Myös teollinen vallankumous eteni kahdessa vaiheessa. Ensin teollisuudessa käytettävä teknologia kehittyi

Transkriptio

1 Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi on kansanedustaja, TkT ja työpsykologian ja johtamisen tutkija Työ, perhe ja elämä elämänhallinnan haasteet yhteiskunnan murroksessa Siirtymistä tietoyhteiskuntaan, tai ubiikkiyhteiskuntaan kuten sitä nykyään kutsutaan, verrataan usein teolliseen vallankumoukseen. Murros etenee samaa tahtia kuin teollistuminen aikanaan ja mullistaa teollisen vallankumouksen muovaamia yhteiskunnan rakenteita. 100 vuoden murros Kuvittelemme helposti, että viime vuosien muutostahti on ollut nopeaa, mutta toistaiseksi muutokset ovat keskittyneet pääasiassa teknologiaan. Esimerkiksi suomalaisessa koulussa pärjäisi isoäidin opeilla hyvin. Paitsi ettei vastatessa tarvitse nousta enää seisomaan eikä opettaja enää saa lyödä sormille. Toki teknologinenkin murros on edennyt vaikuttavalla nopeudella. Siinä missä esimerkiksi maailman lankapuhelinyhteyksien rakentaminen vei vuotta, 1,1 miljardin langattoman puhelinyhteyden pystyttäminen kesti vain 10 vuotta. Vasta nyt, yli 50 vuotta ensimmäisten tietokoneiden markkinoille ilmestymisen jälkeen uusi tieto- ja viestintäteknologia alkaa todella vaikuttaa yhteiskunnan perusrakenteisiin kuten työmarkkinoihin, osaamisjärjestelmään ja perheeseen. Myös teollinen vallankumous eteni kahdessa vaiheessa. Ensin teollisuudessa käytettävä teknologia kehittyi noin 50 vuotta, mutta sen vaikutus muuhun yhteiskuntaan oli kuitenkin vähäinen. Valta ja talous pysyivät samoissa käsissä kuin ennen teollistumista. Rakenteet säilyivät ennallaan. Mutta sitten teollisuuden ja yhteiskunnan mekanisoitumisen merkitys kasvoi, ja samalla muuttuivat koko yhteiskunnan pelisäännöt. Esimerkiksi maatalous ei enää työllistänyt suurinta osaa ihmisistä eikä maanomistus ollut ainoa tie taloudelliseen ja poliittiseen valtaan. Uudet liikennevälineet helpottivat väestön liikkumista. Maatalous koneellistui. Yhä uusiin ammatteihin tarvittiin uudenlaista koulutusta. Tietoyhteiskuntakehitys on nyt tämän toisen vaiheen alussa. Me olemme siirtymässä teknologian murroksesta yhteiskunnan murrokseen. Teknologisesta murroksesta Suomi selvisi hyvin, ja me olimme vuosia erilaisten kansainvälisten kilpailukykyvertailujen kärkisijoilla. Lamavuosina työvoiman tuottavuus kasvoi Suomessa 16%, kun vuoden 1990 kansantuote saatiin vuonna 1995 aikaan vähemmällä työntekijällä. Suuri osa tästä Työn Tuuli

2 tuottavuuden paranemisesta saatiin aikaan hyödyntämällä uutta teknologiaa. Seuraavassa vaiheessa kansakuntien menestystä eivät kuitenkaan enää ratkaise teknologiset vaan sosiaaliset innovaatiot, se miten teknologiaa käytetään. Nopeimmin murros on edennyt maailmantaloudessa. Globaalit tietoverkot ovat mahdollistaneet aivan uudentyyppisten maailmanlaajuisten verkosto-organisaatioiden luomisen. Johto, tuotekehitys, tuotanto ja markkinat voivat sijaita eri puolilla maailmaa ja muodostaa silti toimivan kokonaisuuden. Nämä verkostoorganisaatiot pystyvät sopeutumaan maailmanmarkkinoiden