Kannustaa. Kehittää. Kouluttaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kannustaa. Kehittää. Kouluttaa"

Transkriptio

1 Kannustaa Kehittää Kouluttaa

2 Perustettu Maakunnallinen liikunnan ja urheilun kehittämis, yhteistyö ja palvelujärjestö. Jäseninä ovat Kainuun kunnat, valtaosa urheiluseuroista monia maakunnalliset liikunta ja kansanterveysjärjestöjä oppilaitoksia jäseninä runsaat 100 jäsenyhteisöä Toiminta alueena Kainuun maakunta

3 Kainuulaisten hyvinvoinnin edistäminen liikunnan avulla sekä urheilu ja liikuntakulttuurin elinvoimaisuuden ja monipuolisuuden varmistaminen Kainuussa

4 AKTIIVINEN HYVINVOIVA KAINUU Liikunta toimii koko Kainuun hyvinvoinnin ja kehityksen resurssina ja on maakunnan suurimpia vetovoimatekijöitä. Kainuulaisten hyvinvointi perustuu omaan vastuuseen terveydestä, mitä tukee tasaarvoinen liikunnan peruspalvelujen saatavuus

5 Jäsenmaksu 50 euroa (myös kunnat) Tulosperusteinen valtionapu OKM:n Veikkausvoittovaroista n. 20 % 80 % katetaan hankkeilla, sopimuksilla, tapahtumilla, koulutuksilla

6 Painopistealueina terveysliikunnan, seuratoiminnan, lasten ja nuorten liikunnan sekä liikuntamatkailun kehittäminen Alkuvuosina liikuntamatkailu ykkösenä Maailman paras maastohiihtomaakunta Euroopan nuorten talviolympiapäivät Euroopan työpaikkaliikunnan talvifestivaalit Massatapahtumat Strategian muutos maakuntakokeilun alkaessa

7 Pääpaino terveysliikunnassa ja maakunnallisen yhteistyön vahvistamisessa Kainuun liikuntatoimikokeilu uutta Liikuttajaa (30 % koko Suomen Liikuttajista) ryhmien määrä kasvoi 35 %, osallistujien määrä 47 % Liikuntaneuvonnan/seurannan ensiaskeleet, pilotointi Soveltavan liikunnan kehittämisohjelma Liiku mieli hyväksi ylikunnallinen hanke Kajaaniseteli mallli Kajaanin kaupungin liikuntatoimen palauttaminen LiikuntaVasu Lasten ja nuorten liikunnan koulutuksia n. nelinkertainen määrä normaalivuosiin verrattuna

8 TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ LIIKUNTA JA RAVITSEMUSNEUVONTAMALLI

9 Liikunta- ja ravitsemusneuvontaprosessi TELIRANE - hankkeessa omaehtoisesti 42,5 % Asiakkaiden saapuminen Soten lähetteellä Kutsunnat 36,5 % 0,5% YDINPROSESSI YHT. 5 KÄYNTIÄ HIK 11 % KaiTo 9,5 % 1. KÄYNTI alkukartoitus liikuntasuunnitelma alkumittaukset 1 3 vko 2. KÄYNTI mittaukset ruokapäiväkirja asiakkaalle liikuntasuunnitelma 2 4 vko 3. KÄYNTI ravitsemusohjaus ruokapäiväkirjan tarkastelu liikuntasuunnitelma 1 2 kk 4. KÄYNTI 2 3 kk TEEMA ASIAKKAAN TARPEEN MUKAAN: kuntosaliin tutustuminen/muuta liikuntaa liikuntasuunnitelman tarkastelu ravitsemusohjaus 5. KÄYNTI loppumittaukset Webtrainer markkinointi liikunta- ja ravitsemussuunnitelma 1 2 vko ASIAKAS- TYYTY- VÄISYYS- KYSELY (koettu terveyden muutos) n. 6 kk 6. KÄYNTI lajikokeilut starttiryhmät seurantamittaukset liikunta- ja ravitsemustottumusten muutos koettu terveyden muutos

10 TELIRANE hankkeen vastuualueet

11 1454 asiakasta, noin 6070 käyntikertaa 2/3 naisia Keski ikä 57,6 v. Terveyserojen kannalta oleellista kohderyhmää 56% Osallistuvien kestävyyskunto selvästi heikompi kuin väestössä keskimäärin Heikkokuntoisten osuus yli kaksinkertainen verrattuna keskimääräiseen väestöön 40%:lla jokin lääkärin toteama pitkäaikaissairaus ja 80%:lla oli lääkitys Suurin osa omaehtoisesti hakeutuneita (42,5%), soten kautta lähetteellä tulleita 36,5%)

12 Neuvontaprosessimallit Kaksi AMK opinnäytetyötä Mallin tuotteistamiskuvaus Ihmisiin kohdistuvan vaikutusten arviointi (IVA) Likesin suorittama tilastollinen arviointi Lasten, nuorten ja perheiden ohjausmalli

13 Keskiarvoluvut lievästi positiivisia Liikunta aktiivisuus kasvoi keskim 56 % 40 %:lla merkittäviä positiivisia muutoksia hapenottokyvyssä, lihaskunnossa, rasvaprosentissa 85 % erittäin tai melko tyytyväisiä prosessiin

14

15 Maakuntakampanja Painonhallinta kunto ja viestintäkampanja Kolme haastetta: 1.Päättäjä/vaikuttajaryhmä, jota seurataan mediassa, blogeissa jne. kehonkoostumus ja puristusvoimatestit, henkilökohtainen neuvonta välimittaukset 9.9. Loppumittaus vuoden kuluttua 2. Maakunta ja kunnanvaltuustot kehonkoostumus ja puristusvoimatestit, vertailu valtuustojen kesken Maakuntavaltuustolla mittaus ja motivointiseminaari 9.5. vuoden kuluttua loppuseminaari ja loppumittaukset 3. Tori kiertueet kaikissa kunnissa Testit soveltuvin osin, vesiliikuntaa ym. liikuntakokeiluja tietoiskuja, tapahtumia pitkin vuotta

16 Miksi kapinoimaan Kainuussa?? kaikki tietävät ylipainon ja riittämättömän liikunnan vahingollisista vaikutuksista terveydelle. Fyysinen passiivisuus 4.suurin riskitekijä ei tarttuvien tautien puhkeamisessa (WHO) 60 % suomalaisista aikuisista on ylipainoisia tai lihavia 60 % suomalaisista aikuisista harrastaa liikuntaa terveytensä kannalta riittämättömästi Vain 11 % liikkuu UKK instituutin liikuntapiirakan suositusten mukaan (Vasankari )

17 Liikunta on muutakin kuin kilpailua, kuntoilua, urheilua. Se on tutkitusti keskeinen terveydenedistäjä ja ylläpitäjä Uusimmat laskelmat osoittavat, että liikkumattomuuden aiheuttamat vuosittaiset kustannukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat miljardiluokkaa (T. Vasankari,UKK instituutti ) Valistuksella ei enää pitkälle pötkitä, tarvitaan laajaa aktivointia ja asennemuutosta, kaikki kunnan ja maakunnan toimialat mukaan. Kainuun mallin jatkosta sovittaessa sovittava myös liikunnan työnjaosta ja toimenpiteistä. Hyvä suunnitteluapu löytyy esim. STM:n ja muiden ministeriöiden julkaisusta Suositukset liikunnan edistämiseksi kunnissa

Laatua liikuntaneuvontaan

Laatua liikuntaneuvontaan Laatua liikuntaneuvontaan 24.8.2013 Liikuntaneuvonnan asema Terveydenhuoltolaki edellyttää terveysneuvontaa kunnan kaikkiin terveydenhuoltopalveluihin sekä väestön terveyden ja hyvinvoinnin seuraamista.

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

14.4. 2015 Mai-Brit Salo

14.4. 2015 Mai-Brit Salo 14.4. 2015 Mai-Brit Salo Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 18 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä Autamme urheiluseuroja

Lisätiedot

Liikunnan aluejärjestöt 2016

Liikunnan aluejärjestöt 2016 2016 Yhdessä enemmän 1 Liikunnan aluejärjestöjen toiminnan lähtökohta ja perustehtävä Liikunnan aluejärjestöjen toimintaa ovat ohjanneet vahvasti Opetus-ja kulttuuriministeriön (OKM) kanssa tehdyt tulossopimukset.

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020 Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset/visio 2020 VISIO

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,

Lisätiedot

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta Millaisia ovat / voisivat olla juuri teidän työyhteisöllenne

Lisätiedot

LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen

LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen Tutkimustulokset 2013 5 9 luokat Vuokatti 30.5.2013 Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria

Lisätiedot

Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin. Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry

Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin. Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry 15 64-vuotiaiden suomalaisten fyysisen aktiivisuuden toteutuminen suhteessa suosituksiin (%)

Lisätiedot

Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto

Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto Liikunnan merkitys osallisuudessa Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 4.-5.6.2019 Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto Rakenne henkilökohtaisia havaintoja 8 valtakunnallista havaintoa Toiminnallinen

Lisätiedot

Luonto liikuttamaan -hanke

Luonto liikuttamaan -hanke Luonto liikuttamaan -hanke Luontoliikunta osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä Itä-Suomessa Liikettä ja hyvinvointia Luonnosta, Oulu 19.3.2014 Kati Vähäsarja, projektipäällikkö, Metsähallitus Terveyttä

Lisätiedot

Toimintakykyä työelämään. Välityömarkkinoiden työpaja 3 29.5.2015 Niina Valkama Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Toimintakykyä työelämään. Välityömarkkinoiden työpaja 3 29.5.2015 Niina Valkama Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Toimintakykyä työelämään Välityömarkkinoiden työpaja 3 29.5.2015 Niina Valkama Kunnossa kaiken ikää -ohjelma www.kkiohjelma.fi PÄÄMÄÄRÄ Terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien tavoittaminen ja terveysliikunnan

Lisätiedot

Missä mennään liikuntakaavoituksessa? Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Oulun yliopisto

Missä mennään liikuntakaavoituksessa? Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Oulun yliopisto Missä mennään liikuntakaavoituksessa? 1.9.2017 Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Liikuntakaavoitus Arki- ja terveysliikunnan olosuhteiden edistäminen Mitä on liikuntakaavoitus? Ajankohtainen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON RAKENNE- JA RAHOITUSRATKAISUT VAIHTOEHTOJEN TARKASTELUA. Jussi Huttunen

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON RAKENNE- JA RAHOITUSRATKAISUT VAIHTOEHTOJEN TARKASTELUA. Jussi Huttunen SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON RAKENNE- JA RAHOITUSRATKAISUT VAIHTOEHTOJEN TARKASTELUA Jussi Huttunen Keski-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneselvityksen loppuseminaari 14.6.2011 SUOMEN

Lisätiedot

Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013. Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka

Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013. Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013 Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka Taustaa - MOPO hankkeen tavoitteena on edistää nuorten miesten hyvinvointia ja terveyttä

Lisätiedot

LIIKKUMISLÄHETE OPAS S I S Ä LT Ö LÄHETTEEN KÄYTTÖÖNOTTO LÄHETENEUVONTAPROSESSI LÄHETE LIIKUNTANEUVONTA SEURANTA

LIIKKUMISLÄHETE OPAS S I S Ä LT Ö LÄHETTEEN KÄYTTÖÖNOTTO LÄHETENEUVONTAPROSESSI LÄHETE LIIKUNTANEUVONTA SEURANTA S I S Ä LT Ö LÄHETTEEN KÄYTTÖÖNOTTO LÄHETENEUVONTAPROSESSI LÄHETE LIIKUNTANEUVONTA SEURANTA LIIKKUMISLÄHETE ASIAKASKAAVAKE (malli). LIIKUNTASUOSITUKSET LAPSET JA NUORET AIKUISET LIIKKUMISLÄHETE OPAS *

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA

TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA Kevätpäivän tasaus Kajaani 21.3.2011 Juha Rehula Puheenjohtaja, Kuntoliikuntaliitto Sosiaali- ja terveysministeri Suomen Kuntoliikuntaliitto ry 1 Tulevaisuuden

Lisätiedot

MAAKUNNALLISEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIAN TOTEUTUS KUNTATASOLLA ERI TOIMIALOJEN YHTEISTYÖNÄ 15.9.2011. Asikkalan liikuntapalvelut Matti Kettunen

MAAKUNNALLISEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIAN TOTEUTUS KUNTATASOLLA ERI TOIMIALOJEN YHTEISTYÖNÄ 15.9.2011. Asikkalan liikuntapalvelut Matti Kettunen MAAKUNNALLISEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIAN TOTEUTUS KUNTATASOLLA ERI TOIMIALOJEN YHTEISTYÖNÄ 15.9.2011 Asikkalan liikuntapalvelut Matti Kettunen PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA 2009-2020 Terveysliikunnan

Lisätiedot

Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin Hannu Tuuri, Marja Katajavirta

Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin Hannu Tuuri, Marja Katajavirta Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin 2018 Hannu Tuuri, Marja Katajavirta Sisällys Dian nro Taustoja tutkimukselle Tutkimuksen toteuttaminen

Lisätiedot

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lain tarkoitus 1 : 1) edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

Liikkumisohjelma. Minna Paajanen, projektipäällikkö

Liikkumisohjelma. Minna Paajanen, projektipäällikkö Liikkumisohjelma Minna Paajanen, projektipäällikkö Kaupunkistrategian kärkihanke. Liikkumisohjelma ei ole liikuntaohjelma. Palautetaan fyysinen aktiivisuus luonnolliseksi osaksi ihmisten jokapäiväistä

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen

Toimintakyvyn edistäminen Toimintakyvyn edistäminen Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset resurssit

Lisätiedot

TerveysInfo. ITE ryhmäaineistopaketti Opetuspaketti sisältää ITE työkirjan, ruoka ainetaulukon ja muuta aineistoa ITE ryhmäläiselle.

TerveysInfo. ITE ryhmäaineistopaketti Opetuspaketti sisältää ITE työkirjan, ruoka ainetaulukon ja muuta aineistoa ITE ryhmäläiselle. TerveysInfo lihavuus Berliininmunkki ja muita kirjoituksia painonhallinnasta Hercule Poirot laihduttaa, Lihavan mieli, Piiloliikunta sekä muut hauskasti nimetyt kirjoitukset kertovat monipuolisesti ihmisen

Lisätiedot

NASTOLAN LIIKUNTANEUVONTAPROSESSI Lähetekäytäntö

NASTOLAN LIIKUNTANEUVONTAPROSESSI Lähetekäytäntö Tulokset NASTOLAN LIIKUNTANEUVONTAPROSESSI Lähetekäytäntö LIIKKUMISlähete PERUSTERVEYDEN- HUOLTO Terveysasema, osastonhoitaja, Tuija Aronen ja lääkäri, Niina Riekkinen Neuvola, hyvinvointipäällikkö, Tarja

Lisätiedot

PUOLIVÄLIN PYSÄKKI LIIKUNNALLINEN ELÄMÄNTAPA OSAKSI ARKEA

PUOLIVÄLIN PYSÄKKI LIIKUNNALLINEN ELÄMÄNTAPA OSAKSI ARKEA PUOLIVÄLIN PYSÄKKI LIIKUNNALLINEN ELÄMÄNTAPA OSAKSI ARKEA TAUSTAA JA TARVE PUOLIVÄLIN PYSÄKKI Hyvät tulokset aiemmista hankkeista Puolivälin Pysäkki konkreettisena toimenpide-ehdotuksena Iän Iloinen Kainuu

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

TUL ry:n strategia

TUL ry:n strategia TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Pauli Rintala Erityisliikunnan professori Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos ERITYISLIIKUNNAN HISTORIA Ennen v. 1900: Lääketieteellinen voimistelu

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi. HEAT-työkalun käyttö. Riikka Kallio 17.4.2013

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi. HEAT-työkalun käyttö. Riikka Kallio 17.4.2013 Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi HEAT-työkalun käyttö Riikka Kallio 17.4.2013 16.4.2013 Liikunnan terveysvaikutuksista ja liikkumattomuudesta Liikkumattomuus (physical inactivity) on suurin

Lisätiedot

Liikunnan edistäminen kunnissa - TEA 2016

Liikunnan edistäminen kunnissa - TEA 2016 Liikunnan edistäminen kunnissa - TEA 2016 6.10.2016 Tilastokatsaus 9/2016 1 Johdanto THL ja opetus- ja kulttuuriministeriö keräävät tietoa kuntien toiminnasta ja resursseista kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus 21.4.2015 Matti Ruuska Johtaja Opetus- ja kulttuuritoimi vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.4.2015 1 Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos Toimialan

Lisätiedot

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle?

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle? Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle? Anne Taulu, FT, TtM, sh, ylitarkastaja, terveyden, hyvinvoinnin ja liikunnan edistäminen, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työpajatyöskentelyssä mukana: Hanna

Lisätiedot

Liikunta ja lapsen kokonaisvaltainen kehitys

Liikunta ja lapsen kokonaisvaltainen kehitys Liikunta ja lapsen kokonaisvaltainen kehitys Lassi-Pekka Risteelä & Virpi Louhela on PoP Liikkua POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA RY yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä kouluttaa liikuttaa palvelee

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Liikunnan asema Tulevaisuuden kunnassa ja rajapintayhteistyö Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari

Liikunnan asema Tulevaisuuden kunnassa ja rajapintayhteistyö Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari Liikunnan asema Tulevaisuuden kunnassa ja rajapintayhteistyö Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 22.-23.9.2016 ylitarkastaja Sari Virta Alustuksen rakenne Tiedolla johtaminen Hyvinvoinnin edistäminen

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Kunta-HYTE -talo: Rakennetaan yhteistyörakennetta! Siun soten näkökulma

Kunta-HYTE -talo: Rakennetaan yhteistyörakennetta! Siun soten näkökulma Kunta-HYTE -talo: Rakennetaan yhteistyörakennetta! Siun soten näkökulma Petri Kivinen Hallintoylilääkäri, LT, HTK Terveydenhuollon tietotekniikan erityispätevyys 1.2.18 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö SOTE JA MAKU TAVOITTEET + Terveys ja hyvinvointi + Yhdenvertaisuus Terveyserot VÄLINEET Digitalisaatiolla

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Vaikuttavaa elintapaohjausta terveyspisteissä- malli Satakunta

Vaikuttavaa elintapaohjausta terveyspisteissä- malli Satakunta Vaikuttavaa elintapaohjausta terveyspisteissä- malli Satakunta Punainen Risti Satakunnan piiri Anne-Mari Hakuni Terveyden ja hyvinvoinnin päällikkö VESOTE - hanke Yksi hallituksen kärkihankkeista STM rahoittaa/

Lisätiedot

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Palveluketju liikkumaan ja kohta aktiivisempaa elämäntapaa Liikuntaneuvonta osaksi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Simo 29.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

TerveysInfo. Kulje viisaasti Juliste. hyötyliikunta

TerveysInfo. Kulje viisaasti Juliste. hyötyliikunta TerveysInfo hyötyliikunta Arviointi avuksi : vahvista tervysliikunnan yhteistyötä Liikuntaneuvonnan ja terveysliikuntapalvelujen yhteisen arvioinnin avulla voidaan edistää saumattoman palveluketjun toimintaa.

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYS, SOSIAALINEN

KESTÄVÄ KEHITYS, SOSIAALINEN KESTÄVÄ KEHITYS, SOSIAALINEN Anne Lounamaa, FT, Johtava asiantuntija, Yksikön päällikkö Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö THL 8.5.2019 Anne Lounamaa 1 SOSIAALISESTI KESTÄVÄ Ihmisarvon kunnioitus

Lisätiedot

suhteessa suosituksiin?

suhteessa suosituksiin? Nuori Suomi liikunnasta syrjäytyneet asiantuntijaryhmä tij - työkokous k 1.12.200912 2009 Vantaa Miten lapset ja nuoret liikkuvat suhteessa suosituksiin? Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.

Lisätiedot

Terveyden edistämisen johtaminen sairaalassa

Terveyden edistämisen johtaminen sairaalassa Annukka Pukkila Terveyden edistämisen johtaminen sairaalassa - Työvälineitä hoitotyön johtajille Hankkeen tausta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallinnoiman Terveyttä ja hyvinvointia hoitotyön johtamisella

Lisätiedot

Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä

Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä Valtion liikuntaneuvosto, Tutkimus- ja arviointijaosto 30.5.2018 Saku Rikala, Liikuntatieteellinen Seura ry Tehtävä: Valtionhallinnon toimenpiteiden

Lisätiedot

VESOTE-hanke. UKK-instituutti KKI-ohjelma Diabetesliitto Mielenterveyden keskusliitto STM

VESOTE-hanke. UKK-instituutti KKI-ohjelma Diabetesliitto Mielenterveyden keskusliitto STM VESOTE-hanke Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti (VESOTE) -hanke Yksi STM:n rahoittamista hallituksen kärkihankkeista (2017 18) Edistetään terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Kuntoutuskursseista ja valmennuksista tukea työkykyyn kokemuksia hankkeen kehittämistyöstä

Kuntoutuskursseista ja valmennuksista tukea työkykyyn kokemuksia hankkeen kehittämistyöstä Kuntoutuskursseista ja valmennuksista tukea työkykyyn kokemuksia hankkeen kehittämistyöstä Kuntoutuskeskus Kiipula, Kuntoutumiskeskus Apila, Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos sekä UKK-instituutti Hankkeen

Lisätiedot

Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville

Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville Pauliina Husu TtT, erikoistutkija UKK-instituutti Kuntotestauspäivät, 21.3.2019 Terveyskunto fyysistä kuntoa määrittävät kehon rakenteet ja toiminnot, joilla

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen. Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

KUNNON KAPINA KAINUUSSA

KUNNON KAPINA KAINUUSSA KUNNON KAPINA KAINUUSSA Kunnon Kapina Kainuussa on Kainuun Liikunta ry:n ja Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteistyöprojekti, jossa liikunnanohjaajaopiskelijat toteuttavat aitoja työelämälähtöisiä kehittämistehtäviä.

Lisätiedot

LIIKUNTA KUNNAN VETOVOIMATEKIJÄNÄ TERVEYSLIIKUNTA ASIKKALAN MALLIIN

LIIKUNTA KUNNAN VETOVOIMATEKIJÄNÄ TERVEYSLIIKUNTA ASIKKALAN MALLIIN LIIKUNTA KUNNAN VETOVOIMATEKIJÄNÄ TERVEYSLIIKUNTA ASIKKALAN MALLIIN 23.9.2016 Matti Kettunen Vapaa-aikajohtaja Asikkalan kunnan toimenpiteet terveysliikuntaprosessissa 2005 2006 2008 2009 2011 Liikuntastrategian

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste Helsinki 21.-22.4.2015 Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset Semppi-piste - Liikuntaneuvonta Terveysliikunta Ikääntyminen ja tasapaino

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Lihavuus laskuun seminaari 26.10.2012 Jukka Karvinen, Nuori Suomi ry www.nuorisuomi.fi Miksi liikuntaa? Liikkumaan oppiminen on

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Kittilä 2.6.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN ROOLI ELINTAPAOHJAUKSESSA VESOTE Tiina Pekkala, sivistys- ja kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut

LIIKUNTATOIMEN ROOLI ELINTAPAOHJAUKSESSA VESOTE Tiina Pekkala, sivistys- ja kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut LIIKUNTATOIMEN ROOLI ELINTAPAOHJAUKSESSA 5.9.2017 VESOTE Tiina Pekkala, sivistys- ja kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut Liikuntatoimen rooli elintapaohjauksessa Liikuntalaki määrittää kunnan tehtävät

Lisätiedot

Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.2011

Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.2011 Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.211 Pauliina Husu TtT, tutkija UKK-instituutti, Terveysliikuntayksikkö 16.5.211 1 Lasten ja nuorten vapaa-ajan liikunnan riittävyys. Suomalaisten

Lisätiedot

Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017

Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017 Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017 Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien sekä valtakunnan tason päättäjien parissa selvityksen tuki- ja liikuntaelinterveyden edistämisestä

Lisätiedot

LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013. Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013

LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013. Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013 LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013 Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013 Kehitetään ja toteutetaan terveysliikuntaryhmiä Mielenterveyskuntoutujille ja syrjäytymisvaarassa

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Liikuntajärjestö työhyvinvointipalveluiden keskiössä. Mikko Ikävalko Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

Liikuntajärjestö työhyvinvointipalveluiden keskiössä. Mikko Ikävalko Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Liikuntajärjestö työhyvinvointipalveluiden keskiössä Mikko Ikävalko EteläKarjalan Liikunta ja Urheilu ry 15 64vuotiaiden suomalaisten fyysisen aktiivisuuden toteutuminen suhteessa suosituksiiin (%) Vain

Lisätiedot

Ohjattua liikuntaa Espoossa

Ohjattua liikuntaa Espoossa Ohjattua liikuntaa Espoossa Kuinka paljon liikuntaa on tarpeeksi? Liikunnan hoitosuositukset diabeetikolle Miten liikunta vaikuttaa? Liikunta lisää elimistön insuliiniherkkyyttä, pienentää suurentunutta

Lisätiedot

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM SUOMEN TERVEYDENHOITAJALIITTO RY Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry, Finlands Hälsovårdarförbund FHVF rf on terveydenhoitajien

Lisätiedot

Tutkimustulokset luokat Vuokatti Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria Oy, Jyväskylä

Tutkimustulokset luokat Vuokatti Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria Oy, Jyväskylä LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen Tutkimustulokset 2014 5 9 luokat Vuokatti 20.5.2014 Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria

Lisätiedot

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 MISSIO Edistää opiskelijoiden liikuntakulttuuria 1 ja hyvinvointia. VISIO Opiskelijat liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi.

Lisätiedot

Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia?

Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia? Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia? Työministeri Lauri Ihalainen Arvokas työelämä -seminaari 10.6.2013 Vierumäki Työelämän ja työhyvinvoinnin kehittäminen Suomen

Lisätiedot

Liikkuva Päijät-Häme kiertue Makera-hanke, yhteistyössä Päijät-Hämeen Liitto

Liikkuva Päijät-Häme kiertue Makera-hanke, yhteistyössä Päijät-Hämeen Liitto Liikkuva Päijät-Häme kiertue 2019-2020 Makera-hanke, yhteistyössä Päijät-Hämeen Liitto Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) liikunnan aluejärjestö toimii 16 kunnan alueella jäseniä ovat seurat,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kanta-Hämeessä. Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus Auli Anttila, projektiasiantuntija

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kanta-Hämeessä. Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus Auli Anttila, projektiasiantuntija Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kanta-Hämeessä Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus 29.5.2018 Auli Anttila, projektiasiantuntija THL: Kanta-Hämeen sosiaali- ja terveyspalvelujen asiantuntija-arvio 2018

Lisätiedot

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Liikkuva koulu -ohjelma Valtakunnallinen ohjelma, hallitusohjelman kärkihanke: VN: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään.

Lisätiedot

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa?

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? 2.6.2016 Erityisliikunnan symposio Paula Risikko, TtT Nykytila 02.06.2016 Paula Risikko 2 Kansansairaudet ja niiden ehkäisy

Lisätiedot

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN Seudullisella yhteistyöllä tasapuolisempaa, laadukkaampaa ja tehokkaammin tuotettua liikuntapalvelua Anu Oittinen KUNTIEN TULEVAISUUSFOORUMI Ti 10.4.2018 Kuntatalo, Helsinki

Lisätiedot

Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä. Viherseminaari Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut

Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä. Viherseminaari Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä Viherseminaari 1.11.2012 Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut Liikkuminen on luonnollista Leikki-ikäinen lapsi liikkuu luonnostaan, kuitenkin

Lisätiedot

Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön

Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön KKI-PÄIVÄT 2017, Helsinki 22-23.2017 Timo Ståhl, johtava asiantuntija, TtT, dos. (terveyden edistäminen) Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

Maakunta olemme me OmaHäme. Valtakunnallinen vanhusneuvostopäivä Sirkka-Liisa Virtanen Hämeenlinnan vanhusneuvosto, varapuheenjohtaja

Maakunta olemme me OmaHäme. Valtakunnallinen vanhusneuvostopäivä Sirkka-Liisa Virtanen Hämeenlinnan vanhusneuvosto, varapuheenjohtaja Maakunta olemme me OmaHäme Valtakunnallinen vanhusneuvostopäivä 7.11.2018 Sirkka-Liisa Virtanen Hämeenlinnan vanhusneuvosto, varapuheenjohtaja Hämeenlinnan strategia Hml vanhusneuvosto 2018-21 Yhdeksän

Lisätiedot

Espoo Active City Liikuntapalvelut

Espoo Active City Liikuntapalvelut E A ti Cit Espoo Active City Liikuntapalvelut Espoo-strategia 2010 2013 (Kv 7.9.2009 /elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki) Tieteen, taiteen ja talouden sekä liikunnan yhdistämisen vetovoima Liikuntavisiosta

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 TUL:n 28. liittokokous 18-19.5.2013 Kemi Käsiteltyjä asioita: Liikuntapoliittinen ohjelma-asiakirja Tasa-arvo ja yhdenvertaisuusraportti Liiton sääntö-ja päätöksentekorakenne,

Lisätiedot

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi Ohjeistus: Taulukko on työväline oman työsi kehittämiseen hyvien käytäntöjen mukaiseksi. Tarkastele työtäsi oheisessa taulukossa kuvattujen toimintojen mukaan. Voit käyttää taulukkoa yksittäisen tai usean

Lisätiedot

Suosittu PAINONHALLINTA- pienryhmävalmennus käynnistyy taas tammikuussa.

Suosittu PAINONHALLINTA- pienryhmävalmennus käynnistyy taas tammikuussa. Painonhallinta pienryhmävalmennus Suosittu PAINONHALLINTA- pienryhmävalmennus käynnistyy taas tammikuussa. Valmennuksessa pudotat painoasi, edistät hyvinvointiasi ja muutat elintapojasi pysyvästi paremmaksi.

Lisätiedot

VeTe. Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen

VeTe. Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen Ohjelma 13.00-13.10 Koulutustilaisuuden avaus ylilääkäri Petri Virolainen 13.10-13.25 Varsinaissuomalaisten terveys ja lihavuus projektipäällikkö TH -hanke, Minna

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä 2 Ivalo 625 km Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2009 Kainuu 82 634 henkilöä

Lisätiedot

UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY. Nimi Sotu Päiväys

UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY. Nimi Sotu Päiväys UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY Hyvä vastaaja! Ole hyvä ja lue huolellisesti terveysseulan kysymykset ja vastaa niihin parhaan tietämyksesi mukaan. Nimi Sotu Päiväys

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen yhteistyöllä. Liikunnan palveluketju. Järvenpään kaupunki

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen yhteistyöllä. Liikunnan palveluketju. Järvenpään kaupunki Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen yhteistyöllä Liikunnan palveluketju Järvenpään kaupunki 5.1.2017 Liikunnan palveluketju Järvenpäässä Liikunta osana hoitopolkua -prosessi Asiakkaan ohjaus palveluketjussa

Lisätiedot