Spiritualiteetti ja pastoraalinen johtaminen seurakuntaliitoksessa

Transkriptio

1 l 1 Spiritualiteetti ja pastoraalinen johtaminen seurakuntaliitoksessa Ylemmän pastoraalitutkinnon tutkielma Toukokuu 2012 Aino Vesti

2 2 ESIPUHE 3 1. JOHDANTO 1.1. Seurakuntaliitosten taustaa ja ohjeita Spiritualiteetti yleensä ja tässä tutkimuksessa Pastoraalinen ja hengellinen johtaminen Aikaisemmat tutkimukset TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1. Tutkimustehtävä Tutkimusaineisto ja tutkimusmenetelmä Tutkimuksen luotettavuus ja eettisen näkökohdat SPIRITUALITEETTI JA PASTORAALINEN JOHTAMINEN 3.1. Kertomukset: huonoin ja paras liitos Tulokset hengellisen elämän suhteen Tulokset pastoraalisen johtajuuden suhteen JOHTOPÄÄTÖKSET 52 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS 55 LIITE 1 Haastattelukysymysten teemat 61

3 3 ESIPUHE Aino-pappi ei olekaan kotona, tuumasi ystäväni pikkupoika heidän ajaessaan kirkon ohi, kun kirkossa ei näkynyt valoja. Hän oli vaistomaisesti ymmärtänyt, että paimenen kuuluu asua hengellisessä huoneessa, kirkkokansan keskellä ja Jumalan läheisyydessä. Eniten tarvitsin sitä läheisyyttä seurakuntaliitoksen moninaisten haasteiden keskellä, rukoilemaan pysähtymistä, että saisin viisautta, iloa ja rauhaa. Tulevina vuosina päätetään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uudesta rakennemallista. Uudistus koskee lähes 80 % suomalaista. Itse yhden liitosprosessin läpikäyneenä halusin koota käytännön kokemuksia ja viisautta viidestä eri seurakunnasta, erityisesti sen suhteen, miten vaeltava Jumalan kansa voi erämaassakin löytää vettä ja mannaa. Kirkossa on valot, kun siellä kokoontuu uskon ja rakkauden yhteisö. Kiitän ohjaajaani asessori Tapani Erämajaa kannustuksesta ja selkeistä neuvoista. Kiitän haastateltaviani heidän ajantasaistiedon vaihdannasta tässä seurakuntayhteisön verenkierrossa. Kiitän Veikko Aro-Heinilää, Lemu-Askaisten aiempaa kirkkoherraa, työntekijä- ja luottamushenkilöjoukon traktorikyydistä Livonsaaren Samppavuoren huipulle ja Kalliokirkkoon. 1 Kiitän mediaa hyväksyvästä kiinnostuksesta seurakuntaliitostamme kohtaan. Kiitän Maskun seurakuntaa entisen paimenensa kantamisesta rukouksin.rakasta puolisoani Raunoa kiitän grafiikantekoavusta ja yhteisistä valvotuista öistä. Kiitän Suomen kirkkoa, että olen saanut sen eri tehtävissä katsella rajojen siirtelyä ja Hengen elämää. Kiitän johdatuksesta työni aikatauluttamisessa: kolme vuotta sitten tehtyjen haastattelujen heti tapahtunut analyysi olisi ollut vaikeaa peilausaineiston puuttuessa; nyt sitä oli riittävästi. Jumalaa kiitän kauniista elämästä ja rukousvastauksista tämänkin prosessin keskellä. Toivon, että näistä nyyttäreistä koottu ravinto voisi olla muuttamassa rakennemuutosprosessin usein hiljaisesta hautajaissaatosta riemuitsevaksi hääkulkueeksi. Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: Menkäämme Herran huoneeseen`. Ps.122:1 (1933) Aino Vesti 1 Entinen Askaisten Livonsaarikin on jo ehtinyt siirtyä kahden vuoden jälkeen Maskun seurakunnasta Naantalin seurakuntaan.

4 4 1 JOHDANTO 1.1.Seurakuntaliitokset ja niiden tausta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntaliitoksia ovat aiheuttaneet taloudelliset haasteet, kunta- ja palvelurakenteen laaja uudistaminen 2 sekä tavoite parhaalla ja tehokkaalla tavalla tukea seurakuntalaisten uskoa ja elämää kristittyinä. 3 Kunta- ja palvelurakenneuudistus käynnistyi vuonna 2005 ja sitä on tarkoitus jatkaa hallituskaudella Kuntaliitosten taustalla on suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutos. Sen syitä ovat väestön ikääntyminen, muuttoliike sekä työelämän ja elinkeinorakenteen muutokset, jotka heijastuvat myös seurakuntien toimintaan ja hallintoon. 5 Seurakuntien ja kuntien historia on yhteistä ja nykyisten rakenteiden juuret ovat lähtöisin 1700-luvun lopulta. Seurakuntien ja kuntien työnjakoa alettiin eriyttää ja luvuilla ja lopullinen ero tapahtui vuonna luvulta lähtien seurakuntarakenne kehittyi uusien seurakuntien perustamisen muodossa kolmessa jaksossa. Ensin 1860-luvulta 1900-luvun alkuun useat kappeliseurakunnat itsenäistyivät: vuonna 1853 Suomessa oli 446 seurakuntaa ja vuonna 1990 yhteensä 512 seurakuntaa. Toiseksi 1920-luvulla juuri itsenäistyneeseen maahan perustettiin 42 uutta seurakuntaa ja sotavuosina seurakuntien lukumäärä oli suurimmillaan 601. Karjalaan jääneiden seurakuntien lakkauttaminen vahvistettiin vuonna 1950 ja seurakuntien lukumääräksi jäi 541. Kolmanneksi jälleenrakentamiskaudella 1960-luvun loppuun mennessä perustettiin yhteensä 59 seurakuntaa. 7 Kuva 1. Seurakuntien lukumäärän kehitys vuosina Leena Vallenius. 8 2 Kirkkolain mukaan seurakuntajako liittyy kuntajakoon. KL 3:3. 3 Muuttuvien yhteisöjen kirkko 2007, Ennen vuotta 1865 Suomessa oli kunnallishallinto vain kaupungeissa. Maaseudulla seurakunnat huolehtivat myös paikallishallinnon tehtävistä, jotka nykyisin kuuluvat kunnille. Vuoden 1865 kunnallisasetuksen mukaan maaseudulle oli perustettava kunnat, rajoina seurakuntien rajat. 7 Muuttuvien yhteisöjen kirkko 2007,

5 5 Seurakuntarakenne vaihtui hajaantumisesta yhdistymisten suuntaan kuntaliitosten myötä 1970-luvun alussa. Silloin yleisin ratkaisumalli oli seurakuntayhtymä. Uusia seurakuntia on perustettu vielä 1980-luvulla, mutta vuodesta 2000 lähtien on seurakuntien yhdistyminen yleistynyt. 9 Vuonna 2000 seurakuntia oli 590 ja vuoden 2011 alussa Seurakuntien rakenneratkaisuja pohtivilla päättäjillä oli käytössään Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisu 92 Nieminen & Vallenius & Tähkänen: Seurakuntarakenne murroksessa, joka ilmestyi vuonna 2007 ja selvittää rakennemuutoksen vaiheita käytännön tasolla: lainsäädäntöä, hallintoa, taloutta, henkilöstön siirtoa. 11 Kirkkohallituksen asettama seurakuntarakennetyöryhmä julkaisi mietintönsä Muuttuvien yhteisöjen kirkko vuonna 2007 ja kirkkohallitus sen pohjalta seurakuntaliitosten avuksi Rakenneuudistajan opas julkaisun huhtikuussa Edellisessä määritellään seurakunnan rakenteiden uudistamisen ydinkysymykseksi se, miten sen toiminnalla tuetaan yksittäisen seurakuntalaisen kristillistä uskoa ja elämää. Viitaten Augsburgin tunnustuksen CA VII ja kirkkolain KL 4:1 määritelmiin kirkosta ja sen tehtävistä mietintö toteaa, että tarkoituksenmukainen hallinto ja talous mahdollistavat toiminnan, joka vahvistaa jäsenyyttä kirkossa ja tukee seurakuntayhteisöjen ja seurakunnan yhteistyöverkostojen muodostumista. 12 Rakenneuudistajan opas, joka syntyi edellä mainitun mietinnön ehdotuksesta käytännön oppaaksi, toteaa seurakuntarakenteen uudistajan ydinkysymykseksi: Millainen hallintoja toimintarakenne luo parhaat edellytykset seurakunnan hengellisen työn jatkuvuudelle ja kehittämiselle? ja sen mukaan päättäjien on tutkittava kriittisesti seurakunnan toimintatapoja, henkilöstötarpeita, johtamista, taloudellisuutta ja palvelun alueellista tasavertaisuutta. Ellei tätä kriittistä tarkastelua tehdä, rakenneuudistus jää helposti pelkäksi ulkokohtaiseksi muotomenoksi. Lisäksi opas esittelee kirkon strategian vuoteen 2015 Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö tavoitteet. Opas kiinnittää huomiota seurakuntien talouden ja toiminnan alueelliseen vaihteluun ja toteaa, että kirkossamme on tällaisissa asioissa opittu luottamaan paikallistason päättäjien osaamiseen ja harkintaan. Opas tiivistää uudistuksen tavoitteiksi kirkon jäsenyyden vahvistamisen, seurakuntayhteisöjen tukemisen ja itsekannattavuuden lisäämisen. 13 Kirkon jäsenyyden vahvistamiseen liitetään oppaassa seurakuntalaisen myönteinen näkemys jäsenyyden merkityksestä, työntekijöiden toimintatapa ja työn sisältö sekä niistä 9 Muuttuvien yhteisöjen kirkko 2007, Salomäki 2012, Osittain samoja aiheita käsittelevä kirja oli julkaistu Editan kustantamana vuonna 2004 nimellä Yhteistyö ja seurakuntarakenteen kehittäminen, jossa kirjoittajina olivat Enbuske & Halttunen & Rantanen & Ripatti & Tähkänen. Ko. kirjassa käsiteltiin laajasti seurakuntien erilaisia yhteistyömahdollisuuksia esimerkkien avulla. 12 Muuttuvien yhteisöjen kirkko 2007, Rakenneuudistajan opas 2008, 5 11.

6 6 heijastuva julkisuuskuva. Osa seurakuntalaisista odottaa tukea ja laadukkaita palveluita elämän suurissa käännekohdissa, osa taasen mahdollisuuksia osallistua ja toimia hyvien asioiden puolesta, tutustua ihmisiin ja olla osa yhteisöä, osa kokee toimivansa kristittynä arkityössään. Oppaan mukaan kaksoisstrategian avaavalla työllä pyritään löytämään seurakunnan jäsenyyteen siitä etääntyneitä ja syventävällä työllä tukemaan jäsenten sisäistä kasvua ja vastuun kantamista. Opas muistuttaa, että rakenneuudistuksessa on syytä huolehtia siitä, että seurakunnan palvelu on tasavertaisesti alueen kaikkien seurakuntalaisten ulottuvilla ja että seurakuntalaiset pystyvät myös entiseen tapaan vaikuttamaan lähialueensa seurakuntatyön sisältöön. 14 Seurakuntayhteisöjen tukeminen juontuu seurakunnan perusluonteesta hengellisenä yhteisönä, jumalanpalvelusyhteisönä. Seurakuntahistoria on usein kuntahistoriaa vanhempi ja asukkaiden kotipaikkaidentiteetti on siten usein sidoksissa omaan kirkkoon, hautausmaahan, kirkkoherraan ja seurakunnan toimintatapaan. Asia ei aina liity ihmisten seurakunta-aktiivisuuteen, vaan pikemminkin asumisajan pituuteen alueella. Seurakunta on siis paikallisidentiteetin kantaja, mutta samalla sen tavoite on muuttoliikkeen myötä rakentaa yhteisöjä muillakin tavoin, oman asiansa ympärille. 15 Opas suosittaa Kirkko 2000 prosessin mukaista näkemystä, että seurakunnan luonne hengellisenä yhteisönä voi parhaiten toteutua pienessä alueellisessa yksikössä. Ilman tällaista yhteisöllisyyttä seurakunnat rapautuvat ja etääntyvät perustehtävästään ja seurakuntalaisista. Yksiköllä on oltava omaa jumalanpalvelus- ja hartauselämää omissa tiloissa, oma pappi ja muut työntekijät ja oma kevytrakenteinen päätösvalta muun muassa diakonisen tehtävän hoitamiseksi. Täten perustasoksi sopii joko itsenäinen seurakunta tai ison seurakunnan alueellinen osa, kappeliseurakunta tai seurakuntapiiri. Sillä pitää olla taloudelliset sekä toimitila- ja henkilöresurssit yhteisölle, joka täyttää seurakunnan teologiset tuntomerkit. Tukitoimet keskittyvät sitten yhteistyötasoon, joka voi olla iso seurakunta, seurakuntayhtymä, rovastikunta tai muu sovittu alue. Yhteistyötason tehtäviä ovat talousasioiden suunnittelu ja hoitaminen, henkilöstöhallinto, tietohallinto, kiinteistöjen ja hautausmaiden hoito, jäsenrekisterin pitäminen ja metsätalouden hoitaminen. Lisäksi niitä voivat olla osa viestinnästä, täydennyskoulutuksesta, vapaaehtoisten koulutuksesta. 16 Rakenneuudistajan opas käsittelee lisäksi muutosjohtamista, tiedotusta, yhdistymisavustusta, rakenneratkaisun valintaan liittyviä kysymyksiä ja seurakuntien yhteistyötä. 14 Rakenneuudistajan opas 2008, Rakenneuudistajan opas 2008, Rakenneuudistajan opas 2008, 14.

7 7 Mietinnön ja oppaan pohjalta nousee selkeästi seurakuntarakenteen uudistamisen tavoitteiksi sisällöllisesti seurakuntalaisten hengellisen elämän tukeminen ja muodollisesti sen toteuttaminen pienissä alueellisissa yksiköissä. Ohjeiden antaminen tämän toteuttamiseksi todetaan kuitenkin vaikeaksi alueellisten erojen vuoksi ja siksi opas päätyy esittämään kysymyksiä eri rakenneratkaisujen seurauksien pohtimiseksi paikallisella tasolla. Lisäksi on muistettava, että kirkkohallituksen seurakuntarakennetyöryhmä mietinnössään antoi yhdeksänkohtaisen toimenpideehdotuslistan kirkkohallitukselle muun muassa ohjausryhmän asettamiseksi, muutosprosessia koskevan viestinnän suunnitteluksi, seurakuntayhtymän johtamisjärjestelmän kehittämiseksi, väliportaan esimiesten asemaa koskevan lainsäädännön valmisteluksi ja lisäksi kehotti tuomiokapituleja asettamaan omat hiippakunnalliset ohjausryhmänsä rakennemuutoksen tueksi. 17 Arkkihiippakunnassa oli seurakuntarakenneuudistuksessa lähdetty jo varhain liikkeelle. Laajamittainen kuntarakenneuudistus aloitteli toimintaansa vuonna 2005, mutta jo sitä ennen oli arkkihiippakunnan Hiippakunnallisessa avustustyöryhmässä vuonna 2003 havaittu tiettyjen pienten seurakuntien yhteistyön kehittämisen tarve ja sama ryhmä jatkoi toimintaa "Hiippakunnallinen tukiprojektiryhmä nimisenä saakka. Se järjesti pienille seurakunnille informaatio- ja keskustelutilaisuudet ja alueellisille seurakuntaryhmille kokoontumiset vuosina Kokoontumisten tavoitteena eivät olleet seurakuntaliitokset vaan seurakuntien toimintaedellytysten turvaaminen ja vapaaehtoisen yhteistyön syntyminen seurakuntien välille. Keväällä 2005 järjestettiin myös informaatiotilaisuus, johon kutsuttiin edustajat niistä seurakunnista (25 kpl), jotka olivat kolmen viime vuoden aikana saaneet Kirkkohallitukselta avustuksia ja paikalla oli Kirkon keskusrahaston johtaja, kirkkoneuvos Leena Rantanen. Tukiryhmän toimenkuvaan eivät kuuluneet vielä seurakuntaliitokset, mutta se seurasi niitä; viisi liitosta toteutui vuosina Tukiryhmä ehdotti keväällä 2005 arkkihiippakuntaan palkattavaksi projektityöntekijää ajalle ja tähän tehtävään kutsuttiin Ulvilan kirkkoherra, TT Kari Mäkinen. 18 Kesällä 2005 valtiovallan päätettyä kunta- ja palvelurakenteen uudistamisesta, muutti tämä projektityöntekijän tehtävää arvioimaan seurakuntarakenteita kaikissa seurakunnissa, ei vain niissä, joissa resurssit ja tehtävät olivat epätasapainossa. Projektityöntekijä tarkastelee loppuraportissaan Organisaatiomuutoskeskustelussa huomioon otettavia näkökohtia tehtävälähtöisyyttä, identiteettiä, toimintaorganisaation ja hallinto-organisaation suhdetta ja henkilöstöä. Hiippakuntatasolla projektityöntekijä totesi tulevassa muutoksessa tarvittavan muutosprosessia koordinoivaa henkilöä, selvitysmiehiä seurakuntaliitoksiin, eri alojen 17 Muuttuvien yhteisöjen kirkko 2007, Mäkinen 2005, 1-8.

8 8 tukihenkilöitä ja muutosjohtamisen valmiuksien vahvistamista. 19 Kuntaliitosten seurauksena arkkihiippakunnassa seurakuntien määrä väheni 96 seurakunnasta vuonna 2006 peräti 61 seurakuntaan vuonna Arkkihiippakunnassa palkattiin osa-aikainen projektityöntekijää ja liitoksia tuettiin sen lisäksi selvitysmiesten, konsulttien ja tukihenkilöiden kautta. Luottamushenkilöiden neuvottelupäivien aiheina syksyllä 2005 olivat luennot Seurakuntien yhteistyö ja tulevaisuuden talouden näkymiä, Organisaatiokaaviosta aitoon vuorovaikutukseen ja Spiritualiteetti seurakuntaliitosten keskellä sekä ryhmä- ja yhteiskeskustelua aiheista. 20 Kirkkoherrat saivat informaatiota syksyn 2006 arkkihiippakunnan kirkkoherrojen kokouksessa,jossa asiasta luennoi Olavi Vuori. Liitosseurakuntien kirkkoherrat ja talouspäälliköt kutsuttiin yhteiseen palaveriin ja lisäksi heidät sekä luottamuselinten puheenjohtajat kutsuttiin informaatiotilaisuuteen ja vielä jälkikäteen oli erilaisia palautepalavereita. Kirkkoherroille ja talouspäälliköille oli kokonaiskirkon taholta tarjolla Muutosvalmennuskoulutus Kirkon koulutuskeskuksessa Järvenpäässä, mutta siihen osallistui arkkihiippakunnasta vain yhden liitosseurakunnan kirkkoherra ja yhden liitosseurakunnan talouspäällikkö. 21 Jälkeenpäin arkkihiippakunta järjesti myös kirkkoherran tai talouspäällikön asemasta muuhun tehtävään siirtyneille oman palauteseminaarin. 22 Arkkihiippakunnan kirkkoherrojen kokouksessa Saarijärven kirkkoherra Olavi Vuori kävi läpi Saarijärven seurakunnan liitosprosessin ja painotti seurakuntaliitoksen onnistumiseksi seuraavia asioita: kirkkoherran rooli asenneilmaston muokkaajana on keskeinen, avainhenkilöiden sitoutuminen muutokseen, hyvä pohjatyö eli faktat huolellisesti esiin ja kaikkien tietoon, suuremman osapuolen on varottava isonveljen asennetta, kaikilla osapuolilla on annettavaa ja saatavaa. Tärkeimpänä menestystekijänä hän painotti viestintää. Viestinnän tulee olla hyvin suunniteltua ja avointa ja sen on kohdistuttava työntekijöille, luottamushenkilöille, seurakuntalaisille ja niin kutsutulle suurelle yleisölle. Pienetkin edistysaskeleet on uutisoitava ja lisäksi muutosviestin on toistuttava samansisältöisenä riittävän monta kertaa. 23 Näillä taustatiedoilla ja ohjeilla vuoden 2007 aikana monet arkkihiippakunnan seurakunnat valmistautuivat tuleviin seurakuntaliitoksiin, jotka astuivat voimaan Mäkinen 2005, 5, 20 22, Arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Uusikaupunki ohjelma. 21 Koulutus toteutui vuosina etätehtävien, kirjallisuuden lukemisen ja neljän kolmipäiväisen lähijakson muodossa. Koulutuksessa käsiteltiin muun muassa toimintaympäristön muutosta, muutosjohtamista sekä talouden ja hallinnon näkökulmaa seurakuntarakenteen muutoksessa. 22 Seminaari toteutui kaksipäiväisenä aloitusjaksona ja muutaman kuukauden kuluttua yksipäiväisenä lopetusjaksona liitosten toteuduttua keväällä Vuori 2006.

9 yliopistoihin. 30 Kristikunnan yhteisessä perinteessä ovat spiritualiteetin harjoittamiseen aina Spiritualiteetti yleensä ja tässä tutkielmassa Usko ei ole vain oppilauselmia tai mielipiteitä, vaan sitä voi elää todeksi ja harjoittaa arjessa, elää kristillisyyttä todeksi joka hetki Jumalan edessä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Ennen vanhaan tästä käytettiin termiä hurskaus tai hurskauselämä, 24 nykyisin spiritualiteetti. Sanana spiritualiteetti on levinnyt yleiseen käyttöön Ranskasta, jossa spiritualité alun perin tarkoitti välitöntä sisäistä tietoa jumalallisesta tai yliluonnollisesta todellisuudesta. 25 Uudessa testamentissa on kreikan sana pneumatikós, (latinaksi spiritualitas), jolla viitataan Jumalan Pyhän Hengen toimintaan. 26 Suomessa termiä spiritualiteetti on käytetty 1970-luvulta lähtien. 27 Seppo A. Teinosen 1975 julkaisemassa Teologian sanakirjassa se määritellään hengellisyydeksi, hengelliseksi elämäksi ja hengelliseksi habitukseksi. 28 Kirkkohistoriassa spiritualiteetin harjoittaminen ilmenee esimerkiksi idän kirkon erämaakilvoittelijoiden tai ohjaajavanhusten elämässä tai lännen kirkon luostarilaitoksessa ja keskiajan mystikkojen elämässä ja kirjoituksissa. 29 Tärkeä vaihe spiritualiteetin historiassa oli teologian ja uskonelämän erkaantuminen toisistaan 1200-luvulla, kun syntyi uusi Aristoteleen logiikkaan pohjautuva tiedon ihanne, missä kohdetta tarkastellaan käsitteellisesti sen ulkopuolelta, siitä erillään. Täten teologinen opetus eriytyi yhä kauemmas uskon kokemuksesta. Myös käytännössä teologian opetus siirtyi luostareista, jumalanpalvelusten ja rukouselämän yhteisöistä kuuluneet messu, raamatun lukeminen ja rukous. Katolisen kirkon spiritualiteetissa ovat olleet tärkeässä asemassa Neitsyt Marian ja pyhimysten kunnioitus. 31 Ortodoksiselle spiritualiteetille taasen ovat katumus, hyveitten harjoittaminen ja Jeesus-rukous olleet keskeisiä. 32 Elämä kristittynä on ortodokseille elämistä yhteisön jäsenenä kokonaisvaltaisesti. Liturgia on kirkon elämän 24 Raunio 2003, Spiritualiteetti-käsitettä olen käsitellyt laajemmin käytännöllisen teologian tutkielmassani Hengellisen matkakumppanuuden kurssilaiset ja spiritualiteetti vuonna Termiä käytettiin aluksi pilkkaterminä kvietistiselle mystis-askeettiselle hartauselämälle (mm. Madame Guyon). Jones et al. 1986, xxiv. 26 Raunio 2003, Tieto on peräisin Toiviaisen artikkelista, josta olen ottanut myös tavan tarkastella spiritualiteettia eri teologisten oppiaineiden näkökulmasta; tapojen sisällöt olen hahmotellut lähdekirjallisuuden perusteella. Toiviainen Teinonen 1975, Häyrynen & Rissanen 1990, 99. Lännen kirkon hengellisyydestä lisää ks. Annala 2003, Häyrynen & Rissanen 1990, Vatikaanin toinen kirkolliskokous ( ) muutti katolisen kirkon staattista kuvaa dynaamisempaan suuntaan ja ilmaisi spiritualiteetin muuttumista muun muassa kutsumalla kirkkoa mysteeriksi ja vaeltavaksi Jumalan kansaksi. Samaan suuntaan ovat vaikuttaneet Etelä-Amerikan vapautuksen teologiat ja karismaattinen liikehdintä. Annala 2003, Häyrynen & Rissanen 1990,

10 10 ydintapahtuma, samoin sakramentit ovat keskeisessä asemassa. Ortodoksisen kirkon tunnetuin piirre ovat ikonit. Kristuksen ikonin edessä ihminen anoo pelastusta itselleen ja koko maailmalle. Siinä opin ja hengellisyyden yhteys on konkreettisesti nähtävissä. 33 Kirkkohistorian näkökulman lisäksi on olemassa dogmaattinen näkökulma spiritualiteettiin. Lutherin lausuma siitä, että kristitty ei elä itsessään, vaan uskon kautta Kristuksessa ja rakkauden kautta lähimmäisessä, on usein tulkittu niin, ettei hurskasta, hengellistä ihmistä ole eikä saa olla olemassa. Ihminen ei saisi olla hengellisyyden subjekti, joka harjoittaa uskoa ja rakkautta. Muuten hän pian joutuu tekemään parannusta hurskaudestaan, ettei pelastuminen näyttäisi perustuvan lain tekoihin. 34 Spiritualiteetin harjoittamisen ei kuitenkaan tarvitse merkitä pelastuksen varmistamista. Luterilaisuudessa pelastus ymmärretään Jumalan toiminnaksi ja lahjaksi,jota ei voi tavoitella ja siksi luterilainen spiritualiteetti on toisaalta lahjan vastaanottamista ja toisaalta lahjan eteenpäin antamista. Pyhä Henki näyttää ihmiselle, mitä Isä on tehnyt Luojana ja mitä Poika on tehnyt Lunastajana, auttaa ottamaan heidän työnsä vastaan ja käyttämään niitä omassa elämässä. 35 Luterilaisen spiritualiteetin voisi määritellä seuraavasti: Pyhä Henki auttaa ihmistä tunnistamaan Jumalan työn, ottamaan sen vastaan ja vielä säilyttämään, käyttämään ja edistämään sitä. 36 Lahjojen tuntemiseen ja käyttöön kuuluu myös sen näkeminen, että niitä on käytettävä kaikkien ihmisten hyödyksi ja iloksi. 37 Luther ei ajattele ihmisen olevan Jumalasta riippumaton, itsenäinen toimija, vaan hänen mukaansa Jumala elää ja toimii ihmisessä ja ihminen elää ja toimii Jumalassa. Ihmistä ei luotu itseään varten, vaan hän on Jumalan teko toiselle ihmiselle ja koko luomakunnalle. Ihmiset luotiin toisiaan varten ja pitämään huolta paratiisin puutarhasta ja kaikki luodut tehtiin palvelemaan toisiaan. Siksi hengellisen elämän peruskysymys onkin, miten ihmisen järki, tahto, omatunto ja tunne-elämä voi uudistua niin, että tämä Jumalan tarkoitus voi toteutua. 38 Uskon ja rakkauden harjoittaminen saavat sisältönsä Jumalan lahjoista ja päivittäisistä tilanteista. Siksi ei ole mitään valmista luterilaisen spiritualiteetin menetelmää, jonka avulla 33 Metso 2003, Raunio 2003, Toiviainen 2002, 54 ilmaisee samanhenkisesti: Spiritualiteetti nousee ihmisen olemukseen kuuluvasta perustarpeesta, joka hänessä on jo luomisen perusteella. Se on tarve päästä lähelle Jumalaa, elämän tarkoituksen ja voiman peruslähdettä, sitä yhteyttä, johon ihminen on ihmisyytensä mukana luotu. 36 Näin Raunio 2003, Raunio 2003, 23. Raunio viittaa Lutherin Kirkkopostillaan, missä Luther kehottaa kristittyä harjoittautumaan kahdessa asiassa: ensiksikin harjoittamaan uskoa yhdistymällä Kristukseen ja pukeutumalla hänen aarteisiinsa ja toiseksi toteuttamaan rakkautta laskeutumalla ihmisten luo ja antamalla heidän nauttia Kristuksen antamista aarteista. 38 Raunio 2003, 26.

11 11 edettäisiin johdonmukaisesti kohti täydellisyyttä. 39 Luterilaisen kirkon tunnustuskirjoista on Vähää katekismusta eniten käytetty kansanopetuksessa, kinkeriopetuksessa ja rippikoulussa. Siinä uskonelämä tiivistetään Jumalan tahdon noudattamiseen (kymmenen käskyä), uskon tunnustamiseen, rukoilemiseen (Isä meidän, aamu-, ilta- ja ruokarukoukset) ja sakramentteihin (kaste ja ehtoollinen) sekä rippiin. 40 Luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluvissa Schmalkaldenin opinkohdissa todetaan evankeliumin vaikuttavan suullisena sanana, kun koko maailmaan julistetaan syntien anteeksiantamus; tämä on evankeliumin varsinainen virka. Toiseksi se vaikuttaa kasteena. Kolmanneksi pyhänä alttarin sakramenttina. Neljänneksi avainten valtana sekä myös veljien keskinäisessä keskustelussa ja rohkaisussa: Missä kaksi on kokoontunut (Matt. 18). 41 Dogmatiikka käsittelee kristillisen uskon opillista sisältöä ja moraaliteologia uskon eettisiä ulottuvuuksia, mutta spiritualiteetin teologia sen sijaan käsittelee uskon kokemuksellista ulottuvuutta. Kokemuksellisuus tarkoittaa tässä uskonelämän tarkastelua oman kokemuksen läpi. 42 Spiritualiteetti voidaan määritellä hartauselämäksi tai kristillisen opin ymmärtämiseksi oman kokemuksen kautta tai sen omaksumiseksi henkilökohtaisella tasolla. 43 Spiritualiteetin olemusta kokemusteologiana (theologia experientalis) kuvaa Kalevi Toiviainen näin: Ihminen kokee merkkejä tai jälkiä toiminnasta, jonka lähteet eivät ole hänessä, hänen ajattelussaan, tunteissaan tai tahdossaan, vaan transsendenssissa. Siitä nousee se pyhän taju ja lähes aistittava rukouksen ilmapiiri, jotka sävyttävät spiritualiteettia. Se etsii keinoja lisätä ihmisen herkkyyttä tätä todellisuuden puolta kohtaan. 44 Uskontopsykologian professori Owe Wikström kuvaa asiaa näin: Spiritualiteetin teologia on kokemuksen teologiaa. Kristitty on hengellisellä matkalla ja hänen on tarkoitus tutustua omaan matkaansa, pohtia suhdettaan lähimmäisiin ja Jumalaan. Spiritualiteetti merkitsee hengellistä elämää, hiljaista ja harrasta iloa elämästä, ystävyydestä ja luonnosta. 45 Suomen luterilaisen kirkon spiritualiteettiin on vaikuttanut sekä kristikunnan yhteinen hartausperinne että katolinen ja ortodoksinen hartausperinne muun muassa retriittiliikkeen tuomana 39 Toisin roomalaiskatolinen teologi Karl Rahner, jonka mukaan hengellisen elämän harjoittaminen voi pitää sisällään tiettyjä menetelmiä, joiden tavoite on kokea jotain Jumalasta, kohdata Jumala tai uskon, toivon ja rakkauden kehittyminen. Raunio 2003, 13, Vähä katekismus 1984, Olemme nyt kuulleet, mitä meidän pitää tehdä ja mitä uskoa. Niihin sisältyy parhain ja autuaallisin elämänosamme. Jatkamme eteenpäin katekismuksen kolmanteen osaan, joka kertoo, miten on rukoiltava. Iso katekismus 1984, Scmalkaldenin opinkohdat 1984, Wikström 1995, 39. Louis Bouyer, joka laati laajan kristillisen spiritualiteetin historian, piti spiritualiteetin teologiaa dogman kokemuksellisena vastineena. Bouyer 1982, lx-xl. 43 McGrath 1999, 2-4. Tirri 2004, Toiviainen 2002, Wikström 2000, 405. Tässä kirjassaan Salattu ihminen hän käsittelee spiritualiteettia uskontopsykologisesti.

12 luvulla. 46 Nämä perinteet ja seurakuntaelämässä käyttöön otetut hartauselämän muodot näkyvät 2003 julkaistussa Spiritualiteetin käsikirjassa, jonka voi ajatella olevan eräänlainen kooste spiritualiteetin ymmärtämisestä käytännön seurakuntaelämässä. Se lähtee liikkeelle historiasta, spiritualiteetin määritelmistä, ristin teologiasta, rukouksesta ja lähimmäisestä spiritualiteetin tähtäyspisteenä ja luonnehtii karismaattisen ja evankelikaalisen, suomalaisen ja ekumeenisen hengellisyyden näkymiä. Spiritualiteetin lähteinä ovat Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen. Lisäksi siinä nostetaan esiin jakamattoman kristikunnan yhteistä perinnettä kuten hengellinen lukeminen, ajan pyhittäminen muun muassa rukoushetkien kautta, retriitit ja hengellinen ohjaus, pyhä tila sekä laulu ja soitto. Lisäksi siinä tuodaan esiin katoliselle tai ortodoksiselle spiritualiteetille ominaisia asioita kuten pyhiinvaellukset ja pyhät kuvat, ikonit ja esitellään kelttiläistä rukousperinnettä sekä uutena hengellisen elämän harjoittamisen muotona piispa Martin Lönnebon luomat rukoushelmet. Rippi ja sielunhoito sekä ihmisen kokonaisvaltaisuus hengellisessä kokemuksessa ovat tärkeä osa spiritualiteetin ymmärtämistä. 47 Spiritualiteetin kokonaisuutta voisi kuvata Martin Lönnebon ajatus kirjassaan Religionens fem språk siitä, miten viisi uskon kieltä ovat kuin neljä toisiaan hipaisevaa ympyrää: kultin kieli, opin kieli, toiminnan kieli ja kokemuksen kieli ja näitä kaikkia yhdistävänä keskusympyränä: yhteyden kieli. Lönnebon mukaan kokemuksen kieli on taustana kultin ja toiminnan kielen ymmärtämiselle. Vasta näiden merkityksellisyyden ymmärtämisen jälkeen voi ymmärtää opin kieltä ja aavistaa yhteyden kieltä. Opin kieli on kuin rajana sille mysteerille, mikä koetaan rukouksessa, liturgiassa, raamatunluvussa ja sakramenteissa Retriittiliikkeen tukena toimii Hiljaisuuden Ystävät yhdistys. Piispainkokouksen tukemana retriittiliike vastasi hengellisen uudistumisen tarpeisiin ja kanavoitui alusta lähtien seurakuntien ja hiippakuntien toteuttamana kirkon omaksi työksi. Retriittien vanavedessä seurasivat hengellisen matkakumppanuuden kurssit. Ne ammensivat samoista hengellisistä lähteistä, mutta jälkimmäisissä oli hiljaisen yhteyden lisäksi keskinäinen keskustelu. Häyrynen 2003, Hengelliseen matkakumppanuuteen ja hengelliseen ohjaukseen liittyen on julkaistu paljon ulkomaista ja suomalaista kirjallisuutta ja artikkeleita, jotka ammentavat kristikunnan kaksituhatvuotisen historian kirjallisuudesta eri puolilta kristikuntaa mutta suomenkielisiä tutkimuksia ei aiheesta juuri ole. Esko Ryökäs teki 1992 kaksi selvitystä hengellisen ohjauksen järjestelymalleista eri kirkoissa ja kirkkokunnissa ja Suomen evankelis-luterilaisissa kirkoissa, mutta ne käsittelivät hengellistä ohjausta rakenteelliselta kannalta. Piispainkokouksen retriittityöryhmän mietinnössä käsiteltiin myös asiaa. Kirjapajan Hengen Tie sarja esittelee alan kirjallisuutta. Tunnettuja ja luettuja ulkomaisia kirjailijoita ovat mm. katoliset papit Wilfrid Stinissen ja Henri J.M.Nouwen, ruotsalainen piispa emeritus Martin Lönnebo ja ruotsalainen uskonnonpsykologian professori Owe Wikström ja ortodoksipappi Serafim Seppälä Suomalaisista eniten lienevät asiasta kirjoittaneet Seppo Häyrynen, Heikki Kotila ja Paavo Rissanen. 47 Vainio Lönnebo 1977,

13 13 Kuva 2. Martin Lönnebon uskon viisi kieltä. Tässä tutkimuksessani tarkoitan spiritualiteetilla käytännöllisen teologian näkökulmasta hengelliseen elämään liittyviä käytännön asioita, jotka luterilaisessa kirkossa Vähän katekismuksen perusteella liittyvät Jumalan tahdon noudattamiseen, uskon tunnustamiseen, rukoilemiseen, rippiin, jumalanpalveluselämään ja muuhun seurakunnan toimintaan sekä vielä Schmalkaldenin mukaiseen veljien keskinäiseen keskusteluun ja rohkaisemiseen liittyviä asioita. Lähtökohtaisesti kiinnitän edellä mainittuihin asioihin huomiota ja sen lisäksi haastatteluissa kysyn myös haastateltavien näkemystä siitä, mitä he hengelliseen elämään sisällyttävät. 49 Kari Mäkisen esitelmä luottamushenkilöiden neuvottelupäivillä Uudessakaupungissa Spiritualiteetti seurakuntaliitoksen keskellä ohjasi seurakuntien päättäjiä kiinnittämään seurakuntaliitoksessa huomiota hengellisyyteen liittyviin asioihin ja osallistujat saivat esitelmän jälkeen keskustella aiheesta pienryhmissä. Spiritualiteetin osa-alueista Mäkinen nosti esiin ensiksi henkilöstön, jotka toisaalta muodostavat seurakunnan kasvot ja toisaalta työsuhde on heille myös uskon kokemisen paikka. Toiseksi hän totesi, että luottamushenkilöille vastuun kantaminen kiinteistöistä, hallinnon sujuvuudesta tai taloudesta on saattanut merkitä kristittynä olemisen paikkaa ja luottamushenkilöpaikkojen vähentyessä on uudelleen löydettävä paikkansa seurakunnassa. Kolmanneksi jumalanpalveluselämässä voivat passiivisetkin seurakuntalaiset havaita säännöllisten kirkonmenojen merkityksen esimerkiksi Jumalan läsnäolon symbolisena 49 Tutkimuskirjallisuudessa spiritualiteetti käsitetään toisinaan yleisinhimillisenä ominaisuutena, eräänlaisena älykkyyden tai lahjakkuuden lajina, joka käsittää myös niin sanotut elämän suuret eksistentiaaliset kysymykset. Mm. Ryhänen, Kokonaan rajaan ulkopuolelle Helsingin yliopiston uskonnonpedagogiikan tutkielmissa käytetyn spiritualiteetin käsitteen, joka peilautuu muun muassa David Hayn ja Howard Gardnerin spirituaalisuusteorioista, jotka sijoittavat spirituaalisuuden enemmän mm. ihmisen psyykkisen kehityksen konteksteihin kuin kirkkohistorian tai käytännöllisen teologian alueelle. Hay (1998), englantilainen uskontopedagogi, on tutkinut erityisesti lasten spiritualisuuttaa. Hänen mukaansa spiritualiteetti on ihmiselle myötäsyntyinen ominaisuus, joka ei riipu ihmisen suhteesta uskontoon. Se on jotain yleisinhimillistä ja kokonaisvaltaista, tietoisuutta siitä, että on olemassa jotain muutakin kuin arkitodellisuus. Hänen mukaansa spirituaalisuus on herkkyyttä nähdä tavallisten, arkisten asioiden syvemmät merkitykset Gardner käsittelee kirjoissaan moniälykkyysteoriaa ja pitää spirituaalisuutta eräänä älykkyyden lajina. Gardner 1999.

14 14 merkkinä, kirkolliset toimitukset seurakuntalaisten liittymisenä kirkon uskon perustaan ja tutun papin merkityksen. Neljänneksi totuttu toiminta voidaan kokea jatkumisen merkkinä seurakunnan läsnäolosta, tuttuudesta ja läheisyydestä. Viidenneksi identiteetin rakentajina ovat tärkeitä seurakuntayhteisöön kuuluminen, seurakunnan nimi, oma kirkko, pappi ja hautausmaa. 50 Hengellisyyden tukemiseksi liitoksen keskellä arkkihiippakunnan Jumalanpalvelus- ja musiikkitoimikunta valmisteli myös virikeaineiston Rukoushetki seurakuntien yhdistyessä Pastoraalinen ja hengellinen johtaminen Kirkon tehtävän ja seurakunnan toiminnan lähtökohta on Raamatussa, muun muassa Jeesuksen antamassa lähetyskäskyssä kastaa ja opettaa. 52 Kirkon olemusta ja tehtävää kuvaavat monet Raamatun kielikuvat: kirkko on Jumalan kansa, Jumalan perhe, viinipuu, nuotta, Kristuksen ruumis. Tunnustuskirjat määrittelevät dogmatiikan kielellä seurakunnan olemuksen nimittämällä kirkkoa pyhien yhteisöksi, jossa evankeliumia puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein jaetaan. 53 Augsburgin tunnustuksen mukaan kirkossa on virka evankeliumin julistamista ja sakramenttien jakamista varten ja virkaan on sisäisen kutsun lisäksi oltava seurakunnan kutsu. 54 Virka nähdään Kristuksen viran jatkajana ja armolahjana, jonka kautta seurakuntaa opetetaan, johdetaan ja palvellaan. 55 Asia säteilee kirkkolakiin kirkon tehtävän määrittelyyn: Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. KL 1:2. Kirkkolain neljäs luku tarkentaa asiaa: Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunta huolehtii jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä. KL 4: 1. Kirkon uusimmassa strategiassa luonnehditaan kirkon tehtävää olla uskon ja rakkauden yhteisö. 56 Tästä seurakunnan perustehtävästä käsin on arvioitava kaikkea seurakunnan toimintaa ja myös sen johtamista. Kirkkolain mukaan kirkkoneuvoston tehtävä on yhdessä kirkkoherran kanssa suunnitella ja johtaa seurakunnan toimintaa, edistää sen hengellistä elämää ja muutoinkin toimia seurakunnan tehtävän toteuttamiseksi. 57 Kirkkoneuvoston puheenjohtajana kirkkoherra valvoo 50 Mäkinen Matt.28: CA V. 54 CA V, XIV. 55 Huhtinen 2002, Meidän kirkko KL 10:1.

15 15 myös sen päätösten noudattamista sekä lisäksi laillisuutta seurakunnan hallinnossa ja taloudenhoidossa. Kirkkoherran tehtävä kirkkojärjestyksen 6 luvun mukaan on johtaa kirkkolain luvun 4 mukaista toimintaa ja vastata niiden tunnustuksen mukaisuudesta ja toimia hengellisessä työssä olevien esimiehenä. Seurakunnan johtamisen käsikirja painottaa, että kirkkoherran tärkeimpiä tehtäviä juuri hengellisenä johtajana on tulkita tätä tehtävää omassa seurakunnassaan. 58 Lähetyskäsky on annettu kaikille kristityille, jotka pyhässä kasteessa tulevat osallisiksi yhteisestä pappeudesta ja siten lähetyskäskyä on seurakunnan olemuksen mukaisesti tarkoitus toteuttaa yhteisöllisesti. Kirkkoherra vastaa kokonaisjohtamisesta ja seurakunnan työntekijät johtavat hengellisesti varustamalla seurakuntalaisia toteuttamaan lähetyskäskyä; toisaalta työntekijät ovat palvelussuhteessa seurakunnan jäseniin, jotka muodostavat seurakunnan. 59 Seurakunta on sekä hengellinen että sosiologinen yhteisö ja Lutherin kahden regimenttiopin mukaan Jumala hallitsee maallisia asioita esivallan kautta ja hengellisiä asioita sanan ja sakramenttien viran kautta eikä näitä kahta valtaa tule sekoittaa keskenään, mutta ei myöskään erottaa. 60 On tärkeää tavoitella molempien näkökulmien samanaikaista tarkastelua. 61 Johtaminen voi olla samalla tavoin hengellinen tehtävä kuin sielunhoito tai saarnaaminen kuten Paavali sen rinnastaa muihin seurakunnan palvelutehtäviin ja kehottaa: Joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti 62 Kirkkoherran johtaminen luo edellytykset muille työntekijöille toteuttaa lähetyskäskyä. Seurakunta on kokonaisuus, joka hoitaa yhteistä tehtävää. 63 Yleisistä johtamisteorioista on sovellettu kirkon johtamiskoulutukseen määritelmä, jossa johtajuuden eri ulottuvuuksien, administraatio (hallinto), management (asioiden johtaminen) ja leadership (henkilöstöjohtaminen), lisäksi tuli huomioida pastoraalinen johtaminen, joka yhdistää kolmea muuta osa-aluetta. 64 Kirkkoherran johtamistehtävän voi käytännön osa-alueina jaotella myös kolmeen osaan: hallinnon johtaminen, työyhteisön johtaminen ja hengellinen johtaminen Turunen & Poutiainen 2003, Turunen & Poutiainen 2003, 15, 18, Jos kirkkoa johdettaisiin vain maallisin menetelmin, asia vastaisi areiolaista harhaoppia, jossa Kristus nähtiin vain luotuna olentona, mikäli taas pelkästään hengellisenä yhteisönä, asia olisi lähellä monofysitismiä, joka korosti Kristuksen jumalallisuutta. Mikäli hengellinen ja maallinen erotettaisiin kokonaan, vivahtaisi ratkaisu nestoriolaisuuteen, jossa Kristuksen jumaluus ja ihmisyys erotettiin kokonaan. Näin Turunen & Poutiainen 2003, Asikainen 2010, Room.12:8. 63 Vuori 2003, Kirkkoherralta vaadittavan johtamistutkinnon suunnitelma 1996, Huhtinen 2002, Asikainen vertaa kirkkoherrojen koulutuksen historiassa näkyviä muutoksia verraten vanhempia suunnitelmia uudempiin. Vuosina käsiteltiin koulutuksessa kirkkoherran toimintaa seurakunnan organisaatiossa, vuorovaikutustaitoja sekä uutena muutosjohtamiseen valmentamista: organisaatioteorioita, päätöksenteon teologiset ja ei-teologiset tekijät, strategiset painopistealueet, hengellisten tavoitteiden muuntaminen toiminnaksi työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yhteistyön kautta sekä esimies-alaissuhteen merkitys. Rauhala 1994, , Kirkkoherran virkaa hakevilta on alkaen edellytetty seurakuntatyön johtamisen

16 16 Pastoraalisen johtamisen termi juontuu Johanneksen evankeliumiin, jossa Jeesus nimittää itseään hyväksi paimeneksi, mikä kuva kertoo paimenen huolehtivan laumansa ravinnosta, turvallisuudesta ja suunnasta. 66 Pappien ja muiden seurakunnan työntekijöiden on katsottu toimivan pastoraalisina johtajina seurakunnassa. Pastoraalisen ja hengellisen johtamisen termien käytön selventämiseksi esittelen seuraavassa Sami Tolvasen johtopäätöksiä tutkielmassaan, joka kosketteli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johtamiskirjallisuuden johtamiskäsityksiä. Hänen aineistonsa mukaan kirkon johtaminen ei ole kopioitavissa muista organisaatioista eikä johtaminen ole pelkästään hengellistä johtamista. Sami Tolvasen mukaan Suomessa on johtamista käsitelty lähinnä virkateologisten päätösten ja niiden valmistelujen yhteydessä ja vasta 1980-luvulla nousi kirkon johtajien koulutustarve ja työyhteisön johtaminen tärkeäksi keskustelunaiheeksi. Silloin tehtiin myös kirkon ensimmäiset toimintasuunnitelmat, Kirkko 2000 ja Seurakunta 2000, jotka myös kiinnittivät johtamisen kehittämiseen huomiota. 67 Tolvanen valitsi tutkielman aineistoksi kirkon johtamista itsenäisenä aihealueena käsittelevät tekstit rajaten pois virkakysymystä käsittelevät kirjat. Aineistoksi valikoitui kolme kokonaista kirjaa ja 23 artikkelia kolmessa eri teoksessa. Näistä vanhin on peräisin vuodelta 1988 ja uusin vuodelta Lähdeaineisto kattaa kaikki kirkon johtamista käsittelevät yleisteokset luvulta vuoteen 2011 saakka. 68 Tolvanen hahmotti kirjallisuudesta kaksi keskeistä johtamiskäsitystä: 1) kirkon johtamisen lähtökohtana on yleinen johtamistutkimus, jota sovelletaan kirkkoon ja 2) lähtökohtana on kirkon konteksti ja kirkon perustehtävää ja johtamistutkimusta sovitetaan toisiinsa. 69 Ensimmäisen johtamiskäsityksen mukaan johtaminen sisältää ihmisten ja asioiden johtamisen ja käsityksen kannattajat pyrkivät soveltamaan johtamistutkimuksen malleja kirkkoon. Tolvasen analyysin mukaan ongelmana on, että prosessi voi kääntyä toisin päin: kirkkoa sovitetaan kurssi; johtamiskoulutuksen toinen ja kolmas vaihe (Kirjo II ja Kirjo III) sen sijaan on laadittu kirkkoherran virassa oleville henkilöille. Uudemmassa suunnitelmassa näyttää hengellisen johtamisen tukeminen vahvistuvan, koska siinä näkyvät tavoitteet työyhteisönäkökulman vahvistamisesta kirkon perinteisesti solistisessa työkulttuurissa, eri johtamiskoulutusmallien soveltaminen kirkon omista intentioista käsin ja strategisen ajattelun vahvistaminen talouden, toiminnan ja henkilöstön suunnittelussa. KIRJO , 23-24; Kirkon johtamiskoulutusohjelma 90, 5. Kirjo-2005 taustalla näkyy jonkin verran tavistockilainen ajattelu (ko. ajattelusta lisää Huhtinen 2002, 12-14) siinä, että sen johtajuuden ymmärtämisessä nähdään luvuilla syntynyt psykodynaaminen ja systeeminen ajattelu, mutta teoriatasolla kirkko ei ole ominut jotain tiettyä johtamisteoriaa, vaan koulutuksen juuret ovat kirkon omassa tulkinnassa kirkon olemuksesta ja tehtävästä. Lisäksi tietoa haetaan eri tieteenaloilta liittyen organisaatioihin ja ihmisen käyttäytymiseen vuoropuhelussa teologian kanssa. KIRJO , Asikainen 2010, Joh.10: Tolvanen 2011, 4. Palmu 1986, 21. Palmu 1990, Tolvanen toteaa, että kirkon johtamiseen käsitteistöön liittyvää kirjallisuutta on vähän, mm. siksi, että Suomen evankelisluterilaisen kirkon organisaatiolle löytyy vertailukohtia lähinnä Pohjoismaista ja Saksasta. 68 Tolvanen 2011, 20. Hän painottaa johtamiskirjallisuuden merkitystä johtamiskäsitysten leviämisessä ja viittaa Hannele Seeckiin, jonka tutkimuksen mukaan johtamiskäsitykset ja teoriat ovat levinneet suomalaisiin organisaatioihin juuri johtamiskirjallisuuden kautta. Seeck 2008, Tolvanen 2011b, 1.

17 17 johtamisen malleihin, koska johdettavaksi organisaatioksi miellettiin vain seurakunnan työyhteisö, jolloin johtaminen saatettiin erottaa hengellisen toiminnan tukitoiminnaksi ja lisäksi haasteena oli johtamisteorioille vieras kirkon perustehtävän huomioiminen, mikä ilmeni vaikeutena käsitellä seurakuntalaisten ja työntekijöiden harjoittaman pastoraalisen johtajuuden käsittelemistä, mikä johtajuus suuntautui työyhteisön lisäksi seurakuntalaisiin. 70 Toisen johtamiskäsityksen mukaan johtaminen määritellään kirkon itseymmärryksestä käsin, johon ollaan valmiita soveltamaan yleisen johtamisen malleja. Tähän ryhmään kuuluvien kirjoittajien mukaan kirkon johtaminen sisältää ihmisten ja asioiden johtamisen lisäksi pastoraalisen tai hengellisen johtamisen. Johdettavaksi yhteisöksi nähtiin sekä työyhteisö että seurakuntayhteisö ja hengellisyys ja johtaminen muodostivat täten yhden kokonaisuuden. Osalla tähän ryhmään kuuluvista painottui psykoanalyyttisien mallien korostus siten, että sekä johtamistutkimus että kirkon perustehtävä näyttivät hämärtyvän. Ryhmä jakaantui myös käsityksissään, voivatko maallikot toimia pastoraalisina ja hengellisinä johtajina ongelma oli sekä käsitteellinen että virkateologinen. Koko ryhmää koskeva ongelma oli pastoraalisen ja hengellisen johtamisen käsitteiden määrittäminen. 71 Kirkollisessa johtamiskirjallisuudessa pastoraalista ja hengellistä johtajuuden käsitteitä käytettiin sekavasti, joko toistensa synonyymeina tai jopa vastakohtina. Molemmilla saatettiin kuvata samaan aikaan sekä papiston erityistä johtamistehtävää että seurakuntalaisten yleiseen pappeuteen liittyvää johtamistehtävää. Osa kirjoittajista halusi luopua hengellisen johtajuuden käsitteestä sen mielikuvarasitteiden vuoksi, jolla tarkoitettiin käsitystä, jonka mukaan kirkon johtaminen on vain hengellinen kysymys ja jossa käsityksessä hengellisyys tarkoitti hengellistä painostamista tai kritiikitöntä karismaattisen johtajan seuraamista. Toinen mielikuvarasite liittyy termin englanninkieliseen käännökseen spiritual leadership, jolla tutkija Louis Fry kuvaa organisaation henkilöstön henkisten tarpeiden täyttämistä, jonka myötä sekä organisaation työtyytyväisyys että tuottavuus lisääntyvät. Tolvasen mukaan rasitteet ovat todellisia, mutta silti monet kirkon johtamista käsittelevät kirjoittajat sanoutuvat niistä irti eikä käsitteestä ole tarpeen niistä syistä luopua, pikemminkin määritellä hengellinen johtaminen tarkemmin. 72 Osa kirjoittajista määritteli pastoraalisen tai hengellisen johtamisen kuuluvan vain kirkon viranhaltijoiden johtajuuteen, toisten mielestä niillä voi kuvata myös maallikoitten johtajuutta. Sami Tolvanen käsiteanalyysinsa lopputuloksena ehdotti kirkon johtamistermien käsitteiden selkeytystä siten, että pastoraalisella johtajuudella kuvataan kirkon viranhaltijoiden 70 Tolvanen 2011b, Tolvanen 2011b, Tolvanen 2011b, 2-3.

18 18 erityistä johtamistehtävää ja hengellisellä johtajuudella yleisen pappeuden pohjalta nousevaa johtajuutta. 73 Käytän tässä tutkielmassa käsitteitä hänen ehdottamallaan tavalla ja tutkielmani aihe keskittyy nimenomaan seurakunnan työntekijöiden harjoittamaan pastoraaliseen johtajuuteen. Sami Tolvanen havaitsi käsiteanalyysinsa lisäksi, että kirkon johtamiskirjallisuus on keskittynyt työyhteisön johtamiskysymysten käsittelyyn, minkä hän ei kuitenkaan katsonut todistavan, että kirjallisuus olisi muuttanut seurakunnat seurakuntayhteisöistä työyhteisöiksi, vaikka yleiset johtamistutkimukset osoittavatkin, että kirjallisuuden sisällöt vaikuttavat seurakuntien johtamis- ja toimintakulttuureihin. Tulos siis haastaa kirkon johtamiskirjallisuuden kehittämiseen, sillä sekä vapaaehtoistyön merkityksen lisääntyminen että kirkon teologiset lähtökohdat haastavat huomioimaan työyhteisön johtamisen lisäksi seurakuntalaisten johtamisen ja heidän harjoittamansa johtajuuden kysymysten käsittelyä, jossa myös hengellisellä ohjauksella saattaa olla keskeinen merkitys. 74 Kirkollisessa johtamiskirjallisuudessa käsitellään pastoraalisen johtajuuden määritelmiä. Tukeudun tutkielmassani Turunen & Poutiaisen pastoraalisen johtajuuden määritelmään ja täydennän sitä muiden kirjoittajien näkemyksillä. 75 Turusen ja Poutiaisen mukaan pastoraalinen johtajuus on 1. ensiksikin sekä seurakunnan yksityisten jäsenten että ryhmien hengellistä tukemista - esimiehille se merkitsee myös hengellisen perustehtävän esillä pitämistä työyhteisössä. 2. Toiseksi pastoraalinen johtaminen merkitsee evankeliumin sanoman tuomista ihmisten ulottuville ymmärrettävällä ja tilanteeseen sopivalla tavalla, esimerkiksi sielunhoidon kautta Kolmanneksi johtaja visioi tulevaisuutta ja hahmottaa suurempia kokonaisuuksia sekä näyttää siten suuntaa Neljänneksi pastoraalinen johtajuus on seurakunnan ja hengellisyyden edustamista yhteiskunnassa, ikään kuin Jumalan valtakunnan symbolina. Tämä voi toteutua sekä papin liturgisissa tehtävissä että arjen keskellä ihmisten kohtaamisissa. 78 Johtaminen ei tämän mukaan ole 73 Tolvanen 2011b, Tolvanen 2011b, Turunen & Poutiainen 2003, Huhtinen 2002, 122. Huhtinen luonnehtii tätä tulkintatehtävää kristillisen symbolikielen kääntämiseksi elämän toiminnallisiin tilanteisiin, jossa työvälineenä on johtajan oma spiritualiteetti. Huhtinen 2002, Huhtinen nimittää tätä profeetalliseksi tehtäväksi. Huhtinen 2002, Kirkkoherran virkaan asettamisen johdantosanoissa luetellaan kirkkoherran tehtävät ja lisäksi kirkkoherra lupaa elää esikuvana seurakuntalaisille. Tätä voisi Asikaisen mukaan verrata eettiseen johtamiseen, jossa johtaja omalla esimerkillään opastaa eettisyyteen myös yksityiselämässä. Kirkollisten toimitusten kirja 2004, Asikainen 2010,

19 19 vain tekemistä, vaan myös olemista ja sen symbolina ovat muun muassa virkapuku, liturginen vaatetus ja erilaiset eleet kuten käsien kohottaminen Viidenneksi pastoraalinen johtaja etsii itse tukea lauman varsinaiselta Paimenelta, Kristukselta. Spiritualiteetin harjoittaminen, Jumalan sanan kuuleminen ja rukous ovat olennainen osa seurakunnan johtamistehtävää Rukous kulkee työn tekemisen edellä ja kantaa sitä. 80 Raili Heikinheimo hahmottaa Seurakuntatyön johtamisen käsikirjassa tätä pastoraalisen johtajan spiritualiteetin vaalimista jumalanpalveluselämän, kutsumuksen, hengellisen ohjauksen ja retriittien kautta. Hänen mielestään pastoraalisen johtajan tehtävä yleensäkin on kirkastaa yhteisön arvoja ja identiteettiä, mitkä liittyvät ensimmäiseen tehtävään eli hengelliseen tukemiseen ja myös kolmanteen eli hahmottaa suurempia kokonaisuuksia, visioida ja näyttää suuntaa. Heikinheimo soveltaa tämän yhteisön arvojen ja identiteetin kirkastamisen seurakunnassa tarkoittavan sekä työyhteisön että työntekijöiden hengellisen elämän vaalimista, koska tämä vaikuttaa identiteetin syntymiseen ja vahvistumiseen, arvoihin sitoutumiseen, ilmapiiriin ja lisäksi motivaatioon ja työssä jaksamiseen. Eli oikeastaan pastoraalisen johtajuuden ensimmäisestä tehtävästä eli hengellisestä tukemisesta seuraa kaikki muu. Seurakunta poikkeaa muista työyhteisöistä siinä, että se on samalla jumalanpalvelusyhteisö ja näin messuun osallistuminen kertoo seurakunnan identiteetistä eli siitä, että elämä seurakunnassa on elämistä jumalanpalvelusyhteydessä. 81 Myös Huhtinen kiinnittää huomiota tähän seurakunnan työntekijän kaksoisrooliin toimia sekä uskonyhteisön että työyhteisön jäsenenä ja sen haasteisiin, joka vaatii yhteisen vision kautta syntyneitä yhteisiä tavoitteita. Työntekijöiden oman henkilökohtaisen uskon ja siihen liittyvän työnäyn asiallinen ja ammatillinen käsittely tuo johtamiseen vaikean mutta haastavan lisäpiirteen. 82 Hengelliseen tukemiseen voi katsoa kuuluvan myös toisen Heikinheimon painotuksen, kun hän painottaa pastoraalisen johtajuuden tehtävää työntekijöiden kutsumuksen vahvistajana sekä yhdessä että erikseen ja tässä tehtävässä voivat käytännön tukena toimia bibliodraama, työnohjaus, hengellinen ohjaus ja retriitit. Joissakin maissa ja kirkkokunnissa hengellinen ohjaus on virallinen osa kirkon virkaan kouluttautumisprosessia. 83 Meillä Suomessa on muutamissa hiippakunnissa järjestetty hengellisen matkakumppanuuden kursseja ja pappien ordinaatiokoulutuksiin kuuluu jo joissakin hiippakunnissa retriittiosuus. 79 Huhtinen 2002, Turunen&Poutiainen, 2003, Heikinheimo 2003, Huhtinen 2002, Hengellinen ohjaus on ohjaajan eli matkakumppanin kulkema matka ohjattavan eli pyhiinvaeltajan kanssa, jossa ohjaajan tehtävä on auttaa ohjattavaa tulemaan tietoiseksi Jumalan puhuttelusta elämässään sekä auttaa tätä vastaamaan tähän puhutteluun. Heikinheimo 2003,

20 20 Sekä hengellisyyden tukemiseen että toiseen tehtävään eli evankeliumin sanoman tuomiseen ymmärrettävästi ja tilanteen sopivasti sopii Timo Totron määritelmä pastoraalisesta johtamisesta. Hänestä se tarkoittaa teologista kyvykkyyttä ja tradition soveltamisosaamista, joka vaatii myös kykyä ymmärtää seurakunnan toimintaympäristöä ja ihmisten elämäntilanteita sekä näiden molempien yhdistämistä perustehtävän toteuttamista edistäväksi kulttuuriksi. 84 Kari Mäkinen esitelmässään Spiritualiteetti seurakuntaliitoksen keskellä, jonka sisältöä selvitin edellisessä luvussa, nostaa esiin näistä pastoraalisen johtamisen tehtävistä kaikki muut paitsi tulevaisuuden visioimisen. Luottamushenkilöille puhuessaan hän puhuu päättäjille, joista osa mieltää itsensä joko hengellisiksi johtajiksi tai pastoraalisen johtajuuden tukijoiksi ja jotka ovat päätöksillään tukeneet seurakuntalaisten ja pienryhmien hengellisyyttä ja nyt muutostilanteessa heistä osa tulee menettämään luottamushenkilöpaikkansa ja joutuu etsimään paikkansa seurakunnassa uudelleen. Seurakuntalaiset Mäkinen mainitsee kirkollisten toimitusten yhteydessä, liittymässä siinä kirkon uskon perustaan, minkä toiminnan voi katsoa liittyvän Turunen & Poutiaisen toiseen tehtävään tuoda evankeliumin sanoma ymmärrettävästi ja tilanteeseen sopivalla tavalla. Jumalan valtakunnan symbolina olemista, ei siis vain tekemistä, vaan olemista merkitsevään johtajuuden tehtävään Mäkinen viittaa siinä, kun hän puhuu tutun papin, oman kirkon, hautausmaan, totutun toiminnan ja kirkonmenojen merkityksestä passiivisillekin seurakuntalaisille. Hartauden harjoituksesta osana johtamistehtävää eli viides Turunen & Poutiaisen tehtävä, viittaa Mäkinen mainitsema henkilöstön työrooli oman uskon kokemisen paikkana, toisaalta myös seurakunnan kasvoina toimimisena. 1.4.Aikaisempi tutkimus Tämän tutkielman aihepiiriin liittyvät yksi seurakuntaliitoksia käsittelevä Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan käytännöllisen teologian pro gradu tutkielma ja kaksi kirkkososiologian pro gradu tutkielmaa. Sami Tolvasen tutkielma Johtaminen? Kirkon johtamista itsenäisenä aihealueena käsittelevän kirjallisuuden johtamiskäsitykset liittyy tutkielmani lukuun 1.3. Hengellinen johtaminen ja sen käsitemäärittelyihin. Jenny Mäkelän kirkkososiologian tutkielma Askelmerkit kirkonkrannista - Seinäjoen seurakunnan rakennemuutos ja muutosviestintä osoittaa viestinnän ja erilaiset työntekemisen kulttuurit keskeisiksi ongelmakohdiksi rakennemuutoksessa. Kalle Virran kirkkososiologian tutkielma on Hänellä on näky siitä, mitä me olemme huomenna! Keskijohdon kokemukset seurakuntien yhdistymisen johtamisesta, jossa hän muodostaa 84 Totro 2003, 253. Olavi Vuori käsittelee artikkelissaan toiminnan johtamista ja käytännön tasolla näkee kirkkoherran pastoraalisen johtajuuden tärkeäksi osaksi spiritualiteetista huolehtimisen; hartauselämän kautta hän pitää esillä perustehtävää, johon käytännön työtehtävät liittyvät. Vuori 2003, 59.