Maakotka. tietolomake lajit. Metsähallituksen vastuulajien tila ja suojelutaso vuonna Aquila chrysaetos L. Tuomo Ollila & Jari Ilmonen

Transkriptio

1 tietolomake lajit Tuomo Ollila & Jari Ilmonen Metsähallituksen vastuulajien tila ja suojelutaso vuonna 2006 Maakotka Aquila chrysaetos L. Luonnonsuojeluasetus: erityisesti suojeltava, rauhoitettu Luontodirektiivi: Lintudirektiivi: liitteen I laji Uhanalaisuusluokka vuonna 2000: VU, vaarantunut Suojelutason kokonaisarvio vuonna 2006: epäsuotuisa rittämätön Kuva: Jari Kostet

2 Levinneisyysalue ja esiintyminen Maakotkan levinneisyysalueen pinta-ala on km². Levinneisyysalueen rajaus perustuu niihin tunnettuihin reviireihin ja pesäpaikkoihin, jotka ovat olleet asuttuna viiden vuoden ajanjaksolla eli vuosina Pinta-ala on laskettu puskuroimalla tunnetut pesäpaikat 25 km:n levyisellä puskurivyöhykkeellä. Lajia esiintyy sekä tunturi- että metsäalueilla (kuva 1). Maakotkan levinneisyysalueen kehityssuunta on arvioitu vakaaksi tarkastelujaksolla Lajin levinneisyys on säilynyt jokseenkin vakaana 1970-luvulta lähtien, mutta pienentynyt 1950-luvun tilanteeseen verrattuna. Muutos 1950-luvulta on noin km² (8 %). Se on laskettu Suomen luonnonsuojeluyhdistyksen maakotkatiedustelussa ja Suomen riistanhoitosäätiön maakotkakyselyssä ilmoitettujen, 1940-luvun lopussa toimivien pesien perusteella. Muutamia Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan reviirejä on autioitunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Maakotkan nykyinen levinneisyysalue tunnetaan hyvin, sillä tieto perustuu vuotuiseen, kattavaan pesimäalueiden inventointiin ja uusien pesien etsintään. Maakotkan levinneisyysalueen tilan on arvioitu olevan epäsuotuisa riittämätön. Lajin nykyinen levinneisyysalue on noin 20 % pienempi kuin koko lajille soveltuva levinneisyysalue. Lajille soveltuvaksi esiintymisalueeksi tulkittu on äärialueiltaan nykyisen kaltainen, mutta Etelä-Suomessa lajin esiintymisen tulisi olla nykyistä yhtenäisempää. Taulukko 1. Maakotkan populaatiokoko. Suomessa Boreaalisella alueella Alpiinisella alueella Asuttuja reviirejä 357 * * * populaatiokokoa ei ole arvioitu osa-alueittain alpiinisen ja boreaalisen alueen raja levinneisyysalue Metsähallitus 2009 Suomen rajat Karttakeskus, Lupa L5293 Kuva 1. Maakotkan levinneisyys. Populaatiokoko Maakotkan populaatiokoko on esitetty viiden vuoden ajanjaksolla eli vuosina asutuiksi tiedettyjen reviirien määränä. Vuoden 2006 lopussa tunnettiin kaikkiaan 425 reviiriä. Suuri ero viiden viimeisen vuoden aikana asuttuihin reviireihin johtuu ensisijaisesti vielä löytämättömistä vaihtopesistä. Maakotkan populaation on arvioitu kasvaneen tarkastelujaksolla Maakotkan tunnettu populaatiokoko on kasvanut, mikä johtuu pääosin pesäpaikkojen kattavammasta inventoinnista. Mikäli aikuisten lintujen kuolleisuus olisi 5 % ja poikasista selviytyisi sukukypsiksi 30 %, maahamme voisi syntyä vuosittain 1 3 uutta maakotkareviiriä. Tietoa Suomen maakotkien kuolleisuudesta ei kuitenkaan ole ja arviot on tehtävä yleistämällä maailmalla tehtyjä tutkimuksia. Ruotsissa kotkien kuolleisuus on rengastusaineiston perusteella ensimmäisenä elinvuonna 42,7 %, toisena elinvuonna 30,8 %, kolmantena elinvuonna 16,5 % ja kolmea vuotta vanhempana 16,5 %. Näin kuolleisuus ennen viidettä elinvuotta olisi 77 %. Aikuisten lintujen kuolleisuus on hyvin alhainen. Vuosien 1990 ja 2006 välillä Suomessa on ollut keskimäärin 0,54 rengastusikäistä poikasta asuttua reviiriä kohden. Whitfieldin ym. (2006) mukaan Skotlannin oloissa tulisi olla viiden vuoden keskiarvona vähintään 0,50 lentopoikasta asuttua reviiriä kohden, jotta kanta olisi elinvoimainen. 2

3 1,00 0,80 Poikasta 0,60 0,40 0,20 0, Vuosi Kuva 2. Maakotkan rengastusikäisten poikasten määrä asuttua reviiriä kohden vuosina Rengastusikäisten poikasten määrä asuttua reviiriä kohden on laskenut Suomessa 1970-luvulta lähtien (kuva 2). Syynä voivat olla ravinnon väheneminen, kannan kasvun aiheuttama kilpailu tai jokin tuntematon syy. Myös tarkastustyössä tapahtuneet muutokset voivat vaikuttaa tuloksiin. On mahdollista, että 1970-luvun alussa tarkastustoiminta keskitettiin ns. paremmille reviireille ja kaikkia reviirejä, joiden tiedettiin tuottavan huonosti poikasia tai vaihtopesien olevan hukassa, ei tarkastettu. Lisäksi on huomattava, että myös rengastusajankohdan jälkeen tapahtuu poikaskuolemia, joten lentopoikasten määrä on hieman pienempi kuin alla olevan kuvan luvut soittavat. Lajin populaation tila tunnetaan hyvin, sillä kaikilla tunnetuilla pesäpaikoilla käydään kerran vuodessa poikasaikana ja uusia pesintöjä etsitään kattavasti vuosittain. Maakotkan populaation tilan arvioidaan olevan epäsuotuisa riittämätön paraneva. Populaation koko on kasvava, mutta edelleen pienempi (noin % pienempi) kuin tässä suotuisaksi arvioitu populaatioko. Mikäli lajille sopivalla levinneisyysalueella kaikki pesintään sopivat paikat olisivat asuttuna, kanta voisi olla noin 600 paria. Lajin elinympäristöt Maakotkalle sopivassa elinympäristössä on oltava vanhoja mäntyjä tai kallioseinämiä pesäpaikkoina. Saalistusympäristöinä tärkeitä ovat avoimet ympäristöt, kuten suot ja avohakkuualueet. Lajille soveltuvan elinympäristön pinta-ala on sama kuin sen levinneisyysalueen pinta-ala, km². Lajille sopivan elinympäristön (pesimäympäristön) määrä on arvioitu vakaaksi tarkastelujaksolla Avoimet suot ovat vähentyneet jonkin verran ojitusten ja metsittymisen seurauksena, mitä kuitenkin voi pitää kotkan kannalta lähinnä laadullisena heikentymisenä. Myös sopivien pesäpuiden väheneminen metsänhoidon seurauksena on heikentänyt maakotkan elinympäristön laatua. Lajin elinympäristön tila tunnetaan hyvin. Maakotkan elinympäristön tilan on arvioitu olevan epäsuotuisa riittämätön laadullisen heikkenemisen vuoksi. Lajiin vaikuttaneet ja vaikuttavat tekijät sekä tulevaisuuden ennuste Pesiin ja aikuisiin lintuihin kohdistunut vaino ja pesimäaikainen häirintä ovat heikentäneet maakotkan populaatioita pitkällä aikavälillä. Myös ihmisen toiminnan epäsuorat vaikutukset, kuten liikenteen ja sähkölinjojen aiheuttamat kuolemat, asutuksen leviämisen aiheuttama häiriö, avohakkuualueiden ja ojitettujen soiden metsittyminen ja vesakoituminen sekä vanhojen (keskimäärin yli 300 vuotta) pesäpuiksi kelvollisten puiden väheneminen, ovat heikentäneet lajin elinolosuhteita. Maakotka rauhoitettiin vuonna 1962, mutta poronhoitoalueella sitä oli mahdollista ampua poikkeusluvin vuoteen 1968 asti. Tämän jälkeen maakotkan vaino on vähentynyt ratkaisevasti. Lajin ydinlevinneisyysalueella asenteet ovat muuttuneet myönteisemmäksi maakotkien porotaloudelle aiheuttamien vahinkojen reviiriperusteisen korvausjärjestelmän (asetus 8/2002) käyttöönoton 3

4 myötä. Toisaalta pesimärauhan rikkoutuminen lisääntyvän talous- ja virkistyskäytön takia on kasvanut. Lisääntyvä liikkuminen maakotkan pesimäalueilla aiheuttaa myös tulevaisuudessa tahallista ja tahatonta häirintää, joka heikentää lajin pesimätulosta. Metsien tiheneminen vaikeuttaa saalistusta heikentäen ravinnon saatavuutta. Metsien nuorentuminen vähentää edelleen sopivia pesäpuita ja voi estää uusien alueiden asuttamisen. Kanalintujen väheneminen voi heikentää ravintotilannetta, ja porotalouden muutokset voivat vähentää talviravinnon määrää, kun maastossa on vähemmän haaskoja ja teurasjätteitä. Lisääntyvä ympäristön kemikalisoituminen voi aiheuttaa myrkkykuorman lisäyksen ja pesimätuloksen heikentymiseen. Maakotkan tulevaisuuden ennusteen arvioidaan olevan suotuisa. Maakotkan levinneisyyden ydinalueella Pohjois-Suomessa ei ainakaan lyhyellä aikavälillä ole näköpiirissä sellaisia muutoksia, jotka heikentäisivät elinympäristön tilaa merkittävästi. Metsähallituksen metsätalous huomioi tunnetut pesäpaikat ja niitä varten on laadittu omat hoito-ohjeet. Levinneisyyden eteläosissa metsätalous, luonnon virkistyskäyttö ja muu ihmisen toiminta voi rajoittaa maakotkan pesimätulosta. Nykytiedolla maakotkan populaation koko kuitenkin kasvaa hitaasti, mikä suo pitkällä aikavälillä mahdollisuuden lajin levinneisyysalueen laajentumiseen. Suojelutilanne ja hoitotoimet Tunnetuista toimivien (asuttuna vuosien aikana) reviirien pesistä 44 % on erilaisilla suojelukohteilla (taulukko 2). Suojeluohjelmissa olevista pesistä on 41 vanhojen metsien suojeluohjelma-alueilla, 13 soidensuojeluohjelman kohteilla ja kuusi harjujensuojeluohjelman kohteilla. Suojelemattomista pesäpaikoista on Metsähallituksen hallinnoimilla alueilla 74 % (334 pesää). Näille on laadittu pesäkohtaiset suojelurajaukset. Rajausten A- vyöhykkeillä metsätaloustoimet on kielletty kokonaan. B-vyöhykkeellä toiminta on ajallisesti rajoitettua ( ), mikäli pesässä pesitään. Lisäksi B-vyöhykkeellä on rajoituksia teiden ja retkeilyreittien rakentamiselle. Maakotkalle on rakennettu tekopesiä harrastajien toimesta varsinkin levinneisyysalueen eteläosissa. Maakotkan porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja korvataan reviiriperusteisesti seurantatuloksiin perustuen. Suojelu-, hoito- ja tiedonkeruutarve Yksityismailla olevien suojelemattomien maakotkan pesäpaikkojen suojelutarve on selvitettävä kiireellisesti ja sen jälkeen on tehtävä tarvittavat suojelutoimet. Metsähallituksen talousmetsissä olevista pesistä huolehditaan, että niillä on ohjeen mukainen suojelurajaus. Tekopesiä on edelleen tarpeen rakentaa erillisen suunnitelman mukaan. Maakotkan uusien pesien etsintää jatketaan aiempaa tehokkaammin. Alueiden käytön suunnittelu ja maakotkien porotaloudelle aiheuttamien vahinkojen korvausjärjestelmä edellyttävät mahdollisimman tarkkaa tietoa kaikista pesistä ja pesintätilanteesta. Vuosien aikana asumattomana on ollut noin 60 tunnettua reviiriä. Arvion mukaan näistä on todellisuudessa asumattomia vain 10 15, lopuista ei tunneta käytössä olevaa pesää. Maakotkan kannan kehityksen tarkemmaksi arvioimiseksi tarvitaan sekä normaalia vuotuista seurantaa (yksi käynti poikasaikana) että erityisalueiden (kolme käyntiä pesintäkauden aikana) perustamista eri puolille levinneisyysaluetta. Maakotkan ekologiasta, erityisesti lajin populaation rakenteesta ja kuolevuudesta sekä elinympäristövaatimuksista ja ravintotilanteesta tarvitaan lisää tutkimustietoa. Taulukko 2. Maakotkan toimivien reviirien (asuttuna vuosien aikana) pesäpaikkojen jakautuminen suojelualueille (sis. erämaaalueet), suojeluohjelma-alueille ja niiden ulkopuolelle sekä Metsähallituksen alueille. Omistaja Natura Luonnonsuojelualue Luonnonsuojeluohjelma Naturan tuoma lisäys Suojelu Ei suojeltu Kaikki Mh muu Yhteensä

5 Kirjallisuutta Below, A. & Ollila T. 2000: Maakotka Aquila chrysaetos. Teoksessa: Below, A. (toim.), Suojelualueverkoston merkitys eräille uhanalaisille nisäkäs- ja lintulajeille. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 121: Helo, P. 1993: Maakotka. Teoksessa: Forsman, D. (toim), Suomen haukat ja kotkat. Kirjayhtymä, Rauma. S Linkola, P. 1962: Uusin tieto maakotkistamme. Suomen Luonto 21: 36 58, 72. Ollila,T. 1995: Suomen maakotkat Linnut 30 (1): Ollila, T. 2006: Raportti maakotkan, merikotkan, muuttohaukan ja tunturihaukan pesätarkastuksista Oulun ja Lapin lääneissä vuonna Moniste, Metsähallitus, Rovaniemi. 8 s. Ollila, T. 2007: The monitoring project of the Golden Eagle (Aquila chrysaetos) in Finland. Teoksessa: Status of raptor populations in Eastern Fennoscandia (toim. Koskimies, P. & Lapshin, N.). Fennoscandia. Proceedings of the Workshop, Kostomuksha, Karelia, Russia, November 8 10, KarRC RAS, Petrozavodsk: S Ollila, T. 2007: Metsähallituksen vastuulajien tila arviointi. Maakotka. Julkaisematon raportti (asianumero 4915/41/2007). Metsähallitus, s. Ollila, T. & Koskimies, P. 2008: Maakotkan ja muuttohaukan suojelutaso Suomessa. Linnut-vuosikirja 2007: Ranta, E. & Halkka, A. 2008: Maakotkan ja muuttohaukan seurannan kehittäminen Suomessa. Julkaisematon raportti, Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Helsinki, toukokuu s. Sovinen, M. 1953: Kotkan levinneisyydestä maassamme. Suomen Luonto, Suomen luonnonsuojelun vuosikirja 1953: Sulkava, P. 1968: Kotkan esiintyminen Suomessa 1960-luvulla. Suomen Luonto 27: 68 75, 96. Tjernberg, M. 2006: Kungsörnens status och ekologi i Sverige Samt tänkbara prognoser för artens urveckling. ArtDatabanken, SLU. 44 s. Whitfield, D. P., Fielding A. H., McLeod D. R. A., Haworth, P. A. & Watson J. 2006: A conservation framework for the golden eagle in Scotland: Refining condition targets and assessment of constraint influences. Biological Conservation 130: Metsähallituksen vastuulajien tilan ja suojelutason arviointi on tehty luontodirektiivin vuosia koskevan raportoinnin yhteydessä. Suojelutaso ja sen osatekijät (levinneisyysalue, populaatio, lajin elinympäristö, ennuste lajin tulevaisuudesta) arvioitiin luokituksella suotuisa epäsuotuisa riittämätön epäsuotuisa huono. Arvioinnista vastasi Tuomo Ollila ja sitä ovat kommentoineet Metsähallituksen petolinturyhmän jäsenet. Jari Ilmonen on toimittanut tämän tietolomakkeen arviointimateriaalin pohjalta ja Heikki Eeronheimo on osallistunut toimitustyöhön. Suositeltava viittaus: Ollila, T. & Ilmonen, J. 2009: Metsähallituksen vastuulajien tila ja suojelutaso vuonna Maakotka Aquila chrysaetos (L.). Tietolomake, lajit. Metsähallitus, 5 s. < Ulkoasu ja taitto Marianne Katainen, kansikuva Jari Kostet, kartta Heikki Eeronheimo Metsähallitus