MIEHIKKÄLÄN KUNTA VIROLAHDEN KUNTA VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIEHIKKÄLÄN KUNTA VIROLAHDEN KUNTA VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET"

Transkriptio

1 1 MIEHIKKÄLÄN KUNTA VIROLAHDEN KUNTA Hallintokunnat VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Laadintaohje käsitellään kokoontuvissa kunnanhallitusten kokouksissa. Kaakon kaksikko yhteistyö Miehikkälän ja Virolahden valtuustojen hyväksymän sopimuksen mukaan kunnat järjestävät seuraavat palvelunsa yhteistyössä: Miehikkälä: Virolahti: Kansantalouden yleiset näkymät: sosiaali- ja terveystoimi sivistystoimi tekninen ja ympäristötoimi hallinnon tukipalvelut Kunnat budjetoivat yleishallintonsa sekä hoitamiensa yhteisten toimialojen kaikki tulot ja menot, tuloiksi myös maksuosuudet palvelun vastaanottavalta kunnalta. Sivistystoimeen ja tukipalveluihin Miehikkälä budjetoi menoksi maksuosuudet Virolahdelle, tekniseen toimeen lisäksi kiinteän omaisuuden tulot ja menot. Virolahden talousarvioon tulevat vastaavasti sosiaali- ja terveystoimen menoiksi maksuosuudet Miehikkälälle ja Carealle. Kansantalouden yleiset näkymät ovat hyvin epävarmat ja synkät. Valtionvarainministeriö ennusti kuluvan kesän ennusteessaan BKT:n kasvavan kuluvana vuotena 0,3 %, ja vuosien 2016 ja 2017 arvio on 1,4 %. Kuitenkin viimeaikaisten ennusteiden mukaan on täysin mahdollista, että vuodesta 2015 tulee Suomen taloudelle neljäs perättäinen taantumavuosi. Heikkoon talouskehitykseen ja epävarmoihin näkymiin vaikuttavat osaltaan muun muassa Ukrainan kriisiin liittyvät EU:n pakotteet ja Venäjän vastapakotteet. Työllisyyskehitys on ollut alkuvuonna ennakoitua heikompaa. Suomen talouden heikko kasvu ei paranna kuluvan vuoden työllisyysnäkymiä. Työttömyys on jatkanut kasvuaan jopa ennakoitua voimakkaammin ja ennuste työttömyysasteeksi vuodelle 2015 on 9,3 %. Työllisyyden kasvunäkymät tuleville vuosille ovat heikot. Valtionvarainministeriön ennusteen mukaan yleinen ansiotasoindeksi nousee kuluvana ensi vuonna 1,1 %. Kunta-alalla nykyinen sopimuskausi päättyy Tulevien vuosien palkkaratkaisuista voidaan ennakoida hyvin maltillisia toimialasta riippumatta. Koska inflaation ennustetaan kiihtyvän 1,2 prosenttiin ensi vuonna, reaalisten ansioiden ei ennakoida nousevan, eikä kuluttajien ostovoiman ennakoida juurikaan kohentuvan.

2 2 Julkisen talouden näkymät tuleville vuosille ovat synkät niin valtion kuin kuntien osalta. Heikkojen suhdanteiden ohella taloutta painavat rakenteelliset ongelmat ja väestön ikääntyminen. Kuntarakenneselvitys ja sote-uudistus Kaakon kaksikon talousnäkymät Hamina, Kotka, Miehikkälä, Virolahti ja Pyhtää tekivät keväällä 2014 kuntarakennelain mukaisen selvityksen, jonka käsittelyyn palataan, kun uudesta sote-laista on riittävät tiedot. Uusi Sote-laki tulee voimaan aikaisintaan alkaen. Kuluvan vuoden talousarviot olivat alijäämäiset molemmissa kunnissa. Kesäkuun toteumien perusteella kuluva vuosi näyttäisi toteutuvan molemmissa kunnissa talousarviossa ennakoitua myönteisemmin. Tämä johtuu suurelta osin alkuvuoden ennakoitua paremmista verotulokertymistä. Sosiaali- ja terveystoimen osalta alkuvuosi on toteutunut talousarvion mukaisesti, mutta erityisesti erikoissairaanhoidon osalta loppuvuoden toteutumia on hankala ennustaa. Budjettivuoden aikana syntyneet ja mahdollisesti odotettavissa olevat määräraha- ja tuloarviomuutokset budjetoidaan lisäbudjettiin tulevana syksynä. Joka tapauksessa Kaakon kaksikon kuntien talous on haastava ja haasteet kasvavat edelleen tulevina vuosina. Virolahden kunnan strategiaprosessiin kuuluu tulosennusteiden päivittäminen talousarvion laatimisen yhteydessä seuraaville viidelle vuodelle. Venäjän syksyllä 2014 kärjistyneiden ja edelleen jatkuvien talousvaikeuksien vuoksi ennen muuta Vaalimaan alueen kaupallisen rakentamisen hankkeet ovat viivästyneet. Tämä vaikuttaa väistämättä lähivuosien verotulokehitykseen samoin kuin väestönkasvuodotuksiin. Elleivät Vaalimaan alueen kehitykseen latautuvat odotukset ala pian toteutua, osoittavat ennusteet kuntatalouden kiristyvän tulevina vuosina. Joka tapauksessa yleisen taloustilanteen ohella Virolahdelle aiheuttaa haasteita Vaalimaan infrainvestointien etupainotteisuus. Kunnalle aiheutuvat menot toteutuvat täysimääräisinä paljon ennen kuin hankkeiden positiiviset vaikutukset vuokra- ja verotuloihin sekä väestökehitykseen alkavat näkyä asteittain. Miehikkälässä puolestaan erittäin raskas investointiohjelma aiheuttaa kasvavine poistoineen haasteita vuosikatteen riittävyydelle, minkä lisäksi kunta tulee velkaantumaan voimakkaasti. Pidemmällä aikavälillä Tilastokeskuksen ennustama väkilukujen pienentyminen tulee heikentämään niin verotulojen kertymiä kuin valtionosuuksiakin. Tämä aiheuttaa lähitulevaisuudessa suuria haasteita toiminnan sopeuttamiselle palvelutarpeiden ja niukkenevan rahoituksen mukaiseksi. Kuntaliiton viimeisimmän kuntakohtaisen verotuloennusteen mukaan ensi vuonna (2016) Miehikkälän verotulot pienenevät 0,9 % ja Virolahden 1,5 % kuluvaan vuoteen verrattuna. Taloussuunnitelmavuosien ennusteet ovat seuraavat: Vuonna 2017 Miehikkälän verotulojen ennakoidaan kasvavan 1,6 % ja Virolahden 1,2 % edellisen vuoden ennusteeseen verrattuna. Vuonna 2018 Miehikkälän verotulojen ennakoidaan kasvavan 1,0 % ja Virolahden 2,0 %. Kuntaliiton ennusteen mukaan Miehikkälässä valtionosuudet pienentyisivät vuonna 2015 yhteensä vuoden 2015 valtionosuuspäätökseen nähden. Virolahden valtionosuuksien ennakoidaan kuitenkin kasvavan kuluvaan vuoteen nähden.

3 3 Tulevien vuosien valtionosuuksiin vaikuttavat valtionosuusjärjestelmän uudistuksen lisäksi valtion kehysriihessä sovitut valtionosuuksien leikkaukset, joiden seurauksena kunnilta jää vuosina saamatta peruspalveluiden valtionosuuksia yhteensä 6,9 mrd. euroa. Talousarvioehdotuksen laatiminen Talousarviot tulee toteuttaa niin, että ne toteuttavat kuntien asettamat strategiset tavoitteet. Siksi on tärkeää käydä läpi kuntien strategioita talousarviota valmisteltaessa. Virolahden kuntastrategiaa päivitetään vuosittain talousarvioprosessin rinnalla. Miehikkälän kuntastrategian toteutumista seurataan samoin vuosittain talousarvion valmistelun yhteydessä. Palkankorotuksista arvioidaan valtakunnallisesti kunnille 0,8 %:n kustannusvaikutus. Uusien toimien ja virkojen perustamista on vältettävä ja pyrittävä täyttämään vapautuvat toimet sisäisesti, jos se on mahdollista. Henkilösivukulut lasketaan Kuntien eläkevakuutuksen ja Kuntaliiton ohjeiden mukaan. Henkilösivukulujen lopulliset prosenttiosuudet eivät vielä ole tiedossa, mutta niistä tiedotetaan ja ne tallennetaan taloussuunnitteluohjelmaan välittömästi niiden vahvistumisen jälkeen. Kuntaliiton ennusteen mukaan henkilösivukulut pysyvät ensi vuonna jotakuinkin kuluvan vuoden tasolla. Palkkalaskelmat saa entiseen tapaan palkkasihteereiltä. Palkkojen sivukuluja ei saa syöttää järjestelmään, joka laskee ne automaattisesti. Palvelujen ostoihin arvioidaan vain välttämätön palvelusopimusten edellyttämä korotus, muut toimintamenot arvioidaan kuluvan vuoden budjetin mukaisesti. Toimintatuloihin tulee arvioida realistiset korotukset verrattuna kuluvan vuoden budjettilukuihin. Miehikkälän kunnan käyttömenojen kasvu saa olla enintään nolla. Näin vuoden 2016 talousarvio perustuu nollakasvuun, joka saavutetaan palvelujen uudelleen järjestelyillä, säästöillä ja lisätuloilla. Edellisten vuosien tapaan sisäiset vuokrat budjetoidaan talousarvioon vasta kunnanjohtajan sarakkeeseen. Talouspalvelut kirjaavat sisäiset vuokrat keskitetysti sen jälkeen, kun tekninen lautakunta on hyväksynyt oman talousarvionsa. Budjetoitaessa taloussuunnitteluohjelmaan syötettävät luvut tulee kirjata sadan euron tarkkuudella. Sisäisiä ateria- ja toimistopalveluita budjetoitaessa tulee varmistaa, että vastapuoli on budjetoinut vastaavan summan tuloksi tai menoksi. Sisäiset vuokrat sekä talous- ja henkilöstöpalvelut vyörytetään aikanaan kunnanjohtajan sarakkeeseen, niitä ei saa kirjata toimielimen sarakkeeseen. Teknisen toimen tulee huomioida, että niillä kustannuspaikoilla, joilla on osabudjetointi käytössä, kaikki luvut tulee syöttää toiminnoille, pääbudjetille ei saa syöttää tällöin mitään. Budjetoijien tulee ajaa kustannuspaikkakohtaiset raportit paperille (varmuuskopio). Kaakon kaksikon kustannustenjaon periaatteiden mukaisesti, milloin muuta jakoperustetta ei ole, kustannukset jaetaan edellisen tilinpäätöksen virallisten asukaslukujen suhteessa. Viime vuoden tilinpäätöshetkellä Miehikkälän kunnan asukasluku oli ja Virolahden kunnan Kustannukset jaetaan täten Miehikkälä 38,4 % ja Virolahti 61,6 %.

4 4 Talousarvion laadinnan aikataulu Laadittujen strategioiden mukaisesti toimialojen tulee tarkistaa perimänsä asiakastaksat ja tarvittaessa korottaa niitä. Taksat ja maksut tulee vahvistaa arvonlisäverottomina. Verollisen maksun tai taksan päätöksessä tulee olla maininta, että taksaan lisätään kulloinkin voimassaoleva arvonlisävero. Kunnanvaltuustoon nähden sitovat tavoitteet ja määrärahat sekä tuloarviot esitetään talousarviossa toimielin/lautakuntatasolla niin, että käyttötalousosassa toimintatulojen ja menojen nettomäärä (toimintakate) on sitova. Investointiosassa määrärahat ja tuloarviot esitetään hankekohtaisesti, mikä taso on sitova. Talousarviosta on käytävä selkeästi ilmi valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset, taloudelliset ja laadulliset tavoitteet. Talousarvion laadinnan yhteydessä tulee myös tarkoin pohtia valtuustoa sitovien tavoitteiden määrää, laajuutta ja olennaisuutta. Toimielimiä sitovat tavoitteet ovat ensisijaisesti vaikuttavuustavoitteita, joissa näkökulmana on palvelun vaikutus asiakkaaseen. Vaikuttavuustavoitteet määrittävät joko palvelun aikaansaamaa muutosta asiakkaan hyvinvoinnissa tai palvelun laatua, jota arvioidaan sen saatavuutena, riittävyytenä, kohdentuvuutena tai asiakastyytyväisyytenä. Toimielin/lautakuntatasolla laadittavien talousarvioehdotusten tulee sisältää toimialan tulot ja menot kustannuspaikka- tai tulosaluekohtaisesti eriteltyinä. Lisäksi talousarvioehdotusten tulee sisältää - toimielin/lautakuntatasoiset kriittiset menestystekijät, - toiminnalle asetetut valtuustotasoiset tavoitteet Talousarvioehdotuksessa tulee kustannuspaikkatasoisesti olla seuraavat tiedot: - Kustannuspaikan taloudesta vastaavan viranhaltijan nimi. - Kustannuspaikan tehtävä/tarkoitus yleisesti (=toiminta-ajatus) - Selvitys tilivuoden aikana tehtävistä toimenpiteistä tavoitteiden saavuttamiseksi (= toiminnan painopistealueet) - Mittarit, millä tavoitteiden saavuttamista mitataan. Talousarvioehdotuksen investointiosassa investointiehdotukset (yli hankinnat) esitetään ja perustellaan hankekohtaisesti. Investointi merkitään sen kunnan talousarvioon, joka on pääasiallinen käyttäjä. Mikäli investointia/hankintaa esitetään molempien kuntien käyttöön, on molempien kuntien hyväksyttävä osuutensa. Vuoden 2016 talousarvion laadinnassa on syytä noudattaa äärimmäistä varovaisuutta ottaen huomioon epävarman taloustilanteen. Lautakuntien hyväksymät esitykset vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi on jätettävä taloustoimistoon toimitettavaksi kunnanhallituksille ehdottomasti perjantaihin mennessä. Miehikkälän kunnanhallitus käsittelee talousarvioehdotuksen ja molempien kuntien kunnanhallitukset käsittelevät talousarvioehdotuksen Talousarvioehdotuksen kunnanvaltuustokäsittely on molemmissa kunnissa Valtuuston talousseminaari järjestetään Miehikkälässä ja Virolahdella

5 5 Molempien kuntien hallitukset esittävät vuoden 2016 kunnallis- ja kiinteistöveroprosentit kokouksissaan ja valtuustot käsittelevät ehdotukset Kuntaliiton viimeisimmän, huhtikuussa 2015 julkaiseman verotuloennustekehikon mukaan vuonna 2016 Miehikkälässä yhden prosenttiyksikön tuotto kunnallisveron osalta on noin euroa. Virolahdella yhden prosenttiyksikön kunnallisverokertymä on ennusteen mukaan noin euroa. Antti Jämsén kunnanjohtaja, Miehikkälä Osmo Havuaho kunnanjohtaja, Virolahti Lähteet: Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous, Kunta-alan uutinen , VM Taloudellinen katsaus, kesä 2015,

MIEHIKKÄLÄN VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

MIEHIKKÄLÄN VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1 Liite 1 137/kh 28.8.2017 MIEHIKKÄLÄN KUNTA VIROLAHDEN KUNTA Hallintokunnat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018 2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Laadintaohje käsitellään 28.8.2017 kokoontuvissa

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1 MIEHIKKÄLÄN KUNTA VIROLAHDEN KUNTA Hallintokunnat VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019 2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kaakon kaksikko yhteistyö Laadintaohje käsitellään 27.8.2018 kokoontuvissa

Lisätiedot

Rakennuslautakunnan vuoden 2015 talousarvio ja vv. 2015-2017 taloussuunnitelma

Rakennuslautakunnan vuoden 2015 talousarvio ja vv. 2015-2017 taloussuunnitelma Rakennuslautakunta 80 21.10.2014 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 talousarvio ja vv. 2015-2017 taloussuunnitelma 103/04.041/2014, 91/04.041/2014 Rakla 80 Virolahden kunnanhallitus on kokouksessaan 25.8.2014

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Talousarvion laadinnan lähtökohdat. Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén

Talousarvion laadinnan lähtökohdat. Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén Talousarvion laadinnan lähtökohdat Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén Visio elämään Miehikkälä on yritysmyönteinen kansainvälinen E18 tien maaseutukunta,

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017 2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE 1.Yleistä KunL. 110 :ssä säädetään talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisesta. Luumäen kunnan talousarvio laaditaan tileittäin

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Talousraportti 8/

Talousraportti 8/ 1 (6) Talousraportti elokuun lopun tilanteesta Väestö Elokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 831 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 620, Nurmeksessa 7 930 ja Valtimolla 2 281 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET TALOUDEN KEHITYS Ohjeet vuoden 2016 talousarvion valmistelua varten joudutaan edelleen antamaan erittäin epävarman taloustilanteen

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelma Laadintaohje Kuntatalouden epävarmuus jatkuu ja suurimman epävarmuustekijän siihen tuo nyt lausuntokierroksella olevat maakuntauudistus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen

Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen 168 16.06.2009 179 21.07.2009 188 11.08.2009 Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen KHALL 168 Kunnankamreeri Kunnanvaltuusto on 22.12.2008 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2009. Talousarvio osoittaa

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS Valtionvarainministeriön (VM) mukaan Suomen talous on selvässä nousussa. Ennusteen mukaan Suomen talous

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017 2018 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2016 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2014 tilinpäätöksen sekä vuoden 2015 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 79.0.0 Kunnanhallitus 0 0.0.0 Perusturvalautakunta 8.0.0 Vuoden 0 talousarvion ja vuosien 07-08 taloussuunnitelman laadintakehys (kv) 8/0.0.00/0 Kunnanhallitus.0.0 79 Kuntalain (8, ) mukaan

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE Dnro NAKKILAN KUNTA Kunnanhallitus Hallintokunnille ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE 2019 2021 Yleinen taloudellinen kehitys Julkisen talouden suunnitelman

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Kuntatalouden sopeutusohjelma Tiedotustilaisuus

Kuntatalouden sopeutusohjelma Tiedotustilaisuus Kuntatalouden sopeutusohjelma 2014-2017 Tiedotustilaisuus 8.2.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, Suomen Kuntaliitto Kansantalouden kehitys eri vaihtoehdoissa (Muuttujien keskimääräinen vuotuinen

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 11.-12.9.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio 10.9.2019 Maailmantalouden kasvupyrähdys ohi. Kasvu kuitenkin jatkuu USA:ssa ja Kiinassa Lähde: Osuuspankki, suhdanne-ennuste

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys. Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys. Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 179 25.05.2015 Kunnanhallitus 202 01.06.2015 Kunnanvaltuusto 60 15.06.2015 Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintakehys 528/02.02.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille Kaupunginhallitus 229 22.06.2015 Kaupunginhallitus 334 05.10.2015 Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2016-2019 307/04/041/2015 KH 22.06.2015 229 Valtuuston talousarvioseminaari

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 194 Vuoden 2013 toukokuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Pekka Heikkinen, puh. (09) 816 22354

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (8) Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien 2020 2021 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2019 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2017 tilinpäätöksen sekä vuoden 2018 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 15.9.2015

TALOUSARVIO 2016 15.9.2015 TALOUSARVIO 2016 KANSANTALOUDEN KEHITYSENNUSTE (VM) BKT ja inflaatio BKT inflaatio 2012-1,4% 2,8% 2013-1,3 % 1,5 % Nordea 1.9. VM? 2014-0,1 % 1,0 % -0,3% -0,2 2015 0,3 % 0,1 % +0,5% 1,3 2016 1,4 % 1,2

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

1) hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen talous- ja toimintasuunnitelmaksi 2015 2017 seuraavin tarkistuksin:

1) hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen talous- ja toimintasuunnitelmaksi 2015 2017 seuraavin tarkistuksin: 417/2014 42 Talous- ja toimintasuunnitelma 2015-2017 Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää (1) hyväksyy talous- ja toimintasuunnitelman 2015 17 kokouksessa esitetyin tarkistuksin; (2) talousarvion vuodelle

Lisätiedot

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio 2019 - taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 Eurajoen kunta Hallintokuntien talousarvion laadintaohjeet 1. Aluksi Kuntalain 110 :n mukaan

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus MERIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 19.12.2018 klo 19.00 Paikka Kilpukan ruokala Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Liite

Lisätiedot

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio 2018 - taloussuunnitelma vuosille 2018-2020 Eurajoen kunta Hallintokuntien talousarvion laadintaohjeet 1. Aluksi Kuntalain 110 :n mukaan

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvion ja suunnitelman laadintaohje ja talousarvioraami

Vuoden 2018 talousarvion ja suunnitelman laadintaohje ja talousarvioraami Vuoden 2018 talousarvion ja suunnitelman laadintaohje ja talousarvioraami Yleistä Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta, joista talousarvio on ensimmäinen. Suunnitelmassa ei vielä ole huomioitu

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 20.10.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017 Toteutuma syyskuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin syyskuun kirjauksista 19.10.2017.

