KoiPS P01, Harjoitusleiri Eraclea Mare,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KoiPS P01, Harjoitusleiri Eraclea Mare, 02-08.06.2014"

Transkriptio

1 KoiPS P01, Harjoitusleiri Eraclea Mare, Matkustuspäivä Lähtö Helsinki-Vantaa terminaalista T1. Oli sovittu että paikalla viimeistään 11:30 kun lähtöselvitys aukeaa 13:25, eikä se ollut minuuttiakaan liian aikaisin. Tietokonevian takia lähtöselvitysautomaatit ja baggage-drop olivat jumissa ja viimeiset pääsivät turvatarkastuksen läpi 13:20. Hyvä alku viikolle.. Eka lento sujui mutkitta ja välilasku oli Frankfurtissa. Onneksi ei ollut kun 10min kävelymatka seuraavalle portille. Pientä välipalaa, laskettiin että kaikki olivat mukana ja lentoon aikataulussa 17:05. Sen suuremmitta mutkitta laskeuduttiin 18:30 Venetsian kentälle ja ihme kyllä pääluku täsmäsi edelleen: kaikki 38 matkaajaa + Rossi edelleen mukana Matkatavaroiden saamisessa kesti noin kolme varttia, mutta siihen oli varauduttu. Kun päästin ulos, soitti matkanjohtaja Rossi jonnekin ja yhtäkkiä olikin bussi paikalla. Matkatavarat kyytiin ja kohti Eracle Marea jonne saavuttiin vajaan tunnin ajomatkan jälkeen. Perillä hotellin-omistaja Luca ottikin meitä heti lämmöllä vastaan

2 Rossi oli varoittanut ettei ruoka näin ekana iltana välttämättä ole niin kummoinen, mutta kyllä ruokaa riitti ja maistui kaikille 39 henkilölle. Ensimmäinen lautanen pastaa joko tomaatilla tai jauhelihalla, toinen lautanen pihviä ja perunaa ja jälkkäriksi jätskiä tai tiramisua. Kahden päivän kalorit yhtenä iltana, mutta oli se hyvää En tiedä onko muissa hotelleissa sama käytäntö mutta ainakin meille Hotelli Corallon tapa oli hieman erikoinen: illallisella valitaan jo seuraavan päivän lounas ja illallinen listasta, eli kaikki valitsevat 1-2 lautasta molemmille aterioille. Se oli jo itsessään aikamoinen show, ja kun menu vielä oli Italiaksi ja käännetty englanniksi ilmeisesti google-kääntäjällä niin ihmetystä riitti. Mutta jotenkin saatiin sekin tehtyä, ei vähiten Rossi-kääntäjän avustuksella. Illallisen jälkeen jaettiin huoneet ja yritettiin rauhoittaa poikia ja pikku hiljaa saada nukkumaan. Vielä paikallista aikaa kello kymmenen oli huoneissa kyllä valot mutta hiljaista oli. Seuraavalla kierroksella kello 22:30 oli jo huoneissakin pimeätä. Päivän sairas-saldo oli yksi korvatulehdus, eli ei paha Lyhyt toimaripalaveri alakerran terassilla ja sitten painuttiin pehkuihin.. herätys olikin sovittu 08:00 seuraavalle aamulle

3 Ensimmäinen päivä Italiassa, harkkapäivä Aika huonosti nukutun yön jälkeen lähti Tommy ja Juha kaupunkikierrokselle 06:00 yrittäen löytää paikka mistä saisi kahvia. Se ei ollut helppoa mutta viittomakielellä opittiin että noin kello 07:00 kahvilat avaavat. Yhden toisen hotellin baarista saatiin kuitenkin kahvit juotua. Kierros jatkui rannalle joka olikin isoin ja pitkin missä ainakin itse olen ollut. Paikallisten mukaan rantabulevardi on reilut 6km pitkä ja ensi silmäyksellä tieto pitää varmasti paikkansa, sillä aurinkotuoleja oli niin pitkälle kuin pystyi näkemään. Jokaisella hotellilla on rannassa oma merkitty alueensa mistä saa varata oman aurinkotuolinsa vaikkapa koko viikoksi, ja niin mekin tehtiin. Lähdettiin takaisin hotellille noin 07:30 missä pikku hiljaa muutkin heräsivät ja odottivat aamiaista. Aamiainen onkin sitten hieman meikäläistä versiota kevyempi, mutta kyllä sillä nälkä lähtee (jogurttia, leikkelettä ja leipää, joskus kroissantteja) Aamiaisen jälkeen oli vuorossa ekat treenit. 09:30 suunnattiin autoilla kentälle joka sijaitsi muutaman kilsan päässä. Vanhemmat jätettiin tietenkin hotellille, niin ettei autoja tarvittu kun 5kpl. Toimaritkin toimivat kuiskeina, allekirjoittanut mukaan lukien. Parin tunnin treeni yli 25asteen kuumuudessa oli aika kova monelle pojalle ja muutama joutuikin seuraamaan lopputreenit kentän laidalla kun alkoi päätä särkemään ja tuli kramppeja Loppupeliin osallistui kuitenkin kaikki pojat, ja paikalle olleet toimaritkin. Huomenna onkin molemmilla peliryhmillä pelit samaisella kentällä, joten oli hyvä päästä saada tuntumaa paikkaan. Verrattuna tuttuun Kotitekikseen, oli alusta todella huono. Kova ja täynnä koloja/kuoppia mutta tällä mennään.

4 Treenien jälkeen kaikki suihkun kautta hotelliin ja lounaalle. Tosin paluumatka hotellille oli ihan eri kun mitä aamulla kentälle päin mennessä ja syy tähän oli kuulemma että poliisit oli nähty kylässä. Miksi niitä piti välttää, ei selvinnyt meille.. Lounas seurasikin sitten jo tuttua kaava, ensimmäinen lautanen, toinen lautanen ja jälkkäri. Ihan kaikki eivät nytkään jaksaneet jälkkäriä koska sen verran tuhdit olivat ruuat Kun muu kylä rauhoittui kolmen tunnin siestaan, suuntasimme kaikki 39 henkeä rannalle. Kävelymatkaa on ehkä 300m ja on kuten jo mainitsinkin, muutaman kilometrin pituinen kaistale. Vesi on aivan kirkasta ja hiekkapohja. Ihanaa. Uitiin, pelattiin rantalentistä ja löhöttiin 3 tuntia ennen kuin ekat alkoivat väsähtää. Takaisin hotelliin tultiin noin 17:30 ja jokainen sai vapaa-aikaa tehdä mitä halusivat. Käydä kaupoissa, kävelemässä tai miksei uida hotellin altaissa 19:30 tuttu asia, eli illallinen joka sekin sujui jo tutuksi tulleen kaavan mukaan. Noin 22:30 oli taas rauha laskeutunut Hotelli Coralloon. Sairaslistalle ei muita paitsi muutamalla pientä päänsärkyä y.m.v.

5 Ensimmäinen pelipäivä Eilinen päivä oli selvästikin uuvuttanut poikia tarpeeksi, koska aamulenkin jälkeen ei yhtään poikaa näkynyt. Aamiainen oli sovittu 8:00, joten mars poikia herättämään. Aamiaisen jälkeen oli vapaata toimintaa aamupäivän, ja kaikki 39 henkilöä suuntasi rannalle. Uintia, ranta-lentistä, korista ja tennis-fudis ohjelmassa. Jotkut innostuivat hiekkalinnojen rakentamisesta ja hiekkaan hautautumisestakin Keskellä päivää takaisin hotellille ja lounaalle. Lounaan jälkeen toimari-palaveri Rossin kanssa missä käytiin läpi huomisen Venetsian-retki, minne mennään ja mitä tehdään Palaverin jälkeen aloitettiin valmistautuminen otteluihin noin tunnin maastokävelyllä, johon osallistuivat kaikki pelaajat sekä reippaimmat vanhemmatkin. Takaisin hotelliin ja välipalalle.

6 Siinä tulikin vastaan pieni haaste kun oli tietenkin SIESTA!!! Ei vielä oltu ihan kartalla näistä kauppojen aukioloajoista, mutta löydettiin kuitenkin jostain hedelmiä, juotavaa joghurttia ja paljon vettä jolla saatiin tankkaus tehtyä Kello 16:00 lähdettiin taas autoilla kohti kenttää ja nyt olivat myös vanhemmat mukana, joten suhattiin aika monella autolla. Ja jos joku ihmettelee millä autoilla tässä liikuttiin niin tässä taitaa olla Hotelli Corallon toinen erikoisuus : luontaisetuna työntekijät saavat lainata asiakkaille oman autonsa ilman minkäänlaista korvausta!!! Paikalla meitä vastaanotti kenttähoitaja joka olikin jo tehnyt molemmat kentät valmiiksi. Sininen ryhmä pelaa 2 ottelua 9vs.9 ja 1x25min (maalialueen paitsio ja veska saa ottaa oman pelaajan potkiman pallon käsiin) Valkoinen ryhmä pelaa vain yhden ottelun 7vs.7 ja 2x20min(ei paitsiota, veskasääntö sama) Sinisten ekassa pelissä vastaan tuli naapurikaupunki Jesolon joukkue. Molemmat jännittivät selvästikin ja peli oli ailahtelevaa. Kenttäkään ei ollut parhaassa mahdollisessa tikissä viikkojen sateiden jälkeen ja tuntui Kotitekikseen verrattuna lähinnä perunapellolta. Pojat valittelivatkin heti alusta että kenttämestarin erikoisia tulee koko ajan. KoiPS sai kuitenkin juonesta kiinni ja hallittiinkin peliä alkua lukuunottamatta. Pelin puolivälin tietämillä teki sitten Veeti voittomaalin kulmapotkusta. HIENOA KoiPS. Loppupeli olikin sitten selvästi meidän hallintaa mutta lisämaaleja ei saatu.

7 Väliotteluna pelattiin Eraclea vs. Jesolo jonka Eraclea voitti 2-0, joten viimeisessä ottelussa oli sitten miniturnauksen voitto Eraclea vs. KoiPS olikin sitten juuri niin jännittävä kuin olettaa saattoi. Kummallakin oli tilanteensa mutta tolppien väliin palloa ei saatu. Lähellä oli takaisku pelin lopussa kun maalivahti Laten piti potkaista kohti tulevaa palloa, mutta pallo tekikin pienen sivupompun yli jalan. Onneksi pallo meni tolpan väärältä puolelta ohi. Huh. Lopputulos 0-0 ja kun tuomari ei antanut ratkaista rankkareilla, ei varsinaista voittajaa saatu selville. Hyviä ja tasaisia pelejä kuitenkin ja historiaa sekin että KoiPS P01 ensimmäinen italiassa pelattu ottelu päättyi VOITTOON. Lauantaina on sitten molemmilla ryhmillä uudet pelit. Valkoisten vastustaja oli Eraclean P01/P02/P03 joukkueista koottu ryhmä joka oli selvästi meidän joukkuetta vahvempi ja pysyttiinkin vain eka erä vastustajan vauhdissa. Toisella puoliajalla alkoivat jalka- ja muut vaivat sekä kuumuus verottamaan meidän poikien liikkumista ja vielä kun ei välillä ollut vaihtomiestäkään niin loppunumerot olivat suurehkot eli 9-0 Eraclealle.

8 Kaikille vastustajille oli myös hankittu hienot KoiPS-pinssit sekä sinivalkoiset Finland-kynät lahjaksi. Paikalliseen tapaan vaihdetaan viirit ja kätellään vastustajia ennen peliä samalla kun mennään riviin tuomarin molemmille puolille ja katsojat saavat ottaa valokuvia. Pojat itse antoivat samalla jokaiselle vastustajan pelaajalle lahjat Sairaslista ei lyhentynyt, mutta ei juuri kasvanutkaan. Marja ja Juha tosin joutuivat tänäänkin ylitöihin paikkaamaan ja lääkitsemään poikia. Ei mitään vakavampaa kuitenkaan.

9 Retki Venetsiaan Tämä päivä olikin kokonaisuudessaan varattu Venetsian retkelle. Aamiaisen jälkeen lähdettiinkin reittibussilla 09:30 kohti PUNTA SABBIONIa, mistä lähti laiva kohti Venetsiaa. Eka pysähdyspaikka oli BURANOn saari joka on vanha kalastajakylä sekä tunnettu pitseistään. Tietenkin kesäaikaan turismi on yksi tärkeimmistä tulonlähteistä. Varattiinkin tunti shoppailuun ja hätäisimmät ehtivätkin siinä ajassa käyttää melkein kaikki käyttörahansa tuliaisiin. Shoppailun jälkeen syötiin eväät jotka saatiin mukaan hotellista, jonka jälkeen otettiin seuraava laiva pääsaarelle.

10 Muutaman pysähdyksen jälkeen (Torcello, Mazzorbo, Murano Faro, Murano Colonna) päästiin perille PIAZZA SAN MARCOON ja jakaannuttiin pieniin ryhmiin. Joku kävi shoppailemassa, gondoliajelulla, syömässä j.n.e. Tosin näin meikäläisen silmin Venetsian romanttisuus ei kyllä käynyt ihan heti selväksi, mutta voi johtua matkaseurasta.. Hauskaa kuitenkin oli ja pojille ja vanhemmille tuli hyvä kokemus ja muisto. Tuli nähtyä Pyhän Markuksen tori, Canal Grande, Marco Polon ja Vivaldin kotitalot ja monta muutakin nähtävyyttä

11 Reilun kolmen tunnin jälkeen keräännyttiin sovittuun kohtaamispaikkaan ja lähdettiin laivalla paluumatkalle. Bussi johon piti mennä tulikin yllättäen täyteen, mutta Luca joka oli matkassa mukana sai sovittua että toinen bussi heittää kierroksen myös Eracleassa. Only in Italy!!! Sitten sama iltarutiini, altaalla oleskelua, illallinen, shoppailua, Tuk-Tuk ajoa ja hiljaisuus 22:30

12 Toinen harkkapäivä Eilinen Venetsian reissu sekä Tuk-Tuk seikkailut olivat selvästikin uuvuttaneet poikia ja kun vihdoin ja viimein saatiin pojat hiljentymään, nukkuivat kaikki oikein hyvin siihen asti että herätettiin kello 08:00 aamiaiselle Aamiaisen jälkeen oli lähtö harjoituksiin 9:30. Rossi veti harjoitukset tänään ja alustikin harkkaa todella hyvin, kertoi mitä tehdään ja miksi Muuten perusharkka vaikkakin rossi-lisä kyllä kävi pelaajille selväksi kun pelaajat tulivat välillä paikkaamaan kipeitä paikkoja ja aika monella kramppasi Tänään harkoissa oli oikein yleisöäkin kun paikallinen koulu ilmeisestikin piti liikuntapäivän viereisellä kentällä. Ihmetystä riitti ja tyttö-laumat hengailivat pitkäänkin meidän kentän laidalla. Kyllä pojatkin osoittivat kiinnostusta ja aina sopivassa välissä joku kävi jututtelemassa, millä kielellä en osaa sanoa

13 Harkkojen jälkeen hotellille ja lounaalle. Iltapäivän ohjelma koostui ensin parista palaverista, toinen Rossin kanssa ja toinen Tomin kanssa jonka jälkeen suunnattiin taas rannalle. Tänään pidettiinkin rannalla pienet sisäiset kilpailut. Ensin tehtiin maalit veteen ja pojat vastaan vanhemmat ranta-käsipalloa. Tasaista oli ja voiton vanhemmille ratkaisi vahvistuksemme Oona joka teki voittomaalin Vähän vedettiin henkeä ja sitten ranta-lentistä sekajoukkuein eli pojat ja vanhemmat sekaisin. Vanhemmat olivat koko ajan samat mutta poikia vaihtui tiuhaan tahtiin muihin aktiviteetteihin. Vielä tässä vaiheessa on parin metrin rako poikien ja tyttöjen välillä.. Sitten sama vanha rutiini eli hotellille ja altaan kautta pukeutumaan ja valmistautumaan illalliselle. illallisen jälkeen muutettiin ohjeistusta sen verran että Tuk-Tuk ajelulle pitää ottaa yksi aikuinen mukaan vähän hillitsemään menoa. Hyvin sujui sekin eikä poikia haitannut pätkääkään. Kyllä silti päästiin välillä lujaa eteenpäin. Joku kävi vielä kaupungilla, ostoksilla ja sitten 22:30 rauhoitettiin taas tilanne ja pojat nukkumaan. Tosin vielä 11:30 jouduttiin viimeiset sankarit rauhoittamaan..

14 Toinen pelipäivä Aamu rutiini sama kun aikaisemminkin, aamiainen kello 08:00 jonka jälkeen annettiin pojille vapaata lounaaseen asti. Kuka teki mitäkin, rannalle, kaupungille, uima-altaalle j.n.e. Lounaan jälkeen oli kokoonnuttiin kello 14:00 ja toistettiin rutiini ensimmäiseltä pelipäivältä. Lähdettiin porukalla noin tunnin kevyelle maastokävelylle. Takaisin hotelliin pakkamaan pelikamat ja välipalalle. Kohti pelikenttää lähdettiin taas autoilla kello 16:00 Tänään olikin vuorossa Köyhän Miehen Champions League. Tehtiin 4 tasajoukkuetta jotka koostuivat meidän vanhemmista/toimareista, meidän pelaajista sekä Eraclean P01 pojista. Jokaisessa joukkueessa oli suuren piirtein tasan jokaisesta korista jonka arvonnan suoritti Rossi ja Tomi

15 Joukkueet olivat Oranssi, Vihreä, Keltainen ja Sininen. Pelattiin ensin yksinkertainen sarja 1x15min ja 7vs.7 josta Oranssi ja Vihreä selvisivät finaalii. Keltainen ja Sininen ratkaisivat pronssin. Ekat pelit olivatkin aika mielenkiintoiset kun yhteistä kieltä ei ihan heti löytynyt, mutta jotenkin se lähti rullamaan kun pilli soi. Selvästi eniten äänessä olikin Vihreiden joukkueen Mika, ja ei kestänyt kauan niin jopa Italialaiset vihreässä joukkueessa osasivat meidän poikien nimet. Muut joukkueet olivat hieman hiljaisempia Pronssipeli olikin sitten tosi tiukka ja molemmilla olikin tilaisuutensa ratkaista. Keltainen kuitenkin onnistui pari minuuttia ennen loppua tekemään voittomaalin. Keltaiset tekivätkin taktisen muutoksen heti maalin jälkeen, eli bussi parkkiin oman rankkarialueen rajalle. Peli oli siinä ja pronssit Keltaisille

16 Finaalikin oli aika trilleri kun Vihreät ensin pienen puolustusvirheen takia päästivät Oranssit tekemään 1-0 ottelun puolivälissä. Vihreät kuitenkin jatkoivat uurastamista ja kuittasivat ihan pelin lopussa hienolla maalilla. Ratkaisu meni rankkareihin. Tässä Oranssi oli selvästi niskan päällä, ja Timon pari upeata torjuntaa riitti. Oransille KULTAA ja titteli Köyhän Miehen Champions League mestarit 2014 Ryhmäkuvaan ei saatu ihan kaikki pelaajat, kun pronssiottelu oli päättynyt jo hieman aikaisemmin ja osa pelaajista oli jo suihkussa. Mutta jokaisesta joukkueesta on kuitenkin joku

17 Pelien jälkeen kiitettiin vielä kentänhoitajaa joukkueen puolesta. Tina piti puheen ja ojennettiin kaikkien meidän poikien signeeraama pelipaita, kaulahuivi, viiri, pinssi ja joukkuevalokuva kehyksissä. Voi sanoa että vähän silmä kostui kun kentänhoitaja kiitti meitäkin hyvästä käytöksestä ja hyvistä peleistä Pelipaita olikin todella mieluisa lahja ja sitä oli salaa toivottu. Paikkakin paidalle on kuulemma jo katsottu.

18 Taksaisin hotelliin ja normi iltarutiinit illallisineen Illalla kello 22:00 pidettiin sitten vielä hotellin omistajalle Lucalle ja koko henkilökunnalle pieni kiittely tilaisuus jossa taas Tina kiitti viikosta ja ojennettiin Lucalle kehystetty joukkuevalokuva, kaulaliina, viirejä, pinssejä ja kyniä. Lucan pojalle Enriquelle ojennettiin I wish I was in Finland paita Luca puolestaan oli kutsunut paikalle paikallisen hanuri-soittajan ja laulettiin, tanssittiin ja naurettiin yhdessä. Illan kohokohta oli kun Luca sekä osa vanhemmista esittivät oodin italiaksi Lucan johdolla. Mitä laulettiin ei kuulema voi alaikäisille kääntää mutta hauskaa oli. Jopa niin hauskaa että hotellin terassin eteen kerääntyi välillä isokin joukko katsojia ja saatiin myös heiltä railakkaat aplodit. Kaikkea sitä joutuukin tekemään.. Kello olikin jo paljon mutta annettiin vielä poikien olla kaupungilla 24:00 asti, koska huomenna aamulla ei ohjelmassa muuta ohjelmaa kun pakkaamista ja muutamien huoneiden luovutusta.

19 Kotimatka alkaa Aamiaisen jälkeen oli vapaata toimintaa lounaaseen asti. Neljä huonetta jouduttiin luovuttamaan heti aamiaisen jälkeen joten toimarit ja vanhemmat auttoivat pakkaamisessa ja tavaroiden siirtämisestä muihin huoneisiin. Muuten pojat tekivät niitä samoja juttuja kuin aikaisemminkin, jotkut kävivät rannalla, jotkut ostoksilla j.n.e. Osa pojista olivat jo viikon aikana selvästikin saaneet huomiota hotellin omistajan tytöstä ja sen kaverista. Siellä oli hieman silmäpeliä puolin ja toisin. Lounaan jälkeen pakattiin ja luovutettiin huoneet, tehtiin pojille palautekysely ja kaikki saivat kirjoittaa noin 5 hyvää ja/tai huonoa asiaa reissusta. Nopealla silmäyksellä, 99% palautteista olivat positiivisia

20 14:30 otettiin vielä ryhmäkuvat sekä pojista että vanhemmista/toimareista ennen kuin Tomi vei kaikki pojat jätskille. Tämän jälkeen ei muuta kun kiitettiin ja käteltiin hotellin henkilökuntaa ja ihan kuin Lucalla olisi ollut pieni tippa linssissä. Ei kai sentään.. - Kaikki bussiin ja ARRIVEDERCI Eraclea Mare. Kivaa oli ja tänne voisi tulla uudestaankin.

21 Yhteenveto Paljon koettiin ja nähtiin viikon aikana. Ohjelma oli juuri sopivan väljä niin että vapaata riitti kaikille sopivasti, vaikkakin harjoitusleirillä oltiinkin. Kaksi harkkapäivää, kaksi pelipäivää, yksi retkipäivä ja kaksi matkapäivää olivat juuri sopiva kombinaatio. Viikko 23 oli muutenkin optimaalinen aika tälle reissulle. Varsinainen sesonki alkaa Eraclea Maressa vasta juhannuksena, joten missään ei ollut vielä liian paljon ihmisiä mutta ilma oli kuitenkin meikäläisille juuri sopiva. Kylä ei ole suuren suuri, mutta sieltä löytyy kaikki tarvittava. Ranta on kävelymatkan päässä ja hiekkaa ja rantatuoleja on niin pitkälle kun näkee. Kun vielä hotellikin on ihan oikea perhehotelli eikä mikään iso ja persoonaton, henkilökunta aivan fantastinen, ei juuri parempaa paikkaa voi toivoa. Ruokaakin oli yllin kyllin ja kaikille löytyi aina jotain. Monelta kuulinkin että tänne olisi kiva tulla oman perheen kanssa lomailemaan. Poikien palautteista voisi mainita seuraavat asiat jotka olivat melkein kaikissa lomakkeissa plussana. Vaikka ei olekaan listassa niin oli siellä jotkut myös maininneet harkat ja pelit!!! o Hotelli o Ranta o Hyvää ruokaa o Tuk-Tuk o Luca (omistaja) o Joukkueen kanssa oleminen Erityiskiitokset vielä reippaille vanhemmille jotka osallistuivat ja auttoivat ja sitä kautta saatiin vielä onnistuneempi matka aikaiseksi. Kiitokset myös toimareille ja tietenkin pelaajille. Myös Eraclean kentänhoitaja oli fantastinen. Kiitos myös Rossi. Huikea viikko, sopivassa määrin harkkaa, pelejä, retkeä ja vapaa-aikaa joten kaikki viihtyivät. Sekään ei haitannut että mukana oli yksi joka osasi vääntää paikallista murretta. Ja pakko vielä kerran mainita Eraclea Marea, hotelli Coralloa, Lucaa sekä koko henkilökuntaa. - ihan mieletön paikka ja tunnelma ja suosittelen lämmöllä muillekin joukkueille - tämän parempaa paikka parantaa joukkueen yhteishenkeä on vaikea kuvitella Hyvää kesän jatkoa kaikille Tommy Andersson P01 Joukkueenjohtaja

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

PALLO JALASSA VAI HUKASSA?

PALLO JALASSA VAI HUKASSA? Wanuvan toimintapäivä aloitettiin Vauhtikellarissa, erilaisilla leikkimielisillä kilpailuilla. Vetäjänä ja tuomarina kisoissa toimi Eetu Putkinen, joka työskentelee Vauhtikellarissa ja Energy Fitness Clubilla.

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle 4.-7.7.2016 Matkalle lähdettiin bussilla maanantaiaamuna 4.7. kahdeksan aikoihin, Tervolan jälkeen jo tutuksi tullut reitti itäpuolen tielle ja Lautiosaaren

Lisätiedot

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella 5.-7.6. Liverpool Jalkapallokoulu Valkeakoski 5.6.-7.6.2015 Liverpool Football Club järjestää lukuisia jalkapallokouluja ympäri mailman koulujen loma aikoina. Valmentajina

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 56 LUOKKIEN FUTSALTURNAUS 2010 Aika: Maanantaina 18.1.2010 Paikka: Pirkkahalli, Dhalli kentät no 3 ja 4, Ahalli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN Hakan A-poikien Toukokuun Kuukauden subway-pelaajaksi on valittu Eemi Räsänen. Eemi on joukkueen sisällä hyvin rakastettu persoona, hänen persoonallisuutensa hipoo

Lisätiedot

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00 Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko

Lisätiedot

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio 6-9lk. Saima Herrala 8lk

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio 6-9lk. Saima Herrala 8lk Meidän koulu Isojoen koulukolmio 6-9lk Saima Herrala 8lk 24..216 1 Sisällysluettelo Meidän koulu...1 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan

Lisätiedot

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Piristyspartio Viikko 3 Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Maanantaiaamuna suuntasimme kohti Anttolaa. Vastaanotto oli lämmin sekä ystävällinen ja tunsimme itsemme tervetulleiksi. Aloitimme

Lisätiedot

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana.

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana. Ammattiopisto Tavastian Hotelli-, ravintola-, catering- ja elintarvikeosaston opiskelijat (8) ja opettajat (2) osallistuivat Vana-Vigalan Tehnika ja Teeninduskoolin hallinnoimaan Nordplus junior Vocational

Lisätiedot

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Yleisinfo Turnaus pelataan Leppävaaran urheilupuistossa (Vanha maantie 15) kolmella tekonurmikentällä Leppävaaran urheilupuistossa ja Lepa-Areenalla. Kenttien

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

TALLINNA (OSA 1)

TALLINNA (OSA 1) TALLINNA (OSA 1) 26.-29.5.2016 HOTELLI JA BALETTI SAVOY BOUTIQUE HOTEL VAKIOMESTAMME TALLINNASSA Saavuttuamme Pärnusta luksusbussilla (2 euroa/hlö) kävelimme reilun kilometrin päähän hotelliimme Savoy

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

nousukarsinnat Ykköseen

nousukarsinnat Ykköseen nousukarsinnat Ykköseen Jippo Atlantis FC 22.09.2004, 2 1 Atlantis FC Jippo 26.09.2004, 2 1, 4 3 rp OLS Atlantis FC, 29.09.2004, 2 1 Atlantis FC OLS 03.10.2004, 2 1, 1 0 ja Toimitus ja kuvat: Atlantis

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Laivamatka Lähdimme Kupittaan koululta seitsemältä ja odotimme terminaalissa tuskastuneesti laivaa. Laivalla kirmasimme heti tax freehen ja muihin kauppoihin.

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto Maalintekoa Sininen oma kuljetus syötä itselle ennen merkkiä. Nopea käännös yksi kosketus katse kohteeseen hae tyhjätila, maalivahdinliike. Katse palloon lauo liike perään, irtopallot maaliin. Haetaan

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN 3.9.2016 UUDET SÄÄNNÖT 1.7.2016 1. Passiivinen peli 2. 7 ken0äpelaajaa 3. Sininen kor7 4. Viimeisen 30 sekunnin sääntö 5. Loukkaantunut pelaaja PASSIIVINEN PELI Tuomarit

Lisätiedot

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12.

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. OLS-01 TURNAUS Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. Yleistä Turnauksessa on kilpasarja (8 joukkuetta/2 alkulohkoa) sekä

Lisätiedot

Pulkka vai liukuri? Matilda Saari Isojoen Koulukolmio 7.5.2015

Pulkka vai liukuri? Matilda Saari Isojoen Koulukolmio 7.5.2015 Pulkka vai liukuri? Matilda Saari Isojoen Koulukolmio 7..21 Matilda Saari, Pulkka vai liukuri, 7..21 Sisällysluettelo 1. Johdanto...2 2. Tulokset...3 2.1 Mikä satuolento haluaisit olla?...3 2.2 Kahvi vai

Lisätiedot

15m - 20m. T: kuljettaminen, pallon pysäyttäminen Kenttä: ¼ tai liikuntasali

15m - 20m. T: kuljettaminen, pallon pysäyttäminen Kenttä: ¼ tai liikuntasali JA PYSÄHTYMINEN 1 8m - 4 1 3 2 15m - 20m 2 3 1 4 8m - TAITO 1A (10 ): kuljettaminen Lyhyt/pitkä kuljetus vastakkaiselle linjalle ja pysähtymineen viivalle/merkkikiekolle Kerrataan sama toiseen suuntaan

Lisätiedot

F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426

F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 1(11) KAUSI 2008 2009 Kausi 2008 2009 tullaan muistamaan kultaisin numeroin klubilaisten sinipurppuraisissa mielissä pitkään. Copa del Reyn ja La ligan pokaalit kuitattiin palkintokaappiin kotimaan kilpakentiltä

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Ty össäoppimi nen Tuula Pekkala LHM11 Kalajoen ammattiopisto Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Gran Canaria on Espanjalle kuuluva

Lisätiedot

PELAAMISEN PERIAATTEET

PELAAMISEN PERIAATTEET PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)

Lisätiedot

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen

Lisätiedot

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia 10 nopeaa taustoille: Marko Hopia FC Haka juniorit esittelevät yhden pelaajan ja yhden taustahenkilön viikoittain Uutiskirjeen 10 nopeaa -sarjassa. Jos haluat ehdottaa haastateltavaa/uusia kysymyksiä haastateltaville,

Lisätiedot

ÅLANDIA CUP

ÅLANDIA CUP ÅLANDIA CUP 18.6. - 22.6.2017 PERUSTIEDOT FC Reipas P06-E11 Musta ja Oranssi ovat ilmoittaneen 3 joukkuetta Ålandia Cupiin kesälle 2017. Joukkueen ilmoittautuminen sisältää 13 pelaajaa + 2 aikuista huoltajaa.

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012

NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012 NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 15.00 Pori Viinijärvi su 02.09. klo 17.00 Viinijärvi - Pori tarvittaessa la 08.09. klo Pori - Viinijärvi Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

PELINOHJAAJA. Valioerotuomari

PELINOHJAAJA. Valioerotuomari PELINOHJAAJAKOULUTUS Valioerotuomari Liiton erotuomaritoiminta Piirin erotuomaritoiminta Erotuomarikokelas Pelinohjaaja Pelinohjaaja toimii alle 12 vuotiaiden tyttöjen ja poikien otteluissa. PELINOHJAAJA

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D tytöt - c-tytöt - D-pojat - d-pojat - c-pojat - D-pojat - f-tytöt - d-pojat - f-tytöt - D-tytöt

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Aurinkoista kesää kaikille!

Aurinkoista kesää kaikille! Kesäkuu 6-2013 Aurinkoista kesää kaikille! Tässä numerossa muun muassa: Tiesitkö tämän? FC Uusix vs Sovinto ry & aurinkoinen hymy Tour de Sommelo Tiesitkö tämän? Uusix-verstaat pompsahtaa aina yllättäen

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

PuMu D-TYTÖT Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE.

PuMu D-TYTÖT Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE. PuMu D-TYTÖT 2013 Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE. Onko 1-tilanne, 2-tilanne, 3-tilanne, 1-3-tilanne, 2-3-tilanne, ajolähtö

Lisätiedot

RANTALENTIS- SA A NNÖ T

RANTALENTIS- SA A NNÖ T RANTALENTIS- SA A NNÖ T RANTALENTOPALLOTURNAUS LAUANTAINA 27.6.2015 PAUKARLAHDEN KYLÄYHDISTYS 27.6.2015 Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 20.-21.7.2013 Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993 21. MARJOLA TURNAUS 2013 Tervetuloa

Lisätiedot

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua!

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua! Elokuussa aloitimme 24 lapsen ollessa listoilla, yksi aloittaisi sitten tammikuussa 2017. Ensimmäinen kuukausi meni todella nopeasti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin syksyä. Tutustuimme erilaisten leikkien

Lisätiedot

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA?

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? Yksi huuhkaja (kiinniottaja), loput viivalle. Huuhkaja huutaa kuka pelkää huuhkajaa?!, jonka jälkeen viivalla olevat yrittävät päästä toiseen päähän ilman, että huuhkaja koskee

Lisätiedot

IV ja V Divisioonien sekä Harraste- ja Seniorisarjojen playoff- ottelut

IV ja V Divisioonien sekä Harraste- ja Seniorisarjojen playoff- ottelut IV ja V Divisioonien sekä Harraste- ja Seniorisarjojen playoff- ottelut Huom. Mikäli tilanne on tasan varsinaisenpeliajan jälkeen (kaikki playoff ottelut) suoritetaan voittomaalikilpailu pareittain. Voittomaali

Lisätiedot

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2016-2017 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

Maikkulan D-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Hämeenlinnassa

Maikkulan D-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Hämeenlinnassa Maikkulan D-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Hämeenlinnassa 9-12.6.2016 Lentopallon iloa ja elämyksiä jo vuodesta 1985 Matka ja saapuminen Hämeenlinnaan Tavastian koululle

Lisätiedot

Peli-idea Hyökkäyspeli

Peli-idea Hyökkäyspeli Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

JunnuPelemuut

JunnuPelemuut JunnuPelemuut 12. 13.11.2016 Osallistuvat joukkueet ja pelitapa ikäluokittain Sarjat ovat ikäluokille 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Joukkueita ilmoittautui 79 eri sarjoihin. 2003 Sarjaan ilmoittautui 9

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Rauma on käyty ja koettu. Lehdistä, netistä, facebookista luettu.

Rauma on käyty ja koettu. Lehdistä, netistä, facebookista luettu. ..jatkuu. Rauma on käyty ja koettu. Lehdistä, netistä, facebookista luettu. Todella hienoa todeta kuinka suuri joukko ihmisiä oli tukemassa ja kannustamassa joukkuetta Rauman matkalla. Tämän päivän viestintävälineiden

Lisätiedot

Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT sivu 1 / 10 3 pistettä 1. Kuinka monta pilkkua kuvan leppäkertuilla on yhteensä? (A) 17 (B) 18 (C) 19 (D) 20 (E) 21 Ratkaisu: Pilkkuja on 1 + 1 + 1 + 2 + 2 + 1 + 3 + 2 + 3 + 3 = 19. 2. Miltä kuvan pyöreä

Lisätiedot

GRAN CANARIA

GRAN CANARIA GRAN CANARIA 26.9.-3.10.2016 VUORISTOSSA, ROGUE NUBLO Lähdimme kohti vuoristoa lyhintä reittiä eli Arguineguinista tietä numero GC-505 osin siksi, että jo kaupungin keskustassa osoitettiin nähtävyys nimeltä

Lisätiedot

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko!

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantaiaamuna otimme suunnan kohti moision terveyskeskus-sairaalaa. Aamupäivän vietimme Sinivuokko osastolla. Siellä muutamat vanhukset lähtivät heti

Lisätiedot

NFG 2015 LOHKOJAKO+SARJAJÄRJESTELMÄ G-Juniorit

NFG 2015 LOHKOJAKO+SARJAJÄRJESTELMÄ G-Juniorit NFG 2015 LOHKOJKO+SRJJÄRJESTELMÄ G-Juniorit OLS G-Sudet OFC F/G-tytöt G07-08 Mustajalat Merikoski OLS G- Kojootit Ofbc G07-08 Musta Merikoski passit G 07-08 G07-08 Valkoinen OFC G07-vihreä Papas Pikkupojat

Lisätiedot

IkU Cup Ikaalisissa

IkU Cup Ikaalisissa Cup Ikaalisissa 20.8-21.8 2011 Kiitokset turnaukseen osallistuneille! "Isot kiitokset" kaikille turnaukseen osallistuneille joukkueille, te teitte turnauksesta kaikkien osallistuneiden muistoihin sen mieleen

Lisätiedot

EBK 98 TOIMINTAPERIAATTEET. EBK 98pojat Toimintaperiaatteet kaudelle 2010

EBK 98 TOIMINTAPERIAATTEET. EBK 98pojat Toimintaperiaatteet kaudelle 2010 1 EBK 98pojat Toimintaperiaatteet kaudelle 2010 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tavoitteet 2. Toimintasuunnitelma 2010 3. Pelaajille Harjoitukset Ottelut 4. Vanhemmille Harjoituksiin saapuminen Poissaoloista ilmoittaminen

Lisätiedot

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN!

