Puheenjohtajan Pärskeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puheenjohtajan Pärskeet"

Transkriptio

1

2

3 UINTIKLUBI TURKU - ÅSK RY Puheenjohtajan Pärskeet Vuosi on jo pitkällä, kisat takana, mutta joulujuhlat tätä kirjoitettaessa vielä edessä. Tällä kertaa uintivuoden 2011 lisäksi alkavat olla pulkassa myös puheenjohtajan hallitusvuodet. Siitä vähän myöhemmin lisää. Vuosi on ollut kiihkeä niin uinnillisesti kuin muussakin toiminnassa. Menestystä on saatu mukavasti, ja arvokisoissa menestyneet uimarimme onkin listattu toisaalla lehdessämme. Kiitän seuramme kunniakkaasta edustamisesta ja toivotan teille paljon onnea. Lisäksi onnittelut ihan kaikille vuoden aikana ennätyksiään rikkoneille! Ja kiitokset valmentajille ja tukijoukoille! 24h Hyväntekeväisyysviesti Vuosittaisessa hyväntekeväisyystempauksessamme pääsimme kaikkien aikojen tulokseen! Lopullinen lahjoitettava summa ei ole aivan vielä tiedossa. Ennuste kuitenkin on, että tämänvuotiselle kohteellemme TYKSin Lasten Psykiatrian Yksikölle luovutettava summa on hyvin lähellä 8000! Aivan loistava tulos! Haluan esittää suurkiitoksen Pia Kankareen vetämälle aktiiviselle 24h työryhmälle, sekä kaikille niin itse tapahtuman, kuin myös yhä suositumpien kuutamouintien järjestelyissä mukana olleille! On se hienoa, että pystymme yhdessä tällaiseen! Impivaaran uimahalli Ns. kuivakausi on kaupungissa päättymässä, JIPPII! On hyvin todennäköistä, että Turun uusittu Impivaara, Suomen ykköshalli ja Pohjoismaisittain kakkonen, avautuu melko pian vuoden 2012 vaihteen jälkeen. Toivottavasti jo helmikuussa! Vihdoinkin, piiitkän tauon jälkeen, pääsemme järjestämään myös omia kisoja: pitkällä radalla Junior Gamesit huhtikuussa, Helauinnit Aurajoen Uinnin kanssa toukokuussa ja vielä syksyllä ensimmäiset lyhyen radan kisat, ÅSK Gamesit!

4 PUHEENJOHTAJAN PÄRSKEET Myös arvokisoja on tiedossa heti On hyvin mahdollista, jopa todennäköistä, että saamme Turkuun kesällä pitkän radan IKM aluekilpailut, jotka uuden ohjeistuksen mukaan uidaan 50m altaissa (kuten kuuluukin). Alueet on jaettu sivulla näkyvän kuvan mukaisesti. Todennäköisyys isännyydelle on korkea, sillä lyhyen radan IKM kisat uitiin juuri Tampereella, kuten myös ensikesän Nuorten Mestaruus uinnit. Tämän lisäksi Rollot 2012 tullaan uimaan Porissa. Joten eiköhän Impivaara ole Läntisen Suomen aluekilpailujen pitopaikka! Näin ainakin toivomme. Tämän lisäksi ensi syksynä Turku ja Impivaaran uusi halli toimivat 50m Mastersmestaruusuintien päänäyttämönä! Kyseessä on iso koitos järjestäjille, joten kisojen järjestelytyöryhmäkin on jo aloittanut työskentelynsä, puheenjohtajanaan Sakari Hurskainen. Kaikkiin tuleviin kisoihimme tarvitaan runsaasti vapaaehtoisia, niin tuomaroimaan kuin lukuisiin muihinkin tärkeisiin tehtäviin. Olkaa siis aktiivisia, kun kutsu taas käy! Minä ainakin odotan malttamattomana kisojamme! Uusi hallitus Seuran sääntömääräinen syyskokous pidettiin torstaina Liikuntapalvelukeskuksen kokoustila Karikossa Veritas-stadionilla. Aktiivisessa kokouksessa valittiin seuralle uusi puheenjohtaja, vuodelle 2012 hallitus, ja tilin- ja toiminnantarkastajat, sekä hyväksyttiin seuralle budjetti ja toimintasuunnitelma. Puheenjohtajaksi valittiin turkulaisen uinnin monitaituri ja osaaja Sakari Hurskainen, hallitukseen kaksivuotiskaudeksi Ari Miromaa, Paula Ranta, Christina Nokkala, sekä yksivuotiskaudeksi Pekka Rannikko. Lisäksi hallituksessa jatkavat Terhikki Saari, Minna Saukkonen ja Niko Valdolin. Tällä hienolla tiimillä käy seuramme hyvin mielenkiintoisen uintivuoden 2012 kimppuun. Hallitustyöskentelyn jättävät tällä kertaa allekirjoittaneen lisäksi Tuomo Heino ja Mari Kagan. Haluan esittää suurkiitoksen Tuomolle ja Marille yhdessä ja erikseen tärkeästä panoksestanne seuran toiminnassa. Emmehän me heitä kovin kauas kuitenkaan päästä, Tuomo lienee edelleen käytettävissä tärkeässä tehtävässään sisätaloudenhoitajana ja Marin tarkka silmä valvoo seuran toimintaa tästä eteenpäin toiminnantarkastajana. 4

5 PUHEENJOHTAJAN PÄRSKEET Nykymallin mukaisesti maallikkotarkastajat valitaan toiminnantarkastajiksi ja vain virallinen tutkinnonsuorittanut tilintarkastaja voi toimia tilintarkastajana. ÅSK:n toiminnan ollessa näin laajaa on hyvä, että seuralla on toiminnantarkastajan lisäksi myös virallinen tilintarkastaja. Kokouksen valitsemana tilintarkastajanamme jatkaa Pekka Haavisto, tästä eteenpäin toiminnantarkastajana siis Mari Kagan, sekä varantoiminnantarkastajana Krister Slotte. Kiitos, että olette seuran käytettävissä! Seurayhteistyö Turussa Vuoden 2011 syykaudesta alkaen on Aurajoen Uinnilla ja ÅSK:lla ollut yhteinen Edustusryhmä, joka treenaa Jaani Virtasen, Janne Sinnin ja Martti Hanskin alaisuudessa. Jaani ja Janne toimivat ryhmän vastuuvalmentajina, ja Martin roolina on vetää seurojen puolesta aamutreenejä. Yhteistyö on käynnistynyt aivan loistavan hienosti, uimarit ovat tilanteeseen tyytyväisiä, ja niin seuratkin. Saa nähdä miten seurojen välinen yhteistyö tästä vielä syvenee vuoden 2012 aikana. Impivaaran uusi uimahalli tuo avautuessaan luonnollisestikin paljon uusia mahdollisuuksia. Varmistaaksemme, että saamme meille kuuluvan roolin Impivaaran uimahallin palveluissa, on meidän, eli kaupungin uimaseurojen, toimittava yhtenä rintamana kaupungin suuntaan. Rata-aika ja muut järjestelyt ovat vielä kesken, joten tarkkaan en vielä osaa kaikesta uudesta kertoa. Valmennuskeskus ÅSK on mukana vuonna 2008 perustetussa Olympiakomitean ja Uimaliiton tukemassa Turun seudun Urheiluakatemian Valmennuskeskuksessa. Syksyllä Turun seudun Urheiluakatemian palkkalistoilla Valmennuskeskusvalmentajana aloitti Antti Kauhanen. Antin roolina on viedä eteenpäin Turun Alueen uintia Akatemian osalta yhteistyössä seurojen kanssa. Ensimmäisenä tavoitteenaan kehittää uimareiden testausmenetelmiä ja sitä kautta parantaa seurantaa, sekä valmennuksen mahdollisuuksia reagoida yksilöllisesti uimareiden tilanteeseen. Uusi halli ja kehittyvä yhteistyö Uimaliiton kanssa tuo kaupunkiin mahdollisesti myös Suomen uintimaajoukkueen leireilemään. Tätä kautta saamme seurojenkin käyttöön aivan uusinta tekniikkaa. Näin on ainakin suunniteltu, aika näyttää. 5 Myös Urheiluakatemiasta voitte lukea lisää toisaalta tästä lehdestä.

6 PUHEENJOHTAJAN PÄRSKEET Loppusanat Lopuksi kiitän koko ÅSK:n uintiperhettä näistä vuosista. Olen saanut toimia hallituksessa vuodesta 2005 alkaen, vuoden 2007 varapuheenjohtaja ja neljä viimeistä vuotta puheenjohtajana. Haastavaa mutta antoisaa aikaa han tämä on ollut, erityisesti kaupungin pääuimahallin ollessa remontissa niin pitkään. Ihan kokonaan en aio kadota, ainakin altaalla tulette minua toimitsijana näkemään. Ja ehkä minulle löytyy vielä jokin pieni rooli näissä turkulaisen uinnin kehitysasioissakin. Paljon, paljon hienoja muistoja ja erittäin hyviä ystäviä rikkaampana voin jättää seuran luotettaviin ja hyviin käsiin. Mukavaa ja rentouttavaa Joulun aikaa, sekä onnellista ja hyvin mielenkiintoista uintivuotta 2012 toivottaen, Joon, (pian x-) pj 6

7 UUSI PUHEENJOHTAJA ESITTÄYTYY Hei ÅSKilaiset! 7 Olen seuramme uusi puheenjohtaja vuodesta 2012 alkaen. Joon pyysi minua kirjoittamaan lyhyen kuvauksen itsestäni tähän vuoden 2011 viimeiseen Åskpresseniin. Nimeni on Sakari Hurskainen ja olen 52 vuotias insinööritieteiden maisteri (insinööri Ylempi AMK). Työskentelen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (Närings-, trafikoch miljöcentralen i Egentliga Finland). Toimin projektipäällikkönä liikenne-vastuualueella ja tehtäviini kuluu maanteiden suunnittelun ja rakentamisen teettäminen Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella. Perhesuhteeni on sellainen, että asun kolmistaan tyttärieni Miian ja Marian kanssa. Asumme Kupittaanpuiston laidalla itäisessä Turussa. Kuten kauemmin turkulaisessa uinnissa mukana olleet muistavatkin olen tullut mukaan uintitoimintaan TuNMKY:n uintijaoston kautta, jossa lapseni Miia ja Maria aloittivat oman uintiharrastuksensa. Vuonna 2006 perustettiin Aurajoen Uinti ry ja toimin alusta asti sen hallituksessa erilaisissa tehtävissä ja muutama viime vuosi on kulunut sihteerin tehtävissä. Parhaiten minut muistanette siitä, että olen toiminut jo monta vuotta paikallisissa uintikilpailuissa kilpailunjohtajana, siis se valkoisiin pukeutunut henkilö, joka viheltää pilliin ja nostaa kätensä vihellysten jälkeen vaakatasoon. Näillä sanoilla Maria luonnehti kerran vuosia takaperin, kun valmistauduimme lähtemään Impivaaran halliin kilpailuihin. Vuodesta 2009 lähtien olen ollut FINA:n kansainvälinen uintituomari ja sitä myöten kiertänyt hieman Euroopassa arvokisojen tuomarina. Myös suomalaisissa arvokilpailuissa minut on tavannut eri puolilla Suomea Kemin ja Helsingin välillä. Marraskuun loppupuolella hämmästykseni oli suuri, kun minulta tiedusteltiin halukkuutta asettua ehdolle ÅSK:n puheenjohtajaksi. Yhtenä syynä tähän pyyntöön oli se, että olen jo vuosia ollut sitä mieltä, että turkulaisessa uinnissa tulisi tehdä yhteistyötä nostaaksemme Turun Suomen uintikartalla mahdollisimman korkealle.

8 ÅSKPRESSEN UUSI PUHEENJOHTAJA ESITTÄYTYY Aloittaessani uudessa tehtävässä seurassamme minulla on edessäni paljon haasteita. Ensiksi pitää tutustua seuramme jokapäiväisiin toimintatapoihin, jotka ovat jo lähes sadan vuoden aikana ehtineet muokkautua ja vakiintua omalle tasolleen. Siinä ohessa pitää saada uuden hallituksen työ käynnistettyä ja varmistaa olemassa olevien ja hyvin toimivien toimikuntien toiminnan jatkuminen. Näiden lähtökohtien jälkeen on aika sopia tavoitteista, jotka asetamme toimintamme lähtökohdaksi. Impivaaran uimahallin avautuminen helmikuussa 2012 tulee olemaan piristysruiske koko turkulaiselle uintiurheilulle näiden evakkovuosien jälkeen. Hallin avautuminen tuo mukanaan lisääntyneen allastilan myötä myös haasteita kaupungin suunnasta. Yksi asia on ratavuorojen jakaminen kaikille niitä tarvitseville sekä erilaisten uimakoulujen ja - kurssien järjestäminen. Kaupungin suunnasta on tullut melko selkeä viesti siitä, että tällaisen toiminnan järjestäminen pitää olla yhdessä sovittua ja hyvin koordinoitua. Turun seudun urheiluakatemian toiminnan kehittyminen on myös sellainen asia, johon pitää osallistua varmistaaksemme omien uimareittemme mahdollisuudet harjoitella uudistetussa hallissa täyspainoisesti. ÅSK täyttää 100 vuotta vuonna 2013 ja valmistelut tähän juhlavuoteen ovat jo hyvässä vauhdissa. Juhlavuoden järjestelyjen suhteen luotan vahvasti edeltävien puheenjohtajien Juha Kaljosen ja Joon Bouchtin panokseen. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2012 kaikille toivottaen, Sakari Hurskainen 8

9 ROLLOT 2011 Rollo-leirin 2011 matkakertomus Perjantaiaamuna kaikki åskilaiset ROLLOihin lähtijät kokoontuivat Turun rautatieasemalle kello Junamatka sujui hyvin, ainakin Tampereelle saakka missä vaihdoimme junaa. Tampereelta Ouluun nuoremmat rolloilijat pelasivat Unoa ja istuivat rauhallisesti paikoillaan, toisin kun jo vanhemmat rolloilijat, jotka onnistuivat saamaan parhaimmillaan kahden penkkirivistä viiden istuttavan ja yhden maattavan Valmentajilla ja huoltajilla oli silloin ansaittu lepotauko, sen verran kuolleilta näyttivät laukkujen nostelun jälkeen! Vihdoin pääsimme Ouluun, ja joku onnistui heti bongaamaan ROLLOjen maskotit jotka sekoilivat rautatieasemalla. Laitoimme laukkumme kuljetukseen joka vei laukut majoituskoulullemme Pohjankartanon kouluun, ja sillä välin me itse lähdimme valmentajien johdolla verraamaan Raksilan uimahallille. Verran jälkeen lähdimme koululle majoittumaan ja sen jälkeen lähdimme avajaismarssiin uimahallille, jossa oli ROLLOjen viralliset avajaiset. ÅSK huusi tunnetusti kovaa, niin kuin aina. Yöllä luokkahuoneessa oli erittäin kuuma eikä kukaan saanut unta. 9

10 ROLLOT 2011 Rollo-leiri 2011 jatkuu.. Lauantaiaamuna oli aikainen herätys ja kaikki olivat väsyneitä. Aamupala syötiin ja kaikki lähtivät hallille eri aikoihin. Kilpailut menivät hyvin ja omia ennätyksiä rikottiin. Palkintoja saivat Merina, Otto ja Peik. 400 metrin uimarit pääsivät koululle vasta myöhään illalla, jonka jälkeen olikin jo aika taas mennä nukkumaan. Myös sunnuntaiaamuna oli aikainen herätys, aamupala syötiin ja jälleen lähdettiin hallille. Onnistumisia tuli jälleen kerran. Merina, Roosa, Peik ja tyttöjenviestijoukkue johon kuuluivat: Roosa, Henna, Emmi ja Merina, voittivat sekä 4x100 metrin vapariviestissä että 4x100 sekariviestissä hopeaa! Maanantaina ei tarvinnut herätä kovin aikaisin kun ei ollut enää kisoja. Aamulla oli leiriohjelmaa Raksilan uimahallilla, ohjelmassa oli vesipalloa, vesiliukumäen laskua ja taitohyppyjä. Niiden jälkeen kävimme kaupassa ostamassa karkkia ja eväitä. Sitten oli lounas ja lounaan jälkeen ohjelmassa oli erkkarirata jossa saimme kokeilla millaista on liikkua pyörätuolissa, ja minkälaista on pelata curlingia näkövammaisena. Illalla oli viestikarnevaalit joihin pukeuduimme retroiksi. Meillä oli kolme joukkuetta, ROLLO 1 sai 28 pistettä, ROLLO 2 sai 30 pistettä, ja ROLLO 3 sai 28 pistettä. Emme menestyneet kauhean hyvin tuomareiden pisteiden mukaan vaikka omasta mielestämme olimme parhaita. Kannustus oli joka tapauksessa kovaa, niin kuin åskilaisilla yleensäkin. Illalla sitten söimme paljon karkkia ja moni oli pahasti sokerihumalassa. 10

11 ROLLOT 2011 Rollo-leiri 2011 jatkuu.. Tiistaiaamuna jakauduimme kahteen ryhmään, toiset lähtivät Amazing Rollo Raceen ja toiset lähtivät Oulun keskustaan shoppailemaan. Tulimme lounaaksi takaisin, ja lounaan jälkeen ÅSK:n sekavesipallojoukkue lähti pelaamaan omassa sarjassaan. Loput lähtivät puolestaan nyt shoppailemaan keskustaan. ÅSK ei valitettavasti päässyt finaaliin, ja sai pelata vai kaksi kolmesta pelistä koska yksi joukkue ei päässyt lainkaan paikalle. Päivällisen jälkeen, mutta ennen iltarientoja, ROLLO 3set menivät ja ottivat minuuttipelin voiton! Illalla oli vaihtoehtona disco tai elokuva, ja suurin osa åskilaisista löysi tiensä liikuntasaliin jossa disco pidettiin. Tanssimme ja huusimme niin paljon että hiki tuli ja paikat sattuivat, mutta se ei menoa haitannut. Monien mielestä hitaita oli aivan liian vähän, mutta ei siitä sen enempää Keskiviikkoaamulla pakattiin, jossa menikin sitten lounaaseen asti. Lounaan jälkeen melkein kaikki ostivat koulun viereisestä jäätelökioskista jätskit, ja sitten pitikin jo lähteä junaasemalle. Tulomatka sujui Oulusta Tampereelle ja Tampereelta Turkuun samoissa merkeissä kuin menomatka Ouluun. ROLLOT kokonaisuudessaan olivat hauskat, ja kaikki nuoremmatkin lähtisivät varmasti mielellään uudestaan, varsinkin kun vanhemmat uimarit näyttivät nuoremmille mallia prinsessan elkeistä. Huoltajien leirikokemukset voitaneen tiivistää yhteen sanaan: 11 AINUTKERTAISTA!

12 ROLLO2 Rollo 2 ryhmän perinteinen pikagallup 1. Paras kisamuistosi? Jaakko: Se, kun sain melkein mitalin...kauan sitten Minea: En ole vielä käynyt kisoissa Olli: Oulun Rolloissa 2011, P11 50ru sijoituksena 13. Thelma: Kun rikoin ekan Rollo-rajani Niko: Ekoissa kisoissa, kun istuin erätuoleissa Eelis: Rollot Samuli: Paras ja ainoa muisto on Raision Arena-uinti. Jännitti niin vietävästi. Helene: Knattesimmet 2011 Iiro: Pronssimitali 100 m su, Arena-uinneissa Ida: Oulun Rollot 2011 Alisa: Maaliin tulo 400 metrin vaparissa 2. Seuraava tavoitteesi uinnin parissa? Jaakko: Rikkoa Rollo-aikoja Minea: Osallistua johonkin kisaan Olli: Alittaa kaikki Rollo-rajat Thelma: Haluaisin saada mitalin Niko: Parantaa rintauintia Eelis: Salon kisat Samuli: Saada mahdollisimman hyviä tuloksia Time trialeissa Helene: Parantaa aikojani paljon Iiro: Lyödä omat ennätykset 10 sekunnilla Ida: Saada parempia aikoja Alisa: Että parannan aikojani 12

13 ROLLO2 Rollo 2 ryhmän perinteinen pikagallup jatkuu. 3. Lempiuintimatkasi? Jaakko: 50 tai 100vu Minea: 200ru Olli: 200sku Thelma: 200sku ja 100vu Niko: 100ru Eelis: 50pu Samuli: 50ru Helene: 100pu tai 200sku Iiro: 200sku Ida: 400vu Alisa: 100 vu 5. Ketä sarjakuva- tai satuhahmoa muistutat itse eniten? Jaakko: Jaakko Jokunen... eikun Jaska Jokunen Minea: Merenneito... tai joku merenelävä Olli: Hannu Hanhi Thelma: Snoopy Niko: Hessu Hopo Eelis: Nipsu Samuli: Ehkäpä Tintti Helene: Ehkä Ella kirjasta "Ella Auran tuomiopäiväkirja" Iiro: Asterix Ida: Kippari Kalle Alisa: Peppi Pitkätossu 4. Paras välipalavinkkisi uimareille? Jaakko: Kaikki välipalat käy Minea: Alpen-välipalakeksi Olli: Vispipuuro maidolla Thelma: Kuivatuttuja hedelmiä Niko: Piltti-soseet Eelis: Piltti Samuli: Maustamaton jogurtti ja mysli Helene: Salaatti, jossa raejuustoa ja hedelmiä Iiro: Paljon hedelmiä Ida: Hedelmät Alisa: Hedelmät 6. Jos Emmi-valkku olisi auto, mitä merkkiä hän olisi? Jaakko: Audi Minea: Honda, koska Emmi on kestävä (eli kärsivällinen) ja nätti Olli: Se pitäisi olla joku auto, jota ohjaillaan paljon, kun Emmi ohjaa meitä eli Lamborghini Gallardo vauhdissa... Thelma: Volvo Niko: Ferrari Eelis: Lada Samuli: Lamborghini, tyylikäs ja urheilullinen Helene: Hmm... ehkä Toyota Auris Iiro: Auto, jossa on hyvä ohjaus Ida: Ford Alisa: Porsche 13

14 ROLLO2 Rollo 2 ryhmän perinteinen pikagallup jatkuu Jos Emilia-valkku olisi lelu, mikä lelu hän olisi? Jaakko: Nukke Minea: Ruskea lelunalle, jolla on rusetti päässä Olli: Nukke, koska nuket on aina iloisia kuten Emilia Thelma: Bratz Niko: Helminauha Eelis: Lelulapio Samuli: Pehmolelu, ehkäpä nalle rauhallinen ja turvallinen Helene: Pehmodelfiini Iiro: Nallekarhu Ida: Barbie-nukke Alisa: Nalle 8. Uusi lempinimi valmentajillesi: Jaakko: Liian lyhyet nimet, ei tarvii keksiä... Minea: Emmi: Emmukka Emilia: Emppu Olli: Emmi: Emppu Emilia: Emilii Thelma: Emmi: Emppuska Emilia: Emppuli Niko: Emmi: Emzki Emilia: Emilzka Eelis: Emmi: E-I Emilia: E-A Samuli: Emmi: Emppu Emilia: Emu Helene: En keksi mitään nimiä, jotka paremmin kuvaisivat Emmiä ja Emiliaa Iiro: Nykyiset nimet ovat hyviä Ida: Emmi: Emppa Emilia: Emu Alisa: Emmi: Emmi Emilia: Emppu 9. Mitä toivot Joulupukilta lahjaksi? Jaakko: Uudet kuulokkeet kännyyn Minea: Uuden radion ja cd-levyjä Olli: IPod touch, 3D piirustusvihko Thelma: Karkkia ja vaatteita Niko: Rahaa Eelis: En vielä mitään Samuli: Hamsterin, pleikkaripelejä, vaatteita Helene: Ehkä Legoja tai jotain kuvataidekamppeita, hyvää joulumieltä ainakin Iiro: Keittokirjoja Ida: Singstaria Alisa: Laskettelusukset 14

15 ROLLO 3 Rollo 3 yhdessä Nyt meidän ryhmä on saanut olla yhdessä niin paljon ja kauan, että meillä on kiva ja yhtenäinen ryhmä. Meitä on yhteensä 13 uimaria, 5 poikaa ja 8 tyttöä. Oli kiva saada ryhmään muutama uusi poika ja tyttö. Valmentajina meillä on Anniina ja Emmi ja kivana lisänä tarvittaessa Emilia. Meillä oli kiva syyskauden aloitus 24 h uinnissa. Alkuillasta vietimme yhden uimarin synttäreitä kermakakun ja mehun kera. Meidän ryhmä ui viestiosuutensa , jonka jälkeen suurin osa meistä jäi vielä uimaan ja hyppimään. Yhden aikaan valmentaja, yhteyshenkilöt ja muutama vanhempi ajoi meidät altaasta ylös, ja olikin jo iltapalan aika. Siitä siirryimme puolijoukkuetelttaan nukkumaan Samppalinnan nurmikolle. Teltassa oli alkuillalla ollut vieras, Samppalinnan kesy kettu. Oli mukavan lämmin alkusyksyn yö ja kaikilla oli kivaa. Kuinka paljon me oikeasti nukuttiin, niin sitä ei kannata kertoa. Kuivatreeneissä meillä on sählyä, kuntopiiri, ja on jopa ollut "mummojumppaa". Ollaan tämän syksyn aikan uitu monta kilometriä enemmän kuin viime vuoden aikana. Hauskaa on kuitenkin. Treeneissä kuuluu aikamoinen kälätys ja nauru, heti kun meidän päät ovat pinnan yläpuolella. Treenit me otamme vakavasti, ja paljon on kehitystä tullut. Kisoissa ollaan oltu ja omia ennätyksiä rikottu. Enää ei kisoihin meno niin hermostuta, paitsi kun uidaan ensimmäisiä kertoja pitkiä matkoja ja uusia matkoja. Kisoissa me viihdymme hyvin yhdessä, ja vanhemmat saavat istua aika yksikseen siellä katsomossa. Meillä on koko ryhmällä hyvä fiilis tähän juttuun ja sitten meillä on hyvät ja kannustavat valmentajat. 15 Tämän mukavan aloituksen jälkeen alkoikin jo todellinen arki, ryhmämme aloitti kesätauon jälkeen treenamiset. Meillä on kolmet uintitreenit viikossa ja yhdet kuivatreenit.

16 JÄSENMAKSU 2012 Kannatus-jäsenmaksu 2012 Vuoden 2012 kannustajajäsenen jäsenmaksuksi on vahvistettu 15 ja nk. kannatusjäsenen (yritys tai yhteisö) jäsenmaksuksi 500. Jäsenmaksun voi maksaa ÅSK:n tilille Kirjoita viestikenttään jäsenen nimi. Uimarien jäsenmaksu (20 ) laskutetaan kevään kausimaksun yhteydessä. Jokaisen uimarin perheestä toivotaan ainakin yhtä kannustajajäsentä uimarin lisäksi. 16

17 BONUSEDUT Kerätään yhdessä seuralle BONUKSIA! Turun Osuuskauppa tukee ÅSK:n toimintaa lasten ja nuorten urheilutoiminnan tukemiseen tarkoitetun bonusjärjestelmän kautta. TOK maksaa kaikkien seuran toiminnassa mukana olevien urheilijoiden lähipiirien kuukausittain kerryttämästä S-bonuksesta 5 % lisäbonuksen seuralle. Tämä bonus EI VÄHENNÄ perheille tulevaa bonusta, vaan tulee sen lisäksi. JOKAI- NEN TOK:N ASIA- KASOMISTAJAPERHE VOI SIIS OSALTAAN OLLA KARTUTTAMAS- SA ÅSK:LLE TULEVAA BONUSTA! Lisätietoja seuran sivuilla. Intersportista saat seuran jäsenenä 10% alennuksen Bluecardilla normaalihintaisista tuotteista. Kaikki muutkin ostokset kannattaa kirjata kassalla ÅSKin nimiin, sillä seura hyötyy ostosten yhteismäärän suhteessa. Tämä koskee myös uimareiden lähipiiriä. Intersport Megastore Hansa järjestää sunnuntaina SEURAPÄIVÄN Päivän aikana 15% kaikista tuotteista, myös jo alennetuista! Restelin HotSport-kantaasiakasjärjestelmässa seuralle kertyy bonusta kaikista Cumulus, Rantasipi, Ramada, Holiday Inn Helsinki City Centre ja Garden Court hotelleissa. Seuralla on lisäksi Sporttiklubin kautta majoitus-sopimus Suomen, Tallinnan ja Pietarin Sokos Hotellien ja Radisson Blu Hotellien kanssa. Kun käytät em. paikkojen palveluita ja näytät maksaessasi jäsenetukortteja, kertyy seuralle bonusta. Jos sinulla on oma Ykkösbonus- kortti, ilmoita sen numero liittymislomakkeessa, niin ostoksista kertyy bonusta sekä itsellesi että seurallemme. Hot- Sport-kortti on maksuton. Lisää eduista ja liittymisestä Johanna Heinolta (johanna.heino@kolumbus.fi) Lisätietoja:

18 LÄHETISTÄ KILPAILUNJOHTAJAKSI Lähetistä kilpailunjohtajaksi Teksti ja kuva Christina Nokkala Kuten tunnettua, urheiluseurojen toiminta perustuu lähes kokonaan vapaaehtoistyön va -raan, eikä ÅSK ole tässä suhteessa mikään poikkeus. Kilpailujen läpivieminen edellyttää toimivaa kisaorganisaatiota, jossa tarvitaan uimahallin koosta ja kilpailujen statuksesta riippuen vaihteleva määrä toimitsijoita. Suurin osa toimitsijakaartista koostuu uimarien vanhemmista, mutta myös uimarien sisaruksille löytyy tekemistä. Tuomas kilpailunjohtajana ja Joon lähettäjänä Uittamo Games kisoissa joulukuussa 2011 Tuomas Nokkala aloitti uransa kisatoimitsijana 12- vuotiaana joulukuussa 2001 Uittamo Games - kilpailujen lähettinä. Nuoren miehen kokemuksista ja urasuunnitelmista voi lukea v ilmestyneestä ÅSKpressenin numerosta. Sittemmin Tuomas on opastanut useissa kilpailuissa nuorempiaan lähetin tehtäviin. Kun ikää karttui tarpeeksi, Tuomas osallistui II-luokan tuomarikoulutukseen ja pääsi kisoissa kortillisten toimiin. Tuomas on osallistunut myös kilpailusihteeristön työskentelyyn, pyörittänyt musiikkia sekä ollut kokoamassa ja purkamassa laitteistoja (vrt. kuukauden ÅSKlainen heinäkuu 2006). Tuomas on myös yksi seuran kouluttamista järjestyksenvalvojista, joka on nähty useaan kertaan kuutamouinneissa työkomennuksella. Tuomas on pysynyt uskollisesti mukana Uittamo Games -kisaorganisaatiossa. Tuon taannoisen joulukuun jälkeen hän on ollut mukana kaikissa järjestetyissä UGtapahtumissa, yhteensä 21 kertaa. Viimeisissä Uittamo Games -kisoissa kymmenen vuotta ensimmäisten jälkeen yksi ympyrä sulkeutui, kun Tuomas sai toimia kilpailunjohtajana. Toivottavasti Tuomas kannustaa esimerkillään muitakin uimareiden sisaruksia mukaan seuran toimintaan. Uintiurheilusta voi saada mukavan harrastuksen, vaikka ei itse hyppäisikään altaaseen. 18

19 TORREMOLINOKSEN TERVEISET Leirillä aurinkoisilla rannoilla Alkukesästä allekirjoittaneella tarjottiin mahdollisuutta osallistua Swimming Jyväskylän pitkälle, seitsemän viikkoa kestävälle uintileirille Espanjan Aurinkorannoille Torremolinokseen. Turkulaisista Mister Finland Ossi Oksa oli jo lupautunut lähtemään leirille, joten muutaman jyväskyläläisen kanssa jutusteltuani päätös oli helppo. Majoituin kuuden muun miehen kanssa hulppeassa kolmikerroksisessa, uima-altaalla varustetussa omakotitalossa. Kuulostaa kalliilta, mutta todellisuudessa Jyväskylän velhon Marko Malvelan meille lehtiilmoituksesta bongaama asunto oli todella halpa verrattuna mihinkään hotellimajoitukseen, joissa olen ulkomaanleireillä ollut. Myös tytöt asuivat mukavasti, mutta vähän vaatimattomammin, kaksikerroksisessa rivitaloasunnossa. Kuten olettaa saattaa, tuli leirillä myös uitua. Ns. Jyväskylän mallia on Turussakin kuulopuheiden mukaan ihasteltu ja näin pääsimme Oksan kanssa koittamaan sitä myös käytännössä. Harjoituksemme pyörivät kuuden päivän syklillä (kaksi treenipäivää, yksi puolivapaa rantatreenillä, kaksi treenipäivää, lepopäivä), joka oli todella mielenkiintoinen, mutta arkena vaikea toteuttaa. Uimme vastavalmistuneessa ulkoaltaassa ja olosuhteet olivat muutenkin kurjiin pikkuhalleihin kyllästyneelle todella hulppeat.. Maken treenit olivat perinteiseempään harjoitteluun tottuneelle todella mannaa. Kuten jotkut varmaan tietävätkin, on Make ajanut ryhmäänsä varsin kauas perinteisestä treenaamisesta. Välillä treeni koostui vesipallosta, joskus uimme hyppyaltaan reunoja pitkin brokeneja ja välillä uimme kilpaa palloa kohti kuin päättömät kanat. Toki myös perinteisempiä sarjoja luukuteltiin, mutta pääasia oli, että treeneissä uitiin aina kovaa ja hymyssä suin. Itseä myös miellytti Maken periaate siitä, että vain harvoja uinteja kellotetaan. Treeniajat kun hyvin usein aiheuttavat vain hampaiden kiristystä ja tuhmia sanoja. Vapaa-aika Espanjassa kului kokkaillen, rannalla ollen, elokuvia ja Dexteriä katsellen sekä tietenkin nukkuen. Allekirjoittanut kunnostautui muonittajana enemmän kuin usein, eikä seitsemälle kohtuunälkäiselle urheilijalle kokkaaminen ole ihan mikään pieni juttu. Taktisesti delegoin tiskaamisen muille. Kohokohtia olivat myös koriksen Euroliigan kamppailu Malagan ja Liettuan mestarin välillä, muutamat illanistujaiset sekä kaupungissa järjestetty suuri tivoli/kansanjuhlahässäkkä. Jälkikäteen katsottuna leiri oli mielestäni erittäin onnistunut, yksi parhaista kokemistani. Leirin hedelmät eivät kuitenkaan GP-kisoissa sairauden takia vielä näkyneet, mutta ainakin Ossi onnistui mainiosti. Mutta kuten Makekin leirillä sanoi, jokainen kilpailu vie kohti parempaa suoritusta. Hyviä treenejä kaikille, Samuli Heino 19

20 MASTERS SM-KILPAILUT Masters SM-kilpailut Turussa Aurajoen Uinti ja ÅSK järjestävät yhteistyössä Mastersien SM-kilpailut uudessa, upeassa Impivaaran uimahallissa Vaikka kilpailuihin on vielä aikaa lähes vuosi, ja aikaisempaa kokemusta Masters SM-kilpailujen järjestämisestä löytyy, on järjestelytoimikunta jo aloittanut kilpailujen suunnittelemisen ja kokoontunut pari kertaa syksyn aikana. Järjestelytoimikunnassa on toistaiseksi vain neljä jäsentä, mutta ryhmän kokoa tullaan kasvattamaan mitä lähemmäksi kilpailut tulevat ja jokainen ÅUi:lainen ja ÅSK:lainen pääsee hommiin kun H-hetki koittaa, jotta saadaan vietyä kilpailut kunnialla läpi. Valmistelut on aloitettu neuvottelemalla Turkulaisten hotellien kanssa hintatasoltaan erilaisia vaihtoehtoja kilpailijoiden käyttöön. Valitettavasti Impivaaran läheltä kävelyetäisyydeltä ei löydy hotelleja. Yhteistyöhotelleina tulevat toimimaan keskustassa sijaitsevat Sokos Hotellit Börs ja Seurahuone sekä Cumulus. Lisäksi tarjousta tullaan pyytämään vielä Hostel Turusta. Kilpailujen iltajuhla tullaan todennäköisesti järjestämään tällä kertaa Hotelli Cumuluksen tiloissa. Christina Nokkala vieraili Porin uudessa hallissa syyskuussa jolloin harjoiteltiin ensimmäistä kertaa hallin varustamista kisakuntoon ja testattiin ajanottolaitteita harjoituskilpailujen myötä. Samassa hallissa järjestettiin Mastersien SM-kilpailut Christina toimi kilpailuissa tarkkailijana ja sai paljon hyödyllistä tietoa järjestelytoimikunnan käyttöön. Kilpailujen suunnittelua jatketaan vuoden vaihteen jälkeen kun päästään tutustumaan uuteen halliin, sen kisa-altaaseen, ajanottojärjestelmään, tilankäyttöön kilpailuissa (mm. erien kokoontuminen), valaistukseen, katsomotiloihin ym. Kevään ja kesän 2012 aikana pyritään järjestämään kilpailuja, jotta saadaan rutiinia kisojen järjestämisestä ennen syksyllä uitavia mestaruuskilpailuja.

21 AUSTRALIAN TERVEISET Tervehdys Australiasta! Terveiset kaikille ÅSK:n uimareille ja taustajoukoille toiselta puolelta maapalloa! Lähdin syyskuun lopussa perheeni kanssa Australian itärannikolle Queenslandin Gold Coastille. Se on tunnin matkan päässä Brisbanen miljoonakaupungista etelään ja Sydneystä noin 900 km pohjoiseen. Käyn koulua Merrimac Primary Schoolissa, asun Surfers Paradisella ja treenaan uintia Nerang Swimming Clubissa. Asun ihan meren rannassa, huoneeni ikkunasta näkyy Tyynen valtameren aallot ja valkoista hiekkarantaa on kymmeniä kilometrejä molempiin suuntiin. Talon pihassa on oma pieni uimaallas ja poreallas. Koulun jälkeen käyn aallokossa surffaamassa ja rannalla heittelemässä touch footballia. Surffaaminen ei ole niin helppoa miltä näyttää, mutta olen jo pysynyt kymmenisen sekuntia aallonharjalla laudan päällä seisten. Heti toisena koulupäivänä minut pyydettiin koulun touch football-.joukkueeseen. Touch football on vähän niin kuin rugby-peli, mutta siinä ei saa taklata. Pelaamme koulussa sitä joka välitunti. Kouluun otan aina omat eväät mukaan, siellä ei tarjoilla ruokaa. Kouluvaatteita minun ei tarvitse miettiä, koska minulla on koulupuku, samanlainen kuin kaikilla meidän koululaisilla. Aamuisin ennen koulun alkua ja lauantaiaamuisin eli 6 kertaa viikossa treenaan uintia ulkouima-altaassa Nerangissa. Allas on 25 metrin mittainen. Isäni tuo minut aamuisin klo 5.15 altaalle ja treenit alkavat klo Valmentajani on Uudesta-Seelannista Australiaan tullut John Papuni. Kanssani samassa ryhmässä treenaa eri-ikäisiä tyttöjä ja poikia. Olen saanut kivoja kavereita ja olen oppinut vähän ymmärtämään valmentajan puhetta. Uin kerralla puolitoista tuntia eli treenit loppuvat klo Kerran tai kaksi viikossa meillä on uinnin lisäksi juoksulenkki ja lihaskuntotreeniä. Nostelemme myös painoja. Treenien jälkeen käyn kotona aamupalalla ja lähden pyöräilemään 12 kilometriä kouluun, joka alkaa klo Joka toinen tiistai-ilta uima-altaalla on klubi-ilta. Silloin on oman seuran harjoituskilpailut eli kaikki saavat treenata 2-3 lajia ja tilanne on samanlainen kuin kisoissa. Uintiharjoitteluni tavoitteena täällä Australiassa on päästä joulukuussa uimaan 21

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA nimi kort la aamu la ilta su aamu su ilta Akseli Heino ÅSK - erävoittopalkinnot erävoittajapalkinnot lähetti lähetti Anders Nordquist Aui II #PUUTTUU! käännöstark #PUUTTUU!

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Sääntöseminaari 2016 Tuomarin urapolku. Tervetuloa

Sääntöseminaari 2016 Tuomarin urapolku. Tervetuloa Tuomarin urapolku Tervetuloa Tuomarin urapolku KTR:n ja tuomariklubin yhteisprojekti Tarkoituksena kuvata tuomarin polun eri mahdollisuuksia ja avata eri vaiheet sekä lisätä läpinäkyvyyttä Julkaistu netissä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1. Yleistä 3. 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3. 3. Opiskelu... 5. 3. Valmennus... 7. 4. Tukipalvelut... 7

Sisällysluettelo. 1. Yleistä 3. 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3. 3. Opiskelu... 5. 3. Valmennus... 7. 4. Tukipalvelut... 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sisällysluettelo 1. Yleistä 3 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3 3. Opiskelu... 5 3. Valmennus... 7 4. Tukipalvelut... 7 5. Hallinto ja talous.. 8 6. Tiedottaminen.. 8 2 1.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

# Nimi Synt Seura Aika

# Nimi Synt Seura Aika Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu Syysuinnit Salo Järjestäjä Salon Uimarit ry Allas 25m Kilpailupäivämäärä 27 syyskuu 2014 Laji 1, 50m VU Masters Naiset, Loppukilpailut

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Turun Seudun Urheiluakatemia Avaustilaisuus 8.10.2013

Turun Seudun Urheiluakatemia Avaustilaisuus 8.10.2013 Turun Seudun Urheiluakatemia Avaustilaisuus 8.10.2013 Valtakunnallinen Urheiluakatemiaohjelma Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavan urheiluakatemiaverkoston johtamisesta Suomessa.

Lisätiedot

Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin. Pori International Swimming Classic

Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin. Pori International Swimming Classic Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin Pori International Swimming Classic 25.-26.5.2019 Porin uimaseura kutsuu liittosi tai seurasi ensimmäiseen Pori International Swimming Classic

Lisätiedot

Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä. Ilja Syrjä

Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä. Ilja Syrjä Palkinnot Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä Ilja Syrjä Tsemppipalkinnot Emmin ryhmä Venla Björkholm Tsemppipalkinnot Laurin ryhmä Emmi Tamminiemi Tsemppipalkinnot Krisse 2 -ryhmä Ella Ekman Tsemppipalkinnot

Lisätiedot

Toisen asteen urheiluoppilaitoshaku. Suomen Olympiakomitea ry

Toisen asteen urheiluoppilaitoshaku. Suomen Olympiakomitea ry Toisen asteen urheiluoppilaitoshaku Suomen Olympiakomitea ry Sisällys 1. Kenelle urheiluoppilaitos sopii? 2. Miten urheilija voi hyötyä urheiluoppilaitoksesta? 3. Mihin urheiluoppilaitokseen urheilijan

Lisätiedot

HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA

HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA LISÄÄ LIIKUNTAA PÄIVÄÄN JA VIIKKOON VANHEMMAT UIVAT UI KESÄKSI KUNTOON - KAMPANJAN MERKEISSÄ KUUKAUDEN AJAN, TAVOITELLEN VESILIIKUNTAMINUUTTEJA

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

huippu-urheilunmuutos.fi

huippu-urheilunmuutos.fi Urheilun ja opiskelun yhdistäminen Urheilijan opintopolku Korkea-aste Yliopistot Ammattikorkeakoulut Toinen aste Lukiot Ammattioppilaitokset Peruskoulu Yläkoulut Alakoulut Alakoulut Monipuolinen ja laadukas

Lisätiedot

Urheilun ja opiskelun yhdistäminen Oulun seudun ammattiopisto. Antti Puotiniemi Antti Hara

Urheilun ja opiskelun yhdistäminen Oulun seudun ammattiopisto. Antti Puotiniemi Antti Hara Urheilun ja opiskelun yhdistäminen Oulun seudun ammattiopisto Antti Puotiniemi Antti Hara Urheilu OSAOn arjessa OSAO, 12 yksikköä, 11 600 opiskelijaa, henkilökuntaa n. 1000 OSAO on ollut aktiivisesti mukana

Lisätiedot

Strategia 2014-2017 Versio 1.0

Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN!

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN! Juttusarja Nuorten SM-hallit, ennakot TULEVAISUUDEN YU-SANKARIT LIIKUNTAMYLLYSSÄ 5.-6.3.2016 NUORTEN SM-HALLLIT... SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN! Urheilija: Saga Andersson N16 (-00) Seura:

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X Kilpailutyöryhmä 3/2018 Aika: 30.3.2018 Paikka: Sähköpostikokous Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X jäsen Krister Fogelberg X X

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Grand Prix kilpailuma a ra ykset

Grand Prix kilpailuma a ra ykset Grand Prix kilpailuma a ra ykset 11.9.2014 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE Jaoston terveiset; SalPa taitoluistelun kausi on käynnissä The Swans-logon alla. Kausi on taitoluistelujaoston 40-vuosi. Jaosto on perustettu 1978. Tervetuloa

Lisätiedot

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA!

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! Yhteishaku 1.-19.3.2010 HALUATKO HUIPPU-URHEILIJAKSI? Kuortaneen lukio ja Kuortaneen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa

Lisätiedot

7-luokka Ari-Matti 2015

7-luokka Ari-Matti 2015 7-luokka Muutos siirryttäessä yläkouluun Vastuu omasta opiskelusta! Välineet Myöhästelyt Yhteys aineenopettajaan jos kysyttävää ko. aineesta Useita opettajia Luokanvalvoja hoitaa Poissaolot Oppilaan Wilma

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli

Lisätiedot

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä Kuvat: Kotkan kaupunki KOTKA Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä itään puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Kotka on Kymijoen ja meren yhdyskohtaan

Lisätiedot

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE!

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI 8. 13.6.2012 ROLLO UINNIT 8. 10.6.2012 TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! PUS PoPy Suomen Uimaliitto KU PTU 2 Rollo leirin yhteystiedot: Minna

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA 14.-16.9. ALKUSANAT 1 LEIRIVARUSTEET 1 LEIRIMAKSU 1 PALUUKYYTI 1 LEIRILÄISET 2 LEIRIOHJELMA 3 LEIRIN PELISÄÄNNÖT 4 ALKUSANAT Hei kaikki reippaat leirille lähtijät! Tervetuloa

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Grand Prix kilpailuma a ra ykset

Grand Prix kilpailuma a ra ykset Grand Prix kilpailuma a ra ykset 12.9.2013 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...

Lisätiedot

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016 10.1.2014 Liittohallituksen päätös Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016 Suomen Uimaliiton arvokilpailujen valintajärjestelmästä ja -kriteereistä päättää liittohallitus huippu-uintiurheilun

Lisätiedot

VeUs-lajien tulokset. SeUi-58 Allas. 25m Kilpailupäivämäärä 27.-29.11.2015

VeUs-lajien tulokset. SeUi-58 Allas. 25m Kilpailupäivämäärä 27.-29.11.2015 VeUs-lajien tulokset Kilpailu LRIKM loppukilpailut 2015 Kilpailun paikkakunta Seinäjoki Järjestäjä SeUi-58 Allas 25m Kilpailupäivämäärä 27.-29.11.2015 VeUs-lajien tulokset keltaisella pohjalla Laji 9,

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

1. Toiminnan yleiskuvaus

1. Toiminnan yleiskuvaus TOIMINTAKERTOMUS 2009 Sisällysluettelo 1. Toiminnan yleiskuvaus 3 2. Urheilijamäärät 2009... 4 3. Menestyneitä urheilijoita 2009... 4 4. Opiskelu... 5 5. Valmennus.... 6 6. Tukipalvelut... 6 7. Hallinto...

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian yläkouluverkoston opinto-ohjaajien tapaaminen Urheilumuseo, Olympiastadion 6.10.2015

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian yläkouluverkoston opinto-ohjaajien tapaaminen Urheilumuseo, Olympiastadion 6.10.2015 Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian yläkouluverkoston opinto-ohjaajien tapaaminen Urheilumuseo, Olympiastadion 6.10.2015 Ohjelma 13:00 Tilaisuuden avaus 13:10 Pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa Kausi 2017-2018 Uintiurheilu Cetuksessa Cetuksessa kilpaurheillaan kaikissa uintiurheilulajeissa: uinnissa, taitouinnissa, vesipallossa ja uimahypyissä. Kilpaurheilullisesti

Lisätiedot

NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ

NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ Miksi koulun toimintakulttuuria pitää liikunnallistaa? Koko koulun toimintakulttuurin kehittyminen liikunnallisemmaksi Oppilashuollollinen näkökulma nuoren urheilijan tukemiseen

Lisätiedot

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 UINNIN MESTARUUSKILPAILU- JA IKÄKAUSISÄÄNNÖT

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 UINNIN MESTARUUSKILPAILU- JA IKÄKAUSISÄÄNNÖT 27.5.2014 UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 UINNIN MESTARUUSKILPAILU- JA IKÄKAUSISÄÄNNÖT 2 Uinnin mestaruuskilpailut 1 SUOMEN UIMALIITON MESTARUUSKILPAILUSÄÄNNÖT 1 Mestaruuskilpailut uinnissa Mestaruuskilpailuja

Lisätiedot

Turun Seudun Urheiluakatemia. YLEISESITTELY joulukuu 2013

Turun Seudun Urheiluakatemia. YLEISESITTELY joulukuu 2013 Turun Seudun Urheiluakatemia YLEISESITTELY joulukuu 2013 Urheiluakatemiaohjelma Tiivistelmä 21 urheiluakatemiaa Suomessa, Turku 2. suurin kaikilla mittareilla (valm. ja urh, määrä, budjetti jne) TSUA kovassa

Lisätiedot

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013-2017 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013-2017 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI 29.4.2015 UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013-2017 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI 2 Masters-uinti ja masters-avovesiuinti Näissä säännöissä käytetään seuraavia FINA:n sääntöjen mukaisia lyhennyksiä:

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri

Lisätiedot

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa?

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa? Hei UiTalainen, Seura kartoitti toimivuuttaan Oman seuran analyysillä johon vanhemmat, valmentajat ja muut seuratoimijat pääsivät vastaamaan. Kysely oli valtakunnallinen liikunnan kattojärjestö Valon tekemä.

Lisätiedot

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi Jari Lämsä KIHU Työn asemointi Oleellinen havainto on se, että työryhmä ei sinänsä ole keksinyt toimenpideluetteloon mitään uutta, vaikka vision ja nykytilan analysointi

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Tikkurilan Taitoluisteluklubi 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana Ice Melody Ice Sympathy Ice melody Luistelukoulu/ Timantit Ice Sympathy Luistelukoulu

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

URHEILUAKATEMIATOIMINNAN OHJEISTO, SUOMEN OLYMPIAKOMITEA

URHEILUAKATEMIATOIMINNAN OHJEISTO, SUOMEN OLYMPIAKOMITEA URHEILUAKATEMIA ON PAIKALLINEN JA SEUDULLINEN YHTEISTYÖVERKOSTO, JOSSA OPPILAITOKSET, SEURAT, URHEILUORGANISAATIOT, KUNTAYHTEISÖT SEKÄ ERILAISET ASIANTUNTIJAPALVELUJEN TUOTTAJAT TYÖSKENTELEVÄT YHDESSÄ

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku

Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku Kempeleen Pyrintö - Uinti 0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). 0 Uintitoiminta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 Ringettekoulu F E D C B 2. Vastaaja isä 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille

Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2009 2012 1. Valintajärjestelmän yleisperiaatteet Tämä päätös koskee valintoja MM- (ei nuorten) ja EM-kilpailuihin uinnissa, uimahypyissä ja

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) 127 Kaupunginhallitukselle annettava lausunto koskien Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean kutsua Urhea-säätiön perustajaksi HEL 2012-008331 T 00 01 06 Päätös

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 YLEISTÄ Seinäjoen Uimarit -58 ry toiminta ja harrastajamäärät ovat vakiintuneet viimeisten parin vuoden aikana. Jäsen määrä tällä hetkellä on 245 (350) henkilöä, koostuen

Lisätiedot

Tavoitteena yhdistää opiskelu ja alppihiihtovalmennus tehokkaasti - Toiminut 23 vuotta eli vuodesta Suomen ensimmäinen alppikoulu - Osana Ski

Tavoitteena yhdistää opiskelu ja alppihiihtovalmennus tehokkaasti - Toiminut 23 vuotta eli vuodesta Suomen ensimmäinen alppikoulu - Osana Ski TAHKON ALPPIKOULU Tavoitteena yhdistää opiskelu ja alppihiihtovalmennus tehokkaasti - Toiminut 23 vuotta eli vuodesta 1994 - Suomen ensimmäinen alppikoulu - Osana Ski Sport Finlandin virallista alppivalmennusjärjestelmää,

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS KOULU JA OPISKELU

VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS KOULU JA OPISKELU VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS KOULU JA OPISKELU VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS Valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa. Yksi leiritystä toteuttavista

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina EDELLINEN PÄIVÄ: pitää syödä hyvin, että jaksaa. KARKIT JA NAPOSTELTAVA OLISI SYYTÄ JÄTTÄÄ POIS. Hyvä tapa varsinkin ennen pääkisoja, on aloittaa

Lisätiedot