EKAT:n EKSAKTI 1/2012 Sosiaalialan Korkeakoulutetut Talentia Etelä-Karjala ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EKAT:n EKSAKTI 1/2012 Sosiaalialan Korkeakoulutetut Talentia Etelä-Karjala ry"

Transkriptio

1 EKAT:n EKSAKTI 1/2012 Sosiaalialan Korkeakoulutetut Talentia Etelä-Karjala ry Kuva: Margareetta Lenruth

2 Puheenjohtajan palsta Kevät tulee, oletko valmis? Terveiset helmikuun alussa olleilta puheenjohtajien neuvottelupäiviltä! Esillä oli paljon ajankohtaista asiaa, mm. työhyvinvoinnista, varhaiskasvatus- ja sosiaalihuoltolakien uudistukset ovat parhaillaan menossa. Näistä päällimmäisenä jäi mieleen se valtava näkymätön taustatyö, jota lakien uudistamiseksi tehdään. Taustatyötä on yhteensovittaminen eri lakien kanssa sekä tilastofaktojen selvittäminen, kuten mistä asiakkuudet aiheutuvat, miten palvelujen laatua voidaan arvioida, millaisia tuen ja palvelujen tarpeita ihmisillä on vuonna 2020? Lain kirjoittaminen on varsin hidasta puuhaa, sitä tehdään useiden toimijoiden kanssa yhteistyössä pykälä kerrallaan, välillä kommentoiden, halutaan että kun laki on kerran hyvin tehty, se on sitten pitkään toimiva. Kyseltiin myös miten Talentian arvot näkyvät jäsenten arjessa? Arvothan ovat eettisyys, yhtenäisyys ja jäsenen turva. Arvelisin että sosiaalialan ammattilaiselle ainakin ammattieettisyys on ihan sisäänrakennettu ominaisuus. Yhtenäisyys arvona tuntuu olevan tällä hetkellä koetuksella Eksoten työn vaativuuden arvioinneissa, sekä suhteessa eri sosiaalialan ammattiryhmiin että muiden alojen vastaaviin arvioihin. Jäsenen turva on taas osa ammattiliiton perustehtävää, pitää jäsenpalvelut toimivina ja kouluttaa asiansa osaavia luottamusmiehiä. Uutena jäsenetuna on tullut yksityisasioiden oikeusneuvonta, josta tarkempaa tietoa jäsensivuilla. Meille on tulossa parikin isoa tapahtumaa tänä keväänä Lappeenrantaan. Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa olemme järjestäneet monena vuonna yhteisen seminaarin. Tänä vuonna teemamme aihe sijoittuu nuorisososiaalityöhön peruspalveluissa, ja on nimeltään Nuoren hyvä arki. Seminaarista lisää tämän lehden viimeisellä aukeamalla. Seminaari on maksuton, ja yhdistyksemme tarjoaa aamukahvit, ilmoittaudu ajoissa! Toinen iso tapahtuma on Talentian Ratkaisija-kiertue, joka käy tänä vuonna vain neljällä paikkakunnalla. Lappeenrannassa tavataan klo 16-20, siitä tulee vielä tarkempaa tietoa sähköpostiisi. Ohjelmassa on ajankohtaisia aiheita mm. puhetta palkasta, työmäärästä ja vaihtuvuudesta, ja eiköhän siellä näitä alueen puhututtavia asioitakin sivuta. Illallinen on heti tilaisuuden alussa ja cocktailit lopussa ja alalla työskentelevän kaverinkin voi ottaa mukaan. Nyt jos koskaan kannattaa tulla mukaan tutustumaan samalla Talentian toimiston asiantuntijoihin! Teimme kevätkokoukselle viime vuoden toimintakertomusta, ilahduttavaa oli jäsenmäärän nouseminen niin, että nyt meillä tässä alueyhdistyksessä on viimeisten päivitysten jälkeen kaikkiaan 579 jäsentä, joista opiskelijoita peräti 115. Hienoa että tämä ala kiinnostaa ja uusia työntekijöitä on tulossa, arvelen että tekemistä tulee riittämään! Muistutan että alueyhdistys on myös opiskelijoiden yhdistys, ottakaa yhteyttä, osallistukaa! Opiskelijoita kiinnostanee Talentian tekemä Vastavalmistuneiden urapolut 2011, se löytyy sähköisenä versiona Opiskeluaikana työssä olleet työllistyivät nopeimmin, ja muutenkin alan työllisyysnäkymät ovat hyvät.

3 Sosiaalialan Korkeakoulutetut Talentia Etelä-Karjala ry TOIMIHENKILÖT vuonna 2012 HALLITUS puheenjohtaja varapuheenjohtaja Mirja Silvennoinen Veikko Heikkinen Varsinainen jäsen Varajäsen 1. Hanna Huhtanen Seija Ojansuu 2. Mauno Nummela Hanna Koponen 3. Leena Häll Ilkka Keronen 4. Raija-Liisa Anttonen Petra Pusa-Soininen 5. Laura Hoikkala Maritta Soininen 6. Teija Turunen-Iloani Mia Ikonen 7. Hannele Keltanen Jenni Ryynänen 8. Leena Cederström Tuula Ravi Jäsensihteeri ja yhdysjäsenvastaava Hallituksen sihteeri Rahastonhoitaja Työtaistelupäällikkö Varatyötaistelupäällikkö Tiedotus- ja koulutusvastaava Yhteysvastaava Opiskelijavastaava Teija Turunen-Iloani Leena Cederström Tilitoimisto Abacus Veikko Heikkinen Leena Häll Mirja Silvennoinen Hannele Keltanen Jenni Ryynänen, Mia Ikonen TOIMIKUNNAT Toiminta- ja taloustyöryhmä: Mirja Silvennoinen, Veikko Heikkinen, Hannele Keltanen, Leena Häll, Raija-Liisa Anttonen Eksakti-lehden toimituskunta: Veikko Heikkinen, Mirja Silvennoinen, Teija Turunen-Iloani, Leena Cederström, Seija Ojansuu, Jenni Ryynänen Kevytenergia-työryhmä: Petra Pusa-Soininen, Mia Ikonen, Raija-Liisa Anttonen, Mauno Nummela, Hanna Koponen Palkka- ja edunvalvontatyöryhmä: Maarit Kauppinen, Hannele Keltanen, Niina Blom, Leena Häll, Veikko Heikkinen Toimihenkilöiden sähköpostiosoitteet löydät yhdistyksen kotisivuilta Yhteydenotot hallitukselle

4 Helena Vuokniemi: Aloitin Imatran kaupungin sosiaalipalveluissa vanhus- ja vammaispalveluiden johtavana sosiaalityöntekijänä. Työkokemukseni antaa minulle valmiuksia tehtävääni, kun puhutaan substanssista. Olen työskennellyt kymmenkunta vuotta vammaisjärjestössä, jossa myös vanhusten palvelut tulivat tutuksi. Kuntoutusasioihin olen perehtynyt järjestötyön lisäksi kuntoutuskeskuksessa. Muutaman vuoden työurastani olen työskennellyt mielenterveyspalveluissa. Moniammatilliset työryhmät ja toimiminen sosiaalityön ja terveydenhuollon rajapinnoilla on minulle tuttua. Myös graduni käsittelee vammaishuollon sosiaalityötä. Vanhus- ja vammaispalveluiden sosiaalityötä Imatralla Johtavan sosiaalityöntekijän virka on uusi, kuten työryhmä, jonka lähiesimies olen. Siihen kuuluvat vammais- ja vanhussosiaalityötä tekevät sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat. Heistä yksi sosiaaliohjaaja on myös omaishoidontukitiimissä, jossa hänen lisäkseen työskentelee terveydenhoitaja ja kotipalvelutiimi, jossa on kodinhoitaja ja kaksi lähihoitajaa. Vanhus- ja vammaispalveluiden sosiaalityöhön kuuluvat IsoApu -palveluohjauskeskuksen kaksi sosiaaliohjaajaa, palvelukoordinaattori ja veteraanineuvoja; viimeksi mainituilla on terveydenhuollon tutkinto. Lisäksi kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen maksupäätökset valmistelee ja tekee työryhmään kuuluva sosiaaliohjaaja. Työryhmän monipuoliset tehtävät Yhteisenä nimittäjänä työryhmän jäsenille on asiakkaiden ohjaus ja neuvonta ja kotona asumisen tukeminen. Asiakkaat tarvitsevat erityisen paljon tukea saadakseen tarvitsemiaan palveluita. Yhteistyö sekä omaisten että muiden palvelujärjestelmän toimijoiden kanssa on keskeistä. Työntekijöiltä vaaditaan erityisosaamista, jota ei peruskoulutuksessa saa. Esimerkiksi vammaispalvelun sosiaalityöntekijän "tontille" kuuluvat asunnonmuutostyöt edellyttävät tietoja ja taitoja, jotka opitaan työtä tekemällä. Imatralla voidaan käyttää teknisen toimen osaamista alkaen muutostyön suunnittelusta laskun kirjoittamiseen. Tämä prosessi on mielestäni hyvin toimivaa moniammatillista työtä. Työryhmän viranhaltijat tekevät päätöksiä, jotka perustuvat sosiaalihuolto-, omaishoito-, asiakasmaksu-, vammaispalvelu- ja erityishuoltolakiin. Itse en asiakaspäätöksiä tee, mutta lähiesimiehenä keskustelen viranhaltijan kanssa joskus ennen päätöksen tekemistä ja viimeistään silloin, kun asiakas hakee päätökseen muutosta. Esimerkiksi omaishoidon tukea on Imatralla haettu vilkkaasti sen jälkeen, kun kaupunginvaltuusto antoi ponnen, jonka mukaan omaishoidontuen palkkio myönnetään kaikille kriteerit täyttäville hakijoille. Se tarkoittaa, että tukea ei evätä määrärahan loppumisen vuoksi, vaan rahaa myönnetään tarvittaessa lisäbudjetissa. Jotkut kuntalaiset ovat tulkinneet asian niin, että tuki myönnetään kaikille hakijoille. Tästä johtuen omaishoidosta on jouduttu tekemään paljon hylkääviä päätöksiä, koska myöntämiskriteerit eivät täyty.

5 Uusia haasteita ja yhteistyötä Kehitysvammaisten palvelut erityishuolto-ohjelmineen ovat minulle nykyisen työtehtäväni vierain osa-alue. Kehitysvammahuollon osalta järjestämisvastuu on Eksotella. Imatralla on omia asumispalveluita, joita pyritään kehittämään vastaamaan tulevaisuuden tarpeita: yövalvottua asumista ja ikääntyville kehitysvammaisille sopivia asumispalveluja. Haastavasti käyttäytyville kehitysvammaisille nuorille ei myöskään tahdo löytyä palveluita. Kehitysvammahuollon osalta toivon yhteistyön tiivistymistä muiden Eksote-kuntien kanssa. Kehitysvammaisten työllistyminen on keskeistä, kun puhutaan kehitysvammaisten ihmisten osallisuudesta. Imatra on maksanut vuoden alusta 160 /kk avotyössä käyville henkilöille. Aikaisemmin korvaus oli 130. Työpaikkojen löytäminen vaatisi lisää resursointia. Imatralla on myös oma toiminta- ja työkeskus. Olen Imatran edustajana vanhusten- ja vammaisten palveluihin liittyvissä hanketyöryhmissä. Etelä-Karjala ja Kymenlaakso ovat aktiivisesti kehittäneet vanhus- ja vammaispalveluita alueellisesti, Socomin ollessa usein koordinoijana. Tämä on lisännyt asiakkaiden tasa-arvoa asuinpaikasta riippumatta ja on helpottanut viranhaltijoiden työtä. Hanketyönä aloitettu Henkilökohtaisen avun keskus Henkka on vakiinnuttamassa toimintaansa osana kuntien palvelua. Erityisen haasteen muodostaa avustajien rekrytointi. Imatralla nostettiin vuoden alusta avustajan tuntipalkkaa vastaamaan Eksoten maksamaa palkkaa osana rekrytoinnin helpottamista. Imatra ei ole vielä ottanut käyttöön palveluseteliä henkilökohtaisen avun järjestämiseksi. Kolmas sektori tärkeä yhteistyökumppani Työrupeamani järjestötyössä opetti minut arvostamaan kolmannen sektorin toimintaa. Yhteistyön lisääminen ja tehostaminen vammais-, vanhus- ja sairausjärjestöjen kanssa on mielekästä, koska sitä kautta saadaan tietoa asioista laajemmalle joukolle. Tärkeää on myös järjestöjen kuuleminen. Sieltä saa tietoa ihmisten arjesta ja siellä vastaan tulevista ongelmista. Imatralla valmistui viime vuoden lopulla vammaispoliittinen ohjelma, jonka sisällön "jalkauttamiseksi" yhteistyö tiivistyy tänä vuonna. Työn painopisteitä tulevaisuudessa

6 Vammaiset lapset perheineen tuen tarpeessa Edellä mainittujen kehitysvammaisten palveluiden ja henkilökohtaisen avun lisäksi haluan erityisesti tukea vammaisia lapsia ja heidän perheitään. Perhehoidon koordinaattori, jonka tehtävänä on kehittää lyhytaikaista perhehoitoa mm. vammaisille ja pitkäaikaissairaille lapsille, aloitti tämän vuoden alussa työnsä. Toivon, että hankkeen kautta löytyisi toimivia perhehoitajia. Imatralla lisätään kuluvana vuonna omana toimintana järjestettävää lasten lyhytaikaishoitoa. Ostopalveluita pitää käyttää harkitusti, mutta vammaisten lasten perheiden jaksamisen tukeminen on niin tärkeä asia, että siihen panostan - vaikka ostopalveluilla. Tärkeänä osana jaksamisen tukemista on myös omaishoidontukitiimi, joka antaa kotiapua perheille. Nykyinen kolmen henkilön työpanos pitää säilyttää. Ikääntyvien uudet haasteet Ikääntyvien ihmisten kotona asumisen tukemiseksi työryhmän sosiaalityöntekijät ja - ohjaajat sekä sairaanhoitaja tekevät palvelutarpeen selvityksiä ja arvioivat palvelutarvetta. Näitä käyntejä ovat mm. hyvinvointia edistävät kotikäynnit. Niiden osalta on selkeytettävä työnjako kotihoidon, terveydenhuollon ja IsoApu -palvelukeskuksen välillä. Kotihoidon kriteerit palvelun saamiseksi ovat tiukat, joten asiakkaat joutuvat entistä useammin käyttämään ostopalveluita. Palvelun ostaminen edellyttää kykyä toimia kuluttajaasiakkaana. Nämä kyvyt monilta vanhuksilta puuttuvat, joten he tarvitsevat tietoa päätöksen teon tueksi. Palvelun tuottajien valvonta on keskitetty IsoAvun palvelukoordinaattorille; siinäkin haasteet kasvavat. Imatralla palveluseteleiden käyttö on vähäistä. Seuraan palvelutarpeita ja tarvittaessa teen aloitteita setelien käyttöön ottamisesta esim. kotihoidossa. Vanhusten päihteiden käyttö lisääntyy. Päihteiden käytön haittojen ehkäisyyn sosiaalityö voi tuoda näkemyksensä vanhustyössä terveydenhuollon rinnalla. Kysehän ei ole vain terveydellisistä riskeistä vaan syrjäytymisestä ja elämänhallinnan kadottamisesta. Toinen vanhustyössä liian vähälle huomiolle jäävä asia on asiakkaiden kohtaama väkivalta. Näitä teemoja tulen pitämään esillä ja kehittämään toimintamalleja yhteistyössä yhteistyökumppaneiden kanssa. Haasteellista, mutta hallittavissa Työni on monipuolista ja haasteellista, mutta hallittavissa. Olen saanut arvokasta tukea ja kannustusta sekä esimieskollegoilta että työryhmältäni. Paljon olen oppinut, paljon on vielä opittavaa. Tärkeää on, että jokaisena aamuna, kun olen töihin tullut, olen tullut mielelläni. Helena Vuokniemi

7 Sosiaalialan Korkeakoulutetut Talentia Etelä-Karjala ry KOKOUSKUTSU / ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika: Maanantaina klo Paikka: Ravintola Majurska, Kristiinankatu 1, Lappeenranta Läsnä: Sosiaalialan Korkeakoulutetut Talentia Etelä-Karjala ry:n jäsenistö Käsiteltävät asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Kevätkokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 6. Esitetään hallituksen antama toimintakertomus vuodelta 2011 Ehdotus: Hyväksytään toimintakertomus vuodelta Esitetään hallituksen tekemä tilinpäätös vuodelta 2011 ja tilintarkastajien siitä antama lausunto Ehdotus: Hyväksytään tilinpäätös vuodelta Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä Ehdotus: Myönnetään tili- ja vastuuvapaus vuoden 2011 hallitukselle 9. Päätetään muista jäsenten kokoukselle mahdollisesti esittämistä asioista 10. Kokouksen päättäminen TERVETULOA! HALLITUS Kahvit ja pientä iltapalaa tarjolla!

8 MUISTOJA MUMMOISTA Lapsuudesta muistan naapurin pojan tokaisun: ei meillä koiraa tarvita, kun äiti kaluaa luut ja mummo haukkuu vieraat. Silloin minusta oli surullista, ettei heille tullut koiraa, mutta myöhemmin ymmärsin, ettei ihan siitä ollut kyse. Vielä 50- ja 60-luvuilla oli ihan tavallista, että vanhukset hoidettiin kotona loppuun saakka. Vanhukset osallistuivat kuntonsa ja voimiensa mukaan perheen arkeen, lapsenvahtina, tuvan lämmittäjinä tai suvun suullisen perinteen siirtäjinä. Naapurin lasten värikäs kielenkäyttö oli selvästi tuolta mummolta peräisin, kuten niin monta kylällä lentävää lausetta ja tarinaa. Omat isovanhempani asuivat omissa kodeissaan kauempana ja heitä näin lähinnä kyläillessä. Naapurin ikäihmisistä huolehdittiin päivittäin, ainakin katsomalla että piipusta nousi savu ja verhot oli vedetty pois ikkunasta. Meitä lapsia laitettiin välillä asialle naapuriin samasta syystä. Jos oli luuta oven edessä, tiesi että nyt oli naapurin mummo lähtenyt kylälle. Mummot olivat myös tarpeellista ja toivottua talkootyövoimaa perunannostoaikaan. Äitini matkusti avuksi, kun molemmat kädet paketissa tarvitsin lastenhoitoapua ja kesäisin hän mahdollisti monta vapaailtaa. Puolin ja toisin oli asioita, missä autoimme toisiamme vaikka vain puhelimen välityksellä. Jossain vaiheessa avuntarve kääntyi toisinpäin, ja äiti eli viimeiset ajat aivan ihanassa naapurikylän palvelukodissa. Sellaisen loppuelämän tahtoisi mahdollisimman monelle mummolle, ensin kotona niin kauan kuin voi olla ja sen jälkeen paikassa, jossa on lämpöä ja huolenpitoa sekä yksilöllinen kohtelu kaikessa tekemisessä. Omaiset ja vieraat olivat aina tervetulleita, eikä siellä koskaan ollut kiireen tuntua, välillä saatettiin jopa pistää tanssiksi. Kun olin itse lapsi, mummot ovat vanhoja ja vaivaisia, mutta kummasti he ovat nuortuneet tässä vuosien mittaan. Yksi koulukaverikin on jo isomummo! Nykymummot käyvät töissä ja mummoilevat ehkä vain vapaa-ajallaan. Mummot surffailevat ja matkustelevat, käyvät kuntosalilla ja juttelevat skypessä lastenlasten kanssa. Kuluttajina mummot ovat kasvava asiakasryhmä. He osaavat vaatia palveluja, ja nähtäväksi jää, mukautuvatko kaikki mummot yhteiskuntaan vai mukautuuko yhteiskunta järjestämään mummoille tarvittavia vaihtoehtoja sekä asumiseen että muuhun hyvinvointipalvelujen tarjontaan. mirjas-

9 Talentian liittovaltuustovaalit tulossa! Talentian ylintä päätösvaltaa käyttää liittovaltuusto. Liittovaltuuston valitsee jäsenistö keskuudestaan neljän vuoden toimikaudeksi kerrallaan. Liittovaltuuston vaalit pidetään Ehdokasasettelu päättyy Asetu ehdolle ja äänestä! Sinulla on monta hyvää syytä ryhtyä valtuustoehdokkaaksi ja äänestää. Tiesitkö, että liittovaltuuston jäsenet päättävät sinun jäsenmaksustasi? Tiesitkö. että liittovaltuusto päättää, kenestä tulee Talentian puheenjohtaja? Päättää, hyväksytäänkö sinua koskeva virka- tai työehtosopimus ja sinun palkkauksesi? Hyväksyy Talentian arvot? Kehittää toimintaa niin, että Talentia näkyy ja alan arvostus nousee? Että Talentian tehtävänä on edistää jäsentensä mahdollisuutta hyvään työelämään? Kiinnostuitko? Asetu ehdokkaaksi mennessä (lomake osoitteessa ) ja lisäksi muista äänestää! Saat vaalimateriaalin postissa kotiin. Liittovaltuusto päättää Talentian pitkän aikavälin strategioista valitsee järjestölle puheenjohtajan ja hallituksen käsittelee vuosittain järjestön toiminta- ja taloussuunnitelman sekä edellisen vuoden toiminnasta ja taloudesta tehdyt kertomukset päättää virka- ja työehtosopimustavoitteista ja sopimuksia koskevien tarjousten hyväksymisestä, ellei valtuusto ole valtuuttanut hallitusta päättämään näistä asioista päättää mahdollisen työtaistelun aloittamisesta ja lopettamisesta, järjestön säännöistä ja jäsenmaksusta nimeää Talentian ammattieettisen lautakunnan.

10 Nuoren kasvun eväät seminaari NUORISOSOSIAALITYÖN HAASTEITA TUTKIMASSA "Elämä on täynnä mahdollisuuksia, jotka haastavat meitä jokaista ottamaan riskejä, kokeilemaan uutta, näkemään asioita uudella tavalla. Sillä vasta kun yritämme, voimme tietää mitä osaamme ja mihin pystymme." Nuoruus on yksi elämänvaihe, jossa tarvitaan pohdintaa valintojen runsaiden mahdollisuuksien keskellä. Nuorisososiaalityö on sosiaalityön marginaalissa. Haluamme olla mukana tarkastelemassa nuorisotutkimuksen nykytilaa. Talentia Etelä-Karjalan tämän kevään seminaarin tarkoituksena on tarkastella tämän päivän nuoren elämää nuorisotutkimuksen kautta sekä innovoida uutta paikallisten toimijoiden kanssa. Minkälaisia eväitä meillä on tarjolla? Mitä uutta tarjottavaa voisi löytyä tai pitäisi olla? Mikä on yhteiskuntatakuun merkitys nuorille? Entä mikä on sosiaalisen median vaikutus? Mitä peruspalveluissa tehtävä ehkäisevä lastensuojelutyö todella on? Seminaari on tarkoitettu nuorten kanssa toimiville eri alojen ammattilaisille ja sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille. Ilmoittautuminen seminaariin mennessä sähköpostilla Seminaari on maksuton, hyödynnä se osana täydennyskoulutustasi! Seminaarissa sosiaalialan ammattilaiset ja opiskelijat käyvät vuoropuhelua lapsi- ja nuorisososiaalityön haasteista ja innovoivat uusia toimintaideoita

11 Talentia Etelä-Karjala ry:n ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhteinen seminaari klo NUOREN KASVUN EVÄÄT Saimaan ammattikorkeakoulu, Skinnarilan kampus, auditorio, Skinnarilankatu 36, Lappeenranta Ohjelma 8.30 Aamukahvit tarjoaa Talentia Etelä-Karjala ry 9.00 Päivän avaus, sosiaalityöntekijä Leena Häll, Eksote Nuorten omat eväät, sosionomi(amk)-opiskelijat Nuorisotutkimuksen näkökulma nuoriin, YTT, yliopistonlehtori, dosentti Päivi Harinen, Itä-Suomen yliopisto Iltapäivän työryhmien vetäjien kutsu ja ohjeistus työryhmätyöskentelyyn, lehtori Leena Byckling, Saimaan amk Lounas omakustannushintaan Työryhmät työstävät Learning Cafe menetelmällä mitä tarjottavaa ja mitä kehitettävää nuorille on Etelä-Karjalassa. 1. Turvaverkkoja nuorelle, sosiaaliohjaaja Jukka Rajala, Eksote 2. Kulttuuri ja vaikuttaminen, sos.tt./tuntiop. Päivimaria Seppänen, Eksote 3. Nuorten osallisuus, lehtori Anne Backman, Saimaan amk 4. Koppi nuorista, sh Maarit Ruokonen, Sihti 5. Koulussa kohtaaminen, koulukuraattori Veikko Heikkinen, Eksote 6. Opiskelijoiden ääni esille, lehtori Leena Byckling ja sosionomi (AMK)-opiskelijat Eväskorien kokoaminen yhdessä, työryhmien vetäjät esittävät työryhmien evästykset Päivien antimet kotiin vietäväksi, sosiaalityöntekijä Leena Häll Ilmoittautuminen seminaariin mennessä. Seminaari on maksuton Työryhmiin ilmoittautuminen on koulutustilaisuudessa.

12 Lähettäjä: EKAT ry jäsensihteeri Teija Turunen-Iloani Kanava-aukio 8 as IMATRA puh teija.turunen@pp3.inet.fi EKSAKTIN TOIMITUSKUNTA Leena Cederström leena.cederstrom@gmail.com Seija Ojansuu seija.ojansuu@gmail.com Veikko Heikkinen veikko.heikkinen@eksote.fi Mirja Silvennoinen mirja.silvennoinen@gmail.com Teija Turunen-Iloani teija.turunen@pp3.inet.fi EKSAKTIN ILMESTYMISAIKATAULU aineisto ilmestyy 2/ vko 22 3/ vko 43 4/ vko 50

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015 Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi OIVA keskus Miia Autiomäki 18.2.2015 20.2.2015 Johdon tukipalvelut vastuualuejohtaja Anssi Niemelä Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen/ OIVA-keskus

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2012

etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2012 etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2012 Tiedotamme etoksella ajankohtaisista yhdistystapahtumista, tuomme esille ajankohtaisia teemoja ja alueemme sosiaalialaa

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi 1.4.2019 Jaako Taina, Roslakka Titta, Inna Miia, Mälkiä Pia EKSOTE 1 15.4.2019 Sisältö: - hallinnollinen sijainti Eksoten organisaatiossa - ohjaavaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on?

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Vammaispalvelujen asiakasraati 18.9.2014 Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI OMA

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 8.4.2017 Klo 18:00 Paikka Luomannotko 2 saunatila. 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valittaneen kokoukselle puheenjohtajaksi Mikko Lang sihteeriksi

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille. ESITYSLISTA Ratamestarinkatu 11 00520 HELSINKI taso@talentia.fi YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika: Lauantai 19.11.2016, klo 17. Paikka: Turun Konservatorio, Crichton-sali. Linnankatu 60, 20100 Turku 1 Kokouksen

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä yhdistys. Yhdistys

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukka VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk 1/2012

VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukka VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk 1/2012 VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukka VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk 1/2012 VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukkav aapukkavaapukkavaapu Vaapukka 1/2012

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus Vastuualuejohtaja Sirkka Karhulan esitys organisaatiotoimikunnassa 25.10.2010 Jyväskylän vanhuspoliittinen strategia 2009-2030 WWW.jyvaskylanseutu.fi/sivu.php/vanhuspalvelut

Lisätiedot

Palvelut autismin kirjon henkilöille Vammaisten palvelut. Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt 14.1.2014

Palvelut autismin kirjon henkilöille Vammaisten palvelut. Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt 14.1.2014 Palvelut autismin kirjon henkilöille Vammaisten palvelut Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt 14.1.2014 SOSIAALITYÖ neuvonta ;lanteen arvioin; palvelutarpeen kartoitus palvelusuunnitelman tekeminen sopivien

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Sosiaali- ja terveysturvan päivät, Seinäjoki 14.- 15.8.2013 / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Tiedän mitä tahdon! projekti

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011 Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet KVTL Kevät 2011 Lähtökohta 1/2 Tilaisuus voi olla ennakoiva Halutaan tietää ja keskustella asioista miten kehitysvammaisten / vammaisten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus

Lisätiedot

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvoston ja Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven vammaisneuvoston toimintasääntö 1. Toimintasääntö ja sen soveltaminen 2. Neuvostojen toiminnan tarkoitus Toimintasääntöä noudatetaan

Lisätiedot

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille toteutus touko-syyskuussa 2012 suomeksi ja ruotsiksi lähetettiin hankealueen kuntien, kuntayhtymien ja yhteistoimintaalueiden vammaispalvelun sosiaalityöntekijöille

Lisätiedot

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014 SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 10.7.2009 ja 14.10.2009 (1 ja 5 ) SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja toiminta-alue Yhdistyksen

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

MLL:sta Teija Honni selvittää oman osuutensa em. projektin toteuttamisessa.

MLL:sta Teija Honni selvittää oman osuutensa em. projektin toteuttamisessa. 1 VUOSIKOKOUS 2/17 Kokouskutsu ja asialista SYYSKOKOUS Puheenjohtaja Anu Salonen p. 050 310 0361 anu.salonen@carea.fi Kymenlaakson sair.hoito- ja sos.palvelujen kuntayhtymä Tervasharjunkatu 1, 45720 Kuusankoski

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Vammaisala Talentia ry. Säännöt

Vammaisala Talentia ry. Säännöt Vammaisala Talentia ry Säännöt 1 NIMI JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Vammaisala Talentia ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä yhdistys. Yhdistys on Sosiaalialan korkeakoulutettujen

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelua varten

Henkilöstösuunnittelua varten Sosiaaliohjaaja Lasten ja nuorten palvelut Lapsiperheiden sosiaalipalvelut 36,25 040SOS050 I sivukuluja)* 31940 Johtava sosiaalityöntekijä 1.1.2017 toimen muuttaminen viraksi alkaen Sosiaalialalle suuntaava

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE OULUN SEUDUN MS-YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT (Rek.nro 159.657) Uudistettu 19.03.2009 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Oulun Seudun MS-yhdistys ry. Yhdistyksen kielinä

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 25

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 25 KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 25 Vanhusneuvosto 26.08.2014 AIKA 26.08.2014 klo 10:00-13:05 PAIKKA Helmiranta, Kauhava KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen avaus 27 22 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö. Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015

Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö. Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015 Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015 Maahanmuuttajataustaisten nuorten verkostot Käytäntötutkimuksessa kartotetaan maahanmuuttajataustaisten nuorten asiakkaiden

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! KOKOUSKUTSU 28.3.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! Aika: 19.4.2008 klo 11.00 Paikka: Holiday Club Tampereen Kylpylä Sarka-kokoustila Lapinniemenranta 12, Tampere Valtakirjojen tarkastus

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN

IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN YHTEENVETO IKÄIHMISTEN PALVELUT Lapissa ikäihmisten palveluiden peittävyys on korkea Kolaria, Pelloa ja Rovaniemeä lukuun ottamatta, ja erityisen korkea se on

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014 Aila Halonen Vastuutyöntekijä toimintamallin kehittäminen Vanhuspalvelulain 17 :n mukaisesti kunnan on nimettävä 1.1.2015

Lisätiedot