Vuosikertomuskilpailu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosikertomuskilpailu"

Transkriptio

1 Vuosikertomuskilpailu

2 Minni Havas Tämän kilpailukutsun piirrokset ovat Minni Havaksen (s. 1983) käsialaa. Minni on helsinkiläinen freelance-kuvittaja, joka on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta vaatesuunnittelun ja pukutaiteen linjalta. Minnin piirrokset ovat vesiliukoisilla värikynillä taiten toteutettuja, yksityiskohtaisia muotikuvia, joissa taianomaiset värit ja sommitelmat kohtaavat jossain toden ja mielikuvituksen rajamailla. Minni tunnetaan valokuvamaisista tyttöpiirroksista, joissa korostuvat yksityiskohdat ja oikea piirtäminen. Tarkka työskentelyprosessi onkin hänelle yhtä olennaista kuin työn lopputulos. Säilyttääkseen kuviensa aitouden ja käsin piirretyn tunteen Minni käyttää työssään mahdollisimman vähän tietokonetta. Minnin piirrokset ovat kuvittaneet mm. useita aikakauslehtiä, mainoskampanjoita ja postimerkkisarjaa. Vuosikertomuskilpailu 2010 Lönnberg Tämän kilpailukutsun on painanut ja lähettänyt kirjapaino Lönnberg (per. 1922), joka on valittu jo kuudesti Suomen parhaaksi painotaloksi. Yhteistä kaikelle työllemme on tinkimätön laatukäsitys ja halu palvella hyvin. Käytössämme on tänään alan modernein konekanta ja monipuolisin tuotevalikoima. Lönnberg PRINT & PROMO painaa korkealaatuiset mainospainotuotteet, vuosikertomukset ja taidekirjat sekä toteuttaa erilaiset pakkaukset ja myymälämateriaalit. Lönnberg DIGITAL puolestaan tarjoaa monipuolisia digipainamisen ja monikanavamarkkinoinnin palveluja. Näin saat yrityksesi kaikki markkinointi- ja esittelymateriaalit yhdestä paikasta. Paperivalinnat: - kansi: Chromolux Perlmutt 250 gm 2, valkoinen - sivut 1 8: Multiart Gloss 130 gm 2 - sivut 9 12: Cyclus Offset 140 gm 2 - sivut 13 16: Multiart Matt 130 gm 2 - sivut 17 20: Multidesign Natural Smooth 150 gm 2 - sivut 21 28: Maxioffset 130 gm 2 3

3 01. Osallistu kilpailuun. Lönnbergin vuosikertomuskilpailun 2010 tavoitteena on kannustaa tekemään entistä parempia ja tyylikkäämpiä vuosikertomuksia lyhyesti ja ytimekkäästi. Niiden lisäksi voit lähettää mukaan myös toimintakertomuksia, ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportteja sekä muita vastaavia julkaisuja. 5

4 02. Voita matka Pariisiin! Kilpailun tuomaristo painottaa arvioinnissaan ennen muuta vuosikertomuksen ulkoasua, sen visuaalista ilmettä ja graafisen viimeistelyn laatua. Myös sisällön selkeys ja luettavuus on totta kai tärkeää. Erilaisten painoteknisten ratkaisujen hyödyntämisestä saat lisäpisteitä. Kilpailun pääpalkintona on opintomatka Pariisiin! Tarkemmat säännöt löydät takasivulta. 7

5 03. Aloita aikataulusta. Kirjoittamattoman säännön mukaan vuosikertomusten kanssa tulee aina jossakin vaiheessa lievä hoppu. Työtä helpottaa tarkka tuotantoaikataulu, joka on hyvä käydä etukäteen läpi kaikkien tekijöiden kesken. Lönnbergiltä saat auliisti apua varsinaisen tuotantovaiheen suunnitteluun ja sen aikatauluttamiseen. 9

6 04. Ajattele rakennetta. Rakenteeltaan hyvä vuosikertomus on selkeä ja tiedon löytäminen on helppoa. Tilinpäätöksen voi taittaa myös omaksi, erilliseksi osiokseen. Tiedon määrä sanelee luonnollisesti kertomuksen laajuuden. Sivukoko ja -muoto voivat olla muutakin kuin perinteinen A4 pysty. 11

7 05. Mieti materiaaleja. IIhminen lukee paitsi silmillään, myös sormillaan. Siksi paperin merkitys on vuosikertomuksessakin suuri. Tässä kilpailukutsussa on kokeiltu erilaisia paperilaatuja. Huomaat helposti niiden eron. Jos yrityksesi liputtaa vahvasti ympäristön puolesta, vaadi paperilta ja myös painajalta kestävän kehityksen mukaisia laatumerkkejä. 13

8 06. Tilaa dummy. Jos haluat hypistellä vuosikertomustasi jo etukäteen ja saada varmuuden paperivalinnoista, tilaa Lönnbergiltä dummy eli rakennemalli. Pirauta vaikka yhteyspäälliköillemme, puh. (09) , ja dummy tupsahtaa työpöydällesi tuota pikaa. Sittenpähän näet. Jos kertomuksesi tarvitsee kääreen tai pakkauksen postittamista varten, rakennesuunnittelupalvelumme auttaa löytämään parhaimman ratkaisun. 15

