VAIHTOEHTOINEN OSAYLEISKAAVA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAIHTOEHTOINEN OSAYLEISKAAVA"

Transkriptio

1 VAIHTOEHTOINEN OSAYLEISKAAVA POHJATIEDOT Vartiosaari, Helsingin 48. kaupunginosa, on Helsingin neljänneksi suurin saari. Se sijaitsee Itä-Helsingissä Tammisalon eteläpuolella Laajasalon ja Vuosaaren välissä noin seitsemän kilometriä Helsingin keskustasta. 82 hehtaarin maa-alueesta 90 prosenttia on kaupungin omistuksessa ja 10 prosenttia yksityisomistuksessa. Kaupunki omistaa suunnilleen puolet Vartiosaaren rakennuskannasta. Vartiosaaren vahvuuksia ovat poikkeuksellisen monipuolinen luonto, saaren sijainti lähellä mannerta, rakennustaiteellisesti arvokas huvilakanta sekä hyvät marja- ja sienimaastot. Vartiosaari tarjoaa erinomaiset puitteet ulkoiluun ja siellä sijaitsee vuonna 2002 palkittu luontopolku. Heikkouksia ovat puolestaan säännöllisen liikenneyhteyden puute, yleinen tietämättömyys saaren olemassaolosta, kunnollisen kaavan puute, maaston paikoittainen vaikeakulkuisuus sekä kallioalueiden heikko kulutuskestävyys. Uhkana on Vartiosaaren liiallinen rakentaminen, nykyisen rakennuskannan rapistuminen, saaren umpeenkasvu sekä mahdollisen sillan mukanaan tuoma ajoneuvoliikenne. Kulkuyhteyksiä parantamalla ja hyvällä tiedotuksella Vartiosaaresta on mahdollista tehdä kaikille avoin retkeilyyn ja virkistykseen erikoistunut kansanpuistosaari ja opetuskohde. Vartiosaari on myös oivallinen alue perinnebiotooppien säilyttämiseen. 1 Maastoinventointien perusteella Vartiosaaren luonto on erittäin monipuolinen. Erilaiset metsätyypit, maastonmuodot, jääkauden aikaiset muodostumat ja kasviharvinaisuudet ovat jo sinällään nähtävyyksiä ja säilyttämisen arvoisia kohteita. Lisäksi saaren rakennuskanta edustaa 1900-luvun alun tyypillistä huvilakulttuuria, ja monet huviloista ovat rakennustaiteellisesti arvokkaita ja suojeltavia. 2 1 Tolonen, Hanna. Viher- vai asuinalue? Vartiosaaren kehittämissuunnitelma. Lahti, s. 36, 8.1 SWOT-analyysi 2 Tolonen s YHTEENVETO

2 NYKYTILANNE jatulintarha luontopolku luontopolkukohteet näkymä Viikinkikalliolta viljelypalstat Metsäkirkko rakennukset yksityiset tontit talli Sunnanvikin kartano P 0 500m Terveysvaikutteinen luontopolku kotkansiipilehto viljelypalstat

3 ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET Kasvi- ja kääpäkohteet sekä luonnonsuojelualue Lintukohteet Metsäkohteet Lepakkoalue LÄHDE: Helsingin kaupungin Ympäristökeskuksen Luontotietojärjestelmä Geologiset kohteet

4 SUUNNITELMA Vartiosaaressa vierailee nykyään saaren toimijoilta saatuihin kävijätietoihin perustuen yli kävijää vuodessa. Tavoitteena on kävijämäärän kasvattaminen vuodessa vesiliikennettä tehostamalla, saaren eri toimintoja parantamalla ja monipuolistamalla sekä saaren tunnettuutta lisäämällä. Kävijätavoite huomioidaan mm. lisäämällä vierasvenepaikkojen, käymälöiden sekä ruoanlaitto- ja vesipisteiden määrää. VARTIOSAAREN KAAVOITUSPERIAATTEET * Uudet aluevaltaukset ja lisärakentamisen määrä mitoitetaan siten, ettei Vartiosaaren luonnon, maiseman ja huviloiden poikkeuksellisia arvoja menetetä, mutta alueen virkistyskäytön lisääminen on kuitenkin mahdollista. * Vanhat, arvokkaat huvilat suojellaan ja kaavoitetaan joko ympärivuotiseen käyttöön tai loma-asunnoiksi kullekin kohteelle parhaiten soveltuvalla tavalla. Huviloille laaditaan rakennustapa- ja korjausohjeet, jotta rakennusten yhtenäinen ilme saadaan säilytettyä. Myös huviloiden vanhat puutarhat ja piharakenteet tulee kunnostaa, jotta niitä voidaan hyödyntää kaupunkikuvan rikastuttajina. * Kaupungin omistamat alueet kaavoitetaan ulkoilu- ja virkistysalueiksi. Ulkoilualueeksi merkittävälle Sunnanvikin alueelle osoitetaan tilat majoitukseen ja uimarannalle. Viljelypalstoille varataan lisää tilaa saaren keskiosan peltoaukiolta. * Kaupungin omistamilla mailla järjestetään kulku rannan tuntumaan. Polkuverkoston on oltava saareen sopivassa mittakaavassa, eli se ei saa olla liian leveä. Kulutusherkillä alueilla kulkua voidaan ohjata opasteilla ja keveillä, matalilla puurakenteisilla aidoilla, ja polku voidaan kattaa esimerkiksi hakkeella kulutuskestävyyden parantamiseksi ja eroosion ehkäisemiseksi. * Vartiosaari liitetään kaavoituksen avulla osaksi Itä-Helsingin kulttuuripuistoa ja Helsingin viheralueverkostoa. * Saareen järjestetään säännöllinen julkinen yhteysliikenne. Kesäisin lauttavuoroja lisätään erityisesti viikonloppuisin ja liikennöintiaikaa jatketaan pidemmälle syksyyn. Liikennöinti pelkästään Vartiosaareen on liikennöitsijälle tuskin kannattavaa, joten Vartiosaari voi olla esimerkiksi osa Hakaniemestä Vuosaareen ja Kaunissaareen olevaa laajempaa reittiä. Yleiseen käyttöön tarkoitettuja soutuveneitä voidaan vuokrata Yliskylän puolella olevassa Reposalmen veneilykerhossa. * Veneilijöitä varten järjestetään venevalkama Jatasalmen suojaisaan lahteen, jotta kulku Tammisaloon helpottuu. Pääyhteyslaituri säilyy edelleen Reposalmessa. 3 * Saareen suunnitellaan uusi puutarha- ja huvilakulttuuria esittelevä polku, joka kiertää tärkeimmät kaupungin omistamat arkkitehtuuri- ja puutarhataidekohteet, kuten Sunnanvik (suunnittelijat. Selim A. Lindqvist ja Aarne Ervi, Bengt Schalin), Janneberg (Max Frelander) ja Tirrebo (Theodor Höjer). 4 Vartiosaari kaavoitetaan ulkoilu- ja virkistysalueeksi. Monipuolinen luonto, kasviharvinaisuudet ja historialliset kerrostumat ovat saaren vahvuuksia, ja ne tulee säästää rakentamisen aiheuttamilta muutoksilta. Entisiltä satama- ja teollisuusalueilta vapautuu riittävästi asuinrakentamiseen soveltuvaa maa-aluetta, jotta kaupungin tulevien vuosikymmenten rakentamistarve saadaan täytettyä. Aikaisemmin Sipoolle kuuluneet alueet helpottavat myös osaltaan nykyisin viheralueille ja kaavoittamattomille alueille kohdistuvaa rakentamispainetta. Siltaa saareen ei rakenneta, sillä se toisi mukanaan autoja, moottori- ja polkupyöriä, jolloin myös tiestö olisi rakennettava vastaamaan liikenteen asettamia vaatimuksia. Silta häiritsisi myös Reposalmen ja Jatasalmen vilkasta veneliikennettä. Saaren maastonmuotojen takia paras liikkumismuoto alueella on kävely, ja saarellinen luonne on jo sinänsä suojeltava virkistysarvo. 5 3 Tolonen s Kaavoitusperiaatteita 4 Kati Salonen ja Mona Schalin Arkkitehdit Oy. Vartiosaaren kulttuuriympäristöselvitys. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisu 2013:2. 5 Tolonen s Kehityskohteet ja suunnitelmaw

5 KULKUYHTEYDET Rastila M Herttoniemenranta ehdotus vesibussin reitiksi Hakaniemi M Korkeasaari Laajasalo Vartiosaari kesälossi vierasvenelaiturit Kruunuvuorenranta

6 EHDOTUS OSAYLEISKAAVAKSI Kesäkahvila & tilausravintola luonnontilainen uimaranta & rantautumispaikka melojille ja pienveneille laavu Tirrebo laavu vesibussi lintutorni Liikuntakeskus & metsäkirkko Metsäkirkko Eläintalli, tanssilato & tapahtumakenttä Viljelypalstat terveysvaikutteinen luontopolku Janneberg arkkitehtuuripolku virkistysalue ja luonnonsuojelu viljelypalsta P Sunnanvik eläinhaka uimaranta kesälossi 0 500m Portti saareen siirrettävät lomamajat ja uudisrakennukset yksityiset tontit

7 YKSITYISKOHTIA EHDOTUKSESTA vierasvenepaikkoja lasten ja nuorten kesäleirikeskus Metsäkirkko lentokonehangaari kesäkahvila luistelukenttä talvisin Villa Kaislikko tilausravintola vierasvenelaituri kajakkiklubi grillikatos vesipiste vessa yhteysaluslaituri siirtolohkare vessa Sunnanvikin kartano Retkeilymaja vesipiste luonnonsuojelualue vierasvenelaituri Matkailukeskus grillikatos uusi uimaranta Verkkomaja tenniskenttä Liikuntakeskus & metsäkirkko julkinen sauna hiidenkirnu viljelypalstat vessa vesipiste Kesäkahvila & tilausravintola viljelypalstat vesipiste vessa Tanssilato Eläintalli tapahtumakenttä olemassaoleva uimaranta eläinhaka siirrettävät lomamajat Eläintalli, tanssilato & tapahtumakenttä Portti saareen Viljelypalstat

8 Laatinut Joonas Parviainen, Ark. yo, Vartiosaari-seura ry:n toimeksiantamana. Merkittävä osa osayleiskaavan ehdotuksista on peräisin Hanna Tolosen Lahden ammattikorkeakoulun ympäristöteknologian koulutusohjelman miljöösuunnittelun suuntautumisvaihtoehdon opinnäytetyöstä. Valokuvat Marko Leppänen & Joonas Parviainen. LÄHTEET: Kati Salonen ja Mona Schalin Arkkitehdit Oy. Vartiosaaren kulttuuriympäristöselvitys. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisu 2013:2. Tolonen, Hanna. Viher- vai asuinalue? Vartiosaaren kehittämissuunnitelma. Lahti, Helsingin kaupungin Ympäristökeskuksen tarjoama Luontotietojärjestelmä: Ilmakuvat Bing Maps & Retkikartta.fi-palvelu.

9

Vartiosaari Info- ja keskustelutilaisuus 25.1.

Vartiosaari Info- ja keskustelutilaisuus 25.1. Info- ja keskustelutilaisuus 25.1. Tervetuloa vuorovaikutussuunnittelija Tiina Antila-Lehtonen Vartiosaaren suunnittelu projektipäällikkö, arkkitehti Ritva Luoto Keskustelua Projektiryhmä Ritva Luoto,

Lisätiedot

Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa,

Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa, Vartiosaari Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa, jossa on sekä asumista että kaikkia helsinkiläisiä palvelevia virkistys- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

V a r t i o s a a r e n m a i s e m a, v i r k i s t y s j a v i h e r a l u e e t

V a r t i o s a a r e n m a i s e m a, v i r k i s t y s j a v i h e r a l u e e t V a r t i o s a a r e n m a i s e m a, v i r k i s t y s j a v i h e r a l u e e t S i j a i n t i v i h e r r a k e n t e e s s a Itä-Helsingin kulttuuripuisto Vartiosaari on Itä-Helsingin kulttuuripuiston

Lisätiedot

Yhteenveto Vartiosaaren nettisivuilla 13.1.-30.4.2012 käydystä keskustelusta. 4.5.2012 Vuorovaikutussuunnittelija Maija Mattila

Yhteenveto Vartiosaaren nettisivuilla 13.1.-30.4.2012 käydystä keskustelusta. 4.5.2012 Vuorovaikutussuunnittelija Maija Mattila Yhteenveto Vartiosaaren nettisivuilla 13.1.-30.4.2012 käydystä keskustelusta 4.5.2012 Vuorovaikutussuunnittelija Maija Mattila Vartiosaaren keskustelupalstat Keskustelupalstat olivat avoinna 13.1.-30.4.2012

Lisätiedot

Vartiosaari ilta 5.6.

Vartiosaari ilta 5.6. Vartiosaari ilta 5.6. 17.30 Alustukset Missä mennään Vartiosaari kaupunkirakenteessa Kulttuuriympäristö ja huvilat Vartiosaareen tehdyt vaihtoehdot Luonto ja virkistys Liikenne, sillat ja veneily Asumisen

Lisätiedot

Alueen suuri haaste on sovittaa vanha rakennusperintö alueen kasvupaineisiin sen arvoja turmelematta.

Alueen suuri haaste on sovittaa vanha rakennusperintö alueen kasvupaineisiin sen arvoja turmelematta. Lohiniemenranta sijaitsee historiallisesti merkittävällä huvila- ja virkistysalueella, jota ollaan rakennettu viime vuosina voimakkaasti asuinalueen suuntaan. Alueen suuri haaste on sovittaa vanha rakennusperintö

Lisätiedot

STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä Kaupunkisuunnitteluvirasto

STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä Kaupunkisuunnitteluvirasto STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto 18.5.2015 Stansvikinnummen alustavat suunnitteluperiaatteet Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto

Lisätiedot

Asemakaavan suojelumääräykset Villingissä ja suojelukohteet. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Asemakaavan suojelumääräykset Villingissä ja suojelukohteet. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Asemakaavan suojelumääräykset Villingissä ja suojelukohteet Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto SUOJELUMÄÄRÄYKSEN PERUSTELUT - rakennustaiteellinen arvo - kulttuurihistoriallinen arvo - maisemakulttuurin

Lisätiedot

Vasikkasaaren matkailutonttihaku. Merellinen Helsinki täydentyy

Vasikkasaaren matkailutonttihaku. Merellinen Helsinki täydentyy Vasikkasaaren matkailutonttihaku Merellinen Helsinki täydentyy Merellinen Helsinki täydentyy Helsingin kaupunki hakee kumppaneita Vasikkasaaren kehittämiseksi. Vasikkasaari on noin 18 hehtaarin saari Suomenlinnan

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET

LOVIISAN KAUPUNGIN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET LOVIISAN KAUPUNGIN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET VIRKISTYSALUEET OSA I SAARISTO JA RANNIKKO TAAJAMARAKENTEEN ULKOPUOLISET ALUEET Loviisan kaupunki Arkkitehtitoimisto syksy 2007

Lisätiedot

Sisältö KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO ROIHUVUORI LASITUSLIIKKEEN TONTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Sisältö KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO ROIHUVUORI LASITUSLIIKKEEN TONTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS Sisältö Sijainti Asemakaavamuutoksen tärkeimmät tavoitteet ja suunnittelun taustaa Suunnittelualueen rajaus Valokuvia nykytilanteesta Maisemarakenne Luontotiedot, rakennettu ympäristö, ympäristöhäiriöt

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokysely 5.7. 13.8.2018 Loviisan kaupunki suoritti 5.7. 13.8.2018

Lisätiedot

KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS

KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS LUONNOS NÄHTÄVILLÄ 4. 22.2.2013 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS Asemakaavan muutos koskee:

Lisätiedot

Historialliset rakennukset ja kehittyvä kaupunkikuva - Espoon rakennusperinnön vaaliminen

Historialliset rakennukset ja kehittyvä kaupunkikuva - Espoon rakennusperinnön vaaliminen Historialliset rakennukset ja kehittyvä kaupunkikuva - Espoon rakennusperinnön vaaliminen Espoon kaupunginmuseo Tutkimuksen ja kulttuuriympäristön vastuualue 3.11.2015 2 Rakennuskannan ikä Suomessa 2010

Lisätiedot

sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa.

sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa. Helsingin kaupunki Esityslista 11/2017 1 (5) 8 Skatanniemi 10a ja b, tonttien 54327/2 ja 3 asemakaavan muuttaminen (nro 12453) (b-asia) HEL 2016-003957 T 10 03 03 Ksv 5544_1, karttaruutu 675509-10 Päätösehdotus

Lisätiedot

Auvaisten asemakaavan laajennus A3440

Auvaisten asemakaavan laajennus A3440 Kaarinan kaupunki Auvaisten asemakaavan laajennus osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: 112/2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK 364 Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Kailon asemakaavamuutos AK 364 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK 364 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Osallistumis ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

Kuva: Veikko Hahmo. Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO

Kuva: Veikko Hahmo. Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO Kuva: Veikko Hahmo Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO Retkelle lännestä Mistä retkelle: Kuntakeskusta, Takamaa, Vähäjärvi Kävellen kohti Takamaata ja moottoritien alikulun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0601_6 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0601_6 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1220-01/16 1 (6) LOHINIEMENRANTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma korvaa aiemmin 18.8.2015 päivätyn suunnitelman.

Lisätiedot

Kaupunkirakenteelliset periaatteet

Kaupunkirakenteelliset periaatteet Kaupunkirakenteelliset periaatteet 25.11.2016 - Kaupunkisuunnitteluvirasto - Täydennysrakentamisprojekti - Linda Wiksten Kaupunkirakenteelliset periaatteet Meri-Rastilan täydennysrakentaminen pyrkii tiivistämään

Lisätiedot

Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi

Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi Oulun yliopisto, Arkkitehtuurin osasto, Puustudio, Moderni puukaupunki hanke Diplomityön esittely 16.06.2008

Lisätiedot

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :

Lisätiedot

MARJANIEMEN MELOJAT RY MELAKOULU 4 Lähivesien melontareitit

MARJANIEMEN MELOJAT RY MELAKOULU 4 Lähivesien melontareitit LÄHIVESIEN MELONTAREITIT Tavoitteena on oppia tuntemaan lähivesien turvalliset ja vesiliikenteen kokonaisuuden kannalta parhaat melontareitit. Missä melotaan Jokaisella on oikeus, välttäen tarpeetonta

Lisätiedot

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS. Asemakaava Vierumäen Laviassuon ja Vuolenkoskentien väliselle alueelle

KAAVASELOSTUS. Asemakaava Vierumäen Laviassuon ja Vuolenkoskentien väliselle alueelle KAAVASELOSTUS Asemakaava Vierumäen Laviassuon ja Vuolenkoskentien väliselle alueelle LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikan laitos Ympäristöteknologian koulutusohjelma Miljöösuunnittelun suuntautumisvaihtoehto

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(6) 22.10.2015 THUREVIKIN PAPPILA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 12. Palosaaren

Lisätiedot

Helsingin itäisen saariston alustava asemakaavaluonnos

Helsingin itäisen saariston alustava asemakaavaluonnos Helsingin itäisen saariston alustava asemakaavaluonnos Asukastilaisuus 8.3.2012 Pikku-Niinisaari, Kajuuttaluodot, Itäinen Neitsytsaari, Kallioluoto, Kalliosaarenluoto, Haapasaari, Santinen, Läntinen ja

Lisätiedot

Merellinen Helsinki Sinikämmen rantareitteineen

Merellinen Helsinki Sinikämmen rantareitteineen Merellinen Helsinki Sinikämmen rantareitteineen Helsingin merialueet, rannat ja saaristo muodostavat Sinikämmenen, joka on osa viher- ja virkistysalueiden runkoa. Aukeaman s. 70-71 kartalla on luonnehdittu

Lisätiedot

LAUSUNTO TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA LISÄRAKENTAMISMAHDOLLISUUDET TONTILLE

LAUSUNTO TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA LISÄRAKENTAMISMAHDOLLISUUDET TONTILLE +358-40-5573581 1 / 3 4.11.2014 LAUSUNTO VAALAN KUNTA - kunnanjohtaja Tytti Määttä - tekninen Juha Airaksinen - aluearkkitehti Harri Lindroos TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,

Lisätiedot

Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Lohiniemenranta Asemakaavan muutos Valmisteluaineisto

Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Lohiniemenranta Asemakaavan muutos Valmisteluaineisto Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Sijainti Yleiskaava 2002:ssa alue on merkitty virkistysalueeksi ja pientalovaltaiseksi alueeksi. Alueen poikki kulkee Rantareitti,

Lisätiedot

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2007 Nähtävillä oloaika: 16.11.-7.12.2007 Mielipide 1, 2 7.12.2007, dnro: YPA: 9937/611/2007 Lahtinen Nora, 2 kpl Mielipide

Lisätiedot

Järvipelastuskeskus 70 Ap. S a t a m a. Puukujanne. Minigolf, lentopallo, tennis, senioripuisto. 40 Ap + Asuntovaunut ja -autot

Järvipelastuskeskus 70 Ap. S a t a m a. Puukujanne. Minigolf, lentopallo, tennis, senioripuisto. 40 Ap + Asuntovaunut ja -autot Loma Yleissuunnitelma 1 : 2000 N Järvipelastuskeskus 70 Ap S a t a m a S u o p e l l o n t i e Istutettava viheraita R i i h i a h o Puukujanne K u u s e l a L o m a m ö k k i a l u e e n laajennusvara

Lisätiedot

41 VL-1 AK VL-1. Ra 40 RAMSINNIEMEN KOIVUNOKAN ASEMAKAAVAKARTTA 1:1000 V 2400 RAMSINNIEMENTIE KOIVUNOKANPUISTO ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

41 VL-1 AK VL-1. Ra 40 RAMSINNIEMEN KOIVUNOKAN ASEMAKAAVAKARTTA 1:1000 V 2400 RAMSINNIEMENTIE KOIVUNOKANPUISTO ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET RAMSINNIEMEN KOUNOKAN ASEMAKAAAKARTTA 1:1000 7 2400 RAMSINNIEMENTIE 6 2400 p AK 42 5 2400 1400 1 2400 2 p 2400 AK 40 3 1300 2592 4 2450 456 p AK 41 L-1 KOUNOKANPUISTO 10 m 50 m 100 m 576 2016 W 2400 Rakennusoikeus

Lisätiedot

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo 1. Perus ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Ramsinniemi, Vuosaari Helsinki Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo, maisema-arkkitehtuurin

Lisätiedot

LIITE LIITE 11. Kuusankoski-Koria. Kouvolan keskustaajaman. viherosayleiskaava. viherosayleiskaava

LIITE LIITE 11. Kuusankoski-Koria. Kouvolan keskustaajaman. viherosayleiskaava. viherosayleiskaava LIITE LIITE 11 Kuusankosken-Korian viherosayleiskaava Kouvolan keskustaajaman viherosayleiskaava Kuusankoski-Koria viherosayleiskaava Suunnittelualueen Suunnittelualueen sijainti sijainti Yleiskaavoitus

Lisätiedot

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 19.2.2019 1 (11) 1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Kuva 1.1. Hankkeen vaikutusten yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan ulottuvan enintään kilometrin

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS

VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS HOITOLUOKITUKSEN MERKITYS Kaavoitusvaiheessa määritetty alustava käyttö ja hoitoluokka kuvaavat alueen laatutavoitetta. Samalla viheralueiden rakentamisen ja hoidon kustannukset

Lisätiedot

Muutoksenhaku Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksestä hyväksyä Vartiosaaren osayleiskaava (273 )

Muutoksenhaku Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksestä hyväksyä Vartiosaaren osayleiskaava (273 ) HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA VALITTAJA Muutoksenhaku Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksestä hyväksyä Vartiosaaren osayleiskaava 26.10.2016 (273 ) Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry.,

Lisätiedot

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos LIITE 7 Kuva: Rejlers Oy MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos 17.6.2014 2 1. JOHDANTO... 3 2. SUUNNITTELUALUE... 3 2.2 Kuvakooste suunnittelualueesta ja rakennetusta

Lisätiedot

TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS

TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS Ote osoitekartasta. KOHDEALUE Asemakaavan muutosalue sijaitsee Pumminmäen kaupunginosassa Tarmonpolun varressa. Muutosalueeseen kuuluu kortteli 4. Korttelin pinta-ala on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunkiympäristön toimiala Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 22 Kunnan jäsenen aloite Uutelan asemakaavan uudistamiseksi HEL 2017-009744 T 10 03 03 Päätös Alueen nykytila Uutelan kaavoitustilanne Kaupunkiympäristön apulaispormestari

Lisätiedot

KYMIJOEN ULKOILUREITTI YLEISSUUNNITELMAN TARKENNUS

KYMIJOEN ULKOILUREITTI YLEISSUUNNITELMAN TARKENNUS Kouvolan kaupunki Yhdyskuntatekniset palvelut OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYMIJOEN ULKOILUREITTI YLEISSUUNNITELMAN TARKENNUS Pvm. 18.7.2018 Täyd. Diaari 1857/10.02.01/2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

http://sr512201/webmap/content/result.htm

http://sr512201/webmap/content/result.htm Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN

Lisätiedot

Luonnonmukainen ja helppohoitoinen mökkipiha

Luonnonmukainen ja helppohoitoinen mökkipiha Luonnonmukainen ja helppohoitoinen mökkipiha Vapaa-ajan asunnon pihapiiri kuntoon Messukeskus, Helsinki 2013 Marko Pesu Suunnittelu- ja rakentamisvaihe Helppohoitoisesta ja luonnonmukaisesta mökkipihasta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1246-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL 2016-004225 10.5.2016 ANNALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 18.3.2010

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b 5 EHDOTUS KAUPUNGINHALLITUKSELLE KAHDEN UUDEN SIIRTOLAPUUTARHA-ALUEEN PERUSTAMISESTA Kslk 2008-1354 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee ehdottaa kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

VARTIOSAAREN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VARTIOSAAREN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.1.2012 Oas 1017-00/11 1 (6) VARTIOSAAREN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Vartiosaari sijaitsee itäisessä Helsingissä, Laajasalon ja Vuosaaren välissä, noin 7 km linnuntietä

Lisätiedot

Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä

Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä saaristossa. NORRKULLALANDETIN KOHTEEN ESITTELY JA SELVITYSRYHMÄN

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 15.2.2007

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 15.2.2007 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b 7 LAUSUNTO PORVARINLAHDEN ETELÄRANNAN LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISESITYKSESTÄ SEKÄ HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMASTA Kslk 2007-56, Ylk 2 9.1.2007 Karttaruudut L6,

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA SARI NIEMI IISALMEN KAUPUNKI 8.5.2012 Safa-palkinto 2011 Omaleimaisuutta ja perinteitä vaalivasta yhdyskuntasuunnittelusta IISALMI KUOPIO 85

Lisätiedot

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Kauppi-Niihaman vertaissuunnittelu, kevät 2019 Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Pirkanmaan polkujuoksu ry / Tampere Trail Running Jarkko Bamberg & Manu Humppi Kauppi-Niihaman polkuverkosto

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1313-00/17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL 2013-016355 7.7.2017 DECKERIN HUVILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Laajasalossa osoitteessa Adelenpolku

Lisätiedot

UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ

UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ PIENVENESATAMA Huoltorakennus Vuokrattava sauna NÄKÖALATORNI Yleinen grillipaikka URHEILUKENTTÄ Liikuntaleirejä ja muuta aktiivista toimintaa AARNIMETSÄ Luontopolun kehittäminen

Lisätiedot

KESKEISET PERIAATTEET

KESKEISET PERIAATTEET NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee

Lisätiedot

Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje

Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje Asukastilaisuus 20.4.2016 Tutkija Riitta Niskanen, Lahden kaupunginmuseo Korjaustapaohjeen tarkoitus Hennalan kasarmialue on merkittävä rakennus- ja kulttuurihistoriallinen

Lisätiedot

LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS

LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 16.4.2019 Viite 1510038898 LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 1 1. ALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILA Lidlin asemakaavan

Lisätiedot

Muistio suunnittelutilaisuuksista. Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta. Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo

Muistio suunnittelutilaisuuksista. Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta. Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo Muistio suunnittelutilaisuuksista Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo Suunnittelun tuotoksia kansallispuiston ulkopuolisiin alueisiin Rautalampi o Majoituskapasiteetin lisääminen

Lisätiedot

Helsingin itäisen saariston asemakaavaluonnos

Helsingin itäisen saariston asemakaavaluonnos Helsingin itäisen saariston asemakaavaluonnos Asukastilaisuus 3.6.2013 Villinki, Pukkiluoto, Sikosaari, Varviluoto Itäisen saariston asemakaavaryhmä Asemakaavoitus: Arkkitehti Johanna Backas, puh. 310

Lisätiedot

SOUKANKALLIO Aluenumero

SOUKANKALLIO Aluenumero 1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ±± ± ±± ±± ) ± 6± ± ± ; ; ± ± ± ± ±± ) ± ± ± ± ± ;; ± ± ± ± ; ; ; ± ± ± ; ) ; ± ± ƒ ; 6± ± ± ± ± Ι ± ; ) ± ± ± ƒ ; ± ±± ; ƒ ƒ) ± ± ± ƒ ; ƒ ± ; ± ; ) ± ± ± ƒ ± ± ± ; ± ± ;±

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Kopolanvirran ympäristö Kohteen nimi: Inventointinumero: Kinkamon lomamaja 39 Riiala 40 Kopolanniemi 153 Kopolanniemen kartano 154 Alakinnari

Lisätiedot

TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS

TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS Sanna Seppänen I maankäytön suunnittelija I 4.2.2019 SISÄLTÖ Tavoitteet Lähtötiedot Kaavaluonnos Kaavaprosessi ja vaikuttaminen TAVOITTEET Tavoitteet:

Lisätiedot

STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU RAUMAN KAUPUNKI ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM 27.8.

STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU RAUMAN KAUPUNKI ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM 27.8. ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM RAUMAN KAUPUNKI STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU 27.8.2010 www.eriarc.fi 1 JOHDANTO 1.1 Selvitysalue Selvityksessä on tarkasteltu

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Suot ja kosteikot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Suot ja kosteikot Suot ja kosteikot 47. Mantereenrahka Pinta-ala: Kylä: Omistaja: Status: Metso soveltuvuus: 4,2 ha Hulaus Yksityinen Arvokas luontokohde Kyllä Mantereenrahka sijaitsee Hulausjärven rannalla Vesilahden ja

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Savonmäki Kohteen nimi: Inventointinumero: Muuntoaseman alue (aluekohde) 11 Muuntoasema 12 Ala- ja Yläkankun hautausmaat 17 Savonmäki (aluekohde)

Lisätiedot

RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asukastilaisuus 5.4.2018 Taustaa - Rakuunamäen ydinalue poistumassa Puolustusvoimien käytöstä toimintojen siirtyessä Leirikentän alueelle > Asema- ja yleiskaavan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 25/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/

Helsingin kaupunki Esityslista 25/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/ Helsingin kaupunki Esityslista 25/2015 1 (5) 5 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Vartiosaaren osayleiskaavasta Pöydälle 18.08.2015 HEL 2011-007765 T 10 03 02 Lausuntoehdotus Liikenne ja yhdyskuntatekniikka

Lisätiedot

Tilaisuudessa esitettyjä mielipiteitä, kysymyksiä, ideoita, näkemyksiä

Tilaisuudessa esitettyjä mielipiteitä, kysymyksiä, ideoita, näkemyksiä KESKUSTELUTILAISUUS Vartiosaaren osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Paikka: Ksv:n näyttely- ja infokeskus Laituri, Narinkka 2 Aika: 25.1.2012 klo 17 19 Läsnä kaupunkisuunnitteluvirastosta:

Lisätiedot

Asemakaavamuutos A-2619 Keski-Lahti, Rautatienkatu 18 (Rajasen kulma, Piironki, Oskarin piha)

Asemakaavamuutos A-2619 Keski-Lahti, Rautatienkatu 18 (Rajasen kulma, Piironki, Oskarin piha) Asemakaavamuutos A-2619 Keski-Lahti, Rautatienkatu 18 (Rajasen kulma, Piironki, Oskarin piha) Luonnosvaihtoehtojen havainnollistava aineisto 19.11.2014 Tekninen ja ympäristötoimiala/ Maankäyttö/ Kaupunkisuunnittelu/

Lisätiedot

HELSINKI, Vartiosaaren suojeleminen rakennusperintölain nojalla

HELSINKI, Vartiosaaren suojeleminen rakennusperintölain nojalla Esitys 18.12.2015 MV/55/05.01.01/2015 1 (8) Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pl 36 00521 HELSINKI Viite Asia HELSINKI, Vartiosaaren suojeleminen rakennusperintölain nojalla Museovirasto

Lisätiedot

saimaan virkistysalueyhdistys ry

saimaan virkistysalueyhdistys ry saimaan Geoparkin ja Saimaan virkistyskäyttö Sanna Poutamo Saimaan Virkistysalueyhdistys ry Saimaan virkistyskäyttö saimaan - Valtion omistamat Saimaan saaret on suojeltu lailla Saimaan suojelualueista.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. 1. Perus- ja tunnistetiedot. 3. Lähtökohdat. 1.1 Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. 1. Perus- ja tunnistetiedot. 3. Lähtökohdat. 1.1 Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Suunnittelutyö koskee asemakaavamuutosta: Paraisten kaupungin Österbyn (05) kaupunginosan Korttelin 19 osassa sekä osassa Österbyntien

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta. Vartiosaari Seura ry:n muistutus Vartiosaaren osayleiskaavaehdotuksesta

Kaupunkisuunnittelulautakunta. Vartiosaari Seura ry:n muistutus Vartiosaaren osayleiskaavaehdotuksesta Kaupunkisuunnittelulautakunta helsinki.kirjaamo@hel.fi Vartiosaari Seura ry:n muistutus Vartiosaaren osayleiskaavaehdotuksesta Vartiosaari on ainutlaatuinen kokonaisuus osana vihersormea Vartiosaaren pinta-alasta

Lisätiedot

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu Hajalan asukaskysely Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu 16.8.2011 Taustatietoja Sukupuoli Ikä 20 15 15 16 10 10 10 7 5 1 0 alle 25-v. 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 64-v. Hajalalaisuus Kuinka paljon

Lisätiedot

3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus

3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.1.1 Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Ilmajoen keskustassa rajautuen Ilkantiehen, Keskustiehen ja Kyrönjokeen. Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 KOTKAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Vireille tulo 29.05.2015 TEHTÄVÄ Ranta-asemakaava OSOITE Pitkäsaari, Kaarniemi (417), Kotka

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ 1 (7) 1 Itä-Helsingin kulttuuripuiston kehittämissuunnitelma (a-asia) HEL 2011-003455 T 10 03 03 Ksv 0683_1 Päätösehdotus päättänee merkitä tiedoksi Itä-Helsingin kulttuuripuiston kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Säästetään Kauppi-Niihaman metsät luonnolle ja virkistyskäytölle. Vertaissuunnittelutyöpaja

Säästetään Kauppi-Niihaman metsät luonnolle ja virkistyskäytölle. Vertaissuunnittelutyöpaja Säästetään Kauppi-Niihaman metsät luonnolle ja virkistyskäytölle Vertaissuunnittelutyöpaja 15.11.2018 Ehdotuksemme taustaa: Kauppi-Niihama on tamperelaisille rakas alue sellaisenaan, eikä sen luonto- ja

Lisätiedot

Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank

Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank Kuva Ismo Tuormaa Esityksen sisältö Maankäyttö- ja rakennuslaki ja VAT Hankkeen lähtökohdat Suunnittelualue ja vihervyöhyke Varjokaavan tavoitteet

Lisätiedot

Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi

Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi KAAVAMUUTOSHAKEMUS 1 (6) 26.11.2014 Taipalsaaren kunta Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi Hakija Yhteyshenkilöt Lappeenrannan kaupunki Tekninen toimi, Kiinteistö- ja mittaustoimi Villimiehenkatu

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain

Lisätiedot

Vastaajat. Yhteensä 351 vastaajaa. 61 % vastaajista Laajavuoressa vähintään kuukausittain käyviä jyväskyläläisiä.

Vastaajat. Yhteensä 351 vastaajaa. 61 % vastaajista Laajavuoressa vähintään kuukausittain käyviä jyväskyläläisiä. Vastaajat Yhteensä 351 vastaajaa. vähintään. Vierailut Laajavuodessa viimeisen vuoden aikana Vastaajat 24 % 8 % 1 % 41 % Jyväskyläläinen Muu Jyväskylän seudun asukas (Laukaa, Muurame, Uurainen, Petäjävesi,

Lisätiedot

Mansikkaniemen asemakaava

Mansikkaniemen asemakaava Mansikkaniemen asemakaava 26.6.2018 IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Hankkeen eteneminen Alueen kaavoitus on käynnistynyt seurakuntayhtymän aloitteesta 2017. KV päätös

Lisätiedot

Örö yleiskatsaus

Örö yleiskatsaus Örö yleiskatsaus 17.12.2018 Örön vierasvenesatama-alue Kolme vierasvenelaituria, 1910-luvulla valmistunut myymälä ja kahviorakennus, sekä käymälä- ja tiskausrakennus. Satamaalue on kivetty terassiksi.

Lisätiedot

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustan

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T :

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : 12:43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Kuva Selitys A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Yleisten rakennusten korttelialue, jolla

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 KOTKAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Vireille tulo 29.05.2015 TEHTÄVÄ Ranta-asemakaava OSOITE Pitkäsaari, Kaarniemi (417), Kotka

Lisätiedot

Korkeasaaren kehittämissuunnitelma

Korkeasaaren kehittämissuunnitelma Korkeasaaren kehittämissuunnitelma 2018-2030 Yhteenveto investoinneista Nykyisellä investointitasolla, 2,5 M / vuosi Nykyisen rakennuskannan ylläpito ja ympäristön hoito Joitain pienehköjä uudistuksia

Lisätiedot

Hakemus Kattelussaaren-Jänkäsalon osayleiskaavan muuttamiseksi

Hakemus Kattelussaaren-Jänkäsalon osayleiskaavan muuttamiseksi KAAVAMUUTOSHAKEMUS 1 (6) X.X.2015 Taipalsaaren kunta Hakemus Kattelussaaren-Jänkäsalon osayleiskaavan muuttamiseksi Hakija Yhteyshenkilöt Lappeenrannan kaupunki Tekninen toimi, Kiinteistö- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 3641_2 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 3641_2 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1371-00/18 1 (5) Hankenro 3641_2 HEL 2017-007864 5.6.2018 ISOSAAREN JA KUIVASAAREN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Jyväskylän pienten järvien melontareitit

Jyväskylän pienten järvien melontareitit Jyväskylän pienten järvien melontareitit Melonnan harrastus kasvaa Melonnan harrastajia on Suomessa noin 18 500 (2001) ja määrä kasvaa koko ajan. Aktiivimelojia kuitenkin vain noin 10 % tästä määrästä

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET

LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET YLEISTÄ KYSELYSTÄ Kyselyllä selvitettiin asukkaiden ja päättäjien näkemyksiä Loviisan Itärannan alueen suunnitteluvaihtoehtoihin. Mielipiteitä

Lisätiedot

PRO WESTEND RY Kannanotto kaavamuutosesitykseen

PRO WESTEND RY Kannanotto kaavamuutosesitykseen PRO WESTEND RY Kannanotto kaavamuutosesitykseen 11.9.2014 ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNALLE ASIA Kannanotto kaavamuutosesitykseen Toppelund II, alue 231014 / Osalllistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava

Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava Kaavatilanne Kaavatilanne kiinteistöllä 418-424-0003-0088: Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava 29.3.2007 Kiinteistö on suurimmalta osin maakuntakaavassa virkistysaluetta (V) ja osaltaan taajamatoimintojen

Lisätiedot