Hummafest tuo hepat, kantrin ja lastenmusan Reippiin, s. 5.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hummafest tuo hepat, kantrin ja lastenmusan Reippiin, s. 5."

Transkriptio

1 Liikuntapalvelut 4 kk175, op./el. 150 Meiltä myös fysioterapia, hieronta, lymfaterapia ja yksilöllinen ohjaus. P Partola-Keskus kunto-partola.fi UUTUUS! Superzoom kamera HS ,- 459,- Palmrothintie 2, Pirkkala Ark , la P Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko , nro 30 Hummafest tuo hepat, kantrin ja lastenmusan Reippiin, s. 5. Torstai +22 Topakka Kirsi puhaltaa jo tänään Lontoosssa olympiafutista, s. 5. SÄÄ +22 Nokia Pirkkala Tampere Kangasala +22 Perjantai Nokia Pirkkala +22 Vesilahti Lempäälä Vesilahti 4:42 22:21+22 Valkeakoski 4:45 22: Tampere Kangasala Lempäälä Valkeakoski Lauantai +23 Maanantai +24 Sunnuntai Tiistai Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)kuuro (Lumi)sade LYHYESTI Pirkkalan väkiluku nyt yli PIRKKALASSA oli kesäkuun lopussa asukasta, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot. Kunnan väkimäärä kasvoi 273:lla ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Suurin osa kasvusta johtui muuttovirrasta, sillä Pirkkalaan muutti puolessa vuodessa 178 henkeä enemmän kuin pois Pirkkalassa. Muuttoliike oli vilkasta. Pirkkalaan muutti 692 henkeä ja Pirkkalasta pois 514. Kunnan sisällä asuinpaikkaa vaihtoi 695 asukasta. Pirkkalassa syntyi alkuvuonna 127 henkeä ja kuoli 45. Avioliittoja solmittiin 44 ja avioeroja oli 19. Hurjat promillet Louksussa PAIKKAKUNTALAINEN mies törmäsi pakettiautollaan pysäköityyn autoon Loukonlahden uimarannalla lauantai-iltana. Poliisi pyydettiin paikalle selvittelemään tilannetta ja pakettiautomies puhalsi alkometriin hurjat 2,87 promillea. Mies kuitenkin väitti juoneensa viinaksia vasta ajon jälkeen. Totuus asian oikeasta tolasta selviää verikokeiden tutkimisen jälkeen. Tällä hetkellä törmäilijää epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänen ajokorttinsa on virkavallan hallussa. Parkkikolhuja Suupan torilla PIRKKALALAINEN ikämies törmäsi pakettiautollaan parkkeerattuna olleeseen henkilöautoon Suupan torilla viime viikon tiistaina. Poliisi muisti törmäilijää sakolla. Mautomurto Huovissa MURTOMIES meni mopoautoon Huovissa viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Hän sai saaliiksi Alpine-vahvistimet, JVC-cd-soittimen ja cd-levyjä. Alokkaiden kunto nousussa? S. 11

2 2 PIRKKALAINEN PIRKKALAN SEURAKUNTA Palvelemme ma-pe 9-20, la 10-16, su Tervetuloa! Suupantori 4, Pirkkala, puh Katso tarjoustuotteemme osoitteesta Kesäkonserttiin! HARTAITA SÄVELIÄ Vanhassa kirkossa su klo 18. Reija Mattsson, laulu ja Liisa Aaltola, urut. Yhdistykset! Muistattehan ilmoittaa yhdistyksen syyskokouksesta ajoissa? Maksullisen ilmoituksen jälkeen saatte muistutuksen veloituksetta yhdistyspalstalle. Pirkkalan kunnan liikuntatoimen ohjatut ryhmät kaudella Syksy 2012 Syksyn liikuntaryhmät alkavat viikoilla 36. Vesijumppiin ilmoittautuminen on käynnissä. Ilmoittautuminen päättyy Voit ilmoittautua Internetissä ( / sivistys- ja vapaa-aika) "Vesijumppiin ilmoittautuminen" -sivulla tai täyttämällä ilmoittautumislomakkeen Pirkkalan Liikuntatalolla (Koulutie 9). Muihin liikuntaryhmiin ilmoittaudutaan vasta ensimmäisellä käyntikerralla syksyllä. Ikääntyvien liikuntaryhmien hinnat: 25 syys- ja kevätkausi, 13 syyskausi. Nokian vesijumpissa vain uimahallin sisäänpääsymaksu, ohjaus maksutonta. Vesijumpat päivä ja klo Pirkankoivun altaalla (Lehtimäentie 2) ma Erityisryhmä (soveltavaa ohjausta tarvitsevat) ma Sotaveteraanit ja 80 -vuotta täyttäneet (maksuton veteraaneille) ma Ikääntyvät ma Ikääntyvät ti Sydänryhmä ti Reumaryhmä ti Ikääntyvät ti Ikääntyvät ti Omaishoitajat (maksuton) pe Ikääntyvät pe Ikääntyvät pe Ikääntyvät pe Ikääntyvät Kirkossa Perkiöntie 40 Messu ja Lotja 5 -rippileirin konfirmaatio su klo 10, Petri Kopponen, Arto Köykkä ja Liisa Aaltola. Kirkko on tiekirkkona ja avoinna 4.8. saakka klo Opas paikalla. Vanhassa kirkossa Anian rantatie 226 Kesäkonsertti Hartaita säveliä su klo 18. Reija Mattsson, laulu ja Liisa Aaltola, urut. Ohjelmassa mm. A. Maasalon, E. Melartinin ja O. Merikannon sävellyksiä. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Pappilassa Pappilantie 65 Kirkkovenesoutua naisille ja miehille tiistaisin ja torstaisin klo 18, tule paikalle vähän aiemmin. Soudusta kesäharrastus? Mukaan mahtuu vielä. Ei edellytä aiempaa kokemusta eikä kovaa kuntoa, mukaan juomapullo ja hanskat. Tulossa! Pappilan taidepolku la klo 16. Pappilaan on rakennettu hiljaisuuden polku, jonka pysähdyspaikoilla sekä tehdään itse että koetaan taiteen kautta. Pihlajaniemessä Pappilantie 100 Naisten sauna ke klo Miesten sauna ti klo 18. Hartaus klo 20. Muuta toimintaa Eläkeläisten kesäkahvila ti klo 14 Sirpakassa (os. Suupantie 10). Päiväkahvit (kahvi ja pulla 1 e) ja yhteistä keskustelua kuullun tekstin pohjalta. Petankkia keskiviikkoisin klo 9.30 keskusurheilukentällä. Tule porukkaan pelaamaan! Joitakin palloja niille, joilla ei ole omia. Äidit ja tyttäret -telttaleiri Pappilassa ja Pihlajaniemen alueella Leirielon lisäksi ohjelmassa mm. leikkejä ja askartelua. Mukana Maarit Hildén ja Sirkka Nylund. Hinta äidiltä ja tyttäreltä yhteensä 27 e. Ilmoittaudu nyt: Sururyhmä itsemurhan tehneiden läheisille tarjoaa mahdollisuuden jakaa luottamuksellisesti ahdistavan kokemuksen tuottamia ajatuksia ja tunteita. Ryhmä kokoontuu kuutena torstaina alkaen klo Pappilan Perhetalolla Ylöjärvellä ja on avoin lähiseudun asukkaille. Ryhmään ilmoittaudutaan etukäteen ja sen yhteydessä käydään pieni keskustelu. Ilmoittautuminen ja lisätiedot Sirkka Nylund, p (Pirkkalan srk) tai Hanna Rienoja, p (Ylöjärven srk). Ryhmään on hyvä tulla kun kuolemantapauksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Lapsityön kysely avoinna heinäkuun loppuun asti nettisivuilla: Vastaa ja vaikuta toimintaan! Lähetyskahvila Sirpakka on kesätauolla ja avataan taas 6.8. Perheuutiset Kastetut: Jaro Tapio Jokinen, Topi Tapani Koivisto, Oona Emilia Koivuniemi, Isla Kaarina Kosonen ja Olivia Annika Viljanen. Avioliittoon kuulutettu: Petri Tapani Hankaniemi ja Janika Maria Paananen sekä Tuomas Antero MacGilleon ja Kati tjohanna Laukkanen. Tervetuloa mukaan! Puh. (03) Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma klo 9-12 ja klo 13-17, ti-pe klo 9-12 ja klo päivä ja klo Nokian uimahallissa (Välikatu 24, Nokia) to Ikääntyvät to Ikääntyvät Työikäisten, reilusti ylipainoisten (BMI yli 32) vesijumppiin ilmoittautuminen Ryhmiin otetaan 16 jumppaajaa. Jumpat alkavat viikolla 36 ja päättyvät viikolla 50. Syyskauden hinta 20 euroa. p tai saija.ahola@pirkkala.fi Jumpat keskiviikkoisin kello ja Kuntosali Kuntosaliryhmät ovat avoimia ryhmiä eläkeläisille liikuntatoimen vuoroilla. Hinta 30 euroa/ 30 krt. ma eläkeläiset ti eläkeläiset ke eläkeläiset erityisryhmä (avustusta tarvitsevat. Ilmoittautuminen ) työttömät (työttömyys todistettava) to eläkeläiset pe eläkeläiset työttömät Matalan kynnyksen jumpat ti Kirkonkylän koulu (Anian rantatie 9) ke Ijäksen sali (Suupantie 2) to Terveyskeskuksen sali (Lentoasemantie 60) Tuolijumpat Maksuttomia. Ei ilmoittautumista. ti Pirkkalan Liikuntatalo (Koulutie 9) to Pirkkalan Liikuntatalo Ulkoiluryhmät Kävelylenkkeilyä porukalla. Liikunnanohjaaja on mukana muutaman kerran kauden aikana. Ryhmät kokoontuvat ympäri vuoden. Maksuttomia. ti lähtö Pirkkalan Liikuntatalolta (Koulutie 9) to lähtö Pirkkalan Liikuntatalolta ja Loukonlahdesta (Kreetantie 9) pe lähtö Pirkkalan Liikuntatalolta Lisätietoja liikunnanohjaajilta Pirkkalan Liikuntatalolta tai puhelimitse p tai Pappilan maisemapuutarhan helmi on juuri kunnostettu lehmussali. Ympyrän muotoon tehty rakennelma on istutettu pari sataa vuotta sitten. Näkymä avautuu Pyhäjärvelle. Pappilan puistikko on vehreä käyntikohde MARITA MIETTINEN VANHAN KIRKON jälkeen suora hiekkatie, sininen taivas ja kumpupilvet. Ja siinä se sitten tien päässä on: pappila ja sen vehmas puistikko. Pappila on oiva kesäretkikohde vaikka pyöräillen. - Viime syksynä saatiin rantaan lintutorni, nyt voi tunnelmoida lehmussalissa, vinkkaa käyntipaikkoja seurakunnan puutarhuri Elina Vanhatalo. Lehmussalilla hän tarkoittaa levähdyspaikkaa, joka muodostuu ympyrän muotoon istutetuista valtavista lehmuksista. Paikka raivattiin käyttökuntoon alkukesän aikana. - Arvioisin, että puut ovat ainakin sata, elleivät kaksikin sataa vuotta vanhoja. Viestejä menneisyydestä Vanhatalo ei välttämättä liioittele, sillä pappila puutarhoineen on ollut samoilla sijoillaan mahdollisesti jo keskiajalta lähtien. Puistikon vanhinta eli reilusti yli satavuotista kerrostumaa ovat päärakennuksen laidalla kasvavat komeat vaahterat. - Hyötypuutarhan rippeet ovat varmuudella 1940-luvulta. Niihin kuuluvat esimerkiksi rannan vanhat omenapuut, selvittää Vanhatalo. Entisten ruustinnojen jäljiltä ovat myös ryöppyävät kirsikkapuut ja viinimarjapensaat. Aluskasvillisuuden seasta pilkistää myös koristekasveja, kuten harjaneilikoita. Puisto ehostui raivaamalla - Alkukesän ajan olemme raivanneet ja siistineet aluetta. Vanha puisto on kuoriutunut uudella tavalla esiin. Kävijä voi myös nauttia pitkistä näkymistä kohti Pyhäjärveä, Vanhatalo esittelee. Kulttuuriluonnon lisäksi Pappilan noin kolmen hehtaarin alueelta löytyy myös kasvitieteellisiä harvinaisuuksia. Niitä ovat rannan kynäjalavat ja vanhojen vaahteroiden pinnalla kasvavat uhanalaiset jäkälät. Alueen luontoselvityksen mukaan lehmussalin metsälehmukset kuuluvat Tampereen seudun kookkaimpiin puihin. Pappila. Seurakunnan omistama ja leirikäytössä oleva pappilan alue puistoineen. Kaikille avoin käyntikohde. Osoite Pappilantie 100. SANA TUULA MANNERMAA Totuudesta MITÄ AJATUKSIA sinussa herää, kun kuulet sanan totuus? Aihe ei ole aina yksinkertainen, vaan täytyy kysellä itseltä ja Jumalalta. Tässä muutamia minulle mieleen tulevia ajatuksia. Tyhjälle ranskalaiselle viivalle voit laittaa omasi. - Kysyin kerran eräältä ihmiseltä neuvoa, että kumman puolella minun pitäisi olla? Yllätyksekseni hän vastasi: totuuden puolella. - Ajattelin oikeasti monta vuotta, että valitsemani polku oli väärä. Ja niin se olikin. Mutta sitten aika tekikin siitä oikean polun, koska minä muutuin. - Jotkut asiat voivat olla muuttumattomia. Silti kun ajattelen itseäni, en tiedä, onko paljoakaan sellaista, mikä ei olisi jotenkin muuttunut ajan kuluessa. - Pahasta voi syntyä sittenkin hyvää. Hyvästä voi syntyä joskus pahaa. Se tekee elämästä hallitsemattoman. Siltikin siinä on jotakin lohdullista. Kaikki ei ole vain minusta kiinni. - Jumala on muuttumaton. Paradoksaalisesti hän ilmaisee itsensä kuitenkin muuttuvaisessa.

3 MEIKÄLÄINEN MAIJA PIRKANMAAN OK LUKIJALTA Nuorille ei ole juuri muita paikkoja kuin koulun piha VIIME VIIKKOINA lehdessä on herännyt keskustelua nuorten ns. häiritsevästä liikenteestä Koulutiellä. On tietysti ikävää, että kokoontumisista aiheutuu melua, mutta kyseessä on kumminkin koulun ympäristö, jossa sijaitsee mm. urheilukenttä, skeittirampit sekä koripallokenttä. Nämä paikat ovat tällä hetkellä yksiä ainoista nuorille tarkoitetuista paikoista. Järven toisella puolella tietysti sijaitsee Kurikan ranta, mutta sieltäkin löytyy paljon asutusta, eikä parkkipaikkoja ole ylimääräisille skoottereille ja mopoautoille. Joten jos emme saa oleskella iltaisin koulun alueella, niin missäs sitten? Ongelma ei mielestämme kuitenkaan ole kovinkaan pitkäaikainen, sillä kun talvi tulee, Joten jos emme saa oleskella iltaisin koulun alueella, niin missäs sitten? eivät nuoret enää viihdy ulkona norkoilemassa yhtä paljon kuin kesäisin. Eikä nuorten häätäminen koulun alueelta iltaisin mielestämme hävitä ongelmaa, vaan Toivion saneeraustöistä KIITOKSET Harri Aallolle kantaessasi huolta Karjalantien ja Saukontien saneerauksista Toiviossa. Tiedottaminen ja töiden eteneminen ei todellakaan ole palvellut asukkaita. Alkuperäinen ilmoitus Karjalantien päässä näytti tekstiä: Työ valmis 10/2011, vähän on tullut viivettä. Vuorossa on nyt sähköverkon kaapelointi. Toivoa sopii että kaikki Karjalantien katulamput, jotka ovat saaneet levätä viime syksystä lähtien, syttyisivät ennen tulevan syksyn pimeitä, ja kaapeliviat saataisiin kuntoon ennen päällysteen tekoa. Nuoriso saa käyttää Koulutietä ja koulun pihaa VASTINEENA ilmestyneen Pirkkalaisen vuodatukselle, jonka oli kirjoittanut nimimerkki Vielä Koulutien asukas. Haluan sanoa sanasen pirkkalalaisen nuorison puolesta. Minun käsittääkseni pirkkalalainen nuoriso on suurimmalta osin hyvin käyttäytyvää ja lakia noudattavaa kansaa. Voikohan edellä mainittu nimimerkki sanoa itsestään samaa? Emme pyydä moista anteeksi. Tiet ja kadut on tehty ajettaviksi. Itselläni on kotona nuori, ja kyllä, hänellä on skootteri. Valveutuneena nuorena hän lukee paikallislehteä joka viikko ja seuraa kuntamme tapahtumia. Minun nuortani edellä mainitun nimimerkin kirjoitus loukkasi syvästi. Hän on toki itse ollut muutamana iltana koulun pihalla ja ajanut sinne täysin laillisesti skootterillaan. Emme pyydä moista anteeksi. Tiet ja kadut on tehty ajettaviksi. Itse asiassa, tiet ja kadut tykkää siitä, että niitä käytetään, non niin kuin Kummeleita lainatakseni. Pirkkalan nuorisolla ei ole mitään varsinaista kokoontumispaikkaa, missä voisi oppia sosiaalisia taitoja. Uimarannaltakin heidät kuulemma ajetaan pois. Koulun piha on tuttu, turvallinen ja valvontakameroin valvottu alue. Nuorisolle sopiva. Sinulle Vielä Koulutien asukas, sanoisin, että muuta muualle. Suomi on täynnä metsää ja sinne sitä mahtuu. Vielä kehotan sinua kysymään itseltäsi, että jos kerran lasten ja nuorten aiheuttama melusaaste on niin suuri ongelma, että siitä pitää ihan lehteen asti kirjoittaa, miksi alunperinkään muutit kadulle, jonka nimi on Koulutie. Mielelläni ostan halvalla kiinteistösi Naistenmatkantiellä urapaikkauksia KAROLIINA AHOLA NAISTENMATKANTIELLÄ tehdään parhaillaan urapaikkauksia. - Työt on aloitettu on aloitettu viime viikon torstaina ja todennäköisesti ne saadaan päätökseen jo tällä viikolla, mutta viimeistään ensi viikon tiistaina, kertoo kunnossapitopäällikkö Heikki Ikonen Ely-keskuksesta. Urapaikkaista tehdään noin kahden kilometrin mittaisella matkalla. Työt pyritään tekemään ilta- ja aamukuuden välillä. Ikonen muistuttaa, että päällystystyömaiden läheisyydessä on syytä olla varovainen. - Ne ovat kaikkein haasteellisimpia tietyömaita turvallisuuden kannalta ja tienkäyttäjien on syytä olla varovaisia ja noudattaa nopeusrajoituksia. siirtää sitä, sillä jos tienvarteen pystytetään yksi kyltti, ei se kuitenkaan saa koko Pirkkalan nuorisoa jäämään kotiin. Päinvastoin tämä saisi heidät vain vaihtamaan paikkaa jonnekin muualle ja eikä aikaakaan, kun siellä myöskin valitettaisiin äänekkäistä kulkuvälineistämme. Asiaa voi myös haitata koulun parkkipaikkojen välille rakennettu ramppi, joka sallii läpikulkevan liikenteen. Koulutielle muuttaneet henkilöt ovat kuitenkin varmasti olleet tietoisia alueella sijaitsevasta koulukeskuksesta, joten hämmästyttää että keskustellaan jo poliisin sotkemisesta asiaan. Loppujen lopuksi äänekkäät Epäoikeudenmukaisinta on se, että kaikesta tästä, vaikka nyt on tunnustettu että saneeraustyöt eivät ole menneet suunnitelmien mukaan niin meidän asukkaiden pitäisi tästä vielä maksaa. Asia perustuu päätökseen, jolloin nämä kyseiset tiet ovat ensimmäiset jotka joutuivat tällaisen perinnän kohteeksi. Tuntuu toden totta oudolta, Anteeksi virheeni PYYDÄN anteeksi 4.7. Pirkkalaisessa olleeseen kirjoitukseeni tullutta virhettä. Virhe koski lautakunnan päätöstä. Luotin muistiin. Ei olisi pitänyt. En tarkistanut pöytäkirjasta. Olisi pitänyt. Kiitos oikean tiedon tuomisesta, Juha-Pekka Mattila. Mitä sosiaalisen luototuksen tarpeellisuuteen tulee, olen edelleen sitä mieltä, että sitä ei tarvita. Toistaiseksi ei ole esitetty kohderyhmiä, joita ei pystytä hoitamaan jo käytettävissä olevin menettelyin. Miksi hajottaa osa rahoista sellaiseen ulottuvuuteen, joka ei ole kaikkein huono-osaisimpien tavoitettavissa? Pahoittelen matkojen aiheuttamaa viivästymistä vastaamisessa. Mauno Rissanen Urapaikkaukset pyritään tekemään ilta- ja aamukuuden välisenä aikana. Ota kantaa! Mielipiteet Lukijalta-palstalle ma klo 15 mennessä. Suupantie 2 A 10, Pirkkala. toimitus@pirkkalainen.com Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittää nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Kirjoita napakasti, sillä lyhyt teksti luetaan tarkemmin. Toimitus voi tarvittaessa lyhentää tekstiä asiasisältöä muuttamatta. TEKSTARIT Tekstarit yleisönosastolle numeroon kulkuneuvomme eivät voi vain kadota savuna ilmaan, vaikka joku joskus niin toivoisikin. Kaksi nuorta skootterin omistajaa koska asukkaat liittyessään aikoinaan viemäriverkostoon, ovat silloin liittymismaksunsa maksanet, eiköhän noiden putkien ylläpito sen jälkeen kuulu kunnalle. Kaikenlaisia lakeja voidaan säätää, mutta pitäisi ottaa huomioon kuntalaisten tasavertaisuus lain edessä, joka ei näillä päätöksillä kyllä toteudu. Näyttääkö hyvältä Nopeusrajoitus Koulutielle KOULUTIEN TALOJEN asukkaat ovat olleet tällä palstalla aktiivisia, hyvä niin. Tässä minun ajatuksiani aiheesta. Eli jos joku ei vielä tiedä, mistä on kysymys, niin Koulutie on nuorten pääkulkuväylä liikuntahallille, urheilukentälle, Vähäjärven rantaan ja ennen kaikkea kokoontumispaikoille Naistenmatkan koulun pihaan. Ajokieltoa yöaikaan ei kunta siis ole tähän kiinnostunut määräämään, eikä se minusta oikea ratkaisu olekaan. Se toki hillitsisi yöaikaista ajomelua, mutta päiväsaikaanhan tiellä on enemmän liikennettä, myös lapsia. Mielestäni kadulle pitäisi asettaa alhainen nopeusrajoitus. Kun kerran Suupantielläkin on suurin sallittu nopeus 40, niin tällaiselle sivukadulle pitäisi myös saada rajoitus joko 40 tai 30 km/h. Kolmas mies Aamulehden hinta AAMULEHTI maksoi 2,44 e/kg toukokuussa 2008, vastaavasti tänä vuonna (2012) 3,96 e/kg. Hinnan nousu ei selittyne pelkällä arvonlisäverolla? P.A Hauen poikia Pyhäjärveen PYHÄJÄRVI ON SAANUT istutussaavista syvyyksinsä lohikalojen lisäksi haukia. Pirkkalan Kalastusseuran Pentti Larnila ja Juhani Skogberg olivat heinäkuussa mukana istuttamassa yli viittätuhatta hauenpoikasta Pyhäjärveen. Hauet istutettiin rannan tuntumaan käsityönä noin kolmen metrin välein Vihtamonniemestä Rajasalmen sillan kautta aina Loukonlahteen asti. TALLINNA Nyt kyytiin myös Pirkkalasta! Nordic Forum **** 2 pv H; 119. PÄIVÄMATKA Nordlandialla H; 50 Bussi mukana Tallinnassa Kysy myös muita matkoja! Tilausliikenne/matkatoimisto TUOVINEN Puh: KOLUMNI KAROLIINA AHOLA Tällä kupongilla ma-to 2 kpl Latino Beef tai Latino Chicken Burgeria 20 (Norm. 27,80) PIRKKALAINEN 3 Lyhyet jäljet JOIN kahvia tietokoneen ääressä, kuten pinttyneenä tapanani on. Mies on motkottanut minulle asiasta lukuisia kertoja, mutta en ole pystynyt luopumaan kahvikupin ja koneen yhdistelmästä. Eräänä päivänä kävikin sitten köpelösti: huitaisin kahvit näppäimistölle. Kuivailin märkyyttä hätäisesti käteeni osuneella paidanrievulla. Jatkoin koneen naputtelua ja ehdin jo huokaista helpotuksesta, kunnes koneesta alkoi kuulua vain piip-ääni mitä tahansa näppäintä painaessa. Huutelin vähän arkana miehelle, että nyt kone jumittaa. En halunnut kertoa kahviepisodista, koska miehessä se olisi herättänyt paitsi ärtyisyyttä, myös mitä minä olen sanonut -tyyppistä ei-toivottavaa tyydytystä. Mies teki koneelle kaiken sen, mitä sellainen henkilö osaa tehdä, joka ei juurikaan niistä kaluista ymmärrä. Tietokone ei toiminut. Seuraavaksi mies soitti eräälle ystäväpiirin it-gurulle töihin. Tietokonetta tohtoroitiin, mutta eihän siitä tolkkua tullut. It-gurun vielä gurummat työkaverit ottivat yhteyttä koneeseemme ja olivat ällikällä päähän lyötyjä. He eivät keksineet, missä vika on. Tuskanhiki oli valunut pitkin ohimoitani jo kotvan, mutta nyt se oli niin kuumaa, että minun oli pakko tunnustaa totuus. - Kaadoin näppiksille kahvia, selvitin nöyränä miehelle. Mies välitti tiedon ystävällisesti konetohtoreille. Heillä oli kuulemma huippuhauskaa, kun ongelman takana oli vain pelästynyt muija kahveineen. Vaikka kivaa oli, mies ei jättänyt käyttämättä otollista tilaisuuttaan moittiakseen minua, mutta mitä minä tästä opin? On tunnustettava virheensä ja syntinsä heti, valheella kun on lyhyet ja nolotkin jäljet. New York goes Kuponki voimassa ma-to saakka. PIRKKALAN YÖHÖLKKÄ ke , Pirkkalan liikuntatalo. Sarjat ja matkat: 10,6 km: Miehet kilpasarja, M40, M/N Kuntosarja 5,5 km: Naiset kilpasarja, N40, M/N50, M60, T/P18, M/N Kuntosarja 2,2 km: T/P12, T/P14 Osallistumismaksu 10 euroa, lasten sarjoissa (12- ja 14-vuotiaat) ei osallistumismaksua. Ilmoittautuminen viimeistään su 29.7 tapahtuman Internetsivujen kautta. Jälki-ilmoittautuminen korotetuin maksuin tapahtumapaikalla klo 18 mennessä. Arvontapalkintoina mm. Polarin huippusykemittareita! Myös paljon muita arvontapalkintoja. Kaikille osallistujille Pirkkalan yöhölkkämitali, parhaille hyvät palkinnot. Miesten ja naisten kilpasarjojen uusista reittiennätyksistä bonuspalkinnot. Lähdöt klo (T/P 12 ja T/P 14) ja klo 19 (muut sarjat). Paljon lisätietoa tapahtuman Internet-sivuilta: TULE ROHKEASTI MUKAAN NAUTTIMAAN LIIKUNNAN RIEMUSTA HÖLKÄTEN TAI KÄVELLEN! Järjestäjät: Viimeiset pirkkalaiset ry, Pirkkalan Hiihtäjät ry, Pirkkalan vapaa-aikatoimi Yhteistyökumppanit: K-Citymarket Pirkkala, Polar, Noname, Pirkkalainen-lehti, Hevoskuuri.fi, Sisustusliike Pieniä Unelmia

4 4 PIRKKALAINEN PIRKKALASSA ANTTI JOKINEN Kesätapahtumia tarvitaan lisää O n aika häpeällistä, että Pirkkalan keskustassa ei kesäkautena saa nauttia juuri minkäänlaisista kesätapahtumista. Menneinä kesinä elokuuta värittivät Pirkkalan karnevaalit, joiden pontimena oli pitkälle urheiluseurojen varainhankinta. Hyviä bändejä ja kesämenoa riitti kolmeksi päiväksi. Tänä kesänä ei torilla ole ollut minkäänlaisia konsertteja tai muita esityksiä. Ei niiden tarvitsisi niin suureellisia olla. Tilaus olisi eri toten viikoittaiselle arki-illan pienelle esitykselle : kuoro, tanhuryhmä, trubaduuri, pelimanneja, lasten urheilunäytös, puhallinorkesteri, kansalaisopiston ryhmiä ja nuoria taitureita... Kyllä näitä esiintymiskokemusta kaipaavia Pirkkalassa on. Esitykset vetäisivät porukkaa torin reunalle, jos esitys järkättäisiin aina tietylle kellonlyömälle kerran viikossa. Jonain vuonna Pirkkalassa on muistin mukaan vietetty kesäkeskiviikkoa torilla tai vastaavaa, mutta nyt enää ei. Miksi? Onko syynä sellainen yksinkertainen asia, että heinäkuussa kunnan vapaa-aikatoimessakin halutaan lomailla? Toisaalta silloin lomaileva kuntalainen olisi kaikkein herkin piipahtamaan esityksessä. Yksi 20 minuutin esitys ja torikahvit ovat ihan riittävä meno. Elävän keskustan puolesta on oikein hankekin kaupunkiseudulla olemassa. Tämä nyt olisi halpaa elävyyttä, jolla tuettaisiin myös keskustan yrityselämää. Kesää kaupungissa viettävän väestön ja yleisen kuntaimagonkin takia jotain tarttis ens kesäksi tehrä. Jotta kirjoitus saisi myönteisen lopun, niin jo etukäteen on kiitettävä lauantain Hummafestin järjestäjiä. Reipin virkistysalueella on nyt tarjolla kantria, hevosia ja kesähauskaa ja paikalle voivat mennä niin aikuiset, lapset kuin perheet - varsinkin kun säiden haltija näyttää raottelevan aurinkoista viikonloppua. Muistakaa myös Yöhölkkä viikon kuluttua! Viikinsaareen valmistui minigolf VIIKINSAAREEN on vuosien odotuksen jälkeen saatu uudet minigolfradat. Ratoja on yhdeksän ja jokainen tarjoaa erilaista mukavaa haastetta Viikinsaaren VIIKON VIERAS Vuokra-asumiseen täytyy panostaa HARRI AALTO Kunnanvaltuutettu, vihr. vehreissä maisemissa. Minigolf maksaa kaksi euroa henkilöltä. Mailoja, palloja ja tulosliuskoja saa saaren infosta. VUOKRA-ASUMISTA tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa, senpä vuoksi sen kehittämiseen ja uudistamiseen ei pidä suhtautua kevein mielin. Ilman vuokra-asumisen tuomaa vaihtoehtoa asumisessa ei Suomi tule toimeen. Tällä hetkellä vuokra-asumiseen liittyy monia merkittäviä valtakunnallisia että paikallisia haasteita, joihin vastaaminen vaatii määrätietoista ja ponnekasta otetta sekä Suomen eduskunnalta että yksittäisiltä kunnilta. Nyt ei pelkkä hellä taputtelu tässä asiassa enää auta. - Reipin koulunäyttelystä löytyy muun muassa pulpetteja 1900-luvun alkupuolelta, esittelee Hilkka Rantala. Koulunäyttely tarjoaa nostalgiaa Suurin osa oppilaista taisi syödä särkymättömistä emaliastioista, vaikka myös Arabialla oli oma posliininen mallistonsa koulun keittoloihin. Puinen kauha on Nuolialan koulun keittolasta. KAROLIINA AHOLA Jos tarkastelee lähemmin joitakin vuokra-asumiseen liittyviä keskeisempiä haasteita, niin voidaan mainita mm: riittävä vuosittainen vuokra-asuntojen rakentaminen, asuntojen vuokratason pitäminen kohtuutasolla sekä uusissa että vanhoissa asunnoissa, vanhojen vuokra-asuntojen riittävä ja oikea aikainen peruskorjaaminen sekä asukasdemokratian todellinen kehittäminen ja huomioon ottaminen. Kirjainyhdistelmä ARA eli Asumisen rahoitus-ja kehittämiskeskus on se taikasana, joka on välttämätön, kun puhutaan uusien vuokratalojen rakentamisen lainoituksesta tai vanhojen vuokratalojen peruskunnostuksen lainoituksesta. JOS haluaa ottaa näin kesätuimaan kevyen tuntuman koulukäynnin arkeen viime vuosisadalla, kannattaa pistäytyä Reipin museolle. Museonhoitaja Hilkka Rantala on koonnut Reipin kunnostettuun päärakennukseen TA-VA- TAAN! -koulunäyttelyn. - Iso osa tavaroista on ollut tallessa Anian koululla. Kun tämä tila valmistui ja selvisi, että se on vapaana kesän, päätin järjestää tänne näyttelyn, Rantala selvittää. Näyttelystä löytyy vanhoja koulukirjoja, koululaisten käsitöitä, ainekirjoituksia, laskutikkuja, helmitauluja, urkuharmoni, keittolan tavaraa ja opettajan oppaita ja päiväkirjoja. Vanhaa ja uudempaa - Näyttelyn vanhimmat tavarat ovat 1800-luvun lopulta. Myös vähän nuorempi polvi voi nauttia näyttelyssä nostalgiatakaumasta. - Tuoreimmat koulukirjat ovat 80-luvulta, Rantala kertoo. Reipin museon vakionäyttely museolla ja TA-VA-TAAN! -vanhojen koulutavaroiden näyttely Reipin uudistetussa päärakennuksessa. Avoinna ti-to 10-15, su Kirjoita palstalle: Suupantie 2 A 10, Pirkkala, sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Heikkokykyiset ja tylsämieliset lapset. Tästä vuonna 1919 painetusta kirjasta sen ajan opettaja saattoi hakea pedagogisia vinkkejä koulunkäynnin haasteisiin. ARA kuuluu ympäristöministeriön hallinnonalaan ja vastaa valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta. ARA:n kautta voidaan siis hakea korkotukilainaa uusien vuokra-asuntojen rakentamiseen ja hankintaan sekä vanhojen vuokra-asuntojen perusparannukseen. Näitä lainoja myönnetään yleensä kuntien omistamille vuokra-asuntoyhtiöille sekä vuokra-asuntoja omistaville ns. yleishyödyllisille yhteisöille. Tämä ARA:n kautta tapahtuva korkotukilainoitus vaikuttaa tietenkin myös vuokra-asuntojen vuokratasoon alentavasti, mikä on erittäin tärkeää vuokralla asuville ihmisille. Tärkeä asia on myös vuokratalojen asukasdemokratian kehittäminen. Oikein toimivasta asukasdemokratiasta hyötyy sekä vuokrataloyhtiö että vuokralainen. Hyvin toimivan asukasdemokratian kautta voidaan saada vuokrataloyhtiössä aikaan asioita, joiden tuloksena voidaan hillitä vuokrien korotuspaineita sekä lisätä asumisviihtyisyyttä. Asukasdemokratian kehittämiseen kannattaa paneutua tulevaisuudessa nykyistä suuremmalla innolla. Tämän hetken tilanne Suomessa vuokra-asunto markkinoilla on se, että vuokra-asunnoista on pulaa varsinkin suurissa asutuskeskuksissa ja niiden läheisyydessä, mutta ylitarjontaa taas jonkun verran ns. taloudellisesti taantuvilla alueilla. Suurena ongelmana vuokraasujan suhteen näyttää tulevaisuudessa olevan yhä kohinalla nouseva vuokra-asuntojen vuokrataso, varsinkin uusi tuotanto ja pienemmät asunnot. Suomen hallituksen olisi myös nyt syytä hieraista unihiekat silmistä ja ryhtyä todellisiin toimenpiteisiin, joiden avulla voitaisiin hillitä vuokra-asuntojen vuokrien kiivasta nousutahtia Suomessa. Alkajaisiksi voitaisiin uudistaa asumistukijärjestelmä vastaamaan nykypäivän vuokralla asumisen hintatasoa.

5 Kirsi tuomaroi olympialaisissa Reilu peli on hienointa mitä tuomari tietää ANTTI JOKINEN HEI, KIRSI HEIKKINEN Pirkkalasta. Pääsit ensimmäisenä suomalaisena päätuomarina tuomitsemaan naisten jalkapallon olympiaturnausta. Paljon onnea! Minkälainen urakka sinulla on edessä? - Tuollainen 2-3 viikon reissu. Ensin viikko valmistautumista ja itse turnaus pelataan Onko tämä urasi huippu tähän mennessä? - Niin voi sanoa. Toki huippuhetkiä on ollut monia naisten EM- ja MM-turnauksien semifinaalipeleistä ja Mestareiden liigan finaaliin, kun ura on edennyt porras kerrallaan. Milloin hyppäät viheriölle ensi kertaa Lontoossa? - Sain juuri tiedon, että puhallan heti avauspäivänä huippumatsin Japani - Kanada. (tänään klo 19). Apulaiserotuomareina ovat Anu Jokela ja Tonja Paavola. Miten olet valmistautunut olympiaturnaukseen? - Lontoossa meillä on ennen kisoja viikon työpaja, jossa Fifa (Kansainvälinen Jalkapalloliitto) käy koko tuomaritiimin kanssa läpi, minkälaista linjaa ja tuomarointia kisoissa halutaan. - Koko tähänastinen urani on toki pohjana näidenkin kisojen onnistumiselle. - Lontooseen valinnasta sain tietää pari kuukautta sitten. Sen jälkeen on treenattu Lontoo mielessä. Mikä on tärkeintä jalkapallopelin tuomaroinnissa? - Moni asia. On pysyttävä kokonaistilanteen tasalla ja samaan aikaan reagoitava yksittäisiin nopeisiin asioihin. Pitää koko ajan tietää missä mennään. Tuomareille pidettiin Lontoossa kuntotesti ennen turnausta. Onko tuomarilla oltava kova kunto? - Hyvä juoksukunto on kaiken pohjana, että pystyy olemaan tarkkana pelissä. Lenkkeilen, hiihdän ja pyöräilen. Tv-ruudussa ei tosiaan näy hikisiä ja puuskuttavia tuomareita, vaikka tuomari juoksee kentällä samat 90 minuuttia kuin pelaajatkin? - Ei. Kuntotestiin kuului muun muassa 20 kappaletta 150 Kirsi Heikkinen tekee tuomarihistoriaa Lontoossa. Naisten futisturnaus alkaa siellä tänään. Hakekaapa pirkkalalaista liinatukkaa tv-ruudusta, kun naiset pelaavat! Hummafest tuo kantrin ja hepat Reippiin ANTTI JOKINEN PIRKKALAN kesämenotarjonta on saanut mielenkiintoisen lisän. Reipin Hummafestissa on lauantaina luvassa muiden muassa Suomen kantriyhtyeiden kärkinimiin kuuluvan Huojuvan ladon musisointia. Lavalla on niinikään valtakunnallisen lastenlaulukisan voittanut Pereen päiväkodista tuttu Ville Huttunen. Musiikin ohessa muut isot jutut ovat hevoset ja Reipin maatilan luonto eläimineen. Hummafestin idea syntyi, kun pirkkalalainen muusikko ja hevosmies Sami Ketola näki Reipin hienot mahdollisuudet. Hevosia ja koko perheen kivaa - Emme kuitenkaan halunneet järjestää pelkkää musiikkifestaria, vaan toiseksi elementiksi otettiin hevoset. - Huojuvan ladon keulahahmo Suonna Kononen on tehnyt useammankin laulun hevosista. Tytär Yasmina katseli, kun kengitysseppä Arto Soininen takoi Reino-hepan kenkää oikeaan muotoon. Soininen saapuu Hummafesteille esittelemään perinteisiä sepän työtapoja. - Teen tapahtumassa kengät suorasta raudasta ja kengitän hevosen kuumakengityksenä, Soininen kertoo. HENKILÖ Kirsi Heikkinen Jalkapalloerotuomari tänään alkavassa Lontoon olympialaisten naisten turnauksessa. Asuu: Pirkkalassa aviomiehensä kanssa. Töissä: luokanopettaja Kirkonkylän koululla. Harrastaa: liikuntaa. Opiskeli pianonsoittoa 10 vuotta. Soittaa ja laulaa vaikka tuttavan häissä ja synttäreillä, kun pyydetään. Kirja yöpöydällä Lontoossa: Fifan englanninkielinen sääntökirja. Odottaa olympialaisilta: keskittyy tekemään oman työnsä niin hyvin kuin osaa ja nauttii onnistumisista. Ura tuomarina: Tuomarikurssille Kansainväliset naisten turnaukset: nuorten EM-turnaus 2007 (finaali), nuorten MM-turnaus 2008, naisten EM-turnaus 2009 (semifinaalipeli), nuorten MM-turnaus 2010 (finaali), Mestareiden liigan finaali 2010, naisten MM-turnaus 2011 (semifinaali). Linja pitää: - En koskaan hymyile, kun näytän punaista korttia, Heikkinen huomauttaa valokuvaajalle. metrin vetoja, jotka oli juostava tietyssä ajassa. Mikä on parasta tuomaroinnissa? - Vaikkapa se, kun valmentaja tulee kättelemään reilun pelin merkiksi ottelun jälkeen. - Arvostan reilua ja asiallista kommunikointia, vaikka pelissä olisikin ollut tilanteita, joista ollaan eri mieltä. Joskus valitettavasti virheitä sattuu, joista on otettava opiksi. - Hyviä muistoja on monia. On ollut hienoa tutustua mukaviin ihmisiin ja nähdä paljon erilaisia paikkoja. Entä hankalin tilanne tuomarille? - Kun erotuomarin ratkaisuja ei hyväksytä ja pelaajat keskittyvät pelaamisen sijasta tuomarin tekemisiin. Huipputasolla tätä harvemmin tapahtuu. Hyvät pelaajat tietävät, että fokuksen on oltava pelaamisessa. Tiedätkö etukäteen, ketkä ovat joukkueiden pahimmat sääreenpotkijat ja seuraat heitä tarkasti? - Enemmänkin tutustun joukkueiden taktiikkaan ja palloa pitäviin pelaajiin, jotta osaan sijoittua oikein. - Pelaajan huono maine ei saa vaikuttaa tuomioihin. Lähdetään puhtaalta pöydältä ja arvioidaan joka tilanne sinällään. Löydätkö yhtymäkohtia Kirkonkylän ekan luokan ja jalkapallopelin hallitsemisessa? Olympialaisten jälkeenhän sinua odottaa Kirkonkylällä parvi ekaluokkalaisia. - Paljonkin. Opettajan ja tuomarin työssä on paljon samaa. - Molemmissa on oltava ajatukset koossa ja sekä tiimin että omien ratkaisujen on toimittava. Kyse on siitä, että kertoo selkeästi, miten homma toimii. On tärkeää pitää oma linjansa, jolloin kenellekään ei jää epäselväksi, miten asia on. Nautit selvästikin kaikesta siitä, mitä erotuomarina olo maailman huipputasolla tarjoaa? - Kyllä, olen oppinut tätä kautta niin paljon. Huomaan, että analysoin nykyään omaa käyttäytymistäni vähän samalla tavoin kuin luen peliä. - Elämässä, ihan kuin jalkapallopelin aikana, on oltava henkisessä tasapainossa. Yksittäisille tilanteille ei saa antaa liikaa valtaa. On keskityttävä hetkeen ja kokonaiskuvaan, unohdettava menneet ja katsottava tulevaisuuteen. Tuomitset kansainvälisellä tasolla naisten pelejä ja Suomessa myös miesten sarjoja aina Ykkösen tasolla. Kuinka miehet suhtautuvat naistuomariin? - Ihan hyvin. Kykynsä on näytettävä ja luottamus on ansaittava aina joka pelissä uudelleen. Yksi niistä on koskettava Suomenhevonen, tapahtumapromoottori kertoo. Reipissä on pitkin Hummafest-päivää heppa- ja poniajelua. Reipin tilan asukas Niina Silvan on ollut järjestelyissä mukana ja tuo poninsa festiin. Kengitysseppä Arto Soininen näyttää, kuinka perinteiset hevosenkengät taotaan. Työhevosnäytöksiä järjestää Suomen työhevosseura. Ohjelmassa on myös kiihkeä keppihevoskisa, johon voi tulla kokeilemaan keppihevosensa vauhtia ja hyppytaitoja. Kanoja, kissoja, hiehoja ja lampaita on tuotu lasten ihailtaviksi. Halukkaat voivat poiketa Reipin uimarannalla tai saunalla. - Jos on sateista ja meininki on ratsastaa tai muuten kulkea ympäriinsä, niin kannattaa ottaa kumpparit mukaan, Ketola vinkkaa. Hummafest la klo Pirkkalan Reipissä, Museotie 8. Vapaa pääsy. PIRKKALAINEN 5 LYHYESTI Helkama katosi Citymarketilta MUSTA, 7-vaihteinen, vanhanmallinen naisten Helkama-pyörä varastettiin Citymarketin edestä viime viikon tiistaina kello Pyörän erityistuntomerkki on edessä oleva nastarengas. Pyörä oli lukitsematon. On myös mahdollista, että polkupyörä on lähtenyt vahingossa vaihdokkina mukaan, koska samanlainen Helkama-pyörä löytyi aivan varastetun menopelin läheisyydestä. Taas omakotimurto KYÖSTISSÄ murtauduttiin omakotitaloon viikonlopun aikana isäntäväen ollessa reissussa. Heinäkuun aikana Pirkkalassa on ollut muutamia muitakin asuntomurtoja, jotka on tehty saman kaavan mukaan. Poliisi muistuttaakin, että lomien aikana naapureiden kannattaa tehdä yya-sopimuksia, joiden mukaan lomareissujen aikana pidetään tyhjillään olevaa taloa silmällä ja huolehditaan, että se näyttää asutulta. Tällaisessa lavastuksessa on vain mielikuvitus on rajana, mutta esimerkiksi naapuri voisi säilyttää omaa autoaan lomalle lähteneen asukkaan pihalla. Pirkkala-päivä 1. syyskuuta PIRKKALAN kunta järjestää Pirkkala-päivän Pirkan päivänä lauantaina 1. syyskuuta. Uudet asukkaat saavat tapahtumaan henkilökohtaisen kutsun, mutta myös pidempään kunnassa asuneet ovat tervetulleita juhlaan. Pirkkala-päivän ohjelma alkaa yläasteen järjestettävällä pääjuhlalla kahvitarjoiluineen ja ilmapalloineen. Liikuntatalolta löytyy esittelyjä kunnan palveluista. Lisäksi siellä on lasten temppurata ja vaihtotori, jonne voi tuoda ja viedä tavaraa ilmaiseksi. Myös kunnanvirasto, nuorisokahvila Nasta ja kirjasto järjestävät Pirkkala-päivän kunniaksi erikoistoimintaa. FAKTA Hummafest Koko perheen tapahtuma kauniissa perinnemaisemassa Reipin alueella la klo Vapaa pääsy. Ohjelma klo 12-17: Sisäpihan lava: - klo 12 Ville Huttunen, lastenmusiikkia Tepon poppoo -duo, lastenmusiikkia kantriorkesteri Huojuva lato Museoalue: taontaa ja kengitystä pajalla työhevosnäytös keppihevoskisa, johon ilmoittautumiset info@hummafest.com Muu ohjelma: - hevosajelutukset ja poniratsastus - kahvia, makkaraa, lättyjä - eläinten katselua - Reipin museoalueeseen ja luontopolkuun tutustumista - juontajana hulvaton huumorimies Teppo Karell

6 6 PIRKKALAINEN LUKIJOIDEN KUVAKISA Kurikan kärpässieni tykkää sadekesästä PERINTEINEN kuvakisamme lukijoille on nyt nimeltään Pitkä kuuma kesä. Kisaan voi lähettää otoksia, joita julkaistaan kesän mittaan lehdessä. Herkän tunnelmallisia, taidokkaita ja hauskoja kuvia kesänvietosta on jo toimituksen saatu, kuten ohessa näkyy! Lähetä parhaimmat kesäkuvasi (enintään 2 kuvaa/osallistuja) Pirkkalaiseen (toimitus@ pirkkalainen.com tai Suupantie 2 A, Pirkkala) ja olet mukana kilpailussa. Kilpailuaikaa on saakka. Kesän jälkeen kilpailukuvista palkitaan kolme parasta. Ensimmäinen palkinto on 100 euron lahjakortti Kuva-Kuisma -liikkeeseen Partolaan. Toinen ja kolmas palkinto ovat 40 euron lahjakortteja Kuva-Kuismalle. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan lisäksi mennessä kuvansa lähettäneiden kesken 50 euron kuvatarvikepaketti. 11. Markus Pöllänen Koulutieltä ikuisti 5-vuotiaan Hennan rannalla nauttimassa kesän lämmöstä. Nella Isokivi on kuin kesäinen kärpässieni kotimetsässään Kurikan alueella. Kameran takaa nappia painoi Mari Raittinen. Ellen ja Eemil ihailemassa tyyntä järvenpintaa kesätouhujen lomassa. Kuvaterveinen tulee Johanna Vuoriaholta Pereen Selininrannasta. - Oravanpoikanen katajanmarjojen lumoissa. Kuvattu kotipihassa Haikassa, kertoo tästä otoksesta sen napannut Arto Aaltonen. Luontoa lähietäisyydeltä. Sitruunaperhosen mesiapajan Vehmersalmella tavoitti Arje Mulari, jonka nappaaman kuvan sähköposti polki toimitukseen Korkokujalta. Saku, Niko, Oskari ja Eetu asiallisissa kesävetimissä. Serkukset Länkipohjan mökillä kuvasi Lehtimäentiellä asustava Maria Virta. - Osallistun kesän kuvakisaan kuvalla, jossa Peppi lämmittelee saunassa matonpesun ja uimisen jälkeen, viestittelee mummu Tuula Metsävirta Tampereen Opiskelijankadulta. Ai ai Suomen suvea - jos ei sada. Kesäyö heinäkuussa Kuvaajana Nea Neva Kanjoninkadulta Tampereelta. Jussi on ikuistanut suomalaista kesäyötä ja naiskauneutta vesillä.

7 AJAN HERMOLLA PIRKKALAINEN 7 Roosa-koira nauttii kesästä nurmella loikoillen, muiden grillatessa vieressä, kertoo Kaskenpolttajantiellä asuva Henna Koski. Kuva on otettu kotikulmilla. Onpas amppeli! Kukkaloistoa Loukonlahdessa tavoitti Tapio Pajunen. Ulkomaille lämpimien perään. Pitkä kuuma kesä oli Pärnussa, kun serkuksista kuvan otti Kati Fonsèn Haikasta. Ajatelma Hevosen ulkomuodossa on jotain, joka on hyväksi ihmisen sisikunnalle. Sir Winston Churchill Nimipäivät Ke Jaakko, Jimi, to Martta, pe unikeonpäivä, Heidi, la Atso, su Olavi, Olli, ma Asta, ti Maire. Jopas sattui Viisivuotias Raimo oli taas pyhäkoulussa. Täti aloitti: - Lapset, tänään puhutaankin siitä, kun Jeesus nousi kuolleista. Siihen Raimo hyvin tuskastuneen näköisenä totesi: - Eih, mä en kyllä yhtään enää jaksais kuunnella näitä zombie-juttuja! L.S. Muut mediat Alkoholin käyttö on tullut arkisemmaksi, eikä sitä tarvitse millään tavalla piilotella. Ja tytöt voivat juoda yhtä hyvin kuin pojat, ehkä jopa vielä railakkaammin, ylilääkäri Pekka Heinälä kuvailee. HS.fi Päivystykset Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh , soitto miel. klo 8-9. Viikonloppuisin ja arkipyhinä päivystys Ensiapu Acutassa Taysissa. Ajanvaraus klo 8-12, puh Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) Päivystävä eläinlääkäri, puh (lemmikkieläimet), puh (tuotantoeläimet). Arkisin puh Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh Yöpäivystys Ensiapu Acutassa Taysissa ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-8, puh Palvelut Elokolo, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupankuja 8-10, kerhohuone, puh ), avoinna ma-to 9-15, pe Kelan asiakaspalvelu kunnan yhteispalvelupisteessä (kunnanvirasto, Suupantie 11). Kelan oma virkailija paikalla ma-pe 10-12, 13-15, muina aikoina yhteispalvelu. Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto avoinna asti ma-pe 10-19; Nuolialan kirjasto ma, ti, to 13-18, ke, pe 10-15; Toiviossa kirjastoauto pysäkillä (Korpitien ja Saukontien risteys) to , lainausasema auki ke klo 14-19; Härmälän kirjasto ma, ti, to 13-19, ke, pe 11-15, la, su sulj. Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkoti-palvelukeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 C, puh ), avoinna ma, ti 8-15, ke Näyttelyt: Pirkkalan taideyhdistys: Pirkkalan liikuntatalo (Koulutie 9), Nykytaiteen työpajan teoksia Terveyskeskus Aino Hartikaisen teoksia Pirkankoivun taidekäytävä Ulla Toijanniemen teoksia Taysin naistentautien poliklinikka, Jaana Pärssisen ja Marja Helo- Auerin teoksia Vappu Kiilin maalauksia ja grafiikkaa Härmälän kirjastossa (Nuolialantie 47, Tre) Avoinna ma, ti, to 13-19, ke, pe PirkAnia-ryhmän taidenäyttely Pitäjänmakasiinissa (Korteniityntie 1, vanhan kirkon kupeessa) Avoinna joka päivä Unohdetut. Arja Krossbeck-Juholan kuvasarja Pinsiön Taidepuistossa Hämeenkyrössä. (Os. Sasintie 400, Pinsiö) Avoinna joka päivä. Ilmaiset opastetut kierrokset ma Satumetsä. Kirsi Neuvosen grafiikkaa Kahvila Arboretum (Hatanpään puisto), ti-su Reipin museon vakionäyttely museolla ja TA-VA-TAAN! -vanhojen koulutavaroiden näyttely Reipin uudistetussa päärakennuksessa. Avoinna ti-to 10-15, su Eliina Karjalaisen ja Leena Laakkosen akvarelleja, öljyvärimaalauksia, lasitöitä ja veistoksia Ollilan maalaiskaupan makasiinissa Avoinna ma-pe la Aurinko helli kyykkäkisaa KARJALAISSEUROJEN Tampereen piirin kyykkä-cupin osakilpailu pidettiin Kyöstin kentällä Ihmeellisesti taivas kirkastui juuri kilpailun ajaksi. Pirkkalan Karjala-seuran väki oli järjestelytehtävissä. Toistaiseksi seurassa harrastetaan vain joukkuepeliä joka torstai klo Lämminhenkinen ottelu Pirkkalan kunnan joukkuetta vastaan on vuorossa 9.8. Teksti ja kuva: Matti Pirhonen Kyykän cup 4: Miehet mestaruussarja, 1. Tähtinen Pekka Tammer-Kyykkä Miehet A-sarja, 1. Jutila Mikko Tammer-Kyykkä + 13, 2. Kujanpää Vesa Tammer-Kyykkä + 11, 3. Hallikainen Perttu Tammer-Kyykkä + 10, 4. Jutila Markku Tammer-Kyykkä + 9, 5. Tattari Martti Ruovesi + 6, 6. VIIKKOKALENTERI Myllykolun Eemeli Myllykolun kesäteatterissa Hämeenkyrössä 5.8. asti. Esitykset ke ja to klo 19, su klo 15. Varokaa mummo tulee! Koko perheen näytelmä Ramsöön kesäteatterissa to klo 19, la ja viimeinen esitys su klo 15. Pumpulienkelit. Teatteri Lysti Hervannan laskettelukeskuksessa to klo 19, su klo 15, ke 1.8. klo 19. Hummafest Pirkkalan Reipissä (Museotie 9) la klo Iso lava klo 12 Ville Huttunen: lastenmusiikkia, Tepon poppoo: lastenmusiikkia, klo 13 kantriorkesteri Huojuva Lato. Museoalue klo 12 hevosenkengän taontaa pajalla, klo kengitysnäytös, klo 15 työhevosnäytös, klo keppihevoskisa. Ilmoittautumiset kepparikisaan info@hummafest.com. Talutusratsastusta, hevosajelua, kahvia, makkaraa lättykioski. Vapaa pääsy. PJK-TKT. Jalkapallon 3-divisioonaa Pirkkalan keskuskentällä la klo 16. Tangokuningas Marko Lämsä Haikan lavalla su klo Kirpputiistai tiistaisin Suupan torilla kello Ilmainen myyntipaikka kirppismyyjille, ei ilmoittautumista etukäteen. Oma myyntipöytä mukaan. Reipin sauna ti-pe 14-20, la-su 14-18, ma suljettu. Pirkkalan yöhölkkä ke 1.8. Vähäjärvellä klo Sarjat pojat ja tytöt 12, 14 ja 18, miehet yleinen, naiset yleinen, m40, n40, m/n 50, m60, kuntosarja. Ilmoittautuminen netissä tai klo 18 paikan päällä. Lasten sarjoissa osanotto ilmainen. Pusa Raimo Ruovesi + 2, 7. Näsi Juuso Tammer-Kyykkä + 2, 8. Jetsonen Juhani Ruovesi - 8. Miehet veteraanisarja, 1. Karppanen Pentti Orivesi + 18, 2. Mikkonen Pekka Ruovesi + 17,5, 3. Kajarinne Arvo Orivesi + 9,5, 4. Kiiski Kauko Ruovesi + 5, 5. Karhu Vilho Orivesi + 4,5, 6. Kähkönen Tapio Ruovesi - 3, 7. Viitaluoto Kalevi Tammer-Kyykkä - 6. Naiset A-sarja, 1. Ketolainen Marjo Tammer-Kyykkä - 8. Naiset veteraanisarja, 1. Kankainen Leena Orivesi + 3,5, 2. Mikkonen Tarja Ruovesi - 0,5, 3. Kekola Eira Ruovesi - 9. Marjo Ketolainen Tammer-Kyykästä voitti naisten sarjan. PAIKALLISUUTISIA Suut makiaks, toteaa Armi Hankkio 8kk Vesantieltä Killosta! Armi on samana päivänä saanut elämänsä ensimmäiset mansikat ja uusi suosikkijälkiruoka on löytynyt. Hauskoja kuvaterveisiä lähettivät Mika & Riina Hankkio.

8 8 PIRKKALAINEN TV-VIIKKO TV1 torstai Ylen aamu-tv Luontohetki: Veden maailma Opettaja ohjaimissa (7) Päivän kasvo Yle News : Olympiaseikkailu (S) Aamusydämellä Seniori työssä Tohtorit (7) Lapatossu ja Vinski olympiakuumeessa (S) Lii-Filmin katsaus 030 (S) Mies ja meri A-studio Yle Uutiset Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa Avara luonto: Venäjä Yle Uutiset viittomakielellä Yle Uutiset Opettaja ohjaimissa (7) Päivän kasvo Pokka pitää (S) Kriminalisti (12) Puutarhaperjantai Urheiluruutu kirjaa vallasta Todella upeeta olympiakuumetta(7) Ulkolinja: Fallujan lapset Yle Uutiset Marraskuun salaliitto (16) Sukuni tarina: Torpasta lähiöön TV2 torstai PIKKU KAKKONEN Leijulaakso Harri ja Toto Kolmio Possu Pallero Itikkaötökät Mio Mao Neppajymykerho Oktonautit Galaxi Pikku Nikke Sherlock Jakki Kapteeni Kari Lentävät lääkärit (7) Yle Uutiset Uusimaa Yle Uutiset Kaakkois- Suomi Yle Uutiset Lounais-Suomi Yle Uutiset Häme Yle Uutiset Keski-Suomi Yle Uutiset Itä-Suomi Yle Uutiset Pohjanmaa Yle Uutiset Pohjois-Suomi Summeri (7) Spanielipentueen elämää Spanielipentueen elämää Isä Matteon tutkimuksia (7) Maailmanmenoa: Siilivaara Tanskalainen maajussi Puutarhassa tuoksuu ruoka Unelma yhdelle Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa Uusi päivä (S) Uusi päivä (S) Pikku Kakkonen Summeri (7) Yle Uutiset Yle Uutiset alueeltasi Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Sissipuutarhurit Doctor Who (12) Minun New Yorkini Rallin vaaralliset vuodet Yle Uutiset Lontoon olympiakisat: Jalkapalloa MTV3 torstai MTV3 Deitti Aamusää Huomenta Suomen Kesäaamu Suurin pudottaja Ostoskanava Voittosoitto MTV3 Chat Space Programme Nikon Grilli Voittosoitto Onnenpeli Rita Rocks (S) Huomenta Suomen parhaat Voittosoitto Onnenpeli Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Suurin pudottaja Tulosruutu Päivän sää Karavaanarit Pomo piilossa House (12) Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu Ketonen & Myllyrinne WAZ (18) Voittosoitto MTV3 Deitti Nelonen torstai Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Eläintenpelastustiimi Waverly Placen velhot (7) Aatami & Eeva Lapsuuteni luuserina (7) Oprah Nelosen sää Pulmuset Dr. Phil Valio juustoklassikkoleivät Matkaoppaat Eläintenpelastustiimi Unelmien poikamies Toimintatorstai: Karkuri (16) Nelosen uutiset Nelosen sää Castle (12) Frasier Pulmuset Dexter (16) Dr. Phil (12) TV1 perjantai Ylen aamu-tv Kalastajanpoika Erik Opettaja ohjaimissa (7) Päivän kasvo Yle News Avara luonto: Venäjä Sukutilan hevosveljekset Tohtorit (7) Jees, olympialaiset, sanoi Ryhmy (7) Lii-Filmin katsaus 028 (S) Ihmiskunnan aarteita Yle Uutiset Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa Kiehtova maailma: Ihmeelliset uskonmenot Yle Uutiset viittomakielellä Yle Uutiset Salsa tekee hyvää Päivän kasvo Pokka pitää (S) Downton Abbey (7) Maailman matkailuaarteet Unelmista totta Urheiluruutu Elämää jättikaupungeissa Estradilla: Valkea Ruusu Yle Uutiset Peter Kingdom (7) Eurojackpot TV2 perjantai PIKKU KAKKONEN Leijulaakso Silkkitietä kotiin Anton Siilinen ratkaisee Roskaaja: Töhriminen Noksu Karvakuonojen salapoliisitoimisto: Kinteremäen museon arvoitus Kössi Kenguru avaruudessa: Kotimatka Töötti ja Pulteri Galaxi Galaxi: Bofori Lentävät lääkärit (7) Yle Uutiset Uusimaa Yle Uutiset Kaakkois-Suomi Yle Uutiset Lounais-Suomi Yle Uutiset Häme Yle Uutiset Keski-Suomi Yle Uutiset Itä-Suomi Yle Uutiset Pohjanmaa Yle Uutiset Pohjois-Suomi Summeri (7) Spanielipentueen elämää Spanielipentueen elämää Isä Matteon tutkimuksia (7) Maailmanmenoa: Kaikkea puusta Tanskalainen maajussi Kesärenki Sydänääniä Satuhäät Uusi päivä (S) Uusi päivä (S) Pikku Kakkonen Summeri (7) Yle Uutiset Yle Uutiset alueeltasi Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Luontomatkalla Australiassa Poikaystäväparantola Sinkkutanssit Yle Uutiset Lontoon olympiakisat: Avajaiset MTV3 perjantai MTV3 Deitti Aamusää Huomenta Suomen Kesäaamu Suurin pudottaja Ostoskanava Voittosoitto MTV3 Chat Space Programme Nikon Grilli Voittosoitto Onnenpeli Bill Engvall Show Huomenta Suomen parhaat Voittosoitto Onnenpeli Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Suurin pudottaja Tulosruutu Päivän sää Vedetään hatusta Minuuttipeliä Mercyn sairaala Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu Formula 1: vapaat harjoitukset Tappava ase 2 (16) Mental MTV3 Deitti Nelonen perjantai Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Eläintenpelastustiimi Waverly Placen velhot (7) Aatami & Eeva Lapsuuteni luuserina (7) Huippumalli haussa Nelosen sää Suhdekoukerot Usko tai älä (7) Valio juustoklassikkoleivät Hauskat kotivideot - 80 s Special Hyvät ja huonot uutiset Elokuva: Juoksee saksien kanssa (16) Nelosen uutiset Nelosen sää Weeds (16) Elokuva: Joka leikkiin ryhtyy (16) Detroit (12) TV1 lauantai Yle Uutiset Kiehtova maailma: Ihmeelliset uskonmenot Yle Uutiset Ilmastodieetit Eurojackpot Yle Uutiset He loivat Tanskan Eläinten elämää maalla ja merellä Pisara Uskomaton uusperhe (7) Vanha, iloinen Tanska Tohtorit (7) Dokumenttiprojekti: Mitalin kääntöpuoli Ravisuoran vihjeet Kotkan poikii ilman siipii (S) Perinnemestari Kalastajanpoika Erik Puutarhaperjantai Oi ihana toukokuu (7) Yle Uutiset viittomakielellä Yle Uutiset Antiikkia ja arvoituksia (7) Ravisuora Avara luonto: Elävä planeetta Monk (12) Urheiluruutu Uusi Sherlock (12) Elämää jättikaupungeissa TV2 lauantai Pikku Kakkonen Richard Scarry: Touhulan arvoituksia Maikki ja pelottava Pontso Postimies Pate, erikoislähettipalvelu Galaxi Pertti ja Purtti Hirveä Henri Sherlock Jakki Late lammas Peliuutiset Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Yle Uutiset Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Yle Uutiset Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Illan ottelu Kova laki (16) MTV3 lauantai MTV3 Deitti Voittosoitto Ostoskanava Uki (S) Dibitassut (S) Puuha-Pete (S) Palomies Sami (S) Palomies Sami (S) Madagascarin pingviinit (S) INK - Ihmenappuloiden kerho (S) Superpahisten liiga (S) Beyblade: Metal Masters (7) Leo FUTIS Motor Forum: Rallicross SM: Kauhajoki FHRA Power and Speed Pilanpäiten Onnenpeli Formula 1: viikonloppu Paddockilla Formula 1: Ennakkotunnelmat Remonttimestari Luontodokumentti Perheleffa: Sammakoiden ennustus (S) Syksyn Sävel Retro Formula 1: aika-ajot Tulosruutu Formula 1: Extra Huvipuisto Mestareiden mestari Selviytyjät Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu Rolling Stones: Shine a Light (S) Kova Laki: Los Angeles (12) Formula 1: aika-ajot Voittosoitto Nelonen lauantai Ostosruutu Eläintenpelastustiimi Koiralle koti Matkaoppaat Matkaoppaat Matkaoppaat Matkaoppaat Jonas (7) Jonas (7) Onnea matkaan, Charlie! (7) Suhdekoukerot Suomi-tytöt New Yorkissa Deitit vaihtoon (S) Elokuva: Sydämen soinnut (S) Usko tai älä Valio juustoklassikkoleivät Elokuva: Paprika (12) Elokuva: Kohti etelää (12) Nelosen uutiset Nelosen sää Havaiji 5-0 (12) Elokuva: Pakomatka preerialle (12) Oprah (12) TV1 sunnuntai Yle Uutiset Avara luonto: Elävä planeetta Yle Uutiset Aamusydämellä Seniori työssä Yle Uutiset Jumalanpalvelus: Tervetuloa kirkkoon! Ihmiskunnan aarteita Uskomaton uusperhe (7) Luontohetki: Veden maailma Tohtorit (7) Prisma: Maailman vanhin lapsi Ensyklopedia Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja kirjaa vallasta Historiaa: Harzhornin taistelu Oi ihana toukokuu (7) Yle Uutiset viittomakielellä Yle Uutiset Avara luonto: Venäjä Urheiluruutu Antiikkia, antiikkia Nykyajan ihmeet Neiti Marple: Bertramin hotellissa (12) Lotto Urheiluruutu Kotikatsomo: Ilonen talo (16) Varg Veum: Karvas kuolema (16) Vuosien takaa nykypäivään TV2 sunnuntai Pikku Kakkonen Raa Raa, leikkisä leijona Olivia Katinkontti Babar ja Badun seikkailut Galaxi Kapteeni Kari Galaxi: MC Ällö Sutaistu sankari Roy Muumilaakson tarinoita (S) Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Yle Uutiset Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Yle Uutiset Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Illan ottelu MTV3 sunnuntai Voittosoitto Ostoskanava Canal+:n kesä Chuggington (S) Evan - taivaanlahja (7) Dibitassut (S) Smash Smurffit (S) Formula 1: osakilpailu Scooby-Doo Tom & Jerry Kids Show Tulosruutu Karvinen (S) Formula 1: Extra Itämeri Mieletön maailma Huvipuisto Kadonneen jäljillä Samaa sukua (7) Kosto (12) Purjehdusta: 49er Grand Prix Kymmenen Uutiset Beach Volley Weekly Viikon sää Formula 1: Tulosruutu Ennakkotunnelmat Lotto ja Jokeri Menestyksen takana Jälkiä jättämättä (16) Hannes Snellman Southland Salmelan kesä Formula 1: Extra Syksyn Sävel Retro Formula 1: osakilpailu Piilokamera Voittosoitto MTV3 Chat Nelonen su Ostosruutu Eden Jaksa paremmin Huvila & Huussi Eläintenpelastustiimi Eläintenpelastustiimi Eläintenpelastustiimi Eläintenpelastustiimi Eläintenpelastustiimi Eläintenpelastustiimi Frasier Frasier Frasier Frasier Unelmien poikamies Unelmien poikamies The Voice of USA Valio juustoklassikkoleivät Elokuva: Taideaarteen jäljillä (12) Elokuva: Tulilinjalla (16) Nelosen uutiset Nelosen sää Pulkkinen Team Ahma Blue Bloods (16) Detroit (12) Oprah (16) TV1 maanantai Ylen aamu-tv kirjaa vallasta Salsa tekee hyvää Päivän kasvo Yle News Ylvingenin saari Minun maisemani Puutarhaunelmia Tohtorit (7) Skandaali tyttökoulussa (S) Lii-Filmin katsaus 026 (S) Pisara Yle Uutiset Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa Unelmista totta Vutti vuugle (S) Yle Uutiset viittomakielellä Yle Uutiset Lontoon olympiakisat: Päivän kasvo Pokka pitää (S) Prisma: Elävä maapallo Euroopan tiede Mitta on täysi - talous Urheiluruutu A-studio: Vienan kannel Dokumenttiprojekti: Talouden madonluvut Yle Uutiset Kotikatsomo: Ilonen talo (16) TV2 maanantai PIKKU KAKKONEN Leijulaakso Pojat Metkat Mesiläiset Aistit: Tunto Pikku prinsessa: Minä en tahdo kylpyyn Humps Neppajymykerho Töötti ja Pulteri Galaxi Sherlock Jakki POPsis! Lentävät lääkärit (7) Maailmanmenoa: Papukaija vesisuksilla Matkakassi Extremen maailma Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Pikku Kakkonen Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Yle Uutiset Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Illan ottelu MTV3 maanantai MTV3 Chat Aamusää Huomenta Suomen Kesäaamu Suurin pudottaja Ostoskanava Voittosoitto MTV3 Chat Space Programme Nikon Grilli Voittosoitto Onnenpeli Isän suusta Huomenta Suomen parhaat Voittosoitto Onnenpeli Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Suurin pudottaja Tulosruutu Päivän sää Karavaanarit Mentalist (12) Todistettavasti syyllinen (12) Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu Aina vaarassa (7) Vihjeet hukassa (12) Rillit huurussa (12) Voittosoitto MTV3 Chat Nelonen ma Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Eläintenpelastustiimi Waverly Placen velhot (7) Uusi elämä maalla Lapsuuteni luuserina (7) Huippumalli haussa Nelosen sää Pulmuset Suomi-tytöt New Yorkissa Poliisit Poliisit Häät sulhasen tapaan Suomi Häät sulhasen tapaan Suomi Good Wife (12) Sinkkuelämää (12) Sinkkuelämää (12) Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Poliisit Poliisit Pulmuset Aavekuiskaaja (12) Dr. Phil (12) TV1 tiistai Ylen aamu-tv Luontohetki: Veden maailma Vihreä kaupunki: Täydellinen ekotalo Päivän kasvo Yle News Jumalanpalvelus: Tervetuloa kirkkoon! Vihattu kanahaukka Tohtorit (7) Oksat pois (S) A-studio: Vienan kannel Yle Uutiset Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa Tosi tarina: Minä ja Sami TV1 keskiviikko Ylen aamu-tv Puutarhaperjantai Vihreä kaupunki: Arkkitehtuurin voima Päivän kasvo Yle News Dieetit puntarissa Kilot kuriin koulussa Tohtorit (7) Riihalan valtias (7) Finlandia-katsaus 181(S) Kuningattaria ja yksinhuoltajia Yle Uutiset Ylen aamu-tv: Tänään Antiikkia, antiikkia Yle Uutiset viittomakielellä Yle Uutiset Lontoon olympiakisat: Päivän kasvo Pokka pitää (S) Kiehtova maailma: Pitojen paikka Antiikkimakasiini Urheiluruutu Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Illan ottelu otsikoissa Avara luonto: Elävä planeetta Yle Uutiset viittomakielellä Yle Uutiset Lontoon olympiakisat: Päivän kasvo Pokka pitää (S) Historiaa: Kun Saksaa pommitettiin Tohtori Kiminkinen Viking Lotto Urheiluruutu A-studio Murha mielessä (16) Yle Uutiset Keskiviikon ravisuora TV2 tiistai PIKKU KAKKONEN Leijulaakso Timppa Leijonatanssi Hanna Ankka Lunan ponikesä: Poninäyttelyssä Sammakko ja ystävät Neppajymykerho Töötti ja Pulteri Galaxi Taikaplaneetta Futaajat Lentävät lääkärit (7) Maailmanmenoa: Kyyneltulva Mitta on täysi - talous Ulkolinja: Fallujan lapset TV2 keskiviikko PIKKU KAKKONEN Leijulaakso Ariol Herra Nokkelo Kasper ja Liisa Puutarhan tonttu Pingu: Pilkkutauti Neppajymykerho Töötti ja Pulteri Galaxi Animalia Me hirviöt Lentävät lääkärit (7) Maailmanmenoa: Matkakassi Extremen maailma Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Pikku Kakkonen Lontoon olympiakisat: Yle Uutiset Lontoon olympiakisat: Ajankohtainen kakkonen Yle Uutiset Vaaleanpunainen pantteri iskee jälleen (12) Suolahotelli Matkapassi: Yhdysvaltain luoteiskolkka Extremen maailma Summeri (7) Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Pikku Kakkonen Lontoon olympiakisat: Yle Uutiset Lontoon olympiakisat: Yle Uutiset Lontoon olympiakisat: Lontoon olympiakisat: Illan ottelu MTV3 tiistai MTV3 Chat Aamusää Huomenta Suomen Kesäaamu Suurin pudottaja Ostoskanava Voittosoitto MTV3 Chat Space Programme Nikon Grilli Voittosoitto Onnenpeli Isän suusta Huomenta Suomen parhaat Voittosoitto Onnenpeli MTV3 ke MTV3 Chat Aamusää Huomenta Suomen Kesäaamu Suurin pudottaja Ostoskanava Voittosoitto MTV3 Chat Space Programme Nikon Grilli Voittosoitto Onnenpeli Rita Rocks (S) Huomenta Suomen parhaat Voittosoitto Onnenpeli Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Suurin pudottaja Tulosruutu Päivän sää Karavaanarit Itämeri Puumanainen (12) Moderni perhe (S) Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu C.S.I. (12) Paljastavat valheet (16) Rillit huurussa (12) Voittosoitto MTV3 Chat Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Suurin pudottaja Tulosruutu Päivän sää Karavaanarit MTV3.doc: Kuusi vauvaa kerralla C.S.I. New York (16) Viking Lotto ja Keskiviikko- Jokeri Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu Myytinmurtajat Kuuntelija (12) Rillit huurussa (12) Nelonen tiistai Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Eläintenpelastustiimi Waverly Placen velhot (7) Uusi elämä maalla Lapsuuteni luuserina (7) Huippumalli haussa Nelosen sää Pulmuset Dr. Phil (12) Poliisit Poliisit Huvila & Huussi Voittosoitto MTV3 Deitti Nelonen ke Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Eläintenpelastustiimi Waverly Placen velhot (7) Uusi elämä maalla Lapsuuteni luuserina (7) Huippumalli haussa Nelosen sää Pulmuset Dr. Phil (12) Poliisit Poliisit NCIS Rikostutkijat (12) Näkijä (16) Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Poliisit Poliisit Pulmuset Nelonen Pro esittää: MotoGP-makasiini Good Wife (12) Dr. Phil Unelmien poikamies Totuuden anatomia (12) Dexter (16) Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Poliisit Poliisit Pulmuset Castle (12) Dr. Phil (12)

