MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISTEN ALOJEN AKATEEMISET RY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISTEN ALOJEN AKATEEMISET RY"

Transkriptio

1 MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISTEN ALOJEN AKATEEMISET RY TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ MAL jatkoi strategian mukaista aktiivista rooliaan TEKin matemaattis-luonnontieteellisen kentän kokoajana ja TEKin sisäisenä edunvalvojana. Yhteistyö TEKin kanssa oli tiivistä. Vuonna 2015 MALissa suunnattiin katse edelleen tulevaisuuteen. Yhteistyötä MAOLin kanssa tiivistettiin mm. järjestämällä yhteisesti matematiikka-aiheinen kirjoituskilpailu peruskoululaisille ja lukiolaisille. Aloitettiin myös 55-tarinaa matematiikasta digijulkaisun toteuttaminen. a) YHDISTYKSEN KOKOUKSET Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin TEK:n neuvotteluhuone Teknossa Pasilassa. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2014 toimintakertomus ja tilit sekä vuoden 2015 toimintasuunnitelma ja talousarvio, valittiin erovuoroiset hallituksen varsinaiset jäsenet sekä varajäsenet, ja myönnettiin tili- ja vastuuvapaus vuoden 2014 tilivelvollisille. b) HALLITUS MALin hallituksen kokoonpano vuonna 2015 oli (suluissa toimikausi): FT Antti Lauri, Helsingin yliopisto, Fysiikan laitos (puheenjohtaja, ) FM, HTM Pirjo Silius-Miettinen (I varapuheenjohtaja, ) FK, OTK Pekka Koivisto, Finanssivalvonta (II varapuheenjohtaja, ) TkT Marke Hongisto, Ilmatieteen laitos ( ) LuK Jyri Jämsä (taloudenhoitaja, ) FM Merja Korpela ( ) FM Lasse Kähärä ( ) fil. yo Timo Koski, Jyväskylän yliopisto ( , hallituksen sihteeri) FK Lasse Paajanen ( ) varajäsenet (kaikilla toimikausi ): fil. yo Erkki Mervaala, Tampereen yliopisto LuK Ilpo Mäkinen, Työterveyslaitos Mikko Haataja Jouni Peltonen (suluissa toimikausi): FM, HTM Pirjo Silius-Miettinen (puheenjohtaja; ) FT Antti Lauri, Helsingin yliopisto, Fysiikan laitos (I varapuheenjohtaja; ) FK, OTK Pekka Koivisto, Finanssivalvonta (II varapuheenjohtaja ) FM Merja Korpela (hallituksen sihteeri ) TkT Marke Hongisto, Ilmatieteen laitos ( ) LuK Jyri Jämsä, HUS-Tietohallinto (taloudenhoitaja, ) FM Lasse Kähärä ( ) FK Lasse Paajanen ( )

2 varajäsenet (kaikilla toimikausi ): FT Esko Juuso, Oulun yliopisto FM Walter Rydman FM Mikko Haataja, Hewlett-Packard LuK Ilpo Mäkinen, Työterveyslaitos FM Jouni Peltonen, Fortum Oyj Asiantuntijajäsen FM Katri Haikka (MAOL) Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 9 kertaa. Kokousten välillä hallitus kommunikoi mm. MAL-wikin ja hallituksen sähköpostilistan välityksellä. Wiki-järjestelmän avulla muokattiin dokumentteja yhteisesti. Hallitus asetti toimintavuodelle kolme valiokuntaa: työ-, jäsenpalvelu- sekä opiskelijavaliokunnan. Valiokuntatyön tavoitteena oli helpottaa ja nopeuttaa hallitustyöskentelyä sekä edelleen kehittää yhdistyksen toimintaa. Kunkin valiokunnan puheenjohtajana toimi hallituksen piiristä nimetty kyseisen tehtäväpiirin vastuuhenkilö. Lisäksi hallitus asetti keväällä nuorten MaLu-opintojen edistämistyöryhmän ja syksyllä työryhmän valmistelemaan 55-vuotisseminaaria sekä vuonna 2016 julkaistavan digitaalisen tuotteen toimituskunnan. c) VASTUUHENKILÖT Hallitus asetti toimintavuodelle seuraavat toimet ja nimitti niitä hoitamaan seuraavat henkilöt: työvaliokunnan puheenjohtajana toimi hallituksen puheenjohtaja opetusasiainvastaava: Lasse Paajanen tiedottaja: Marke Hongisto ( ); Pirjo Silius-Miettinen ( ) opiskelijavaliokunnan puheenjohtaja: Jari Rinta-aho jäsenpalveluvaliokunnan puheenjohtaja: Merja Korpela nuorten MaLu-opintojen edistämistyöryhmän puheenjohtaja: Antti Lauri 55-vuotistapahtumatyöryhmän puheenjohtaja: Lasse Paajanen digitaalisen tuotteen toimituskunnan puheenjohtaja: Pirjo Silius-Miettinen d) JÄSENISTÖ MALin jäsenistö koostui henkilö- ja opiskelijajäsenistä, jotka täyttivät MALin sääntöjen mukaiset jäsenvaatimukset ja jotka olivat samanaikaisesti TEKin vuosijäseniä tai opiskelijajäseniä. Jäsenmäärä on noin 2400 vuosijäsentä ja noin 900 opiskelijajäsentä. Jäsenmäärässä oli nähtävissä pitkästä aikaa ilahduttava noin 10 %:n kasvu. TEKin MaLu-jäsenistä (mm. matemaattisluonnontieteellisen LuK-, FK-, FM-, FL-, FT- tai muun vastaavan tutkinnon suorittaneista taikka mainittuja tutkintoja varten opiskelevista) noin 2000 olivat sellaisia, jotka eivät olleet liittyneet MALin jäseniksi. 2. JÄSENPALVELU ja TIEDOTUS JÄSENPALVELU Toimintavuonna järjestettiin esitelmätilaisuuksia, ns. klubi-iltoja ja tiedeiltoja sekä vierailuita ja tutustumistilaisuuksia MALin toimialoja lähellä oleviin sekä myös muihin kohteisiin. Vuonna 2015