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN! Juttusarja Nuorten SM-hallit, ennakot TULEVAISUUDEN YU-SANKARIT LIIKUNTAMYLLYSSÄ 5.-6.3.2016 NUORTEN SM-HALLLIT... SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN! Urheilija: Saga Andersson N16 (-00) Seura:

Lisätiedot

-ohjelman vaikuttavuus Seurantatutkimuksen ALUSTAVIA TULOKSIA Lukuinto-pilottikoulujen oppilaiden kyselyiden vertailun perusteella

-ohjelman vaikuttavuus Seurantatutkimuksen ALUSTAVIA TULOKSIA Lukuinto-pilottikoulujen oppilaiden kyselyiden vertailun perusteella -ohjelman vaikuttavuus Seurantatutkimuksen ALUSTAVIA TULOKSIA Lukuinto-pilottikoulujen oppilaiden kyselyiden vertailun perusteella Annette Ukkola Oulun yliopisto Tuloksista - lähteenä kolme eri kyselyä

Lisätiedot

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2014-2015 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

Koululentistä ikäluokittain

Koululentistä ikäluokittain Koululentistä ikäluokittain AT OK U L 56 MALLIOPPITUNNIT Välineet: vat lyhyempiä PALLOT EMPUT noin 15 min Heitot tehdään omalla pallolla tai vuorotellen parin kanssa: pomppua) Tehdään noin 1015 kertaa

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta a/a aamiainen aamiaisen aamiaista aamiaisia aamu aamun aamua aamuja aamupäivä aamupäivän aamupäivää aamupäiviä aatto aaton aattoa aattoja ahkera ahkeran ahkeraa ahkeria ai aihe aiheen aihetta aiheita aika

Lisätiedot

Bayesin pelit. Kalle Siukola. MS-E2142 Optimointiopin seminaari: Peliteoria ja tekoäly

Bayesin pelit. Kalle Siukola. MS-E2142 Optimointiopin seminaari: Peliteoria ja tekoäly Bayesin pelit Kalle Siukola MS-E2142 Optimointiopin seminaari: Peliteoria ja tekoäly 12.10.2016 Toistetun pelin esittäminen automaatin avulla Ekstensiivisen muodon puu on tehoton esitystapa, jos peliä

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta.

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta. Info Osallistumismaksut Osallistumismaksu 185 / joukkue Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset 31.5.2017 mennessä. Joukkue vahvistaa osallistumisensa kun osallistumismaksu on suoritettu. Osallistumismaksu

Lisätiedot

Turnaustoimistosta joukkueenjohtaja hakee ennen ensimmäistä peliä rannekkeet, ruokaliput, turnauspaidat yms. materiaalin.

Turnaustoimistosta joukkueenjohtaja hakee ennen ensimmäistä peliä rannekkeet, ruokaliput, turnauspaidat yms. materiaalin. Tallink Floorball 2016 INFO 27.-29.5.2016 TÄRKEÄÄ TIETOA TURNAUKSESTA Ottelupaikat: Messukeskus, Eesti Näitused Pirita tee 28, 10127 Tallinna (Eesti näitused). HALLI MES http://www.fair.ee/ Pirita koulu,

Lisätiedot

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 25.10.2011 Janne Rautiainen TH11K Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 2 / 7 5.9.2012 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ensimmäinen ohjauskerta... 4 2.1 Ravintoanamneesi... 4 2.2

Lisätiedot

Salou, Espanja. - Saloun kaupunki sijaitsee n. 100 km Barcelonasta etelään rannikkoa asukasta - Pinta-ala on 15,1 km²

Salou, Espanja. - Saloun kaupunki sijaitsee n. 100 km Barcelonasta etelään rannikkoa asukasta - Pinta-ala on 15,1 km² Salou, Espanja - Saloun kaupunki sijaitsee n. 100 km Barcelonasta etelään rannikkoa - 27 016 asukasta - Pinta-ala on 15,1 km² Majoittuminen - Majoittuminen tasokkaassa 5 tähden lomakylässä - 3 ulkouima-allasaluetta

Lisätiedot

Alpo Kähkönen: Juhlien Jatkot Leirikari ja Petäjäselkä

Alpo Kähkönen: Juhlien Jatkot Leirikari ja Petäjäselkä Alpo Kähkönen: Juhlien Jatkot Ketosen tilausajobussi odotti pääjulan päätyttyä Jänkätien ammattioppilaitoksen pihalla piirikokoukseen lähteviä juhlijoita. Suuntana oli Rovaniemen kaupungin omistama leirikeskus

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

VANKILA JA TURUN PALO Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.

VANKILA JA TURUN PALO Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. Ohjeet Kulttuurikuntoilun tehtäviä varten Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. TEHTÄVÄT ENNEN KÄVELYÄ TEHTÄVÄ 1 Lue kävelyn opastustekstit Alleviivaa uudet

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään SÄÄNNÖT PELIAIKA 1) Peliaika on 18 minuuttia. 2) Peliaika on juokseva. OSALLISTUJAT Pelaajat 1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään kuusi pelaajaa,

Lisätiedot