Hannover to Helsinki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hannover to Helsinki"

Transkriptio

1 Hannover to Helsinki IVSA Finlandin ensimmäinen ryhmävaihto Maanantai Viikkiytyminen Lento saapuu Pirkkalaan Pirkkalan lentokentälle laskeutui maanantaiaamuna 10 eläinlääketieteen opiskelijaa Saksan Hannoverista. Heitä vastaan oli Helsingistä lähtenyt 3 autoa, joiden kuskeina oli kolme presidenttiä: kattojärjestömme IVSA:n presidentti Jan Mattila, oman jaostomme presidentti Mariella Aalto sekä vaihtokomitean presidentti Heidi Vesterinen. Viikissa hannoverilaisia odotti loput vaihtokomiteasta: Hanna Telama, Jutta Puomio, Noora Vuorela, Tomi Vadén, Cecilia Forsman, Jenni Hovi ja Vuokko Pekkola. Tutustuminen Viikkiin ja viikkiläisiin Viikkiin saavuttuamme pääsimme heti lounastamaan Tähkään, jossa saimme tiedekunnan sponsoroimat lounaat koko vaihtoviikon ajan. Nälän taltuttua tutustutimme vieraamme suomalaisen supermarketin ihmeellisyyksiin ja lähdimme ostamaan viikon aamupaloja Prismasta. Hannoverilaiset päivittelivät elintarvikkeiden korkeita hintoja ja maitovaihtoehtojen määriä, mutta kaikki kuitenkin löysivät itselleen mieleiset suomalaisen aamupalan raaka-aineet. Vaihtokomitea oli nimittäin etukäteen tehnyt vieraillemme ostoslistat, josta löytyi kunkin järjestäjän mieluisimmat aamiaistarvikkeet. Mikä voisi olla suomalaisempaa kuin ruoka, jota paikalliset syövät? Illalla vuorossa olivat rennot grillijuhlat. Nostimme Viikin HOAS:in monitoimitilan kaasugrillin heinäkuun helteeseen ja asettelimme ritilälle sisäfilettä, kasvisvartaita ja täytettyjä paprikoita. Jälkiruoaksi oli tarjolla jäätelöä ja jääkaappi täynnä virvokkeilla. 1

2 Tiistai Elintarvikkeita ja merta Elintarvike- ja ympäristöhygienian laitosvierailu Istuuduimme aamukahville laitoksen kokoushuoneeseen, kun professori Maria FredrikssonAhomaa viereiden yllätykseksi esitteli työpaikkaansa puoliksi suomeksi, puoliksi saksaksi, olihan hän viettänyt muutaman vuoden Saksassa. Hannoverilaiset pääsivät tutustumaan laitoksen tiloihin opastetulla kierroksella ja lisäksi heille pidettiin lyhyt real-time PCR demo. Hannoverilaiset olivat myös aktiivisen kiinnostuneita Astrid de Haanin esityksestä siitä, millaista Suomessa on olla ulkomaalaisena väitöskirjantekijänä. Suomenlinnaan Lounaan jälkeen pääsimme ottamaan Suomen mittakaavassa uskomattoman lämpimästä säästä kaiken irti. Lauttamatka Suomenlinnaan tuntui mukavalta viilentävässä merituulessa. Saarella kävellessä niin suomalaiset kuin saksalaisetkin oppivat uutta, kun Mariella kertoi värikkäitä tarinoita Suomenlinnan historiasta. Kiertokävelylle sattui sopivasti myös saaren pieni uimaranta, eikä tilaisuutta jätetty käyttämättä. Päivän pitkän kävelyn jälkeen nautimme Viikin pelloilla piknik-illallisen ja opetimme toisillemme uusia pelejä. Hannoverilaiset esittelivät Ligretto-korttipelin ja suomalaiset kansallisylpeytemme Mölkyn. Onnettomasti hävisimme omassa pelissämme saksalaisten tarkoille heittokäsille... Keskiviikko Pieneläinsairaalasta kaupunkielämään Aamu yliopistollisessa Aamun kierroksen pitäjänä oli pieneläinten sisätautien professori Thomas Spillman, joka puhui vuolaasti ja innostuneesti äidinkielellään eläinsairaalan tiloista ja toiminnasta. Vierailla oli runsaasti kysymyksiä esitettävänään ja keskustelu jatkui vielä Alitalossakin. Lopulta lounaan yhteydessä kielen vaihduttua taas englanniksi suomalaisillekin selvisi kuinka paljon saksalaiset ihailivat eläinsairaalamme tiloja ja opintojemme kliinistä viidettä vuotta. Hannoverissa käytännön taitoja ei pääse opettelemaan lainkaan samassa mittakaavassa kuin Suomessa. 2

3 Kaupunkiralli Iltapäivälle Hannoverilaiset heitettiin oman onnensa nojaan Helsingin keskustaan, tukenaan vain kaupunkirallin rastikartta. Rastit löytyivät vaivoitta ja saksalaiset pääsivät kaupunkiralliin kuuluvien kulttuuristen kummallisuuksien jahtaamisen jälkeen nauttimaan ei-niin-suomalaista ruokaa etnisessä ravintolassa. Illanvieton lomassa Mariella julkisti kaupunkirallin voittajat, jotka saivat palkinnoksi suussa sulavaa Fazerin suklaata. Ilta jatkui biljardin ja musiikin merkeissä. Torstai Saari & Hepat Kohti Mäntsälää Aamun herätys oli varsin aikainen, jotta ehtisimme Saarelle Helena Rautalan huomiin. Helena kierrätti meidät aluksi MAO:n navetalla, jossa juttelimme suomalaisesta lypsykarjataloudesta. Lopun aamupäivästä vietimme tutustuen klinikkaan ja sen potilaisiin. Hannoverilaiset pääsivät myös itse antamaan lääkityksiä ja osallistumaan potilaiden hoitojen suunnitteluun. Hevossairaala Jälleen kerran vieraamme pääsivät tutustumaan suomeen töihin tulleeseen ulkomaalaiseen, kun Michael Hewitson esitteli meille hevossairaalan talleineen ja tiloineen. Kuten pieneläinsairaala, myös hevossairaala sai osakseen suurta ihailua. Suomalainen illallinen Ruoaksi poronkäristystä, perunamuusia, puolukkahilloa ja erittäin kuivaa suomalaista valkoviiniä (Finlandia Vodkaa). Ohjelmana hankalia kieliopillisia ongelmia ja vielä hankalampia pelejä. Se kertokoon kaiken tarvittavan illasta. 3

4 Perjantai Patologialta Korkeasaareen Dekaanin sanat Patologian laitoksen tilat esitteli meille dekaani Antti Sukura. Hannoverilaiset olivat erittäin otettuja dekaanin esittelystä ja kommentoivat jälkikäteen kuinka onnekkaita olemme kun dekaanimme on eläinlääkäri - heillä kun vastaavaa virkaa hoitaa henkilö vailla minkäänlaista eläinlääketieteellistä taustaa. Lumileopardeja ja eläinlääkäreitä Korkeasaaren kaksi eläinlääkäriä Eeva Rudbäck ja Sanna Sainmaa kierrättivät meitä parin tunnin ajan eläintarhan kulissien takana ja kertoivat tarinoita eläinlääkärin työstä. Korkeasaaren jälkeen söimme illallisen ravintola Zetorissa, jossa ruokalautaset siirtyivät paikalta toiselle kaikkien halutessa päästä maistamaan kaikkea. Loppu yö kului Baker s:n klubilla tanssien. Lauantai Porkkalanniemi Porkkalaan lähdettiin eväiden ja ulkoilukenkien kanssa. Ensimmäisen kerran koko viikolla uhkana oli sade, mutta onneksi siltä vältyttiin. Koko porukka nautti niemen upeista kalloista ja mäntymetsistä. Kävelimme jonkin aikaa niemellä ja söimme sitten nuotioillallisen, jolla myös syntyi vaihdon nimikkoruoka vaahtopulla eli tikkupulla jonka sisällä on vaahtokarkkia. Illan unohtumattomimmat hetket liittyvät kuitenkin eläimiin. Pääsimme vapauttamaan luontoon 15 korkeasaaren luonnonvaraisessa hoitolassa hoidettua sorsaa ja kotimatkalla seurasimme lähietäisyydeltä kahden hirvenvasan ja niiden emän ruokailua viljapellolla. Ajon aikana kuskit saivat muutenkin pitää silmänsä auki sillä hirvi- ja valkohäntäpeurahavaintoja tehtiin yhteensä yli kymmenen. Hannoverilaiset olivat mykistyneitä Suomen luonnon kauneudesta. 4

5 Suunta kohti Iittalaa Sunnuntai Mökkeilyä Aamulla osa hannoverilaisista joutui hyvästelemään isäntänsä Helsingissä, kun lähtö kohti IIttalaa koitti. Edessä olisi mökkiyö Hämeenlinnan kupeessa ja seuraavana aamuna lähtö suoraan lentokentälle eivätkä kaikki järjestäjät harmillisesti voineet osallistua viimeisen päivän ohjelmaan. Matkalla pysähdyimme Iittalan Lasimäellä nauttimassa piknik-lounaan ja hannoverilaiset pääsivät ostamaan parhaat matkamuistonsa - muumimukit ja muita suomalaisia brändi- ja käsityötuotteita. Parasta Suomen kesässä Tästä illasta olimme järjestäjinä erityisen ylpeitä. Saavuimme suomalaiselle puumökille, jonka mukavuuksiin kuuluivat asiat kuten rantasauna ja ulkohuussi. Poikkeuksellisen lämmin kesä oli lämmittänyt järven veden uimakelpoiseksi ja koko joukkue juoksi suoraan autoista veteen. Ympäröivässä metsässä vieraat saivat sormensa sinisiksi kerätessään mustikoita lettujen särpimeksi. Sauna oli päällä myöhään yöhön ja grillasimme taas yhdessä erilaisia herkkuja. Seuraavana aamuna jouduimme jättämään hyvästit saksalaisille kun ajoimme heidät takaisin Pirkkalan lentokentälle. Ensikesänä suuntaamme vastavierailulle Hannoveriin. Sydäme$iset kiitokset kaiki$e vaihto-ohjelman toteuttamiseen osa$istunei$e koko vaihtoporukaltamme vaihtokomitean presidentti Heidi Vesterinen & muut järkkärit 5

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 13.5. kello 2.45 marttasisar Kaarina soitteli minulle herätyssoiton ja näin tämä Italian matkan alkaminen on todellista.

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty /eh hamaeero(at)kolumbus.fi

Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty /eh hamaeero(at)kolumbus.fi Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty 5.1.2014/eh hamaeero(at)kolumbus.fi HUOM! Matkaa voi jatkaa makunsa mukaan alusta tai lopusta. Kesän 2014 matka LUONNOS (matkan pituus 9 päivää + mahd.

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 13:00-17:00 KANOOTTIRETKI OULUJOKISUISTOSSA (EI OPASTUSTA) Ohjelma alkaa Hietasaaren Vauhtipuistosta, josta saat tarvittavat varusteet, turvallisuusohjeet sekä reittiohjeistukset. Tämän jälkeen

Lisätiedot

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia Sunnuntai 11.6.2017 klo 16.30 klo 20.55 Lähtö Nurmijärven kirkon parkkipaikalta kohti Turkua Lähtee m/s Viking Grace kohti Maarianhaminaa ja Tukholmaa Maanantai 12.6.2017 klo 6.30 klo 13.00 klo 16.00 klo

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen , Telfs Itävalta

Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen , Telfs Itävalta Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen 3.-8.5.2018, Telfs Itävalta Matkaa edeltävät valmistelut: Ennen matkalle lähtöä joukkue kokoontui 24.4.2018

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle 4.-7.7.2016 Matkalle lähdettiin bussilla maanantaiaamuna 4.7. kahdeksan aikoihin, Tervolan jälkeen jo tutuksi tullut reitti itäpuolen tielle ja Lautiosaaren

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Rooman opintomatka 2018

Rooman opintomatka 2018 Rooman opintomatka 2018 Maanantai 14.5 Maanantaina saavuimme Roomaan alkuiltapäivästä. Pikaisen lounaan jälkeen suuntasimme ihastelemaan Rooman suosituimpia nähtävyyksiä, kuten Trevin suihkukaivoa, Espanjalaisia

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

Fly-Inn Terrassa 2007

Fly-Inn Terrassa 2007 Fly-Inn Terrassa 2007 Osallistuimme Lassi co-pilot Huuskosen ja Mohammad MoMo Rostam Barouein kanssa syys-lokakuun vaihteessa Barcelonan kupeessa sijaitsevan Terrasan Fly-Inniin ja tässä on matkakertomus

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! .com - Tapahtumia Perjantai 22.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Dj Kunkku Lauantai 23.09.2017

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Japanilaisten vierailu

Japanilaisten vierailu Japanilaisten vierailu 22-28.8 Ryhmä Keio Shiki lukion oppilaita saapui turkuun tiistai illalla ja samalla alkoi yhteisprojekti Suomen ja Japanin vesiolosuhteiden tutkimuskurssi tämän vuoden osalta. Vierailulla

Lisätiedot

TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv)

TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv) TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv) Matkan järjestäjänä toimii Kainuun ammattiopiston hallinnoima KantriKoulutus 2 hanke. Opintomatka liittyy

Lisätiedot

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015 OHJELMA*: Lauantai Lauantai 4:30 kokoontuminen Helsinki-Vantaa lentokentälle 6:30-8:30 omakustanteinen lento Helsinki-Split* 9:00-9:30 kuljetus satamaan 10-12 lounas

Lisätiedot

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 Olimme saaneet kutsun entiseltä Porvoon jalostamon johtajalta Miika Eerolalta mahdollisuuden tutustua MOL öljy yhtiön bratislavalaiseen jalostamoon.eerola oli

Lisätiedot

Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011

Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011 Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011 Motek messut 11.-13.10 2011 Matka tehtiin osana pinnoitustekniikan investointi- ja kehittämishankkeen laiteinvestointien suunnittelua. Hankkeessa on tarkoitus suunnitella

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Vesijumppakurssi Tahko Span kylpylässä

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Vesijumppakurssi Tahko Span kylpylässä .com - Tapahtumia Maanantai 25.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Tiistai 26.09.2017 Vesijumppakurssi

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:32 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:32 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Koulutus TVT-palvelujen käyttöönotto

Lisätiedot

30.6.2014 Maanantai: Suunnittelua

30.6.2014 Maanantai: Suunnittelua 30.6.2014 Maanantai: Suunnittelua Piristyspartio on palannut, mutta tällä kertaa vanhusten kanssa häärivät aivan uudet kasvot! Maanantaina päiväkeskukselle kokoontui kaksi ryhmää, eli kesäkuun ryhmä perehdytti

Lisätiedot

Lomalla Raamatun historiaa

Lomalla Raamatun historiaa Lomalla Raamatun historiaa Yhdistelmämatka Israeliin 03.-11.09.2018 v Asumme Tel Avivissa Leonardo Art- hotellissa v Teemme kaksi retkipäivää Jerusalemiin v Kaksi retkipäivää Tiberiakseen v Oppaana Ariel

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014

Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014 Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014 4.7. perjantaiaamuna kello 8 noustiin Möllärin bussiin ja keula kohti etelää. Matkan varrelta poimittiin marttoja kyytiin Niskanperältä, Itäkoskelta,

Lisätiedot

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Case: Cosy Finland Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 8.4.2011 Mistä kaikki alkoi? Kirsti Sergejeff pääsi Gambian matkallaan vuonna 2002 tutustumaan

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI JÄSENTIEDOTE Syyskuu 2014 Syyskuun läsnäoloprosentti 82,95 to 04.09. Klubikokous o Markku Kalliomäki, ystävyyttä yli rajojen / saksal. ystävyysklubin vierailu 02.10. to 11.09. Järjestelyt

Lisätiedot

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

Toronto, Kanada. Tiistai / 29.12. Aamiainen. Wayne Gretzky International Tournament

Toronto, Kanada. Tiistai / 29.12. Aamiainen. Wayne Gretzky International Tournament ESIMERKKIOHJELMA Lauantai / 26.12 Kokoontuminen Helsinki-Vantaalla 14:20-15:55 Lento Helsinki Reykjavik 17:00-17:55 Lento Reykjavik Toronto Bussi hotellille, päivällinen Sunnuntai / 27.12 Jääharjoitus

Lisätiedot

OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011)

OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) Maanantai (huom. pienille lapsille omat haalarit mukaan). Henkilömäärä 4-50. Kesto 2-3h. Korpisoturi Oy. Ilmoittautuminen edellisenä päivänä klo 16.00 Sokos

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:16 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:16 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 13KOKKI,TARJOI Ryhmänohjaus

Lisätiedot

Piristyspartio. Viikko 2. Maanantai 8.6.2015 Uutiskynnys ylitetty

Piristyspartio. Viikko 2. Maanantai 8.6.2015 Uutiskynnys ylitetty Piristyspartio Viikko 2 Maanantai 8.6.2015 Uutiskynnys ylitetty Maanantaiaamuna tulimme töihin levänneinä ja innokkaina. Huomasimme viikonlopun aikana, että meidän blogi oli päässyt Mikkelin kaupungin

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

- AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

- AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO MUU RAPORTTI - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA AGROLYMPICS 2018 Savonian opiskelijat Portugalissa TEKIJÄ/T: Jukka Leskinen Matti Hyrkäs 2 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 REISSUUN

Lisätiedot

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi!

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi! Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa Care One Oy Karkonmäenkatu15B info@careone.fi 33580Tampere www.careone.fi Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa

Lisätiedot

Maanantai 25.7 Terveyskeskussairaala /dementiaosasto

Maanantai 25.7 Terveyskeskussairaala /dementiaosasto Maanantai 25.7 Terveyskeskussairaala /dementiaosasto Viikon alkajaisiksi suuntasimme Moisioon, terveyskeskussairaalan dementiaosastolle. Kyseisellä osastolla olimme olleetkin jo aikaisemmin, joten matkaan

Lisätiedot

Kyyhkylän kuntoutuskeskus

Kyyhkylän kuntoutuskeskus Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Meidän perheen loma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Saapuminen ja majoittuminen Kyyhkylään Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön

Lisätiedot

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9.

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9. TV08SE(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 5.9. - 2.9. maanantai 5.9. tiistai 6.9. keskiviikko 7.9. torstai 8.9. perjantai 9.9. lauantai 20.9. XX00AA0 TV Orient.opinn.. Merenti-Välimäki

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) MALLIOHJELMA 2017

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) MALLIOHJELMA 2017 Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) MALLIOHJELMA 2017 Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Sunnuntai 5.10.2014 17:50 Suora lento Ryanair FR1922 Tampere Frankfurt-Hahn 19:25 19:45 Matka 120 km

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Iida, Iiro, Veera, Ilmari, Jenni. Sunnuntai

MATKARAPORTTI. Iida, Iiro, Veera, Ilmari, Jenni. Sunnuntai MATKARAPORTTI Iida, Iiro, Veera, Ilmari, Jenni Sunnuntai 27.1.2018 Saavuimme Alicanten lentokentälle iltapäivällä ja saimme ystävällisen vastaanoton. Trumpettiopettaja Manuel San Javierin konservatoriosta

Lisätiedot

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 he taisivat pitää vapaa-ajasta, jolloin pelattiin biljardia, pingistä ja Xbox:lla. Taikaleiri Ensimmäiset työpäivämme

Lisätiedot

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma TERVETULOA LOMALLE RUNNILLE! Jokainen osallistuu voimiensa ja mielenkiintonsa mukaan ohjelmaan. Antoisaa yhdessäoloa ja rentouttavaa lomaa Spa Hotel Runnissa! ESIMERKKIOHJELMA:

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

Pagina 1 di 11 MATKATARJOUKSET: Antalya alk 145 Ibiza alk 150 Ibiza alk 165 Kirjaudu sisään Rekisteröidy ÄKKILÄHDÖT LENNOT HOTELLIT AUTOT LENTO + HOTELLI RISTEILYT TARJOUKSET BLOGIT KOHTEET Keltaisessa

Lisätiedot

TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23

TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23 TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23 Maanantai 1.6. 9.45 Tiistai 2.6. MUSIIKIN KESKUSTELURYHMÄN KESÄRETKI lähtö 9.30. Keskiviikko 3.6. RETKIPÄIVÄ Avoin retkipäivä KESKUSTELURYHMÄ 10 TYÖTOIMINTARYHMÄ 12-13 RETKIPÄIVÄ

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu

Lisätiedot

Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan

Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan 17.-23.5.2017 17.5. 2017 varhain keskiviikkoaamuna Rovaniemen linja-autoasemalla oli säpinää kun martat tekivät lähtöä kesän etsintään etelään. Klo

Lisätiedot

Liiketalouden koulutusohjelma (L803SNA, L803SNB) orientaatioviikon ohjelma 26.8. 30.8.2013

Liiketalouden koulutusohjelma (L803SNA, L803SNB) orientaatioviikon ohjelma 26.8. 30.8.2013 7.6.2013 / S T-K Liiketalouden koulutusohjelma (L803SNA, L803SNB) Maanantai 26.8.2013 Tutustumista MAMKiin, Kasarmin kampukseen ja ryhmäläisiin 10.00 11.00 A, B Ilmoittautuminen, opiskeluaineistojen jako

Lisätiedot

CJAJ Karjanarviointikilpailu Pariisissa Salon International de l Agriculture. Anna-Maarit Heikkinen & Sanna Kosonen

CJAJ Karjanarviointikilpailu Pariisissa Salon International de l Agriculture. Anna-Maarit Heikkinen & Sanna Kosonen CJAJ 27.2. 1.3.2012 Karjanarviointikilpailu Pariisissa Salon International de l Agriculture Anna-Maarit Heikkinen & Sanna Kosonen SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 4 2 MAANANTAI 27.3.2012... 5 3 TIISTAI 28.2.2012...

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Äijälän Rustin veneretket

Äijälän Rustin veneretket Äijälän Rustin veneretket Veneemme 360 -asteinen kuva veneen sisätiloista, klikkaa: http://www.paratiisisaari.com/rusti_pure/harmony.html M/y Harmony luxusjahti Elegance 65, 19,6 m, max. 40 hlö M/s Juhana

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 15:48 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 15:48 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Tuomola Anu Heinäsuo Jukka C

Lisätiedot

AINEENOPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN SOVELTUVUUSKOEAIKATAULUT (vk 20) 1+ VAIHEEN HAKIJAT

AINEENOPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN SOVELTUVUUSKOEAIKATAULUT (vk 20) 1+ VAIHEEN HAKIJAT AINEENOPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN SOVELTUVUUSKOEAIKATAULUT (vk 20) 1+ VAIHEEN HAKIJAT HUOM! - aikataulut on julkaistu opiskelijanumeroilla - saavuthan ajoissa paikalle ilmoitetun salin ulkopuolelle

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 23.06.2015 15:53 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 23.06.2015 15:53 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. asiakaspalvelu MATap1 Terveydenhoitajainfo

Lisätiedot

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 Kevättalvella 2015 aloitimme vaihto-opiskelupaikan hakuprosessin valmistelun. Pohdimme perusteellisesti mihin maahan haluamme matkustaa ja missä maassa voisimme oppia

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Työssäoppimassa Fuengirolassa 2.4. 15.5.2011

Työssäoppimassa Fuengirolassa 2.4. 15.5.2011 Työssäoppimassa Fuengirolassa 2.4. 15.5.2011 Mervi Ylitalo & Sonja Rautioaho Ma08 Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del

Lisätiedot

Kyyhkylän kuntoutuskeskus

Kyyhkylän kuntoutuskeskus Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Meidän perheen loma Saapuminen ja majoittuminen Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön esittely

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel

Lisätiedot