Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisusarja 27. Kerttu Vesterinen (toim.) Kiitos kysymyksestä

Transkriptio

1

2 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisusarja 27 Kerttu Vesterinen (toim.) Kiitos kysymyksestä Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Rovaniemi 2007

3 Julkaisija: Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin toimintayksikkö Myllärintie 35, Rovaniemi Puh. (016) , fax. (016) Oy SEVENPRINT Ltd Rovaniemi 2007 ISSN ISBN

4 SISÄLLYS ESIPUHE...5 MERKINTÖJÄ SOSIAALITYÖN ASIANTUNTIJUUDESTA...6 Anneli Pohjola VERKKOKONSULTAATIO ASIANTUNTIJATUKENA...19 Kerttu Vesterinen LUOTTAMUS VERKKOKONSULTOINNIN EDELLYTYKSENÄ JA SEURAUKSENA...39 Kari Matela KONSULTAATIO OSANA JURIDISTA OHJAUSTA...44 Keijo Mattila VAMMAISPALVELUJEN KONSULTAATIO OHJAUSTA, VALVONTAA VAIKO TYÖN KEHITTÄMISTÄ?...54 Maija Pelkonen IKÄÄNTYVÄN OIKEUS SAADA PALVELUA TAI KIELTÄYTYÄ TARJOTUSTA PALVELUSTA...67 Anja Karvonen-Kälkäjä VERKKOKONSULTAATIOPALVELUA KEHITTÄMÄSSÄ...80 Arja Kilpeläinen, Maria Martin & Maarit Pirttijärvi PAIKALLISUUDEN MERKITYS AMMATTILAISTEN VÄLISESSÄ VERKKOKONSULTAATIOSSA...94 Kaisa Kostamo-Pääkkö LÄHTEET KIRJOITTAJAT...119

5

6 5 ESIPUHE Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen Lapin toimintayksikkö käyttöönotti vuonna 2003 verkkokonsultaatiopalvelun 1, joka välittää sosiaalialan erityisosaamista kentän ammattilaisten tueksi. Keksintö rakennettiin Pohjois-Suomen sosiaalialan ammattilaisten pysyväksi tueksi. Sosiaalikollegan konsultaatiopalvelut annetaan tietosuojatusti Internetin kautta. Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan sosiaalialan työntekijät ja heidän asiakkaansa voivat konsultoida asiantuntijaryhmiä lastensuojeluun, lakiasioihin, päihdetyöhön, toimeentuloturvaan, vammaispalveluun ja varhaiskasvatukseen liittyvissä kysymyksissä. Vammaispalvelun osalta palvellaan myös Keski- Suomea. Neljän vuoden aikana on vastattu 316 konsultaatiokysymykseen. Kiitos sosiaalialan työntekijöille vaikeista kysymyksistä! Niiden pohjalta muotoutui verkkokonsultaatiotoiminta. Kiitos kuuluu myös teille, jotka konsultteina ryhdyitte yhteistyöhön ja talkoisiin: verkkokonsultointiin, jossa oma asiantuntemus altistetaan kollegojen kriittiselle tarkastelulle. Kiitos keskusteluista ja vastauksista! Tämä julkaisu osoittaa hyvää ja toimivaa tapaa saada vuoropuhelua käytännön, osaamiskeskuksen, lääninhallinnon ja yliopiston kesken. Kiitämme teitä verkkokonsultaatioilmiön tutkijoita tämän teoksen toteuttamisesta! Kiitos myös valtakunnalliselle ekonsultaatiohankkeelle, jonka yhteydessä kävimme rikasta keskustelua konsultaatiopalveluiden kehittämisestä sosiaalialalla. Toivomme julkaisun antavan virikkeitä ja innostavan meitä kaikkia jatkamaan konsultaatiopalvelujen käyttöä ja kehittämistä tapahtuu se sitten valtakunnallisesti tai paikallisesti. Rovaniemellä ja Muoniossa Kaisa Kostamo-Pääkkö Kerttu Vesterinen 1

7 6 MERKINTÖJÄ SOSIAALITYÖN ASIANTUNTIJUUDESTA Anneli Pohjola 1 Liikkuvat sosiaaliset ongelmat 2 Sosiaalityön osaaminen ja työorientaatiot 3 Tietäminen asiantuntijuuden ytimessä 4 Asiantuntijuuden ulottuvuuksia 5 Asiantutkijuus 1 Liikkuvat sosiaaliset ongelmat Sosiaalityötä on luonnehdittu muutostyöksi. Se toimii muuttuvien sosiaalisten ongelmien kentässä pyrkien näiden ristipaineessa tuottamaan tavoitteellista muutosta asiakkaiden elämisen mahdollisuuksiin ja elämäntilanteisiin. Siten sosiaalityön lähtökohtana ja yhteiskunnallisena tilauksena on muuttuva sosiaalinen toimintaympäristö, ja työn kohteena on muutoksen tuottaminen. Voi sanoa, että sosiaalityö elää muutoksessa ja muutoksesta. Lähtökohta asettaa työn hallinnalle sosiaalityössä suuria vaatimuksia. Sosiaalityön toimintakenttä on lisäksi hyvin laaja. Se kattaa ihmisen elämän vauvasta vaariin kaikkine ongelmatilanteineen. Asiantuntemusta tarvitaan niin ihmisen kehityksestä, arkielämän sujuvuudesta, perheiden hyvinvoinnista, yhteisöllisyyden muodoista kuin yksinäisyydestä tai syrjäytymisestä. Työn edellytyksenä on tuntea ne erilaiset sosiaaliset ongelmat, joita yhteiskunnassa kaikkineen muodostuu. Tämä pohjautuu yhteiskunnalliseen tietoon erilaisten rakenteiden, toimintajärjestelmien ja instituutioiden muotoutumisen periaatteista. Asiakkaiden auttamiseksi tulee hallita sosiaaliturvan, palvelujärjestelmän kokonaisuuden sekä sosiaalilainsäädännön sisällöt. Asiantuntemuksen alueet vaihtelevat siten yksilöllisestä yhteiskunnalliseen, arkielämän jäsentymisestä sosiaalipoliittisiin järjestelmiin ja lainsäädännön periaatteista sosiaalisten ongelmien kokonaiskirjoon. Lisämausteina työssä ovat näissä tapahtuvan muuttumisen lisäksi sosiaalityön arvot ja ammatin eettiset periaat-

8 teet. Ne pohjautuvat näkemykselle, että sosiaalityö saa oikeutuksensa asiakkailtaan. Tehtävänä on saada kaikki monialainen osaaminen asiakkaiden käyttöön heidän tilanteidensa tukemiseksi. Kun yhtälöön lisätään sosiaalisten ongelmien jatkuva muuttuminen, tulee työn haastavuus entistä paljaammin näkyviin. On alettu puhua ilkeistä sosiaalisista ongelmista, millä luonnehditaan ongelmien vaikeutumista ja monimutkaistumista yhteiskunnallisessa rakennemuutoksessa. Aikoinaan sosiaalipolitiikan haasteeksi esitetty sosiaalinen kysymys ei enää näyttäydy yksikössä, eikä selkeärajaisilla toimenpiteillä kohdattavana. Sosiaaliset ongelmat ovat yhä enemmän moneen suuntaan kietoutuneita, epätarkkarajaisia ja kerrostuneita, jolloin niihin on aikaisempaa vaikeampi saada otetta. Niiden kanssa työskentely vaatii entistä vahvempaa asiantuntijuutta. Tarkastelen artikkelissani sosiaalityön asiantuntemuksen jäsentymisen kysymyksiä näiden laajenevien ja monimutkaistuvien työn reunaehtojen haastamina. Pohdin erilaisia osaamisen, tietämisen ja asiantuntijuuden paikantumisia työn eriytyvässä kentässä. Tekstini tarkoituksena on antaa viitteitä niille asiantuntijuuden tukemisen mahdollisuuksille, joihin esimerkiksi vertaiskonsultaatiolla voidaan luoda uusia ulottuvuuksia. 7 2 Sosiaalityön osaaminen ja työorientaatiot Sosiaalityöstä käydylle keskustelulle on ollut tyypillistä tietynlainen myyttisyys, mikä on erottunut vaikeutena tiivistää työn kokonaisuutta selkeästi määritellyksi ja samalla kuvata pelkistäen työssä tarvittavaa osaamista. Myyttisyyttä on lisännyt runsas keskustelu sosiaalityön tiedosta hiljaisena tietona tai kokemuksellisuutena, jota on hankala sanoittaa ja tuoda näkyväksi. Keskusteluun on lisäksi ilman lähdekritiikkiä, kaukaa sosiaalityön alkuhistoriasta tuotu ajatus, jonka mukaan sosiaalityö ei olisi kehittynyt professioksi, jolla olisi omat työn kohteensa, menetelmänsä ja tietoperustansa. Toisena näkökulmana on ollut postmodernin irrallisuuden huumassa julistaa professioiden kuolemaa. Tuloksena on ollut se, että näkymätön ja hiljainen asiantuntemus ei ole näyttäy-

9 8 tynyt kovin vakuuttavana, tai koko sosiaalityön asiantuntijuutta on kyseenalaistettu. Valtakunnallisen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnetin (2003) määritelmän mukaan Sosiaalityöllä tarkoitetaan sosiaalityöntekijän yliopistokoulutuksen saaneen ammattihenkilön toimintaa, joka perustuu tieteellisesti tutkittuun tietoon, ammatillistieteelliseen osaamiseen ja sosiaalityön eettisiin periaatteisiin. Sosiaalityöllä vahvistetaan hyvinvointia edistäviä olosuhteita, yhteisöjen toimivuutta sekä yksilöiden toimintakykyisyyttä. Työ on yksilöiden, perheiden, ryhmien ja yhteisöjen sosiaalisten ongelmien tilannearviointiin ja ratkaisuprosesseihin perustuvaa muutostyötä, joka tukee ihmisten selviytymistä. Määrittely kuvaa sosiaalityön perustehtäviä ja samalla sen monitasoisuutta ja eettistä vastuuta. Tehtävät edellyttävät monisuuntaista ammatillista ja tieteellistä osaamista. Ulla-Maija Rantalaiho (2005) on tiivistänyt sosiaalityön sisällöllisen osaamisen alueet seitsemään toistensa kanssa vuorovaikutuksessa toteutuvaan pääluokkaan: 1) Yhteiskunnallisen toimintaympäristön ymmärtämiseen liittyvä yhteiskuntatieteellinen osaaminen 2) Palvelujärjestelmään kietoutuva resurssiosaaminen 3) Kehittämistä mahdollistava innovaatio-osaaminen 4) Tiedontuotantoon liittyvä tutkimuksellinen osaaminen 5) Kommunikaatiota ja yhteistoimintaa rakentava vuorovaikutusosaaminen 6) Ihmisarvoon, oikeudenmukaisuuteen ja eettisyyteen sitoutuva arvo-osaaminen 7) Sosiaalityön työorientaatioihin ja työprosesseihin suuntautuva metodinen osaaminen Näiden työn sisällöllisten osaamisalueiden lisäksi sosiaalityöntekijältä edellytetään (mt.) omaan oppimiseen, kehittymiseen ja ammatillisuuteen liittyvää henkilökohtaista osaamista. Sosiaalityössä tavoitellaan myös sellaista asiantuntijuutta, jossa kyetään muuttuvissa olosuhteissa vastaamaan sekä nykyisiin että tuleviin haasteisiin tietoisilla ja eettisillä valinnoilla kriittistä reflektiivisyyttä hyödyntäen. Kun palveluprosessit muuttuvat, uudeksi

10 osaamisalueeksi on aikaisempaa vahvemmin nousemassa myös johtaminen (Sarvimäki & Siltaniemi 2007) sekä siihen olennaisesti kytkeytyen hallinnon ja talouden osaaminen. Australialaiset sosiaalityön tutkijat (Fook ym. 2000) ovat empiiristen tutkimustensa perusteella päätyneet huomattavasti pelkistetympään näkemykseen sosiaalityön asiantuntijuuden ulottuvuuksista: 1) Sisällöllinen tieto (substantial) 2) Toiminnallinen tieto (procedural) 3) Taidot 4) Arvot 5) Kontekstuaalisuus 6) Reflektiivisyys 7) Laaja-alainen visio 8) Joustavuus 9) Tiedontuotantoon liittyvä tutkimuksellinen teorian käyttö 10) Tilannesuuntautuminen (approach) 11) Ammatillinen tarkastelukulma Heidän tuloksissaan asiantuntijuuden kokonaisuudessa korostuvat tietoperusta, taidollisuus, eettisyys, paikka- ja tilanneanalyysi sekä henkilökohtainen ja ammatillinen näkemyksellisyys. Osaamisalueiden yhteisinä teemoina ovat erityisesti sosiaaliseen kietoutuva asiantuntemus sekä voimakas eettinen ja henkilökohtainen eetos. Sosiaalityöntekijä on sosiaalisten ilmiöiden asiantuntija. Tämä erottuu myös niissä sosiaalityön työorientaatioissa, jotka Sosiaalityön neuvottelukunta (Karjalainen & Sarvimäki 2005) on pelkistänyt: ehkäisevä työ ja varhainen puuttuminen, kuntouttava sosiaalityö, yhteisösosiaalityö sekä rakenteellinen sosiaalityö. Työorientaatiot realisoituvat käytännössä joko 1) ilmiöpohjaisesti esimerkiksi vammaistyönä, mielenterveystyönä, päihdetyönä ja kulttuurisena sosiaalityönä, tai suuntautuvat 2) ikä- tai väestöryhmäpohjaisesti lapsi- ja perhesosiaalityönä, nuorisososiaalityönä, aikuissosiaalityönä tai gerontologisena sosiaalityönä. Yhteistä on ihmisten auttaminen ja tukeminen elämän ongelmissa sosiaalityön välineillä. Konsultaatiolle tilauksen tuottavat, näennäisesti yksittäisiltä ratkaisuongelmilta vaikuttavat tilanteet kietoutuvat osaamisen 9

11 10 monille alueille samanaikaisesti. Usein ne edellyttävät tietämistä ammatin lähtökohdista sisältäpäin ja syvemmälle menevää tulkintaa sosiaalityön mahdollisuuksista. Niissä tarvitaan jonkin tietyn työorientaation erityisosaamista ja käytettävän tiedon tarkoituksenmukaista soveltamista. Perinteisesti konsultaatio on nähty oman työn ulkopuolisen tiedon alueelta, toisen ammatin osaajalta haettuna vastauksena akuuttiin rajattuun kysymykseen. Silloin sosiaalityön viitekehystä on vahvistettu tai osaksi myös haettu esimerkiksi juridisesta, psykiatrisesta, psykologisesta tai lääketieteellisestä osaamisesta. Tarvittavan paremman tietäjän tai erityistietäjän on oletettu löytyvän ammattialueen ulkopuolelta tulevan tiedon piiristä. Sosiaalityön rooli on näissä tilanteissa saattanut pelkistyä vaikeasti hallittavien tilanteiden kuvailuun. Niiden käsitteellistämiseen ja tulkintaan liittyvän tiedon on katsottu olevan muiden ammattien hallussa. Asetelma on tuonut yhteistyöhön merkittäviä valta- ja hierarkiasuhteita, joissa asiantuntemus on rakentunut vertikaalisesti. Sosiaalityön monimutkaistuessa ja tehtävien eriytyessä konsultaatiotarve nousee kuitenkin yhä useammin ammatin oman sisäisen tietämisen soveltamisesta. Vahvuudeksi tulee silloin yhteisen ymmärryksen etsiminen suoran ohjeen sijaan. Tämä antaa tilauksen ammatilliselle vertaiskonsultaatiolle, jossa tukea antavaa asiantuntemusta haetaan vertikaalisen ja hierarkkisen osaamisen sijasta horisontaalisesti omilta kollegoilta. 3 Tietäminen asiantuntijuuden ytimessä Keskeiseksi nousee kysymys tietämisestä ja siitä, mitä tietoa, mistä ja millaisilta tietäjiltä ollaan hakemassa. Pohdittavaksi tulee, mitä tiedolla eri yhteyksissä tarkoitetaan sekä millaisiin tiedonintresseihin tietämisen lähtökohdat kiinnittyvät. Tietoa on mahdollista lähestyä monista eri näkökulmista, jolloin sen muotoja voivat olla esimerkiksi: virallinen ja epävirallinen tieto, fakta- tai täsmätieto, teoreettinen ja tutkimustieto, kokemus- tai hiljainen tieto, toinen tieto ja vastatieto (esim. Hänninen ym. 2006). Monialaisessa sosiaalityön osaamisessa asiantuntijuus rakentuu useanlaisten tietämisen muotojen arviointiin. Muuttuvassa toimintaympäristös-

12 sä on yhä vaikeampi tavoittaa tilanteisiin valmiiksi sovellettua tietoa. Tietämisen tuskan kanssa on usein kamppailtava työn haasteissa henkilökohtaisesti, mikä nostaa tarpeen vuorovaikutteiseen tietämiseen yhdessä toisten osaajien kanssa. Myös työhön orientoituminen voi vaihdella suuresti. Toisaalta omaa toiminta-aluetta saatetaan rajata mahdollisimman pitkälle. Hanna Sellergren (2007) kuvaa tällaista suhdetta työhön selkeärajaisena asiantuntijuutena, jota kapeimmillaan luonnehtii yksilökohtainen, auktorisoitu ja sektorikohtainen ote. Oman rajatun alueen ulkopuolisia asioita ei tarvitse tietää, vaan ne voidaan siirtää muiden hoidettavaksi. Tietäjiä haetaan useissa tilanteissa kauempaa ulkopuolelta. Toisenlainen vaihtoehto on tulkintakehyksen laajentaminen, jolloin asiantuntijuus näyttäytyy yhteyksissä syntyvänä, tilannearviointiin perustuvana ja vuorovaikutteisena. Tietäminen ja vastuunottaminen otetaan haasteina, ja asiantuntijuus avataan hakemalla omalle tietämiselle tukea toimintaverkostosta. Suhde työhön vaihtelee merkittävästi myös omaksuttujen tiedonintressien pohjalta. Jürgen Habermasin (1987) jo klassinen ryhmittely auttaa ymmärtämään erilaisia orientaatioita työssä sovellettavaan tietämiseen. Praktinen tiedonintressi korostaa käytännön täsmä- ja välinetiedon merkitystä. Tilanteista selviytymiseen haetaan faktoja, lakipykäliä tai muita suoria, teknisluonteisia ratkaisuja tukevia tietoja. Perinteinen käsitys konsultaatiosta on nojannut pitkälti tämän tyyppisten käytännön suorien neuvojen hakemiseen vertikaalisesti erityistietoa omaavilta, usein muiden ammattiryhmien edustajilta. Hermeneuttinen tiedonintressi haastaa monimutkaisten tilanteiden ymmärtämiseen ja sitä kautta uusien tulkintojen etsimiseen. Avuksi tarvitaan myös teoreettista tietoa ilmiöiden käsitteellistämiseksi ja niiden suhteiden jäsentämiseksi. Työn ongelmakohtiin halutaan porautua syvemmälle. Konsultaatiota haetaan omien tulkintojen rakentamisen tueksi sekä vuorovaikutteiseen tilanteiden erittelyyn tietoa vaihtaen myös horisontaalisesti. Kriittis-emansipatorinen tiedonintressi asettaa tiedon perusteineen arvioitavaksi. Ymmärtäminen ei riitä, vaan tarvitaan tiedon lähtökohtien, merkitysten ja seurausten arviointia. Tieto ei ole neutraalia ja viatonta. Kriittinen suhde tietoon merkitsee vaihtoehtoisten toimintatapojen hakemista ja tiedon sovellusten luovaa ra- 11

13 12 kentamista työn kehittämiseksi. Käyttöön on usein tarpeen ottaa myös marginaalissa olevien ihmisten toinen tieto sekä toisintoimimista tukeva vastatieto. Konsultaatio voi kutoutua neuvottelevaksi prosessiksi työn kohdeilmiön erilaisista kohtaamisen mahdollisuuksista ja eri valintojen seurauksista. Monimutkaistuvissa työn prosesseissa tarvitaan monentyyppistä tietoa. Perinteisesti sosiaalityön tietoa on luonnehdittu dikotomisesti käytännön kokemukseen perustuvana tietona tai tieteeseen ja tutkimukseen pohjautuvana teoreettisena tietona. Kahtiajaolla on vahvistettu käytännön ja teorian vastakohtaisuuden ja erillisyyden ajatusta. Tieto on kuitenkin moniulotteista, kerroksellista ja prosessimaista, jolloin eri tiedon lajit kietoutuvat sisäkkäin ja ovat suhteessa toisiinsa. Tietoa rakentuu ja toteutuu sekä sitä sovelletaan ja tuotetaan sosiaalisissa yhteyksissä. Se jäsentyy sisäistämisen ja ulkoistamisen vuorovaikutuksellisissa prosesseissa, joita käytännön toiminta ja teoreettinen tieto muokkaavat yhdessä ja luovat erilaisia tiedon lajeja ilman, että kumpikaan on ylivertainen toiseensa nähden. Prosessimaisuus koskee sosiaalityössä myös paljon esillä ollutta myyttistä hiljaista tietoa, joksi Michael Polanyin (1967) käsite tacit knowledge on käännetty (Koivunen 1997). Käännös antaa käsitteelle vinouttavan näkymättömyyden leiman. Hiljainen tieto on myös varsin yksipuolisesti nähty sisäisenä kokemustietona. Se ei ole puhtaasti kumpaakaan näistä. Kyseessä on sanoittamaton, formuloimaton tiedon muoto, joka on suodattunut erilaisista tiedon lajeista ja varastoitunut kantajaansa. Se on kokemuksen, uskomusten, mielikuvien ja teoreettisesti opitun pohjalta muotoutunutta osaamista ja ammattitaitoa. Myöskään toisinpäin tarkasteltuna kaikki kokemustieto ei ole hiljaista tietoa, vaan kokemukseen imeytyy myös asenteita, ennakkoluuloja ja rutiineja. Hiljainen tieto tulee näkyviin intuitiivisesti toiminnassa ja valinnoissa, vaikka sitä ei välttämättä kyetä perustelemaan. Ammatillisessa toiminnassa se voi olla hyvinkin kantaaottavaa tietoa, jota konsultaation tai työnohjauksen tuella on mahdollista saada myös sanoitettua. Hiljainen tieto on muotiterminä ollut paljon esillä, mutta se on vain yksi sosiaalityön käyttämän tiedon laji. Toinen muotikäsite on jo pitkään ollut reflektiivinen tieto. Se on usein ymmärretty kokemuksen, opitun tiedon ja vaihtoehtoisten toimintamahdolli-

14 suuksien kriittiseksi haltuun ottamiseksi. Todellisuudessa se kattaa laajasti sisäänsä henkilökohtaisen lisäksi myös ammattikäytäntöjä ja yhteiskunnallisia toimintakäytäntöjä koskevia tiedon alueita. Sen soveltamiseen liittyy kysyvä ja tutkiva suhde todellisuuteen, jotka muokkaavat myös aktiivista asiantuntijuutta. Sosiaalityön asiantuntijuudessa tulisi aikaisempaa enemmän nostaa esille kontekstuaalisen tiedon merkitys. Sosiaalityö on toimintaa sosiaalisissa tilanneyhteyksissä, joissa tavoitteena on jäsentää kokonaisvaltaisesti toimintakontekstin kokonaisuus ja keskenään kietoutuneet osatekijät. Tieto rakentuu olosuhdetietoon ja toimintayhteyksiin kytkeytyen suhteessa aikaan, paikkaan, kulttuuriin, yhteisöihin ja vuorovaikutukseen. Asiantuntijuus pohjautuu kykyyn yhdistää monia tietoperustoja kokonaisuudeksi. Esimerkeiksi voi nostaa erityisesti tutkivaan työotteeseen rakentuvan reflektiivisen tiedon, asiakkailta opittavan toisen tiedon ja vaihtoehtoja hakevan vastatiedon. Erityisen haastavaa tiedon muotojen yhdistäminen on niissä sosiaalityön tilanteissa, joissa mikään toiminnan vaihtoehto ei tunnu hyvältä, tai hyvää tai oikeaa ratkaisua ei edes ole löydettävissä (Sellergren 2007). Silloin vertaispohdinnoilla on korvaamaton arvo Asiantuntijuuden ulottuvuuksia Asiantuntijuuden keskeiset toiminnalliset taustat ovat tiede, professio ja instituutio. Työtä tehdään tiedon, ammatillisen osaamisen ja organisaation muodostamien toimintayhteyksien mahdollistamina. Mukaan kytkeytyy valtaa ja vastuuta, yhteiskunta- ja ihmiskäsityksen punnitsemista, eettisiä velvoitteita sekä yhteistyösuhteita. Sosiaalityössä keskustellaan usein lisäksi erityisosaamisen ja erityisasiantuntijuuden tarpeista ammatillisen perusosaamisen ohella. Asiantuntijuus on monessa suhteessa liikkuva ja useita ulottuvuuksia sisältävä käsite. Asiantuntijuutta voidaan lähestyä monelta suunnalta. Sen etuliitteeksi asetetaan eri yhteyksissä ilmaisuja avoin tai suljettu, ammatillinen ja erityinen, tiedostava, tulkitseva tai tutkiva sekä jaettu ja dialoginen. Näillä halutaan tehdä näkyväksi, että asiantuntijuudessa on aina kysymys jostain erityises-

15 14 tä toiminnallisesta suhteesta. Siihen liittyy odotuksia toisiin toimijoiden, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden suuntaan avautuvasta ammatillisesta osaamisesta, joka perustuu punnittuun tiedon ja tilanteiden hallintaan sekä osaamisen jakamiseen. Tietämisen osalta sosiaalityössä korostuu sosiaaliseen liittyvä osaaminen. Keskeistä työssä on ihmisten elämäntilanteita säätelevän arjen monien ulottuvuuksien asiantuntijuus. Sosiaalityötä on luonnehdittu ihmisten arkielämän normaalisuutta, sujuvuutta ja jatkuvuutta ylläpitäväksi ammatiksi (Karvinen 1996, 33 35). Se toimii ihmisten sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä sosiaalisten olosuhteiden ja elämänongelmien kietoutumien keskiössä. Työtä tehdään sekä yksilöiden, perheiden, ryhmien ja yhteisöjen kanssa että myös yhteiskunnallisella tasolla. Kokonaisuutena kysymys on sosiaalisen asiantuntemuksesta. Sosiaalityön työprosessi rakentuu pelkistetysti tilannearviosta, toimintasuunnitelmasta, työskentelyprosessista ja arvioinnista. Keskeinen työprosessin solmukohta on tilannekartoitus, josta Mary Richmond (1965) sosiaalityön alkutaipaleilla käytti käsitettä sosiaalinen diagnoosi. Myöhemmin tätä käsitettä on vierastettu ajattelemalla diagnoosin tekeminen vain lääketieteellisen toiminnan yksinoikeudeksi. Tilalle on haettu tilannearvion ja - kartoituksen tai lähtötilanteen arvioinnin käsitteitä, jotka kuitenkin ovat vakiintuneet heikosti käyttöön eivätkä paikanna arviota erityisesti sosiaalityöhön. Kuitenkin asiantuntemukseensa pohjautuen sosiaalityöntekijä tekee arvionsa erityisesti lähtötilanteen sosiaalisista tilannetekijöistä ja kytkennöistä, siis sosiaalisen diagnoosin. Sosiaalisen asiantuntijuuden käsitettä on pidetty myös liian laajana ja vaativana yhden ammattikunnan haltuun, jolloin ajattelun lähtökohtana on ollut kuvitelma osaamisen monopolista ja kaiken kattavuudesta. Tällaista yksinoikeutta tai laajuutta ei yhä pitemmälle pirstoutuvassa yhteiskunnassa ole tarkoituksenmukaista hakea. Prosessit rakentuvat aikaisempaa leimallisemmin yhteistoiminnallisuudesta ja jaetusta asiantuntijuudesta. Pikemminkin kyse on siitä osaamisen erityisyydestä, sen keskeisestä fokusoitumisesta ja samalla asiantuntijuudesta, jota sosiaalityön ammattikunta tuottaa yhteiseen yhteiskunnalliseen osaamisvarantoon ja työnjakoon. Sen voi selkeästi todeta sijaitsevan sosiaalisen osaamisen ydinalueilla.

16 Tässä kohdataan myös monia haasteita. Martin Ryan ym. (2004) ovat eritelleet tutkimuksessaan tarkemmin näitä asiantuntijuutta haastavia kysymyksiä paneutuen erityisesti mielenterveyden sosiaalityöhön. Ensimmäisenä he nostavat esiin tiedon merkityksen. Sosiaalityössä tarvitaan monenlaista erityistietoa sekä työn kohdeongelmista, asiakkaiden tilanteista, työmenetelmistä että palvelujärjestelmästä. Toisen haasteen asiantuntijuudelle muodostavat ne vaativat ja kovat tilanteet (hard grind), joita sosiaalityöntekijät kohtaavat työssään. Asiakkaiden vaikeat ongelmat, riskitilanteet, itsemurhavaara tai vahingollinen toiminta toisia kohtaan kuormittavat myös työntekijöiden tunnemaailmaa. Toisinaan kohtaamistilanteet voivat kehittyä myös henkilökohtaista turvallisuutta uhkaaviksi. Lisäksi paineita aiheuttaa se, että usein asiakkaiden kanssa edistyminen tapahtuu kovin hitaasti, mihin saattaa tehokkuusvaatimusten keskellä kietoutua omia tai ulkopuolelta tulevia riittämättömyyden kokemuksia. Kaikkiaan työn perushaasteena on se, että sosiaalityöntekijät ovat asiakkaita varten. Ryan ym. kuvaavat, miten heidän tutkimuksensa työntekijät osoittavat vahvaa kiinnostusta ja sitoutumista työhönsä ja ovat valmiita investoimaan asiakkaidensa hyvinvointiin. He pyrkivät parhaaseen mahdolliseen auttamiseen ja valtaistaviin toimintakäytäntöihin. Asiakkaisiin sitoutuminen sisältää moraalisen ja eettisen vastuullisuuden ilmiöiden teoreettisen ymmärtämisen ja käytännöllisen ammattitaidon ohella. Työssä korostuu kumppanuuden merkitys. Neljäntenä haasteena he nostavat esiin työn monimutkaisuuden ja vaikeuden. Se edellyttää asiakkaiden elämäntilanteiden ja ongelmien jäsentämistä, sosiaalisten suhteiden merkitysten tiedostamista, sosiaalisten ja eettisten oikeuksien sekä lakisääteisten mahdollisuuksien hallitsemista. Sosiaalityöntekijät joutuvat toimimaan monissa rooleissa. He ovat asiakkaiden palveluohjaajia, terapeutteja, arjen kannattelevia tukijoita ja konsultteja. Viidenneksi sosiaalityöntekijöiden haasteena on toimia kivenä kengässä. Heidän tehtävänään on vaikuttaa palvelujärjestelmien muuttamiseen asiakkaiden tarpeiden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden pohjalta. Tämä merkitsee toisin toimimisen mahdollisuuksien palauttamista aina uudelleen ihmisten elämisen näkökulmaan. Samalla tarvitaan palvelujärjestelmien rajojen ylit- 15

17 16 tämistä. Kysymys on työstä systeemin muokkaamiseksi paremmin ihmisiä palvelevaksi. Viimeisen haasteen tutkijat (mt.) nimeävät arvoituksellisesti: kymmenen kierrosta systeemin kanssa. Tämä haastattelusitaatti liittyy sosiaalityön asemoitumiseen palvelusysteemissä. Usein työtä saattaa sävyttää se, että sosiaalityö jää jotenkin toisen asemaan, varsinkin työskennellessään muiden isäntäsektorien toiminta-alueilla. Silloin sosiaalityön arvot, tietoperusta ja ammattitaito eivät aina pääse oikeuksiinsa. Kuitenkin työ on lähtökohdiltaan kontekstuaalista ja sellaisena rakentuu idealle rajojen ylittämisen luonnollisuudesta. Sosiaalityön periaatteiden täyttäminen merkitsee sitoutumista toimivaan yhteistyöhön. Muuttuvissa olosuhteissa ja toimintarakenteissa edellytetään yhä vahvemmin rajoja ylittävää asiantuntijuutta (Metteri & Hämäläinen 2003). Pistemäisten tai ketjumaisten palvelujen sijasta tarvitaan yhteistoiminnallisia ja verkostomaisia toimintarakenteita. Vaikka kaikilla viranomaisilla on oma perustehtävänsä, koulutuksensa ja näkökulmansa, niin palveluprosessien kokonaisuus perustuu ammattien välisyydelle. Poikkiammatillinen osaaminen rakentuu eri ammattiryhmien oman teoreettisen ja kokemuksellisen osaamisen sekä yhdessä tekemisen ja yhteisen reflektion perustalle. Parhaimmillaan se sisältää keskinäisiä vertaistukiprosesseja vuorovaikutuksellisena asiantuntijuutena. Hanna Sellergren (2007) nostaa asiantuntijuutta analysoidessaan epäselvän ja jo kuluneen moniammatillisuuden käsitteen rinnalle inter- ja transammatillisuuden. Monimutkaistuvien haasteiden kentässä tarvitaan ammattien välistä ja poikkiammatillista rajoja ylittävää osaamisen yhdistämistä, mikä edellyttää kunkin toimijan vahvaa omaa asiantuntijuutta yhteisen hyödyksi. Oman erityisasiantuntijuuden ohella lisäarvoa haetaan yhteisöllisestä ja ryhmässä syntyvästä asiantuntemuksesta. Erilainen tietäminen otetaan tietoiseen käyttöön vuorovaikutteisena ammatillisuutena. Vertaiskonsultaatio on toimiva esimerkki yhdestä poikkiammatillisen yhteistyön muodosta. Se perustuu symmetrisiin ja horisontaalisiin toisten osaamista arvostaviin suhteisiin.

18 5 Asiantutkijuus 17 Asiantuntijuus on osaamista ja ammattitaitoa. Sosiaalityössä se on erityisesti sosiaalisen ymmärtämiseen pohjautuvaa osaamista ihmisten arkielämän murrostilanteiden tukemiseksi. Kokonaisuuksien haltuunotto edellyttää usein myös toisten ammattikuntien osaamisen hyödyntämistä poikkiammatillisesti. Sosiaalityö on jo perustaltaan ulospäin avautuvaa, mikä sisältyy ylipäänsä sosiaalisen toimintakentän vuorovaikutukselliseen rakentumiseen ja siihen, että ihminen on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus (Rauhala 1985). Myös sosiaalityön sijoittuminen sosiaalitoimen lisäksi yhteiskunnallisten palvelusektorien eri alueille niin terveydenhuoltoon, mielenterveystyöhön ja kouluihin kuin poliisiin, rikosseuraamusasioihin tai puolustusvoimiin vahvistaa sen vastuuta sosiaalisen asiantuntijuuden kantamisesta. Olen tässä artikkelissa jäsentänyt asiantuntijuutta osaamisen, tietämisen ja poikkiammatillisen yhteistyön lähtökohdista. Nämä eivät ole kuitenkaan valmiina olemassa ja poimittaviksi ammattikäytäntöihin, vaan niiden rakentumisen ehtona on alalla tarvittavan tiedon tuottaminen. Tietäminen syntyy tiedosta. Viime aikoina laaja tiedon käsite on kutistunut yksipuolisuuteen saakka kokemustiedon ja hiljaisen tiedon korostamisella. Niillä on oma tärkeä paikkansa, mutta käytännön työssä kohdatut monimutkaiset tilanteet edellyttävät kipeästi systemaattista analyysia ja tiedon jäsentämistä. Sosiaalisen asiantuntijuus on moniulotteisuudessaan erityisen vahvasti tietoa haastava toiminta-alue. Työn ja sen menetelmien kehittämisen edellytyksenä on sosiaalityön tutkimuksen vahvistaminen ja monipuolistaminen. Virallisen tutkimustiedon lisäksi tiedonmuodostamista tarvitaan myös ammattikäytännöissä. Sosiaalityössä on korostettu kirjoittavaa työkäytäntöä (Mutka 1998), sosiaalista raportointia (Kananoja 1997; Karjalainen & Sarvimäki 2005) ja tutkivaa sosiaalityötä (Rajavaara 1989; Pohjola 1993) työprosessiin olennaisesti kuuluvina työmuotoina. Sosiaalityön asiantuntijuus sisältää tutkivan työotteen. Osaamisen kannalta merkityksellistä on ulkopuolelta tulevan tiedon ohella myös työstä sisältäpäin rakentuva tieto. Omaan työhön liittyvien tilanteiden ja reunaehtojen sekä asiakkaiden olosuhteiden systemaattinen analysointi ja jäsentäminen auttavat näkemään

19 18 ammatillisen osaamisen ja työn kehittämisen kannalta kriittisiä kohtia. Ammattikäytäntöjä kehittävän asiantuntijuuden yhtenä sisällöllisenä elementtinä on silloin asiantutkijuus. Vuorovaikutteinen ja työn kysymyksiä tavanomaista syvemmin pohtimaan haastava konsultaatio voi olla yksi tukirakenne ja sysäys laajenevalle tutkivalle työotteelle. Hyvät kysymykset vievät usein paremmin eteenpäin kuin valmiit vastaukset.

20 19 VERKKOKONSULTAATIO ASIANTUNTIJATUKENA Kerttu Vesterinen 1 Verkkokonsultaatiokeksintö 2 Mitä konsultaatioissa tapahtuu 3 Uusi kysymys odottaa käsittelyä 4 Vaikeat tilanteet konsultaatioon 5 Sisäinen kommentointi 6 Vastaus on saapunut 1 Verkkokonsultaatiokeksintö Virallisluonteisesti organisoitu konsultaatio sosiaalialalla on uutta toimintaa Suomessa. Asiasta alettiin puhua Sosiaalihuollon ekonsultaatiohankkeen myötä vuodesta 2001 lähtien (Kurra 2005). Konsultaatiosta on kirjoitettu kasvatusneuvoloiden konsultaatiotyön osalta, työnohjauksen ja oppivien organisaatioiden yhteydessä sekä erityisesti liiketalouden johtamiseen ja kehittämiseen liittyen. Ulkomainen kirjallisuus keskittyy aluksi mielenterveystyössä kehitetyn konsultaatiotoiminnan kuvaamiseen (Caplan 1970). Myöhemmin konsultaatiota tarkastellaan myös sosiaalityön osana (Kadushin 1977; Gallessich 1982; Coulshed 1990) kuitenkin niin että tukea on etsitty mielenterveystyön, lääketieteen, pedagogiikan tai juridiikan ammattilaisilta. Sosiaalisen parhaiten tuntevat ammattilaiset, kuten sosiaalityöntekijät, ovat olleet oman alansa konsultteina sivuroolissa. Konsultaatio on kahden tai useamman ammattihenkilön vapaaehtoinen pohdiskeleva ja tasavertainen neuvottelu, jossa selvitellään konsultaatiota pyytäneen työongelmaa (Kasvatusneuvolan konsultaatiotyö 1981, 5). Kyse on kaksisuuntaisesta vuorovaikutusprosessista, jossa kysytään neuvoja kokeneemmalta, annetaan neuvoja ja neuvotellaan yhdessä. Henkilöstä, joka antaa neuvoja ja/tai on käytettävissä yhteiseen neuvotteluun, käytetään sanaa konsultti tai asiantuntija. Tässä artikkelissa, kuten Posken verkkokonsultaatiossakin, käytän näitä käsiteitä; (verkko)konsultaatio