SUOMEN MAASEUTUVERKOSTO toimintasuunnitelma / LUONNOS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN MAASEUTUVERKOSTO toimintasuunnitelma / LUONNOS"

Transkriptio

1 SUOMEN MAASEUTUVERKOSTO toimintasuunnitelma / LUONNOS Sisältö: 1. Lähtökohdat Suomen maaseudun kehittämisohjelmat Maaseutuverkoston strategia Maaseutuverkoston tavoitteet Maaseutuverkoston tehtävät, toiminta ja toimijat Ohjausryhmä Maaseutuverkostopalvelut Maaseutuverkostopalveluiden tehtävät Maaseutuverkostopalveluiden tehtävissä tarvittava osaaminen Maaseutuverkoston rahoitussuunnitelma Toiminnan seuranta ja arviointi Lähtökohdat Ensimmäinen koko maaseudun kehittämisohjelmaa palveleva maaseutuverkostoyksikkö perustettiin ohjelmakaudella Jo ohjelmakaudella toimi kuitenkin Suupohjan koulutuskuntayhtymän koordinoima Leader-verkostoyksikkö, ja sen jälkeen ohjelmakaudella Suomen Kylätoiminta ry:n koordinoima toimintaryhmien verkostoyksikkö. Ohjelmakaudella maaseutuverkostoyksikkö perustettiin maa- ja metsätalousministeriön yksiköksi. Vuoden 2014 alusta lähtien yksikkö on toiminut osana Maaseutuvirastoa. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 (jäljempänä maaseutuasetus) artiklan 54 mukaan kunkin jäsenvaltion on perustettava kansallinen maaseutuverkosto, joka kokoaa yhteen maaseudun kehittämisen parissa toimivat järjestöt ja viranomaiset. Asetuksen (EU) N:o 1303/ artiklassa tarkoitetut kumppanuudet ovat osa kansallista maaseutuverkostoa. Maaseutuasetuksen 54 artiklassa määritellään myös maaseutuverkoston tavoitteet sekä tavoitteet toteuttavan yksikön (maaseutuverkostopalvelut) tehtävät. Maaseutuasetusta täydentävän delegoidun asetuksen (luonnos) artiklan 12 mukaan maaseutuverkoston toimintaan tarvittava rakenne voidaan perustaa joko kansallisen tai alueellisen viranomaisen yhteyteen tai ulkoistaa järjestämällä tarjouskilpailu tehtävien hoitamiseksi. 1

2 Maaseutuverkoston perustamisesta säädetään kansallisesti laissa maaseudun kehittämiseen liittyvien ohjelmien hallinnoinnista (27/2014) sekä valtioneuvoston asetuksella maaseudun kehittämiseen liittyvien ohjelmien hallinnoinnista (295/2014). Suomen maaseutuverkoston tehtävänä on Manner-Suomen ja Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelmien mahdollisuuksien ja tulosten esille tuominen. Tämä tehdään viestinnän ja koulutuksen keinoin, levittämällä hyviä esimerkkejä sekä kasvattamalla yhteistyön hyötyjä kansallisella ja kansainvälisellä yhteistyöllä. Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee maaseutuverkoston ohjelmakauden toimintasuunnitelman ja sen hyväksyy maaseutuverkoston ohjausryhmä. Lisäksi maaseutuverkostolle laaditaan vuosittaiset toimintasuunnitelmat. Maaseutuverkosto ja Maaseutuvirastossa sijaitseva maaseutuverkostopalvelut toteuttaa toimintasuunnitelman. Maaseutuverkoston koko ohjelmakauden toimintasuunnitelma ja vuotuiset toimintasuunnitelmat luovat raamit toiminnalle. Vuotuisissa toimintasuunnitelmissa määritellään kunkin vuoden toiminnan painopistealueet, kuinka tavoitteet saavutetaan ja kuinka tavoitteiden toteutumista mitataan. Maaseutuverkostopalveluiden toiminta alkaa vuoden 2015 alussa. Maaseutuverkostopalvelut on hallinnollisesti osa Maaseutuvirastoa. Maaseutuverkosto ja maaseutuverkostopalvelut toimivat koko ohjelmakauden , mutta käytännössä siirtymävaihe huomioiden vuosien ajan. 1.1 Suomen maaseudun kehittämisohjelmat Maaseudun kehittämisohjelmia on Suomessa kaksi ohjelmakaudella : Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelma. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tavoitteena on, että: 1. osaaminen, tiedonvälitys, innovaatiot ja yhteistyö maaseudulla lisääntyvät, 2. ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen ilmastonmuutokseen tehostuvat, 3. luonnon monimuotoisuus lisääntyy, vesistöjen tila ja maatalouskäytössä olevan maaperän tila paranevat, 4. maaseudun yritystoiminta monipuolistuu ja työllisyys, palvelut sekä vaikuttamisen mahdollisuudet paranevat, 5. maataloustuotannon kilpailukyky vahvistuu, 6. maaseutuyritykset vastaavat kuluttajien kysyntään ja arvostuksiin tuottamalla laadukasta ruokaa ja parantamalla eläinten hyvinvointia. 2

3 Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelman tavoitteena on: Unionin prioriteetti 1a, innovaatioiden, yhteistyön ja tietämyspohjan kehittämisen edistäminen maaseudulla: - huippuosaamista maatalous- ja elintarvikeketjun uusien menetelmien ja tuotteiden kehittämiseksi Unionin prioriteetti 1b, yhteyksien vahvistaminen maatalouden, ruoan tuotannon, metsätalouden sekä tutkimuksen ja innovaatioiden välillä: - elinkeinon parempi vertikaalinen yhdentyminen Unionin prioriteetti 1c, elinikäisen oppimisen ja ammatillisen koulutuksen edistäminen maa- ja metsätaloudessa: - perusosaamisen ylläpito sekä tuki tietämyksen parantamiseksi alalla Unionin prioriteetti 2a, maatilojen taloudellisen suorituskyvyn parantaminen sekä maatilojen rakenneuudistuksen ja nykyaikaistamisen helpottaminen: - parempi kannattavuus - parempi kilpailukyky - parempi tuottavuus Unionin prioriteetti 2b, riittävän ammattitaitoisten viljelijöiden maatalousalalle pääsyn ja erityisesti sukupolvenvaihdosten helpottaminen: - uusia viljelijöitä alalle Unionin prioriteetti 3a, alkutuottajien kilpailukyvyn parantaminen kytkemällä heidät paremmin maatalouselintarvikeketjuun: - myynninedistämistoimet - yhteistyön parantaminen Unionin prioriteetti 4 a, biologisen monimuotoisuuden ennallistaminen ja säilyttäminen: - luonnonlaidunten säilyttäminen - maatalousmaiseman monimuotoisuuden lisääminen - erityisten ja kulttuurillisesti arvokkaiden geenivarojen säilyttäminen Unionin prioriteetti 4 b, vesien käytön hallinnan edistäminen, mukaan lukien lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön hallinta: - maatalouden ravinnepäästöjen (N ja P) vähentäminen - peltomaan fosforipitoisuuden alentaminen - peltomaan eroosion torjuminen ja ravinteiden huuhtoutumisen pienentäminen - lannankäsittelyn parantaminen eläintiloilla, lannankäsittelyyn liittyvän yhteistyön lisääminen kasvi- ja eläintilojen välillä Unionin prioriteetti 4c, maaperän eroosion torjuminen ja maaperän hoidon parantaminen: - maan tuottokyvyn parantaminen - maan rakenteen parantaminen - vesitalouden parantaminen Unionin prioriteetti 6a, pienyritysten monipuolistamisen, perustamisen ja kehittämisen sekä työpaikkojen luomisen helpottaminen: 3

4 - mikroyritysten kehittäminen ja monipuolistaminen - mikroyritysten sukupolvenvaihdokset Unionin prioriteetti 6b, maaseutualueiden paikallisen kehittämisen edistäminen: - tulomuuton lisääminen - sosiaalipalvelujen ylläpito - seuratoiminnan kehittäminen Maaseutuverkosto rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman teknisellä avulla ja se kattaa molemmat maaseudun kehittämisohjelmat Maaseutuverkoston strategia Maaseudun kehittämisohjelmalla on kolme strategista painopistettä. Maaseutuohjelmalla: edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä ja eettisesti hyväksyttävällä tavalla; monipuolistetaan maaseudun elinkeinoja ja parannetaan työllisyyttä kehittämällä yritysten kilpailukykyä, uutta yrittäjyyttä ja yritysten verkostoitumista; lisätään maaseudun elinvoimaa ja elämänlaatua vahvistamalla paikallista omaehtoista toimintaa. Maaseutuverkosto tukee toiminnallaan ohjelman painopisteitä. Maaseutuverkoston tulee erityisesti: [täydennetään myöhemmin] 1.3 Maaseutuverkoston tavoitteet Maaseutuverkoston toiminnan tavoitteena on, että - sidosryhmien osallistuminen maaseudun kehittämiseen lisääntyy; - maaseudun kehittämisohjelmien toimeenpanon laatu paranee; - tieto maaseudun kehittämisen mahdollisuuksista välittyy mahdollisille tuensaajille; - tieto ohjelman toteutuksesta ja tuloksista välittyy toimijoiden kesken sekä suurelle yleisölle; - innovaatiot maaseudun elinkeinoissa, maataloudessa, elintarviketuotannossa, metsätaloudessa ja maaseudun palveluissa lisääntyvät ja elinkeinotoiminta uudistuu. 4

5 1.4 Maaseutuverkoston tehtävät, toiminta ja toimijat Maaseutuverkoston tehtävänä on edistää yhteistyötä ja tiedon vaihtoa verkoston osapuolten välillä. Keskeistä on, että asiakkaat ja suuri yleisö ovat tietoisia kehittämisohjelmien mahdollisuuksista ja tuloksista. Maaseutuverkosto edesauttaa hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen leviämistä. Vuosittaisissa toimintasuunnitelmissa tarkennetaan, kuinka tavoitteet ja tehtävät toteutetaan käytännössä. Toiminta painottuu valittujen teemojen mukaan siten, että kaikki osa-alueet eivät ole yhtä vahvasti esillä joka vuosi. Maaseutuverkoston toiminta on avointa kaikille maaseudun kehittämisestä kiinnostuneille. Maaseutuverkostoon osallistuvia viranomaisia ovat mm. maa- ja metsätalousministeriö ja Maaseutuvirasto sekä aluehallinnosta Ahvenanmaan maakunnan hallitus, ELY-keskukset ja kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset. Verkoston työhön kutsutaan mukaan myös rakennerahastojen sekä meri- ja kalatalousrahaston toimeenpanosta vastaavat viranomaiset, kansallisen maaseutupolitiikan toimijat (YTR) sekä maaseutua ja maataloutta tutkivien tutkimuslaitosten edustajat. Ohjelmaa toteuttavat Leader-ryhmät sekä muut järjestöt ovat olennainen osa verkostoa. Kansalaisjärjestöjä kutsutaan laajasti mukaan. Verkoston toimintaan pyritään saamaan edustajat neuvonta- ja tuottajajärjestöistä, aluetasolla toimivista yrittäjäjärjestöistä, seudullisista yrityspalveluista, keskeisistä ympäristö-, eläinsuojelu-, maaseudun ja kylien kehittämisjärjestöistä sekä yhdistyksistä. Lisäksi mukaan kutsutaan maaseudulla nais-, nuoriso-, tai kulttuurityötä tekevät organisaatiot. Paikallisista toimijoista tärkeitä ovat kyläyhdistykset sekä muut paikallista maaseudun kehittämistyötä tekevät yhdistykset. Maaseutuverkoston toiminnan sisältöä ohjaa maaseutuverkoston ohjausryhmä ja työn käytännön toteutusta koordinoi maaseutuverkostopalvelut. 1.5 Ohjausryhmä Maa- ja metsätalousministeriön asettama ohjausryhmä ohjaa ja linjaa maaseutuverkoston toiminnan sisältöä sekä seuraa vuotuisen toimintasuunnitelman toteutumista. Ohjausryhmä laatii itselleen työjärjestyksen. Maaseutuverkoston ohjausryhmä kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii maa- ja metsätalousministeriön edustaja. Ohjausryhmä hyväksyy maaseutuverkoston toimintasuunnitelman kaudelle sekä siihen perustuvat vuotuiset toimintasuunnitelmat, määrittää maaseutuverkostolle koko ohjelmakauden ja kunkin toimintavuoden konkreettiset tavoitteet, indikaattorit tavoitteiden saavuttamisen mittaamiseksi sekä seuraa tavoitteiden toteutumista. Lisäksi ohjausryhmä päättää tarvittavien maaseutuverkoston ohjausryhmän työryhmien asettamisesta sekä käsittelee ja hyväksyy maaseutuverkoston vuosiraportit. 5

6 Jotta maaseutuverkoston toiminta olisi mahdollisimman monipuolista ja sidosryhmät saadaan aktiivisesti mukaan toimintaan, perustetaan ohjausryhmälle teemakohtaisia työryhmiä. Työryhmät toimivat tarpeen mukaan eripituisia aikoja ohjelmakauden aikana. Työryhmiä on tarkoituksenmukaista perustaa ohjelman sisällön ja toimeenpanon kannalta oleellisille aihealueille, jolloin ne edistävät ohjelman tavoitteiden saavuttamista. Työryhmät voisivat toimia esim. vastaavien koordinaatiohankkeiden ja ohjelman kampanjoiden ohjausryhminä. Kunkin työryhmän puheenjohtaja voisi olla samalla myös maaseutuverkoston ohjausryhmän jäsen. MMM nimittää ohjausryhmän ja sitä kautta myös työryhmien aiheet. Työryhmien jäsenistön kokoaminen voidaan antaa kunkin työryhmän puheenjohtajan tehtäväksi. Ohjelmakausi voitaisiin käynnistää perustamalla 3-4 teemakohtaista työryhmää. Teemat valitaan siten, että ne edesauttavat ohjelman tavoitteiden toteuttamista. 2. Maaseutuverkostopalvelut Maaseutuverkostopalvelut koordinoi maaseutuverkoston tavoitteiden ja tehtävien toteuttamista. Se toimii Maaseutuviraston yksikkönä ja ohjauksessa. Maaseutuverkostopalvelut kokoaa maaseudun toimijat yhteen verkostoon, verkostoa edelleen täydentäen ja aktivoiden. Verkostoon osallistumisen lähtökohtana on avoimuus ja yksinkertaisuus, joten verkosto pyrkii tarjoamaan monenlaisia osallistumismuotoja. Maaseutuverkostopalveluilla on vastuu maaseutuverkoston kokoamisesta ja aktivoinnista, osallistujien säännönmukaisen ja sitoutuneisuutta osoittavan vuorovaikutuksen ylläpitämisestä sekä ennakoivan ja joustavan toimintatavan tarjoamisesta. Se varmistaa, että eri tahojen työ tuottaa synergioita maaseudun kehittämisessä. Maaseutuverkostopalvelut myös edesauttaa alueellisten maaseutuverkostojen syntymistä ja niiden toimintaa. 2.1 Maaseutuverkostopalveluiden tehtävät Maaseutuverkostopalvelut koordinoi maaseutuverkostolle asetettujen tavoitteiden toimeenpanoa seuraavilla toimilla: - viestii ohjelman toimenpiteistä, tukijärjestelmistä, tuloksista ja maaseutuverkoston toiminnasta mm. verkko- ja mediaviestinnän sekä julkaisujen avulla. Kehittää viestintävälineitä maaseutuverkoston käyttöön. Laatii viestintäsuunnitelman ohjelman hallintoviranomaisen johdolla ja valtakunnallisen viestintäverkoston kanssa; - kokoaa ja nostaa esiin esimerkkejä tuetusta toiminnasta sekä jakaa ohjelman toteutuksen hyviä esimerkkejä ja käytäntöjä; - varmistaa ohjelmien arvioinnissa ja seurannassa esiin nousseiden tulosten siirtymisen ohjelman toteuttajille ja käytäntöön. Kokoaa maaseutuverkoston toimijoita työskentelemään ohjelman teemojen edistämiseksi; - koordinoi koulutuksia ja tukee maaseutuohjelman toimijoiden verkostoitumista 6

7 järjestämällä esimerkiksi tapaamisia ja koulutuksia. Edistää alueidenvälisiä ja valtakunnallisia hankkeita ja tukee ohjelman koordinaatiota ja yhteistyötä eri rahoittajien kesken laajojen hankekokonaisuuksien syntymiseksi. - tukee asiantuntijoiden, neuvojien ja innovaatiotoiminnan verkostoitumista, mukaan lukien Euroopan innovaatiokumppanuusverkoston (EIP) -verkoston tuki; - osallistuu ja vaikuttaa EU:n maaseutuverkoston toimintaan; - tukee ja edistää ohjelmiin liittyvää kansainvälistä yhteistyötä Hyvien esimerkkien kerääminen, levittäminen ja juurruttaminen Maaseutuverkostopalveluiden keskeinen tehtävä on koota ja välittää tietoa hyvistä esimerkeistä ja käytännöistä. Esimerkkien kerääminen ja levittäminen tehdään yhteistyössä mm. valtakunnallisten ja koordinaatiohankkeiden kanssa siten, että toimijat ovat tietoisia ohjelman puitteissa eri puolilla maata tapahtuvasta toiminnasta ja päällekkäisyydeltä vältytään. Samalla maaseutuverkostopalvelut tukee erilaisten yhteen sovitettujen ja yhtä aluetta laajempien hankekokonaisuuksien syntymistä ja uusien ideoiden leviämistä ja ohjelman tuloksellisuuden lisääntymistä. Hyviä esimerkkejä kerätään kansalliseen ja kansainväliseen tarpeeseen kaikilta ohjelman prioriteettialueilta korostaen uusia ja tehokkaimpia toimintamalleja ohjelman toimenpiteisiin ja niiden toteuttamiseen liittyen. Maaseutuverkostopalveluiden tehtävä on myös hyödyntää ja analysoida koulutuksissa ja viestinnässä ohjelman arvioinnissa ja seurannassa esiin tulleita havaintoja sekä kehittää verkoston toimintaa sen perusteella. Lisää tekstiä ja sisältöä kommenttikierroksen perusteella Viestintä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmalle on laadittu koko ohjelmakauden kattava viestintästrategia ja -suunnitelma, jonka toteuttamiseen maaseutuverkostopalvelut osallistuu yhdessä maa- ja metsätalousministeriön sekä Maaseutuviraston kanssa. Koko kauden suunnitelma ja tarkemmat vuosittaiset viestintäsuunnitelmat ohjaavat työtä myös ELY-keskuksissa, Leader-ryhmissä ja kunnissa. Ohjelmaviestinnän yhdenmukainen linja ja eri tahojen tuloksellinen yhteistyö varmistetaan ohjelman viestintäryhmän sekä valtakunnallisen viestintäverkoston avulla. Maaseutuverkostopalvelut koordinoi viestintäverkoston sisällöntuotantoa. Maaseutuverkostopalveluiden viestintä on oikein ajoitettua, yleistajuista, helposti lähestyttävää ja vuorovaikutteista sekä erilaisille vastaanottajille kohdennettua. Viestintä suunnataan maaseutuverkoston toimijoille, mahdollisille tuensaajille ja toisaalta kaikille kansalaisille. Viestintää 7

8 tulee toteuttaa myös ruotsiksi ja englanniksi sekä saameksi ja selkokielellä. Verkostoa palveleva yksikkö ei ole viranomaistiedottaja, joten viestintä eroaa luonteeltaan viranomaisviestinnästä. Viestinnän muotoja ovat muun muassa sähköinen viestintä ja sosiaalisen median näkyvyys, mediasuhdeviestintä ja niin painetut kuin audiovisuaaliset julkaisut. Maaseutuverkostopalvelut tuottaa monipuolisia viestintä- ja pr-materiaaleja maaseutuverkoston käyttöön. Lisää tekstiä ja sisältöä kommenttikierroksen perusteella Koulutus Maaseutuverkostopalvelut koordinoi teema- ja toimialakohtaista koulutusta maaseudun kehittämisohjelmien kaikkien toimenpiteiden toimijoille. Maaseutuverkostopalvelujen toiminnan kohderyhmänä ovat ns. välittäjäorganisaatiot ja maaseutuverkostopalvelut ei organisoi koulutusta yksittäisille yrittäjille ja viljelijöille. Alueelliset verkostot voivat tarjota koulutusta myös ruohonjuuritason toimijoille ja maaseutuverkostopalvelut voi olla tukena. Koulutussuunnitelma tehdään yhteistyössä ja yhteensovittaen Maaseutuviraston, ELY-keskusten ja Leader-ryhmien kanssa. Lisää tekstiä ja sisältöä kommenttikierroksen perusteella. 2.2 Maaseutuverkostopalveluiden tehtävissä tarvittava osaaminen Verkostopalvelujen henkilöstöllä tulee olla osaamista erityisesti seuraavissa asioissa: - Erinomainen yhteistyökyky ja vuorovaikutustaidot, sillä tehtävä edellyttää työskentelyä monien eri sidosryhmien ja yhteistyökumppanien kanssa, niin hallinnossa kuin kentällä. Tämä edellyttää myös kykyä toimia rakentavasti ja ratkaisukeskeisesti tilanteissa, joissa eri tahojen intressit eivät ole yhtenäisiä. - Kyky toimia aktiivisesti maaseutuverkoston tavoitteiden saavuttamiseksi sekä innostaa ja aktivoida sidosryhmiä mukaan toimintaan. - Tietotaito ja kokemus maaseudun kehittämisen eri aloilta. - Osaaminen eri viestintätapojen ja -välineiden käytöstä ja kyky tunnistaa erilaisten viestintätilanteiden vaatimat menetelmät: erityisesti erilaisten tekstien laatiminen ja muokkaaminen, sähköisen ja verkkoviestinnän valmiudet, sosiaalisen median hallitseminen, markkinointiviestintä, hyvä esiintymistaito. - Kokemus ja osaaminen koulutustilaisuuksien, työpajojen ja muiden vastaavien tilaisuuksien järjestämisestä. - Hyvä englanninkielen taito, jotta yhteydenpito ja tiedonkulku Euroopan maaseutuverkoston ja muiden maiden kansallisten maaseutuverkostojen kanssa voidaan varmistaa. - Julkisten hankintojen tekeminen. - Hyvä suomen ja ruotsin kielen taito kaikkien sidosryhmien palvelujen varmistamiseksi. 8

9 3. Maaseutuverkoston rahoitussuunnitelma Maaseutuverkoston ja maaseutuverkostopalveluiden rahoitukseen on varattu yhteensä 10 miljoonaa euroa ohjelmakaudelle Maaseutuverkostopalveluihin voidaan palkata enimmillään 7 henkilötyövuotta. Toiminta rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman teknisestä avusta. Rahoitus voi kohdistua ainoastaan maaseutuohjelmien toimenpiteiden ja tavoitteiden edistämiseen. Meri- ja kalatalousohjelman verkosto ohjelmakaudelle suunnitellaan perustettavaksi maaseutuverkoston yhteyteen, jolloin toiminnasta saataisiin synergiaetuja. Toiminta on EU-säädösten mukaisesti kuitenkin eriytettävä siten, että maaseuturahaston teknisellä avulla rahoitettavat toimet kohdistuvat maaseudun kehittämisohjelmaan ja meri- ja kalatalousrahaston teknisellä avulla rahoitettavat toimet meri- ja kalatalousohjelmaan. Mikäli maaseutuverkoston yhteyteen perustetaan meri- ja kalatalousverkoston lisäksi myös muita vastaavanlaisia verkostoja, tulee näihin suunnattavat toimet vastaavasti eriyttää ja rahoittaa niiden omista rahoituslähteistä. 4. Toiminnan seuranta ja arviointi Maaseutuverkostotoiminnan vaikuttavuutta arvioidaan osana maaseutuohjelman arviointia. Vastuu ohjelman ja verkoston vaikuttavuuden arvioinnista on maa- ja metsätalousministeriöllä, joka teettää vaikuttavuusarviointeja myös ulkopuolisilla arvioijilla. Lisäksi maaseutuverkostopalvelut tekee vuosittain toimintasuunnitelman toteutumisesta itsearvioinnin. 9

SUOMEN MAASEUTUVERKOSTO 2014 2020 toimintasuunnitelma / LUONNOS 29.9.2014

SUOMEN MAASEUTUVERKOSTO 2014 2020 toimintasuunnitelma / LUONNOS 29.9.2014 SUOMEN MAASEUTUVERKOSTO 2014 2020 toimintasuunnitelma / LUONNOS 29.9.2014 Sisältö: 1. Lähtökohdat... 1 1.1 Suomen maaseudun kehittämisohjelmat... 2 1.2 Maaseutuverkoston tavoitteet... 3 1.3 Maaseutuverkoston

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:

Lisätiedot

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maatilojen investointi- ja aloitustuet uudella ohjelmakaudella Sanna Koivumäki Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun kehittämisyksikkö Neuvoston ja parlamentin

Lisätiedot

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tavoitteista tuloksiin 1 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti, sosiaalisesti

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseutuohjelman mahdollisuudet Satakunnassa 2014-2020 Maakunnallinen infotilaisuus Noormarkussa 12.2. 2015 Ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Kolme

Lisätiedot

Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM

Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM Sivu 1 Kolme strategista painopistettä Maaseutuohjelmalla edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti,

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö

Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima 21.8.2018 Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö Yli 70 % Suomen EU:lta saamasta rahamäärästä maaseudun ja maatalouden rahoituksen

Lisätiedot

VANHASTA KAUDESTA UUTEEN OHJELMAKAUTEEN. Valmistelun tilannekatsaus

VANHASTA KAUDESTA UUTEEN OHJELMAKAUTEEN. Valmistelun tilannekatsaus VANHASTA KAUDESTA UUTEEN OHJELMAKAUTEEN Valmistelun tilannekatsaus Hannu Linjakumpu Yksikön päällikkö Lapin ELY-keskus Levi 5.12.2013 CAP-uudistus kesäkuussa 2013 Yhteispäätösmenettely ensimmäistä kertaa

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 EU-rahoitusinstrumentit ja luonnon monimuotoisuus seminaari 27.10.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutuohjelman tavoitteet

Lisätiedot

Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla

Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 9.4.2015 MAASEUTUOHJELMAN KOLME STRATEGISTA PAINOPISTETTÄ Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta

Lisätiedot

Maaseutuohjelman viestintä 2014-2020. Annukka Lyra, MMM

Maaseutuohjelman viestintä 2014-2020. Annukka Lyra, MMM Maaseutuohjelman viestintä 2014-2020 Annukka Lyra, MMM Sivu 1 7.10.2014 Kuusi päämäärää ja viestinnän tarkoitus Älykästä, osallistavaa ja kestävää kasvua Suomen maaseudulla 1. osaaminen, tiedonvälitys,

Lisätiedot

Uusi ohjelmakausi

Uusi ohjelmakausi Uusi ohjelmakausi 2014-2020 Maaseutufoorumi 21.2.2012 Rovaniemi Sivu 1 22.2.2012 Eurooppa 2020-strategia = talous- ja työllisyysstrategia, joka perustuu kolmeen toisiaan täydentävään prioriteettiin 1.

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Yleiskatsaus ja eläinten hyvinvointiin vaikuttavat maaseutuohjelman toimenpiteet Tiina Malm Kuusamo 24.9.2014 Sivu 1 Maaseutuohjelman 2014-2020 tilanne

Lisätiedot

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan

Lisätiedot

Leader ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Leader ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Leader ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Leader-työn uusien työntekijöiden koulutus Webinaari 8.2.2019 Laura Jänis, maa- ja metsätalousministeriö Rahastojen yhteinen yleisasetus 1303/2013

Lisätiedot

Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella 2014-2020 Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sivu 1 8.9.2014 Visio ja strategiset painopisteet Kaakkois-Suomi tuottaa

Lisätiedot

Mitä Leader on? Leader-periaatteet ja historia

Mitä Leader on? Leader-periaatteet ja historia Mitä Leader on? Leader-periaatteet ja historia Juha-Matti Markkola 1 2 3 Leaderin uusien työntekijöiden koulutus 5 6 Leaderin kehitys EU:ssa 7-1980 Maaseudun kehittäminen: Maatalous Viljelijät Top-down

Lisätiedot

Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö

Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö 1 Loppukauden 2007-2013 kuulumisia POPELYn maaseuturahaston rahoituskiintiöstä ei ole jäämässä

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät

Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät Haikon Kartano, Porvoo 15.-16.1.2013 Päivi Kujala, maaseutuverkostoyksikön johtaja Toimintasuunnitelma 2013 Maaseutuverkostotoiminnan tavoitteet

Lisätiedot

Bioenergia-alan kehittäminen maaseuturahastossa 2014-2020 Kukka Kukkonen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Sivu 1 18.2.2015

Bioenergia-alan kehittäminen maaseuturahastossa 2014-2020 Kukka Kukkonen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Sivu 1 18.2.2015 Bioenergia-alan kehittäminen maaseuturahastossa 2014-2020 Kukka Kukkonen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 18.2.2015 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Pohjois-Suomen kv-hankepäivä Oulu 7.2.2017 Sivu 1 6.2.2017 Mikä on kansainvälinen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Etelä-Suomen kv-hankepäivä Helsinki 23.5.2017 Sivu 1 19.5.2017 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Voimassa oleva maaseutuohjelman. rahoitusosuus 1) EU:n. % kehyksestä

Voimassa oleva maaseutuohjelman. rahoitusosuus 1) EU:n. % kehyksestä Maaseutuohjelman toteutuma toimenpiteittäin/alatoimenpiteittäin (sitoumukset ja maksut 31.12.2018 mukaan milj. euroina) Toimenpiteet Voimassa oleva maaseutuohjelman 1) Sidottu 4) Maksettu (takaisinperinnät

Lisätiedot

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 valtiosihteeri Risto Artjoki/ ylijohtaja Heimo Hanhilahti MMM 12.2.2014 Tampere ja 18.2.2014 Oulu Valmistelun

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2014 C(2014) 9906 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2014, Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman hyväksymisestä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta

Lisätiedot

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 EAKR-hankehaun infotilaisuus 20.1.2015 Lappeenranta Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Esityksen sisältö Yleistä

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014

Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014 Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014 VIESTII KOULUTTAA KERÄÄ JA LEVITTÄÄ HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ EDISTÄÄ KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄÄ YHTEISTYÖTÄ Manner-Suomen ja Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelmien

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 hyväksyttiin Euroopan komissiossa virallisesti joulukuun 12. päivänä 2014. Kehittämisohjelmassa

Lisätiedot

LEADER-TOIMINTATAPA JA HYVÄ ELÄMÄ SUPISTUVALLA MAASEUDULLA

LEADER-TOIMINTATAPA JA HYVÄ ELÄMÄ SUPISTUVALLA MAASEUDULLA LEADER-TOIMINTATAPA JA HYVÄ ELÄMÄ SUPISTUVALLA MAASEUDULLA 23.8.2019 Helsingin Sanomat 22.2.2019 MDI:N VÄESTÖENNUSTE 2040 OSALLISUUS HYVÄN ELÄMÄN EDELLYTYKSENÄ Paikallinen osallisuus Kyky panostaa yhteiseen

Lisätiedot

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Maaseutuverkosto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimijat Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelman toimijat Sivu

Lisätiedot

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Sisältö - Maaseutu2030 tulevaisuustyö - Yhteisen maatalous- ja maaseutupolitiikan yhdeksän erityistavoitetta - Laajat toimenpiteet

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Lapin kv-hankepäivä Rovaniemi 21.3.2017 Sivu 1 16.3.2017 Mikä on kansainvälinen hanke?

Lisätiedot

I. Mitä Leader on II. Maaseutuohjelma ja Leader. Leader-työn uusien työntekijöiden koulutus, Oulu Laura Jänis, MMM

I. Mitä Leader on II. Maaseutuohjelma ja Leader. Leader-työn uusien työntekijöiden koulutus, Oulu Laura Jänis, MMM I. Mitä Leader on II. Maaseutuohjelma ja Leader Leader-työn uusien työntekijöiden koulutus, Oulu 3.4.2017 Laura Jänis, MMM I. Mitä Leader on Leader Suomessa ja EU:ssa Leader-periaatteet Leaderin vahvuuksia

Lisätiedot

Arvioinneista eväitä maaseutuverkostoyksikölle tiedottamisen, koulutuksen, hyvien käytäntöjen ja kansainvälistymisen tueksi

Arvioinneista eväitä maaseutuverkostoyksikölle tiedottamisen, koulutuksen, hyvien käytäntöjen ja kansainvälistymisen tueksi Arvioinneista eväitä maaseutuverkostoyksikölle tiedottamisen, koulutuksen, hyvien käytäntöjen ja kansainvälistymisen tueksi, maaseutuverkostoyksikkö/mmm Sivu 1 8.12.2008 Maaseutuverkosto Manner-Suomen

Lisätiedot

Maaseutuverkosto vartissa

Maaseutuverkosto vartissa Maaseutuverkosto vartissa Levi 3.2.2016 Teemu Hauhia Maaseutuverkostopalvelut Sivu 1 3.2.16 Maaseutuverkosto vartissa Maaseutuverkoston tavoitteet ja toiminta Tehtävät Alueverkostot Palvelupaketit Sivu

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Varsinais-Suomen kv-hankepäivä Loimaa 11.11.2016 Sivu 1 7.11.2016 Kansainväliset

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma , maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma , maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla Hyväksytty Maakunnan yhteistyöryhmässä 18.12.2015 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020, maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla Yleistä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä

Lisätiedot

Leader-ryhmän pj:n työ ministeriön näkökulmasta. Leader-puheenjohtajien tapaaminen Laura Jänis, MMM

Leader-ryhmän pj:n työ ministeriön näkökulmasta. Leader-puheenjohtajien tapaaminen Laura Jänis, MMM Leader-ryhmän pj:n työ ministeriön näkökulmasta Leader-puheenjohtajien tapaaminen 3.9.2016 Laura Jänis, MMM Leader-työn tavoitteet ja periaatteet Leader-työn tavoitteet Oman alueen kehittäminen Paikallisen

Lisätiedot

Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen

Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen Pellolta haarukkaan Keskisuomalaisen ruokaketjun kehittäminen 2014-2020 Käynnistysseminaari ja tulevaisuustyöpaja 21.5.2012 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi

Lisätiedot

Maaseutuverkostopalvelut ja Leader-työ. Verkostoasiantuntija Juha-Matti Markkola

Maaseutuverkostopalvelut ja Leader-työ. Verkostoasiantuntija Juha-Matti Markkola Maaseutuverkostopalvelut ja Leader-työ Verkostoasiantuntija Juha-Matti Markkola Sivu 1 7.4.2015 Maaseutuverkoston tavoitteet 2014-2020 sidosryhmien osallistuminen maaseudun kehittämiseen lisääntyy maaseudun

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila 6.6.2014 Leader-ryhmät Toimintaa ohjaavat ohjelmat, lait ja asetukset Kansallinen taso: -Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma -Laki maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset Marianne Selkäinaho MMM, maaseudun kehittämisyksikkö Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Pohjois-Suomen maaseudun kehittämisen aluetilaisuus 21.2.2013 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 27.2.2013 Leader 2014-2020 Maaseuturahastossa

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia EMKR varojen jakauma Komissio: - 650 milj. euroa, josta meripolitiikka noin

Lisätiedot

Valtakunnallinen maaseutuverkosto

Valtakunnallinen maaseutuverkosto Valtakunnallinen maaseutuverkosto Pohjois-Pohjanmaan Maaseutufoorumi 19.11.2013 Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola Sivu 1 19.11.2013 Esityksen sisältö 1) Valtakunnallinen maaseutuverkosto toimii myös

Lisätiedot

EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola

EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa 2021- MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola 8.11.2018 Yhteisen maatalouspolitiikan yleis- ja erityistavoitteet Toimenpidetyypit ja kehittämisen välineet

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus ja energia-alan linjauksia Kari Kivikko, Hämeen ELY-keskus Kestävän energian päivä Kanta-Häme 30.10.2014 Esityksen sisältö Manner-Suomen

Lisätiedot

Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne

Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne Maaseudun alueelliset kehittämistoimet 2014-2020, valmistelun tilanne 22.8.2013 Itä-Suomen maaseudun kehittäjät Valamossa Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Alueellinen maaseudun kehittämisen

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Maaseutuverkostotoiminnan painopisteet vuonna 2013 Yhteistyön ja verkostoitumisen

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? CAP-työryhmien vetäjät Minna-Mari Kaila, Taina Vesanto ja Anna-Leena Miettinen

Miten tästä eteenpäin? CAP-työryhmien vetäjät Minna-Mari Kaila, Taina Vesanto ja Anna-Leena Miettinen Miten tästä eteenpäin? CAP-työryhmien vetäjät Minna-Mari Kaila, Taina Vesanto ja Anna-Leena Miettinen CAP-uudistuksen jatkovalmistelun avaustilaisuus 30.10.2018 Sataa vai paistaa, sopivasti vai liikaa?

Lisätiedot

EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013

EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013 EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013 ylitarkastaja Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriö Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari 24.11.2005 Hki, Messukeskus EU

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta /2014 Laki. maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta /2014 Laki. maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta 2014 27/2014 Laki maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista Annettu Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö MMM 16.5.2019 Esityksen sisältö CAP-uudistuksen ilmasto- ja ympäristötavoitteet Vihreä arkkitehtuuri: Ehdollisuus I pilarin ekojärjestelmä

Lisätiedot

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 MAASEUTURAKENTAMISEN SUUNNITTELUN AJANKOHTAISPÄIVÄ 3.2.2009 EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 C-G Mikander, Maaseutuvirasto Sivu 1 4.2.2009 EU:n maaseutupolitiikka

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Maaseudun kehittäminen, maa- ja elintarviketalous Tampere 26.1.2018 Osastopäällikkö Minna-Mari Kaila Maa-

Lisätiedot

EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola Maaseutu-työryhmän kokous 5.11.

EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola Maaseutu-työryhmän kokous 5.11. EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa 2021- MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola Maaseutu-työryhmän kokous 5.11.2018 Yhteisen maatalouspolitiikan yleis- ja erityistavoitteet Toimenpiteet

Lisätiedot

Lannan ravinteet paremmin kiertoon kärkihankkeen kuulumiset

Lannan ravinteet paremmin kiertoon kärkihankkeen kuulumiset Lannan ravinteet paremmin kiertoon kärkihankkeen kuulumiset Vesistöviisaat ratkaisut-työpaja Neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström MMM 25.8.2016 Sivu 1 2.9.2016 Sivu 2 2.9.2016 Maaseutuohjelman

Lisätiedot

Elinkeinojen kehittäminen. Maaseuturahasto Paimio 9.6.2015. Varsinais-Suomen ELY-keskus Seppo Jaakonmäki

Elinkeinojen kehittäminen. Maaseuturahasto Paimio 9.6.2015. Varsinais-Suomen ELY-keskus Seppo Jaakonmäki Elinkeinojen kehittäminen Maaseuturahasto Paimio 9.6.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus Seppo Jaakonmäki Sivu 1 9.6.2015 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana

Lisätiedot

LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE

LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE valtakunnallisten koordinaatiohankkeiden ja yhteistyötoimenpiteen hakulanseeraus 24.4.2015 Kirsi Viljanen kirsi.viljanen@mmm.fi Sivu 1 27.4.2015 Taustaa ja perusteluita koordinaatiolle

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Varsinais-Suomen alueelliset painopisteet

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Varsinais-Suomen alueelliset painopisteet Maaseuturahaston toimenpiteet ja Varsinais-Suomen alueelliset painopisteet 2014-2020 Rahoitusinfo / Varsinais-Suomi 10.3.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maaseutupalvelut, Seppo Jaakonmäki 9.3.2015 1

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma- Mikä kehittyy ja kuka kehittää? Eero Pehkonen

Maaseudun kehittämisohjelma- Mikä kehittyy ja kuka kehittää? Eero Pehkonen Maaseudun kehittämisohjelma- Mikä kehittyy ja kuka kehittää? Eero Pehkonen 12.2.2016 Arviointi tukee toiminnan kehittämistä Arviointi on väline toiminnan kehittämiseen ei tarkastus tai arvostelu. Ohjelman

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet 2014-2020 Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Timo Pukkila 11.2.2015 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula

Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula 21. 22.4.2017 Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula Tiina Rinta-Rahko, ylitarkastaja ESITYKSEN SISÄLTÖ Maaseutuverkoston toimijat Leader-työssä

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

Maaseutuohjelman tulevaisuus

Maaseutuohjelman tulevaisuus Maaseutuohjelman tulevaisuus Hämeessä on hyvät eväät Ruokaketjun kehittämisseminaari 12.1.2018 Minna-Mari Kaila MMM MAASEUTUALUEET TUOVAT SUOMELLE TULOJA EU:STA 95 % SUOMESTA MAASEUTUA EU-osarahoitteista

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseutu ratkaisee. Viestintäsuunnitelma 2019

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseutu ratkaisee. Viestintäsuunnitelma 2019 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseutu ratkaisee #maaseutufi #jottavoisimmehyvin #maaseuturatkaisee Viestintäsuunnitelma 2019 Taustaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014

Lisätiedot

Maaseutuverkostoyksikön ajankohtaiskatsaus

Maaseutuverkostoyksikön ajankohtaiskatsaus Maaseutuverkostoyksikön ajankohtaiskatsaus Hämeenlinna 5.11.2013 Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola Sivu 1 8.11.2013 Esityksen sisältö 1) Maaseutuverkoston vuosi 2014 2) Laatukoulutus 3) Maaseutuverkostoyksikkö

Lisätiedot

Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013

Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013 Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013 Siirtyminen ohjelmakaudesta 2007-2013 kauteen 2014-2020 Ruka 30.10.2013 Yksikön päällikkö Hannu Linjakumpu/Lapin ELY-keskus (Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski/ Maa-

Lisätiedot

Kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kv-hankkeiden koulutuspäivä Ikaalinen 22.9.2016 Sivu 1 5.10.2016 Mitä on opittu edellisiltä ohjelmakausilta?

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman VIESTINTÄSUUNNITELMA 2011

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman VIESTINTÄSUUNNITELMA 2011 # 42712 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman VIESTINTÄSUUNNITELMA 2011 Viestintäsuunnitelman on laatinut maa ja metsätalousministeriön maaseutuverkosto ja maaseudun kehittämisyksiköiden sekä Maaseutuviraston

Lisätiedot

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä neuvonta osana ohjelmaa

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä neuvonta osana ohjelmaa Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä neuvonta osana ohjelmaa Maatalouden ympäristönsuojelun neuvottelupäivät Jyväskylä, 18.11.2014 Merja Uusi-Laurila, Mavi Sivu 1 Neuvonta EU-asetuksissa Horisontaaliasetus

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja Pohjois-Karjalan maaseutusuunnitelma vuosille Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja Pohjois-Karjalan maaseutusuunnitelma vuosille Pohjois-Karjalan ELY-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja Pohjois-Karjalan maaseutusuunnitelma vuosille 2014-2020 30.5.2013 1 Pohjois-Karjalan maaseudun kehittäminen lukuina vuonna 2012. Maatalouden tulotuet* 84 %

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

30 vuotta maaseudun yritysrahoitusta Maaseudun yritysrahoituksen tulevaisuus Juhlaseminaari Lahden Sibelius-talolla

30 vuotta maaseudun yritysrahoitusta Maaseudun yritysrahoituksen tulevaisuus Juhlaseminaari Lahden Sibelius-talolla 30 vuotta maaseudun yritysrahoitusta Maaseudun yritysrahoituksen tulevaisuus Juhlaseminaari Lahden Sibelius-talolla 13.11.2018 Johtava asiantuntija Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Menestystarinoita

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuverkostosta

Ajankohtaista maaseutuverkostosta Ajankohtaista maaseutuverkostosta Maaseutututkijatapaaminen Säkylä, 27. 28.8.2015 Joel Karlsson Sivu 1 30.8.2015 Maaseutuverkosto Maaseutuverkoston tehtävänä on edistää yhteistyötä ja tiedon vaihtoa verkoston

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

Rahastokauden valmistelu maaseuturahasto ja EMKR

Rahastokauden valmistelu maaseuturahasto ja EMKR Rahastokauden 2014-2020 valmistelu maaseuturahasto ja EMKR nvm Sirpa Karjalainen MMM 1 Eurooppa 2020- strategia ja maaseudun kehittäminen: selvä yhteinen perusta! ÄLYKÄS kasvu: Elinkeinojen innovaatiot

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020. MMM/Viestintä

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020. MMM/Viestintä Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen ja alueiden käytön osalta

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 valtakunnallisten hankkeiden tilaisuus Sivu 1 Valtakunnalliset hankkeet

Lisätiedot

Maaseutuverkostoyksikön vuodet 2007 2013 Mitä on opittu? Päivi Kujala Maaseutuverkostoyksikön johtaja Naantali 5.5.2014 Verkosto- ja hankeseminaari

Maaseutuverkostoyksikön vuodet 2007 2013 Mitä on opittu? Päivi Kujala Maaseutuverkostoyksikön johtaja Naantali 5.5.2014 Verkosto- ja hankeseminaari Maaseutuverkostoyksikön vuodet 2007 2013 Mitä on opittu? Päivi Kujala Maaseutuverkostoyksikön johtaja Naantali 5.5.2014 Verkosto- ja hankeseminaari VIESTII KOULUTTAA KERÄÄ JA LEVITTÄÄ HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

Lisätiedot

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka ELY-keskuksen aluekehitystehtävät Lainsäädännöllinen pohja Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisestä (1837/2009) Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot