Seudullinen sosiaali- ja terveyslautakunta Järjestäjähallinto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seudullinen sosiaali- ja terveyslautakunta Järjestäjähallinto"

Transkriptio

1 Seudullinen sosiaali- ja terveyslautakunta Järjestäjähallinto Seudullisella sosiaali- ja terveystoimella on vastuu - väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä ja seurannasta - väestön palvelutarpeen selvittämisestä - palveluiden yhdenvertaisesta saatavuudesta - palveluiden saavutettavuudesta - tuotannon valvonnasta - sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Sosiaali- ja terveystoimi tekee työtä väestön hyvinvoinnin (terveyden, turvallisen elämän, fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn sekä oman elämän hallinnan) edistämiseksi. Ehkäisevä ja ennakoiva toiminta sekä terveyden edistäminen ovat palvelujen suunnittelun lähtökohta. Palveluja kehitetään ja tuotetaan yhteistyössä erikoissairaanhoidon, yksityisen sektorin ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Sosiaali- ja terveystoimi on suuren muutoksen kynnyksellä. Päivittäisen toiminnan rinnalla seudullinen sosiaali- ja terveystoimi valmistautuu uuden sote-järjestämislain mukaiseen palvelutuotanto-organisaation muodostamiseen yhdessä seudun muiden kuntien ja sairaanhoitopiirin kanssa. Kaikessa kehittämisessä tavoitteena on luoda yhdestä organisaatiosta koostuva sote-tuotantoyksikkö. Päätös sosiaali- ja terveyskuntayhtymän perustamisesta siirtyi tammikuulle Seudullinen sosiaali- ja terveystoimi edistää digitaalisuutta ja ottaa käyttöön sähköisiä palveluja sairaanhoitopirin kanssa solmitun yhteistyösopimuksen mukaisesti. Järjestämissuunnitelma Järjestäminen on kuuden kunnan (Mikkeli, Hirvensalmi, Kangasniemi, Mäntyharju, Pertunmaan ja Puumala) yhteisen sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä. Palvelujen tuottamisesta vastaa neljän kunnan organisaatioissa olevat palvelutuotantoyksiköt (Mikkeli, Kangasniemi, Mäntyharju ja Pertunmaa). Seudullisen sosiaali- ja terveystoimen kehittämis- ja järjestämissuunnitelma on laadittu vuonna Tämän lisäksi toimintaa ohjaa terveydenhuoltolain mukainen järjestämissuunnitelma koko sairaanhoitopiirin alueella. Järjestämissuunnitelmat pohjautuvat seudun ja kuntien hyvinvointikertomuksiin. Palvelusuunnitelma Tavoitteena on yhtenäinen palvelutaso koko yhteistoiminta-alueella Perhe- ja sosiaali-, vammais-, terveys-, vanhus-, mielenterveys- ja päihde sekä taloudellisen tuen palveluiden toimintakäsikirjat ohjaavat seudullista toimintaa. Palvelutasoa eli hoito- ja hoivatakuun toteutumista seurataan säännöllisesti ja asiasta tiedotetaan väestölle. Talouden toteutuminen ja olennaiset poikkeamat Järjestäjähallinnossa ei ollut oleellisia poikkeamia. Yhteistoimintakorvaukset laskutetaan asukasluvun suhteessa toteutuneista kustannuksista. Talouden tasapainottaminen Järjestäjähallinnolle ei ole asetettu erillisiä talouden tasapainotustoimenpiteitä. Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä Sisäinen valvonta ja riskien hallinta tapahtui hallinto- ja johtamisjärjestelmän mukaisesti. Sisäisestä valvonnasta raportoidaan tarkemmin kunkin palvelutuotantoyksikön tuloskortissa kunnissa noudatettavien periaatteiden mukaisesti. Järjestäjähallinnon osalta sisäisen valvonnan piiriin kuuluu erityisesti sen varmistaminen, että sosiaali- ja potilasasiamiestoiminta toteutuu asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja että sosiaali- ja terveystoimen valvontatiimit toimivat ja varmistavat toimivan omavalvonnan. Sosiaali- ja potilasasiamiestoiminnasta ja valvonnan toteutumisesta raportoidaan seudullisella johtoryhmälle ja lautakunnalle.

2 ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Toimenpide Vastuutus toimialalla Ikäihmisten palvelurakenteen indikaattorit. Vanhusten palveluiden seudullinen työryhmä Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevat 75 vuotta täyttäneet. Säännöllisen kotihoidon piirissä olleet 75 vuotta täyttäneet asiakkaat Yksinasuvat 75 vuotta täyttäneet Seudullisen vanhusten palvelujen toimintaohjelman toimeenpano. Kunnissa noudatetaan valtuustoissa hyväksyttyä vanhuspalvelujen toimintaohjelman mukaisia palvelurakenteen tavoitteita ja niiden toteutumista seurataan ja arvioidaan sekä tehdään tarvittavat toimenpiteet. Maisema-analyysissa on toteutuneet indikaattorit vuodelta 2015 Ikäihmisten osallisuutta vahvistetaan toimimalla yhteistyössä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseksi Palveluita kehitetään ennakoiviksi ja avopainotteisiksi yhteistyössä eritahojen kanssa. Ikääntyneiden osallisuuden lisääminen vanhusneuvostojen, kuntalaisfoorumien ja asiakasraatitoiminnan myötä. Asiakasmäärän kasvaessa työn kuormittavuus lisääntyy. Toimintatapojen ja henkilöstön työhyvinvoinnin kehittäminen yhteistyössä eri tahojen kanssa korostuu. Seudullisen esimiesverkoston luominen tukemaan esimiestyötä sekä työssä ja työympäristössä tapahtuvaa kehittämistä. (Mikkelin kehittämishankkeen laajentaminen seudulliseksi) Yhteistyötä on tehty 3.sektorin toiminnan kanssa, aloitettu Mikkelissä ikäihmisten ja omaishoitajien terveystarkastukset ja matalan kynnyksen sairaanhoitaja vastaanotto osana ennakoivaa toimintaa, palveluneuvo toimii matalan kynnykset palveluohjauspaikkana Verkostoyhteistyötä on tehty seudullisesti mm. vanhusneuvostojen säännöllisillä tapaamisilla. Kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmä on käytössä koordinoimassa kotihoidon toimintaa sekä arvioimaan kotihoidon toimintaa ja lisäämään välitöntä työaikaa (asiakkaan luona tapahtuvaa työtä). Seutusoten kunnissa toiminnanohjausjärjestelmän tavoitetasoksi määritetty välittämän työajan osalta lähihoitajilla 60 % ja sairaanhoitajilla 40%. Mikkelin osalta lähihoitajien keskiarvo on ollut noin 54 %, mutta usealla alueella on päästy 57 %:iin. Sairaanhoitajien keskiarvo on noussut 28 %:sta 35 %:in. Mikkelin kaupungin taajama-alueen kotihoito toimii tehokkaasti; välitön työaika lähihoitajilla vaihdellut %:ssa. Kehitettävää on edelleen alueiden välisessä työjaossa. Ympäristöseutujen välittömän työajan prosentit lähihoitajilla vaihtelevat % välillä. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Vanhusten palveluissa tuotetaan palvelut valtakunnallisten suositusten mukaisesti ja uuden vanhuslain mukaisesti noudattaen toimintakäsikirjassa hyväksyttyjä kriteereitä, jolloin avopainotteisuus ja ennakoiva työ vähentää kalliimpaa ympärivuorokautista hoivaa ja laitoshoitoa. Toiminnanohjauksella lisätään välitöntä työaikaa eli asiakkaiden luona tapahtuvaa työtä ja hillitään henkilötyövuosien lisääntyminen kotihoidossa asiakasmäärän kasvaessa vuosittain. Tavoite on lisätä välitöntä työaikaa nykyisestä prosenttia. Sähköinen SAS- työpöytä varmistaa asiakkaiden välittömän ja oikea-aikaisen sijoittelun ja lisää välitöntä työaikaa palveluohjaustyöntekijöille. Taloudellisia vaikutuksia selvitetään syksyn aikana, kun raportit valmistuvat. Säästöä tilapäisen työvoiman osalta Mikkelillä n Mikkelissä välitön työaika on noussut. Vanhuspalveluita on toteutettu suosituksen mukaisesti ja palvelurakenne on tavoitteenmukainen. Säästöä tilapäisen työvoiman osalta noin euroa.