muutoksiin hyvin nopeasti, mutta työntekijöille ei ole vielä syntynyt vastaavia rakenteita. Henkilöstön on edelleen vaikea sopeutua jatkuvaan muutostilaan, jota filosofi Pekka Himanen on osuvasti kutsunut Hätätilan kulttuuriksi. [1] Globalisaatiokeskustelussa unohtuu kuitenkin helposti, että toistaiseksi Suomi on ollut yksi globalisaation suurimpia voittajia. Työ murroksessa Selkeä jako työhön ja vapaaseen ei ole monella työpaikalla enää mahdollista, kun ihmisten elämä työajan ulkopuolelta liukuu työajalle ja vastaavasti työ yhä useammin ujuttautuu kotiin. Etenkin johto- ja asiantuntijatehtävissä odotettu etätyöskentely ei teekään työmatkoja tarpeettomiksi vaan jatkaa työpäivää kotona. Palveluammateissakaan ei ole enää selkeitä työaikoja, kun palveluiden halutaan olevan käytettävissä joka päivä ympäri vuorokauden. Myös fyysisen työpaikan ja sosiaalisen työyhteisön merkitys vähenee, kun yhä suurempi osa työstä tehdään asiakkaan tiloissa, tien päällä tai kotona. Työlainsäädäntö laahaa pahasti jäljessä työelämän murroksesta. Kuka esimerkiksi vastaa makuuhuoneen nurkassa olevan etätyöpisteen ergonomiasta? Kuinka paljon työntekijöillä voi teettää kotona palkatonta ylityötä, harmaata työaikaa? Yhä useampi työ jaksottuu määräaikaisiksi projekteiksi dynaamisesti muuttuvassa organisaatioverkostossa. Kun yhä suurempi osa työstä tehdään muualla kuin työnantajan tiloissa, työryhmien ja yksilöiden roolit ovat aiempaa heikompia ja vaihtuvat projektista toiseen. Työyhteisön sosiaalinen vuorovaikutus ja työyhteisön yhteinen identiteetti vähenee. Samalla heikkenee myös työntekijöiden sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin. Nopeasti muuttuvilla markkinoilla työnantaja ei enää pysty takaamaan varmaa työpaikkaa ja etenevää urapolkua, vaikka työntekijä hoitaisi työtehtävänsä kuinka mallikkaasti. Vastaavasti työntekijät eivät enää sitoudu samalla tavalla työnantajan tavoitteisiin. Työnantajan ja työntekijän välinen henkinen sopimus heikkenee. Teollisen yhteiskunnan tarpeisiin kehittyneet työmarkkina- ja sosiaaliturvarakenteet toimivat tässä uudessa tilanteessa huonosti. Niiden lähtökohtana ovat pysyvät kokopäiväiset työsuhteet. Epätyypillisten (osaaikaisten tai määräaikaisten) työsuhteiden osuus nousee kuitenkin jatkuvasti. Vuosina epätyypillisten työsuhteiden osuus kasvoi 22 prosenttia ja on nyt jo noin neljännes kaikista työsuhteista. [2] Trendi jatkuu, sillä työsuhteiden määrän kokonaiskasvusta epätyypillisiä työsuhteita on 34 prosenttia. Epätyypilliset työsuhteet eivät kuitenkaan ole työntekijänkään näkökulmasta pelkästään kielteinen ilmiö. Esimerkiksi 75 % miehistä ja 84 % naisista kannattaa parempia osa-aikatyön mahdollisuuksia. [3] Ihmiset haluaisivat työelämän joustavan myös heidän suuntaansa. Perinteisille työmarkkinoille kehittyneet yhteiskunnan rakenteet sopivat pätkätöiden ja osa-aikatöiden todellisuuteen huonosti. Työn tekeminen ei aina kannata, ja välillä järjestelmä suorastaan pakottaa ihmiset pysyttelemään työelämän ulkopuolella. Etenkin itsensä työllistävien mikroyrittäjien, taiteilijoiden ja tutkijoiden on yhteiskunnan turvajärjestelmän piiriin päästäkseen erikseen todistettava, etteivät ole tehneet mitään eivätkä aio tehdä mitään. Koska epätyypilliset työsuhteet ovat nuorilla työntekijöillä yleisempiä kuin vanhoilla ja naisilla yleisempiä kuin miehillä [2], asetelma ruokkii ja ylläpitää sukupolvien ja sukupuolten välistä epätasa-arvoa. Erityisesti nuorten naisten asema työmarkkinoilla on heikko. Tulonsiirtojärjestelmää tulisikin uudistaa niin, että se rankaisemisen asemesta kannustaisi kaikkeen työntekoon, myös yrittäjyyteen ja epätyypillisiin työsuhteisiin. Osa-aikainen työ sopii hyvin moneen elä- 4 Työn Tuuli

3 mäntilanteeseen, mutta sen tekeminen ei nykyjärjestelmässä aina kannata taloudellisesti. Työ, perhe ja elämä Nykyinen kahden sukupolven, vanhemmista ja lapsista koostuva ydinperhemalli syntyi teollistumisen yhteydessä, kun ihmiset muuttivat työn perässä kaupunkeihin. Maatalousyhteisöissä perhe oli paljon laajempi käsite, kattoi useampia sukupolvia ja siihen liittyi myös muuta sukua ja perheen lähipiiriin kuuluvia ihmisiä. Ydinperhemalli on sekin kriisissä. Tilastokeskuksen mukaan Suomen eronneisuusluku on 51%. [4] Pohjoismaiden uudesta perhemallista onkin käytetty mm. nimityksiä yksilöperhe, verkostoperhe ja sarjamuotoinen moniavioisuus. Yhä useampien lasten kasvatukseen ja huolenpitoon osallistuvat myös muut kuin hänen biologiset vanhempansa. Esimerkiksi vuonna lapsen vanhemmat muuttivat erilleen. [5] Viime vuosina yksinhuoltajaperheiden taloudellinen asema on kuitenkin nopeasti heikentynyt, vaikka taloudellinen hyvinvointi on muuten Suomessa parantunut. Vuonna 2005 neljännes yksinhuoltajaperheistä sai toimeentulotukea, vaikka takana oli Suomen taloushistorian pisin nousukausi. Vuonna ,5 % yksihuoltajaperheistä ja 6,8 % lapsiperheistä kuului alimpaan tulokymmenykseen. [6] Kaikkein nopeimmin pienituloisuus on lisääntynyt alle kolmevuotiaiden lasten perheissä. [5] Työmarkkinoille on syntymässä kaksi ääriryhmää, joilla molemmilla työn ja elämän yhteensovittaminen on vaikeaa. Huippuosaajat tekevät kovassa paineessa projekteiksi paloiteltua mielekästä työtä hyvällä palkalla. Sen sijaan vähän koulutettu joustotyövoima kituuttaa toimeentulorajalla jatkuvien tilapäisten työsuhteiden kierteessä. Erityisen haastavaa nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa on työn, perheen ja muun elämän yhteensovittaminen. Ihmisten pitäisi olla jatkuvasti työmarkkinoiden käytettävissä, ylläpitää osaamistaan, perustaa perhe tai kaksi ja huolehtia siinä sivussa lapsistaan, vanhemmistaan, lapsenlapsistaan ja lopulta puolisostaan. Vuonna 2003 työssä olleista vuotiaista miespalkansaajista viidennes ja naisista neljännes ilmoitti huolehtivansa työn ulkopuolella toisesta henkilöstä, joka tarvitsee apua korkean iän, sairauden tai vamman vuoksi. [7] Työntekijöiden joustamisen vastapainoksi työ- ja työaikajärjestelyjen on joustettava myös toiseen suuntaan, kun ihmisten elämäntilanteet ja terveydentila muuttuvat. Työntekijöiden on opittava hallitsemaan omaa työtään ja elämäänsä, eivätkä työmarkkinoiden ja lainsäädännön kankeat rakenteet saa estää löytämästä ratkaisuja, jotka vastaavat ihmisten tarpeisiin elämän eri vaiheissa. Koulutuksesta osaamisjärjestelmään Teknologian merkityksen kasvu on lisännyt koulutuksen ja osaamisen merkitystä. Jo 1990-luvulla vaativien ammattien suhteellinen osuus kaikista ammateista kasvoi kuudessa vuodessa 10 prosentista lähes 40 prosentin tasolle ja keskitason osaamista vaativien ammattien osuus laski 80 prosentin tasolta lähes 50 prosenttiin. [8] Vähäiselle osaamiselle soveltuvat työtehtävät ovat kadonneet lähes kokonaan. Koulutusjärjestelmä on reagoinut hitaasti tähän muutokseen. Etenkin ammattioppilaitosten kehittäminen on laiminlyöty. Kun % ikäluokista korkeakoulutetaan ja % ei jatka peruskoulun jälkeen opintoja, vain pieni osa nuorista päätyy suorittaviin ammatteihin. Tämä on näkynyt esimerkiksi rakennusalalla työvoimapulana ja palkkatason nousuna. Julkisuudessa kannetaan kovasti huolta siitä, mistä tulevaisuudessa saadaan nuoria osaajia, jotka ovat valmiita sitoutumana työnantajaansa. Pitkän koulutusputken läpikäyneiden nuorten osaajien silmin maailma näyttää kuitenkin toisenlaiselta. Tutkintoa vastaaviin työpaikkoihin voi olla jopa satoja hakijoita, ja moni koulutettu nuori huomaakin ammattitaitonsa rapistuvan aivan toisen alan työtehtävissä. Osaamisjärjestelmän kriisi kuvastaa työmarkkinoiden murrosta. Teollisessa yhteiskunnassa tutkinto riitti turvaamaan toimeentulon samassa ammatissa eläkkeelle asti. Nyt osaaminen kuitenkin vanhenee nopeasti, ja työntekijällä voi olla työuransa aikana useita eri ammatteja useissa eri työpaikoissa. Täydennys- Työn Tuuli

4 koulutus, työssä oppiminen ja vieraalla alalla työskenteleminen ovat jo nyt monelle arkipäivää. Perinteinen kertakäyttökoulutus ei enää riitä, kun työ on jatkuvaa muutosta ja siihen sopeutumista eli oppimista. Kertakäyttökoulutuksesta on siirryttävä jatkuvaan elinikäiseen oppimiseen. Koulutuksen ja työssä oppimisen rajapinta katoaa, kun ennen työuraa saadun koulutuksen merkitys vähenee ja työn yhteydessä opitun merkitys kasvaa. Oman osaamisen hallinta ja kehittäminen ovat keskeisiä taitoja tietoyhteiskunnassa. Opiskelun ja työelämän välinen keinotekoinen raja-aita tulisikin purkaa, sillä osaamisen kehittäminen ja työnteko kuuluvat yhteen. Esimerkiksi työttömyysturva- ja opintotukijärjestelmien tulisi kannustaa jatkuvaan elinikäiseen ammattitaidon kehittämiseen sen estämisen asemesta. Henkinen pahoinvointi Yhteiskunnan ja työelämän murros heijastuu myös työterveystilastoihin. Todennäköisin syy poistua työelämästä on työkyvyttömyyseläke! Ja yleisin yksittäinen työkyvyttömyyden syy on depressio. Neljännes sairauspäivärahoista maksetaan mielenterveyssyistä ja mielenterveyden häiriöt aiheuttavat 34 prosenttia työeläkemenoista. Psyykkisistä syistä on työeläkkeellä jo suomaalaista, ja joka vuosi uutta ihmistä joutuu mielenterveyssyistä eläkkeelle. Noin suomalaista syö kansaneläkelaitoksen korvaamia psyyken lääkkeitä. Esimerkiksi masennuksen sairastaa naisista joka toinen ja miehistä joka neljäs. Vuonna 2003 jo lähes joka kymmenes suomalainen nainen söi masennuslääkettä, vaikka Terveys tutkimuksen mukaan vain kolmannes vakavaa masennusta sairastavista oli käyttänyt vuoden aikana mielenterveyspalveluita. Työn merkitystä mielenterveydelle kuvastaa hyvin se, että julkisen sektorin työntekijöillä on paljon yksityistä sektoria suurempi riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä. Jos syyt tähän ymmärrettäisiin, monta sairastumista voitaisiin välttää. Eräässäkin kunnassa 20 % henkilöstöstä kaipasi mielenterveydellistä neuvontaa tai psykiatrista hoitoa työstä johtuvien syiden vuoksi: Työn koetun mielekkyyden puute; oman toiminnan merkitystä kokonaisuudelle ei nähty; ei koettu, että omaan työhön voi vaikuttaa; vastuun ja toimintavapauden epätasapaino. Tietoyhteiskuntakehityksen näkökulmasta työhyvinvointia uhkaa ehkä eniten jäsentymättömän pirstaleisen tiedon tulva, infoähky. Työssä koetun tietoylikuorman on todettu selittävän kaikkia työuupumuksen ulottuvuuksia: henkistä väsymystä, ammatillisen pätevyyden tunteen puutetta ja kyynisyyttä. [9] Uudet kansalaistaidot Tietoyhteiskunta vaatii ihmisiltä uudenlaisia kansalaistaitoja. Tärkeimpänä ovat elämänhallintataidot kuten työn, perheen ja oman elämän yhteensovittaminen jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä sekä omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista huolehtiminen. Työelämässä menestymisen avaimet tarjoavat osaamisenhallintataidot kuten kyky oppia ja opiskella jatkuvasti työssä ja työn ohessa sekä selviäminen yhä uusissa ammateissa, joihin ei ole saanut koulutusta. Jatkuvassa tietotulvassa selviämisen edellytyksenä ovat tiedonhallintataidot. Lisäksi verkostoituneessa maailmassa tarvitaan myös verkostoitumistaitoja, kykyä toimia yhä uusissa yhteisöissä, joissa erilaiset ihmiset toimivat yhdessä. Kehittääkö meidän nykyinen osaamisjärjestelmämme näitä taitoja? Lähteet [1] Himanen P. (2004) Välittävä, kannustava ja luova Suomi, Katsaus tietoyhteiskuntamme syviin haasteisiin. Eduskunnan kanslian julkaisu 4/2004. Eduskunta, tulevaisuusvaliokunta. [2] Helsingin kaupungin tietokeskus (2007) Työmarkkinoiden muutokset Helsingissä ja Helsingin seudulla vuosina Tilastoja 30 [3] Paajanen P (2003) Perhebarometri 2003 Parisuhde koetuksella. Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. E 17/ Työn Tuuli

5 [4] Tilastokeskus (2002) Päättyykö puolet avioliitoista eroon. Tietoaika. Tilastokeskus tup/tietoaika/tilaajat/ta_09_02_nieminen.html [5] Kartovaara L. & Sauli H. (2007) Suomalainen lapsi Sosiaalitilastoseminaari [6] Pasi Moisio: Kasvanut polarisaatio lapsiperheiden parissa, teoksessa Mikko Kautto (toim.): Suomalaisten hyvinvointi [7] Kauppinen, K. & Toivanen, M.: Työ ja perhe. Teoksessa Kauppinen, T., Hanhela, R., Heikkilä, P., Lehtinen, S., Lindström, K., Toikkanen, J. & Tossavainen, A. (toim.): Työ ja terveys Suomessa Työterveyslaitos, Helsinki [8] Työ tulevaisuudessa. Tulevaisuusvaliokunta ja Tulevaisuustutkimuksen VerkostoAkatemia. 12/1999 [9] Kalimo, R. S. & Toppinen, S. (1997) Työuupumus Suomen työikäisellä väestöllä. Työterveyslaitos. Työn Tuuli