HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 1/2016. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 1/2016. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13"

Transkriptio

1 1(9) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai klo Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Mirka Vainikka ja Matti Pyhtilä. 3 Edellisen kokouksen pöytäkirja./. Kokouksen pöytäkirja on luettavissa ja tulostettavissa osoitteessa (>pöytäkirjat ja esityslistat). (Liite 1) Merkitään tiedoksi. 4 Työllisyydenhoidon järjestöavustukset vuonna 2016./. Kuulutukset avustuksista julkaistiin kaupungin yhteiskuulutuksessa Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa ja Metro-leh-

2 2(9) dessä. lle osoitetut hakemukset tuli jättää joko sähköisesti järjestelmään tai kirjallisesti kaupungin kirjaamoon klo mennessä. Avustuksia haettiin vuodelle 2016 yhteensä noin euroa, mikä on euroa enemmän kuin vuonna Kaikki viime vuonna avustusta saaneet ja tänä vuonna avustusta hakeneet järjestöt ovat toimittaneet selvityksen edellisen vuoden avustuksen käytöstä. Hakemuksen vuodelle 2016 jätti yhteensä 24 eri hakijaa. Vuodelle 2015 hakemuksen jätti 25 hakijaa. Avustusten myöntämisperusteet uudistuivat syksyllä Hakemuslomake ei vielä vastannut uusia kriteerejä, joten lisäselvityksiä jouduttiin pyytämään lähes kaikilta hakijoilta. Esitetty avustusten määrä poikkeaa avustuksiin varatusta euron kokonaissummasta, koska toimintaa, johon avustuksia on haettu, arvioitiin vuoden 2015 lopussa käyttöön otetuilla uusilla myöntämiskriteereillä. Avustusten valmistelussa vuodelle 2016 on arvioitu ensisijaisesti järjestöjen tarjoamia mahdollisuuksia työkokeiluun. Lisäksi on arvioitu toiminnan aikana tapahtuvaa tavoitteellista poluttamista avoimille työmarkkinoille tai koulutukseen, järjestön tarjoamia koulutuksia ja ryhmätoimintaa sekä järjestössä kaikkiaan toteutettua helsinkiläisten työttömien työllistymistä edistävää toimintaa ja sen laatua. Valmistelussa on huomioitu ne avustushakemuksen perusteena olevat, työllisyydenhoidollisen toiminnan järjestämiseen liittyvät kustannukset, joita ei ole katettu muista tulonlähteistä. Valmistelussa on noudatettu kaupungin yleisavustusohjetta kiinnittäen huomiota järjestöjen omarahoitusosuuteen ja siihen, että tuettava toiminta edistää kaupungin työllisyydenhoidon tavoitteiden toteutumista. Tätä kautta valmistelussa on todettu, että järjestöjen ilmoittaman toiminnan tukemiseen ja niistä aiheutuvien kustannusten kattamiseen voidaan perustellusti myöntää avustuksia yhteensä euroa. (Liite 2) Esittelijä: Ilkka Haahtela (puh ) Lisätietoja: Melissa Sharma (puh ) Sari Rasanen (puh ) Työllistämistoimikunta esittää työllisyydenhoidon järjestöavustuksia jaettavaksi euroa liitteen mukaisesti ja kehottaa kaupunginkansliaa valmistelemaan esityksen jakamatta jätettävän euron käyttämisestä.

3 3(9) 5 Vuoden 2015 työllisyysmäärärahojen käyttö ja työllistämismäärärahatulot Tilikauden tiedot: Työllisyydenhoidon määrärahat: Budjetti Toteuma Tot % Erotus % Sosiaali- ja terveysvirasto % Sosiaali- ja terveysvirasto työmarkkinatuen % kuntaosuus Opetusvirasto % 0 Yhteensä % Muut työllisyydenhoidon määrärahat: Khs käyttövarat/ Maahanmuuttajien aiesopimus Budjetti Toteuma Tot % Erotus % Työllisyydenhoidon määrärahatulot: Budjetti Toteuma Tot % Erotus % Sosiaali- ja terveysvirasto % Yhteensä % Yhteenveto: Työllisyysbudjetin mukaisista määrärahoista käytettiin 139 prosenttia. Toteutumisprosentti vaihteli sosiaali- ja terveyviraston sekä kaupunginkanslian noin 90 prosentista prosentista sosiaali- ja terveysviraston määrärahoissa olleen työmarkkinatuen kuntaosuuden 212 prosentin välillä. Työmarkkinatuen kuntaosuudessa määrärahan ylitys johtui suurimmalta osin vuoden 2015 alussa tapahtuneesta lakimuutoksesta, jonka perusteella kunnan maksuosuutta laajennettiin yli 500 päivää passiivista työmarkkinatukea saaneista yli 300 päivää passiivista työmarkkinatukea

4 4(9) saaneisiin. Samalla yli päivää passiivista saaneiden työmarkkinatukea saaneista kunnan maksuosuutta nostettiin 50 prosentista 70 prosenttiin. Muutosta ei ennätetty ottaa huomioon vuoden 2015 talousarviosta, koska lakimuutoksesta päätettiin vasta sen jälkeen, kun kaupunginvaltuusto oli jo päättänyt talousarvion kaupungin osalta. työllisyysmäärärahoissa oli käytettävissä määrärahaa 15,6 miljoona euroa palkkatuetun työn kuukaudeksi. Tavoite ei toteutunut, koska TE-toimiston määrärahat loppuivat kesällä 2015 ja lisämäärärahoja saatiin vasta lokakuussa Palkkatuetussa työssä aloitti yhteensä 999 uutta henkilöä, mikä on noin 90 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tavoite oli aloittanutta. Onnistumisena voi pitää sitä, että aloituksista 226 oli marras-joulukuussa, jolloin onnistuttiin paikkaamaan sitä vajetta aloituksissa, mikä syntyi TE-toimiston määrärahojen loputtua. Helsinki-lisää myönnettiin yhteensä miljoonaa euroa, kun siihen oli varattu euroa. Myös Helsinki-lisän kulutusta vähensi TE-toimiston määrärahojen loppuminen sekä vuoden 2015 alusta muuttunut palkkatukilainsäädäntö. Helsinki-lisä uudistettiin alkusyksystä, jolloin purettiin myös sen yhteyttä TE-toimiston myöntämään palkkatukeen etenkin yrityksiin myönnettävän tuen osalta. Oppisopimuksessa vuonna 2015 aloitti 90 henkilöä, kun tavoite vuodelle oli 160 aloittanutta. Tavoitteen toteuttaminen oli käytännössä mahdotonta kolmesta syystä, jotka olivat TE-toimiston määrärahojen loppuminen, kaupungin oman toiminnan oppisopimuspaikkojen vähentyminen Palmian yhtiöittämisen seurauksena sekä oppisopimuspaikkojen vieminen täyttölupien taakse. Maahanmuuttajien aiesopimukseen varatuista määrärahoista käytettiin 84 prosenttia. Määrärahaa käytettiin maahanmuuttajien palkkatukityöhön ja palveluiden ostoihin. Asiakaspalvelujen ostojen osalta sosiaali- ja terveysvirasto ei pystynyt käyttämään koko määrärahaa kuntouttavan työtoiminnan kilpailutuksen takia. Osa palveluntuottajista oli uusia ja toiminnan käynnistämiseen kului aikaa. TYP-verkoston vuokramenoista valtio maksoi tasauslaskuina odotettua suuremman osuuden. Muiden palveluiden ostoissa määrärahaa jäi käyttämättä työllistymisen tuen organisaatiomuutosten takia. Opetusviraston määrärahat käytettiin suomen kielin koulutuksiin. Menoja kertyy budjetoidun mukaisesti euroa. Menot koostuivat Suomi toisena kielenä koordinoinnin opettajien palkoista, opetukseen hankituista aineista ja tarvikkeista sekä tilavuokrista.

5 5(9) Työllistämismäärätulot toteutuivat 90 prosenttisesti. Määrärahatulo alittui kaupunginkanslian osalta, koska määrärahatulo perustuu TE-toimiston myöntämiin palkkatukiin ja TE-toimiston määrärahat loppuivat kesken vuoden. Sosiaali- ja terveysviraston määrärahatulot koostuvat pääasiassa Uusix-verstaiden tuotteiden myyntitulosta. Ilkka Haahtela (puh ) Merkitään tiedoksi. 6 n lausunto Pilvi Torstin ponteen on valmistellut vastauksen valtuutettu Pilvi Torstin kaupunginvaltuuston kokouksessa tekemään ponteen (Hel 2015 : ): Vastauksen hyväksyessään valtuusto edellyttää, että kohdassa 11 todettua työllisyyden toimeenpano-ohjelmaa ohjaamaan selvitetään mahdollisuutta hyväksyä samassa yhteydessä strateginen Helsingin työllisyysohjelma, jossa linjataan sitovat määrälliset ja laadulliset tavoitteet ja periaatteet, jotka toimeenpano-ohjelma yksilöi vuosittaisiksi toimenpiteiksi ja painopisteiksi. n lausunto Kaupungin strategiaohjelma vuosille sisältää työllisyydenhoidon tavoitteita nuorisotakuun toteuttamisesta sekä tasapainoiseen talouteen vaikuttamisesta järjestämällä palveluja kuntarahoitus-osuuden piiriin kuuluville henkilöille. Kaupungin strategiaa toteutetaan ja ohjataan talousarvion avulla. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kaupungin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, jotka ovat myös seurannan mittaristo. Työllisyydenhoidon vuosittaiseen toimintasuunnitelmaan on kirjattu toiminnan painopisteet sekä toimenpiteiden volyymeja. Työllistämistoimikunta antaa vuosittain lausunnon työllisyydenhoidon toimintasuunnitelmasta talous-arviolausunnon yhteydessä. Kaupungin johtajistossa käsiteltiin sen aiemmin asettaman työryhmän tekemä raportti kaupungin työllisyyspalveluista. Johtopäätöksinään työryhmä on todennut, että kaupungin työllisyydenhoidolla tulisi olla nykyistä selkeämmät strategiset ja operatiiviset tavoitteet ja sitä tulisi johtaa yhtenä kokonaisuutena. Johtajisto päätti annetun raportin perusteella ryhtyä toimenpiteisiin työllisyydenhoidon uudistamiseksi uudeksi organisaatioksi vuoden 2017 alusta alkaen.

6 6(9) Työllisyyspalveluiden kokonaisuudistus on käynnistynyt kaupunginkanslian toimesta syksyllä Uudistustyötä tehdään tällä hetkellä useassa työryhmässä. Palvelut tullaan organisoimaan kokonaisuuksiksi ja tavoitteet sekä visio määrittelemään sekä vahvistamaan elinkeinoosaston ohjausvaikutusta työllisyyspalveluihin niin strategisesti kuin operatiivisesti. Tavoitteena on operatiivinen kokonaisuus, joka on nykyistä paremmin ohjattavissa. Osana uudistusta selkiytetään myös kaupungin työllisyydenhoidon rajapinnat koulutukseen, sosiaaliseen kuntoutukseen ja TE-hallintoon. Kaupungin työllisyyspalveluiden kokonaisuudistus tavoittelee ponnen esityksiä toiminnan uudelleenorganisoinnin ja asiakaslähtöisyyden vahvistamisen kautta. Tämä on edellytys työllisyyspalveluiden vahvaan koordinointiin ja yhteiseen tavoitteenasetteluun ja strategiaan. Käytännössä aloitteessa esitetty työllisyysohjelma, jossa linjataan sitovat määrälliset ja laadulliset tavoitteet ja periaatteet sekä siihen liittyvä toimeenpano-ohjelma tullaan tekemään uuden organisaation toimesta vuoden 2018 talousarvion valmistelun yhteydessä. Vuoden 2017 työllisyysbudjetti toimintasuunnitelmineen tullaan valmistelemaan uuteen organisaatioon tavoitteineen niiltä osin kuin se on mahdollista. Ilkka Haahtela (puh ) Merkitään tiedoksi. 7 Vastaus Kuntouttavan vankityön seurantaryhmän kirjeeseen./. Kuntouttavan vankityön toteuttamiseen liittyvät ongelmat nousivat esille syksyllä 2015, kun TE-hallinnon palkkatukimäärärahat loppuivat ja myöhemmin tulleet lisämäärärahat suunnattiin vain yli 300 päivää passiivista työmarkkinatukea saaneisiin. Kaupungin palkkatukimäärärahojen käyttö edellyttää TE-toimiston myönteistä päätöstä palkkatuesta eli kaupungin ei ole mahdollista työllistää palkkatukityöllä muista kohderyhmistä. Aikaisemmin kuntouttavan vankityön asiakkaat ovat siirtyneet kahdelle kuuden kuukauden mittaiselle palkkatukityöjaksolle, joihin on haettu ja saatu valtion myöntämä palkkatuki. Palkkatukityössä aloittaneita kuntouttavan vankityön asiakkaita on ollut vuositasolla 5-10 henkilöä. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto on solminut Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen kanssa yhteistyösopimuksen kuntoutta-

7 7(9) vasta vankityöstä (viimeisin sopimus v. 2014). Sopimuksen mukaan sosiaali- ja terveysvirasto huolehtii vangeille maksettavasta palkasta. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että sosiaali- ja terveysvirasto on hakenut päätöksen palkkauksesta työllisyydenhoidon keskitetyistä määrärahoista ja päätöksen saatuaan solminut työsopimuksen kuntoutettavan kanssa. Palkkatukimäärärahoista vastaava elinkeino-osaston yksikkö ei ole ollut mukana valmistelemassa sopimusta. Helsingin kaupungin työllisyydenhoidon painopistekohderyhmiä ovat pitkään työttömänä olleet, nuoret sekä maahanmuuttajat. Näihin kohderyhmiin perustuen palkkatukityössä työllistetään vuonna 2016 yli 300 päivää passiivista työmarkkinatukea saaneita ja alle 30-vuotiaita vastavalmistuneita nuoria. Määrärahat jakautuvat näiden kahden kohderyhmän välillä tasan, eli 50% kummallekin. Työllisyyspalveluissa on selvitetty viime syksyn aikana mahdollisuutta työllistää kuntouttavan vankityön kohderyhmää. Toiminnassa jo aloittaneiden vankien osalta sovittiin, että jokaisen passiivisten työmarkkinatukipäivien määrä selvitetään ja niiden osalta, joilla 300 päivää ylittyy, haetaan valtion palkkatuki. Muille luvattiin poikkeuksellisesti työjakson rahoitus täysin kaupungin omin varoin, koska olisi ollut kohtuutonta toimia toisin toimintaan jo sitoutuneiden vankien osalta. Ilman palkkatukea ei kuitenkaan voida jatkossa työllistää. Työllisyyspalveluissa arvioitiin osana kuntouttavan vankityön tilanteen selvittelyä toiminnan vaikutukset työllisyydenhoidon tavoitteiden näkökulmasta. Apuna tässä oli vuonna 2013 valmistunut arviointiraportti kuntouttavasta vankityöstä. Arviointi nostaa hyvin esille toiminnan tulokset, jotka liittyvät ennen kaikkea rikoksettomaan ja päihteettömään elämäntapaan. Isolla osalla toimintaan osallistuneista vangeista ei arviointiraportin mukaan ole ammatillista koulutusta. Työllisyyspalveluiden, kuten palkkatukityön, vaikuttavuutta mitataan siirtyminä työhön ja koulutukseen. Raportin mukaan kuntouttavan vankityön asiakkaiden kohdalla työttömien osuus on pysynyt eri mittauskohdissa (6kk, 12kk, 24kk) 80 %:n tasossa. Työllisyyspalveluiden näkökulmasta kuntouttavan vankityön toiminta vertautuu sosiaalisen kuntoutuksen käsitteeseen. Toiminnalla on erinomaiset vaikutukset sekä rikoksettomaan että päihteettömään elämäntapaan. Nämä eivät kuitenkaan ole suoraan työllisyyspalveluiden tavoitteita. Lisäksi työllisyydenhoidon näkökulmasta kuntouttavan vankityön asiakkaita tulisi nykyistä enemmän ohjata ammatillisen koulutuksen piiriin ja kehittää heille esimerkiksi oppisopimusta väylänä työelämään.

8 8(9) Jatkossa kuntouttavassa vankityössä voidaan tarjota palkkatukityötä vain yksi kuuden kuukauden jakso sellaisille henkilöille, jotka kuuluvat yllä mainittuihin Helsingin kaupungin työllisyydenhoidon kohderyhmiin. Viime syksyn kokemus on osoittanut, että myös sellaisia henkilöitä on ollut kuntouttavaan vankitoimintaan osallistuneiden joukossa. (Liitteet 3-4) Ilkka Haahtela (puh ) Toimikunta vastaa kirjeeseen esityksen mukaisesti. 7 Tiedoksi./. Työllisyyskatsaus: Kuntakohtaista nuorisotakuutietoa: Kaupunginhallituksen iltakoulujen ja työllisyysraportit: Helsingin työmarkkinoiden pulssilla katsaus kaupunginhallitukselle ja Nuorisotakuusta yhteisötakuun suuntaan nuorisotakuuraportti 2 (Liitteet 5-8) Ilkka Haahtela (puh ) Merkitään tiedoksi 8 Muut asiat 9 Kokouksen päättäminen

9 9(9) JAKELU TIEDOKSI Väärälä Halme Vainikka Pyhtilä Rantasalo Piilola Grönmarki Salin Haahtela Karvonen Vento Perry Seeck Helenius Vainionpää Sauli Kauppinen Fredlund Tuomi Viljanen Rinkineva Mickwitz Pohjaniemi Kukkonen Panhelainen

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 6/2016. Työllistämistoimikunta KU Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 6/2016. Työllistämistoimikunta KU Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 6.10 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat Pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 1/2015. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 1/2015. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento 1(5) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 22.1.2015 klo 16.30 Paikka Maahanmuutto- ja työllisyyspalvelut Unioninkatu 28 A, 2.krs Neuvotteluhuone 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2015. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2015. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstaina 5.11.2015 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 6.10 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja Matti Pyhtilä Jarmo Grönmark

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Sari Piilola ja Olli Salin.

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Sari Piilola ja Olli Salin. 1(5) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 22.1.2015 klo 16.40 17.50 Paikka Maahanmuutto- ja työllisyyspalvelut Unioninkatu 28 A, 2.krs Neuvotteluhuone Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 1/2017. Työllistämistoimikunta KU Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 1/2017. Työllistämistoimikunta KU Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(8) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 2.2 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat Pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2014. Työllistämistoimikunta 9.10.2014 ku091014 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2014. Työllistämistoimikunta 9.10.2014 ku091014 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 9.10.2014 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2016. Työllistämistoimikunta KU Paikka Respan neuvotteluhuone, Kaivokatu 8 B, Makkaratalo, 6 krs.

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2016. Työllistämistoimikunta KU Paikka Respan neuvotteluhuone, Kaivokatu 8 B, Makkaratalo, 6 krs. 1(9) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 23.8.2016 klo 17.00 Paikka Respan neuvotteluhuone, Kaivokatu 8 B, Makkaratalo, 6 krs. 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 4/2015. Työllistämistoimikunta 8.9.2015 ku08092015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 4/2015. Työllistämistoimikunta 8.9.2015 ku08092015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(8) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistaina 8.9.2015 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 2/2015. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 2/2015. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 14.4.2015 klo 16.30 Paikka SVEPS Yrjönkatu 18 (sisäänkäynti portista 16, krs. 3 ja 4) 00120 Helsinki 1 Toimikunnan järjestäytyminen ja kokouksen avaus Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 19.8.2014 klo 16.35 17.55 Paikka Läsnä Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Ville Väärälä, puheenjohtaja Halme Pyhtilä Piilola Lindman Salin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA/ 5/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Ilkka Oksman

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA/ 5/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Ilkka Oksman 1(8) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstaina 5.11.2015 klo 17.05-18.10 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja Mirka Vainikka Matti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Heikki Vento. Ville Väärälä, puheenjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Heikki Vento. Ville Väärälä, puheenjohtaja 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 14.4.2015 klo 17.00 18.30 Paikka SVEPS Yrjönkatu 18, 3 krs. 00120 Helsinki Ville Väärälä, puheenjohtaja Mirka Vainikka Matti Pyhtilä Nina Brunberg Sari

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(8) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 8.9.2015 klo 16.35 18.10 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja Mirka Vainikka Matti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 2/2016. Työllistämistoimikunta ku120416

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 2/2016. Työllistämistoimikunta ku120416 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 12.4.2016 klo 17.00 Paikka Ohjaamo Fredrikinkatu 48 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta pk Jaana Karvonen

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta pk Jaana Karvonen 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 7.4.2011 klo 16.35 17.25 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Ylikahri, puheenjohtaja Ville Kopra Lotta

Lisätiedot

PÄÄTÖS Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Ville Väärälä ja Harri Lindell.

PÄÄTÖS Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Ville Väärälä ja Harri Lindell. 1(5) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Perjantai 7.9.2012 klo 9.05 9.45 Paikka Hotelli Haikon Kartano Haikkoontie 114 06400 Porvoo Läsnä Jäsenet Muut Ville Ylikahri, puheenjohtaja Rabbe Sandelin Lotta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 4/2016. Työllistämistoimikunta KU Paikka Kokoomuksen ryhmähuone 331, Aleksanterinkatu 20

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 4/2016. Työllistämistoimikunta KU Paikka Kokoomuksen ryhmähuone 331, Aleksanterinkatu 20 1(9) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 26.5.2016 klo 9.30 Paikka Kokoomuksen ryhmähuone 331, Aleksanterinkatu 20 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat Pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2013. Työllistämistoimikunta ku Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2013. Työllistämistoimikunta ku Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Keskiviikko 27.3.2013 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Toimikunnan järjestäytyminen ja kokouksen avaus Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2014. Työllistämistoimikunta ku Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2014. Työllistämistoimikunta ku Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2014 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 15.5.2014 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK

HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK 1(11) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 26.5.2016 klo 9.30 Paikka Kokoomuksen ryhmähuone 331, Aleksanterinkatu 20 Läsnä: Jäsenet: Muut: Ville Väärälä Matti Pyhtilä Leena Rantasalo Mirka Vainikka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (5) 173 V 1.3.2017, Valtuutettu Dan Koivulaakson aloite kuntouttavan vankityön jatkamisedellytysten turvaamisesta HEL 2016-007585 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2013 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta PK Jaana Karvonen

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2013 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta PK Jaana Karvonen 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Keskiviikko 27.3.2013 klo 16.30 18.25 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut, puheenjohtaja Liisa Halme Ann Selin Matti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 15.5.2014 klo 16.35 18.15 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja Matti Pyhtilä Nina

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 4/2015. Työllistämistoimikunta 4.6.2015 ku04062015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 4/2015. Työllistämistoimikunta 4.6.2015 ku04062015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstaina 4.6.2015 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Raija Aapakari ja Harri Lindell.

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Raija Aapakari ja Harri Lindell. 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 19.4.2012 klo 16.35 17.10 Paikka Kaupungintalo SDP:n ryhmähuone 234 Aleksanterinkatu 20 Läsnä Jäsenet Muut Ville Ylikahri, puheenjohtaja Raija Aapakari

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 2/2012. Työllistämistoimikunta 19.4.2012 ku190412 Jaana Karvonen. SDP:n ryhmähuone 234 Aleksanterinkatu 20

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 2/2012. Työllistämistoimikunta 19.4.2012 ku190412 Jaana Karvonen. SDP:n ryhmähuone 234 Aleksanterinkatu 20 1(5) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 19.4.2012 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo SDP:n ryhmähuone 234 Aleksanterinkatu 20 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) 176 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Yrjö Hakasen ym. talousarvioaloitteesta koskien työllistämisen edistämistä Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Eija Hanni 17.5.2011 Eija Hanani Työllisyydenhoidon linjaukset 1. Työttömyyden katkaisu mahdollisimman varhain 2. Painopisteryhmät: - nuoret - nuoret aikuiset - maahanmuuttajat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (6) 65 Sosiaaliviraston tilinpäätös 2012 HEL 2013-003171 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi sosiaaliviraston vuoden 2012 tilinpäätöksen. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2013. Työllistämistoimikunta ku Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2013. Työllistämistoimikunta ku Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(8) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 16.5.2013 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (7) 47 Katsaus työllisyystilanteeseen HEL 2015-013173 T 14 05 00 Päätös päätti merkitä saadun selvityksen tiedoksi. Samalla kaupunginhallitus edellytti, huomioiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2013 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta pk Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2013 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta pk Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2013 1(9) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 16.5.2013 klo 16.30 18.40 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Paikalla Jäsenet Muut Ville Väärälä,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (5) 678 Työllisyydenhoidon Helsinki-lisän myöntämisperusteiden uudistaminen HEL 2015-006992 T 01 02 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle syyskauden ensimmäiseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95 12.11.2014 Sivu 1 / 1 4100/02.05.01/2014 95 Valtuustokysymys palkkatukityöstä ja oppisopimuskoulutuksesta Valmistelijat / lisätiedot: Marja Dahl, puh. 050 306 2416 Heidi Nihtilä, puh. 043 825 7356 Kaarina

Lisätiedot

Työllisyysraportti vuosi 2017

Työllisyysraportti vuosi 2017 Työllisyysraportti vuosi 2017 Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila 7.3.2018 Työllisyystoimikunta 26.3.2018 1 Janakkalan kunnan työllistämisen tulosalueen tehtävät Kuntastrategia 2017: Valtuustokauden

Lisätiedot

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0!

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0! Työllisyysyksikkö Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet: työllisyysyksikkö 935 940,0 778 020,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0,0 935 940,0 778 020,0 #JAKO/0! työllisyysyksikkö 2 831 200,0 2 692 110,0 #JAKO/0!

Lisätiedot

Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna kysely

Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna kysely Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna 2017 -kysely Tietoa ja alustavia tuloksia Kuntaliiton toteuttamasta kyselystä Matti Sahlberg, Reijo Vuorento 26.3.2019 Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon

Lisätiedot

EKTA ry:n avustushakemus Eksoten lausunto EKTA ry:n avustushakemukseen

EKTA ry:n avustushakemus Eksoten lausunto EKTA ry:n avustushakemukseen Kaupunginhallitus 20 16.01.2017 Etelä-Karjalan työ- ja asukastupayhdistys ry:n avustushakemus 1252/00.04.00/2016, 1246/02.05.01.03.00/2016 KH 20 Valmistelija/lisätiedot: Hyvinvointipalvelujen kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (5) 33 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja n avustukset vuodelle 2019 HEL 2019-000706 T 02 05 01 00 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja päätti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta PK Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta PK Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(9) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 17.5.2011 klo 16.35 17.10 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Ylikahri, puheenjohtaja Hannele Lehtonen

Lisätiedot

ALUSTA-HANKKEEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS

ALUSTA-HANKKEEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS ALUSTA-HANKKEEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Järvenpäässä - 25.08.2016 29.8.2016 Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö 3 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus ja esittelykierros 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (6) 248 Menovaraus kaupunginhallituksen käytettäväksi turvapaikanhakijoiden kotoutumisen edellytysten ja maahanmuuttajien hyvän kotouttamisen varmistamiseksi HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/4 27.05.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/4 27.05.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 43 Suomenkielisen työväenopiston talousarvioehdotus 2015 ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2015-2017 HEL 2014-002682 T 02 02 00 Päätös Suomenkielisen työväenopiston

Lisätiedot

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja

Lisätiedot

Työllisyyspaleluiden kustannussäästöt kunnalle (Työllistämisen järkevyyden sietämätön keveys..)

Työllisyyspaleluiden kustannussäästöt kunnalle (Työllistämisen järkevyyden sietämätön keveys..) Työllisyyspaleluiden kustannussäästöt kunnalle (Työllistämisen järkevyyden sietämätön keveys..) Keski-Karjalan työllisyysfoorumi 30.11.2010 Pekka Patama Vaaksa-hanke/ TYP Reitti Mikkelin kaupunki/ Henkilöstö-

Lisätiedot

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku 26.9.2018 Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku Strateginen linjaus ja painopiste v. 2019 Strategian linjaus: Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen Vuoden 2019 painopiste: syrjäytymisen ehkäiseminen,

Lisätiedot

TYÖVALMENNUSPALVELUT. Visio-säätiö 20.9.2013

TYÖVALMENNUSPALVELUT. Visio-säätiö 20.9.2013 TYÖVALMENNUSPALVELUT Visio-säätiö 20.9.2013 OSTOPAVELUSOPIMUS OSTOPALVELUSOPIMUS Kaupunki on ostanut Visio-säätiöltä 19 henkilötyövuotta valmennuspalveluita. Valmennuspalvelujen arvioidaan kohdistuvan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL 2013-000494 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen

Lisätiedot

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Sivu 1/8 Uusi työ Pyhäjoella Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Pyhäjoen kunta haluaa tukea osaltaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2015 1 (5) 3 Varhaiskasvatuksen yksityisen päivähoitotoiminnan käynnistämistuen vakinaistaminen Pöydälle 02.12.2015 HEL 2014-014404 T 05 01 00 Päätösehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Asianro 494/ /

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Asianro 494/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 52 18.5.2015 Asianro 494/14.00.01/2015 85 Valtuutettu Suvi Heiniolan ym. valtuutettujen aloite työllisyysmäärärahan siirtämiseksi sote-lautakunnan alaisuuteen

Lisätiedot

Hankinnoilla työllistämisen malli Tampereella

Hankinnoilla työllistämisen malli Tampereella Hankinnoilla työllistämisen malli Tampereella Työllisyyspalvelut 1 Ilona Sola Tampereen kaupungin hankintojen periaatteet määritellään talousarviossa Kaupungin hankintojen periaatteet koskevat palvelualueita,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Nuorisolautakunta Kepo/1 29.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Nuorisolautakunta Kepo/1 29.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) 103 Nuorisolautakunnan lausunto valtuutettu Tenkulan ym. valtuustoaloitteesta etsivän nuorisotyön tehostettujen kokeilujen toteuttamisesta HEL 2012-012539 T

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1. 19 Valtuustokysymys palkkatukityöstä ja oppisopimuskoulutuksesta (Pöydälle 8.12.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1. 19 Valtuustokysymys palkkatukityöstä ja oppisopimuskoulutuksesta (Pöydälle 8.12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 4100/02.05.01/2014 Kaupunginhallitus 328 24.11.2014 Valtuusto 169 8.12.2014 19 Valtuustokysymys palkkatukityöstä ja oppisopimuskoulutuksesta (Pöydälle 8.12.2014) Valmistelijat

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI

HELSINGIN KAUPUNKI HELSINGIN KAUPUNKI 31.1.2013 2 08 Hankintakeskus Käyttötalousosan toteutumatekstit Myyntitulot ja vastaavasti osto- ja toimituskulut toteutuivat noin 5,8 % talousarviota suurempina. Kasvu johtui mm. virastojen

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 10 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Björn Månssonin toivomusponnesta koskien turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Kuntaliitto yhteistyön tukena

Kuntaliitto yhteistyön tukena Kuntaliitto yhteistyön tukena Rakenteellisen työttömyyden haasteet Hämeessä yhteistyöseminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Tehtäväjako Nykyisen lakisääteisen tehtäväjaon puitteissa TE-toimistot vastaavat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 19 Työllisyydenhoidon Helsinki-lisän raportointi ja arviointi sekä myöntämisehtojen päivittäminen HEL 2015-006992 T 01 02 00 00 Päätös päätti merkitä saadun selvityksen

Lisätiedot

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan avoin kuuleminen Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio 1.3.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Nyt näyttää vahvasti siltä, että:

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ARVIOINTIMUISTIO 1(45) TARKASTUSVIRASTO KAUPUNGIN TYÖLLISYYDENHOIDON TOIMENPITEIDEN VAIKUTTAVUUS

HELSINGIN KAUPUNKI ARVIOINTIMUISTIO 1(45) TARKASTUSVIRASTO KAUPUNGIN TYÖLLISYYDENHOIDON TOIMENPITEIDEN VAIKUTTAVUUS HELSINGIN KAUPUNKI ARVIOINTIMUISTIO 1(45) KAUPUNGIN TYÖLLISYYDENHOIDON TOIMENPITEIDEN VAIKUTTAVUUS 2015 HELSINGIN KAUPUNKI ARVIOINTIMUISTIO 2(45) Sisällysluettelo 1 ARVIOINNIN TAUSTATIEDOT... 3 1.1 Arvioinnin

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Lähtökohdat hankkeen viimeiselle vuodelle Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelulain (TYP) voimaantulo 1.1.2015 (vuoden siirtymäaika) Työmarkkinatuen rahoitusvastuun

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (6) 427 Iltakouluasia: Maahanmuutto ja työllisyys tilannekatsaus Helsingin tilanteeseen sekä Helsingin osaamiskeskus kotouttamisen uudistajana HEL 2017-000338 T

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 19/2015 13.04.2015

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 19/2015 13.04.2015 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 29 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoittaman 6Aika-strategian Avoin osallisuus -kärkihankeen hakemukseen HEL 2015-004216 T 02 05 02 Päätös

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (8) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (8) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2017 1 (8) 742 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta työttömyysturvalain muuttamiseksi HEL 2017-008451 T 03 00 00 Päätös Uudenmaan erillisratkaisu

Lisätiedot

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 14.9.2018 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen hakeminen Hakuaika vuodelle 2019 on 10.9. 12.10.2018 (klo 16.15)

Lisätiedot

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan työllisyyspalveluiden esittely Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Työttömyys Vantaalla 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 Työttömyys Vantaa 2006-2017 0 2017 2016 2015 2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2018 1 (6) 582 V 26.9.2018, Valtuutettu Dan Koivulaakson aloite aktiivimallin piiriin joutuneiden työttömien aseman parantamisesta HEL 2018-003227 T 00 00 03 Päätös esitti

Lisätiedot

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen Kaupunginhallitus 454 14.12.2015 Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen 1878/02.05.01/2015 KHALL 14.12.2015 454 Kaupunginvaltuusto on 7.9.2015 94 käsitellyt valtuutettu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2012 1 (6) 1395 Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuoden 10 miljoonan euron erillismääräraha nuorten syrjäytymistä ehkäiseviin toimenpiteisiin HEL 2012-005157 T 00

Lisätiedot

Päivämäärä Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet

Päivämäärä Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet Sivu 1 74 Dno Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet OUKA/351/02.05.01.03/2014 Päätöshistoria Kaupunginhallituksen kehittämisjaosto kokous 28.01.2014 10

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (5) 97 Kulttuurikeskuksen vuoden 2016 talousarvion 3. toteutumisennuste HEL 2016-002761 T 02 02 01 Päätös päätti merkitä kulttuurikeskuksen vuoden 2016 kolmannen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (9) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (9) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (9) 513 V Sj / Valtuutettu Mirka Vainikan aloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut. Talouden toteumasta 2017

Työllisyyspalvelut. Talouden toteumasta 2017 Työllisyyspalvelut Talouden toteumasta 2017 Kp 1411 Valtionos. työllistäminen 2017 Budjetoitu Toteuma Yli/alijäämä Selite Palkkatuki- ja kausityösuhteet 765 366 875 434-110 068 Velvoitetyöllistettyjen

Lisätiedot

Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja

Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? 2014 Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja Käsitteistä Sosiaalinen kuntoutus Kuvaa toimintaa, joka edistää ihmisen toimintamahdollisuuksia.

Lisätiedot

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko Palkkatuki Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 26.1.2018 1 Palkkatuen määrä Työttömyyden keston perusteella määräytyvä palkkatuki palkkauskustannuksista: Enintään 30 % enintään 6 kk ajan jos

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-maaliskuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Taustaa Kuopio Maaninka Rautalampi Siilinjärvi Suonenjoki Tuusniemi

Taustaa Kuopio Maaninka Rautalampi Siilinjärvi Suonenjoki Tuusniemi Taustaa Kuopio-pilotti on hallitusohjelmaan sisältyvä työllisyyden kuntakokeiluhanke pitkään työttömänä olleiden tukemiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi toiminta-alueenaan Kuopio, Siilinjärvi, Maaninka,

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-huhtikuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016

Lisätiedot

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä TA 2015 toteuma Perusturvajohtaja Markku Kipinä 10.3.2016 Tulosyksiköiden kuukausiseuranta Tulosyksikkö Syyskuu (75,0 %) Marraskuu (91,7 %) Joulukuu (100 %) Tulot Menot Toimintakate Tulot Menot Toimintakate

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 209/2016 vp

Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 209/2016 vp 23.11.216/Pertti Honkanen Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 29/216 vp Viime vuosille on ollut ominaista työttömyyden merkittävä kasvu. Vaikka työttömyyden

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 274 07.08.2012 KUHMON KAUPUNGIN OSALLISTUMINEN KUNTAKOKEILUHANKKEESEEN KHALL 274 Hallintojohtaja 31.7.2012 Työ- ja elinkeinoministeriö on valinnut kunnat syyskuussa alkavaan kuntakokeiluun.

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot