TieTohaarukka. Tilastotietoa elintarvikealasta 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TieTohaarukka. Tilastotietoa elintarvikealasta 2014"

Transkriptio

1 TieTohaarukka Tilastotietoa elintarvikealasta

2 LUKIJALLE Tietohaarukka tilastotietoa elintarvikealasta on monipuolinen tilastopaketti, joka kattaa koko suomalaisen ruokaketjun pellolta pöytään. Tietohaarukkaan on sisällytetty tilastolukuina ruokaketjun käytäntöjä ja lisäarvotekijöitä, joita voidaan hyödyntää rakennettaessa suomalaisen ruokaketjun vastuullisuuteen nojaavaa kilpailukykyä. Tilastot on jaoteltu ruokaketjumallin sisällä otsikoilla ympäristö, tuoteturvallisuus, ravitsemus, työ ja työhyvinvointi, eläimet ja eläinten hyvinvointi, paikallisuus ja talous. Jaottelu noudattaa ruokaketjussa tunnistettuja vastuullisuuden seitsemää eri ulottuvuutta. On silti huomattava, ettei valituilla tilastoilla tarkoiteta vastuullisuuden mittaristoa, sillä asiaa koskeva tutkimus on vielä alkuvaiheissaan. Tietohaarukan tuoreimmat tiedot ovat pääosin vuodelta Mukana on myös tietoja aikaisemmilta vuosilta sekä kansainvälisiä vertailulukuja. Tänä vuonna uusia taulukoita on lisätty erityisesti ravitsemukseen liittyen. Tietohaarukka on saatavissa kolmella kielellä (suomi, ruotsi, englanti) painettuna julkaisuna sekä myös verkkojulkaisuna osoitteessa Tuoteturvallisuus Kuluttaja Eläimet ja eläinten hyvinvointi Kauppa ja ruokapalvelut Ravitsemus Ympäristö Teollisuus Panosteollisuus Maatila Työ ja työhyvinvointi Paikallisuus 2

3 Sisällysluettelo Yleistä Sademäärä Eläinten hyvinvointitukea Keskilämpötila saavat tilat 15 Ilmasto kasvukauden aikana 3 Kanalat Kotitalouksien määrä 4 Navettatyypit tuotosseurantakarjoissa Suomen väkiluku 4 Laiduntaminen ja ulkoilutus Suomen asukastiheys 4 tuotosseurantakarjoissa Kotitalouksien keskikoko 4 Lypsykoneet Ammattitaudit toimialoittain Työtapaturmien määrä 5 Maatalousyrittäjien keski-ikä ja lukumäärä 5 Tärkeimmät työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syyt maatalousyrittäjällä 6 Bruttokansantuote 6 Tuotannon bruttoarvo toimialoittain 7 Tuotannon jalostusarvo toimialoittain 7 Maatalousyrittäjien lomitus 12 Yrittäjätulo 26 Kotieläimet 12 Tuottajahinnat 26 Keskimääräinen eläinluku tiloilla 13 Otantaan perustuvat eläinsuojelutarkastukset 13 Elintarvikkeet Eläinsuojelutarkastukset kaupallisissa eläinkuljetuksissa 13 Eläinten terveydenhuoltotyön toteutuminen sika- ja nautatiloilla 14 1 Tuotosseurantakarjan keskituotos ja maidon pitoisuudet Maatalous- ja puutarhayritykset 17 Maatalous- ja puutarhayritysten määrän muutos 18 Maatalous- ja puutarhayritysten omistus 18 Maatalouden työlliset 18 Maatalous- ja puutarhayritysten päätuotantosuunnat 19 Maatalous- ja puutarhayritysten tulot tuotantosuunnittain 19 Muu yritystoiminta maatalousja puutarhayrityksissä 20 Työvoima 8 Peltoalan käyttö 21 Maatalous Sato 22 Luonnonmukaisesti viljelty 9 Maa- ja puutarhatalouden peltoala ja luomutilat tuotantokustannukset 23 Luomutoimijoiden määrä 9 Maa- ja puutarhatalouden 24 Luomupeltoalan käyttö 10 tuotto Maatalouden ympäristötuki 10 Mehiläisalan lukuja vuonna Kasvinsuojeluaineiden myynti 11 Maatalouden kannattavuuskerroin Kasvinsuojeluaineiden jäämävalvonta tuotantosuunnittain e. 25 Määräystenvastaiset elintarvikkeet Määräystenvastaisuuden syyt

4 Eläviä eläimiä ja eläimistä saatavia elintarvikkeita koskeva vierasainevalvontaohjelma 28 Ruokamyrkytysepidemiat ja sairastuneiden määrä Ruokamyrkytysepidemiat aiheuttajan mukaan Elintarvikkeiden kulutus henkeä kohti Suomessa ja EU:ssa 32 Energiaravintoaineiden ja kuidun keskimääräinen päivittäinen saanti sekä osuus kokonaissaannista 33 Merkittävimmät ravintoaineiden lähteet 34 Vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti ruuasta suosituksiin verrattuna 35 Suomalaisten päivittäinen 36 ateriointi Terveyskäyttäytyminen 37 Elintarvikeomavaraisuus 38 Kotimaisen elintarviketuotannon osuus vähittäismyynnistä 38 Elintarviketeollisuuden kotimaan myynti 39 Elintarvikejalostajat toimialoittain 40 Elintarviketeollisuuden suurimmat toimialat 41 Elintarviketuonti ja -vienti 42 Elintarvikevienti maittain 44 Elintarvikevienti maittain ja tuoteryhmittäin Elintarviketeollisuuden kustannusrakenne Elinarviketeollisuuden T&K-menot 47 Elintarvikevalvontamäärät Takaisinvetojen määrä 30 Kulutusmenot 47 Takaisinvetojen syyt Ravintomenot 48 Elintarvikkeiden reaalihintakehitys Suomessa 48 Vähittäishinnat 49 Yleisin elintarvikkeiden arvonlisävero EU-maissa Hintaindeksit Kotitalouksien kulutus elintarvikkeisiin ja alkoholittomiin juomiin Liha 53 Maitotuotteet ja ravintorasvat 54 Leipävilja 55 Kananmunat 55 Kala 56 Kalan kulutus 56 Kasvikset ja hedelmät 57 Marjat ja sienet 58 Päivittäistavarakauppa ja ammattikeittiöt Myymälöiden lukumäärä myymälätyypin mukaan 59 Päivittäistavaroiden myynti myymälätyypeittäin 59 Suurkeittiöiden lukumäärä toimialoittain 60 Suurkeittiöiden annosmäärät toimialoittain 60 Merkkien selityksiä e = ennakkotieto.. = puuttuva tieto 2

5 Yleistä SADEMÄÄRÄ , MM kevät kesä syksy talvi Helsinki-Kaisaniemi Jyväskylä Oulu Sodankylä Lähde: Ilmatieteen laitos KESKILÄMPÖTILA , C kevät kesä syksy talvi Helsinki-Kaisaniemi 4,3 16,3 6,7-3,5 Jyväskylä 2,4 14,8 3,7-7,7 Oulu 1,5 14,7 3,3-8,6 Sodankylä -1,1 12,7-0,1-12,6 Lähde: Ilmatieteen laitos ILMASTO KASVUKAUDEN AIKANA Tehoisa lämpösumma vertailukaudella Sademäärä vertailukaudella Jokioinen Kauhava Oulu Sodankylä Lähde: Ilmatieteen laitos 3

6 kotitalouksien määrä 2012 talouksia yhteensä hengen talouksia 2 % 5 hengen talouksia 3 % 4 hengen talouksia 9 % 3 hengen talouksia 11 % 1 hengen talouksia 40 % 2 hengen talouksia 35 % Lähde: Tilastokeskus Suomen väkiluku oli henkilöä. Lähde: Väestörekisterikeskus Suomen asukastiheys oli noin 17,9 henkeä neliökilometrillä. Kotitalouksien keskikoko vuonna 2012 oli 2,06 henkeä. Lähde: Tilastokeskus 4

7 Työ ja työhyvinvointi AMMATTITAUDIT TOIMIALOITTAIN 2011 Ammattitautitapauksia Kpl työllistä kohden Kasvinviljely, kotieläintalous, riistatalous Elintarvikkeiden valmistus Lähde: Työterveyslaitos TYÖTAPATURMIEN MÄÄRÄ Työ ja työhyvinvointi Työtapaturmat ¹) alalla työskentelevää kohden Maatalousyrittäjät Elintarviketeollisuuden työntekijät ²) Kaikki ammatit 3 ) Lähde: Tilastokeskus ¹) vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtaneet työtapaturmat ²) ammateittain työtapaturmatieto saatavissa seuraavan kerran referenssivuoden 2015 tiedoista, kun Tapaturmavakuutuslaitosten Liitto (TVL) ryhtyy käyttämään ISCO-08 luokitusta 3 ) ammattiryhmät, joissa vähintään palkansaajaa Työ ja työhyvinvointi MAATALOUSYRITTÄJIEN KESKI-IKÄ JA LUKUMÄÄRÄ keskiikikikä lkm keski- lkm keski- lkm Maatalous- 45, , , yrittäjät Aloittavat 29, , ,8 400 yrittäjät Eläkkeelle 60, , , siirtyvät 2) LUTU luopujat 3) 57, , ,7 690 Lähde: Mela, tilasto perustuu MYEL-vakuutettujen maatalousyrittäjien tietoihin luopumistukijärjestelmässä jatkajina aloittavat yrittäjät 2) tarkastelussa on huomioitu vanhuus-, työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkkeelle siirtyvät 3) luopumistukijärjestelmän puitteissa sukupolvenvaihdoksella luopuvat 5

8 Työ ja työhyvinvointi TÄRKEIMMÄT TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEELLE SIIRTYMISEN SYYT MAATALOUSYRITTÄJILLÄ % Hengityselinsairaudet Mielenterveyssairaudet Tuki- ja liikuntaelinsairaudet Vammat, myrkytykset yms Verenkiertoelinten sairaudet Kasvaimet Hermoston sairaudet Lähde: Mela % = osuus koko vuoden työkyvyttömyyseläkkeistä maatalousyrittäjillä BRUTTOKANSANTUOTE Toimialoittain % e e. Maa-, metsä- ja kalatalous 2,6 2,7 2,7 2,6 2,7 josta maatalous 1,1 0,9 0,9 0,9 0,9 Teollisuus 24,3 19,5 18,9 16,9 16,6 josta elintarviketeollisuus 1,5 1,3 1,3 1,3 1,3 Rakentaminen 6,4 6,4 6,4 6,6 6,5 Tukku- ja vähittäiskauppa 9,8 9,4 9,8 10,1 10,0 Kuljetus ja varastointi 5,7 5,1 5,1 5,1 5,1 Majoitus- ja ravitsemistoiminta 1,6 1,6 1,6 1,7 1,7 Informaatio ja viestintä 5,0 5,0 5,0 5,2 5,2 Rahoitus- ja vakuutustoiminta 2,7 2,6 2,7 2,7 2,5 Kiinteistöalan toiminta 10,2 11,2 11,4 11,7 12,1 Terveys- ja sosiaalipalvelut 8,2 9,3 9, ,1 Muut palvelut 23,4 27,1 26,8 27,5 27,6 Yhteensä sis. moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus Bruttoarvonlisäys perushintaan mrd e 143,6 163,6 170,5 171,7 173,1 Bruttokansantuote markkinahintaan mrd e 164,4 187,1 196,9 199,1 201,3 Lähde: Tilastokeskus/kansantalouden tilinpito, TOL2008-luokitus 6

9 TUOTANNON BRUTTOARVO TOIMIALOITTAIN 2012 teollisuus yhteensä 124,7 mrd euroa Metalliteollisuus 52,1 Kemianteollisuus 21,8 Metsäteollisuus 18,5 Elintarviketeollisuus 11,6 Teks ili-, vaatetusja nahkateollisuus 1,1 Muut 19,6 Lähde: Tilastokeskus, TOL 2008-luokitus TUOTANNON JALOSTUSARVO TOIMIALOITTAIN 2012 teollisuus yhteensä 29,1 mrd. euroa Metalliteollisuus 10,7 Kemianteollisuus 4,2 Metsäteollisuus 3,5 Elintarviketeollisuus 2,6 Teks ili-, vaatetusja nahkateollisuus 0,4 Muut 7,7 Lähde: Tilastokeskus, TOL 2008-luokitus 7

10 TYÖVOIMA Työlliset % % % % henkeä toimialoittain Maa-, metsä- ja kalatalous sekä kaivostoiminta Maatalous Metsätalous Teollisuus josta elintarvike- ja juomateollisuus josta muu teollisuus Rakentaminen Tukku- ja vähittäiskauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Muut palvelut Toimiala tuntematon 0,3 0,2 0,4 0,4 10 Työllinen työvoima henkeä Työvoima yhteensä henkeä heistä työttömiä % 9,8 8,4 7,7 8,2 8,2 Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus, TOL 2008-luokitus sis. sähkö-, lämpö-, vesi- ja jätehuolto yms. 2) sis. moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus 8

11 maatalous LUONNONMUKAISESTI VILJELTY PELTOALA JA LUOMUTILAT Ala, ha Luomuhyväksytty ala Siirtymävaiheessa Kokonaisluomuala Luomualan osuus kokonaisviljelyalasta %.. 6,7 8,7 9 Luomuala/tila Luomutiloja, kpl Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira LUOMUTOIMIJOIDEN MÄÄRÄ Luomualkutuotanto ¹) josta luomueläintiloja Luomuelintarviketoimijat Luomurehutoimijat Luomusiemenpakkaamot Yhteensä Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ¹) maatilojen lisäksi mukana myös pelkät kasvihuone-, sienimö- ja mehiläistoimijat 9

12 LUOMUPELTOALAN KÄYTTÖ Luomuhyväksytty ala, ha Nurmikasvit Vilja yht vehnä ruis ohra kaura seos: korsiviljat seos: palko+korsiviljat Herne Tattari Kumina Pellava Rypsi Peruna Avomaan vihannekset Kasvihuonevihannekset Lehtiyrtit Marjat ja hedelmät Muut kasvit Kesanto Yhteensä Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Ahvenanmaan tiedot puuttuvat MAATALOUDEN YMPÄRISTÖTUKI 2013 Kpl % maatiloista Ympäristö % peltoalasta Ympäristötukeen sitoutuneet maatilat Lähde: Maaseutuvirasto 10

13 KASVINSUOJELUAINEIDEN MYYNTI Ympäristö Tehoaineiden myynti (tn) kasvitautien torjunta-aineet tuhoeläinten torjunta-aineet rikkakasvien torjunta-aineet kasvunsääteet Valmisteiden myynti (tn) kasvitautien torjunta-aineet tuhoeläinten torjunta-aineet rikkakasvien torjunta-aineet kasvunsääteet Lähde: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tuoteturvallisuus KASVINSUOJELUAINEIDEN JÄÄMÄVALVONTA 2011 ¹) Näytteen alkuperä Satunnaisnäytteitä Määräyksenvastaisia % Kotimainen EU 762 1,0 EU:n ulkopuolelta 654 2,1 Tuntematon 18 0 Yhteensä ,3 Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ¹) näytteitä hedelmistä, kasveista, viljasta, prosessoiduista elintarvikkeista, lastenruoasta ja eläinperäisistä tuotteista 11

14 MAATALOUSYRITTÄJIEN LOMITUS Työ ja työhyvinvointi MYEL¹)-vakuutetut maatalousyrittäjät Vuosiloman käyttäjät ²) Sijaisavun käyttäjät Tuetun maksullisen lomituksen käyttäjät Täysin maksullisen lomituksen käyttäjät Lähde: Mela ¹) Maatalousyrittäjien eläkelaitos ²) vuosiloman saamiseksi maatalousyrittäjällä tulee olla kotieläimiä vähintään neljä kotieläinyksikköä ja hänen tulee olla päätoiminen maatalousyrittäjä KOTIELÄIMET Eläimet ja eläinten hyvinvointi Kotieläimiä kpl Hevosia Nautakarjaa lypsylehmiä Lampaita Sikoja emakoita lihasikoja Siipikarjaa kanoja broilereita kalkkunoita Eloporoja Lähde: Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, Tilastokeskus 12

15 Eläimet ja eläinten hyvinvointi KESKIMÄÄRÄINEN ELÄINLUKU TILOILLA Keskieläinluku, kpl/tila Siat Naudat Siipikarja Lähde: Tike, maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus. Maatalous- ja puutarhayrityksen määritelmää on muutettu Vuoden 2012 luku on laskettu takautuvasti. Lukuja ei voi verrata aikaisempien vuosien tilastoihin. Eläimet ja eläinten hyvinvointi OTANTAAN PERUSTUVAT ELÄINSUOJELUTARKASTUKSET Tarkastuksia Laiminlyöntejä kpl Siat Naudat Munivat kanat Broilerit Vuohet Ankat ja hanhet Lampaat Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Eläimet ja eläinten hyvinvointi ELÄINSUOJELUTARKASTUKSET KAUPALLISISSA ELÄINKULJETUKSISSA Tarkastukset (lkm) Epäkohdat (%) Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira 13

16 ELÄINTEN TERVEYDENHUOLTOTYÖN TOTEUTUMINEN SIKA- JA NAUTATILOILLA Eläimet ja eläinten hyvinvointi Terveydenhuoltosopimus eläinlääkärin kanssa Kansallisella Terveydenhuoltokäyntejä Kattavuus % Erityistasolla Perus-tasolla tasolla 2) 3) Passivoitu 4) Sikatilat (pitopaikat) Nautatilat Lähde: ETT, Sikava (sikaloiden terveysluokitusrekisteri) ja Naseva (nautojen terveydenhuollon seurantajärjestelmä) täyttää vapaaehtoiset elinkeinon jalostussikaloille asettamat erityisvaatimukset 2) täyttää vapaaehtoiset elinkeinon asettamat terveydenhuollon vaatimukset 3) joku vapaaehtoisista kansallisen tason vaatimuksista ei täyty 4) pitopaikka tyhjänä 14

17 Eläimet ja eläinten hyvinvointi ELÄINTEN HYVINVOINTITUKEA SAAVAT TILAT ¹) Tiloja, kpl 2011 % tiloista 2012 % tiloista 2013 % tiloista Nautatilat Sikatilat Lähde: Mavi ¹) tilat, joille maksettu tukea KANALAT 2014 Kanalatyyppi % kananmunatuotannosta Virikehäkki 63 Lattia 33 Luomu 4 Lähde: Suomen siipikarjaliitto Eläimet ja eläinten hyvinvointi Eläimet ja eläinten hyvinvointi NAVETTATYYPIT TUOTOSSEURANTAKARJOISSA 2013 Navetoita % Lehmiä % Keskilehmäluku, kpl/tila Parsinavetta ,1 Pihatto ,7 Muu ,7 Yhteensä ,9 Lähde: ProAgria tiedossa ei ole mukana kaikki tuotosseurantakarjat Parsinavetta: Lehmä on kytketty päästään kiinni parteen, jossa se syö ja lepää, ja jossa se myös lypsetään. Pihatto: Lehmät ovat irti rakennuksessa, jossa niille on erillinen ruokintaja lepoalue. Lehmät lypsetään joko lypsyasemalla tai robotti lypsää ne. 15

18 Eläimet ja eläinten hyvinvointi LAIDUNTAMINEN JA ULKOILUTUS TUOTOSSEURANTA- KARJOISSA 2013 Karjoja kpl % Kesällä laidun, talvella ulkoilu 470 7,8 Kesällä laidun, talvella sisällä ,4 Kesällä tarhassa, talvella ulkoilu 100 1,7 Kesällä tarhassa, talvella sisällä 369 6,1 Kesällä ja talvella sisällä ,1 Yhteensä Lähde: ProAgria LYPSYKONEET 2013 Eläimet ja eläinten hyvinvointi Lypsykonetyyppi Tilat % Putkilypsy ,2 Automaattilypsy ,0 Kalaruotolypsyasema ,7 Tandemlypsyasema 409 6,7 Kannukone 99 1,6 Takaalypsyasema 65 1,1 Karusellilypsyasema 16 0,3 Automaattilypsy ja lypsyasema 6 0,1 Muu lypsyasema 22 0,4 Yhteensä ,0 Lähde: ProAgria 16

19 Eläimet ja eläinten hyvinvointi TUOTOSSEURANTAKARJAN KESKITUOTOS JA MAIDON PITOISUUDET 2013 Rotu Lehmiä, kpl Keskituotos, kg/ lehmä Maidon pitoisuudet, % Valkuainen Rasva EKM ¹) Solut Ayrshire ,41 4, Holstein ,29 3, Suomenkarja ,58 4, Itäsuomenkarja ,30 4, Länsisuomenkarja ,44 4, Pohjoissuomenkarja ,41 4, Jersey ,47 4, Muu ,35 4, Kaikki ,36 4, Lähde: ProAgria ¹) energiakorjattu maitotuotos MAATALOUS- JA PUUTARHAYRITYKSET Tilakoko % % peltoalasta pelto ha kpl kpl kpl kpl tiloista Yhteensä Lähde: Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Vuonna 1995 vain yli 1 hehtaarin tilat. maatalous- ja puutarhayrityksen määritelmää on muutettu. Lukuja ei voi verrata aiempien vuosien lukuihin. 17 Paikallisuus

20 Paikallisuus MAATALOUS- JA PUUTARHAYRITYSTEN MÄÄRÄN MUUTOS Maatiloja Muutos 13/12 % kpl Lähde: Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus maatalous- ja puutarhayrityksen määritelmää on muutettu. Lukuja ei voi verrata aiempiin lukuihin. Paikallisuus MAATALOUS- JA PUUTARHAYRITYSTEN OMISTUS Omistajaryhmä % % pelto- kpl kpl kpl kpl tiloista alasta Yksityishenkilöt ,4.. Perikunnat ja maatalousyhtymät ,6.. Valtiot, kunnat ym. yhteisöt ,0.. Maatiloja yhteensä Lähde: Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Vuonna 1995 vain yli 1 hehtaarin tilat maatalous- ja puutarhayrityksen määritelmää on muutettu. Lukuja ei voi verrata aiempien vuosien lukuihin. MAATALOUDEN TYÖLLISET Paikallisuus Työlliset, henk Yrittäjät heistä naisia Palkansaajat heistä naisia Yhteensä Lähde: Tilastokeskus/työvoimatutkimus 18

21 MAATALOUS- JA PUUTARHAYRITYSTEN PÄÄTUOTANTOSUUNNAT Tilojen lkm % 2013 % Lypsykarjatalous Muu nautakarjatalous Sikatalous Siipikarjatalous Kasvinviljely josta viljanviljely Muut Yhteensä aktiivitilat Lähde: Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Vuonna 1995 vain yli 1 hehtaarin tilat maatalous- ja puutarhayrityksen määritelmää on muutettu. Lukuja ei voi verrata vuosien 1995 ja 2005 lukuihin MAA- ja puutarhayritysten TULOT TUOTANTOSUUNNITTAIN Valtionveronalaiset tulot Maatilatalouden tulot puolisot yhteensä e e 2012 e 19 puolisot yhteensä e e 2012 e Lypsykarjatalous Muu nautakarjatalous Siipikarjatalous Sikatalous Lampaat, vuohet, hevoset Viljanviljely Muu kasvintuotanto Muu tuotanto Keskimäärin Lähde: Tilastokeskus, Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto

22 MUU YRITYSTOIMINTA MAATALOUS- JA PUUTARHA- YRITYKSISSÄ Tilojen lkm Teollisuus elintarvikkeiden jatkojalostus muiden maataloustuotteiden jatkojalostus puutavaran jatkojalostus käsitöiden valmistus myyntiin energian tuotanto muu teollinen tuotanto Rakentaminen 2) Kauppa Palvelut matkailu, majoitus, virkistyspalvelut urakointi muut palvelut Muu alkutuotanto kuin maa- ja metsätalous kalojen, rapujen yms. viljely tilalla ) 48 turkistarhaus ) 315 poronhoito 2) 573 2) 365 kalastus 2) 144 2) 104 muu alkutuotanto 2) 523 2) 149 Päätoimiala tuntematon Monialaisia tiloja yhteensä Lähde: Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, MTT vuosien 2000, 2005 ja 2007 luvuissa ei ole mukana puutarhayrityksiä, jotka harjoittavat vain kasvihuonetuotantoa 2) toimialaluokitus osittain erilainen, kyseistä toimialaa ei kysytty ko. vuonna Huom. Luvut sisältävät kaikki ne tilat, jotka harjoittavat kyseistä toimialaa. 20

23 PELTOALAN KÄYTTÖ Kylvetty ala ha ha ha ha Nurmikasvit Vilja yht vehnä ruis ohra kaura seosvilja muut viljat Rypsi ja rapsi Sokerijuurikas Peruna Muut viljelykasvit Tuotantoala yhteensä Kesanto Viljelyala yhteensä siitä salaojitettu ) Lähde: Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus ja Salaojayhdistys sisältää hoidetun viljelemättömän pellon vuonna 2012 ja ) sisältää viljelykäytöstä poistuneen salaojitetun peltoalan 1995 ha 2005 ha 2012 ha 2013 ha Maatilojen keskipeltoala 21, ,9 41,5 Lähde: Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus 21

24 SATO Vehnä ala 1000 ha kokonaissato milj. kg sato kg/ha Ruis ala 1000 ha kokonaissato milj. kg sato kg/ha Ohra ala 1000 ha kokonaissato milj. kg sato kg/ha Kaura ala 1000 ha kokonaissato milj. kg sato kg/ha Sokerijuurikas ala 1000 ha kokonaissato milj. kg sato kg/ha Rypsi ja rapsi ala 1000 ha kokonaissato milj. kg sato kg/ha Herne ala 1000 ha sato milj. kg sato kg/ha Peruna ala 1000 ha sato milj. kg sato kg/ha Vihannekset kokonaissato milj. kg tomaatti kasvihuonekurkku valkokaali porkkana sipuli Ruukkuvihannekset milj. kpl Lähde: Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus 22

25 MAA - JA PUUTARHATALOUDEN TUOTANTOKUSTANNUKSET e. Kustannuserä Milj. e Milj. e Milj. e Milj. e Tarvikekustannukset yhteensä Lannoitteet ja kalkitus Muut kasvinviljelykustannukset Polttoaineet Sähkö Ostorehukustannukset Kotieläinkustannukset Tilakäyttökustannus Konekustannukset yhteensä Konepoistot Muut konekustannukset Rakennuskustannukset yhteensä Rakennuspoistot Muut rakennuskustannukset Muut kustannukset yhteensä Vakuutukset Kiinteät vuokrat Muut poistot Muut kustannukset Työkustannukset yhteensä Maksetut palkat Palkkavaatimus Korkokustannukset yhteensä Korkokulut Oman pääoman korkovaatimus Yhteensä Lähde: MTT tohtori. Maatalouden kokonaislaskenta -palvelu. Aineisto: MTT kannattavuuskirjanpitotulokset omalla tilalla tuotettujen ja käytettyjen rehujen ja kasvinsiementen kustannukset 23

26 MAA- JA PUUTARHATALOUDEN TUOTTO e. Tuottoerä Milj. e Milj. e Milj. e Milj. e Kasvinviljelytuotto yhteensä Ruis ja vehnä Ohra Kaura ja muut viljat Öljykasvit Nurmirehut Peruna ja sokerijuurikas Palkokasvit ja muut kasvit Kotieläintuotto yhteensä Nautakarjatuotto Sikatuotto Siipikarja Lammas- ja vuohituotto Kasvihuone- ja avomaatuotto Rahoitustuotto Muu tuotto Tuet yhteensä CAP-tuet LFA-tuki ja ympäristötuki Kansalliset tuet ja investointituet Yhteensä Lähde: MTT tohtori. Maatalouden kokonaislaskenta -palvelu. Aineisto: MTT kannattavuuskirjanpitotulokset Laskennassa mukana myös omalla tilalla tuotettujen ja käytettyjen rehujen ja siementen arvo 24

27 Mehiläisalan lukuja vuonna 2013 Suomen Mehiläishoitajain Liiton SML ry:n jäsenet Ammattitarhaajat, kpl 60 Luomutarhaajien määrä 57 Tuottavien mehiläispesien määrä Luomumehiläispesien määrä Yhden mehiläispesän sato, kg 40 Hunajantuotanto, tonnia Hunajan tuonti, tonnia Hunajan kokonaiskulutus, tonnia Hunajan kulutus, g/hlö 430 Mehiläispesien talvitappiot 2), % 16,2 Lähde: Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry pesätukitilaston yli 100 pesän tarhaajat 2) talven aikana kuolleiden mehiläisten osuus MAATALOUDEN KANNATTAVUUSKERROIN TUOTANTOSUUNNITTAIN e. 1,0 0,8 0,6 0,4 0,2 0, Viljanviljely Puutarhatuotanto Lypsykarja Muu nautakarja Sikatalous Kaikki lat Lähde: MTT Maatalouden kokonaislaskenta vuosien 2012 ja 2013 tietoa ei saatavilla e.

28 YRITTÄJÄTULO e. Milj. e Milj. e Milj. e Milj. e Yrittäjätulo Lähde: MTT tohtori. Maatalouden kokonaislaskenta -palvelu. Aineisto: MTT kannattavuuskirjanpitotulokset TUOTTAJAHINNAT Muutos 12/13 % Maito snt/litra - normimaidon hinta 31,3 31,5 38,8 39,8 2,7 - meijerin jälkitili 1,5 2,2 3,7 3,7 2,2 Liha e/kg - naudanliha 2,4 2,1 2,8 3,1 10,7 - sianliha 1,3 1,3 1,6 1,7 8,7 - broilerinliha 1,1 1,1 1,4 1,5 7,9 - karitsanliha 1,9 2,6 3,5 3,9 11,4 - hevosenliha 1,3 0, Kananmunat e/kg 0,5 0,6 1,2 1,2 0,9 Vilja ja peruna - leipävehnä 2) e/tonni 147,0 106,2 198,6 200,0 0,7 - ruis 2) e/tonni 149,5 118,4 214,1 218,1 1,9 - rehuohra 2) e/tonni 122,3 99,5 189,8 175,2-7,7 - kaura 2) e/tonni 118,4 87,1 184,2 168,5-8,5 - mallasohra 2) e/tonni 142,1 115,3 215,1 210,2-2,3 - ruokaperuna 3) e/100 kg ,0 24,0 50,0 - rypsi ja rapsi 2) e/tonni.. 200,1 468,1 408,8-12,7 Lähde: Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus perushinta I-luokan maidolle, joka sisältää 4,3 % rasvaa ja 3,3 % valkuaista. Ei sisällä laatuosaa, muita lisiä, tuotantotukea eikä jälkitiliä. 2) viljelijöille maksettu perushinta sisältäen kuljetuksen ensimmäiseen vastaanottopisteeseen. 3) viljelijöille maksettu hinta 100 nettokiloa kohden pakkaamolle toimitettuna. Ei sisällä varhaisperunaa. 26

29 elintarvikkeet Tuoteturvallisuus MÄÄRÄYSTENVASTAISET ELINTARVIKKEET 2013 Tutkitut elintarvikkeet Tutkitut erät, kpl Määräystenvastaiset erät (%) Huomautetut erät (%) Vihannekset ja sienet 666 8,6 5,9 Vihannesvalmisteet 112 9,8 8,9 Hedelmät ja marjat 775 2,6 4,8 Hedelmävalmisteet ,3 10,3 Pähkinät, mantelit ja ,2 8,2 valmisteet Mehut ja juomat ,4 13,9 Vilja- ja leipomotuotteet ,8 11,4 Makeiset, sokeri ja 75 13,3 5,3 hunaja Mausteet ja maustevalmisteet ,7 11,9 Kaakaovalmisteet, ,6 9,3 kahvi ja tee Kastikkeet, keitot ja ,9 14,8 liemet Ravintolisät 76 50,0 21,1 Erityisruokavalmisteet 33 27,3 9,1 Lastenruoat 31 0,0 6,5 Muut elintarvikkeet ,3 28,6 Yhteensä ,1 9,8 Lähde: Tullilaboratorio 27

30 MÄÄRÄYSTENVASTAISUUDEN SYYT 2013 Erien % Määräystenvastaisuuden syy lkm Pakkausmerkinnät ,5 Kasvinsuojeluaineet 74 17,3 Lisäaineet 46 10,7 Koostumuksen vertailu lains ,0 Mikrobiologia 25 5,8 Allergeenit 24 5,6 Säteilytys 13 3,0 Elintarvikkeen koostumus 13 3,0 Muut tutkimukset ¹) 11 2,6 Mykotoksiinit 10 2,3 GMO 8 1,9 Vierasaineet ²) 6 1,4 Raskasmetallit 2 0,5 Kivennäisaineet 1 0,2 Tölkkien kuntotarkastus 0 0,0 Lihalajin tunnistus 0 0,0 Radioaktiivisuus 0 0,0 Vitamiinit 0 0,0 Yhteensä ,0 Lähde: Tullilaboratorio ¹) sisältää mm. asiakirjatarkastukset ²) PAH, MCPD, nitraatti, melamiini, ftalaatit Tuoteturvallisuus ELÄVIÄ ELÄIMIÄ JA ELÄIMISTÄ SAATAVIA ELINTARVIKKEITA KOSKEVA VIERASAINEVALVONTAOHJELMA 28 Tuoteturvallisuus EU-27 keskiarvo Suomi Kohdennettuja näytteitä kpl Määräyksenvastaisia % 0,33 0,25 0 0,02 0 Lähde: EFSA ja Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Vierasaineilla tarkoitetaan kiellettyjä aineita, sallittuja lääkeaineita sekä ympäristöstä peräisin olevia kontaminantteja. EU-tulokset sisältävät kaikki ohjelmassa tutkitut näytteet, myös tulokset ympäristöstä peräisin olevista vierasaineista. Suomen osalta tuloksissa on huomioitu kiellettyjen aineiden ja sallittujen lääkeaineiden jäämät, mutta ei kaikkia raja-arvon ylittäviä tuloksia, kuten riistan raskasmetalleja.

TieTohaarukka. Tilastotietoa elintarvikealasta 2013

TieTohaarukka. Tilastotietoa elintarvikealasta 2013 TieTohaarukka Tilastotietoa elintarvikealasta 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä Sademäärä 1981 2012 2 Keskilämpötila 1981 2012 2 Ilmasto kasvukauden aikana 2 Kotitalouksien määrä 3 Ammattitaudit toimialoittain

Lisätiedot

TIETOHAARUKKA. Tilastotietoa elintarvikealasta 2015

TIETOHAARUKKA. Tilastotietoa elintarvikealasta 2015 TIETOHAARUKKA Tilastotietoa elintarvikealasta 2015 LUKIJALLE Tietohaarukka tilastotietoa elintarvikealasta on monipuolinen tilastopaketti, joka kattaa koko suomalaisen ruokaketjun pellolta pöytään. Tietohaarukkaan

Lisätiedot

Etelä-Savo ruokamaakuntana mitä täällä tuotetaan? Mikkelin Tiedepäivät Mikkelin kaupunginkirjasto

Etelä-Savo ruokamaakuntana mitä täällä tuotetaan? Mikkelin Tiedepäivät Mikkelin kaupunginkirjasto mitä täällä tuotetaan? Mikkelin Tiedepäivät 4.-6.4.2017 Mikkelin kaupunginkirjasto Ruralia-instituutti /Riitta Kaipainen www.helsinki.fi/ruralia 4.4.2017 1 Etelä-Savo - väestö: 151 562 as. - pinta-ala:

Lisätiedot

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008 RUOAN HINTA JA INFLAATIO Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 4.12.2008 ESITYKSEN SISÄLTÖ! HINTOJEN KEHITYS PÄÄRYHMITTÄIN! INFLAATION SYYT PÄÄRYHMITTÄIN! RUAN PAINO KULUTTAJAHINTA- INDEKSISSÄ 1914-2005!

Lisätiedot

Tullin elintarviketutkimukset 2013

Tullin elintarviketutkimukset 2013 Tullin elintarviketutkimukset 2013 Elintarvikevalvonnassa tutkittiin vuonna 2013 yhteensä 3137 tavaraerää. Eristä 52 % oli alkuperältään EU:n ulkopuolisista maista ja 44 % oli EU:n alueella tuotettuja

Lisätiedot

Suomen maatalouden muutos EU-aikana

Suomen maatalouden muutos EU-aikana Suomen maatalouden muutos EU-aikana Professori Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Latokartanonkaari 9 00790 Helsinki, Finland e-mail: jyrki.niemi@mtt.fi Mitä suomalaisessa maa-

Lisätiedot

Suomen maa- ja elintarviketalous 2016/17

Suomen maa- ja elintarviketalous 2016/17 Suomen maa- ja elintarviketalous 2016/17 Luke, Talous ja yhteiskunta 1 Elintarvikkeiden ja juomien kulutusmenot milj. euroa käyvin hinnoin 2014 2015 %-muutos Yhteensä 23 334 23 298 0 Elintarvikkeet* 12

Lisätiedot

Tullin elintarviketutkimukset 2014

Tullin elintarviketutkimukset 2014 Tullin elintarviketutkimukset 2014 Elintarvikevalvonnassa tutkittiin vuonna 2014 yhteensä 3329 tavaraerää. Eristä 51 % oli alkuperältään EU:n ulkopuolisista maista ja 46 % oli EU:n alueella tuotettuja

Lisätiedot

TIETOJA MAATALOUS- JA PUUTARHAYRITYKSISTÄ JA LUOMUTUOTANNOSTA

TIETOJA MAATALOUS- JA PUUTARHAYRITYKSISTÄ JA LUOMUTUOTANNOSTA Ruoka-Kouvola www.ruokakouvola.fi 1 Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti LIITE 2 13.1.216 TIETOJA MAATALOUS- JA PUUTARHAYRITYKSISTÄ JA LUOMUTUOTANNOSTA Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä v.

Lisätiedot

MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland

MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland MIKSI SYÖDÄ LIHAA Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland 1 Suomalaiset ravitsemussuositukset Kaikkea saa syödä Ravintoaineista ruokaan Kansalliset erityispiirteet Lisää kasviksia Laatu Rasva

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ruokaketju

Varsinais-Suomen ruokaketju Varsinais-Suomen ruokaketju Varsinais-Suomen alkutuotanto 1/2012 Johanna Kähkönen Varsinais-Suomen ruokaketjun kehittämishanke (VARRU) toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013 ja

Lisätiedot

Suomen elintarvikevienti ja -tuonti

Suomen elintarvikevienti ja -tuonti Kauppa 21 Handel Trade Suomen elintarvikevienti ja -tuonti Kuvio 1. Suomen elintarvikevienti ja -tuonti v. 22-29 Milj. euroa 3 5 3 2 5 2 1 5 1 5 22 23 24 25 26 27 28 29 Tuonti Vienti Helsinki 5.8.21 Tietoja

Lisätiedot

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa?

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? 1. Kivennäisvesien kulutus on Suomessa EU-maiden matalin. Suomessa kulutetaan keskimäärin 18 litraa pullotettua vettä henkilöä kohden vuodessa. 2. Vuonna

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toiveet ja näkymät kansainvälistymiseen

Elintarviketeollisuuden toiveet ja näkymät kansainvälistymiseen Elintarviketeollisuuden toiveet ja näkymät kansainvälistymiseen Enterprise Forum /0, Oulun yliopisto 8.0.0 Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry Elintarvikeala muutoksessa muutos

Lisätiedot

torstaina 15. lokakuuta 2009 Ruokafaktat

torstaina 15. lokakuuta 2009 Ruokafaktat Ruokafaktat - 0 10 % 20 % 30 % 40 % ilmastopäästöt Sähkönkäyttö Liikenne Fossiilisten polttoaineiden käyttö Teollisuustuotanto hiilidioksidi Metsäkato Maatalous Jätteet METAANI Ruoan ILMASTOPÄÄSTÖT Kauppa

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen maatalouden kannattavuusnäkymät

Kaakkois-Suomen maatalouden kannattavuusnäkymät Kaakkois-Suomen maatalouden kannattavuusnäkymät Arto Latukka MTT Taloustutkimus Maatalouden tulevaisuus Kaakkois-Suomessa Anjalan maatalousoppilaitos 7.12.2010 Taloudelliset toimintaedellytykset MAKSUVALMIUS

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Helmikuu 2015

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Helmikuu 2015 Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Helmikuu 2015 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso ja sen kehitys Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Tulossa La 25.10. La 8.11. La 15.11. La 22.11. La 29.11. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden tilannekatsaus. 19.3.2014! Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry

Elintarviketeollisuuden tilannekatsaus. 19.3.2014! Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry Elintarviketeollisuuden tilannekatsaus 19.3.2014 Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto 19.3.2014 Vuosi 2013 Elintarviketeollisuus selvisi taantumasta lähes kolhuitta

Lisätiedot

TIETOHAARUKKA Tilastotietoa elintarvikealasta 2017

TIETOHAARUKKA Tilastotietoa elintarvikealasta 2017 TIETOHAARUKKA Tilastotietoa elintarvikealasta 2017 LUKIJALLE Tietohaarukka tilastotietoa elintarvikealasta on monipuolinen tilastopaketti, joka kattaa koko suomalaisen ruokaketjun pellolta pöytään. Tietohaarukkaan

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, 4.10.2011. Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja

Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, 4.10.2011. Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja Tulokehitys karannut maatiloilta 1400 1200 Maataloustulo (Milj. ) Tulo/tila ( /vuosi) Yleinen ansiotaso ( /vuosi) 40 000 35 000

Lisätiedot

Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala

Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013 Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala 1 ELY-keskus: Pohjois-Karjala Ansiotulorakenne 2011 * Perustietoja: 2012 2 584 milj. Maatalous Metsä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elintarviketalous tilastojen valossa. Pohjois-Pohjanmaan elintarviketalous 2016 nousuun! Erityisasiantuntija Ari Näpänkangas

Pohjois-Pohjanmaan elintarviketalous tilastojen valossa. Pohjois-Pohjanmaan elintarviketalous 2016 nousuun! Erityisasiantuntija Ari Näpänkangas Pohjois-Pohjanmaan elintarviketalous tilastojen valossa Pohjois-Pohjanmaan elintarviketalous 2016 nousuun! Erityisasiantuntija Ari Näpänkangas Elintarviketeollisuus elintarvikkeiden valmistus (TOL 10)

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Posio ELY-keskus: Lappi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Posio ELY-keskus: Lappi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Posio ELY-keskus: Lappi 2.1.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 2 Posio Ansiotulorakenne

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

TIETOHAARUKKA. Tilastotietoa elintarvikealasta

TIETOHAARUKKA. Tilastotietoa elintarvikealasta TIETOHAARUKKA Tilastotietoa elintarvikealasta 2018 LUKIJALLE Tietohaarukka Tilastotietoa elintarvikealasta on monipuolinen tilastopaketti, joka kattaa koko suomalaisen ruokaketjun pellolta pöytään. Tietohaarukkaan

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Siilinjärvi Tuottajaliitto: POHJOIS-SAVO. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 19.9.

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Siilinjärvi Tuottajaliitto: POHJOIS-SAVO. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 19.9. Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Siilinjärvi 19.9.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Siilinjärvi 19.9.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

AUTOKLINIKKATUTKIMUS RAVINTOMUUTTUJIA KOSKEVAT KOMMENTIT AK MUUTTUJA AU MUUTTUJA RUOANVALMISTUKSESSA KÄYTETTY RASVA

AUTOKLINIKKATUTKIMUS RAVINTOMUUTTUJIA KOSKEVAT KOMMENTIT AK MUUTTUJA AU MUUTTUJA RUOANVALMISTUKSESSA KÄYTETTY RASVA AUTOKLINIKKATUTKIMUS RAVINTOMUUTTUJIA KOSKEVAT KOMMENTIT AK MUUTTUJA AU MUUTTUJA V7049 MUUTTUJAN NIMI RUOANVALMISTUKSESSA KÄYTETTY RASVA KOMMENTTI Haastattelussa kysyttiin erikseen ruoanvalmistuksessa

Lisätiedot

Sydänystävällinen, terveellinen ravinto Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP

Sydänystävällinen, terveellinen ravinto Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP Sydänystävällinen, terveellinen ravinto 12.9.2017 Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP Sydänliiton ravitsemussuositus Sydänterveyttä edistävä eli sydänystävällinen ruoka on kaikille suositeltavaa

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Tuusniemi Tuottajaliitto: POHJOIS-SAVO. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 19.9.

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Tuusniemi Tuottajaliitto: POHJOIS-SAVO. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 19.9. Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita 9.9.3 8 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita 9.9.3 8 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Ansiotulorakenne * kunnan

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

TILASTOTIETOA SATAKUNNASTA. Kiikoinen

TILASTOTIETOA SATAKUNNASTA. Kiikoinen SFS-ISO 2252 -sertifioitu TILASTOTIETOA SATAKUNNASTA Satakunta Kiikoinen 21.3.212 Reijo Pirttijärvi Työ 221196-11 Maatilatalouden tietoa kunnittain, ELYkeskuksen ja tuottajaliiton alueella Aikasarjatietoa

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Miten ruokaan käytettävät kulutusmenot jakautuvat elintarvikeketjussa? Lähestymistapa perustuu kotimaisten elintarvikkeiden,

Lisätiedot

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto Suomalaislasten ravitsemus tänään Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto DIPP-ravintotutkimus Imetettyjen lasten osuus (% osallistuneista, n=3565) Erkkola ym. Suom

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Venäjän asettamien pakotteiden sisältö 15.8.2014

Venäjän asettamien pakotteiden sisältö 15.8.2014 Venäjän tuontikiellon vaikutukset ja jatkotoimet (Sisältää tausta-aineistoa) Pohjois-Karjalan kansanedustajat Marita ja Asko Miettisen maitotilalla Joensuussa 15.8.2014 MTK Pohjois-Karjala Venäjän asettamien

Lisätiedot

KASVISTEN ENERGIAPITOISUUDET

KASVISTEN ENERGIAPITOISUUDET LIITE 1. VIHANNEKSIEN RAVINTOKOOSTUMUS KASVISTEN ENERGIAPITOISUUDET Taulukko 1. Lehtivihannesten, sipulien, juuresten, palkokasvien ja mukulakasvien energiapitoisuudet. KASVISTEN ENERGIA KJ Kcal PITOISUUDET

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013 Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Elokuu 2013 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä! Tietoa alalta tarjoavatelintarviketeollisuusliitto ry ja Lipidi ry / Elintarvikeylioppilaiden yhdistys

Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä! Tietoa alalta tarjoavatelintarviketeollisuusliitto ry ja Lipidi ry / Elintarvikeylioppilaiden yhdistys Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä! Tietoa alalta tarjoavatelintarviketeollisuusliitto ry ja Lipidi ry / Elintarvikeylioppilaiden yhdistys Elintarvikkeiden tuotanto, isoja lukuja Euroopassa elintarviketeollisuus

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Uusikaupunki ELY-keskus: Varsinais-Suomi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 26.8.

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Uusikaupunki ELY-keskus: Varsinais-Suomi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 26.8. Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Uusikaupunki ELY-keskus: Varsinais-Suomi 26.8.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Suomen Gallup Elintarviketieto

Lisätiedot

Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry

Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kaisa Härmälä Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kotimainen vaihtoehto Välimeren ruokavaliolle. Lähellä tuotettua. Sesongin mukaista. Välimeren ruokavalio Itämeren ruokavalio Oliiviöljy

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014

ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014 LOMAKE B ELTU 2014 ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014 Kunta/Kuntayhtymä: Valvontakohde ALKUTUOTANTOPAIKAT JA LAITOKSET (entisen hygienialain mukaiset kohteet) E1 Alkutuotanto Laukaan ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

Tilastotietoa elintarvikealasta

Tilastotietoa elintarvikealasta Tilastotietoa elintarvikealasta 2019 LUKIJALLE Tietohaarukka Tilastotietoa elintarvikealasta on monipuolinen tilastopaketti, joka kattaa koko suomalaisen ruokaketjun pellolta pöytään. Tietohaarukkaan on

Lisätiedot

Eväitä ruokapuheisiin

Eväitä ruokapuheisiin Eväitä ruokapuheisiin Esityksessä on ravitsemussuositusten mukainen viikon ruokavalio kevyttä työtä tekevälle, liikuntaa harrastavalle naiselle (8,4 MJ/vrk eli 2000 kcal/vrk). Yksittäisille aterioille

Lisätiedot

Elintarvikkeiden hintataso ja hintojen kehitys 12.9.2011

Elintarvikkeiden hintataso ja hintojen kehitys 12.9.2011 ja hintojen kehitys Elintarvikkeiden kuluttajahinnat Suhteessa maan yleiseen hintatasoon on elintarvikkeiden hinta Suomessa Euroopan alhaisimpia. Arvonlisäverottomilla hinnoilla laskettuna elintarvikkeiden

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA

TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA Elintarvikeyrityksen toimialoittain 7/2014 Teurastus ja lihanjalostus Vihannesten sekä marjojen ja hedelmien jalostus Maidon jatkojalostus Ruoka-Kouvola

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

INNOSTAVA LÄHIRUOKA! Sari Väänänen

INNOSTAVA LÄHIRUOKA! Sari Väänänen INNOSTAVA LÄHIRUOKA! Sari Väänänen - EkoCentria on Savon koulutuskuntayhtymän yhteydessä toimiva valtakunnallinen asiantuntijayksikkö - kestävän ruokaketjun edistäminen ammattikeittiöissä - www.kestavathankinnat.fi

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Esityksen on tehnyt Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta EY julkisesti saatavilla olevan tilasto- ja tilinpäätöstiedon pohjalta vuonna 2017. Suomessa

Lisätiedot

Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä

Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä Maa- ja elintarviketalouden ennuste 26.9.2017 Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto milj. tonnia 775 750 725 700 675 Edellisvuosien

Lisätiedot

Luomu Suomessa Päivitetty

Luomu Suomessa Päivitetty Luomu Suomessa 2018 Päivitetty 2.5.2019 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus

Lisätiedot

Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi

Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi Interventiotutkimuksen tulokset Pirjo Pietinen 2.12.2008 Kuvat: Leipätiedotus 1.12.2008 Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi Tutkimusasetelma Kevät 2007 Lukuvuosi

Lisätiedot

Ikäryhmä / Proteiini. Ikäryhmä /

Ikäryhmä / Proteiini. Ikäryhmä / n, rasvan, hiilihydraattien ja proteiinin päivittäinen saanti raaka-aineuokittain / Daily intake of energy, fat, carbohydrates, protein by ingredient class Finravinto 2007 / FINDIET 2007 Protein Protein

Lisätiedot

Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily Siipikarjaliitto. Saarnivaara, Pasi Kantar TNS Agri

Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily Siipikarjaliitto. Saarnivaara, Pasi Kantar TNS Agri Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily 2019 - Siipikarjaliitto Saarnivaara, Pasi 25.1.2019 Kantar TNS Agri Kananmunabarometri tammi-joulukuu 2018 (ennakko) Tammi-joulukuu TUOTANTO +2% KULUTUS

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2016 Päivitetty

Luomu Suomessa 2016 Päivitetty Luomu Suomessa 2016 Päivitetty 21.3.2017 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus

Lisätiedot

Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori

Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Tausta Integroituneet markkinat Markkinasignaalit maailmalta kansainvälisten markkinoiden tarjonta ja kysyntä tuonti

Lisätiedot

Lihasektorin hintarakenteet

Lihasektorin hintarakenteet Lihasektorin hintarakenteet Ruokamarkkinoiden toimivuus ja elintarvikkeiden hinnanmuodostus Suomessa tutkimushanke Tiedotustilaisuus 10.6.2014 Jyrki Niemi, Ari Peltoniemi, Kyösti Arovuori Tutkimushanke:

Lisätiedot

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Bruttokansantuoteosuudet 2010 9,9 Kauppa 32,7 9,3 Muu teollisuus Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muut yksit. palvelut

Lisätiedot

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Espoon Technopolis Business Breakfast 13.2.2014 ETM, Laillistettu ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersson Päivi Manni-Pettersson 11.2.2014 1 TÄMÄN AAMUN

Lisätiedot

Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto

Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto 1 Lähiruoka Kuinka saada kysyntä ja tarjonta kohtaamaan? 2 Elinvoimaa lähiruoasta -hankkeen lähiruokailtapäivä Kysymyksiä joihin on etsitty vastaus: Mitä Pirkanmaalla tuotetaan? Kuinka paljon tuotetaan?

Lisätiedot

Aluetilinpito

Aluetilinpito Aluetilinpito 2000-2016 - työlliset - bruttokansantuote - arvonlisäys, brutto perushintaan - kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) - tuotos perushintaan - kotitalouksien käytettävissä oleva tulo

Lisätiedot

Ruoka ja ilmastonmuutos

Ruoka ja ilmastonmuutos Ruoka ja ilmastonmuutos Webinaari 7.3.2019 VILLE-hanke Merja Saarinen, tutkija MMT Esityksen aiheet Ruoantuotannon ja -kulutuksen vaikutus ilmastoon Mitä voimme tehdä? Mitä yksilö voi tehdä? Kestävä ruokavalio

Lisätiedot

Kannattavuuskirjanpito mahdollisuutena siipikarjatiloille

Kannattavuuskirjanpito mahdollisuutena siipikarjatiloille Suomen Siipikarjaliiton seminaaripäivä Scandic Tampere City Tampere 31.3.2016 Kannattavuuskirjanpito mahdollisuutena siipikarjatiloille Arto Latukka Laskentatoimen päällikkö Tilastopalvelut -yksikkö Luonnonvarakeskus,

Lisätiedot

Maatalouden energiankulutus Suomessa ja Euroopassa

Maatalouden energiankulutus Suomessa ja Euroopassa Ainutlaatuinen energiaseminaari Hämeenlinna 11.12.2013 Maatalouden energiankulutus Suomessa ja Euroopassa Hannu Mikkola Helsingin yliopisto Maataloustieteiden laitos 12.12.2013 1 Maatilan energiankulutus

Lisätiedot

Ruokakulttuurimme on monipuolinen ja rikas. Kuva: Studio Apris, Marjo Koivumäki

Ruokakulttuurimme on monipuolinen ja rikas. Kuva: Studio Apris, Marjo Koivumäki Ruokakulttuurimme on monipuolinen ja rikas Kuva: Studio Apris, Marjo Koivumäki Pohjoisen luonnon puhdas maku Aitous ja konstailemattomuus Luonnonmarjoilla, sienillä, kaloilla ja riistalla herkutellaan

Lisätiedot

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa

Lisätiedot

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki 10.11.2017 Enemmistö lapsista voi hyvin ravitsemuksen näkökulmasta

Lisätiedot

Kuluttajien käsityksiä broilerinlihasta. 22.3.2011 Hyvinvointia ja hygieniaa broilereiden hyvä hoito Suomessa Riitta Stirkkinen

Kuluttajien käsityksiä broilerinlihasta. 22.3.2011 Hyvinvointia ja hygieniaa broilereiden hyvä hoito Suomessa Riitta Stirkkinen Kuluttajien käsityksiä broilerinlihasta 22.3.2011 Hyvinvointia ja hygieniaa broilereiden hyvä hoito Suomessa Riitta Stirkkinen Broilerinlihan kulutus Suomessa 2010 2009 2008 2007 2006 milj. kg milj. kg

Lisätiedot

Katsaus siipikarjatuotannon talouteen

Katsaus siipikarjatuotannon talouteen Katsaus siipikarjatuotannon talouteen Timo Karhula MTT Taloustutkimus Suomen Siipikarjaliiton vuosikokous- ja seminaaripäivä Tampereella 27. 3.2014 Tuotantomäärät ja ennusteet vuoteen 2020 Tuottaja- ja

Lisätiedot

Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä

Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Viljamarkkinanäkymät Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Vehnän tuotanto Markkinoiden epävarmuus väheni tuotannon kasvun seurauksena Vientimarkkinoiden tarjonta kasvaa Tuotannon kasvu Mustanmeren alueella,

Lisätiedot

Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS

Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS LUOMUTUOTANTO VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE Mitä luomu on? Luomuelintarvike on aina peräisin

Lisätiedot

Keski-Suomen ruoantuotannon aluetaloudellinen vaikuttavuus -selvityksen tuloksia

Keski-Suomen ruoantuotannon aluetaloudellinen vaikuttavuus -selvityksen tuloksia Keski-Suomen ruoantuotannon aluetaloudellinen vaikuttavuus -selvityksen tuloksia Susanna Määttä Ruralia-instituutti / RegFin-tiimi Keski-Suomen ruokakulttuuriseminaari IV 29.1.2013 30.1.2013 1 Sisältö

Lisätiedot

Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija

Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija Luennon tavoitteet Suomalaisten ruokavalio ja sen muutokset Ravitsemuksen plussat ja miinukset Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski 28.2.2014 Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija Tietolähteet

Lisätiedot

Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7)

Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7) Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7) Yhteenveto Elintarviketeollisuusliiton vuonna 2007 toteuttamasta ympäristökyselystä Elintarviketeollisuusliitto kokosi vuonna 2006 ensimmäisen teollisuuden yhteisen

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

Virvoitusjuomavero 7 pointtia

Virvoitusjuomavero 7 pointtia Virvoitusjuomavero 7 pointtia. Virvoitusjuomia kulutetaan Suomessa 53 litraa asukasta kohden. Se on alle puolet Saksan kulutuksesta ja merkittävästi vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa. Kivennäisvesien

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia

Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia 22.8.2012 Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Maatilojen Kehitysnäkymät 2020 Pirkanmaan lähiruoka Maatilojen kehitysnäkymät 2020 tutkimuksen

Lisätiedot

Valvonnan toteutumisen vuosiraportti

Valvonnan toteutumisen vuosiraportti Valvonnan toteutumisen vuosiraportti Toimiala: Ei rajausta Vuosi: 2015 AVI: Ei rajausta Valvontayksikkö: 394 AVI Valvontayksikkö /-koodi Toimiala Länsi- ja Sisä- Suomen aluehallintovirasto Kohteiden kohteet,

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2017 Päivitetty

Luomu Suomessa 2017 Päivitetty Luomu Suomessa 2017 Päivitetty 10.4.2018 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus

Lisätiedot

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos

Lisätiedot

Ruokamenot kuluttajan arjessa

Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot kuluttajan arjessa Tieteiden yö Rahamuseossa 13.1.2011 Jarkko Kivistö Ekonomisti Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot Kuinka suuren osan tuloistaan kuluttajat käyttävät elintarvikkeisiin?

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Luomuviljan tarjontaketjusta saatavana oleva tilastotieto 5/2009

Luomuviljan tarjontaketjusta saatavana oleva tilastotieto 5/2009 Luomuviljan tarjontaketjusta saatavana oleva tilastotieto 5/2009 ProAgria Kymenlaakso ry 05.01.2010 1 Tuotantorakenne 05.01.2010 2 Luomuviljelijät ja tilarakenne Suomessa 2008 Luomutilojen keskikoko (39

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN

Lisätiedot