3 tilaisuudet ja tutustumiskäynnit olivat kiinnostavia ja onnistuneita kullekin tutustumiskäynnille osallistui MALin ja TEKin jäsentä. Klubi- ja tiedeiltojen aiheina olivat: Esitys aivokuvantamismenetelmistä. MALin pro gradu -palkinnon saaja Tuomas Puoliväli kertoi aivokuvantamismenetelmistä ja antoi esimerkkejä musiikin ja puheen kuuntelun tutkimuksesta Vuosikokous ja sen yhteydessä esitelmä tulevaisuuden ennakoinnista. Pirjo Silius- Miettinen kertoi tutkittua tietoa tulevaisuuden ennakoinnista Me digitaalisen ja fyysisen rajoilla - nyt ja sitten. Kari Mikkelä, Executive Producer kertoi ja pohti käyttäjän näkökulmasta digitaalisen ja fyysisen maailman rajapinnoilla tapahtuvaa toimintaa. Tutustumiskäynnit: Energiailta Helsingin Energian (Helen Oy) tiloissa. Energia-asiantuntijoiden esitykset pääkaupunkiseudun ja valtakunnan energiaratkaisuista. Puhujina johtaja, DI Jarmo Karjalainen Helenistä, johtaja, DI Marko Riipinen Helenistä, ryhmäpäällikkö, DI Martti Kätkä Energiateollisuus ry:stä Tutustuminen Helsingin yliopiston Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan Tutustuminen teatterin kulissien takaiseen tekniikkaan. Opastettu vierailu Kansallisteatterissa, minkä jälkeen teatterinäytelmä Saiturin joulu Kesäretki Viipuriin Saimaan kanavaa pitkin. Retkestä on MAL-lehdessä 2/2015 Sinikka Magnussonin kirjoittama kuvitettu viiden sivun matkakertomus Syyspäivät järjestettiin Hämeenlinnassa, Verkatehtaalla. Aiheena oli uusiutuva energia. Luennoijat ja heidän aiheensa olivat: ST1:n suunnittelupäällikkö Mika PA Anttonen, ST1 - Uusiutuva energia, Energiateollisuus ry:n johtaja Jukka Leskelä Energiatulevaisuus ja kuluttajan mahdollisuudet sekä kolmantena Tampereen Teknillisen yliopiston emeritus professori Helge Lemmetyinen, Aurinkosähkö ja muut mahdolliset uusiutuvat. Luentojen päätteeksi käytiin tutustumassa Hämeenlinnaan. TIEDOTUS Tiedotus tapahtui vuoden 2015 aikana verkkosivujen, sähköpostien ja MAL - lehtien avulla. Kaksi julkaistua MAL-lehteä jaettiin jäsenistölle sekä paperilehtenä että verkkosivuilla. Erityisesti teemalehdistä saatiin hyvää palautetta, esim. uusiutuvia energioita käsittelevien aiheiden esittely. Uutiskirjeitä tulevista tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista lähetettiin sähköpostilla tapahtumia edeltävinä ajankohtina vähintään kahteen kertaan. Tapahtumakalenteria ylläpidettiin verkkosivuilla. 3. SISÄINEN VAIKUTTAMINEN JA EDUNVALVONTA MALin vuosi- ja opiskelijajäsenet ovat järjestön sääntöjen mukaan myös TEKin vastaavia jäseniä. MALin ja TEKin välisen työnjaon mukaisesti TEK toimi kertomusvuoden aikana myös MALin jäsenten etujärjestönä palvelussuhteeseen liittyvissä edunvalvontaa koskevissa asioissa. MAL ja sen jäsenet vaikuttivat TEKin järjestötoiminnassa osallistumalla jäseninä TEKin toimielimissä tehtävään työhön. Lisäksi MAL on tehnyt yhteistyötä TEKin kanssa eri osa-alueilla, mm. opiskelijatoiminnassa.