9 07. Pohdi kuvitusta. Vaikka vuosikertomuksesta etsitään ennen muuta lukuja ja muuta faktaa, sen visuaalisuutta ei voi väheksyä. Kertomuksen kuvituksen tulisi toisaalta selventää ja täydentää sen sisältöä, toisaalta avartaa ja rikastuttaa lukukokemusta. Hyvä vaihtoehto valokuvalle on piirretty kuva, kuten tässä painotuotteessa. 17

10 08. Paneudu tekstiin. Tekstin tuottaminen on sekin taitolaji. Vuosikertomuksessa mennään aina asiat edellä, jolloin tyylillinen irrottelu jää luonnostaan vähemmälle. Se ei tarkoita tylsyyttä: myös vuosikertomus voi olla mielenkiintoinen ja helppotajuinen lukukokemus. 19

11 09. Syvenny taittoon. Hyvä vuosikertomus on julkaisijansa näköinen ja tukee sen yrityskuvaa. Kuvat, kaaviot, typografia ja koko taitto muodostavat parhaimmillaan hallitun ja harmonisen kokonaisuuden. Silti lopputuloksen ei tarvitse olla yllätyksetön eikä tasapaksu. 21

12 10. Käytä luovuuttasi. Myös vuosikertomus taistelee lukijoiden huomioarvosta muiden painotuotteiden ja ylipäätään muiden viestien kanssa. Siksi avainkysymys kuuluu: miten erottua myönteisesti ja miten tehdä vaikutus vastaanottajaan? Vaikka vuosikertomus kuuluu yrityksen virallisiin asiakirjoihin, sen suunnitteluun ei pidä suhtautua liian jäykästi. 23

13 11. Kokeile lisäefektejä. Maltti on vuosikertomuksen suunnittelussa valttia. Harkituilla erikoisefektien käytöllä voit kuitenkin tehdä kertomuksesi ilmeelle pieniä ihmeitä, silti luontoa kunnioittaen. Erilaiset lakkaukset, kultaukset, folioinnit, preeglaukset siinä joitakin vaihtoehtoja. Jos tarvitset konsulttiapua, kysy Lönnbergiltä. 25

14 12. Pidä rima korkealla. Vuosikertomuksen suunnittelu ei ole koskaan harjoitustyö. Jo se nostaa tekemisen riman automaattisesti korkealle. Siksi myös kertomuksesi painajaksi kannattaa valita kumppani, jolla on kokemusta ja kiistatonta näyttöä vastaavista projekteista. Lönnbergillä on. 27

15 13. Ja ennen muuta: tee se tyylillä. Vuosikertomus on yrityksen käyntikortti, johon tartutaan toistuvasti ja pitkin vuotta. Siksi ei ole samantekevää, mitä se viestii ja miltä se näyttää. Kaiken minkä voi tehdä, voi tehdä myös hyvin. 29

16 Lönnbergin vuosikertomuskilpailun 2010 säännöt Kilpailun tavoite ja tuomaristo Osallistumislomake Lönnbergin vuosikertomuskilpailun tavoitteena on kannustaa tekemään entistä parempia, puhuttelevampia ja tyylikkäämpiä vuosikertomuksia. Niiden lisäksi kilpailuun voi lähettää myös toimintakertomuksia, ympäristö-, yhteiskuntavastuu- ja henkilöstöraportteja sekä muita vastaavia yritysjulkaisuja. Kilpailun tuomaristo painottaa arvioinneissaan näitä kriteereitä: sisällön selkeys, luettavuus ja ammattimaisuus ulkoasu, visuaalinen ilme ja graafisen viimeistelyn laatu erilaisten painoteknisten ratkaisujen hyödyntäminen Täytä lomake, liitä mukaan vuosikertomuksesi ja toimita se meille mennessä: Lönnberg, Vuosikertomuskilpailu, Pakarituvantie 7-9, Helsinki Vuosikertomuksen/työn nimi Kilpailun tuomaristoon kuuluvat: Timo Berry, graafinen suunnittelija, osakas, Suunnittelutoimisto BOTH Oy Oskari Hellman, valokuvaaja, Kuvaamo Oy Esa Ojala, suunnittelujohtaja, Zeeland Branding Oy Tuula Lehto, lehdistöpäällikkö, Raha-automaattiyhdistys Pekka Toivonen, Creative Director, Kasino Creative Studio Tapio Vapaasalo, professori, Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu Suunnittelutoimisto/tiimi Kilpailun tuomari ei voi osallistua oman tai edustamansa yrityksen tekemän vuosikertomuksen arviointiin. Kilpailun sihteerinä toimii Jarkko Viheriävaara, toimitusjohtaja, Lönnberg Painot Oy. Työn tilaaja Kilpailuun ilmoittautuminen Kilpailutyön lähettäjä/yhteyshenkilö Kilpailuun voi ilmoittaa välisenä aikana kirjapaino Lönnbergissä painetut vuosikertomukset ja vastaavat työt. Postiosoite Jokaisesta työstä tulee täyttää ilmoittautumislomake, joka liitetään kilpailutyön mukaan (lomake tämän kilpailukutsun takakannessa). Lomakkeen voi täyttää myös netissä osoitteessa Sähköpostiosoite Puhelin Työt tulee toimittaa mennessä osoitteella Lönnberg, Vuosikertomuskilpailu, Pakarituvantie 7-9, Helsinki. Kilpailu on maksuton. Kilpailun palkinnot ja tulosten julkistaminen Kiitos osallistumisestasi! Kilpailun pääpalkintona on opintomatka Pariisiin. Matkaan pääsee vuosikertomuksen tilaaja (2 edustajaa) ja sen suunnittelijat (2 edustajaa). Lisäksi kilpailun tuomaristo voi jakaa kunniamainintoja. Kilpailun tuomaristo kokoontuu elokuussa Kilpailun tulokset julkaistaan tämän jälkeen Lönnbergin verkkosivuilla, ja kilpailun voittajille ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti. 31

Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville.

Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville. Graafinen ohjeisto Miten graafisilla sovelluksilla viestitään ja opastetaan? Toimiva graafinen ilme sovelluksineen kiteyttää yrityksen imagon, yhtenäistää yrityskulttuuria ja vapauttaa tärkeitä resursseja

Lisätiedot

Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU?

Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU? Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU? Graafinen suunnittelu pähkinänkuoressa: Graafinen suunnittelu on universaalia. Se on kaikkialla ympärillämme, sisällä ja ulkona. Se selittää, koristelee,

Lisätiedot

Etikettien suunnittelu. Kuka ja millä välineillä? Tiina Myllymäki

Etikettien suunnittelu. Kuka ja millä välineillä? Tiina Myllymäki Etikettien suunnittelu Kuka ja millä välineillä? Tiina Myllymäki Myyvä etiketti syntyy tilaajan ja suunnittelijan yhteistyönä Toimeksiannon sisällön määrittelyä varten käydään keskustelu työn taustasta

Lisätiedot

PLUSMARK PRINTTI TÄNÄÄN JA MITÄ SE MAKSAA?

PLUSMARK PRINTTI TÄNÄÄN JA MITÄ SE MAKSAA? PLUSMARK PRINTTI TÄNÄÄN JA MITÄ SE MAKSAA? HENGÄHDYSTAUKO PRINTTI ON KUOLLUT? Mieti, jos postilaatikostasi tulisi yhtä paljon mainoksia kuin mitä näät päivän aikana sähköisessä muodossa? Et ehkä edes

Lisätiedot

Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1

Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Graafiset ohjeet Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Sisältö Tunnus...3 Typografia...4 Värit...5 Käyntikortit ja sähköinen allekirjoitus...6 Lomakkeet

Lisätiedot

Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa.

Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa. Säännöt Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa. Teema: Cutrin Pohjoisen luonnon taika Suunnittele ja toteuta oma näkemyksesi: Mihin

Lisätiedot

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...

Lisätiedot

ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013

ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 Johdanto Graafiset ohjeistot ovat viestinnän alan yleinen käytäntö. Kaikessa järjestöviestinnässä käytetään organisaatiokohtaisia graafisia ohjeistuksia, jotta

Lisätiedot

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7.

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7. GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS JOHDANTO 1. TUNNUS - SANOMA 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 2.1 Suoja-alue 2.2 Eri osien käyttö 2.3 Minimikoot 5. KUVAT 6. VERKKOSIVUT 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET 7.1 Tuotekortit 7.2 Esitteet

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 1.0

Graafinen ohjeisto 1.0 Graafinen ohjeisto 1.0 01 01 Peruselementit Logo POP vakuutuksen logo on suunniteltu digitaaliseen ympäristöön ja siksi digitaalinen näkyvyys määrittelee ilmeen. Play-elementti Play-elementti painikkeenomaisena

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1

GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1 GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1 Kaikki asiakkaidemme tarpeet liittyvät oman näkemyksen välittämiseen toiselle ihmiselle. Vain siitä on kyse, ja vain se on tärkeää. Olipa näkemys tarkoitettu sähköasentajalle,

Lisätiedot

@amkivi pointtiperille.com Facebookissa: Tiedon visualisointi. Lisää visuaalisuutta. viestijän työkalupakkiin

@amkivi pointtiperille.com Facebookissa: Tiedon visualisointi. Lisää visuaalisuutta. viestijän työkalupakkiin @amkivi pointtiperille.com Facebookissa: Tiedon visualisointi Lisää visuaalisuutta viestijän työkalupakkiin Miksi kertoa visuaalisesti? Lisää ymmärrystä Auttaa muistamaan On helpompi jakaa oma idea muille

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat

Lisätiedot

Matot halutulla designilla.

Matot halutulla designilla. Matot halutulla designilla. Aulamaton tummat ja usein harmaat sävyt ovat luonnollisesti hyviä syksyllä ja talvella, kun matto on kovalla koetuksella. Ulkona on likaista ja jaloissa kantautuu sisälle lunta,

Lisätiedot

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa. Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään

Lisätiedot

Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008

Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008 Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008 Alustava 19.11.2008 Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008 2 (10) 1 Markkinointitunnus Oiva Akatemian markkinointitunnus muodostuu tyylitellyistä oranssista O- ja harmaasta

Lisätiedot

Malleja & mahdollisuuksia

Malleja & mahdollisuuksia Malleja & mahdollisuuksia Malleja ja mahdollisuuksia Tämän luettelon avulla esittelemme Lönnberg Print & Promon laajan tuotevalikoiman ja kattavan palvelun. Esillä ovat myös digitaaliseen painamiseen ja

Lisätiedot

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas Työnhaku 2.0 A s i a n t u n t i j a b r ä n d i v e r k o s s a, t y ö n h a k u s o m e s s a j a v i s u a a l i n e n C V 11.2.2016 Sanna Saarikangas Mitä? Ohjelmassa Miten ja miksi työnhaku on muuttunut

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Päivitetty Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1

Graafinen ohjeisto. Päivitetty Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1 Graafinen ohjeisto Päivitetty 4.6.2018 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1 Tavoitteena yhtenäinen ja tunnistettava järjestöilme Graafinen ohjeisto antaa ohjeet ja mallit siitä,

Lisätiedot

Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO

Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO 1 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 5 Logon eri versiot... 7 Kuinka logoa ei tule käyttää... 11 Logon suoja-alue... 13 Slogan... 15 Typografia... 17 Värimaailma... 19 Käyntikorttipohja...

Lisätiedot

Open Arctic Challenge - kilpailu. Anna Keskitalo Data-asiantuntija 6Aika - Avoin data ja rajapinnat

Open Arctic Challenge - kilpailu. Anna Keskitalo Data-asiantuntija 6Aika - Avoin data ja rajapinnat Open Arctic Challenge - kilpailu Anna Keskitalo Data-asiantuntija 6Aika - Avoin data ja rajapinnat www.ouka.fi/oac Idea Digitaalisen avoimuuden innovaatiokilpailu Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen alueella.

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA

KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA SISÄLLYS 1. KUVAN TUOMINEN PAINTIIN...1 1.1. TALLENNETUN KUVAN HAKEMINEN...1 1.2. KUVAN KOPIOIMINEN JA LIITTÄMINEN...1 1.1. PRINT

Lisätiedot

TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE

TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE TAMPEREEN YLIOPISTO TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE 12.6.2006 Tiedotusopin valintakoe koostuu neljästä tehtäväkokonaisuudesta. Valintakokeesta voi saada yhteensä 60 pistettä. Kokeen eri osat tuottavat pisteitä

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonsernin graafisen ohjeiston sovellusohje

Lapin korkeakoulukonsernin graafisen ohjeiston sovellusohje Lapin korkeakoulukonsernin graafisen ohjeiston sovellusohje Lapin korkeakoulukonsernin (LUC) tunnusten/visuaalisen ilmeen käyttöperiaatteet korkeakoulujen viestintämateriaaleissa ja korkeakoulujen tunnusten/visuaalisen

Lisätiedot

T I L A U S L O M A K K E E T

T I L A U S L O M A K K E E T TILAUSLOMAKKEET TILAUS / YHTEYDENOTTOPYYNTÖ Rastita alla olevista valitsemasi tuotesarja ja täytä sitä vastaava tilauslomake [ ] INSTANT PACK [ ] LOGO PACK Yhteydenottopyyntö Olen kiinnostunut [ ] Muista

Lisätiedot

Ohje DaisyTrio-kirjan käyttöön EasyReader Express -ohjelmalla

Ohje DaisyTrio-kirjan käyttöön EasyReader Express -ohjelmalla Ohje DaisyTrio-kirjan käyttöön EasyReader Express -ohjelmalla Tärkeää tietoa käyttäjälle Mikä on DaisyTrio-kirja? DaisyTrio-kirja sisältää painetun kirjan tekstin ääneen luettuna, koko tekstin sekä kuvia.

Lisätiedot

Arvokas. Graafinen ohjeistus

Arvokas. Graafinen ohjeistus Graafinen ohjeistus Sinä olet arvokas! -ohjelma rakentaa yhdenvertaisempaa Suomea, jossa jokaisella lähtökohdista ja elämäntilanteesta riippumatta on mahdollisuus kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöä

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Monikanavaista markkinointiviestintää

Monikanavaista markkinointiviestintää Monikanavaista markkinointiviestintää Lorem ipsum Monikanavaista markkinointiviestintää Lorem ipsum Monikanavaista markkinointiviestintää Lorem ipsum Hyvä FB-päivitys? Sisällöltään vaihteleva jokainen

Lisätiedot

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu 1/6 Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlavuoden juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Monilla aloilla myös pukeutuminen ja käyttäytyminen ovat yrityksen visuaalisen linjan mukaista.

Monilla aloilla myös pukeutuminen ja käyttäytyminen ovat yrityksen visuaalisen linjan mukaista. PROFILOINNIN TYÖKALUT Yrityksen kaikilla merkeillä täytyy olla yhtenäinen linja. Visuaalinen kokonaisuus: symbolit, merkit, tunnukset, tunnusvärit, typografia muodostavat yhden eheän erottuvan linjan,

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Valmistautuminen väitöspäivään

Valmistautuminen väitöspäivään Väitökseen valmistautuminen ja väitösviestintä, Joensuun kampuksella 6.11.2013 Amanuenssi Merja Sagulin, Filosofinen tiedekunta; diat Kaisu Kortelainen Valmistautuminen väitöspäivään Väittelylupa on myönnetty,

Lisätiedot

2. Graafi nen yrityskuva

2. Graafi nen yrityskuva 2. Graafi nen yrityskuva 2.1. Näin käytät tunnisteita 2.2. Liikemerkki / logo ja sen suhteet 2.3. Logon ja sloganin suoja-alueet 2.4. Logon käyttö 2.5. Typografi a 2.6. Värit TULIKIVI OYJ:N GRAAFINEN YRITYSKUVA

Lisätiedot

Digitaalinen MUOTOILU. Petra Suominen

Digitaalinen MUOTOILU. Petra Suominen MUOTOILU Petra Suominen petra.suominen@adkreppi.fi Mikä on yrityksen GRAAFINEN ILME ja on mikä sen tarkoitus? Petra Suominen petra.suominen@adkreppi.fi Graafinen ilme on yritykselle tai yhteisölle luotu

Lisätiedot

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset Graafinen ohjeisto värit tunnus 2 Sisältö johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 typografia sovellukset JOHdanto Siuron Piharakennus Oy on kasvava pirkanmaalainen maarakennusyhtiö,

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 3.2. Tunnus (ilman koulutus-sanaa) ja tunnuksen suoja-alue Tunnuksen muotoilu perustuu sanaan FINVA, erillistä liikemerkkiä ei käytetä. Tunnuksessa yhteen sulautuvat Finanssi ja vakuutus.

Lisätiedot

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa

Lisätiedot

OMAN KUVAN JA/TAI TEKSTIN SUUNNITTELU, VINYYLILEIKKURILLA LEIKKAAMINEN JA SIIRTÄMINEN T-PAITAAN

OMAN KUVAN JA/TAI TEKSTIN SUUNNITTELU, VINYYLILEIKKURILLA LEIKKAAMINEN JA SIIRTÄMINEN T-PAITAAN OMAN KUVAN JA/TAI TEKSTIN SUUNNITTELU, VINYYLILEIKKURILLA LEIKKAAMINEN JA SIIRTÄMINEN T-PAITAAN - Tässä ohjeessa suunnittelu on tehty Silhouette Studio -ohjelmalla ja vinyylileikkurina Silhouette Came

Lisätiedot

STEP-BY-STEP -OHJE OPETTAJALLE

STEP-BY-STEP -OHJE OPETTAJALLE STEP-BY-STEP -OHJE OPETTAJALLE 1. REKISTERÖITYMINEN: Aloita rekisteröityminen klikkaamalla alla olevaa painiketta Syötä tarvittavat tiedot. Vahvista, että olet lukenut ehdot läpi ja paina Send Saat aktivointiviestin

Lisätiedot

Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille

Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Maahanmuuttopalvelut Toukokuu 2013 Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Ohjeita maahanmuuttajille ja viranomaisille SELKOESITE Tekstit Sara Vainikka, Konsernipalvelut / Viestintä Tuija Väyrynen, Maahanmuuttopalvelut

Lisätiedot

2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä:

2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä: GRAAFINEN OHJEISTO VAPAAN KANSAN LAHJA VAPAALLE TIETEELLE Turun yliopisto perustettiin vuonna 1920 suomalaisten lahjoitusvaroilla. Alusta asti Turun yliopisto on tehnyt työtä koko yhteiskunnan palvelemiseksi.

Lisätiedot

HKL:N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU

HKL:N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU :N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU Kilpailuohjelma 1 KILPAILUKUTSU 1.1 Kilpailun järjestäjä ja tarkoitus Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos () tuottaa Helsingin seudun raitiovaunu-

Lisätiedot

Innovaatiokilpailu arjen helpottamiseksi

Innovaatiokilpailu arjen helpottamiseksi Innovaatiokilpailu arjen helpottamiseksi Ratkaisu:Martta Marttaliitto julkistaa kaikille avoimen Ratkaisu:Martta -kilpailun, jonka pääpalkintona on 10 000 euroa suomalaisten arkea helpottavan innovaation

Lisätiedot

Mittalaite ja puhelin on laitettu toimimaan automaattisesti yhdessä, sinun tulee seurata puhelimen antamia ohjeita mittauksen suorittamiseen.

Mittalaite ja puhelin on laitettu toimimaan automaattisesti yhdessä, sinun tulee seurata puhelimen antamia ohjeita mittauksen suorittamiseen. TIETOA MITTAUKSESTA VERENPAINE Olet saanut käyttöösi Beurer-mittalaitteen ja puhelimen. Mittalaitteella mitataan verenpaine ja syke. Mittauksen jälkeen puhelin lähettää mitatut arvot hoitajalle. Käsittele

Lisätiedot

ASCII-taidetta. Intro: Python

ASCII-taidetta. Intro: Python Python 1 ASCII-taidetta All Code Clubs must be registered. Registered clubs appear on the map at codeclubworld.org - if your club is not on the map then visit jumpto.cc/18cplpy to find out what to do.

Lisätiedot

Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -joululahjakortilla! www.joyful.fi

Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -joululahjakortilla! www.joyful.fi Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -joululahjakortilla! www.joyful.fi 2 Lahjakortti joka antaa moninkertaisen elämyksen! Joyful -lahjakortti on helppo

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

Yrityskuvan hoito on johdon ja ammattilaisten tehtävä.

Yrityskuvan hoito on johdon ja ammattilaisten tehtävä. MIELIKUVAT JA DESIGN MANAGEMENT Psykologisia perusteita Ihmiselle on ainoa totuus se, jonka hän uskoo todeksi eli siis mielikuva asiasta, eikä ole merkitystä pitääkö tämä asia paikkansa vai ei. Ostopäätöstilanteessa

Lisätiedot

Pirkanmaan kansainvälinen brändi - Video- ja valokuvakilpailu

Pirkanmaan kansainvälinen brändi - Video- ja valokuvakilpailu Päivitetty 25.3.2011 Kilpailusäännöt Pirkanmaan kansainvälinen brändi - Video- ja valokuvakilpailu 1 Kilpailun järjestäjä Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy 2 Kilpailun voimassaoloaika

Lisätiedot

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 2(12) Sisältö 1. Johdanto 3 2. Tunnus 4 - Tunnuksen koko 5 - Tunnuksen suoja-alue 6 - Tunnuksen käyttö 7 3. Värimääritykset

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto* KESKENERÄINEN PIRAATTIPUOLUE. Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään

Graafinen ohjeisto* KESKENERÄINEN PIRAATTIPUOLUE. Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään versio 0.8 2010 Graafinen ohjeisto* PIRAATTIPUOLUE * Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään Alkusanat G raafiset ohjeistot ovat viestinnän alan

Lisätiedot

Tukea viestintääsi. AYY.fi kalenteri Lukuvuosikalenteri. Apu on lähellä

Tukea viestintääsi. AYY.fi kalenteri Lukuvuosikalenteri. Apu on lähellä Tukea viestintääsi Viestintä- ja järjestösektorit avustavat yhdistyksiä viestinnässä AYY auttaa sinua tavoittaa muut yhdistykset ja aaltolaiset Viikkotiedote Yhdistystiedote Erityiset-lista Facebook AYY

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE 1 (7) DESIGN & PRINT AWARDS 2010 KILPAILU RATKAISTU 3.2.2011

LEHDISTÖTIEDOTE 1 (7) DESIGN & PRINT AWARDS 2010 KILPAILU RATKAISTU 3.2.2011 LEHDISTÖTIEDOTE 1 (7) 3.2.2011 DESIGN & PRINT AWARDS 2010 KILPAILU RATKAISTU Antalis Oy (ent. Map Suomi Oy) aloitti vuonna 2010 uuden kilpailun, johon pystyi osallistumaan kaikilla Antaliksen graafisilla

Lisätiedot

Kilpailuaika on 3.12.2012 15.3.2013. Tulokset julkistetaan 9.4.2013 Kalevala Korun verkkosivuilla. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Kilpailuaika on 3.12.2012 15.3.2013. Tulokset julkistetaan 9.4.2013 Kalevala Korun verkkosivuilla. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Uusi Koru -korusuunnittelukilpailu Kalevala Korun 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Kilpailusäännöt 1. Kilpailu ja kilpailun järjestäjä Kalevala Koru Oy on alansa suurin yritys Suomessa ja Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

G r a a f i n e n o h j e i s t o

G r a a f i n e n o h j e i s t o Graafinen ohjeisto S I S Ä L LYS Alustus Puhetapa Värit Logo Typografia Kuvituselementti Kuvamaailma Sovelluksia 03 04 06 08 13 16 19 22 02 ALUSTUS Tämä on Hääyö-tapahtuman brand guide. Löydät ohjeistosta

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

YRITTÄJÄNAISET - GRAAFINEN OHJEISTO

YRITTÄJÄNAISET - GRAAFINEN OHJEISTO YRITTÄJÄNAISET - GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ Esipuhe 2 Merkki ja logo 3 Värit ja typografia 4 A4 Lomake A4 Lomake (maakunnat) A4 Tiedottaa Lomake 7 Kirjekuoret C4 ja C 8 Käyntikortti 9 A4 Saatelomake A

Lisätiedot

Aikuisvalmennuksen paikkausjärjestelmän käyttöohje

Aikuisvalmennuksen paikkausjärjestelmän käyttöohje Aikuisvalmennuksen paikkausjärjestelmän käyttöohje Yleistä: Pelaaja sitoutuu harjoittelemaan omassa ryhmässään. Grani Tennis ei korvaa pelaajan omista syistä johtuvia poissaoloja. Mahdollisuuksien mukaan

Lisätiedot

UUDET NETTISIVUT. 09/03/2015 Copyright 2014 by Oriflame Cosmetics Global SA

UUDET NETTISIVUT. 09/03/2015 Copyright 2014 by Oriflame Cosmetics Global SA UUDET NETTISIVUT 1 Oriflamen uudet nettisivut avataan keskiviikkona 11.3. 2 Miksi uudet sivumme ovat PALJON paremmat? Täysin uusi, tämän päivän web-designin vaatimukset täyttävä sivusto. Selkeämpi ja helpompi

Lisätiedot

Käyttöohje HERE Drive

Käyttöohje HERE Drive Käyttöohje HERE Drive 1.0. painos FI HERE Drive HERE Drive ohjaa sinut haluamaasi paikkaan ääniopastettujen reittiohjeiden avulla. Voit löytää kotimaassasi tai -alueellasi perille tarkkojen reittiohjeiden

Lisätiedot

Ohje Daisy-äänikirjan käyttöön EasyReader Express -ohjelmalla

Ohje Daisy-äänikirjan käyttöön EasyReader Express -ohjelmalla Ohje Daisy-äänikirjan käyttöön EasyReader Express -ohjelmalla TÄRKEÄÄ TIETOA KÄYTTÄJÄLLE MIKÄ ON DAISY-ÄÄNIKIRJA? Daisy-äänikirja sisältää painetun kirjan tekstin ääneen luettuna. Daisy-äänikirjassa voi

Lisätiedot

Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -lahjakortilla!

Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -lahjakortilla! Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -lahjakortilla! www.joyful.fi 2 Lahjakortti joka antaa moninkertaisen elämyksen! Joyful -lahjakortti on helppo

Lisätiedot

Kuvan ottaminen ja siirtäminen

Kuvan ottaminen ja siirtäminen Kuvan ottaminen ja siirtäminen Kuvien ottaminen Kuvien ottaminen tapahtuu oppilaiden omien kännykkäkameroiden tai koulun tablettien kameran avulla o Työ tehdään pareittain, joten ainakin toisella työparin

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015

GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015 GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015 2 Sisällys: LOGO, VÄRIT JA TYPOGRAFIA Logo... 4 Logon käyttö... 5 Värimaailma... 6 Typografia... 7 LOMAKKEISTO JA MUU MATERIAALI Käyntikortti... 8 Facebook-materiaalit...

Lisätiedot

Aloitus. TellStick Net. Telldus Technologies AB www.telldus.com

Aloitus. TellStick Net. Telldus Technologies AB www.telldus.com Aloitus TellStick Net Telldus Technologies AB Arvoisa asiakas Tämä pikaopas ohjaa sinut asennuksen läpi ja näyttää, kuinka voit käyttää TellStick Netin perustoimintoja. Suosittelemme, että tarkistat säännöllisesti

Lisätiedot

AVOIMEN MENETTELYN KILPAILUTUS

AVOIMEN MENETTELYN KILPAILUTUS AVOIMEN MENETTELYN KILPAILUTUS TARJOAJAN KÄYTTÖOHJE Sisältö 1. Vinkkejä... 3 1.1 Jätä tarjous ajoissa... 3 1.2 Tarjouspyyntöä täydennetään todennäköisesti lisäkirjeillä... 3 1.3 Ole huolellinen... 3 2.

Lisätiedot

Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 2, käytä tehokkaasti

Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 2, käytä tehokkaasti Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 2, käytä tehokkaasti Tämä on ensimmäisen kuvankäsittelyoppaan jatko-osa. Tässä jatko-osassa opimme käyttämään Picasan mainioita ominaisuuksia tehokkaasti ja monipuolisesti.

Lisätiedot

Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi?

Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi? Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi? Mitä teet ensimmäiseksi, kun etsit tietoa jostain asiasta? Luultavimmin Google- haun, etkä ole ainut: ihmiset ovat siirtyneet yhä enemmän nettiin käyttämään sähköisiä

Lisätiedot

o alkukarsinnoista pääsee jatkoon 1 8 henkilöä riippuen kilpailijoiden määrästä ja tasosta

o alkukarsinnoista pääsee jatkoon 1 8 henkilöä riippuen kilpailijoiden määrästä ja tasosta KARAOKEN MAAILMANMESTARUUSKILPAILUJEN LYHYT ESITTELY Karaoken MM-kilpailut on järjestetty yhtenätoista vuotena, vuodesta 2003 alkaen. Karaoke World Championships tapahtuman ja sen oikeudet omistaa suomalainen

Lisätiedot

Kanta-palvelut graafinen ohje , versio 6.0

Kanta-palvelut graafinen ohje , versio 6.0 Kanta-palvelut graafinen ohje 18.9.2017, versio 6.0 Sisältö Kirjoitusasu Palvelut, taivutus, kieliversiot Tunnus Värillinen, musta valkoinen, värillisellä taustalla ja pohjalla sekä suoja-alue, mittasuhteet

Lisätiedot

Markkinoinnin automaatio. Parempia liidejä myynnille! Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa.

Markkinoinnin automaatio. Parempia liidejä myynnille! Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa. Markkinoinnin automaatio Parempia liidejä myynnille! Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa. Tervehdys ystävät, Markkinoinnin automaatio on tämän hetken kuumimpia termejä digitaalisessa markkinoinnissa.

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 1 KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 2 Tuotetaan käytännöstä tietoa yhdessä Käytännön kuvaamisen tarkoituksena on

Lisätiedot

1 Arkistolaitos Graafiset ohjeet. Arkistolaitos Graafiset ohjeet

1 Arkistolaitos Graafiset ohjeet. Arkistolaitos Graafiset ohjeet 1 Arkistolaitos Graafiset ohjeet Arkistolaitos Graafiset ohjeet 2 Arkistolaitos Graafiset ohjeet Sisältö Graafisen ohjeistuksen tarkoitus... 2 Värit... 3 Tunnukset... 4 Typografia... 6 Sovelluksia... 7

Lisätiedot

SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9

SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 KIRJEKUORET 10

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

7.1.2014. Graafinen ohjeisto

7.1.2014. Graafinen ohjeisto 7.1.2014 Graafinen ohjeisto Sisällysluettelo Yhtenäisen ilmeen edut... 3 Nimi ja sen käyttö... 4 Slogan... 6 Liikemerkki... 7 Liikemerkki poikkeuksellinen käyttö... 8 Liikemerkki värit... 9 Lisävärit...

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Turku Centre for Computer Science

Graafinen ohjeisto. Turku Centre for Computer Science Graafinen ohjeisto Turku Centre for Computer Science tunnus Tunnus. Turku Centre for Computer Sciencen tunnus muodostuu kahdesta elementistä: nuolimaisesta liikemerkistä ja TUCSnimilogosta. Liikemerkkiä

Lisätiedot

Tutkija, maailma tarvitsee sinua!

Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat

Lisätiedot

Tunnus. 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan

Tunnus. 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan Graafiset ohjeet 1 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan Tunnus Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus on järjestön nimen alkukirjaimista muodostettu nimilogo,

Lisätiedot

Ilmoittautumislomakkeet saatavilla Sappin Internet-sivuilta www.sappi.com/printersoftheyear

Ilmoittautumislomakkeet saatavilla Sappin Internet-sivuilta www.sappi.com/printersoftheyear Kilpailulomake Sappi kutsuu painajat Euroopasta ja Lähi-Idästä osallistumaan kahden vuoden välein järjestettävään Sappi European Printers of the Year -kilpailuun. Parhaan painotyön etsintä on jo alkanut.

Lisätiedot

Tarina-tehtävän ratkaisu

Tarina-tehtävän ratkaisu - tämä on esimerkki siitä, kuinka Pähkinä-lehdessä julkaistavia Tarina-tehtäviä ratkaistaan - tarkoitus ei ole esittää kaikkein nokkelinta ratkaisua, vaan vain tapa, jolla tehtävä ratkeaa Tehtävä: Pääsiäiskortit

Lisätiedot

Vertaisopastuksella verkkoon

Vertaisopastuksella verkkoon Vertaisopastuksella verkkoon Hanna Kaisti Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Tehdään yhdessä: osallistava tapahtumatuotanto kirjastossa 13.10.2016. Pori Vertaisopastus Vertaisopastus on vapaaehtoisten kirjaston

Lisätiedot

YRITYSESITE / COMPANY BROCHURE

YRITYSESITE / COMPANY BROCHURE YRITYSESITE / COMPANY BROCHURE 1 2 PAINO/PRINTING: WG PRINT OY, VAASA KANSI/COVER: GALERIE ART SILK 250G SISÄSIVUT/INSIDE: GALERIE ART SILK 130G KANSIKUVA/COVER PHOTO, VAASA SCIENCE PARK: TIMO LEHTONEN

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12

Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Graafinen Ohjeisto Sisältö Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Ella Nurminen Työssäoppimisen näyttötyö

Lisätiedot

ohjeistus retkikerho

ohjeistus retkikerho Graafinen ohjeistus Esittely Oulun luonnonsuojeluliiton alla toimiva Retkikerho on kanava, jonka avulla voi helposti irrottautua arjesta kaupungin lähiluontoon. Retkitarjonta on hyvin monipuolinen ja kerhon

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJIEN KES KUSJÄRJESTÖ

GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJIEN KES KUSJÄRJESTÖ GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJIEN KES KUSJÄRJESTÖ Päivitetty 16.5.2006 TAVO ITTEENA YH TENÄINEN JA TUNNISTETTAVA JÄRJES TÖ ILME Graafinen ohjeisto antaa ohjeet ja mallit siitä, miltä Suomen

Lisätiedot

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Kielipuntari Porttitehtävät Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Piirrokset: Anniina Hankkio, Anna-Riitta Jussila Taitto:

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti. Jonne Hirvonen.

Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti. Jonne Hirvonen. Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti Jonne Hirvonen Miksi video? Herättää huomiota Kertoo tarinoita Synnyttää tunteita Jää mieleen Videoita mobiilisti? Älypuhelin = tietokone + kamera = kaikki

Lisätiedot

Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi

Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi Kuinka teet ÄLYKÄSTÄ sähköpostimarkkinointia ja onnistut? Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa. Tervehdys ystävät, Tiina Räisänen Toimitusjohtaja

Lisätiedot

TRUST USB VIDEO EDITOR

TRUST USB VIDEO EDITOR TRUST USB VIDEO EDITOR Pika-asennusohje SF Versio 1.0 1 1. Johdanto Tämä käyttöohje on tarkoitettu Trust USB Video Editor -tuotteen käyttäjille. Tuotteen asentamisessa tarvitaan jonkin verran kokemusta

Lisätiedot

KONEEN KÄYNNISTÄMINE ABITTIKOEJÄRJESTELMÄÄN WINDOWS

KONEEN KÄYNNISTÄMINE ABITTIKOEJÄRJESTELMÄÄN WINDOWS KONEEN KÄYNNISTÄMINE ABITTIKOEJÄRJESTELMÄÄN WINDOWS 10-käyttöjärjestelmä (Windows 8) 1. Laita Abitti USB-tikku tietokoneen USB-porttiin. 2. Käynnistä kone. 3. Valitse Käynnistä -valikosta (nurkassa oleva

Lisätiedot

Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri

Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri Fiskarsin ShapeCutter Plus-muotoleikkurilla leikkaat helposti erilaisia muotoja joko muotosabluunoiden avulla tai vapaalla kädellä. Muotoleikkuri sopii erilaisille

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 11.1.2014! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

Verkkoposti selkokielellä

Verkkoposti selkokielellä Petri Ilmonen Verkkoposti selkokielellä Tekijä ja Oppimateriaalikeskus Opike, FAIDD, 2009 Selkokielinen käsikirjoitus: Petri Ilmonen Selkokielen tarkistus: Ari Sainio Kustannustoimitus: Petri Ilmonen Kansikuva

Lisätiedot