10/5/2012 Mirjam Kalland. Valoja ja varjoja varhaislapsuudessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "10/5/2012 Mirjam Kalland. Valoja ja varjoja varhaislapsuudessa"

Transkriptio

1 10/5/2012 Mirjam Kalland Valoja ja varjoja varhaislapsuudessa

2 Perheen hyvinvointiin liittyvät tekijät Systeeminen ajattelutapa: sekä perheen (ja yksilöiden) sisäiset tekijät, että perheen ulkopuolella olevat tekijät vaikuttavat perheen hyvinvointiin. Perhe

3 Lainsäädäntö (systeemisessa ajattelussa makrotaso): Perustuslain 19 :n 3 momentin mukaan julkisen vallan on tuettava perheen mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Tähän velvoitteeseen sisältyy velvollisuus tukea lapsiperheitä myös taloudellisesti. Suomessa lakina voimassa oleva YK:n Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa valtiota asettamaan lapsen edun etusijalle kaikissa päätöksissään ja toimissaan. Lasten hyvinvointipalveluiden turvaaminen on myös YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen keskeisiä päämääriä. Alatunnistetiedot tähän

4 Lukuja 60 vuotta sitten: ovatko kasvuympäristön valot ja varjot muuttuneet Suomen väestötilastojen osalta vuosi 2008 oli historiallinen. Ensimmäisen kerran 65 vuotta täyttäneiden määrä ylitti alle 15-vuotiaiden määrän. 60 vuotta sitten: 27% väestöstä oli <15 v 2% väestöstä oli >75 Koko väestö noin Elävänä syntyi ( ~60 000) 6% avioliiton ulkopuolella (41%) Imeväiskuolleisuus 56.6 promillea (2,7) Solmittiin avioliittoa (~26 000) Avioeroa (~13 000)

5 Lapsiperheiden rakenne Kahden vanhemman perheitä (ns. ydinperheitä), joissa perheen lapsi/lapset ovat puolisoiden yhteisiä, oli 70,7 % lapsiperheistä (2010) Yksinhuoltajaperheitä oli 20,1 % lapsiperheistä Uusperheitä oli 9,2 % lapsiperheistä Uusperhe = lapsiperhe, jonka kaikki alaikäiset lapset eivät ole puolisoiden yhteisiä Perherakenne on niin kovassa muutoksessa, että avioeroluvut perheen hajoamisen mittana eivät enää tuota järkeviä tuloksia (Kartovaara 2007) Lähde: Tilastokeskus, Perhetilastot 5

6 Yhdessä vai erikseen? Parisuhdetyytyväisyys laskee vauvan syntymän jälkeen Eroriski suurin parin ensimmäisen vuoden aikana lapsen syntymän jälkeen (Kartovaara 2007) Espoossa vuonna % eroista tapahtuivat perheissä joissa vauvaikäinen lapsi, kolmannes eroista perheissä jossa lapsi alle 3 v Noin 9% alle yksivuotiaista asui vuonna 2009 perheessä jossa oli vain yksi vanhempi/uusperheessä 10,2% alle kaksivuotiaista asui vuonna 2009 perheessä jossa oli vain yksi vanhempi/uusperheessä Noin 25% alle 18 vuotiaista asui perheessä jossa yksi vanhempi/uusperheessä Alatunnistetiedot tähän

7 Myönteisiä muutoksia isät tasavertaisiksi vanhemmiksi - On tärkeää, ettei koko lapsen kehitys ole yhden ihmisen varassa. Se on liian suuri rasite tälle yhdelle ihmiselle - ja myös lapselle. - Lapselle on kiistatta suojaksi, että hänellä on kaksi vanhempaa, joiden kanssa hän kokee olevansa turvassa - Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan tasa-arvoinen vanhemmuus ennustaa pitkää liittoa, samankaltaisia selvityksiä löytyy Suomesta

8 Pysyvää on se, että vanhemmat tarvitsevat tukea kasvatustehtävässään Vanhemmat ovat aina tarvinneet tukea Aikaisemmin tukea saatiin luonnollisten verkostojen kautta ja perinteet välittyivät yli sukupolvien, hyvässä ja pahassa Muuttoliike ja luonnollisten verkostojen ohentuminen Yksinäisyys on vanhemmuudelle myrkky Jokainen uusi sukupolvi vanhempia ansaitsee ja tarvitsee tukea tärkeässä tehtävässään

9 Sosiaalisen tuen merkityksestä Sosiaalisen tuen puute merkittävä riski perheen hyvinvoinnille: yhteyttä masennukseen sekä vanhemmuuteen liittyvään stressiin sekä vanhempien itsetuntoon vanhempina (self-efficacy) Sosiaalisella tuella tarkoitetaan ystävien, naapurien, vanhempien antamaa tukea ja arkista apua, myös hiekkalaatikkokeskustelut Perheen ulkopuolelta tuleva sosiaalinen tuki tukee toimivaa vanhemmuutta (Leinonen 2004) Alatunnistetiedot tähän

10 Onko päivähoidossa varjoja ja valoa miten päivähoito vaikuttaa lapsen kehitykseen? Kysymys on yksinkertainen, mutta tutkimusten valossa helppoja vastauksia ei tunnu löytyvän Tutkimusasetelmat usein heikohkot Tulokset osin ristiriitaiset Tutkimustuloksia on vaikeaa soveltaa yhteiskunnasta toiseen, pitkäaikaistutkimukset koskevat aina historiaa Tulokset tulkittava harkiten Tutkimuksia on runsaasti, mutta tutkimuksia esim. lasten vertaissuhteiden merkityksistä verrattain vähän

11 Parempi kysymys: Miten ja missä olosuhteissa päivähoito voi tukea lasten kehitystä, ja miten ja missä olosuhteissa se voi olla lapsen kehitystä vahingoittava? Voidaanko päivähoidossa tukea myös vanhemmuutta?

12 Laadultaan heikolla päivähoidolla on kielteisiä vaikutuksia lasten kehitykseen. Lapsen nuori ikä Ylisuuret ryhmät Pitkät hoitopäivät Vaihtuvat tai epäpätevät hoitajat Välinpitämättömät tai julmat hoitokäytännöt Se, joka vahingoittaa lasta kotona, vahingoittaa myös päiväkodissa ja päinvastoin

13 NIHCD: Kaksi perhetaustasta ja muista tekijöistä riippumatonta lapsen kehitykseen kielteisesti vaikuttavaa tekijää: iso ryhmä ja ennen neljättä ikävuotta vietetty kokonaisaika

14 Lapsen kyky käsitellä ympäristön ärsykkeitä on huomattavasti heikompi kuin aikuisen Ylisuuret ryhmät, vaihtuvat aikuiset, taukoamaton meteli ja lasten keskinäiset ristiriidat voivat johtaa lapsen pitkäaikaiseen stressiin Lapsi ei kykene käsittelemään kaikkia eteen tulevia asioita voi vaikuttaa kognitiiviseen kehitykseen, muistiin, minäkuvaan ja sosiaalisiin taitoihin Pitkäaikainen stressi on yhteydessä mielenterveyshäiriöihin, immuunisysteemin kehityksen häiriöihin ja suurempaan sairausalttiuteen.

15 Stressin vaikutus lapsiin Lievän stressin vallassa lapset ovat valppaita ja kiinnostuneita, mutta samalla hiukan varuillaan. Uteliaisuuden ja turvallisuuden välinen jännite oleellinen lapsen kehityksen kannalta. Tavallisia arkipäivän stressitilanteita ovat puolestaan sellaisia, joissa lapsi on melkein liian lujilla. Hän selviää päiväkodissa, mutta vanhemman tullessa hakemaan hän hajoaa itkee, parkuu, kiukuttelee ja vaatii syliä.

16 Stressi ja kortisoli Laadukkaassa päivähoidossa lapsen kortisolitaso vastaa normaalitilannetta, eli se laskee iltapäivällä. Sims M, Guilfoyle A, Parry TS (2006) Children's cortisol levels and quality of child care provision. Child Care Health Dev 32(4): Sen sijaan epätyydyttävässä hoidossa olevan lapsen kortisolitaso pysyi korkeana tai kohosi päivän aikana. Dettling A, Gunnar M, Donzella B (1999) Cortisol leves of young children in full-day childcare centres. Psychoneuroendrocrynology, 24, Vermeer H & Ijzendoorn M (2006) Children's elevated cortisol levels at daycare: A review and meta-analysis. Early Childhood Research Quarterly, Vol 21, Korkea kortisolitaso lisää agressiivisuutta ja ahdistuneisuutta, mutta on myös yhteydessä taipumukseen vetäytyä ja eristäytyä.

17 Sajaniemen tutkimusryhmä: Tutkimuksen kohteena oli 146 lasta, ja kortisolia tutkittiin viisi kertaa päivän aikana. Tulokset osoittavat, että suurimalla osalla lapsista on normaali kortisolitaso. Osalla oli kuitenkin poikkeavan suuria stressihormoniarvoja. Näille lapsille oli yhteistä, että ryhmän tai luokan toiminta oli laadullisesti heikkoa ja heikosti suunniteltua (Sajaniemi, Suhonen, Kontu & Rantanen 2011). Mirjam Kalland

18 Laadultaan hyvä varhaiskasvatus tukee lapsen kehitystä On melko runsaasti tutkimuksia joiden mukaan päivähoidolla on myönteistä vaikutusta lasten kehitykseen. Erään tutkimuksen mukaan riskiryhmään kuuluvan lapsen osallistuminen varhaiskasvatus- ja alkuopetusohjelmaan paransi oppimistuloksia ja vähensi rikollisuutta vielä 15 vuotta ohjelmiin osallistumisen jälkeen (Reinolds 2001). Avainasemassa onkin varhaiskasvatuksen laatu ja suunnitelmallisuus.

19 Mikä laatu? Aikuisten ja lasten välinen suhdeluku, ryhmäkoko, henkilökunnan koulutustaso ja valmennus tehtäväänsä Tutkimustulokset sekä itsestään selviä että puhuttelevia: Päivähoidossa asetettujen standardien yhteys lasten kehitykseen oli suoraviivainen (NICHD)

20 Pysähdytään hetkeksi laatuun Esimerkki: Kun lapsi kokoaa uutta palapeliä, on tärkeää että palapeli on juuri niin vaikea että lapsi melkein pystyy siihen. Aikuinen on läsnä, rohkaisee ja nyökkää juuri oikealla hetkellä ja ohjaa lapsen leikkiä siten, että lapsi kokee itse onnistuneensa pre-viewing: lapsen lähikehityksen vyöhyke Scaffolding: kehityksen rakennustelineiden tarjoaminen

21 Päivähoito kiintymyssuhdeteorian valossa Vauvalla syntyessä leimaantumiskaltainen järjestelmä Eron uhatessa pieni lapsi protestoi voimakkaasti (uusimpien tutkimusten mukaan hylkäämiskokemus aiheuttaa fyysistä kipua) Lapsen psyykkisen elonjäämisen kannalta on oleellista, että hän on vanhemman ainutlaatuisen kiintymyksen kohteena Lapsen mieli on vanhemman mielessä

22 Päivähoito kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta Kiintymyssuhdeteorian mukaan vanhemman sensitiivisyys ja ennakoitavuus ovat oleellisia turvallisen kiintymyssuhteen muodostamisen kannalta. Päiväkodissa lapsesta voi huolehtia joukko ammattilaisia, joista kenelläkään ei ole erityinen vastuu juuri tästä lapsesta - mahdollisuudet huolehtia lapsen tarpeista yksilöllisesti ja tavoittaa lapsen tunnetilaa ovat rajoitetut. Toisaalta päiväkodin toiminta rakennettu säännölliseksi ja ennakoitavissa olevaksi lapsen kannalta.

23 Päivähoito kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta Tutkimukset eivät tuottaneet varsinaista todistusaineistoa siitä, että päivähoito aiheuttaisi turvattomia kiintymyssuhteita (taustatekijöitä on vaikeaa vakioida). Uusimmat tutkimukset: epäsensitiivinen äiti suurin riskitekijä. Riski lisääntyy, jos lapsi on ensimmäisten 15 kk aikana enemmän kuin 10 h hoidossa viikossa, jos hoitopaikkoja on useita, ja hoito on laadultaan heikko (Belsky 2009)

24 Kiteyttäen: Vaikutukset riippuvat lapsen ja perheen lähtökohdista, päivähoidon laadusta, aloittamisajankohdasta, päivähoitopäivän pituudesta sekä lukuisista muista kulttuurisista ja yhteiskunnallisista seikoista

25 Turvallisuuden kehä 1 (Circle of security): Lapsi tarvitsee turvallisen perustan (secure base) leikkiä ja uteliaisuutta varten. Turvallisen perustan tehtävä on mahdollistaa lapsen tutkimusretkiä, huolehtia lapsen fyysisestä turvallisuudesta, iloita lapsesta, auttaa lasta riittävän paljon oikealla hetkellä, iloita yhdessä lapsen kanssa. Aikuinen havaitsee, seuraa, innostuu, iloitsee. Aikuinen ottaa vastaan lapsen arkista, valtavaa lahjaa: keskittyneesti tarjottua leikkikahvia, tai iloisesti väritettyä piirustusta (Tamminen). 25

26 Turvallisuuden kehä 2: Turvasatama safe haven. Lapsi tarvitsee suojelevan sylin joka ottaa vastaan, lohduttaa, jossa on mahdollisuus levätä ja kerätä voimia, ja joka auttaa säätelemään ja organisoimaan lapsen tunteita. Aikuisen on oltava isompi, voimakkaampi, viisaampi ja lisäksi lempeä. Hän vastaa lapsen tarpeisiin aina kun se on mahdollista, ja hän ottaa vastuun ja johdon aina kun on tarpeen. 26

27 27

28 Miten kiintymyssuhdeteoriaa voi hyödyntää? Vanhemman/hoitajan syli taaperolle elintärkeä paikka, jossa voi levätä ja kerätä voimia - lapsi tarvitsee oman hoitajan Lapsi tarvitsee apua kestämään eroa vanhemmistaan. Myös jälleennäkeminen voi olla lapselle hankalaa. Päivähoitopaikan ja hoitajien pysyvyydellä on ratkaisevaa merkitystä lasten kehitykseen Vanhempien ja päivähoitopaikan yhteistyöhön on kiinnitettävä huomiota hyvin toimiva yhteistyö tukee lasten kehitystä

29 Näin voimme auttaa: Leila, 15 kk, on tullut isänsä ja veljensä kanssa päiväkodin pihalle. Päivä alkaa ulkoleikeillä, joten Leilan isä pukee Leilalle kurahousut. Leila menee keinuun, ja hoitaja auttaa pääsemään siihen. Isä alkaa tehdä lähtöä. Päiväkodin veräjän kohdalla hän vilkuttaa ja sanoo: Hei, hei. Leila istuu selkä veräjän suuntaan, eikä reagoi. Hoitaja nostaa Leilan syyliinsä ja kääntää tämän niin, että tämä näkee isäänsä. Sitten he vilkuttavat yhdessä isälle. 29

30 Vaikutus lapsen sosiaaliseen kehitykseen Päiväkoti- tai perhepäivähoitoryhmässä aikuisen ja lapsen välinen suhde on oleellinen. Mutta lapset muodostavat myös keskenään ystävyyssuhteita jotka parhaimmillaan voivat tukea lapsen sosiaalista kehitystä, hänen turvallisuuden tunnetta, hänen kokemustaan omasta kompetenssistaan ja hänen itsetuntoaan.

31 Bestikset Emma, 2 v, istuu syöttötuolissa ja syö omenapalasia kun Liisa tulee ovesta sisään. Emma huomaa Liisan ja huutaa LIIIISAAA. Samalla hän heittää omenapalan, ja yrittää nousta tuolista. Hoitaja sanoo että syö nyt omenaa, Emma. Emma sanoo EI. Hoitaja kysyy, haluasiko Emma pienemmän palan? Emma sanoo Joo. Emma syö vähäsen, ja heittää sitten omenapalasen pois. Ei omenaa, sanoo Emma ja laittaa kädet ristiin. Hoitaja sanoo, no, ei sinun tarvitse syödä, ja nostaa Emman pois syöttötuolista. Emma juoksee Liisan luo. Hän halaa Liisaa ja he katsovat toisiaan silmiin. Emma sanoo: Liiisaaa. Liisa halaa Emmaa, kääntyy äitinsä luo joka on vielä eteisessä ja sanoo: jiihuu Emmaaaa. Äiti ja kaikki aikuiset nauravat. Liisa ja Emma nauravat myös, ja katsovat aikuisia. Hoitaja sanoo: Lapset ovat todellakin kaivanneet toisiaan. On hauskaa että Liisa on tullut takaisin päiväkotiin. 31

32 Lapsen turvallisuuden kokemus syntyy tästä: hyvän päivähoidon tunnusmerkit Lapsi voi turvautua tuttuun hoitajaan, joka on hellä ja empaattinen lasta kohtaan. Henkilökunta puuttuu kiusaamistilanteisiin ja luo yksinkertaiset säännöt päiväkodille. Henkilökunta on myös aktiivisesti yhteydessä lapsen vanhempiin. Hoitopäivän pituus ja ryhmäkoko ei ylitä lapsen kapasiteettiä Laadukas päivähoito perustuu lapsen yksilölliseen kehitysarvioon Turvallisessa ympäristössä lapsi leikki, oppii ja kehittyy

33 Varhaiskasvatuksen erilaiset visiot: Pedagoginen visio: lapsen oikeus kehittää kykyjään ja taitojaan omaa kehitystasoa vastaavalla tavalla Sosiologinen visio : eri yhteiskuntaluokkien kasvatuksellisena foorumina. Seimivisio : päivähoito halutaan nähdä ensisijaisesti vanhempien, erityisesti äidin, työssä käymisen mahdollistajana. Loogisena jatkumona ajatus, että kotona olevan vanhemman lapsi kuuluu olla kotona. Mirjam Kalland

34 3-5-vuotiaiden lasten osallistuminen päivähoitoon/esiopetukseen OECD-maissa vuonna 2008, prosenttia lapsista % OECD average= 77% Lähde: OECD, Family database 34

35 Lapsuus tässä ja nyt Elämä on monimutkaista, perheiden lähtökohdat hyvin erilaiset, ja lasten kehitys riippuu niin monesta seikasta. Yhteiskunnan tavoitteiden kärjessä tulee taloudellisesta tilanteesta riippumatta olla kaikkien lasten kasvumahdollisuuden turvaaminen. Yhteiskunnan on haluttava kaikille lapsilleen sitä, mitä paras ja viisain vanhemmista haluaa omalle lapselleen (John Dewey)

36 Kiitos!

14.4.2010 Mirjam Kalland. Päiväkoti lapsen kehitysympäristönä

14.4.2010 Mirjam Kalland. Päiväkoti lapsen kehitysympäristönä 14.4.2010 Mirjam Kalland Päiväkoti lapsen kehitysympäristönä Mitä tiedetään? Päivähoidon vaikutuksista lasten kehitykseen runsaasti tutkimusta Tulokset tulkittava harkiten Päivähoidossa tapahtuvan kiusaamisen

Lisätiedot

Mirjam Kalland. Päivähoidon laadun merkitys lapsen kehitykselle

Mirjam Kalland. Päivähoidon laadun merkitys lapsen kehitykselle 25.10.2013 Mirjam Kalland Päivähoidon laadun merkitys lapsen kehitykselle Varhaiskasvatuksen taustaa Leikin ja lapsuuden itsenäinen merkitys erillisenä ajanjaksona ihmisen kehityshistoriassa (Pestalozzi,

Lisätiedot

Mirjam Kalland 12.9.2014 Päivähoidosta varhaiskasvatukseen- seminaari. Mistä syntyy laadukas varhaiskasvatus?

Mirjam Kalland 12.9.2014 Päivähoidosta varhaiskasvatukseen- seminaari. Mistä syntyy laadukas varhaiskasvatus? Mirjam Kalland 12.9.2014 Päivähoidosta varhaiskasvatukseen- seminaari Mistä syntyy laadukas varhaiskasvatus? Varhaiskasvatuksen eri lähtökohdat Leikin ja lapsuuden itsenäinen merkitys erillisenä ajanjaksona

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland

Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland Teoreettinen lähtökohta Raskausaikana vanhemman varhaiset, tiedostamattomat, esi-verbaaliset kokemukset aktivoituvat ja vaikuttavat mielikuviin vauvasta

Lisätiedot

28.9.2011 Mirjam Kalland. Mitä vauva tarvitsee vanhemmiltaan?

28.9.2011 Mirjam Kalland. Mitä vauva tarvitsee vanhemmiltaan? 28.9.2011 Mirjam Kalland Mitä vauva tarvitsee vanhemmiltaan? Teemat Äidiksi ja isäksi kehittyminen Kiintymyssuhteet vanhemmuuden ydin Mentalisaatiokyky vanhemmuudessa ja sen vahvistamisesta Alatunnistetiedot

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan

Lisätiedot

Lapsen aggressiivisuus kehityshäiriö vai selviytymiskeino. Vanhempien Akatemia, Oulu Liisa Keltikangas-Järvinen

Lapsen aggressiivisuus kehityshäiriö vai selviytymiskeino. Vanhempien Akatemia, Oulu Liisa Keltikangas-Järvinen Lapsen aggressiivisuus kehityshäiriö vai selviytymiskeino Vanhempien Akatemia, Oulu 2.4.-17 Liisa Keltikangas-Järvinen Käyttäytymistieteiden laitos, Helsingin yliopisto Erilaiset lähestymiset Aggressio

Lisätiedot

Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro

Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro Mirjam Kalland Varhaiskasvatuksen professori, Helsingin yliopisto 21.11.2018 Eri tasoiset sopimukset Julistus (declaration) ei juridisesti sitova Tahdonilmaisu,

Lisätiedot

MLL:n varhainen tuki lapsiperheille

MLL:n varhainen tuki lapsiperheille 21.4.2012 MLL:n varhainen tuki lapsiperheille Perheen hyvinvointiin liittyvät tekijät Systeeminen ajattelutapa: sekä perheen (ja yksilöiden) sisäiset tekijät, että perheen ulkopuolella olevat tekijät vaikuttavat

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät

Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö THL LASTA-projektiryhmän puheenjohtaja jukka.makela@thl.fi

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Oppimisympäristö lähtee ihmisistä miten rakentaa oppimisen iloa tukeva oppimisympäristö

Oppimisympäristö lähtee ihmisistä miten rakentaa oppimisen iloa tukeva oppimisympäristö Oppimisympäristö lähtee ihmisistä miten rakentaa oppimisen iloa tukeva oppimisympäristö Kouvola 14.2.2015 FT Eira Suhonen Erityispedagogiikka Systeeminen näkökulma oppimisympäristöön Perustuu ekologiseen

Lisätiedot

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen VARHAINEN VUOROVAIKUTUS KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen Varhainen vuorovaikutus on jatkumo, joka alkaa jo raskausaikana ja

Lisätiedot

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte 16.8.2018 Jaana Tervo, THL Lapsen oikeuksien sopimus Lapset ovat toimijoita joilla on omia oikeuksia:

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta

Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta 1 2 Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta Petra Kouvonen Ohjelmajohtaja Lapset, nuoret ja perheet satavuotiaassa Suomessa -ohjelma (2013 2017), ITLA 3 Lapsen etu Lapsen etu toteutuu YK:n

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Miten huomioida lapsen ja perheen tarpeita muuttuvassa kasvuympäristössä

Miten huomioida lapsen ja perheen tarpeita muuttuvassa kasvuympäristössä Miten huomioida lapsen ja perheen tarpeita muuttuvassa kasvuympäristössä KT, Dosentti Mirjam Kalland Svenska social- och kommunalhögskolan/helsingin yliopisto Puheenjohtaja, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti

Lisätiedot

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 FT, yliopistonlehtori Eira Suhonen Erityispedagogiikka Luennon teemat Turvallisessa ympäristössä on hyvä leikkiä Leikki vuorovaikutuksellisena

Lisätiedot

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kehittämis- ja koulutusyhteistyö 2014-2016 Helsingin kaupungin aineistopankki

Lisätiedot

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo KAVERITAITOJA Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen KIITOS Folkhälsanin Mobbningsteametporukalle sekä Espoon Finnoon, Paraisten Fyrklövernin ja Hyvinkään Kenttäkadun päiväkodeille. Harjoituskirja

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä

Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet -yksikkö, THL LASSO-tutkimusryhmä, Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli 25.9.2012 Helena Hiila-O Brien KUKA LASTA KASVATTAA JA MITÄ VARTEN Lapsi työvoimana Lapsi rakentamassa kansakunnan tulevaisuutta Lapsi jatkamaan sukua

Lisätiedot

Mirjam Kalland. Reflektiivinen kyky vanhemmuudessa näkökulma varhaisen vanhemmuuden tukemiseen

Mirjam Kalland. Reflektiivinen kyky vanhemmuudessa näkökulma varhaisen vanhemmuuden tukemiseen 11.5.2012 Mirjam Kalland Reflektiivinen kyky vanhemmuudessa näkökulma varhaisen vanhemmuuden tukemiseen Teemat Äidiksi ja isäksi kehittyminen Kiintymyssuhteet vanhemmuuden ydin Mentalisaatiokyky ja reflektiivisyys

Lisätiedot

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Terveydenhoitajapäivät 2015 Kuntoutussuunnittelija, sh (AMK), TtM Kaisa Parviainen, Projektipäällikkö, th, psykoterapeutti Kaisa Humaljoki 10.2.2015 ADHD-liitto ry

Lisätiedot

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS Liisa Keltikangas-Järvinen Helsingin yliopiston psykologian professori Vanhempien Akatemian luentotilaisuus Oulussa 16.10.2013 Ajan kuva: Kun vanhempi haluaa antaa hyvän kuvan

Lisätiedot

Mirjam Kalland 13.9.2012. Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin?

Mirjam Kalland 13.9.2012. Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin? Mirjam Kalland 13.9.2012 Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin? Yksin kotona? Usein esitetty kysymys Yksin pärjäämisen eetos ja epäily? Palvelujärjestelmän puutteet esimerkiksi

Lisätiedot

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat LEIKKIKOONTI Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat 21.5.2014 ESITYKSEN JÄSENTELY 1. Leikin filosofisia lähtökohtia 2. Leikki ja oppiminen 3. Leikki ja didaktiikka 4. Leikki ja pedagogiikka 5. Leikin

Lisätiedot

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Eron jälkeinen isyys Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa hyvinvointityötä

Lisätiedot

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 1/2, Vuorohoidon haasteet ja hyvät puolet Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaisia lapsen hyvinvoinnin alueita varhaiskasvatus

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014

Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 Voimaperheet Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 LASTENPSYKIATRIAN TUTKIMUSKESKUS LAPSUUDEN KÄYTÖSHÄIRIÖILLÄ USEIN HUONO ENNUSTE YHTEYDESSÄ AIKUISIÄSSÄ: psykiatrisiin häiriöihin rikollisuuteen

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä Evästyksiä lapsistrategiatyölle

Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä Evästyksiä lapsistrategiatyölle Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä 29.8.2018 Evästyksiä lapsistrategiatyölle Lapsistrategian kaksi tasoa Pysyvä taso Strategian perustana ihmisoikeudet ja perusoikeudet, erityisesti YK:n lapsen

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille

Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille Osaava vanhemmuus-hanke Marja Uotila, projektipäällikkö psykoterapeutti, sairaanhoitaja, työnohjaaja Suomen Mielenterveysseura Vanhemmuuden perusta Vanhemman

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

parasta aikaa päiväkodissa

parasta aikaa päiväkodissa parasta aikaa päiväkodissa Lastentarhanopettajaliitto 2006 varhaiskasvatuksen laadun ydin on vuorovaikutuksessa lapsen kehitystä ja oppimista edistävät lapsen kiinnostus, uteliaisuus ja virittäytyneisyys

Lisätiedot

Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus

Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus Kuntamarkkinat 14.9.2017 12.00-12.45 Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija, Kuntaliitto Varhaiskasvatus mitä se on? Varhaiskasvatuslaki 1 :» Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan

Lisätiedot

TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN!

TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN! TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN! Perhevalmennuksen tavoitteena on tukea ja vahvistaa vanhempia heidän hoito- ja kasvatustehtävässään jotta arki vauvan kanssa sujuisi hyvin. Valmennus toteutetaan vuorovaikutteisesti

Lisätiedot

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Tutkija, Oulun yliopisto, PPSHP Psykoterapiakouluttaja,

Lisätiedot

KEHO ON LEIKKI - kirjan rakenne. Susanne Ingman-Friberg kätilö YAMK projektikoordinaattori

KEHO ON LEIKKI - kirjan rakenne. Susanne Ingman-Friberg kätilö YAMK projektikoordinaattori KEHO ON LEIKKI - kirjan rakenne Susanne Ingman-Friberg kätilö YAMK projektikoordinaattori OSA 1 Tutkimus Mitä on lapsen seksuaalisuus Väestöliitossa tehty LASEKE-tutkimus Ammattilaisten ajatuksia lasten

Lisätiedot

Lapsen muuttuva kasvuympäristö. Mirjam Kalland Mannerheimin Lastensuojeluliitto Terve-Sos tapahtuma

Lapsen muuttuva kasvuympäristö. Mirjam Kalland Mannerheimin Lastensuojeluliitto Terve-Sos tapahtuma Lapsen muuttuva kasvuympäristö Mirjam Kalland Mannerheimin Lastensuojeluliitto Terve-Sos tapahtuma 13.5.2009 Teemat Lapsen kasvuympäristön muuttuminen havaintoja, huolia ja ilonaiheita Vanhemmuuden haasteet

Lisätiedot

Lapsi, sinä olet tähti!

Lapsi, sinä olet tähti! Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Päälle liimatut menetelmät vs. toimintakulttuurin kriittinen arviointi Mukaillen Fonsen & Parrila 2016 1.

Lisätiedot

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2. Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.2018 Sisältö Ruokakasvatus mitä ja miksi? Lapsen ruokaportaat Terveyttä ruoasta

Lisätiedot

PERHESUHTEET JA LAPSEN HYVINVOINTI. Ylivieska 7.9. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto

PERHESUHTEET JA LAPSEN HYVINVOINTI. Ylivieska 7.9. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto PERHESUHTEET JA LAPSEN HYVINVOINTI Ylivieska 7.9. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Perhe ja lasten hyvinvointi Materiaalinen hyvinvointi: kun elintaso saavuttaa tietyn rajan,

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuki yksin- ja yhteishuoltajille -eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus ja sen merkitys lapselle

Vanhemmuuden tuki yksin- ja yhteishuoltajille -eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus ja sen merkitys lapselle Vanhemmuuden tuki yksin- ja yhteishuoltajille -eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus ja sen merkitys lapselle Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työ Päivi Hietanen ja Maarita Kettunen ensijaturvakotienliitto.fi

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja

Lisätiedot

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Merja Salmi, Sosiaalitaito 14.1.2016 Lapsen ääni lapset informantteina Meillä on varsin vähän systemaattisesti koottua tietoa lasten arkeen liittyvistä

Lisätiedot

Mitä ja mistä lasten ja nuorten hyvinvointitieto meille kertoo?

Mitä ja mistä lasten ja nuorten hyvinvointitieto meille kertoo? LAPE akatemia 15.5.2019, Pohjois-Savo Mitä ja mistä lasten ja nuorten hyvinvointitieto meille kertoo? Tulokset koottu THL:n laatimasta tulospaketista 5/2019 https://stm.fi/lapeakatemia/valmennuksetmaakunnissa

Lisätiedot

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi 10.11.2017 Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Käytäntö on joskus kaukana ihanteista Tieto aivojen kehityksestä auttaa huomaamaan, mistä kaikesta

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9. Monikkoperheet kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.2014 Monikkoraskauksien lukumäärät Tilasto vuonna 2012 794

Lisätiedot

Lapsen vai aikuisen ongelma?

Lapsen vai aikuisen ongelma? Lapsen vai aikuisen ongelma? Kasvatuksen yksi tehtävä on auttaa lasta saavuttamaan myönteinen, terve minäkuva ja hyvä itsetunto 1 Lapset käyttäytyvät hyvin, jos suinkin kykenevät Jos lapset eivät kykene,

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS-

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- VASU LAPSEN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Hyvä Kotiväki, Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta huolehditaan

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Auta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti

Auta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Vaikeuksien kasautumisen ja vakavampien käytösongelmien ennaltaehkäisy myönteisen

Lisätiedot

Vauva viestii, ymmärtääkö vanhempi? Miten tavoittaisin lapsen mielen?

Vauva viestii, ymmärtääkö vanhempi? Miten tavoittaisin lapsen mielen? Finlandia-talo 30.9.2016 Anne Viinikka Vauva viestii, ymmärtääkö vanhempi? Miten tavoittaisin lapsen mielen? Lapset ensin. Mitkä mahtavat olla lasta suojaavia tekijöitä tässä perheessä. Mitenköhän voisin

Lisätiedot

Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa

Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa Päivi Hietanen Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työ Lisätietoa:ensijaturvakotienliitto.fi apuaeroon.fi

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

PALETTI Töistä päiväkodin kautta kotiin: tutkimus pikkulapsiperheiden arjesta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ

PALETTI Töistä päiväkodin kautta kotiin: tutkimus pikkulapsiperheiden arjesta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ PALETTI Töistä päiväkodin kautta kotiin: tutkimus pikkulapsiperheiden arjesta 1 Millaisesta tutkimuksesta on kysymys? Suomen Akatemian rahoittama tutkimus Toteutuspaikkana Perhetutkimuskeskus yhteistyössä

Lisätiedot

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN HOUKUTTELEVA YMPÄRISTÖ PÄIVÄKODIN ARJESSA Lotta Kivelä (lto) Lansantien päiväkoti, Espoo Kirsi Huotari (lh) Veräjäpellon esiopetus, Espoo LIIKUNTA ON LAPSELLE OMINAINEN

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Esipuhe... 13. Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen ja kohtaaminen

Esipuhe... 13. Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen ja kohtaaminen SISÄLLYS Esipuhe... 13 1 JOHDANTO... 17 Varhaiskasvatuksen muuttuvat tuulet... 17 Lapsen silmin -mallin perusperiaatteet... 18 Kaikki lähtee lapsen perustarpeista... 20 Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Tampereen kaupungin neuvolapalveluiden

Lisätiedot

Yhteistyövanhemmuus. Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen?

Yhteistyövanhemmuus. Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen? Yhteistyövanhemmuus Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen? On tärkeää, että lapsi saa varmuuden siitä, että molemmat vanhemmat säilyvät hänen elämässään. Toisen vanhemman puuttuessa lapsen elämästä on

Lisätiedot

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Tarja Janhunen Psykologi, työnohjaaja Psykologipalvelu MIELLE Koti ja perhe Koti on paikka, jossa on läheisiä ja luotettavia ihmisiä, joilta hakee (ja

Lisätiedot

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä Liperin kunta Asukasluku: asukkaita 12 286 (tammikuu 2012) Taajamat: Liperi, Viinijärvi, Ylämylly Lapsia päivähoidossa yht. n. 600 lasta Päiväkodit:

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa

Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa Seija Stocklin Erityissosiaalityöntekijä Psykoterapeutti Sofian Riihenkulma 4, 00700 Helsinki Johdanto Omat varhaiset, myönteiset hoivakokemukset; jokainen

Lisätiedot

Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014

Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 Voimaperheet Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 LASTENPSYKIATRIAN TUTKIMUSKESKUS Cumulative incidence in 2010 (%) 900 000 14,0 800 000 12,9 700 000 12,0 600 000 10,0 500 000 8,0 12,3 ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA

Lisätiedot

ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ

ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ Riikka Korja PIPARI-projekti Lastenklinikka, TYKS 24.11.2009 Lastenpsykiatriyhdistys, Helsinki 24.11.2009/Korja Varhainen vuorovaikutus lapsen kehityksen

Lisätiedot

Miten tukea perheiden hyvinvointia?

Miten tukea perheiden hyvinvointia? Miten tukea perheiden hyvinvointia? Mirjam Kalland Varhaiskasvatuksen professori, Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Systeeminen näkökulma lasten kasvuympäristöön ja sen muutoksiin Onko perheiden ja

Lisätiedot

LAPSELLA ON OIKEUKSIA

LAPSELLA ON OIKEUKSIA LAPSELLA ON OIKEUKSIA Save the Children TURVAAVAT LASTEN HYVÄN ELÄMÄN MAHDOLLISUUDET ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI SISÄLTÄVÄT LAPSIA VAHVASTI SUOJELEVIA PERIAATTEITA LAPSILLE

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Havainnointikoulutus osa 2. Sitoutuneisuuden havainnointi

Havainnointikoulutus osa 2. Sitoutuneisuuden havainnointi Havainnointikoulutus osa 2. Sitoutuneisuuden havainnointi Jyrki Reunamo Helsinki, Hämeenlinna Turku Lokakuu 2014 7.10.2014 1 Parikeskustelu Havainnoitavien ryhmien kuvailu Tutustumaan havainnoitavaan ryhmään?

Lisätiedot

Epätyypillistä työaikaa tekevät perheet työelämän puristuksessa

Epätyypillistä työaikaa tekevät perheet työelämän puristuksessa Epätyypillistä työaikaa tekevät perheet työelämän puristuksessa Anna Rönkä Jyväskylän yliopisto Perheet 24/7-tutkimusryhmä JY, JAMK & THL OHOI-hanke Hyvät uutiset Epätyypillinen työaika ei lähtökohtaisesti

Lisätiedot

Avaimia päivähoidon arkeen erityispäivähoidon kehittäminen osana varhaiskasvatusta Länsi ja Keski-Uudellamaalla

Avaimia päivähoidon arkeen erityispäivähoidon kehittäminen osana varhaiskasvatusta Länsi ja Keski-Uudellamaalla Sinikka Kuosmanen_luentorunko Sivu 1/14 Kolme kulmakiveä 1. Lapsi yrittää jatkuvasti ja spontaanisti saada kontaktia vanhempiinsa. 2. Vanhemmat osoittavat ottaneensa vastaan lapsen aloitteet. 3. Vanhempien

Lisätiedot

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Erityisopettaja Anne Kuusisto Neuvokas perhe Syömisen ja liikkumisen tavat lapsiperheen arjessa Tämän hetken lapset kuulevat paljon ruoka- ja liikkumiskeskustelua

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ VARHAISKASVATUS VASTAUSPROSENTIT Määräaikaan mennessä asiakkaista 48,81 % vastasi kyselyyn Esiopetus20 % Päiväkoti 30% Perhepäivähoito 63%. PERHEIDEN JA PÄIVÄKODIN

Lisätiedot

Investointi sijaisvanhempaanparas

Investointi sijaisvanhempaanparas Investointi sijaisvanhempaanparas sijoitus Sijaisvanhemman hyvinvointi hyvän sijoituksen perustuksena Sijaishuollon päivät Lahti 29.9. 2015/Virpi Vaattovaara Oikea investointi sijaisvanhempaan tuottaa:

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys 7.4.2016 Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio Mitä yksinäisyys on? THL:n mukaan jopa 400 000 ihmistä Suomessa kärsii yksinäisyydestä. Suomalaisista joka

Lisätiedot

Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli

Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli kokemuksellista hyvinvointitietoa arvioiva malli - mukana lapset, henkilöstö ja huoltajat Tuula Herranen 2018 alueellinen suunnittelija Hyvinvointipäiväkoti toimintamallin

Lisätiedot

Vanhemmuuden vaikeat tunteet. Raisa Cacciatore, Lastenpsykiatri, Nuorisolääkäri, Väestöliiton vanhemmuustiimi

Vanhemmuuden vaikeat tunteet. Raisa Cacciatore, Lastenpsykiatri, Nuorisolääkäri, Väestöliiton vanhemmuustiimi Vanhemmuuden vaikeat tunteet Raisa Cacciatore, Lastenpsykiatri, Nuorisolääkäri, Väestöliiton vanhemmuustiimi 9.11.2017 Riittämättömyys Kyllästyminen Yksinäisyys Uupumus Pettymys Ahdistus Pelot Viha Jos

Lisätiedot

14/9/2012 Mirjam Kalland, pääsihteeri. Yhteiskunnalliset mahdollisuudet terveyserojen kaventamiseen

14/9/2012 Mirjam Kalland, pääsihteeri. Yhteiskunnalliset mahdollisuudet terveyserojen kaventamiseen 14/9/2012 Mirjam Kalland, pääsihteeri Yhteiskunnalliset mahdollisuudet terveyserojen kaventamiseen Lainsäädäntö Perustuslain 19 :n 3 momentin mukaan julkisen vallan on tuettava perheen mahdollisuuksia

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016

Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016 Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016 Päivähoidon aloittaminen Päivähoidon aloittamisvaihe on tarkoitus suunnitella yksilökohtaisesti lapsen ja vanhempien tarpeet huomioiden. Tutustumiskäynnillä

Lisätiedot

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena Perustettu 1988. Toiminta alkanut vertaisryhmäperiaatteella. Tällä hetkellä 15 työntekijää. STEA:n tuella. Jämsänkatu 2, Vallila Toiminnan tavoitteet Lisätä

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen

Lisätiedot

TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN

TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN Vanhempina voitte jättää lapsenne turvallisin mielin työpäivän tai opintojen ajaksi varhaiskasvatustoimintaan. Koulutettu henkilökuntamme huolehtii lapsestanne parhaalla

Lisätiedot