Projektisuunnitelman mukaan projektin johtoryhmään kuuluvat Päijät-Hämeen kuntien hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajat, kuntayhtymien edustajat,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Projektisuunnitelman mukaan projektin johtoryhmään kuuluvat Päijät-Hämeen kuntien hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajat, kuntayhtymien edustajat,"

Transkriptio

1 PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI OHJAUSRYHMÄ 4/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä: Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta, Lahti, puheenjohtaja Kaupunginjohtaja Martti Heinonen, Orimattila Kaupunginjohtaja Hannu Komonen, Heinola Kunnanjohtaja Pauli Syyrakki, Nastola Kunnanjohtaja Juri Nieminen, Asikkala Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen, Hollola Kunnanjohtaja Raija Peltonen, Hartola Kunnanjohtaja Kari Mustonen, Hämeenkoski Kunnanjohtaja Kimmo Kuparinen, Artjärvi Kunnanjohtaja Heikki Jaakkola, Padasjoki Kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki Sysmä Projektipäällikkö Lauri Kuukasjärvi, Päijät-Hämeen liitto Projektijohtaja Jaana Simola, Päijät-Hämeen liitto, sihteeri Asiat: 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen. 2. Edellisen kokouksen muistion tarkastaminen Edellisen kokouksen muistio on lähetetty ohjausryhmän jäsenille kokouksen jälkeen. Hyväksytään edellisen kokouksen muistio. Edellisen kokouksen muistio hyväksyttiin. 3. Johtoryhmän kokoonpano Projektisuunnitelman mukaan projektin johtoryhmään kuuluvat Päijät-Hämeen kuntien hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajat, kuntayhtymien edustajat, PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO, PL 50, (Hämeenkatu 9 A), Lahti, p ,

2 2 elinkeinoelämän edustus, henkilöstöjärjestöjen edustus, seurakuntien edustus sekä edustajat niistä poliittisista puolueista, joilla ei ole paikkaa kuntien luottamushenkilöjohdossa. Ohjausryhmän jäsenet ovat asiantuntijoina johtoryhmän kokouksissa. Kuntia ja muita edellä mainittuja tahoja on pyydetty nimeämään edustajansa PAKETTI projektin johtoryhmään. Todetaan, että johtoryhmään on nimetty seuraavat edustajat: Kunnanhallituksen pj. Raimo Autio, Artjärvi Kunnanhallituksen pj. Tarja Tornio, Asikkala Kunnanhallituksen pj. Maija-Liisa Mamia, Hartola Kaupunginhallituksen pj. Hannele Rämö, Heinola Kunnanhallituksen pj. Heikki Mantere, Hollola Kunnanhallituksen pj. Mika Lampola, Hämeenkoski Kunnanhallituksen pj. Veikko Salomaa, Kärkölä Kaupunginhallituksen pj. Kari Salmi, Lahti Kunnanhallituksen pj. Reijo Savurinne, Nastola Kaupunginhallituksen pj. Tero Mölsä, Orimattila Kunnanhallituksen pj. Rauno Hännikäinen, Padasjoki Kunnanhallituksen pj. Mika Järvinen, Sysmä Kunnanvaltuuston pj. Ari Anttila, Artjärvi Kunnanvaltuuston pj. Harri Nordström, Asikkala Kunnanvaltuuston pj. Jarkko Fågel, Hartola Kaupunginvaltuuston pj. Timo Ihamäki, Heinola Kunnanvaltuuston 1 vpj. Kari Tamminen, Hollola Kunnanvaltuuston pj. Hannu Heikkilä, Hämeenkoski Kunnanvaltuuston pj. Petri Ollila, Kärkölä Kaupunginvaltuuston pj. Ilkka Viljanen, Lahti Kunnanvaltuuston pj. Riitta Siltanen, Nastola Kaupunginvaltuuston pj. Kalle Jokinen, Orimattila Kunnanvaltuuston pj. Atte Härkälä, Padasjoki Kunnanvaltuuston pj. Pekka Asikainen, Sysmä Kaupunginvaltuuston jäsen Leena Mantere, Kristillisdemokraattien Päijät- Hämeen piirijärjestö, Lahti Lahden Vihreät vpj. Hannu Mieskolainen, Suomen Vihreät Hämeen piirijärjestö Kunnanvaltuuston jäsen Antti Holopainen, Vasemmistoliiton Hämeen piirijärjestö, Lahti Kunnanvaltuuston jäsen Sirpa Hassinen, Perussuomalaiset Hämeen piiri, Nastola Maakuntahallituksen pj. Mika Kari PHKK:n hallituksen pj. Jari Salonen PHSOTEY:n hallituksen pj. Matti Kataja Läänirovasti Matti Piispanen, Hollolan rovastikunta (srk:ien edustaja) Johtaja Jouni Mutanen, Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Toimitusjohtaja Arvo Ilmavirta, Päijät-Hämeen koulutuskonserni NN, Elinkeinoelämän keskusliitto EK NN, henkilöstöjärjestöjen edustaja Maakuntajohtaja Esa Halme, Päijät-Hämeen liitto

3 3 Todettiin johtoryhmän kokoonpano. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n edustajana on Mika Cedergren, EK:n Hämeen aluejohtokunnan puheenjohtaja. Henkilöstöjärjestöjen edustaja on vielä nimeämättä. 4. Kaupunkiseutusuunnitelma Kaupunkiseutusuunnitelman toteutumisen etenemisestä on laadittu kuntien yhteinen vastaus Lahden teknisen viraston toimesta. Vastuutahona toimii Yhdyskuntasuunnittelun ohjausryhmä ja yhteyshenkilönä toimii Lahden maankäytön johtaja Veli-Pekka Toivonen. Pohjatäyttö lähetettiin kuntien johtajille kommentoitavaksi viikolla 7. Kommentit pyydettiin mennessä. Lahden kaupunginjohtaja antoi seudun vastauksen ministeriön kyselyyn sähköpostilla (liite) Ohjausryhmä merkitsee tiedoksi kaupunkiseutusuunnitelman kokoamisen ja päättää esittää sen johtoryhmälle tiedoksi. Kaupunkiseutusuunnitelman kommentit merkittiin tiedoksi ja ohjausryhmä päätti esittää sen johtoryhmälle tiedoksi. 5. Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen selvitys Maa- ja metsätalousministeriö pyysi lausuntoa viljelijätukien hallinnoinnin kehittämisvaihtoehtoja selvittävän työryhmän loppuraportista MMM 2008:11. Ministeriö pyysi maakuntien liittoja kokoamaan alueensa kuntien lausunnot yhteen ja toimittamaan ne maa- ja metsätalousministeriöön yhdessä lähetyksessä oman lausuntonsa liitteenä. Päijät-Hämeen kuntajohtajat käsittelivät asiaa kokouksessaan Tuolloin sovittiin, että asia vaatii oman selvityshankkeensa, jossa ensivaiheessa selvitettäisiin maakunnan kattavaa viljelijätukien hallinnointimallia. Lisäksi todettiin, että kunnat toimittavat lausuntonsa asiasta maakunnan liittoon, joka kutsuu asianomaiset maaseutuasiantuntijat koolle ennen Kuntajohtajat esittivät kantanaan, että kunnat esittäisivät lausunnossaan maakunnan kokoista viljelijätukien hallinnoinnin yhteistoiminta-aluetta. Kuntajohtajat käsittelevät asiaa uudelleen kokouksessaan Kuntien maaseutusihteerit käsittelevät asiaa Maakuntahallitus päätti kokouksessaan antaa asiasta seuraavan sisältöisen lausunnon: Päijät-Hämeen alueella on tukea hakeneita maatiloja noin 2000 ja kuntien vakituista henkilöstöä ao. tehtäviin 11. Päijät-Hämeen liitto pitää ensisijaisena ratkaisuna koko maakunnan kattavan hallinnollisen alueen muodostamista, joka perustuisi etelä- ja pohjois-päijät-hämeen toiminnallisiin osiin. Erityisen tärkeä-

4 4 nä liitto pitää, että jatkossa turvataan riittävän tiheä palveluverkosto, jolla mahdollistetaan asioiden sujuva hoito käytännössä. Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-aluetta valmisteleva työryhmä kokoontuu seuraavan kerran Kokouksessa on tarkoitus käsitellä maakuntien lausunnot ja käynnistää perusprosessin mukainen lainvalmistelu. Alkuperäisen aikataulun mukaan laki voisi tulla voimaan vuoden 2010 alusta. Kuntien olisi ilmoitettava viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2011 maa- ja metsätalousministeriölle, minkä kuntien kanssa se muodostaa maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen tai perusteista, joilla yhteistoimintavelvoitetta ei ole sovellettava. Jos ilmoitusta ei ole määräaikaan mennessä annettu tai perusteet poikkeamiselle eivät täyty, valtioneuvosto voi kuntaa kuultuaan velvoittaa kunnan liittymään määräämiensä kuntien muodostamaan maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueeseen. Yhteistoimintasopimus on toimitettava maa- ja metsätalousministeriölle viimeistään 1 päivänä tammikuuta Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen on aloitettava toimintansa viimeistään 1 päivänä tammikuuta Ohjausryhmä 1) merkitsee lausunnon tiedoksi ja 2) päättää, että Päijät-Hämeen selvityshanke yhteistoiminta-alueen osalta käynnistetään siinä vaiheessa, kun MMM:n esitys toiminta-alueista on valmistunut. Ehdotus hyväksyttiin. 6. Sivistystoimen toimenpidekokonaisuuden toteuttaminen Kuntien sivistystoimenjohtajista koostuva ohjausryhmä on lähettänyt PAKETTI projektin ohjausryhmälle ehdotuksensa siitä, miten sen mielestä sivistystoimen toimenpidekokonaisuus tulisi toteuttaa. Esitys kokonaisuudessaan on seuraavanlainen: Maakunnallinen kuntien yhteistoimintasopimuksiin perustuva kuntien sivistystoimenjohtajista koostuva ohjausryhmä tiedostaa, että Paketti-projektin tavoitteena on kunta- ja palvelurakenteisiin kohdistuvien kehittämishankkeiden koordinointi suunnittelemalla, kehittämällä ja yhteistyötä organisoimalla. Peruslähtökohtana pidetään Päijät-Hämeen palvelurakenneuudistus-projektin aikana tehtyjä selvityksiä ja ehdotuksia. Projekti pyrkii tukemaan kuntien yhteistyön keinoin kuntalaisten osallistamisen vahvistamista ja sen lisäämiseksi etsitään uudenlaisia menetelmiä. Projektisuunnitelman mukaan projektin ohjausryhmän muodostavat kuntajohtajat. Projektin johtoryhmään kuuluvat Päijät-Hämeen kuntien hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajat, kuntayhtymien edustajat, elinkeinoelämän edustus, henkilöjärjestöjen edustus, seurakuntien edustus ja poliittisten puolueiden edustus. Ohjausryhmän jäsenet ovat asiantuntijoita johtoryhmän kokouksissa. Maakunnallinen kuntien yhteistoimintasopimuksiin ja maksuosuuksiin perustuva ja mandatoitu sivistystoimen kehittämisen ohjausryhmä, haluaa olla mukana kehittämistyössä ja esittää ohjausryhmälle, että:

5 5 maakunnallinen sivistystoimen ohjausryhmä on sitoutunut sivistystoimen hallinnon alaisen palvelutuotannon kehittämiseen koko maakunnan alueella Paras-hankkeen aikana syntyneiden hyvien yhteistyösuhteiden pohjalta ja myös sivistystoimen hallinnonalaa koskevien selvitystöiden osoittamien toimenpiteiden mukaisesti. Yhteisenä tavoitteena on kuntien palvelurakenteiden harmonisoiminen ja tuottavuuden lisääminen. Yhteistoimintasopimuksen hengessä toteutetaan myös maakunnallisiin arvoihin perustuvaa palvelutuotannon laatua mittaavaa sivistystoimen arviointistrategiaa, jonka avulla mitataan yhteisesti sovittujen kehittämistoimenpiteiden vaikuttavuutta yhteisesti sovitun toteuttamissuunnitelman mukaisesti. Jotta maakunnallinen sivistystoimen palvelurakenteen kehittäminen toteutuu, esittää sivistystoimenjohtajien ohjausryhmä yksimielisesti Paketti-projektin ohjausryhmälle seuraavaa: Yhteistoimintasopimuksiin perustuva maakunnallinen sivistystoimen ohjausryhmä toimii jatkossa asiantuntijaelimenä kaikissa sivistystoimen hallinnon alaa koskevien asioiden valmistelussa ja toteutuksessa. Maakunnallista sivistystoimen ohjausryhmää tiedotetaan ja kuullaan sivistystoimen hallintoon kuuluvien asioiden käsittelyssä ja hallinnonalaa koskevien toimenpiteiden toimeenpanossa Pakettiprojektissa. Lukioselvitystä, kirjasto- ja tietopalvelustrategiaa, taiteen perusopetuksen selvitystyötä ja terveysliikuntastrategiaa syvennetään kuntarakenneneuvotteluista riippumatta jo vuoden 2009 aikana. Yksittäisten Paras-hankkeen jatkona toteutettujen selvitystöiden osalta maakunnallinen sivistystoimen ohjausryhmä esittää Paketti-projektin ohjausryhmälle toteuttamissuunnitelmaan liittyen seuraavaa: LUKIOSELVITYS Sivistystoimenjohtajat esittävät Paketti-projektin ohjausryhmälle, että lukioselvityksen osalta lukioiden yhteistyön tiivistämistä jatketaan vuoden 2009 aikana seuraavasti: ehdotus toimenpiteeksi, eli toisena vaiheena selvitetään: lukiokoulutuksen vetovoimaisuustekijöitä seutukunnallisuuden näkökulmasta lukiokoulutuksen tuloksellisuus ja vaikuttavuus nykyisten lukioiden toimintakulttuurit, johtamiskulttuurit ja henkilöstön osaaminen (sisältää myös oppimisympäristöjen ja työtapojen tarkastelun) lukio-opetuksen laatu (kehitettävä uudenlaiset mittarit, sillä yokirjoitusten tulokset/jatko opintoihin päässeet eivät riitä laadun mittareiksi). Lukiokoulutuksen jatkuvan arvioinnin kehittäminen maakunnallinen lukiokoulutuksen tietostrategia, mikä olisi maakunnallinen lukiokoulutuksen tietostrategia? Selvitettävänä olisivat virtuaaliset oppimisympäristöt, tietotekniikan opetuskäyttö eri oppiaineissa, opettajien koulutus ja nykyisen laitekannan määrittely sekä tulevaisuuden tarpeet kansainvälistymisen vahvistaminen (IB -lukio maakuntaan?) ja maakunnallinen kieliohjelma

6 6 Edellä esitettyjen asiakokonaisuuksien perusteella tulisi visioida yhteinen suunta maakunnalliselle lukiokoulutukselle? Mihin lukiokoulutuksella pyritään? Halutaanko muutoksia ja parannuksia vai ollaanko nykyiseen järjestelyyn tyytyväisiä? Yhteistyötä toisen asteen koulutuksenjärjestäjien kesken vahvistetaan: opetussuunnitelmien kehittämisessä: verkko-opetus, virtuaaliset oppimisympäristöt, erilaiset työtavat (projektioppiminen, tutkiva oppiminen jne,), eri lukioiden painotukset/erityistehtävät, lukiodiplomit eri aineissa jne. työjärjestysten, jaksotuksen ja hallinto-ohjelmien koordinoinnissa, joka on ehdoton edellytys tiiviimmälle yhteistyölle eri yhteistyötahot määritellään tarkemmin ja verkostoitumisen mahdollisuuksia lisätään lukiokoulutuksen johtamista kehitetään/rehtoreiden koulutus arviointitoimintaa ja itsearviontia kehitetään opettajien täydennyskoulutuksesta huolehditaan oppilashuoltoa kehitetään Sivistystoimen ohjausryhmä esittää Paketti-projektin ohjausryhmälle, että toisen vaiheen selvitystyöhön palkataan edellä selvitettyjä asiakokonaisuuksia edistämään selvityshenkilö Paketti-projektin toimesta. Selvitystyölle varataan yhden vuoden määräaika. Selvitystyön myötä todennetaan myös kaikki ne edellytykset, joilla lukiokoulutus jatkossa pystyttäisiin toteuttamaan maakunnan pienimmissä yksiköissä eli Sysmässä, Kärkölässä ja Padasjoella. MAAKUNNALLINEN KIRJASTO- JA TIETOPALVELUSTRATEGIA Ehdotus toimenpiteeksi: Perustetaan maakunnallinen kirjasto- ja tietopalveluiden kehittämistä koordinoiva kirjastotoimen asiantuntijoista koostuva ohjausryhmä, joka toimii maakunnallisen sivistystoimenjohtajien ohjausryhmän alaisena ja esittää vaiheistetun kehittämisen toimenpideohjelman laadittuun maakunnalliseen kirjasto- ja tietopalvelustrategiaan perustuen. Suunnitelmassa tulee huomioida lähiajan suuret kunnille kohdistuvat investointipaineet mm. kirjastojen tietojärjestelmien uudistamiset. MAAKUNNALLINEN TPO-SELVITYS Ehdotus toimenpiteeksi: Taiteen perusopetuksen maakunnallisen selvityksen perusteella taiteen perusopetusta maakunnassa toteutetaan hajanaisesti. Toiminnan koordinaatioon ja monipuolistamiseen tulee jatkossa kiinnittää enenevää huomiota, koska taiteen perusopetukseen Päijät-Hämeessä myönnetään merkittäviä määriä valtionavustuksia. Sivistystoimen kehittämisen ohjausryhmä esittää, että taiteen perusopetuksen kehittämiseksi maakunnassa perustetaan erillinen asiantuntijoista koostuva neuvottelukunta, joka linjaa taiteen perusopetuksen tulevaisuuden suuntaviivoja ja koordinoi kuntakentästä nousevia kehittämisen asiakokonaisuuksia. Sivistystoimen maakunnallinen ohjausryhmä päättää toimenpideohjelman ja toteutuksen painopisteet.

7 7 MAAKUNNALLINEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA Ehdotus toimenpiteeksi: Perustetaan terveysliikunnan neuvottelukunta, joka koostuu kuntien- ja muista alueen (terveys)liikunnan toimijoista. Neuvottelukunta laatii vaiheistetun maakunnalliseen terveysliikuntastrategiaan perustuvan toteuttamisohjelman huomioiden kuntien toimijaresurssit ja laatii toiminnan toteuttamisen mahdollistavan taloussuunnitelman. Sivistystoimen maakunnallinen ohjausryhmä käsittelee neuvottelukunnan toimenpide-ehdotuksen ja esittää sen toteuttamista tarkoituksenmukaisuuteen ja olemassa oleviin resursseihin perustuen Paketti-projektin ohjausryhmälle. Ohjausryhmä merkitsee tiedoksi sivistystoimenjohtajien esityksen toimenpidekokonaisuuden jatkotyöskentelystä. Ohjausryhmä toteaa, että - Yhteistoimintasopimuksiin perustuva maakunnallinen sivistystoimen ohjausryhmä toimii jatkossa asiantuntijaelimenä kunnallisen sivistystoimen hallinnon alaa koskevien PAKETTI projektin alaan kuuluvien asioiden valmistelussa ja toteutuksessa. - Sivistystoimen ohjausryhmää tiedotetaan ja kuullaan sivistystoimen hallintoon kuuluvien asioiden käsittelyssä, - Sivistystoimen selvityksiä syvennetään kuntarakenneneuvotteluista riippumatta jo vuoden 2009 aikana. Toteuttamissuunnitelmaan liittyvien selvitysten osalta ohjausryhmä päättää seuraavaa: Toisen asteen yhteistyö: - Lukioiden yhteistyön tiivistämistä jatketaan vuoden 2009 aikana. - Yhteistyötä toisen asteen koulutuksenjärjestäjien kesken vahvistetaan. - Projektijohtaja selvittää jatkotoimenpiteiden toteuttamisen vaiheistuksen sivistystoimen ohjausryhmän kanssa - Paketti projektin kustannusarviosta osoitetaan sivistystoimen jatkotoimenpiteisiin vuodelle 2009 max euroa. Maakunnallinen kirjasto- ja tietopalvelustrategia: - Mikäli sivistystoimen ohjausryhmä näkee tarpeelliseksi, voi se muodostaa avukseen työryhmän laatimaan kirjasto- ja tietopalvelustrategian vaiheistetun kehittämisen toimenpideohjelman. - Kirjasto- ja tietopalvelustrategian toimenpideohjelmassa tulee tehdä myös kirjastojen rakenteellisia uudistuksia. Maakunnallinen taiteen perusopetus: - Sivistystoimen ohjausryhmälle esitetään, että se pohtisi mikä on alueellisen taidetoimikunnan rooli tulevaisuudessa taiteen perusopetuksen maakunnallisessa koordinoinnissa - Sivistystoimen ohjausryhmä laajentaa omaa kokoonpanoaan asiantuntijaneuvottelukunnaksi käsitellessään taiteen perusopetuksen asioita.

8 8 - Sivistystoimen ohjausryhmä konkretisoi ehdottamansa asiantuntijaneuvottelukunnan tehtäväkentän. Maakunnallinen terveysliikuntastrategia: - Terveysliikuntastrategian toteuttamisen vastuutahoksi pyydetään Päijät- Hämeen Liikunta- ja urheilu ry., joka kokoaa terveysliikunnan neuvottelukunnan valmistelusta vastaavan sihteeristön kanssa - Neuvottelukunnan asioiden valmistelusta vastaa sihteeristö, johon kutsutaan edustaja mm. Sosiaalialan osaamiskeskus Versosta, Päijät-Hämeen Liikunta- ja urheilu ry:stä ja sivistystoimen maakunnallisesta ohjausryhmästä, - sivistystoimen ohjausryhmä käsittelee sihteeristön valmistelusta maakunnan yhteisiä linjauksia ja tekee toimenpide-ehdotuksia PAKETTI projektin ohjausryhmälle. - terveysliikuntastrategian toteuttamista ja neuvottelukunnan sihteeristön työskentelyä koordinoi osa-aikainen terveysliikuntakoordinaattori. Ehdotus hyväksyttiin. Sivistystoimen toimenpiteiden käsittelyä jatketaan seuraavassa ohjausryhmän kokouksessa Tuottavuusohjelman käyttöönotto Edellisessä ohjausryhmän kokouksessa ohjausryhmä hyväksyi periaatteena että tuottavuusohjelman toteuttaminen käynnistetään sosiaali- ja terveyssektorien mittariston laadinnalla ja käytäntöön siirtämisellä, toteuttamisessa säilytetään yhteys käynnissä olevaan TORA-hankkeeseen, toteuttamisessa pyydetään palvelujen tilaajapuoli määrittelemään mittaristoa. Ohjausryhmä esitti, että pilotointia valmistelee työryhmä, jossa edustajina ovat kaksi kuntajohtajaa, tilaajaryhmän edustaja, Lahden sote-toimialan edustaja sekä Päijät-Hämeen sote-yhtymän edustaja. Projektijohtaja on neuvotellut Lappeenrannan teknillisen yliopiston edustajien kanssa tuottavuusohjelman jatkotoimeksiantona toteutettavasta tuottavuusmittariston laadinnasta. Mittariston tulee olla niin selkeä, että sitä voidaan käyttää pohjana tarjouspyynnöissä, joiden pohjalta kunnissa toteutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon tuottavuuden parantamiseen liittyvät toimintatapaehdotukset. LTY:n toimeksianto päättyy , jonka jälkeen on tarkoitus käynnistää toteuttajan kilpailutus. Hallituksen politiikkariihen kannanotossa (liitteenä) todetaan mm., että Kunnille ja kuntayhtymille asetetaan tuottavuuden parantamista koskevat valtakunnalliset tavoitteet hyödyntäen kehitettäviä tuottavuus- ja kustannuslaskentamittareita. Kuntien ja kuntayhtymien on laadittava suunnitelma tuottavuuden parantamista koskevista toimenpiteistä. Kaksikymmentä suurinta kuntaa velvoitetaan laatimaan palveluidensa kehittämiseksi tuottavuusohjelmat, joiden toteutumista seurataan kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuottavuusohjelmien toimintaa arvioidaan ja niiden perusteella syntyneitä hyvä käytäntöjä sovelletaan myös muissa kunnissa.

9 9 Merkitään tuottavuusohjelman toteuttamisen tilanne tiedoksi. Merkitään hallituksen politiikkariihen kannanotto tiedoksi. Ohjausryhmä toteaa, että hallituksen politiikkariihessä tekemät linjaukset kuntien tuottavuusohjelman laatimisesta ovat linjassa Päijät-Hämeessä tehdyn tuottavuusohjelmatyön kanssa ja että maakunnan tuottavuusohjelman pilotoinnissa otetaan huomioon politiikkariihen kannanotot. Maakunnan tuottavuusohjelman pilotointi tukee hallituksen esittämää hyvien käytäntöjen soveltamista. Merkittiin tilanne tiedoksi. Merkittiin politiikkariihen kannanotto tiedoksi. Seuraavaan ohjausryhmän kokoukseen 8.4. kutsutaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahden keskuksesta asiantuntija esittämään toteutettavan viitekehyksen mittariston laatimisprosessi. 8. Kuntaliitosselvitysten käynnistäminen Lahden kaupunki kutsui kuntien johtavat luottamushenkilöt yhteiseen tapaamiseen keskustelemaan siitä, minkälaisilla edellytyksillä ja aikataululla olisi mahdollista selvittää kuntaliitosselvitykseen osallistuvat kunnat ja miten asiassa tulisi kevään aikana edetä. Yhteisen tapaamisen tuloksena linjattiin, että kuntajohtajat tekevät kokouksessaan alustavan esityksen siitä, mitä asioita kuntaliitosselvityksessä tullaan selvittämään. PAKETTI projektin johtoryhmälle esitellään kokouksessa kuntajohtajien alustava ehdotus siitä, miltä selvityksen toimeksianto voisi näyttää. Puheenjohtaja on valmistellut alustavan toimeksiantoehdotuksen, joka esitellään kokouksessa. Esittelyn pohjalta ohjausryhmä keskustelee ehdotuksen luonteesta ja tekee mahdollisia tarkennuksia ehdotukseen. Ohjausryhmä päättää esitellä asian PA- KETTI projektin johtoryhmälle. Merkittiin käyty keskustelu tiedoksi. Ohjausryhmä päätti, että PAKETTI projektin johtoryhmälle tehdään esitys, että kunnat päättäisivät kuntaliitosselvitykseen osallistumisesta toukokuun loppuun mennessä. Jyrki Myllyvirta esittelee asian ja tekee ehdotuksen johtoryhmän kokouksessa. 9. Johtoryhmän asialista PAKETTI projektin johtoryhmän ensimmäinen kokous pidetään perjantaina Johtoryhmän asialista on liitteenä.

10 10 Merkitään tiedoksi johtoryhmän kokouksen asialista. Merkittiin asialista tiedoksi. 10. Tiedoksisaantiasiat Kuntien ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen uudistamiseksi selvitetään jokaiseen kuntaan lähetetyllä kuntakyselyllä. Vastauksia pyydetään mennessä Parasj/name.jsp PARAS hankkeen loppuseminaari on keskiviikkona klo Kongressikeskus Fellmannissa. Kutsu on lähetetty laajalla jakelulla. Ilmoittautumisaika päättyy KASTE ohjelman Väli-Suomen aluetilaisuus pidetään Seinäjoella maanantaina Kuntajohtajille on lähetetty kutsu tilaisuuteen. Tarkastuslautakuntien koulutus klo Koulutus on osa kuntapäättäjien seminaarisarjaa ja on tarkoitettu kuntien ja kuntayhtymien tarkastuslautakuntien jäsenille, varajäsenille sekä hallinto- ja taloushallinnon henkilöstölle. Maakunnallinen ilmasto-ohjelma, tilannekatsaus Merkitään tiedoksi. Tiedoksisaantiasiat merkittiin tiedoksi ja keskeneräisten asioiden osalta päätettiin palata asiaan seuraavassa kokouksessa. 11. Muut asiat Kokouksessa ei ollut muita asioita. 12. Seuraava kokous Seuraavat ohjausryhmän kokoukset on sovittu pidettäväksi: Keskiviikkona klo Keskiviikkona klo Keskiviikkona klo Päätettiin, että sovittu kokous pidetään perjantaina klo Muilta osin ehdotus hyväksyttiin.

11 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Kokouksen vakuudeksi Jyrki Myllyvirta puheenjohtaja Jaana Simola sihteeri

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 1/2011 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 3/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 14.35 15.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Lahden Vihreät vpj. Hannu Mieskolainen, Suomen Vihreät Hämeen piirijärjestö

Lahden Vihreät vpj. Hannu Mieskolainen, Suomen Vihreät Hämeen piirijärjestö PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI JOHTORYHMÄN KOKOUS 3/2009 PÖYTÄKIRJA Aika Perjantai klo 10.00 11.20 Kahvi klo 9.30-10.00 Paikka Läsnä Hotelli Cumulus, Vapaudenkatu 24, Lahti Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 4/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.05 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 12/2009 PÖYTÄKRIJA Aika: Keskiviikko klo 12.55 14.15 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Ravintola Casseli, Lahti Borupinraitti 4, Lahti (Sibeliustalon vieressä, Vesijärven satamassa)

Ravintola Casseli, Lahti Borupinraitti 4, Lahti (Sibeliustalon vieressä, Vesijärven satamassa) PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI JOHTORYHMÄN KOKOUS 2/2009 PÖYTÄKIRJA Aika 11.6.2009 klo 15.00 16.50 Kahvi klo 14.30 15.00 Paikka Läsnä Ravintola Casseli, Lahti Borupinraitti 4,

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 11.11.2009 klo 12.00 13.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 11.11.2009 klo 12.00 13.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 11/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI. Aika Torstai 8.1.2009 n. klo 16.00 17.30 Paikka Aalborg, Tanska

PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI. Aika Torstai 8.1.2009 n. klo 16.00 17.30 Paikka Aalborg, Tanska PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI OHJAUSRYHMÄ 1/2009 PÖYTÄKIRJA Aika Torstai 8.1.2009 n. klo 16.00 17.30 Paikka Aalborg, Tanska Osallistujat Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta, Lahti,

Lisätiedot

Edellisen kokouksen muistio on lähetetty ohjausryhmän jäsenille kokouksen jälkeen.

Edellisen kokouksen muistio on lähetetty ohjausryhmän jäsenille kokouksen jälkeen. PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI OHJAUSRYHMÄ 3/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Tiistai 10.2.2009 klo 14.30 16.00 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

JOHTORYHMÄN KOKOUS 3/2010. Sisällysluettelo PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI. Aika Keskiviikko 29.9.2010 klo 13.00 14.

JOHTORYHMÄN KOKOUS 3/2010. Sisällysluettelo PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI. Aika Keskiviikko 29.9.2010 klo 13.00 14. PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI JOHTORYHMÄN KOKOUS 3/2010 Aika Keskiviikko klo 13.00 14.50 Paikka Sibeliustalo, Lahti Kuusi kabinetti Sisällysluettelo 1. Kokouksen avaus... 4 2.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 7/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.05 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

JOHTORYHMÄN KOKOUS 2/2010. Sisällysluettelo PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI. Aika Torstai klo

JOHTORYHMÄN KOKOUS 2/2010. Sisällysluettelo PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI. Aika Torstai klo PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI JOHTORYHMÄN KOKOUS 2/2010 Aika Torstai klo 14.00 16.20 Paikka Ravintola Casseli, Borupinraitti, Lahti Sisällysluettelo 1. Kokouksen avaus... 4 2.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 8.6.2011 klo 9.30 11.00 Paikka: Sibeliustalo, Haapa -kabinetti

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 8.6.2011 klo 9.30 11.00 Paikka: Sibeliustalo, Haapa -kabinetti PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 3/2011 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 9.30 11.00 Paikka: Sibeliustalo, Haapa -kabinetti Sisällysluettelo 1. Kokouksen avaus... 2 2. Läsnäolijoiden

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 14.10.2009 klo 12.00 12.58 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 14.10.2009 klo 12.00 12.58 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 10/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 12.58 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Projektijohtaja Jaana Simola, Päijät-Hämeen liitto Projektikoordinaattori Maija Väkeväinen, Päijät-Hämeen liitto, sihteeri

Projektijohtaja Jaana Simola, Päijät-Hämeen liitto Projektikoordinaattori Maija Väkeväinen, Päijät-Hämeen liitto, sihteeri PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI JOHTORYHMÄN KOKOUS 1/2010 PÖYTÄKIRJA Aika Tiistai 16.3.2010 klo 13.30 15.15 Paikka Läsnä Ravintola Casseli, Borupinraitti, Lahti Maakuntahallituksen

Lisätiedot

Aika: Perjantai klo Paikka: Lahden kaupungintalo, valtuuston esittelyhuone, 3.krs. Harjukatu 31, Lahti

Aika: Perjantai klo Paikka: Lahden kaupungintalo, valtuuston esittelyhuone, 3.krs. Harjukatu 31, Lahti UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys Sivistyspalveluiden toimikunta Muistio2/2010 UusiKunta Sivistyspalveluiden toimikunnan kokous 2/2010 Aika: Perjantai 19.3.2010 klo 9.15-11.50 Paikka: Lahden kaupungintalo,

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ohjausryhmä 1/2010. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Ohjausryhmä 1/2010. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 1/2010 MUISTIO Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.35 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1. Kokouksen

Lisätiedot

Aika: Perjantai klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Aika: Perjantai klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI OHJAUSRYHMÄ 6/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Perjantai klo 10.00 13.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 17.8.2011 klo 13.15 14.45 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 17.8.2011 klo 13.15 14.45 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 4/2011 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 13.15 14.45 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

MUISTIO. Maakuntajohtaja Esa Halme, Päijät-Hämeen liitto Pääsihteeri Jaana Simola, Päijät-Hämeen liitto, sihteeri

MUISTIO. Maakuntajohtaja Esa Halme, Päijät-Hämeen liitto Pääsihteeri Jaana Simola, Päijät-Hämeen liitto, sihteeri Palvelurakenneuudistus/Johtoryhmä MUISTIO PALVELURAKENNEUUDISTUS PROJEKTIN JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika Keskiviikko 23. elokuuta 2006 klo 15.00 16.30 Paikka Messilän kartano, Markkinaravintola, Hollola ajo-ohje:

Lisätiedot

MUISTIO JOHTORYHMÄN KOKOUS PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI

MUISTIO JOHTORYHMÄN KOKOUS PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI MUISTIO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika Perjantai 13.3.2009 klo 10.00 12.20 Paikka Kongressikeskus Fellmanni, August -kabinetti Läsnä Kunnanhallituksen pj.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Hyvinvointikuntayhtymän valmistelu. Työvaliokunta 1/2016. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Kaupungintalo, Lahti

PÖYTÄKIRJA. Hyvinvointikuntayhtymän valmistelu. Työvaliokunta 1/2016. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Kaupungintalo, Lahti PÖYTÄKIRJA Hyvinvointikuntayhtymän valmistelu Työvaliokunta 1/2016 Aika: Keskiviikko 17.8.2016 klo 13.40 15.00 Paikka: Kaupungintalo, Lahti Kutsutut: Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta, Lahti, puheenjohtaja

Lisätiedot

Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus

Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus 2.12.2009 Henkilöstöryhmä Jaana Simola UusiKunta sihteeristö Kuhmoinen Hartola Sysmä Padasjoki Asikkala Heinola Hämeenkoski Hollola Lahti Nastola Kärkölä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 8/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.40 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Kokous 1/2013 Aika: Keskiviikko 19.6.2013 klo 14 Paikka: Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 2 krs kokoustila Vellamo, Lahti

Kokous 1/2013 Aika: Keskiviikko 19.6.2013 klo 14 Paikka: Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 2 krs kokoustila Vellamo, Lahti PÄIJÄT-HÄMEEN TURVALLISUUS- JA VALMIUSTOIMIKUNTA Kokous 1/2013 Aika: Keskiviikko 19.6.2013 klo 14 Paikka: Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 2 krs kokoustila Vellamo, Lahti Osallistujat Esteestä ovat ennakkoon

Lisätiedot

Yhdistymissopimuksen sisältö. UusiKunta johtoryhmän ryhmätyöt Nastola

Yhdistymissopimuksen sisältö. UusiKunta johtoryhmän ryhmätyöt Nastola Yhdistymissopimuksen sisältö UusiKunta johtoryhmän ryhmätyöt 8.2.2010 Nastola Ryhmä1 Atte Härkälä, kv:n pj., Padasjoki Hannu Heikkilä, kv:n pj., Hämeenkoski Harry Nordström, kv:n pj., Asikkala Heikki Mantere,

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmä

Palveluverkkotyöryhmä Palveluverkkotyöryhmä Aika: Keskiviikko 2.4.2014 klo 14.30 16.37 Paikka: Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 2. krs. kokoustila Vellamo Läsnä: Raila Lindholm, Kärkölä, puheenjohtaja Jaana Simola, Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Hämeenkoski: Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Hannu Heikkilä Kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Lampola Kunnanjohtaja Anja Brofeldt

Hämeenkoski: Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Hannu Heikkilä Kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Lampola Kunnanjohtaja Anja Brofeldt Muistio Salpausselän kuntajakoselvityksen valmisteluryhmän kokous Aika: Tiistai 26.11.2013 kello 18.30-20.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, Harjukatu 31, kaupunginvaltuuston esittelyhuone Läsnä: Hollola:

Lisätiedot

Valtion erityinen kuntajakoselvitys

Valtion erityinen kuntajakoselvitys Valtion erityinen kuntajakoselvitys Päijät Hämeen UusiKunta Kunnanvaltuustojen seminaari Lahti 3.11.2009 Ylijohtaja Päivi Laajala Kuntien yhdistymiset 2008 2009 ja yhdistymisselvitykset Yhdistymisselvitys

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI OHJAUSRYHMÄ 8/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 12.8.2009 klo 12.00 13.25 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä: Poissa:

Lisätiedot

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 5/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 14.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

31/ /2013 Saap Iitin kunta. Iitin, Kärkölän, Lahden ja Nastolan edustajien kunta ja palvelurakennetapaaminen

31/ /2013 Saap Iitin kunta. Iitin, Kärkölän, Lahden ja Nastolan edustajien kunta ja palvelurakennetapaaminen 31/00.01.00/2013 Saap. 13.5.2013 Iitin kunta Iitin, Kärkölän, Lahden ja n edustajien kunta ja palvelurakennetapaaminen Muistio Aika 7.5.2013 klo 18:00 19:55 Paikka n kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2017 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2017 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2017 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 15.9.2017 klo 13 14.35 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Paikalla:

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia 2009-2015 Lahden alueen kilpailukyky- ja elinkeinostrategia 2009-2015 VISIO 2015: Suomen ympäristötehokkain ja yritysystävällisin

Lisätiedot

Toiminta-alue on Päijät-Häme. Sivu 1 / 6

Toiminta-alue on Päijät-Häme. Sivu 1 / 6 Yhteistyösopimus työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun järjestämisestä Päijät-Hämeessä 1 Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä sopimuksella sovitaan niistä edellytyksistä, ehdoista ja toimintatavoista,

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 13.5.2015

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 13.5.2015 MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Kokoustiedot Aika: keskiviikkona 13.5.2015 klo 14.05 16.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuonenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone (2. krs) Jäsenet:

Lisätiedot

NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. puheenjohtaja (X = paikalla) Heini Jalkanen Jarkko Kanerva

NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. puheenjohtaja (X = paikalla) Heini Jalkanen Jarkko Kanerva 1 NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous Aika 1.4.2008 kello 18.00 19.00 Paikka Naantalin kaupungintalo, valtuustosali Osallistujat Jäsenet: Naantali: Markku

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS PAIKALLA: JÄSENET Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto Eetu Salunen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Ismo Rautiainen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Sari Lahti, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Timo Louna,

Lisätiedot

Hiihtomuseon auditorio Anjariitta Carlson

Hiihtomuseon auditorio Anjariitta Carlson Hiihtomuseon auditorio 6.5.2013 Anjariitta Carlson Yhteistoimintasopimuksen (2013-2016) tarkoitus: kehittää kunnallisia sivistyspalveluita yhteistyössä, ennakoiden ja osaamisresurssia jakamalla yhteneväisen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 13.10.2010 klo 12.00-13.50 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 13.10.2010 klo 12.00-13.50 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 6/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00-13.50 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI OHJAUSRYHMÄ 5/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 8.4.2009 klo 12.00 13.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat:

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI OHJAUSRYHMÄ 7/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 14.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä: Poissa: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Hyvinvointikuntayhtymä Työvaliokunta 2017/7. Aika Keskiviikko klo Paikka Kaupungintalo, Lahti. Kokoukseen kutsutut

PÖYTÄKIRJA. Hyvinvointikuntayhtymä Työvaliokunta 2017/7. Aika Keskiviikko klo Paikka Kaupungintalo, Lahti. Kokoukseen kutsutut PÖYTÄKIRJA Hyvinvointikuntayhtymä Työvaliokunta 2017/7 Aika Keskiviikko 16.8.2017 klo 13.30 15.17 Paikka Kaupungintalo, Lahti Kokoukseen kutsutut Työvaliokunta Asiantuntijat Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta,

Lisätiedot

Aika: Torstai 30.1.2014 klo 14.00 16.00 Paikka: Päijät-Hämeen liitto, Vellamo-kokoustila, Hämeenkatu 9 A, 2. krs.

Aika: Torstai 30.1.2014 klo 14.00 16.00 Paikka: Päijät-Hämeen liitto, Vellamo-kokoustila, Hämeenkatu 9 A, 2. krs. Demokratiatyöryhmä 2/2014 Aika: Torstai 30.1.2014 klo 14.00 16.00 Paikka: Päijät-Hämeen liitto, Vellamo-kokoustila, Hämeenkatu 9 A, 2. krs. Kutsuttavat: Hollola: Hämeenkoski: Iitti: Kärkölä: Lahti: Nastola:

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 20.11.2017 klo 12.38 14.33 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. YHTEISTYÖRYHMÄN JÄSENTEN VAIHTUMINEN 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/2016 1 Maakuntauudistuksen johtoryhmä Kokousaika 10.08.2016 kello 10:00-12:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. LUOVIEN ALOJEN YRITYSTOIMINNAN KASVUN JA KANSAINVÄLISTYMISEN

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 30.1.2017 klo 12.33 14.55 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018

Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018 Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018 Aika: Keskiviikko 2.5. 2018 klo 9.05-11.15 Paikka Satakunnan keskussairaalan yhtymähallituksen neuvotteluhuone N-rakennus, II-kerros Sairaalatie 3, Pori Jakelu: (x)

Lisätiedot

KOKOUSMUISTIO 7.9.2009

KOKOUSMUISTIO 7.9.2009 UusiKunta yhdistymisselvitys KOKOUSMUISTIO 7.9.2009 UusiKunta johtoryhmän kokous 1/2009 Aika: Maanantai 7. päivä syyskuuta 2009 klo 9.00 11.30 Paikka: Sibeliustalo Lahti, kokoustila Haapa, Ankkurikatu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 5.5.2014 3/2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 5.5.2014 3/2014 SISÄLLYSLUETTELO 22. KOKOUKSEN AVAUS 4 23. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 24. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 25. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 26. ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMAN VUOSIKERTOMUS 2013 4

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/ Sivu. 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/ Sivu. 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2017 1 Siun soten -neuvottelukunta Aika 21.06.2017 klo 16:15-18:36 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Syrjäkatu 12 Käsitellyt asiat Sivu 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Muistio 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00-10:53 Paikka Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

projektijohtaja Jaana Simola

projektijohtaja Jaana Simola projektijohtaja Jaana Simola 9.9.010 Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 15110 LAHTI www.paijat-hame.fi/paketti Valtakunnallinen Kunta- ja palvelurakenneuudistushanke 1.10.005-15..006 Peruskuntamalli,

Lisätiedot

Kunta- ja palvelurakennehanke Esityslista 2/2013

Kunta- ja palvelurakennehanke Esityslista 2/2013 Kunta- ja palvelurakennehanke Esityslista 2/2013 Turun kaupunkiseudun kuntakokous Kokousaika Tiistai 27.8.2012 klo 16.30 Kokouspaikka Turun kaupungintalo, Aurakatu 2 Asialuettelo 1 Avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous

Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous Aika: 7.2.2014 klo 13.00-15.50 Paikka: Merikarvian kunnatalo Läsnä: Jaana Laitinen-Pesola, pj x Aino-Maija Luukkonen x Pori Leena Jokinen-Anttila

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2015 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 2.10.2015 klo 14.00 15.45 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuonenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone (2. krs) Paikalla:

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Pöytäkirja 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Aika 19.4.2016 kello 18:00-19:53 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe 1 rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh LOVIISAN JA LAPINJÄRVEN YHDISTYMISSELVITYS jklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklö

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 1 Kokoustiedot Aika: 5.5.2009 klo 13.00 13.57 Paikka: Jyväskylän Paviljonki Messukatu 10, Jyväskylä Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 2 Sisällysluettelo Sivu

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 8/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 8/2016 Pöytäkirja 1 (9) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 8/2016 Aika 7.6.2016 kello 18:00-19:13 Paikka n kaupunginhalllituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

UusiKunta kuntarakennetunnustelut Kuntien nimeämien edustajien kokous (1/2009)

UusiKunta kuntarakennetunnustelut Kuntien nimeämien edustajien kokous (1/2009) KOKOUSMUSTIO UusiKunta kuntarakennetunnustelut Kuntien nimeämien edustajien kokous (1/2009) Aika: Tiistai 18.8.2009 kello 17.00 Paikka: Lahden kaupungintalo, Harjukatu 31 valtuuston esittelyhuone (3. krs)

Lisätiedot

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö ALKU uudistus ja maakunnan yhteistyöryhmät ALKU uudistuksessa MYR:lle ei tullut erityisiä uusia

Lisätiedot

Ministeriöt ovat jättäneet mennessä selvityshenkilö Lauri Tarastille selvityksensä

Ministeriöt ovat jättäneet mennessä selvityshenkilö Lauri Tarastille selvityksensä Maakuntahallitus 8 18.01.2016 Maakuntahallitus 18 22.02.2016 Maakuntahallitus 67 16.05.2016 Maakuntahallitus 83 20.06.2016 Maakuntahallitus 98 22.08.2016 Maakuntauudistuksen valmistelu maakunnassa Maakuntahallitus

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2008 HYVINVOINTIPALVELUT SIVISTYSTOIMEN ALATYÖRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2008 HYVINVOINTIPALVELUT SIVISTYSTOIMEN ALATYÖRYHMÄ MUISTIO 2/2008 HYVINVOINTIPALVELUT Aika 18.4.2008 klo 10.00 11.15 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Läsnä Nina Lehtinen Lempäälä puheenjohtaja (x) Leena

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 1 26.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 24.10.2016 klo 12.30 14.30 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Päytäkirjan

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 19.12.2016 klo 14.05 15.33 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Aika klo Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo, Seinäjoki

Aika klo Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo, Seinäjoki 1 Seinäjoki Jalasjärvi- Kurikka Aika 26.11.2012 klo 8.00 9.00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo, Seinäjoki Läsnä Poissa Raimo Ristilä, puheenjohtaja Irene Turenius Aarne Heikkilä Jaakko

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ohjausryhmän valmisteleva kokous. 2. Valmistelun tiedotuksesta sopiminen

Maakunta- ja soteuudistuksen ohjausryhmän valmisteleva kokous. 2. Valmistelun tiedotuksesta sopiminen Maakunta- ja soteuudistuksen ohjausryhmän valmisteleva kokous Aika: 2.8.2016 klo 14- Paikka: Läsnä: Keski-Suomen liitto, Kokoushuone Anni Osallistujalista liitteenä 1. Avaus ja järjestäytyminen Kuntavaaleissa

Lisätiedot

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta 24.2.2010 José Valanta toimikunnan sihteeri Paikallisdemokratia

Lisätiedot

Hyväksytyt luottamushenkilöiden sidonnaisuusilmoitukset

Hyväksytyt luottamushenkilöiden sidonnaisuusilmoitukset Hyväksytyt luottamushenkilöiden sidonnaisuusilmoitukset 03.11.2017 Annie Henno Tarkastuslautakunta, Maakuntahallitus Raili Hildén Maakuntahallituksen varajäsen Kari Hyytiä Kunnanvaltuutettu Sijoitusasunto

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 7.12.2011 klo 12.00 13.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 7.12.2011 klo 12.00 13.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 5/2011 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Talousryhmä - Kokousaika 24.10.2017 kello 8:30 10:25 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT Aika 15.4.2009 klo 9.00 11.05 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Osallistujat Nina Lehtinen Lempäälä puheenjohtaja (x)

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS. 9.2.2010 Lahti. nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus

SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS. 9.2.2010 Lahti. nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS 9.2.2010 Lahti Selvittäjän toiveet toimikunnalle: A. Tiivis informaatio: nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus B. Rajaus muihin toimikuntiin C. Aikataulu: Mitä

Lisätiedot

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Aluetyöverkosto Lahti 26.9.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto 2. Luoda tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

KESKI-SATAKUNNAN KUNTAJAKOSELVITYS

KESKI-SATAKUNNAN KUNTAJAKOSELVITYS 1 KESKI-SATAKUNNAN KUNTAJAKOSELVITYS TYÖVALIOKUNNAN KOKOUS / 2 AIKA: 20.1.2014 klo 9.00 PAIKKA: Luvian kunnantalo TYÖVALIOKUNNAN KOKOONPANO Jaana Karrimaa, Harjavalta Markku Rauta, Harjavalta Reijo Nummikari,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnan turvaamisessa on maakunnallinen rakenne, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen monella tasolla ja

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä

Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä Muistio 29.3.2018 kello 9 11 Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Työryhmän jäsenet Läsnä Ismo Rautiainen Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija,

Lisätiedot

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 4/2010 1. :t Liite Asiat Sivu

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 4/2010 1. :t Liite Asiat Sivu Ohjausryhmä 4/2010 1 Kokousaika klo 13.00 15.30 Kokouspaikka Riihimäen kaupungintalo, kokoushuone 2 :t Liite Asiat Sivu 33 KOKOUKSEN AVAUS JA OSANOTTAJIEN TOTEAMINEN 3 34 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Muistio 1. Kuntaliitosselvitystoimikunta

Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Muistio 1. Kuntaliitosselvitystoimikunta Valtimon kunta Muistio 1 Muistio 1. Kokouksen avaus Nurmeksen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Kämäräinen toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. 2. Todetaan kuntien nimeämispäätökset

Lisätiedot

Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki

Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki 1 Maakuntauudistus - Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 06.06.2018 kello 15:00 19:00 Kokouspaikka Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki Muistio 4/2018 1. Kokouksen avaus... 3 2. Edellisen muistion

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS MUISTIO Aika: tiistai 15.3.2016 kello 10.00 12.15 Paikka: Etelä-Karjalan liiton toimisto, kokoustila Koivikko 4. krs, Kauppakatu 40 D., Lappeenranta

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 18.3.2016 klo 13.00 15.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Läsnä:

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Työvaliokunnan puheenjohtaja, kunnanjohtaja Päivi Rahkonen avasi kokouksen.

1 Kokouksen avaus Työvaliokunnan puheenjohtaja, kunnanjohtaja Päivi Rahkonen avasi kokouksen. MUISTIO Hyvinvointikuntayhtymä Työvaliokunta 2018/5 27.9.2018 Aika Keskiviikko 26.9.2018 kello 14 16.20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen sali, Lahti Osallistujat Työvaliokunta Kunnanjohtaja Päivi

Lisätiedot

Kokouskutsu. Nilsiän ja Kuopion kaupunkien kuntaliitosselvityksen poliittinen ohjausryhmä

Kokouskutsu. Nilsiän ja Kuopion kaupunkien kuntaliitosselvityksen poliittinen ohjausryhmä Kokouskutsu Nilsiän ja Kuopion kaupunkien kuntaliitosselvityksen poliittinen ohjausryhmä AIKA: Maanantai 28.11.2011 klo 17.30 - PAIKKA: Kuopion kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Kokousaika: Torstaina 13.12.2018 klo 9.00 12.15 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 9.9.2016 klo 9.00 12.25 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä: Marja Jalli puheenjohtaja Timo Hacklin varapuheenjohtaja

Lisätiedot