3 Toimenpide Vastuutus toimialalla Päihteiden käytön haittavaikutusten vähenemistä seurataan seuraavien indikaattoreiden avulla: 1. PYLL (ehkäistävissä olevat ennenaikaisesti menetetyt elinvuodet) 2. Humalajuominen 3. Tupakointi 4. Päihdehuollon avo- ja laitospalveluiden asiakasmäärät 1000/asukas 5. Päihteiden vuoksi sairaaloiden ja terveyskeskusten osastoilla hoidettujen asiakkaiden määrä/1000 asukasta 6. Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavat vuotiaat/1000as 7. Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit nuorisopsykiatria/ v. 8. Psykiatrian avohoitokäynnit/1000 asukasta Seudullisen alkoholiohjelman kumppanuussopimuksen toimeenpano. Mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittäminen. Sähköisen asioinnin lisääminen Mikkelin seudun ehkäisevän päihdetyön työryhmä, terveyden edistämisen koordinaattori, seudun hyvinvointikoordinaattori sekä mielenterveys- ja päihdetyön johtaja Mikkelin pty, seudullinen mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämistyöryhmä Yhteistyö ESSO- ja ESPERhankkeiden kanssa. Käytössä Tie selväksi -malli, jossa poliisi kysyy suostumusta vuotiailta ensikertalaisilta rattijuopoilta siihen, että heidän yhteystietonsa saa antaa poliisin sosiaalityöntekijälle. Nuorelle tarjotaan mahdollisuutta selvittää mahdollisesti taustalla vaikuttavia päihde-, mielenterveys- tai sosiaalisia ongelmia ja ohjata tarvittaessa eteenpäin. Örebro vaikutteiset vanhempainillat toimintamalliksi kaikkiin Mikkelin yläkouluihin sekä 2016 Seutusoten kuntiin. Selvästi paras teemaviikko. Ehkäisevän päihdetyön viikolla päihteettömiä tilaisuuksia mm. ravintolayrittäjien kanssa Selvästi paremmat opiskelijabileet. PAKKA Paikallista vaikuttamista mm. Jättinäytöillä Estä överit, Kilistele kohtuudella, Älä välitä - kuvat vuosikellon mukaisesti. Mielenterveys- ja päihdetyön toimintamallin kehittäminen yhteistyössä eri yhteistyötahojen kanssa on käynnistynyt Esso-hankkeessa ja etenee suunnitelman mukaisesti. Mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden palvelujen saatavuus ja monipuolisuus paranee, asiakkaan asema itsenäisenä toimijana vahvistuu. Poikkitoimijaisuus ja tiivis yhteistyö järjestötoimijoiden kanssa. Sosiaalitoimen ja terveystoimen henkilöstön yhdessä tekemistä edistetään palveluohjauksen myötä Kansallisesti hyviä käytäntöjä otetaan käyttöön. Ehkäiseviä ja matalankynnyksen palveluita kehitetään ottaen mallia seudulla jo hyvin toimivista yksiköistä. Sähköisen asioinnin lisääminen Hyvis-yhteistyössä Seudullisesti käyttöönotetut sähköiset palvelut v. 2015: 1) Omahoito sähköinen sovellus Marevanhoito-potilaiden lääkehoidon seurantaan joustavoittamaan tulosten ja lääkemääritysten tiedonkulkua (tieto tekstiviestinä, Hyviksen kautta, ekirjeenä). àhenkilöstöllä vapautui aikaa muihin tehtäviin. 2) Äitiyshuollon esitietolomake

4 Toimenpide Vastuutus toimialalla Sairastavuusindeksi PYLL Vastaanottopalvelujen kehittäminen Seudun johtava ylilääkäri Tiimitoiminta on käynnistynyt seutusoten alueella. Lääkärisijaisten saanti on ollut ajoittain vaikeaa. Asiakkaat saavat vastaanotoilla tarpeen mukaista hoitoa oikea-aikaisesti. Päivystysprosessin kehittäminen sairaanhoitopiirin kanssa. Hoitajavastaanottojen kehittäminen. Lääkäreiden seudullinen tiimi auttaa lääkäreitä jaksamaan myös niissä toimipisteissä missä lääkäripulaa ESPER hankkeessa kehitetään alueen monitoimpäivystystä, hanke etenee suunnitelman mukaisesti. Sähköisten palvelujen lisääminen Hyvis-alustalla Sähköisten palveluiden käyttöönoton laajentaminen sujuvoittamaan ja tehostamaan palveluita. Kuntalaisten systemaattista opastamista sähköisten palveluiden käyttöön ja palveluiden testaamiseen. Terveyskeskuksen vastaanotolle kuntalaiset ovat voineet varata sairaanhoitajille aikoja netin kautta esimerkiksi tikkien poistoihin tms. toimenpiteisiin ja vastaanottoihin, jotka eivät vaadi hoidon tarpeen arviointia. Vastaanotolla on otettu käyttöön myös Omahoito-sovellus. Siinä INR-poliklinikan asiakkaille lähtee tieto uudesta lääkeannostuksesta E-kirjeenä, tekstiviestinä tai asioimalla Hyviksen kautta. ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori Toimenpide Vastuutus toimialalla Työpaikkakehitys Työomavaraisuusaste Mikkelin seudun imagokuvan kehitys Mikkelin seudun väkiluvun kehitys Työttömyysaste Etelä-Savon sotetuotantoalueen muodostaminen vuosien 2015 ja 2016 aikana. Seudullinen sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä Kuntayhtymän perustamissopimus hyväksyttiin tammikuussa Sosiaali- ja terveyspalvelut integroidaan. Vaatii uusien palvelumallien luomista. Palvelusetelin käyttö laajenee. Väestön näkökulmasta hallinnolliset rajat sosiaali- ja terveystoimessa poistuvat Sosiaali- ja terveyspalvelutuotanto kootaan uuteen organisaatioon, joka tuottaa palvelut vähintään nykyisen Etelä-Savon sairaanhoitopiirin väestöpohjalle Henkilöstöä siirtyy useasta erikokoisesta organisaatiosta uuteen yksikköön. Vaatii hyvää muutosjohtamista ja uuden organisaatiokulttuurin luomista. Organisaatiomallia on valmisteltu ja henkilöstömääriä eri palveluiden osalta on kartoitettu. Työryhmätyöskentely jatkuu Vaatii tiivistä yhteistyötä Lupaus 2016 ohjelman ja sairaanhoitopiirin ICT-kehittämisyksikön välillä laaditun yhteistyösopimuksen mukaisesti Kartoitustyö on aloitettu ja yhteisistä ohjelmista on keskusteltu. Päätöksenteon viivästymisen vuoksi tarkemmat linajukset siirtyneet vuodelle Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Pidemmällä aikavälillä tavoitellaan 5 prosentin tuottavuuden parannusta. Tuottavuustavoite sisällytetään toiminnan suunnitteluun, joka täsmentyy 2016.

5 Indikaattori Toimenpide Vastuutus toimialalla Pätevän henkilöstön rekrytoinnin onnistuminen Seudullinen sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä Seudullista vetovoimaa rakennetaan seudullisen sosiaali- ja terveystoimen kautta, jossa on hyvin toimivat palvelut. Hoito- ja hoivatakuu toteutuu kaikissa kunnissa Toimivat seudulliset tarpeen mukaiset työryhmät. Edistetään henkilöstön liikkumista henkilöstön tarpeista lähtöisin. Erityisosaajille mahdollisuus tuottaa palveluita seudullisesti Seudulliset johtoryhmät kokoontuvat säännöllisesti ja yhteiset seutusoten rekrytointiohjeet on hyväksytty. Nykyinen seudullinen kehittämisyhteistyö siirtyy osaksi uuden sotealueen suunnittelua. Toteutuu hoito- ja hoivatakuu

Sosiaali- ja terveystoimi Järjestäjähallinto

Sosiaali- ja terveystoimi Järjestäjähallinto Sosiaali- ja terveystoimi Järjestäjähallinto Seudullisen sosiaali- ja terveystoimen tehtävänä on edistää yhteistoiminta-alueen asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä sekä huolehtia siitä, että yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 3.9.2015 Seudullinen sosiaali- ja terveyslautakunta Järjestäjähallinto Seudullisella sosiaali- ja terveystoimella on vastuu - väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Seudullinen sosiaali ja terveyslautakunta Järjestäjähallinto

Seudullinen sosiaali ja terveyslautakunta Järjestäjähallinto Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta 26.2.2015 1 Liite 1 Seudullinensosiaalijaterveyslautakunta Järjestäjähallinto Seudullisellasosiaalijaterveystoimellaonvastuu - väestönhyvinvoinninjaterveydenedistämisestäjaseurannasta

Lisätiedot

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ikäihmisten palvelujen kehittämistä linjaavat Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI 2.9.2015 Tervis - loppuseminaari Arja Väänänen, terveyden edistämisen koordinaattori Kuntakehittäjä, Tervis- hanke Mikkelin kaupunki Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa

Lisätiedot

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut Palvelut

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 28.2.2013 Sosiaali- ja terveystoimen järjestäjähallinnon toimintakertomus 2012 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Järjestäjähallinto

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Ulvila MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS

Ulvila MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde ja ennusteet 5, 5 ja 4 Väestöennuste Huoltosuhde ja ennusteet vuosille 5, 5 ja 4 6 4 9 8 7 65, 7,9 8,6 79,8 4 5 6 8 7 95 5 5 6 4 5 4 4 8 7

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja Kunnanjohtaja 4.10.2017 1 233 HYVINVOINTITYÖN RAKENTEET KANGASALLA JA TYÖRYHMINEN NIMEÄMINEN Sivistyskeskus, hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen 3.10.2017 Kuntalain 410/2015 (1 ) mukaan kunta edistää

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 22.8.2013 Sosiaali- ja terveystoimi 2013 Järjestäjähallinto Seudullisella sosiaali- ja terveystoimella on vastuu - väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi. Terveyspalvelujen käsikirja

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi. Terveyspalvelujen käsikirja Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi Terveyspalvelujen käsikirja 2013 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen väestöpohja on noin 74.000 asukasta Kunta Asukasluku Hirvensalmi 2 439 Kangasniemi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysryhmä

Sosiaali- ja terveysryhmä Porin seudun kuntarakenneuudistus TOIMEKSIANTO: Sosiaali- ja terveysryhmä Johtopäätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilan arvioinnista Sosiaalipalvelujen visio ja tavoitteet uudessa kunnassa Sosiaali-

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan

Lisätiedot

Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013

Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013 Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013 Hankkeet kehittämisen tukena Sosiaali- ja terveystoimi on mukana monessa hankkeessa ja kehittää samalla jatkuvasti

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016: tilinpäätösraportointi

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016: tilinpäätösraportointi OPERATIIVINEN SOPIMUS : tilinpäätösraportointi Vanhus- ja vammaispalvelut Taloudelliset tavoitteet 1.1 Määrärahat 1.000 TP TAM TP Tulot 34 738 33 824 33 640 Menot 179 494 180 327 176 929 Netto 144 756

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

TERVEEMPI ITÄ-SUOMI 2013-2015

TERVEEMPI ITÄ-SUOMI 2013-2015 TERVEEMPI ITÄ-SUOMI 2013-2015 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Päätavoitteet Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA Lopen kunta Perusturvalautakunta 26.10.2016 97 Perusturva Vanhuspalvelut LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2017 2018 Sisko Haapanen Vanhuspalvelujen johtaja JOHDANTO Seudullinen ikäihmisten ohjelma 2015

Lisätiedot

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-uudistus tulee ja muuttaa rakenteita Järjestämisvastuu Järjestämisvastuu t ja tuotantovastuu

Lisätiedot

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 216 Väestöennuste Huoltosuhde 21 ja ennusteet 21, 22 ja 24 9 8418 8 71,7 7,1 8 7 7 6 9,8 61, 62, 6 4 2 2947 214 21 22 22 2 2 24 4 2 1 1914 84 6721 641 2441-6 7-14 1-64

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Akselin toimintaa koskeva selvitystyö

Perusturvakuntayhtymä Akselin toimintaa koskeva selvitystyö Perusturvakuntayhtymä Akselin toimintaa koskeva selvitystyö Raportti 5.6.2014 2.6.2014 Page 1 Perusturvakuntayhtymä Akselin selvitystyön kokonaisuudet Palvelurakenteen ja hallintomallin analyysi nykyinen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä Taustaa uusille rakenteille Koonnut Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Hyvinvointiohjelma 1) Hyvinvoiva ja terve väestö 2) Asiakaslähtöiset ja taloudellisesti kestävät

Lisätiedot

PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT

PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT Liite 1: Tavoitteet ja toimenpiteet ehkäisevän päihdetyön ja edistävän mielenterveystyön kehittämiseksi vuosina 2018 2021 PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT 1. EHKÄISEVÄN

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

HYVINVOINTI OSANA KUNNAN SUUNNITTELUA JA PÄÄTÖKSENTEKOA Sähköinen hyvinvointikertomus ja vaikutusten ennakkoarviointi

HYVINVOINTI OSANA KUNNAN SUUNNITTELUA JA PÄÄTÖKSENTEKOA Sähköinen hyvinvointikertomus ja vaikutusten ennakkoarviointi HYVINVOINTI OSANA KUNNAN SUUNNITTELUA JA PÄÄTÖKSENTEKOA Sähköinen hyvinvointikertomus ja vaikutusten ennakkoarviointi Arja Väänänen, Hyvinvointikoordinaattori, Mikkelin kaupunki, arja.vaananen(at)mikkeli.fi

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun Verotulot, euroa / asukas Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Erikoissairaanhoidon nettokustannukset, euroa / asukas Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde 3 ja ennusteet, ja 4 3 346, 4,6 3 4 8 79,8 8,9 8, 77 6 3 3 4 4 6 8 483 36 64-6 7-4 -64 6-74 7-84 8- yhteensä 3 4 4 *Tilastokeskus *Tilastokeskus

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10. VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET

Lisätiedot

Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön

Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön KKI-PÄIVÄT 2017, Helsinki 22-23.2017 Timo Ståhl, johtava asiantuntija, TtT, dos. (terveyden edistäminen) Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 25.9.2014 MIKKELIN SEUDUN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014 2017 Hirvensalmi Kangasniemi Mikkeli Mäntyharju Pertunmaa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari Vuokatti

Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari Vuokatti Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari 28.9.2017 Vuokatti Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakunnan ja kunnan yhteisenä tehtävänä Saara Pikkarainen, erikoissuunnittelija, TtM Kainuun sote

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta. Niina Kaukonen, TtM, viranomaisvalvonnan erityispätevyys Vanhuspalvelujen johtaja

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta. Niina Kaukonen, TtM, viranomaisvalvonnan erityispätevyys Vanhuspalvelujen johtaja Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta Niina Kaukonen, TtM, viranomaisvalvonnan erityispätevyys Vanhuspalvelujen johtaja 1 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi aloitti toimintansa 1.1.2012 Väestöpohja

Lisätiedot

Kumppanuussopimus. Tahto-osa. Euran kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Kumppanuussopimus. Tahto-osa. Euran kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Kumppanuussopimus Tahto-osa 1 /3 Organisaatiot Euran kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sopimuskausi 2015-2017 Johtopäätökset toimintaympäristön kehityksestä Väestöennusteen mukaan yli

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Ikäihmisen palvelukokonaisuus Omaehtoinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen Vapaaehtoiset arjen tukena, päivätoiminnan eri muodot

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2013 Sivu 3. 1 / 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2013 Sivu 3. 1 / 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2013 Sivu 3 Käsitellyt asiat 1 / 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 / 2 Pöytäkirjantarkastajat 3 / 3 terveyslautakunnan sihteeristä päättäminen 4 / 4 Liite

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

Tietoa, tukea ja työkaluja ehkäisevään päihdetyöhön

Tietoa, tukea ja työkaluja ehkäisevään päihdetyöhön Tietoa, tukea ja työkaluja ehkäisevään päihdetyöhön Iltapvän tavoitteena on saada kuulijat ajattelemaan ehkäisevästä päihdetyöstä monimuotoisemmin ja ottamaan hyväksi havaittuja malleja käyttöönsä. Aluksi/Kataisen

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon valmistelu Itä-Uudenmaan valmistelutyö tehdään osana koko Uudenmaan sote-alueen ja valtakunnallisen

Lisätiedot

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT TERVEYSPALVELUT OPTS 215 3.6.215 Kustannukset ja tuottavuustavoitteet Mittari Toteuma 213 Tavoite 214 Toteuma 214 Tavoitetaso 215 1. Taloustavoitteet Menot - 136 633 993 Tulot - 2 87 6 Netto - 115 826

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN /

TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN / Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 / 27.2.2017 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2013 MIKKELIN KAUPUNKI Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 3.12.2012 41 Voimaantulo: 01.01.2013

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Lisätietoa: www.stm.fi Tiedotteet Tiedote 66/2012 VALMISTELUN KONTEKSTI TAVOITTEENA VAIKUTTAVA OHJAUS Ikäihmisten palvelujen

Lisätiedot

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 Hyvinvointisuunnitelma 2017-2021 (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 HYVINVOINTIKERTOMUKSEN TULOSTEN JA YHTEENVEDON PERUSTEELLA LAADITAAN PAINOPISTEALUEET HYVINVOINTISUUNNITELMA EHDOTUS PAINOPISTELUALUEISTA

Lisätiedot

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala 7.8.2017 Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala Palveluneuvon tavoite ja tarkoitus Tunnistetaan asiakkaan palvelun tarve yhdessä asiakkaan kanssa Palveluneuvossa

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 12.1.2012 MIKKELIN KAUPUNKI Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2011; 106 Voimaantulo:

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 19.9.2013 7.3.2013 Dnro 809/4/11 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen LÄÄKKEIDEN

Lisätiedot

Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021

Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021 Toimiala: Hyvät ja toimivat peruspalvelut Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden määrä 90% 91% 91,50% 92% 92,50% 93% Laitoshoidossa olevien yli 75-vuotiaiden määrä 2,88% 2,50% 2,50% 2% 2% 1,50% Tehostetussa

Lisätiedot

Jukka Louhija 11.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Jukka Louhija 11.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Vanhuslain toimeenpanoon liittyvät toimenpiteet 2013 ja 2014 Espoossa Jukka Louhija 11.12.2013 Sosiaali-

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusterveydenhuollossa,

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimijoiden yhteistyöpäivä 17.11.2015 /ESavi Orientaatioksi..

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.05.2016 Sivu 1 / 1 4726/2014 00.01.02 53 Suunnitelma Espoon ikääntyneen väestön hyvinvoinnin turvaamiseksi 2016-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien tulokset Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien tulokset Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien tulokset 21.6.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITTEET Tavoitteena on nykyisen palvelurakenteen

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä) MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 956/00.04.01/2016 212 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille 2017-2018 Johtava ylilääkäri Arto

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa Sähköinen hyvinvointikertomus ja Hankasalmen hyvinvointitietoa Valtuustoseminaari 1.10.2012 Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 3802 Anttipekka Renfors anttipekka.renfors@kansanterveys.info

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä

KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä Kysymykset koskevat kunnan toimintaa vuonna 2010 ellei kysymyksen yhteydessä ole toisin mainittu. I TAUSTA 1) Keneltä voimme tarvittaessa

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2017 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2017 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2017 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2019 Liite 4 Kärkihanketyöryhmien strategiset tavoitteet Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN TAVOITTEET

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 1

MÄNTYHARJUN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 1 MÄNTYHARJUN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 1 Perusturvalautakunta 25.03.2015 AIKA 16:00 PAIKKA Kunnantalon kokoushuone Kalla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Vinkkejä omavalvontasuunnitelmaan - Kokemuksia Mikkelin seudulta suunnitelman tekemiseen ja käyttämiseen työvälineenä.

Vinkkejä omavalvontasuunnitelmaan - Kokemuksia Mikkelin seudulta suunnitelman tekemiseen ja käyttämiseen työvälineenä. Vinkkejä omavalvontasuunnitelmaan - Kokemuksia Mikkelin seudulta suunnitelman tekemiseen ja käyttämiseen työvälineenä. Niina Kaukonen 1 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen seudullinen valvontatiimi

Lisätiedot

Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen

Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen Päihdeasiain neuvottelukunta

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE JA VANHUSPALVELULAKI Anneli Kiljunen Kansanedustaja Sosiaali- ja terveysvaliokunnan vpj. Valtiovarainvaliokunnan jäsen Kelan valtuutettujen vpj. Omaishoitajat ja Läheiset -Liiton

Lisätiedot