SALLITTU PUHUMINEN 3/2015. Työntekijä saa kieltäytyä työnantajan määräyksestä, jos kokee toiminnan moitittavaksi tai jopa laittomaksi. Mukana Galenos!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SALLITTU PUHUMINEN 3/2015. Työntekijä saa kieltäytyä työnantajan määräyksestä, jos kokee toiminnan moitittavaksi tai jopa laittomaksi. Mukana Galenos!"

Transkriptio

1 3/2015 Työntekijä saa kieltäytyä työnantajan määräyksestä, jos kokee toiminnan moitittavaksi tai jopa laittomaksi. Mukana Galenos! PUHUMINEN SALLITTU miehet ja kosmetiikka Neljä miesfarmaseuttia päätti rohkaistua kosmetiikkahyllyn äärellä. turvallinen lääkehoito Palveluasumisen lääkehuolto tarvitsee avukseen farmaseuttista osaamista. palkkakyselyn 2014 tulokset Farmasian alan ammattilaisten palkkaus ja palkkauksen kehittyminen julkisella ja yksityisellä sektorilla.

2 Kaksivaikutteinen TERRACORT hoitaa hyönteisen pistojen, pienten haavojen, naarmujen ja palovammojen aiheuttamia ihotulehduksia. TERRACORT helpottaa nopeasti kutinaa, kirvelyä ja ärsytystä sekä hoitaa ja estää bakteerien aiheuttamaa tulehdusta. Apteekista ilman reseptiä! Kotiin, mökille ja matkoille. TERRACORT-voide on tarkoitettu ihotulehdusten lyhytaikaiseen hoitoon. Vaikuttavat aineet oksitetrasykliini ja hydrokortisoni. Älä käytä TERRACORT-voidetta jos sinulla on ihon virus- tai sieni-infektio. Jos hoito ei auta nopeasti tai ihosi ärtyy hoidon aikana kysy neuvoa lääkäriltä. Käytä lapsille tai imeväisille vain pienille ihoalueille lyhytkestoisesti. Älä käytä TERRACORTvoidetta silmiin tai silmien ympärille. Jos olet raskaana tai imetät, kysy neuvoa lääkäriltä. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen ennen käyttöä. Markkinoija Pfizer Oy. TER_65205_1_150430_m1

3 3/2015 sisältö Pääkirjoitus...5 Mika Leppinen Napsitut...6 Hän Lakimies vastaa...8 Asiakas apteekissa...9 Apteekin hyllyltä...10 Puheenjohtajalta Maailmalta Dosiksen toimituskunnan esittely Tieteellinen julkaisusarja Dosis kehittyy farmasian alan mukana. Yhdessä potilaan parhaaksi Osastofarmaseutti Anna Kosolalle potilasturvallisuus ei ole vain projekti "Meiltä itseltämme tarvitaan näkyvyyttä, luottamusta ja vankkaa halua kehittää farmasiaa osana terveydenhuollon moniammatillista toimintaa." osastofarmaseutti anna kosola Laittomuuksista leikki kaukana...20 Työnantaja ei voi pakottaa työntekijää toimimaan vastoin lakeja ja määräyksiä. Palkkakysely Palkkakyselyn tulosten pohjalta päivitetään muun muassa Farmasialiiton palkkasuositukset. Työllisyys ja kasvu vaativat muutakin kuin palkkamalttia...27 Maria Löfgrenin kolumni 20 Työelämän polku Erityispätevyysjärjestelmä tukee ammatillista kehittymistä. Paljon parannettavaa...30 Yksityisten palveluasumisen yksiköiden lääkehuollossa on huolestuttavia puutteita. Oman kuplan venyttäminen kannattaa...37 Hoivakotifarmasia on vielä Suomessa melko tuntematon ala. Miesten kielellä Miten asiakkaan luottamuksen voi saavuttaa, jos kosmetiikasta ei tiedä riittävästi? Tai yhtään. Ottakoon se piikin kuka on sen keksinyt Tutkimus internetin keskustelupalstalla esiintyvästä rokotuskielteisyydestä. Tapahtumat...46 Ilmottaudu syksyn koulutuksiin. Muistatko?...50 Iilimatoja piti olla saatavilla ennen jokaisessa apteekissa. Anna palautetta lehdestä ja voita IPHONE 6 PLUS s. 50 farmasia 3/2015 3

4 Lapsen JÄRJESTÖSI NEUVOTTELEMA jäsenetu TAPATURMAVAKUUTUS NOIN 3 /kk Hanki nyt lapsellesi turvapaketti, joka on voimassa aina ja kaikkialla maailmassa. Vakuutus kattaa kaiken vapaa-ajan ja myös kilpaurheilun, aina ilman omavastuuta. Saat vakuutuksen Ifistä, tai vielä 10 % edullisemmin osoitteesta lapsenturva.fi Vakuutuksen myöntää Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva K-PLUSSAA IFIN VAKUUTUKSISTA

5 pääkirjoitus Suomen Farmasialiiton jäsenlehti 97. vuosikerta ISSN Aikakauslehtien Liiton jäsen. Julkaisija Suomen Farmasialiitto ry Mäkelänkatu 2 A, 3. krs Helsinki faksi (09) Päätoimittaja Mika Leppinen Toimitusneuvosto Mirva Fogelberg Riikka Kettunen Raili Tervola Suvi Sivula Katri Yli-Kovero Tinna Voipio Johanna Yli-Öyrä Toimitus ja ulkoasu MCI Press Oy Mikonkatu 8 A Helsinki puh. (09) faksi (09) Kansikuva Istockphoto Paino NewPrint Painosmäärä Ilmestymispäivät , 4.11., Lehden sisältöä ei saa osittainkaan jäljentää ilman toimituksen kirjallista lupaa. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyistä materiaaleista. Farmasialiitto Palkoista puhuminen on työntekijän etu Työ- ja virkaehtosopimusten palkkataulukot asettavat vähimmäisrajan sille, paljonko työntekijälle tulee maksaa palkkaa. Monella alalla vähimmäispalkkojen suuruisina maksettavat palkat kuitenkin lähinnä kertovat siitä, että työntekijää on viilattu linssiin. Esimerkiksi lääkäripuolella työnantajat voisivat pian heittää hyvästit hakijoille, jos yrittäisivät tarjota lähellä vähimmäispalkkaa olevaa palkkaa. Farmasian alalla palkkakehitystä estää jonkinmoinen taulukkousko, joka näyttäytyy erityisesti avoapteekeissa ja kuntasektorilla. Farmasialiittoon tultuani hämmästelin sitä, kuinka valtaosalle farmasian ammattilaisista maksettiin joko prikulleen minimipalkkaa tai vähän päälle. Vaikka alallamme on yksi maan alhaisimmista työttömyysasteista ja jopa työvoimapulaa, nämä seikat eivät näy minimiä korkeampina palkkoina. Ongelmaksi näyttää muodostuvan myös tiedonpuute toisten palkoista tai vaatimattomuus omissa palkkatavoitteissa. Liiton työmarkkinatiimi saa ajoittain pohdittavakseen jäsenten kysymyksiä siitä, millaisia palkkapyyntöjä työnantajille voi tehdä. Valtaosa pyytää huomattavasti alempaa palkkaa kuin alalla yleensä maksetaan, tai mihin työnantajalla on maksuhalua ja -kykyä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan noin prosenttia yleisestä ansiokehityksestä johtuu palkansaajien omasta aktiivisuudesta. Vaikka työmarkkinaosapuolten välillä sovitaan vähimmäispalkoista ja sorvataan työelämän yleisiä sääntöjä, niin henkilökohtainen ansiokehitys on pitkälti kiinni omasta uskalluksesta. Tutkimukset osoittavat myös selkeän sukupuolieron: Miesvaltaisilla aloilla käydään paljon henkilökohtaisia palkkakeskusteluja ja haetaan vertailulukuja tukemaan omaa palkkaesitystä. Naisvaltaisilla aloilla työsuhteen alussa otetaan yleensä tarjottu palkka eikä sen jälkeen pidetä palkkaasiaa esillä. Siispä kolme neuvoa, joilla farmasian alan palkat lähtevät nousuun: 1) työntekijän oikeudenmukainen palkka ei yleensä löydy mekaanisesti laadituista minimipalkkataulukoista, vaan jokaisen kannattaa pyytää sitä, minkä mielestään ansaitsee; 2) jos palkka-asiaa ei pidä pinnalla ja puheissa työnantajan kanssa, on turha odottaa, että työnantaja oma-aloitteisesti löysäisi rahapussin nyörejä; ja 3) tutustumalla liiton palkkatutkimuksiin ja keskustelemalla kollegoiden kanssa palkoista työntekijät voivat saada käsityksen siitä, mitä ainakin kannattaa pyytää palkkatietämättömyys toimii vain työnantajan eduksi. Henkilökohtainen ansiokehitys on pitkälti kiinni omasta uskalluksesta. Mika Leppinen päätoimittaja farmasia 3/2015 5

6 napsitut Farmasialiiton edustajiston opiskelija - edustajien vaali Käytä äänesi ja vaikuta! Äänioikeutettuja vaalissa ovat kaikki toukokuun loppuun mennessä jäseneksi hyväksytyt FLOpin ja Farmasialiiton opiskelijajäsenet. Ehdokasesittelyt ja lisätietoja vaalista löydät Farmasialiiton verkkosivuilta. Samasta paikasta voit tarkastaa äänioikeutesi elokuussa. Edustajisto on Farmasialiiton ylin päättävä elin. Se kokoontuu kaksi kertaa vuodessa ja on suoraan päättämässä muun muassa liiton hallituksen kokoonpanosta, toimintasuunnitelmasta ja strategiasta sekä jäsenmaksuista. Lakisääteinen laiva-apteekki suomalaisille aluksille Aluksilla, pelastusveneillä ja -lautoilla on nykyään oltava lakisääteinen laiva-apteekki, joka sisältää ensiavun ja sairaanhoidon antamiseen tarvittavat lääkkeet ja hoitotarvikkeet. Joitakin poikkeuk sia lukuun ottamatta laki koskee kaikkia suomalaisia aluksia, joilla työskentelee laivaväkeä. Laiva-apteekin sisältö määräytyy alusluokan ja laivaväen lukumäärän mukaan. Uudella lailla halutaan varmistaa, että aluksilla saa asianmukaista ensiapua ja sairaanhoitoa aluksilla. Laiva-apteekkien tarkemmasta sisällöstä säädetään sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Lähde: stm.fi Farmaseuttisen yhdistyksen apurahat jaettu Suomen Farmaseuttinen yhdistys on myöntänyt apurahoja yhteensä 16 henkilölle. Suurimman apurahan (9 000 euroa) saivat Lasse Karhu Helsingin yliopistosta sekä Jussi Kärkkäinen Itä-Suomen yliopistosta väitöskirjatutkimuksiaan varten. Tiedot kaikista apurahojen saajista voi käydä katsomassa yhdistyksen kotisivuilta finpharmsociety. 10 Suomessa asuu noin yli 75-vuotiasta, joilla on käytössään vähintään 10 lääkevalmistetta. Lähde: fimea.fi 6 farmasia 3/2015

7 hän Teksti Kati jalagin I kuva vesa tyni Täysillä mukaan K aikki alkoi ylä-asteella suoritetusta työelämän tutustumisjaksosta Heinolan Keskusapteekissa. Apteekkityöstä jäi kiva kipinä, joka johdatti nuoren tytön farmasian pariin. Nykyään proviisori Minna Matikainen toimii monipuolisena vaikuttajana alan työ- ja järjestömaailmassa. Toinen kausi Farmasialiiton hallituksen jäsenenä ja lääketeollisuuden ja tukkukaupan neuvottelukunnan varapuheenjohtajana vierähti juuri käyntiin. Matikaisen työuran varrelle on kuulunut muun muassa lääketutkimusta, laajojen lääkekehitys- ja lanseerausprojektien johtamista sekä myynti- ja markkinointitehtäviä. Juuri lääketeollisuus on vienyt Matikaisen mennessään. Pienetkin jutut tuovat onnistumisen riemua. minna matikainen Pidän lääketeollisuuden dynaamisuudesta ja monimuotoisuudesta. Lääketeollisuuden ja tukkukaupan neuvottelukunnassa minulla on mahdollisuus nähdä alaa laajasti ja saada olla mukana viemässä alaa tiettyyn suuntaan. Viihtyisä työympäristö, mukavat työkaverit, tyytyväiset asiakkaat ja onnistuminen tehtävissä tuovat iloa Matikaisen työhön. Jatkuvat muutokset ja meno aallon harjalla on haastavaa. Toisaalta muutos on aina mahdollisuus, Matikainen pohtii. Tällä hetkellä Matikaisen aika kuluu ketterästi kahden alle kouluikäisen lapsen sekä teollisuusfarmasian jatko-opintojen parissa. Elokuussa on luvassa paluu takaisin työelämään. Jos kaikki menee hyvin, loppuvuodesta on luvassa väitöstilaisuus, hän paljastaa. Aktiivisen arjen vastapainona on mieluisa kilpaluisteluharrastus Helsingin Luistelijoiden aikuisryhmässä. Pian edessä on perheen yhteinen aktiiviloma, joka suuntaa Etelä-Saksan Oberstdorfissa pidettävään taitoluistelukilpailuun ja tenniskilpailuun Kroatiaan. Kun innostun jostakin työelämässä tai vapaa-ajalla, lähden siihen täysillä mukaan. Pienetkin jutut, kuten luisteluhypyn onnistuminen, tuovat onnistumisen riemua. minna matikainen, 37 Valmistui proviisoriksi vuonna 2001 Kuopion yliopistosta. Vuodesta 2011 lähtien teollisuusfarmasian jatko-opiskelijana Helsingin Yliopistossa Työura: tutkijana ja projektipäällikkönä Orionilla, tuotepäällikkönä Servierillä ja 2010 lähtien GlaxoSmithKlinella 2003 lähtien lukuisia eri luottamustoimia Farmasialiitossa ja Proviisoriliiton hallituksessa 2014 lähtien Farmasialiiton hallituksen jäsen ja lääketeollisuuden ja tukkukaupan neuvottelukunnan varapuheenjohtaja Perhe: 2- ja 3-vuotiaat lapset, aviomies ja hänen 9-vuotias lapsensa Harrastukset: taitoluistelu, lenkkeily ja matkustelu farmasia 3/2015 7

8 napsitut Sähköinen myyntilupahakemus pakolliseksi Euroopan lääkeviraston (ema) ja EU:n kansallisten lääkevalvontaviranomaisten kehittämä sähköinen myyntilupahakemus tulee pakolliseksi keskitetyn menettelyn hakemuksissa sekä muiden eurooppalaisten menettelyiden hakemuksissa Sähköistä hakemuslomaketta käytetään ihmis- ja eläinlääkkeille. Uusi hakemuslomake korvaa MS Word -muotoisen, paperikäyttöön tarkoitetun myyntihakemuslomakkeen. Sähköinen lomake kattaa uusien myyntilupahakemuksien lisäksi uudistamiset ja variaatiot. Sähköisen lomakkeen tavoitteena on hallinnollisen kuorman keventäminen ja myyntilupaprosessien tehostaminen. Lähde: fimea.fi lakimies vastaa Työntekijän oikeus käyttää taukonsa ruokailuun ja lepoon Farmasialiiton vastaava lakimies Iivari Järvinen vastaa palstalla ajankohtaisiin juridisiin kysymyksiin. Työaikalain 28 :n mukaan työntekijällä on oikeus vähintään puolen tunnin lepoon työpäivän aikana. Apteekeissa nämä lepohetket kuluvat tavallisimmin ruoka- ja kahvitaukojen merkeissä. Varsinkin apteekeissa työtilanne on niin hektinen, että tauon pitäminen saattaa välillä tuntua hankalalta. Tauko on kuitenkin lakisääteinen oikeus, ja työnantajan velvollisuutena on järjestää työpaikan toiminta sellaiseksi, että työntekijöillä on mahdollisuus pitää tauot rauhassa, käyttäen ne lepäämiseen ja palautumiseen. Käytännössä ongelmia aiheutuu sellaisissa tilanteissa, jossa työnantaja pyytää tai suorastaan käskee työntekijää palaamaan töihin kesken tauon tai jättämään tauon kokonaan pitämättä. Mitkä ovat työntekijän oikeudet tällaisissa tilanteissa? Lähtökohta on, että työntekijä saa pitää taukonsa täysimääräisesti. Tauon aikana työnantajan ei tulisi kääntyä työntekijän puoleen työasioissa. Tauko on tarkoitettu henkiseen ja fyysiseen toipumiseen työrasituksesta. Näkisin, että pelkästään se, että apteekkiin saapuu tavallista suurempi määrä asiakkaita työntekijän tauon aikana, ei ole peruste tauon katkaisemiseen. Apteekkien asiakasmäärät saattavat vaihdella paljonkin; vaihtelu on osa alan luonnetta, eikä sellaisen pitäisi tulla työnantajalle yllätyksenä. Joskus yllätyksiä kuitenkin tulee vaarantaen potilas- sekä työturvallisuuden, ja silloin olosuhteet saattavat muistuttaa jonkinlaista hätätilaa. Tällöin voidaan katsoa, että työntekijän tauko keskeytyy, kunnes tilanne palautuu normaaliksi. Tämän jälkeen työntekijän on saatava pitää jäljelle jäänyt taukonsa täysimääräisenä. Hätätilanteeksi katsominen edellyttää sekä yllätyksellisyyttä että poikkeuksellisuutta. Työntekijän tauon keskeyttämiselle pitää kuitenkin aina olla todella hyvä ja perusteltu syy. Jos asiakkaita tulee kerralla apteekkiin suuri määrä, he tietävät, ettei heitä kaikkia voida palvella samalla hetkellä. Voit lähettää kysymyksesi lakimiehelle osoitteeseen 8 farmasia 3/2015

9 asiakas apteekissa 53-vuotias mies hakee apteekista lääkärin määräämää itrakonatsolia, jota on käyttänyt jo jonkin aikaa kynsisilsaan. Kysyttäessä haittavaikutuksista mies kertoo kärsineensä selittämättömistä lihaskivuista viime aikoina. Lisäksi hänellä on käytössä enalapriili korkean verenpaineen hoitoon. Lääkäri on todennut asiakkaalla myös hieman kohonneen kolesterolipitoisuuden, mutta asiakas on kieltäytynyt statiinihoidosta kuulemiensa haittavaikutusten vuoksi ja käyttää siksi punariisiä sisältävää ravintolisää, jota pitää turvallisempana. K ynsisilsa on lähes ainoastaan varpaankynsissä esiintyvä sieni-infektio, jonka tyypillisin aiheuttaja on dermatofyytteihin kuuluva Trichophyton rubrum. Suomessa esiintyvyys on noin 11 prosenttia, josta vain erittäin harvat tapaukset esiintyvät lapsilla. Infektion syntymistä edesauttaa ihon ja kynsien huono kunto. Sieni-infektioita voidaan hoitaa sekä ulkoisilla että sisäisillä sienilääkkeillä. Kynsisilsan ulkoiseen hoitoon sopii lääkekynsilakkana saatava amorolfiini ja sisäiseen hoitoon puolestaan flukonatsoli, itrakonatsoli sekä terbinafiini. Kynsisilsa vaatii pitkäaikaista hoitoa, joka kestää viikoista kuukausiin joko jatkuvana tai pulssihoitona. Lääkitys Itrakonatsoli on atsolijohdoksiin luokiteltava lääkeaine, jota käytetään erilaisten sieni- ja hiivainfektioiden hoitoon. Atsolirakenteiset lääkkeet estävät ergosterolisynteesiä sienten soluseinämissä. Varpaiden kynsien infektion pulssihoidossa annostus on 200 mg kaksi kertaa vuorokaudessa viikon ajan, joka neljäs viikko. Hoitoa jatketaan 3 4 kuukautta. Jatkuvana hoitona annostus on 200 mg vuorokaudessa kolmen kuukauden ajan. Tyypillisiä haittavaikutuksia ovat vatsavaivat, ihottuma ja kutina. Uudet lihaskivut voivat olla seurausta punariisin ja itrakonatsolin yhteisvaikutuksesta. Lähteet: Duodecim -lääketietokanta. Enkovaara A-L: Punariisilläkö kolesterolia vastaan? Duodecim 126(6):623-6, 2010; Heikkilä H: Ihon ja kynsien sieni-infektiot. Lääkärin käsikirja. Kustannus Oy Duodecim fi; Helander I: Ihon ja kynsien sieni-infektioiden hoito. Suom Lääkäril 57(6): , 2002; Herbalbase -tietokanta. Neuvonen PJ, Jalava KM. Itraconazole drastically increases plasma concentrations of lovastatin and lovastatin acid. Clin Pharmacol Ther 60(1): ; Sieni-infektiot ihossa, hiuksissa ja kynsissä. Käypä hoito suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Ihotautilääkäriyhdistys ry:n ja Kliiniset Mikrobiologit ry:n asettama työryhmä, Helsinki Enalapriili on verenpainetta alentava lääke, joka kuuluu angiotensiinikonvertaasin (ACE) estäjien ryhmään. ACE:n estäjät alentavat verenpainetta laajentamalla verisuonia. Yleisimpiä haittavaikutuksia ovat yskä, heitehuimaus ja pahoinvointi. Punariisiä on perinteisesti käytetty alentamaan korkeaa kolesterolia. Monet punariisivalmisteet sisältävät monakoliini K:ta, jonka kemiallinen rakenne on samanlainen kuin kolesterolilääke lovastatiinilla. Lovastatiini pienentää veren kolesterolipitoisuutta estämällä kolesterolisynteesiä. Samanlaisen rakenteen myötä punariisivalmisteiden haittavaikutukset ovat samankaltaisia kuin statiineilla. Haittoina esiintyy tyypillisesti vatsavaivoja, allergisia reaktioita ja lihaskipuja. Itrakonatsoli inhiboi CYP 3A4- entsyymiä estäen lovastatiinin metaboliaa, mikä johtaa lovastatiinin (monakoliini K:n) plasmapitoisuuden nousuun. Korkeammasta pitoisuudesta seuraa haittavaikutusten lisääntyminen ja samalla harvinaisempien haittavaikutusten, kuten myopatian ja rabdomyolyysin riski kasvaa. Yhteisvaikutuksen takia punariisivalmisteiden yhtäaikaiskäyttöä tulee välttää itrakonatsolin ja muiden vahvojen CYP 3A4 -inhibiittoreiden kanssa. Asiakkaan uudet lihaskivut voivat olla seurausta punariisin ja itrakonatsolin yhteisvaikutuksesta. Asiakkaalle kerrottava Luontaistuotteet eivät ole harmittomia. Jotkin tuotteet, kuten punariisi, voivat sisältää samoja yhdisteitä kuin lääkkeet. Lisäksi ravintolisiä eivät koske yhtä tarkat säännöt kuin lääkkeitä, joten muun muassa laadunvalvonta on täysin eri luokkaa. Punariisi ja asiakkaan sienilääkitys eivät sovi yhteen. Punariisin käyttö on lopetettava. Hyperkolesterolemian hoidon perustana ovat elämäntapamuutokset, joihin tulisi nyt kiinnittää huomiota. Ne auttavat myös korkeaan verenpaineeseen. Lääkäriin, jos lihasoireet jatkuvat pitkään tai pahenevat. Lääkärille tulisi mainita myös luontaistuotteiden käytöstä. kirjoittajina Jarna Salonen ja Mervi Toivainen Asiakas apteekissa -palstaa kirjoittavat Itä-Suomen yliopiston farmasian opiskelijat lääkehoito-opintojakson kotitenttinä. Asiasisällön tarkistavat opintojakson opettajat FaT Kirsti Laitisen johdolla. farmasia 3/2015 9

10 napsitut Resepteille pidempi voimassaoloaika Vuoden 2017 alusta lääkemääräysten voimassaoloaika pitenee vuodesta kahteen vuoteen. Uudistus ei koske huumausainelääkkeiden ja pääasiassa keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lääkemääräyksiä eikä ammatin harjoittamista varten määrättyjen lääkkeiden lääkemääräyksiä. Niiden voimassaoloaika on yhden vuoden pituinen myös jatkossa. Samalla myös sähköisen e-reseptin käyttöikä pitenee, kun sen voi uudistaa 16 kuukauden sijasta 28 kuukauden kuluessa alkuperäisen lääkemääräyksen antamisesta. Lähde: apteekki.fi apteekin hyllyltä Apteekkien oma Mutti-gate Loppukeväällä useat apteekit ympäri Suomen kummastelivat nestemäisen salmiakin katoamista hyllyiltä. Syyksi paljastui suositun Kinuskikissa-leivontablogin some-hitiksi noussut salmiakkinen seeprakakku. Äitienpäivän ja muiden keväisten juhlien aikaan innokkaat kotileipurit tyhjensivät hyllyt salmiakkinestepulloista, ja apteekit joutuivat lopulta myymään eioota. Viimeistään ylioppilasjuhliin lainattiin pullonpohjat naapurin salmiakista, sillä valkolakkiin sointuva, mustavalkoinen kakku näytti upealta niin juhlapöydässä kuin Instagramissa. Resepti löytyy osoitteesta Onneaan voi kokeilla lähiapteekissa, josko uudet toimitukset olisivat ehtineet saapua varastoon. Hätäinen jauhopeukalo voi testata omatekoista salmiakkia liottamalla lasipullossa salmiakkikarkkeja tai esimerkiksi turkinpippureita kiuhuvaan veteen. Kuva: Kinuskikissa.fi Olethan muistanut varata kalenteriisi tilaa Helsingissä pidettävälle TNK:n koulutuspäivälle? Luvassa on ajankohtaisia aiheita lääketeollisuutta koskevista asioista, erinomaisia puhujia sekä loistava tilaisuus verkostoitua ja vaihtaa kuulumisia kollegoiden kanssa. Tarkempi kuvaus koulutuspäivän ohjelmasta ilmestyy seuraavassa Farmasia-lehdessä. Vuoden Proviisori? Ehdotuksia Vuoden Proviisoriksi otetaan vastaan asti. Voit jättää oman ehdotuksesti Farmasialiiton verkkosivuilla. 10 farmasia 3/2015

11 puheenjohtajalta Pysy ajan tasalla! Farmasialiiton verkkosivuilta löytyy nykyään hyödyllinen uutispalvelu. Siirry uutispalveluun -linkki ohjaa sivulle, jossa on eri sivustoilta kerättyjä ajankohtaisia sekä arkistoituja farmasian alaan keskittyviä uutisia. Sivustolta voi myös muun muassa etsiä uutisia eri hakusanoilla ja tietyltä aikaväliltä. SANOTTUA Apteekkien neuvonta säästää kustannuksia muualta terveydenhuollosta, kun asiakkaan vaiva hoituu apteekin ohjein ja itsehoitotuottein, eikä lääkemääräystä tai lääkärikäyntiä tarvita. Kirsi Kvarnström ja Marja Ritala Helsingin Sanomien Vieraskynä Kirsi Kvarnström Terveysteknologia tulee, olemmeko valmiita? Onko teknologian kehitys uhka vai mahdollisuus alallemme, kysyivät ensimmäisen vuoden farmasian opiskelijat ollessani vastikään Tulevaisuuden lääkehuolto -paneelissa farmasian tiedekunnassa Helsingissä. Teknologian kehittyminen, robotisaatio ja 3D-tulostus huolettivat tulevia farmasisteja. Löytyykö meille tulevaisuudessa töitä? Teknologian kehittyminen on hyvä asia. Lääkehoito on viimeisen sadan vuoden aikana kehittynyt voimakkaasti, ja sairaudet, joihin ei ennen ollut parannuskeinoa, ovat nykyään parannettavissa. Teknologian kehittyminen vapauttaa farmaseuttien ja proviisorien työpanosta entistä enemmän farmasian asiantuntijuuden hyödyntämiseen, kun logistiset ja rutiinimaiset tehtävät voidaan hoitaa teknologian keinoin. Toisaalta teknologian kehittyminen luo myös haasteita siirtäen painopistettä erilaisten terveysteknologisten sovellusten antamien tulosten tulkintaan perinteisemmän asiakasneuvonnan sijaan. Farmasistien rooli tulee varmasti muuttumaan, mutta myös asiakkaan ja kuluttajan rooli muuttuu osana terveysteknologian kehitystä. Kuluttaja on tulevaisuudessa kuningas myös terveydenhuollon alalla, ottaen toivottavasti entistä enemmän vastuuta omasta terveydestään muun muassa teknologian avulla. Jotta kuluttaja pystyy hyödyntämään terveysteknologiaa parhaalla mahdollisella tavalla, tarvitsee hän proviisoreita ja farmaseutteja rinnalleen terveys- ja hyvinvointisovellusten tulosten tulkitsemisessa omaan tilanteeseensa sovellettuna. Työnkuvamme tulee siten varmasti muuttumaan entistä enemmän asiakkaan tulkiksi ja valmentajaksi. Eikä ehkä olisi yhtään hullumpaa, jos apteekissa voisi tulevaisuudessa tulostaa 3D-tulostimella asiakkaalle yksilöllisen lääkkeen. Tulevaisuuden terveysteknologiset ratkaisut korostavat asiantuntijarooliamme entistä enemmän, kehitystä ei kannata pelätä. Terveysteknologian kehittyminen on farmasian alalla ehdottomasti mahdollisuus kiitos osaavien ja asiantuntevien farmaseuttien ja proviisorien. Är hälsoteknologi hot eller möjlighet för farmaceuter och provisorer, frågade första årets farmacistuderande i panelen Framtidens läkemedelsvård i Helsingfors universitet. Farmacisternas roll och arbetsuppgifter kommer att ändras i framtiden bort från logistiska arbetsuppgifter till mera specialistinriktade uppgifter. Patienterna behöver oss för att få hjälp till att tolka de olika hälsoteknologiska applikationernas resultat vad betyder det i mitt fall. Hälsoteknologins utveckling är för oss en möjlighet tack vare kunnande farmacister. farmasia 3/

12 napsitut 91 % Täydellisen rotavirusrokotesarjan oli saanut 91 prosenttia vuonna 2012 syntyneistä lapsista. lähde: thl.fi Väitös: mikroanalyysisiru nopeuttaa lääkeaineiden havaitsemista Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan Nina Nordman rakensi väitöstyössään ohuen, muutaman neliösenttimetrin suuruisen mikroanalyysisirun, joka esikäsittelee ja erottelee näytteen lyhyessä ajassa ennen massaspektrometrista analyysia. Sirun avulla voidaan saada esimerkiksi virtsanäyte käsiteltyä bio- ja lääkeaineanalyysiä varten alle kymmenessä minuutissa. Mikroanalyysisiruja voidaan hyödyntää esimerkiksi lääkeainemetabolian tutkimisessa tai eri proteomiikan sovelluksissa. Lähde: helsinki.fi/farmasia ORIONIN TUTKIMUSSÄÄTIÖN APURAHAT VUODELLE 2016 JULISTETAAN HAETTAVIKSI Apurahat myönnetään lääketieteen, eläinlääketieteen, farmasian sekä niihin liittyvien luonnontieteiden, kuten kemian ja fysiikan, aloille 1) nuorille tutkijoille (ei väitelleille) tieteellistä tutkimustyötä varten (suuruudeltaan enintään euroa) sekä 2) äskettäin ( lukien viiden vuoden sisällä) väitelleille tutkimustyön jatkamiseen (suuruudeltaan enintään euroa). Apurahoja voidaan myöntää myös ulkomailla tehtävää tutkimustyötä varten. Säätiö ei kuitenkaan jaa pelkkiä matka-apurahoja esim. kongresseihin. Pienet apurahat (enintään euroa) ovat aina henkilökohtaista apurahaa. Hakemus toimitetaan sähköisellä hakemuslomakkeella, joka on Orionin kotisivulla fi. Hakemus laaditaan suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Liitteitä ja suosituskirjeitä ei käsitellä. Kumpaakin apurahaa voi yksittäinen henkilö saada korkeintaan kahdesti. Apurahansaajien eläkevakuuttaminen on toteutettu vuoden 2009 alusta maatalousyrittäjän eläkelain mukaisesti. Lain mukaan vakuutusvelvollisuus koskee kaikkia niitä Suomessa asuvia apurahansaajia, jotka ovat saaneet Suomesta myönnetyn työskentelyapurahan vuonna 2009 tai sen jälkeen. Lisätietoa saa Maatalousyrittäjien Eläkelaitoksesta Hakuaika päättyy Päivityksiä jätettyihin hakemuksiin ei käsitellä. Päätökset apurahojen saajista tehdään vuoden 2015 aikana ja myönnetyt apurahat maksetaan saajan tilille ennen vuoden 2015 loppua. Yhteydenottoihin vastaa tutkimussäätiön asiamies Kari Kantola, puhelin Orionin Tutkimussäätiön hallitus 12 farmasia 3/2015

13 maailmalta FIP World Congress 2015: Food for thought Suosituksia ibuprofeenista Euroopan lääkeviraston lääketurvallisuuden riskinarviointikomitean (PRAC) arvioinnin mukaan suuriin ibuprofeeni-annoksiin (2 400 mg/ vrk tai enemmän) liittyy hieman lisääntynyt riski saada esimerkiksi sydäninfarkti tai aivohalvaus. Lisääntynyttä riskiä sydän- ja verenkiertojärjestelmän haittoihin ei todettu pienemmillä annoksilla (korkeintaan mg/vrk). PRAC suositteleekin, että mg /vrk tai suurempia ibuprofeeni-annoksia pitäisi välttää potilailla, joilla on vakava sydän- tai verenkiertohäiriö. Lisäksi pitkäaikaista hoitoa etenkin suurilla ibuprofeeni-annoksilla tulee harkita myös niillä potilailla, joilla on muita sydän- ja verenkiertojärjestelmään kohdistuvia riskitekijöitä, kuten korkea verenpaine tai diabetes. Lähde: fimea.fi OIKAISU Farmasian edellisessä numerossa 2/2015 julkaistun artikkelin "Onko Myrkytystietokeskuksessa?" kainalojutussa kerrotaan virheellisesti, että lääkehiilitablettien annostelu on 4 tablettia per 10 painokiloa. Oikea annostelu on 4 kappaletta jokaista painokiloa kohti, eli esimerkiksi 10-kiloiselle lapselle 40 tablettia. Pahoittelemme virhettä. W hat s in store at this year s World Congress of Pharmacy and Pharmaceutical Sciences? For exaple this. Patients are always being told to take this medicine before food, this medicine with food or that medicine after food. But how many pharmacists actually stop to think about exactly how food impacts on the effects of medicines? A session entitled To eat or not to eat: how does food impact on drug efficacy? will look at the issues. Speaker Abdul Basit, from University College London, says: Gastrointestinal physiology is dynamic and complex at the best of times and a multitude of known variables can affect overall bioavailability of drugs delivered via the oral route. Yet while the influences of food and beverage intake have been extensively documented in the wider literature, specific information on their effects remains sporadic. Fellow speaker Giovanni Pauletti, associate professor at the University of Cincinnati, will delve into how food components affect drug solubility. He says: As many of today's drugs exhibit limited aqueous solubility, the presence, or absence, of specific food components has the potential to dramatically impact on rate and extent of absorption from the gastrointestinal tract. Consequently, patient counselling regarding the appropriate timing of prescribed drug regimens with food is vital to assure desired therapeutic responses. On the session menu will be food-drug interactions, the effect of high fat meals on oral availability of drugs with low aqueous solubility, how drug absorption is affected by nutrients and why counselling to ensure effective drug management is important. The 2015 World Congress of Pharmacy and Pharmaceutical Sciences will take place in Germany. It offers 230 hours of sessions given by 220 experts from 40 different countries. There is much of interest to community pharmacists at this year's congress and if the above has whetted your appetite Düsseldorf is the place to be from 29 September to 3 October. Find out more at Text International Pharmaceutical Federation (FIP) farmasia 3/

14 Dosiksen toimituskunta esittäytyy Farmasialiiton julkaisema Dosis on ainoa suomenkielinen tieteellinen julkaisusarja farmasian alalla. Vuoden alussa Dosiksen ulkoasu päivitettiin, ja samalla julkaisu muuttui sähköiseksi. A. Mikä on parasta järjestäytymisessä toimivaan ammattijärjestöön? B. Mikä on oman sektorin seuraava tärkeä ja vahvin kehityssuunta? Marja Airaksinen FaT, sosiaalifarmasian professori, Helsingin yliopisto, Dosiksen päätoimittaja A Verkostoituminen, oman alan kehitykseen vaikuttaminen. B Dosis antaa mahdollisuuden tarkastella ajankohtaisia aiheita ja ilmiöitä syvällisemmin kuin muissa farmasian ammatillisissa julkaisuissa. Sisältö on pyritty suunnittelemaan siten, että se soveltuisi oman ammattitaidon ylläpitoon ja tietojen päivittämiseen sekä antaisi taustoja ajankohtaisille lää- C. Kuva Petri Laurila Mikä on paras onnistumisen kokemus omalla työuralla liittyen Dosikseen? D. Mitä teen seuraavaksi? kehuoltoa koskettaville asioille. Dosis tarjoaa myös foorumin nuorille tutkijoille, opiskelijoille sekä erilaisia ammatillisia täydennyskoulutusohjelmia suorittaville julkaista opinnäyte- ja projektitöistä työstettyjä artikkeleita. C Dosiksen 30-vuotisjuhlanumeron työstäminen. Siihen tehtiin laaja koonti meneillään olevista lääkealan tutkimushankkeista. Oli hienoa, nähdä, kuinka paljon ja kuinka monipuolista tutkimusta on käynnisssä. Olin erityisen ilahtunut siitä, että niin moni tutkimusryhmä oli valmis käyttämään aikaansa ja osallistumaan juhlanumeron tekemiseen. Toisena onnistumisena voisin mainita Dosiksen siirtymisen Terveysportin kautta luettavaksi. Se on ratkaisevasti lisännyt lehden ja siinä julkaistun tiedon saatavuutta. Myös Dosiksen sisällyttäminen EVO-rahoituspisteitä kerryttäviin lehtiin oli hieno virstanpylväs aikanaan. D Meillä on hieno toimituskunta Dosiksessa ja haluaisin allokoida hieman enemmän aikaani lehden toimittamiseen yhteistyössä toimituskunnan kanssa. Markus Forsberg FaT, farmakologian professori, Itä-Suomen yliopisto A Farmasian ammattilaisten aseman vahvistaminen, suomalaisen farmasian kehittäminen ja verkostoituminen. B ajankohtaisena käytännöllistieteellisenä julkaisuna Dosis tarjoaa erittäin helpon tavan seurata suomalaisen farmasian tutkimuksen trendejä ja saavutuksia. Dosiksella on suuri rooli viimeisimmän tiedon siirtä- 14 farmasia 3/2015

15 misessä jatkotutkimusideoiksi ja käytännön sovelluksiksi. Katsausten avulla myös on helppo päivittää omia tietoja. Viime vuosina Dosiksen sisältö on monipuolistunut ja luettavuus parantunut. C Paras kokemus on teemanumeron Translationaalinen lääketutkimus ja -kehitys (1/2012) kokoaminen. D Kirjoitan asiantuntijalausunnon. Inka Puumalainen FaT, johtaja (koulutus, tutkimus, yhteiskuntasuhteet), YA A Ammattikunnan yhtenäisyyden ja kollegiaalisuuden edistäminen. B Ainoa suomenkielinen farmasian tiedelehti, tärkeä julkaisukanava ajankohtaisille tieteellisille artikkeleille, mahdollisuus nostaa tärkeitä tiedepoliittisia aiheita keskusteluun. Dosis on kehittynyt alan mukana ja seurannut ajan trendejä. C Viime vuoden juhlasymposium oli hienoa tapahtuma, ja toivottavasti siitä tulee perinne! Anneli Ritala-Nurmi FaT, dosentti, johtava tutkija Teknologian tutkimuskeskus VTT A Turvallisuuden tunne siitä, että sinusta ja eduistasi pidetään huolta. B Lehdestä saa hyvän läpileikkauksen farmasian alan tutkimukseen sekä koko alan kehitykseen. Mielestäni Dosis on aina ollut erittäin tasokas julkaisu ja pysynyt terävästi ajan hermolla siitä kirjoitetaan, mistä puhutaan työpaikoilla ja alan tapahtumissa. C Olen porukan noviisi, joten jo mukaan pääseminen toi hienon onnistumisen tunteen. Paras kokemus on ollut 30-vuotisjuhlanumeron tekeminen sekä siihen liittyvä juhlaseminaari. D Lähetän artikkelista saadut kommentit kirjoittajalle ja kirjoitan jutun yhdessä kollegan kanssa SmartCellprojektista. Nina Katajavuori FaT, yliopistopedagogiikan dosentti, pedagoginen yliopistonlehtori A Voi vaikuttaa yhdessä tavoitteellisesti alan kehitykseen ja saada ammatillista tukea. B Dosis tekee näkyväksi alan viimeisintä monipuolista tutkimusta. Lehti on uudistunut ja pysynyt ajankohtaisena vuosien aikana. C Ajankohtainen, uudistuva ja eteenpäin menevä, lukijoita kiinnostava ja puhuttava julkaisusarja. Dosiksen siirtyminen Terveysportin kautta luettavaksi. D Jatkan toimintaa ja ideointia hyvän lehden saamisen eteen. Pekka Suhonen FaT, yksikön päällikkö, Lääkevalmisteiden arviointi, Fimea A Ammatillinen tuki eri muodoissa. B Farmasisteja kiinnostavan tiedon jakaminen. Dosis on pysynyt hyvin ajan hermolla tarjoten muuttuvan työelämän tarpeisiin hyvin sopivaa tietoa ja tukea. C Sellaisten lukukokemusten tarjoaminen Dosiksen lukijoille, joista ihmiset ovat jääneet keskustelemaan. D Rakennan perusteita valmiiksi tulevia työelämän haasteita varten! Kirsi Kvarnström proviisori, Farmasialiiton puheenjohtaja A Turvaverkko yllättävien tilanteiden varalle. Farmasialiitto valvoo ja vaikuttaa, jotta jäsen voi keskittyä omaan uraan. Ammatillinen ja kollegiaalinen yhteisö. B Dosiksella on suuri merkitys farmasian alalle. Sen tavoitteena on toimia julkaisukanavana farmaseuttiselle ja lähialojen tutkimustoiminnalle, toimia koulutuskanavana alan asiantuntijoille ja opiskelijoille sekä edistää koko farmasian alan yhtenäisyyttä. Dosiksessa julkaistaan nykyisin alkuperäisiä tutkimusraportteja, kirjallisuuskatsauksia, väitöskirjakatsauksia, asiantuntijapuheenvuoroja, kokousraportteja ja kirjaesittelyjä, ja sitä käytetään myös yliopistoissa farmasian opetuksessa. Dosis on lunastanut paikkansa arvostettuna tieteellisenä farmasian alan julkaisuna. C Dosiksen 30-vuotissjuhlaseminaari viime marraskuussa oli onnistunut ja hieno tilaisuus. Oli ilo ja kunnia saada olla siinä mukana. D Tulin juuri Dosiksen toimituskunnan kokouksesta. Kokous oli todella antoisa ja innostava, niin kuin aina kiitos ihanien toimituskuntalaisten. Joni Palmgrén FaT, emba, Sairaala-apteekkari, Satakunnan sairaanhoitopiiri A Ammattijärjestö julkaisee ainoaa farmaseuttista tieteellistä julkaisua Suomessa. B Farmasia tarvitsee oman tieteellisen lehden, ja lehti lisää ja ylläpitää ammatillista osaamista sekä identiteettiä. Dosis on kehittynyt suomalaisen farmasian alan mukana ja seurannut farmasian alan kehitystä. Monet Dosiksessa julkaistut tutkimukset ja katsaukset edustavat ajankohtaisia aiheita, esimerkiksi teemanumerot. C Dosis -julkaisut hyväksytään valtion tutkimusrahoituksen pistelaskentaan, joten sairaanhoitopiirit tai ERVA-alueet saavat myös tutkimuspisteitä Dosis-julkaisuista. Kun sairaala-apteekin tutkimuksia on julkaistu Dosiksessa, olemme myös onnistuneet saamaan valtion tutkimusrahoitusta sairaala-apteekkiin, jonka myötä voimme toteuttaa taas lisää tutkimushankkeita. D Kesän odotus on mielessä ja työt painavat, mutta viimeistelemme jo seuraavaa käsikirjoitusta ehkä Dosikseen lähetettäväksi. farmasia 3/

16 Osastofarmaseutti Anna Kosola on tehnyt paljon työtä potilasturvallisuuden kehittämiseksi. Yhdessä potilaan parhaaksi 16 farmasia 3/2015

17 Potilasturvallisuus on yhteinen velvollisuus, painottaa osastofarmaseutti Anna Kosola. Tavoitteen saavuttamisen takana on moniammatillinen yhteistyö ja itsensä jatkuva kehittäminen. Teksti HANNA OJANPÄÄ Kuvat VESA TYNI Potilasturvallisuuden toteutumiseksi on hyviä ja käypiä määreitä, mutta Kirkkonummen terveyskeskuksen akuuttiosastolla työskentelevälle osastofarmaseutti, sairaanhoitaja Anna Kosolalle yksi nousee yli muiden. Ennen kaikkea potilaturvallisuus on moniammatillista yhteistyötä potilaan parhaaksi. Ilmiönä se lähtee organisaation johdosta ja henkilökunnalle annettavasta mahdollisuudesta kehittää työtään, Kosola tiivistää. Työssään paljon nähneenä Kosola ei lähde nostamaan yhtä potilasryhmää toista tärkeämmäksi. Sen sijaan hän korostaa, että potilasturvallisuus koskettaa kaikkia vauvasta vaariin koko sosiaali- ja terveydenhuollossa: Jokaisella on oikeus turvalliseen ja laadukkaaseen hoitoon. Suomessa on edistytty pitkälle potilasturvallisuuden kehittämisessä, ja Kirkkonummen terveyskeskus on siinä työssä maan kärkijoukkoa, Kosola iloitsee. Arvioiden mukaan joka kymmenes potilas kokee Suomessa jonkinasteista haittaa hoitonsa aikana. Kosolan mukaan sähköinen raportointi mahdollistaa vaaratapahtumien kirjaamisen anonyymisti. Kerätty ja käsitelty tieto auttaa kehittämään prosesseja ja ennaltaehkäisemään vahinkoja. Kokemansa perusteella hän painottaa, että virheitä sattuu, mutta avoin työilmapiiri ei syyllistä. Yksilönäkökulmassa etsitään syyllistä ja kysytään kuka teki. Systeeminäkökulmassa kysymys kuuluu miksi. Ei kahta ilman kolmatta Kosola on ensimmäiseltä ammatiltaan sairaanhoitaja. Valmistumisen jälkeen vuonna 1996 hän lähti Lontooseen töihin. Pari vuotta kului töissä ortopedisellä osastolla Homerton Hospitalissa, kunnes kotimaa ja farmasian opinnot kutsuivat. Olin kuitenkin oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Suomessa työtifarmasia 3/

18 lanne oli tuolloin huono, ja minä puolestani olin nuori ja vapaa, Kosola naurahtaa. Mutta sitten halusin opiskella lisää. Farmasia oli kiinnostanut minua aina ja olin päässyt läheltä seuraamaan työtä, kun olin ollut äitini apteekeissa kiire- ja kesäapulaisena. Kosola tunnustaa, että hänellä on selvä sukurasite terveydenhoitoalasta: äiti on nyt jo eläkkeellä oleva apteekkari, isä lääkäri ja mummo farmaseutti. Kotona annettiin myös ymmärtää lääkäriuran toiveet. Olin kuitenkin uppiniskainen ja seurasin omaa haavettani. Äitini yritti saada veljenikin alalle mukaan, mutta ei onnistunut heidän kohdallaan. Valmistuttuaan farmaseutiksi Kosola vietti seuraavat kuusi vuotta avoapteekissa, viisi vuotta Espoon Leppävaarassa ja vuoden Kirkkonummella. Erikoistumisala löytyi haavahoidosta. Sairaalaympäristö kuitenkin veti puoleensa, ja Kosola suoritti osastofarmasian erikoispätevyyden työn ohella vuonna Olin viisi vuotta HUS:ssa osastofarmaseuttina hematologian osastolla. Tuo aika opetti minulle paljon, ja saimme luotua lääkehoitoprosessiin monia hyviä käytäntöjä, Kosola muistelee. Minulla oli sielläkin onni työskennellä hyvässä työyhteisössä, ja kävimmekin yhdessä raskaita asioita läpi. Osastollamme oli vakavasti sairaita potilaita ja jouduimme työyhteisönäkin kohtaamaan paljon surua. Kirkkonummen terveyskeskuksessa Kosola aloitti vuonna Samaisena vuonna hän suoritti potilasturvallisuusvastaavan opinnot, jotka on tarkoitettu kaikille hoitotyötä tekeville; lääkäreille, sairaanhoitajille, farmaseuteille, proviisoreille. Vastaavaa opintokokonaisuutta ei ole tällä hetkellä tarjolla. Kosola ei halua nimittää itseään pioneeriksi, mutta myöntää olevansa aidosti innostunut työstään. Usein sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta minä näen asian juuri päinvastoin. Minulla on itseni kehittäminen jatkuvasti mielessä. Potilasturvallisuus ei ole projekti vaan velvollisuus. Tällä hetkellä Kosola harkitsee vakavasti hakemista sairaala- ja terveyskeskusfarmasian erikoisopintoihin. Kokonaisuus kestäisi työn ohella kolme vuotta. Lääkelogistiikasta lähemmäs potilasta Perinteisesti osastoilla on totuttu lääkäri sairaanhoitaja-tiimiin. Kosola arvelee, että osastofarmaseuttien voi joskus olla haastavaa löytää oma paikkansa. Potilasturvallisuus ei ole projekti vaan velvollisuus. 18 farmasia 3/2015

19 ANNA KOSOLA, 40 Sairaanhoitaja 1996, farmaseutti 2002 Haavahoidon erikoistumisopinnot 2007; osastofarmasian erityispätevyys 2010; potilasturvallisuusvastaavan erikoistumisopinnot 2013 Osastofarmaseutti, Kirkkonummen terveyskeskus Naimisissa, kaksi poikaa Harrastukset: lenkkeily, mökkeily, veneily, puutarhanhoito Yksi tärkeä tehtävämme on olla läsnä, osastofarmaseutti Anna Kosola kertoo. Osastofarmaseutit ovat melko uusi ammattiryhmä, eikä roolimme ole vielä kaikille selvä: mitä osaamme ja mitä lisäarvoa voimme tuoda. Osastofarmasia nähdään osittain edelleen logistisena apuna lääkkeiden tilaamisessa ja jakamisessa mitä se toki myöskin on. Mutta tämä ei saisi estää näkemästä, että osastofarmaseutti on yksi tiimin jäsen ja voi tuoda potilaan hoitoon omaa asiantuntijuuttaan ja lääkehoidon osaamista. Yleisellä tasolla Kosola pitää farmasiaa monipuolisena ja sopivan haastavana alana. Meiltä itseltämme tarvitaan näkyvyyttä, luottamusta ja vankkaa halua kehittää farmasiaa osana terveydenhuollon moniammatillista toimintaa, hän kiteyttää. Jatkuva itsensä kehittäjä Omaa työpaikkaansa Kosola ei voi kyllin kiittää siitä, kuinka hyvin siellä on ymmärretty moniammattilisuuden arvo. Tiivis yhteistyö kattaa kotisairaanhoidon, lääkärit, hoitajat sekä palvelutalojen ja hoivakotien työntekijät, farmasistit, fysioterapeutit, toiminta- ja ravitsemusterapeutit ja sosiaalityöntekijät unohtamatta potilasta itseään ja hänen omaisiaan. Olemme myös mukana Fimean moniammatillisessa verkostossa. Moniammatillinen yhteistyö on laadukkaan hoidon perusta. Jokainen ammattiryhmä on potilaan hoidossa tärkeä tuoden omaa tietämystään ja osaamistaan yhteisen tavoitteen eli potilaan laadukkaan ja turvallisen hoidon saavuttamiseksi. Kosola itse arvioi päivittäin potilaiden lääkehoitoon liittyviä asioita yhdessä hoitajien ja lääkärien kanssa. Hänen työpaikaltaan, Kirkkonummen pääterveysasemalta, jaetaan koko kunnan lääkkeet. Työviikostaan Kosola on akuuttiosastolla kolme ja puoli päivää ja puolitoista päivää Lehmuskartanon hoivakodissa. Aikaisemmin olin Lehmuskartanossa päivän viikossa, mutta nyt päivitämme lääkehoidon prosesseja ja olen siellä puoli päivää lisää. Keskustelemme hoitajien ja omaisten kanssa potilaan tilasta, onko lääkitys kohdallaan ja onko lääkemuoto oikea. Yksi tärkeä roolini on olla läsnä. Työn ohella Kosola on kouluttanut ja luennoinut lääkitysturvallisuudesta oman organisaation lisäksi HUS:ssa, ammattikorkeakouluissa sairaanhoidon opiskelijoille sekä lähihoidon opettajille Palmeniassa. Vuoden vaihteesta hän on toiminut myös pilottiryhmässä lääkehoidon mentorina sairaanhoitajalle. Tarkoituksena on jakaa kokemuksia ja kehittää luottamuksellista ilmapiiriä. Tämä kaikki antaa työlleni vielä lisää imua, Kosola riemuitsee. Tykkään työstäni kovasti! farmasia 3/

20 20 farmasia 3/2015

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

SÄHKÖISEN LÄÄKEMÄÄRÄYKSEN MUUTOKSIA JA TOIMINTAMALLIN TARKENTAMINEN 01.11.2015 ALKAEN

SÄHKÖISEN LÄÄKEMÄÄRÄYKSEN MUUTOKSIA JA TOIMINTAMALLIN TARKENTAMINEN 01.11.2015 ALKAEN Ohje 8/2015 1(5) SÄHKÖISEN LÄÄKEMÄÄRÄYKSEN MUUTOKSIA JA TOIMINTAMALLIN TARKENTAMINEN 01.11.2015 ALKAEN Kohderyhmät Voimassaoloaika Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarjoajat Yksityisen

Lisätiedot

Lääkelain keskeiset muutokset pykälistä käytäntöön. Farmasian Päivät 2010 Eija Pelkonen Fimea

Lääkelain keskeiset muutokset pykälistä käytäntöön. Farmasian Päivät 2010 Eija Pelkonen Fimea Lääkelain keskeiset muutokset pykälistä käytäntöön Farmasian Päivät 2010 Eija Pelkonen Fimea Taustaa 08.2007 Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman apteekkityöryhmän muistio 03.2008 Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

LÄÄKEINFORMAATIOVERKOSTO TUTKIMUSTYÖRYHMÄ JÄSENTEN ILMOITETUT SIDONNAISUUDET, KAUSI

LÄÄKEINFORMAATIOVERKOSTO TUTKIMUSTYÖRYHMÄ JÄSENTEN ILMOITETUT SIDONNAISUUDET, KAUSI LÄÄKEINFORMAATIOVERKOSTO TUTKIMUSTYÖRYHMÄ JÄSENTEN ILMOITETUT SIDONNAISUUDET, KAUSI 2015 2017 Nimi (ilmoituspäivämäärä) Toiminnan tyyppi Ilmoitetut sidonnaisuudet Kirsti Laitinen (5.1.2015) Jaana Martikainen

Lisätiedot

9.12.2010 Dnro 2712/03.01.01/2010

9.12.2010 Dnro 2712/03.01.01/2010 Ohje 2/2010 1 (5) 9.12.2010 Dnro 2712/03.01.01/2010 Lääkkeiden haittavaikutusten ilmoittaminen Kohderyhmät Lääkkeen määräämiseen tai toimittamiseen oikeutetut henkilöt Voimassaoloaika Ohje tulee voimaan

Lisätiedot

Lääkkeiden turvallisuus

Lääkkeiden turvallisuus Lääkkeiden turvallisuus Lääke tulee markkinoille Myyntiluvan saamiseksi turvallisuus ja tehokkuus on osoitettava Haittavaikutusrekisteri Fimea ylläpitää lääkkeiden haittavaikutusrekisteriä Ilmoituksia

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Lääkehoidon tulevaisuus kotihoidossa. Anne Kumpusalo-Vauhkonen 15.3.2012

Lääkehoidon tulevaisuus kotihoidossa. Anne Kumpusalo-Vauhkonen 15.3.2012 Lääkehoidon tulevaisuus kotihoidossa Anne Kumpusalo-Vauhkonen 15.3.2012 Taustalla Suomessa tehdyt lääkepoliittiset linjaukset 1) Turvallinen lääkehoito Oppaita 2005: 32: Valtakunnallinen opas lääkehoidon

Lisätiedot

Moniammatillisen verkoston toiminta

Moniammatillisen verkoston toiminta Moniammatillisen verkoston toiminta Antti Mäntylä, kehittämispäällikkö Järkevää lääkehoitoa seminaari terveydenhuollon toimijoille Moniammatilliset toimintatavat käyttöön arjen työhön Helsinki 9.4.2014

Lisätiedot

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.

Lisätiedot

LÄÄKEHOIDON EPÄTYYPILLISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELEVIEN LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN LÄÄKEINFORMAATIOTARPEET JA -LÄHTEET. Elina Ottela Asiantuntija

LÄÄKEHOIDON EPÄTYYPILLISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELEVIEN LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN LÄÄKEINFORMAATIOTARPEET JA -LÄHTEET. Elina Ottela Asiantuntija LÄÄKEHOIDON EPÄTYYPILLISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELEVIEN LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN LÄÄKEINFORMAATIOTARPEET JA -LÄHTEET Elina Ottela Asiantuntija Tutkimuksen taustaa Gradun tekijä Leena Pakarainen Helsingin

Lisätiedot

LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMINEN CLOSED LOOP- PERIAATTEELLA

LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMINEN CLOSED LOOP- PERIAATTEELLA LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMINEN CLOSED LOOP- PERIAATTEELLA Tuija Kallio Päivystyksen ylilääkäri Tietohallintoylilääkäri ESSHP LÄÄKITYKSESSÄ TAPAHTUVAT POIKKEAMAT =Lääkehoitoon liittyvä, suunnitellusta tai sovitusta

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkehuollon kehittäminen Keskitetty vai hajautettu malli Joni Palmgrén (FaT) vt. SataDiag liikelaitoksen johtaja Sairaala-apteekkari

Sairaaloiden lääkehuollon kehittäminen Keskitetty vai hajautettu malli Joni Palmgrén (FaT) vt. SataDiag liikelaitoksen johtaja Sairaala-apteekkari Sairaaloiden lääkehuollon kehittäminen Keskitetty vai hajautettu malli Joni Palmgrén (FaT) vt. SataDiag liikelaitoksen johtaja Sairaala-apteekkari sivu 2 Sairaaloiden lääkehuollon kehittäminen, keskitetty

Lisätiedot

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ?

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? THM M Mustajoki Sairaanhoitajan käsikirjan päätoimittaja - MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? M Mustajoki 290506 1 Miksi? Kaikilla potilas(!) ja sairaanhoitaja - sama tieto Perustelut

Lisätiedot

Apteekkiluvan hakeminen. Anna von Bonsdorff-Nikander Yliproviisori, FaT Lääkealan toimijoiden valvonta Luvat ja tarkastukset -yksikkö

Apteekkiluvan hakeminen. Anna von Bonsdorff-Nikander Yliproviisori, FaT Lääkealan toimijoiden valvonta Luvat ja tarkastukset -yksikkö Apteekkiluvan hakeminen Anna von Bonsdorff-Nikander Yliproviisori, FaT Lääkealan toimijoiden valvonta Luvat ja tarkastukset -yksikkö Hakisinko vai olisinko hakematta? Harkitse, mitä haet Ovatko paikkakunta,

Lisätiedot

Curriculum Vitae 2016

Curriculum Vitae 2016 Curriculum Vitae 2016 Enni Annika Kiiski (os. Sjöblom) Proviisori, yliopisto-opettaja, jatko-opiskelija Farmasian tiedekunta, HY Farmakologian ja lääkehoidon osasto Kliinisen farmasian ryhmä / Sosiaalifarmasia

Lisätiedot

Lääkeinformaation koordinaatioryhmä: Fimean esitys koordinaatioryhmän kokoonpanoksi

Lääkeinformaation koordinaatioryhmä: Fimean esitys koordinaatioryhmän kokoonpanoksi Lääkeinformaation koordinaatioryhmä: Fimean esitys koordinaatioryhmän kokoonpanoksi Lääkeinformaatiofoorumi käyttäjät ja tuottajat 11.5.2012 Katri Hämeen-Anttila Kehittämispäällikkö Lääkehoitojen arviointi

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

Fimea ja Moniammatillinen verkosto ikäihmisten lääkkeiden käytön järkeistämiseksi. Pertti Happonen

Fimea ja Moniammatillinen verkosto ikäihmisten lääkkeiden käytön järkeistämiseksi. Pertti Happonen Fimea ja Moniammatillinen verkosto ikäihmisten lääkkeiden käytön järkeistämiseksi Pertti Happonen valvoo ja kehittää lääkealaa väestön terveydeksi Organisaatio 31.8.2012 Ylijohtaja Sinikka Rajaniemi Strateginen

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Reumaliiton tavoitteena on saada reumasairaille oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla.

Reumaliiton tavoitteena on saada reumasairaille oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla. 19.3.2015 Reumaliiton tavoitteena on saada reumasairaille oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla. LIITON TOIMINTA-AJATUS KITEYTETTIIN 14.9.2015 REUMALIITON JA

Lisätiedot

Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin?

Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin? Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin? Antti Mäntylä, kehittämispäällikkö 19.3.2015 Järkevän lääkehoidon toteutumisen

Lisätiedot

Fimea valvovana viranomaisena Eeva Leinonen Yksikön päällikkö (Luvat ja tarkastukset)

Fimea valvovana viranomaisena Eeva Leinonen Yksikön päällikkö (Luvat ja tarkastukset) Fimea valvovana viranomaisena Eeva Leinonen Yksikön päällikkö (Luvat ja tarkastukset) Laki Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta 24.7.2009 / 593 1 Toimiala on sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

/2013 LÄÄKKEIDEN HYVÄT JAKELUTAVAT. Määräys pp.kk.vvvv Dnro 000396/00.01.02/2013. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys

/2013 LÄÄKKEIDEN HYVÄT JAKELUTAVAT. Määräys pp.kk.vvvv Dnro 000396/00.01.02/2013. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys Määräys pp.kk.vvvv Dnro 000396/00.01.02/2013 /2013 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys LÄÄKKEIDEN HYVÄT JAKELUTAVAT Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Säkerhets- och utvecklingscentret

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta ja erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksesta

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta ja erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksesta Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 Valtioneuvosto kirjaamo.stm@stm.fi SUOMEN FARMASIALIITON LAUSUNTO LIITTYEN ITTYEN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEEN TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMASTA

Lisätiedot

5/2013 LÄÄKKEIDEN HYVÄT JAKELUTAVAT. Määräys 4.12.2013 Dnro 000396/00.01.02/2013. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys

5/2013 LÄÄKKEIDEN HYVÄT JAKELUTAVAT. Määräys 4.12.2013 Dnro 000396/00.01.02/2013. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys Määräys 4.12.2013 Dnro 000396/00.01.02/2013 5/2013 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys LÄÄKKEIDEN HYVÄT JAKELUTAVAT Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Säkerhets- och utvecklingscentret

Lisätiedot

Turvallinen lääkehoitoprosessi Ennakoiden potilaan parhaaksi

Turvallinen lääkehoitoprosessi Ennakoiden potilaan parhaaksi Turvallinen lääkehoitoprosessi Ennakoiden potilaan parhaaksi 4.3.2015 Karolina Peltomaa Potilasturvallisuuspäällikkö Vs. Vastuuhenkilö Kehittämispalvelut - yksikkö VSSHP HaiPro HaiPro Potilas sai toiselle

Lisätiedot

Laki laiva-apteekista

Laki laiva-apteekista Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: laiva-apteekista Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on varmistaa laivaväen mahdollisuus saada asianmukaista

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Lääkkeiden päihdekäyttö ja valvonta. Erikoissuunnittelija Elina Kotovirta, VTT III Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi

Lääkkeiden päihdekäyttö ja valvonta. Erikoissuunnittelija Elina Kotovirta, VTT III Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi Lääkkeiden päihdekäyttö ja valvonta Erikoissuunnittelija Elina Kotovirta, VTT III Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi Uusi vanha ongelma Nuorison kokeilut kodin lääkekaapista löytyvillä lääkkeillä.

Lisätiedot

Verkkoilmoituksen käyttöohje

Verkkoilmoituksen käyttöohje Potilaiden terveyden suojelu Tämä verkkoilmoituksen käyttöohje sisältää tietoa verkkoilmoituksen tietoalkioista, ulkoasusta, tulkinnasta ja toiminnoista. 1. Tietoalkiot... 2 2. Tietoalkioita täydentävät

Lisätiedot

FARENTA - KATTAVIMMAT PALVELUT LÄÄKETEOLLISUUDELLE

FARENTA - KATTAVIMMAT PALVELUT LÄÄKETEOLLISUUDELLE FARENTA - KATTAVIMMAT PALVELUT LÄÄKETEOLLISUUDELLE Ainutlaatuista synergiaa asiakkaillemme Farenta tarjoaa laajimman palveluvalikoiman ja jo yli 100 työntekijän asiantuntijuuden lääketeollisuuden tarpeisiin.

Lisätiedot

Potilasvakuutus kaikille. Hoitovirheen sattuessa kohdallesi

Potilasvakuutus kaikille. Hoitovirheen sattuessa kohdallesi Potilasvakuutus kaikille Hoitovirheen sattuessa kohdallesi Hoitovirheen sattuessa kohdallesi Jos kohdallesi sattuu hoitovirhe, sinulla voi olla oikeus korvaukseen potilasvahinkolain perusteella. Kaikki

Lisätiedot

Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012. Paavo Autere Lakimies Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus

Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012. Paavo Autere Lakimies Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012 Paavo Autere Lakimies Apteekkilupavalituksia koskeva esitys Esityksessä käsittelen Apteekkiluvan myöntämisen perusteita Lupavalitukseen

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1 Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011 Annikki Niiranen 1 Potilasturvallisuus ja laadunhallinta kehittämistyön keskiössä Johtaminen korostuu Johdon vastuu toiminnasta Henkilöstön

Lisätiedot

- Farmaseuttivaiheen opintojen tulee olla riittävän vaativat, jotta proviisoriopintoihin jatkavat

- Farmaseuttivaiheen opintojen tulee olla riittävän vaativat, jotta proviisoriopintoihin jatkavat SUOMEN FARMASIALIITON KANNANOTTO FARMASEUTIN KOULUTUSOHJELMASTA ITÄ- SUOMEN YLIOPISTON FARMASIAN LAITOKSELLE Kannanoton päälinjaukset: - Farmaseuttiopintoihin tulee muodostaa opintopolkuja, jotka mahdollistavat

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa Kuntamarkkinat, 12.9.2013 Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija EU:n direktiivi potilaan oikeuksista rajat ylittävässä terveydenhuollossa,

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Koulutettuja hammashoitajia, suun terveydenhoitoalan lähihoitajia ja suuhygienistejä sekä alan opiskelijoita edustava

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

SUOMEN FARMASIALIITON KANNANOTTO HELSINGIN YLIOPISTON FARMASIAN TIEDEKUNNALLE KOULUTUSOHJELMAUUDISTUKSESTA

SUOMEN FARMASIALIITON KANNANOTTO HELSINGIN YLIOPISTON FARMASIAN TIEDEKUNNALLE KOULUTUSOHJELMAUUDISTUKSESTA Helsingin yliopisto, Farmasian tiedekunta SUOMEN FARMASIALIITON KANNANOTTO HELSINGIN YLIOPISTON FARMASIAN TIEDEKUNNALLE KOULUTUSOHJELMAUUDISTUKSESTA Kannanoton päälinjaukset: Koulutusohjelmauudistukselle

Lisätiedot

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Yleisten apurahojen hakuohjeet Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys. Lääkkeiden hyvät tuotantotavat. Lääkelaitoksen määräys 5/2007.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys. Lääkkeiden hyvät tuotantotavat. Lääkelaitoksen määräys 5/2007. Määräys pp.kk.2012 3824/03.01.01/2012 X/2012 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys Lääkkeiden hyvät tuotantotavat Valtuutussäännökset Lääkelain (395/1987) 9 :n 3 momentti, 10 :n 3 momentti

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Sairaanhoitajaopiskelija Terhi, 21v Sairaanhoitaja Noora, 28v Allergia- ja astmahoitaja Kirsi, 34v Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Laatupäällikkö Teija, 50v Yksikönjohtaja

Lisätiedot

Kansallinen itsehoitolääkeohjelma - lääkepoliittinen tausta ja tavoitteet

Kansallinen itsehoitolääkeohjelma - lääkepoliittinen tausta ja tavoitteet Kansallinen itsehoitolääkeohjelma - lääkepoliittinen tausta ja tavoitteet Itsehoitolääkintä Suomessa nykytila ja kehittäminen / Itsehoitolääkeohjelman julkistaminen 26.1.2015 Marjo-Riitta Helle Yksikön

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Lääkkeiden korvattavuus

Lääkkeiden korvattavuus Sosiaaliturvan abc toimittajille 26.5.2011 Lääkkeiden korvattavuus Suomessa Päivi Kaikkonen yliproviisori Kela Terveysosasto 1 Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas,

Lisätiedot

Potilasturvallisuuskatsaus PTH jaosto 6.3.2014. Maijaterttu Tiainen ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori

Potilasturvallisuuskatsaus PTH jaosto 6.3.2014. Maijaterttu Tiainen ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Potilasturvallisuuskatsaus PTH jaosto 6.3.2014 Maijaterttu Tiainen ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Potilasturvallisuuden kehittäminen Sosterissa S o s t e r i n a r v o t Säädöstausta Turvallisuuskulttuuri

Lisätiedot

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin

Lisätiedot

LIITE 5. Vaaratapahtumajoukon tarkastelua ohjaavat kysymykset

LIITE 5. Vaaratapahtumajoukon tarkastelua ohjaavat kysymykset 67 (75). Vaaratapahtumajoukon tarkastelua ohjaavat kysymykset A. Kysymykset ilmoittavan yksikön (osaston) tasolla tapahtuvaan tarkasteluun YKSIKÖN VAARATAPAHTUMAT Mitä ilmoitetut vaaratapahtumat meille

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX. Erä 1058350. MTnr 0000 Myyntiluvan haltija: Lääketehdas Oy, Lääkekylä, Suomi. Vnr 39 71 65. Vnr 39 71 65. tit q.s.

ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX. Erä 1058350. MTnr 0000 Myyntiluvan haltija: Lääketehdas Oy, Lääkekylä, Suomi. Vnr 39 71 65. Vnr 39 71 65. tit q.s. ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX 12 2015 1058350 Käyt. viim.: 12 2015 Erä 1058350 Aivastux 10 mg 10 tabl. Vnr 04 36 79 Ibuprofen 400 mg Glycerol (85%) Sacchar Constit q.s. Käyttötarkoitus: Allergisen nuhan, allergisten

Lisätiedot

LÄÄKKEIDEN HYVÄT TUOTANTOTAVAT. Lääketehtaat Lääkkeitä kliinisiin lääketutkimuksiin valmistavat yksiköt. Lääkelaitoksen määräys 5/2007.

LÄÄKKEIDEN HYVÄT TUOTANTOTAVAT. Lääketehtaat Lääkkeitä kliinisiin lääketutkimuksiin valmistavat yksiköt. Lääkelaitoksen määräys 5/2007. Määräys 12.12.2012 3824/03.01.01/2012 5/2012 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys LÄÄKKEIDEN HYVÄT TUOTANTOTAVAT Valtuutussäännökset Lääkelain (395/1987) 9 :n 3 momentti, 10 :n 3 momentti,

Lisätiedot

SAIRAALAFARMASIAN TARPEET PERUSOPETUKSESSA

SAIRAALAFARMASIAN TARPEET PERUSOPETUKSESSA SAIRAALAFARMASIAN TARPEET PERUSOPETUKSESSA Lotta Tyynismaa asiantuntijaproviisori Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 lotta.tyynismaa@hus.fi SISÄLTÖ Yleistä Lääkehuollon rooli terveydenhuollossa

Lisätiedot

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys LÄÄKKEIDEN TOIMITTAMINEN EUROOPPA- LAISEN LÄÄKEMÄÄRÄYKSEN PERUSTEELLA

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys LÄÄKKEIDEN TOIMITTAMINEN EUROOPPA- LAISEN LÄÄKEMÄÄRÄYKSEN PERUSTEELLA Määräys 23.1.2014 Dnro 000493/00.01.02/2013 1/2014 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys LÄÄKKEIDEN TOIMITTAMINEN EUROOPPA- LAISEN LÄÄKEMÄÄRÄYKSEN PERUSTEELLA Lääkealan turvallisuus- ja

Lisätiedot

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: -----------------------------------------

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- 1(16) Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä Potilaan käsikirja Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- Meritullinkatu 8, Helsinki

Lisätiedot

Ehkäise päihdeongelmat ajoissa

Ehkäise päihdeongelmat ajoissa Ehkäise päihdeongelmat ajoissa Suositus päihdeongelmien ennaltaehkäisystä ja käsittelystä ja työpaikoilla Riskirajoilla? -seminaari Helsinki, 16.9.2015 Jan Schugk Elinkeinoelämän keskusliitto EK Suosituksen

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Saako lääkkeitä turvallisesti verkosta?

Saako lääkkeitä turvallisesti verkosta? Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2015 LÄÄKEALAN TOIMIJOIDEN VALVONTA Saako lääkkeitä turvallisesti verkosta? Sami Paaskoski, Liisa Näveri / Kirjoitettu 16.10.2015 / Julkaistu 13.11.2015 Lääkkeiden verkkokauppa

Lisätiedot

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 AGRONOMILIITON TIEDE- JA TUTKIMUSSÄÄTIÖ P. Makasiinikatu 6 A 8, 00130 Helsinki Puh. (09) 2511 160, faksi (09) 2511 1610 Saapunut: 1 APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 A Matka-apuraha

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN CIDESCO ry 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomessa kosmetologin ammatin edistämiseksi, valvoa alalla toimivien

Lisätiedot

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio 17.2.2015/Mona Hägglund Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutus 2014

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä

Lisätiedot

LÄÄKEHOIDON PÄIVÄ 19.3.2015 Toimiiko lääkehoitosi? - taustatietoa toteuttajille

LÄÄKEHOIDON PÄIVÄ 19.3.2015 Toimiiko lääkehoitosi? - taustatietoa toteuttajille LÄÄKEHOIDON PÄIVÄ 19.3.2015 Toimiiko lääkehoitosi? - taustatietoa toteuttajille Tähän tiedostoon on kerätty Lääkehoidon päivän toteuttajia varten erilaisia työkaluja ja ideoita, miten lääkehoidon seuranta

Lisätiedot

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus Hoitotyön Tutkimussäätiö Marjaana Pelkonen, hallituksen pj Sisällys Tausta Organisoituminen Miten

Lisätiedot

Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi

Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi 15.12.2009 1 (5) Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi Sosiaali- ja terveysministeriön opas Turvallinen lääkehoito Valtakunnallinen opas lääkehoidon toteuttamisesta

Lisätiedot

APTEEKIN KUMPPANI HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA

APTEEKIN KUMPPANI HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA APTEEKIN KUMPPANI HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA www.farentaverkko.fi www.farenta.fi FARENTA - LÄÄKEALAN JÄRKEISTÄJÄ Farenta yhdistää lääketeollisuuden asiantuntijoiden osaamisen, apteekkien farmasistien ammattitaidon

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Tutkija, maailma tarvitsee sinua!

Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

Iäkkäiden lääkehoidon ongelmakohdat

Iäkkäiden lääkehoidon ongelmakohdat Iäkkäiden lääkehoidon ongelmakohdat Pori 18.5.2015 Alli Puirava, Lääkehuollon lehtori www.proedu.fi Iäkkäillä paljon lääkkeitä ja suuret vaihtelut Vain n. 1% 75-vuotta täyttäneistä ei käytä mitään lääkettä

Lisätiedot

POTILASTURVALLISUUS JA LAATU KOUVOLAN KAUPUNGIN PERUSTURVASSA 14.9.2011

POTILASTURVALLISUUS JA LAATU KOUVOLAN KAUPUNGIN PERUSTURVASSA 14.9.2011 POTILASTURVALLISUUS JA LAATU KOUVOLAN KAUPUNGIN PERUSTURVASSA 14.9.2011 TAUSTA STM: potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä: Potilasturvallisuusstrategia vuosille 2009-2013 Tavoitteet: Potilas osallistuu

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2

Lisätiedot

Fimea kehittää, arvioi ja informoi

Fimea kehittää, arvioi ja informoi Fimea kehittää, arvioi ja informoi SELKOTIIVISTELMÄ JULKAISUSARJA 4/2012 Eteisvärinän hoito Verenohennuslääke dabigatraanin ja varfariinin vertailu Eteisvärinä on sydämen rytmihäiriö, joka voi aiheuttaa

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA

SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA Sosiaalinen media on tärkeä ja keskeinen väline ihmisten ja organisaatioiden välisessä kanssa

Lisätiedot

Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin

Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Sähköinen resepti Potilastiedon arkisto Kanta-palvelut ovat ulottuvillasi asuitpa missä päin Suomea hyvänsä. Sekä julkisen terveydenhuollon että yksityisen terveydenhuollon

Lisätiedot

Liite 2. Saate. Sairaanhoitaja. Arvoisa Työterveyshoitaja,

Liite 2. Saate. Sairaanhoitaja. Arvoisa Työterveyshoitaja, Liite 2. Saate Arvoisa Työterveyshoitaja, Olemme hoitotyön opiskelijoita Lahden Ammattikorkeakoulusta täydentämässä aiempaa opistoasteen tutkintoa AMK- tasoiseksi. Opinnäytetyömme aiheena on Seksuaaliterveyden

Lisätiedot

Farmaseuttisen henkilöstön apteekkikohtainen erä 1.5.2010

Farmaseuttisen henkilöstön apteekkikohtainen erä 1.5.2010 Farmaseuttisen henkilöstön apteekkikohtainen erä 1.5.2010 Apteekkien Työnantajaliiton koulutusaineisto apteekeille 7.5.2010 / JKK 1 Tavoitteet Apteekkikohtainen erä on tarkoitettu henkilökohtaisen hyvän

Lisätiedot

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

TYÖVOIMAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIHIN KEINONA KANSAINVÄLINEN REKRYTOINTI? AMMATTIJÄRJESTÖN NÄKÖKULMA

TYÖVOIMAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIHIN KEINONA KANSAINVÄLINEN REKRYTOINTI? AMMATTIJÄRJESTÖN NÄKÖKULMA TYÖVOIMAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIHIN KEINONA KANSAINVÄLINEN REKRYTOINTI? AMMATTIJÄRJESTÖN NÄKÖKULMA Kirsi Markkanen Kehittämispäällikkö Tehy ry 26.3.2010 1 Kansainvälisen rekrytoinnin Lähtökohtia

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA

HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA APTEEKIN KUMPPANI HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA Farenta yhdistää lääketeollisuuden asiantuntijoiden osaamisen, apteekkien farmasistien ammattitaidon ja lääkealan toimijoita tukevan Farentaverkon yhdeksi kokonaisuudeksi.

Lisätiedot

ARVIOI ALKOHOLIN KÄYTTÖÄSI 90

ARVIOI ALKOHOLIN KÄYTTÖÄSI 90 1 Yli 65-vuotias ARVIOI ALKOHOLIN KÄYTTÖÄSI 90 85 80 Mittari alkoholin käytön itsearviointiin 75 70 65 2 Tämän mittarin tarkoituksena on auttaa Sinua arvioimaan alkoholin käyttöäsi. Alkoholin käyttöä olisi

Lisätiedot

LÄÄKEHUOLLON PALVELUJEN JA KLIINISEN FARMASIAN PALVELUJEN KU- VAUS LÄÄKKEIDEN KILPAILUTUS, HANKINTA JA TOIMITUS

LÄÄKEHUOLLON PALVELUJEN JA KLIINISEN FARMASIAN PALVELUJEN KU- VAUS LÄÄKKEIDEN KILPAILUTUS, HANKINTA JA TOIMITUS 1 (5) LIITE 1 HELSINGIN KAUPUNKI LÄÄKEHUOLLON PALVELUJEN JA KLIINISEN FARMASIAN PALVELUJEN KU- VAUS LÄÄKKEIDEN KILPAILUTUS, HANKINTA JA TOIMITUS HUS-Apteekin toimittaa lääkkeitä ja lääkkeisiin rinnastettavia

Lisätiedot

APTEEKIN KUMPPANI HENKILÖSTÖHALLINNASSA

APTEEKIN KUMPPANI HENKILÖSTÖHALLINNASSA APTEEKIN KUMPPANI HENKILÖSTÖHALLINNASSA Taloudellisin ratkaisu jokaiselle apteekille Apteekin omat työntekijät muodostavat apteekille kiinteän kustannuksen, jonka osuutta liikevaihdosta tai vaikutusta

Lisätiedot

Työnjako ja. sosiaali- ja. tehtävän siirrot. terveydenhuollossa

Työnjako ja. sosiaali- ja. tehtävän siirrot. terveydenhuollossa Työnjako ja tehtävän siirrot sosiaali- ja terveydenhuollossa Yksityissektorilla työskentelevien bioanalyytikkojen ja laboratoriohoitajien koulutuspäivät 15.-16.4.2016, Tampere Mervi Flinkman, sh, TtT Työvoimapoliittinen

Lisätiedot

LÄÄKKEENMÄÄRÄÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS SUOMESSA. Johanna Heikkilä, TtT, asiantuntija

LÄÄKKEENMÄÄRÄÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS SUOMESSA. Johanna Heikkilä, TtT, asiantuntija LÄÄKKEENMÄÄRÄÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS SUOMESSA Johanna Heikkilä, TtT, asiantuntija 15.5.2014 OIKEUS OIREENMUKAISEEN HOITOON JA RAJATTUUN LÄÄKKEENMÄÄRÄÄMISEEN (L433/2010) Oireenmukainen hoito 23a

Lisätiedot

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Moniammatillisuus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Rakenteiden uudistaminen: Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Lisätiedot

ZEF Arviointikone. Parhaat arvioinnin tulokset

ZEF Arviointikone. Parhaat arvioinnin tulokset ZEF Arviointikone Parhaat arvioinnin tulokset Valmiit sovellukset - Työyhteisön hyvinvointi - Asiakastyytyväisyys - Riskiarvioinnit - Laatuarvioinnit - Strategia-arvioinnit - Innovaatioarvioinnit - Mielipidevertailut

Lisätiedot