9 TV-VINKIT Estradilla: Valkea Ruusu Vieraana Maria Lund (kuvassa) ja Simo Silmu. TV1 pe klo 22. Sub torstai SubChat Lemmen viemää (7) Onnenpeli Voittosoitto Ostos-tv Madagascarin pingviinit (S) Piilokamera Huippukoti haussa Onnenpeli Top Chef Suomi Lemmen viemää (7) Top Chef Will & Grace (S) Frendit (S) Simpsonit (7) Simpsonit (7) Kurjat Kuppilat USA Duudsonit tuli taloon (S) House (12) C.S.I. Miami (12) Bones (12) Kyttäkamera Smash Cuts (12) SubChat perjantai SubChat Lemmen viemää (7) Onnenpeli Voittosoitto Ostos-tv Madagascarin pingviinit (S) Piilokamera Leikkuulaudalla Onnenpeli Miljonäärille morsian Lemmen viemää (7) Top Chef Will & Grace (S) Frendit (S) Simpsonit (7) Simpsonit (7) Sekaisin Marista (12) House (12) Rock (S) C.S.I. Miami (12) Ruotsin huonoimmat kuskit Eastwick (12) Smash Cuts (12) SubChat lauantai SubChat Voittosoitto Ostos-tv Ratula Etelän kaunottaret Will & Grace (S) Will & Grace (S) Will & Grace (S) Will & Grace (S) Ruotsin huonoimmat kuskit Miljonäärille morsian Eastwick (12) Smash Merlin (7) Hämärän vartija (16) Horne & Corden C.S.I. Miami (12) Miami Vice (12) Miami Vice (12) SubChat sunnuntai SubChat Voittosoitto Ostos-tv Frendit (S) Frendit (S) Frendit (S) Frendit (S) Suomen kaamein kämppä Top Chef Suomi Ratula Tunteet pelissä (7) Luksuslukaalit Jamie Oliverin kokkikoulu Australiassa Myytinmurtajat Highlander II - paluu Yle Teema torstai Teematieto luku: Minä olen muistanut mm katse: Yrjö Hyrkkäsen elämää Etsivä Lea Sommer (12) Avaruuskansiot Tiededokumentti: Alkuaineet Kalevala nyt Aikuiseksi terapiassa Rakennustaiteen aarteita Tiededokumentti: Universumin ihmeitä Kino Tulio: Hornankoski (12) Teematieto perjantai Teematieto Elävä arkisto: Fredi 70 v Fredi - fanfaari tavalliselle ihmiselle Arkistovieraana: Fredi Tapaus Ritva Valkama Etsivä Lea Sommer (12) Rakennustaiteen aarteita Historia: Teutoburgin taistelu Kalevala nyt Terapiassa (7) Lapset puhuvat Dave s London Kino: Tiikerin häntä (16) Britit tulevat: Dusty Springfield Teematieto lauantai Teematieto Tiededokumentti: Universumin ihmeitä Historia: Brittien jäljillä Australiassa Terapiassa (7) Terapiassa (7) Terapiassa (7) Terapiassa (7) Ooppera-ilta: Ruusuritari Kesäkino: Onnenpeliä Onnenpeli Juhannustarinoita Onnenpeli Teematieto sunnuntai Teematieto Muistojeni Karjala Huumeluokka Tiededokumentti: Alkuaineet Lapatossu ja Vinski olympiakuumeessa (S) (Suomi 1939, 58 ). Komedia Lapatossusta ja Vinskistä, jotka olympialaisten odotus innostaa urheilukentälle. Kuvassa Laila Rihte ja Aku Korhonen. TV1 to klo 13. Marraskuun salaliitto (16) Entinen vakuutustarkastaja palaa muistoissaan elämänsä tragediaan. Vuonna 1963 Benin tyttöystävä katosi jäljettömiin samana päivänä kuin Kennedy ammuttiin. 1/6. Kuvassa Sasha Roiz ja Katie Wilton. TV1 to klo (16) Supernatural (16) Skins - liekeissä (16) Cleveland Show (7) Tosipaikka: Nätein nakuna (12) Horne & Corden SubChat maanantai SubChat Lemmen viemää (7) Onnenpeli Voittosoitto Ostos-tv Madagascarin pingviinit (S) Piilokamera Syömällä seksikkääksi Ratula Onnenpeli Etelän kaunottaret Lemmen viemää (7) Top Chef Valehtelevat viettelijät (12) Gossip Girl (12) Smash Nines (12) Chuck Lähimmäistesti House (12) Supernatural (16) Smash Cuts (12) SubChat tiistai SubChat Lemmen viemää (7) Onnenpeli Voittosoitto Ostos-tv Madagascarin pingviinit (S) Piilokamera Luksuslukaalit Onnenpeli Dieetit vaihtoon! Lemmen viemää (7) Top Chef Will & Grace (S) Frendit (S) Simpsonit (7) Taran monta elämää (12) Nuoret, laiskat ja tyhmät Suomen kaamein kämppä Num3rot (12) Vampyyripäiväkirjat (12) House (12) Chuck Smash Cuts (12) SubChat keskiviikko SubChat Lemmen viemää (7) Onnenpeli Voittosoitto Ostos-tv Madagascarin pingviinit (S) Piilokamera Fashion Show Onnenpeli Suomen kaamein kämppä Lemmen viemää (7) Top Chef Will & Grace (S) Frendit (S) Simpsonit (7) Simpsonit (7) Muodin huipulle Suomen kaamein kämppä Duudsonit (12) Duudsonit (12) C.S.I. Miami (12) Num3rot (12) Vampyyripäiväkirjat (12) Smash Cuts (12) SubChat Kino Klassikko: Enoni on toista maata (S) Kootut askeleet: Simo Kellokumpu Historia: Teutoburgin taistelu Kalevala nyt Paluu Sodankylään Marilynin viimeiset sessiot Teematieto maanantai Teematieto luku: Minä olen muistanut Lapset puhuvat Etsivä Lea Sommer (12) Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) Terapiassa (7) Tähtäimessä maraton Britit tulevat: Small Faces Kino: Morsian pukeutui mustaan (16) Teematieto tiistai Teematieto luku: Minä olen muistanut Lapset puhuvat Etsivä Lea Sommer (12) Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) Terapiassa (7) Kalevala nyt Muistojeni Karjala Historia: Brittien jäljillä Australiassa Filmisepon katsaus 206: Metro Elävä arkisto: Helsingin metro 30 v Metro Helsinkiin Metro tuo - metro vie Kun itäblokki murtui Teematieto keskiviikko Teematieto Lamastalgia Etsivä Lea Sommer (12) Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) Terapiassa (7) Avaruuskansiot Huumeluokka Intiaanikansat Kino: Koko homman pomo (12) Teematieto Ikäpisteen Eeva-Liisa viettää ekaa eläkekesää TEATTERISSA Mustalaisleiri hurmaa Kennonnokassa VANHUSTYÖNKESKUS Pirkankoivussa olevassa Ikäpisteessä työskennellyt Eeva-Liisa Riihitupa saateltiin eläkepäiville toukokuussa. Pirkankoivussa pidettyyn lämminhenkiseen lähtöjuhlaan osallistui sekä terveyskeskuksen että Pirkankoivun henkilökuntaa. Kotimatka sujui riksataksilla. Eeva-Liisa on tullut tutuksi monelle kuntalaiselle asiakaspalvelijana. Hän tuli terveyskeskuksen puhelunvälittäjäksi uuden terveyskeskuksen aloitettua toimintansa 1986 ja jatkoi työtään, kunnes puhelinvaihde ulkoistettiin. Sen jälkeen hänelle avautui uusi työ Pirkankoivussa palveluneuvojana. Eeva- Liisa olikin Ikäpisteen ensimmäinen työntekijä. Tässä tehtävässä hän ehti olla lähes viisi vuotta. Asiakaspalvelu, halu auttaa ja opastaa on aina ollut Eeva-Liisan sydäntä lähellä. Kuntalaisille hän lähettää terveisiä ja kiittää kuluneista vuosista. - Muistelen lämmöllä monia kohtaamisia ihmisten kanssa, Eeva-Liisa toteaa ja kertoo, että nyt hänellä on aikaa kodin piirille ja rakkaalle joogaharrastukselle. Eeva-Liisa Riihitupa lähti eläkepäivien viettoon Pasi Karpin ajamalla riksataksilla. ILMOITUSTORI Palvelupalsta lukijoille. Jätä viimeistään maanantaina klo 15. Puh Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. Halutaan ostaa tai vaihtaa Hyväkuntoinen 5-vaiht. Helkaman Kaunotar Helkaman 3-vaiht. Ainoon. Tai ostetaan käytetty Aino. P Ostetaan Romujalometallit ja autonromut. Myös nouto. Käteiskauppa, p Myydään Haapatieltä kodikas rivitalon päätykolmio, 77m2, iso vehreä piha. (etuovi.com kohdenro ), p Vuokralle tarjotaan Siisti iso kaksio 60m2+parv. Ei tupakoiville, ei eläimiä. Heti vapaa. 650kk+vesi, p MAIJA-RIITTA MERIKANTO Esitys: Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Nokian työväen teatterin näytelmä Kennonnokan kesäteatterissa. Ketä: Markku Puhakan kirjoittama näytelmä, joka perustuu Emil Lotianun elokuvaan ja Maksim Gorkin tekstiin. Kennonnokan kesäteatteriin ohjannut Jukka Salmela. Päärooleissa Jari Välimäki (Loiko Zobar) ja Niina Siren-Haapasaari (Radda). Musiikista vastaavat pirkkalalaisillekin monista tilaisuuksista tutut Eeva Oksala (viulu) ja Sami Varvio (haitari). Pähkinänkuoressa: Hevosvaras Loiko Zobarin ja ylpeän mustalaistytön Raddan intohimoinen, traaginen rakkaustarina. Arvio: Nokian kesäteatterilta on totuttu odottamaan korkeatasoisia esityksiä, eikä katsoja joudu tälläkään kertaa pettymään. Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen tarjoaa harrastajateatteriksi mainioita näyttelijäsuorituksia, hienoja tanssiesityksiä ja upeaa musiikkia. Niitä loihtivat virtuoosimainen viulusti Eeva Oksanen ja haitaristi Sami Varvio, joka on sovittanut ja osittain myös säveltänyt esityksen musiikin. Kaiken kaikkiaan komeaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Toimittajan omat tähdet: Eeva Oksala luo viulullaan hienon tunnelman Kennonnokkaan. RT-kaksio 62m2 Kyöstin omakotitaloalueelta, p Vuokrata halutaan Pirkkalasta 3-4 h+k kolmihenkiselle perheelle, pikaisesti, p Löydetty Kosketusnäyttöpuhelin ke Vähäjärven laiturin vierestä. Nouda tuntomerkkejä vastaan kunnan yhteispalvelupisteestä. Kaksi naisten polkupyörää Ollinahontien ja Puusepäntien risteysalueelta. Tiedustelut p Naisten polkupyörä. Tied. p Päivähoitoa Etsimme ihmistä, joka tulisi meille kotiin hoitamaan pian 1,5-vuotiasta poikaamme kolmena päivänä viikossa. p Pihakirppikset Kesäkirppis Säijässä Vanha Rantatie 589. Avoinna su klo 13-16, ti klo Paljon erilaista myytävää. URHEILU Nokialaiset tylyjä isäntiä HENRI NYHOLM NoPS-PJK 4-2 PIRKKALAN Jalkapalloklubin viiden ottelun mittaiseksi venynyt voittoputki tuli päätökseensä perjantaina, kun Nokian Palloseura kaatoi pirkkalalaiset kahden maalin erolla. PJK aloitti Kolmosen vierasottelunsa hyvin, ja siirtyi Aapeli Räihän osumalla johtoon jo reilun kymmenen minuutin kohdalla. Lisämaaleja PJK ei paikoistaan huolimatta onnistunut iskemään, ja ensimmäisen puoliajan loppua kohti hallinta kääntyi kotijoukkueelle. Ottelun loppupuolisko oli PJK:lle surullinen: NoPs karkasi peräti 4-1 johtoon, ennen kuin Miikka Mörö kavensi rangaistuspotkusta loppulukemat Ottelun alku oli meiltä hyvä, ja olihan siinä alussa paikkoja toiseenkin osumaan, mutta emme onnistuneet viimeistelyssä, totesi PJK:n päävalmentaja Harri Sola. - NoPs puolestaan onnistui, ja lopussa saimme tällä kertaa rumasti turpaan. - NoPs oli maalipaikoissaan terävä, mutta kyllä meidän koko Yöhölkkä kutsuu viikon kuluttua YÖHÖLKKÄ, joka kylläkin juostaan aivan ajoissa illalla, kutsuu viikon kuluttua. Tapahtumapaika on Pirkkalan liikuntatalon vieressä. Tarjontaa niin lapsille kuin juoksun harrastajille eri tasoilla ja ikäryhmissä. Osallistumismaksuista tilitetään osa hyväntekeväisyykohteeseen: tukea tarvitsevien pirkkalaisperheiden liikuntamahdollisuuksien avustamiseen Arvontapalkintoina mm. 3 kpl Polarin huippusykemittareita ja urheiluvaatevalmistaja Nonamen lahjakortteja. Lisäksi naisosallistujien kesken arvotaan Pirkkalan keskustassa toimivan Pieniä Unelmia -sisustusliikkeen lahjakortteja. Pirkkalan yöhölkkä ke 1.8. Vähäjärvellä klo Sarjat pojat ja tytöt 12, 14 ja 18, miehet yleinen, naiset yleinen, m40, n40, m/n 50, m60, kuntosarja. PIRKKALAINEN 9 puolustuslinja oli enemmän tai vähemmän unessa, Sola moitti. Surkeaa linjattomuutta PJK pokkasi ottelussa peräti kuusi varoitusta, ja korttitilin täyttymisen myötä seuraavasta ottelusta onkin poissa muun muassa kapteeni Mörö. Ottelun tuomaritoiminta herätti Solassa ihmetystä. - Jotkut kortit menivät oikein, mutta osa oli aivan käsittämättömiä, ja toisaalta selkeitä kortteja jätettiin antamattakin. NoPsilta meni kaksi suoraa punaista ohi. - Aivan surkeaa linjattomuutta. Sekä minä että nokialaisten valmentaja annoimme tuomarille kritiikkiä. Pätevällä tuomaroinnilla tämä olisi voinut olla viihdyttävä peli, päävalmentaja paalutti. Seuraavaksi PJK kohtaa lauantaina kotikentällään sarjakärki TP-T:n. Sola odottaa ottelua innolla. - Viimeksi veimme heitä mennen tullen, mutta he saivat kaksi paikkaa ja tekivät molemmista maalit. Toivottavasti tällä kertaa menee paremmin. Poissaoloja meillä on, esimerkiksi Mörö, mutta rinkimme on laaja, joten miehiä riittää kyllä. TÄYTEMAATA SUURI PELTIPIHA Heti varastosta seinä-, ja kattopeltiä. Tilaustyönä ikkunapellit, piipunhatut ym. Varastoerä Tiklin kattoturvatuotteita-40% Puh Anianrantatie 1099 Sadevesijärjestelmät, kattoturvatuotteet, lumiesteet ym. rakennuspeltityöt. Asennukset työtakuulla. Mika Kivelä Pirkkala Tmi Mika Kivelä LAADUNTEKIJÄ Kolarikorjaukset -korinoikaisupenkeillä Maalaukset AKL-laatusertifioitu yritys Partola-Keskus, Pirkkala TÄYDEN PALVELUN MOOTTORIPYÖRÄ- JA MOPOAUTOKORJAAMO

10 10 PIRKKALAINEN PALVELEMME TEITÄ KAUNEUS JA TERVEYS KOTI JA PIHAPIIRI HAUTAUSPALVELUT ELÄIMET Nokialaista laatutyötä! ERIKOIS- HAMMASTEKNIKKO- MESTARI RAIMO REPO Välikatu 19, Nokia, katutaso. Esteetön kulku pyörätuolilla. Puhelin Matkapuhelin J&M HIUSTEAM Johanna & Kristiina Suupankuja 3, PLA. Puh KOTI- JA HOIVA- PALVELUT LAKIASIAT Varatuomari TIMO KIRKKO-JAAKKOLA Perukirjat, testamentit, kaupanvahvistus ym. PERUNKIRJAT Kauppakirjat Testamentit ym. Joustavasti asiakkaan luona. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ilmainen puhelinneuvonta. ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P , KOTI JA PIHAPIIRI lasikorjaukset alumiiniset ovet ikkunat ja tuulikaapit eristyslasit terassilasitukset puh Hermoratahieronnan mestari Katja Koutonen P Kutteritie 1 A 2, Pirkkala URHEILUHIEROJA Marko Laine Suupantie 2, Pirkkala p Aktiivista terveyttä Neurologinen kuntoutus Fysioterapia, nikamaja nivelkäsittely, hieronta Kotikäynnit Tervetuloa! Fysioterapeutti Beatrice Silvestri-Hyrynen Kuuselan palvelutalo Nuolialantie 46, Tampere P Palvelemme arkisin ma, to 9 18 ti, ke 8 15 LÄMPÖHALME Öljypoltinasennus ja -huolto Lämmityskattiloiden asennus ja huolto Kattilahuoneen sähkötyöt Puh Halmeentie 25, Pirkkala halme@kolumbus.fi Siskon Apu Kaiken kattavaa kotitalousapua - kotisiivoukset - ikkunoiden pesut - muuttoapu/muuttosiivous - kodin raivausapua Soita ja kysy lisää p MAANRAKENNUSTYÖT KANNONJYRSINTÄ VIHERMULTAA MAA- JA KIVIAINEKSET Jari Järventausta Ky Puh * Putkityöt * Lämpöpumput * Automatiikka * Sähkötyöt * Kylmä-/ jäähdytyslaitteet P (24h) KRM RAKENNUS- PALVELU KRANAATINMÄEN RAKENNUSPALVELU PIRKKALA Tero Saarikoski Mika Helén KATTO- JA ULKOMAALAUKSET Vain ammattitaidolla Maalausliike JV Arvola Puh (Soita ilmainen kuntokartoitus) Sähköurakointi SEPPO ANNALA P Myös lämpöpumput! sahkourakointi@seppoannala.fi PAL-RAK OY Rakennuspalvelut * Kirvesmies- * Laatoitustyöt Harri Palmroth ILMALÄMPÖPUMPUT Myynti Asennus Huolto LMJ-Tekniikka Marko Lehtonen Halmeentie 5, Pirkkala Pirkkalan Kylätalkkari Kodin/mökin ja pihan kunnostus- ja huoltotyöt Sisä- ja ulkoremontit OLLI-PEKKA NOLVI, P VUOTTA Suunnitelmat Asennukset Korjaukset Tarvikemyynti PIRKKALAN SÄHKÖLIIKE KY Taitajankuja PIRKKALA Puh. (03) Fax (03) GSM , KAIHDIN-JUKKA puusälekaihtimet metallisälekaihtimet pystylamellikaihtimet terassi- ja ikkunamarkiisit verhotangot liukuovet Mittaus- ja asennuspalvelu! Turkkirata 9, Pirkkala, p. (03) , myymälä ma-pe KUKKA ja HAUTAUSPALVELU Suupantie 6 C, Pirkkala P Kesäaukioloajat ark , la 9 13 Vain rippipyhinä OSTETAAN Ostetaan/otetaan vastaan ROMUAUTOJA - ROMU- RAUTAA - P LIIKENNE KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN! KOTIMAISET UUSIOKESÄRENKAAT 175/ ,- 185/ ,- 185/ ,- 195/ ,- 205/ ,- 195/70-15C 198,- YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA! Myös Firestone, Bridgestone, Michelin, Nokian ym. RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY P. (03) Keskuojankatu 11, Sarankulma Taksi Timo Hänninen Pirkkala P YKSIN TAI YHDESSÄ LÄHELLE TAI KAUAS Invavarustettu tilataksi (1+8) käytössäsi moneen menoon. Katso lisää netistä Taksi Antti Aalto AUTONOSAT R. AALTONEN Eläinlääkäri SIRPA KOLEHMAINEN Hongistontie 75, PIRKKALA ajanvaraus ma-to Nokian ja Pirkkalan kunnaneläinlääkärin vastaanotto: Pitkäniementie 2 B, NOKIA Ajanvaraus ja neuvonta Päivystysalue iltaisin ja öisin: pieneläimet suureläimet Kyöstintie 10, PIRKKALA Puh Eläinlääkärit Unna Määttänen Saila Kariola Pia Mölsä Av. ma 12-19, ti-pe 9 19, la Lukija! Suosi ilmoittajiemme palveluita. Pirkkalan Autokeskus Oy mobil-öljyt huollot korjaukset aurauskulmien mittaukset Teollisuustie 11, Pirkkala / info@pirkkalanautokeskus.fi Tänä vuonna LAHJOITAMME JOKAISESTA TEKEMÄSTÄMME ROMUTUS- TODISTUKSESTA 20 MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON PIRKKALAN OSASTOLLE. PIRKKALAN AINOA VIRALLINEN ROMUAUTOJEN VASTAANOTTOPISTE! Otamme autot vastaan ilmaiseksi ja noudamme tarvittaessa. MYYMME KÄYTETTYJÄ JA UUSIA OSIA pakettiautoihin, maastureihin, avolavoihin. Teollisuustie 25, PIRKKALA Puh SUOMEN AUTOPURKAMOLIITON JÄSEN NOKIA Vaittintie 2, PIRKKALA TÄYDEN PALVELUN SÄHKÖASENNUSLIIKE Sähköasennukset ja suunnitelmat omakoti-, teollisuus- ja liikerakennuksiin. Myllysaarentie 8, Nokia Puh. vaihde , fax Myymälä avoinna ma-pe klo Myymälä avoinna ma-pe PARHAAT BETONIT FI Turkkilanjärventie 6, KYRÖSKOSKI Puh. (03) , , laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI APUNASI MYÖTÄ- JA VASTAMÄESSÄ Me kaikki Suomen DekkPartner-kauppiaat olemme aina valmiit auttamaan asiakkaitamme, oli sitten edessä myötä- tai vastamäki. Hyvät renkaat kun pitävät mäessä kuin mäessä. Asioidessasi DekkPartner-myymälässä voit olla varma, että sinua palvelee asiantuntija, joka tuntee suomalaiset ja suomalaisten erityistoiveet. Avoinna ma-pe 8 17, (sesonkiaikana myös la 9 13) Pirkkalan Rengaskauppa Oy Teollisuustie 2, Pirkkala. Puh ,

