Kannattavinta kasvua vaihe vaiheelta. Suomen Rehun ruokintaratkaisut broilereille. Uutuutena nelirehuohjelma.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kannattavinta kasvua vaihe vaiheelta. Suomen Rehun ruokintaratkaisut broilereille. Uutuutena nelirehuohjelma."

Transkriptio

1 Kannattavinta kasvua vaihe vaiheelta Suomen Rehun ruokintaratkaisut broilereille Uutuutena nelirehuohjelma.

2 Nelirehuohjelmalla kannattavuutta Broilerin kasvatusaika on viimeisen neljän vuoden aikana lyhentynyt reilun vuorokauden, päiväkasvu puolestaan on parantunut lähes kahdeksan prosenttia. Myös rehun hyväksikäyttö on tehostunut. Jalostus on lisännyt tuotannon tehokkuutta, mutta tärkeä osansa on myös ruokinnalla. Nelirehuohjelma vastaa tämän päivän ja tulevaisuuden haasteisiin. Suomen Rehun kehittämä uusi nelirehuohjelma vastaa entistä paremmin sekä nykyisten huippulintujen tarpeita että tulevaisuuden haasteita. Nelirehuohjelma mahdollistaa ison linnun kasvattamisen aiempaa taloudellisemmin: tutkitusti paremmat kasvutulokset parempi rintalihasaanto pienillä untuvikoilla tavanomaista alempi kuolleisuus ja tasaisempi parvi pienempi kuolleisuusriski myös loppukasvatusvaiheessa edullisempi tuotantokustannus/lihakilo

3 Tärkeääkin tärkeämpi alku Uudessa rehuohjelmassa panostetaan erityisesti ensimmäisen kahden viikon ruokintaan. Ensimmäinen viikko ruokitaan uudella Broilerstartti P CC Mure -rehulla, jonka koostumus vastaa mahdollisimman täydellisesti pienen untuvikon tarpeita. Kokonaisuus ratkaisee Panostamalla kasvatuksen alkuvaiheeseen linnut voidaan ruokkia edullisemmalla loppukasvatusrehulla hyvästä kasvutuloksesta tinkimättä. Osuus Kasvatusvaihe Rehu rehumäärästä 1 7 pvä Broilerstartti P CC Mure noin 5 % Starttirehu turvaa ruuansulatuselimistön kehityksen ja vahvistaa linnun vastustuskykyä vaiheessa, jolloin sen oma vastustuskyky 8 14 pvä pvä Br kasvatus 1 P CC Rae Br kasvatus 2 P CC Rae noin 10 % % ei ole vielä kehittynyt riittävästi. Loppukasvatus Br kasvatus 3 P Rae % Broilerstartin ansiosta lintu pysyy terveenä ja elinvoimaisena ja kehittyy jatkossa kasvukykynsä mukaisesti. Linnun seitsemän päivän painolla ja loppupainolla on selkeä positiivinen yhteys. Seurannoissa uusi Broilerstartti-rehu on parantanut linnun seitsemän päivän painoa jopa 10 %! Hyvä rehuhyötysuhde Nelirehuohjelmassa rehujen ravintoainetasot alenevat aikaisempaa loivemmin. Starttirehun energiapitoisuus on muita rehuja selvästi alempi. Tutkitusti linnun ensimmäisen viikon rehunkulutus pysyy samana olipa rehussa 12 tai 13 MJ/kg energiaa. Toinen viikko ruokitaan Br kasvatus 1 P CC Rae -rehulla, jossa Broilerstartin tapaan on runsaasti aminohappoja ja valkuaista linnun kasvuun. Lyhyttä raetta on helppo syödä. Uudella alkukasvatusohjelmalla lintujen kasvu käynnistyy hyvin ja elävyys on hyvä. Edullisempi loppukasvatusvaihe Varsinaista kasvatusrehua aletaan käyttää päivän iässä. Br kasvatus 2 P CC Rae turvaa tasaisen, hyvän kasvun sekä pitää suolistomikrobiston tasapainoisena ja vastustuskyvyn hyvänä. Loppukasvatusvaiheen Br kasvatus 3 P Rae -rehun ravintoaineiden määrää on uuden ohjelman myötä alennettu, ja rehun hinta on aikaisempaa edullisempi. Vasta ensimmäisen viikon jälkeen lintu alkaa kontrolloida syömistään rehun energiapitoisuuden mukaan. Rehujemme energiatasot ovat tällöin selvästi korkeammat ja lopputuloksena on hyvä rehuhyötysuhde. Lihakilon ruokintakustannus on nyt suhteessa aikaisempaa edullisempi! Kuolleisuus on kalleinta loppukaudella. Laimeampi loppukasvatusrehu pienentää lintujen sydänkuolleisuuden riskiä.

4 Neljä hyvää syytä panostaa alkuruokintaan: 1. Kasvu on suhteellisesti suurinta alussa Linnun kasvu on suhteellisesti suurinta alkuvaiheessa ja lintu käyttää syömänsä energian ja rehun ravintoaineet erityisen tehokkaasti hyväkseen. Toisaalta rehunkulutus on alkuvaiheessa vielä vähäistä ja alkurehujen osuus koko ruokintakustannuksesta on pieni. Energian käyttö broilerin eri ikävaiheissa Ikä 1 viikko 2 viikkoa 3 viikkoa 4 viikkoa 5 viikkoa Energia ylläpitoon Energia kasvuun Lähde: Tabler/Donald ym 2002.

5 2. Ruoansulatuselimistö kehittyy optimaaliseksi Linnun suolisto kasvaa ensimmäisinä päivinä nopeammin kuin mikään muu elimistön osa. Sen pituus kasvaa 2 4-kertaiseksi ja paino nousee 7 10-kertaiseksi 12 päivän ikään mennessä. Riittävän pituuden ja painon ohella optimaalinen suolen pintarakenne on tärkeä. Suolen pinta koostuu suolinukasta eli villuksista, jotka ovat sormimaisia ulokkeita suolen pinnalla. Jokaisessa villuksessa on vielä valtava määrä mikrovilluksia, joiden läpi ravintoaineet imeytyvät. Mitä kehittyneempää suolinukka on, sitä paremmat ovat edellytykset hyvälle terveydelle, kasvulle ja rehuhyötysuhteelle. Myös ruoansulatuksen ja ravintoaineiden hyväksikäytön kannalta tärkeät haima ja maksa kasvavat ensimmäisen viikon aikana suhteellisesti 2 4 kertaa nopeammin kuin linnun elopaino. Starttirehu edistää ruoansulatuksen kehittymistä Villusten määrään ja pituuteen voidaan vaikuttaa ruokinnalla. Broilerstartti-rehun ProVillus-ominaisuus toimii suolinukan solujen polttoaineena ja rakennusmateriaalina. Se kiihdyttää nukan kasvua ja lisää suolen imeytymispinta-alaa. Samansuuntaisesti vaikuttaa myös patentoitu Progut -suolistoparanne. Rehun syönti edistää paitsi ruoansulatuskanavan rakenteen optimaalista kehittymistä, myös ruoansulatusprosessien tehokasta alkamista. Mitä nopeammin kuoriutumisensa jälkeen parvi saa hyvälaatuista rehua, sitä parempi kasvutulos on odotettavissa. Huonon alun vaikutus näkyy vielä seitsemänkin viikon iässä (taulukko). Mitä aiemmin linnut teurastetaan, sitä enemmän alun merkitys korostuu. Rehun ja veden antoajankohdan vaikutus kasvuun Kasvu g 1 21 päivää P < 0,001 Kasvu g 1 49 päivää P < 0,01 Linnuille rehua ja vettä heti kuoriutumisen jälkeen 647(100) 2654(100) Rehua ja vettä 24 tuntia kuoriutumisesta Lähde: Vieira ja Moran (92) 2568(97) Rehujemme ProVillus ja Progut edistävät suolistoterveyttä.

6 3. Suolistomikrobistosta tulee hyvälaatuinen Linnun ruoansulatuskanavassa on valtavasti erilaisia bakteereja. Lactobacillus- ja Bifidococcus-sukujen mikrobeja pidetään suolen kannalta hyvinä ja muun muassa kolibakteereja ja klostrideja haitallisina. Kun hyvät bakteerit valloittavat suolen pinnan, haitallisille on vähemmän elintilaa. Rehun ravintoaineista jää enemmän eläimen itsensä käyttöön ja pehkun laatu pysyy parempana. Tutkimuksen myötä on kehitetty mikrobitasapainoa kuvaava indeksi, MBI (Microbial Balance Index), joka pohjautuu tuhansiin tehtyihin analyyseihin. MBI kertoo suolessa olevien hyvien ja pahojen bakteerien välisen suhteen. Suolistomikrobiston hallinta on kuitenkin tähän asti ollut ongelmallista. Tutkimusmenetelmät ovat olleet paitsi kalliita myös monimutkaisia ja epäluotettavia. Ainutlaatuinen tutkimusmenetelmä ja MBI Suomen Rehulla on nyt tuotekehitystyön apuvälineenä käytössään ainutlaatuinen, patentoitu suolistomikrobiston tutkimusmenetelmä. Suolessa olevien bakteerien ja bakteeriryhmien määrä voidaan laskea luotettavasti, nopeasti ja edullisesti. Menetelmällä on mahdollista luotettavasti selvittää, miten ruokinta vaikuttaa suolistomikrobistoon. MBI:n ja kasvun välillä positiivinen yhteys Mikrobitasapainoindeksin ja linnun kasvun välillä on positiivinen yhteys: mitä korkeampi indeksi on, eli mitä enemmän hyviä bakteereja on suhteessa huonoihin, sitä parempi on linnun kasvu. Suolen mikrobistoon ja MBI-arvoon vaikuttavat rehun koostumus ja rehussa käytetyt raaka-aineet. Myös Progut parantaa mikrobitasapainoa mm. estämällä haitallisten kolibakteerien kiinnittymisen suolen pintaan. Broilerin päiväkasvu ja MBI Eläimiltä mitatut arvot Tilastollinen ennustearvo 100 Ruokinnalla voit vaikuttaa mikrobiston kehittymiseen. Päiväkasvu (g) Mikrobi-indeksi (MBI) (r = 0,38 p = 0,03) Mitä korkeampi MBI sitä parempi päiväkasvu. (Eläinkoe tehty MTT:ssa 2005)

7 4. Parantaa vastustuskykyä Progut lisää vasta-ainetuotantoa (IgA) suolessa Linnun vastustuskyvyn kehittyminen alkaa jo haudontavaiheessa ja jatkuu kuoriutumisen jälkeen. Osa ruskuaispussin proteiineista on emolta peräisin olevia vasta-aineita. Niiden avulla lintu pärjää alkuvaiheen yli, kunnes sen oma vasta-ainetuotanto on riittävää. Broilerstartti-rehussa oleva Progut lisää suolen seinämässä olevien immuunisolujen määrää ja parantaa siten linnun yleistä vastustuskykyä taudinaiheuttajia vastaan. Viivyttely rehun annossa hidastaa vastustuskyvyn kehittymistä. Suomen Rehun Broilerstartti turvaa linnulle hyvän vastustuskyvyn. Progut parantaa vastustuskykyä! IgA mcg/g Kontrolliruokinta Kontrolliruokinta + Progut 0,2 %

8 Olosuhteet kuntoon: v Varmista untuvikkojen hyvä laatu Punnitse untuvikot niiden saapuessa ja kirjaa alkupaino muistiin. Seuraa lintujen käyttäytymistä. Niiden pitää alkaa syödä ja juoda mahdollisimman pian. Ensimmäisen viikon syöntimäärä vaikuttaa merkittävästi linnun myöhempään menestymiseen. Alkuvaiheessa rehua tarjotaan paperilla, samoin ruokkijat pidetään täynnä rehua. Jos untuvikot ovat saapuessaan nuutuneita, anna niille juomaveden mukana parina ensimmäisenä päivänä monivitamiiniliuosta. Varmista syönti, tunnustele kupuja Riittävä syönnin ja juonnin alkaminen varmistetaan mittaamalla lintujen kuvun täyteisyys 8 ja 24 tunnin kuluttua lintujen saapumisesta. Vähintään lintua aidataan kehään ja niiden kuvut tutkitaan tunnustelemalla linnut yksitellen käsin. Jos kuvun sisältö tuntuu kovalta, linnut ovat syöneet, mutta eivät syystä tai toisesta saa tai juo riittävästi vettä. Tarkista tällöin vedensaantitilanne. Juomaveden tulee olla raikasta, mielellään noin asteista. Raikkauden varmistamiseksi vettä on hyvä laskea vesiputkesta jonkin aikaa ennen kuin linnut saapuvat. Seuraa lintujen painonkehitystä Linnun seitsemän päivän painolla on selkeä positiivinen yhteys loppupainon kanssa. viikon ikäisen linnun tavoitepaino on noin 4,5 5 kertaa linnun alkupaino 34 grammaisen untuvikon tulee painaa 150 grammaa 40 grammaisen untuvikon tulee painaa 180 grammaa Tilanne on hyvä, jos kuvun sisältö tuntuu hernerokkamaiselta, sakealta sopalta: kahdeksan tunnin kuluttua 80 %:lla linnuista 24 tunnin kuluttua yli 95 %:lla linnuista Lintu voi yltää jopa yli 210 gramman painoon, mutta käytännössä painot ovat g:n välillä. Jos paino on alle 140 grammaa, parven kanssa on ongelmia eikä lopputuloksesta ole odotettavissa hyvää. Huomioi hallin lämpötila Jos linnut palelevat, kuolleisuus kasvaa. Liian lämpimässä linnut syövät haluttomasti, kuivuvat ja höyhentyvät huonosti. Lämpötilan sopivuuden voi päätellä tarkkailemalla lintujen käyttäytymistä. Jos linnut ovat yksittäin levittäytyneenä koko halliin, siellä on liian lämmin. Hallissa on kylmä, jos linnut ovat suurissa ryhmissä yhteen pakkautuneina. Sopivassa lämpötilassa linnut ovat pienissä ryhmissä rehun päällä. Paras lämpötila on sopivan lämpötila-alueen alarajoilla, silloin linnut syövät ja kasvavat erityisen hyvin.

9 in syöty rehu vaikuttaa! Säädä lämpötila ilmankosteuden mukaan Korkea ilmankosteus lisää lämmön tunnetta ja täytyy ottaa huomioon lämpötilan säädössä. Esim: Ilmankosteus 60 % -> ihanteellinen alkulämpötila C, lämpötilaa alennetaan vähitellen -> 24 päivän iässä 21 C. Ilmankosteus 40 % -> ihanteellinen alkulämpötila C, lämpötilaa alennetaan vähitellen -> 25 päivän iässä 25 C. Ross suosittelee kolmen ensimmäisen päivän ajaksi 70 % suhteellista ilmankosteutta, jotta linnut sopeutuvat hautojan ja hallin väliseen eroon. Ilmankosteutta nostetaan sumutuslaitteilla tai avoimilla lisäjuomakupeilla, joissa on aina puhdasta vettä. Lattiatason lämpötila vaikuttaa untuvikkojen alkukasvuun. Tutkimuksessa 7 päivän painoissa oli 9 % ero 25 ja 30 C lämpötiloissa. Myös rehuhyötysuhde on alemmassa lämpötilassa heikompi. Huolehdi tuuletuksesta Vaikka ilmanlaatu hallissa tuntuisikin ihan hyvältä, pientä tuuletusta tarvitaan alusta alkaen. Haitalliset kaasut, kuten ammoniakki ja hiilidioksidi, pitää saada pois hallista. Ilmaa painavampana kaasuna hiilidioksidi laskeutuu untuvikkojen tasolle ja häiritsee lintujen kasvua ja hyvinvointia sekä altistaa mm. vesipöhölle. Anna linnun kasvaa kykynsä mukaisesti Alkukasvatuksen lopusta kolmen viikon ikään asti on vaihe, jossa tarvittaessa rajoitetaan linnun kasvua. Ross-broilerin jalostuksessa painotetaan paljon lintujen hyvää terveyttä ja erilaiset tuotantosairaudet on minimoitu. Tästä syystä kasvua rajoittavia toimenpiteitä ei yleensä tarvita ja linnun voi antaa kasvaa kykynsä mukaisesti. Nakkelevatko linnut rehua kupeista? Tarkkaa selitystä ilmiölle ei tiedetä. Useimmiten rehukuppien nostaminen hieman ylemmäksi ja rehun pinnan alentaminen kupeissa auttaa. Heikkeneekö ruokahalu lopussa? Joskus lintujen ruokahalu heikkenee ja kasvu taantuu hieman 30 päivän jälkeen. Useimmiten syynä on hallin liian korkea lämpötila. Linnut eivät pysty jäähdyttämään elimistöään riittävästi. Kasvatuskauden loppupuolella on kokeiltu jopa C lämpötilaa hyvin tuloksin. Yksi pimeä tunti on aina tarpeen Sopiva valo-ohjelma edistää lintujen terveyttä ja parantaa rehuhyötysuhdetta. Hyväksi havaittu ohjelma on esim. seuraava: 23 h valoa seitsemän päivän ikään ->19 tuntia valoa, 5 tuntia pimeää -> viikkoa ennen teurastusta 23 h valoa. Yksi pimeä tunti on aina tarpeen myös mahdollisten sähkökatkojen varalta. Seuraa lintujen vointia! Hyvälläkään rehulla ei voi kompensoida huonoa hoitoa. Lintuja on seurattava jatkuvasti. Hoitajan hallikäyntien ja lintujen kasvun välillä on voimakas positiivinen yhteys. Älä luota liikaa automatiikkaan.

10 Suomen Rehun kevennetyt emorehut Punnitse emolinnut säännöllisesti viikoittain! Broileriemolintujen ruokinnan rajoitus kasvatuskaudella on välttämätöntä, jotta saadaan mahdollisimman hyvin tuottava emoaines. Rajoitus lisää helposti lauman epätasaisuutta ja aiheuttaa linnuille stressiä. Ratkaisu on Suomen Rehun kehittämät kevennetyt emorehut. Kevennetyt emorehut antavat linnun ruoansulatuskanavaan volyymiä ja täyteisyyttä, lisäävät kylläisyyttä ja parantavat näin linnun yleistä hyvinvointia. Rehujen volyymi on suurempi ja syömiseen kuluu pidempi aika. Myös hitaammin syövillä linnuilla on paremmat mahdollisuudet saada halutun kehityksen mahdollistava rehumäärä ja laumasta tulee tasaisempi. Lauman tasaisuutta edistää myös kasvatusrehujen pieni raekoko. Pieniä rakeita on rehumäärässä enemmän, mikä pidentää syöntiaikaa. Emostarttirehussa enemmän valkuaista Emostarttirehun valkuaispitoisuutta on hieman nostettu, jotta kukotkin pääsevät alusta alkaen suosituspainokäyrälle. Noin 4 5 viikon iästä 15 viikon ikään lintuja ruokitaan kevennetyllä emokasvatusrehulla. Tärkeä esihaudontarehu Kevytkasvatusrehun jälkeen lintuja pitää ruokkia esihaudontarehulla ennen varsinaista haudontarehua. Kasvattamossa käytetään rakeista esihaudontarehua ja munintakanalassa samaa rehua mureisena. Esihaudontarehu on erityisen tärkeä kukoille, joiden sukupuolinen kehittyminen alkaa voimakkaana noin 16 viikon iästä alkaen. Brittitutkimuksen* mukaan laimennettu emojen kasvatusrehu vähentää lintujen vedenkulutusta lähes 30 %. Pehku oli selvästi kuivempaa. Linnut käyttivät enemmän aikaa höyhenpukunsa sukimiseen, mikä osaltaan kertoo tyytyväisyydestä. Oikea rehuannos punnituksen mukaan Standardin mukainen painonlisäystavoite pitää toteutua jokaisella kasvatusviikolla. Oikean rehuannoksen määrittelemiseksi lintujen viikoittainen punnitus säännöllisesti on välttämätöntä. Automaattivaaka toimii kohtuullisen hyvin kanoilla, kukot pitää punnita käsin. Munintakauden rehuannokseen vaikuttavat linnun elopainon, munan painon, munamassan ja lintujen kunnon kehittyminen. Rehun huippuannos on aina parvikohtainen. Käytännössä Broilerhaudonta Kevyt P Rihla -rehun käyttömäärä on 0 9 % korkeampi kuin aikaisemman laimentamattoman rehun. Rehua kuluu kuitenkin vähemmän suhteessa laimennuksen suuruuteen. Paremmat munintaja haudontatulokset Muninta- ja erityisesti haudontatulokset ovat parantuneet uuden Kevytrehuohjelman avulla. Myös munankuoren laadusta ja munan koon tasaisuudesta on tullut paljon positiivista palautetta. Emojen elävyys on aikaisempaa parempi. Hyvät tuotanto- ja tutkimustulokset kertovat, että Kevytrehujen hyväksikäyttö on tehokkaampaa kuin vanhojen rehujen! Mukana myös Progut *P.M.Hocking, British Poultry Science 47 (1): Emostarttirehussa, rihlamuotoisessa esihaudontarehussa sekä haudontarehussa on patentoitu Progut -suolistoparanne. Se edesauttaa osaltaan ylläpitämään linnun suoliston hyvää mikrobitasetta (MBI) ja lintujen hyvää terveyttä.

11 Onnistumisen eväät Suomen Rehun ruokintakonseptit broilereiden kasvatukseen: NELIREHUOHJELMA Broilerstartti P CC Mure Br kasvatus 1 P CC Rae Br kasvatus 2 P CC Rae Br kasvatus 3 P Rae Vko Suomen Rehun uusi tehokas nelirehuohjelma mahdollistaa ison linnun kasvattamisen entistä taloudellisemmin. Kokonaisuudessa on otettu huomioon linnun tarpeet eri kasvuvaiheissa. KOLMIREHUOHJELMA Broilerstartti P CC Mure Br kasvatus 2 P CC Rae Br kasvatus 3 P Rae Progutilla tehoa tuotantoon Suomen Rehun patentoitu Progut tehostaa suolen vastustuskykyä erilaisia taudinaiheuttajia vastaan ja parantaa mikrobitasapainoa mm. estämällä haitallisten kolibakteerien kiinnittymistä suolen pintaan. MTT:n tutkimuksessa (2002) Progut -tuotetta saaneiden lintujen loppupaino oli merkitsevästi suurempi kuin kontrollilintujen (2189 g vs g). Yhteensä yhdeksässä broilerikokeessa lintujen kasvu oli Progut -ryhmissä keskimäärin 3,2 % ja rehuhyötysuhde 1,9 % parempi sekä kuolleisuus 35 % pienempi kuin kontrolliryhmissä. Progut -rehut parantavat suoliston hyvinvoinnin lisäksi linnun elinvoimaisuutta ja sopeutumiskykyä muutostilanteisiin. Vko Perinteinen kolmirehuruokinta aloitetaan sekin uudella Broilerstarttirehulla, jonka jälkeen noin yhdeksän päivän iästä jatketaan Br Kasvatus 2 P CC Rae -rehulla. Loppukasvatus tapahtuu normaaliin tapaan kolmosrehulla. VILJAREHUOHJELMA Broilerstartti P CC Mure Vilja-Broiler P CC Rae Vilja-Broiler Rae Progut Nukleotidit Parantavat vastustuskykyä Edistävät suolen pinnan kehittymistä Edistävät laktobasillien ja bifidobakteerien kasvua Betaglukaanit Edistävät vastustuskykyä Mannoproteiinit Estävät E.colin & salmonellan kiinnittymistä Vko Myös viljaruokintaa käytettäessä ensimmäiseksi rehuksi valitaan Broilerstarttirehu. Sen jälkeen jatketaan varsinaisilla viljaruokintaan kehitetyillä Vilja-Broiler P CC Rae ja Vilja-Broiler Rae -rehuilla. Progut on nyt kaikissa broilereiden kasvatustäysrehuissa! Merkkinä tästä on rehun nimessä oleva P.

12 Onnistutaan yhdessä! Onnistuminen ruokinnassa on yksi broileritilan menestymisen kulmakiviä. Me Suomen Rehulla olemme kehittäneet broilereiden ruokintaan ratkaisuja, joilla onnistut. Broilereiden kannattavaan kasvatukseen vaihe vaiheelta on tarjolla kolme erilaista ruokintakonseptia. Kehitämme ja hienosäädämme jatkuvasti tuotteitamme ja palveluitamme, jotka auttavat sinua ruokinnan tavoitteiden saavuttamisessa. Yhdessä onnistumme! tietoa ruokinnasta, hoidosta ja eläinterveydestä sekä Suomen Rehun kehittämät ruokintaohjelmat. tutustu Suomen Rehun tuotteisiin netissä. Myös oman alueesi ruokintakonsultin yhteystiedot löydät täältä. SUOMEN REHU OY Upseerinkatu 1, PL 401, Espoo Puh Suomen Rehu Oy 2006

Dynaamista kasvua vaihe vaiheelta. Suomen Rehun Dynaaminen kasvuohjelma. Neljä toisiaan tukevaa rehua porsaan parhaaksi.

Dynaamista kasvua vaihe vaiheelta. Suomen Rehun Dynaaminen kasvuohjelma. Neljä toisiaan tukevaa rehua porsaan parhaaksi. Dynaamista kasvua vaihe vaiheelta Suomen Rehun Dynaaminen kasvuohjelma Neljä toisiaan tukevaa rehua porsaan parhaaksi. Neljä porrasta kannattavaan kasvuun Porsaan elämän ja syönnin alku ovat herkkiä ja

Lisätiedot

Kannattava ruokintaratkaisu mittatilaustyönä. Suomen Rehun räätälöitävät Pekoni-kasvatustäysrehut

Kannattava ruokintaratkaisu mittatilaustyönä. Suomen Rehun räätälöitävät Pekoni-kasvatustäysrehut Kannattava ruokintaratkaisu mittatilaustyönä Suomen Rehun räätälöitävät Pekoni-kasvatustäysrehut Räätälöidyllä ruokinnalla tehokasta ja taloudellista kasvua Sikojen ruokinnassa on tärkeää varmistaa optimaalinen

Lisätiedot

SUOMEN REHU OY Upseerinkatu 1, PL 401, 02601 Espoo Puh. 010 402 04 www.suomenrehu.com www.farmit.net

SUOMEN REHU OY Upseerinkatu 1, PL 401, 02601 Espoo Puh. 010 402 04 www.suomenrehu.com www.farmit.net Ensiapu-esite.30.6.05 30.6.2005 11:09 Page 1 SUOMEN REHU OY Upseerinkatu 1, PL 401, 02601 Espoo Puh. 010 402 04 www.suomenrehu.com www.farmit.net Suomen Rehu Oy 2005 Ensiapu-esite.30.6.05 30.6.2005 11:09

Lisätiedot

Ruokintaratkaisu kanojen hyvinvoinnin ja tuotoksen tukena. Eija Valkonen

Ruokintaratkaisu kanojen hyvinvoinnin ja tuotoksen tukena. Eija Valkonen Ruokintaratkaisu kanojen hyvinvoinnin ja tuotoksen tukena Eija Valkonen Joustavuutta ruokintaan Punaheltta Paras rehut: Täysrehut untuvikosta loppumunintaan Kolme kasvatuskauden rehua ja esimunintarehu

Lisätiedot

Tasaista kasvua hyvällä rehuhyötysuhteella

Tasaista kasvua hyvällä rehuhyötysuhteella Tasaisempi kasvu paremmat tulokset Tasaista kasvua hyvällä rehuhyötysuhteella Primo-juomarehut Primo Starter -starttitäysrehu Primo I, Primo II, Primo III -kasvatustäysrehut Panostus alkukasvatukseen kannattaa

Lisätiedot

Suomen Rehun tiivisteohjelmat lihasioille ja emakoille. Optimoinnilla tarkkuutta ruokintaan ympäristöä ajatellen

Suomen Rehun tiivisteohjelmat lihasioille ja emakoille. Optimoinnilla tarkkuutta ruokintaan ympäristöä ajatellen Suomen Rehun tiivisteohjelmat lihasioille ja emakoille Optimoinnilla tarkkuutta ruokintaan ympäristöä ajatellen Oikea tiivistevalinta tuottaa ympäristöä säästäen Sikojen vilja-tiivisteruokinnassa on tärkeää

Lisätiedot

Punaheltta on Paras!

Punaheltta on Paras! on! Vuosituhannen uutuus kanojen ruokintaan tilasi parhaaksi Suomen Rehun uusilla räätälöidyillä kanatäysrehuilla onnistut kannattavasti! -rehuilla pystyt vastaamaan kunkin kanaparven muuttuviin tarpeisiin.

Lisätiedot

Babi Nusciencen uusi, erinomainen rehuohjelma pikkuporsaille

Babi Nusciencen uusi, erinomainen rehuohjelma pikkuporsaille 1 (5) 29.05.2018 Babi Nusciencen uusi, erinomainen rehuohjelma pikkuporsaille Porsaat tulee kasvattaa kannattavasti. Samalla on minimoitava antibioottien tarve. Kasvavien pahnuekokojen myötä vastasyntyneet

Lisätiedot

Broilerien kasvatus optimaalisissa olosuhteissa. Elina Santavuori HK Agri Oy

Broilerien kasvatus optimaalisissa olosuhteissa. Elina Santavuori HK Agri Oy Broilerien kasvatus optimaalisissa olosuhteissa Elina Santavuori HK Agri Oy Broilerin kasvatus Kasvattamon valmistelut ennen untuvikkojen tuloa Untuvikkoaika Olosuhteet Hoitotoimet kasvatusaikana Päiväkirjan

Lisätiedot

Onnellinen odotus onnistunut porsiminen. Suomen Rehun ruokintaratkaisut tiineen ja porsivan emakon ruokintaan. Ehkäise ummetus Pekoni Putkimiehellä!

Onnellinen odotus onnistunut porsiminen. Suomen Rehun ruokintaratkaisut tiineen ja porsivan emakon ruokintaan. Ehkäise ummetus Pekoni Putkimiehellä! Onnellinen odotus onnistunut porsiminen Suomen Rehun ruokintaratkaisut tiineen ja porsivan emakon ruokintaan Ehkäise ummetus Pekoni Putkimiehellä! Onn.porsiminen-esite.031007.indd1 1 3.10.2007 13:46:00

Lisätiedot

Onnistutaan yhdessä! Rahat pelissä!

Onnistutaan yhdessä! Rahat pelissä! Onnistutaan yhdessä! Onnistunut ruokinta on yksi kannattavan kotieläintuotannon kulmakivistä. Haluamme olla paras kumppanisi broilereiden ruokinnassa. Kehitämme jatkuvasti ruokintaohjelmia ja palveluja,

Lisätiedot

Uusia ruokintastrategioita broilerinuorikoiden ruokintaan

Uusia ruokintastrategioita broilerinuorikoiden ruokintaan Uusia ruokintastrategioita broilerinuorikoiden ruokintaan Petra Tuunainen 1), Erja Koivunen 1), Jarmo Valaja 2), Essi Tuomola 3) 1) Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Animale, 31600 Jokioinen,

Lisätiedot

LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS

LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS V a s i k a s t a p i h v i k s i LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS TEHOKKAAT REHUT, TERVEET ELÄIMET. Rehuraisio Tehokas ruokinta parantaa kannattavuutta Tehokas ruokinta lyhentää lihanaudan kasvatusaikaa ja eläimet

Lisätiedot

Tutkitusti tehokas ja toimiva

Tutkitusti tehokas ja toimiva N A T U R A L L Y A C T I V E F O R C E Progres on luonnollisesti toimiva voima, jonka juuret ovat suomalaisessa metsässä. Jalostimme mäntyöljyn pihka-aineet muotoon, jossa ne ovat tehokkaita eläinten

Lisätiedot

Tutkitusti tehokas ja toimiva

Tutkitusti tehokas ja toimiva N A T U R A L L Y A C T I V E F O R C E Progres on luonnollisesti toimiva voima, jonka juuret ovat suomalaisessa metsässä. Jalostimme mäntyöljyn pihka-aineet muotoon, jossa ne ovat tehokkaita eläinten

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointifoorumi 2014

Eläinten hyvinvointifoorumi 2014 Eläinten hyvinvointifoorumi 2014 Ontuva broileri Eija Kaukonen 10.12.2014 Broilerin jalkaviat - merkitys Heikentynyt hyvinvointi Kipu Huono ja epätasainen kasvu olosuhteiden ja laitteiden säätö vaikeaa

Lisätiedot

Säilörehusta tehoja naudanlihantuotantoon

Säilörehusta tehoja naudanlihantuotantoon Säilörehusta tehoja naudanlihantuotantoon Hämäläinen lihanauta ja lammas 10.04.2013, Mustiala Katariina Manni, Koulutusvastaava, lehtori Säilörehu osa naudanlihantuotannon kannattavuutta Ruokinnallinen

Lisätiedot

PROGRES LUONNOLLISTA TOIMIVAA VOIMAA

PROGRES LUONNOLLISTA TOIMIVAA VOIMAA LUONNOLLISESTI PROGRES LUONNOLLISTA TOIMIVAA VOIMAA Progres on patentoitu rehuinnovaatio; maailman ensimmäinen ja ainoa havupuiden resiinihappoja sisältävä rehuaine. Se tukee ruoansulatuskanavan kuntoa

Lisätiedot

Maitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa

Maitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Maitoa mahan täydeltä Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Imetys Vasikkapiilo Vieroitus Imetys Emänsä alla vasikat imevät n. 4-6 kertaa vuorokaudessa, yht. 10-12 l / vrk Ensimmäisten viikkojen

Lisätiedot

Tankki täyteen kiitos!

Tankki täyteen kiitos! Tankki täyteen kiitos! Tutkitusti enemmän maitoa aidolla Pötsitehosteella Mainio-Krossi ja Aimo-Krossi -täysrehut Oiva-Krono Top ja Puhti-Krossi Top -puolitiivisteet Tehosta rehun reittiä valkuaispitoiseksi

Lisätiedot

Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta

Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta Hevosten ruokinta: Kantavan tamman ruokinta Tiineyden loppuvaiheen ruokinta Imetyskauden ruokinta Vieroitetun varsan ruokinta Agriristeily 8.2.2013 Heikki Kankainen

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

III. Onnistunut täydennys ruokintaan KRONO KRONO KRONO KRONO. Tasapainoinen ruokinta kotoisten rehujen laadun mukaan

III. Onnistunut täydennys ruokintaan KRONO KRONO KRONO KRONO. Tasapainoinen ruokinta kotoisten rehujen laadun mukaan KRONO I KRONO II KRONO III KRONO IV Onnistunut täydennys ruokintaan Tasapainoinen ruokinta kotoisten rehujen laadun mukaan Krono I, II, III ja IV -täysrehut Krossi 125 Top ja Krono 135 Top -puolitiivisteet

Lisätiedot

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen

Lisätiedot

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,

Lisätiedot

NAUDAN KASVUN SÄÄTELY

NAUDAN KASVUN SÄÄTELY NAUDAN KASVUN SÄÄTELY Sole Raittila Jyväskylä 18.11.2010 23.11.2010 1 Naudan kasvuun vaikuttavat tekijät Perimä Sukupuoli Rotu Yksilölliset ominaisuudet Ruokinta Olosuhteet Terveys 23.11.2010 2 Naudan

Lisätiedot

Broilerin käyttäytyminen ja fysiologia. Broilerinkasvattajien koulutuspäivät Ahlman-instituutti 30.11.2012 ELL Petri Yli-Soini

Broilerin käyttäytyminen ja fysiologia. Broilerinkasvattajien koulutuspäivät Ahlman-instituutti 30.11.2012 ELL Petri Yli-Soini Broilerin käyttäytyminen ja fysiologia Broilerinkasvattajien koulutuspäivät Ahlman-instituutti 30.11.2012 ELL Petri Yli-Soini Tavoitteet Kasvattaja tunnistaa broilerikanan normaalin ja epänormaalin käyttäytymisen

Lisätiedot

+1,5 litraa. lypsylehmää kohden päivässä. Lue lisää suomenrehu.fi

+1,5 litraa. lypsylehmää kohden päivässä. Lue lisää suomenrehu.fi +1,5 litraa lypsylehmää kohden päivässä MAITOVAKUUTUS Lue lisää suomenrehu.fi MaitoPro-konseptilla kohti tulosta Suomen Rehu on kehittänyt uuden ruokintakonseptin takaamaan tehokkaamman maidontuotannon

Lisätiedot

Suomen Rehun uudet imetystäysrehut emakon hyvinvoinnin puolesta

Suomen Rehun uudet imetystäysrehut emakon hyvinvoinnin puolesta Onnistunut imetys onnellinen emakko Suomen Rehun uudet imetystäysrehut emakon hyvinvoinnin puolesta Emakko-Pekoni Plus Pekoni 106 Trypto Imetys-Pekoni Plus Onnistunut imetys hyvinvointia emakolle Suomen

Lisätiedot

Hyvä alkukasvu tuottava ja kestävä lehmä. Kasvupotentiaalin mukaisella ruokinnalla menestykseen

Hyvä alkukasvu tuottava ja kestävä lehmä. Kasvupotentiaalin mukaisella ruokinnalla menestykseen Hyvä alkukasvu tuottava ja kestävä lehmä Kasvupotentiaalin mukaisella ruokinnalla menestykseen -juomarehut Starter ja Mysli -starttirehut I ja Hieho -kasvatusrehut Stabiliser, Electrolyte ja Fiber -vasikoiden

Lisätiedot

- IB - käytäntöä ja teoriaa - Näytteenotto

- IB - käytäntöä ja teoriaa - Näytteenotto - IB - käytäntöä ja teoriaa - Näytteenotto - IB-tilanne - Hoito ja ennaltaehkäisy Siipikarjan terveys päivät, Ikaalinen 22.3.12 Eija Kaukonen / HK Agri Oy Tarttuva keuhkoputkentulehdus, IB Koronaviruksen

Lisätiedot

Punaheltta Paras Kanojen hyvinvointiin ja tilasi parhaaksi

Punaheltta Paras Kanojen hyvinvointiin ja tilasi parhaaksi Kanojen hyvinvointiin ja tilasi parhaaksi tilasi parhaaksi Suomen Rehun räätälöidyillä kanatäysrehuilla onnistut kannattavasti! -rehuilla pystyt vastaamaan kunkin kanaparven muuttuviin tarpeisiin. Nykyiset

Lisätiedot

Tuottajan tietopankki. Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012

Tuottajan tietopankki. Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012 Tuottajan tietopankki Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012 Tuottajan tietopankki Tuotantodataa: Olosuhdetiedot Tuotantotiedot Teurastulokset Taloudelliset tunnusluvut Huomiot HH 11/12 2 Tuottajan

Lisätiedot

Täysi hyöty kotoisista rehuista. Oikealla täydennyksellä tasapainoinen ruokinta.

Täysi hyöty kotoisista rehuista. Oikealla täydennyksellä tasapainoinen ruokinta. Toimivia ruokintaratkaisuja Krono-rehuilla Täysi hyöty kotoisista rehuista. Oikealla täydennyksellä tasapainoinen ruokinta. Krono I, II, III ja IV -täysrehut Krossi 125 Top, Krono 135 Top ja Huippu-Krossi

Lisätiedot

Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta

Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta Broilerin tuotantoketju Eläinjalostuksen perusteet ja hyvinvointi 20.11.2012 Eija Kaukonen / HK Agri Oy Broilerituotannon asiakasketju Aviagen Ltd Skotlanti

Lisätiedot

Broilerkasvatus prosessina. Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012

Broilerkasvatus prosessina. Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012 Broilerkasvatus prosessina Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012 Hanna Hamina Eura hannahamina@gmail.com 0505730773 1 Tärkeät periaatteet Broilerien hyvinvoinnista huolehtiminen kaikissa vaiheissa

Lisätiedot

Rehuanalyysiesimerkkejä

Rehuanalyysiesimerkkejä Rehuanalyysiesimerkkejä Rehun laatu on monen tekijän summa! Vaikka korjuuajan ajoitus onnistuu täydellisesti, myös säilöntään on syytä keskittyä. Virhekäymiset lisäävät säilönnästä johtuvaa hävikkiä ja

Lisätiedot

08.10.2014 1. Ruokinta ja hedelmällisyys. Eläinten terveys ja hyvinvointi KERRASTA KANTAVAKSI

08.10.2014 1. Ruokinta ja hedelmällisyys. Eläinten terveys ja hyvinvointi KERRASTA KANTAVAKSI Eläinten terveys ja hyvinvointi KERRASTA KANTAVAKSI Ruokinta ja hedelmällisyys 08.10.2014 1 Lehmä tiinehtyy, jos sen kohtu on terve sekä sen ruokinta, energiatasapaino ja terveys ovat kunnossa. Sen jälkeen

Lisätiedot

Essi Tuomola / Satafood Kehittämisyhdistys ry 5.2.2010

Essi Tuomola / Satafood Kehittämisyhdistys ry 5.2.2010 Essi Tuomola / Satafood Kehittämisyhdistys ry 5.2.2010 Broilerin sopimustuottajien kilpailukyvyn parantaminen hanke Matkakertomus Lantmännen SweChick AB:n vieraana Malmössä 26.-27.11.2009 Ruotsi Osallistuin

Lisätiedot

Vasikoiden väkirehuruokinta

Vasikoiden väkirehuruokinta Vasikoiden väkirehuruokinta Arto Huuskonen MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, Ruukki Kestävä karjatalous -hanke. Loppuseminaari 16.12.2014. Hotelli IsoValkeinen, Kuopio. 12.12.2014 Tässä esityksessä Kesto-hankkeen

Lisätiedot

Kotimaiset valkuaisrehut siipikarjan ruokinnassa

Kotimaiset valkuaisrehut siipikarjan ruokinnassa Kotimaiset valkuaisrehut siipikarjan ruokinnassa Siipikarjan terveys päivät Ikaalisten kylpylä 22.3.2012 Erja Koivunen 1 Soijarouheelle vaihtoehtoisia valkuaisen lähteitä siipikarjan ruokinnassa Rypsirouhe

Lisätiedot

Härkäpapu siipikarjan rehuna

Härkäpapu siipikarjan rehuna Härkäpapu siipikarjan rehuna OMAVARA-hankkeen loppuseminaari 19.3.2013, Raisio Erja Koivunen 1 Kotimaiset rehuvalkuaiskasvit siipikarjan ruokinnassa Aikaisemmissa hankkeissa tutkittua MTT:llä on aikaisemmissa

Lisätiedot

HYVINVOINTI TUO TUOTTAVUUTTA PEKONI-EMAKKOTÄYSREHUT

HYVINVOINTI TUO TUOTTAVUUTTA PEKONI-EMAKKOTÄYSREHUT HYVINVOINTI TUO TUOTTAVUUTTA PEKONI-EMAKKOTÄYSREHUT 2 HUIPPULUOKAN TUOTTAVUUTTA Hankkijan emakkotäysrehut pitävät huolta emakoiden hyvinvoinnista ja antavat maidon kautta porsaille hyvän kasvustartin.

Lisätiedot

Broilereiden hyvinvointi mihin tuottaja voi vaikuttaa? 11.6.2011 terveydenhuoltoeläinlääkäri Petri Yli-Soini

Broilereiden hyvinvointi mihin tuottaja voi vaikuttaa? 11.6.2011 terveydenhuoltoeläinlääkäri Petri Yli-Soini Broilereiden hyvinvointi mihin tuottaja voi vaikuttaa? 11.6.2011 terveydenhuoltoeläinlääkäri Petri Yli-Soini Mitä on tehotuotanto ja onko broileri tehotuotettu? Onko tehotuotanto: taloudellisen tehokkuuden

Lisätiedot

Kuolioinen suolistotulehdus kalkkunoilla -projektin kuulumisia. Päivikki Perko-Mäkelä Erikoistutkija, ELT Evira, Seinäjoki

Kuolioinen suolistotulehdus kalkkunoilla -projektin kuulumisia. Päivikki Perko-Mäkelä Erikoistutkija, ELT Evira, Seinäjoki Kuolioinen suolistotulehdus kalkkunoilla -projektin kuulumisia Päivikki Perko-Mäkelä Erikoistutkija, ELT Evira, Seinäjoki Tutkimuksen tarkoitus on ymmärtää paremmin kuolioisen suolistotulehduksen syntyä

Lisätiedot

Luomuruokinnan erot tavanomaiseen ruokintaan

Luomuruokinnan erot tavanomaiseen ruokintaan ruokinnan erot tavanomaiseen ruokintaan Kehityspäällikkö Eija Valkonen Hankkija Oy Rehuliiketoiminta rehujen valmistuksen yleiset tuotantosäännöt 1. Luonnonmukaisten rehujen valmistus on pidettävä ajallisesti

Lisätiedot

LAIDUNLINNUT Oy Hemmanet Ab 5.6. 4.9.2014

LAIDUNLINNUT Oy Hemmanet Ab 5.6. 4.9.2014 LAIDUNLINNUT Oy Hemmanet Ab 5.6. 4.9.2014 Linnut saapuivat tilalle 5. kesäkuuta. Tavoitteena oli toimittaa tavanomaisesti tuotettavien kasvattamountuvikkotoimituksen yhteydessä ylimääräisiä untuvikkoja,

Lisätiedot

Laila Rossow Erikoistutkija/Siipikarjan taudit TUVI/TUJA Ajankohtaista eläinten terveydestä ja lääkityksestä

Laila Rossow Erikoistutkija/Siipikarjan taudit TUVI/TUJA Ajankohtaista eläinten terveydestä ja lääkityksestä Broilereiden kohonnut kuolleisuus Laila Rossow Erikoistutkija/Siipikarjan taudit TUVI/TUJA Ajankohtaista eläinten terveydestä ja lääkityksestä 7.5.2015 Kolibasilloosiepidemia broilereilla Vuoden 2013 loppupuolelta

Lisätiedot

RUOKINTA VOI PELASTAA PALJON. Vasikkakuolleisuus kuriin kurssi ELT Vesa Rainio Dip.ECBHM Savonia-amk, VAAVI-hanke

RUOKINTA VOI PELASTAA PALJON. Vasikkakuolleisuus kuriin kurssi ELT Vesa Rainio Dip.ECBHM Savonia-amk, VAAVI-hanke RUOKINTA VOI PELASTAA PALJON Vasikkakuolleisuus kuriin kurssi ELT Vesa Rainio Dip.ECBHM Savonia-amk, VAAVI-hanke Luennon ydinasiat Vasikan kasvutaipumus on suuri aina 1 v ikään. Tasapainoisella ravinnolla

Lisätiedot

Oma BMI-tulosteesi. Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Hyvä perhe! Syö terveellisesti, elä paremmin.

Oma BMI-tulosteesi. Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Hyvä perhe! Syö terveellisesti, elä paremmin. esi Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Kasvusi arviointia varten mittausarvosi merkitään ns. persentiilikäyrälle*. Siinä painoasi ja pituuttasi verrataan muiden samanikäisten ja samaan

Lisätiedot

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia Jogurtti luomuhillolla on parempi vaihtoehto kuin puuro tai aamumurot. Tutkijat ovat yhä enenevästi havainneet, mitä näiden viljojen gluteeni aiheuttaa terveydellemme. Gluteeni on syyllinen yli 150 eri

Lisätiedot

Vasikoiden aloitusohjelma

Vasikoiden aloitusohjelma Aloitusohjelma lyhyesti Syntymä 8 vrk ikäinen Ripuliin Colofeed vasta-aineet + energia Vigofeed Hydrafeed Gel Enerfeed rauta + vitamiinit Tuottaa energiaa ja parantaa suolistobakteerien toimintaa ympäristö

Lisätiedot

NUKLOSPRAY Yoghurt. Ruokintaratkaisu kaikille porsaille

NUKLOSPRAY Yoghurt. Ruokintaratkaisu kaikille porsaille NUKLOSPRAY Yoghurt Ruokintaratkaisu kaikille porsaille Kysymyksiä Oletko havainnut pahnuekoon kasvaneen? Onko yhä hankalampaa saada kaikki elävänä syntyneet porsaat selviämään? Eikö olekin tärkeää, että

Lisätiedot

Terveillä vasikoilla on terveet mahat

Terveillä vasikoilla on terveet mahat Terveillä vasikoilla on terveet mahat Benfital Plus koska maitojuotto on tärkeää Vetmedica Etusijalla eläinten hyvinvointi Miksi vasikoille tulee ripuli? Miksi on tärkeää ennaltaehkäistä vasikoiden ripulia?

Lisätiedot

Kalkkunatuotannon kustannusrakenne sekä tuottavuus- ja talousmittarit yrityksen seurannan apuna

Kalkkunatuotannon kustannusrakenne sekä tuottavuus- ja talousmittarit yrityksen seurannan apuna Hanke: Kotimaisten kalkkunantuottajien kilpailukyvyn parantaminen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kalkkunatuotannon kustannusrakenne sekä tuottavuus- ja talousmittarit yrityksen seurannan apuna

Lisätiedot

Hyvinvoiva vasikka tuotannon tekijänä

Hyvinvoiva vasikka tuotannon tekijänä Hyvinvoiva vasikka tuotannon tekijänä Maarit Kärki MTT Ruukki Vasikan ensimmäisiin kuukausiin kannattaa panostaa, sillä sen vaikutukset näkyvät eläimen koko elinkaaren ajan. Olosuhteet ja hyvinvointi Rehut

Lisätiedot

Lypsylehmän negatiivisen energiataseen hallinta. Annu Palmio KESTO-hankkeen loppuseminaari 16.12.2014

Lypsylehmän negatiivisen energiataseen hallinta. Annu Palmio KESTO-hankkeen loppuseminaari 16.12.2014 Lypsylehmän negatiivisen energiataseen hallinta Annu Palmio KESTO-hankkeen loppuseminaari 16.12.2014 19.12.2014 1 Tausta: poikimisen jälkeinen energiatase Ummessaolevan lehmän energiantarve noin 90 MJ

Lisätiedot

Kaura lehmien ruokinnassa

Kaura lehmien ruokinnassa Kaura lehmien ruokinnassa Raisio Oyj:n Tutkimussäätiö MONIPUOLINEN KAURA SEMINAARI 20.4.2017 Seija Jaakkola Helsingin yliopisto Maataloustieteiden laitos http://lajiketunnistus.evira.fi Kaura (Avena) Viljelty

Lisätiedot

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat Maittavan lihaisat Jahti&Vahti -koiranruoat Täysravinto paljon liikkuville koirille 32% Premium-luokan ruokaa koirallesi Suositut, nyt koostumukseltaan entistäkin lihaisemmat, Jahti&Vahti -koiranruoat

Lisätiedot

KANOJA! Iloksi ja hyödyksi. Mu1a mitä pi6kään o1aa huomioon

KANOJA! Iloksi ja hyödyksi. Mu1a mitä pi6kään o1aa huomioon KANOJA! Iloksi ja hyödyksi. Mu1a mitä pi6kään o1aa huomioon KANAT OVAT YKSILÖITÄ, JOTKA ELÄVÄT PARVESSA Kanoja tulee hankkia kerralla useampi. Kukko ei ole väl1ämätön. Kukon kaitsema parvi *on puuhakkaampi

Lisätiedot

MaitoManagement 2020

MaitoManagement 2020 MaitoManagement 2020 Hiehoprosessin tehostaminen Tavoitteena on tuottaa maitoa taloudellisesti ja tehokkaasti tilakokonaisuus huomioiden. Maidontuotannon tehokkuutta seurataan mm. seuraavilla mittareilla:

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

Probiotic 12. PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ

Probiotic 12. PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ Probiotic 12 PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ Probiotic 12 Mitä ovat probiootit? MITÄ OVAT PROBIOOTIT? Ihmisen suolistossa on miljoonittain bakteereja Nämä bakteerit

Lisätiedot

Suomen Siipikarjaliitto 31.3.2016 Tampere. Asiantuntijaeläinlääkäri Hannele Nauholz Eläinten terveys ETT ry

Suomen Siipikarjaliitto 31.3.2016 Tampere. Asiantuntijaeläinlääkäri Hannele Nauholz Eläinten terveys ETT ry Suomen Siipikarjaliitto 31.3.2016 Tampere Asiantuntijaeläinlääkäri Hannele Nauholz Eläinten terveys ETT ry Hyvinvointitavoitteet ETU-siipikarja-asiantuntijaryhmien toimesta Munintakanat 2004 Broilerit

Lisätiedot

Terve lehmä tekee tuplasti vasikoita. Suomen Rehun Acetona Terveysohjelma

Terve lehmä tekee tuplasti vasikoita. Suomen Rehun Acetona Terveysohjelma Terve lehmä tekee tuplasti vasikoita Suomen Rehun Acetona Terveysohjelma Acetona-esite_8s.indd 1 30.8.2007 12:03:25 Tavoitteena kestävä, terve lehmä! Investoimalla lehmän terveyteen investoit tilasi tuottavuuteen.

Lisätiedot

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Jonna Kekäläinen, terveydenhoitaja yamk 14.03.2019 Mitä on hyvä ja salliva syöminen? Terveyttä edistävää + Hyvää vireystilaa ylläpitävää + Sosiaalista

Lisätiedot

Hoito-opas Haaviston Siitoskanala / Hy-Line W-36 opas/ 2003

Hoito-opas Haaviston Siitoskanala / Hy-Line W-36 opas/ 2003 Hoito-opas Haaviston Siitoskanala / Hy-Line W-36 opas/ 2003 1 SISÄLLYSLUETTELO: Hy-Line Variety W-36 3 Untuvikon hoito 4 Kasvatuskauden hoito 4 Häkkikasvatus 5 Lattiakasvatus 5 Terveydenhuolto 6 Munan

Lisätiedot

NUKLOSPRAY Yoghurt. Ruokintaratkaisu kaikille porsaille

NUKLOSPRAY Yoghurt. Ruokintaratkaisu kaikille porsaille NUKLOSPRAY Yoghurt Ruokintaratkaisu kaikille porsaille Kysymyksiä Oletko havainnut pahnuekoon kasvaneen? Onko yhä hankalampaa saada kaikki elävänä syntyneet porsaat selviämään? Eikö olekin tärkeää, että

Lisätiedot

Herne lisää lehmien maitotuotosta

Herne lisää lehmien maitotuotosta Liite 13.6.2005 62. vuosikerta Numero 2 Sivu 6 Herne lisää lehmien maitotuotosta Seppo Ahvenjärvi, Aila Vanhatalo ja Seija Jaakkola, MTT Märehtijät saavat herneestä hyvin valkuaistäydennystä silloin, kun

Lisätiedot

MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland

MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland MIKSI SYÖDÄ LIHAA Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland 1 Suomalaiset ravitsemussuositukset Kaikkea saa syödä Ravintoaineista ruokaan Kansalliset erityispiirteet Lisää kasviksia Laatu Rasva

Lisätiedot

Broilerin yleisimmät sairaudet. 30.11.2012 Ahlman-Instituutti ELL Petri Yli-Soini

Broilerin yleisimmät sairaudet. 30.11.2012 Ahlman-Instituutti ELL Petri Yli-Soini Broilerin yleisimmät sairaudet 30.11.2012 Ahlman-Instituutti ELL Petri Yli-Soini Sairauksia aiheuttavat Bakteerit esim. E.colin aiheuttama kolibasilloosi Virukset esim. lintuinfluenssa Sienet esim. aspergilloosi

Lisätiedot

Rakennusinvestointi: -tuottavat lehmät vai susi jo syntyissään?

Rakennusinvestointi: -tuottavat lehmät vai susi jo syntyissään? Rakennusinvestointi: -tuottavat lehmät vai susi jo syntyissään? Terveydenhuoltoeläinlääkäri Virpi Kurkela ProAgria Oulu Navettainvestoinnin Tavoite Toimiva, tuottava tila Vähemmän työtä/eläin Enemmän laadukasta

Lisätiedot

Rehuteollisuuden haasteita ja uusia ratkaisumalleja

Rehuteollisuuden haasteita ja uusia ratkaisumalleja Rehuteollisuuden haasteita ja uusia ratkaisumalleja Tampere 27.03.2014 Rehuteollisuuden haasteita. Maailman lihantuotannon pitää kaksinkertaistua v. 2050 mennessä kasvavan väestön ruokkimiseksi (FAO) Raaka-aineiden

Lisätiedot

Useimmat linnut elävät huippu teknisissä halleissä.

Useimmat linnut elävät huippu teknisissä halleissä. Useimmat linnut elävät huippu teknisissä halleissä. Ketju murtuu heikoimmasta lenkistään. Linnut tuottavat huipputuloksen vain ideaaliolosuhteissa. Nykyaikainen ohjausjärjestelmä tarjoaa linnuille ideaaliolosuhtet.

Lisätiedot

ILMASTOINTI MTT MINIMI-MAKSIMI TUNNELI ILMANVAIHTO HUIPPUOLOSUHTEISIIN KOKONAISOHJAUKSELLA

ILMASTOINTI MTT MINIMI-MAKSIMI TUNNELI ILMANVAIHTO HUIPPUOLOSUHTEISIIN KOKONAISOHJAUKSELLA ILMASTOINTI MTT MINIMI-MAKSIMI TUNNELI ILMANVAIHTO HUIPPUOLOSUHTEISIIN KOKONAISOHJAUKSELLA Tasaiset olosuhteet Kaikille! Fancomin Minimi - Maksimi Tunneli-ilmanvaihto varmistaa tasaisen ilmanlaadun siipikarjatiloissa.

Lisätiedot

Broilereiden hyvinvointi ja terveys. 22.3.2011 terveydenhuoltoeläinlääkäri Petri Yli-Soini

Broilereiden hyvinvointi ja terveys. 22.3.2011 terveydenhuoltoeläinlääkäri Petri Yli-Soini Broilereiden hyvinvointi ja terveys 22.3.2011 terveydenhuoltoeläinlääkäri Petri Yli-Soini Mitä on tehotuotanto ja onko broileri tehotuotettu? Onko tehotuotanto: taloudellisen tehokkuuden maksimointia,

Lisätiedot

Tarvitseeko sonni lisävalkuaista?

Tarvitseeko sonni lisävalkuaista? Liite 13.6.2005 62. vuosikerta Numero 2 Sivu 11 Tarvitseeko sonni lisävalkuaista? Arto Huuskonen, MTT Yli puolen vuoden ikäisille lihasonneille annettu valkuaislisä on tarpeeton, jos karkearehuna käytetään

Lisätiedot

Mitä luomukalkkunan tuottaminen maksaa?

Mitä luomukalkkunan tuottaminen maksaa? Mitä luomukalkkunan tuottaminen maksaa? Timo Karhula ja Jarkko Niemi MTT Taloustutkimus Johdanto Luomulihan tuotanto on Suomessa vähäistä Noin prosentti kaikesta tuotetusta lihasta, luomukalkkunaa vain

Lisätiedot

Parempia tuloksia aidolla Pötsitehosteella. Suomen Rehun voittoisat Pötsitehoste-rehut:

Parempia tuloksia aidolla Pötsitehosteella. Suomen Rehun voittoisat Pötsitehoste-rehut: Parempia tuloksia aidolla Pötsitehosteella Suomen Rehun voittoisat Pötsitehoste-rehut: Mainio-Krossi ja Aimo-Krossi -täysrehut Oiva-Krono Top ja Puhti-Krossi Top -puolitiivisteet Tehosta rehun reittiä

Lisätiedot

Siipikarjatutkimus MTT:llä

Siipikarjatutkimus MTT:llä Siipikarjatutkimus MTT:llä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, MTT MTT on johtava ruokajärjestelmän vastuullisuutta ja kilpailukykyä kehittävä tutkimuskeskus. MTT tuottaa ja välittää tutkimukseen

Lisätiedot

Lihantuotanto SIANLIHA

Lihantuotanto SIANLIHA Hyvinvointi Tuotantoympäristö Rehut ja ruokinta Lihaketjun toimet Welfare Quality Kuljetukset Lihantuotanto SIANLIHA Mitä hyvinvointi on? Hyvinvointi on eläimen kokemus sen fyysisestä ja psyykkisestä olotilasta.

Lisätiedot

HOITO-OPAS. Brown Nick. Ruskea munija

HOITO-OPAS. Brown Nick. Ruskea munija HOITO-OPAS Brown Nick Ruskea munija 1 H&N International Avaimet tuottavuuteen H&N geneetikot ja tutkijat ovat tehneet vuosikausia töitä jotta he saisivat tuotantoon munivan kanan jolla olisi erinomainen

Lisätiedot

Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla. 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy

Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla. 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy Bakteerin ominaisuudet Campylobacter jejuni joskus C. coli Optimilämpötila 42-43 C Ei lisäänny alle 25 C:ssa Kuumennusherkkä,

Lisätiedot

HOITO-OPAS. Nick Chick. Valkoinen munija

HOITO-OPAS. Nick Chick. Valkoinen munija HOITO-OPAS Nick Chick Valkoinen munija 1 H&N International Avaimet tuottavuuteen H&N geneetikot ja tutkijat ovat tehneet vuosikausia töitä jotta he saisivat tuotantoon munivan kanan jolla olisi erinomainen

Lisätiedot

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki RAVINTO JA SUOLISTO Fit4Life Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki Ruoansulatus järjestelmä: Lisäelimet Sylkirauhaset Hampaat Maksa Haima Sappirakko Tärkeät

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VUOHI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Broilerivehnän viljelypäivä 2.2.2012 Essi Tuomola

Broilerivehnän viljelypäivä 2.2.2012 Essi Tuomola Hankeaika 10.10.2007-31.12.2012 Yhteistyössä: Siipikarjan tuottajat Broilerivehnän viljelypäivä 2.2.2012 Essi Tuomola Broilerin rehustuksen koostumus Valkuaisaineet Aminohapot Vehnän rehuarvo broilerille

Lisätiedot

Kalkkunan hyvinvointi ääriolosuhteissa. Dr Jérôme NOIRAULT

Kalkkunan hyvinvointi ääriolosuhteissa. Dr Jérôme NOIRAULT Kalkkunan hyvinvointi ääriolosuhteissa Dr Jérôme NOIRAULT Suomessa sääolosuhteet ovat erittäin ankarat. Talvella on erittäin kylmää ja kuivaa ja kesällä on kuuma. Ilmastointi on vaikeaa tuhlaamatta energiaa:

Lisätiedot

ruokintakonsultti puh. sähköpostiosoite Lisää tietoa myös osoitteista www.suomenrehu.com www.farmit.net www.agrimarket.fi

ruokintakonsultti puh. sähköpostiosoite Lisää tietoa myös osoitteista www.suomenrehu.com www.farmit.net www.agrimarket.fi Kanalakirja ivomme, että tämä kanalakirja auttaa kanalaseurannan toteuttamisessa ja siitä tulee jokapäiväinen työväline. Tuttu sanonta pätee kanaparttian onnistumisessakin, mitä mittaat, sitä voit parantaa.

Lisätiedot

Kotimaiset valkuaisrehut siipikarjan ruokinnassa

Kotimaiset valkuaisrehut siipikarjan ruokinnassa Kotimaiset valkuaisrehut siipikarjan ruokinnassa Tutkimustuloksia Luomuinfo Suomen maatalousmuseo Sarka 25.4.2012 Erja Koivunen 1 Kotimaiset valkuaisrehut siipikarjan ruokinnassa Potentiaalisia kotimaisia

Lisätiedot

Kettujen ravinnontarve kasvatuskaudella lyhyt oppimäärä. Tapio Hernesniemi Turkistuotannon lehtori

Kettujen ravinnontarve kasvatuskaudella lyhyt oppimäärä. Tapio Hernesniemi Turkistuotannon lehtori Kettujen ravinnontarve kasvatuskaudella lyhyt oppimäärä Tapio Hernesniemi Turkistuotannon lehtori Säästöä rehussa Rehu on suurin kustannuserä nahan tuotannossa Rehun menekki vaihtelee välissä 140-170 kg/tuotettu

Lisätiedot

Broilereiden hyvinvointia kuvaavien tietojen keruu. Hannele Nauholz Asiantuntijaeläinlääkäri Eläinten terveys ETT ry

Broilereiden hyvinvointia kuvaavien tietojen keruu. Hannele Nauholz Asiantuntijaeläinlääkäri Eläinten terveys ETT ry Broilereiden hyvinvointia kuvaavien tietojen keruu Hannele Nauholz Asiantuntijaeläinlääkäri Eläinten terveys ETT ry Broilerintuotanto Suomessa Tuotantopolven broilerit Atria Chick Oy HKScan Finland Oy

Lisätiedot

Kolmirotulihasioille uudet ruokintasuositukset

Kolmirotulihasioille uudet ruokintasuositukset Kolmirotulihasioille uudet ruokintasuositukset Tutkija Mikko Tuori, MTT/sikatutkimus Karjujen kasvunopeus kantakokeissa vv. 1995-2005 Kasvunopeus, g/pf 1125 1050 975 900 825 750 675 600 1995 1996 1997

Lisätiedot

Viljan rehuarvo sikojen uudessa rehuarvojärjestelmässä. Hilkka Siljander-Rasi MTT Kotieläintuotannon tutkimus

Viljan rehuarvo sikojen uudessa rehuarvojärjestelmässä. Hilkka Siljander-Rasi MTT Kotieläintuotannon tutkimus Viljan rehuarvo sikojen uudessa rehuarvojärjestelmässä Hilkka Siljander-Rasi MTT Kotieläintuotannon tutkimus 12.11.2013 Sika on laarista kotoisin Sika saa viljasta tavanomaisilla ruokinnoilla Noin 80 %

Lisätiedot

Lataa Vatsan viisaus ja suoliston salat - David Jonsson. Lataa

Lataa Vatsan viisaus ja suoliston salat - David Jonsson. Lataa Lataa Vatsan viisaus ja suoliston salat - David Jonsson Lataa Kirjailija: David Jonsson ISBN: 9789523124264 Sivumäärä: 172 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.28 Mb Uusin tutkimustieto vatsan ja suoliston

Lisätiedot

Kotisirkan kasvattaminen - Hermanni Nieminen, Niittykummun maatila

Kotisirkan kasvattaminen - Hermanni Nieminen, Niittykummun maatila Kotisirkan kasvattaminen - Hermanni Nieminen, Niittykummun maatila Yrittäjät Hermanni Nieminen ja Sanne Seppälä Tila Niemisen suvulla vuodesta 1940, sukupolvenvaihdos vuonna 2013. Siirtyminen rehutuotannosta

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Herne-viljasäilörehu lehmien ruokinnassa. Jarmo Uusitalo

Herne-viljasäilörehu lehmien ruokinnassa. Jarmo Uusitalo Herne-viljasäilörehu lehmien ruokinnassa Jarmo Uusitalo Herne-viljasäilörehu seosrehun raaka-aineena - lisää kuiva-aineen syöntiä yli 2 kg verrattuna yksinomaan nurmirehua karkearehuna käytettäessä - palkokasvit

Lisätiedot

Immunokastraatio ja sikojen käyttäytyminen

Immunokastraatio ja sikojen käyttäytyminen Immunokastraatio ja sikojen käyttäytyminen Liisa Voutila, Katri Virtanen, Jarkko Niemi, Anna Ollila, Claudio Oliviero, Anna Valros, Mari Heinonen, Olli Peltoniemi Tausta Normaaliteuraspainoisen kastroimattoman

Lisätiedot

Lypsykarjan terveyden ja hyvinvoinnin haasteet investointivaiheessa, Eläinlääkäri Tuomas Herva, Atria

Lypsykarjan terveyden ja hyvinvoinnin haasteet investointivaiheessa, Eläinlääkäri Tuomas Herva, Atria Lypsykarjan terveyden ja hyvinvoinnin haasteet investointivaiheessa, Eläinlääkäri Tuomas Herva, Atria Sisältö Turvallinen toimintatapa Eläinten hankinta Terveystodistukset Terveysriskit ja niiden hallinta

Lisätiedot