Ateria Koko suomi saman pöydän ääressä Mitä on Julkinen ruokahuolto? Maila Tikkanen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ateria 2014. Koko suomi saman pöydän ääressä Mitä on Julkinen ruokahuolto? Maila Tikkanen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL"

Transkriptio

1 Ateria 2014 Koko suomi saman pöydän ääressä Mitä on Julkinen ruokahuolto? Maila Tikkanen

2 Ravitsemushoito on keskeistä terveyden edistämisessä, hoidossa ja kuntoutuksessa "Ruoka on lääkettä." Hippokrates ( ekr) Terveyden edistäminen; Hallituksen politiikkaohjelma Terveys kannattaa sanoista tekoihin Hippokrates keskiaikaisen taiteilijan mukaan. 2

3 Missä julkista ruokahuoltoa Esimerkiksi lasten päivähoito, peruskoulu, terveyskeskus ja ikäihmisille välttämättömät palvelut ovat kunnan asukkailleen tarjoamia palveluja. Kunnat / kuntayhtymät / valtio huolehtivat esim. Sairaalapalveluista, turvallisuudesta. Ravitsemus kaikenikää elämänkaaren eri vaiheissa Ravitsemus terveydelle Ravitsemus sairauksien hoidossa 3

4 Ravitsemuksen merkitys näkyy vai näkyykö? Kunnissa päättäjistä lähtien tarvitaan ravitsemuksen merkityksen ja ravitsemushoidon merkityksen sisäistämistä ja sitoutumista julki tuomista 1. päivähoidon, koulujen ja oppilaitosten, sote-laitosten ravitsemuksen ja muun joukkoruokailun laatuun (terveelliset raaka-aineet, oikea suolan ja rasvan käyttö, herkullisuus) 2. osaamisen ja resurssien turvaamiseen (koulutettu ravitsemusalan / yhdistelmätehtävien henkilökunta, ravitsemusterapeuttien asiantuntijuuden saatavuus) 3. moniammatillisuuden toteutumista edistävien rakenteiden luomista - yhdistelmätyö kokonaiset työprosessit 4

5 Tavoite: Arvioida työmotivaationi Odotettu kesto: 25 min. Kuvaus: Perustarpeiden täyttyminen luo turvallisuuden lisäksi ihmisille tunteen siitä, että he ovat tuotteliaita. Abraham Maslow ryhmitteli ihmisen fyysiset ja psyykkiset tarpeet tarvehierarkiaksi. Maslown määrittelemät tarpeet ovat alhaalta ylöspäin seuraavanlaiset: fyysiset tarpeet, turvallisuuden tarpeet, sosiaaliset tarpeet, itsetunto sekä itsensä toteutus. Maslown mielestä hierarkian alempien tasojen tulee täyttyä ennen kuin ihminen saattaa tavoitella korkeampia tasoja. Mitä tällä on sitten tekemistä työmotivaatiosi kanssa? Maslown tarvehierarkia saattaa auttaa sinua huomaamaan, mistä motivoidut. On tärkeää missä kohdassa hierarkiaa koet olevasi, sillä täyttymättömät tarpeet toimivat motivaattoreina. Mikäli sinulla esimerkiksi on liian vähän rahaa asumismenojen kattamiseen, on tämä asia saatava kuntoon ennen kuin voit siirtyä ylöspäin hierarkiassa. Saattaa esimerkiksi olla, että tämän vuoksi otat vastaan minkä tahansa työn, etkä tavoittele juuri sellaista työtä, jota pohjimmiltasi haluaisit tehdä. Maslown tarvehierarkia 5

6 "Hyvä ravitsemus edistää terveyttä, toimintakykyä ja elämänlaatua. Se ehkäisee sairauksia, edistää toipumista sekä vähentää lisäsairauksien vaaraa." (Ravitsemushoito/Valtion Ravitsemusneuvottelukunta 2010) 6

7 Tulevaisuuden keittiösankareiden osaaminen, asiakaspäällikkö Eija Lenkkeri, Edupoli Nyt osaamisen kehittämisen toimintamallin tultua voimaan ja vielä on aikaa nämä pari kuukautta tehdä osaamisen kehittämisen suunnitelmia työpaikoille. Tämä ns 3-päivän koulutusoikeuskeskustelun pohjalta neuvoteltu ja kaikkien työmarkkinaosapuolien hyväksymä malli edellyttää oikeasti osaamisen kehittämistä. Koulutuksesta on tehtävä suunnitelma, jotta yhteiskunnan lupaaman taloudellisen tuen voi työnantaja saada antaessaan kouluttautumismahdollisuudet. 7

8 8

9 Ikäjohtaminen työntekijän hyvinvoinnin tukemiseksi; ammattiasiain toimitsija Riitta Vehovaara JHL Olemme eri-ikäisiä, onko meitä johdettava eri tavoin? Ihmisen arvostukset muuttuvat ikäkausien vaihtuessa, mitä erilaisuutta se vaatii työnjohdolta? 9

10 Herkkuammattilaisten näytönpaikka maukas ruoka ja oikea ravitsemus vanhuusiän ruokapalveluissa; kokki Jyrki Sukula On sanonta: niin kauan kuin sokeri suussa sulaa, niin ihmisellä on halu ja oikeuskin saada hyvää maukasta ruokaa. Samalla on varmistettava oikea ravitsemus vanhuusiän ruokapalveluissa. 10

11 Gluteeniton ruokavalio ja asiakasnäkökulma HoReCa;ssa ; keliakia-asiantuntija Katri Hautanen Hyvä gluteeniton elämä ja ruokailunautinto on saavutettavissa. Ruoka toimiin lääkkeenä, kuten Hippokrates jo noin 2500 vuotta sitten toi esille. 11

12 Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? Työhyvinvoinnin asiantuntija Eija Lehto Mistä työn / työpaikan vetovoimaisuus syntyy? Voimavarojen kartuttamisesta työhyvinvoinnin tekijöistä saamme kuulla työhyvinvoinnin asiantuntija Eija Lehdolta. 12

13 Tulevaisuuden tiesoilla johtaminen AMMATTIKEITTIÖSSÄ Business Manager Ossi Erkkilä,, CGI 13

14 Puuttuuko mummon lautaselta proteiinia? Ravitsemisterapeutti, ravitsemusasiantuntija Teija Penttilä, Valio Miten varmistamme ikä-ihmisen monipuolisen ravinnon saannin onko aterialla proteiiniannos riittävä? 14

15 Hankintojen kilpailutus; lakimies JonnaTörnroos, Kuntaliitto Kuullaan julkisten hankintojen hankintaprosessista ja mitä uudistuksia hankintalain uudistaminen tuo. Kenellä on vastuu palvelujen laadusta ja turvallisuudesta, kysymys kuuluu usein ostopalvelujen yhteydessä 15

Ateria 14. 4.11.2014 Gluteeniton ruokavalio ja asiakasnäkökulma HoReCa:ssa. Katri Hautanen Fria Bröd

Ateria 14. 4.11.2014 Gluteeniton ruokavalio ja asiakasnäkökulma HoReCa:ssa. Katri Hautanen Fria Bröd Ateria 14 4.11.2014 Gluteeniton ruokavalio ja asiakasnäkökulma HoReCa:ssa Katri Hautanen Fria Bröd Agenda Gluteeniton ruokavalio kenelle ja miksi? Hyvä gluteeniton elämä kuinka HoReCa-toimijana voin vaikuttaa

Lisätiedot

Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi

Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi ATERIA 14 tapahtuma, ammattiasiain toimitsija JHL edunvalvontalinja, työelämän laadun toimialue Ikäjohtaminen, määrittely Ikäjohtamiseksi kutsutaan eri-ikäisten

Lisätiedot

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti Terveyden edistämisen politiikkaohjelma l TULE parlamentti 4.12.2008 Miksi tarvitaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä? Terveys on arvo sinänsä Työllisyysaste on saatava nousuun terveyttä, työ- ja

Lisätiedot

Puuttuuko mummon lautaselta proteiini?

Puuttuuko mummon lautaselta proteiini? Puuttuuko mummon lautaselta proteiini? Teija Penttilä Laillistettu ravitsemusterapeutti Ravitsemusasiantuntija, Valio Oy Ateria 4.11.2014 Mistä saadaan? Proteiinit koostuvat 20 aminohaposta 10 aminohappoa

Lisätiedot

KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä?

KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä? KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä? Toimenpidesuositusten analyysi käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta Eveliina Korkiakangas Näyttöön perustuvaa terveyden edistämistä työpaikoilla Promo@Work

Lisätiedot

Lataa Terve maksa - Marja Ruuti. Lataa

Lataa Terve maksa - Marja Ruuti. Lataa Lataa Terve maksa - Marja Ruuti Lataa Kirjailija: Marja Ruuti ISBN: 9789529920785 Sivumäärä: 313 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 23.99 Mb Terve maksa kertoo mitä jokaisen tulisi tietää maksan merkityksestä

Lisätiedot

Ravitsemusterapeutin palveuiden tarve Lapissa

Ravitsemusterapeutin palveuiden tarve Lapissa Ravitsemusterapeutin palveuiden tarve Lapissa Mihin seutukuntaan kuulut? Vastaajien määrä: Ammattisi Vastaajien määrä: Avoimet vastaukset: muu, mikä? - fysioterapeutti - työterveyshoitaja - perushoitaja

Lisätiedot

Liikuntaklinikka. Ravitsemusterapeutin palvelut kunnille

Liikuntaklinikka. Ravitsemusterapeutin palvelut kunnille Liikuntaklinikka Ravitsemusterapeutin palvelut kunnille Ravitsemusterapeutin työpäivä kunnassa Tehokasta palvelua paikkakunnalle tuotuna Ravitsemusterapeutin palvelut kunnille Vaikuttavaa ennaltaehkäisyä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistäminen on strateginen valinta Terveyden edistäminen on Seinäjoen kaupungin strateginen valinta, jossa terveysnäkökohdat otetaan huomioon kaikissa

Lisätiedot

KUNTIEN RAVITSEMUSSUOSITUKSET. Kuntamarkkinat 15.9.2011 Raija Kara

KUNTIEN RAVITSEMUSSUOSITUKSET. Kuntamarkkinat 15.9.2011 Raija Kara KUNTIEN RAVITSEMUSSUOSITUKSET Kuntamarkkinat 15.9.2011 Raija Kara 1 VALTION RAVITSEMUSNEUVOTTELUKUNTA Perustettu 1954 nimellä Valtion ravitsemustoimikunta Asettajana maa- ja metsätalousministeriö Asetetaan

Lisätiedot

RAVITSEMUSTILAN ARVIOINTI JA RAVITSEMUSHOITO Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä Risto-hanke Ravitsemusterapeutti Nina Laaksonen

RAVITSEMUSTILAN ARVIOINTI JA RAVITSEMUSHOITO Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä Risto-hanke Ravitsemusterapeutti Nina Laaksonen RAVITSEMUSTILAN ARVIOINTI JA RAVITSEMUSHOITO Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä Risto-hanke 2013 2014 Ravitsemusterapeutti Nina Laaksonen Risto-hanketerveydenhoitaja Päivi Kangaspunta Ikääntyneiden

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

Alle 1-vuotiaan ruokailu

Alle 1-vuotiaan ruokailu SYÖDÄÄN YHDESSÄ Alle 1-vuotiaan ruokailu Ruokasuositukset lapsiperheille 2016 SYÖDÄÄN YHDESSÄ Lapsen ensimmäinen ruokavuosi rakentaa pohjaa monipuolisille ja terveellisille ruokatottumuksille. Lapsen myötä

Lisätiedot

Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola. Lataa

Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola. Lataa Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola Lataa Kirjailija: Kaarlo Jaakkola ISBN: 9789526861401 Sivumäärä: 396 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.80 Mb Kärsitkö hengitysteiden sairauksista,

Lisätiedot

Toplaaja, logistiikka ja terveystieto syksyllä 2013

Toplaaja, logistiikka ja terveystieto syksyllä 2013 Toplaaja, logistiikka ja terveystieto syksyllä 2013 Terveystietoa ja fysiikkaa 3h/vko Terveystiedon osaamiskokonaisuus ja ammattipätevyystunnit. Taulukon jälkeisessä osiossa on tummennettu ne ammattipätevyysosat,

Lisätiedot

RAVITSEMUSHOITO JA RUOKAILU Oppisopimuskoulutus /KYS

RAVITSEMUSHOITO JA RUOKAILU Oppisopimuskoulutus /KYS RAVITSEMUSHOITO JA RUOKAILU Oppisopimuskoulutus /KYS Koulutuksen tavoite Koulutuksen tavoitteena on uuteen ravitsemushoito- ja ruokailusuositukseen perehtyminen ja sen siirtäminen käytäntöön sekä ravitsemushoidon

Lisätiedot

Naantalin kaupungin Ateriapalvelu

Naantalin kaupungin Ateriapalvelu Naantalin kaupungin Ateriapalvelu Ruoka on yksi ikkuna yhteiskuntaan, globalisoituvaan maailmaan, tuotantoon, talouteen, ympäristöön, omaan ja toisten maiden kulttuuriin, terveyteen ja ravitsemukseen Paljon

Lisätiedot

Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin

Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin Kuntien hyvinvointiseminaari 22.5.2018 Näkökulmia hyvinvoinnin edistämiseen Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin Arja Lyytikäinen,

Lisätiedot

Vajaaravitsemus on kallista - vajaaravitsemuksen kustannukset. 25/26.9.2014 Soili Alanne FT, TtM, Ravitsemusterapeutti Seinäjoen keskussairaala

Vajaaravitsemus on kallista - vajaaravitsemuksen kustannukset. 25/26.9.2014 Soili Alanne FT, TtM, Ravitsemusterapeutti Seinäjoen keskussairaala Vajaaravitsemus on kallista - vajaaravitsemuksen kustannukset 25/26.9.2014 Soili Alanne FT, TtM, Ravitsemusterapeutti Seinäjoen keskussairaala Alipainoiset ( 75 % ihannepainosta): 40 % pitempään osastolla

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN KOSKIEN KOTONA ASUVIEN VAMMAISTEN RUOKAILUN JÄRJESTÄMISTÄ

VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN KOSKIEN KOTONA ASUVIEN VAMMAISTEN RUOKAILUN JÄRJESTÄMISTÄ VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN KOSKIEN KOTONA ASUVIEN VAMMAISTEN RUOKAILUN JÄRJESTÄMISTÄ 1039/30/2015 SOTEL 06.09.2016 95 Valmistelu: vanhus- ja vammaispalveluiden johtaja Soili Partanen, puh. 040 585 3357

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

ENSIHOITAJIEN TYÖSSÄ KUORMITTUMINEN SEKÄ TYÖSSÄJAKSAMINEN

ENSIHOITAJIEN TYÖSSÄ KUORMITTUMINEN SEKÄ TYÖSSÄJAKSAMINEN ENSIHOITAJIEN TYÖSSÄ KUORMITTUMINEN SEKÄ TYÖSSÄJAKSAMINEN Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos MITÄ ENSIHOITOTYÖN KUORMITTAVUUS ON TEIDÄN MIELESTÄ? Työn kuormittavuus on moniulotteinen

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Espoon Technopolis Business Breakfast 13.2.2014 ETM, Laillistettu ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersson Päivi Manni-Pettersson 11.2.2014 1 TÄMÄN AAMUN

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät

Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät Ravitsemustietoa tule-terveydeksi Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät 23.11.2018 Reumasairaudet ja ravitsemus Reumasairaus vaikuttaa ravitsemukseen monin

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen

LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen TYHY-TAVOITTEET 2012-2017 Mukava arki ja hyvä työilmapiiri Työyhteisön osaamisen johtaminen Liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä Työhyvinvoinnin varmistaminen Henkilökunnan

Lisätiedot

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk 9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista

Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista Risto Hietala 10.11.2009 Miksi Valio Olo? Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista Valio-konsernin visio 2015 määrittää vahvasti Valion tahtotilaa Valio on alansa johtava brändi Suomessa

Lisätiedot

avuksi ammattikeittiöiden arkeen Anna Kara 6.11.2012 1

avuksi ammattikeittiöiden arkeen Anna Kara 6.11.2012 1 avuksi ammattikeittiöiden arkeen Anna Kara 1 Terveelliset ateriat edistävät kansanterveyttä Yli 2,3 miljoonaa ateriaa/pv Monelle päivän ainoa lämmin ateria Ikä paikka aika ateriat/pv Pv/vuosi yhteensä

Lisätiedot

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus Työpaja 4 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle 15.4.2015 Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen Tutkinnon

Lisätiedot

Toteutuvatko suolasuositukset joukkoruokailussa? 8.2.2011 www.sodexo.fi Sodexo - Jokaisesta päivästä parempi Sodexo edistää omalta osaltaan suomalaisten terveyttä Annamme asiakkaille mahdollisuuden syödä

Lisätiedot

National Links. Name of tool or initiative Source Short description Link. Hankkeessa mukana ovat:

National Links. Name of tool or initiative Source Short description Link. Hankkeessa mukana ovat: National Links Name of Country FINLAND Name of tool or initiative Source Short description Link ecap ehealth Services for Child and Adolescent Psychiatry hoitotieteen laitos Kuopion yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Ravitsemuksesta hyvää mieltä ja toimintakykyä ikäihmisten arkeen

Ravitsemuksesta hyvää mieltä ja toimintakykyä ikäihmisten arkeen Alueellinen koulutus Ravitsemuksesta hyvää mieltä ja toimintakykyä ikäihmisten arkeen Pirkanmaan alueellinen ravitsemustyöryhmä Taysin ravitsemusterapiayksikkö Tervetuloa! 2 2.11.2018 Tervetuloa 219 osallistujaa

Lisätiedot

TK II arviointi/ kuntoutujanäkökulma

TK II arviointi/ kuntoutujanäkökulma TK II arviointi/ kuntoutujanäkökulma THL 21.5.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Työelämän murros ja rakennemuutos Palveluala kasvaa, teollisuus vähenee Organisaatioiden uudelleenjärjestelyt (esim. fuusiot)

Lisätiedot

Elintavat. TE4 abikurssi

Elintavat. TE4 abikurssi Elintavat TE4 abikurssi Keskeistä Ravitsemus Liikunta Uni ja lepo Päihteet Terveysosaaminen Terveyskäyttäytyminen Terveyskulttuuri Ravinnosta terveyttä Ravitsemussuosituksen pääperiaatteet Ravitsemussuosituksen

Lisätiedot

POTILAAN VAJAARAVITSEMUS. Alueellinen koulutuspäivä 13.10.2015 Perushoitaja Marja Lehtonen

POTILAAN VAJAARAVITSEMUS. Alueellinen koulutuspäivä 13.10.2015 Perushoitaja Marja Lehtonen POTILAAN VAJAARAVITSEMUS Alueellinen koulutuspäivä 13.10.2015 Perushoitaja Marja Lehtonen TAUSTAA Tavoitteena systemaattinen potilaiden vajaaravitsemusriskin seulonta Henkilökunnan osaamisen kartoittaminen

Lisätiedot

Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Mitä kuormittavuus on? Työn kuormittavuus on moniulotteinen käsite.

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Luennot. >> Aiempien presentaatioideni slideja voi katsoa: slideshare.com/jaakkohalmetoja. Superlatiiveja lautaselle...2

Luennot. >> Aiempien presentaatioideni slideja voi katsoa: slideshare.com/jaakkohalmetoja. Superlatiiveja lautaselle...2 Luennot Olen valikoinut tälle vuodelle 6 pääasiallista luentokonseptia, joiden ympäriltä puhun. Näiden aihealueiden lisäksi eri teemoja voidaan vapaasti yhdistellä kuulijoita parhaalla mahdollisella tavalla

Lisätiedot

CHALLENGE-haaste on? Challenge on maailman johtavia painonpudotukseen ja kunnon kohottamiseen kehitettyjä haasteohjelmia.

CHALLENGE-haaste on? Challenge on maailman johtavia painonpudotukseen ja kunnon kohottamiseen kehitettyjä haasteohjelmia. by VI CHALLENGE-haaste on? Challenge on maailman johtavia painonpudotukseen ja kunnon kohottamiseen kehitettyjä haasteohjelmia. 500 miljoonaa myytyä pirtelöä, 3 miljoonaa muodonmuutosta, yli 13 maassa

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Healthy eating at workplace promotes work ability Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Jaana Laitinen Dosentti, Team Leader Työterveyslaitos, Suomi Finnish Institute of Occupational Health

Lisätiedot

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä

Lisätiedot

Ruoan hinta vs. asiakasvaatimukset. Miten selviämme tulevaisuuden haasteista? 6.11.2012 Elina Särmälä, ruokapalvelujohtaja Saimaan Tukipalvelut Oy

Ruoan hinta vs. asiakasvaatimukset. Miten selviämme tulevaisuuden haasteista? 6.11.2012 Elina Särmälä, ruokapalvelujohtaja Saimaan Tukipalvelut Oy Ruoan hinta vs. asiakasvaatimukset. Miten selviämme tulevaisuuden haasteista? 6.11.2012 Elina Särmälä, ruokapalvelujohtaja Saimaan Tukipalvelut Oy Saimaan Tukipalvelut Oy Saimaan Tukipalvelut Oy aloitti

Lisätiedot

TerveysInfo. Erityistä ruokaa : opettajan materiaali Oppaan tarkoituksena on tarjota tieto ja taitopaketti erityisruokavaliota noudattaville.

TerveysInfo. Erityistä ruokaa : opettajan materiaali Oppaan tarkoituksena on tarjota tieto ja taitopaketti erityisruokavaliota noudattaville. TerveysInfo Diabetes ja keliakia: ruokaopas Opas kertoo käytännönläheisesti diabetes ja keliakiaruokavalioiden yhdistämisestä. Se sisältää mm. useita erilaisia raaka aine ja tuotetaulukoita, jotka auttavat

Lisätiedot

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn Maarit Hiltunen-Toura, Socom Mari Lehtonen, Eksote Tuula Partanen, Eksote Tommi Reiman, Kouvola Mervi Kauranen, Etelä-Kymenlaakso Heli Virtanen, Länsi-

Lisätiedot

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö SOTE JA MAKU TAVOITTEET + Terveys ja hyvinvointi + Yhdenvertaisuus Terveyserot VÄLINEET Digitalisaatiolla

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Ruokapalvelun haasteet ja käytännön sovellutuksia

Ruokapalvelun haasteet ja käytännön sovellutuksia Ruokapalvelun haasteet ja käytännön sovellutuksia Ravitsemusfoorumi 2014 Gerontologinen ravitsemus- tutkimuksesta hyviin käytäntöihin 26.9.2014 Virpi Kemi Ruokapalvelujohtaja, vastuualuejohtaja Tays ruokapalvelut

Lisätiedot

Kuka kokkaa sote-soppaa?

Kuka kokkaa sote-soppaa? Kuka kokkaa sote-soppaa? Minna Salminen sopimustoimitsija tiimin vastaava, JHL Seinäjoki 19.4. Maakuntiin siirtyvä henkilöstö Kaikkea maakunnille siirtyvää henkilöstöä ei ole pystytty määrittelemään, arviolta

Lisätiedot

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet 7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

Terveydenedistämisaktiivisuus oppilaitoksissa. Vesa Saaristo Hyvinvoinnin edistäminen kouluissa ja oppilaitoksissa Helsinki

Terveydenedistämisaktiivisuus oppilaitoksissa. Vesa Saaristo Hyvinvoinnin edistäminen kouluissa ja oppilaitoksissa Helsinki Terveydenedistämisaktiivisuus oppilaitoksissa Vesa Saaristo Hyvinvoinnin edistäminen kouluissa ja oppilaitoksissa Helsinki 30.10.2013 Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) Tausta kansainvälisessä kirjallisuudessa

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti Kuntoutumisen tukeminen Sivu 1(10) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja: tunnistaa

Lisätiedot

Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä. Rovaniemi , Keuruu

Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä. Rovaniemi , Keuruu Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä Rovaniemi 24.4.2018, Keuruu 27.4.2018 Lähiruoan aluetaloudellinen hyöty Talous Komponenttien valmistus (Alueellisista raaka-aineista, korvaa

Lisätiedot

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

MITEN RAHOITTAA HYVÄ HANKE? KIRSI KARJALAINEN ASIANTUNTIJA, HANKERAHOITUS KUOPIO 21.03.2013

MITEN RAHOITTAA HYVÄ HANKE? KIRSI KARJALAINEN ASIANTUNTIJA, HANKERAHOITUS KUOPIO 21.03.2013 MITEN RAHOITTAA HYVÄ HANKE? KIRSI KARJALAINEN ASIANTUNTIJA, HANKERAHOITUS KUOPIO 21.03.2013 Olettamuksia rahan ja kehityshankkeiden suhteesta Teoria 1: Kehityshankkeet pyrkivät tuloksiin, joita ainakin

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

WHO yhteistyökeskuksen toiminta Vaasan alueyksikössä

WHO yhteistyökeskuksen toiminta Vaasan alueyksikössä Tiedosta hyvinvointia Vaasan alueyksikkö 1 WHO yhteistyökeskuksen toiminta Vaasan alueyksikössä Mielenterveystyön yhteistyökokous Vaasa 19.4.2007 pvm/nn Tiedosta hyvinvointia Vaasan alueyksikkö 2 Taustaa

Lisätiedot

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Luustotiedon ajankohtaispäivät 27.11.2013 Helsinki LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Pirjo Hulkkonen, Etelä-Karjalan keskussairaala, EKSOTE Iiris Salomaa, KAAOS-klinikka, Lahden kaupunki Pauliina Tamminen, Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta, I&O muutosagentti Pohjanmaa 25.10.2018 KYSYMYKSIÄ Onko nykyiset toimet/suunnitellut toimet riittäviä ikäihmisten terveyden

Lisätiedot

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Seija Lintukangas FT Edutaru Oy Jyväskylä 4.9.2012 Ruokailu iloa, oppimista, kasvatusta ja sivistystä

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA

TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA Kevätpäivän tasaus Kajaani 21.3.2011 Juha Rehula Puheenjohtaja, Kuntoliikuntaliitto Sosiaali- ja terveysministeri Suomen Kuntoliikuntaliitto ry 1 Tulevaisuuden

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Ravitsemusfoorumi 2015 Ikääntyneiden ruokapalvelut kehittyvät käytäntöä ja hyviä kokemuksia Lappeenrannassa

Ravitsemusfoorumi 2015 Ikääntyneiden ruokapalvelut kehittyvät käytäntöä ja hyviä kokemuksia Lappeenrannassa Ravitsemusfoorumi 2015 Ikääntyneiden ruokapalvelut kehittyvät käytäntöä ja hyviä kokemuksia Lappeenrannassa Elina Särmälä, ruokapalvelujohtaja 10.9.2015 Saimaan Tukipalvelut Oy Saimaan Tukipalvelut Oy

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Työ tukee terveyttä. sivu 1

Työ tukee terveyttä. sivu 1 UUDENKAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- STRATEGIA 2010- Työ tukee terveyttä sivu 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä henkilöstöstrategia on? 3 2. Mihin henkilöstöstrategia perustuu? 4 3. Miten toteutamme kaupungin strategiaa?

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Hyvinvointi elintarvikeketjussa, teot ja tavoitteet kommenttipuheenvuoro Elintarvikeketjun visio ja uutispäivä 3.12.2010 Tiina Lampisjärvi Ruoka tyydyttää inhimillisiä tarpeita ja tuo hyvinvointia Maslowin

Lisätiedot

Proteiini ravitsemuksessa

Proteiini ravitsemuksessa Proteiini ravitsemuksessa Proteiinit ovat tarpeellisia kaikille Proteiinien hyödyt näkyvät ja tuntuvat arjen monissa tilanteissa ja elämän eri vaiheissa: kasvun rakennusaineena energian lähteenä kehon

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö

JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö JAKSAMISEN EVÄÄT Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö TYÖHYVINVOINTI JA TUOTTAVUUS (PLUS) Hyväkuntoinen henkilöstö Hyvä osaaminen, kehittämisinto Henkilöstön korkea

Lisätiedot

Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN

Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN Kuntouttavassa hoitotyössä kuntouttavaa toimintaa suoritetaan osana potilaan perushoidollisia tilanteita. Tavoitteena on tunnistaa ja ehkäistä myös kuntoutumista

Lisätiedot

PITKÄKESTOISEEN SUORITUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA TANKKAUS SUORITUKSEN AIKANA. Miten optimoin valmistautumisen ja miten toimin suorituksen aikana?

PITKÄKESTOISEEN SUORITUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA TANKKAUS SUORITUKSEN AIKANA. Miten optimoin valmistautumisen ja miten toimin suorituksen aikana? PITKÄKESTOISEEN SUORITUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA TANKKAUS SUORITUKSEN AIKANA Miten optimoin valmistautumisen ja miten toimin suorituksen aikana? MIKKO LINNOLA Ravitsemusasiantuntija, ETK, kouluttaja Peak

Lisätiedot

Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta

Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta Kansallinen lihavuusohjelma 2012-2018 15.10.2018 1 Sisällys Ylipainoisuus ja lihavuus Suomessa Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta. Kansallinen lihavuusohjelma

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

Tietoa ja inspiraatiota

Tietoa ja inspiraatiota Terveyspolitiikka Tietoa ja inspiraatiota Nykypäivänä arvostamme valinnan vapautta. Tämä ilmenee kaikkialla työelämässämme, vapaa-aikanamme ja koko elämäntyylissämme. Vapauteen valita liittyy luonnollisesti

Lisätiedot

Vastuullisuus hankinnoissa Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Motiva 1

Vastuullisuus hankinnoissa Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Motiva 1 Vastuullisuus hankinnoissa Isa-Maria Bergman, Motiva Oy 22.3.2017 Motiva 1 Mitä Motiva tekee? Valtionyhtiö Yhteiskunnallisesti vaikuttavat resurssitehokkuushankkeet julkishallinnolle, ministeriöille ja

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki 10.11.2017 Enemmistö lapsista voi hyvin ravitsemuksen näkökulmasta

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka

Lisätiedot