4 MALilaiset TEKissä ja AKAVAssa MALin jäsenistä valtuustossa toimivat Minna Kilpala (vihr, TEK Hallituksen varajäsen) ja Ari Pääkkönen (ityö), Martti Annanmäki (yht), varajäseninä toimivat Virpi Junttila (yht), Lauri Laitinen (ityö), Toni Ihalainen (ityö), Antti Lauri (ityö) ja Kalle Ranto (ityö). TEKin valiokuntien jäseninä ovat seuraavat MALin jäsenet: jäsenpalveluvaliokunta: FM, HTM Pirjo Silius-Miettinen, Pekka Koivisto (varajäsen) koulutusvaliokunta: FK Lasse Paajanen kunnan valiokunta: FL Tapani Korppi-Tommola ja FT Ari Pääkkönen; teknologiavaliokunta: FT Antti Lauri valtion valiokunta: FM Kirsi Kyrkkö ja FM Maija Lakio-Haapio; yrittäjyysvaliokunta: FM Martti Annanmäki uravaliokunta: FT Raimo Voutilainen ja LuK Jyri Jämsä (varajäseniä). Teknologiavaliokunnan yhteydessä toimineessa palkintotoimikunnassa MALin edustajina olivat FT Matti Lehtinen, FT Raimo Mustonen, FM, HTM Pirjo Silius-Miettinen ja FT Raimo Voutilainen. 4. AATTEELLINEN TOIMINTA MALin jäsenille lähetettiin MALin jäsenlehden ja TEK-Tekniikan akateemiset -lehden lisäksi jäsenen valitsemat kaksi lehteä. Lukiolaisten kilpailut Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton MAOL ry:n kanssa yhteistyö jatkui. MAL lahjoitti perinteiseen tapaan pääpalkinnot MAOL:n järjestämissä lukiolaisten matematiikka-, fysiikka- ja tietotekniikka- eli datatähti-kilpailussa avointen sarjojen voittajille. Datatähti-kilpailu pidettiin Helsingin yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitoksella Kumpulassa Matematiikkakilpailu ja fysiikan teoriatehtävät pidettiin Ressun lukiossa Helsingissä. Fysiikan kokeelliset tehtävät olivat Helsingin Suomalaisessa yhteiskoulussa MALin palkinnot annettiin seuraaville voittajille: Lukion matematiikkakilpailu: Ella Tamir, Helsingin matematiikkalukio, Maunula Lukion fysiikkakilpailu: Tuomas Oikarinen, Ounasvaaran lukio, Rovaniemi Datatähti-kilpailu: Tuukka Korhonen, Tampereen klassillinen lukio Kukin palkinto oli suuruudeltaan 600 euroa. Pro gradu-palkinto MAL:n vuoden 2015 Pro gradu opinnäytepalkinto luovutettiin Jenna Kanervalle. Kanervan opinnäytetyö oli tehty Turun yliopiston Informaatioteknologian tiedekunnassa. Tutkimuksen nimi oli Beyond Treebanking: Developing Methods and Resources for Finnish Syntactic and Semantic Analysis Palkintoraadin mielestä opinnäytetyö oli vakuuttava menestys julkaisuineen. Työn ohjaajina olivat professor Tapio Salokoski ja dosentti Filip Ginter, PhD. Palkintosumma oli suuruudeltaan 5000 euroa ja se jaettiin TEKin valtuuston juhlaillallisen yhteydessä Helsingissä

5 Peruskoulun ja lukion matematiikan kirjoituskilpailut Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry ja Matemaattis - luonnontieteellisten alojen Akateemiset MAL ry järjestivät yhteistyössä toukokuussa peruskoulun yläasteen luokkalaisille ja syys-lokakuussa lukion opiskelijoille matematiikka - aiheisen kirjoituskilpailun. Kilpailuihin tuli peruskoululaisilta 64 ja lukiolaisilta 71 vastausta. Peruskoulun palkinnot 1. Pinja Junikka Matematiikka on minulle intohimo 2. Krista Tuominen Matematiikka on mörkö, joka kummittelee mieleni syövereissä. Kannustukset: Julius Virolainen, Petja Salminen, Erika Jokinen, Veera Kallio, Suvituulia Grönroos Lukion palkinnot 1. Karri Heikkinen Sisältyykö toiveammattiini matematiikkaa? 2. Mickey Åman Why Do I Consider Mathematics Worth Studying? Kannustukset: Silvia Ylikulju, Julianne Saareks, Netta Eskola, Lassi Perämäki, Raymond Gashi Muistamiset Vuoden 1999 lukiolaisten matematiikkakilpailun voittaja, sittemmin apulaisprofessori, tekniikan tohtori Tuomas Hytönen. nimitettiin Helsingin yliopiston matematiikan professoriksi alkaen. Uusien professorien virkaanastujaistilaisuudessa Lasse Paajanen esitti Hytöselle MAL:n onnittelut sekä luovutti hänelle MAL:n 50-vuotishistoriakirjan. TEKin hallituksen puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallströmille viisikymmentä- ja TEKin toiminnanjohtaja Heikki Kaupille kuusikymmentä -vuotisen taipaleen kunniaksi annettiin viiri ja kukkia sekä lahjoitus päivänsankareiden pyynnöstä hyväntekeväisyyteen PROJEKTITOIMINTA Vuoden 2015 aikana jatkettiin kahta projektia: 55-vuotistapahtuma sekä digitaalisen tuotteen toimittaminen. Nämä kaksi projektia saatetaan loppuun vuonna 2016, jolloin MALin perustamisesta on kulunut 55 vuotta. 6. OPISKELIJATOIMINTA MAL tuki taloudellisesti Kumpulan speksin järjestämistä. Sponsorointisopimus tehtiin Matlu ry:n kanssa. Opiskelijatoiminta toteutettiin yhdessä TEKin kenttä- ja järjestöyksikön kanssa. 7. JÄSENHANKINTA MALin varsinaisen jäsenistön hankinta tapahtui pääasiassa opiskelijoiden valmistuessa ja siirtyessä TEKin vuosijäseniksi. Jäsenhankintaa suoritettiin myös muun toiminnan yhteydessä ja olemassa olevien kontaktiverkostojen kautta. MALin hallituksen ja erityisesti sen opiskelijatoiminnan sekä TEKin toimiston välistä yhteistyötä kehitettiin tavoitteena tehokas ja tuloksellinen opiskelijarekrytointi.

6 Toimintavuoden aikana jäsenhankinta toteutettiin pääasiassa TEKin opiskelijatoiminnan kautta siten kuin MALin ja TEKin välisissä neuvotteluissa oli vuonna 2013 suunniteltu. Tämä käsitti mm. uusia malleja matemaattis-luonnontieteellisillä aloilla toimivien ja alalle opiskelevien rekrytoimiseksi TEKin ja MALin jäseniksi. Lisäksi toimintavuoden aikana käytiin TEKin edustajien kanssa neuvotteluja rekrytointitoiminnan suunnitelmien viemiseksi käytäntöön. 8. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN Toimintavuoden aikana toimintaa kehitettiin projektien kautta. 9. TALOUS JA RESURSSIT MALin toiminta rahoitettiin pääasiassa TEKin toimintamäärärahalla. Pitkäaikaista sopimusta MALin resurssien tasosta ei saatu TEKin kanssa syntymään tämänkään toimintavuoden aikana. Menot jakautuivat melko tasaisesti, suurimpia menoeriä olivat digiprojektin, jäsenpalvelun, palkintojen ja tiedotuksen kustannukset. TEK hoiti tiettyjä erityistoimia kuten MAL-lehden postitukset ja painatuksen lukuunottamatta väripainatuksen lisäkuluja. Taloudenhoitaja ja puheenjohtajisto hoitivat toimintavuonna taloussuunnitteluun ja -hallintaan liittyvät tehtävät. MALin sihteereinä ja yhteyshenkilöinä TEKissä toimivat Jaana Sääksberg (vastuualueina maksuliikenteen ja eräiden muiden hallinnon tehtävien hoito) sekä Sirkku Pohja (vastuualueena tiedotus). LIITTEET: - tuloslaskelma tase

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISTEN ALOJEN AKATEEMISET RY

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISTEN ALOJEN AKATEEMISET RY MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISTEN ALOJEN AKATEEMISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. YLEISTÄ Vuosi 2016 oli MALlissa aktiivinen toiminnan vuosi. MAL jatkoi strategian mukaista aktiivista rooliaan TEKin matemaattis-luonnontieteellisen

Lisätiedot

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISTEN ALOJEN AKATEEMISET RY

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISTEN ALOJEN AKATEEMISET RY MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISTEN ALOJEN AKATEEMISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. YLEISTÄ Vuosi 2017 oli MALlissa tasainen toiminnan vuosi. MAL jatkoi strategian mukaista aktiivista rooliaan TEKin matemaattis-luonnontieteellisen

Lisätiedot

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISTEN ALOJEN AKATEEMISET RY

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISTEN ALOJEN AKATEEMISET RY MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISTEN ALOJEN AKATEEMISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. YLEISTÄ Syksyllä 2013 tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun MALin liittymistä TEKiin koskevat neuvottelut käytiin ja päätökset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Matemaattis-luonnontieteellisten alojen Akateemiset ry (MAL) Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 1. YLEISTÄ MAL jatkaa strategian mukaista rooliaan TEKin kasvavan matemaattis-luonnontieteellisen (MaLu) jäsenkentän

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Puheenjohtajalta. Hyvää alkanutta juhlavuotta!

Puheenjohtajalta. Hyvää alkanutta juhlavuotta! Puheenjohtajalta Hyvää alkanutta juhlavuotta! MALin perustamisesta tulee ensi syksynä kuluneeksi 50 vuotta. Vuotta 2011 juhlitaankin monin tavoin. Juhlaristeily järjestetään Helsingin edustalla ti 31.5.

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Suomen Matemaatikko-, Fyysikko- ja Tietojenkäsittelytieteilijäliitto SMFL ry Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry TOIMINTAKERTOMUS 2006

Suomen Matemaatikko-, Fyysikko- ja Tietojenkäsittelytieteilijäliitto SMFL ry Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry TOIMINTAKERTOMUS 2006 Suomen Matemaatikko-, Fyysikko- ja Tietojenkäsittelytieteilijäliitto SMFL ry Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry TOIMINTAKERTOMUS 2006 5.4.2007 1. HALLITUS SMFL:n hallituksen kokoonpano vuonna 2006 oli

Lisätiedot

2009 Jäsenlehti n:o 2

2009 Jäsenlehti n:o 2 Jäsenlehti 2009 n:o 2 1 SMFL Jäsenlehti 2/2009 12.5.2009 Sisältö Puheenjohtajalta... 2 In Memoriam... 2 Kokouskutsu... 3 Toimintakertomus 2008... 4 Tuloslaskelma 2008... 9 Tase 2008... 10 Ekskursiot ja

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2010 31.7.2011...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2011 2012...5 Tilinpäätös 31.7.2011...6 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2011

Lisätiedot

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. MAOL TIEDOTTAA Liiton tavoitteena on sisäisen ja ulkoisen tiedotuksen avulla tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. Liiton eri tiedotuskanavat

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy TOIMINTAKERTOMUS KAUDELLE 2010 2011 1. Johtokunnan toiminta ja kokoonpano Johtokunta kaudella 2010 2011 Pasi Airikka Metso Automation Oy Puheenjohtaja läsnä 5 kokouksessa Jaakko Karkila Metso Endress+Hauser

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

työskentelee matemaattis-luonnontieteellisen suomalaisessa yhteiskunnassa.

työskentelee matemaattis-luonnontieteellisen suomalaisessa yhteiskunnassa. TOIMINTA-AJATUS AJATUS MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattis-luonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 18 LIITTOKOKOUS kerhojen edustajat

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja 1 YHDISTYKSEN SÄÄNTÖJEN TARKOITTAMA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Toiminnan tavoitteena edunvalvonnan saralla oli pyrkiä kohti pitkän aikavälin tavoitetta saada Kuopioon Suomen parhaat yrittämisen olosuhteet.

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere 112 113 114 115 A Timo Malmi FL, kirjailija Leena Valkeeniemi-Tasanen terveydenhoitaja Mauri Poussa toimitusjohtaja, työyhteisövalmentaja Pirjo Kokkonen kotitalousteknikko 116 117 118 119 120 Ilkka Nikander,

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 2.1.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 2.1.2006 1(6) Aika 2.1.2006 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kokous: Keskiviikko 23.1.2013 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

MAOL ry / Rautatieläisenkatu 6 / 00520 Helsinki / puh. 09 150 2338 / www.maol.fi / maol-toimisto@maol.fi

MAOL ry / Rautatieläisenkatu 6 / 00520 Helsinki / puh. 09 150 2338 / www.maol.fi / maol-toimisto@maol.fi 75 vuotta 2010 MAOL ennen MAOL perustetaan Kerhotoiminnan alkuvaiheet Kerhojen perustamisvuodet Liiton toiminnan alkuvaiheita Liiton hallituksen puheenjohtajat Toimintaa 70- ja 80-luvulla MAOL-julkaisut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005 1(5) Aika 11.5.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Auhto Laitinen Tuominen Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 4.10.2012

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 4.10.2012 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 4.10.2012 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2011 31.7.2012...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2012 2013...5 Tilinpäätös 31.7.2012...6 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2012

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk. Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Kokoustiedot Aika 23.11.2016 klo 10.04-13.20 Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään. Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta

Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään. Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittauduthan koulutuspäiville; tiedossa mielenkiintoisia luentoja ja työpajoja. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Suomen Automaatioseura ry Voimalalaitosjaos

Suomen Automaatioseura ry Voimalalaitosjaos ry Voimalalaitosjaos Kevätkokous 26.5.2015 ABB, Pitäjänmäki, Helsinki Esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan valinta 3. Kokouksen toimihenkilöiden valinta sihteeri, pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Aika klo 17.30-19.30 Paikka Pohjantähti, pääkonttori Keinusaarentie 2, 13200 Hml Läsnä Jäsenet: Hannula Kari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Kärkäs

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 3/15 PÖYTÄKIRJA

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 3/15 PÖYTÄKIRJA Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 2941 50521 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 3/15 PÖYTÄKIRJA AIKA

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005 1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen

Lisätiedot

1 Seutuvaltuuston kevätkokouksen 1/2007 avaus ja valtuutettujen ja muiden paikallaolijoiden toteaminen, seutuvaltuuston puheenjohtaja Kai Perttu

1 Seutuvaltuuston kevätkokouksen 1/2007 avaus ja valtuutettujen ja muiden paikallaolijoiden toteaminen, seutuvaltuuston puheenjohtaja Kai Perttu 1 YLIVIESKAN N KEVÄTKOKOUS 2007 Kokousaika: 22.5.2007 klo 12.30 14.15 Kokouspaikka: Merijärvi, liikuntakeskus Kilpukka Läsnäolijat: kts 1 KOKOUKSEN ASIAT 1 Seutuvaltuuston kevätkokouksen 1/2007 avaus ja

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS Pöytäkirja 2002 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS 2002 AIKA: Maanantai 11.3.2002 klo 16.00 PAIKKA: Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto, Vuorikatu 22 LÄSNÄ: Camilla von Bonsdorff, puheenjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014.

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014. SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luonnonsuojeluliitto

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

sivu Kevätkokouksen asiakirjat Kutsu... 2 Valtakirja... 2 Esityslista... 3 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase...

sivu Kevätkokouksen asiakirjat Kutsu... 2 Valtakirja... 2 Esityslista... 3 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase... 1 SMLF 29.4.2005 sivu Kevätkokouksen asiakirjat Kutsu.... 2 Valtakirja.... 2 Esityslista... 3 Toimintakertomus 2004... 4 Tuloslaskelma... 10 Tase.... 11 Fysiikan vuoden 2005 tapahtumia... 12 :n kesän ekskursio

Lisätiedot

PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö

PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö Pöytyän nuorisovaltuuston johtosääntö Pöytyän nuorisovaltuusto Pöytyän kunta Vapaa-aikapalvelut 10/2015 Pöytyän nuorisovaltuuston johtosääntö 12.10.2015 Eerika Karjalainen,

Lisätiedot

Matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen tutkimusseura ry:n vuosikokous Tampereella , klo 17.30

Matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen tutkimusseura ry:n vuosikokous Tampereella , klo 17.30 Matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen tutkimusseura ry:n vuosikokous Tampereella 14.10.2010, klo 17.30 Esityslista 1 Kokouksen avaus (Pekka Hirvonen) 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. (Sääntöjen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki 1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot