Kotikuntoustutiimit Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueella. Kanta-Kauhava Järviseutu Härmät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotikuntoustutiimit Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueella. Kanta-Kauhava Järviseutu Härmät"

Transkriptio

1 Kotikuntoustutiimit Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueella Kanta-Kauhava Järviseutu Härmät

2 Kotikuntoutustiimit vahvistavat nykyisen kotihoidon kotiuttamisvaihetta sekä varmistavat sairaanhoidollisen hoidon aloittamisen asiakkaan kotona. Kohderyhmänä ovat ensisijaisesti sairaalasta kotiutuvat asiakkaat ja kotihoidon uudet asiakkaat. Kotikuntoutustiimit tekevät tiiviisti yhteistyötä kotiuttamisvaiheeseen liittyvien yhteistyötahojen kanssa. Kotikuntoutustiimit toimivat yhteistyössä myös kotihoidon henkilöstön, asiakkaiden ja omaisten kanssa. Kotikuntoutustiimin työajat: Kotikuntoutustiimit toimivat arkisin klo Kuntayhtymän alueella toimii kolme kotikuntoutustiimiä. Viikonloppupäivystys toteutetaan yhteistyössä Kauhava Härmät Järviseutu. Päivystys toteutetaan vuoroviikoin lauantaina ja sunnuntaina klo arkipyhät. Kotikuntoutustiimien työajat muokkautuvat tilanteen vaatimalla tavalla myös ilta- ja viikonloppu aikaan.

3 Palvelut Kotikuntoutustiimien palveluihin sisältyvät sairaanhoitajan, lähihoitajan ja fysioterapeutin käynnit. Yhteistyötä tehdään myös sosiaalityöntekijän ja lääkärin kanssa. Kotikuntoutustiimien työntekijät arvioivat hoito-, kuntoutus- ja tukipalvelutarpeen yhdessä asiakkaan ja hänen omaisten kanssa. Kotikuntoutustiimit tukevat tehokkaasti asiakkaan kotiutusta noin kaksi viikkoa, tarvittaessa hoito jatkuu kotihoidon aluetiimissä. Kotihoidon palvelut myönnetään kotihoidon kriteerien mukaan. Kotihoidon kriteerit löytyvät Kuntayhtymä kaksineuvoisen nettisivuilta osoitteesta: Kotikuntoutustiimien tuottamat palvelut ovat: Asiakkaan kuntoutus ja kuntoutusvälineiden lainaus Apuvälinetarpeen arviointi ja apuvälineiden hankinta Fysioterapeutin palvelut Sairaanhoidolliset toimenpiteet: Suonensisäinen lääkehoito Verinäytteenotot Haavanhoidot Saattohoito Maksut: Kotikuntoutustiimin ensimmäinen arviointikäynti on maksuton. Seuraavat käynnit 12,10 /käynti. Kuitenkin enintään 49,50 /vrk

4 Yhteystiedot: Kotikuntoutustiimi Kauhava/ Kortesjärvi Tiimivastaava Rauni Pihlajamäki Sairaanhoitaja Sinikka Mäkikari Lähihoitaja Sari Urpilainen Fysioterapeutti Linda Rantalainen Kotikuntoutustiimi Lappajärvi/ Evijärvi Tiimivastaava Annika Orava Lähihoitaja Päivi Savola Fysioterapeutti Heidi Jussinmäki Kotikuntoutustiimi Alahärmä/ Ylihärmä Tiimivastaava Heli Peltokangas Lähihoitaja Marita Riihimäki Fysioterapeutti Kotihoidon palveluesimiehet: Kanta-Kauhava/ Kortesjärvi Mira-Susanna Latvala Lappajärvi/ Evijärvi Sanna Saarikoski Alahärmä/ Ylihärmä Anne Mäki-Kuusela

5 Kotikuntoutustiimin viikonloppupäivystys Kotikuntoutustiimit vahvistavat nykyisen kotihoidon kotiuttamisvaihetta sekä varmistavat sairaanhoidollisen hoidon aloittamisen asiakkaan kotona. Kuntayhtymän alueella toimii kolme kotikuntoutustiimiä. Viikonloppupäivystys toteutetaan yhteistyössä Kauhava Härmät Järviseutu. Päivystys toteutetaan vuoroviikoin Lauantai klo ja Sunnuntai klo arkipyhät. Päivystysviikot 2016 Kauhava Kortesjärvi kotikuntoutustiimi Tiimin sairaanhoitaja Viikot: 4,5,8,9,12,13,16,17,20,21,24,25,28,29,32,33, 36,37,40,41,44,45,48,49,52 Alahärmä Ylihärmä kotikuntoutustiimi Tiimin sairaanhoitaja Viikot: 2,6,10,14,18,22,26,30,34,38,42,46,50 Lappajärvi Evijärvi kotikuntoutustiimi Tiimin sairaanhoitaja Viikot:3,7,11,15,19,23,27,31,35,39,43,47,51 Lisätietoja tarvittaessa antavat Kotihoidon Palveluesimiehet: Mira-Susanna Latvala, Kauhavan kotihoito Anne Mäki-Kuusela, Härmän kotihoito Sanna Saarikoski, Järviseudun kotihoito

6 MUISTIINPANOT:

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE LIITE 3 1(7) VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE Kanta-Kauhavan kotihoito K u n t a y h t y m ä K a k s i n e u v o i n e n I k ä i h m i s t e n p a l v e l u t K o t i h o i t o K a n t a - K a u h a v a 3 /

Lisätiedot

Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu Järvenpää

Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu Järvenpää Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu 2017 Järvenpää 12.6.2017 Taustaa.. Tehostettu kotihoito organisoitiin Vantaalla uudelleen 1.1.2017 alkaen: kotisairaala ja kotihoidon yöhoito siirtyivät

Lisätiedot

S2. IKKU-hankkeeseen osallistuneiden kuntien ikääntyneen väestön kuvaus (Aila Pikkarainen)

S2. IKKU-hankkeeseen osallistuneiden kuntien ikääntyneen väestön kuvaus (Aila Pikkarainen) 1 S2. IKKU-hankkeeseen osallistuneiden kuntien ikääntyneen väestön kuvaus (Aila Pikkarainen) IKKU-hankkeeseen osallistui kaikkiaan 18 kuntaa tai kuntayhtymää eri puolilta Suomea. Hankevuosien 2009 2012

Lisätiedot

ALVITTOMIEN SOSIAALIHUOLTOPALVELUJEN TUOTTAJAT Päivitetty

ALVITTOMIEN SOSIAALIHUOLTOPALVELUJEN TUOTTAJAT Päivitetty ALVITTOMIEN SOSIAALIHUOLTOPALVELUJEN TUOTTAJAT Päivitetty 28.11.2016 Yrittäjä Osoite Puhelin Muut yhteistiedot Toimintaalueena Hinta Kaarinan kotipalvelu Keskikuja 3, 62200 Kauhava 9650251 kaarina.lahti@nic.fi

Lisätiedot

Arvonlisäverottomien sosiaalihuoltopalvelujen tuottajat Päivitetty

Arvonlisäverottomien sosiaalihuoltopalvelujen tuottajat Päivitetty Arvonlisäverottomien sosiaalihuoltopalvelujen tuottajat Päivitetty 6.7.2018 Yrittäjä Osoite Puhelin Muut yhteistiedot Toiminta- Yrittäjä Kaarinan kotipalvelu Keskikuja 3, 62200 040 965 0251 kaarina.lahti@nic.fi

Lisätiedot

Kotikuntoutustyöryhmä

Kotikuntoutustyöryhmä Kotikuntoutustyöryhmä Työryhmä: Päivi Saukko pj., E-P:n sote palvelurakenne uudistus, Päivi lehtimäki,siht. Epshp, Linda Rantalainen, Kaksineuvoinen, Suvi Tuomi, Seinäjoki, Hannele Vakkuri, Kaksineuvoinen,

Lisätiedot

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito kotona asumisen tueksi Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu ja kotisairaanhoito. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää sosiaali-

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten

Lisätiedot

Valmentaja-toimintamalli Espoon sairaalassa

Valmentaja-toimintamalli Espoon sairaalassa Valmentaja-toimintamalli Espoon sairaalassa 12.6.2017 Valmentaja toimintamallin kehittyminen Potilaan ja omaisen tukihenkilön tai rinnalla kulkijan tarve sairaalahoidon aikana tunnistettiin jo Liittyvä

Lisätiedot

Kuntayhtymän hyväksymät arvonlisäverottomien tukipalvelujen tuottajat Päivitetty

Kuntayhtymän hyväksymät arvonlisäverottomien tukipalvelujen tuottajat Päivitetty Kuntayhtymän hyväksymät arvonlisäverottomien tukipalvelujen tuottajat Päivitetty 20.12.2018 Yrittäjä Osoite Puhelin Muut yhteistiedot Toiminta- Yrittäjä Kaarinan kotipalvelu Keskikuja 3, 62200 040 965

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki. KOTIHOITO Apajatie 6-8-E Kuusamo

Kuusamon kaupunki. KOTIHOITO Apajatie 6-8-E Kuusamo Kuusamon kaupunki KOTIHOITO Apajatie 6-8-E 93600 Kuusamo KOTIHOIDON ARVOT * TURVALLISUUS * IHMISEN ARVOSTAMINEN * LUOVA OSAAMINEN *kunnioitamme asiakkaan vakaumusta, kotia ja yksityisyyttä *työtämme tekevät

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

Kotikuntoutus 11.06.2015 Tuula Holappa

Kotikuntoutus 11.06.2015 Tuula Holappa Kotikuntoutus Kotikuntoutusprojekti 2014 Osa TampereSenior- hanketta, jossa tavoitteena mm.: Tukea kotona asumista kehittämällä ja lisäämällä kotiin tuotavia palveluja. Luopua sairaalassa asumisesta, jolloin

Lisätiedot

Kuntayhtymän hyväksymät arvonlisäverottomien tukipalvelujen tuottajat Päivitetty

Kuntayhtymän hyväksymät arvonlisäverottomien tukipalvelujen tuottajat Päivitetty Kuntayhtymän hyväksymät arvonlisäverottomien tukipalvelujen tuottajat Päivitetty 16.4.2019 Yrittäjä Osoite Puhelin Muut yhteystiedot Toiminta- alue Yrittäjähinnat Kaarinan kotipalvelu Keskikuja 3, 62200

Lisätiedot

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 19.6.2014 Heli Vesaranta

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 19.6.2014 Heli Vesaranta Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten

Lisätiedot

Kuntayhtymän hyväksymät arvonlisäverottomien tukipalvelujen tuottajat Päivitetty

Kuntayhtymän hyväksymät arvonlisäverottomien tukipalvelujen tuottajat Päivitetty Kuntayhtymän hyväksymät arvonlisäverottomien tukipalvelujen tuottajat Päivitetty 25.3.2019 Yrittäjä Osoite Puhelin Muut yhteystiedot Toiminta- alue Yrittäjähinnat Kaarinan kotipalvelu Keskikuja 3, 62200

Lisätiedot

Kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat, henkilöstö ja johtaminen 2016

Kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat, henkilöstö ja johtaminen 2016 Kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat, henkilöstö ja johtaminen 2016 Vanhuspalvelujen seuranta -tutkimuksen toimintayksikkökyselyn tuloksia 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 Sisältö

Lisätiedot

Ikäihminen kehittäjänä Aijjoos-kumppanuushanke II RISTO-kehittämishankkeen työpaja 5.12.2013. Järjestön logo tähän

Ikäihminen kehittäjänä Aijjoos-kumppanuushanke II RISTO-kehittämishankkeen työpaja 5.12.2013. Järjestön logo tähän Ikäihminen kehittäjänä Aijjoos-kumppanuushanke II RISTO-kehittämishankkeen työpaja 5.12.2013 1 Yhteistyökumppanit Hallinnoijana Kauhavan Seudun Vanhustenkotiyhdistys ry Rahoittajana Raha-automaattiyhdistys

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

Kuntoutus. Veli-Pekka Hakanen Tulosyksikköpäällikkö Avokuntoutus PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Kuntoutus. Veli-Pekka Hakanen Tulosyksikköpäällikkö Avokuntoutus PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Kuntoutus Veli-Pekka Hakanen Tulosyksikköpäällikkö Avokuntoutus Kuntoutuksen organisaatio Avokuntoutuspalvelut 2018-19 = PHKS, keskitettyjä poliklinikka palveluita (lapset ja aikuiset) Amputaatiokuntoutus

Lisätiedot

Palvelukeskus Maijala

Palvelukeskus Maijala Palvelukeskus Maijala Perustietoa Maijalasta Asuntoja palvelukeskuksessa on 87 kpl, joista Mattilaksi kutsutussa E-talossa 21 kpl. Palvelukeskus Maijalassa on 79 yksiötä ja 8 kaksiota. Asunnot ovat savuttomia,

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Ikäihminen kehittäjänä. Marja-Liisa Nevala Aijjoos-hanke Hehko-seminaari 22.3.2010

Ikäihminen kehittäjänä. Marja-Liisa Nevala Aijjoos-hanke Hehko-seminaari 22.3.2010 Ikäihminen kehittäjänä Marja-Liisa Nevala Aijjoos-hanke Hehko-seminaari 22.3.2010 Aijjoos-kumppanuushanke 4 yhdistystä: hallinnoivana Kauhavan Seudun Vanhustenkotiyhdistys ry, Härmän Vanhustentukisäätiö,

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Lean periaatteet Arvon tuottaminen asiakkaalle Sellaisten turhien vaiheiden havaitseminen ja poistaminen, jotka eivät tuota lisäarvoa

Lisätiedot

Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä

Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä Omaishoidon maakuntapäivä 16.4.2019 Asiakasohjausyksikön johtaja Mirva Ämmälä Ikäkeskus- ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Mikä asiakasohjausyksikkö? Nykymuotoisena

Lisätiedot

Kuntouttava arviointijakso. GeroMetro Laura Euramo Osastonhoitaja, Kotikuntoutus

Kuntouttava arviointijakso. GeroMetro Laura Euramo Osastonhoitaja, Kotikuntoutus Kuntouttava arviointijakso GeroMetro 6.6.2018 Laura Euramo Osastonhoitaja, Kotikuntoutus Taustaa: Pilotti 6/2017 2/2018 Pilotti Matinkylä-Olarin ja Tapiolan alueilla 2 sairaanhoitajaa 5 lähihoitajaa Terapeutit

Lisätiedot

Kotihoito (tilapäinen) Kotihoito (säännöllinen) Kotihoito (tilapäinen)

Kotihoito (tilapäinen) Kotihoito (säännöllinen) Kotihoito (tilapäinen) Vaana palveluseteli käyttökohteet 26.10.2019 Alina hoivatiimi hämeenlinna, hattula, janakkala Kotisairaanhoito, koti ja hoiva kaikille kuntalaisille. Palokunnankatu 15 d, 2. krs., 13100 HÄMEENLINNA http://www.alinahoivatiimi.fi/alina--paikkakunnittain/hameenlinna/

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 13

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Vanhusneuvosto 22.04.2015 AIKA 22.04.2015 klo 10:00-12:00 PAIKKA Tupasvilla, Kortesjärvi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Tupasvillan tehostettuun palveluasumiseen

Lisätiedot

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla?

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Heli Latva-Nikkola murtumapotilaiden kuntoutusohjaaja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri/ Seinäjoen

Lisätiedot

Miten osallisuudella edistetään mielenterveyttä ja päihteettömyyttä

Miten osallisuudella edistetään mielenterveyttä ja päihteettömyyttä Miten osallisuudella edistetään mielenterveyttä ja päihteettömyyttä Marja-Liisa Nevala Aijjoos-kumppanuushanke Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät 11.-12.10.2011 Aijjoos-kumppanuushanke 4 yhdistystä:

Lisätiedot

10.4.2014 PALVELUOHJAUS

10.4.2014 PALVELUOHJAUS 10.4.2014 PALVELUOHJAUS Miksi palveluohjausta? MUUTAMIA AJATUKSIA PALVELUOHJAUKSESTA: Palveluohjaus on asiakaslähtöinen ja asiakkaan etua korostava työtapa. Sillä tarkoitetaan asiakastyön menetelmää, että

Lisätiedot

Ikäihminen kehittäjänä - käytännön esimerkkejä ja kokemuksia osallisuudesta

Ikäihminen kehittäjänä - käytännön esimerkkejä ja kokemuksia osallisuudesta Ikäihminen kehittäjänä - käytännön esimerkkejä ja kokemuksia osallisuudesta Asiakkaan ääni kuuluviin sosiaali- ja terveyspalveluihin osallistumalla -seminaari 6.9.2012, Kokkola Ikäihminen kehittäjänä Ikäihmiset

Lisätiedot

Päivitetty Yrittäjä Osoite Puhelin Muut yhteistiedot Toimintaalueena. Hinta

Päivitetty Yrittäjä Osoite Puhelin Muut yhteistiedot Toimintaalueena. Hinta Päivitetty 29.9.2016 Yrittäjä Osoite Puhelin Muut yhteistiedot Toimintaalueena Hinta Kaarinan kotipalvelu Keskikuja 3, 040 9650251 kaarina.lahti@nic.fi www.kaarinankotipalvelu.fi Evijärvi, Kauhava, 29

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 7.2.2019 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalveluja yli 60-vuotiaille Kevät 2019 2 MAANANTAI TULES-RYHMÄT, käyntimaksu 5,00 - klo 12.00 AVUSTETTAVIEN RYHMÄ, käyntimaksu

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen KOTIKUNTOUTUS Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen JÄMSÄN TERVEYS OY Pihlajalinnan ja Jämsän kaupungin perustama yhteisyritys 1.9.2015 Kotihoito:

Lisätiedot

Lakkautettava virka/työsuhteen tehtävänimike 1.7.2008. ari (000318) 1.7.2008

Lakkautettava virka/työsuhteen tehtävänimike 1.7.2008. ari (000318) 1.7.2008 Toimiala Tulosalue Sosiaali- ja terveystoimiala Terveyden- sairaudenhoitopalvelut sekä Vanhuspalvelut Tulosalueen esitys 1. Vastuualue Tulosyksikkö Viran-/toimenhaltijan nimi Operatiivine n Osasto 7 Ohtonen

Lisätiedot

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen Hallitus 263 16.12.2015 Kotihoidon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 263 (Valmistelija: vs. vastuualuepäällikkö Marja Heikkinen) Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus on edellisen kerran

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 27.8.2018 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalveluja yli 60-vuotiaille Syksy 2018 2 MAANANTAI TULES-RYHMÄT, käyntimaksu 5,00 - klo 11.00 ja 12.00 AVUSTETTAVIEN RYHMÄ, käyntimaksu

Lisätiedot

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015 Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi OIVA keskus Miia Autiomäki 18.2.2015 20.2.2015 Johdon tukipalvelut vastuualuejohtaja Anssi Niemelä Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen/ OIVA-keskus

Lisätiedot

Stella Kotisairaala Palveluhinnasto 1.1.2014

Stella Kotisairaala Palveluhinnasto 1.1.2014 Stella Kotisairaala Palveluhinnasto 1.1.2014 Perusmaksu Hoitavan lääkärin palkkio 40 euroa / kalenteripäivä 50 euroa / kalenteripäivä Perusmaksu ja hoitavan lääkärin palkkio sisältävät puhelinkonsultaatiot,

Lisätiedot

Jämsä-Kuhmoinen Sote-yhteistoiminta-alue Leila Rutanen Vanhusten avohoidon johtaja

Jämsä-Kuhmoinen Sote-yhteistoiminta-alue Leila Rutanen Vanhusten avohoidon johtaja Jämsä-Kuhmoinen Sote-yhteistoiminta-alue Leila Rutanen Vanhusten avohoidon johtaja Kaupunki ja vanhaintuki Kotipalveluohjaajat Kodinhoitajat Kotiavustajat Lähihoitajat Kotipalvelun asiakkaat Vanhusten

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan kotiutustiimin toiminnan mallintaminen

Siilinjärven kunnan kotiutustiimin toiminnan mallintaminen Siilinjärven kunnan kotiutustiimin toiminnan mallintaminen Kavilo Marja Hyvärinen Kaisa-Liisa Kervinen Aira Nykänen Mervi Jalkanen Päivi Tepponen Helena 9.12.2013 1 Sisällys Johdanto... 2 Kotiutumisen

Lisätiedot

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoito Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoidon tehtävänä on vanhusten, yli 18- vuotiaiden vammaisten, toipilaiden ja pitkäaikaissairaiden hoito ja palvelut niin,

Lisätiedot

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotihoidon näkökulmia kotiutukseen Kokemäen nykytilanteesta Vuonna 2013 alkuvuodesta ollut viimeksi tk sairaalassa pitkäaikaisia potilaita Tk sairaalassa keskim. 10 kokemäkeläistä

Lisätiedot

Lataa Kehittyvä kotihoito - Eija-Riitta Ikonen. Lataa

Lataa Kehittyvä kotihoito - Eija-Riitta Ikonen. Lataa Lataa Kehittyvä kotihoito - Eija-Riitta Ikonen Lataa Kirjailija: Eija-Riitta Ikonen ISBN: 9789513766054 Sivumäärä: 284 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.99 Mb Kehittyvä kotihoito -kirjassa esitellään kotihoidon

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Ikä-Sote - Kotona asumista tukevat palvelut työryhmä 1

Etelä-Pohjanmaan Ikä-Sote - Kotona asumista tukevat palvelut työryhmä 1 Etelä-Pohjanmaan Ikä-Sote - Kotona asumista tukevat palvelut työryhmä 1 Muistio Kotona asumista tukevat palvelut Aika: perjantai 19.2.2016 klo 9-13 Kokouspaikka: Kauhajoen kaupungintalo Läsnä: Hannele

Lisätiedot

Kauhavan terveysasema, Perkkalaisen entinen työhuone, maanantaina 26.3.2012 klo 10-11.55.

Kauhavan terveysasema, Perkkalaisen entinen työhuone, maanantaina 26.3.2012 klo 10-11.55. Palvelupaletti-hanke Aihe Projektiryhmän kokous 3/2012 Paikka ja aika Kauhavan terveysasema, Perkkalaisen entinen työhuone, maanantaina 26.3.2012 klo 10-11.55. Läsnä Marja-Liisa Somppi, puheenjohtaja Jussi

Lisätiedot

Voimavaralähtöinen kotihoito Intensiivijakso Tea Pillikko

Voimavaralähtöinen kotihoito Intensiivijakso Tea Pillikko Voimavaralähtöinen kotihoito Intensiivijakso Tea Pillikko 12.6.2017 Mitä tapahtuu, jos asiakkuutta tarkastellaan eri näkökulmasta? Mitkä ovat ne keinot, joilla ikääntyneen palvelutarpeeseen voidaan vaikuttaa

Lisätiedot

Haminan kaupunki. Pikkuympyräkatu Hamina Puh. toimisto / sähköpostiosoite:

Haminan kaupunki. Pikkuympyräkatu Hamina Puh. toimisto / sähköpostiosoite: Haminan kaupunki Ikäihmisten palvelut Pikkuympyräkatu 3 49400 Hamina Puh. toimisto 040 199 1570/040 199 1571 sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@hamina.fi Toiminta-ajatus Ikäihmisten palvelut edistää ja

Lisätiedot

PALVELUSETELI-TUOTTAJAREKISTERI versio 13.5.2009

PALVELUSETELI-TUOTTAJAREKISTERI versio 13.5.2009 1 PALVELUSETELI-TUOTTAJAREKISTERI versio 13.5.2009 Kokkolan seudun (Himanka, Kokkola) palveluseteli Hinnat ovat arvonlisäverottomia, ellei taulukossa toisin mainita. Tämä koskee myös kohtaa Muut palvelut.

Lisätiedot

Kulttuuria kaikille!

Kulttuuria kaikille! Kulttuuria kaikille! Tietoa Kaikukortin käytöstä kortin haltijoille Evijärven Kauhavan ja Lappajärven Kaikukortti-toiminta 2019 2020 Kaikukortilla maksutta sisään! 15.5.2019 Sisällys 1. Kiinnostaako kulttuuri?...

Lisätiedot

Kotisaattohoito Helsingissä - kokemuksia kotisairaalatoiminnasta

Kotisaattohoito Helsingissä - kokemuksia kotisairaalatoiminnasta Kotisaattohoito Helsingissä - kokemuksia kotisairaalatoiminnasta yl Paula Poukka Helsingin kaupungin kotisairaala Sisät. el., palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Kotisaattohoito, miksi? Toive kuolla

Lisätiedot

TURVAA, ILOA JA TERVEYTTÄ SINULLE JA LÄHEISILLESI

TURVAA, ILOA JA TERVEYTTÄ SINULLE JA LÄHEISILLESI PALVELUHINNASTO 2017 TURVAA, ILOA JA TERVEYTTÄ SINULLE JA LÄHEISILLESI Ikifit tuo turvaa, iloa ja terveyttä tarjoamalla yksilöllisiä fysioterapia-, erikoislääkäri- ja sairaanhoitopalveluja sekä kotipalvelua

Lisätiedot

PALVELUSETELIN SÄÄNTÖKIRJA TILAPÄINEN KOTIHOITO

PALVELUSETELIN SÄÄNTÖKIRJA TILAPÄINEN KOTIHOITO PALVELUSETELIN SÄÄNTÖKIRJA TILAPÄINEN KOTIHOITO Voimassa 2019 Hyväksytty xx.x.2018 13 PALVELUSETELIKOHTAINEN OSIO KOTIHOITO 13.1 Soveltamisala Tätä sääntökirjaa noudatetaan, kun KeskiPohjanmaan sosiaali

Lisätiedot

Palliatiivinen ja saattohoito Jyväskylän kotisairaalassa

Palliatiivinen ja saattohoito Jyväskylän kotisairaalassa Palliatiivinen ja saattohoito Jyväskylän kotisairaalassa KUOLEMA TULEE, OLETKO VALMIS seminaari KS-KS Auditorio 10.10.2016 Evl Emma Honkanen Kotisairaala Tarjoaa ympärivuorokautista sairaalatasoista hoitoa

Lisätiedot

Päivitetty Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta. Kotipalvelua arkisin ja viikonloppuisin klo 7-20 välillä.

Päivitetty Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta. Kotipalvelua arkisin ja viikonloppuisin klo 7-20 välillä. Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta Hoivapalvelu Hupulaanen Ulla Laakso-Murtoniemi Laaksontie 241 62420 Kortesjärvi Puh. 050 3028577 ulla.lamur@gmail.com Kaarinan kotipalvelu Kaarina Lahti Etelärannantie

Lisätiedot

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille.

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ K A R V I A I S E N TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. Tiedot on koottu Karviaisen 27.4.2010 päivittämästä palveluoppaasta.

Lisätiedot

Leader Aisapari. ALAJÄRVI Aaltoa & Aarioita -festivaali, monipuolinen kulttuuritapahtuma

Leader Aisapari. ALAJÄRVI Aaltoa & Aarioita -festivaali, monipuolinen kulttuuritapahtuma Leader Aisapari ALAJÄRVI Aaltoa & Aarioita -festivaali, monipuolinen kulttuuritapahtuma 27.6. 1.7.2018 www.aaltoajaaarioita.fi/ ALAHÄRMÄ Jokamiesluokan SM-mitalit jaossa Härmässä: PowerPark JM SM Yleinen

Lisätiedot

Hoivakoti Kielo Juuan kunta

Hoivakoti Kielo Juuan kunta Hoivakoti Kielo Juuan kunta TOIMINTA-AJATUS Tarjoamme turvallista asumista viihtyisissä tiloissa sekä yksilöllistä ja asukkaan voimavaroja ja hyvinvointia tukevaa hoivaa juukalaisille ikäihmisille. Hoivakoti

Lisätiedot

Kotona selviytymiseen apua tarvitsevat oululaiset

Kotona selviytymiseen apua tarvitsevat oululaiset Kotihoito Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset resurssit Prosessin

Lisätiedot

Päivitetty Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta

Päivitetty Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta Hoivapalvelu Hupulaanen Ulla Laakso-Murtoniemi Laaksontie 241 62420 Kortesjärvi Puh. 050 302 8577 ulla.lamur@gmail.com Kaarinan kotipalvelu Kaarina Lahti Etelärannantie

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 7.4.2017 1 Työpajan antia 28.3.2017 7.4.2017 riitta.nahkiaisoja@poskelappi.fi 2 Työpajan antia 28.3.2017 / 1 Palveluneuvonta ja ohjaus

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajat (päivitetty ) Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta

Säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajat (päivitetty ) Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta Säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajat (päivitetty 18.7.2018) Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta Hoivapalvelu Hupulaanen Ulla Laakso-Murtoniemi Laaksontie 241 62420 Kortesjärvi Puh.

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Vanhusneuvosto 27.03.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 4 Terveys- ja vanhuspalveluiden päällikkö Tarja Sainion puheenvuoro 5 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa 2/2014 1 ( 5 ) PALVELUSETELI Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa Palvelusetelin käyttöalueet - Henkilökohtainen apu ja kodin ulkopuolinen avustaminen vpl:n mukaan - Säännöllinen kotihoito, -

Lisätiedot

Etäkotihoito palvelun suunnittelu - Lähtökohtia Espoon kotihoidon etäpalvelujen palvelumuotoilulle

Etäkotihoito palvelun suunnittelu - Lähtökohtia Espoon kotihoidon etäpalvelujen palvelumuotoilulle Etäkotihoito palvelun suunnittelu - Lähtökohtia Espoon kotihoidon etäpalvelujen palvelumuotoilulle Kysymys palvelumuotoilijoille 1. Miten tuotamme / voimmeko tuottaa Arvoa asiakkaalle etäpalvelujen avulla?

Lisätiedot

Sosiaalityö puhelinaika 8.30-9.00 ja 13-13.30 Ajanvaraus kaikille sosiaalityön työntekijöille 06 2525 1201 toimistosihteeri

Sosiaalityö puhelinaika 8.30-9.00 ja 13-13.30 Ajanvaraus kaikille sosiaalityön työntekijöille 06 2525 1201 toimistosihteeri PERUSTURVAPALVELUT Faksi 06-2525 1211 Hallinto Nurmi Maria-Liisa perusturvajohtaja 040 554 9528 Ajanvaraus ja neuvonta 06 2525 1201 Humalamäki Päivi toimistosihteeri ajanvaraus, ohjaus, neuvonta, välitystilit

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAPROFIILI

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAPROFIILI PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAPROFIILI Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O-kärkihanke) 21.6.2018 1 1. PALVELUTARPEEN ENNAKOINTI 21.6.2018 2 PALVELUTARPEEN ENNAKOINTI

Lisätiedot

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry ry Maakunnallinen kansanterveysjärjestö Perustettu vuonna 1956 Toiminta-alueena Keski-Suomen maakunta Jäseniä n. 6000 Paikallisosastoja maakunnissa Immu Isosaari 1 Henkilökunta

Lisätiedot

Kotikuntoutusmallit Lahdessa

Kotikuntoutusmallit Lahdessa Kotikuntoutusmallit Lahdessa Pirkko Heinonen Kuntoutuspäällikkö 20.10.2016 Missio Vanhusten palvelujen ja kuntoutuksen vastuualueen tehtävänä on edistää kaikenikäisten lahtelaisten hyvinvointia yhteistyössä

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN. Sote työvaliokunta

IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN. Sote työvaliokunta IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN Sote työvaliokunta 5.2.2016 Anna-Kaisa Pusa, koollekutsuja, Kuntayhtymän johtaja / Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Kati Mäkelä, Ikäihmisten palvelujohtaja / Kuntayhtymä

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTAPROFIILI

KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTAPROFIILI KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTAPROFIILI Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O-kärkihanke) 3.8.2018 1 1. PALVELUTARPEEN ENNAKOINTI 3.8.2018 2 PALVELUTARPEEN ENNAKOINTI

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2012 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Osasto A32 34-paikkainen akuutti sydäntautien vuodeosasto hoitoajat lyhyet; noin 4vrk nopea vaihtuvuus päivystyspotilaiden osuus 50 % kotiutuksia

Lisätiedot

TURVAA, ILOA JA TERVEYTTÄ SINULLE JA LÄHEISILLESI

TURVAA, ILOA JA TERVEYTTÄ SINULLE JA LÄHEISILLESI PALVELUHINNASTO TURVAA, ILOA JA TERVEYTTÄ SINULLE JA LÄHEISILLESI Ikifit tuo turvaa, iloa ja terveyttä tarjoamalla yksilöllisiä fysioterapia-, erikoislääkäri- ja sairaanhoitopalveluja sekä kotipalvelua

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja yöhoito ruuanlaitto,

Lisätiedot

KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa

KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa Hannele Peräkoski, Taina Heikkinen Projektityöntekijä Sairaanhoitaja Tikkurilan sosiaali ja terveyskeskus 27.3.2007 TOIMINTA ALUEEN HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03)

Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03) Padasjoki Padasjoki - Hoivapalvelu Anneliina Oy Rautatienkatu 11 B (Studio 11, yläkerta) 15110 Lahti 040 540 4211 tea.sarkka@anneliina.net w w w.anneliina.net kotipalvelu kotisairaanhoito, näytteenotto

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) Myrskylä Myrskylä - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

TARJOILUJAOSTON PÄIVYSTYSLISTAT

TARJOILUJAOSTON PÄIVYSTYSLISTAT 01-01-2018 maanantai Tuula Lönnqvist 02-01-2018 tiistai Raili Vuorinen 03-01-2018 keskiviikko Helmi Jämsä Telle Vilkki 04-01-2018 torstai Seija Suomaa 05-01-2018 perjantai 06-01-2018 lauantai loppiainen

Lisätiedot

Prosessikansio. Kotihoidon asiakasprosessi. Prosessin vastuuhenkilö: Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä LIITE 3

Prosessikansio. Kotihoidon asiakasprosessi. Prosessin vastuuhenkilö: Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä LIITE 3 LIITE 3 Prosessikansio Kotihoidon asiakasprosessi Prosessin vastuuhenkilö: Kotihoidon ohjaajat Riitta-Liisa Stolt ja Irmeli Elo Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä 29.8.2007 8.10.2007 7.11.2007 29.1.2008

Lisätiedot

Kotikuntoutustiimien kokemuksia kotisaattohoidosta Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa

Kotikuntoutustiimien kokemuksia kotisaattohoidosta Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa Marja Mäki-Kuusela Kotikuntoutustiimien kokemuksia kotisaattohoidosta Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa Opinnäytetyö Syksy 2016 SeAMK Sosiaali- ja terveysala Geronomi (AMK) 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU Opinnäytetyön

Lisätiedot

ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA

ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA Valmiina olevat koulutusohjelmat ilmoittautumisohjeineen löytyvät www.satshp.fi Ammattilaisille/Täydennyskoulutus/Koulutuskalenteri Koulutuksiin ilmoittautuminen: Satakunnan

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Ikäihmisen palvelukokonaisuus Omaehtoinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen Vapaaehtoiset arjen tukena, päivätoiminnan eri muodot

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

Konsti kotiin suunnattu tuki päihde- ja mielenterveysasiakkaille

Konsti kotiin suunnattu tuki päihde- ja mielenterveysasiakkaille Konsti kotiin suunnattu tuki päihde- ja mielenterveysasiakkaille Tampereen kaupunki Avopalvelut Mielenterveys- ja päihdepalvelut Ohjaaja Elina Laurila 25.03.2019 Kotikatko -pilotti 2014-2015 Pilotti aloitettiin

Lisätiedot

TASAPAINO- POLIKLINIKKA

TASAPAINO- POLIKLINIKKA TASAPAINO- POLIKLINIKKA Maiju Torkkeli Sairaanhoitaja AMK, tasapainohoitaja Porin kaupunki/ terveys- ja sairaalapalvelut/geriatrian PKL Satasairaala 29.5.2019 TASAPAINOPOLIKLINIKKA Toiminta Porin kaupunginsairaalassa

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten

Lisätiedot

Rajat: Varpulantie - Pohjanmaanväylä Syrjävainiontie - Hemmingintie Hahtomaantie Näykinsalontie Lapuan raja

Rajat: Varpulantie - Pohjanmaanväylä Syrjävainiontie - Hemmingintie Hahtomaantie Näykinsalontie Lapuan raja 1.8.2017 1/5 Pernaan koulu: Vanha-Lapuantie 22, 62220 Pernaa Rajat: Varpulantie - Pohjanmaanväylä Syrjävainiontie - Hemmingintie 215 - Hahtomaantie 235 - Näykinsalontie Lapuan raja Pohjanmaanväylän länsipuoli

Lisätiedot

Kotikuntoutustiimit Oivassa

Kotikuntoutustiimit Oivassa Kotikuntoutustiimit Oivassa Toiminnan taustaa Toiminnassa reilun vuoden Kaksi kotikuntoutustiimiä: Eteläinen tiimi (HoHäKä) 2 fysioterapeuttia ja 6 hoitajaa Pohjoinen tiimi (AsPa) Fysioterapeutti ja 4

Lisätiedot

POHJANMAAN POTKU toiminnan yhteenveto

POHJANMAAN POTKU toiminnan yhteenveto 1(12) KUNTAYHTYMÄ KAKSINEUVOINEN POHJANMAAN POTKU toiminnan yhteenveto Ajalta 1.11.2012 31.10.2014 Salme Annala, hanketyöntekijä 30.06.2014 2(12) Sisältö Rekrytointi - hankehenkilöstö...3 Kokoukset...3

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Kokouksen pöytäkirja Nuorisovaltuusto 06.03.2014 Alahärmän palvelupiste. Paikalla. Nuorisovaltuutetut

KAUHAVAN KAUPUNKI Kokouksen pöytäkirja Nuorisovaltuusto 06.03.2014 Alahärmän palvelupiste. Paikalla. Nuorisovaltuutetut KAUHAVAN KAUPUNKI Kokouksen pöytäkirja Nuorisovaltuusto 06.03.2014 Alahärmän palvelupiste Paikalla Nuorisovaltuutetut Hanna-Mari Palomäki Jutta Risikko (pj.) Jenni Mäenpää Tero Peltokangas Samuli Koivula

Lisätiedot

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa 19.9.2017 Anne-Mari Hakala & Eija Janhunen Mikä on riskimittari? Rai-pohjainen Excel-työkalu

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUETTELO 09.06.2014. Päätösluettelo. Päätöspvmväli 12.05.2014-08.06.2014 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös.

PÄÄTÖSLUETTELO 09.06.2014. Päätösluettelo. Päätöspvmväli 12.05.2014-08.06.2014 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös. 1/5 Hakuehto Käyttäjä luettelo Arvo Henna Räsänen pvmväli 12.05.2014-08.06.2014 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös Järjestys Viranhaltija/päätöstyyppi, pykälänumero Viranhaltijan päätöstyypit

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2015

Lomakyytien aikataulut 2015 Lomakyytien aikataulut 2015 päivitetty 6.7.2015 / Alik Hotti VMTK Reitti 3B Pyhäntä th 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th 17:35 17:35 20:10 20:10 Sievi th 17:50

Lisätiedot

Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi

Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi 15.1.2015 Anna-Liisa Koivisto, johtava lääkäri Maritta Salonoja, geriatrian ylilääkäri Tavoite Iäkkään selviytyminen

Lisätiedot

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta OMAN ORGANISAATION NIMI 1 22.6.2017 Päivi Lehtimäki ja Tuula Haukka-Wacklin Lähtökohdat EPSHP selkäpotilaita,

Lisätiedot