TIEDOTE. Lastensuojelujärjestöjen varhaisen tuen palvelut Varsinais-Suomessa vuonna Johdanto. Sisällysluettelo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIEDOTE. Lastensuojelujärjestöjen varhaisen tuen palvelut Varsinais-Suomessa vuonna Johdanto. Sisällysluettelo"

Transkriptio

1 TIEDOTE Lastensuojelujärjestöjen varhaisen tuen palvelut Varsinais-Suomessa vuonna 2011 Johdanto Sisällysluettelo Johdanto 1 Kyselyyn vastanneet järjestöt Kyselyn keskeiset tulokset vuodelta 2011 Keskeiset järjestöjen tarjoamat varhaisen tuen palvelut Järjestöjen tarjoamat varhaisen tuen palvelut kohderyhmittäin Järjestöjen palveluita tuottavat ammattilaiset ja vapaaehtoiset Kuntakumppanuudet ja järjestöjen mahdollisuudet lisätä varhaisen tuen palveluja kunnissa Järjestöjen varhaisen tuen toiminnan rahoitus vuonna ry:n Yhdessä enemmän -hanke keräsi alkuvuonna 2012 tietoa jäsenjärjestöjensä tarjoamista varhaisen tuen palveluista vuodelta Tiedonkeruu toteutettiin Webropolkyselynä. Kyselyllä selvitettiin jäsenjärjestöjen tarjoamia varhaisen tuen ammatillisia ja vapaaehtoisuuteen perustuvia palveluja vuodelta Varhaisen tuen palveluilla tarkoitetaan niitä järjestöjen palveluja, jotka on suunnattu koko ikäluokalle riippumatta mahdollisesta erityisen tuen tarpeesta. Järjestöiltä kerättiin tietoa palvelujen tarjonnasta, kohderyhmistä, käytöstä, asiakasmääristä ja resursseista. Lisäksi kerättiin tietoa palvelujen rahoituksesta, kuntasopimuksista ja vapaaehtoistoiminnasta. Järjestöjen palveluja tarkasteltiin Yhdessä enemmän - hankkeen pilottikunnissa, joita ovat Turku, Raisio, Salo, Masku, Mynämäki ja Nousiainen. Tietoa kerättiin kootusti myös koko Varsinais- Suomen alueelta. Erityistä huomioitavaa kyselystä Järjestyksessä kolmas järjestökysely lähetettiin emojärjestön lisäksi ry:n 28 jäsenjärjestölle. Kyselyyn vastasi 14 järjestöä. Kysely poiki jäsenjärjestöjen edustajilta melko paljon kritiikkiä. Se koettiin liian pitkäksi ja monimutkaiseksi. Lisäksi osa kysymyksistä oli tulkinnanvaraisia. Järjestöjen varhaisen tuen palvelujen kokonaiskäyttöä kartoittavat kysymykset aiheuttivat vaikeuksia epäselvällä kysymyksenasettelulla. Osa vastaajista on tilastoinut kävijämäärät (yksilöityjä kävijöitä), osa taas käyntimäärät (ei yksilöityjä kävijöitä vaan kokonaismäärä), joten tarkkaa tietoa todellisista asiakasmääristä ei ole mahdollista saada vuodelta Myös kysymykset, jotka koskivat kuntakohtaisen tiedon keräämistä ja asiakasmääriä, aiheuttivat ongelmia edellä mainitusta syystä. Lisäksi vastaajien vähäinen lukumäärä vaikeuttaa relevantin tiedon keräämistä. 14 kyselyyn vastanneesta järjestöstä 6 ei kerää kuntakohtaista asiakastietoa lainkaan, ja 3 järjestöä tilastoi kuntakohtaisesti vain osan palveluistaan. Koska vain 5 järjestöä tilastoi kattavasti kuntakohtaiset asiakastiedot, ei niistä saada tarkoituksenmukaista informaatiota. Seuraavaa kyselyä ollaan selkeyttämässä ja kehittämässä. Vuoden 2013 kysely pyritään saamaan sellaiseksi, että kyselyyn olisi helppo ja nopea vastata, kerätty tieto olisi luotettavaa ja tarkoituksenmukaista sekä palvelisi myös rahoittajien raportointivaatimuksia. Lisätietoja kyselystä ja sen tuloksista antaa koordinaattori Kirsi Broström, puh , s-posti: kirsi.brostrom@vslapset.fi.

2 Sivu 2 Kyselyyn vastanneet järjestöt Suurimmalla osalla järjestöistä on toimipaikka Turussa. Folkhälsans Förbund rf, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry, Suomen Uusperheellisten liitto ry ja Turun Seudun Yksinhuoltajat ry järjestävät lisäksi toimintaa paikallisyhdistystensä tai emojärjestön toteuttamana Varsinais-Suomen muissa kunnissa. Folkhälsans Förbund rf liittyi ry:n jäseneksi vuonna Jäsenjärjestöt palvelevatkin yhä paremmin ja kattavammin myös Varsinais-Suomen ruotsinkielistä väestöä. TIETO PALVELUISTA ANTANEET JÄRJESTÖT VUONNA 2012 (YHTEENSÄ 14) Folkhälsans Förbund rf Kataja ry KOTA- Lasten ja nuorten hyvinvointi ry Lounais-Suomen Mielenterveysseura ry, Turun Kriisikeskus Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen yhdistys ry Operaatio TOIVO ry Raide ry Suomen Uusperheellisten Liitto ry Turun Kaupunkilähetys ry, Nuorten tuettu asuminen Turun seudun elatusvelvolliset ry Turun Seudun Yksinhuoltajat ry ry Varsinais-Suomen Perheterapiayhdistys ry Kyselyn keskeiset tulokset vuodelta Järjestöt arvioivat, että asiakasmäärät ja toimintaan osallistuneiden määrät ovat pysyneet ennallaan tai kasvaneet aiempiin vuosiin verrattuna. Järjestöjen palvelut tuleekin yhä painokkaammin nähdä tärkeänä osana täydentämässä kunnan peruspalveluja ja tuomassa niihin oman lisänsä. 2. Järjestöillä on hyvä mahdollisuus laajentaa toimintaa kuntien kysynnän ja kuntien tarpeiden mukaan edellyttäen, että kunnat solmivat järjestöjen kanssa aitoja, yhteistyöhön perustuvia kumppanuuksia tai tukevat järjestöjen toimintaa rahallisesti ostamalla varhaisen tuen palveluja. 3. Vapaaehtoiset ovat merkittävässä roolissa tuottamassa järjestöjen palveluja. Järjestöjen kaikista toimijoista noin puolet on vapaaehtoisia ja vertaisia. Vapaaehtoiset ja vertaiset koulutetaan toimeensa, ja heidän ammattitaitoaan ja jaksamistaan ylläpidetään erilaisin tukimuodoin. Vapaaehtoistyön koordinointi ja ylläpitäminen vaatii järjestöiltä riittävästi resursseja.

3 Sivu 3 Keskeiset järjestöjen tarjoamat varhaisen tuen palvelut Kyselyyn vastanneista 14 järjestöstä 13 on ilmoittanut tarjoavansa varhaisen tuen palveluja. Järjestöjen tarjoamia keskeisiä varhaisen tuen palveluja olivat vuonna 2011 kurssi-, koulutus- ja opetustoiminta, neuvontapalvelut, lapsi -, nuoriso- ja perhetyö sekä vertaistukitoiminta. Lapsi-, nuoriso- ja perhetyö pitää sisällään kohtaamispaikat, perhekahvilat ja perhekeskukset, harrastus-, kerhoja vapaa-ajantoiminnan, tukihenkilötoiminnan, tukiperhetoiminnan, tukioppilastoiminnan, perhetyön, erilaiset elämäntilanteisiin liittyvät info- ja tiedotustilaisuudet sekä päihdetyön. Myös neuvontapalvelut pitävät sisällään useita eri toimintamuotoja - lakiasiainneuvonnan, neuvonnan ja konsultaation netti- ja puhelinpalveluna, henkilökohtaisen ohjauksen ja neuvonnan sekä kriisi- ja keskusteluavun. Lähes kaikki vastanneet järjestöt tarjoavat kurssi-, koulutus- ja opetustoimintaa sekä neuvontapalveluita. Lapsi-, nuoriso- ja perhetyötä tarjoaa kyselyyn vastanneista järjestöistä yhdeksän ja vertaistukitoimintaa kahdeksan. Lasten ja nuorten asumispalveluita tuottavat järjestöt eivät juuri tarjoa varhaisen tuen palveluita. Kuvio 1. Järjestöjen tarjoamat palvelut

4 Sivu 4 Järjestöjen tarjoamat varhaisen tuen palvelut kohderyhmittäin ry:n jäsenjärjestöt tarjoavat varhaisen tuen palveluita nuorille ja nuorille aikuisille, aikuisille, vanhemmille ja perheille sekä kouluikäisille lapsille ja nuorille. Alle kouluikäisille lapsille palveluita tarjoaa vain viisi kyselyyn vastannutta järjestöä, mutta näiden viiden joukossa ovat jäsenjärjestöistä suurimmat palveluntarjoajat, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais -Suomen piiri ry ja Folkhälsans Förbund rf. Kyselyyn vastannut Varsinais -Suomen Perheterapiayhdistys ry ei tuota suoraan palveluja, joten yhdistys puuttuu siksi alla olevasta taulukosta. Taulukko 1. Varhaisen tuen palveluiden kohderyhmät järjestöissä vuonna 2011 JÄRJESTÖ ALLE KOULU- IKÄISET LAPSET KOULU- IKÄISET LAPSET JA NUORET NUORET JA NUORET AIKUISET AIKUISET, VANHEM- MAT, PERHEET (7-17-V) (18-25-V) Folkhälsans Förbund rf X X X X Kataja ry X Mannerheimin Lastensuojeluliiton X X X X Varsinais-Suomen piiri ry Omaiset mielenterveystyön tukena X X X Lounais-Suomen yhdistys ry Operaatio TOIVO ry X X Raide ry X X Suomen Uusperheellisten Liitto ry X Turun Kaupunkilähetys ry, Nuorten X X tuettu asuminen Lounais-Suomen X X X X Mielenterveysseura ry, Turun Kriisikeskus Turun seudun elatusvelvolliset ry X X X X Turun Seudun Yksinhuoltajat ry X X X X Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry X X X

5 Sivu 5 Järjestöjen palveluita tuottavat ammattilaiset ja vapaaehtoiset Suurimmassa osassa kyselyyn vastanneista järjestöistä toimi koulutettuja vapaaehtoisia lasten, nuorten ja lapsiperheiden varhaisen tuen parissa. 13 järjestöä vastasi kysymykseen, niistä 9 järjestöä tarjosi vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa. Järjestöjen keskeisimmät vapaaehtoisvoimin ylläpidettävät palvelut ovat tukihenkilötoiminta (6 järjestöä), vertaisryhmätoiminta (6) ja erilaisten koulutusten, kurssien sekä infotilaisuuksien pitäminen lapsille, nuorille ja lapsiperheille (5). Järjestöjen keskeisimmät ammattilaisten voimin ylläpidettävät toiminnot ovat koulutus, kurssit ja infotilaisuudet lapsille, nuorille ja lapsiperheille (10 järjestöä), erilainen ohjaus- ja neuvontatyö (6), kriisi- ja keskusteluapu (6) sekä vertaisryhmätoiminta (6). Kyselyssä tiedusteltiin myös, mitä koulutuksen muotoja vapaaehtoisille järjestöissä tarjotaan. Järjestöt tarjoavat vapaaehtoisilleen monipuolista tukea. Useimmiten tuki koostuu työnohjauksesta, vapaaehtoistyön peruskoulutuksesta, vapaaehtoisten keskinäisestä vertaistuesta, virkistäytymisestä ja erilaisesta vapaaehtoistyön lisäja jatkokoulutuksesta. Kuntakumppanuudet ja järjestöjen mahdollisuudet lisätä varhaisen tuen palveluja kunnissa Tietyt järjestöjen tarjoamat varhaisen tuen palvelut edellyttävät vastanneiden järjestöjen mukaan sopimuksen tekemistä kunnan kanssa. Useimmat varhaisen tuen palvelut ovat kuitenkin kaikille avoimia ilman erillistä sopimusta. Kuntakumppanuuksia edellyttivät esimerkiksi seuraavat järjestöjen tarjoamat palvelut: maahanmuuttajien psykologipalvelut läheistoiminta lastenhoito perhekeskustoiminta perhepalvelut erilaiset tukihenkilötoimintamuodot tukioppilastoiminta valvotut tapaamiset ehkäisevä päihdetyö Lakiasiainneuvonta, ohjaus ja neuvonta, kriisi- ja keskusteluapu, kriisi/turvamajoitus, sekä koulutus, kurssit ja infotilaisuudet eivät edellyttä- neet kuntasopimuksia kyselyyn vastanneilta järjestöiltä. Järjestöillä on hyvät mahdollisuudet laajentaa toimintaa kuntien kysynnän ja tarpeiden mukaan edellyttäen, että kunnat solmivat järjestöjen kanssa yhteistyöhön perustuvia kumppanuuksia tai tukevat järjestöjen toimintaa rahallisesti ostamalla varhaisen tuen palveluja. Järjestöt nostivat esille mahdollisuuden lisätä esimerkiksi seuraavia palveluja kunnille: uusperhekoulutus kunnan työntekijöille parisuhdeluennot ammattilaisille parisuhdekurssit mielenterveyden tukeminen ammatillinen ja vapaaehtoisten antama kriisiapu päihteitä käyttävien nuorten läheisille suunnatut palvelut erityisen tuen tarpeessa olevien nuorten ryhmätoiminta ammatillisesti ohjatut vertaisryhmät ja tukihenkilötoiminta sekä kurssit ja leirit mielenterveyspotilaiden omaisille Esille nousee erityisesti Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry, jonka palveluja voidaan laajentaa kaikissa Varsinais-Suomen kunnissa. Toiminnan laajentaminen edellyttää sopimuksia kuntien kanssa. Järjestöjen palvelujen lisäämisen mahdollisuuksia kartoittavissa avoimissa kysymyksissä (vastauksia 5 kpl) korostuivat kuntien riittävä budjetointi varhaiseen tukeen sekä järjestöjen toive aitoon kumppanuuteen, jossa toimintaa toteutettaisiin yhdessä kuntien kanssa. Kaikilla tarkastelussa mukana olleilla kunnilla (Masku, Mynämäki, Nousiainen, Raisio, Salo, Turku) oli palvelusopimuksia järjestöjen kanssa.

6 Sepänkatu Turku Puh /138 S-posti: toimisto@vslapset.fi ry lukuina Perustettu Turussa vuonna 2002 Yhdistyksessä on mukana 28 jäsenjärjestöä Jäsenjärjestöissä on yhteensä n jäsentä Jäsenjärjestöissä toimii n. 250 palkattua työntekijää ja n vapaaehtoistyöntekijää Järjestöjen varhaisen tuen toiminnan rahoitus 2011 Järjestöjen varhaisen tuen toiminnan rahoitus tulee useasta eri lähteestä. Yksittäinen palvelu saatetaan rahoittaa käyttämällä esimerkiksi sekä kunnan toiminta-avustuksia/ maksusitoumuksia että asiakasmaksuja. Raha-automaattiyhdistys, järjestöjen oma varainhankinta ja kuntien rahoitus olivat merkittävimmät varhaisen tuen palvelujen rahoituksen lähteet. Lisäksi järjestöjen palveluja rahoitettiin asiakasmaksuilla sekä muulla rahoituksella. Kuvio 2. Yksittäisten varhaisen tuen palvelujen rahoituslähteet Tietoa ry:stä ry seuraa ja edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia Varsinais-Suomessa. Yhdistys edistää lastensuojelujärjestöjen keskinäistä yhteistoimintaa sekä yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin kanssa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys seuraa lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin tilaa Varsinais-Suomessa. tekee toimialaansa kuuluvia aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja. järjestää kokouksia, esitelmä-, luento- ja neuvottelutilaisuuksia. harjoittaa julkaisu-, tiedotus- ja tutkimustoimintaa. järjestää lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa toimiville palveluohjausta sekä yhteistyön ja laadun kehittämistoimintaa. Keskinäisellä yhteistyöllä vahvistetaan järjestöjen asemaa ja roolia kuntien kanssa tehtävässä lastensuojelutyössä. Tavoitteena on kehittää asiakaslähtöisiä, laadukkaita ja myös kustannustehokkaita palveluja ja toimintoja, joista lapset, nuoret ja lapsiperheet hyötyvät.

Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke

Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke Kuntakohtainen tieto järjestöjen varhaisen tuen palveluista vuonna 2009: Turku, Raisio, Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Salo

Lisätiedot

Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2013

Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2013 Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2013 Johdanto Sisällysluettelo Johdanto 1 Tietoa antaneet ehkäisevän työn järjestöt Tietoa ehkäisevän työn palvelujen käytöstä vuonna 2013 Käytetyimmät

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry. Palveluraportti Varhaisen tuen palvelut Varsinais-Suomessa 2010

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry. Palveluraportti Varhaisen tuen palvelut Varsinais-Suomessa 2010 Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry Palveluraportti Varhaisen tuen palvelut Varsinais-Suomessa 2010 Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n jäsenjärjestöjen palvelut -kysely 2011 Yhdessä enemmän

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry Palveluraportti. Varhaisen tuen palvelut Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa sekä Varsinais-Suomessa 2010

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry Palveluraportti. Varhaisen tuen palvelut Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa sekä Varsinais-Suomessa 2010 Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry Palveluraportti Varhaisen tuen palvelut Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa sekä Varsinais-Suomessa 200 Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n jäsenjärjestöjen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY. Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto

VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY. Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto Vastaajat kunnittain yhteensä 168 Vastaajien työpaikka/taustayhteisö

Lisätiedot

Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2012

Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2012 Sisällysluettelo Johdanto 1 Tietoa antaneet ehkäisevän työn järjestöt Tietoa ehkäisevän työn palvelujen käytöstä vuonna 2012 Käytetyimmät ehkäisevän työn palvelut Tarjotuimmat ehkäisevän työn palvelut

Lisätiedot

26 järjestöä: - Auralan Nuoret ry. - KOTA - Lasten ja nuorten hyvinvointi ry. Suomen piiri ry. - Nuorten Ystävät. - Operaatio TOIVO ry

26 järjestöä: - Auralan Nuoret ry. - KOTA - Lasten ja nuorten hyvinvointi ry. Suomen piiri ry. - Nuorten Ystävät. - Operaatio TOIVO ry Lastensuojelujärjestöjen palvelut Varsinais-Suomessa 2014. Raportti järjestökyselystä. Johdanto Sisällysluettelo Johdanto 1 Tietoa kyselyyn vastanneista järjestöistä Järjestöjen palveluita tuottavat ammattilaiset

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry. Palveluraportti Varhaisen tuen palvelut Raisiossa ja Varsinais-Suomessa 2010

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry. Palveluraportti Varhaisen tuen palvelut Raisiossa ja Varsinais-Suomessa 2010 Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry Palveluraportti Varhaisen tuen palvelut Raisiossa ja Varsinais-Suomessa 200 Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n jäsenjärjestöjen palvelut -kysely 200

Lisätiedot

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja YHDESSÄ ENEMMÄN Käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä 23.1.2014 Tietoa Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Lastensuojelujärjestöjen palvelutuotanto ja palveluohjaus

Lastensuojelujärjestöjen palvelutuotanto ja palveluohjaus www.vslapset.fi Lastensuojelujärjestöjen palvelutuotanto ja palveluohjaus Eija Heimo, kehittämispäällikkö Palveluohjaus hanke 2004-2008 Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry Lastensuojelun ajankohtaispäivä

Lisätiedot

Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018

Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018 Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018 Tavoitteena kartoittaa järjestöjen roolia mielenterveys- ja päihdetyössä Vastaus saatiin 16 järjestöltä Toiminnan kohderyhmät Järjestön toiminta pääsääntöisesti

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan kehittämispäivä 2.11.2010 Taustaa Tuotettu osana Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n TUEXI-hanketta Tekijöinä 6 lastensuojelujärjestöä:

Lisätiedot

Lastensuojelujärjestöjen palvelut osana kunnan palvelutarjontaa. Raportti kuntakyselystä 2015.

Lastensuojelujärjestöjen palvelut osana kunnan palvelutarjontaa. Raportti kuntakyselystä 2015. Lastensuojelujärjestöjen palvelut osana kunnan palvelutarjontaa. Raportti kuntakyselystä 2015. Johdanto Sisällysluettelo Johdanto 1 Taustatietoa vastaajista Järjestöjen tunnettuus ja palvelujen käyttö

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

YHDESSÄ ENEMMÄN Tuloksia ja oppimiskokemuksia

YHDESSÄ ENEMMÄN Tuloksia ja oppimiskokemuksia YHDESSÄ ENEMMÄN Tuloksia ja oppimiskokemuksia Sisältö Resurssit Tavoitteet Hankkeen toimintalinjat ja tulokset Matkan varrella opittua Hankkeen resurssit 2009-2013 RAY on rahoittanut hanketta kahdessa

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Mirja Lavonen-Niinistö 14.6.2011 Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Perhekeskusajattelu Perustuu monen eri toimijatahon väliseen yhteistyöhön

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen MLL:n Kainuun piiri 2017 Vierailu MLL:n Lapin piiriin 20.5.2017 Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piiri ry Perustettu 1950 Vuosikokoukset, piirihallitus, puheenjohtaja Toivo Sistonen

Lisätiedot

Perheet keskiöön! -hanke. Kaisu Muuronen ja Kaisli Syrjänen

Perheet keskiöön! -hanke. Kaisu Muuronen ja Kaisli Syrjänen Perheet keskiöön! -hanke Kaisu Muuronen ja Kaisli Syrjänen Perheet Keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020. 54 järjestön yhteisen hankkeen

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVȦ. Ȧ. ARKEA YHDESSȦ. Perhekeskustoiminta Etelä-Savossa

LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVȦ. Ȧ. ARKEA YHDESSȦ. Perhekeskustoiminta Etelä-Savossa LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVȦ. Ȧ. ARKEA YHDESSȦ. Perhekeskustoiminta Etelä-Savossa Katso esittelyvideo YouTubesta Perheiden hyvinvoinnin ja arjen tukena Etelä-Savon perhekeskustoiminta kokoaa yhteen

Lisätiedot

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toimisto@lskl.fi

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016

KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus Tausta Perheen kriisitilanteessa - esimerkiksi avioerossa, perheenjäsenen kuollessa tai joutuessa onnettomuuteen

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Tietoja TST ry:stä: Yhdistyksen nimi on Turun Seudun TST ry. Kotipaikka on Turku sekä toiminta-alueena

Lisätiedot

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma Diakonia-ammattikorkeakoulu

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma Diakonia-ammattikorkeakoulu Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma 2015-2019 Diakonia-ammattikorkeakoulu 4.4.2017 Jurvansuu 2017 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit osahanke (2015-2017) Tutkija Sari

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa JärjestöSotehanke 113, Varsinais-Suomi Minna Rosendahl, aluejohtaja Järjestö 2.0 Järjestöt mukana muutoksessa

Lisätiedot

Lapin ensi- ja turvakoti ry

Lapin ensi- ja turvakoti ry 1 Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin Ensi Koti perustettiin 23.10.1953 yksinäisten äitien ja lasten elämän kohottamiseksi oikeille raiteille Lapin ensi- ja turvakoti ry on järjestölähtöistä

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit - ehkäisevä ja korjaava työ

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit - ehkäisevä ja korjaava työ Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit - ehkäisevä ja korjaava työ Kyselytutkimuksen tuloksia EPT-verkoston teemakokous 16.11.2016 Tutkija Sari Jurvansuu, EHYT ry Jurvansuu 2016 1 Jurvansuu

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Esityksen nimi / Tekijä

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Esityksen nimi / Tekijä PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL 20.11.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 KOHTAAMISPAIKAN MÄÄRITELMÄ Kohtaamispaikka on tarkoitettu lapsille, nuorille ja

Lisätiedot

MLL kunnan kumppanina

MLL kunnan kumppanina MLL kunnan kumppanina MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa Perhekeskus on palvelumalli, joka kokoaa yhteen lapsiperheiden hyvinvointia edistävät ja ongelmia ehkäisevät varhaisen tuen palvelut. 3. kerros

Lisätiedot

Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa

Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa Yhteystiedot Perhekeskustoiminta osana lapsiperheiden palveluja Perhekeskus on matalan kynnyksen kohtaamispaikka lapsiperheille. Perhekeskustoiminta

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, 20700 Turku, www.vslapset.fi 2 SISÄLLYS 1. Johdanto 3 2.

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta

Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta Pikkuklusterin toiminnan tarkoituksena on: OUKA:n varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

HB-MALLI - vaikutukset palvelurakenteeseen / Porin perusturva /Mari Levonen

HB-MALLI - vaikutukset palvelurakenteeseen / Porin perusturva /Mari Levonen HB-MALLI - vaikutukset palvelurakenteeseen 13.2.17/ Porin perusturva /Mari Levonen Asiakasryhmät Henkilökohtaista budjetointia perheellisille aikuisille joilla on jokin kuormittava tekijä(t) elämässä Kuormittavia

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke

Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa 29.8.2008 KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke Jyväskylän seudun Perhe hanke 2005 2007 2008 STM, Jyväskylä, Jyväskylän

Lisätiedot

Asukasluvultaan pienten kuntien erityisliikunta 2013 Saku Rikala Erityisliikunnan päivät

Asukasluvultaan pienten kuntien erityisliikunta 2013 Saku Rikala Erityisliikunnan päivät Asukasluvultaan pienten kuntien erityisliikunta 2013 Saku Rikala Erityisliikunnan päivät 26. 27.8.2014 Kyselyn kohderyhmän kunnat Erityisliikunnan verkoston ulkopuoliset 207 Manner- Suomen kuntaa: Reilu

Lisätiedot

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena Perustettu 1988. Toiminta alkanut vertaisryhmäperiaatteella. Tällä hetkellä 15 työntekijää. STEA:n tuella. Jämsänkatu 2, Vallila Toiminnan tavoitteet Lisätä

Lisätiedot

Järjestöjen arviointikyselyn yhteenveto Taija Nöjd Laatua nuorisotyöhön -hanke

Järjestöjen arviointikyselyn yhteenveto Taija Nöjd Laatua nuorisotyöhön -hanke Järjestöjen arviointikyselyn yhteenveto 18.9.2014 Taija Nöjd Laatua nuorisotyöhön -hanke Laatua nuorisotyöhön hankkeessa toteutettiin elo-syyskuun 2014 vaihteessa arviointia ja laatutyötä järjestöissä

Lisätiedot

Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta

Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta Alkoholi ja väkivalta seminaari 6.11.2013 Pirjo Lehmuskoski Kriisityön vastaava Kriisikeskus Matalan kynnyksen kriisikeskus elää

Lisätiedot

Järjestöjen ja vähän muutakin näkökulmaa Lape kehittämiseen

Järjestöjen ja vähän muutakin näkökulmaa Lape kehittämiseen Järjestöjen ja vähän muutakin näkökulmaa Lape kehittämiseen Ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toimisto@lskl.fi www.lskl.fi Lapsesta

Lisätiedot

Yliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: 040-1833 562 nuortenturku(at)turku.fi

Yliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: 040-1833 562 nuortenturku(at)turku.fi Kouluhenkilökunta Nuoren ja perheen tukena koulussa toimivat opettajien lisäksi myös oppilashuoltohenkilöstö (esim. terveydenhoitaja, koulukuraattori ja -psykologi), joiden puoleen voit kääntyä arjen pulmatilanteissa.

Lisätiedot

Mikä tekee perhekeskuksen kohtaamispaikasta saavutettavan ja osallisuuteen mahdollistavan? Ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist

Mikä tekee perhekeskuksen kohtaamispaikasta saavutettavan ja osallisuuteen mahdollistavan? Ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Mikä tekee perhekeskuksen kohtaamispaikasta saavutettavan ja osallisuuteen mahdollistavan? Ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011

Lisätiedot

MIPA. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen. a-klinikka.fi/mipa

MIPA. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen. a-klinikka.fi/mipa Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma 2015 2018 a-klinikka.fi/mipa A-klinikkasäätiö A-Kiltojen Liitto ry Diakonia-ammattikorkeakoulu EHYT ry FinFami Uusimaa ry Irti Huumeista ry Kuntoutussäätiö

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke Järjestöagenttitoiminta perheiden hyvinvoinnin tukena

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke Järjestöagenttitoiminta perheiden hyvinvoinnin tukena Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020 Järjestöagenttitoiminta perheiden hyvinvoinnin tukena Järjestöt ja niiden rooli Kansalaisyhteiskunta luo

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto Esityksen nimi / Tekijä

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto Esityksen nimi / Tekijä PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto 2.10.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kohtaamispaikka perhekeskuksen palveluverkostossa Kohtaamispaikka

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Tavallisen ihmisen taidoin Palkatonta ja ei-ammatillista Vapaaehtoista Luotettavaa ja sitoutumista tehtävään Luottamuksellista (vaitiolo) Puolueetonta ja suvaitsevaa Tarvitsijan/autettavan

Lisätiedot

Nuorten tukeminen netissä

Nuorten tukeminen netissä Nuorten tukeminen netissä MIELI 2010 KUOPIO Marika Ketola E-mielenterveyshanke Nuorten tukeminen verkossa Nuoria voi tukea verkossa Hakeutumalla nuorten suosimiin verkkopalveluihin, kuten sosiaalisiin

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet M/S Soste-risteily 5.10.2016 Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma

Lisätiedot

PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi

PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi 11.9.2017 Lape-toimijaseminaari/Toimiva arki hanke PerhePesä tiimikoordinaattori Marjukka Huhtala PerhePesä Toppila, Lapsi- ja perhetoiminnan ohjaaja Kirsi Sova PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi

Lisätiedot

Perheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke

Perheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke Perheet keskiöön! Lape-info 28.2.2019 Järjestöagentti Matti Virtasalo Perheet Keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020. 1 70 järjestön yhteisen

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet M/S Soste-risteily 5.10.2016 Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma

Lisätiedot

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Taustaa hankkeelle Yhdistyksen jäsenten kokemusten perusteella

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä HANKETREFFIT 27.5.2014 KULTTUURI

Lisätiedot

Lapsettaako? Ohjeet tulevat kuvina. Ole tarkkana. Kolme eri tehtävää.

Lapsettaako? Ohjeet tulevat kuvina. Ole tarkkana. Kolme eri tehtävää. Lapsettaako? Ohjeet tulevat kuvina. Ole tarkkana. Kolme eri tehtävää. Perheet keskiöön! Varsinais-Suomi Järjestöagentti Katja Rippstein MLL:n Varsinais-Suomen 045 132 6736 katja.rippstein@mll.fi Perheet

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma MIPA

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma MIPA Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma MIPA 2015-2018 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit Jurvansuu/EHYT ry 2015 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintamuodot miten

Lisätiedot

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara?

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara? Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara? Järjestötyöpaja I, 18.8.2015 Jouni Puumalainen ja Päivi Rissanen, MTKL Puumalainen, Rissanen 2015 1 Osatutkimuksen tavoitteet

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta

Lisätiedot

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020 Järjestöt ja niiden rooli Kansalaisyhteiskunta luo pohjaa hyvinvoinnille Kansalaisten osallisuus, yhteisöllisyys,

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry Tuusulan järjestöfoorumi 16.02.2011 Hanna Falck & Mika Väisänen Taustaa Perustettu 23.04.2007 Järvenpäässä Kolme järjestöä perustamassa Kotipaikka Järvenpää ja toimialue

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2014. http://lapinpiiri.mll.fi/

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2014. http://lapinpiiri.mll.fi/ TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2014 / Sisältö 1 MLL:n TOIMINNAN YDINALUEET JA ROOLI MUUTTUVASSA TOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄ 2 LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN 2.1 Vaikuttaminen

Lisätiedot

KRIISIKESKUSTOIMINNOT

KRIISIKESKUSTOIMINNOT Yhteenvetoa vuodesta 2015 KRIISIKESKUSTOIMINNOT Kriisikeskustoiminnot sisältävät SOS-kriisikeskuksen, Rikosuhripäivystyksen Etelä-Suomen aluetoimiston, kriisiauttamisen valtakunnallisen koordinoinnin ja

Lisätiedot

FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019

FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ F a m i l i a t o i m i i S u o m e n a i n o a n a k a h d e n k u l t t u u r i n p e r h e i l l e s u u n n a t u n t o i m i

Lisätiedot

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta MOSAIIKKI RY MAMU-MEDIA PALAUTEANALYYSI v. 2015 toiminnasta Palautetta Mosaiikki Ry:n ja MaMu-Median hankkeen tiedotus- ja neuvontatoiminnasta on kerätty yhteistyökumppaneilta, hankkeen asiakkailta ja

Lisätiedot

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen Perhekeskustyö vanhemmuuden tukena Kaarina, Turku, Raisio, Parainen ja Kemiönsaari Marjo Oinonen projektipäällikkö

Lisätiedot

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, jossa tehdään töitä lapsen

Lisätiedot

Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa

Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa Airi Martikainen ja Hannakaarina Sarvela Voimaperhe/ESKO-hanke Mannerheimin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki 1. Tavoitteena lapsiystävällinen yhteiskunta MLL:n Suunta 2024 strategia: Suomi on lapsiystävällinen yhteiskunta Vuonna 2016 piirin toiminnassa korostuvat Vapaaehtoisuuden

Lisätiedot

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke 2016-2018 Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Kuopion seudun nuorisoasunnot ry:n (KSNA) ja Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry:n (Josna)

Lisätiedot

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen Monet polut Työelämään hanke (ESR) 1.11.2016-31.12.2018 Tukea kotoutumiseen Monet polut työelämään -hanke 1.11.2016-31.12.2018 (ESR) Tukea kotoutumiseen Kootut toimintamallit Tekijät: Peltonen Mirja, Rintala

Lisätiedot

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen Selvitys järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyöstä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson

Lisätiedot

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Vapaaehtoistoiminta on: Yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa,

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY Etelä-Savon ADHD-, Autismi- ja Dysfasiayhdistys ry Etelä-Savon Aivovammayhdistys ry Etelä-Savon CP-yhdistys ry Etelä-Savon Meniere-yhdistys ry Etelä-Savon

Lisätiedot

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Osana Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)- kärkihanketta 1 Helmikuu 2017 Kärkihanke Kehitetään

Lisätiedot

Vertais- ja vapaaehtoistoimijoiden väsymisen tunteet ja yhdistysten tukitoimet. MIPA-työpaja Diakonia-ammattikorkeakoulu

Vertais- ja vapaaehtoistoimijoiden väsymisen tunteet ja yhdistysten tukitoimet. MIPA-työpaja Diakonia-ammattikorkeakoulu Vertais- ja vapaaehtoistoimijoiden väsymisen tunteet ja yhdistysten tukitoimet MIPA-työpaja 11.4.2018 Diakonia-ammattikorkeakoulu Jurvansuu 2018 1 Jurvansuu, S. & Rissanen, P. (2018): Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, 20700 Turku, www.vslapset.fi 2 Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3 TOIMINTAYMPÄRISTÖ...

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit kysely paikallisyhdistyksille A-kiltojen vastaukset.

A-Kiltojen Liitto. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit kysely paikallisyhdistyksille A-kiltojen vastaukset. A-Kiltojen Liitto Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit kysely paikallisyhdistyksille A-kiltojen vastaukset kevät 2016 Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit

Lisätiedot

Hakemus ennaltaehkäisevän lapsi- ja perhetoiminnan kuntakumppanuudesta

Hakemus ennaltaehkäisevän lapsi- ja perhetoiminnan kuntakumppanuudesta 1/6..2018 Lappeenrannan kaupunki Hallituskatu 5, 2. krs. 45100 Kouvola 010 422 8122 http://kymenpiiri.mll.fi Y-tunnus 0161113-7 Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on valtakunnallinen kaikille avoin

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Vuosikertomus 2012. Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, 20700 Turku. www.vslapset.fi

Vuosikertomus 2012. Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, 20700 Turku. www.vslapset.fi Vuosikertomus 2012 Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, 20700 Turku. www.vslapset.fi 2 VUOSIKERTOMUS 2012 SISÄLTÖ KATSAUS VUOTEEN 2012 3 TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 4 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot