Aslan ry:n tapahtumia vuonna Hylätystä sydämestä yhteyteen eheytymisseminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aslan ry:n tapahtumia vuonna 2009. Hylätystä sydämestä yhteyteen eheytymisseminaari 27.2.-1.3.2009"

Transkriptio

1

2 Hylätystä sydämestä yhteyteen eheytymisseminaari Sielunhoidon peruskoulutusta 1. jakso DVD-kurssina jakso intensiivikurssina jakso kolmena viikonloppuna , ja Selviytymistarinoita Aslan ry:n tapahtumia vuonna 2009 Aslan ry:n näky- ja yhteyspäivä Ryttylän kansanlähetysopistolla Lisätietoja: Elävät vedet koulutus Kiponniemi, Jyväskylä Hakemukset koulutukseen: Nuorten aikuisten (18-35v.) Elävät vedet seminaari osa Järvenpään Arkki Lisätietoja: Enemmän Elämää koulutukset Vaasa: Vaasan Pelastusarmeijan tiloissa. Tampere: Viikolla 31 Paikka ja tarkka ajankohta ilmoitetaan myöhemmin (ks.www.aslan.fi ja tapahtumat). Polvijärvi: Polvijärven Vapaaseurakunnassa. Lisätietoja: C.A.R.E. 1/2009

3 Tervehdys lukija! Käsissäsi on C.A.R.E. -lehden toinen numero. Lehti on CHC ry:n, Aslan ry:n, RE-sielunhoitoterapeutit ry:n sekä Suomen Elijah ry:n yhteinen tiedotuslehti. Koska kaikki neljä yhdistystä toimivat sisäisen paranemisen alueella, on nähty viisaaksi koota yhdistysten opetuksia, uutisia ym aiheeseen liittyviä asioita yksiin kansiin. C.A.R.E. -lehti korvaa pääosin mukana olevien yhdistysten aikaisemmat tiedotuslehdet sekä uutiskirjeet. Koska lehti ilmestyy tällä erää vain kerran vuodessa, on hyvä kuitenkin seurata yhdistysten kotisivuja etenkin loppuvuoden tapahtumien osalta. Tämän C.A.R.E. -lehden teema keskittyy esittelemään niitä löytöjä, joita kukin yhdistys on nähnyt keskeisiksi sisäisen paranemisen tiellä. Millaiset asiat vievät eteenpäin omien ongelmien selvittelyä? Millaiseen problematiikkaan ihmiset hakevat apua juuri kyseiseltä yhdistykseltä? Mitä sisäinen paraneminen tai eheytyminen ylipäätään on ja mitä sillä tarkoitetaan? Vaikka kukin yhdistys esittelee tiettyjä tapoja kohdata ongelmia, on kaikkien yhdistysten toiminnassa jotain perustavanlaatuista samankaltaisuutta. Ennen kaikkea jokaista mukanaolijaa yhdistää Raamatun sana, usko Kaikkivaltiaaseen Herraan, joka on mukana ihmisen suruissa, ongelmissa, ahdistuksissa ja kamppailuissa. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin 14. luvussa: Minä olen tie, totuus ja elämä. Näihin sanoihin kiteytyy kristillinen eheytymistyö. Jeesus nähdään tienä, suunnannäyttäjänä kohti ehyempää elämää. Vaikka me synnin vaivaamat ihmiset niin usein vaellamme mitä likaisimmissa pohjamudissa, ei se tarkoita sitä, etteikö meillä olisi olemassa toivoa paremmasta. Nykymaailma tarjoaa kovin monenlaista balsamia sisäisille ja miksei ulkoisillekin haavoille. Tämän kaiken keskellä Jeesus kutsuu seuraamaan Hänen viitoittamaansa tietä. Perusteluksi Hän sanoo olevansa itse totuus ja elämä. Epäilijä saattaa jopa kyseenalaistaa noin voimakkaiden asioiden lausujan mielenterveyden: kenellä on kanttia mennä nimittämään itseään totuudeksi tai elämäksi? Kysymyksessä on oltava suuruudenhullu suunpieksijä, tai... itse Jumala. Moni ihminen on kallistunut jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle kokiessaan rakkautta, vapautumista ja armahdusta noiden sanojen lausujan taholta. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden. On hyvä muistaa, että Jumalan olemusta ja ajatuksia ei pieni ihminen voi täydellisesti käsittää. Onneksi meillä on kuitenkin riittävästi tietoa siitä, mitä Jumala on varannut meitä varten. Jeesuksen sanat, minä olen tie, totuus ja elämä ovat yksi osoitus siitä. Jumala tahtoo meidän kulkevan Hänen valmistamaansa tietä, ja tämä tie on paras mahdollinen, koska se on totuuden tie. Vaikka useinkaan emme täällä maan päällä pääse täydellisesti kokemaan rauhaa tai vapautta synnin kahleista, johtaa Jeesuksen tie kuitenkin kohti elämää, yltäkylläistä elämää, kuten Herramme Sanassaan lupaa. C.A.R.E. -lehden toimituskunta tahtoo kutsua Sinua kulkemaan ja vahvistumaan Jeesuksen viitoittamalla tiellä! Sisällysluettelo Pääkirjoitus... 3 CHC ry Mietteitä eheytymisestä ja riippuvuuksista... 4 Tervehdys Suomen miehet ja miehet Suomessa!... 4 Ja katso, uudeksi Minä teen kaiken... 6 Suomen Elijah ry Mitä kylvät sitä niität... 8 Elijah House -sielunhoidon periaatteita... 8 Isän rakkauden merkityksellisyys Kokemukseni EH-sielunhoitoterapiasta RE-sielunhoitoterapeutit ry RE-sielunhoitoterapeutit ry:n kuulumisia Sisäinen paraneminen sielunhoitoterapiassa Kalevi Rautjoki - suurten unelmien mies Perhesalaisuudet Aslan ry Pääkarjahdus Täyteen mieheyteen ja koko naiseksi seminaari Tampereella Aslanin näky- ja yhteyspäivät pidettiin Ryttylässä Terveisiä Elävät vedet -työstä! Elämän puolelle kuulumisia Mitä on sisäinen parantuminen? Todistajien palsta Päätoimittaja Harri S. Jukkala Toimitus Leena Junnila, Yngve Nylund, Varpu Pykäläinen, Kaisla Räihä, Tarja Savolainen ja Toni Terho Toimituksen yhteystiedot Suomen Elijah ry Intiankatu 3, Helsinki Ulkoasu, taitto ja kannen kuva Yngve Ykä Nylund Painopaikka Esa Print Toni Terho 3 C.A.R.E. 1/2009

4 llkka Laaksonen Mietteitä eheytymisestä ja riippuvuuksista Erilaiset riippuvuudet muodostavat ongelmakimpun, jonka edessä niin auttajat kuin autettavatkin ovat usein ymmällä. Addiktioiden eli riippuvuuksien alkuperä on usein hämärän peitossa. Väsynyt omainen pitää riippuvuutta usein pelkkänä pahantapaisuutena, josta voi luopua, mikäli asianomainen vain kovasti haluaisi. Riippuvuuden kanssa kamppaileva ei tiedä ketä uskoisi. Hänet on vähitellen saatu ymmärtämään, että jos hän vain haluaisi lopettaa riippuvuutensa, se ilman muuta onnistuisi. Toisinaan hän haluaa irti riippuvuudestaan, mutta seuraavassa hetkessä taas ei. Tilanne on vähintäänkin kamala sekä auttajan että autettavan kannalta. Addiktoitunutta tarkasteltaessa lähtökohdaksi pitää ottaa ainakin neljä tekijää: 1) Biologinen perimä: geneettinen alttius ja muut persoonallisuuteen liittyvät periytyvät tekijät. 2) Sosiaaliperimä eli millaisen käyttäytymismallin lapsi saa perheeltään: välittyykö välittäminen saako lapsi rajat ja rakkautta jne. 3) Ympäristötekijät: millainen on lähiympäristö, miten lähikulttuuri suhtautuu aineriippuvuuteen ja muihin mielialaan vaikuttamaan pyrkiviin tekijöihin? 4) Omaako hän herkän tunne-elämän ja reagoi kasvinkumppaneitaan herkemmin esim. perheessä vallitsevaan ilmapiiriin? Jos nämä kaikki tekijät osuvat samalle henkilölle, on riippuvuuden syntymisen mahdollisuus jossakin yksilön elämänvaiheessa todella suuri. Yksilö hakee riippuvuudesta turvaa ja lääkettä orpouden tunteeseensa ja jää lopulta koukkuun. Riippuvuus vie mukanaan ja uhriutuminen tapahtuu. Riippuvuuden uhri on itselleen ja ympäristölleen siinä määrin hankala,että hänet syyllistetään. Hänet saadaan lopulta itsekin uskomaan syyllisyyteensä. Hänelle uskotellaan, että kaikki on hänen vikansa. Kukaan pieni tyttö tai poika ei tee päätöstä: Minäpä menen isona lepikkoon Lasolia juomaan! Riippuvuus vie yksilön niin syvälle voimattomuuteen ja suureen yksinäisyyteen, että vain harvat omin voimin sieltä selviävät. Uskovat kehottavat häntä parannukseen ja ammattilaiset kokeilevat erilaisia terapiamuotoja: ratkaisukeskeistä, kognitiivista, motivoivaa haastattelua jne. eikä mikään näy kunnolla toimivan. Olisikohan aika kokeilla sisäistä paranemista ihan tosissaan? On löydettävä tehokkaampia keinoja addiktioiden voittamiseksi. Erilaiset uudet addiktiomuodot, kuten nettiriippuvuus, valtaavat yhä useammat nuoremme. Kun haitat tulevat hyötyä suuremmiksi ja toiminta jatkuu eli asianomainen jatkaa tuhoisaa käyttäytymistään, on kyse addiktiosta. Addiktiosta ei voi tehdä parannusta, siitä pitää parantua. Riippuvuuden juuret on löydettävä ja ne ovat usein syvällä menneisyydessä. Usein on vammauduttu jo ennen syntymää. Peräänkuulutankin taitavia ja sitkeitä riippuvuusalan ammattilaisia, jotka ovat valmiit etsimään uusia metodeja addiktien riivaamien vapauttamiseksi. Riippuvuuden uhri on saatava uskomaan, että hän voi toipua ja päästä riippuvuudestaan. Oma voima ei riitä, eikä sen tarvitsekaan riittää. Apua on saatavilla. Kaikkea ei ole vielä tehty. Sen jälkeen, kun riippuvuus on myönnetty sairautena, josta voi parantua, aukeavat Jumalan mahdollisuudet. Ilkka Laaksonen CHC pj HÄPEÄN LAPSETintensiiviseminaari Karkussa lisätietoja Tervehdys Suomen mie- het ja miehet Suomessa! Ajattelin vähäsen kirjoitella ja kertoa teille ajatuksista ja kokemuksista, joita työssäni koen, ja miten koen miehisyyden ja varsinkin avioliittojen tilanteen maassamme. Tässä työssä näen paljon erilaisia koettelemuksia ja tapoja, joiden vuoksi ihmiset reagoivat ja toimivat elämässään mitä erilaisimmin ja toisinaan mitä oudoimmin tavoin. Meillä kaikilla miehillä on sokeita pisteitä, jotka estävät meitä näkemästä todellisuuden lähipiirissämme. Varsinkin silloin, jos haluamme uskoa kaiken olevan hyvin ja todistamme itsellemme, ettei ole mitään ongelmia, on syytä terästäytyä ja katsoa missä mennään. Teemme arvaamattoman paljon vahinkoa perheellemme, jos emme katso, miten läheisemme todella voivat ja kysele, mitä heille kuuluu. Vaikka kaikki näyttäisi ulospäin hyvältä ja läheiset pystyisivät eritavoin tulemaan toimeen ja peittämään tuskaansa, on jossain kohtaa aivan varmasti käyttäytymistapoja tai reaktioita, jotka kertovat aivan muusta kuin hyvinvoinnista. Lapsen reagoimisista yleensä ehkä parhaiten näkee, miten perhe todellisuudessa voi. Olen viime aikoina liian paljon kohdannut isiä, jotka ovat välinpitämättömiä perheensä sisäisistä ongelmista ja toisaalta sokeutuneita ymmärtämään läheistensä tarpeet. Vaimot jäävät huomiota vaille ja siitä syntyy taas ristiriitaa ja vaatimuksia. Paljon tähän on syytä parisuhteen ongelmissa, mutta on myös niin paljon kyvyttömyyttä meissä miehissä todella nähdä, missä mennään. Omat harrastukset ja työt ovat etusijalla. Joidenkin kohdalla on oman ajan puute ajanut miehen eristäytymään ja etsimään aikaa itselleen ja ajatuksilleen. Toisinaan omat kohtaamattomat tarpeet saavat miehen käyttäytymään kuin kaikki olisivat häntä vastaan ja siten vihollisia. Tässä kohtaa vaatimukset toisen osapuolen taholta eivät rakenna, vaan sulkevat entisestään miehen kyvyn olla läsnä. Miehuus on Suomessa jo pitkään ollut hukassa, eikä siihen auta syyllistäminen tai vaatimalla pakottaminen. Toivon, että luette tämän kirjoituksen loppuun asti, sillä se voi avata teidät ymmärtämään, miksi vaimonne tai lapsenne voivat huonosti tai miksi lapsillanne on ongelmia elämässään, kavereiden kanssa ei oikein suju ja koulukin menee niin ja näin. C.A.R.E. 1/2009 4