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Talousarvion 2019 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

Talousarvion 2019 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet Talousarvion 2019 ja taloussuunnitelman 2020-2021 laadintaohjeet Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

TALOUSARVIO VUODELLE 2019 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2020 JA 2021

TALOUSARVIO VUODELLE 2019 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2020 JA 2021 TALOUSARVIO VUODELLE 2019 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2020 JA 2021 YLEISTÄ Talousarvion ja taloussuunnittelun lainsäädännölliset perusteet KUNTASTRATEGIA Kuntalain 110 :n mukaan kunnanvaltuuston on hyväksyttävä

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2016

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2016 LEMIN KUNTA 29.9.2016 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2016 Toteutuma elokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin elokuun kirjauksista 29.9.2016. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 3.11.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017 Toteutuma lokakuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin lokakuun kirjauksista 3.11.2017. Lokakuun

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet

Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet Kunnanhallitus 201 07.09.2015 Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet Khall 07.09.2015 201 Uusi Kuntalaki VI Osa Talous 13 luku

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 14.-15.9.2016 Minna Punakallio Pääekonomisti Suomen Kuntaliitto Yleiset talousnäkymät ovat pysyneet vaimeina jo pitkään Kansainväliseen talouteen liittyviä epävarmuuksia:»

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta EM 30.10.2018 Yleistä vuoden 2019 talousarviosta Pomarkun kunnan vuoden 2019 talousarviota tehdään poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, joka aiheutuu valtionosuustulojen romahduksesta vuonna 2019. Valtionosuudet

Lisätiedot

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 8/2012 Aika: Torstai 11.10.2012 klo. 19.00-20,45 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Iiris-Maija

Lisätiedot

Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohje

Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohje Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2019 2020 laadintaohje Kuntien yleinen talouskehitys Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen viime vuosikymmenen loppupuolelta saakka ja julkisen talouden suunnitelman

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 8.3.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018 Toteutuma tammikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin tammikuun kirjauksista 8.3.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Talousarvion ja -suunnitelman perusta Talousarvion ja -suunnitelman perustana on Haapaveden kaupungin strategia. Sen mukaisesti

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Hallitus 28.8.2013 Versio 1.0 1 (8) Sisällysluettelo VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje 1 Talousarvion laadintaprosessi ja aikataulu Vuoden 2019 talousarvion laadintaprosessi aikatauluineen sekä vastuutahoineen on seuraava:

Lisätiedot

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous Onnistuva Suomi tehdään lähellä Yleinen taloustilanne ja kuntatalous 28.11.2017 Helsinki Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kansainvälinen talous kasvupyrähdyksessä Euroalue

Lisätiedot

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Vuosi 2017 Kuntien toimintakulut laskivat -1,3% (+1,5% v. 2016) Toimintakate parani +0,7% (-1,6% v. 2016) Verotulot kasvoivat

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2016

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2016 LEMIN KUNTA 25.11.2016 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2016 Toteutuma lokakuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin elokuun kirjauksista 25.11.2016. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI ELOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO nro 6/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 91 Kokouksen järjestäytyminen KH 92 Vuoden 2016 talousarviokehys ja talousarvion laadintaohje KH 93 Edustajan nimeäminen Novago Yrityskehitys Oy:n yhtiökokoukseen KH 94 Edustajan

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti Twitter: @MinnaPunakallio Maailmantalous kasvaa yhä vahvasti, mutta edessä hallittu alamäki Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 9/2017 1

MIEHIKKÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 9/2017 1 MIEHIKKÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 9/2017 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta AIKA 02.11.2017 18:00 PAIKKA Virolahti KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 53 Sosiaali- ja terveystoimen talousarvio vuodelle 2018

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/5 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2018. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 10.5.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUULTA 2017 Toteutuma maaliskuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin maaliskuun kirjauksista 6.4.2017.

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet

Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet Aikataulu: Talousarvio laaditaan liitteenä olevan aikataulun mukaan (ks. Liite 1). Budjettipohjat ja tietojen syöttäminen: Kukin esimies valmistelee taloussihteeri

Lisätiedot

Pääekonomisti vinkkaa

Pääekonomisti vinkkaa Pääekonomisti vinkkaa Vinkki 2:Kuntatalouden tila 2018 Tilastokeskuksen otospohjainen kuntataloustilasto vuoden 2018 alkupuolelta kertoo, että kuntatalous kehittyi odotuksiin nähden varsin heikosti. Kuntien

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 5.4.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018 Toteutuma helmikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin helmikuun kirjauksista 4.4.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot