Neljännesvuosittain ilmestyvä kulttuurilehti Julkaisija: Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry

Transkriptio

1 Neljännesvuosittain ilmestyvä kulttuurilehti Julkaisija: Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry

2 Julkaisija: Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry Finland-Israel Föreningarnas Förbund rf PL 247, Helsinki SSN-L ISSN (Painettu) ISSN (Verkkojulkaisu) Vastaava toimittaja: Reino Kurki-Suonio Toimituskunta: Mikael Enckell, Vesa Hirvonen, Juha-Pekka Rissanen, Sirkku Salmela, Mila Westerberg. Ilmestyy: neljä kertaa vuodessa. Vuosikerta 20 euroa, kestotilaus 15 euroa. Ilmoitushinnat: 1/1 s. 170 euroa, 1/2 s. 95 euroa, 1/4 s. 55 euroa, 1/8 s. 35 euroa. Painopaikka: Painomerkki Oy, Helsinki. Taitto: Kirsi Pääskyvuori. 22. vsk. nro 3/2012 Kansikuva: Raoul Wallenbergin muistopatsas Budapestissa (Imre Varga 1987). Kuva: Wikipedia. Wallenbergin syntymästä tuli 4. elokuuta kuluneeksi sata vuotta, ks. s. 11. Israelin vaiherikas kesä Israelin kirjallisuuden kaudet...4 Itämaiden juutalaisten juhlatavoista...7 Sigrid Undsetin professori Klausnerille v lähettämä kirje...10 Raoul Wallenbergin syntymästä sata vuotta...11 Efraim Zuroff Simon Wiesenthal -keskuksesta vierailulla Suomessa...12 Olympialaiset ja Israel...14 Israelilaistaiteilijaa tapaamassa...16 Israelin muusikoita kesän musiikkijuhlilla Profeti della Quinta...18 Juha Sihvola muistoissamme...19 Teatterineuvos Aulis Ruostepuro In Memoriam...20 Konsertti Pohjois-Karjalassa...21 Ystäväkuntavierailu Matei Jehudasta...22 Klassista musiikkia Galileassa...23 Muinainen synagoga mosaiikkeineen löydettiin Galileasta...24 Vaeltavan juutalaisen muistoja Marokossa...25 Ei lasten leikkiä Jad Vashemin näyttely...26 Suomi-Israel yhdistysten liitto ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomien ystävyysyhdistysten liitto. Tätä linjaa seuraten Jedidut pyrkii lisäämään Israelin maan ja kansan tuntemusta sekä levittämään tietoa Israelin kulttuurista, historiasta ja yhteiskunnasta. 2 JEDIDUT

3 Kirjoittaja Haifan patsaspuistossa. Israelin vaiherikas kesä 2012 Mennyt kesä on ollut taas kovin vilkas Israelista uutisoinnin suhteen. Lähi-idässä laajemminkin riittää seurattavaa meille tarkkailijoille. Arabimaiden mylläkkä Israelin ympärillä on aivan oma lukunsa. Israelin rajanaapureista Egypti sai hallintoaan aikaisempaa parempaan kuntoon, ja samalla sen suhteet Israeliin ovat vielä suuri kysymys. Syyriassa tapahtuvat järkyttävät ihmisoikeuksien loukkaukset ja diktatuurin jatkuminen eivät ole vieläkään tulleet loppuunsa jo noin puolitoista vuotta jatkuneen verenvuodatuksen jälkeen. Israel nousi alkupuolella kesää otsikkoihin mm. Lontoon olympialaisiin liittyneen keskustelun johdosta. Olympiakomitean johto ei ollut valmis hyväksymään minuutin hiljaisuutta 40 vuotta aiemmin 1972 Münchenin kesäolympialaisissa palestiinalaisterroristien murhaamien 11 israelilaisurheilijan muistolle. Lontoon olympialaisten avajaisissa pidettiin sen sijaan hiljainen hetki uuden ajan kaikkien sotien ja konfliktien uhrien muistolle. Ilmeisesti poliittisen korrektiuden nimissä olympialiikkeen johto ei voinut hyväksyä yhden yksittäisen kansan erityistä huomioimista, vaikka juutalaiset ovat mitä todennäköisimmin kärsineet eniten kaikkiin muihin verraten historian saatossa syrjintää, vihaa ja joukkomurhia. Lisäksi mitään vastaavaa ei koskaan ole tapahtunut yhdenkään toisen maan urheilujoukkueelle. Suorana jatkumona juutalaisten kärsimystiellä Bulgariassa tapahtui heinäkuussa terrori-isku lentokentällä israelilaisia kuljettaneessa bussissa tuhoisin seurauksin, useiden kuollessa ja vielä useampien loukkaantuessa pysyvästi. Israelin pääministeri viittasi teosta vastuullisia kyseltäessä Iranin johtoon. Iranin ja Israelin välit ovatkin olleet kovin jännittyneet jo pitkään. Kesän lopulla Suomessa on keskusteltu vilkkaasti Israelista ja Länsirannalta Suomeen tuotavien tuotteiden alkuperämerkinnöistä. Kirkon Ulkomaanapu, Vihreät ja jotkut muut tahot vaativat Israelin Länsirannalle rakentamissa siirtokunnissa tuotettuihin kulutushyödykkeisiin alkuperää selvästi merkittäväksi. Sama pitäisi mielestäni toteuttaa monien muidenkin maiden kiistanalaisilla alueilla valmistettujen tai kasvatettujen tuotteiden osalta. Erityisesti Israelin leimaaminen ongelmalliseksi tässäkin suhteessa on valikoivaa ja syrjivää. Olisi myös syytä muistaa, että Israel on mm. tietotekniikan huippuosaaja, jonka tuotekehittelylle monet suuryritykset saavat olla kiitollisia. Kyseistä kehitystyötä tapahtuu laajasti eri puolilla, ilmeisesti myös siirtokunnissa. Yksipuoliset boikotointikampanjat koituisivat boikotoijille itselleen kohtalokkaiksi, koska hekin kuten valtava määrä ihmisiä koko maailmassa ovat riippuvaisia israelilaisista innovaatioista päivittäin. Voimia ja virkeyttä Sinulle Israelin rinnalla seisomiseen näinä haasteellisina aikoina! Juha-Pekka Rissanen Helsinki Tel Aviv 4 t 30 min Lennot sunnuntaisin Syyskausi 2012: (paluu ) Kevätkausi 2013: (paluu 12.5.) Annankatu C, HELSINKI. Puhelin (09) Faksi (09) , helsinki@toiviomatkat.fi, JEDIDUT

4 ISRAELIN KIRJALLISUUDEN KAUDET Ja akov Sarig Lehden edellisessä numerossa julkaisimme alkuosan tri Ja akov Sarigin nyky-israelin kirjallisuutta käsittelevästä esitelmästä. Nyt julkaistava jakso käsittelee kuuden päivän ja jom kippur -sotien vaikutusta Israelin kirjallisuuteen. Esitelmän loppuosa ilmestyy lehden seuraavassa numerossa. Tekstin on hepreasta suomentanut Juha-Pekka Rissanen. Ja akov Sarig (oik.) ja Juha-Pekka Rissanen. Kuuden päivän sodan kausi ja 1970-lukujen kirjallisuutta luonnehtivat teokset, jotka ilmaisevat Israelin kirjailijoiden reaktiota kuuden päivän sotaan (1967). Israelin suuri voitto Egyptin, Jordanian ja Syyrian armeijoista johti aistien juopumukseen (turtumiseen) sekä suuren voiman ja ehdottoman itsevarmuuden tuntoon. Israelilaisväestön ja sen johtajien kritiikki ei viivytellyt tuloaan. Dramaturgi Hanoch Levin kirjoitti poliittisen satiirin Ammekuningatar (1970), joka aiheutti suurta raivoa kunnes se vedettiin pois näyttämöltä. Levin hyökkäsi siinä niitä tapoja vastaan, joilla Israel vaihtoi miehityksen erottamattomaksi osaksi epäkauniita kasvojaan. Teos esittää poliittisen tilanteen ja kuuden päivän sodan jälkeisen politiikan päämäärättömänä ja israelilaisen ylpeyden sitä itseään loukkaavana. Levin katseli tässä draamassa niitä valtiollisia ongelmia, jotka saattoivat aiheutua sodan seurauksista. Raskas arvostelu, jota Levin esitti tällä teoksella, koski voimakkaasti tuon ajan israelilaisyleisöön, joka oli edelleen voiton euforian vallassa ja joka kieltäytyi hyväksymästä Levinin sitä väitettä, että sota, sen seuraukset ja siinä kuolleet olivat kaikki turhaa. Tuo euforia katosi jom kippur -sodan myötä. Näytelmä herätti ennennäkemättömän julkisen henkisen myrskyn. Kuuden päivän sodan ja sitä seuranneen miehityksen jälkeen israelilainen kerronta keskittyi utopistis-kokeelliseen kirjoittamiseen sekä ehdotuksiin israelilaisen kokemuksen korjaamiseksi. Samaan aikaan vahvistuivat myös messiaaniset Hanoch Levin ( ) Jitzhak Ben-Ner (s. 1937) Amos Kenan ( ) A. B. Jehoshua (s. 1936) pyrkimykset israelilaisessa yhteisössä, erityisesti poliittisen liikkeen Gush emunim (Uskollisten yhteisrintama) nousun myötä. Hanoch Levinin näytelmässä Chefets (Esine, 1972) inhimillinen todellisuus esitetään voimasuhteiden koneena, hyväksi käyttämisenä, hallitsijan ja hallitun välisenä nöyryyttämisenä. Samassa hengessä toimivat myös Jitzhak Ben-Nerin Sateen jälkeen (1979) sekä Amos Kenanin teokset Shoa II (1975) ja Tie Ein-Harodiin (1984). Nämä esittelevät suuruuden tunteen, joka valtasi israelilaisen politiikan vuoden 1967 jälkeen, ja ne ennustavat Israelille kauhistuttavan apokalyptisen lopun. Niissä kuvataan sisäisiä konflikteja, jotka hajottavat valtion ja israelilaisen yhteisön. A. B. Jehoshuan novellin Kesän 1970 alussa (1972) keskiössä on vanha opettaja, isä, jonka ainoa poika, akateeminen henkilö, palaa Yhdysvalloista vaimonsa ja poikansa kanssa, ja hänet rekrytoidaan kertausharjoituksiin. Isä opettaa Tanachia lukiossa, jossa hän kamppailee paikastaan sen jälkeen, kun olisi pitänyt lähteä jo eläkkeelle, ja siellä hän saa ilmoituksen poikansa kaatumisesta Jordanian rajalla. Ilmoitus antaa hänelle elämän hengen ja kohottaa hänen matalan asemansa koulussa, koska hän on nyt poikansa menettänyt isä. Jehoshua käyttää uhrauskertomusta arvosteluvälineenä, joka kätkee uhrien uhraamisen todellisen luonteen Israelin sodissa. Kovaa kritiikkiä saavat ne, jotka ovat valmiita uhraamaan poikansa tyydyttääkseen kansalliset päämääränsä. Nämä päämäärät paljastuvat lopulta vanhan isän omaksi intressiksi. 4 JEDIDUT

5 Jehoshuan tavoin Amos Oz arvostelee kertomuksessa Tuulen tie israelilaisten tapaa selittää sotien uhrit hallitsevan puolueen ideologisilla selityksillä. Jitzhak Navon, Israelin valtion viides presidentti ( ), kirjoitti kuuden päivän sodasta kertomuksen Kuusi päivää ja seitsemän porttia (1976). Kunnioittavaan kuvaukseen varustautumisesta Jerusalemin vapauttamiseen sisältyy taivaassa käyty oikeudenkäynti siitä, mitä sodassa tapahtui Jerusalemissa ja sen porteilla. Vanhan kaupungin seitsemän porttia taistelevat kunniasta saada olla portti, jonka kautta laskuvarjojääkärit menisivät vanhaan kaupunkiin. Jom kippur -sodan kausi Jom- kippur -sotaa (1973) seurasi Israelin kirjallisuudessa ja 1980-lukujen realistinen aalto. Tämä sota määriteltiin sodaksi, joka merkitsi maanjäristystä ja vauhditti poliittisia ja sosiologisia prosesseja israelilaisessa yhteisössä. Kova isku, jolla arabivaltiot loukkasivat Israelia, vaikutti kansalliseen muistiin. Sodan yllätys (Egyptin armeijan tunkeutuminen etelässä ja Syyrian armeijan tunkeutuminen Golanilla) oli vaikutukseltaan voimakkaampi kuin sen lopullinen onnistuminen. Israelin yhteiskunta heräsi harhakuvista. Kuuden päivän sodan voittoa seurannut liiallinen itseluottamus vaihtui turhautumiseen ja järkytykseen. Jom kippur -sota loukkasi raskaasti sabran hahmoa. Hän ei ollut enää sankarisotilas, jota ei ollut mahdollista haavoittaa, ja hänet heitettiin pois keskeiseltä paikaltaan israelilaisessa kirjallisuudessa. Tämä sota paljasti, että juutalaisten kohtalo, olemassaoloon kohdistuva uhka, koski myös sabraa eikä vain diasporajuutalaisia. Jom kippur -sodan vaikutuksesta sabran hahmo katosikin Israelin kirjallisuudesta, ja esille tuli israelilaisen hahmo. Kun sabra-normia oli loukattu, avautui myös tie etnisen sankarin esiin tulolle. Niin pitkään kuin sabra-normi hallitsi, ei ollut mahdollisuutta romaanille, joka kuvaisi juutalaisyhteisön elämää jossain arabimaassa. Jom kippur -sodan jälkeen niitä syntyi runsaasti. Jitzhak Navon (s. 1921) Ronit Matalon (s. 1959) Amnon Shamosh (s. 1929) Eli Amir (s. 1937) Sami Michael (s. 1926) Ronit Matalonin romaani Tuo, jolla on kasvot meihin päin (1995) kertoo Egyptin juutalaisuudesta. Matalon on sukupolvensa tärkeimpiä feministisiä kirjailijoita. Hänen tuotantonsa keskittyy Israelissa asuvien itämaiden juutalaisten identiteettiin, ja myös yleiseen naiskuvaan itämaiden juutalaisten yhteisössä Israelissa. Dorit Ravinianin kertomus Mantelikuja Omrigissa (1995) käsittelee Persian juutalaisuutta. Kertomus tapahtuu pienen persialaiskylän juutalaisten asuinalueella 1900-luvun alussa, ja sen keskiössä ovat kaksi lapsivaimoa: 15-vuotias Flora, joka on viimeisillä kuukausillaan raskaana, ja tämän serkku, 11-vuotias Nazi, joka on ollut kihloissa lapsuudestaan asti serkulleen Mussalle ja odottaa malttamattomasti päivää, jolloin voi mennä hänen kanssaan naimisiin. Syyrialaissyntyisen Amnon Shamoshin romaani Michel Ezra Safra poikineen (1978) on erikoinen kuvaus Aleppon juutalaisyhteisön pienestä maailmasta, kirjailijan synnyinpaikasta. Kertomus kuvailee patriarkaalista perhettä, joka nauttii onnistuneilla liiketoimilla saadusta kunnioitetusta asemasta. Shamosh kuvailee epäjärjestystä Aleppossa sekä kolmen Israelin ja Syyrian välisen sodan vaikutusta Syyrian juutalaisiin. Romaanissa kuvataan myös kulttuurien kamppailua: ashkenaasit vastaan sefardit, vanha asutus vastaan uusi, juurevan perinteen säilyttäminen vastaan Eretz Israelin uusi kulttuuri. Eli Amirin romaani Kyyhkysten kasvattaja (1992) kertoo nuoren juutalaisen näkökulmasta viimeisen jakson juutalaisten asumisesta Bagdadissa ja heidän ensimmäisistä päivistään maahanmuuttajina Israelissa. Tapahtumat Irakissa tapahtuvat vähän sen jälkeen, kun arabimaat ovat lähteneet sotaan vuonna 1948, ja juutalaisyhteisö elää hallitsijoiden ja muslimiasukkaiden vainojen pelossa. Sami Michaelin Viktoria (1993) on romaani Irakin juutalaisuudesta. Sen päähenkilö Viktoria syntyi 1900-luvun alussa Bagdadin juutalaiskorttelissa perheeseen, jota miehet hallitsivat. Hän eli Turkin vallan alla Israelissa ja koki ensimmäisen maailmansodan. Loppuelämänsä hän vietti Ramat Ganissa Israelissa. Maahanmuuttajien vaikeuksia käsittelevä kirjallisuus Valtion olemassaolon ensimmäisten vuosikymmenten aikana sabroja ihailtiin johtuen heidän osuudestaan vapaussodassa. Heidät esitettiin esikuvana nuorisolle, joka tuli maahan JEDIDUT

6 1950-luvun suurissa maahanmuuttoaalloissa. Maahantulijoilta vaadittiin, että he omaksuisivat sabrojen puhetavan ja käyttäytymisen ja että he seuraisivat kahta sabroille merkityksellistä väylää: sionismin todeksi eläminen kibbutsissa ja vakinaisen asepalveluksen suorittaminen. Uutta maahanmuuttajaa vaadittiin näin unohtamaan se juutalaisidentiteetti, johon hän oli kasvanut synnyinmaassaan, ja hyväksymään israelilainen maallistunut identiteetti. Tästä johtuen uusi maahanmuuttaja löysi itsensä keskeltä ristiriitaa, jossa toisaalta häntä vaadittiin hyväksymään sabrojen uudet, hänen omille arvoilleen vieraat normit, ja toisaalta hänellä oli luonnollinen halu toimia vanhempiensa kodista tuttujen arvojen mukaisesti. Israeliin uusina maahanmuuttajina saapuneet kirjailijat lykkäsivät näiden tunteittensa ilmaisun aikaan, jolloin kirjoittaminen tästä näkökulmasta tulisi kuulluksi ja 1960-lukujen suuret maahanmuuttoaallot ja eri kulttuureista saapuneiden vastaanottamisen vaikeudet antoivat hedelmällisen maaperän näitä ongelmia käsitteleville kirjallisille luomuksille, joilla oli suuri tunnesisältöinen voima. Monet romaanit käsittelivät sitä tyrmistystä, joka liittyi itämaiden juutalaisten masentamiseen ja alistamiseen sekä Pohjois-Afrikasta muuttaneiden vaikeisiin olosuhteisiin. Sami Michael ei ollut hepreankielistä kirjallisuutta lukevien tuntema ennen vuotta 1974, jolloin hän julkaisi romaanin Tasa-arvoisia ja enemmän tasa-arvoisia. Siinä hän koskettelee israelilaisyhteisössä vallitsevaa yhteisöllistä kuilua sekä itämaiden juutalaisten syrjintään liittyneitä tuntemuksia. David, romaanin sankari, kertoo elämäntarinaansa mainiten, että jatkuvasti kaikkiin hänen askeliinsa vaikutti hänen syntyperänsä. Jehudit Händelin romaani Porraskatu (1954) kuvaa israelilaisen kaupunkiyhteisön marginaalissa eläviä. Se paljastaa eri uskonnollisten yhteisöjen välisiä paineita ja kertoo Wadi Salibin tapahtumista, sarjasta katumielenosoituksia ja mellakoita Wadi Salibin kaupunginosassa Haifassa vuonna Tapahtumat merkitsivät yhteisöllistä kapinaa sitä kollektiivista alistamista ja väheksymistä vastaan, jota harjoitettiin itämaiden juutalaisten uskonnollisen taustan vuoksi. Viha kohdistui myös tuolloin vallassa olleeseen Mapai-puolueeseen. Eli Amirin Uhrikukko (1984) kertoo lähinnä Irakista muuttaneista nuorista, jotka ovat päässeet väliaikaisasumuksista ja saavat koulutusta 1950-luvun kibbutseissa. Kirja pohjautuu kirjailijan omiin kokemuksiin osana nuorten joukkoa Mishmar HaEmek -kibbutsilla. Se on kuvaus kulttuurien kohtaamisesta, vastapooleina erityisesti uskonnollisuus ja maallistuneisuus, diaspora-tausta ja kansallinen itsenäisyys, perinne ja uudistus. Kirja kuvailee myös kibbutsin vaikeuksia ja ristiriitoja sosialististen, demokraattisten ja sionististen arvojen välillä. Bulgarialaissyntyinen Shlomo Kalo kuvaa teoksessaan Pino (1962) elämää maahanmuuttajien asuinalueilla suuren kaupungin liepeillä. Irakilaissyntyisen Shimon Ballasin Väliaikaisasumus (1964) kertoo uusien maahanmuuttajien elämästä väliaikaisasumuksissa. Shlomo Kalo (s. 1928) Juutalaiset ja Israelin arabit Shimon Ballas (s. 1930) Suhde juutalaisten ja Israelin arabien välillä on myös keskeisenä aiheena useissa teoksissa. Sami Michaelin kirjan Pasuuna wadissa kertomus tapahtuu Haifassa Libanonin-sodan aikaan vuonna Se on Hudan, arabinaisen tarina. Huda asuu perheensä kanssa Haifan Wadi Nisnasissa, jossa arabit ja juutalaiset elävät toistensa naapureina. Hän on nuori, 30 vuoden ikäinen, naimaton ja herkkä. Hänen kertomuksensa on realistinen ja inhimillinen. Kertomus on esitetty yksikön ensimmäisessä persoonassa, sellaisen vähemmistöjä edustavan nuoren naisen näkökulmasta, joka ei sulaudu juutalaiseen ympäristöönsä. Kertomus paljastaa erityisiä ihmissuhteita Hudan perheen sisällä ja hänen työpaikallaan, kylän ja kaupungin arabien välisiä suhteita sekä suhteita arabien ja juutalaisten välillä rauhan ja sodan aikana. Myös Sami Michaelin kirja Suojelu (Chasut, 1977) käsittelee juutalaisten ja arabien välisiä suhteita. Tapahtumaaika on sota-aika, joka koettelee kaikkia periaatteita. Paine on suuri, ja ihmiset joutuvat olosuhteiden pakosta asumaan yhdessä. Sota toimii taustana sille, mitä tapahtuu kotirintamalla. Arabien ja juutalaisten keskinäiset suhteet ovat todella koetteilla. Eli Amirin romaani Jasmin (2005) käsittelee juutalaisten ja arabien välistä kiistaa korostaen siitä molemmille osapuolille aiheutuvaa kärsimystä. Kirjailija muistuttaa siitä euforiasta ja tunteiden juopumisesta, joka otti israelilaisyhteisön otteeseensa kuuden päivän sodan ylivoimaisen voiton jälkeen ja samalla myös siitä halveksunnasta, joka kohdistui arabeihin ja kaikkeen mikä liittyi heidän kulttuuriinsa. Viimeksi mainittua eivät monet israelilaiset arvostaneet; se nähtiin puutteellisena, eikä se ansainnut mitään huomiota. 6 JEDIDUT

7 ITÄMAIDEN JUUTALAISTEN JUHLATAVOISTA Reuben Kashani Juutalaisten uusivuosi (roš hašana) ja suuri sovituspäivä (jom kippur) ovat syksyn juhlapäiviä. Oheisessa kirjoituksessaan Reuben Kashani kertoo niihin liittyvistä juhlatavoista. Kashani on monille suomalaisille tuttu kirjailija ja lehtimies, joka on perehtynyt juutalaisyhteisöjen perinteisiin eri puolilla maailmaa. Elul-kuun alusta jom kippurin eli sovituspäivän aattoon asti itämaiden juutalaiset nousevat varhain lausuakseen slihot-katumusrukouksen ja tahanun-anomusrukoukset sekä puhaltaakseen shofariin. (Elul ajoittuu elo-syyskuuhun. Tänä vuonna jom kippur on syyskuuta.) Jemeniläisen rukouskirjan mukaan hurskaat juutalaiset lausuvat slihotin elul-kuun ensimmäisestä päivästä alkaen. Joissain paikoissa oli kuitenkin tapana alkaa vasta viidentenätoista tai lausua ne roš hašanan (juutalaisen uudenvuodenpäivän) ja sovituspäivän välisinä katumuspäivinä. Aškenaasijuutalaiset alkavat slihotin viikkoa ennen uuttavuotta. Joissain juutalaisyhteisöissä suntio herätti seurakunnan jäsenet slihotiin. Tämä tapa periytyy jo Jerusalemin temppelin ajoilta. Euroopassa tämän tehtävän suorittajasta käytettiin nimitystä schulklopfer, koska hän koputteli oviin ja ikkunoihin puunuijalla. Jemenissä almuda i kulki kaduilla ja kutsui juutalaisia nimeltä kolme tuntia ennen päivänkoittoa. Kurdistanissa suntio kutsui nimeltä jopa vastasyntyneet. Joissain paikoin kutsuttiin myös hiljattain kuolleet. Bagdadissa ovillekoputtaja herätti seurakunnan kaksi tuntia ennen auringonnousua. Jerusalemissa voi vieläkin kuulla suntion huutavan slihot, slihot ja kutsuvan ihmisiä koolle nimeltä mainiten: Haham Moshe, Adon Hayim, Mula Avraham, on slihotin aika. Uudenvuoden- ja sovituspäivän aattoiltoina on slihotin jälkeen tapana peruuttaa vannomiset ja herjaukset. Kukapa ei olisi vannonut tai kironnut vuoden aikana! Itämaiden juutalaisille tämä on erityisen tärkeätä. Rabbi Hidan (akronyymi koko nimestä Hayim Yosef David Azulai, Jerusalemissa vuonna 1724 syntynyt rabbi) antama kaava tähän löytyy useimmista sefardien rukouskirjoista. Libyan juutalaiset kutsuivat tätä seremoniaa neljänkymmenen peruutukseksi. Se tapahtuu yleensä seurakunnan kolmen vanhimman muodostaman tuomioistuimen edessä. Suuremmissa seurakunnissa tuomioistuimeen voi kuulua kymmenen rabbia ja yhteisön johtajaa. Joillain paikoin seurakunta jaetaan kahteen osaan: toinen osa edustaa maallista oikeusistuinta ja istuu, toinen seisoo. Ne, jotka seisovat, pyytävät peruutusta niiltä, jotka istuvat. Kun se on myönnetty, osat vaihdetaan. Joissain yhteisöissä tämä seremonia tunnetaan sielun lunastuksen kaavana. Joissain tunnustetaan oikeuden edessä: Uskon kolmeentoista uskon perustaan sekä suulliseen perinteeseen. Joissain käytetään erityistä kaavaa pahojen unien ja kirousten peruuttamiseen. Roš hašana on säädetty Toorassa: Seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä teidän tulee pitää pyhä juhlakokous. Silloin ette saa tehdä mitään työtä. Antakaa sinä päivänä merkki puhaltamalla torveen. (4. Moos. 29:1) Nimeä roš hašana ei löydy Raamatusta. Tišri- ja nisán-kuut kilpailevat rošin eli pään asemasta: nisán oli kuukausien pää, tišri puolestaan vuoden pää. Kaikuja tästä löytyy Mishnasta (Tooran selitysteos), jossa käsitellään muinaisina aikoina vietettyä neljää uuttavuotta. Mishnassa roš hašanaa kutsutaan tuomiopäiväksi, koska rabbi Abban mukaan (Babyloniassa 200-luvulla vaikuttanut rabbi) enkelit menivät Jumalan luo kysyen: Maailmankaikkeuden Herra, miksi Israelin lapset eivät laula sinulle roš hašanana ja jom kippurina? Hän vastasi: Kuningas istuu tuomioistuimellaan elämän ja kuoleman kirjat avattuina edessään; kuinka Israelin kansa voisi silloin laulaa? Shofarin puhaltamiselle uudenvuodenpäivänä on annettu monia syitä ja tulkintoja. Rabbi Abahu (Palestiinassa 300-luvun alussa vaikuttanut rabbi) kysyi, miksi puhallamme shofariin, ja hänen mukaansa Jumala vastasi: Puhaltakaa shofariin minun edessäni, niin minä muistan Iisakin sitomisen, ja on ikäänkuin te uhraisitte minulle itsenne. Rabbi Yitzhak JEDIDUT

8 Puolanjuutalainen schulklopfer työssään 1920-luvulla. Kuva: Wikipedia. Tashlich, Theodor Breitwieserin ( ) puupiirros. (200-luvulla Palestiinassa vaikuttanut rabbi) sanoi: Shofariin puhalletaan paholaisen hämmentämiseksi. Paljon on kirjoitettu shofariin puhaltamisesta siitä, miten monta kertaa ja minkälaisiin shofareihin, sekä äänen pituu- desta, joka voi olla pitkä, lyhyt tai hyvin lyhyt. Äänet eivät miellytä korvaa, mutta herättävät pelkoa ja luovat salaperäisyyden tunnetta. Saadia Gaonin mukaan (900-luvulla elänyt, arabiaksi kirjoittanut rabbi) shofarin äänet muistuttavat temppelin hävityksestä. Maimonideen mukaan (Marokossa ja Egyptissä 1100-luvulla vaikuttanut rabbi) ääni on kuin naisten vaikerointia tai miesten huokailua. Roš hašanaa sanotaan myös shofarilla julistettavaksi pyhäksi juhlaksi (3. Moos. 23:24). Shofariin puhallettiin myös muiden juhlien sekä temppelin seremonioitten ja uhraamisen yhteydessä. Rukouksia säestettiin myös muilla intrumenteilla kuten harpulla, huilulla, pasuunalla ja laululla, mutta temppelin hävityksen jälkeen ei niitä ole enää käytetty. Vain shofar on jäänyt. Nykyisin kuulemamme törähdykset ovat samanlaisia kuin muinaisina aikoina. Monissa vanhoissa mosaiikeissa shofar esiintyy juutalaisena symbolina yhdessä lehtimajanjuhlaan liittyvien lulavkimppujen ja sitrushedelmien sekä ylipapin sovituspäivänä sytyttämien suitsukkeiden kanssa. Monissa juutalaisyhteisöissä on tapana nauttia ruokia, jotka symboloivat hyvyyttä ja onnellisuutta. Eräät viisaat ovat antaneet ohjeet niiden järjestykselle sekä niihin sopiviksi rukouksiksi. Kalojen ja muiden eläinten päitä syödään sen merkiksi, että meidän tulisi olla pää eikä häntä luvun alussa kootun Vitryn rukouskirjan mukaan Ranskan juutalaiset söivät uudenvuodenpäivänä punaisia perunoita, vaaleita viinirypäleitä, viikunoita ja lampaan päätä. Talmudin syntyaikoina (ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina) oli Babyloniassa tapana keittää lihaa hunajassa tai muussa makeassa. Euroopassa hunajaa pirskoteltiin talon nurkkiin. Tunisiassa painettiin roš hašanaa varten sekä hepreaksi että arabiaksi hunajalista, joka kertoi ruokien ja rukousten järjestyksen. Persian ja Afganistanin juutalaiset ostivat ja teurastivat juhlaa varten lampaan, jonka liha jaettiin köyhille. Sen pää asetettiin juhlapöydälle rukouksin, että olisimme pää eikä häntä sekä muistuttamaan Iisakista, jonka oinas pelasti. Adenissa juutalaiset söivät kalojen ja kananpoikien päitä. Joissain yhteisöissä teurastettiin kananpoika jokaiselle perheenjäsenelle. Jerusalemin vanhassakaupungissa sefardijuutalaiset jakelivat oliiveja iltarukouksen jälkeen sanoen: Olkoon ruokamme yhtä karvasta kuin oliivit, mutta tulkoon se Jumalalta eikä ihmisiltä. Joissain itämaisissa yhteisöissä oli tapana panna kultaraha kiddush-viinipikarin pohjalle tuottamaan siunauksellista ja menestyksekästä uutta vuotta. Joissain yhteisöissä ei syöty hapanta, maustettua tai suolaista ruokaa, ja leipä siunattiin sokerissa tai hunajassa kastamisen jälkeen. Toisissa leivottiin makeita halla-leipiä ja leivonnaisia. 8 JEDIDUT

9 Uudenvuodenpäivän Toora-jakeissa sanotaan: Herra piti huolen Saarasta, kuten oli sanonut, ja täytti antamansa lupauksen. Saara tuli raskaaksi ja synnytti Abrahamille hänen vanhoilla päivillään pojan. (1. Moos. 21:1-2) Päivän haftara (Tooran jakeitten jälkeen luettava jakso profeettojen kirjoista) kertoo lapsettomasta Hannasta, joka myöhemmin synnytti Samuelin ja kuusi muuta lasta. Myös Hannan kiitosvirsi luetaan (1. Sam. 2). Monissa juutalaisyhteisöissä lapsettomat miehet lahjoittavat suuria rahasummia saadakseen lukea nämä haftara-jakeet toivoen, että Jumala vastaisi heidän rukouksiinsa niinkuin hän vastasi Hannalle. Jakeiden lukija pyytää Jumalaa muistamaan hänen vaimoaan niinkuin hän muisti Saaraa ja Hannaa. Kirjassaan Childhood in Old Jerusalem (Lapsuus vanhassa Jerusalemissa, 1965) Yaakov Yehoshua kertoo Yaakov Tagirista, lapsettomasta rahanvaihtajasta, joka vuosittain lahjoitti sievoisen summan saadakseen lukea nämä jakeet uudenvuodenpäivän jumalanpalveluksessa. Kun Yakov Tagir tuli kohtaan Silloin hänen miehensä Elkana sanoi hänelle: Miksi itket, Hanna, etkä syö? Mikä sinua vaivaa? Enkö minä ole sinulle enemmän kuin kymmenen poikaa? tiesimme, että hän osoitti sanansa vaimolleen Sarinalle, joka istui naisten puolella. Tätä haftaraa pidettiin lääkkeenä lapsettomuuteen. Euroopassa lukija kutsuttiin usein lukemaan se naisille, joiden oli vaikea saada lapsia. Tashlich on juutalaisten tapa mennä uudenvuodenpäivän iltapäivärukouksen jälkeen joen tai meren rannalle ja lausua: Sinä heität kaikki heidän syntinsä meren syvyyksiin. Sen alkuperää ei tiedetä, eikä sitä mainita Talmudissa eikä vanhassa rabbiinisessa kirjallisuudessa. Ensimmäisen kerran se mainitaan 1300-luvun rabbiinisessa aškenaasikirjallisuudessa. Voidaan olettaa, että tämä useimpien juutalaisyhteisöjen omaksuma seremonia levisi itään Euroopasta. Kapparot, keskiaikainen puupiirros. Rashi (Ranskassa vuosina elänyt rabbi) viittaa myös toiseen tashlichin tapaiseen muinaiseen tapaan: Viisitoista tai kaksikymmentä päivää ennen uuttavuotta oli tapana tehdä lapsille tomulla, tuhkalla ja loalla täytettyjä koreja, joihin kylvettiin vihannesten siemeniä. Kun siemenet alkoivat itää, vanhemmat ottivat korit ja heilauttivat niitä lasten päällä seitsemän kertaa sanoen Tämä on minun sijastani, minun asemestani ja minun vastikkeenani, minkä jälkeen he heittivät korit jokeen. Symbolisella teolla synnit heitettiin veteen. Kun kristityt näkivät tämän, he syyttivät juutalaisia veden myrkyttämisestä. Kapparotia, kanalintujen käyttöä sovintouhrina sovituspäivän aattona kuvataan joissain sefardien rukouskirjoissa seuraavasti: Juutalaisyhteisöissä on tapana teurastaa kanalintuja kunkin ruokakunnan sielujen edestä: kukko miesten, kana naisten sekä molemmat raskaina olevien naisten edestä. Kirjallisuusilta Israelin kirjallisuus ja kulttuuri; vieraana mm. Juha-Pekka Rissanen. Aika: lauantai klo Paikka: Kokoushuone 2, Caisa, Mikonkatu 17 C/Vuorikatu 14, Helsinki Vapaa pääsy Caisa järjestää yhteistyössä Kulttuuritarha ry:n sekä muiden kulttuuritoimijoiden kanssa kirjallisuusiltoja, joiden teemat vaihtelevat. Iltojen aikana luetaan erikielisiä tekstejä ja runoja sekä lähestytään teemaa historian, kielen ja musiikin kautta. Tarjolla kahvia, teetä ja pieniä illan teeman sopivia makupaloja. Kulttuuritarha ry ja Caisa JEDIDUT

10 SIGRID UNDSETIN PROFESSORI KLAUSNERILLE V LÄHETTÄMÄ KIRJE Jedidutin numerossa 1/2012 julkaisimme David Landaun kirjoituksen Sigrid Undsetista, norjalaisesta Nobel-kirjailijasta, joka taisteli Euroopan juutalaisten puolesta. Siihen liittyen julkaisemme seuraavassa Undsetin professori Klausnerille kirjoittaman kirjeen vuodelta Joseph Gedaliah Klausner oli juutalainen historioitsija, joka vuodesta 1925 lähtien toimi hepreankielisen kirjallisuuden professorina Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa. Hän oli sionisti, joka tunsi Theodor Herzlin henkilökohtaisesti. Kirjailija Amos Oz on hänen veljensä pojanpoika. Hyvä Professori, Käytän tilaisuutta hyväkseni lähettääkseni teille ja muille ystävilleni Eretz Israelissa, kirjailijoille, runoilijoille ja taiteilijoille henkilökohtaiset parhaat toivotukseni, sekä myös kaikille niille kirjailijoille ja taiteilijoille, jotka osallistuivat hätäkokoukseen Euroopan juutalaisten pelastamiseksi. Tärkein tehtävämme on nyt pelastaa ne juutalaiset, jotka ovat yhä elossa Euroopassa. Hätäkomitea tekee parhaansa tämän suuren työn onnistumiseksi. Mutta on toinenkin yhtä tärkeä tehtävä: on luotava kansallinen kotimaa juutalaisille, joilla ei ole kotimaata, ja kaikille juutalaisille, jotka eivät pysty tai eivät halua assimiloitua muihin kansoihin. Tämä tarve tulee yhä suuremmaksi, kun nykyinen sota voitetaan. Pelkäänpä, että sodan jälkeen me kohtaamme rasistisen vihan valtaisan aallon, jossa on mukana häijyjä ja vääristeltyjä teorioita joidenkin kansojen luonteesta ja ominaisuuksista, sekä kunniallisina että alempiarvoisina pidetyistä kansoista, ja myrkyllistä antisemitismiä. Luulen, että tämä on seurausta siitä syyllisyyskompleksista, joka kasvaa saksalaisten sydämissä niiden, jotka ovat syyllistyneet suurimpiin sodan aikana juutalaiseen kansaan kohdistuneisiin rikoksiin. Syyllisyyskompleksi ei vaikuta vain saksalaisiin, se vaikuttaa myös muihin kansoihin, jotka ovat osallistuneet juutalaisten julmiin vainoihin ja tuhoamiseen, ja myös niihin, jotka pysyivät kylmäverisesti välinpitämättöminä nähdessään murhattavaksi joutuvan kansan inhimillisen tragedian. Sigrid Undset ( ) Joseph Klausner ( ) Toivon, että me, jotka halveksimme antisemitismiä, tätä hävettävää ilmiötä, vihaamme sitä vielä enemmän kohdatessamme näitä kauheita rikoksia, jotka on tehty Euroopan juutalaisia kohtaan, ja aiomme taistella sitä vastaan katkeraan loppuun saakka. Juutalaisilla on oikeus puolustaa itseään tulevaisuudessa ja luoda itsenäinen valtio, jolla on kaikki tarvittavat toimielimet. Silloin juutalaiset tietävät, että he voivat luottaa rehellisten miesten ja naisten tukeen ympäri maailmaa ja myös Amerikan, Iso-Britannian, Norjan, Tanskan ja Hollannin juutalaisten tukeen. Tulevaisuudessa juutalaiset voivat puolustautua vihollista vastaan uudistuneen juutalaisen kansakunnan voimin. Lähetän tämän kirjeen teille, koska haluan vakuuttaa teille, että teidän vetoomuksenne saa vastakaikua koko sivistyneeltä maailmalta miehet ja naiset, joilla on hyvää tahtoa ja rohkeutta, vastaavat vetoomukseenne ja osallistuvat kaikkeen toimintaan, joka tähtää vapaan ja uudistuneen heprealaisen kansakunnan perustamiseen. Lupaan teille, hyvä professori, että me emme epäröi, ja että Eretz Israelin nuorison osoittama suuri rohkeus saa aikaan yhä kasvavaa vastakaikua sivistyneessä maailmassa. Käytän hyväkseni tätä tilaisuutta ilmaistakseni kiitollisuutemme ja ihailumme maanne edustajille maassamme. He kohottivat lipun juutalaisten oikeuksille ja ottivat tehtäväkseen vaatia pelastumista, uudistusta ja kansallista ylpeyttä. Teidän vilpittömästi, Sigrid Undset 10 JEDIDUT

11 RAOUL WALLENBERGIN SYNTYMÄSTÄ SATA VUOTTA Ulla Gudmundson Raoul Wallenbergin muistopatsas Tel Avivissa (Imre Varga 2002). Kuva: Wikipedia. Raoul Wallenbergin ( ?) nimeä ympäröi lähes pyhimyskehä. Olemme taipuvaisia rekonstruoimaan historiaa valmis kaava mielessämme. Haluamme nähdä jatkuvuutta ihmisten elämänkaaressa. Wallenbergin kohdalla kiinnittää huomiota se, että hän v tullessaan 31-vuotiaana Budapestin Ruotsin suurlähetystöön ei juuri ollut osoittanut kiinnostusta humanitäärisiin ongelmiin. Hänellä oli hyvä koulutus, opintoja ulkomailla, kokemusta liike-elämästä, tyttöystäviä, juhlapäivällisiä. Eräässä kirjeessään hän kertoo, että hän halusi ansaita rahaa: Haluan toki itselleni puolison, mutta ensin täytyy ansaita rahaa, mieluusti paljon. Hän ei vaikuta epäitsekkäältä sankarilta, ei Punaiselta neilikalta. Kun luen Bengt Jangfeldtin (Raoul Wallenberg. En biografi) ja Ingrid Carlbergin (Det står ett rum här och väntar på dig) Wallenbergista kirjoittamia elämäkertoja, huomaan kuinka epäideologinen hän oli lähtiesään Budapestiin. Tehtäväksi saatu rahan hankkiminen USA:n War Refugee Board -säätiöltä ja ulkoministeriön tuen saaminen Unkarin juutalaisten pelastamiseksi vaikuttaa olleen hiukan jännittävämpää kuin pienen tuontifirman johtajana toimiminen. Puolen vuoden aikana Budapestissa, kun Raoul Wallenberg kohtaa tuhansittain henkensä puolesta pelkääviä ja nälkään nääntyviä ihmisiä, hänessä tapahtuu jotain. Hän kasvaa tehtäväänsä suuremmaksi. Jos hän olisi seurannut ohjeita, hän olisi pelastanut korkeintaan joitakin tuhansia Unkarin juutalaisia Ruotsiin. Muut, noin parisataatuhatta, olisi viety kuolemanleireihin. Mutta Wallenberg halusi sen sijaan pelastaa niin monta kuin mahdollista. Hän käytti turvapasseja, ruotsitaloa, jakoi elintarvikkeita nälkää näkevien gettoihin ja henkilökohtaisilla toimillaan sananmukaisesti sieppasi natsien kynsistä niin monta kuin mahdollista. Luovuus, häikäilemättömyys, itsepäisyys, organisointikyky, henkilökohtainen charmi ja byrokraattinen kekseliäisyys näyttävät olleen avain menestykseen. Kaikki eivät Tukholmassa, lähetystössä tai Washingtonissa kokosydämisesti kannattaneet hänen toimintatapojaan. Mielestäni Raoul Wallenberg oli käytännön ihminen. Hän ryhtyi toimeen aina kohdatessaan uuden ongelman. Inhimillisyys, ei tunneperäinen impulsiivisuus, oli toimien takana. Siitä ei tarvinnut puhua, olennaista oli toimiminen. Sietää pohtia, miten itsekukin käyttäytyisi vastaavassa tilanteessa. Sitä ei oletettavasti kukaan tiedä ennen kuin se osuu kohdalle.. Kyrkans tidning, 14. kesäkuuta 2012 Ulla Gudmundson on Ruotsin suurlähettiläs Vatikaanissa. JEDIDUT

12 EFRAIM ZUROFF SIMON WIESENTHAL -KESKUKSESTA VIERAILULLA SUOMESSA Natsirikollisten metsästämiseen keskittyvä, perustajansa ja pitkäaikaisen johtajansa mukaan nimetty Simon Wiesenthal -keskus jatkaa aktiivisesti toimintaansa, vaikka II maailmansodasta on jo kulunut varsin pitkä aika. Vaikka sodan aikaisia juutalaisvainoihin osallistuneita ihmisiä ei ole enää paljon elossa, on heidän edustamansa antisemitismi edelleen voimissaan saaden aina uusia ilmenemismuotoja eri puolilla maailmaa. Simon Wiesenthal -keskuksen nykyinen johtaja tri Efraim Zuroff puhui Suomen-kiertueellaan pääasiassa keskuksen uusimmasta kirjasta Operaatio viimeinen mahdollisuus. Kuuntelin tätä esitystä Helsingin yliopiston Porthaniarakennuksessa Zuroff sanoi metsästäneensä jo yli 30 vuotta natsirikollisia. Heidät on saatava vastuuseen teoistaan. Kukaan noista rikollisista ei ole koskaan myöntänyt eikä katunut tekojaan. Zuroff keskittyi aluksi kuvaamaan Jugoslavian miehitystä seuranneita tapahtumia. Saksa miehitti Jugoslavian huhtikuussa Kroatiasta tuli natsien satelliittivaltio. Sinne perustettiin Kroatian natsipuolue Ustasha, jonka toimesta maahan pystytettiin keskitysleirejä. Yksi niiden johtajista oli Dinko Shakic, joka syyllistyi raskaisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Hän toimi mm. Jasenovacissa, Balkanin Auschwitziksi kutsutussa keskitysleirissä, jossa murhattiin ainakin siviiliä. Shakic pakeni sodan jälkeen Argentiinaan, mutta palasi Kroatiaan valtion itsenäistyttyä. Johtavat kroatialaiset julkisuuden henkilöt vaalivat kansallismielisiä sympatioita ja nostalgiaa Ustashaa kohtaan. Kroatian itsenäisyyteen vuonna 1991 johtanut, ensimmäiseksi presidentiksi valittu Franjo Tudjman ei saanut kutsua vierailla Israelissa, vaikka valtioiden välille solmittiinkin diplomaattisuhteet. Tähän vaikutti se, ettei hän koskaan täysin perunut juutalaisvainojen laajuutta vähätelleitä kirjoituksiaan ja puheitaan. Varovaisuuteen Kroatian valtiojohtoa kohtaan vaikutti Simon Wiesenthal -keskuksen toiminta. Vielä merkittävämpää oli Dinko Shakicin syytteeseen saattaminen. Ensimmäinen toimenpide oli etsiä Jasenovacin leiristä henkiin jääneitä Israelista. Samoihin aikoihin, vuoden 1998 talvella, Shakic löydettiin Argentiinasta Santa Teresita -nimisestä lomakaupungista. Häntä haastateltiin tuolloin Argentiinan televisioon. Siinä haastattelussa hän myönsi selvästi johtaneensa Jasenovacin keskitysleiriä. Jatkotoimissa Israelin valtio yritti saada hänet oikeuden eteen Kroatiaan. Kuitenkin kaikki 12 JEDIDUT

13 kommunismin jälkeiset maat erityisesti entiset neuvostotasavallat Itä-Euroopassa ovat olleet hyvin vastentahtoisia ryhtymään oikeustoimiin entisiä kansalaisiaan vastaan. Shakic onnistuttiin lopulta kuitenkin saattamaan oikeuden eteen Zagrebissa, ja vaikka Kroatia yritti hidastaa oikeudenkäyntiä, Dinko Shakic sai tuomion rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kroaattien oli pakostakin tunnustettava syyllisyytensä holokaustin kauheuksiin sekä pyydettävä anteeksi osallisuuttaan sotarikoksiin. Efraim Zuroff nosti esiin monia muitakin esimerkkejä henkilöistä, jotka Simon Wiesenthal -keskus on onnistunut saattamaan vastuuseen teoistaan. Silti suurin osa natsirikollisista ei koskaan ole joutunut tai ei ehdi joutua oikeuden eteen. Hyvin moni heistä pääsi sodan jälkeen turvaan joko Etelä- Amerikkaan tai Lähi-idän arabimaihin, erityisesti Syyriaan. Kun ihmisiä halutaan saada oikeuteen sodan aikaisista rikoksista, on otettava selville, onko kyseinen kertomus uskottava. Lisäksi on varmistettava, voiko kyseinen henkilö tulla terveytensä puolesta vielä oikeuden eteen. Ja kolmanneksi on selvitettävä, onko vielä saatavissa uskottavia todisteita tai todistajia. Efraim Zuroff totesi olevansa varmaankin ainoa henkilö, joka rukoilee natsirikollisille pitkää ikää; kuitenkin vain siksi, että heidät saataisiin vielä tuomiolle. Kuvaillessaan yleisesti II maailmansodan aikaisia juutalaisvainoja Zuroff mainitsi, että Itä-Euroopassa paikalliset pantiin toteuttamaan juutalaisvainot, ja että nämä yleensä tekivät likaisen työn aivan vapaaehtoisesti. Myös Baltian maissa oli yleinen ajattelu suunnilleen seuraavanlainen: Jos te juutalaiset olette osaltanne syyllisiä joukkotuhoon kommunistisessa Venäjän maassa, olemme vain samassa määrin syyllisiä juutalaisten joukkotuhoon. Efraim Zuroffin kirja Operaatio viimeinen mahdollisuus on mielenkiintoisesti kirjoitettu, tositapahtumia kuvaava ja jännitysromaanin tavoin etenevä poliittisen historian esitys Euroopan lähimenneisyydestä. Se herättelee lukijan ajattelemaan pahuuden tässä tapauksessa erityisesti juutalaisvastaisuuden sitkeää juurtumista järkyttävän laajasti vielä nykypäivänkin ihmisten mieliin. Juha-Pekka Rissanen Juutalaisen vuoden 5773 juhlapäiviä ja -aikoja Israelissa Roš hašana uusivuosi syyskuuta 2012 Jom kippur suuri sovituspäivä syyskuuta 2012 Sukkot lehtimajanjuhla 30. syyskuuta 7. lokakuuta 2012 Simhat tora lain ilojuhla lokakuuta 2012 Hanukka joulukuuta 2012 Tu bišvat puiden uusivuosi 26. tammikuuta 2013 Vainojen uhrien muistopäivä 27. tammikuuta 2013 Purim helmikuuta 2013 Pesah juutalaisten pääsiäisaika 25. maaliskuuta 2. huhtikuuta 2013 Jom Hashoa natsien uhrien päivä 8. huhtikuuta 2013 Jom Hazikaron kaatuneiden päivä 15. huhtikuuta 2013 Itsenäisyyspäivä 16. huhtikuuta 2013 Lag baomer 28. huhtikuuta 2013 Jerusalem-päivä 8. toukokuuta 2013 Šavuot viikkojuhla toukokuuta 2013 Tiša be av suru- ja paastopäivä heinäkuuta 2013 Juutalaisen kalenterin vuorokausi vaihtuu auringon laskiessa. Siksi juhla-aikoihin on sisällytetty myös aattopäivät. JEDIDUT

14 OLYMPIALAISET JA ISRAEL Tänä kesänä saivat Lontoon olympiakisat jälleen monet meistä kiinnostumaan (penkki)urheilusta. Televisio välittikin aivan uskomattoman hienoja urheilusuorituksia. Inhimillisellä tasolla nähtiin huikeita onnen hetkiä ja myös karvaita pettymyksiä, mutta ennen kaikkea reilua urheiluhenkeä ja kilpakumppanien ystävyyttä yli kansallisuusrajojen. Näihin puoliin saattoikin nyt kiinnittää enemmän huomiota kuin aikoina, jolloin suomalaisten menestykset ja epäonnistumiset veivät päähuomion. Lee Korzits vauhdissa. O lympiakisojen historiallisen merkityksen suomalaisten kansallistunteelle tiedämme hyvin, ja vielä nykyisenä ammattiurheilun ja kaupallisuuden aikana saa suomalaisten osallistuminen suuriin urheilutapahtumiin jotain läikähtämään myös kaltaiseni ikääntyvän suomalaisen sydämessä. Mutta mitä mahtavat olympialaiset merkitä israelilaisille? Mikään suuri urheilumaahan Israel ei ole koskaan ollut, ja päällimmäinen olympialaisiin liittyvä assosiaatio saattaa Israelissa olla Münchenin verilöyly, urheiluhistorian kammottavin rikos, joka kohdistui niin Israeliin, juutalaisiin kuin myös olympiaaatteeseen. Minkälaista on Israelin osanotto ja menestys sitten ollut olympiakisoissa? Lontoossa pidettiin olympialaiset edelli- Tuuli Petäjä Lontoon kisoissa. sen kerran kesällä 1948, eikä vastaperustettu Israel niihin luonnollisestikaan vielä osallistunut. Ensimmäiset kisat, joihin Israel osallistui, olivatkin vuoden 1952 Helsingin kisat, joihin Israel lähetti 26 urheilijaa. Seitsemän yleisurheilijan lisäksi ryhmään kuului koripallojoukkue, neljä ampujaa, yksi uimari ja yksi uimahyppääjä. Pistesijoihin ei näistä kukaan kuitenkaan yltänyt. Parhaiten olympiakisojen yleisurheilussa menestynyt israelilaisurheilija on Esther Roth-Shahamorov (s. 1952). Münchenin vuoden 1972 kisoissa hän juoksi naisten 100 m alkuerissä uuden Israelin ennätyksen, mutta karsiutui loppukilpailusta jäätyään välierässään tasatuloksella täpärästi viidenneksi. Myös 100 m aitajuoksussa hän selvisi Mün- 14 JEDIDUT

15 chenissä semifinaaliin, mutta luopui muiden israelilaisurheilijoiden kanssa jatkosta palestiinalaisterroristien kidnapattua ja murhattua yksitoista israelilaisurheilijaa, joiden joukossa oli myös Rothin pitkäaikainen valmentaja. Seuraavissa, Montrealin kisoissa vuonna 1976 Rothista tuli vihdoin ensimmäinen olympialaisten loppukilpailuihin selvinnyt israelilaisurheilija. Siellä hän sijoittui 100 m aitajuoksussa kuudenneksi. Ensimmäiset olympiamitalit israelilaisurheilijat saivat Barcelonassa vuonna 1992, ja siitä lähtien on mitaleita tullut kisoissa yksi tai kaksi lukuunottamatta Moskovan kisoja 1980, joista Israel jäi 64 muun maan kanssa pois, ja tämänkesäisiä Lontoon kisoja, joissa Israel jäi pitkästä aikaa mitaleitta. Kaikkiaan on Israel saanut yhden kultaisen, yhden hopeisen ja viisi pronssista olympiamitalia. Lajeina ovat olleet judo, purjehdus ja melonta. Tämänkesäisissä kisoissa Israel ei siis saanut yhtään mitalia. Pistesijoja tuli kaikkiaan kuusi, lajeina voimistelu, judo, purjehdus ja uinti. Heidän ehkä suurin olympiatoivonsa oli tällä kertaa purjelautailija Lee Korzits, jonka kilpailu meidän Tuuli Petäjämme kanssa oli jännittävä. Finaalipurjehdukseen saakka Korzits oli toisena. Tässä vaiheessa häntä huomattavasti vaatimattomammin aloittanut Petäjä nousi hänen kanssaan tasapisteisiin ja kolmanneksi. Viimeisessä purjehduksessa Korzits kuitenkin epäonnistui jääden loppupisteissä kuudenneksi, kun taas Petäjä säilytti asemansa saaden hopeaa. Suomen saalis oli näissäkin kisoissa Israelia parempi: yksi hopea, kaksi pronssia ja seitsemän pistesijaa. Tätäkin on pidetty niin vaatimattomana, että on vaadittu toimenpiteitä huippu-urheilumme tason parantamiseksi. Todettakoon tässä yhteydessä, että aiemmin olympialaisissa jaettiin palkintoja myös taidelajeissa. Viimeisen kerran tämä tapahtui Lontoon kisoissa vuonna 1948, jolloin Aale Tynni voitti kirjallisuuden lyriikkasarjan kultamitalin. Todelliset henkiset olympialaiset ovat kuitenkin Nobel-kisat, joissa kilpailu Israelin kanssa on paljon vaikeampaa, ja kilpailutasomme parantamiseen toivoisi kiinnitettävän yhtä paljon huomiota kuin urheiluun. rks ISRAEL VUONNA 5773 Esitelmä- ja keskustelutilaisuuksien sarja syksystä 2012 kevääseen 2013 Helsingin yliopisto, päärakennuksen sali 12, Fabianinkatu 33 (3. krs) Huom: eri sali kuin viime vuonna ti klo ti klo ti klo ti klo ti klo ti klo ti klo Tapa nauraa ja heiluttaa käsiä dramaturgi, näytelmäkirjailija ja ohjaaja Michael Baran Heprean ja jiddishin kielikiista Israelissa FT, dosentti Simo Muir Jerusalem hiljaisuuden ja hälinän kaupunki toimittaja Leena Reikko Arabikevään kumoukset ja Israel Lähi-idän erikoistoimittaja Heikki Kangas Israel toora ja tiede rabbi Simon Livson Minäkö juutalainen? Ajatuksia identiteetistä, kulttuurista ja yrittämisestä ekonomi, kulttuuriyrittäjä Raul Grünstein Rajojen ylityksiä Jerusalemissa teatteriohjaaja Mikaela Hasán Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Tervetuloa! Järjestäjänä Helsingin Suomi-Israel Yhdistys ry (lisätiedot Anna Muukkonen, p ) JEDIDUT

16 ISRAELILAISTAITEILIJAA TAPAAMASSA Yael Shalev (oik.) kodissaan Liisa Kurki-Suonion kanssa. Kun viime vuoden keväällä osallistuimme vaimoni kanssa taidematkaan Israelissa, niin Tel Avivin taidegallerioita kierrellessämme ihastuin ensi näkemältä erääseen israelilaisen Yael Shalevin pronssiteokseen. Erityisesti minua puhuttelivat sen yksinkertaisen kauniit muodot ja Israelin valoa säteilevät värit: teoksen keskuksena on kullanvärisenä hohtava pallo, jonka ylle kaareutuvat vihreät, eilatinkiveltä näyttävät siivet. Tuossa vaiheessa minuun vetosivat ennen kaikkea työn matemaattinen abstraktius ja sen värien hohtava kauneus, ei niinkään sille annetun nimen Vanhemmuus ilmentämä symboliikka: kultainen lapsi vanhempiensa onnellisessa huomassa. Yön yli nukuttuani, pienten neuvottelujen jälkeen sekä selvitettyäni, minkälaisiksi osiksi teoksen voisi jakaa käsimatkatavaroihimme, päätin, että sen oikea paikka on kotonamme. Lentokentän turvatarkastuksessa syntyi jälkeemme kyllä pitkä jono, kun tarkaan tutkittiin, mitä näiden outojen, onttojen metallikappaleiden sisällä voisi olla. Kotiin palattuamme löysin verkosta taiteilijan kotisivut ( ja lähetin hänelle viestin, jossa kerroin löytöni herättämiä ajatuksia. Siihen vastasi hänen tyttärensä, jerusalemilainen biolääketieteen professori Ilana Ariel, jonka maailmanlaajuinen yhteistyöverkosto ulottuu myös Helsinkiin, Turkuun ja Kuopioon. Itsekin hän on myös taiteilija, joka eläkeiän lähestyessä on alkanut käyttää aikaisempaa enemmän aikaa tähän harrastukseensa. Viestissään hän toivotti tervetulleeksi vierailemaan seuraavalla matkalla sekä äitinsä luona Tel Avivissa että omassa kodissaan Jerusalemissa. Tämän vuoden maaliskussa olimmekin jälleen Israelissa, nyt Suomi-Israel yhdistysten liiton järjestämällä kulttuurimatkalla. Ohjelma oli antoisa ja hyvin tiivis, mutta Tel Avivissa päätimme erota muusta ryhmästä pariksi tunniksi käydäksemme tervehtimässä Yael Shalevia. Tapasimmekin aivan herttaisen, korkeasta iästään huolimatta pirteän ja taiteellista työtään yhä jatkavan taiteilijan, joka oli hälyttänyt Jerusalemista paikalle myös vävynsä. Tilava olohuone oli oikea taidegalleria, täynnä pronssitöitä, joiden muodot ihastuttivat matemaatikon mieltä. Abstraktien töiden pelkistetyt hahmot liittyivät toisiinsa jatkuvina kaarina, ja hahmojen toisiinsa su- 16 JEDIDUT

17 lautuminen välitti rakkauden antamaa harmoniaa ja sisäistä rauhaa. Sanoinkin taiteilijalle, että hän on varmasti saanut elää onnellisessa perheessä, minkä hän auliisti vahvisti. Yael Shalev on syntynyt Israelin vanhimmassa, vuonna 1921 perustetussa moshavissa, Jisreelin tasangolla sijaitsevassa Nahalalissa, jota hänen itäisestä Euroopasta muuttaneet vanhempansa olivat olleet perustamassa. Kibbutsien radikaalista yhteisöllisyydestä poiketen moshavit olivat luonteeltaan perhekeskeisiä, mikä selvästi heijastuu myös Shalevin töissä. Kuvanveistoa hän on opiskellut muun muassa Jakob Epsteinin johdolla, ja jo ennen taidekorkeakoulusta valmistumistaan hän sai Israelin opetus- ja kulttuuriministeriön palkinnon tunnustuksena saavutuksistaan ja persoonallisesta tyylistään. Hänen töitään on nykyisin monissa kokoelmissa ympäri maailmaa, ja Israelin julkisilla paikoilla ovat nähtävissä ainakin hänen Merenneito-veistoksensa Genesaretin järven rannalla Tiberiaassa sekä Välimeren rannalle Kesareaan pystytetty Perhe. Yael Shaleviin ja hänen töihinsä tutustuttuani voin yhtyä taidekriitikkoihin, jotka ovat hänestä sanoneet: Hänen pronssiveistoksensa säteilevät puhtautta ja inhimillistä lämpöä (Tamer Avidar); Yael on lämmin ja herkkä ihminen, ja hänen veistoksensa ilmentävät hänen persoonallisuuttaan (Hadassa Klatzkin); Monet hänen töistään ovat abstrakteja, mutta niiden välittämät teemat ovat selkeät: naiseus, perhe, mies ja nainen sekä tunteet heidän välillään (A. Rapaport). rks Yael Shalevin Perhe Välimeren rannalla Kesareassa. Seminaari holokaustista Aika: lauantai klo Paikka: Agricolan kirkon krypta, Tehtaankatu 23, Helsinki. Useita luennoitsijoita Suomesta ja Israelista. Tiedustelut ja ilmoittautuminen: p Israel-solidaarisuusjuhla Aika: sunnuntai klo 17 Paikka: Vanha kirkko, Lönnrotinkatu 6, Helsinki. Mukana mm. suurlähettiläs Dan Ashbel, tri Susanna Kokkonen, John Remes, Pasi Turunen ja Hazamir-kuoro. Tapahtumat järjestää Israel Ystävyystoimikunta ja Jad Vashem. JEDIDUT

18 ISRAELIN MUUSIKOITA KESÄN MUSIIKKIJUHLILLA Profeti della Quinta Profeti della Quinta ja neljä instrumentalistia Sastamalan kirkossa. Kuva: Sastamala Gregoriana/Urpo Vuorenoja. Kesän musiikkijuhlissa saatiin jälleen kuulla useita israelilaisia muusikkoja ja yhtyeitä, jotka edustivat musiikin eri maailmoja varsin monipuolisesti. Klassillista taidemusiikkia edustivat Mäntän musiikkijuhlien neljä israelilaista pianistia ja yksi violisti, joiden ohjelmassa oli muun muassa pianoduokonsertti Lähi-idän rauhan puolesta. Myös Kuhmossa oli pari jo vakiintuneisiin Kuhmonkävijöihin kuuluvaa israelilaista kamarimuusikkoa. Kansanmusiikkia puolestaan edusti Haapaveden festivaaleilla esiintynyt Yamma Ensemble, jonka ohjelmistossa juutalaiset perinteet yhdistyvät Lähi-idän ja länsimaisiin vaikutteisiin. Kesän erikoisin israelilaisyhtye oli varmaan Imatran Big Band -festivaaleilla nähty ja kuultu musiikki- ja ääniteatteriryhmä Voca People, joka yhdistää a cappella -laulua, beatboxausta, huumoria ja teatteria omaperäisellä ja visuaalisesti näyttävällä tavalla. Aivan kirjon toisessa ääripäässä taas oli Sastamala Gregorianassa esiintynyt vanhan musiikin yhtye Profeti della Quinta. Itselläni oli Kuhmon ohella tilaisuus kuulla Profeti della Quintaa. Heidän konserttinsa kiinnosti ennen kaikkea siksi, että ohjelmassa oli Salomone Rossin (n ) Salomonin lauluja, joista Jedidutin numerossa 4/2011 oli kirjoitus, enkä ollut Rossin musiikkia aiemmin kuullut. Rossi oli Monteverdin aikalainen, joka tunnetaan sekä Mantuan hovisäveltäjänä säveltämästään maallisesta musiikista että synagogakäyttöön tarkoitetusta liturgisesta musiikista. Jälkimmäisellä alueella hän oli uudistaja, joka yritti tuoda moniäänistä laulua synagogaan. Vanhan Testamentin aikana oli temppelissä kyllä ylistetty Jumalaa riemullisella psalmilaululla soittimien kanssa, mutta suru temppelin hävityksestä oli johtanut soittimien ja moniäänisyyden kieltämiseen sakraalimusiikissa. Salomonin laulut -konsertti olikin aivan huikaiseva kokemus musiikin ja esiintyjien korkeatasoisuuden ohella myös siksi, että Sastamalan Pyhän Marian kirkon akustiikka on aivan erityisellä tavalla lauluäänille ja hentoäänisille vanhoille soittimille sopiva. Konserttisalina tämä 1400-luvulla rakennettu kirkko on sinänsä aika erikoinen: kalkitut harmaakiviseinät, tynnyrimäinen lautakatto ja maalattia. Mutta akustiikka on verraton, ja kuuluvuus on kaikkialla yhtä hyvä istuinpaikasta riippumatta. Vanhan musiikin ystävänä oli mieluisaa todeta, että myös tämä näennäisessä yksinkertaisuudessaan kiehtova musiikkimaailma näyttää löytäneen yleisönsä: Sastamalan syrjäinen ja vaatimaton konserttipaikka oli tässäkin konsertissa ääriään myöten täynnä. 18 JEDIDUT

19 Profeti della Quinta on nuori, kahden kontratenorin, kahden tenorin ja yhden basson muodostama viisimiehinen lauluyhtye, joka on erikoistunut 1500-luvun ja 1600-luvun alun musiikkiin. Kansainvälistä mainetta yhtye sai viime vuonna voittamalla erittäin kovatasoisen York Early Music International Young Artist -kilpailun. Laulajien lisäksi Sastamalan konsertissa oli mukana instrumentalisteja, soittiminaan kitara, huilu, barokkiviulu, viola da gamba ja cembalo. Konsertin ohjelma oli koottu siten, että siinä vuorottelivat Rossin romanttiset, rakkauden kärsimyksistä kertovat laulut, synagogamusiikiksi sävelletyt psalmit sekä instrumentaaliset sinfoniat. Erityisesti sakraalimusiikin vaikuttavuus sai pidättämään hengitystä, ja lopuksi jäi mielessä soimaan ylimääräisenä esitetty Kaddiš, joka päätti konsertin hartaan vakaviin tunnelmiin. Profeti della Quintalta on saatavilla Rossin musiikkia tämän konsertin tapaan sisältävä CD sekä Rossin Mantuaa ja hänen musiikkian esittelevä dokumentti-dvd (ks. yhtyeen kotisivu rks Juha Sihvola muistoissamme Helsingin Suomi-Israel Yhdistyksen hallituksen jäsen, professori Juha Sihvola (s. 1957) kuoli vaikeaan sairauteen 14. kesäkuuta Juha Sihvolan kuolema on suuri menetys yhdistyksellemme. Sihvola oli harvinaisen uskottava henkilö myötämielisessä suhtautumisessaan Israeliin: tiede- ja kulttuurimaailman arvostama, kriittinen mutta ystävällinen ajattelija. Sihvolan tasapuolisuutta kuvaa sekin, että häntä saattoivat lehtien palstoilla arvostella niin innokkaat arabikansojen ystävät kuin kiihkeimmät Israel-fanitkin. Sihvolan eettisesti läpiajateltu analyysi Lähi-idästä hänen palkitussa teoksessaan Maailmankansalaisen uskonto (Otava 2011) kannattaa lukea ja antaa muillekin luettavaksi. Sihvola edisti tiedeyhteyksiä Suomen ja Israelin välillä muun muassa toimiessaan Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtajana 2000-luvun alussa. Hänen näkyvimpiä esiintymisiään tässä yhteydessä oli puheenjohtajuus Amos Ozin esitelmätilaisuudessa Helsingin yliopistossa syksyllä Sihvolalla oli kontakteja juutalaisiin tiedemaailman edustajiin Israelin ulkopuolellakin. Hänen tunnetuimpia ystäviään on maailmankuulu chicagolainen filosofi Martha Nussbaum, joka on viime vuosina vieraillut useita kertoja Suomessa. Helsingin Suomi-Israel Yhdistyksen hallitukseen Sihvola valittiin vuonna Sihvola ehti osallistua luentotoimintamme suunnitteluun ja luennoi itsekin syyskuussa 2010 aiheesta Kuinka fanaatikot parannetaan? Israelin uutta yhteiskuntafilosofiaa. Sihvola vieraili Israelissa ja harkitsi pitkähköjen tutkimusaikojen viettämistä siellä tulevaisuudessa. Tämän vuoden alusta hän olisi ilman sairautensa uusimista aloittanut akatemiaprofessorina, jolloin hänellä olisi ollut mahdollisuus toteuttaa haaveitaan. Juha Sihvola jää kiitollisiin muistoihimme oikeamielisenä tiedemiehenä ja ihmisenä. Hänen muistoaan kunnioittaakseen Helsingin Suomi-Israel yhdistys on istuttanut viisi puuta Israeliin valtioneuvos K. A. Fagerholmin muistometsään. Vesa Hirvonen Helsingin Suomi-Israel Yhdistys ry:n puheenjohtaja JEDIDUT

20 Teatterineuvos Aulis Ruostepuro In Memoriam Puhkeavan kesän kynnyksellä saavutti meidät suruviesti. Aulis Ruostepuro oli poistunut keskuudestamme Paljon hän ehti 86-vuotisen elämänsä aikana. Moninaisen yhdistystoiminnan, liike-elämän, mutta ennen kaikkea teatterin kautta on hän piirtänyt nimensä lähtemättömästi kulttuurihistorian lehdille. Yksi viimeisiä kuvia Aulis Ruostepurosta (edessä) otettiin, kun Turun seudun Suomi-Israel yhdistyksen hallituksen jäsenet Tapio Holvitie (vas.), Mikael Zewi ja Olli Palo kävivät häntä tervehtimässä talvella Erityisesti Aulis Ruostepuro tunnetaan Mister Samppalinnana. Vuosikymmenten ajan riensi koko lounaissuomalainen teatteriväki kesäteatteriin Aurajoen rantamille. Ennen rakkaaksi muodostunutta kesätoimintaansa oli hän ehtinyt tehdä täyden päivätyön normaalin teatterin piirissä näyttämöltä aina hallinnollisiin johtotehtäviin asti. Aulis Ruostepurossa menetimme vankkumattoman Israel-ystävän. Turun seudun Suomi-Israel yhdistys ry:n puheenjohtajana, myöhemmin kunniapuheenjohtajana, sekä Suomi-Israel yhdistysten liiton hallituksen jäsenenä hänen toimensa tuottivat kiitettävää tulosta. Erityisen merkittävä oli projekti, jonka tuloksena Jerusalemin sinfoniaorkesteri monine maailmankuuluine jäsenineen konsertoi Suomessa vuonna Elis Sellan tiedetään olleen hänen vahvana aisaparinaan. Suomalainen kulttuuri, erityisesti teatteri ja Israel-ystävyystoiminta ovat Aulis Ruostepuron poismenon myötä nyt vailla yhtä vahvaa tukipilaria. Olli Palo Turun seudun Suomi-Israel yhdistys ry:n varapuheenjohtaja Israel-tilannekatsaus Aika: lauantai klo Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Puhujana YTM, opas Dave Hasenson Jerusalemista, puheenjohtajana TM Liisa Auruksenaho. Järjestäjänä Vantaan Suomi-Israel yhdistys ry 20 JEDIDUT