Pentti Lahola, 68, sen tietää Kokemus on myrskysavotalla valttia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pentti Lahola, 68, sen tietää Kokemus on myrskysavotalla valttia"

Transkriptio

1 Pentti Lahola, 68, sen tietää Kokemus on myrskysavotalla valttia Timberjack 1270 D -harvesteri etenee tammikuisessa pakkassäässä myrskyn kaatamien puiden keskellä tarkassa järjestyksessä konkelolta toiselle. Ollaan Turun tuntumassa, Sauvossa, jossa joulun pyhien myrskyt tekivät metsissä pahoja tuhoja. Myrskytyöt ovat kokeneiden miesten hommia ja harvesterin puikoissa on yksi kaikkein kokeneimmista, yli puoli vuosisataa metsätöitä tehnyt Pentti Lahola. Joulun ajan Tapani- ja Hannu -myrskyjen metsätuhot saivat nyt Piikkiössä asuvan Laholan pyörtämään päätöksensä ja siirtämään eläkkeelle siirtymistään eteenpäin, hamaan tulevaisuuteen. - Olin suunnitellut jääväni vuodenvaihteessa eläkkeelle ja lopullisesti vapaaherraksi, kun joulun aikoihin tuli jo 68 vuotta täyteen, kertoo veteraani- - Myrskysavottaa tehdessä ei hosuta, vaan työ on tehtävä järjellä ja järjestyksessä, sanoo Pentti Lahola. Kokenut mies tietää. kuljettaja. - Pidin pitkin syksyä jo kaikki lomat ja rästiin kertyneet vapaat. Toisin kävi. Joulun myrskytuhot kotikulmilla käänsivät pään ja huomattavasti ikäistään nuoremmalta vaikuttava mies päätti vielä jatkaa työuraansa. - Kyllä tämä eläkepäivät voittaa, sanoo Pentti. Lausahdus kertoo, että metsään ja koneen ohjaamoon on aina lähdetty mielellään. Yli 50 vuotta metsässä Nykyisin tuosta työurien pidentämisestä puhutaan paljon tasavallan ylintä johtoa myöten. Kaikilla olemassaolevilla mittareilla mitaten Pentti Lahola on jo kyllä osansa yhteiskunnan rakennustyössä tehnyt vuotiaana menin pokasahan kanssa metsään sanoo pohjalaislähtöinen Lahola. - Sitten työkaluksi vaihtui moottorisaha ja 60-luvun lopun ensimmäisen sukupolven metsäkoneiden myötä koittanut koneaika vei miehen mennessään vuotta on konehommiakin jo tehty. Laholan konemiehen taidot havaittiin pian ja osaavalle miehelle riitti kysyntää. Lahola poimittiin silloisen koivulahtelaisen konevalmistaja Norcarin esittelykuljettajaksi. Sen työn myötä mies kiersi pitkin Suomea ja Eurooppaa messuilla ja työnäytöksissä. Sittemmin elämä kuljetti miehen Varsinais-Suomeen ja Sauvoon. Viimeiset 25 vuotta konekonkari on ajanut sauvolaisen M & M Kanervon koneita. Ja ajaa vielä ties kuinka pitkään. 6

2 - Jos ainakin nämä myrskyn jäljet vielä... Pahempaa ei ole kohdalle osunut Metsätöissä miltei kaiken kokenut Pentti Lahola on viiden vuosikymmenen aikana ehtinyt olla korjaamassa yhden jos toisenkin myrskyn jälkiä. Ensin Pohjanmaalla ja sittemmin nykyisellä kotiseudulla. - Koskaan aiemmin ei minun kohdalleni kyllä ole näin pahoja tuhoja osunut. Joskus luvun taitteessa Pohjanmaalla riehunut myrsky teki melkoista jälkeä, mutta kyllä tämä on vielä pahempaa. Haastattelupäivän aikoihin osunut työmaa on Laholan mielestä aika tyypillinen seudun tuhoalue mäkirinteessä. Puut ovat kaatuneet valtaosin juurineen, katkenneitakin on toki joukossa. Myrskyleimikolta on matkaa Pentti Lahola on viihtynyt Kanervon töissä jo 25 vuotta. No Markku, milloinkas päästät tuon Pentin eläkkeelle? - Kyllä se pääsee sitten kun haluaa. Ollaan tosin tässä tuumiskeltu, jos lopetettaisiin kaikki yhtä aikaa ja päästetään nuorempia miehiä töihin, nauraa Markku. - Velimies Mauri on 65 ja minäkin jo 63 - vuotias. Seuraava myrsky kun tulee, silloin meitä ei varmaankaan enää tarvita. - Kun kouraa sovittelee kaatuneiden puiden rytöön pitää olla tarkkana. - Aikamoisia jännityksiä sinne on kertynyt sanoo Pentti Lahola. meren rantaan vain kilometri pari. - Sieltä se puhuri pääsi puiden kimppuun. Samainen mäkirinne on Laholan tuoreessa muistissa edellistalvelta. - Tuosta alarinteesta kaadettiin vuosi sitten sankka kuusikko ja nyt tuulet pääsivät kiinni ylempänä olevaan nuorempaan männikköön. Myrskytöitä riittää pitkään - Tukkimetsät ehditään ehkä korjata kevään aikana, mutta kuitupuut jäävät väkisinkin kesään. Tukkipuustakin iso osa joutuu kyllä sellukattilaan ja vessapaperiksi, on ne suurimmaksi osaksi niin sälöinä, toteaa Lahola. Laholan aikatauluarviot vahvistaa työnantaja, Markku Kanervo, joka ajaa ajokonetta Pentin jäljillä. - Tässä on varsin pienellä alueella paljon tuhoja, varsinkin Hiab kuormausnosturit Laajaan ja teknisesti edistyneeseen Hiab-tuotevalikoimaan kuuluu nykyisin noin 50 perusmallia, joiden nostokapasiteetti yltää 0,8 tonnimetristä 92 tonnimetriin. Teppo Humalainen / perävaunut, nosturit ja seulat Huoltopalvelu ja varaosat Tarjoamme ammattitaitoista Cargotec tuotteiden (Hiab, Loglift/ Jonsered, Multilift, Focolift) huoltopalvelua Lahden talousalueella. Laajasta varaosavarastosta varaosat kaikkiin edustamiimme tuotteisiin. Kari Asikainen / huolto- ja varaosat Työvälineitä 25 vuoden kokemuksella Ideachip Machine Oy Jokimäentie 1, Pennala 7

3 tuossa naapurissa Turun kaupungin metsät kärsivät aika lailla. Siellä on tuhansia kuutioita korjattavana. - Milteipä kaikki alueen koneet on ohjattu myrskytuhojen korjuuseen. Kanervon korjattavaksi on osunut enimmäkseen hehtaarin molemmin puolin olevia tuhoalueita. Puuta niistä kertyy muutama sata mottia, suurimmilta ehkä reilu Yhtenäisimpien tuhoalueiden lisäksi metsissä on paljon lähes yksittäisiä kaatuneita puita. Niiden korjuu ei kannata. -Varmaan ne jäävät sinne koppakuoriasten - ja luonnonsuojelijoiden - iloksi, arvelevat Lahola ja Kanervo. M&M Kanervo on urakoinut metsäkoneilla jo pitkään Metsänhoitoyhdistys Lounametsälle. - Takavuosina asiakkaina ovat olleet myös Rauma-Repola ja Metsäliitto, kertoo metsäkonetoimista vastaava Markku. Yrityksen toinen tukijalka Kun kuvan etualalta vuosi sitten korjattu sankka kuusikko ei enää suojannut, myrskytuuli pääsi tässä metsässä tekemään tuhojaan ylärinteen nuoremmassa männikössä. - Ehkäpä se kuusikkokin olisi joulun tuulissa mennyt nurin, oli se niin raju keli, arvelee Pentti Lahola. metsäurakoinnin lisäksi on tila 90-luvun alkuvuosista lähtien. - Tarton lähellä, täsmen- maatalous. Omistajista toinen, Markun veli Mauri, vastaa maatalouspuolesta: kotitilasta Sau- Markku Kanervo on ollut tää Markku. vossa ja toiminnasta Virossa, konevalinnoissaan vuosikymmenet jossa Kanervoilla on ollut maa- merkkiuskollinen. - Kyllä meillä on John Deeren koko nimihistoria käyty läpi, tuumii Markku. - Muitakin on kokeiltu ja kaupaakin tehty, mutta vihreässä on pysytty. Kanervon konehistoria alkaa Lokomosta. -Ensimmäinen taisi olla Lokomon 909 -mallin protosarjan kymmenes kone, muistaa Markku. Sen jälkeen tutuksi ovat tulleet FMG:n, Timberjack FMG:n, Timberjackin ja John Deeren eri mallit. Nyt moto on Timberjack 1270D m ja ajokone John Deere 1110D. Jos nyt saisi valita... Pitkän työuran tässä vaiheessa on mukava jossitella. Jos nyt Pentti olisit nuori mies ja pitäisi valita elänura ja ammatti? Vastaus tulee empimättä. 25 vuotta Varsinais-Suomessa on tehnyt tehtävänsä. Paikallinen murre on tarttunut jo pysyvästi puheenparteen.. - Kyl varmaan valitsisin metsähommat vieläkin. Arvio myrskytuhoista - 3,5 miljoona kuutiota Joulun pyhien Hannu ja Tapani myrskyissä vaurioitui ja kaatui puuta eri puolilla Suomea lähes 3,5 miljoonaa kuutiometriä eli noin 120 miljoonan euron arvosta, arvioi maaja metsätalousministeriö. Ministeriö teetti asiantuntija-arvion tuoreeltaan vain muutama päivä myrskyjen jälkeen. Todellisuus saattaa olla toinen, kuten myrskytuhoissa yleensä. Lopullinen myrskypuun määrä noussee ensiarvioita suuremmaksi. Siihen suuntaan viittaa ainakin vuoden ensimmäisten viikkojen aikana selvästi normaalia vilkkaampana käynyt puukauppa. Tammikuun ostomäärät olivat yli kaksinkertaiset edellisvuosiin verrattuna. Arviot tuhojen määrästä tarkentuvat pikkuhiljaa ja täsmentyvät vasta korjuutyön edetessä. Lopullinen myrskytuhojen määrä nähdään aikaisintaan syksyllä. Ministeriön asiantuntija-arvioiden mukaan myrskyjen pahimmilla raivoalueilla Lounais-Suomessa, Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla puustoa kaatui kolmisen miljoonaa kuutiometriä ja Savon ja Pohjois - Karjalan alueilla puolisen miljoonaa kuutiometriä. Myrskyssä kaatuneen ja vahingoittuneen puuston arvo on pienempi kuin normaalisti pystyyn myytävän puuston arvo. Arvon aleneminen johtuu kohonneista korjuukustannuksista, tuhoutuneista metsään jäävistä puista ja puun osista sekä puutavaran laadun heikkenemisestä. Edellisen kerran Suomen metsiä runtelivat kesällä 2010 Asta-, Veera-, Lahja- ja Sylvimyrskyt. Silloin ensiarviot vahingoista asettuivat 3-5 miljoonaan kuutioon. Lopullinen määrä kohosi kuitenkin yli 8 miljoonan kuutiometrin. Näitä tuhoja korjattiin viime kesään saakka. Marraskuussa 2001 Pyry- ja Janika -myrskyt kaatoivat yli seitsemän miljoonaa kuutiometriä puuta. 8

Piirosen veljeksille vain maail

Piirosen veljeksille vain maail Yksi savotta on taas valmistumassa. Pasi Piironen tuli jo siirtämään motoa seuraavaan palstaan. Sami Koivistolla oli vielä jokunen kuorma ajettavana. Piirosen veljeksille vain maail Ensimmäisen Einarin

Lisätiedot

ekologisesti SIVUT 12 15

ekologisesti SIVUT 12 15 Keitele Forest Oy:n asiakaslehti Nro 1/2014 Ponssen koneet toimivat tehokkaasti ja ekologisesti SIVUT 12 15 Alajärvellä sahataan vauhdilla 8 Puukauppaa laajalla alueella 17 Teerikannoissa myönteistä kehitystä.

Lisätiedot

Täällä kaupungissa on outoa se, että ihminen joutuu seisomaan jalkaterät, vartalo, ja kasvot kohti kahta järveä. Mutta kun toiselle järvelle näyttää

Täällä kaupungissa on outoa se, että ihminen joutuu seisomaan jalkaterät, vartalo, ja kasvot kohti kahta järveä. Mutta kun toiselle järvelle näyttää I Täällä kaupungissa on outoa se, että ihminen joutuu seisomaan jalkaterät, vartalo, ja kasvot kohti kahta järveä. Mutta kun toiselle järvelle näyttää kasvonsa, niin toiselle näyttää takapuoltansa. Ei

Lisätiedot

NAINEN. +eläke. 3 erää sinun rahoistasi. Eläke ei ole vain eläkeläisten asia s. 8. Nainen työuralla Pelastavatko koti-isät kaiken?

NAINEN. +eläke. 3 erää sinun rahoistasi. Eläke ei ole vain eläkeläisten asia s. 8. Nainen työuralla Pelastavatko koti-isät kaiken? Eläke ei ole vain eläkeläisten asia s. 8 NAINEN +eläke 3 erää sinun rahoistasi I Nainen yhteiskunnassa Oletko sinä hankala tyyppi? II Nainen työuralla Pelastavatko koti-isät kaiken? III Nainen eläkkeellä

Lisätiedot

Keveys tuo hyötykuormaa

Keveys tuo hyötykuormaa Sisu Auto esittelee uuden laajan Sisu Evo2 Forest puutavara-autojen malliston Puunkuormaajamestari 2005 juhlakiertueella. Kiertueella on mukana kaikkiaan kolme Sisu Evo2 Forest puutavara-autoa. Uuden sukupolven

Lisätiedot

Duo. www.rtkpalvelu.fi

Duo. www.rtkpalvelu.fi Duo 2 www.rtkpalvelu.fi 2009 RTK-PALVELU OY ja TECHNOPOLIS OYJ: Laatu tulee työn tuloksena s. 4 RTK-PALVELU MAAJOUKKUEEN yhteistyökumppaniksi s. 20 SADAN MILJOONAN metsästys s. 22 1 RTK-PALVELU 2 2009

Lisätiedot

Sami haluaa kehittyä koko ajan

Sami haluaa kehittyä koko ajan Vetra Veolia Transport Finlandin henkilöstölehti 2 Numero 2 2014 Sami haluaa kehittyä koko ajan Vielä alaikäinen linja-autonkuljettaja Sami Alardt suhtautuu työhönsä avoimin mielin ja haluaa kehittyä koko

Lisätiedot

Elä sitä, mitä jo olet!

Elä sitä, mitä jo olet! ! Co-Creating meaningful futures. Mikko Paloranta mikko.paloranta@mirrorlearning.com 040 585 0022 Elä sitä, mitä jo olet!... 1 1.1. Lukijalle... 4 2. Luomme oman todellisuutemme... 5 2.1. Minä ja todellisuuteni...

Lisätiedot

EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN

EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Toimittaneet Milja Laakso, Paula Marjomaa ja Kaisi Peltoniemi EDUNVALVOJA SE ON MINUA

Lisätiedot

Havel -suojaspiraalit tunnetaan jo kaikkialla maailmassa

Havel -suojaspiraalit tunnetaan jo kaikkialla maailmassa Havel -suojaspiraalit tunnetaan jo kaikkialla maailmassa Hassisen veljeksillä uusia ajatuksia myös energiapuun korjuukaluston kehittämiseen -80 -luvun lopulla minä kylläännyin metsäkonehommaan. Vilkkaalle

Lisätiedot

S. 13 6-7 8 12 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI 2/2013 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI

S. 13 6-7 8 12 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI 2/2013 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI kaikki työt yhdellä koneella s. 6-7 tuttu ja turvallinen valinta s. 8 tehokasta työskentelyä s. 12 hyvä kone on! s. 13 LÄNNEN NYT! - - ASIAKASLEHTI 2/2013 Sisällys 1 Kone, 4 tuottavaa vuodenaikaa s. 2

Lisätiedot

Eilakaislan yhteysviesti 1/2010. Eilakaislan ja Suomen Sokerin yhteistyö on tiivistä

Eilakaislan yhteysviesti 1/2010. Eilakaislan ja Suomen Sokerin yhteistyö on tiivistä Eilakaislan yhteysviesti 1/2010 Eilakaislan ja Suomen Sokerin yhteistyö on tiivistä Tässä numerossa s. 12-13 3 Pääkirjoitus Pääkirjoitus 4-7 Suomen Sokerin ja Eilakaislan yhteistyö on hedelmällistä. 8-9

Lisätiedot

Suomen metsät ovat vahva voimavara myös biotaloudessa

Suomen metsät ovat vahva voimavara myös biotaloudessa Lehti sinulle metsänomistaja KEVÄT 2014 Suomen metsät ovat vahva voimavara myös biotaloudessa s. 4 Kouvolan varuskuntiin lämpöä Harvestian puilla s. 12 Uusissa metsänhoitosuosituksissa jokaiselle jotakin

Lisätiedot

Elonkirjo. Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistyksen

Elonkirjo. Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistyksen Elonkirjo Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistyksen 30v Juhlajulkaisu 1 Missä mennään Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistys perustettiin 30 vuotta sitten. Kolme vuosikymmentä on pitkä aika, vai onko? Maapallon noin

Lisätiedot

Kun uralle tarvitaan uutta suuntaa. Ketkä vastaavat kuntaväen työhyvinvoinnista? Merikoski jää historiaan. Verven työurapalvelut laajenevat Turkuun

Kun uralle tarvitaan uutta suuntaa. Ketkä vastaavat kuntaväen työhyvinvoinnista? Merikoski jää historiaan. Verven työurapalvelut laajenevat Turkuun 1/2012 Ketkä vastaavat kuntaväen työhyvinvoinnista? Verven työurapalvelut laajenevat Turkuun Merikoski jää historiaan Kun uralle tarvitaan uutta suuntaa Matti Anttonen johtaja Työkyky Kuntoutuspoliittinen

Lisätiedot

Hyvä Elämä. Utajärvellä! Utajärvellä

Hyvä Elämä. Utajärvellä! Utajärvellä 1 YKKÖSOSOITTEETON JOKA TALOUTEEN UTAJÄRVELLÄ, MUHOKSELLA, VAALASSA JA OULUSSA Hyvä Elämä Oululaisille! Utajärveltä terveisinä asumista ja hyvää elämää sisältävä kesäinen lehti. Yrittäjä! Meiltä löytyy

Lisätiedot

Ostat tai myyt, meille kannattaa soittaa!

Ostat tai myyt, meille kannattaa soittaa! TÄSSÄ LEHDESSÄ MM: 1 Kokoomuksen Tampereen kaupunkilehti lokakuu 3/2012 Tarkista edustajasi numero ehdokaslistalta sivut 6-7 Musta Lammas auttaa hädässä olevia sivut 8-9 Timo P. Nieminen aikoo ensi s.

Lisätiedot

Minun METSOni. - tarinoita metsänomistajista ja metsien vapaaehtoisesta suojelusta METSO-ohjelmassa

Minun METSOni. - tarinoita metsänomistajista ja metsien vapaaehtoisesta suojelusta METSO-ohjelmassa Minun METSOni - tarinoita metsänomistajista ja metsien vapaaehtoisesta suojelusta METSO-ohjelmassa Vapaaehtoinen metsiensuojelu kannattaa METSO mahdollistaa Sisällysluettelo 3 Vapaaehtoinen metsiensuojelu

Lisätiedot

auki Vihtiläispojat päättivät peruskoulun. Monelta suomalaispojalta jää koulutus kesken ja työttömyys uhkaa. Kuinka nuoret miehet pärjäävät?

auki Vihtiläispojat päättivät peruskoulun. Monelta suomalaispojalta jää koulutus kesken ja työttömyys uhkaa. Kuinka nuoret miehet pärjäävät? Teksti Pauliina Penttilä Kuvat Kaisa Rautaheimo Kaikki auki Vihtiläispojat päättivät peruskoulun. Monelta suomalaispojalta jää koulutus kesken ja työttömyys uhkaa. Kuinka nuoret miehet pärjäävät? E Viimeinen

Lisätiedot

kaupungissa Hommat hoidossa myös

kaupungissa Hommat hoidossa myös via DESTIAN SIDOSRYHMÄLEHTI 2/2012 Hommat hoidossa myös kaupungissa Liikenneviraston Juhani Tervala toivoo yhteistyötä jo suunnitteluun Rataopisto kouluttanut tuhansia iliitu on ammattilaisen tietopankki

Lisätiedot

Liiku! Pysähdys Pekka Sauri: pysähdyn arjessa uusiutuakseni. 15 x Agenda Lisää liikettä, vähemmän istumista

Liiku! Pysähdys Pekka Sauri: pysähdyn arjessa uusiutuakseni. 15 x Agenda Lisää liikettä, vähemmän istumista HYVINVOINNIN TALOUSLEHTI 1/2015 15 x Agenda Lisää liikettä, vähemmän istumista Katsaus Itsestä välittäminen kannattaa aina Pysähdys Pekka Sauri: pysähdyn arjessa uusiutuakseni Case S01 Valinnanvapautta

Lisätiedot

lastakin. Hoitanut kotiamme ja lapsiamme, joskus jopa yli voimiesi. Silti valittamatta siitä. En olisi koskaan voinut löytää itselleni parempaa ja

lastakin. Hoitanut kotiamme ja lapsiamme, joskus jopa yli voimiesi. Silti valittamatta siitä. En olisi koskaan voinut löytää itselleni parempaa ja ARTSI ALKUSANAT Yöllä sitä ehtii ajattelemaan kaikenlaista, silloin kun uni ei meinaa tulla silmään. Ennen kaikkea tätä omaa elämää ja kuinka nopeasti se aika onkaan täällä mennyt. Nuorin lapsistamme,

Lisätiedot

Työharjoittelu Kiinassa

Työharjoittelu Kiinassa Kiina, Suzhou 5.3. 27.5.2011 Johanna Niemelä Työharjoittelu Kiinassa Olen päässyt tekemään työharjoittelua Kiinaan, Marriott hotelliketjuun, Suzhoun kaupunkiin. Kiinan matkani on ollut mahtava monella

Lisätiedot

Poliisimies Kähkösen neljä elämää

Poliisimies Kähkösen neljä elämää Poliisimies Kähkösen neljä elämää Vesa Kähkönen oli toiminut poliisin jalossa ammatissa jo melkein neljännesvuosisadan. Ura alkoi Ruukin poliisilaitokselta Pohjois-Pohjanmaalta. Työ oli silloin ihmisen

Lisätiedot

Osviitta Kotka-Kymin seurakuntayhtymän lehti > Talvi 2014

Osviitta Kotka-Kymin seurakuntayhtymän lehti > Talvi 2014 Osviitta Kotka-Kymin seurakuntayhtymän lehti > Talvi 2014 Ne on nynnyjä jotka kiusaa s.5 Margarita puolustaa naisten oikeuksia s.6. Kinnaslammen perheen raskaat vuodet s.8-9 Wilman hätä s. 10 Kuva Ville

Lisätiedot

10 vuotta, 20 vuotta, 30 vuotta ja 40 vuotta moottoritehdasta palvelleet henkilöt on jälleen palkittu.

10 vuotta, 20 vuotta, 30 vuotta ja 40 vuotta moottoritehdasta palvelleet henkilöt on jälleen palkittu. HENKILÖSTÖLEHTI N:o 1/2014 ISSN 1459-7047 AGCO uusi messuilmeensä Hannoverissa. Tehtaan palokunta täytti 70 vuotta. Marianne Lehtonen kehittäjä. 10 vuotta, 20 vuotta, 30 vuotta ja 40 vuotta moottoritehdasta

Lisätiedot

Tällä kertaa vain kävi näin

Tällä kertaa vain kävi näin Tällä kertaa vain kävi näin Työtapaturmatarinoita Helsingin kaupungilta Julkaisija: Helsingin kaupungin henkilöstökeskus Osoite: PL 4500, 00099 Helsingin kaupunki (Ensi linja 1, 00530 Helsinki) Tilaukset:

Lisätiedot

Kainuun kasvupolku Yrittäjän haastava tie

Kainuun kasvupolku Yrittäjän haastava tie 1 Kimmo Nikkanen, Aki Savolainen Kajaanin ammattikorkeakoulu 2015 Kajaanin ammattikorkeakoulu Kimmo Nikkanen, Aki Savolainen Kainuun kasvupolku Yrittäjän haastava tie Kajaanin ammattikorkeakoulu PL 52,

Lisätiedot