Sipoon kunnan tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sipoon kunnan tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2013"

Transkriptio

1 Sipoon kunnan tarkastuslautakunnan kertomus vuodelta

2 Sipoon kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Alkusanat tehtävät kokoonpano ja toiminta Tilintarkastus Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 2013 ja kehitysnäkymät Yleiset näkymät Vuoden 2013 taloudellisten tavoitteiden toteutuminen edellisten vuosien havaintojen käsittely Aikaisemmilta vuosilta toteutumatta jääneet tavoitteet Vuoden 2012 kertomuksen vastine Sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Kunnanhallitus Yleishallinto ja kunnan johto Talous- ja hallintokeskus Kehitys- ja kaavoituskeskus Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaali- ja terveydenhuolto -vastuualue Hallinto ja talous Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukeminen sekä lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Työikäisten väestön toimintaedellytysten vahvistaminen sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Ikäihmisten hyvinvoinnin ja elämänlaadun edistäminen Ruokapalvelut Sivistysvaliokunta Hallintopalvelut Varhaiskasvatuspalvelut Koulutuspalvelut Liikunta- ja nuorisopalvelut Kulttuuripalvelut Tekninen valiokunta, Rakennus- ja ympäristövaliokunta Talous- ja hallinto Rakennusvalvonta Ympäristönsuojelu Katu- ja viheralueet Vesihuolto Toimitilat Tuloslaskelmaosa, investointiosa ja rahoitusosa Muita havaintoja Loppusanat Allekirjoitukset Arviointikertomus (21)

3 1. Alkusanat 1.1 tehtävät on kuntalain 71 :n mukaan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa toteutuneet. on huolehdittava kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, tarkastuslautakunnan on arvioitava talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyyttä. Kunnan hallintosäännön 80 :n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida hallinnon ja taloudenhoidon sekä palvelutoiminnan tarkoituksenmukaisuutta. Lisäksi tarkastuslautakunta seuraa tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista. antaa vuosittain valtuustolle kertomuksen. Kuntalain mukaan tarkastuslautakunnan tulee myös arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet kuntakonsernissa. Sipoon valtuusto ei ole asettanut sitovia tavoitteita konsernijohdolle tai kunnan edustajille tytäryhteisöissä. Valtuusto ei ole myöskään asettanut sitovia tavoitteita tytäryhteisöille kunnan talousarviossa, eikä sitovia tavoitteita ole kirjattu konserniohjeeseen. Näin ollen tarkastuslautakunta ei ole voinut ulottaa vuoden 2013 a kuntakonserniin. Lautakunta jää odottamaan päivitettyjä konserniohjeita. 1.2 kokoonpano ja toiminta Sipoon kunnanvaltuusto on asettanut tarkastuslautakunnan valtuustokaudelle kokoonpano vuonna 2013 on ollut seuraava: Jäsen Linda Karhinen, puheenjohtaja Pentti Sittnikow, varapuheenjohtaja Hans-Peter Lindgren Vesa Lepistö Päivi Mäkelä-Bengs Henkilökohtainen varajäsen Virpi Karjalainen Maarit Virtanen Johan Isaksson Patrick Lindman Jari Vaahterikko päätöksenteko on tapahtunut puheenjohtajan esityksestä ja pöytäkirjanpitäjänä on toiminut tilintarkastaja JHTT, KHT Outi Koskinen. arvioinnin painopistealueet koko valtuustokaudelle on määritelty vuonna Tarkempi työohjelma laaditaan vuosittain. Vuoden 2013 tilintarkastukseen ja in liittyen tarkastuslautakunta on kokoontunut 11 kertaa. Lautakunta on työohjelmansa mukaisesti kokouksissaan perehtynyt eri hallintokuntien ajankohtaisiin asioihin kuulemalla kokouksissaan johtavia viranhaltijoita. on seurannut tilintarkastussuunnitelman toteutumista. on laatinut vuosittaisen kertomuksen kunnanvaltuustolle vuodelta Arviointi on perustunut vuoden 2013 tilinpäätöksessä esitettyihin tietoihin sekä viranhaltijoille esitettyihin kyselyihin. on päättänyt nostaa Nikkilän Sydän -projektin erityiseksi kohteeksi. Lautakunnan projektista on esitetty tämän kertomuksen kohdassa Arviointikertomus (21)

4 1.3 Tilintarkastus Sipoon kunnanvaltuusto on valinnut tilintarkastajaksi toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastamista varten PwC Julkistarkastus Oy:n vastuunalaisen tilintarkastajana JHTT, KHT Outi Koskinen. 2. Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 2013 ja kehitysnäkymät Tilintarkastaja on raportoinut tarkastuslautakunnalle tarkastussuunnitelman toteutumisesta. Tilintarkastaja on antanut tarkastuslautakunnalle vuoden 2013 tilintarkastuksesta kaksi kirjallista raporttia. Nämä raportit on lisäksi toimitettu kunnanjohtajalle, talous- ja hallintojohtajalle, kunnankamreerille ja kyseisten tarkastusten vastuuhenkilöille. edellyttää, että raporteissa esitetyt havainnot ja suositukset johtavat korjaaviin toimenpiteisiin. 2.1 Yleiset näkymät Vuoden 2013 tilikauden tulos oli negatiivinen, -2,3 milj. euroa. Tilinpäätössiirtojen jälkeenkin vuodelta 2013 alijäämää kertyi lähes kaksi miljoonaa euroa. Kunnan isoimpia haasteita on jo vuosien ajan ollut kustannusnousun hillitseminen. Vuonna 2013 käyttömenojen kasvu vuoteen 2012 verrattuna oli yli viisi prosenttia. On selvää, että elämme taloudellisesti haasteellisia aikoja. Valtion puolelta on odotettavissa toimenpiteitä, jotka vaikuttavat kunnan talouteen negatiivisesti. Tällaisessa toimintaympäristössä korostuu oman toiminnan tehokkuuden merkitys. Tästä syystä olisi toivonut, että vuoden 2012 aikana toteutunut ja hyvin onnistunut, kulukuri olisi jatkunut myös vuoden 2013 aikana. Vuoden 2012 osalta toimintakulujen kasvu vastasi sen vuoden inflaatiokehitystä. Kyseisenä vuonna myös vuosikate kattoi poistot. Lautakunta kuitenkin uskoo, että operaatio kattilakansiperiaate pystyy hidastamaan kunnan kulujen kasvua ja palauttamaan kustannuskehityksen vastaamaan yleistä inflaatiokehitystä. Kaavio 1 Sipoon kunnan vuosittaiset menojen (toimintakulut ja poistot ilman arvonalentumisia) ja asukasmäärän muutokset ,0 % 10,0 % 5,0 % 0,0 % -5,0 % 9,5 % 6,6 % 7,3 % 5,7 % 2,2 % 2,5 % 0,9 % 1,2 % 1,5 % 1,2 % 1,0 % ,0 % -15,0 % -9,3 % Menojen nousu % Asukasmuutos % Arviointikertomus (21)

5 Asukkaat euroa Sipoon kunta Kaavio 2 Sipoon kunnan väestömäärä sekä henkilöstö- ja ostopalvelukulut yhteensä Väestö Henkilöstökulut Ostopalvelukulut Vuoden 2013 taloudellisten tavoitteiden toteutuminen Vuoden 2013 talousarvion tuloslaskelmaosassa toteutuneet kulut sisältäen sisäiset erät olivat 135,7 milj. euroa (edellisenä vuonna 128,9 milj. euroa), tuotot 41,6 milj. euroa (ed. vuonna 39,3 milj. euroa) ja toimintakate -93,7 milj. euroa (ed. vuonna -89,7 milj. euroa). Kokonaisuutena toimintakate oli 1,1 milj. euroa muutettua talousarviota heikompi. Verotulot ja valtionosuudet yhteensä toteutuivat 1,3 milj. euroa talousarviota suurempina ja rahoitustuotot ja -kulut yhteensä 445 tuhatta euroa talousarviota pienempinä kuluina. Vuosikatteeksi muodostui 6,9 milj. euroa, joka on 0,6 milj. euroa muutettua talousarviota parempi. Vuosikate ei kata poistoja, jotka olivat 9,2 milj. euroa. Tuloslaskelmaosan vuodelle 2013 asetettu sitova taloudellinen tavoite toteutui. Tavoitteeksi oli asetettu rahoitustuottojen ja -kulujen nettomääräraha, joka alittui 0,4 milj. euroa. Käyttötalousosassa kunnanvaltuustoon nähden sitovia toimintakatteen ylityksiä on tapahtunut kunnanhallituksen nettomäärärahassa 1,0 milj. euroa, sosiaali- ja terveysvaliokunnan nettomäärärahassa 0,6 milj. euroa ja sivistysvaliokunnan nettomäärärahassa 0,3 milj. euroa. Kunnanvaltuusto on tilikauden päättymisen jälkeen hyväksynyt edellä mainitut käyttötalousosan ylitykset. Investointiosan toteutuneet menot olivat 18,1 milj. euroa (ed. vuonna 17,6 milj. euroa), tulot 6,0 milj. euroa (ed. vuonna 4,6 milj. euroa) ja nettomenot 12,1 milj. euroa (ed. vuonna 13,0 milj. euroa). Nettoinvestointimenot alittivat 3,7 milj. eurolla talousarvion, joka oli 15,7 milj. euroa. Investointiosan valtuustoon nähden sitova nettomäärärahatavoite on ylittynyt kiinteän omaisuuden osalta -0,45 milj. euroa. Kunnanvaltuusto on tilikauden päättymisen jälkeen hyväksynyt edellä mainitun investointiosan ylityksen. Arviointikertomus (21)

6 Rahoitusosan sitova taloudellinen tavoite toteutui. Tavoitteeksi oli asetettu lainakannan muutos. Talousarviossa oli arvioitu lainakannan muutokseksi lisäystä 2,3 milj. euroa ja lainakannan lisäys oli 1,8 milj. euroa. toteaa huolestuneena, että talousseurantaan perustuva toiminta on ollut riittämätöntä estämään budjettiylitykset. Lautakunta muistuttaa, että kuntalain mukaan talousarviomuutokset tulee hyväksyä tilikauden aikana. 3. edellisten vuosien havaintojen käsittely 3.1 Aikaisemmilta vuosilta toteutumatta jääneet tavoitteet muistuttaa, että mikäli tavoite ei ole enää ajankohtainen se voidaan muuttaa tai poistaa kunnanvaltuuston päätöksellä. Mikäli näin ei tehdä, sitova tavoite tulee toteuttaa seuraavan tilikauden aikana. Vuoden 2012 sitovista tavoitteista on edelleen vuonna 2013 toteutumatta tai/ja ilman kunnanvaltuuston käsittelyä jääneet seuraavat sitovat tavoitteet: - kunnan tiedotuksen ja markkinoinnin yhtenäistäminen; viestintäsuunnitelman laatiminen / kunnanhallitus - sähköisten palvelujen saatavuuden parantaminen; Kunnan liittyminen valtion asiointitiliin Suomi.fi / kunnanhallitus - kunnan kasvun kannalta tärkeiden asuinalueiden asemakaavoittaminen; Eriksnäsin 1. vaiheen asemakaavoitus / kehitys- ja kaavoituskeskus - kyläosayleiskaavojen laatiminen; Herralan osayleiskaavat / kehitys- ja kaavoituskeskus - yläkoulun, lukion ja ammatillisten oppilaitosten ruokailijoiden määrän lisääminen; reseptiikkaa kehitetään, ruoka-aineisiin panostetaan ja yhteistyötä tehdään Koulutuspalveluiden kanssa / sosiaali- ja terveysvaliokunta - rakennusvalvonnan palvelun tason ja kehittämistarpeiden selvittäminen; asiakastutkimuksen tekeminen / tekniikka- ja ympäristövaliokunta. Tavoite oli siirretty vuoden 2013 sitovaksi tavoitteeksi, mutta tavoite on edelleen toteutumatta. 3.2 Vuoden 2012 kertomuksen vastine Kunnanhallituksen vastine vuoden 2012 kertomukseen valmistui valtuuston edellyttämässä ajassa. Vastineen sisältö on käsitelty tarkastuslautakunnassa. esittää kiitoksen kunnanhallitukselle ajantasaisesta toiminnasta. Arviointikertomus (21)

7 4. Sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 2013 Sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen raportoinnissa on keskitytty arvioimaan vain toteutumatta jääneitä tavoitteita, jotka on arvioinnissa merkitty värikoodeilla: toteutunut osittain kokonaan toteuttamatta ja ei pystytty arvioimaan. Kaavio 3 Sipoon kunnan sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 2013 (tavoitteiden lukumäärä) Toteutunut Toteuttamatta Toteutunut osittain Ei pystytty arvioimaan painottaa jälleen, että mittareiden tulisi olla paremmin valmisteltuja ja yksityiskohtaisemmin käsiteltyjä jo valiokunnissa. Tavoitteiden, toimenpiteiden ja mittareiden tulisi olla selkeässä yksiselitteisessä suhteessa toisiinsa nähden. Toimenpiteiden tulee olla sellaisia, että niiden avulla saavutetaan sitova tavoite. Mittarit tulee asettaa niin, että ne selkeästi todentavat miten kattavasti sitova tavoite on saavutettu. Lisäksi mittarin tulos tulee olla yksiselitteisesti tulkittavissa. Hyvä mittari myös antaa ennakoivaa tietoa tavoitteen saavuttamisesta toimenpiteiden aikana. Tätä ennakoivaa mittaustietoa voidaan hyödyntää toimenpiteiden kohdentamisessa. 4.1 Kunnanhallitus Kunnanhallituksen toimialalle oli asetettu 19 kunnanvaltuustoon nähden sitovaa toiminnallista tavoitetta. Näistä tavoitteista 11 oli toteutunut. Seuraavassa on tulosyksikkökohtaisesti arvioitu tavoitteita, jotka jäivät osittain tai kokonaan toteutumatta Yleishallinto ja kunnan johto Tasapainoinen talous Talousarviokuri Talousarvion pitävyys nettotasolla. Kaikki tavoitteet yhteensä 2 Toteutunut 1 Toteutumatta tai kesken 1 Tavoite ei ole toteutunut. mielestä budjettikuri on huonontunut verrattuna edellisvuoden tasoon. Arviointikertomus (21)

8 4.1.2 Talous- ja hallintokeskus Talouspalvelujen ja osastojen välisen työnjaon selkeyttäminen sekä yhteistyön tiivistäminen Prosessikuvaukset laaditaan ja tehtävänjaot päivitetään. Kuvaukset ja tehtävänjaot tehty Päätöksentekoa palvelevan taloushallinnon raportoinnin parantaminen Henkilöstön toimenkuvien selkeyttäminen IT-palvelujen hallinnan parantaminen Asiakaspalvelun ja viestinnän kehittäminen Kunnan omistajapolitiikan ja omistajastrategian selkeyttäminen Kaikki tavoitteet yhteensä 10 Toteutunut 5 Toteutumatta tai kesken 5 Johdon mittariston käyttöönottoa valmistellaan. Taloushallinnon koulutuksen järjestäminen henkilöstölle, erityisesti osastopäälliköille ja tulosyksiköiden päälliköille Koko henkilöstön toimenkuvat päivitetään ja muutetaan samalla sähköiseen muotoon. Sisäiset it-sopimukset otetaan käyttöön ja toimintaprosessit kuvataan. Laaditaan selvitys ja toimenpide-ehdotukset Infon toiminnan kehittämiseksi ja laajentamiseksi. Valmistellaan omistajapoliittiset periaatteet ja ohjeet. Mittaristo käytössä Koko henkilöstön toimenkuvat päivitetty. Sopimukset käytössä ja prosessit kuvattuina Selvitykseen perustuvat päätökset tehty Valtuusto päättänyt ohjeiden ja periaatteiden sisällöstä Mittaristo ei ollut käytössä vuonna % toimenkuvista on päivitetty sähköiseen muotoon. Toimintaprosessit on kuvattu, mutta sisäiset sopimukset eivät ole vielä käytössä. Toiminnan laajentamiseen ja kehittämiseen liittyvä jatkovalmistelu ulottuu vuoteen Valtuusto ei ole päättänyt ohjeiden ja periaatteiden sisällöstä. mielestä talousarviotavoitteet eivät voi olla mittaristoriippuvaisia vaan tavoitteiden toteumaa voidaan seurata ja ohjata mittariston avulla. Mittareiden käyttö liittyy aina tukiprosesseihin, jolla toimintaa ohjataan kohti tavoitteita, mutta tavoitteita ei voi rakentaa mittariston tarpeisiin. Lautakunnan mielestä sitovissa tavoitteissa tulisi huomioida jo niiden asettamisvaiheessa meneillään olevat valtion hallinnon uudistamis- ja kehittämishankkeet ja niistä tulevat aikataulusidonnaisuudet. Arviointikertomus (21)

9 4.1.3 Kehitys- ja kaavoituskeskus Kunnan kasvun kannalta tärkeiden alueiden kaavoittaminen Paikkatietoihin liittyvän asiakaspalvelun parantaminen ja toiminnan tehostaminen Kaikki tavoitteet yhteensä 7 Toteutunut 5 Toteutumatta tai kesken 2 Sibbesborgin osayleiskaavoitus, Nikkilän kehittäminen Uuden paikkatietojärjestelmän hankkiminen kuntaan Sibbesborgin osayleiskaavoituksen käynnistäminen, asemakaavojen laatiminen Päätös hankittavasta järjestelmästä tehty Useampi kaava jäi vuodelle Kaikkia tarvittavia päätöksiä ei ole tehty Vaikkakin suurin osa yksikön tavoitteista toteutui, lautakunta on huolissaan kunnan kasvun kannalta tärkeiden kaavojen viivästymisestä. Erityisen vakavaa on, että vuoden 2012 toteutumatta jääneitä kaavatavoitteita jäi toteutumatta myös Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaali- ja terveysvaliokunnan toimialalle oli asetettu 14 kunnanvaltuustoon nähden sitovaa toiminnallista tavoitetta. Näistä tavoitteista 9 oli toteutunut. Seuraavassa on vastuualue- ja tulosyksikkökohtaisesti arvioitu tavoitteita, jotka jäivät osittain tai kokonaan toteutumatta tai niitä ei pystytty arvioimaan Sosiaali- ja terveydenhuolto -vastuualue Asiakasosaamisen vahvistaminen organisaation eri tasoilla Kaikki tavoitteet yhteensä 2 Toteutunut 1 Ei pystytty arvioimaan 1 Asiakaslähtöisen toiminnan arvot ja periaatteet määritellään. Kehittäjäasiakkaat otetaan mukaan arvioimaan ja suunnittelemaan toimintaa. Asiakastyytyväisyyden paraneminen Tavoitteen toteutumista ei voida arvioida, koska mittari ei sovellu tavoitteeseen. Mittareina olisi voinut olla esimerkiksi kehittäjäasiakkaiden määrän kasvattaminen ja toimenpiteisiin johtaneet ehdotukset. kiinnitti huomiota sosiaali- ja terveysvaliokunnan budjettiylitykseen erikoissairaanhoidon kustannusten osalta. Lautakunta pyysi hallinto- ja talousjohtajaa selvittämään DRG-laskutusperusteet Sipoon kunnan osalta HUSin sairaanhoitopiirin alueelta. Talousjohtaja oli ansiokkaasti kerännyt HUSin intranetin kautta eri parametrein arvioitua tietoa erikoissairaanhoidon laskun muodostumisperusteista sekä vuodelta 2013 ja 1q/2014 ajalta. Tiedoista oli nähtävissä erikoissairaanhoidon kulukehitys ja jakauma. toivoo, että sosiaali- ja terveysvaliokunta käyttää hyväkseen HUSilta saatavaa ajantasaista DGR-laskutukseen perustuvaa tietoa budjetin suunnittelussa ja seurannassa. HUSilta on myös saatavissa Arviointikertomus (21)

10 kuntakohtaista kuutiotietoa, jota voidaan käyttää hyödyksi Sipoon omien terveydenpalveluiden kustannustehokkaassa suunnittelussa Hallinto ja talous Hallinto ja talous -tulosyksiölle ei ollut asetettu sitovia tavoitteita Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukeminen sekä lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lasten ja nuorten ja perheiden palveluiden, Varhaiskasvatuspalveluiden ja Koulutuspalveluiden välisen asiakaslähtöisen yhteistyön kehittäminen ja laajentaminen ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen vahvistamiseksi. Kaikki tavoitteet yhteensä 3 Toteutunut 2 Toteutumatta tai kesken 1 Yhteiset toimintaohjeet laaditaan. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma päivitetään sekä kouluterveyskyselyyn osallistutaan. Toimintaohje valmiina ja käytössä. Päivitetty lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma valmis. Kouluterveyskyselyn tulokset käsitelty Lopullinen hyväksyntä jäi vuoden 2014 puolelle ja kouluterveyskyselyn tuloksia ei ollut vielä käsitelty. näkemyksen mukaan masentuneen äidin moniammatillisen hoitopolun kehittämisessä neuvolan ja muiden toimijoiden yhteistyönä olevassa sitovassa tavoitteessa jatkossa mittarina voisi käyttää tehtyjen EPDS-seulojen määrää per ajanjakso ja positiivisten löydösten määrää per tehty seulonta. Lasten ja nuorten hyvinvointi Tulosyksikössä vuoden 2013 toiminta-ajatuksena on ollut pyrkimys edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden terveyttä ja hyvinvointia painottaen ennaltaehkäisevää ja varhaista toimintaa (TP s. 39). Yksikön osalta taloudelliset tavoitteet ovat täyttyneet, sillä sijoitettujen lasten kustannukset alittavat budjetoidut kustannukset. Lautakunta kuitenkin huomauttaa, että ammatillisiin perhekoteihin tai laitoksiin sijoitettujen lasten kustannukset ovat kasvaneet huimasti verrattuna vuoteen 2012 (TP 2012 noin 46 tuhatta euroa/vuosi, TP 2013 noin 64 tuhatta euroa/vuosi). Lautakunta pyysi asiasta myös selvityksen. Selvityksen perusteella on käynyt ilmi, että kustannusnousu johtui pitkälti siitä, että vuonna 2013 jouduttiin turvautumaan kalliimpiin hoitomuotoihin, koska ongelmat olivat ehtineet kasvaa liian suuriksi. Lautakunta on äärimmäisen huolestunut tästä edellä mainitusta kehityksestä. Ensisijainen huoli ei toki ole rahallinen vaan henkinen. Kunnan palveluiden toimivuudesta kertoo ennen kaikkea se, miten huolehditaan heikoimmassa asemassa olevista kuntalaisista ja lautakunnan mielestä kunta ei ole nimenomaan tässä onnistunut. Lautakunta suosittelee resurssien uudelleenallokoimista niin, että toiminnan painopiste on entistä selvemmin ennaltaehkäisevässä ja varhaisessa tuessa, jotta voidaan välttää lyhytaikaisten säästöjen kerrannaiskustannusvaikutukset ja turhaa inhimillistä kärsimystä. Arviointikertomus (21)

11 4.2.4 Työikäisten väestön toimintaedellytysten vahvistaminen sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvä vastaanotto hankkeen ja Mikrosysteemi-hankkeen saatavuuteen ja työn sujuvuuteen kohdistuvien vaikutusten pysyminen ja vakiintuminen Nuorten aikuistensyrjäytymisen ehkäisy ja nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen Sipoon kunnassa. Kaikki tavoitteet yhteensä 3 Toteutunut 1 Toteutumatta tai kesken 2 Sisäisiä prosesseja ja työnjakoa kehitetään sekä terveyskeskuksessa että aikuissosiaalityössä. Nuorille aikuisille (18 29-vuotiaille) suunnattu työpajatoiminta aloitetaan toimintakeskus Risteyksen alaisuudessa käyttäen kokemusasiantuntijoita toiminnan suunnittelun keskiössä. Kolmas vapaa aika (T3) avosairaanhoidon vastaanotoille 7 vrk:n kuluessa (laskentatapa muuttunut, vastaa aikaisempaa 5 vrk) ja suun terveydenhuoltoon 14 vrk:n kuluessa (vastaa aikaisempaa 10 vrk). Ajan sosiaalityöntekijälle saa 7 vrk:n kuluessa ja toimeentulotukipäätöksen saa 7 työpäivän kuluessa. Pajatoiminnan alkaminen. Lähes kaikilla osa-alueilla rajat ylittyneet. Sosiaalihuollon mittari on epäselvä; sosiaalityöntekijän aika kuvattu 7 vuorokaudessa ja toimeentulopäätöksen aika 7 työpäivän kuluessa. Mikä on kokonaisaika, kun luvataan toimeentulotukipäätös asiakkaalle ajanvaraustilanteesta lukien? Pajatoiminta jäänyt käynnistymättä. Kun suunnitelma aloitetaan, pitäisi suunnitellun toiminnan rahoitus olla selvillä toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi. pyytää vastineessa selvityksen siitä, miten ELY-keskukselta saatu määräraha, euroa Pajatoiminnan suunnitteluun on käytetty. Arviointikertomus (21)

12 4.2.5 Ikäihmisten hyvinvoinnin ja elämänlaadun edistäminen Hoitotarvikkeita käyttävien asiakkaiden tasavertainen kohtelu kustannustehokkaasti Kuntouttava työote varmistetaan ja hoitotarvikkeita käytetään kriteerien mukaisesti. Hoitosuunnitelma- ja talousarvioseuranta kuukausittain. Jonkin verran ylitystä ilmaisjakelutarvikkeissa johtuen uusista ilmaisjakelun piiriin tulleista asiakkaista, jolloin vaikeaa. Tasavertaisuutta ei ole määritelty. Kaikki tavoitteet yhteensä 3 Toteutunut 2 Ei pystytty arvioimaan 1 Mittarit eivät vastaa tavoitteeseen eivätkä toimenpiteeseen. Työhyvinvoinnin osalta lautakunta arvioi, että tavoite on toteutunut. Lautakunta kuitenkin muistuttaa siitä, että alhainen vastausprosentti heikentää arvioinnin luotettavuutta Ruokapalvelut Ruokapalvelut -tulosyksikön kaikki kolme sitovaa tavoitetta on toteutunut. 4.3 Sivistysvaliokunta Sivistysvaliokunnan toimialalle oli asetettu 18 kunnanvaltuustoon nähden sitovaa toiminnallista tavoitetta. Näistä tavoitteista 14 oli toteutunut. Seuraavassa on tulosyksikkökohtaisesti arvioitu tavoitteita, jotka jäivät osittain tai kokonaan toteutumatta tai niitä ei pystytty arvioimaan Hallintopalvelut Hallintopalvelut -tulosyksikön kaikki kolme sitovaa tavoitetta on toteutunut. Arviointikertomus (21)

13 4.3.2 Varhaiskasvatuspalvelut Toiminnan tehokkuus: varhaiskasvatuspalvelujen toteuttaminen kunnassa kustannustehokkaasti Kaikki tavoitteet yhteensä 3 Toteutunut 2 Toteutunut osittain / ei pystytty arvioimaan 1 Päivähoitopaikkojen täyttöastetta nostetaan mahdollisimman lähelle sataa prosenttia. Päiväkodinjohtajien ja henkilökunnan kustannustietoisuutta lisätään suoriteperusteisen budjetoinnin käyttöönotolla. Eri päivähoitomuotoja koskevaa kustannustietoutta kehitetään. Täyttöaste/päivähoitoyksikkö Henkilökunnan ja lapsimäärän suhdeluku/ päivähoitoyksikkö Talousarvion seuranta osavuosikatsausten yhteydessä (huhti-, eloja joulukuu) Keskimääräiset päivähoitokustannukset selvitetty Täyttöasteen ja talousarvion seurannan osalta tavoitetta ei voitu arvioida. näkemyksen mukaan tällaisia mahdollisimman lähellä olevia mittarikäsitteitä tulisi välttää. Toivottavaa on, että mittareissa käytetään tarkkaa lukuarvoa, esimerkiksi yli 90 % tavoitetasona. Arviointikertomus (21)

14 4.3.3 Koulutuspalvelut Yhteistyötä Varhaiskasvatuspalveluiden ja Sosiaalija terveysosaston kanssa tiivistetään ja tehostetaan. Moniammatillisesti toimiva koululaisten kuntoutusryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Ester-hankkeeseen osallistutaan aktiivisesti. Yhteisiä seminaaripäiviä järjestetään Sosiaali- ja terveysosaston kanssa. Ratkaistujen oppilastapausten lukumäärä Kyselyt huoltajille Osallistuminen kokouksiin. Ester-hankkeen puitteissa säännöllinen raportointi hankejohtajalle Kyselyt osallistujille Tavoite on toteutunut osittain. Lukumäärä ei voi olla mittari, vaan lukumäärälle tulee antaa arvo, joka mittaa tavoitetta. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma ei ole vielä valmis. Koulukyselyn tuloksia ei ole kokonaan käsitelty. Kaikki tavoitteet yhteensä 4 Toteutunut 3 Toteutumatta tai kesken 1 Laajennettuja siirtopalavereita pidetään. Tarkastelun kohteena ovat erityistä tukea tarvitsevat 5-vuotiaat, jotka ovat siirtymässä esiopetukseen. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma päivitetään sekä kouluterveyskyselyyn osallistutaan. Talousarviosuunnittelun Päivitetty lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma valmis Kouluterveyskyselyn tulokset käsitelty Tarkastuslautakunnalle jäi epäselväksi edellyttääkö kehityskeskustelujärjestelmä sitä, että kaikkien kanssa on käyty keskustelut. Arviointikertomus (21)

15 Nikkilän Sydän Tausta toimivallasta säädetään kuntalain 71 pykälässä. Oikeuskirjallisuudessa on tuotu esille, että tarkastuslautakunnan toimivalta käsittää myös toimintatapojen tarkoituksenmukaisuutta. Kun tammikuussa 2014 julkisuuteen nousi kritiikkiä koskien Nikkilän Sydän -projektia, lautakunta päätti käyttää tätä osaa toimivallastaan ja nosti Nikkilän Sydän -projektia vuoden 2013 arvioinnin piiriin. Lautakunta kuuli asiassa Sipoonjoen koulun ja Kungsvägens skolanin rehtoreita, seurantaryhmän edustajaa sekä projektiryhmän vetäjää. huomio kiinnittyi etenkin seuraaviin seikkoihin - kiireellisen aikataulun vaikutus - seurantaryhmän rooli - vuorovaikutus - sosiaalisen median käyttö. Kiireellisyys Projektin lähtökohta oli löytää ratkaisu Sipoonjoen koulun ja Kungsvägens skolanin vanhenevien, terveysriskejä sisältämien tilojen korvaamiseksi. Alustava hankesuunnittelu käynnistyi joulukuussa 2012 alustavan projektiryhmän toimesta, ja se tuli kunnanhallituksen päätettäväksi jolloin vahvistettiin projektin yleissisältö, budjetti, aikataulu ja projekti- ja seurantaryhmien kokoonpanot. Projektisuunnitelma oli valmiina jo Sipoonlahden koulun tilanteesta johtuen aikataulun ymmärrettävästi tuli suunnitteluvaiheessa olla tiukka. Mutta, tiukkakaan aikataulu ei saa olla sellainen, että se ei enää anna tilaa tai mahdollisuuksia sisällyttää toteutuksen kannalta hyviä ja projektia selvästi tukevia toimenpiteitä ja poikkeamatilanteissa joustoa. Kun on kysymys tiukasti johdetusta ja aikataulutetusta projektista, on välttämätöntä, että tavoite, tehtävät, valtuudet ja vastuut määritellään selkeästi ja täsmällisesti. Tällaisessa tilanteessa ei olisi ollut haitaksi, että ne olisi annettu dokumentoidulla tavalla ja samalla tehtävänmukaisesti roolitettuna, ja että kaikki projektiin sidotut henkilöt olisivat olleet selvillä keskinäisistä vastuunjaoista. Tehtävänantoon liittyneen työn merkitys projektin etenemisen ja ohjauksen kannalta on suuri. Seurantaryhmän rooli Seurantaryhmän kokoonpano oli projektiryhmä täydennettynä lisävirkamiehillä muista projektin kannalta merkityksellisistä hallintoyksiköistä sekä luottamushenkilöryhmällä. Seurantaryhmälle annettiin tehtäväksi kommentoida tehtyjä valintoja". Lautakunnan selvityksen perusteella näyttää siltä, että seurantaryhmä aloitti työnsä myöhässä, vaikka juuri alkuvaiheessa sen merkitys olisi ollut erityisen suuri kun olisi ollut tarpeen ottaa kantaa projektin kannalta merkittäviin päätöksiin (mm. arkkitehtien valinnat). Lautakunta ei ole pystynyt arvioimaan miksi näin kävi. Voidaan myös kysyä, oliko seurantaryhmän kokoonpano ja vetovastuu riittävän selkeä ja harkittu. Lautakunnan mielestä seurantaryhmän olisi pitänyt olla ensisijaisesti projektiryhmän, muiden sidosvirkamiesten ja luottamushenkilöiden (kunnanhallitus ja poliittiset ryhmät) välillä toimiva yhdysside joka pystyisi nopeasti ja joustavasti ottamaan kantaa projektissa tehtäviin päätöksiin ja valintoihin (onko esim. linjassa luottamusorganisaation odotusten kanssa tms.) sekä välittämään tietoa, näkemyksiä, toiveita ja pyyntöjä kumpaankin suuntaan. Vuorovaikutus Lautakunnan mielestä on ilmeistä, että projektissa ei ole riittävästi huomioitu koulujen erilaisuutta mitä tulee pedagogikaan, tuntikehyksiin sekä niistä johtuvaan erilaiseen tilatarpeeseen. Lautakunnan mielestä jo projektisuunnitelmaa tehtäessä olisi tarvittu avointa keskustelua 'kaksi koulua saman katon alla' molempien koulujen rehtoreiden ja opettajien kanssa, jotta mahdollisia ennakkoluuloja ja/tai pelkoja olisi heti hälvennetty ja saatu asenteet 100% positiivisiksi. Enemmän kuuntelua, kysymistä, pelkojen tai tunteiden käsittelyä, rohkaisua, reilua palautetta ja kiitosta tms. Näin olisi ehkä purettu pois niitä paineita ja riskejä, jotka sitten purkautuivat myöhemmin esiin vähemmän toivotulla tavalla. Lautakunnan mielestä ei ole myöskään riittävästi ymmärretty Kungsvägenin koulun huolta vähemmistökielen haavoittuvasta asemasta ja koulun identiteetistä. Vaikka kunnassa on erinomainen esimerkki siitä, että kaksi kieltä voi toimia saman katon alla, riski siitä, että kaksi erikielistä koulua toimii saman katon alla voisi herättää myös ristiriitaisia ajatuksia tai epäluuloa oli siis ilmeinen. Projektisuunnitelman riskianalyysissä ei tähän riskiin viitata. Arviointikertomus (21)

16 Sosiaalisen median käyttö Sosiaalinen media tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia sekä tiedottamiseen että tiedon keräämiseen. Sosiaalinen media on myös oiva keino luoda kuntalaisille uusia osallistumismahdollisuuksia ja vaikuttamiskeinoja. Parhaimmillaan sosiaalinen media tuo kuntalaiset ja kuntapäättäjät lähemmäksi toisiaan. Lautakunnan mielestä sosiaalisen median käyttö Nikkilän Sydän -projektissa ei ole täysin onnistunut. Tammikuun 16. päivänä 2013 Nikkilän Sydän - projektille avattiin oma sivusto Facebookissa. Samana päivänä sivuston ylläpitäjä lisäsi sivustoon seuraavan kirjoituksen 'Hankesuunnitelman teko on käynnissä. Etsimme hyviä bencmarking-kohteita. Pistäkääpä ehdotuksia kouluista! (300+ oppilaan yläkoulut ja yhtenäiskoulut)' Ehdotettiin Haukiputaata ja ylläpitäjä kiitti ja vahvisti, että on löytänyt Haukiputaan hankesuunnitelman. Syyskuun 25. päivänä sivustolla julkaistaan ensimmäiset piirustukset. Tähän kirjoitukseen tuli kymmenen kommenttia, joissa esitettiin kysymyksiä ja parannusehdotuksia. Yhteenkään kommenttiin ei tullut ylläpitäjän kommenttia julkaistaan päivitetyt piirustukset. Julkaisu saa kaksi kommenttia. Kommentteihin ei vastata. Lautakunnan mielestä sivustolla olisi pitänyt heti alkuun kertoa, mitkä Facebook-käyttäjien todelliset osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat. Sivustossa olisi myös pitänyt tehdä käyttäjille selväksi, millä tavalla ylläpitäjä aikoo reagoida esitettyihin kommentteihin ja kysymyksiin. Lautakunta myös suosittelee sosiaalisen median käyttöohjeiden laatimista kunnan virkamiehille ja työntekijöille Liikunta- ja nuorisopalvelut Eläkeläisille suunnatun liikuntatoiminnan lisääminen Nuoret aktiivisia ja osallisia nuorisotilojen ja liikuntapaikkojen käyttäjiä Kaikki tavoitteet yhteensä 4 Toteutunut 2 Ei pystytty arvioimaan 2 Ohjatun toiminnan tarjontaa lisätään. Nuorten osallistumista nuorisotilojen ja liikuntapaikkojen toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen kehitetään. Osallistujamäärän kasvu Asiakaskysely keväällä ja syksyllä Tutkitun ikäluokan (kouluterveyskysely) liikunta vapaa-ajalla lisääntynyt edelliseen kyselyyn verrattuna. Epäselväksi on jäänyt, onko ryhmien kasvaminen johtunut osallistujamäärien lisääntymisestä. Mittari ja toteuma eivät kommunikoi keskenään Kulttuuripalvelut Kulttuuripalvelut -tulosyksikön kaikki neljä sitovaa tavoitetta on toteutunut. Arviointikertomus (21)

17 4.4 Tekninen valiokunta, Rakennus- ja ympäristövaliokunta Teknisen valiokunnan sekä rakennus- ja ympäristövaliokunnan toimialalle oli asetettu 21 kunnanvaltuustoon nähden sitovaa toiminnallista tavoitetta. Näistä tavoitteista 13 oli toteutunut. Seuraavassa on tulosyksikkökohtaisesti arvioitu tavoitteita, jotka jäivät osittain tai kokonaan toteutumatta tai niitä ei pystytty arvioimaan Talous- ja hallinto Osallistuminen koko osaston kehittämiseen liittyviin projekteihin. Kaikki tavoitteet yhteensä 1 Toteutunut - Ei pystytty arvioimaan 1 Yhteisten palveluiden ja osaston johtamisen tehtävien määrittely Projektien valmiusaste Mittari ja toteuma eivät kommunikoi keskenään Rakennusvalvonta Rakennus- ja huoneistorekisterin perusparannus Uuden selkeän ja kasvua tukevan rakennusjärjestyksen laatimisen aloittaminen Hankesuunnittelu Valmistelu- ja laatimistyön aloittaminen Hankesuunnitelma valmis Valmistelu- ja laatimistyö aloitettu Perustelut sille, miksi tavoitetta ei ole saavutettu puuttuvat. Tarkastuslautakunnalle ilmoitettiin, että laatiminen on käynnistynyt vuoden 2013 puolella sisällön kartoituksella ja sisällysluettelon laatimisella. Rakentamisen tilastokatsaus Asiakaslähtöisyys Kaikki tavoitteet yhteensä 7 Toteutunut 3 Toteutumatta tai kesken 4 Tilastojen teko Rakennusvalvonnan aineistosta (huoneistot, kerrosalat, rakennustyypit jne.) Asiakastyytyväisyyskysely kaikille rakennusvalvonnan asiakkaille Tilastokatsaus valmis Etukäteen määritelty hyväksyttävä asiakastyytyväisyystaso Lautakunnan mielestä tämä ei riitä tavoitteen toteutumiseksi. Vuoden 2013 tilastot puuttuvat. Tavoite ei ole toteutunut, koska etukäteen ei ole määritelty hyväksyttävää asiakastyytyväisyystasoa. Arviointikertomus (21)

18 4.4.3 Ympäristönsuojelu Ajantasaiset ja selkeät ympäristönsuojelumääräykset Kaikki tavoitteet yhteensä 4 Toteutunut 3 Toteutumatta tai kesken 1 Ympäristönsuojelumääräysten uudistamistyön aloittaminen Määräysluonnos valmis Määräysluonnos ei ole valmis Katu- ja viheralueet Haitallisten vieraslajien (mm. jättibalsami) hävittämiskampanjan järjestäminen Kaikki tavoitteet yhteensä 4 Toteutunut 3 Toteutumatta tai kesken 1 Keväällä järjestetään yhteistyössä Sipoonkorven edustajien kanssa tiedotuskampanja ja talkooviikko haitallisten vieraslajien hävittämiseksi. Tiedotuskampanja ja talkooviikko järjestetty. Tavoite on toteutunut osittain. Talkooviikon sijaan järjestettiin talkooja opastustapahtuma yhtenä päivänä Vesihuolto Kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivittäminen Kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma, joka on päivitetty viimeksi vuonna 2009, saatetaan ajan tasalle. Valmis suunnitelma Suunnitelma ei valmistunut tavoiteaikataulussa. Kaikki tavoitteet yhteensä 3 Toteutunut 2 Toteutumatta tai kesken 1 Kunta tiedottaa aktiivisesti asukkaille kehittämissuunnitelmasta Toimitilat Toimitilat -tulosyksikön molemmat sitovat tavoitteet ovat toteutuneet. Arviointikertomus (21)

19 4.5 Tuloslaskelmaosa, investointiosa ja rahoitusosa Tavoite Tasapainoinen talous Kaikki tavoitteet yhteensä 4 Toteutumatta 1 Tavoitetaso/seurantatapa Vuosikateprosentti on vähintään 100 Tavoite ei toteutunut. Vuosikateprosentti oli 74,9. 5. Muita havaintoja Sitovat tavoitteet osana valiokuntien ja jaostojen työskentelyä on huomannut, että valiokunnan ja jaostojen kokousten pöytäkirjojen mukaan sitovien tavoitteiden, niihin liittyvien toimenpiteiden käsittely ja seuranta mittareiden avulla on ollut huolestuttavan vähäistä. Tämä on hämmentävää, sillä sitovilla tavoitteilla tulisi olla luottamushenkilöorganisaationkin toimintaa vahvasti ohjaava rooli. Lautakunta suosittelee, että kunkin toimintavuoden alussa valiokunnat ja jaostot käyvät läpi toimintasuunnitelman ja sitovat tavoitteet, sekä yhdessä esittelijöiden ja virkamiesten kanssa lyövät lukkoon tavoitteiden toteutuksen päälinjat ja aikataulutuksen sekä niihin liittyvät mittarit. Operatiivisesta toteutuksesta vastaavat informoivat kokousten yhteydessä toteutumien etenemisestä tai muutoksista, jotta luottamushenkilöt voivat arvioida korjaustoimenpiteiden tarpeen. Tärkeimpien sitovien tavoitteiden osalta syvällisempi keskustelu kokouksissa olisi mahdollistettava. 6. Loppusanat toivoo, että Sipoon kunnan päättäjät sekä koko henkilökunta käyttävät kertomusta apuna työssään kunnan kehittämiseksi. Kiitämme kunnan henkilökuntaa sekä kaikkia luottamushenkilöitä menneestä kaudesta. Arviointikertomus (21)

20 7. Allekirjoitukset Sipoossa 12. toukokuuta 2014 Linda Karhinen Pentti Sittnikow Hans-Peter Lindgren puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsen Vesa Lepistö jäsen Päivi Mäkelä-Bengs jäsen Arviointikertomus (21)

21 Arviointikertomus (21)

Sipoon kunnan tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2015

Sipoon kunnan tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2015 Sipoon kunnan tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2015 10.5.2016 Sisällysluettelo 1. Alkusanat... 3 1.1 Tarkastuslautakunnan tehtävät... 3 1.2 Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja toiminta...

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Sipoon kunta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta. Osavuosikatsaus tammi elokuu 2013

Sipoon kunta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta. Osavuosikatsaus tammi elokuu 2013 Sipoon kunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Osavuosikatsaus tammi elokuu 2013 TOIMIALA: SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO VASTUUHENKILÖ: Sosiaali- ja terveysjohtaja

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 1 (5) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 Ypäjän kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely. 2 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten johdosta tehtyjen

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 SISÄLLYSLUETTELO 18 ARVIOINNIN KÄYTÄNNÖN SUORITTAMINEN... 28 19 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO JA MENOJEN HYVÄKSYMINEN... 29 20 VIRANHALTIJOIDEN KUULEMINEN... 30 21

Lisätiedot

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 1 Sivistysvaliokunna osavuosikatsaus Sivistysosaston osavuosikatsaus on osa koko kunnan kahdeksan kuukauden talous ja toimintaraportointia,

Lisätiedot

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009 Ulkoinen tarkastus Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala 1 Kuntaorganisaation valvontajärjestelmä OMAEHTOINEN VALVONTA ULKOINEN VALVONTA valtuuston alainen Tavoitteiden arviointi JHTT tilintarkastus

Lisätiedot

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS 1. LAUTAKUNNAN TOIMINTA 1.1. Kokoonpano Kuntalain 121.1 :n mukaan kunnanvaltuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

s. 5 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400.

s. 5 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400. TALOUSARVIO 2013 TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 5.11.2012 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA YLEINEN OSA 3.2 TULOPERUSTEET s. 5 nro 1 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013 Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Oulun kaupungin ulkoinen valvonta Kaupunginvaltuutettujen koulutus 15.11.2012 Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Uusi Oulu 1.1.2013 Kunnan valvontajärjestelmä Muu ulkoinen valvonta - valtion valvonta:

Lisätiedot

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Someron kaupunginvaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 1. 1.1. Tarkastuslautakunnan tehtävät Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 ) Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 28.09.2015 AIKA 28.09.2015 18:00-19:35 PAIKKA Lautakuntien huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 34 23 TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2018

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2018 Tarkltk 6.5.2019 5 LIITE 1 1 (6) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2018 Ypäjän kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely. 2 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten

Lisätiedot

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2016 Kokousaika: 13.4.2016 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty yv 25.02.2013 10 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 II LUKU TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 1 Keski-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuustolle Tarkastuslautakunnan ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 Mikä on hyvä tavoite: Hyvä tavoite toteuttaa kuntalaisen tarpeita, on realistinen mutta tarpeeksi haastava,

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka. Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla. Kunnanhallitus 245 04.12.2017 Kunnanhallitus 250 11.12.2017 Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Kh 04.12.2017 245 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Hallintokunnat

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KIHNIÖN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKER- TOMUS SISÄLLYSLUETTELO:

KIHNIÖN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKER- TOMUS SISÄLLYSLUETTELO: KIHNIÖN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKER- TOMUS SISÄLLYSLUETTELO: TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA... 2 Kokoonpano... 2 Tehtävät ja toiminnan tarkoitus... 2 Yhteys tilintarkastajaan... 3 Toimintamuodot...

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 17.5.2017 1 (5) Tarkastuslautakunnan kokous 17.5.2017 Aika keskiviikko 17.5.2017 klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia ja otsikko 1. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

Sipoon kunnan tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2010

Sipoon kunnan tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2010 Sipoon kunnan tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2010 16.5.2011 Sipoon kunnanvaltuustolle Sipoon kunnan tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2010 Sisällysluettelo 1. Alkusanat...

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 54 Tarkastuslautakunta 05.09.2019 AIKA 12:53-14:38 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 38 Pöytäkirjan

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 07.03.2019 kello 14:00-16:22 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Konserniohjeet päivitetään vuoden 2014 aikana.

Konserniohjeet päivitetään vuoden 2014 aikana. Valtuusto 5 08.09.2014 5 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2013/Lausunto 457/02.02.02/2013 KH 213 Kunnanhallitus 26.8.2014 Valmistelija: Kunnan johtoryhmä Kunnanvaltuusto käsitteli tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen 4

2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen 4 1 Tarkastuslautakunta AIKA 10.03.2015 klo 14:00 16:10 PAIKKA Kunnantalo, kokoushuone Pyhä ASIAT Sivu Otsikko 1 Tarkastuslautakunnan esittelijä vuonna 2015 3 2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen

Lisätiedot

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Tilastotietoja Sipoosta

Tilastotietoja Sipoosta Tilastotietoja Sipoosta Esite on laadittu Sipoon kunnan kehittämis- ja kaavoituskeskuksessa 2.8.2010. Lähteet: Tilastokeskus (taulukot),työ- ja elinkeinoministeriö (työvoima), Maanmittauslaitos (kunnan

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma 2017-2021 1. Yleistä Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA Tarkastuslautakunta 9.12.2009 16.9.2010 15.9.2011 25.9.2012

ALAVIESKAN KUNTA Tarkastuslautakunta 9.12.2009 16.9.2010 15.9.2011 25.9.2012 1 ALAVIESKAN KUNTA Tarkastuslautakunta 9.12.2009 16.9.2010 15.9.2011 25.9.2012 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA JA TYÖOHJLEMA Valtuustokausi 2009 2012 Työohjelma 2010 Työohjelma 2011 Työohjelma

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Sari Korento kehittämispäällikkö Taloutta koskevat muutosehdotukset Talousarvio ja suunnitelma 111 Talousarviossa

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996 TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...

Lisätiedot

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2017 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 10.4.2017 klo 9.00

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 04.04.2019 kello 14:01-16:29 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Tarkastussääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 16.12.2015, 26 Sisällys Valvontajärjestelmä... 3 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 3 Tarkastuslautakunta... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä 03.06.2012

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä 03.06.2012 Lemin kunta 5/2012 7 Aika 30.05.2012 klo 20.00-20.10 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanvirasto I Pylkkö Osmo Huttunen Matti Värtö Veijo Lepistö Minttu puheenjohtaja varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Sisällysluettelo 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 2 2 Lautakunnan kokoonpano... 2 3 Lautakunnan kokoukset... 2 4 Lautakunnan tehtävät... 2 5 Tilintarkastajan valinta...

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Ruokolahden kunnan tilintarkastus

Ruokolahden kunnan tilintarkastus Ruokolahden kunnan tilintarkastus 18.6.2015 Ulla-Maija Tuomela, JHTT, KHT BDO Audiator Oy Tilintarkastuksen sisältö Lakisääteisen tilintarkastuksen laajuus on 8 tilintarkastuspäivää vuodessa tarkastuksessa

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

KUNNAN HALLINTO. Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus 2009-2012 2009-2010

KUNNAN HALLINTO. Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus 2009-2012 2009-2010 KUNNAN HALLINTO Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus 2009-2012 2009-2010 Ruotsalainen Kansanpuolue 16 4 Kansallinen Kokoomus 9 3 Yhteinen Sipoomme 7 2 Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue 5 1 Vihreä liitto

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Kunnanhallitus TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016

Kunnanhallitus TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 Kunnanhallitus 89 10.04.2017 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 Khall 10.04.2017 89 Tilinpäätös vuodelta 2016 on valmistunut. Kuntalain 113 mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen käsittelyn jälkeen

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

INVESTOINNIT, YHTEENVETO

INVESTOINNIT, YHTEENVETO INVESTOINNIT, YHTEENVETO Kunta ilman liikelaitosta Kunta mukaan lukien Sipoon Vesi muutokset Tot-% Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -5 835-5 835-2 893 49,6-4 310 Laajennusinvestoinnit,

Lisätiedot