Impulsseja. Lapsiystävälliseen yhteiskuntaan. Nyt. Lokakuu Tuomas Kurttila

Transkriptio

1 Impulsseja Lokakuu 2012 Tuomas Kurttila Lapsiystävälliseen yhteiskuntaan. Nyt. Suomen on palattava vahvaan perhepolitiikkaan. Oleellista perhepolitiikassa on tunnistaa syrjäytymisriskissä olevat ja tarjota erityistä tukea näissä elämäntilanteissa, lisätä tukea lapsen varhaiseen kehitysvaiheeseen ja tukea vanhempien kasvatusvastuuta. Samalla tarvitaan perhekäsitteen laajentamista eli perheiden monimuotoisuuden tunnustamista - käytännöissä ja lainsäädännössä. Perhepolitiikan ytimeen on nostettava työelämän kehittäminen. Kyse on yhtäältä lapsiperheiden köyhyyteen puuttumisesta ja toisaalta kasvatusvastuun tukemisesta, kun työelämän paineet vievät aikaa perheeltä. Työelämään tarvitaan lapsiystävällisiä ratkaisuja ja joustoja. Myös työmarkkinaratkaisuissa pitäisi tehdä lapsivaikutusten arviointi. Suomen on laitettava piste 1990-luvun laman käynnistämälle pahoinvointikierteelle. Perheiden ja lasten pahoinvointiin - ja yhteiskunnallisten kustannusten kasvuun - voidaan puuttua palaamalla hyvinvointipolitiikkaan eli tukemaan perheiden arkea ja jaksamista. Kyse on palveluista, joita joko on tai ei ole.

2 Johdanto Maamme väestöstä 41 prosenttia elää lapsiperheessä. 1 Perhepolitiikalla tarkoitetaan yhteiskunnan päätöksiä, joilla vaikutetaan tämän väestöryhmän hyvinvointiin ja arkeen. Kyse on silti meistä kaikista. Jokainen aikuinen on ollut lapsi. Jokaisen ihmisen elämä rakentuu sille perustalle, joka lapsuudessa muotoutuu. Tämän takia perhepolitiikassa ei ole kyse vain tietystä rajatusta joukosta ihmisiä, vaan meistä kaikista. Oleellista on tunnistaa, että perhepolitiikka on verrattain uusi alue yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Globaalipolitiikassa lapset, nuoret ja perheet ovat vasta tekemässä tuloaan politiikan keskiöön. Viime vuosisadalla määriteltiin lasten yleismaailmalliset oikeudet, kuluvalla vuosisadalla ne täytyy toteuttaa. Suomessa alku oli hyvä aina 1980-luvun loppuun saakka. Tosiasia on, että 1990-luvun lama jatkuu edelleen monilta osin perhepolitiikan sisällöissä. Tämä selviää, kun tarkastellaan lapsille ja perheille suunnattujen menojen osuutta kaikista sosiaalimenoista. Vuonna 1995 lapsille ja perheille suunnattu osuus sosiaalimenoista oli 13 prosenttia, vuonna 2009 tiputtiin jo 10,8 prosenttiin. 2 Samaan aikaan lapsiperheiden köyhyys on kasvanut jyrkästi. Kuvio 1: Perhe ja lapset -pääryhmän osuus sosiaalimenoista , prosenttia Lähde: THL, Sosiaalimenot ja rahoitus 2009 Perhepolitiikka on yhteiskunnallista päätöksentekoa. Se on kamppailulaji. Vastavoimia on lopulta kaksi. Välinpitämättömyys toisistamme. Ja ymmärtämättömyys lapsuuden merkityksestä ihmiselämän ratkaisevana elämänvaiheena. Lopulta perhepolitiikka on hyvän elämän edellytysten luontia jokaiselle ihmiselle. Siksi sitä tukemaan tarvitaan jokainen kansalainen ja yhteiskunnan toimija. Ehkä siksi perhepolitiikan oikea nimi olisikin lapsipolitiikka. Kyse on aina lasten hyvinvoinnista, johon voidaan välillisesti vaikuttaa muun muassa tukemalla van- 1 Perheet 2010, Suomen virallinen tilasto, Tilastokeskus Sosiaalimenot ja rahoitus 2009, Suomen virallinen tilasto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Tilastoraportti 8/

3 hempien parisuhdetta tai yksinhuoltajan taloudellista selviämistä. Nyt pitäydymme kuitenkin puhumaan tuttavallisemmin perhepolitiikasta. Suomi on risteyskohdassa. Maamme perhepolitiikan voi siis sanoa kehittyneen voimakkaasti aina 1990-luvun lamaan asti. Laman seuraukset ovat olleet kohtalokkaan suuret. Hyvä kehitys taittui, mikä inhimillisesti tarkasteltuna tarkoitti tuhansille perheille ja lapsille heikompaa hyvinvointia. Pieni vertailu 1990-luvun alun ja vuoden 2010 osalta 3 : - lastensuojelun avohuollon asiakkaiden määrä yli kaksinkertaistui, - huostaan otettujen nuorten osuus kasvoi yli 150 prosenttia, - psykiatrisessa laitoshoidossa olevien nuorten osuus kasvoi yli 150 prosenttia, - erityisopetuksessa olevien koululaisten osuus kasvoi noin 100 prosenttia. Yhteiskunnan päätökset vaikuttavat ihmisten elämään. Väärä säästö on huomisen velkaa. Tämä näkyy karulla tavalla kunnissa, jotka leikkasivat 1990-luvun laman aikana eniten kouluterveydenhuollosta. Nämä samat kunnat käyttivät luvun alussa lasten ja nuorten psykiatrisen sairaanhoidon palveluja enemmän kuin muut kunnat. 4 Säästöt kääntyivät myöhemmin kuluiksi. Ja todellisten ihmisten tappioksi ja pahoinvoinniksi. Vastuuttomuuden jäljet ovat karut. Tänään, vuonna 2012, olemme tilanteessa, jossa kohtaamme vanhan kertyneen pahoinvointilaskun toimeentuloasiakkuuksina ja periytyvänä sukupolvisena syrjäytymisenä. Samaan aikaan perhepolitiikka kohtaa uusia vaatimuksia, jotka rakentuvat ihmisten odotuksille hyvästä arjesta ja toisaalta yhteiskunnan tarpeesta vahvistaa huoltosuhdettamme. Vaihtoehtoja meillä on kaksi. Joko ihmisten ja yhteiskunnan odotukset perhepolitiikasta ajautuvat kohtaamattomuuden tilaan ja loputtomaan keskinäiseen ohipuhumiseen tai niiden välille syntyy silta, jossa yhdistetään molemmat näkökulmat sekä yksittäisen ihmisen että yhteiskunnan. Oleellista perhepolitiikassa on: - tunnistaa syrjäytymisriskissä olevat ja tarjota erityistä tukea näissä elämäntilanteissa - lisätä tukea lapsen varhaiseen kehitysvaiheeseen - tukea vanhempien kasvatusvastuuta Perhepolitiikan onnistumisen tärkeimpiä mittareita on vanhempien kokema luottamus selviämiseen perhearjesta ja nuorten aikuisten kokema luottamus perheen perustamiseen. Nykyisellään suurin huoli pienten lasten vanhemmilla on jaksa- 3 Minna Salmi, Jukka Mäkelä, Marja-Leena Perälä, Laura Kestilä: Lapsi kasvaa kunnassa Miten kunta voi tukea lasten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskejä. Päätösten tueksi 1/2012. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) 2012, s Ibid s.5. 3

4 minen. 5 Tähän tunteeseen vaikuttamisessa ratkaisevaa on yhteiskunnan tarjoama tuki ja turva sekä vanhempien odotukset omasta arjesta. Toivoa on. Erityisesti toivoa antavat nuoren sukupolven halu yhdistää inhimillinen työelämä hyvinvoivaan perhearkeen ja isien odotus vahvemmasta roolista perheen hoivavastuun kantajina. Toivoa antaa myös yhteiskunnan tarve pitää jokainen kansalainen kiinni hyvinvoinnissa. Pahoinvointi yksinkertaisesti maksaa enemmän. Hyvinvointi puolestaan kasvaa perheistä. Hyvinvointipolitiikan kulmakivi on mahdollisimman hyvä lapsuus. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tarina ei saa olla ohi. Politiikalla vaikutetaan perheiden arkeen. Tämä vaatii tahtoa valtiolta, kunnilta ja meiltä kaikilta suomalaisilta. Jokainen on perheestä Vuoden 2010 lopulla Suomessa oli noin lapsiperhettä. 6 Yksikään niistä ei ole samanlainen. Jokaisella on oma tarinansa. Omat ilot ja surut. Omat odotukset, toiveet ja epäonnistumiset. Jokaisella suvulla on luurankonsa ja pokaalinsa. Silti ajattelemme perheistä kovin yksiniittisesti. Ainakin meillä on kuva, millainen on hyvä perhe. Se kuva on erityisesti vanhemmilla itsellään. Sitä kuvaa kannamme mukanamme. Olen ilokseni saanut tutustua moniin erilaisiin perheisiin. Ollessani virkamiehenä opetusministeriössä yksi parhaita opettajiani oli hieno, tavallinen isä Juha Jämsä, joka elää arkeaan kahden isän lapsiperheessä. Luonnos valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaksi oli lausuntovaiheessa, kun Juha soitti ja kohteliaasti ryhtyi avaamaan näkökulmaa perhesensitiivisyyteen. Tämä oli hyvää oppia. Kun myöhemmin olen tavannut monimuotoisten perheiden edustajia, herkkyys on syventynyt. Suomi on ollut vahvasti yhtenäiskulttuuri. Se on ymmärrettävää pienelle kansakunnalle, joka elää maapallon pohjoisella laidalla ja puhuu kieltä, jota kukaan muu ei ymmärrä. Nyt 2000-luvulla perheiden hyvinvoinnin ja nähdyksi tulemisen kysymys liittyy suurelta osin siihen, onko ihmisellä mahdollisuus olla se, joka hän on. Luovuus ja onni syntyy mahdollisuudesta olla se ihminen, joksi kukin on syntynyt. Ymmärrettävää toki on, että edelleen niin sanotut ydinperheet eli avioparin ja lapsia sisältävän perheen muodostavat noin 61 prosenttia kaikista perheistä. Avoparista ja lapsista muodostuvia perheitä on 18 prosenttia, äidistä ja lapsista rakentuvia perheitä 18 prosenttia sekä isä ja lapsia -perheitä noin 3 prosenttia. 5 Merja-Liisa Perälä, Anne Salonen, Nina Halme, Sirpa Nykänen: Miten lasten ja perheiden palvelut vastaavat tarpeita? Vanhempien näkökulma. Raportti 36/2011, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) 2011, s Perheet 2010, Tilastokeskus

5 Rekisteröidystä parisuhteesta ja lapsista muodostuvia perheitä on noin 300. Uusperheitä oli vuoden 2010 lopussa Lukuja merkityksellisempää on suhtautumisemme perheeseen riippumatta sen koostumuksesta. Ajassamme ei ole liikaa rakkautta. Ja lapsi ei valitse vanhempiaan. Siksi meidän on lähimmäisinä ja toisaalta yhteiskuntana tunnistettava, tunnustettava ja hyväksyttävä täysivaltaisina toimijoina jokainen perhe riippumatta siitä, onko perheessä yksi huoltaja, kaksi isää, kaksi äitiä, mies ja nainen, eronneet tai karanneet. Vielä näin ei tapahdu. Monissa kohdin esimerkiksi adoptioperheet ja monikkoperheet 8 joutuvat vääntämään tarpeitaan rautalangasta. Usein turhaan. Monen suomalaisen on vaikea hyväksyä muuta kuin ydinperhettä. Nuorista 44 prosenttia ajattelee, että on väärin harrastaa seksiä samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa. 9 Emme voi koskaan olla kaikista asioista samaa mieltä. Mutta yhdessä asiassa meidän on taisteltava etenkin omien ennakkoluulojemme kanssa. Kaiken ytimeen on asetettava lapsi. Tukemalla lapsen ympärillä olevia aikuisia me kannattelemme pienintä ja tärkeintä meistä. Tästä emme voi olla eri mieltä. Lapsi ei valitse vanhempiaan. Suomeen tarvitaan perhe- ja avioliittolainsäädäntö, joka ei erottele perheitä. Ihmiskunnalla on ollut kuljettavanaan tähän pitkä tie. Mutta tämä ei riitä. Myös toimintatavoissamme on päästävä ymmärrykseen monimuotoisista perheistä. Etenkin varhaiskasvattajien eli päivähoidon ammattilaisten ja perusopetuksen opettajien valmiuksia on tuettava. Surullista on kuulla, että vuodesta toiseen isätön lapsi värkkää isänpäiväkorttia. Äiditön lapsi kiikuttaa kutsua äitienpäiväjuhlaan. Samoin vanhemmille on avattava silmiä tunnistamaan perheiden erilaisuutta. Ylipäänsä meidän olisi opittava tuntemaan toisemme paremmin. Kouluikäisten lasten vanhemmista vajaa puolet kertoo tuntevansa oman lapsen kavereiden vanhemmat, yläkouluissa luku tippuu jo noin 24 prosenttiin. 10 Mitä et tunne, sitä pelkäät. Mitä pelkäät, sitä kartat. Mitä kartat, siitä puhut helposti pahaa. Kyse on myös pienistä asioista, jotka kuitenkin palautuvat kasvatuksen ammattilaisten osaamiseen. Viime vuosina olen pitänyt melkoisen määrän vanhempainiltoja. Vaikka koko koulun vanhempainillat ovat aina hieman suureellisia luentoja, eikä niissä lähituntumaan helposti pääse, huomaan yhden asian toistuvan. Sama toistuu luokka- ja ryhmäkohtaisissa tilanteissa. 7 Perheet 2010, Tilastokeskus Uusperheessä on vähintään yksi alle 18-vuotias vain toisen vanhemman lapsi. 8 Monikkoperheellä tarkoitetaan perhettä, johon syntyy tai on syntynyt useampi kuin yksi lapsi kerralla, toisin sanoen kaksoset, kolmoset tai neloset, ks. esim. 9 Sami Myllyniemi: Nuorisobarometri Teoksessa: Terhi-Anna Wilska (toim.) Uskon asia. Nuorisobarometri Nuorisoasiainneuvottelukunta, julkaisuja 34, s Tuija Metso (toim.): Vanhempien Barometri Peruskoululaisten vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista. Suomen Vanhempainliitto 2011, s

6 Vanhemmat eivät kerro itsestään oikein mitään. Isä tai äiti ei ole oma subjektinsa, vaan lapsensa edustaja. Hei, olen Niinan äiti., Moi, olen Eeron isukki. Kuulen tämän aivan liian usein. Vanhemmuus on myös suojakuori, jonka taakse on helppo jäädä. Samalla ihmettelemme, miksi vanhemmat tuntevat toisensa niin heikosti. Ultra Bran sanoin, eihän voi tuntea ihmistä, joka ei kerro itsestään mitään. Tästä me lähdemme liikkeelle, kun uudistamme päiväkotien ja koulujen vanhempainillat toiminnallisiksi sekä keskinäistä luottamusta ja tuntemista vahvistaviksi. Hei, olen Sirpa, olen töissä tuolla kirjastolla siistijänä. Kotoisin olen Ilomantsista, mutta muuttanut vasta Koreankadulle. Niin ja olen tuon Susannan äiti. Tai siis äitipuoli. Eero, joka on kakkosella, on ensimmäisestä avioliitostani. Näyttää tuottavan vaikeuksia hyväksyä täydestä sydämestä monimuotoiset perheet. Tässä yhteiskunnan on näytettävä suuntaa. Kasvatuskumppanuutta ja aikaa kasvattaa Suomalaisten ajankäytön kohteet ovat muuttuneet nopeasti. Kun vielä luvun lopulla suomalainen mies halusi käyttää enemmän vapaa-aikaansa kalastukseen, metsästykseen ja remontointiin, ovat nämä kohteet muuttuneet luvun vaihteeseen tultaessa perheeseen, puoliseen ja lapsiin. 11 Samaan aikaan naiset valtaavat yhteiskuntaa. Ensimmäinen nainen pääministerinä, ensimmäinen nainen presidenttinä, ensimmäinen nainen valtiovarainministerinä, ensimmäinen nainen piispana ovat tulleet todeksi 2000-luvulla. Naiset valtaavat yliopistot. Yritys- ja elinkeinoelämässä kehitys on hitaampaa, mutta vääjäämättä tapahtumassa. Elämme isyyden ja naisten vuosisataa. Yhtä aikaa. Eli miehet hoivavastuuseen, naiset yhteiskuntaan. Mikään ei näyttäydy enää toki joko-tai-asetelmana. On löydettävä yhteiskunnan rakenteita ja ilmapiiriä, jossa sekä miehille että naisille hoiva- ja työelämävastuut ovat mahdollisia. Se on myös lapsen etu. Olemme vielä alussa. Tämän olen kokenut itse viedessäni lapsiani terveyspalveluihin. Kokemukset ovat olleet hämmentäviä. Tositarinoita Kalliosta, kaupungin terveyskeskuksesta suuhygienistin vastaanotolta. Arkinen iltapäivä, joka ei unohdu koskaan. Toivottavasti. Missä äiti on? Tällä kysymyksellä alkaa lapseni hammastarkastus. Vastaan, että töissä. Sitten päästäänkin jo asiaan. Kuinka usein äiti pesee lapsen hampaat? Vastaan, että molemmat pesemme, aamuin illoin. Kaksi kertaa päivässä. Koen, että jostain syystä vastaukseni ei tyydytä. Tai itse asiassa vastaaja. Kohtaamisemme päättyy kuin finaalisoitto: Ja tässä äidille kotiin luettavaa. 11 Minna Ylikännö: Isien ajankäytöstä: uuden isyyden hidas esiinmarssi. Yhteiskuntapolitiikka 2009; 74 (2), s

7 Isät kokevat tulevansa ohipuhutuiksi. He ovat shakkipelin lähettinappuloita naisten perinteisesti hallitsemilla kasvatuksen areenoilla. Eikä kysy ole miehistä ja isistä, kyse on etenkin naisista ja heille annettavasta roolista. Todellisuudessa suuhygienisti motkotti minulle, koska vaimoni, lasten äiti ei ollut paikalla. Hän ei olisi saanut olla töissä. Minä en olisi saanut olla terveyskeskuksessa. Kokemukseni ei ole ainutkertainen. Samaa viestiä tulee nuorilta isiltä muun muassa neuvolasta. Vaikka puhummekin jo perheneuvoloista, usein meitä tervehtii kyltti äitiysneuvola. Siitä on vaikea tunnistaa itseään isänä. Perheet tarvitsevat kasvatuskumppanuutta. Tätä tarvitaan sekä palveluissa että jokaiselta meistä ihmisinä. Ihan siellä arjessa. Neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa vuorovaikutusta vanhempien kanssa on syvennettävä. On oltava aikaa, halua ja osaamista kohdata kaikki perheet ja vanhemmat muistaen, että perheet ovat erilaisia. Kohtaamalla vanhempien kysymykset ja tarpeet voidaan auttaa heitä kantamaan kasvatusvastuunsa. Tämä vaatii uutta henkeä muun muassa kodin ja koulun yhteistyöhön sekä vanhempainiltojen järjestämiseen. Yhdestä on erityinen pula. Ajasta. Ongelma kertautuu ja siirtyy nopeasti seuraavalle kohteelle. Perusopetuksen viimeisillä luokilla olevat oppilaat yhdistävät kouluarkensa hyvin voimakkaasti kiireeseen, kellotauluun. 12 Opettajat kokevat, että heidän työnsä on mennyt monilta osin liialliseen byrokratiaan ja paperityöhön. Tällöin tingitään ensimmäisenä muun muassa perheitä kontaktoivasta työstä. Vanhemmatkin kokevat, että kodin ja koulun yhteistyön suurimpia esteitä on opettajien aikapula. Kiire vaivaa kotejakin. Noin 40 prosenttia neuvolaikäisten lasten vanhemmista arvioi perheen yhteisen ajan riittämättömäksi 13. Kouluterveyskyselyssä lukion ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoista yli 60 prosenttia sanoo, ettei perhe syö yhteisiä aterioita 14. Yhteisen ruokapöydän jakamisessa perheen kesken sijoitumme heikosti OECD-maiden vertailussa 15. Jokin arjessa on suoraan sanottuna pielessä. Perheiden ajankäyttötutkimus osoittaa, että perheet ovat kovilla. Työelämään on kylläkin saatu joustoa, mutta työaikajoustoa näyttää olevan eniten siellä, missä työpäivillä on reippaimmin pituutta. Eli nykyisellään jousto näyttää tarkoittavan ensisijaisesti pitkiä työpäiviä. 16 Olin puhumassa Lauttasaaren seurakunnan tilaisuudessa Helsingissä. Aiheena oli lepopäivä. Yleisöstä puheenvuoron pyysi 90-vuotias nainen, joka kertoi muistoja menneistä. Ehtookellojen soidessa liina laitettiin pöytään, keitettiin kahvit ja katettiin pyhäkupit pöytään. Sitten vain odoteltiin vieraita, joita yleensä saapui. 12 Perusopetus 2020 yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:1, s Lapset ja nuoret terveiksi ja hyvinvoiviksi. Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan toimenpide-ehdotukset. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010:26, s Society at a Glance 2009, OECD Social Indicators, s. 29: 16 Anneli Miettinen, Anna Rotkirch: Yhteistä aikaa etsimässä Lapsiperheiden ajankäyttö 2000-luvulla. Perhebarometri Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos Katsauksia E 42/2012, s.25. 7

8 Arkemme on muuttunut. Kiinnostavaksi asian tekee se, että taustalla ovat myös yhteiskunnan päätökset. Työelämän paineet ja ylipäänsä ajatus yhteiskunnasta avoimena 24/7-paikkana. Se, että työelämässä kokoukset päättyisivät klo 15, helpottaisi monen vanhemman ehtimistä kotiin ajallaan. Ja tarvitseeko yhteiskunnan olla aina auki? Olisiko aika kunnioittaa taas lepopäivää? Kulttuurilliset muutokset ovat lopulta niitä vaativimpia. Olen silti toiveikas. Kyse ei ole niinkään pahan tahdon selättämisestä, vaan hyvään hoksauttamisesta. Pienellä puhetavan ja näkökulman tarkistuksella suuhygienisti olisi voinut muuttaa tilanteen toiseksi. Koulussa vanhempainillat voidaan toteuttaa samalla ajalla ja rahalla toisin. Muutama esimerkki. Minulta kysytään usein, miksi nämä tietyt vanhemmat eivät ole koskaan vanhempainilloissa. Pyydän aina tarkentamaan, kenestä vanhemmista on kyse. Luuppi osoittaa maahanmuuttajiin, yksinhuoltajiin, työelämän kiireissä oleviin. Siis ihan tavallisiin vanhempiin. Lopulta osallistumisen ja yhteisöön kuulumisen esteet ovat verrattain yksinkertaisia. Yksinhuoltaja ei pääse paikalle, koska lastenhoito asettaa omat vaatimuksensa. Tämän takia vanhempainilloissa pitäisi olla lapsiparkki. Samalla isätkin pääsisivät useammin mukaan. Ja muutakin on. Koulun vanhempainillat olisi mahdollista haluttaessa toimittaa esimerkiksi skypen välityksellä niillekin vanhemmille, jotka sattuvat olemaan samaan aikaan matkoilla tai muutoin tavoittamattomissa. Kyse on siis tavastamme toimia ja tehdä. Halustamme luoda vuorovaikutusta ja kasvatuskumppanuutta. Meidän on muutettava suomalainen kasvatuskulttuuri yksin kasvattamisesta kasvatuskumppanuudeksi. Tämä koskee myös kasvatuksen ammattilaisten välisiä suhteita. Ne eivät ole riittävässä kunnossa. Olin pitämässä vanhempainiltaa jollain suunnalla Pohjanmaata. Kun rehtori esitteli koulun henkilökuntaa, hän pysähtyi erityisesti yhden työtekijän kohdalla. Tämä oli nuorisotyöntekijä. Rehellinen rehtori kertoi, että nuorisotyöntekijän tuleminen osaksi koulun henkilökuntaa ei ollut alkuun helppoa. Asia herätti kummastusta ja paikkaa opettajainhuoneessa piti etsiä. Mutta nyt rehtori kertoi, että tästä työntekijästä koulu ei halua luopua koskaan. Nuorisotyöntekijä oli tuonut osaamista ja aikaa kohdata lapsia ja nuoria sekä heidän arkisia murheitaan. Koulun työrauhaankin nuorisotyöntekijällä näytti olleen myönteinen vaikutus. Kasvatuskumppanuutta tarvitaan koti- ja ammattikasvatuksen kesken sekä eri ammattiryhmien välille. Kyse on myös johtamisesta. Esimerkiksi nuorisotyön paikka tulisi olla yhä enemmän koulujen arjessa, jossa voimme tavoittaa koko ikäluokan. Lienee siis selvää, että lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten valmiuksia kasvatuskumppanuuteen on vahvistettava henkilöstön koulutuksesta, työolosuhteista ja työajasta huolehtimalla. 8

9 Suurimpana aikapoliittisena kysymyksenä on kuitenkin perhepolitiikan ja perusopetuksen nivoutuminen toisiinsa. Suomessa lapset ovat OECD-vertailussa keskimääräistä lyhyempää päivää koulussa. Samaisessa vertailujoukossa heidän vanhempansa ovat keskimääräistä pidempää päivää töissä. Yhtälö ei ole toivottava. Koulun opetuksellista tuntimäärää ei ole tarvetta suurestikaan lisätä, mutta 1.- ja 2.-luokkalaisille suunnattu ilta- ja aamupäivä sekä koulujen kerhotoiminta tulisi laajentaa koskemaan lakisääteisenä kaikkia alakoulun oppilaita. Vähävaraisten perheiden harrastamisen kannalta tämä loisi yhden väylän mahdollistaa jokaiselle lapselle harrastus. Perheystävälliseen työelämään Perheiden arjessa työn ja perhe-elämän paremmasta yhteensovittamisesta haaveilee moni. Arki on kuitenkin vielä monilta osin kovaa. Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteisiä ponnistuksia vaaditaan lainsäädännön saamiseksi kuntoon. Työpaikoille kaivataan avointa ilmapiiriä näiden teemojen käsittelyyn. Kun liian moni isä ja äiti vaikenee työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeuksista, kärsijä on lapsi. Yhdessä vanhempainillassa sain vastattavaksi kovan kysymyksen. Teenkö väärin, mikäli ilmoitan itseni kipeäksi ja jään hoitamaan kovassa kuumeessa ja oksennustaudissa olevaa 10-vuotiastani? Olen yksinhuoltajaäiti. Rohkea kysyjä, vaikka lopussa kyyneleet olivat tulleet jo silmiin. Vastasin, että olet vastuullinen vanhempi. Jokainen tekisi sydämellään saman valinnan jäädä kotiin. Jätin sanomatta, että valehtelu työnantajalle ei toki ole suotavaa ja velvollisuus töihin menoon olisi. Kysyjä ei ollut ongelma, vaan lainsäädäntömme, joka tästä äidistä tuntui kohtuuttomalta ja kovalta erityisesti lapsen näkökulmasta. Työsopimuslakimme mukaan 10-vuotias selviää jo yksin kotona. Häntä ei tilapäinen hoitovapaa enää koske. Vanhempainillassa kysymyksen esittänyt äiti ei voinut tätä ymmärtää. Äiti oli oikeassa, laki väärässä. Hankala asetelma. Työelämän kehittäminen on perhepolitiikan tärkeimpiä osa-alueita. Sen merkitys vain kasvaa pyrkiessämme lisäämään entisestään vanhempien osuutta työmarkkinoilla. Mikäli tässä tilanteessa työelämän perheystävällisyys ei ota harppauksia eteenpäin, perheiden työelämästä johtuva arjen paine syvenee. Kannattaa muistaa, että alle 18-vuotiaiden lasten vanhempien työllisyysaste oli 83,1 % vuonna Tarvitsemme maailman parasta työelämää. Esimerkiksi tilapäisen hoitovapaan, josta minulta vanhempainillassa kysyttiin, laajentaminen koskemaan alle 13- vuotiaita olisi tärkeä linjaus. Tällä hetkellä asiassa on pyritty etenemään alakohtaisten työehtosopimusten kautta, mutta tulokset ovat olleet heikot. Työnantajat eivät lämpene. Toisaalta asia jää hoitamatta miesvaltaisemmissa neuvottelupöy- 17 Vastaavaan aikuisikäryhmään kuuluvilla henkilöillä, joilla ei ollut alle 18-vuotiaita lapsia, työllisyysaste oli 75,2 %. Vertailu koskee vuotiaita. Tilastokeskus, Työvoimatutkimus

10 dissä, joissa tunnutaan ehkä sanattomastikin ajatella, etteivät nämä oikeastaan meille kuulu. Siksi lainsäädännön uudistaminen on perheystävällisessä työelämäkulttuurissa tärkeää. Esimerkiksi tässä tapauksessa muutos on tehtävä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyöllä suoraan työsopimuslakiin. Palkansaajaliikkeen on vaikutettava sopimusyhteiskunnan ja sen neuvottelujärjestelmän lisäksi lainsäädännöllä ja siihen kohdistuvin tavoittein. Perheiden aseman parantaminen ei voi jäädä työnantajien asettamaan pattitilanteeseen. Perheystävälliseen työelämään siirtymisen esteenä on enemmän ajattelemattomuutta ja tietämättömyyttä kuin suoranaista ilkeyttä. Perhepolitiikan sosiaalipuolella kehitetään myönteisesti lainsäädäntöä, joka ottaa yhä paremmin huomioon vanhemmat esimerkiksi kouluterveydenhuollon piirissä. Kuitenkaan työelämän kehittämisen puolella näitä muutoksia ei osata ottaa huomioon. Muutaman vuoden ajan vanhemmat on pitänyt kutsua mukaan niin sanottuun laajaan perhekohtaiseen terveystarkastukseen, kun lapsi on koulussa vuosiluokilla 1, 5 ja 8. Vanhempien halusta osallistua saattoi alkuun olla epäilyksiä, mutta monissa kunnissa vanhempien on havaittu kokevan nämä kohtaamiset tärkeinä ja toivottavina. Tämä ei yllätä. Lapsen asiat kiinnostavat vanhempia, isät mukaan lukien, enemmän kuin koskaan ennen. Mutta yleensä esimerkiksi edellä mainitut terveystarkastukset järjestetään työpäivän aikana, jolloin vanhempien pitäisi pystyä irrottautumaan hetkeksi töistä. Ongelma on meillä valitettavan klassinen. Työelämän puolella uudistusta ei ole tunnistettu, eikä sosiaalipuolen toimijat ole osanneet informoida tällaisesta muutoksesta työpaikkoja. Ylipäänsä työpaikkoja informoidaan mistään perheiden arkeen vaikuttavista asioista vähäisesti. Tällöin on epätodennäköisempää, että onnellisesti perhearjen taakseen jättänyt 55-vuotias esimies, painosanalla mies, tunnistaisi yksinhuoltajaäidin arkea. Tavoitteeksi on asetettava, että näihin laajoihin perhekohtaisiin terveystarkastuksiin ja muihin kasvatuskumppanuutta vahvistaviin tapaamisiin neuvoloissa, päiväkodeissa ja peruskoulussa vanhemmat voivat osallistua työajalla. Sen tulisi olla oikeus ja velvollisuus. Työelämän kehittämisen ja perheiden arjen välille tarvitaan siltaa. Kaikissa työelämän päätöksissä tulisi arvioida, millaisia vaikutuksia näillä on lapsiin ja perheisiin. Työelämän on myös seurattava aktiivisesti sosiaalipuolen kehittymistä ja otettava huomioon sieltä tulevat tarpeet. Nyt kuilu on olemassa. Kertaalleen rautalangasta vääntäen; vanhempia ei saada työpäivän aikana perhekohtaisiin terveystarkastuksiin, mikäli työelämä ei tätä tarvetta näe. Ratkaisevaa on, että työmarkkinajärjestöt tulevat aktiivisiksi toimijoiksi lapsivaikutusten arvioinnissa. Tämä on tarpeen, jottei koulu- ja sosiaalipuolen lainsäädännön kehittäminen kulkisi omia latujaan kaukana isien ja äitien työelämäarjesta. 10

11 Yhdeksi oleelliseksi kysymykseksi nousee, kuka ottaa kopin ja kehittämisroolin perheystävällisestä työelämästä. Näen suuret mahdollisuudet joskus kritisoidussa työsuojeluhallinnossamme. Se pitäisi ripeästi muuttaa perinteisestä valvojasta konsultoivaksi kehittäjäksi, joka edistää perheystävällisen työelämäkulttuurin syntyä ja vakiinnuttamista. Työ tiellä pitää Suomessa lapsiköyhyys on kolminkertaistunut vuodesta Vaikka akateemista keskustelua voidaankin käydä suhteellisen köyhyyden merkityksestä, tosiasia on, että perheissä on köyhyyttä luvun laman aikana lapsiperheiden tulonsiirtoja ja muuta yhteiskunnan tukea leikattiin voimakkaasti. Tänä päivänä meillä on noin köyhyydessä elävää lasta. Heidän perheistään noin puolessa köyhyyden taustatekijä on vanhempien työttömyys. Kuvio 2: Lapsiväestön ja koko väestön pienituloisuusaste , prosenttia Pienituloisuusrajana on 60 % kotitalouksien käytettävissä olevien ekvivalenttien tulojen mediaanista Lähde: Tilastokeskus, Tulonjakotilasto 2010, pienituloisuus Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat yksinhuoltajaperheet, joissa pienituloisuusaste on lähes kolminkertainen kahden vanhemman perheisiin verrattuna. Sattumaa tämä ei ole luvun laman myötä verotuksesta poistettiin lapsivähennykset. Nykyisellään verotus kohtelee samoin on ihmisellä huollettavia tai ei. Aiemmin oli toisin. Toisaalta toimeentulotukea myönnettäessä lapsikorotus löytyy. Yksinhuoltajille tämä aiheuttaa pahimmillaan tuloloukkua. Yhteiskuntamme ei ole looginen. Politiikka ei ole loogista. Sattumanvaraisuus sanelee enemmän kuin arvaisikaan. Viime vuosina on ollut pohdintaa perheverotuksen paluusta. Puolisoiden tulot laskettaisiin yhteen, mistä saadaan veroprosenttia. Perheverotus ei kuitenkaan ole oikea suunta. Yksinhuoltajien tilannetta tämä ei helpottaisi tehokkaasti. Vaarana lisäksi on, että perheverotuksen suurin hyöty tulee perheille, joissa toinen vanhemmista on suurituloinen ja toinen jää kotiin. Tarkennus, äiti jää kotiin. Muistettava samalla on, että perheverotus ei hyödynnä yksinhuoltajaa tai perhei- 11

12 tä, joissa molemmat huoltajat ovat pienituloisia. 18 Perheverotus on tue lapsiköyhyyden vähentämistä. Vaihtoehtoja löytyy. Kotihoidontuesta on käyty polveilevaa joko-tai-keskustelu. Kotihoidontukea tarvitaan. Kunnille se on kuntalisien kera erittäin kilpailukykyinen päivähoidon järjestämiseen verrattuna. Mutta siihen liittyvät ongelmatkin on kohdattava. Pahimmillaan kotihoidontuki on äidille loukku ja heikentää mahdollisuuksia siirtyä joustavasti työhön 19. Näin tapahtuu korostetusti heikoimmassa työmarkkina-asemassa oleville eli naisille, joiden koulutustausta on vaatimaton ja työkokemusta vähän. Tärkeää on ottaa opiksi Ruotsin tavasta lisätä osaaikatyön tekemistä eli yhdistää todellisuudessa työ ja perhe samaan elämään. Kotihoidontukea on kehitettävä muuttamalla se joustavammaksi. Pohtia kannattaa, mikäli tuesta rakennettaisiin vahvasti osa-aikainen ja se ulotettaisiin alle 7- vuotiaisiin, mikä lapsen hyvinvoinnin kannalta olisi myönteistä. Käytännössä tämä mahdollistaisi vanhempien siirtymisen työhön ja pitäisi kuitenkin päiväkotipäivät mahdollisimman lyhyinä. Samalla kaikissa kunnissa pitäisi siirtyä tuntiperusteiseen päivähoitomaksujen laskutukseen sekä varmistaa päivähoidon laatu ja monipuolisuus ottaen huomioon etenkin vuorohoidon tarpeet. Tällä hetkellä päivähoidon ryhmäkoot eivät ole kunnossa. Normi henkilöstön mitoituksesta lapsimäärään suhteutettuna ei toteudu nykyisellään 2/3 päiväkodista. 20 Päivähoidon laadun on parannuttava halutessamme lisätä vanhempien osallistumista työelämään. Lapsiköyhyys on suurinta juuri alle kouluikäisten lasten perheissä. Paras lääke köyhyyden nujertamiseen on työ. Tukea varhain Suomessa on rakenteellista syrjäyttämistä. Lasten pahoinvoinnista jaksetaan huolestua yhä laajemmin, mutta vielä ei jakseta keskittyä toimiin, joilla ongelmat voidaan ehkäistä. Kymmeniä vuosia lapsi- ja perheasioiden asiantuntijat ovat korostaneet varhaislapsuuden merkitystä ihmisen kaikelle myöhemmälle kehitykselle. Kuuroille korville. Itsekin olen istunut kymmenet työryhmät ja seminaarit. Kaikki taidamme tietää, mitä pitäisi tehdä, mutta päätökset puuttuvat. Samaan aikaa suuri määrä lapsia menettää mahdollisuuden inhimillisesti katsoen hyvään elämään. Yhteiskunta menettää potentiaalia rakentaa tätä maata ja yhteiskuntaa. Odotellessa kannattaa 18 Anita Haataja, Elina Pylkkänen: Verotus ja sukupuolten välinen tasa-arvo. Kirjassa: Antti Alaja (toim.) Oikeudenmukainen verotus mistä rahat yhteiseen hyvinvointiin? Kalevi Sorsa -säätiön julkaisuja 2/2009, s Saija Kalenius, Esa Suominen: Kotihoitoloukku? Kalevi Sorsa -säätiön Impulsseja-sarja, kesäkuu 2012, s Lapset ja nuoret terveiksi ja hyvinvoiviksi. Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan toimenpide-ehdotukset. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010:26, s

13 palauttaa mieliin vuonna 1987 syntyneiden laman lasten ikäluokka. Sukupolvikuva on karu 21 : Peruskoulun jälkeinen tutkinto puuttuu 16 %:lta. Toimeentulotukeen on joutunut jossakin vaiheessa turvautumaan 23 %:a. Merkintöjä joko rikkomuksista tai saaduista tuomioista on 26 %:lla. Huostaanotettuna tai sijoitettuna on ollut 3 %:a. Joka viides on 21 vuoden ikään mennessä saanut psykiatrista erikoissairaanhoitoa tai lääkitystä mielenterveysongelmiin. Ongelmana on, että horisontaalilla tasolla, koko väestötasoa koskien, moni asia tuntuisi olevan periaatteessa kunnossa. Tämän kuvan saa lukemalla lähes täydellisen lainsäädännön ja suositukset. Harhaa. Meillä on olettama, että asiat toimivat, kunnes itse huomaamme palveluiden käyttäjinä todellisuuden. Tai kuulemme kaikuja siitä köyhästä Suomesta, jolla oli varaa pitää ihmisistä huolta. Otan esimerkin. Pienten lasten vanhemmilla suurimpia huolia omassa vanhemmuudessaan on jaksaminen. 22 Jaksanko vai en? Se, että ei jaksa, tarkoittaa parisuhteen rakoilua, mielenterveyden oireilua ja niitä kaikkein surullisimpia otsikoita. Perheiden varhaista tukea korostetaan kaikkialla palveluiden kehittämisessä. Tämän päivän vanhemmat eivät voi kuvitella, että saisivat kotipalvelua, kun synnytyslaitokselta on kotiuduttu. Tai kun lapsi sairastuu ja töihin pitäisi päästä. Itselleni tullut satusedän tehtävä, kun olen ollut puhumassa tämän päivän vanhemmille 1970-luvun kotipalvelusta. On pitänyt kertoa, että todellakin tämä tarkoittaa aivan oikean ihmisen tuloa auttamaan siivouksessa, kokkaamisessa, lasten hoitamisessa. Väestöliiton hallituksen jäsenenä olen tutustunut Kotisisarten historiaan. Heidän työnsä oli arvostettua ja tärkeää. Kun tullaan tähän päivään, joudumme kohtaamaan kovia lukuja luvun alussa kotipalvelua sai lähes joka kymmenes lapsiperhe, kun nykyään palvelun piirissä on alle kaksi prosenttia perheistä. Tämä tuntuu järjettömältä. Mutta näin on käynyt. Meillä on varaa kustantaa perheiden pahoinvoinnista syntyvät ongelmat, mutta ei investoida ihmisten arkeen, jotta ongelmia ei syntyisi. 21 THL:ssä meneillään oleva tutkimus, jossa yhdistellään tietoja eri sosiaali- ja terveysrekistereistä sekä koulutus- ja rikollisuustietoja. Tutkimuksessa seurataan kaikkia vuonna 1987 Suomessa syntyneitä noin lasta sikiökaudelta vuoden 2008 loppuun saakka. 22 Merja-Liisa Perälä, Anne Salonen, Nina Halme, Sirpa Nykänen: Miten lasten ja perheiden palvelut vastaavat tarpeita? Vanhempien näkökulma. Raportti 36/2011, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) 2011, s

14 Kuvio 3: Kotipalvelua ko. vuoden aikana saaneita lapsiperheitä , prosenttia lapsiperheistä Lähde: THL, SOTKAnet Jäin miettimään tätä yhtälöä, kun olin puhumassa Vanhempainliiton alueyhdistyksen järjestämässä vaalipaneelissa. Olimme yhdessä Euroopan rikkaimmista kaupungeista. Silti vanhemmat joutuivat perustelemaan monia arkisia tarpeita. Sama ilmiö näkyi, kun olin kuuntelemassa lapsiasianeuvottelukunnan kokouksessa uuden sosiaalihuoltolainsäädännön sisältöä. Lainsäädännön sisällön ja kuntatodellisuuden kuilu oli huima. Lopullisen niitin antoi havainto, ettei lainsäädäntöön oltu otettu mukaan varhaiskasvatusta tai tarkemmin päivähoitoa, koska se olisi pian toisen hallintokunnan reviirillä. Edelleen vuonna 2012 Suomella on varaa kehittää perheitä ja lapsia tukevaa lainsäädäntöä riippuvaisena ministeriöiden välisestä työnjaosta. Olisi aika ponnistaa arjesta käsin. Meillä on jäänyt säästövaihde päälle. Silloin emme näe, että väärä säästö on huomisen velkaa. Niin, Espoossa perheneuvolaan on kuuden kuukauden jono. Neuvolakäyntien määrä oli vuonna 2007 noin kymmenyksen alemmalla tasolla kuin vuonna Lama on jatkunut. 23 Toisaalta ongelmaksi muodostuu heikko otteemme tekijöihin, joiden voidaan nähdä ennakoivan lapsen myöhempää syrjäytymistä. Tältä osin puhe rakenteellisista syrjäyttämistä on täyttä totta. Emme puutu niihin vertikaalisiin tekijöiden, jotka tunnistamalla voisimme ennakoida mahdollisia riskitekijöitä suhteessa syrjäytymiskehitykseen. Yksi näistä tekijöistä on oppimisvaikeuksien tunnistaminen. 23 Lapset ja nuoret terveiksi ja hyvinvoiviksi. Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan toimenpide-ehdotukset. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010:26, s

15 Kuvio 4: Koulutuksen ulkopuolelle jääneet vuotiaat , prosenttia ikäryhmästä. Koulutuksen ulkopuolelle jäänyt on henkilö, joka ko. vuonna ei ole opiskelija tai jolla ei ole perusasteen jälkeistä koulutusta Lähde: THL, SOTKAnet Koskaan en ole joutunut kohtaamaan tätä rakenteellisen syrjäyttämisen yhtälöä kuin eräänä kauniina päivänä Koskelan neuvolassa Helsingissä lapsukaiseni kanssa. Muutama päivä aikaisemmin olin tavannut Niilo Mäki Instituutin professori Heikki Lyytisen. Hän oli käynyt opetusministeriössä kahvilla ja kertomassa uusimmat aluevaltaukset oppimisvaikeuksien tunnistamisesta ja tuesta. Olin innoissani. Upeita läpimurtoja ja suomalaiset tutkijat ihmiskunnan etulinjassa löytämässä tekijöitä, jotka kohtaamalla voisimme edistää monen lapsen kehitystä ja oppimista. Katkaista sukupolvisia syrjäytymiskierteitä ja vähentää kriminaalihuollon asiakkuuksia. Olin kehitysoptimismin aallonharjalla. Sitten lapseni kanssa neuvolassa huomasin neuvolatädin hyllyllä niin sanotun lene-laatikon, jossa on materiaali leikki-ikäisen lapsen neurologinen arvion tekemiseen. Aikaa tämä veisi noin 20 minuuttia, maksimissaan 60 minuuttia. Arvioinnilla voitaisiin auttaa tunnistamaan erityisesti koulun alkuvaiheen mahdollisia ongelmia. Ymmärrettävästi kaiken kattavasta seulonnasta ei olisi kyse. Arviot toistettaisiin vuosittain 2,5 vuodesta alkaen aina 6-vuotiaisiin saakka. Kysyin upealta neuvolatädiltä, onko meillä lene-arviointi käytössä. Hän totesi, ettei aikaa siihen ole. Päätös ei ollut hänen. Päätös oli valtuustojen, lautakuntien ja valmistelijoiden, jotka kiinnittivät huomionsa ongelmiin, eivät mahdollisuuksiin niiden ehkäisyyn. Samaan aikaan tiedossa on, että juuri kriminaalihuollon asiakkaissa oppimisvaikeuksista kärsivät ovat yliedustettuina. Taustalla on monia tekijöitä, mutta oppimisessa kangertelu johtaa nykyisessä tieto- ja osaamisyhteiskunnassa aikaisempaa helpommin sivupoluille. Ongelmat kaatuvat koulun syliin ja vanhempien murheeksi. 15

16 Parisuhteet toimimaan Vanhempainilta on päättymässä. Olen saanut taas mukavia kotiinviemisiä. Onneksi ei tällä kertaa leivonnaisia. Yksi vanhemmista haluaa vielä jutella. Huolia on. Ongelmien taustalla on rikkoutunut parisuhde. Koulu on yksi taistelukentistä, jossa entinen aviopari kohtaa. Molemmat olivat olleet läsnä juuri päättyneessä vanhempainillassa. Myöhemmin puhun rehtorin kanssa asiasta. Suurin häviäjä on pieni koululainen, jonka elämä on surullisesti sekaisin aikuisten takia. Suomalaiset eroavat paljon. Eurooppalaisessa vertailussa yleisimmin. Jotakin meiltä puuttuu. Sitkeyttä? Rakkautta? Sitoutumista? Kohtuullisia unelmia? Tukea? Vuonna 1965 avioliittoja solmittiin ja avioeroja oli Vuonna 2010 avioliittoja solmittiin ja avioeroja oli Noin joka neljäs koululainen elää eroperheessä. Eroperheissä noin viidesosa lapsista ei tapaa säännöllisesti isäänsä. 24 Onnellisen elämän ja hyvän perhearjen vahvimpia pilareita on toimiva parisuhde. Suomalaisten parisuhteissa on onnellisuutta. EU-vertailussa olemme jopa kärjessä sekä onnellisuudessa että tyytyväisyydessä elämään. Vähintään melko onnellisessa parisuhteessa kokee elävänsä miehistä 83 ja naisista 84 prosenttia. Hyvin onnellisia löytyy näistä kolmannes. Joka viidettä parisuhdetta ei sen sijaan ole koettu onnelliseksi. Melko onnettomia oli ainoastaan 2 prosenttia ja hyvin onnettomia puoli prosenttia parisuhteissa elävistä. 25 Tälle voimme rakentaa. Parisuhteiden kariutumisen taustalla on monia tekijöitä. Sinänsä on hyvä, ettei yhteisön paine tee vaikeaksi erota huonosta parisuhteesta. Avioeroa ja parisuhteen kariutumista ennakoi koettu stressi. Erityisesti pienten lasten vanhemmilla ja lapsen syntyessä parisuhteet ovat koetuksella. Elämän muutokset eivät ole helppoja. Ne luovat ennalta arvaamattomia tilanteita ja vaativat tinkimistä totutuista mukavuusalueista. Eniten eroja tulee pienten lasten vanhemmille. Ymmärrettävää siis lienee, että pienten lasten vanhempien parisuhteet vaativat vahvempaa tukea. Tässäkin on käytävä työhön varhain. Hyvä ja tasapainoinen lapsuus sekä tunteiden tunnistamisen ja käsittelyn taidot nousevat keskiöön. Tunnetaitojen oppimista pitäisi nostaa vahvemmin esille varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tavoitteisiin ja arkeen. Samalla vanhemmille on annettava välineitä vahvistaa lasten tunnelukutaitoa. Kyse on myös ehkäisevästä työstä koulukiusaamiseen ja myöhemmin työpaikkakiusaamiseen. Suomalaisille parisuhde on tärkeä. Sen osoittavat nuorten tulevaisuuden toiveet. Perhe ja puoliso ovat kärjessä vuodesta toiseen. Parisuhteesta myös kannetaan huolta. Kuntien ja seurakuntien perheneuvonta on ollut ruuhkautunut jo pitkään. Samalla miehet ottavat yhä rohkeammin yhteyttä saadakseen tukea parisuhteelleen. Perheneuvojia tarvitaan lisää. Mikäli uutta henkilökuntaa ei pystytä palk- 24 Lapset ja nuoret terveiksi ja hyvinvoiviksi. Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan toimenpide-ehdotukset. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010:26, s Osmo Kontula: Parisuhdeonnen avaimet ja esteet. Perhebarometri Väestötutkimuksenlaitos, katsaus E38/2009, s

17 kaamaan, tulisi järjestöjen valjastaa vapaaehtoisvoimat muun muassa senioriväestön piiristä. Elämänkokemus ja -viisaus olisivat tässä arvokasta. Ihmisten sitoutumista koko elämän kestävään parisuhteeseen on nostettava esille. Liian usein kaupallisten toimijoiden viestinä ovat pikasuhteet, tyydytyksen nopea tarve. Olisiko jo kestävämpien arvojen aika? Se näyttää kuitenkin tuovan onnen suomalaisten parisuhteisiin. Halu sitoutua on vahva. Emme yhteiskuntana kanna riittävästi huolta parisuhteista. Suomessa perhevalmennus on liiaksi teknistä synnytysvalmennusta. Osa vanhemmista kokee synnytysvalmennuksen turhaksi, koska tietoa raskaudesta, synnytyksestä ja vanhemmuuden askareista saadaan monista kanavista oma-aloitteisesti. Portinvartijoita vanhemmuuden tietoon ei enää ole. Toisaalta vanhempien odotuksissa ammattilaisten tukea kaivataan. Monen asian toivottaisiin silti kohdistuvan enemmän juuri omaan elämäntilanteeseen ja erityiskysymyksiin. Sama trendi toistuu kouluissa. Vanhemmat toivovat yhteisten vanhempainiltojen sijaan lisää opettajan ja vanhemman välisiä henkilökohtaisia kehityskeskusteluja. Vanhempien toiveisiin on vastattava. Vaikka kaikki ei voi olla ala carte -palvelua, räätälöintiä tarvitaan. Parisuhteiden ja kasvatuksen tueksi on rakennettava vanhemmuusvalmennusta. Tämän tulisi alkaa nykyisestä synnytysvalmennuksesta ja jatkua aina lapsen täysi-ikäiseksi tuloon asti. Esimerkiksi nuoren murrosikään tai opintovalinnoissa tukemiseen vanhemmat saavat heikosti tiedollista ja taidollista tukea. Yksistään koulun vastuulle tätä ei voida jättää. Tarpeen huomaan todella konkreettisesti yläkoulujen arjesta. Olisi aika perustaa murkkuneuvoloita. Viina vie, kansa vikisee Useissa kodeissa ja työpaikoilla asuu alkoholiongelma, josta kärsii moni ihminen välittömästi ja välillisesti. Euroissa laskettuna kärsimykset ovat miljardeja euroja vuodessa. Kuningas Alkoholi ulottaa lonkeronsa lastensuojeluun, työpoissaoloihin, masennusoireisiin, tapaturmiin, parisuhdeongelmiin. Entäpä kuka tästä kaikesta hyötyy, miksi tämän kaiken annetaan tapahtua? Yritän valottaa pieneltä osalta. Toimin aikoinaan opetusministeriössä pääsihteerinä työryhmässä, jonka tehtävänä oli valmistella valtioneuvoston linjaus lapsi- ja nuorisopolitiikasta eli toimenpiteet, joilla hallitus pyrkisi lisäämään lasten ja nuorten hyvinvointia. Valmistelua tehtiin kaikkien ministeriöiden välisessä työryhmässä, jossa sosiaali- ja terveysministeriöstä oli mukana vahva ja laajaalainen osaaminen. Asiakirjan valmistelu käynnistyi tilannekuvan muodostamisella. Lastensuojelutarpeen ja -kustannusten kasvu nousivat esille kaikkialta. Huoli lasten ja nuorten hyvinvoinnin polarisoitumisesta oli yhteisesti jaettua. Tähän haluttaisiin puuttua. Monia ehdotuksia syntyikin, mutta alkoholipolitiikassa virkamiesvalmistelun linjaukset eivät saaneet poliitikkojen tukea. 17

18 Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehistön kannat olivat ihailtavan selkeät. Alhoholiveroa pitää nostaa, alkoholimainonta kieltää, olutta laimentaa ja lupavalvontaa tehostaa. Nämä linjaukset kirjoitin luonnoksiin oma-aloitteisesti. Virkamiehen vapauksia oli kirjoittaa ensimmäinen versio. Virkamiestyöryhmässä toimenpiteistä oltiin täysin yksimielisiä. Kirjoitustyöstä vastaavana otin logiikaksi kirjoittaa mahdollisimman tiukkaa säveltä, josta olisi tarvittaessa mahdollista tinkiä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toimi yhtenä taustoittajana. Vuoden 2007 syksyllä ministeriöistä ja sidosryhmiltä ei tullut vastustusta alkoholipolitiikan selkeälle kiristykselle. Huoli oli aidosti jaettua. Sosiaali- ja terveysministeriön poliittisen kokoomusjohdon reagointi arvelutti. Alkuvaiheessa ongelma hoidettiin tyylikkäästi virkareittiä pitkän. Ministeriön lausunto tuli kansliapäällikön kautta. Kulttuuriministeriksi vuoden 2007 keväällä tullut Stefan Wallin, jonka salkkuun lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma kuului, yllätti. Myönteisesti. Hänen esikunnassaan oli selvästi paineita alkoholikirjausten suhteen. Koska lausuntovaiheen käynnistymiseen tarvittiin vastuuministerin puumerkki, erityisavustaja Calle Haglund kävi paperin läpi. Alkoholikirjaukset herättivät nyt pohdintaa. Kun painotimme tämän olevan virkamiesvalmistelun yksimielinen kanta valtiovarainministeriö mukaan lukien, kovat kirjauksemme saivat edetä. Tyyntä ennen myrskyä. Lausuntokierroksen jälkeen luonnos kehittämisohjelmaksi alkoi edetä laajemmin poliittisiin pöytiin, jolloin alkoholikirjaukset tulivat suurennuslasin alle. Alkoholiasioista vastannut kokoomuksen ministeri aloitti vyörytyksen valtiosihteerinsä kautta. Sellaista ohjelmaa, joka tiukentaa alkoholipolitiikkaa miltään osin, ei hyväksyttäisi. Vain lupa-asioita voitaisiin tarkastella. Lopputulos oli selkeä. Sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijakannat jäivät panimoteollisuuden intressin varjoon. Kaikki työryhmässä valmistellut alkuperäiset kirjaukset vesitettiin. Toinen esimerkki. Vuoden 2010 kevät oli jo pitkällä. Elämäntapaliitto ry:n johdolla oli aloitettu vaikuttamistyö alkoholin mielikuvamainonnan rajaamiseksi. Kokousta pidettiin Kuluttajaliitossa ihmetellen Panimoliiton edunvalvontaa suoraan asioista vastaavan ministerin suunnalta. Kaikki asiassa toimineet sosiaali- ja terveysministeriön työryhmät olivat alusta pitäen miehitetty alkoholiteollisuuden edunvalvojilla. Silloin päätimme järjestöinä turvautua eduskuntaan. Yleensä kukkasiksi jäävät kansanedustajien lakialoitteet voisivat parhaimmillaan herättää aiheesta keskustelua, vaikka todellisiin lainsäädäntötoimiin ne harvoin johtaisivatkaan. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Inkeri Kerola otti nopeasti asiasta kopin. Järjestöinä meillä oli pöytälaatikossa valmis esitys alkoholin mielikuvamainonnan rajaamiseksi. Sille ryhdyttiin Kerolan johdolla keräämään nimiä. Myös kokoomuksesta saatiin muutama rohkea allekirjoittaja ennen kuin Panimo- 18

19 liiton ukaasi ehti uskollisille kansanedustajille. Valitettavasti kovan kaartin vaikuttajia kokoomuksesta ei lakialoitteen taakse enää löytynyt. Sitä emme kyllä odottaneetkaan. Lakialoitteelle saatiin eduskunnan enemmistön tuki eli allekirjoittajia tuli laajasti yli hallitus- ja oppositiorajojen. Tästä eteenpäin lakialoitteen käsittely oli melkoista takkuilua ja viivytystä. Eli normaalia parlamentaarista sumutusta. Lopputulos oli selvä aloite raukesi sellaisenaan. Vuoden 2011 vaalien jälkeen olimme järjestöinä taas liikkeellä. Uuden ehkäisevää päihdetyötä tekevän Ehyt ry:n johdolla vaikuttamistyö oli alkanut löytää uutta tehoa. Hallitusohjelmaa kirjoittamassa olivat ehkäisevän päihdetyön järjestövoimat. Mutta eivät yksin. Lopullisissa alkoholimainontaa koskevissa kirjauksissa voittivat kaikki. Jokainen voisi tulkita tavallaan. Heti hallitusohjelman hyväksymisen jälkeen huomasimme Vanhempainliitossa, että ministerien tehtävälistauksessa oli joko virhe tai palatsivallankaappaus. Salkkujaossa alkoholiasiat olivat tulossa sosialidemokraateille, mikä herätti toivetta panimoteollisuuden jyräämisen loppumisesta valmistelussa. Kuitenkin ministerien tarkemmassa tehtävälistauksessa alkoholiasiat oli kirjattu oletetusta poikkeavasti sosiaali- ja terveysministeriön niin sanotulle ykkösministerille, johon kokoomuksella oli kiinnitys. Laitoimme asiasta tiedotteen medioille. Tämän tehtyämme puhelin soi nopeasti. Kokoomus ilmoitti, ettei nenille kannata hyppiä. He ovat pääministeripuolue. Valtiosihteeriä ja vaalitulosta oli uskominen. Sama vanha asemataistelu jatkuisi. Ministerien tehtävälistauksesta virhe korjattiin. Alkoholipolitiikan osalta tilanne on tämä: mikään ei etene. Järjestöjen vaikuttamistyötä on suunnattu valtakunnan tasolta myös suoraan paikallisiin päättäjiin. Esimerkiksi Helsingin kaupungilla on erittäin laaja vastuullisen alkoholinkäytön toimenpideohjelma, joka on hyväksytty pääpiirteissään kaupunginhallituksessa. Linjauksia on, mutta toimeenpano puuttuu. Osa kaupungin omista virastoista vastustaa alkoholimainonnan rajaamista pois bussi- ja raitiovaunupysäkeiltä. Teollisuuden ja mainostulojen intressi on ihmistä tärkeämpi. Tiedosta ei ole puute. Tutkimukset osoittavat kiistattomasti, että alkoholimainokset tavoittavat lapset ja nuoret sekä vaikuttavat alkoholin käytön varhaistumiseen. 26 Teollisuuden viesti on, että mainonnalla ei pyritä markkinoiden laajentamiseen ja uusien asiakkaiden saamiseen. Jos näin on, luulisi alkoholimainonnasta luopumisen olevan vähemmän tuskaista kuin se tällä hetkellä on. Jostakin muusta on kysymys. Puhtaasta liiketoiminnan laajentamisesta ja uusien käyttäjäryhmien tavoittamisesta. 26 Markku Soikkeli: Mitä tutkimusnäyttö kertoo alkoholimainonnan vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Yhteiskuntapolitiikka 75:5, s

20 Toisena argumenttina käytetään suomalaista työtä. Mikäli mainontaa rajataan, pienet suomalaiset panimobrändit heikkenevät. Oman alueen työpaikoista huolestuneita kansanedustajia on helppo saada hätääntymään tästä väitteestä. Puhuaksemme suoraan, alkoholipolitiikka on kiinni kokoomuksen linjauksista. Keskustalla on verrattain selkeä kanta alkoholin haittoihin ja niiden ehkäisyyn. Taustalla on sekä alkiolaisen raittiusliikkeen perintö että tänä päivänä kristillisten herätysliikkeiden vaikutus keskustan arjessa. Sosialidemokraateilla poliittinen linja periytyy myös raittiusliikkeestä, mutta yhä enemmän tavoitteesta pitää huolta työikäisten suomalaisten toimintakyvystä. Ammattiyhdistysliike on vastuullisimpia alkoholipolitiikan linjaajia ja työurakeskustelun edetessä yhä tärkeämpi vaikuttaja tässä teemassa. Käytännössä alkoholipolitiikan heikkous on ollut kiinni kokoomuksen asennoitumisesta. Pääministeri Matti Vanhasen toisen hallituksen ainoa alkoholipoliittinen suunnanmuutos oli vesittää varoitusmerkintöjen saaminen pullon kylkiin. Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet ovat puhuneet jo avoimesti julkisuudessa kokoomuksen ja Panimoliiton vähintään tiiviistä suhteesta. 27 Demokraattiseen päätöksentekoon kuuluu täysi vapaus tavoitella mahdollisimman liberaalia alkoholipolitiikkaa. Panimoliiton viimeisimmät avaukset liittyvät Alkon monopolin ainakin osittaiseen purkamiseen. Nostan hattua, että puhutaan avoimesti. Silloin argumentteja voidaan esittää. Ongelmallista vain on, että kokoomuksen suunnalta alkoholipolitiikan argumentointi on sumeaa. Perheiden kasvatusvastuuta halutaan tukea, lasten ja nuorten hyvinvointia edistää sekä lisätä vastuullista alkoholin käyttöä. Sellaista keskieurooppalaista viinikulttuuria. Kuulostaa hyvältä, mutta maistuu happamalta. Tosiasia on, että kokoomus varjelee panimoteollisuuden etua. Luulisi, että kokoomus olisi valmis alkoholipolitiikan kiristämiseen edes työurien pidentämisen argumentilla. Mutta ei ole. Lienee siis niin, että holhoamisen tunne on jotain niin syvän ahdistavaa, ettei se kokoomuslaiseen ihmiskäsitykseen nykyisellään sovi. Jos tästä on kyse, on kokoomuksella oikeat perustelut. Se, että kokoomus pitää koko alkoholipolitiikkaa pankkivankinaan kyseisellä argumentilla, on puhtaasti muiden puolueiden heikkoutta. Tutkimusten mukaan enemmistö suomalaisista tukee alkoholin mielikuvamainonnan rajoittamista. Tämä ei ole ihme. Arjen tasolla monet aikuiset pohtivat, miksi lonkeroita ja siidereitä mainostetaan lapsiin ja nuoriin vetoavilla keinoilla. Lonkeroa markkinoidaan kehotuksella kokeilla, onko mahdollista erottaa energiajuoma lonkerosta. Ei siis ihme, että vuonna 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan alkoholimainonta tavoittaa 90 prosenttia vuotiaista suomalaisista. 28 Panimoteollisuus on pyrkinyt antamaan itsestään kuvan luotettavana ja vastuullisena toimijana. Sen mielestä panimoteollisuuden itsesääntely on paras tapa 27 Aamulehti : 28 Suomen ASH (Action on Smoking and Health) ry: /nid/675/ngid/1/ 20