5 Totuus perheessänne saattaa olla siinä, että te kaikki jopa sinä voitte huonosti. Sinä pystyt siirtämään huonon olosi työhön ja kotoa poissaoloon, mutta kotipiiri saattaa olla todella kypsä ja valmis räjähtämään. Kaikkein huonoimmin tällä hetkellä voivat vaimot, joista niin monet ovat loppuun palamisen partaalla. Vain Jumalan ihme pitää tällä hetkellä useaa perhettä koossa ja vaimoja elämässä kiinni ja järjissään. Liian monesti näen pariskuntia, jotka tulevat terapiaan hakemaan apua ja kohtaan miehiä, jotka ovat täysin sokeita näkemään, miten huonosti vaimomme voivat. Naisemme saattavat kulkea viimeisin voimin ja raahautua päivästä toiseen yrittäen pitää perhettä koossa. Mitäs me miehet teemme? Me vain teemme tärkeää työtämme ja vaadimme vapaa-aikaa, kun työ on niin raskasta. Miksi emme voi nähdä ja ymmärtää, että viestit, joita ympärillämme näemme sekainen koti, tottelemattomat, kapinoivat, ylikiltit tai näkymättömät ja haluttomat lapset kertovat ongelmista! Ne eivät ole viestejä siitä, että ollaan vaan laiskoja, tottelemattomia ja haluttomia toimimaan. Tällaiset merkit kertovat, että meillä on perheessämme isoja ongelmia, jotka pitää selvittää ennen kuin ongelmat ratkeavat siihen, että perheemme hajoaa. Voi olla, että viestejä on yritetty kertoa pitkin matkaa, mutta emme ole koskaan tehneet niiden eteen mitään. Olemme kyllä ottaneet viestin vastaan, mutta siihen se sitten onkin jäänyt, koska mielestämme sillä ei ole oleellista merkitystä. Meille on ehkä sanottu joissakin tilaisuuksissa jopa ihan suoraan, että vaimomme vointi on todella huono. Miksi emme ole tehneet mitään sen eteen? Milloin olemme kysyneet vaimoiltamme vaikka siitä, miten hän voi ja jaksaa. Usein kuulen, miten jotkut ovat vasta vuosien jälkeen kertoneet ENSIMMÄISEN kerran vaimolleen, että pitävät hänen kanssaan olemisesta. Lapsillemme huudamme ja olemme kärsimättömiä; jopa maitopurkin kaataminen saattaa olla anteeksiantamaton tapahtuma ja nostaa vihan tunteet pintaan. Millaisen kasvatuksen luulemme näin antavamme lapsillemme? Emmekö osaa ottaa huomioon, että lapsemme kasvavat joka hetki, joka päivä? He yrittävät kaikin keinoin miellyttää vanhempiaan ja tehdä kaiken niin hyvin kuin mahdollista saadakseen olemassa olemiselleen oikeuden. Eivät he tahallaan tee vahinkoja, mutta kun olosuhteet kehossa muuttuvat, ei aina hallitse voimia, etäisyyttä jne. He tarvitsevat kannustusta, tukea, rohkaisua, kehumista ja ennen kaikkea rakkautta kasvaakseen tasapainoisiksi aikuisiksi. Jatkuva moittiminen, haukkuminen, huutaminen, tyhmäksi tai osaamattomaksi osoittaminen tekee heistä arkoja ja säikkyjä, kuten Raamatussakin sanotaan Kolossalaiskirjeen luvussa 3 jakeessa 21: (Kirkkoraamattu 1992) Isät, älkää aina moittiko lapsianne, etteivät he masentuisi. (Kirkkoraamattu 1933/38) Isät, älkää kiihottako lapsianne, etteivät he kävisi aroiksi. Onko tässä syy tämän päivän nuorten ongelmiin ja ongelmakäyttäytymiseen? Lapsemme ja vaimomme saattavat tehdä kaikkensa, että koti olisi järjestyksessä ja rauhallinen, kun tulemme kotiin, ettei tule konflikti: Perheessä, jossa on lapsia, on mahdoton tehtävä pitää koti järjestyksessä ja siistinä joka hetki, jos ei käytä rautaista kasvatuskuria, väkivaltaa, uhkailua, haukkumista tyhmäksi kuin saapas jne. Millaisia lapsia luulette tällaisen kasvatuksen tuloksena tulevan? Menkääpä perjantai- tai lauantai-iltana tutkailemaan tilannetta, missä nuorisoa liikkuu, niin näette missä mennään. En profetoi enkä ennusta, mutta uskallan rehellisesti sanoa, että jos jotakin ei perheissä tehdä ja muutosta ala tapahtua, tapahtuu jotain seuraavista; A) te eroatte, B) vaimonne palaa loppuun ja joutuu hoitoon, C) joku tai useampi lapsistanne sairastuu fyysisesti tai vammautuu henkisesti, D) masennus kaataa perheen toivon. Mitä rautaisempi kuri ja rakkaudeton ilmapiiri on, on mahdollista, että tapahtuu kaikki neljä kohtaa. Jos me miehet/ isät emme suostu katsomaan silmiin totuutta, joka on edessämme, vaan kietoudumme valheeseen, että kaikki on hyvin, on edessämme suurempia ongelmia ja selvittelyjä kuin osaamme tai edes haluamme kuvitella. Jos emme ymmärrä ja näe vastuutamme puolisoina ja isinä, emme olisi ensimmäisiä miehiä, jotka menevät tuskan partaalla terapiaan, kun vaimo on joko jo lähtenyt tai lähtöä tekemässä. Siinä kohtaa vaan tahtoo muutoksen tekemiset ja lupaukset olla liian myöhäisiä. Tilanne on jo mennyt vaimon kärsimyskynnyksen yli ja päätös on tehty. Jos haluaa parisuhteen toimivan, on syytä kuunnella, mitä vaimolla on sanottavana ja ottaa ne tosissaan. Se, että näemme ja kuulemme vaimojamme ja lastemme tarpeita, johtaa tilanteeseen, jossa muutos on mahdollinen, perhe alkaa voida paremmin, kaikki jaksavat paremmin ja koti voi toimia lähes niin kuin sen pitäisi ja olla levon ja rakentumisen linnake, eikä koti, jossa seinät ja ikkunat ja ovet vetävät niin, että sukat pyörii jaloissa. Hyvän isän malli ei tule pelkästään siitä, että hän A) on raitis, B) ei kiroile, C) on uskossa, D) on seurakunnassa suosittu ja arvostettu, E) pitää järjestyksen ja kurin kotona rautaisella kädellä, F) uskoo kaiken olevan hyvin ja G) ei ole väkivaltainen. Hyvä isän/puolison ominaisuuksiin kuuluu: - olla hellä, huomioiva ja rakastava - nähdä kaikkien tarpeet, myös vaimon - elää välillä hyvinkin epäitsekkäästi unohtaen jopa omat tarpeensa - tuoda perheeseen Kristuksen tuoksua ja läsnäoloa, joka kutsuu syliin turvaan - rakastaa lapsia siksi, että he ovat lapsia - hyväksyä ja tukea lapsia olemaan lapsia, lasten oikeuksin - antaa kaikille lapsille samanarvoinen asema, jossa kukaan ei ole toista arvokkaampi tai parempi - ottaa huomioon lasten kasvatuksessa myös vaimon mielipiteet ja neuvotella niistä sekä seisoa yhdessä puolison kanssa samalla linjalla - ottaa huomioon, että lapset elävät lasten maailmassa ja että lapsilla on lasten oikeudet olla keskeneräisiä, osaamattomia, kapinoivia, kasvavia ja joita pitää neuvoa ja opastaa - olla koskaan olettamatta, että kyllä lapset oppivat kunhan yrittävät - ottaa huomioon se, että on itse lapsilleen esimerkki ja malli, jota he katsovat jumaloiden ylöspäin - ottaa huomioon se, että kaikki, mitä hän sanoo, on lapsille yhtä kuin ainoa totuus, joka on olemassa - ymmärtää, että myös negatiiviset sanat vaikuttavat lapsiin ainoana totuutena - ymmärtää, että lapset ovat vanhempiensa armoilla - kuunnella, mitä lapsilla on sanottavana ja ymmärtää, että lapsen kokemus on lapsen eikä aikuisen kokemus - ottaa itseensä, jos lapsia loukataan eikä ymmärtää niitä, jotka kiusaavat tai loukkaavat - uhrata oma aikansa lasten hyväksi, 5 C.A.R.E. 1/2009

6 koska se aika, jolloin se on mahdollista, on hyvin rajallinen - olla asettamatta omia harrastuksiaan lasten edelle - ymmärtää (edes yrittää), jos lapsiin sattuu tai he voivat huonosti tai heitä vaan harmittaa - olla tuomitsematta ja kannustaa oppimaan opettaa virheistä tukea epäonnistumisen jälkeen yrittämään uudelleen, opettaen miten - tehdä kaikki rakkaudella ja nöyryydellä siksi, että Jumala on luonut lapset ja että heillä on erityinen asema Jumalan valtakunnassa: joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen. Viettelystä on montaa lajia, on henkistä ja fyysistä. Vietellä voi myös harhaan oikeasta ja väärästä. - ymmärtää, että armeijan tapainen kuri ei luo kotiin rakkaudellista ilmapiiriä - ymmärtää, että muodostuakseen terveeksi, tasapainoiseksi, oppivaksi ja osaavaksi nuoreksi lapsi tarvitsee: rakkautta, syliä, rakkautta, ymmärtämistä, rakkautta, pitkämielisyyttä, rakkautta, läheisyyttä, rakkautta, kannustusta, rakkautta, opastusta, rakkautta, esimerkkiä, rakkautta, opetusta rakkaudella, kärsivällisyyttä, rakkautta, mukana olemista, rakkautta, innostamista häviön ja epäonnistumisten keskellä, rakkautta, läsnäoloa ei paikalla oloa, rakkautta Tällaisen isän ilmapiirissä kasvaa nuori ihminen terveeseen ja pystyvään aikuisuuteen, jossa hän menestyy ja pärjää huonoinakin aikoina ja vaikeuksien keskellä. Tällaisen ilmapiirin puolisolla ja isällä on myös tilaa ja aikaa omille harrastuksilleen ja ne myös suodaan hänelle ilomielin. Nämä ovat faktoja, joiden kanssa joudun päivittäin tekemisiin, koska parisuhteet eivät toimi ja vanhemmat eivät hoida parisuhdettaan. Useimmiten ongelmana ovat juuri isät, jotka eivät ymmärrä parisuhteen hoitamisen tärkeyttä. Autoja, ruohonleikkureita, veneitä, harrastuksia kyllä hoidetaan ja huolletaan, mutta se tärkein asia jää hoitamatta PERHE! Työ on tärkeä, mutta mitä työllä tekee, jos perhe sairastaa ja lapset voivat huonosti? En kyllä halua päästää vaimoja ja äitejä kokonaan vastuusta, koska parisuhde muodostuu kahden ihmisen yhteiselosta. Paljon vaikuttaa parisuhteen toimivuuteen, miten arvostus ja rakkaus toimivat suhteen keskellä. Käytetäänkö seksiä maksuvälineenä ja miten toinen toistensa arvostaminen näkyy. Koskaan ei voi toinen sanoa, että kun sinä muutut, on kaikki hyvin! Muutos tulee siitä, että itse muuttuu ja sen mukana toinen tulee perässä. Parisuhteen kuviot pitää selvittää ja käydä läpi, jotta muutos on mahdollinen. Toivon, että nämä sanani herättävät meissä Suomen miehissä (ja naisissa) tarpeen katsoa lähemmin, missä meidän perheessä mennään. Voi olla, että olette kokeneet nämä tuomitsevina sanoina, mutta ne ovat faktaa, jonka olen kuullut monen vaimon ja lapsen suusta. Toivotan meille kaikille Jumalan siunausta ja läsnäoloa, jotta voisimme olla niitä miehiä/isiä, jotka Hän on meistä luonut. Sinä voit muuttua! Teidän kotinne voi muuttua, anna sille mahdollisuus. Tor Spiik, CHC ry:n toiminnanjohtaja Ja katso, uudeksi Minä teen kaiken Eräänä loppukevään päivänä käyskenteli puutarhuri pihalla ja näki tyhjän paikan ja huomasi, että siinä olisi aurinkoinen ja hyvä paikka ruusulle. Hän hankki ruusunjuuren, jossa oli vain pari pientä ja uutta silmua. Puutarhuri kaivoi syvän kuopan, laittoi siihen uutta ja muhevaa multaa ja istutti ruusun. Ruusun alkua hoidettiin tosi huolellisesti. Rikkaruohot kitkettiin juurelta pois, maata möyhittiin säännöllisesti. Auringon hyväillessä ruusua säteillään, se kasvoi vartta ja se työnsi juurensa syvälle maahan. Ruusua myös lannoitettiin säännöllisesti. Ruusu kukoisti ja viihtyi. Se aukaisi nuppunsa kohti taivasta, sen kukat olivat suuria ja tuoksuvia. Tuli syksy ja ilma kylmeni pikkuhiljaa. Pienet ruusunnuput eivät enää jaksaneet aueta ja sade sai nuput ruskettumaan. Jostakin syystä kuitenkin ennen ensimmäisiä yöpakkasia yksi oksa, jossa oli aukeamattomia nuppuja, vietiin sisälle taloon ja laitettiin maljakkoon. Oksassa oli myös niitä nuppuja, jotka näyttivät päällepäin ruskeilta ja pilaantuneilta. Oksaa tarkasteltaessa tuli mieleen ajatus, että entäs jos? Ja niinpä ruskettuneesta nupusta otettiin varovasti ne likaiset ja lähes mädäntyneet päällimmäiset terälehdet pois. Ja katso ihme tapahtui! Sisältä paljastui loistava ja puhdas kukka, joka avautui ja hehkui. Minä olin mädän ja elämän tahraama. Elämänkolhima. Kuitenkin Taivaallinen Puutarhuri näki sisimpääni kuoren läpi ja poisti hellävaraisesti lehti lehdeltä pilalle menneet osat pois. Itkin. Poisottaminen sattui. Käsi, joka hoiti, oli kuitenkin hellävarainen ja ääni sanoi lempeällä äänellä: Näin tulee hyvä. Lopputulos oli todellakin upea. Saada olla vihdoinkin vapaa menneisyyden sotkuista, vapaa ja tulla siksi minuksi, joksi Jumala on minut tarkoittanut. -Puutarhurin hoitama C.A.R.E. 1/2009 6

7 Mahdoton yhtälö Pää sekaisin millä tahansa Ystävät, maine, mahdollisuudet vaativia varjoja kaukana takana Edessä seinä syvä sumu - nimetön aihetta vaihtava kaikkialla vaaniva pelko Huolet samoja tuttuja mistä känni mihin nukahdan Sammuminen on armo uni tulee missä vain Mikset lopeta juomista käyttämistä Kysyitkö odottaen vastausta? Miksi kysyit Auttaaksesiko? Ei sinusta auttamaan vierellä olemaan! Anna kulkea tässä usvassa kyselemättä tuijottelematta Vai ottaisitko kotiisi hetkeksi nukkumaan Ilkka Laaksonen JUMALA VAPAUTTAAseminaari toipumistyötä tekeville Luennot: Kristian Sand Lisätietoja Luennoitsijat: Tor Spiik, Kristian Sand ja Päivi Niemi Ylistys: Mirja ja Mehis Metsälä Maksut: Seminaarimaksu 30,- Täysihoito 70,- Ilmoittautumiset: Karkun Evankelinen opisto Mainiementie 50, Karkku Puh. (03) Fax (03) Järjestäjät: Karkun Evankelinen opisto Kristillinen Tervehtymiskeskus CHC ry 7 C.A.R.E. 1/2009

8 Mitä kylvät sitä niität Siemenet monenlaiset monenkokoiset Kylvetty rakkaudessa vihassa sukupolvelta sukupuolelta toiselle Niitetty moninkertaisesti rakkautta välittämistä puhumattomuutta hylkäämisiä toivoa epätoivoa elämää kuolemaa Mitä sydän on täynnä sitä suu puhuu - ellei ole mykkä Mikä on kylväjän vastuu mikä maan, johon kylvetään? Suomen Elijah ry:ssä kohtaamme monin tavoin haavoittuneita ihmisiä. Seminaareissa ja kursseilla käsittelemme mm. sitä, miten meihin on kylvetty ja mitä siitä on kasvanut. Opetamme myös siitä, miten olemme saattaneet reagoida tilanteissa, joissa muut ihmiset ovat haavoittaneet meitä. Reagointimme vaikuttaa siihen, miten ja mitä itse kylvämme eteenpäin. Etsimme Jeesukselta parantumista, joka avaa ahdistukseemme ja kipuumme uuden tien yhteyteen toisten ihmisten, itsemme ja Jumalan kanssa. Joistakin oppimistamme suuntalinjoista voit lukea seuraavista artikkeleista. Voiko hylätyksi tulemisesta parantua? Entä siitä, jos on itse hylännyt toisen ihmisen? Mitä jos sisimmän kipu musertaa sydäntä tai on pusertanut suun puhumattomaksi? Voiko mahdoton muuttua mahdolliseksi? Näistä ja monista muista kysymyksistä keskustelemme Päästä Sydämeen eheytymisseminaarissa, jonka alaotsikkona on Hylätystä sydämestä yhteyteen. Toivotamme sinne tervetulleiksi kaikkia sisäistä parantumista kaipaavia. Lisätietoa seminaarista, vuoden 2009 sielunhoidon peruskoulutuksista sekä muusta toiminnastamme kotisivuillamme Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. (Ps. 34:19) Tarja Savolainen Toiminnanjohtaja, EH-sielunhoitoterapeutti Elijah House -sielunhoidon periaatteita Olemme haavoittuneet suhteissa, siksi Jumalan hyvä suunnitelma on myös parantaa meidät suhteissa. Haluan tässä lyhyesti kuvailla niitä periaatteita, joita käytämme Elijah House -sielunhoidossa, jotta pääsemme kipumme ja haavoittumisemme syiden juurille. Periaatteiden avulla voimme työstää anteeksiantamattomuuttamme ja rukoilla parantumista. Tarkempaan aihepiiriin tutustumiseen suosittelen John & Paula Sandfordin kirjaa Valitse anteeksianto ja Rob Morrissetten kirjaa Pray Through It (tulossa suomeksi). On toki muutakin kirjallisuutta, joka selvittää tarkemmin näitä periaatteita, mutta valitettavasti kirjat ovat vielä englanninkielisiä. Muuhun kirjallisuuteen on mahdollista tutustua nettisivuillamme. Pastoripariskunta John ja Paula Sandford on käyttänyt näitä periaatteita jo vuosikymmenten ajan kohdatessaan ihmisiä rukoustilanteissa. On tärkeää, että tunnistamme elämässämme niin omaa kuin toisen syntiä, jotka liittyvät loukkaavaan tilanteeseen. Tärkeätä on myös tunnistaa haittaavien toistuvien mallien, uskomusten, käyttäytymisen ja olotilojen olemassaolo. Kaikkiin näihin sisältyy myös tunteiden ja ajatusten tunnistamista sekä alkutilanteen havaitsemista ja selviytymiskeinojen nimeämistä. Tunnistamistamme auttaa ympäristön rehellinen ja totuudellinen palaute sekä myös huonojen hedelmien eli huonojen seurausten tarkastelu elämässämme pitkälläkin aikajaksolla. Huonosta hedelmästä emme kärsi vain me itse, vaan myös läheisemme. Voimme opetella tunnistamista kirjoittamalla oman elämämme historiaa ja kysymällä kysymyksiä itseltämme ja/tai keskustelemalla elämästämme luotettavan sielunhoitajan kanssa. Rukousryhmässä jakaminen toisten kanssa ns. vertaisryhmässä onnistuu ja palkitsee, kun kaikilla on jo ymmärrystä sovellettavista yhteisistä periaatteista. Suomen Elijah ry:ssä olemme soveltaneet tätä monet vuodet menestyksellä sielunhoidon peruskurssien yhteydessä toimivissa pienryhmissä. Vain Jumalan armon avulla ja vetoamalla ristin työhön meidän on mahdollista lopettaa huonon hedelmän tuotanto elämässämme. Kuolemalla ristillä Kristus voitti kuoleman niittämisen, joten saamme tulla armosta osallisiksi. Miten se tapahtuu? Miten vastaanotamme armon ja sovellamme sitä ongelmien juurten paranemiseksi? (Hepr. 12:15, Gal. 6:6-9) Reagoimme monilla eri tavoilla loukkaantumisiimme ja haavoittumisiimme. Joku meistä kertoo heti luotetulle ystävälle sanallisesti, mitä on tapahtunut. Joku kätkee kohtaamansa loukkauksen sisimpäänsä tietoisesti tai tiedostamattaan. Joku yrittää miellyttää loukkaajaa, ettei tulisi enää loukatuksi. Joku meistä siirtää louk kausta eteenpäin ja vastaa muille samalla mitalla kuin on itse tullut kohdelluksi. Jotkut meistä kykenevät loukkaantuessaan menemään Jeesuksen parantavan läsnäolon eteen ja myös saamaan Häneltä lohdutusta tilanteeseensa. Jotkut meistä osaavat viedä asioitaan ja sydämensä loukkaantumista ja kipua anteeksi annon kanssa Jeesukselle ja myös vastaanottaa syntien sovitusta ja Jeesuksen rakkautta. Saatamme hämmentyä, jos emme ymmärrä, miksi reagoimme niin kuin teemme. Varhaislapsuuden vaille C.A.R.E. 1/2009 8

9 jäämiset ja monenlainen siunauksen puute saattaa aiheuttaa meissä yksinäisyyttä, tyhjyyttä ja kyvyttömyyttä sitoutua. Tässä tilassamme reagoimme monesti synnillisesti: tuomitsemme toisia, itseämme ja jopa Jumalaa sekä suhtaudumme epäkunnioittavasti auktoriteetteihin. Kylväessämme tuomiota läheisillemme kasvavat seuraukset elämässämme. Teemme itse samaa tai reagointimme saattaa muodostua ja kehittyä käyttäytymismalliksi, jota toistamme eri tilanteissa läpi elämämme. Usein haitalliset ja toistuvat käyttäytymismallit muodostuvat jo varhaislapsuudessamme, kun jäämme vaille vanhemmuuden tukea ja turvaa kehittyessämme. Olisiko aika pysähtyä ja tarkastella, millä tavoin synnillisesti me itse reagoimme meille tehtyyn syntiin ja miten otamme suojaksemme haitallisia käyttäytymismalleja? Syntinen reagointimme johtaa huonon hedelmän kantamiseen esimerkiksi loukattuna kaunan kantamisena. Siksi tämä syntinen reaktio pitää poistaa juurineen. Se tapahtuu vastaanottamalla meille tarjolla oleva armo. Tunnustamme tilanteeseen liittyvät syntiset reaktiomme. Annamme anteeksi meitä loukanneille. Luovumme loukkaantumisen reaktiona omaksumistamme valheista ja puramme niihin liittyvät valat eli sisäiset päätökset. Ellemme tee näitä asioita, Jumalan armo ei pääse toimimaan meissä. Ongelmiemme juuriin vaikuttavat myös seuraavat Raamatusta löytyvät periaatteet: 1. Kylväminen ja niittäminen kuuluvat Jumalan suunnitelmaan Jumalan luonteeseen kuuluu siunaaminen. Kylvämisen ja niittämisen periaate kuvastaa Jumalan anteliaisuutta ja hyvyyttä. Hän haluaa palkita ja siunata meitä monilla eri tavoilla. Alusta alkaen Jumala on toivonut ja suunnitellut meidän olevan hedelmällisiä ja lisääntyvän (1. Moos. 1:22,28, 9:7). Hän haluaa, että kannamme hyvää hedelmää valintojemme, tekojemme, sanojemme ja ajatustemme kautta. Maailman luomisesta alkaen ihminen on saanut niittää erilaisten tekojensa seurauksia. Tämä on Jumalan bonusjärjestelmä, jolla Hän palkitsee yrityksiämme ja rohkaisee meitä luomaan ja tutkimaan. Mitä hyvää olen saanut niittää elämäni aikana esimerkiksi perheeni tai sukuni taholta tai omien valintojeni seurauksena? Aatami ja Eeva eivät totelleet Jumalaa. Siksi synti tuli maailmaan. Ihminen alkoi niittää niin hyvien kuin pahojen tekojensa seurauksia ja niittäminen jatkuu (Gal. 6:6-9). Tähän päivään asti ihmiset ovat taistelleet kiusausten ja synnin houkutusten kanssa (Room. 7:5). Kun valitsemme synnin, saamme niittää huonoa hedelmää. Kun valitsemme hyvän, saamme niittää hyvää hedelmää. Hyvän hedelmän niittäminen ei meitä huoleta. Pidämme sitä usein itsestään selvänä. Huonon hedelmän niittäminen ja korjaaminen sen sijaan huolestuttaa meitä. Mitä huonoa hedelmää näen elämässäni? Kärsiikö kenties myös läheiseni syntini seurauksista? Kaikki kasvaa: luonto, lapset ja myös kylvämämme siemenet. Mitä minä mahdan kylvää arjessani? Mitä olen jo varhain kylvänyt? Kylvänkö hyviä vai huonoja siemeniä? Kuinka paljon mahdan kylvää? On välttämätöntä ymmärtää lain merkitys, koska kylvämisen ja niittämisen laki on tärkeä. Kylvämme kaikissa teoissa, sanoissa, asenteissa ja ajatuksissamme, jotka saattavat näyttää vain huonoilta siemeniltä, mutta joista kehittyy ajallaan, pitkänkin ajan päästä huonoa hedelmää elämässämme. Niittämisemme alkaa, kun on huonon hedelmän keräämisen aika. Kylvämisen ja niittämisen lakiin viitataan useissa kohdissa Raamatussa. 2. Tuomitseminen Tuomitsemiseen sisältyy kaksi periaatetta. Ensimmäisessä kehotetaan olemaan kokonaan tuomitsematta muita ihmisiä. Toisen mukaan ihminen tuomitessaan muita tulee samalla tuominneeksi itsensä. Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. (Matt. 7:1) Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: Annapa kun otan roskan silmästäsi, kun omassa silmässäsi on hirsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä. (Matt. 7:2-5) Tästä selviää, että on oikein arvostella, mutta vain tietyissä olosuhteissa ja tietyllä asenteella. Meidän tulisi olla myötätuntoisia ja huolehtivia sekä nöyriä ja puhtaita arvostellessamme toisia. Tämäkään ei välttämättä takaa arvostelumme olevan puhdasta ja tahratonta. Siksi on hyvä kysyä ENSIN itseltä: Olenko lähimmäiseni kanssa tasavertainen ja onko sydämeni avoin muutokselle? Siunaanko läheistäni? Omassa sydämessäni ei saisi olla paheksumista, tuomitsemista tai syyttämistä toista kohtaan. On tärkeää kiinnittää tähän huomiota, koska muuten olen itse vähän ajan sisällä ongelmissa samoilla alueilla. Oma käsityksemme oikeasta ja väärästä on subjektiivinen ja se on pohjana, kun arvostelemme muita. Hirsi omassa silmässä tulee siitä, että olemme kykenemättömiä arvostelemaan muita kieltäessämme omat väärät tekomme, kun emme ole käsitelleet ensin oman elämämme syntejä. Juuri oman silmämme hirsi houkuttelee meitä tuomitsemaan muita samantyyppisissä tilanteissa. Arvostelenko mahdollisesti toista, koska hän on joskus loukannut minua? Jos joku muu sitten kohtelee meitä samalla tavalla, emme näe tilannetta selkeästi, koska aikaisempi tilanne sotkee mieltämme ja jopa havaintokykyämme. Miksi joku antaisi meidän paheksua jotakin ongelmaansa, jos itse kiellämme saman asian omassa elämässämme? Jos arvostelemme muita tutkimatta ensin itseämme, saamme niittää oman tuomiomme. Kun tuomitsemme muita, tuomio kääntyy takaisin ja kohdistuu meihin. Perheessä lapsi voi kokea vanhempansa loukkaavan häntä. Lapsi ei kykene antamaan sitä anteeksi. Hän tekee valan: En koskaan tule isäni/ äitini kaltaiseksi. Päätös saattaa olla viisas, jos vanhemmat ovat olleet julmia tai väkivaltaisia. Koska päätös kumpuaa kuitenkin anteeksiantamattomuudesta, se kääntyy myöhemmin aikuisuudessa lasta itseään vastaan. Useimmiten päädymme käyttäytymään samalla tavalla tai aivan päinvastaisesti kuin isä/äiti. Tuloksena on käyttäytymistä äärimmäisyydestä toiseen. Tuomion seurauksena aikuisuudessa isänä/äitinä olleessamme suhteessa omaan lapseemme päädymme käyttäytymään kyseisellä tavalla. On tarpeellista tunnistaa menneisyyden valat ja päätökset ja viedä ne rukouksessa ristin juurelle, jotta voimme vapaasti säilyttää kokemuksemme ja elämänviisautemme, mutta emme enää tule itse tuomituiksi omien tuomioidemme takia. Voimme antaa anteeksi meitä loukanneille ihmisille ja jatkaa elämäämme sen kaikessa täyteydessään niin kuin on tarkoitettu. 9 C.A.R.E. 1/2009

10 3. Vanhempien kunnioittaminen Kunnioita isääsi ja äitiäsi on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus: jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä. (Ef. 6:2,3) Vanhempien kunnioittaminen sisältää lupauksen. Jos kunnioitamme (tämä on kylvämistä), elämämme sujuu hyvin (leikkaamista). Mutta myös päinvastainen on totta. Siinä missä emme kunnioita vanhempiamme, elämämme ei suju hyvin. Pysähdy hetkeksi ja mieti elämässäsi tällä hetkellä olevia alueita, jotka eivät suju hyvin tai joissa toistuvasti epäonnistut. Kunnioitatko vanhempiasi tällä alueella? Jos et, miten se ilmenee? Emme kunnioita vanhempiamme, jos asennoidumme heihin vihamielisesti, kannamme kaunaa ja katkeruutta tai kiroamme heitä. Emme kunnioita vanhempiamme, jos emme anna anteeksi heille. Aikuisena emme muista, että meillä on ollut kyseisiä asenteita heitä kohtaan. Mutta huono hedelmä aikuisuudessa kertoo meille toista. Sydämessämme näkyy anteeksiantamattomuus. Anteeksiantamista helpottaa, kun ymmärrämme, että meidän ei tarvitse hyväksyä meitä vastaan tehtyjä vääryyksiä. Voimme rehellisesti tunnustaa, että meitä vastaan on rikottu, ja tuoda kipumme päivänvaloon. Kun jätämme tuomiovallan Jumalalle, on mahdollista antaa sydämestään anteeksi. Perheen poika ei saanut kunnon työpaikkaa. Aina jostakin syystä jonkin ajan kuluttua poika sanottiin irti työstään. Perhe ihmetteli ja varsinkin isä antoi sanallista palautetta pojalleen kovalla tavalla. Isä lähti sielunhoitokurssille ja huomasi edesauttavansa poikansa lyhytaikaisia työsuhteita. Isä pyysi anteeksi omaa käytöstään ja siunaamattomuuttaan. Poika antoi anteeksi ja purki omat tuomionsa ja valansa isäänsä ja työtä kohtaan. Sitten poika sai töitä ja työsuhde jatkui pitkään. Samoin pojan ja isän välit korjaantuivat. Voimme lopettaa epäkunnioituksesta johtuvan huonon hedelmän tuottamisen valitsemalla anteeksiantamisen. Anteeksianto mahdollistaa sen, että elämämme sujuu hyvin ainakin kyseisellä elämänalueella. Anteeksianto myös mahdollistaa meille oma historiamme näkemisen uudessa valossa. Ehkä aikaisemmin näimme vain väärinkohtelun tilanteita ja negatiivisia asioita historiassamme, mutta anteeksiantamus auttaa näkemään enemmän myös onnistumisia ja hyviä asioita lapsuudestamme. Suhteissamme loukkaannumme ja suhteisiimme Jumala on varannut myös parantumista. Aina lapsuutemme ihmiset eivät edes ole enää läsnä elämässämme, mutta sielunhoidossa tai vertaisryhmässä saamme kokea parantumista ihmissuhteissamme. Se on haaste, johon rukoilen sinua lähtemään mukaan! Isän rakkauden merkityksellisyys Andy Chambers Raija Henttonen, EH-sielunhoitoterapeutti Malakian kirja 4:5-6 Joitakin vuosia sitten olin vaimoni Sirkun kanssa profeetallisessa kokouksessa, jossa puhuja sanoi vaimolleni: Sinä luet mielelläsi kirjan viimeisen sivun ensimmäisenä saadaksesi tietää, miten asiat päättyvät. Vaimoni myönsi malttamattomuutensa: häntä viehättää enemmän lopun tietäminen kuin hidas tapa päästä sinne! Niinpä haluan kertoa tässä erään kirjan viimeisistä jakeista: jakeet, joihin viitataan yllä, Malakian kirja 4:5-6 (1933/1938 käännös, 3:23-24 vuoden 1992 käännöksessä), ovat vanhan liiton viimeisellä sivulla. Englannin kielisessä NIV-käännöksessä kohta päättyy sanaan kirous. Raamatun alussa, 1. Moos. 1:28, kerrotaan, että Jumala siunasi Aadamin ja Eevan. Jeesus aloitti julkisen toimintansa vanhan liiton alaisuudessa siunaamalla opetuslapsensa, Matt. 5:3-10. Vanha liitto päättyy kirouksen lahjalla, joka maata kohtaa, jos isien sydämet eivät käänny takaisin heidän lastensa puoleen ja jos lasten sydämet eivät käänny heidän isiensä puoleen. Muistanet, että Jeesus oli huomauttanut Johannes Kastajan olevan se luvattu Elia, joka on jo tullut, Matt. 17: Isät Näiden tekstien mukaan on selvää, että koko yhteiskunnan terveys on riippuvainen siitä, millaiset ovat isien ja heidän lastensa väliset suhteet. Tämän takia sisäistä parantumista edistävä toiminta on nykyään ensisijaisen tärkeää seurakunnissamme ja yhteisöissämme. Joku on kutsunut Suomea orpojen kansaksi. Jo luodessaan isät Jumalalla näyttää olleen olemassa aikojen alusta malli Isästä ja Pojasta, Hepr.1:2-3, Ps. 2:7. Vanhan liiton aikana meille puhuttiin Jumalasta Jumalana tai Herrana, mutta Jeesus osoitti Hänen olevan Isä. Tämä tarkoittaa sitä, että omat isämme ovat meille valtava lahja Jumalalta ja että meidän tulisi puhutella heitä, kuten puhuttelemme Jumalaa. Sydämet Huomaa, että tarvittava parantuminen tapahtuu sydämen tasolla. Se ei tarkoita, että ei tunnettaisi mitään suhteissa tai että lapset ja vanhemmat vain sietäisivät toisiaan, vaan on kyse siitä, että sydämet kääntyvät toistensa puoleen ollakseen `yksi sydän ja yksi mieli (Living Bible), mikä viittaa syviin rakkauden ja kunnioituksen tunteisiin toinen toistaan kohtaan. Monille meistä tämä tarkoittaa jatkuvaa jumalallisen sydänkirurgian tarvetta. Ennen Meille on luvattu, että Elia tulee ennen kuin Herran päivä tulee. Kuten Johannes Kastaja valmisti Jeesuksen ensimmäistä tulemista, niin me valmistamme Elian hengessä ja voimassa, Luuk. 1:17, tietä Herran Jeesuksen toiselle tulemiselle. Syy sille, että Jumala antaa Henkensä virrata nykyään, on se, että Hänen tarkoituksensa on saada sydämet kääntymään ja siten vaikuttaa perheiden ja yhteiskuntien säilymiseen. Monet meistä ovat kuulleet herätyksistä ja jotkut ovat käyneet herätyksiin liittyvissä kokouksissa, joita esiintyy eri puolilla maailmaa. On ihmeellistä kuulla kertomuksia siitä, miten Jumala on parantanut ihmisiä vakavista sairauksista, ja muista ilmiöistä, esimerkiksi kuolleista herättämisistä. On pidettävä mielessä, mikä on Jumalan kokonaispäämäärä. Hän haluaa parantaa kansansa sydämet niin, että he voivat rakastaa vapaasti toisiaan ja tämän rakkauden kautta maailma saavutetaan. Kirous Saara Kinnunen on kertonut Vaasassa miesten vankilassa tehdystä tutkimuksesta, jossa todettiin yli 75 % miehistä kertoneen, että heillä ei ollut rakkaudellista suhdetta isiinsä. Kun Suomessa lasketaan nykyään yhteen itsemurhat C.A.R.E. 1/

11 ja murhat, huomataan, että tappojen lukumäärä on maailman suurin (niiden maiden joukossa, joissa tehdään asianmukaisia tilastoja). Voisiko olla, että kirous on edennyt maassamme laajemmalle kuin olemme voineet kuvitella? Voiko kukaan isä todella siunata oman poikansa homoseksuaalista suhdetta? Jumala sallii kirouksen tulla maan ylle ja ehkä juuri ne, jotka ovat eläneet kirouksen alla ja jotka tuntevat sen katkeran maun, ovat nyt sopivimpia haastamaan isien sydämiä. On mielenkiintoista, että Johannes kirjoittaa kirjeessään: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta, 1 Joh. 4:2. Jumala tulee meille lihaksi ensin isiemme kautta. Isämme on elämässämme Jumalan antamana ensimmäinen, joka edustaa meille auktoriteettia. Myöhemmin saamme selville, että Jeesus on Jumalan täydellinen edustaja, joka on iankaikkinen isä ja rauhanruhtinas. Isättömyys Kun lapsi kokee, että hänen sydämensä ei ole yhteydessä hänen isäänsä, lapsi tuntee isättömyyttä. Syyt tähän voivat olla hyvin vaihtelevat, mutta lopputuloksena lapsen henki kuihtuu. Usein tämä tarkoittaa sitä, että lapsen tahdonvoima vähentyy, lapsi ei kestä kipua kuten muut tai hän ei kykene tekemään päätöksiä, hänellä on alhainen kyky kestää kiusauksia ja hän tuntee kaikenlaisia sosiaalisia pelkoja ja vaikeuksia läheisissä ihmissuhteissa. Isättömyyden juuri näyttää olevan sekä isän käytöksessä että lapsen reaktioissa. Isät näyttävät olevan niin tärkeitä, että Jumala käski meitä kunnioittamaan heitä sekä äitejämme, 2. Moos. 20:12, 5. Moos. 5:16. Uudessa liitossa Paavali osoittaa, että tämä tarkoittaa lapsille vanhempiensa tottelemista, ja isille sitä, että he eivät saa herättää lapsissaan vihaa. Niin usein tapahtuu, että jokin piirre isän käytöksessä herättää lapsen vihan, ja sillä vihan hetkellä lapsi päättää olla tottelematta isäänsä. Hän saattaa mukautua ulkonaisesti, saattaa hymyillä ja puhua ystävällisesti, mutta sydämessään hän kapinoi. Kunnioittamattomuuden siemen on kylvetty. Samalla lapsi on tullut sanoneeksi hyvästi yltäkylläiselle elämälle ja majoittanut sydämeensä epäkunnioituksen ja katkeruuden siemenen. Asioita mutkistaa se, että lapsi unohtaa koko asian pian. Kuitenkin siemen saattaa uinua tai juurtua heti sydämessä alkaen tuottaa epäoikeudenmukaisten asenteiden ja käyttäytymisen satoa ensin isää ja myöhemmin muita miehiä kohtaan. Hänen luottamuksensa miehiä ja muita auktoriteettiasemassa olevia ihmisiä kohtaan vähenee vakavasti. Tärkeää on se, että siitä alkaen kun kunnioittamattomuuden siemen on kylvetty, lapsi saa isältään hyvin vähän tai ehkä ei enää mitään tunnepitoista. Tämä jättää lapsen kasvamaan isän rakkauden vajeessa ja sen seurauksena tyrehdyttää tunnekasvun. Lapsi on tuominnut isänsä ja sen kautta myös Jumalan, joka antoi isän. Identiteetti Kaikella tällä on vaikutuksensa. Yksi erittäin tärkeä osa luonteestamme, jota isämme välittää meille, on identiteettimme, ja siihen liittyen myös tunteemme kansallisuudestamme ja sukupuolestamme. Tunteemme siitä, olemmeko suomalaisia tai vaikka jamaikalaisia, kuten minun kohdallani, välittyy meille isältämme ja isämme vahvistaa myös tunnettamme miehenä tai naisena olemisesta. On suuri siunaus olla varma kulttuurisesta ja sukupuolisesta identiteetistään. Jotkut tutkimukset ovat osoittaneet, että lasten on kuultava isiensä vahvistavaa ääntä voidakseen siirtyä lapsuudesta aikuisuuteen. Jos lapsi ei saa vahvistusta, siitä näyttää seuraavan itseluottamuksen puutetta ja epävarmuutta. Aikuisena hän saattaa yrittää olla mies tai nainen, joka etsii roolimallejaan tai hän saattaa hylätä suomalaisen kulttuurin ja puhua aina negatiivisesti siitä tai nuoruudessaan hän saattaa etsiä uutta elämää ulkomailta. Joistakin saattaa ylisamastumisessaan tulla nationalisteja ja protektionisteja. On havaittavissa useita tavallisia roolimalleja, joihin ihmiset samastuvat. Työnarkomania Miesviha Vahvojen miesten jäljitteleminen tai heidän kanssaan kilpaileminen Jotkut ihmiset yrittävät pitää huolta kaikista muista Jotkut ihmiset luovuttavat ja elävät heikkoa tai hämäräperäistä elämää Kaikki nämä roolit peittävät todelliset yritykset löytää identiteetti, jonka isämme olisi pitänyt vahvistaa meissä hänen tehdessään havaintoja siitä lahjasta, joka hänelle oli annettu meissä. Isä on ensisijainen О Näyttää siltä, että aivan alusta lähtien Jumala rakensi suhteen Aadamiin, jota hän kielsi syömästä puusta ennen kuin Eeva luotiin hänestä. Ehkä Aadamin olisi pitänyt kertoa Eevalle, mitä hän oli kuullut Jumalalta. Emme tiedä tarkkaan, mitä tapahtui, mutta tiedämme, että käärme petti Eevan (hän saattoi olla kuullut Aadamilta tai sitten ei). Aadamia ei voitu pettää, sillä hän oli kuullut suoraan (kasvoista kasvoihin) Jumalalta. Siksi hänellä oli enemmän auktoriteettia valita ja hän oli vastuullisempi. О Isät kantavat edelleen jollakin tavalla olennaista vastuuta siunata naisia ja lapsia ja heidän tulisi ottaa ensisijainen rooli lasten kasvattamisesta. О On kiinnostavaa, että kun ihmiskunta lankesi syntiin, nainen (Eeva) kirottiin lasten synnyttämiseen liittyvällä kivulla. Heprealainen sana (yalad) tarkoittaa tässä lasten kasvattamista eikä vain heidän synnyttämistään. Ehkä osa Eevan kivusta oli kokemus siitä, että Aadam vastasi vähemmän lapsistaan ja oli sitoutuneempi työhönsä. О Kristuksessa tämä kirous on rikottu ja isät voivat ottaa vastuunsa äitien rinnalla, mutta miehillä on edelleen taipumus luovuttaa vastuunsa naisille ja siten aiheuttaa kipua itselleen, naisille ja lapsille. Sydämen muuttuminen Miten tiedät, oletko isätön? Yksi tapa on tutkia hedelmää elämässäsi sekä nyt että menneisyydessäsi. Puuttuuko sinulta tahdonvoimaa ja päättäväisyyttä elämässäsi? Taisteletko auktoriteetteja vastaan, kuten opettajia, pomoja, poliitikkoja jne.? Kamppailetko joskus hallitsemattoman vihan kanssa? Onko ihmissuhteillesi luonteenomaista rajojen rikkominen tai ajaako sinua tarve saada huomiota? Jos tunnistat itsesi näistä, yksi mahdollinen juuri voi olla isättömyys. Hedelmä juuri tunnustus 11 C.A.R.E. 1/2009

12 Veri Avain sydämen muuttumiseen on synnin (isän kunnioittamattominen) tunnustaminen. Syntiä kutsutaan usein tuomioksi tai sisäiseksi valaksi. Tällaisen tunnustuksen tekee tehokkaaksi se, että tunnustamme synnin juuren, joka pesiytyi sydämeen tuntiessamme suurta kipua. Jumala ei tuomitse meitä siitä, mitä teimme, hän ymmärtää, miten meidät on tehty, ja hän kutsuu meitä ottamaan vastuumme tunnustamalla syntimme. Kun tunnustamme syntimme, hän antaa meille vapaasti anteeksi, ja itse asiassa huomaamme, että hän on huolehtinut meistä ristillä jo tuhansia vuosia sitten. Epäkunnioittaminen, joka majoittui sydämeemme isäämme kohtaan, muuttaa sieltä pois, kun alamme antaa anteeksi isällemme, olipa mitä tahansa se, mitä hän teki tai jätti tekemättä. Yleensä ihmiset alkavat tunnustamalla nykyisiä ja menneitä syntejään, ja siirtyvät sitten tunnustamaan vielä varhaisempia tai syvempiä syntejään. Risti Toinen avain sydämen muuttumiselle on luopua väärästä identiteetistä, jonka olemme omaksuneet. Nämä käyttäytymistavat eivät kuole niin helposti, koska olemme eläneet niiden mukaan pitkän aikaa, ja aika, joka tarvitaan oppiaksemme uuden identiteetin, voi joskus olla vaikeaa ponnistelua. Tätä kutsutaan usein ristimme ottamiseksi tai ristin tien kulkemiseksi. Sysäys käyttäytyä tietyllä tavalla näyttää toisinaan toimivan automaattisesti. Tarvitsemme aktiivista tahtoa toimia ristin tavalla. Pyhä Henki meissä tarkoittaa sitä, että toinen tahto työskentelee meissä ja siitä seuraa ristiriitoja. Hän ei salli meidän jäädä vääriin rooleihimme ja identiteettiimme ja kun annamme Hänen toimia, Hän kasvattaa meissä todellisen identiteettimme Taivaallisen Isämme poikina ja tyttärinä. Isä Jumala Lopuksi ei ole oikeastaan merkitystä sillä, ovatko isämme olleet syntisiä vai täydellisiä; he ovat vain tarjonneet taustan sille kamppailullemme, jossa voimme oppia tuntemaan Jumalan Isänä, ja isämme ovat toimineet myös apuvälineinä huomataksemme syntisen luontomme. Vihdoin huomaamme, että ne ilot ja tuskat, hyödyt ja tappiot, joita sisältyy isäsuhteeseemme, voivat Jumalan armosta muuttaa meitä, ja meistä voi tulla muiden parantajia, joita leimaa empatia. Andy Chambers Kokemukseni EHsielunhoitoterapiasta Pääsin Suomen Elijah ry:n sielunhoidon peruskursseille keväällä Tämä oli tosi iloinen asia. Toimin Lohjan helluntaiseurakunnan puheenjohtajana runsaat kaksi vuotta sekä pastorina vuoden. Tämän jälkeen aloitin saarnaajan ja pastorin tehtävät Lohjan lähetysseurakunnassa vuoden 1977 lopussa. Olen samassa tehtävässä yhä edelleen. Alku seurakunnassa näytti helpolta. Ihmiset ottivat vastaan Jeesuksen ja vapautuivat alkoholista, tupakasta yms. riippuvuuksista. Useimmat tekivät elämässään kunnon parannusta. Myöhemmin näytti siltä, että ihmisten ongelmat eivät ratkenneet kovinkaan helpolla. Pelkkä evankeliumin sana Jeesuksen nimessä sinun syntisi on anteeksiannettu ei näyttänyt riittävän. Jotakin rikkinäistä jäi sisimpään. Juoppous, tupakointi ja lääkkeiden väärinkäyttö näytti lisääntyvän jopa uskovien parissa. Ahdistukset ja masennukset vaivasivat yhä useampia. John ja Paula Sandford ovat kirjoittaneet useita kirjoja sisäisestä parantumisesta. He rakentavat sielunhoidon periaatteet käyttäen raamatullista kieltä eikä niinkään psykologista kieltä. Sielunhoitoterapiassa on kuitenkin piirteitä kognitiivisesta psykoterapiasta. Sandfordien mukaan ihmisen hyvinvointia ohjaa neljä periaatetta: 1) kunnioita isää ja äitiä, 2) älä tuomitse, 3) kylvämisen ja niittämisen laki ja 4) tulet itse sellaiseksi, mistä muita tuomitset. Kun näitä neljää periaatetta rikomme, kasvaa meihin katkeruuden juuria, jotka on etsittävä Pyhän Hengen ja Sanan avulla ja poistettava Jeesuksen Kristuksen nimessä. Olen opiskeluni aikana havainnut, että sisäisesti rikkinäinen ihminen voi kokea eheytymistä. Olen innostunut EH-sielunhoitoterapiasta. Mielestäni sielunhoidon peruskurssit pitäisi opettaa kaikille suomalaisille. Niiden raamatullisuus kiehtoo. Ongelmat löydetään käyttäen Raamatun sanaa ja kitketään käyt- täen Raamatun sanaa. Jeesus Kristus on antanut hyvät ohjeet lähestyä toista ihmistä käyttäen anteeksipyyntöä, -saamista ja -antamista. Hylätystä sydämestä yhteyteen Kansanlähetysopistossa, Ryttylässä Kaj Törnroos Rob Morrissetten kirja Pray Through It tulossa suomeksi vuonna 2009 Kirjassa opastetaan, miten voidaan löytää syitä toistuviin ongelmiin ja miten rukouksella saadaan aikaan muutosta elämään. Myytävänä myös muuta sisäiseen paranemiseen liittyvää kirjallisuutta ja äänitteitä. Suomen Elijah ry C.A.R.E. 1/

13 Varpu Pykäläinen RE-sielunhoitoterapeutit ry:n kuulumisia RE-sielunhoitoterapeutit ry on vuonna 2003 perustettu vireä ja monimuotoisesti toimiva yhdistys. Yhdistyksen tarkoitus on pitää esillä sielunhoitoterapeuttien tarjoamia palveluja, järjestää terapeuttisia sielunhoitopäiviä, ja kehittää terapeuttista sielunhoitotyötä. Tämän lisäksi yhdistyksen kevät- ja syyskokouksen yhteyteen on liitetty virkistäytymistä ja koulutusta yhdistyksen jäsenille. Tammikuussa 2008 RE-sielunhoitoterapeutit olivat suurella käytännön panoksella mukana Suomen ACC ry:n järjestämässä konferenssissa Lahdessa. Syyskokous pidettiin lokakuussa 2008 Hämeenlinnassa ja sen yhteydessä kuultiin Sirkku Suontausta-Kyläinpään luento Perhesalaisuuksista. Luennosta on kirjoitettu artikkeli tähän lehteen. Vuonna 2009 yhdistys järjestää jäsenilleen virkistäytymismatkan Rauhan Majataloon Kajaaniin. Luvassa on yhdessäolon ja muun virkistäytymisen lisäksi myös bibliodraamaa Evelyn Hynysen ohjaamana. Matkan yhteydessä pidetään kevätkokous. Syyskokous- ja koulutuspäivä 2009 pidetään Lahdessa Wanhassa Walimossa aiheena Varhainen vuorovaikutus ja aivot, luennoitsijana Leena Junnila. Tällä hetkellä maassamme on noin sata 2-vuotisen RE-terapeuttisen sielunhoidon koulutuksen käynyttä sielunhoitoterapeuttia, jotka toimivat useilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea. Lisää tietoa RE-sielunhoitoterapeuteista löytyy internetistä sivulta mistä löytyvät mm. niiden yhteystiedot, jotka ovat valmiita palvelemaan asiakkaita eheytymisprosessissa. Varpu Pykäläinen puheenjohtaja RE-sielunhoitoterapeutit ry SISÄINEN PARA- NEMINEN SIE- LUNHOITOTERA- PIASSA Sisäinen paraneminen sielunhoitoterapiassa edellyttää tiettyjen perusasioiden olemassaoloa. Nämä perusasiat pysyvät aina samoina, mutta niiden toteutuminen käytännössä ei ole yksinkertaista. Jumalan teko Lähtökohtana on, että Jumalan luomina olentoina me olemme mittaamattoman arvokkaita. Arvostuksensa ja loputtoman rakkautensa meitä kohtaan Hän on osoittanut meille Kristuksen kärsimyksessä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Ihmisarvo on itseisarvo, jota kukaan ei voi menettää, koska se perustuu Jumalan tekoon eikä meihin ihmisiin. Koska sielunhoitoterapia perustuu uskoon Kolmiyhteisestä Jumalasta, sielunhoitoterapiassa uskotaan Pyhän Hengen läsnäoloon ja siihen, että Hän vaikuttaa sielunhoitoterapiatilanteissa. Asiakkaan kohtaaminen Ihmisen auttaminen yksilönä on tärkeää. Jos ihmistä ei kohdata ainutkertaisena, jää auttaminen usein ulkokohtaiseksi ja pysyvät tulokset vähäisiksi. Asiakkaan kunnioittaminen ja arvostaminen, tasavertainen kohtaaminen, kuunteleminen, ymmärtäminen, halu auttaa, usko asiakkaan kykyihin ja voimavaroihin sekä ratkaisun löytymisen mahdollisuuteen on oleellista. Asiakas kyllä tietää, kunnioittaako ja ymmärtääkö terapeutti häntä, vaikka asiakas ei sitä pystyisi sanoilla osoittamaankaan. Myös sielunhoitoterapeutin oma kokemus kärsimyksestä ja oman syntisyyden tiedostaminen luovat pohjaa tasavertaiseen kohtaamiseen ja antavat kosketuspintaa asiakkaan kokemukseen. Puhumisen merkitys Jo pelkästään se, että ihminen saa puhua asioistaan, auttaa häntä. Kokemus siitä, että on tullut kuulluksi ja nähdyksi sellaisena kuin on, on hoitava. Puhuessaan tapahtumista ja peilatessaan niitä sielunhoitoterapeuttinsa kanssa, asiakas voi alkaa nähdä asioita eri näkökulmasta. Tapahtuman merkitys alkaa muuttua, samalla kun asiakas alkaa tiedostaa omia selviytymiskeinojaan ja voimavarojaan. Seurauksena on muutos, joka vahvistaa asiakkaan identiteettiä ihmisenä ja osana Kristuksen ruumista ja tuo siten väistämättä ratkaisuja nykyhetkeen. Ajatukset tunteiden takana Hyvin usein sielunhoitoterapiassa asiakkaat haluavat kertoa sielunhoitoterapeutille sellaisista asioista, joita eivät voi muualla kertoa, ja niihin liittyvistä tunteistaan. Sanotaan, että he käsittelevät tai purkavat tunteitaan. Tunteiden takana on kuitenkin usein tiedostamattomia ajatusmalleja, jotka on opittu elämän aikana. Tunteet eivät tule tyhjästä. Kun tunteiden taustalla olevia vääriä ajatusrakennelmia tunnistetaan, niitä voidaan alkaa muuttaa totuudenmukaisemmiksi, mikä puolestaan vaikuttaa suoraan tunnemaailmaan. Tässäkin pätee syyn ja seurauksen laki. Rukous Sielunhoitoterapiatapaaminen sisältää aina rukouksen. Rukouksen merkitystä ei voi kylliksi korostaa, sillä asioiden vieminen rukouksessa Jeesukselle mahdollistaa muutoksen, jonka vain Hän voi saada aikaan. Rukous vahvistaa myös Jeesuksen läsnäolon, uskon todellisuuden ja turvan kokemista sielunhoitoterapiatapaamisessa. Siunattua vuotta 2009 kaikille lukijoille! Varpu Pykäläinen puheenjohtaja RE-sielunhoitoterapeutit ry tahdotko tulla terveeksi ja minä emmin taas. Auta Hyvä Jumala, että uskaltaisin parantua. Tiina Strengell - Kauhanen, RE - sielunhoitoterapeutti 13 C.A.R.E. 1/2009

14 Kalevi Rautjoki Vivamon Hiljaisuuden puutarhassa, joka on yksi hänen toteutuneista unelmistaan. Kalevi Rautjoki - suurten unelmien mies Lohjan Vivamo - luonnonkauniit puitteet, monipuolinen työ Tapaan Kalevi Rautjoen Lohjan Vivamon upeissa ruskamaisemissa. Tämän koko ajan muuttuvan luonnon keskellä hän tekee työtään Kansan Raamattuseuran toimintakeskuksen johtajana, RE-sielunhoitoterapiakoulutuksen vetäjänä, Raamattukylän kylänvanhimpana ja monessa muussa roolissa. Vivamon luonto on hänelle tärkeä latautumispaikka ja Pyhän Birgitan kappeli erityinen Jumalan kohtaamisen ja hiljentymisen paikka. Mies jopa nukkuu suuren osan vuotta teltassa Lohjanjärven rannalla Hiljaisessa niemessä. Kotiinsa hän on aina rakentanut oman kotialttarin, joka kutsuu päivittäiseen rukoukseen ja Jumalan läsnäolon kokemiseen. Kalevi Rautjoen rakkaus luontoon, hänen kykynsä ja halunsa luoda ympärilleen kauneutta sekä monipuoliset kädentaidot ovat tulleet esiin myös Hiljaisuuden puutarhassa (ks. kuva), joka on rakennettu Vivamon kirkon kupeeseen. Ennakkoluulottomien näkyjen toteuttaja Kalevi Rautjoki tunnetaan pitkän hengellisen työuran ajalta monista luovista ennakkoluulottomista hankkeista, joissa hän on ollut mukana. Tämä toiminnan mies on usein kokenut kutsumuksekseen lähteä toteuttamaan suuria, hullujakin unelmia yhdessä toisten saman näyn ja unelman kantajien kanssa. Hän on monta kertaa kokenut, että kun näkyä lähdetään yhdessä pohtimaan ja toteuttamaan, Jumalan Henki puhaltaa sen eläväksi ja mahdottomat tulevat mahdollisiksi. Elämänkaarityöskentely - sinapinsiemenestä kasvaa puu Haastateltavani kertoo huomanneensa omia vanhoja päiväkirjoja lukiessaan, että hänen yhtenä unelmanaan on aikuisiän alusta asti ollut toisten sielunhoidollinen auttaminen. Nuoren miehen sydämessä tämä toive heijasteli tarvetta omien kipujen kohtaamiseen ja hoidetuksi tulemiseen. Kun elämän haasteet sitten nostivat nämä haavat esiin ja hän sai kokea niissä eheytymistä, toisten auttamiseen tuli uudenlainen motiivi. Myös työ hengellisen toimintakeskuksen johtajana ja omassa seurakunnassa auttoi näkemään, miten suuri tarve Suomessa oli henkisen ja hengellisen avun saamiseen. Oman seurakunnan vastuunkantajana hän lähti kehittämään sielunhoidollista ryhmää, jossa käytiin läpi kunkin osallistujan elämänkaarta. Elämänsä todellisten kipujen kertominen ja vastavuoroinen kuunteleminen sekä yhteinen rukous synnyttivät ryhmäläisten välille sellaista yhteyttä ja rakkautta, jota seurakunnassa ei ollut aikaisemmin koettu. Näiden tulosten rohkaisemana Kalevi Rautjoki vei elämänkaarityöskentelyä eteenpäin ja siitä tuli myös merkittävä osa RE-koulutusta. Siinä elämänkaariryhmät palvelevat sekä opiskelijoiden oman elämän työstämistä että ryhmänvetäjätaitojen kehittymistä. Ilman Pyhän Hengen tuomaa luottamusta ja turvaa ja Jumalan ilmeistä sitoutumista ryhmien työskentelyyn niiden tuottamat siunaukset eivät olisi mahdollisia. RE-koulutus - unelman toteutuminen Unelma saada Suomeen lisää ihmisiä auttamaan ja kuuntelemaan rikkinäisiä ja tarvitsevia on siis elänyt jo pitkään. Kun terapeutti, pastori Seppo Jokinen sitten vuonna 1998 nosti esiin idean sielunhoitoterapeuttisen koulutuksen aloittamisesta vastaamaan laajaan ja koko ajan kasvavaan avun tarpeeseen, Kalevi Rautjoki tarttui innolla haasteeseen. Kun kehityspsykologi Päivimaria Kuivamäki (silloinen Mikkola) lähti mukaan ajatukseen ja konkreettisesti myös koulutuksen suunnitteluun, unelma toteutui melko nopeasti. Koulutuksen tukijoiksi saatiin laaja yhteiskristillinen verkosto: Kansan Raamattuseura, Suomen Vapaakirkko, Aslan ry, CHC ry ja Kirkkopalveluiden opintokeskus (ennen Kristillinen opintokeskus). Ensimmäinen kaksivuotinen Rikotusta eheä -sielunhoitoterapeuttikoulutus alkoi Kiponniemen toimintakeskuksessa tammikuussa Kolmas koulutus toteutettiin Vivamossa, jonka johtajaksi Kalevi Rautjoki oli siirtynyt Jyväskylän seudulta. Vivamossa on syksyllä 2008 alkanut jo viides RE-koulutus. Alkuperäisistä vetäjistä Kalevi Rautjoki on tällä hetkellä ainoa, joka on edelleen kokoaikaisesti mukana RE:n lähiopetusjaksoilla. Kouluttajatiimissä hän kertoo saaneensa olla hienolla näköalapaikalla seuraamassa terapiatyön asiantuntijoiden kehitystä omilla alueillaan ja ajattelussaan. Hengellisen ja psykologisen auttamisen integraatio etenee Kalevi Rautjoki on iloinnut siitä, että RE-koulutuksen vanavedessä ajatus hengellisen ja psykologisen auttamisen integraatiosta on saanut uusia ymmärtäjiä ja kannattajia Suomessa. Myös maallikoitten kouluttaminen etenee, ja seurakuntien kehittyminen hoitaviksi yhteisöiksi on yhä useampien tavoite. Hän on alusta asti pitänyt koulutuksen ja auttamistoiminnan yhtenä painopisteenä asiakasturvallisuutta, koska hengellisissä yhteisöissä on aina riski vääränlaiseen vallankäyttöön ja jopa hyväksikäyttöön. Suomen ACC:n (Association of Christian Counsellors) perustaminen on ollut osaltaan vaikuttamassa sielunhoidon koulutuksen ja auttamistoiminnan tasoon. Tässä työssä Kalevi Rautjoki on mukana Suomen ACC:n hallituksessa ja kansainvälisessä yhteistyössä. Sisäinen eheytyminen - kohti alkuperäistä luomistyötä Sisäinen eheytyminen on haastateltavani mielestä luonteva nimitys terapeuttisen sielunhoidon prosessille, koska Jumalan alunperin hyvä ja kaunis luomistyö ihmisessä on elämän kolhuissa rikkoutunut, ja eheytymistyöskentelyssä pyritään asettamaan ennalleen tätä luomusta. Usein eheytymisen tuloksena syntyvä elämä on jotakin niin uutta ja erilaista kuin tämän ihmisen aiempi elämä, että ihminen itse ja hänen ympäristönsä hämmästyvät Jumalan työn monipuolisuutta ja ihmeellisyyttä. C.A.R.E. 1/

15 Eheytyvä ihminen kohtaa kuitenkin myös usein ympäristön vastustusta, koska hänen muuttumisensa uhkaa ympärillä elävien turvallisuudentunnetta ja saavutettuja etuja. Luonnollisesti eheytyminen ei koskaan ole täydellistä tässä maailmassa, ja meissä on aina jäljellä vajavaisuuksia ja jopa inhimillisesti katsoen rujoutta. Kalevi Rautjoki on työskennellyt myös vammaisten kanssa, ja kantaa huolta mm. sikiöseulontojen vaikutuksista suomalaisten arvovalintoihin. Kristillisen ihmiskuvan mukainen jokaisen ihmiselämän kunnioittaminen ei ole enää itsestään selvää tässä yhteiskunnassa, jonka arvot ovat hälyttävästi koventuneet. Virsien aarteet sielunhoidon tukena Kalevi Rautjoki on viime vuosina löytänyt suomalaisen virsirunouden hengelliseksi aarreaitaksi, josta voi tehdä aina uusia löytöjä. Hän käyttää virsiä usein apuna myös sielunhoidollisissa keskusteluissa ja rukouksen tukena. Virren 428 Kiitos suuren Kuninkaan tekstit kuvaavat upeasti sielunhoidollisen keskustelun ja prosessin ominaisuuksia. Nämä Jumalan maailman lainalaisuudet, joiden mukaan tuomme vaihtopöydälle lahjamme ja puutteemme ja sairas terveen parantaa, saaja auttaa antajaa, ovat niin toisenlaisia kuin tämän maailman lainalaisuudet. Sielunhoidollisessa kohtaamisessa läsnä oleva Kolmas, meidän Luojamme, tuo tilanteeseen aivan ainutlaatuisen turvallisuuden, luottamuksen ja luovuuden. Rukous on Kalevi Rautjoelle tullut koko ajan yhä oleellisemmaksi osaksi sielunhoitoa. Hän painottaa sielunhoitajan oman hengellisen elämän hoitoa ja rikasta rukouselämää edellytyksenä Jumalan hyvien lahjojen välittymiseen toisen ihmisen kohtaamisessa. Hiljaisuus ja Jumalan läsnäolossa viipyminen auttavat sielunhoitajaa oppimaan vaikeaa vaikenemisen kykyä, joka on välttämätön, jotta lähimmäisen elämän kipeät asiat todella saisivat arvoisensa tilan, tulisivat kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Unelman toteuttaminen jatkuu Kalevi Rautjoella on unelma turvallisesta ja korkeatasoisesta ammatillisesta sielunhoitoterapiasta sekä koulutettujen maallikoiden tarjoamasta sielunhoidosta Suomessa. Tämä jo osittain toteutunut unelma elää edelleen. Haastattelija: Leena Junnila Perhesalaisuudet Onko sinulla elämääsi koskettavia salaisuuksia? Mitä tunteita niihin liittyy tai liittyi? Onko vaikea kirjoittaa niistä? Millaista on/oli pitää salaisuus? Tai jäädä sen ulkopuolelle? Miksi salaisuus mielestäsi pitäisi avata? Miksi ei? Mikä auttaisi tai helpottaisi avaamista? Jos se / ne on avattu, miten kävi? Mikä meni hyvin, mikä huonosti? Tämäntyyppisten kysymysten avulla voi lähteä kartoittamaan omaa kokemusta salaisuuksista perheessä. Millaisia salaisuuksia kannamme? Onko salaisuus hyvä vai paha, suojeleva vai tuhoava? Perhesalaisuudet voivat olla salaisuuksista vahingollisimpia. Luottamus ja vuorovaikutus, jota tunnemme ja koemme, jossa olemme kasvaneet läheistemme kanssa, vaikuttavat olennaisesti identiteettimme muodostumiseen, sekä kykyymme muodostaa läheisiä ihmissuhteita ja tukiverkkoja. Voimme puhua neljän asteisista salaisuuksista: Pahimmat ovat kuolettavia salaisuuksia; uhrin elämä, vapaus ja kehitys ovat vakavalla tavalla uhattuina. Tämän ryhmän salaisuudet ovat yleensä luonteeltaan lainvastaisia, esim. fyysinen ja henkinen väkivalta, raiskaus, murha, insesti. Seuraavan asteen salaisuudet ovat tuhoavia. Ne rikkovat ihmisen minäkuvaa, identiteettiä ja niillä on tuhoavia seurauksia myös omaan ja toisten elämään. Esim. erilaiset riippuvuudet sekä syntymään ja identiteettiin liittyvät salaisuudet kuuluvat tähän ryhmään. Vaurioittavat salaisuudet estävät yhteyttä ja vuorovaikutusta ja aiheuttavat epäluottamusta. Ne eivät itsessään välttämättä ole salaisuuksia, mutta ajanjakso, olosuhteet tai perheen tilanne voivat antaa niille merkityksiä, joiden vuoksi niistä vaietaan. Tällaisia ovat esim. fyysinen tai psyykkinen sairaus, kuolemaan, seksuaaliseen suuntautumiseen, uskottomuuteen liittyvät salaisuudet, samoin kätketyt pelisäännöt ja sukupolvet ylittävät liittoumat. Viimeisenä ovat rajoittavat salaisuudet. Ne rajoittavat lähinnä salaajaa itseään, syövät energiaa ja spontaaniutta. Tähän ryhmään voivat kuulua esim. sellaiset sosioekonomiset ja koulutukselliset tekijät, sekä omaan kehoon tai olemukseen liittyvät ominaisuudet, jotka koetaan hävettävinä. Perhesalaisuudet ovat yleensä monikerroksisia, usein ne muodostavat samaan aikaan läsnä olevien salaisuuksien verkoston. Salaisuuksien vaikutuksia Salaisuudet murtavat luottamusta toisiin ihmisiin tehden suhteista etäisiä ja jopa katkaisten ihmissuhteita. Ne kaappaavat elämän, elämästä tulee eräänlainen näytelmä. Suhteet muihin jäävät pinnallisiksi, todellinen kohtaaminen puuttuu, seurauksena on yksinäisyys. Tunnemaailma tukahtuu, kuva itsestä ja muista vinoutuu, myös havaintomaailma vääristyy. Salaisuudet estävät totuuden selvittämisen, ylläpitävät näin toimimatonta tilannetta, jarruttavat kehityksen siirtymävaiheita, vaikuttavat ihmisen kognitiiviseen työskentelyyn. Salaisuudet aiheuttavat sisäisiä ristiriitoja, valjastavat vahvoja puolustusmekanismeja ja ilmenevät erilaisina psykofyysisinä oireina. Salaisuuksien pitämisestä saattaa muodostua käytösmalli. Salaisuudet estävät avun hakemisen. Salaisuuksien tunnistaminen Salaisuuksien avaaminen edellyttää turvallisuuden ja vahvuuden kokemista. Erilaiset, uudet elämäntilanteet saattavat auttaa salaisuuksien paljastumisessa, tuoda niitä ilmi. Tällaisia ovat esim. salaisuuteen liittyvän henkilön kuolema, raskaus tai lapsen syntymä, oman lapsen lähestyminen ikää, jolloin salaisuus syntyi, sellaisen henkilön tapaaminen tai sellaiseen paikkaan meneminen, johon salaisuus liittyy. Myös lukemisen, näkemisen tai muun aistin kautta voi salaisuuden olemassaolosta tulla tietoiseksi. Sukupuumme - päivämäärät, kuolinsyyt, välirikot - antavat arvokasta tietoa. Myös se, että sukupuusta puuttuu ihmisiä, tai heistä tai heidän elämäntapahtumistaan ei puhuta tai tiedetä, on tärkeä tieto. 15 C.A.R.E. 1/2009

16 Perheen ilmapiiri, puhumattomuus, äänenpainot, ei-sanallinen viestintä kertovat paljon. Kirjoittamattomat elämänsäännöt, kaskut, sananparret, tarinat, ilmaistut tai sanattomat odotukset ja pettymykset, jonkin ominaisuuden tai asian korostaminen ja kysymys, voisiko asia ollakin päinvastoin, voivat toimia tienviittoina. Oireilevatko perheenjäsenet? Toistuuko jokin käytösmalli? Onko yli- ja alireagointia, millaiset perheen vuorovaikutus ja puolustusmekanismit ovat? Onko torjuttujen muistojen merkkejä, kuten jonkin asian tai tilanteen suhteen selittämätön viehtymys, pelko tai välttäminen, tai muistojen katoamista (ajanjakso, henkilö) tai merkkejä sen palautumisesta (painajaiset, tunne- ja kehomuistin aiheuttamat reaktiot, nopeat mielikuvat ja takaumat). Keholla ja mielellä on kyky tietää. Salaisuuksien purkaminen Kun ja jos perhesalaisuutta aletaan avata, on tärkeää valmistella tilanne huolellisesti etukäteen. On hyvä tietää, mikä on purkamisen motiivi, onko se rakentava vai tuhoava, esim. kostonhalu. Myös ajoitus on tärkeä. Elämän erilaisissa siirtymävaiheissa kertomista tulisi välttää (esim. rippijuhlat, häät, syntymäpäivät, hautajaiset). Milloin asioista tulisi kertoa esim. lapselle? Salaisuuksien sanottamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota lasten kohdalla, etteivät he syyllistä itseään. On hyvä miettiä, minkälaiset suhteet ihmisten välillä on? Jos suhteet ovat poikki, tilanne ei välttämättä parane, vaikka joskus salaisuuden paljastuminen auttaakin muurien purkamisessa. Ensin on hyvä yrittää saada suhdetta paremmaksi. Perhesalaisuus on harvoin kahden ihmisen välinen. Verkosto kannattaa selvittää itselleen. Kuka tietää, kuka ei tiedä? Onko muita kohteita (esim. insesti)? Kärsivätkö kaikki yksin? Miten itse olen suhteessa muihin? Ketkä voivat olla tukena? Ketkä voivat tuhota? Minkälaiset rajat ovat? Ylitetäänkö rajat? Ovatko suhteet liian läheiset? Onko lupa lähteä tästä perheestä ulos? Kenen kanssa on puhuttu, kenen kanssa ei? Millä keinoin salaisuutta pidetään yllä? Lojaalisuus perheessä, ketä suojellaan? Yleensä lapsi on lojaali vanhemmilleen, aikuinen itselleen. Salaisuudet ovat myös vallan välikappaleita tai kiristyskeino. Mitä etua saa, kun ei kerro? Tietäjä käyttää aina valtaa tietämätöntä kohtaan. Asenteet, arvot ja pelot liittyvät purkamiseen, onko asia henkilökohtainen tai minkälaisia vaikutuksia sillä on muihin? Turvanäkökulmat on tärkeä ottaa huomioon salaisuuksia purettaessa, erityisesti kuolettavien salaisuuksien kohdalla. Apua ja tukea tarvitaan vahvistamaan suhteita, vuorovaikutusta ja kykyä käsitellä asiaa. Perhesalaisuuksien avaaminen ja purkaminen ovat prosesseja, joihin asian ja tapahtuman käsittelemisen lisäksi kuuluvat kakki ne tunteet, joiden vuoksi salaisuus on syntynyt, joita siihen on liittynyt ja edelleen liittyy, sekä myös näiden tunteiden käsitteleminen. Jokaisen ihmisen elämä on tarkoitettu näkyväksi. Salaisuudet sitovat elämää ja sitä, keitä me oikeasti olemme. Se kätkee meidät näkymättömiin. Näkyväksi tuleminen on suuri apu myös muille, se murtaa valhetta: Minä olen ainoa, jolle tällaista on tapahtunut. Lisää tietoa saat Sirkku Suontausta- Kyläinpään uudesta kirjasta Perhesalaisuudet - Vaikenemisesta vapauteen. Minerva Kustannus OY, 2008 Lääkäri, perheterapeutti Sirkku Suontausta-Kyläinpään luento Hämeenlinnassa , lyhennelmä Pirjo Rautio Katso Lapseni, MINÄ Luon Uutta, en paikkaa. Tiina Strengell - Kauhanen, RE - sielunhoitoterapeutti Vuoden 2009 hallituksen varsinaisia ja varajäseniä C.A.R.E. 1/

17 Harri S. Jukkala Pääkarjahdus Onko Jumala todella sanonut?, kysyi käärme ja kylvi kysymyksellään epäilyn siemenen Eevan mieleen ja sydämeen. Epäilyn, joka kasvoi, vahvistui ja johdatti tekoon, jonka seurauksia elämme todeksi edelleen. Viime vuosina Aslan ry:tä on pyydetty antamaan lausuntoa ja osallistumaan keskusteluun homoseksuaalisuuteen liittyen eduskunnan käsitellessä parisuhdelakia ja valtakirkon käydessä keskustelua samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaamisesta. Näiden keskustelujen keskellä mieleeni hiipi epäilys; ei siitä, mitä Jumala on sanassaan aiheesta sanonut, vaan siitä, onko tästä keskustelusta hyötyä? Kenelle käydyillä puheenvuoroilla on merkitystä? Eräänlaisen vastauksen tarjoili kirkon parisuhdelakiseminaariin osallistuja kahvipöydässä: kun käärmeen kanssa alkaa neuvotella, niin tietäähän sen, miten siinä käy. Lausuntojen ja keskusteluun osallistumisen vaikutuksia on vaikea nähdä positiivisina, ainakin jos sitä mitataan sillä, minkälaisia päätöksiä yhteiskunnassa on tehty ja ev.lut. kirkossa ollaan tekemässä. Millä on sitten vaikutusta? Missä näkyy Jumalan voima vai näkyykö se missään? Julistammeko me impotenttia, kuohittua, voimatonta Jeesusta? Jumalan voima ilmeni siinä naisessa, joka kertoi, ettei olisi naimisissa ja äiti ilman käymäänsä Elävät vedet ryhmää. Jumalan voima näkyi niissä ihmisissä, jotka tulivat viime syksyn Täyteen miehuuteen ja koko naiseksi seminaarin ensimmäisenä iltana näkyviksi omien syntiensä kanssa. Tämä tapahtui ristin juurella, veljien ja siskojen edessä, ja toi heidät uudella tavalla osaksi Kristuksen seurakuntaruumista. Jumalan voima loisti sen sairauden runteleman ja uupumuksesta toipuvan naisen olemuksesta ja todistuksesta seminaarin viimeisenä päivänä. Jumalan voima tulee todeksi meissä joka päivä, kun suostumme totuuteen heikkoudestamme. Jumala kutsuu meitä keskittymään siihen, mikä on iankaikkista: hänen Sanaansa sekä ihmisiin. Mielestäni poliittisen vaikuttamisen aika saa nyt vähentyä ja väistyä. Toivon, että me Aslanissa keskitämme voimamme ruohonjuuritason työhön: siihen, että Sana saa tulla lihaksi jokaisen meidän ja kohtaamamme ihmisen elämässä. Tämän toteutumista kutsun meitä rukoilemaan yhdessä ja erikseen. Jumalan iankaikkista voimaa vuoteen 2009! Harri S. Jukkala, Aslan ry:n puheenjohtaja Täyteen mieheyteen ja koko naiseksi seminaari Tampereella Aslan ry järjesti Täyteen mieheyteen ja koko naiseksi eheytymisseminaarin yhteistyössä Palatsiseurakunnan sekä Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan kanssa. Osallistujia viikonloppu keräsi vajaat kaksi sataa. Seminaarin pääpuhujat tulivat ulkomailta. Sonja Stark on Euroopan ja Lähi-Idän Elävät vedet työn koordinaattori, Jonathan Hunter puolestaan johtaa Yhdysvalloissa Embraching Life järjestöä (Elämän puolelle). Sekä Sonjan että Jonathanin sydämellä ovat seksuaalisuuden alueella kamppailevien ihmisten auttaminen. Seuraavassa pieniä maistiaisia viikonlopun pääopetuksista. Sonja Stark uskalsi olla heikko Saksassa syntynyt Sonja Stark kasvoi kodissa, jossa oli väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja masennusta. Sonjan vanhemmat sisarukset yrittivät useamman kerran tehdä itsemurhan, ja Sonja päätteli mielessään, että se on ihan normaalia. Olin masentunut suurimman osan aikaa, mutten pystynyt puhumaan siitä, koska minun täytyi pitää huolta sisaruksistani ja myöhemmin isästäni, jolla oli myös itsemurhataipumuksia. Opin, ettei minulla voi olla tarpeita, koska ympäröivillä ihmisillä on niitä aivan liikaa. Syvällä sisälläni tein kuolemaa. Koska olin joutunut hyväksikäytön kohteeksi, suurin tarpeeni oli saada turvallisuutta ja lohdutusta. Loin fantasiamaailman, ja saatoin uneksia tuntikausia paremmasta maailmasta. En pystynyt olemaan läsnä, koska oli liian kipeää olla olemassa, Sonja kertoi. Olleessaan 18-vuotiaana Ranskassa Sonja oppi, että alkoholi helpottaa hänen oloaan. Saksaan palattuaan hän jatkoi juomistaan. Siitä tuli hänelle ulospääsy kipeästä todellisuudesta. Usko Kristukseen ja seurakuntayhteys ei muuttanut asiaa miksikään. Perjantai-iltaisin seurakuntakokouksen jälkeen hänellä oli oma pikku rituaalinsa. Hän osti kioskilta pullon punaviiniä ja sitä juodessaan katseli TV:stä porno-ohjelmaa. En pystynyt kääntymään ystävieni puoleen ja sanomaan, etten halua lähteä kanssanne ulos, koska juon mieluummin itseni juovuksiin ja katselen pornoa. Elin kaksoiselämää. Olin mukava kristitty perjantai-iltaisin, mutta kukaan ei tiennyt, mitä tein aina seurakunnan kokouksen jälkeen, Sonja kertoi. Sonja pakeni Jumalan rakkautta Sonja eli haavemaailmassaan kauan aikaa. Lopulta ystävät uskalsivat puhua hänelle suoraan. Myös Jumala alkoi paljastaa asioita Sonjan taustasta. Hän osoitti, että Sonja oli kärsinyt hyväksikäytöstä. Sonja koki kipeimpänä asiana sen, että hänen täytyi ottaa apua vastaan toisilta. Hänen täytyi tulla eristyksistä ulos ja kertoa myös häpeällisistä salaisuuksistaan. Minun täytyi tulla eristyksistä ulos ja sanoa toisille, että tarvitsen teitä. Riippumattomuudestani luopuminen oli tuskallista. Minun täytyi luopua naamioistani, ja nähdä minkä kanssa kamppailin. Olin irrottanut itseni omista tarpeistani. Hyväksikäytön kohteeksi joutuminen oli opettanut, että minulla ei saa olla omia tarpeita, ajatuksia, eikä tunteita. Niiden näyttäminen ei ole turvallista, kun on joutunut hyväksikäytetyksi. Minun oli tehtävä sovinto tarpeeni kanssa ilmaista surua ja vihaa, Sonja kertoi. Sonjalla oli myös tarve saada lohdutusta. Hän eli vahvasti kaksijakoisessa tilassa, jossa hän sanoi tarvitsevani lohdutusta ja toisaalta, ettei halua sitä. Väärinkohdeltu pikkulapsi oli edelleen aktiivinen hänessä. Jumala kutsui Sonjaa hyväksymään sen, ettei Hänen antamansa lohdutus ole negatiivista. Se vaati sitä, että uskoin Jumalan oikeasti pystyvän lohduttamaan minua. Eräs vaikeimpia asioita oli uskoa Jumalan oikeasti riittävän, Sonja kertoi. 17 C.A.R.E. 1/2009

18 Eräässä laulussa sanotaan, etten enää juokse karkuun Hänen rakkauttaan. Se todella kertoo tarinastani, koska juoksin Jumalan rakkautta karkuun. Pelkäsin pettyväni ja pelkäsin rakkautta. Pyydämme usein Jumalaa kohtaamaan tarpeitamme, mutta kun Hän tulee ja yrittää vastata niihin, alamme joskus pelätä. Olemme tottuneet käsittelemään pahoja asioita, mutta hyvät ovat meille vaikeita. Jumala haluaa täyttää tarpeemme Jonathan Hunter käsitteli omassa opetuksessaan ihmisen tarpeita ja häpeän syntyä, ihmisten yrittäessä täyttää niitä itseriittoisesti, erossa Jumalasta. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi rakkaudestaan käsin ja halustaan olla suhteessa luotuunsa. Jumala loi meidät rakastamaan ja oppimaan, kuinka Hän rakastaa. Hän loi Aadamille Eevan, niin ettei Aadam olisi yksin, vaan että hänellä olisi kumppani, jota rakastaa, Jonathan kertoi. Jotain meni kuitenkin pieleen. Eeva alkoi kuunnella käärmettä. Käärmeen päämäärä oli erottaa Eeva Aadamista, saada hänet eristäytymään ja sitten puhua epäilystä hänelle kysymällä, sanoiko Jumala oikeasti noin. Käärme yllytti Eevaa ottamaan tulevaisuutensa ja kohtalonsa omiin käsiinsä. Eeva otti kielletyn hedelmän ja vei sen myös Aadamille, joka vain otti sen vastaan. Sen jälkeen häpeä tuli heidän elämäänsä. Se tuli siitä, kun omia tarpeita alettiin täyttää erossa Jumalasta, Hunter opetti. Jaakobin kirje sanoo seuraavasti: Jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman, (Jaak. 1:14-15). Himo houkuttelee meitä eristyksiin. Kun yritämme helpottaa yksinäisyyttämme tai täydentää itseämme erossa Jumalasta, niin ne ovat turhia yrityksiä. Itseriittoisuudella on aina tuhoisat seuraukset. Lopulta meihin kehittyy ylpeys, ja se estää meitä kääntymästä takaisin rakkauden ja parantumisen lähteen puoleen. Sen sijaan me katsomme toisia ihmisiä kohden ja manipuloimme heitä täyttämään tarpeemme. Usein teemme sitä seksuaalisilla ja erilaisilla ihmissuhteisiin liittyvillä tavoilla, Jonathan kertoi. Hänen mukaansa me yritämme saada toisilta ihmisiltä sitä, mikä tyydyttää meidän epävarmuutemme siitä, keitä me olemme. Joka kerta kun uhmaamme rakkauden ja täydellisyyden lähdettä, niin meissä olevat tarvitsevat ja nälkäiset osat nousevat vaatimaan tyydytystä. Kun ylpeys ja häpeä estävät meitä kääntymästä Luojan puoleen, käännymme ihmisten tai erilaisten aineiden, ts. luodun puoleen. Sillä tavoin syntyy usein riippuvuuksia. Kehä vain pyörii ja pyörii spiraalin tavoin, ja vajoamme syvemmälle häpeään ja kipuun, johon ei löydy mitään tyydytystä. Lopulta huomaamme olevamme eristyksissä ja kivun ympäröiminä, Jonathan Hunter kertoi. Itseviha estää vastaanottamasta Jumalan rakkautta Jonathan kertoi, että tarpeemme ovat usein kivuliaita kohdata. Seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyvä rikkinäisyys aiheuttaa häpeää, syyllisyyttä ja pelkoa. Jos lapsuudessa joutuu hy- väksikäytön kohteeksi, silloin aikuiset suojarajoja rikkoessaan laittavat omia häpeällisiä tapojaan täyttää tarpeitaan lasten päälle. Ainoa, mitä pieni lapsi voi tehdä on se, että hän sisäistää sen. Jotkut meistä tekevät sen johtopäätöksen, että minun täytyy olla paha. Kun tätä tapahtuu minulle toistuvasti, ajattelen, että ehkä ansaitsenkin tällaista kohtelua. Se miten sitten opimme käyttäytymään ja valitsemaan, on se, että aletaan tehdä hyvin matalia valintoja ja odotuksemme ovat hyvin matalalla. Jotkut päättelevät, että minä olen pahuuden lähde. Nämä ovat oireita häpeästä, joka ei tule Jumalasta. Oireita, jotka tulevat itsevihasta ja hylkäämisestä. Jonathan kertoi omista kokemuksistaan itsevihasta ja kuinka hän oli sitten lopulta vapautui vastaanottamaan Jumalan rakkauden. Hän myös johti ihmisiä irtisanoutumaan itsevihasta puheensa lopussa. Jorma Jumppanen Aslanin näky- ja yhteyspäivät pidettiin Ryttylässä Kaija ja Seppo Jokinen puhuivat Aslan ry:n näky- ja yhteyspäivillä parisuhteen karikoista ja sen hoitamisesta hengellisessä työssä. Kaija Jokinen toimii diakonina sinkkutyössä Turun ja Kaarinan seurakunnassa, ja Seppo Jokinen on kirjailija-terapeutti. Hengellisen työn lisäksi molempia yhdistää yksinäisyys turvattoman lapsuuden ja siinä koettujen hylkäämisten johdosta. Seppo Jokisen mukaan turvaton, välttelevä kiintymyssuhde seuraa aikuisuuteen. Elämä satuttaa, vetäydytään yksinäisyyteen ja piiloudutaan toisilta ihmisiltä. Piilossa ollaan niin kauan, kunnes haavat lakkaavat suoranaisesti vaivaamasta, sitten voidaan palata niin sanottuun yhteyteen, mutta todellista yhteyttä ei ole, Seppo Jokinen kertoi turvattomasti kiintyneen ihmisen tunnusmerkeistä ja totesi yksinäisyydestä tulevan lopulta osa ihmisen persoonallisuutta. Kun ajatellaan, että tästä pitäisi eheytyä, niin se voi tapahtua ainoastaan rukouksessa, Seppo Jokinen summasi pitkää kokemustaan terapeuttina. Rukouksesta onkin tullut osa hänen terapiatyötään. Kaija Jokinen kertoi, että heidän parisuhdettaan on kantanut rukous, C.A.R.E. 1/

19 avoimuus, heikkouksien ja syntien tunnustaminen. Kaija sanoi arvostavansa Sepossa sitä, että hän uskaltaa nähdä omien tekojensa taakse; puoliso ei välttämättä ole kaiken tunnemyräkän takana, vaan loukkaantuminen saattaa johtua jo aikaisemmista kokemuksista. Jos toinen puoliso laukaisee jälkitraumaattisen tunnereaktion, syydämme normaalisti kiukun ja vihan toisen niskaan, miettimättä sitä, voisiko taustalla olla jokin traumatisoiva tekijä. Olen yrittänyt opetella sitä, että jos jokin ärsyttää, niin yritän sen ärsytyksen aikana lyödä jarrut päälle ja miettiä, mikä on todellinen syy tunnepurkaukseen; se voi olla paljon kauempana. Silloin ei niin helposti syydä toiselle taakkaa, jota häntä ei ole tarkoitettu kantamaan, Seppo Jokinen kertoi ja kehotti aviopareja laskemaan kymmeneen, jos jokin ärsyttää ja suututtaa. Kaija Jokisen mielestä on hyvä opetella tunnistamaan, milloin parisuhteessa ei mene hyvin. Tuntomerkkejä voivat olla se, ettei halua olla puolison lähellä fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti. Seppo Jokisen mielestä parisuhteessa nöyryyden mitta on se, että asiat halutaan selvittää. Erilleen kasvu lähtee aina sopimattomista riidoista; jos ne sovitaan, erilleen kasvulle ei jää tilaa, Seppo Jokinen totesi. Jorma Jumppanen Terveisiä Elävät vedet -työstä! Juuri vähän aika sitten puhuin ihmisen kanssa, joka kertoi, kuinka paljon hän arvosti mahdollisuutta tunnustaa syntinsä kristitylle veljelle, joka hyväksyy hänet, mutta tuo synnit ristin luo. Jälleen kerran näin etuoikeutena rukoilla Jeesuksen veren voimaa, joka puhdistaa kaikesta synnistä. Mihin muualle voi mennä helpottaakseen syntikuormansa? Pomosi töissä tuskin olisi kiinnostunut kuulemaan moista tunnustusta, opettajasi yliopistossa ei näkisi sitä tähdellisenä toimituksena, perheesi ei haluaisi tietää siitä mitään ja seurakunnallasikin saattaa olla muita kiinnostuksen kohteita. Kuka menee sinun kanssasi ristille? Kuka haluaa ottaa vastaan tilivelvollisuutesi? Nämä kysymykset osoittavat hyvin syvän ja epämiellyttävän totuuden suuntaan: me olemme syntisiä, ja usein tarvitsemme puhdistumista ja veljien ja sisartemme apua siinä. Elävät vedet ohjelma tarjoaa tällaisen mahdollisuuden tulla syntien kanssa ristin luo. Risti on Jumalan ihana armoistuin. Elävät vedet 2008 Koulutukset järjestettiin Helsingissä ja Kurikassa, sekä pilottiryhmä Tampereella Seminaarit järjestettiin Järvenpäässä, Tampereella ja Janakkalassa. Elävät vedet 2009 Elävät vedet pilottiryhmä järjestetään Järvenpäässä ja mahdollisesti Helsingissä Kutsu kasvuun koulutus järjestetään Tampereella ja Pietarsaaressa Jyväskylässä ja Turussa ei tällä hetkellä järjestetä koulutuksia. Elävät vedet kurssi ja Kutsu kasvuun -kurssi on ollut käännettynä suomeksi jo muutamia vuosia. Nyt on oikea aika kääntää niitä ruotsiksi. Ensimmäinen Kutsu kasvuun kurssi ruotsin kielellä järjestetään vuonna 2009 Pietarsaaressa. Kansallisena tiiminä olemme nyt etsimässä ihmisiä, jotka rukoilisivat työmme puolesta ja tukisivat sitä taloudellisesti, jotta voisimme ylläpitää ja laajentaa työtä. Ole yhteydessä meihin, jos Herra kutsuu sinua siihen. Elävät vedet työn tukemisestä löydät ohjeet Aslan ry:n kotisivuilta (www.aslan.fi). Haluamme kouluttaa käytännöllisellä tavalla tavallisia ihmisiä siihen, miten palvella Jeesuksen veren lähettiläinä. Tämän tähden olemme varanneet uusien johtajien koulutusta varten Kiponniemen leirikeskuksen. Tule mukaan ensi kesänä syventämään parantumisprosessiasi ja valmistautuaksesi toisten palvelemiseen! Jumalan suurta siunausta elämääsi! Andy Chamber EV-työn kansallinen koordinaattori Jos olet kiinnostunut Elävät vedet -ryhmästä, otathan yhteyttä alueesi yhteyshenkilöön. Kansallisen työn koordinaattori Andy Chambers Puh Valtakunnallisia tapahtumia Johtajuuskoulutus: Kiponniemi, Jyväskylä Yhteydenotot: Helsinki Yhteydenotot: Kutsu kasvuun ohjelma keväällä 2009 Elävät vedet ohjelma Jyväskylä Harri Jukkala puh Järvenpää 19 C.A.R.E. 1/2009

20 Minna Kujala puh *Nuorten aikuisten (18-35v.) Elävät vedet -seminaari osa 5 Arkilla Järvenpäässä *Elävät vedet -pilottiohjelma vastuunkantajille keväällä 2009 Kurikka Pirkko Alaranta puh Jaakko Neulaniemi puh Pietarsaari Aila Kronqvist puh Tampere Kyllikki Koskela puh *Sielunhoito- ja eheytymisviikonloppu järj. Silta israeliin tied. ja ilm. puh *Kutsu Kasvuun -kurssi keväällä 2009, tied. ja ilm. Eija Tuominen Turku Miikka Paananen puh Elämän puolelle kuulumisia Elämän puolelle työ on ollut osa Aslanin toimintaa vuodesta Kuluneet neljä vuotta ovat olleet meille toiminnassa mukana olleille kasvun aikaa, uuden oppimista ja toimintakulttuurin muotoutumista Jumalan johdatuksessa. Ennen muuta kuluneet vuodet ovat olleet meille sen ymmärtämistä, miten Kaikkivaltias Jumala haluaa tätä työtä tehtävän. Meitä suomalaisia pidetään tunnollisina ja aikaansaavina työntekijöinä. Miten sitten on asian laita hengellisessä työssä? Ainakin omalla kohdallani kasvukipua on aikaansaanut muutos suorituskeskeisyydestä Kristus-keskeisyyteen ja suoraviivaisesta toimeen tarttumisesta työtapaan, jossa tärkeimmät päätökset tehdään kääntymällä ensin rukouksessa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen puoleen, Hänen auktoriteettinsa alle. Uskon, että tämä on se suunta, johon Jumala haluaa meitä viedä; suurempaan riippuvuuteen Hänestä, jotta seisomme vahvasti ja tukevasti Sanan kalliolla eli tunnustamme Raamatun Sanan totuutena sekä sen auktoriteetin ja oikeellisuuden. Tunnustaessamme oman tarpeemme saada ohjausta sekä siunausta taivaalliselta Isältämme ja omistaessamme sen itsellemme Jeesuksen kautta, tunnustamme samalla, että Hän on kaikkivaltias ja me olemme Hänen luotujansa. Samalla astumme myös ulos ihmisviisauden kaikkivoipaisuuden harhasta opetuslapsen turvalliseen asemaan Herrassa Jeesuksessa. Enemmän elämää, Aslanin uusi ryhmäohjelma Lokakuussa 2008 järjestetyssä Täyteen mieheyteen ja Koko Naiseksi -seminaarissa sai ensi esittelynsä Jonathan Hunterin uusi Enemmän elämää -ryhmäohjelma. Kahdeksan viikon mittainen ohjelma varustaa kristittyjä tunnistamaan ja kohtaamaan tuhoavia vaikutteita omassa elämässään tehokkaasti. Enemmän elämää ryhmät auttavat ja rohkaisevat elämään vapaina Kristuksessa Jeesuksessa monenlaisten kuoleman ilmentymien vaikuttaessa ympärillämme. Enemmän elämää ohjelma kutsuu elämään yhteydessä Jumalaan ja juurtumaan päivittäisessä yhteydessä Jeesukseen. Enemmän elämää ohjelmassa edetään seuraten Jonathan Hunterin kirjaa Vapaaksi kuolemanhengestä. Vetäjää tai vetäjiä varten on Jonathan Hunterin Enemmän elämää ohjaajan opas. Enemmän elämää ryhmänvetäjänä voi toimia jokainen, jolla on halu löytää yhdessä toisten kanssa enemmän elämää Vapahtajassamme Jeesuksessa siis vaikkapa sinä! Enemmän elämää koulutus tulossa 2009 Aslanin Elämän puolelle -työ järjestää heinäkuussa 2009 Enemmän Elämää koulutuksia. Koulutus antaa valmiudet ryhmän aloittamiseen. Koulutukset järjestetään yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita. Kouluttajana toimii Jonathan Hunter. Paikkakunnat ja ajankohdat ovat seuraavat: Vaasa: Enemmän Elämää koulutus Vaasan Pelastusarmeijan tiloissa. Tampere: Viikolla Paikka ja tarkka ajankohta ei lehden painatuksen yhteydessä vielä selvillä. Ilmoitetaan myöhemmin (ks.www.aslan.fi ja tapahtumat). Polvijärvi: Enemmän Elämää koulutus Polvijärven Vapaaseurakunnassa. Lisätietoja koulutuksista, ryhmistä ja ilmoittautumisesta niihin saat osoitteesta: ja sieltä kohdasta Elämän puolelle tai tapahtumat. Voit myös soittaa Enemmän elämää ryhmänohjaajan oppaita ja ryhmässä käytettäviä Vapaaksi kuolemanhengestä -kirjasia sekä Elämän puolelle -kirjoja voit tiedustella ja tilata sähköpostilla osoitteesta: Elämän puolelle tiimin puolesta toivotan sinulle siunausta Herrassa Jeesuksessa. Nähdään tulevissa tapahtumissa! Antti Jaatinen Kansallinen koordinaattori Elämän puolelle työ Antti Jaatinen Kansallinen koordinaattori Helsinki Jorma Jumppanen Joensuu Leena-Mari Pesonen Oulu Terhi Siren Tampere Hannele Mitrunen C.A.R.E. 1/

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET TASAPAINOISET IHMISSUHTEET Ihmissuhdeinventaario Jumalan suunnitelma ihmissuhteille Syntiinlankeemuksen seuraukset Terveet ihmissuhteet Riippuvuusjatkumo Epäterveet riippuvuudet Irti epäterveistä riippuvuuksista

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riittämättömyys Se kääntyy usein itseämme ja läheisiämme vastaan En riitä heille He eivät riitä minulle Suorittaminen, vertailu

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LASTENOHJAAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.- 16.9.2011, Lahti Jouko Vesala (lähteinä Bent Falk, Pirjo Tuhkasaari, Jukka Mäkelä, Soili Poijula) Johdanto Lapsi/ nuori kehittyy vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta,

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, Syntiinlankeemus 1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL 1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

SITOUTUMINEN PARISUHTEESEEN

SITOUTUMINEN PARISUHTEESEEN Sitoutuminen SISÄLTÖ Sitoutuminen parisuhteeseen Sitoutumisen kulmakiviä Ulkoinen ja sisäinen sitoutuminen Näkökulmia avioliittoon Mitä sitoutuminen mahdollistaa? Sitoutumista vaikeuttavia tekijöitä Sitoutuminen

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Koonnut ja ohjeistanut kanavointina, Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Ennen rukouksia voit sytyttää kynttilän ja suitsuttaa huonetta Salvialla ja Paolo Santolla.

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää.

Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää. Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää. Matkan perustana on aito ja alkuperäinen kristinusko. Kuva: futureimagebank.com

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Matt.7:15-23, Totuus ja harha

Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Päihteiden aiheuttamat terveysongelmat ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Mitä nuorempana päihteiden käyttö aloitetaan, sitä todennäköisemmin

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Millainen on sopuisa ero? Heli Vaaranen, parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi, psykoterapeutti

Millainen on sopuisa ero? Heli Vaaranen, parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi, psykoterapeutti Millainen on sopuisa ero? Heli Vaaranen, parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi, psykoterapeutti Miten avioero satuttaisi osapuolia mahdollisimman vähän? Belgiassa Lowenin ja Gentin yliopistoissa on

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen. MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS:

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

Mitä ymmärrys tarkoittaa? Mitä tarkoittaa kun sanomme; hän on fiksu tyyppi, tai hän on tosi kummallinen, vähän outo.

Mitä ymmärrys tarkoittaa? Mitä tarkoittaa kun sanomme; hän on fiksu tyyppi, tai hän on tosi kummallinen, vähän outo. Eläköön erilaisuus Miksi minua ei ymmärretä? Miksi hän ei voi rakastaa minua? Oletko joskus asettanut itsellesi näitä kysymyksiä? Mitä ymmärrys tarkoittaa? Mitä tarkoittaa kun sanomme; hän on fiksu tyyppi,

Lisätiedot