11 Alokkaat hyväkuntoisia PIRKKALAINEN 11 YHDISTYKSET TOIMIVAT Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin Sähköposti: Elokolo/Elopilkku: To klo 12 yhteislaulu, pe klo 9 perjantaipuheet, ke klo 13 verenpainemittaus. Elokolon aukiolot ajalla on klo Pirkkalan Sotaveteraanit: Suvipäivä Pihlajaniemessä ti Ongintakilpailu alk. klo 9. Lounas ja kenttäpelit. Huom. toimintakalenterissa väärä päivä. Seudullinen kirkkopäivä Mänttä-Vilppulassa 8.8. Pirkkalan Marttayhdistys: Martan-päivän piknik to klo 17 Ollilan Maalaiskaupan pihapiirissä. Tilan historiaa ja puutarhan esittely. Kesäretki Vesilahdelle Klaus Kurjen reitille la Vapaita paikkoja. Bussin pysäkit: Kirkkoveräjä klo 9.15, Sirpakka 9.20, Savupojat Lisätietoja p , Terhikki. Pirkkalan Karjala-seura: Torstaisin klo 18 kyykkäpeliä Kyöstin kentällä koko kesän ajan. MLL:n Pirkkalan yhdistys: Naisten pesäpalloa kesän ajan keskiviikkoisin Loukonlahden kentällä Pirkkalan Työttömät: Työpalan kesätauko Pro Sorkkalan seutu: Reipasta yhteislaulua Museokoti Mummolassa to klo 18., os. Jokelantie 11. Laulattajana toimii Kikka Salmi kitaroineen. Vapaa pääsy! Pirkkalan Kuluttajat: Mölkyn peluun avoimet mestaruuskilpailut Kyöstin urheilukentällä. Kolmas osakilpailu pe klo 17, neljäs osakilpailu ti klo 17. Pirkkalan Reserviläiset: Majakausi joka ke klo 18 alkaen kesän ajan. AA-ryhmä: Kokoontuminen keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti talon päädystä. Puh. Päivi / RUOKALISTAT Palvelukeskus Pirkankoivu Ma Nakkikastike, perunat, raparperikiisseli, ti soija-peruna-porkkanavuoka, vispipuuro, ke 1.8. uunisilakat, ruusunmarjakiisseli, to 2.8. hernekeitto, pannukakku ja hillo, pe 3.8. broilerkasvispasta, marjarahka, la 4.8. tomaattinen jauhelihakeitto, hedelmäsalaatti, su 5.8. lihakastike, perunat, jääteöpikari. Päiväkotiruoka Ma lihapullakastike, ti kasvissosekeitto, ke 1.8. broilerpastavuoka, to 2.8. kasvispihvit, pe 3.7. juustoinen kalakasviskeitto. Alokas Juho Ranta kiillotti kengän lennoston pihamaalla. Entistä useampi kohottaa kuntoaan ennen armeijaa KAROLIINA AHOLA Satakunnan lennoston alokkaat Vahvuus: 110 Koulutus: sotilaspoliiseja, suojausjoukkoja, kuljettajia, lääkintämiehiä, lentosotamiehiä, alikersantteja tai kokelaita. Vala: Perjantaina Lempäälässä. Jarna Johanssonin ja Eetu Ehrolan mielestä varusmiehenä olo on ihan jees. - Hankalinta tähän mennessä on ollut on muistaa lukuisia pieniä sääntöjä ja arvomerkkejä, he kertovat. KOLME rivistöä alokkaita seisoo kasarmirakennuksen aulassa. Palvelusaikaa on kulunut runsaat kaksi viikkoa ja nyt on aika ottaa tuntumaa sotilaan tärkeimpään taitoon eli ampumiseen. Vänrikki Antti Vuori jakaa aulan alokasryhmän kolmeen porukkaan. Ensimmäinen ryhmä testaa ampumista ekoaseella, joka ampuu lasersäteen. Toinen porukka pääsee kokeilemaan ilmakivääriä ja kolmas ottaa ampuma-asentoja saadakseen kosketusta touhuun. Rynnäkkökiväärit ja ampumarata ovat vuorossa myöhemmin. Upseerioppilas Tapio Helminen opastaa pirkkalalaista Roope Kellaria ekoaseen käytössä. Kellari tekee niin kuin käsketään. Ekoaseen monitori kertoo, että Kellarin rivissä komeilee yse- FAKTA jä ja seiskoja. Oletko ampunut aikaisemmin vai oletko luonnonlahja? - En ole. Sain hyvän teoriakoulutuksen ampumisesta. Se on sitä, vaatimaton Kellari sanoo. Harvinaisen hyväkuntoisia - Alokkaat tykkäävät harjoitella ampumista. Siinä voi pärjätä hyvin kaiken kuntoisena, selvittää komppanianvarapäällikkö Tuomas Markkinen. Nyt tosin alokasporukan kunto näyttää olevan kohdallaan. - Täällä on harvinaisen hyväkuntoista väkeä, Markkinen kiittelee. Alokas Kellarikin oli ryhtynyt lenkkeilemään ennen vihreisiin astumista. - Enemmänkin olisi tosin voinut treenata, alokas tuumii. Markkisen mukaan yhä useampi varautuu palvelukseensa kohottamalla kuntoaan. Puolustusvoimatkin kannustaa tähän. - Puolustusvoimien nettisivuilla on ohjelman, jonne voi kirjautua ja laatia itselleen treenisuunnitelman, Markkinen kertoo. Hyväkuntoiset selviävät paremmin armeijan haasteista. - He keskeyttävät harvemmin. Johtajakoulutus ja hyvä sijainti Mennään vielä katsomaan harjoituksia, joissa piipusta sinkoaa pikkuisen kovempaa tavaraa. Tamperelainen Jarna Johansson ja Eetu Ehrola ampuvat tauluun ilmakivääreillä. - Tavoitteena on kasa, ei se, että eri tauluissa olisi kymppejä, vänrikki Vuori opastaa. - Tämä joukkue on ollut positiivinen yllätys. He ovat nopeita oppimaan, Vuorikin kiittelee. Alokkaat Ehrola ja Johansson esittelevät taulujaan, joihin he Upseerioppilas Tapio Helminen perehdytti alokkaita ampumisen saloihin ekoaseella. ovat keskimäärin tyytyväisiä. Erityisen tyytyväinen Ehrola on siihen, että hän pääsi suorittamaan armeijan juuri Pirkkalassa. - Pääsen varusvapailla treenaamaan, kansainvälisen tason pituushyppääjä iloitsee. Jarna Johansson toi armeijaan mahdollisuus johtajakoulutukseen, armeijan tarjoama yleissivistys sekä kasvattavuus kokemuksena. - Jos pääsen johtajakoulutukseen, uskon, että se on valtti työelämässä, varusnainen pohtii. Lisää varusmiehiä Satakunnan Lennosto on useimpien pirkanmaalaisten palvelukseen astuvien ykköstoive. Pieni varuskunta ei kuitenkaan voi ottaa vastaan kuin murto-osan halukkaista eli reilut sata alokasta per saapumiserä. Jos nykyiset kaavailut pitävät kutinsa, onnellisten joukko kuitenkin kasvaa piirun verran. - On mahdollista, että varusmiehiä otetaan lennostoon yksi joukkueellinen eli 30 henkeä enemmän, kun Puolustusvoimien uudistus tulee käytäntöön vuonna 2014, komppanianvarapäällikkö Markkinen kertoo. Luettu ja tehokas ilmoitusmedia Kysy ilmoitushintoja: P PALVELEMME TEITÄ Pirkkatuoli Oy V VENEILY GSM , Räikäntie 3, Nokia VENEIDEN JA POTKUREIDEN VARAOSAT JA HUOLLOT Veneiden korjaukset, myös alumiiniset Potkurikorjaukset: hitsaukset, tasapainotus, maalaukset, nousujen muutokset Muovihitsaukset Kaiteiden teko, vapatelineet ja tarkakaaret Turbo&Carservice Uusia turboja, turbojen korjausta ja muokkausta/ pako-imusarjojen tekoa sekä muut alumiinityöt Leikkaa talteen LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Antti Jokinen Päätoimittaja p Leena Kolehmainen- Naaralainen Dorimedia Oy Ilmoitusmyynti p Maija-Riitta Merikanto Toimittaja LOMALLA Eija Forssell Ilmoitusmyynti LOMALLA Karoliina Ahola Toimittaja p Eeva Leskinen LOMALLA Pirkkalainen Suupantie 2 A Pirkkala Puhelinvaihde Fax Avoinna ma-pe klo 9 14 (kesäaika ) Konttori: yhdistyspalsta, ilmoitustori, tilaukset ym: konttori@pirkkalainen.com Ilmoitukset: yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset: ilmoitukset@pirkkalainen.com, p Toimitus: juttuasiat: toimitus@pirkkalainen.com, p Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Hannu Routamaa. Ilmoitushinnat: alkaen:...e/pmm tekstissä... 0,96 e takasivu... 1,00 e vuosi-ilmoitukset... 0,60 e kuolinilmoitukset... 0,65 e silmäkulma... 1,60 e määräpaikkakorotus... 0,10 e Värilisä...30 e/lisäväri 4-väri e Hintoihin lisätään ALV 23 % Ilmoitustori sis. alv 9,00 e Ilmoitustori sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 14 pv netto. Painos: kpl Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle alkaen: Kotimaa e Eurooppa e Muut alueet e (sis. alv. 9 %) Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2011 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p Haja-asutusalue Pirkkalassa POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 14 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

12 12 PIRKKALAINEN HINNAT VOIMASSA TO-LA ellei tuotteen kohdalla toisin mainita. PALVELEMME SU KLO 12 18, TERVETULOA! RAPUJUHLAT ALKAVAT! MEILLÄ PAISTETTU! Suomalainen takuumurea naudan SISÄPAISTI ja PAAHTOPAISTI Lampaan ULKOFILE n. 1 kg Pakaste, Uusi-Seelanti Alfocan RAPU kpl/1 kg Pakaste, Espanja 2pkt -33% 4 00 Plussakortilla: Costa Rica KAHVI 500 g Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,99/kpl (5,89/kg) 2 29 kpl Sarpi Palermon AURINKOLEIPÄ 450 g 5,09 /kg kg 10 KRUUNUTILLI 200 g Suomi (3,58/kg) 1 79 kpl kg Fazer ISOT PAAHTOLEIVÄT g (2, /kg) 1 69 kpl 95 pkt Plussakortilla: KARPALO- ja GREIPPILONKERO 0,33 l, 4,7%, 6-pack (4,06/l) Voimassa pack Hinta ilman korttia 10,62/pack K-Plussa- (4,19/l) -17 % 9 90 kg Tuore norjalainen LOHIFILEE ruodoton ltk ko MANSIKKA KA 5 kg laatikko atik ko Suomi (3,38/kg) ERÄ PÄIVITTÄIN! SÄÄVARAUS! Tumma tai vaalea TIMANTTI- SÄMPYLÄ 72 g 6 99 kg n. 0,51 /kpl MEILLÄ PAISTETTUA UUNITUORETTA! Sarpi PORKKANA- VARRAS 400 g (4,88/kg) 1 95 kpl 9 VOICROISSANT 82 g tai FETAJUUSTO- KOLMIO 94 g 95 kg, n. 0,82-0,94 /kpl REINO-KAHVIO avoinna ma-pe 9 18, la 9 17, sunnuntaisin suljettu. SmartPOST Nyt voit palauttaa Alkon pullot meille! PIRKKALA Palmrothintie 2, Pirkkala, puh MA PE 9 21, LA 9 18, SU Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 22%). Lisätiedot Vastuullisuus

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

KESÄN 2017 VAKIOVUOROT

KESÄN 2017 VAKIOVUOROT KESÄN 2017 VAKIOVUOROT PAUNUN URHEILUKENTTÄ Päivämäärä Tapahtuma Tila jota varataan ke 10.5 Unelmien liikuntapäivä Juoksuradat kävelytesti klo 10-17 ke 17.5. su 21.5. Kunniakierros Paunun kenttä 15:00-18:00

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu Voimassa 15.9.2014 alkaen Palvelubussi Palvelubussi palvelee pirkkalaisia ikäihmisiä ja liikuntaesteisiä. Kyytiin pääsee kättä nostamalla reitin varrelta. Kyytiin pääsee

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Pohjanmaan piiri isännöö kesäkuun alussa pirettäviä veteraanipäiviä uimahalliurheilutaloon, areenan ja torin lähiympäristössä. Ohjelmassa

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2014-2015 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli, (58e)

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Tehtävä 1 Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Millainen ajankäyttäjä olet? Miten suhtaudut aikaan? Oletko

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4. 61. TS-KORTTELIAJO 61. TS-kortteliajo 61. TS-KORTTELIAJOT Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU Tiedotteen sisältö Minimelontaleirin 8.-9.8.2017 kuulumiset... 2 Nuorisomestaruuskilpailuiden 12.-13.8.2017 kuulumiset... 3 Lajikokeilu: iltapurjehdus partiolaisten

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! .com - Tapahtumia Perjantai 22.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Dj Kunkku Lauantai 23.09.2017

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Peltolan uutiset 2/2011

Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas

Lisätiedot