessä on sallittu. 4
5 5
6 SUU: Kieli, kitalaki, ikenet ja huulien limakalvot ovat mieluiten sinertävän mustat. Vaaleanpunaiset pilkut kielessä sallitaan. Yksivärinen vaaleanpunainen kieli on hylkäävä virhe. Koirilla, joiden väriin vaikuttaa haalistustekijä, kieli on yksivärinen vaaleavioletti. LEUAT / HAMPAAT / PURENTA: Leuat ovat vahvat. Täydellinen, säännöllinen ja täysihampainen leikkaava purenta eli yläetuhampaiden takapinnat ovat tiiviisti alaetuhampaiden edessä. Hampaat ovat kohtisuorassa leukoihin nähden. Alahuuli ei saa olla niin korostuneen täyteläinen, että se haittaa purentaa. 6
7 SILMÄT: Tummat, mantelinmuotoiset ja ilmeeltään murjottavat. Koirilla, joiden väriin vaikuttaa haalistustekijä, sallitaan vaaleampi sävy silmissä. Silmien ympärillä oleva nahka, poimut tai karvapeite eivät saa mitenkään haitata silmämunan tai silmäluomien toimintaa. Kaikki merkit, jotka viittaavat silmämunan, limakalvojen tai silmäluomien ärsytykseen ovat vakavia virheitä. Silmäluomet eivät saa olla sisäänpäin kiertyneet. KORVAT: Hyvin pienet, melko paksut, tasasivuisen kolmion muotoiset, kärjistään hieman pyöristyneet ja ylös kiinnittyneet; korvankärjet osoittavat kohti silmiä. Korvat ovat eteenpäin suuntautuneet ja päänmyötäiset, ne ovat kiinnittyneet silmälinjan yläpuolelle ja kauas toisistaan. Pystyt korvat ovat hylkäävä virhe. KAULA: Keskipitkä, vahva ja kauniisti lapoihin liittyvä. Löysää kaulanalusnahkaa ei saa olla liioitellusti. RUNKO: Sään kohdalla ja hännän tyvessä on kohtuulliset rypyt. On hylkäävä virhe, jos täysikasvuisella koiralla on poimuista nahkaa muualla rungossa. YLÄLINJA: Laskee hieman sään takana ja nousee hieman lanteen kohdalla. SELKÄ: Lyhyt ja vahva. LANNE: Lyhyt, leveä ja hieman kaartuva. LANTIO: Melko tasainen. RINTAKEHÄ: Leveä, syvä ja kyynärpäihin ulottuva. ALALINJA JA VATSA: Vatsaviiva kohoaa hieman lanteen kohdalla. 7
8 Ylälinja HÄNTÄ: Rodun erityispiirre, tyvestään paksu ja pyöreä, ohenee kärkeä kohti, erittäin ylös kiinnittynyt. Se voi olla asennoltaan korkea ja kaartunut, tiiviisti kiertynyt, selän päälle tai jommallekummalle sivulle kaartunut. Puutteellinen tai kokonaan puuttuva häntä on hylkäävä virhe. 8
9 Häntä RAAJAT ETURAAJAT YLEISVAIKUTELMA: Eturaajat ovat suorat, kohtuullisen pitkät ja hyväluustoiset. Eturaajojen nahka ei saa muodostaa poimuja. LAVAT: Lihaksikkaat, hyväasentoiset ja viistot. VÄLIKÄMMENET: Hieman viistot, vahvat ja joustavat. KÄPÄLÄT: Kohtuullisen kokoiset ja tiiviit, eivät hajavarpaiset. Varpaat ovat selvästi kaareutuneet. TAKARAAJAT YLEISVAIKUTELMA: Takaraajat ovat lihaksikkaat, vahvat, kohtuullisesti kulmautuneet ja takaa katsottuna pystysuorat ja yhdensuuntaiset. Nahkapoimut reisissä, säärissä ja kinnernivelten kohdalla, samoin kuin nahan paksuuntuminen kintereissä ei ole toivottavaa. KINTEREET: Matalat. KÄPÄLÄT: Kuten etukäpälät. Ei kannuksia. 9
10 LIIKKEET: Ravi on mieluisin liikuntamuoto. Liikkeet ovat vapaat, tasapainoiset ja tarmokkaat. Eturaajan askel on pitkä ja takaraajan työntö voimakas. Nopeuden lisääntyessä käpälät liikkuvat lähempänä keskilinjaa. Jäykät liikkeet eivät ole toivottavat. copyright Ansun kuvat 10
11 copyright Ansun kuvat copyright Ansun kuvat 11
12 copyright Ansun kuvat copyright Ansun kuvat 12
13 KARVAPEITE KARVA: Rodun erityispiirre. Karva on lyhyttä, karheaa ja harjasmaista. Rungon karvapeite on suoraa ja törröttävää, raajoissa se on yleensä sileämpää. Ei pohjavillaa. Karvan pituus voi olla 1-2,5 cm. Karvaa ei saa trimmata. Kaksi karvatyyppiä: Brush coat ja Horse coat Brush coat 13
14 Horse coat Horse coat & Brush coat 14
15 VÄRI: Kaikki yksiväriset valkoista lukuun ottamatta ovat hyväksyttyjä. Häntä ja reisien takaosa ovat usein vaaleammat. Tummempi sävy selässä ja korvissa on sallittu. 15
16 Poimut? Sama koira: 6 kk ja 9 kk 16
17 Sama koira: 9 kk ja 9 v. Shar pei KOKO SÄKÄKORKEUS: cm. 17
18 Mikä tekee shar peista shar pein? - Tiivis neliömäinen rakenne - Ylälinja - Kohtuulliset poimut kallossa ja sään kohdalla - VIRTAHEVON KUONO: Kuono on tyvestä kirsuun asti leveä kaventumatta lainkaan. Huulet ja kuononselkä ovat hyvin täyteläiset. - Korvat - HÄNTÄ: Tyvestään paksu ja pyöreä, ohenee kärkeä kohti, erittäin ylös kiinnittynyt - KARVA: Brush coat tai Horse coat Shar pei / Chow chow 18
19 VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen ja sen vaikutukseen koiran terveyteen ja hyvinvointiin. VAKAVAT VIRHEET: - Muu kuin leikkaava purenta (hyvin lievä alapurenta voidaan toistaiseksi hyväksyä) - Suippo kuono - Pilkullinen kieli (lukuun ottamatta vaaleanpunaista pilkutusta) - Suuret korvat - Alas kiinnittynyt häntä - Yli 2,5 cm pitkä karvapeite HYLKÄÄVÄT VIRHEET: - Vihaisuus tai liiallinen arkuus - Selvästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen - Litteä kuono-osa, jossa voimakas yläpurenta, alapurenta - Yksivärinen vaaleanpunainen kieli - Sisäänpäin etuhampaiden väliin kiertyvä alahuuli - Pyöreät, ulkonevat silmät, sisään- tai uloskiertyneet silmäluomet (entropium tai ektropium) - Silmän normaalia toimintaa häiritsevät nahka, poimut tai karvat - Pystyt korvat - Puuttuva tai töpöhäntä - Voimakkaat nahkapoimut rungossa (lukuun ottamatta sään kohtaa ja hännäntyveä) ja raajoissa - Muu kuin yksivärinen karvapeite (albinismi, juovikkuus, läiskikkyys, pilkullisuus, musta väri ruskein merkein, manttelikuvio). 19
20 Kiitos! Tanya Valokuvat: Merja Sorsa ja Ansun kuvat PP-esitys: Maija Mäkinen,
Akita vrt. Amerikanakita. rotumääritelmävertailua
vrt. rotumääritelmävertailua Historia Rotujen historia on sama noin 1950-luvulle saakka. Alkuperäinen metsästyskoiratyyppi oli 1900-luvulle tultaessa pitkälti kadonnut rotuun risteytettyjen länsimaisten
HOVAWART 1/5 (HOVAWART) Alkuperämaa: Saksa
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 190 Hyväksytty: FCI 12.1.1998 SKL-FKK 13.5.2000 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry HOVAWART 1/5 (HOVAWART) Alkuperämaa: Saksa KÄYTTÖTARKOITUS: Käyttökoira. FCI:N LUOKITUS:
Shiba ja hokkaido. Rotumääritelmävertailua
ja hokkaido Rotumääritelmävertailua Käyttötarkoitus Seurakoira Metsästys Linnut, pieneläimet Seurakoira Metsästys Yleisvaikutelma Pienikokoinen Tasapainoinen Hyväluustoinen Hyvät lihakset Voimakas Liikunta
ALASKANMALAMUUTTI (ALASKAN MALAMUTE) Alkuperämaa: Yhdysvallat (hyväksytty FCI 14.8.96, käännös SKL-FKK 3.12.97) KÄYTTÖTARKOITUS: - Rekikoira
ALASKANMALAMUUTTI (ALASKAN MALAMUTE) Alkuperämaa: Yhdysvallat (hyväksytty FCI 14.8.96, käännös SKL-FKK 3.12.97) KÄYTTÖTARKOITUS: - Rekikoira YLEISVAIKUTELMA: - Alaskanmalamuutti, eräs vanhimmista arktisista
VALKOINENPAIMENKOIRA 1/5 (BERGER BLANC SUISSE) Alkuperämaa: Sveitsi
Ryhmä: 1 FCI:n numero: 347 Hyväksytty: FCI 12.8.2011 Kennelliitto 8.5.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry VALKOINENPAIMENKOIRA 1/5 (BERGER BLANC SUISSE) Alkuperämaa: Sveitsi Pohjoismainen
APINAPINSERI 1/5 (AFFENPINSCHER) Alkuperämaa: Saksa
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 186 Hyväksytty: FCI 18.4.2007 Kennelliitto 27.11.2008 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry APINAPINSERI 1/5 (AFFENPINSCHER) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen Kennelunioni
Kainkoira, kishu ja shikoku. Rotumääritelmävertailua
, kishu ja shikoku Rotumääritelmävertailua Käyttötarkoitus Metsästys Seurakoira Villisika ja peura Villisika ja peura Suurriista,esim.villisika Yleisvaikutelma Keskikokoinen Tasapainoinen Vankarakenteinen
GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE 1/5 (GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE) Alkuperämaa: Ranska
Ryhmä: 6 FCI:n numero: 66 Hyväksytty: FCI 5.5.2003 Kennelliitto 3.12.2013 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE 1/5 (GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE) Alkuperämaa: Ranska Pohjoismainen
RANSKANSEISOJAT TYPE GASGOGNE JA TYPE PYRENEES
RANSKANSEISOJAT TYPE GASGOGNE JA TYPE PYRENEES Kuva Craig Koshyk Saksanseisojakerho ry 2013 Laaatinut Raija Tammelin FCI:n numero: 133 Hyväksytty: FCI 7.8.1998 SKL-FKK 29.8.2006 Suomen Kennelliitto- Finska
KORTHALSINGRIFFONI. Kuva Totti Turunen
KORTHALSINGRIFFONI Kuva Totti Turunen Saksanseisojakerho ry 2013. Laatinut Raija Tammelin SKL rotumääritelmä 107a. Koshyk C. Pointing Dogs, Volume one, The Continentals. Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben
SVKL:n erikoiskoulutus SLOUGHI
SVKL:n erikoiskoulutus 28.2.2015 SLOUGHI Sloughi, FCI 188 Alkuperämaa Marokko KÄYTTÖTARKOITUS: Näkönsä avulla metsästävä koira. LYHYT HISTORIAOSUUS: Slougheja on ollut Pohjois- Afrikassa jo vuosisatojen
FILA BRASILEIRO 1/4 (FILA BRASILEIRO) Alkuperämaa: Brasilia
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 225 Hyväksytty: FCI 12.1.1993 SKL-FKK 10.8.1993 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry FILA BRASILEIRO 1/4 (FILA BRASILEIRO) Alkuperämaa: Brasilia KÄYTTÖTARKOITUS: Vahtikoira
AIREDALENTERRIERI 1/4 (AIREDALE TERRIER) Alkuperämaa: Iso-Britannia
Ryhmä: 3 FCI:n numero: 7 Hyväksytty: FCI 22.11.2012 Kennelliitto 11.12.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry AIREDALENTERRIERI 1/4 (AIREDALE TERRIER) Alkuperämaa: Iso-Britannia Pohjoismainen
Rotuesittely FCI No. 234 XOLOITZCUINTLE. http://www.kepeataival.fi/kauppa/koirienmakuupussi-fast-by-dg.html
Rotuesittely FCI No. 234 XOLOITZCUINTLE http://www.kepeataival.fi/kauppa/koirienmakuupussi-fast-by-dg.html Alkuperäismaa: Meksiko Uusimman rotumääritelmän julkaisupäivä: 28.01.2014 (ei vielä suomennettu)
AMERIKANCOCKERSPANIELI 1/5 (AMERICAN COCKER SPANIEL) Alkuperämaa: Yhdysvallat
Ryhmä: 8 FCI:n numero: 167 Hyväksytty: FCI 22.1.1999 Kennelliitto 24.3.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry AMERIKANCOCKERSPANIELI 1/5 (AMERICAN COCKER SPANIEL) Alkuperämaa: Yhdysvallat KÄYTTÖTARKOITUS:
CHIHUAHUA 1/5 (CHIHUAHUEÑO) Alkuperämaa: Meksiko
Ryhmä: 9 FCI:n numero: 218 Hyväksytty: FCI 15.9.2010 Kennelliitto 1.12.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry CHIHUAHUA 1/5 (CHIHUAHUEÑO) Alkuperämaa: Meksiko Pohjoismainen Kennelunioni Dansk
SVKL:n erikoiskoulutus Unkarinvinttikoira. Magyar agar
SVKL:n erikoiskoulutus 25.2.2017 Unkarinvinttikoira Magyar agar Unkarinvinttikoira, FCI 240 Alkuperämaa Unkari KÄYTTÖTARKOITUS: Metsästävä ja kiinniottava koira, joka metsästää näkönsä avulla. Myös hajuaisti
MAREMMANAJOKOIRA 1/5 (SEGUGIO MAREMMANO) Alkuperämaa: Italia
Ryhmä: 6 FCI:n numero: 361 Hyväksytty: FCI 12.10.2018 Kennelliitto 12.2.2019 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry MAREMMANAJOKOIRA 1/5 (SEGUGIO MAREMMANO) Alkuperämaa: Italia Pohjoismainen Kennelunioni
CIRNECO DELL ETNA 1/6 (CIRNECO DELL ETNA) Alkuperämaa: Italia
Ryhmä: 5 FCI:n numero: 199 Hyväksytty: FCI 3.11.1999 SKL-FKK 23.2.2001 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry CIRNECO DELL ETNA 1/6 (CIRNECO DELL ETNA) Alkuperämaa: Italia Pohjoismainen Kennelunioni
2 Pinseri- ja snautserityyppiset,
Ryhmä: FCI:n 2 ryhmä 2 Pinseri- ja snautserityyppiset, FCI:n numero: 355 Hyväksytty: molossityyppiset FCI 16.5.2007 sekä Kennelliitto sveitsinpaimenkoirat 4.2.2014 (alaryhmä 2) Suomen Kennelliitto- Finska
ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTA
Piirrokset (C) Seija Kaarlela ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTA YLEISVAIKUTELMA Tiibetinterrieri on ääriviivoiltaan neliömäinen. Kriteerit neliömäisyyden mittaamiseksi: 1. Säkäkorkeus ja pituus lapakulman kärjestä
COTON DE TULEAR 1/5 (COTON DE TULEAR) Alkuperämaa: Madagaskar Vastuumaa: Ranska
Ryhmä: 9 FCI:n numero: 283 Hyväksytty: FCI 25.11.1999 SKL-FKK 5.4.2001 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry COTON DE TULEAR 1/5 (COTON DE TULEAR) Alkuperämaa: Madagaskar Vastuumaa: Ranska KÄYTTÖTARKOITUS:
ISOMÜNSTERINSEISOJA GROSSER MÜNSTERLÄNDER
ISOMÜNSTERINSEISOJA GROSSER MÜNSTERLÄNDER Alkuperämaa Saksa FCI:n numero: 118b, luokitus: ryhmä 7 kanakoirat Käyttötarkoitus: monipuolinen ja monikäyttöinen metsästyskoira Käyttökoetulos vaaditaan laatineet
TORNJAK 1/5 (TORNJAK) Alkuperämaa: Bosnia-Hertsegovina ja Kroatia
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 355 Hyväksytty: FCI 23.11.2017 Kennelliitto 5.6.2018 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry TORNJAK 1/5 (TORNJAK) Alkuperämaa: Bosnia-Hertsegovina ja Kroatia Pohjoismainen
ISLANNINLAMMASKOIRA 1/5 (ISLENSKUR FJÁRHUNDUR) Alkuperämaa: Islanti
Ryhmä: 5 FCI:n numero: 289 Hyväksytty: FCI 3.7.2018 Kennelliitto 23.10.2018 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry ISLANNINLAMMASKOIRA 1/5 (ISLENSKUR FJÁRHUNDUR) Alkuperämaa: Islanti Pohjoismainen
BUKOVINANKOIRA 1/5 (CIOBANESC ROMANESC DE BUCOVINA) Alkuperäalue: Kaakkois-Eurooppa Vastuumaat: Romania ja Serbia
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 357 Hyväksytty: FCI 19.5.2009 Kennelliitto 14.11.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry BUKOVINANKOIRA 1/5 (CIOBANESC ROMANESC DE BUCOVINA) Alkuperäalue: Kaakkois-Eurooppa
BOSTONINTERRIERI 1/5 (BOSTON TERRIER) Alkuperämaa: Yhdysvallat
Ryhmä: 9 FCI:n numero: 140 Hyväksytty: FCI 24.6.2014 Kennelliitto 2.9.2014 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry BOSTONINTERRIERI 1/5 (BOSTON TERRIER) Alkuperämaa: Yhdysvallat KÄYTTÖTARKOITUS: FCI:N
SAKSANMETSÄSTYSTERRIERI 1/5 (DEUTSCHER JAGDTERRIER) Alkuperämaa: Saksa
Ryhmä: 3 FCI:n numero: 103 Hyväksytty: FCI 26.5.2015 Kennelliitto 25.8.2015 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry SAKSANMETSÄSTYSTERRIERI 1/5 (DEUTSCHER JAGDTERRIER) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen
LÄNSIGÖÖTANMAANPYSTYKORVA 1/5 (VÄSTGÖTASPETS) Alkuperämaa: Ruotsi
Ryhmä: 5 FCI:n numero: 14 Hyväksytty: FCI 27.5.2014 Kennelliitto 2.9.2014 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry LÄNSIGÖÖTANMAANPYSTYKORVA 1/5 (VÄSTGÖTASPETS) Alkuperämaa: Ruotsi Pohjoismainen Kennelunioni
KOOIKERHONDJE 1/5 (NEDERLANDSE KOOIKERHONDJE) Alkuperämaa: Alankomaat
Ryhmä: 8 FCI:n numero: 314 Hyväksytty: FCI 19.01.2011 Kennelliitto 10.1.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry KOOIKERHONDJE 1/5 (NEDERLANDSE KOOIKERHONDJE) Alkuperämaa: Alankomaat Pohjoismainen
HARJASKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH STICHELHAAR) Alkuperämaa: Saksa
Ryhmä: 7 FCI:n numero: 232 Hyväksytty: FCI 13.3.2008 Kennelliitto 16.2.2016 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry HARJASKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH STICHELHAAR) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen
PULI 1/5 (PULI) Alkuperämaa: Unkari
Ryhmä:1 FCI:n numero:55 Hyväksytty: FCI 6.12.2013 Kennelliitto 4.2.2014 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PULI 1/5 (PULI) Alkuperämaa: Unkari Pohjoismainen Kennelunioni Dansk Kennel Klub Hundaræktarfélag
VENÄJÄNTOY 1/5 (RUSSKIY TOY) Alkuperämaa: Venäjä
Ryhmä: 9 FCI:n numero: 352 Hyväksytty 12.6.2006 SKL-FKK 24.10.2007 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry VENÄJÄNTOY 1/5 (RUSSKIY TOY) Alkuperämaa: Venäjä Pohjoismainen Kennelunioni Dansk Kennel
KOMONDOR 1/5 (KOMONDOR) Alkuperämaa: Unkari
Ryhmä:1 FCI:n numero:53 Hyväksytty: FCI 13.9.2000 SKL-FKK 26.4.2001 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry KOMONDOR 1/5 (KOMONDOR) Alkuperämaa: Unkari Pohjoismainen Kennelunioni Dansk Kennel Klub
KANGALINKOIRA 1/4 (KANGAL ÇÖBAN KÖPEĞI) Alkuperämaa: Turkki
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 331 Hyväksytty: FCI 25.6.2018 Kennelliitto 21.8.2018 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry KANGALINKOIRA 1/4 (KANGAL ÇÖBAN KÖPEĞI) Alkuperämaa: Turkki Pohjoismainen Kennelunioni
PRAHANROTTAKOIRA 1/5 (PRAŽSKÝ KRYSARÍK) Alkuperämaa: Tsekki
Ryhmä: 9 FCI:n numero: ei FCI-rotu Hyväksytty CMKU 15.11.2008 Kennelliitto 21.10.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PRAHANROTTAKOIRA 1/5 (PRAŽSKÝ KRYSARÍK) Alkuperämaa: Tsekki KÄYTTÖTARKOITUS:
PITKÄKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH LANGHAAR) Alkuperämaa: Saksa
Ryhmä: 7 FCI:n numero: 117 Hyväksytty: FCI 17.9.2014 Kennelliitto 28.10.2014 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PITKÄKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH LANGHAAR) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen
KÄÄPIÖPINSERI 1/5 (ZWERGPINSCHER) Alkuperämaa: Saksa
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 185 Hyväksytty: FCI 18.4.2007 Kennelliitto 27.11.2008 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry KÄÄPIÖPINSERI 1/5 (ZWERGPINSCHER) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen Kennelunioni
VANHATANSKANKANAKOIRA (GAMMEL DANSK HÖNSEHUND)
VANHATANSKANKANAKOIRA (GAMMEL DANSK HÖNSEHUND) Alkuperämaa: Tanska Vanhatanskankanakoira on ja tulee edelleenkin olemaan metsästyskoira Laatinut: Raimo Louhio, Saksanseisojakerho ry. 2013 Aineisto: Suomen
PINSERI 1/5 (DEUTSCHER PINSCHER) Alkuperämaa: Saksa
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 184 Hyväksytty: FCI 18.4.2007 Kennelliitto 27.11.2008 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PINSERI 1/5 (DEUTSCHER PINSCHER) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen Kennelunioni
EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS ARIEGENSEISOJA (BRAQUE DE LÁRIEGE) Alkuperämaa: Ranska
Kuva: Craig Koshyg EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS ARIEGENSEISOJA (BRAQUE DE LÁRIEGE) Alkuperämaa: Ranska Laatinut: Raimo Louhio, Saksanseisojakerho ry. 2013 Aineisto: Suomen Kennelliiton rotumääritelmä (epävirallinen
RUOTSINLAPINKOIRA. - rotumääritelmä - rotumääritelmän tulkintaohje
RUOTSINLAPINKOIRA - rotumääritelmä - rotumääritelmän tulkintaohje 1 RUOTSINLAPINKOIRA (Svensk Lapphund) Alkuperämaa: Ruotsi Ryhmä 5 FCI:n numero 135 Hyväksytty: FCI 22.9.2000 SKL-FKK 20.10.2001 KÄYTTÖTARKOITUS:
IRLANNINTERRIERI 1/5 (IRISH TERRIER) Alkuperämaa: Irlanti
Ryhmä: 3 FCI:n numero: 139 Hyväksytty: FCI 2.4.2001 SKL-FKK 8.6.2002 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry IRLANNINTERRIERI 1/5 (IRISH TERRIER) Alkuperämaa: Irlanti Pohjoismainen Kennelunioni Dansk
KANARIANDOGGI 1/5 (DOGO CANARIO) Alkuperämaa: Espanja
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 346 Hyväksytty: FCI 12.8.2011 Kennelliitto 8.5.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry KANARIANDOGGI 1/5 (DOGO CANARIO) Alkuperämaa: Espanja KÄYTTÖTARKOITUS: FCI:N LUOKITUS:
EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS SAINT-GERMAININSEISOJA (BRAQUE SAINT-GERMAIN) Alkuperämaa: Ranska
Kuva: Craig Koshyg EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS SAINT-GERMAININSEISOJA (BRAQUE SAINT-GERMAIN) Alkuperämaa: Ranska Laatinut: Raimo Louhio, Saksanseisojakerho ry. 2013 Aineisto: Suomen Kennelliiton rotumääritelmä
RANSKANSPANIELI 1/5 (EPAGNEUL FRANCAIS) Alkuperämaa: Ranska
Ryhmä: 7 FCI:n numero: 175 Hyväksytty: FCI 23.1.2009 Kennelliitto 30.6.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry RANSKANSPANIELI 1/5 (EPAGNEUL FRANCAIS) Alkuperämaa: Ranska Pohjoismainen Kennelunioni
TSEKINSEISOJA 1/5 (CESKÝ FOUSEK) Alkuperämaa: Entinen Tšekkoslovakia, nykyinen Tšekin tasavalta.
Ryhmä: 7 FCI:n numero: 245 Hyväksytty: FCI 7.8.1998 Kennelliitto 8.5.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry TSEKINSEISOJA 1/5 (CESKÝ FOUSEK) Alkuperämaa: Entinen Tšekkoslovakia, nykyinen Tšekin
CESKYTERRIERI 1/5 (CESKÝ TERRIER) Alkuperämaa: Tsekin tasavalta
Ryhmä: 3 FCI:n numero: 246 Hyväksytty: FCI 11.3.1997 SKL-FKK 19.5.1998 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry CESKYTERRIERI 1/5 (CESKÝ TERRIER) Alkuperämaa: Tsekin tasavalta KÄYTTÖTARKOITUS: Alkuperäinen
CHESAPEAKELAHDENNOUTAJA 1/5 (CHESAPEAKE BAY RETRIEVER) Alkuperämaa: USA
Ryhmä: 8 FCI:n numero: 263 Hyväksytty: FCI 14.2.1995 SKL-FKK 30.9.1996 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry CHESAPEAKELAHDENNOUTAJA 1/5 (CHESAPEAKE BAY RETRIEVER) Alkuperämaa: USA KÄYTTÖTARKOITUS:
Ryhmä: 1. FCI:n numero: 176 Hyväksytty: FCI Kennelliitto
Ryhmä: 1 FCI:n numero: 176 Hyväksytty: FCI 23.1.2009 Kennelliitto 18.2.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PICARDIENPAIMENKOIRA 1/5 (BERGER DE PICARDIE) Alkuperämaa: Ranska Pohjoismainen
Kanarianpodenco. SVKL erikoiskoulutus 26. 27.2.2011
SVKL:n erikoiskoulutus 26. 27.2.2011 Kanarianpodenco Kanarianpodenco Kanarianpodenco http://www.kelb-tal-fenek.de/podcan/pcbilder.htm Kanarianpodenco Kanarianpodenco, FCI 329 Alkuperämaa Kanariansaaret
BURGOSINSEISOJA 1/5 (PERDIGUERO DE BURGOS) Alkuperämaa: Espanja
Ryhmä: 7 FCI:n numero: 90 Hyväksytty: FCI 9.11.1998 Kennelliitto 14.4.2015 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry BURGOSINSEISOJA 1/5 (PERDIGUERO DE BURGOS) Alkuperämaa: Espanja KÄYTTÖTARKOITUS:
KÄÄPIÖSNAUTSERI 1/6 (ZWERGSCHNAUZER) Alkuperämaa: Saksa
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 183 Hyväksytty: FCI 18.4.2007 Kennelliitto 27.11.2008 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry KÄÄPIÖSNAUTSERI 1/6 (ZWERGSCHNAUZER) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen Kennelunioni
KARPAATTIENKOIRA 1/5 (CIOBANESC ROMANESC CARPATIN) Alkuperämaa: Romania
Ryhmä: 1 FCI:n numero: 350 Hyväksytty 27.1.2015 Kennelliitto 14.4.2015 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry KARPAATTIENKOIRA 1/5 (CIOBANESC ROMANESC CARPATIN) Alkuperämaa: Romania KÄYTTÖTARKOITUS:
BERNINPAIMENKOIRA 1/5 (BERNER SENNENHUND) Alkuperämaa: Sveitsi
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 45 Hyväksytty: FCI 5.5.2003 SKL-FKK 13.3.2004 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry BERNINPAIMENKOIRA 1/5 (BERNER SENNENHUND) Alkuperämaa: Sveitsi KÄYTTÖTARKOITUS: FCI:N LUOKITUS:
ISOSVEITSINPAIMENKOIRA 1/5 (GROSSER SCHWEIZER SENNENHUND) Alkuperämaa: Sveitsi
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 58 Hyväksytty: FCI 5.5.2003 SKL-FKK 20.4.2004 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry ISOSVEITSINPAIMENKOIRA 1/5 (GROSSER SCHWEIZER SENNENHUND) Alkuperämaa: Sveitsi Pohjoismainen
JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE
JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: REKISTERINUMERO: TUONTIKOIRA/TUONTIMAA: SYNTYMÄAIKA: VANHEMMAT: KASVATTAJA: TUNNISTUSMERKINTÄ: SUKUPUOLI: UROS UROKSELLA
ESPANJANVINTTIKOIRA (GALGO ESPAñOL) Alkuperämaa: Espanja. (Hyväksytty: FCI 26.5.1982, käännös SKL-FKK 14.11.2000)
ESPANJANVINTTIKOIRA (GALGO ESPAñOL) Alkuperämaa: Espanja (Hyväksytty: FCI 26.5.1982, käännös SKL-FKK 14.11.2000) KÄYTTÖTARKOITUS: Nopeavauhtiseen ja näön avulla tapahtuvaan jäniksen ajometsästykseen käytettävä
VENÄLÄIS-EUROOPPALAINEN LAIKA 1/6 (RUSSKO-EVROPEÏSKAÏA LAÏKA) Alkuperämaa: Venäjä
Ryhmä: 5 FCI:n numero: 304 Hyväksytty: FCI 2.3.2011 Kennelliitto 20.3.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry VENÄLÄIS-EUROOPPALAINEN LAIKA 1/6 (RUSSKO-EVROPEÏSKAÏA LAÏKA) Alkuperämaa: Venäjä
MALLORCANDOGGI 1/5 (PERRO DOGO MALLORQUIN, CA DE BOU) Alkuperämaa: Espanja
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 249 Hyväksytty: FCI 13.6.1997 SKL-FKK 29.11.2005 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry MALLORCANDOGGI 1/5 (PERRO DOGO MALLORQUIN, CA DE BOU) Alkuperämaa: Espanja Pohjoismainen
CASTRO LABOREIRONKOIRA 1/5 (CÃO DE CASTRO LABOREIRO) Alkuperämaa: Portugali
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 170 Hyväksytty 30.3.2009 Kennelliitto 25.1.2011 molossit Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry CASTRO LABOREIRONKOIRA 1/5 (CÃO DE CASTRO LABOREIRO) Alkuperämaa: Portugali
Erikoiskoulutus maremmanoabruzzese, owczarek podhalanski
Erikoiskoulutus maremmanoabruzzese, slovakiancuvac ja owczarek podhalanski Elena Ruskovaara Rotujen yhteinen tausta Huomioi käyttötarkoitus ja historia Laumanvartijarotujen lähestyminen; minkälainen on
Suomen Kääpiöpinserit ry tuomarikoulutusmateriaali 2011. Tekijä: Suomen Kääpiöpinserit ry jalostustoimikunta. Kääpiöpinseri
Suomen Kääpiöpinserit ry tuomarikoulutusmateriaali 2011 Tekijä: Suomen Kääpiöpinserit ry jalostustoimikunta Kääpiöpinseri KÄYTTÖTARKOITUS: Seurakoira. LUOKITUS: Kuuluu FCI:n ryhmään 2 (Pinserit, snautserit,
BRASILIANTERRIERI (TERRIER BRASILEIRO) Alkuperämaa: Brasilia
Ryhmä: 3 FCI:n numero: 341 Hyväksytty: FCI 6.6.2007 SKL-FKK 3.9.2013 Suomen KennelliittoFinska Kennelklubben ry BRASILIANTERRIERI (TERRIER BRASILEIRO) Alkuperämaa: Brasilia Pohjoismainen Kennelunioni Dansk
PITKÄKARVAINEN PYRENEITTENPAIMENKOIRA 1/5 (CHIEN DE BERGER DES PYRENEES A POIL LONG) Alkuperämaa: Ranska
Ryhmä: 1 FCI:n numero: 141 Hyväksytty: FCI 25.5.2009 Kennelliitto 30.6.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PITKÄKARVAINEN PYRENEITTENPAIMENKOIRA 1/5 (CHIEN DE BERGER DES PYRENEES A POIL LONG)
BICHON FRISÉ 1/5 (BICHON À POIL FRISÉ) Alkuperämaa: Ranska ja Belgia
Ryhmä: 9 FCI:n numero: 215 Hyväksytty: FCI 2.9.2016 Kennelliitto 21.3.2017 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry BICHON FRISÉ 1/5 (BICHON À POIL FRISÉ) Alkuperämaa: Ranska ja Belgia Pohjoismainen
SAKSANPYSTYKORVAT 1/5 (DEUTSCHE SPITZE) Alkuperämaa: Saksa
Ryhmä: 5 FCI:n numero: 97 Hyväksytty: FCI 25.1.2013 Kennelliitto 2.4.2013 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry SAKSANPYSTYKORVAT 1/5 (DEUTSCHE SPITZE) Alkuperämaa: Saksa KÄYTTÖTARKOITUS: FCI:N
AUVERGNENSEISOJA (BRAQUE D AUVERGNE) Alkuperämaa: Ranska
AUVERGNENSEISOJA (BRAQUE D AUVERGNE) Alkuperämaa: Ranska Kuva: Craig Koshyk Laatinut: Raimo Louhio, Saksanseisojakerho ry. 2013 Aineisto: Suomen Kennelliiton rotumääritelmä / FCI 2.4.2004, SKL-FKK 20.2.2008
SAMOJEDINKOIRA 1/4 (SAMOIEDSKAÏA SABAKA) Alkuperämaa: Pohjois-Venäjä ja Siperia Vastuumaa: Pohjoismaat / PKU
Ryhmä: 5 FCI:n numero: 212 Hyväksytty: FCI 17.11.1997 SKL-FKK 4.2.1998 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry SAMOJEDINKOIRA 1/4 (SAMOIEDSKAÏA SABAKA) Alkuperämaa: Pohjois-Venäjä ja Siperia Vastuumaa:
NEWFOUNDLANDINKOIRA 1/5 (NEWFOUNDLAND) Alkuperämaa: Kanada Vastuumaa: FCI
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 50 Hyväksytty: FCI 6.11.1996 SKL-FKK 18.9.1997 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry NEWFOUNDLANDINKOIRA 1/5 (NEWFOUNDLAND) Alkuperämaa: Kanada Vastuumaa: FCI KÄYTTÖTARKOITUS:
POSAVINANAJOKOIRA 1/5 (POSAVSKI GONIČ) Alkuperämaa: Kroatia
Ryhmä: 6 FCI:n numero: 154 Hyväksytty: FCI 29.5.2015 Kennelliitto 19.4.2016 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry POSAVINANAJOKOIRA 1/5 (POSAVSKI GONIČ) Alkuperämaa: Kroatia Pohjoismainen Kennelunioni
FILA BRASILEIRO 1/6 (FILA BRASILEIRO) Alkuperämaa: Brasilia
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 225 Hyväksytty: FCI 4.10.2016 Kennelliitto 21.3.2017 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry FILA BRASILEIRO 1/6 (FILA BRASILEIRO) Alkuperämaa: Brasilia Pohjoismainen Kennelunioni
ESTRELANVUORISTOKOIRA 1/5 (CAO DA SERRA DA ESTRELA) Alkuperämaa: Portugali
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 173 Hyväksytty: FCI 30.3.2009 SKL-FKK 26.1.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry ESTRELANVUORISTOKOIRA 1/5 (CAO DA SERRA DA ESTRELA) Alkuperämaa: Portugali KÄYTTÖTARKOITUS:
DOBERMANNI 1/6 (DOBERMANN) Alkuperämaa: Saksa
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 143 Hyväksytty: FCI 14.2.1994 SKL-FKK 8.2.1995 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry DOBERMANNI 1/6 (DOBERMANN) Alkuperämaa: Saksa KÄYTTÖTARKOITUS: FCI:N LUOKITUS: Seura-,
GRIFFON BRUXELLOIS, GRIFFON BELGE JA PETIT BRABANÇON 1/5 (GRIFFON BRUXELLOIS / BELGE, PETIT BRABANÇON) Alkuperämaa: Belgia
Ryhmä: 9 FCI:n numero: 80,81 ja 82 Hyväksytty: FCI 5.5.2003 SKL-FKK 20.4.2004 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry GRIFFON BRUXELLOIS, GRIFFON BELGE JA PETIT BRABANÇON 1/5 (GRIFFON BRUXELLOIS /
KARKEAKARVAINEN SLOVAKIANSEISOJA
KARKEAKARVAINEN SLOVAKIANSEISOJA Kuva: Creig Koshyk Saksanseisojakerho ry 2013 Laatinut Raija Tammelin Ryhmä: 7, FCI:n numero: 320, Hyväksytty: FCI 24.7.1996, Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben
BARBET JALOSTUSKATSELMUS
RET JLOSTUSKTSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Tulimaan Valo Rekisterinumero FI33062/12 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 22.4.2012 ika 25.7.2015 N
BUHUND ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTAOHJE. Flink
BUHUND ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTAOHJE HISTORIA Buhundin tyyppisiä pystykorvia on ollut joka puolella pohjoista havumetsävyöhykettä jo esihistoriallisella ajalla. Koirien luurankoja on löydetty mm. vanhoista
Eurasier Tuomarikoulutus 2014
Eurasier Rodun historia Eurasierin kehittyminen omaksi rodukseen alkoi 1960-luvulla Saksassa risteyttämällä chow-chow ja wolfspitz (keeshond). Tavoitteena oli ihanteellinen seura/perhekoira, jossa yhdistyy
VENÄJÄNVINTTIKOIRA (BORZOI) 1/6 (RUSSKAYA PSOVAYA BORZAYA) Alkuperämaa: Venäjä
Ryhmä: 10 FCI:n numero: 193 Hyväksytty: FCI 22.11.2006 Kennelliitto 17.6.2008 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry VENÄJÄNVINTTIKOIRA (BORZOI) 1/6 (RUSSKAYA PSOVAYA BORZAYA) Alkuperämaa: Venäjä
Ryhmä: 1. SAKSANPAIMENKOIRA 1/5 (DEUTSCHER SCHÄFERHUND) Alkuperämaa: Saksa Normaali karvapeite
Ryhmä: 1 FCI:n numero: 166 Hyväksytty: FCI 23.12.2010 SKL-FKK 11.1.2011 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry SAKSANPAIMENKOIRA 1/5 (DEUTSCHER SCHÄFERHUND) Alkuperämaa: Saksa Normaali karvapeite
BARBET JALOSTUSKATSELMUS
- ULKOMUOTO RET JLOSTUSKTSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Laulava Laika Rekisterinumero FI46299/10 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 15.7.2010 ika
PORTUGALINVESIKOIRA 1/5 (CÃO DE AQUA PORTUGUÉS) Alkuperämaa: Portugali
Ryhmä: 8 FCI:n numero: 37 Hyväksytty: FCI 30.3.2009 Kennelliitto 26.1.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PORTUGALINVESIKOIRA 1/5 (CÃO DE AQUA PORTUGUÉS) Alkuperämaa: Portugali KÄYTTÖTARKOITUS:
KARSTINPAIMENKOIRA 1/6 (KRASKI OVCAR) Alkuperämaa: Slovenia
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 278 Hyväksytty: FCI 22.8.2001 SKL-FKK 19.9.2006 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry KARSTINPAIMENKOIRA 1/6 (KRASKI OVCAR) Alkuperämaa: Slovenia Pohjoismainen Kennelunioni
SCHIPPERKE 1/6 (SCHIPPERKE) Alkuperämaa: Belgia
Ryhmä: 1 FCI:n numero: 83 Hyväksytty FCI 20.1.2010 Kennelliitto 22.3.2011 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry SCHIPPERKE 1/6 (SCHIPPERKE) Alkuperämaa: Belgia KÄYTTÖTARKOITUS: FCI:N LUOKITUS: Pieni
VOLPINO ITALIANO 1/5 (VOLPINO ITALIANO) Alkuperämaa: Italia
Ryhmä: 5 FCI:n numero: 195 Hyväksytty: FCI 17.12.2015 Kennelliitto 23.8.2016 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry VOLPINO ITALIANO 1/5 (VOLPINO ITALIANO) Alkuperämaa: Italia KÄYTTÖTARKOITUS: Vahti-
RANSKANBULLDOGGI 1/7 (BOULEDOGUE FRANCAIS) Alkuperämaa: Ranska
Ryhmä: 9 FCI:n numero: 101 Hyväksytty: FCI 17.4.2015 Kennelliitto 2.6.2015 SuomenKennelliitto- Finska Kennelklubben ry RANSKANBULLDOGGI 1/7 (BOULEDOGUE FRANCAIS) Alkuperämaa: Ranska Pohjoismainen Kennelunioni
VENÄJÄNMUSTATERRIERI 1/5 (RUSSKIY TCHIORNY TERRIER) Alkuperämaa: Venäjä
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 327 Hyväksytty: FCI 10.1.2011 Kennelliitto 10.1.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry VENÄJÄNMUSTATERRIERI 1/5 (RUSSKIY TCHIORNY TERRIER) Alkuperämaa: Venäjä KÄYTTÖTARKOITUS:
SVKL:n erikoiskoulutus 28.2.2015 AZAWAKH
SVKL:n erikoiskoulutus 28.2.2015 AZAWAKH Azawakh, FCI 307 Alkuperämaa Mali KÄYTTÖTARKOITUS: Näkönsä avulla metsästävä koira. Paimentolaiset arvostivat yhtä lailla sen kauneutta kuin kumppanuutta. LYHYT
tuomarikoulutusmateriaali 2011 Tekijä: Suomen Kääpiöpinserit ry jalostustoimikunta
Suomen Kääpiöpinserit i it ry tuomarikoulutusmateriaali 2011 Tekijä: Suomen Kääpiöpinserit ry jalostustoimikunta Kääpiöpinseri KÄYTTÖTARKOITUS: Seurakoira. LUOKITUS: Kuuluu FCI:n ryhmään 2 (Pinserit, snautserit,
SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Tuomarikoulutusmateriaali 2014. Suomen Kääpiöpinserit ry
SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Tuomarikoulutusmateriaali 2014 KÄYTTÖTARKOITUS: Seurakoira LUOKITUS: Kuuluu FCI:n ryhmään 2 (Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat) Vihreällä kuvapohjalla
AUSTRALIANKARJAKOIRA 1/5 (AUSTRALIAN CATTLE DOG) Alkuperämaa: Australia
Ryhmä: 1 FCI:n numero: 287 Hyväksytty: 5.12.2012 Kennelliitto 22.1.2013 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry AUSTRALIANKARJAKOIRA 1/5 (AUSTRALIAN CATTLE DOG) Alkuperämaa: Australia Pohjoismainen
KATALONIANPAIMENKOIRA 1/5 (GOS D'ATURA CATALA) Alkuperämaa: Espanja
Ryhmä: 1 FCI:n numero: 87 Hyväksytty: FCI 13.9.2004 Kennelliitto 8.10.2013 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry KATALONIANPAIMENKOIRA 1/5 (GOS D'ATURA CATALA) Alkuperämaa: Espanja KÄYTTÖTARKOITUS:
ROTTWEILER 1/5 (ROTTWEILER) Alkuperämaa: Saksa
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 147 Hyväksytty: FCI 19.6.2000 SKL-FKK 20.10.2001 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry ROTTWEILER 1/5 (ROTTWEILER) Alkuperämaa: Saksa KÄYTTÖTARKOITUS: Seura-, palvelus- ja
Rotumääritelmä. Tyyppierot kolmen rodun välillä: bernhardinkoira landseer newfoundlandinkoira
Rotumääritelmä sen tulkinta ja arvosteluohjeet Tyyppierot kolmen rodun välillä: bernhardinkoira landseer newfoundlandinkoira Tulkinnan ja arvosteluohjeet ovat laatineet: Elina Haapaniemi, Marion Klok,
TSEKINSEISOJA CESKY FOUSEK Tsekin tasavalta
TSEKINSEISOJA CESKY FOUSEK Tsekin tasavalta Kuva Creig Koshyk Saksanseisojakerho ry Laatinut Raija Tammelin TSEKINSEISOJA (CESKÝ FOUSEK) FCI:n numero 245, Hyväksytty: FCI 7.8.1998, Suomen Kennelliitto
BARBET JALOSTUSKATSELMUS
- ULKOMUOTO RET JLOSTUSKTSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Laulava Lexa Rekisterinumero FI46302/10 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 15.7.2010 ika
DOGO ARGENTINO 1/6 (DOGO ARGENTINO) Alkuperämaa: Argentiina
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 292 Hyväksytty: FCI 2.8.2012 Kennelliitto 10.10.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry DOGO ARGENTINO 1/6 (DOGO ARGENTINO) Alkuperämaa: Argentiina KÄYTTÖTARKOITUS: FCI:N
ITÄSIPERIANLAIKA 1/6 (VOSTOTCHNO-SIBIRSKAÏA LAÏKA) Alkuperämaa: Venäjä
Ryhmä: 5 FCI:n numero: 305 Hyväksytty: FCI 2.3.2011 Kennelliitto 20.3.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry ITÄSIPERIANLAIKA 1/6 (VOSTOTCHNO-SIBIRSKAÏA LAÏKA) Alkuperämaa: Venäjä KÄYTTÖTARKOITUS:
AZAWAKH 1/4 (AZAWAKH) Alkuperämaa: Malin ja Nigerin pohjoisosat, Azawakhin laakso. Vastuumaa: Ranska
Ryhmä: 10 FCI:n numero: 307 Hyväksytty: FCI 17.4.2015 Kennelliitto 25.8.2015 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry AZAWAKH 1/4 (AZAWAKH) Alkuperämaa: Malin ja Nigerin pohjoisosat, Azawakhin laakso.