... Pois neljan seinan sisalta. Diakonia apua sinulle. Mikaelinkirkko 25 vuotta Vielä nuori ja täynnä elämää! Syksy 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "... Pois neljan seinan sisalta. Diakonia apua sinulle. Mikaelinkirkko 25 vuotta Vielä nuori ja täynnä elämää! Syksy 2013"

Transkriptio

1 toiminta + tapahtumat + yhteystiedot Syksy 2013 helsingin mikaelin seurakunta 2013/ Pois neljan seinan sisalta Diakonia apua sinulle Mikaelinkirkko 25 vuotta Vielä nuori ja täynnä elämää!

2 Kirkkoherran tervehdys 2 Mikael Mikaelinkirkko 25 vuotta Vielä nuori ja täynnä elämää Emännänpolun varrella sijaitseva Mikaelinkirkon rakentaminen 1980-luvun lopulla oli Kontulassa monien rukousten, odotusten ja toiveiden täyttymys. Seurakuntamme oli kasvanut jo silloin yhdeksi Helsingin suurimmista seurakunnista. Se sai lähiöömme sopivan ja arkkitehtuurisesti arvostetun kirkon aivan Kontulan keskustaan. Käpy ja Simo Paavilaisen suunnittelema Mikaelinkirkko on kaunis ja toimiva kokonaisuus. Kirkon arkkitehtuuri kertoo jotakin hyvin olennaista seurakunnan tavasta toimia täällä kotiseudullamme. Jyhkeä punatiilinen kirkkorakennus, sekä siitä laajaneva, hieman matalampi, valkoinen siipirakennus ikään kuin ojentaa kätensä ja kutsuu kaikkia ihmisiä sisälle ja mukaan kirkon toimintaan. Kirkko sijaitsee aivan kadun varrella. Mikaelinkirkossa ei ole kynnyksiä ja ovikin on helppo avata. Sinne on eri-ikäisten ihmisten, vauvasta vaariin ja muksusta mummoon, helppo ja hyvä tulla arkena sekä pyhänä. Kirkon henkilökunta ja sen työntekijät toivottavat alueemme asukkaat tervetulleeksi. Rakennus pitää sisällään kirkkosalin lisäksi monikäyttöiset ja alueemme asukkaita kirkollisissa toimituksissa ja muutoinkin erinomaisesti palvelevat kokoontumisja toimitilat. Kirkkosalin hyvä akustiikka mahdollistaa konserttien ja musiikkitilaisuuksien onnistumisen. Kaupungin silhuetti seurakuntasalin seinällä muistuttaa, että olemme ja elämme keskellä itähelsinkiläistä lähiötä ja sen elämää. Jokaista Emännänpolulla astelevaa ihmistä tervehtii kirkon katolla sijaitseva, Kari Juvan Ristin tie -veistos, jossa enkelihahmo nostaa kätensä ylös kohti elämän ja toivon merkkiä, Jeesuksen ristiä. Tänä vuonna julkisuutta saanut taiteilija Hannu Väisäsen alttaritaulu kuvaa taiteellisten ja symbolisten kuvien avulla kristillisen sanoman keskeistä sisältöä. Maija Lavosen selkeät, silkkiset kirkkotekstiilit hehkuvat värien voimaa. Zoltan Popovitsin alttariristi ja kirkkohopeat tekevät jokaisesta messusta ylösnousemuksen juhlan. Olemme kiitollisia näitä tiloista. Erityisen kiitollisia olemme kaikesta siitä toiminnasta, jota te, hyvät seurakuntamme alueella asuvat ihmiset ja eri yhteisöt, olette työntekijöidemme kanssa toteuttaneet. Mikaelinkirkon tilat palvelevat ihmisiä. Ihmiset tekevät ja kehittävät toimintaa siellä sekä täällä elämää täynnä olevassa Itä- Helsingissä, jossa Mikaelin seurakunta elää ja vaikuttaa. Toivon, että Mikaelinkirkko ja siellä vaikuttava ilosanoma Vapahtajastamme on jo löytänyt paikkansa ihmisten sydämissä ja löytää sen edelleen. x Martti Häkkänen, kirkkoherra lue lisää! Ilmoitamme toiminnastamme viikoittain Kirkko ja kaupunki -lehdessä internetsivuillamme mikael toimipisteidemme ilmoitustaululla ja työalojen kausiesitteissä. Joulu- ja pääsiäisajan ohjelmasta lisäksi erillisillä esitteillä, joita on jaossa toimipisteissämme ja luettavana nettisivuillamme. Facebookissa mikaelinseurakunta KIRKKO & KAUPUNKI -lehti on Helsingissä evankelisluterilaisen kirkon jäsenlehti. Lehti jaetaan ilmaiseksi koteihin vanhimman taloudessa asuvan kirkon jäsenen nimellä. Jos et saa lehteä, soita suoraan Kirkko & kaupunki -lehden osoitteiston hoitoon p tai kjkosoiterekisteri@evl.fi Lähetä palautetta ja kysymyksiä helsinginmikael.srk@evl.fi tai suoraan työntekijälle etunimi.sukunimi@evl.fi Itkumuuri.fi RUKOUS- JA PALAUTEKANAVA Julkaisija: Helsingin Mikaelin seurakunta Toimitus: Helli von Essen ja tiedotustyöryhmä Ulkoasu: Rik Poppius / Poppius & Co Oy Painotyö: Print Service Oy Kannen kuva: Jukka Granström

3 Syksy Kirkkoherran tervehdys Mikaelinkirkko 25 vuotta vielä nuori ja täynnä elämää 2 Lue lisää! 4 Jumalanpalveluselämä Messut, hiljainen iltamessu, Thank God It s Friday!, arkiehtoolliset, venäjänkieliset messut, kansainvälisen seurakunnan jumalanpalvelus, pyhäkoulu 6 Musiikki Konsertit, kuorot, nuorten bändikerho 7 Lapset ja perheet Avoin perhekerho, päiväkerho, musiikkikerho, Melluntupa, perhemessut ja -kirkot, pyhäkoulu, perheleiri, perheraamis, ensi kertaa äidiksi -ryhmä, jouluseimikurssi, gospel-lattarit äideille ja lapsille, Mellunkylän joulupuisto Koululaiset Mini-Mikael, kerhotoiminta, junnu-alba, leirit ja retket, säpinäpäivät, lasten juhlaillallinen, kynttiläpajat, koulutyö, kouluunlähtevien siunaaminen, iltapäiväkerho 10 partiotoiminta 11 Nuoret Messut, Thank God It s Friday!, bändikerho, isostoiminta, urheilutoiminta, nuortenillat, yökahvila, veisuyö, retki ja leiritoiminta, koulutyö, rippikoulu, saapastoiminta 13 Aikuiset Kesäveisuut, seurakuntakoulu, aamurukouspiiri, Sanan, sävelen ja rukouksen illat, sisäisen eheytymisen ja kasvun ryhmä, gospellattarit aikuisille, Siionin virsiseurat, aikuisrippikoulu 14 Anteeksiantamisen ilo ja kipu kirjallisuusterapeuttinen tapahtumapäivä 15 Varttunut väki Päiväkahvit, käsityökerho, laulamme virsiä, arkiehtoolliset, yhteiset syntymäpäiväjuhlat 16 Diakonia ja yhteiskunnallinen työ Sielunhoito, sururyhmä, päihdetyö, Selviytyjät-ryhmä, vanhustyö, omaishoitajien vertaistukiryhmä, hiljaisuuden retriitti omaishoitajille, maahanmuuttajatyö, kaarikerho, monikulttuurinen naistenryhmä, mielenterveystyö, perhetyö, perheraamis. Taloudellinen avustaminen, vapaaehtoistoiminta, pienituloisten ruokailu, yhteisövalmennusryhmä 19 Diakonia Pois neljän seinän sisältä 20 YHteisövalmennus Valmennus auttaa oman paikan löytämisessä 22 Kansainvälinen työ Lähetystyö, nimikkolähetit, nimikkokohteet, ystävyysseurakuntatoiminta, lähetyspiiri Vieraita ystävyysseurakunnastamme Tyröstä Matka ystävyysseurakuntaamme Tyröön 23 ystävyysseurakuntatoiminta Vieraita Maarja Magdaleenasta 24 Kotikirkkokierrokset Muumipappa kotikirkossa 25 Venäjänkielinen työ Messut, aikuisrippikoulu, raamattupiirit, teeillat, nuorten illat, tiedotuslehti, kirkkotoimitukset ja sielunhoito Yhteystiedot 26 Luottamushenkilöt 26 Kirkkoherranvirasto 27 Työntekijät 28 Toimipisteet Mikael 3

4 Jumalanpalveluselämä Mikaelinkirkon kellot kutsuvat Sinua sunnuntaiaamuisin klo 11 messuun eli ehtoollisjumalanpalvelukseen. Yhteinen jumalanpalvelus on koko seurakuntaelämän keskus. Jumalanpalveluksessa me kohtaamme ja palvelemme Jumalaa, mutta Jumala palvelee myös meitä. Jumalanpalvelus hoitaa meitä sisältäpäin. Rukous, sana, musiikki, virret ja pyhä tila tuovat meille iloa ja rauhaa, hoitavat sielua, lohduttavat ja vahvistavat elämään tässä maailmassa kaikissa elämän vaiheissa. Jumalanpalvelus on seurakuntalaisten kohtaamispaikka ja Jumalan perheväen yhteinen juhla. Messun jälkeen seurakuntasalissa on mahdollisuus vaihtaa kuulumisia vaikka muiden kirkkovieraiden kanssa kirkkokahvien äärellä. Kirkkokahvien tuotto kerätään lähetyksen, diakonian ja yhteisvastuun hyväksi. Sunnuntain päämessun lisäksi Mikaelin seurakunnassa vietetään monia muita jumalanpalveluksia. Arkiehtoollisella voi piipahtaa keskellä päivää ja Hiljainen iltamessu (Taizé-lauluja) tarjoaa hiljaisen keitaan arjen keskelle. Perjantai-iltana kerran kuussa vietetään gospelmessua, jossa musiikin säestyksestä huolehtii nuorten oma bändi. Omanlaisensa tunnelman messuun tai hartauteen tuo Östersundomin vanha kirkko vuodelta Suomenkielisten messujen lisäksi venäjänkieliset koontuvat messuun Mikaelinkirkkoon noin joka toinen sunnuntai ja kansainvälinen seurakunta viettää messua Mellunmäen seurakuntakeskuksessa joka sunnuntai. Tarkemmat ajat ja paikat ohessa. Tervetuloa viettämään yhteistä juhlaa! MESSU eli EHTOOLLISJUMALAN- PALVELUS Mikaelinkirkossa joka sunnuntai klo 11. Arkipyhinä järjestetään sanajumalanpalvelus. HILJAINEN ILTAMESSU (Taizé-lauluja) Mikaelinkirkossa tiistaina klo 19: 24.9., ja THANK GOD IT S FRIDAY Afrikkalainen gospelmessu Mikaelinkirkossa perjantaina klo 19: 30.8., 4.10., ja Jukka Granström ARKIEHTOOLLISET Mahdollisuus ehtoolliseen arkenakin. Tule hiljentymään ja levähtämään sanan, sakramentin ja laulun äärelle. Piipahda kirkkoon vaikka kauppareissulla. Mikaelinkirkossa torstaisin klo 13: 19.9., ja MELLUNMÄEN SEURAKUNTA- KESKUKSESSA tiistaisin klo 13: 3.9, ja KONTULAN MONIPUOLISESSA PALVELUKESKUKSESSA (ent. Kontulan vanhustenkeskus) perjantaisin klo 13.30: 20.9., ja Tilaisuudet ovat avoinna kaikille. VENÄJÄNKIELISET MESSUT Mikaelinkirkossa kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena sunnuntaina klo 15: 1.9., 15.9., 6.10., , 3.11., , 1.12., Kansainvälisen seurakunnan jumalanpalvelus Mellunmäen seurakuntakeskuksessa sunnuntaisin klo 10 su Mikkelinpäivän perhemessu 4 Mikael

5 Messun toimittajat ilmoitamme keskiviikkoisin ilmestyvässä Kirkko & kaupunki -lehdessä, pyhän aiheen ja kolehdin kohteen voi lukea Mikaelinkirkon aulassa jaossa olevista messuesitteistä tai käydä lukemassa etukäteen nettisivuiltamme PYHÄKOULU Mikaelinkirkossa sunnuntaisin klo (1.9. alkaen). Pyhäkoulu on kaikille lapsille avoin ryhmä, jossa tutustutaan monipuolisilla lapsilähtöisillä tavoilla Raamatun kertomuksiin ja kristilliseen traditioon. Pyhäkoulussa opitaan uusia lauluja ja leikkejä, tehdään askartelu- ja väritystehtäviä ja saadaan uusia kavereita. Lapset saavat pyhäkoulukortin tarroineen. Pyhäkouluun ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Alle 3-vuotiaat lapset saavat tulla mukaan yhteiseen tekemiseen oman aikuisen kanssa. Jukka Granström tulossa MIKAELINKIRKON 25.VUOTISJUHLAMESSU su klo 11. Mikaelinkirkon arkkitehdit Käpy ja Simo Paavilainen vierailevat kirkkokahveilla Mikkelinpäivän PERHEMESSU & KAIKEN KANSAN JUHLA Mikaelinkirkossa su klo Perhemessu ja puuhapäivä su klo Yhteistä tekemistä ihan kaikille: isät, äidit, taaperot, tenavat ja koululaiset, vaarit, mummit, lapsenlapset, ym. Messun jälkeen tarjolla on lounas ja kahvit. Perheiden joulukirkko ti klo 18. Seurakunnan lapsiryhmien valmistelema kirkkohetki kaikille perheille, isovanhemmille, kummeille ja muille läheisille. Pipari- ja glögitarjoilu. NUORET ovat mukana toteuttamassa messua 22.9., ja jouluyönä Näissä messuissa lauletaan virsikirjan ohella Nuoren seurakunnan veisuja. POISNUKKUNEIDEN MUISTOMESSU Pyhäinpäivänä klo 17 Mikaelinkirkossa ÖSTERSUNDOMIN KIRKKO su 8.9. ja messu klo 18 la pyhäinpäivän hartaus klo 13 pe itsenäisyyspäivän hartaus klo 13 ti jouluaaton perhehartaus klo 13 ja jouluaaton hartaus klo 14 ke joulukirkko klo 10 info! Mikaelinkirkossa on näkövammaisten käytettävissä pistevirsikirjoja ja huonokuuloiset voivat lainata vahvistinlaitteen suntiolta. Mikael 5

6 Musiikki Kirkkomusiikki kuuluu oleellisena osana erityisesti seurakunnan messuun ja muihin jumalanpalveluksiin sekä kirkollisiin toimituksiin. Keskeistä aluetta kirkkomusiikissa ovat niin ikään kuoro- ja konserttitoiminta. Mikaelinkirkko antaa sekä akustiikkansa että 30-äänikertaisten urkujensa ja flyygelin puolesta oivat puitteet musiikkiesityksille. Musiikki kuuluu oleellisena osana myös lasten ja nuorten toimintaan. KONSERTIT Konserteista tiedotetaan Kirkko & Kaupunki -lehdessä sekä seurakunnan internetsivuilla. KUOROT Mikaelinkuoro harjoittelee kirkolla keskiviikkoisin klo Kuoro toimii lauluyhtyepohjalta ja siinä on tällä hetkellä aktiiveina tusina naislaulajaa. Kokoonpano on joustava ja mukaan voi tulla myös yksittäisiin projekteihin. Kuoro toivottaa tervetulleeksi riveihinsä kaikki musiikkiin suuntautuneet, nuorekkaat, laulamisesta kiinnostuneet miehet ja naiset. Toivotaan aiempaa kokemusta kuorolaulusta sekä nuoteista laulamisen taitoa. Kuoro esiintyy paitsi omissa konserteissa myös Mikaelin seurakunnan jumalanpalveluksissa, myös joulun ja pääsiäisen aikaan. Ohjelmisto ulottuu länsimaisen musiikin gregoriaanisesta alkuhämärästä barokin ja romantiikan ajan kautta nykypäivään. Moderni kuoromusiikki on eräs kuoron painopistealue ja kuoro on tehnyt lukuisia kantaesityksiä. Mikaelinkuoron harjoitukset alkavat syyskuussa. Uusia laulajia otetaan joustavasti projektien vaihtuessa. Tied. kuoronjohtaja Osmo Honkanen p tai Nuorten aikuisten lauluryhmä Melisma harjoittelee periodeittain ja esiintyy seurakunnan tilaisuuksissa pitkin vuotta. Ohjelmisto koostuu pääosin nuorekkaasta, hengellisestä musiikista. Lauluryhmä esiintyy myös yhdessä lapsikuoro Ilopisaroiden kanssa. Tied. Kirsi Honkanen-Punkari p tai Nuorten kuoron harjoituksia pidetään periodeittain, yleensä maanantaisin ja lauantaisin. Esiintyminen messuissa 22.9., ja Tied. Mari Lamminen p tai LapsikuorO Ilopisarat (yli 6 v.) harjoittelee Mikaelinkirkolla keskiviikkoisin klo kanttori Kirsi Honkanen-Punkarin johdolla. Lasten musiikkikerhoista löydät lisätietoa Lasten ja perheiden omilta sivuilta. Jukka Granström Muskareita alle 3-vuotiaille järjestetään perhekerhojen yhteydessä. NUORTEN BÄNDIKERHO treenaa syksyllä torstaisin Mellarissa klo 19. Useampia ryhmiä perustetaan kiinnostuksen mukaan. KOULULAISTEN BÄNDIKERHOT torstaisin klo 17 ja 18 Mellarissa. Bändikerhossa tutustutaan bändisoiton perusteisiin ja eri soittimiin yhdessä soittaen ja laulaen. Aiempi kokemus ei ole välttämätöntä, tervetuloa mukaan kaikki musiikista kiinnostuneet, sekä aloittelijat että pidemmälle ehtineet! Lisätietoja bänditoiminnasta saat nuorisomuusikko Ben Rogersilta p Musiikkityöstä vastaavat kanttorit Osmo Honkanen ja Mari Lamminen 6 Mikael

7 Lapset ja perheet AVOIN PERHEKERHO on tarkoitettu lapsille ja heistä vastaaville aikuisille. Kerhossa vietetään kirkkohetkeä, muskaria tai puuhahetkeä sekä askarrellaan ja leikitään. Mahdollisuus ruoan lämmittämiseen ja kahvitteluun. Syksyllä aloitamme viikolla 34 ja keväällä viikolla 2. Mikaelinkirkko maanantaisin klo Mellunmäen srk-keskus tiistaisin klo Tule leikkimään vaikka koko päiväksi. Pyhän Jysäyksen srk-talo torstaisin klo Östersundomin kirkko tiistaisin klo PÄIVÄKERHO on laadukasta varhaiskasvatusta, joka on tarkoitettu 3 6-vuotiaille lapsille. Kerhot kokoontuvat aamu- tai iltapäivisin 2 3 tuntia kerrallaan Mikaelinkir- kolla, Mellunkylän seurakuntakeskuksessa ja Pyhän Jysäyksen seurakuntatalolla Kivikossa. Kerhopäivän aikana syödään omat eväät. Ohjaajina toimivat ammattitaitoiset lastenohjaajat. Päiväkerhoissa on lukukausimaksut. Ryhmiin ilmoittaudutaan nettisivujemme kautta. Vapaita paikkoja kannattaa tiedustella kauden aikana lapsityönohjaajalta tai lastenohjaajilta. ILTAPÄIVÄKERHO Katso kohdasta Koululaiset, s. 10. MUSIIKKIKERHOISSA lapset saavat laulaa, leikkiä ja soittaa rytmisoittimilla. Kantelekerhossa mu - sisoidaan 5-kielisellä kanteleella. Musiikkikerhoihin, kantelekerhoon ja lapsikuoroon ilmoittaudutaan nettisivujemme kautta. Musiikkikerhojen ja kantelekerhon lukukausimaksu on 10 /perhe, lapsikuoro on maksuton. Lapsikuoro esiintyy eri tilaisuuksissa. Lisätiedustelut musiikkikerhojen ohjaajalta, kanttori Kirsi Honkanen-Punkari, p tai kirsi.honkanen-punkari@evl.fi Mikaelinkirkko keskiviikkoisin Lasten musiikkikerho (3 6 v.) klo (21.8. alkaen) Lapsikuoro (yli 6 v.) klo (14.8. alkaen) Pyhän Jysäyksen srk-talo torstaisin, (22.8. alkaen) Kantelekerho (yli 6 v.) klo Lasten musiikkikerho (3 6 v.) klo tietoa mm. facebookissa HALUATKO SÄHKÖPOSTIISI TAI FACEBOOK-SIVUN kautta ajankohtaista tietoa seurakunnan lapsi- ja perhetyön tapahtumista ja vinkkejä kirkkovuoden käsittelyyn kotona lasten kanssa? Sähköpostilistalle voi ilmoittautua netissä. Käy tykkäämässä Mikaelin seurakunnan perheet -sivua ja keskustele kanssamme. Katri Saarela Mikael 7

8 Lapset ja perheet MELLUNTUPA tarjoaa vapaahetken vanhemmille. Voit tuoda lapsesi Mellunmäen seurakuntakeskukseen leikkimään ja askartelemaan maanantaisin parillisilla viikoilla klo (19.8. alkaen). ja parittomilla viikoilla klo Pakkaa lapselle mukaan eväät ja pienimmille vaipat. Melluntupa on maksuton ja paikalla on kaksi lastenohjaajaa. Ilmoittautuminen yhdeksi tai muutamaksi maanantaiksi kerrallaan: lastenohjaaja Seija Perttilä, p PERHEMESSUT JA -KIRKOT ovat kaikille seurakuntalaisille yhteisiä jumalanpalveluksia, joissa otetaan huomioon erityisesti lasten mukanaolo. Lapset ovat tervetulleita ehtoolliselle tai siunattavaksi yhdessä vanhempiensa kanssa. Perhemessussa lauletaan lasten virsikirjan virsiä ja usein mukana on lapsikuoro. Kirkon ovelta voi lainata lapselle puuhapussin messun ajaksi. Perhemessun jälkeen kirkolla tarjotaan lounas sekä usein järjestetään myös jotain yhteistä toimintaa koko perheelle. Mikaelinkirkon aulassa on jatkuvasti lasten alttari, jonka aiheet vaihtelevat kirkkovuoden mukaan. PERHEMESSUT Katso kohdasta Jumalanpalveluselämä, s. 4. PYHÄKOULU on lasten oma kirkkohetki, jossa kuullaan Raamatun kertomuksia ja rukoillaan. Lapset saavat pyhäkoulukortin tarroineen. Pyhäkouluun ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Pyhäkoulu kokoontuu Mikaelinkirkossa sunnuntaisin klo alkaen 1.9. PERHELEIRI järjestetään Lekholman leirisaaressa. Ilmoittautumisaika Lisätietoja ja ilmoittautuminen nettisivuillamme. PERHERAAMIS kokoontuu Pyhän Jysäyksen seurakuntatalossa tiistaisin klo (3.9. alkaen). Yhteinen iltatee aloittaa illan. Musiikkihetki ja raamatun kertomus koko perheelle. Tämän jälkeen raamattupiiri vanhemmille, jonka aikana lapsille omaa ohjelmaa. Raamattupiirin vetäjänä Tuuli Valaranta, p ENSI KERTAA ÄIDIKSI -ryhmä alle puolivuotiaille esikoisvauvoille ja heidän äideilleen. Kuudella kokoontumiskerralla lorutellaan, lauletaan ja liikutaan vauvojen kanssa ja jutellaan vanhemmuuteen liittyvistä teemoista. Ilmoita sähköpostilla kiinnostuksesi ryhmää kohtaan niin se alkaa kokoontua kerran viikossa iltapäivisin Kontulassa tai Mellunmäessä kun tarpeeksi monta äiti-vauva -paria on koossa. Lisätiedot tai JOULUSEIMIKURSSI Koko perheen yhteinen kolmen tapaamisen kokonaisuus, jonka aika- na valmistetaan kotiin persoonallinen jouluseimi. Seimiä valmistetaan ke , ke 4.12 ja ke klo Seimet ovat esillä Mellunkylän joulupuistossa jonka jälkeen ne saa kotia koristamaan. Hinta 20 /perhe sis. iltatee, materiaalit ja ohjaus. Tekeminen sopii kaiken ikäisille, pienimmät voivat myös leikkiä. Lisätiedot ja ilmoittautuminen 1.9. alkaen nettisivuillamme. GOSPEL-LATTARIT ÄIDEILLE JA LAPSILLE Rento tanssitunti kristillisen lattarimusiikkin sykkeellä äideille ja kaiken ikäisille lapsille. Kuuden kerran kokonaisuus järjestetään Pyhän Jysäyksen seurakuntatalolla Kivikossa keskiviikkoisin klo Aiempaa tanssitaustaa ja ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Osallistumismaksu 2 /kerta/perhe maksetaan paikanpäällä. MELLUNKYLÄN JOULUPUISTO 2013 Koko perheen hyvän mielen joulutapahtuma Emännänpolulla ja Mikaelinkirkolla sunnuntaina klo Paljon nähtävää, kuultavaa ja koettavaa kaikenikäisille. Järjestetään yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Lapsi- ja perhetyöstä vastaavat Lapsityönohjaaja Noora Hynynen, varhaiskasvatuspastorit Mia Iiskola ja Jenni Kahenvirta, lapsi- ja perhetyön diakoni Tuuli Valaranta sekä 7 lastenohjaajaa 8 Mikael

9 Koululaiset Varhaisnuorisotyön toiminnassa lapsi saa oppia uusia asioita Jumalasta, luomakunnasta, toisista ihmisistä ja itsestään. MINI-MIKAEL on seurakuntamme tiedote, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Syksyllä koulun alettua se postitetaan jokaisen 7 12-vuotiaan seurakuntalaisen kotiin. Kevätpainos on saatavissa toimipisteistämme, toiminnastamme ja selailtavissa nettisivuillamme sen ilmestyttyä. KERHOTOIMINTA Maksuttomia, viikoittaisia sähly-, kokki- ja monitoimikerhoja ohjaavat nuoret vapaaehtoiset. Syksyllä kerhot alkavat viikolla 36 ja keväällä viikolla 3. Kerhoista ilmoitetaan tarkemmin syksyn Mini-Mikaelissa ja nettisivuillamme. Kerhoihin ilmoittaudutaan netissä alkaen. JUNNU-ALBA ELI JUNA JUNA on alakouluikäisten tyttöjen ja poikien avointen ovien toimintaa. JUNAssa voit pelailla lautapelejä tai Wiitä, tavata kavereita, jutustella niitä näitä tai sitten vain olla! Iltaan sisältyy välipala. Perjantaisin 6.9. alkaen klo Mellunmäen seurakuntakeskuksella. Ei ilmoittautumista. LEIRIT JA RETKET Syys- ja kevätkaudella järjestetään viikonloppuleiri perjantaista sunnuntaihin. Syksyn leiri on Kellokoskella, ilmoittautuminen netissä alkaen. Isien ja poikien sekä äitien ja tyttöjen toiminnasta lisätietoa netissä ja Kirkko & Kaupungissa. SÄPINÄPÄIVÄT Toiminnantäyteiset päivät koululaisten syyslomalla Ilmoittautuminen netissä alkaen. LASTEN JUHLAILLALLINEN Lokakuussa Pyhän Jysäyksen seurakuntakodilla. Illalliskortti 2,5, juhlava pukeutuminen. Ilmoittautuminen netissä alkaen. KYNTTILÄPAJAT koko perheelle Mikaelinkirkolla itsenäisyyspäivänä klo alkaen. Ilmoittautuminen ja lisätiedot netissä alkaen. KOULUTYÖ Pidämme päivänavauksia alueemme ala-asteilla ja kutsumme koululaisia joulu- ja kevätkirkkoihin sekä kotikirkkoretkiin. Varhaisnuorisotyöstä vastaavat pastori Aimo Lankinen, nuorisotyönohjaajat Venla Vänskä (tyttötyö) ja Pauli Syrjö (poikatyö) Seurakunnan työntekijät vierailevat pyynnöstä luokissa ja koulujen tilaisuuksissa. KOULUUN- LÄHTEVIEN SIUNAAMINEN Mikaelinkirkossa ma klo 18 ILTAPÄIVÄ- KERHO on paikka, missä pienen koululaisen on mukavaa ja turvallista viettää aikaa koulun jälkeen. Kerhossa on mahdollisuus ulkoiluun ja leikkimiseen kavereiden kanssa. Iltapäiväkerhoissa pelaillaan, askarrellaan, leikitään ja retkeillään. Kerhossa tarjotaan myös välipala. Koulujen lomaaikoina ei ole kerhoa. Mikaelin seurakunnan järjestämä iltapäiväkerho kokoontuu maanantaista perjantaihin klo Mikaelinkirkolla. Seurakunta on mukana perustusopetuslain mukaisessa koululaisten iltapäivätoiminnassa. Toiminta on suunnattu luokkalaisille. Opetusviraston esittämät asiakasmaksut vahvistaa kaupunginhallitus. Iltapäiväkerhoon voi hakea opetusviraston internetsivuilta tulostettavalla lomakkeella: Lisätietoja kirkolla kokoontuvasta kerhosta antaa iltapäiväkerho-ohjaaja Minna Kin, p Mikael 9

10 Koululaiset Tukipalveluja koululaisille Koululaiset Facebookissa facebook.com/mikaelintytotjapojat Käy tykkäämässä! PARTIOTOIMINTA Partiolippukunnat seurakuntamme alueella ottavat vastaan uusien partiolaisten ilmoittautumisia. Helsingin Kotkat Sekalippukunta Pyry Aaltonen, p Kontupojat Poikalippukunta Kontutytöt Tyttölippukunta Sonja Eloranta, p Kurkisuon Rusakot Sekalippukunta Väinö Syrjälä, p Sipoonkorven Haltijat Ari Iskanius, p Ajankohtaiset tapahtumat, tarkemmat tiedot sekä ilmoittautuminen toimintaan osoitteessa > toiminta > tytöt ja pojat Nuori vai aikuinen? Täysi-ikäisyyden koitettua nuoren ku, perheellinen, epäilijä tai etsijä, elämäntilanteessa alkaa uusia vaiheita. voit löytää itsesi näköisen paikan Merkittävimpiä näistä on seurakunnassa. omaan kotiin muuttaminen, tulevaisuudensuunnitelmien Seurakunta tarjoaa nuorille aitelu, hahmotkuisille kiinnekohtia, yhteyttä, py- opiskelu- tai työpaikan etsiminen syvyyttä ja rauhaa alati muuttuviden sekä uusien ihmissuhteien elämänvaiheiden keskellä. Toisyvyyttä solmiminen. set motivoituvat yhdessäolosta ja Nuorten aikuisten työn tavoitteena keskusteluista, toiset kaipaavat on ylläpitää ihmisten elin- hiljentymistä ja omaa rauhaa, jot- voimaista yhteyttä seurakuntaan kut taas tarvitsevat konkreettista ja Jumalaan myös elämän hektisempinäkin tekemistä. aikoina. Se linkittyy Elämänmakuista Sanaa ja luontevasti myös nuoriso-, perhe- Sakramenttia nuorille ja ja aikuistyöhön. Nuorilla aikuisilla tarkoitetaankin laajaa ikäjouk- nuorille aikuisille Thank God it s Friday koa täysi-ikäisyyden kynnykseltä aina aikuisuuteen asti. Ikä on Rento perjantaimessu afrikkalaisen gospelmessun hengessä 30.8., henkinen tila, ja olitpa sitten sink , ja klo 19. Kirkolliset toimitukset elämän käännekohdissa Kun elämä vie eteenpäin ja vastaan tulee uusia aikoja, paikkoja ja ihmisiä, voi niille pyytää Jumalan siunausta kodinsiunaamisessa, avioliittoon vihkimisessä, avioliiton siunauksessa ja pyhässä kasteessa. Yhdessätekemisen iloa Lahjojasi tarvitaan! Vapaaehtoistoiminta on kaikkia palveleva osallisuuden, vastuunkantamisen ja auttamisen muoto. Mitä sinä voisit jakaa yhteiseksi hyväksi? Nuorten aikuisten työn yhteyshenkilönä toimii Kati Vento. Uutisia, puheenaiheita ja menovinkkejä nuorille aikuisille löydät Helsingin seurakuntien yhteiseltä sivustolta Mikael

11 Nuoret Nuorten toimintaan voit tulla juuri sellaisena kuin olet! Pääset viettämään aikaa kavereiden kanssa ja tutustumaan uusiin tyyppeihin. Yhdessä kavereiden ja työntekijöiden kanssa voit pohtia erilaisia arkeen tai hengelliseen elämään liittyviä kysymyksiä. Tule, näe ja koe mitä seurakunnan nuorten toiminta voisi tarjota juuri sinulle (tai sinä toiminnalle)! NUORTEN BÄNDIKERHO treenaa syksyllä torstaisin Mellarissa kello 17. Useampia ryhmiä perustetaan kiinnostuksen mukaan. Bändikerhossa tutustutaan bändisoiton perusteisiin ja eri soittimiin yhdessä soittaen ja laulaen. Aiempi kokemus ei ole välttämätöntä, tervetuloa mukaan kaikki musiikista kiinnostuneet, sekä aloittelijat että pidemmälle ehtineet! Lisätietoja bänditoiminnasta: nuorisomuusikko Ben Rogers, p KUTSUMESSU kello Lämpimästi tervetuloa mukaan perinteiseen Kutsumessuun Mikaelinkirkolle! Tässä messussa ovat paikalla kaikki vuoden 2013 rippikoululaiset, isoset ja tutut työntekijät kesän rippikouluista. Messun jälkeen on mahdollisuus ilmoittautua mukaan isostoimintaan ja kerhonohjaajakoulutukseen, sekä tarjolla informaatiota syksyn nuorten omasta toiminnasta. NUORTEN MESSUT Mikaelinkirkossa kello 11 sunnuntaisin ja sekä jouluyön messu klo 22. Tule mukaan laulamaan, soittamaan ja avustamaan messuihin! Harjoituksia messukohtaisesti. Ilmoittaudu messuun vapaaehtoiseksi ja tiedustele lisää nuorisotyön pastorilta Marjaanalta, THANK GOD IT S FRIDAY! Rento perjantaimessu afrikkalaisen gospelmessun hengessä 30.8., 4.10., ja klo 19. tgif:n musiikista vastaa nuorten bändi. NUORTENILLAT pyörähtävät käyntiin Mikaelinkirkolla perjantaina kello Toimintaa on tarjolla asti. Tarjolla hyvää seuraa ja mielenkiintoisia aiheita. NUORTEN YÖKAHVILA LIGHT CAFÉ ALBA Mikaelinkirkolla perjantai-iltaisin klo Tule tapaamaan tuttuja ja viettämään mukavaa perjantai-iltaa jo toistakymmentä vuotta toimineessa päihteettömässä nuorten yökahvilassa. Syyskauden Alban avajaisia vietetään klo 20. Tule katsastamaan mitä uutta on tänä syksynä tarjolla! Syksyn viimeistä Albaa vietetään perjantaina jouluisissa tunnelmissa. Oletko kiinnostunut toimimaan vapaaehtoisena perjantaisin Albassa? Uudet ja vanhat vapaaehtoiset voivat ilmoittautua Suville ja Empulle. Vastuunkantajaksi avajaisiin tulee ilmoittautua sähköpostitse Emilia Perkiölle, emilia.perkio@evl.fi. Uusille vastuunkantajille järjestetään oma koulutus syksyllä. Mikael 11

12 Nuoret ISOSTOIMINTA kutsuu mukaan kaikkia rippikoulun käyneitä nuoria. Ilmoittaudu mukaan Kutsumessussa ja kysy lisätietoa nuorisotyönohjaajilta. Isostoimintaan liittyvää opetusta järjestetään kolmessa ryhmässä (ti, ke ja to) noin kerran kuussa. Toisen vuoden isosille on tarjolla NUISKU-ihmissuhdetaitojen kurssi, josta on hyötyä monella elämän osa-alueella. NUISKU-kurssi järjestetään kahdessa ryhmässä, viikoittain tiistaisin ja keskiviikkoisin. Ryhmät alkavat ti ja ke Konkari-isoset tapaavat Kolme plus -toiminnan merkeissä noin kerran kuussa toiminnan ja retkien merkeissä. Kaikkiin isosryhmiin tulee ilmoittautua etukäteen. Kaupungissa järjestettävä isostoiminta on ilmaista mutta isosleirit ovat maksullisia. Lisätietoa tarkemmista aikatauluista ja paikoista lähetetään kaikille mukaan ilmoittautuneille nuorille. Isostoiminta pitää sisällään koulutusta, osallistumista seurakunnan toimintaan ja itsenäisiä tehtäviä. Mikäli tahdot mukaan kesken toimintavuoden, niin ota pikaisesti yhteyttä nuorisotyönohjaajiin. RETKI JA LEIRITOIMINTA NUORTEN SYYSLEIRI Lohirannassa NUORTEN JOULULEIRI Korpirauhassa Palveluoperaatio Saapas HALUATKO MUKAAN VAPAAEHTOIS- TYÖNTEKIJÄKSI SAAPASTOIMINTAAN? Seuraava kurssi alkaa torstaina klo 18 ja kestää lukuvuoden huhtikuuhun 2014 saakka. Koulutus tapahtuu pääasiassa Kontulassa osoitteessa Kaarikuja 1 A (kellarihuoneisto A-rapun puoleisessa päädyssä). Kurssi maksaa 25 ja on avoin kaikille yli 18-vuotiaille. Koulutus ei velvoita toimimaan vapaaehtoistyössä. Kurssi sisältää mm. ensiapukoulutuksen, perustietoa ihmissuhdetaidoista, kriisityöstä ja hoitoverkostoista sekä paljon muuta. Opiskelu koostuu luennoista, harjoituksista, tutustumiskäynneistä ja käytännön oppimisesta. Toiminnassa on tilaa myös huumorille! Tervetuloa mukaan mielenkiintoiseen toimintaan mukavien ihmisten seuraan! Lisätietoja löydät seurakunnan verkkosivuilta ja facebookista sivulta Itä-Helsingin Saapas. Voit kysellä myös suoraan Juha Kasarilta p NUORTEN URHEILUTOIMINTA käynnistyy sählyn merkeissä tiistaina 3.9. kello Mellunmäen ala-asteella osoitteessa Rukatunturintie 14. Paikalle ovat tervetulleita niin tytöt kuin pojatkin, eikä aikaisempaa kokemusta lajista tarvita. Ota kuitenkin mukaan oma maila, juomapullo, sisäpelitossut sekä sopiva liikunta-asu. Tule mukaan nauttimaan liikunnan ilosta sählyn merkeissä koko syksyn ajan tiistaisin aina marraskuun loppuun asti. ELÄMÄN ILOT JA SURUT Haluatko keskustella asioistasi, jakaa huoliasi, toiveitasi, tulevaisuuttasi, pelkojasi, ilojasi? Työntekijän kanssa voit keskustella luottamuksellisesti sinua koskettavista asioista. Huoltaja askarruttaako sinua jokin kasvatukseen liittyvä kysymys? Olitpa sitten nuori tai aikuinen voit rohkeasti lähestyä meitä myös sähköpostilla. Yhteystiedot löydät tämän lehden takaosasta. VEISUYÖ Mikaelinkirkko perjantaina klo 19 alkaen. Lauletaan läpi nuorten punainen veisukirja! Tule mukaan tutustumaan uusiin veisuihin ja fiilistelemään rippikoulustakin tuttuja kappaleita. Laulutaito on etu, mutta ei välttämättömyys osallistuaksesi tähän suosittuun tapahtumaan. KOULUTYÖ Päivänavaukset yläasteilla torstaisin HYL:ssä klo 9 ja Vesalan yläasteella klo 10. Sakarinmäessä yläasteen aamunavauksia pidetään muutaman kerran lukukaudessa. Lisäksi päivystämme kouluilla. Voit tulla kysymään, kertomaan, keskustelemaan työntekijän kanssa luottamuksellisesti tai ihan vaan moikkaamaan. RIPPIKOULU Jokaiselle 1999 syntyneelle Mikaelin seurakuntaan kuuluvalle nuorelle postitetaan lokakuun aikana infokirje. Myös alueen kouluissa (HYL, Vesala ja Sakarinmäki) kierretään tiedottamassa rippikouluista. Mikäli nuori on syntynyt aiemmin tai ei kuulu Mikaelin seurakuntaan, voi hän kuitenkin ilmoittautua seurakunnan internetsivuilla rippikouluun. Hakuaika vuoden 2014 rippikouluihin on loka-marraskuun taitteessa. Nuorisotyöstä vastaavat pastorit Marjaana Suurnäkki (nuorisotyö), Tuomas Pitkänen (rippikoulutyö), johtava nuorisotyönohjaaja Juha Kasari, nuorisotyönohjaajat Suvi Mikkanen ja Emilia Perkiö 12 Mikael

13 Aikuiset Olet osa seurakuntaa. Tule tutustumaan toisiin aikuisiin. Tule hiljentymään, keskustelemaan, opiskelemaan, etsimään ja löytämään yhdessä, kulkemaan yhteistä matkaa. Jukka Granström KESÄVEISUUT Östersundomin kirkolla keskiviikkona klo Kesäveisuut yhdessä sipoolaisten, vantaalaisten ja helsinkiläisten kanssa. Mukana Minna Ruuttunen Herättäjäyhdistyksestä, Elisa Varkemaa Sipoon seurakunnasta, Arto Virkkunen ja kirkkoherra Martti Häkkänen Mikaelin seurakunnasta. Hannu Ihalainen, kantele. SEURAKUNTAKOULU Herra, opeta meitä rukoilemaan, kurssi Isä meidän -rukouksesta Mikaelinkirkolla joka toinen tors tai klo Kouluttajana Maikku Saarinen Kansan Raamattuseurasta, mukana pastori Anne Granström. Kurssilla on hyvä olla mukana Raamattu. Ilmoittautuminen seurakuntatoimistoon p Tiedustelut Anne Granström, p AAMURUKOUSPIIRI Mikaelinkirkolla perjantaisin klo 10. Rukoilemme toinen toistemme ja yhteisten asioiden puolesta. SANAN, SÄVELEN JA RUKOUKSEN ILLAT Mikaelinkirkolla klo Jumalan huolenpito Sinikka Hietala, Anne Granström, musiikki Elina Vaittinen, Mari Lamminen Liturginen rukous vapaan rukouksen tukena Hannele Kivinen de Fau (Ekumeeninen karmeliittayhteisö), Sari Viljakainen, musiikki Kirsi Honkanen-Punkari, lauluryhmä Melisma Kuolemasta elämään Sirkka Kuula, Anne Granström, musiikki Elina Vaittinen, Mari Lamminen. SISÄISEN EHEYTYMISEN JA KASVUN RYHMÄ Sisäisen eheytymisen ja kasvun seminaari Mikaelinkirkolla tiistaisin 17.9., ja klo Seminaarissa käsitellään aikuisiän identiteettiä, elämän mielekkyyttä ja kutsumusta. Sen, mitä synti (toisten ja omani) on lukinnut, sen Jumalan armo murtaa auki elämässä alkaa uusi vaihe. Seminaarin vetäjänä pastori Sinikka Hietala. Ilmoittautumiset ja lisätietoa Maila Heikkilä, p iltaisin. GOSPELLATTARIT AIKUISILLE Pyhän Jysäyksen seurakuntakoti klo keskiviikkoisin Hinta 2 /krt. Aiempaa tanssitaustaa tai ennakkoilmoittutumista ei tarvita. SIIONINVIRSI-SEURAT Mikaelinkirkko lauantaisin klo 18: 28.9., ja AIKUISRIPPIKOULU Oletko liittymässä kirkkoon, mutta rippikoulu on käymättä? Odottaako kummin tehtävä tai kirkkohäät? Aikuisrippikoulun voi käydä yksityisesti tai ryhmässä (jos halukkaita ilmaantuu). Ota rohkeasti yhteyttä! Pastori Anne Granström, p tai anne.granstrom@evl.fi. Aikuistyöstä vastaavat pastori Anne Granström ja aikuiskasvatussihteeri Sari Viljakainen, vapaaehtoistyön koordinaattori Kati Vento Mikael 13

14 Aikuiset Anteeksiantamisen ilo ja kipu Teksti Tuula Paasivirta Miksi pitäisi antaa anteeksi? Miten elämäni muuttuu, jos annan anteeksi? Mitä anteeksiantaminen on? Miten voin oppia antamaan anteeksi? Tule etsimään kysymyksiin vastauksia kirjallisuusterapeuttisesta tapahtumapäivästä, joka järjestetään Mikaelinkirkolla lauantaina klo 10-16! Anteeksiantamisen ilo ja kipu on kirjallisuusterapeuttisen tapahtumapäivän teema. Päivään kuuluu anteeksiantamukseen liittyvien tekstien lukemista, niistä kirjoittamista ja keskustelemista sekä hiljentymistä. Päivässä luetaan mm. Anna-Liisa Valtavaaran tekstejä. Hän on kirjoittanut teemasta kirjan Ainako anteeksi? Hän kirjoittaa Sana-lehdessä julkaistussa artikkelissa Anna anteeksi pääset vapaaksi : Anteeksianto on mahdollista vasta, kun muistaa, ymmärtää, tunnistaa tai tunnustaa olevansa loukkaantunut ja väärin kohdeltu Unohtaminen, selittely, itsensä syyllistäminen ja kärsimään tyytyminen, saati kostaminen eivät tuo vapautusta koetusta vääryydestä. Anteeksiantaminen sen sijaan tuo, vaikka lähes aina se on pitkä, ehkä vuosien prosessi, jossa yhä uudelleen on palattava jo tehtyyn valintaan antaa anteeksi tunteiden ja Rembrandtin maalaus Tuhlaajapojan paluu kuvaa koskettavasti Jumalan anteeksiantamusta. joskus myös muiden ihmisten vastaväitteistä huolimatta. Anteeksianto tuo elämään paljon hyvää: iloa, levollisuutta, tyytyväisyyttä, jaksamista, armollisuutta, kykyä yhteyteen. Se vaikuttaa fyysiseen, henkiseen, sosiaaliseen sekä hengelliseen hyvinvointiin. Anteeksiannon kohteita miettiessä ei kannata unohtaa itseään. Jos ei armahda itseään, on mahdoton uskoa toisten ihmisten tai Jumalankaan anteeksiantoon. Koska anteeksiantaminen on vaikeaa, on hyvä että voimme pyytää Jumalaa auttamaan, vaikuttamaan tahtoomme ja tekemiseemme. Hän varmasti auttaa, koska anteeksianto on hänen ideansa ja hän itse kykenee antamaan ongelmitta anteeksi jokaiselle, joka sitä häneltä pyytää. x KIRJALLISUUSTERAPIAPÄIVÄ Anteeksi antamisen ilo ja kipu Mikaelinkirkolla lauantaina klo Tarjolla hiljentymistä, anteeksiantamuksen tekstejä (Anna-LiisaValtavaaran ym), kirjoittamista. Käytämme kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä. Salaattilounas ja kahvit 10. Ilmoittautumiset seurakuntatoimistoon, p , viimeistään Mukaan otetaan 10 henkilöä. Tiedustelut pastori, kirjallisuusterapiaohjaaja Tuula Paasivirta, tuula.paasivirta@evl.fi tai p Mikael

15 varttunut väki Mukana elämän ehtoossa Haluamme olla mukana edistämässä hyviä ja arvokkaita vuosia elämän ehtoossa. Katri Saarela Diakonisesta vanhustyöstä kerrotaan diakonian osiossa, s 16. VARTTUNEENVÄEN PÄIVÄKAHVIT Mikaelinkirkolla torstaisin klo alkaen syksyllä ja keväällä Varttuneen väen päiväkahvit on ikäihmisten kohtaamispaikka, joissa yhdessä virkistytään kahvikupposen äärellä. Tarjoamme avointa, yhteisöllistä toimintaa, jossa voi luoda ihmissuhteita ja saada vertaistukea. Ohjelmassa on hartaushetkiä, yhdessä laulamista ja tekemistä sekä seurakuntamme lähetystyön kuulumisia. KÄSITYÖKERHO käsitöistä kiinnostuneille Mikaelinkirkolla maanantaisin klo 9.30 alkaen syksyllä ja keväällä Vanhustyöstä vastaavat pastori Marja Lehtinen ja aikuistyönohjaaja Arja Heikkinen Laulamme virsiä Helykodissa, Porttikuja 8, maanantaisin klo , ja Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Kontulan monipuolisessa palvelukeskuksessa (entinen Kontulan vanhustenkeskus) maanantaisin klo seuraavina päivinä: 9.9., 7.10., Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. ARKIEHTOOLLISET Mahdollisuus ehtoolliseen arkenakin. Tule hiljentymään ja levähtämään sanan, sakramentin ja laulun äärelle. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille. Mikaelinkirkolla torstaisin klo 13.00: 19.9., , Mellunmäen seurakuntakeskuksessa tiistaisin klo 13.00: 3.9., , Kontulan monipuolisessa palvelukeskuksessa (ent. Kontulan vanhustenkeskus) perjantaisin klo 13.30: 20.9., , Yhteiset syntymäpäiväjuhlat Kutsumme 70-, 75-, 80-, 85-, 90- ja yli 90-vuotta täyttäviä yksin tai saattajan kanssa vuosittain pidettäviin syntymäpäiväjuhliin Mikaelinkirkolle. Mikael 15

16 Diakoniaja yhteiskunnallinen työ Apua sinulle Seurakunnan diakoniatyön kautta voit saada apua erilaisissa elämän kriisi- ja ongelmatilanteissa. Diakoniatyön tarkoitus on tukea seurakuntalaisia löytämään omia voimavarojaan ja selviytymiskeinoja elämän vaikeuksissa sekä etsimään kristillisestä uskosta elämän perustaa. DIAKONIATYÖ on kokonaisvaltaista ihmisen tukemista apu voi olla henkistä, hengellistä, sosiaalista ja joskus myös aineellista. Diakoniatyön tehtävä on lisäksi pyrkiä muuttamaan yhteiskunnan asenteita ja rakenteita kärsimyksen lieventämiseksi ja oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi. Diakoniatyö on sekä yksilöiden että ryhmien kanssa tehtävää työtä. Diakoniatyöntekijään saat yhteyden puhelimitse tai diakoniavastaanotoilla. SIELUNHOITO on luottamuksellista kuuntelu- ja keskusteluapua elämän ongelmatilanteissa. Kaikki seurakunnan papit, diakoniatyöntekijät, nuorisotyöntekijät jne. tekevät sielunhoitotyötä. Katso kohdasta Sielunhoito. SURURYHMÄ läheisensä kuoleman kautta menettäneille alkaa ke klo Mikaelinkirkolla. Pienryhmä kokoontuu 6 kertaa ja siinä on mahdollista jakaa ajatuksia ja tunteita sekä saada vertaistukea. Tiedustelut ja ilmoittautumiset mennessä: pastori Eva-Lisa Lindström, p DIAKONINEN VANHUSTYÖ pyrkii toteuttamaan erityistehtäväänsä henkisen ja hengellisen tuen antajana sekä antamalla apua ja läsnäoloa vanhuksen elämän siirtymä- ja murrosvaiheissa. Toiminnalla pyritään edistämään hyvää ja arvokasta vanhuutta. Diakoniseen vanhustyöhön kuuluu omaishoitajien tukeminen vertaistukiryhmän avulla. Diakonisesta vanhustyöstä vastaa Outi Juntunen. OMAISHOITAJIEN VERTAISTUKI- RYHMÄ Mellunmäen seurakuntakeskus tiistaina 17.9., 8.10., , ja klo 10. HILJAISUUDEN RETRIITTI OMAISHOITAJILLE järjestetään Heponiemen Hiljaisuuden Keskuksessa Karjalohjalla jouluisissa tunnelmissa pe su Retriitti on tarkoitettu lepoa, rauhaa ja hartautta kaipaaville. Hiljaisuuden alettua osallistujat viettävät retriitin puhumatta keskenään, osallistuen yhteisiin ruokailuihin ja rukoushetkiin kappelissa. Omavastuuhinta on 30 Mikaelin seurakunnan alueella asuville, muille 50. Hinta sisältää bussikuljetukset ja täysihoidon yhden hengen huoneissa. HAKUKAAVAKKEITA saa pyytämällä lokakuun ( ) aikana retriitin ohjaajilta: Outi Juntunen, p tai Eva-Lisa Lindström, p osallistujat valitaan diakonisin perustein. DIAKONISEN PÄIHDETYÖN tavoitteena on tukea ihmisiä raittiiseen elämäntapaan vertaistuen, keskustelujen sekä yhteisten retkien ja leirien avulla. Yhteisen jakamisen ja tekemisen avulla päihdeongelmasta kärsivällä ihmisellä on mahdollisuus saada uutta positiivista sisältöä elämäänsä sekä uusia voimavaroja ja välineitä ongelmansa kohtaamiseen. Päihdetyöstä vastaa diakoni Jaana Makkonen. SELVIYTYJÄT-RYHMÄ kokoontuu Mikaelinkirkolla maanantaisin klo Ryhmän tavoitteena on tukea ryhmäläisiä päihteettömään elämään yhteisen jakamisen ja vertaistuen avulla. Jokaisen kokoontumisen alussa on maksuton kahvitarjoilu. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Teemme yhdessä myös mukavia retkiä. Lisätietoja saat halutessasi diakoni Jaana Makkoselta, p MAAHANMUUTTAJATYÖN tarkoitus on tukea seurakunnan alueella asuvien ulkomaalaisten ja ulko- 16 Mikael

17 maalaistaustaisten kotoutumista, lisätä maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten välistä vuorovaikutusta ja uskontojen välistä dialogia sekä tukea kristittyjen maahanmuuttajien mahdollisuuksia osallistua seurakunnan toimintaan. Maahanmuuttajatyöstä vastaa diakoni Hanna Sävilammi. KAARIKERHO paluumuuttajille Mikaelinkirkko parillisilla viikoilla maanantaisin klo Tervetuloa kohtaamaan, kokemaan yhteyttä, hartautta ja kahvittelemaan. Share&Care Naistenpiiri Hanna-piiri Pyhän Jysäyksen seurakuntakoti, Panosaukio 1. Ryhmä kokoontuu parittomilla viikoilla maanantaisin klo ( ). Laulua, oman elämän jakamista, maailman naisten ja toistemme kantamista rukouksin sekä yhteinen iltapala. Tule ja tuo ystäväsikin, läheltä tai kaukaa -tai tule löytämään itsellesi uusi ystävä naistenpiiristä! Lisätietoja diakoni Hanna Sävilammi, p INKERINSUOMALAISTEN JOULUJUHLA Mikaelinkirkko la klo DIAKONISEN MIELENTERVEYS- TYÖN tavoitteena on tukea seurakuntalaisia erilaisissa elämän kriiseissä, tarjota keskusteluapua sekä vertaustukea erilaisista mielenterveyden ongelmista kärsiville. Keskusteluapua voi saada sekä oman alueen diakoniatyöntekijältä että osallistumalla mielenterveysryhmään. Mielenterveystyöstä vastaa diakoni Eija Hoikkala. MIELENTERVEYSRYHMÄ Mikaelinkirkko maanantaisin klo 13 DIAKONISEN PERHETYÖN tavoitteena on tukea perheitä keskustelujen, vertaistuen ja retkien avulla. Diakonisesta perhetyöstä vastaa diakoni Tuuli Valaranta. PERHERAAMIS Pyhä Jysäys tiistaisin klo Yhteyttä, vertaistukea ja mahdollisuus pohtia uskon kysymyksiä yhdessä sekä kahvi/mehu ja leipätarjoilu. Hartaushetki koko perheelle, jonka jälkeen raamattupiiri vanhemmille. Raamattupiirin aikana lapsille järjestetty askartelua ja leikkiaikaa mukavien hoitajien kanssa. TALOUDELLINEN AVUSTAMINEN Elämän kriisitilanteet aiheuttavat joskus myös taloudellisia ongelmia. Sairaus, työttömyys, onnettomuus, avioero, uupumus, mielenterveysongelma, tms. voi horjuttaa pahasti talouden tasapainoa. Akuuttiin kriisitilanteeseen voidaan joskus harkinnanvaraisesti ja kertaluonteisesti antaa taloudellista diakonia-apua, jotta asiakas selviää pahimman kriisin yli. Taloudellista apua haettaessa tulee ottaa yhteyttä diakoniatyöntekijään joko hänen vastaanotto- tai puhelinaikanaan. PIENITULOISTEN RUOKAILU Mikaelinkirkko alkaen maanantaisin klo Alkuhartaus klo 11, jonka jälkeen keittolounas ja kahvit hintaan 1,50. Ruokailun kevätkausi 2014 alkaa Ruokailun syyskausi päättyy tiistaina klo 13 pidettävään Pienituloisten joulujuhlaan. ryhdy vapaaehtoiseksi! -> Diakonia- ja yhteiskunnallisesta työstä vastaavat Johtava diakoniatyöntekijä Outi Juntunen, diakoniatyöntekijät Eija Hoikkala, Jaana Makkonen, Hanna Sävilammi, Tuuli Valaranta ja Jukka-Pekka Vaittinen sekä pastori Eva-Lisa Lindström Mikael 17

18 Diakonia- ja yhteiskunnallinen työ diakoniavastaanotot syksyllä 2013 Puhelinpäivystys on tiistaisin ja torstaisin klo Tapaamisajan voi käydä varaamassa myös Mikaelin seurakunnan toimipisteissä tiistaisin klo Itä-Kontula ja Kontulan ostoskeskuksen alue Diakoni Eija Hoikkala, p Kontulankaaren ympäristö Diakoni Jaana Makkonen, p Kurkimäki ja osa Kivikkoa Diakoni Hanna Sävilammi, p Mellunmäki, Fallpakka, Laakavuori ja Östersundom Johtava diakoniatyöntekijä Outi Juntunen, p Vesala Diakoni Tuuli Valaranta, p Pyhäpäivinä ei ole päivystyksiä. DIAKONI TAVATTAVISSA myös Kontulan Symppiksessä diakoni Jaana Makkonen torstaisin klo tule mukaan! -> DIAKONIAN VAPAAEHTOISTOIMINTA Diakoniatyössä on menossa vapaaehtoistoiminnan kehittämisprojekti , jonka yhtenä tarkoituksena on kutsua mukaan uusia vapaaehtoisia mukaan toimintapaikan jo löytäneiden vapaaehtoisten seuraan. Jos haluat liittyä vapaaehtoisjoukkoon tai pohtia toimintamahdollisuuksiasi, ota yhteyttä projektin diakoni J-P Vaittiseen, jonka kanssa voit sopia tutustumistapaamisesta. Tapaamisen ajatuksena on tutustua puolin ja toisin sekä pohtia yhdessä, millainen vapaaehtoistoiminta olisi Sinulle luontevinta. Jo valmiita ja hyvin toimivia vapaaehtoisryhmiä ovat Lähimmäispalvelun, Pienituloisten ruokailun sekä Yhteisvastuukeräyksen vapaaehtoiset. Lähimmäispalveluryhmä tarjoaa mahdollisuuden toimia ystävänä tukea kaipaavalle lähimmäiselle. Tukea kohdennetaan yksinäisyyttä kokevien seurakuntalaisten koteihin. Joka maanantai toteutettavassa Pienituloisten ruokailussa on tilaa myös uusille vapaaehtoisille ruoanvalmistuksen ja tarjoilun parissa. Ruokailun yhteydestä voi avautua mahdollisuuksia muihinkin tehtäviin, kun tarvetta yksittäisille vapaaehtoistarpeille esiintyy. Voit löytää vapaaehtoistehtävän myös vaikkapa raittiuteen pyrkivän tukena esimerkiksi kaverina liikunnan parissa tai päihdetyön retkillä saunamajurina tai keittiöavustajana. Myös yksittäiset raskaiden esineiden kantoaputehtävät esimerkiksi muuttojen yhteydessä ovat tarpeen. Keväisin toteutettavassa Yhteisvastuukeräyksessä tarvitaan uusia lipaskerääjiä ja tapahtumien järjestelijöitä. Keräyksen suunnittelu käynnistyy jo syyskaudella, jolloin myös uudet ideat ja vastuutehtävät yhteisvastuun toteutumisessa ovat tervetulleita. 18 Mikael

19 Pois neljän seinän sisältä Kontulalainen Toni Österberg osallistuu viikoittain diakonian ryhmätoimintaan. Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien ryhmät ovat hänelle mielekäs syy lähteä pois kotoa. teksti Eila Jaakola Toni Österberg, 47, sairastui kohta 20 vuotta sitten masennukseen ja hänellä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Vaikka vuodet mielenterveyskuntoutujana ovat olleet vaativaa tasapainoilua sairauksien ja lääkityksen kanssa, hän on säilyttänyt positiivisuutensa. Paniikkihäiriö ahdisti Österbergin jäämään useammaksi vuodeksi neljän seinän sisälle. Hän sai taksikortin, mutta hänellä ei välttämättä ollut paikkaa minne suunnata. Olin kyllä kuullut, että kirkolla on ryhmiä, mutta kesti aikansa ennen kuin pystyin lähtemään liikkeelle. Mitä pidempään on vain kotona, sitä vaikeampaa lähteminen on, hän sanoo omasta kokemuksestaan. Mikaelin seurakunnan ryhmät ovat osaltaan auttaneet häntä selättämään paniikkihäiriötä. Ryhmien kokoontumiset luovat tällaiselle eläkeläiselle mukavaa päiväohjelmaa. Siellä on tarjolla hyvää seuraa ja vertaistukea. Kokoontumiset ovat vapaamuotoista keskustelua, joista saa aina paljon itselleen. Jään monesti kotona jälkikäteenkin pohtimaan samoja teemoja, Österberg sanoo. Olen suositellut seurakuntien ryhmätoimintaa muillekin mielenterveyskuntoutujille ja kehottanut käymään kokeilemassa, tuntuuko se omalta jutulta. x Mielenterveysryhmä maanantaisin klo Selviytyjät-ryhmä päihdekuntoutujille maanantaisin klo Molemmat ryhmät toimivat Mikaelinkirkolla eikä niihin tarvitse ilmoittautua. Mikael 19

20 Diakonia- ja yhteiskunnallinen työ Valmennus auttaa oman paikan löytämisessä Tutustumista uusiin ihmisiin ja seurakuntaympäristöön sekä siinä samalla oman toimintapaikan etsimistä. Näitä asioita tarjoaa Yhteisövalmennus, joka toteutettiin Mikaelin seurakunnassa viime talven aikana kahteen otteeseen. Teksti ja Kuva: Eila Jaakola Päivi ja Maija löysivät vapaaehtoispaikkansa Yhteisövalmennuksen kautta. Yhteisövalmennus on kehitetty yhteistyössä Mikaelin seurakunnan diakoniatyön ja Helsingin Diakonissalaitoksen Roottori-projektin kesken. Päivi Gratschew ja Maija Isberg-Palm toimivat valmennuksen vapaaehtoisina ohjaajina osallistuttuaan sitä ennen Roottori-valmennuksiin. Sain Roottorin kautta itselleni niin paljon että haluan jakaa ohjaajana sitä hyvää muillekin, Päivi perustelee. Hänen taustallaan on vaikea masennus. Kun pahin oli ohi, halusin tehdä jotain oman hyvinvointini eteen, mutta en tiennyt, minne mennä. Roottorin luottamuksen ilmapiiri antoi voimia jatkaa eteenpäin. Maija puolestaan oli jäänyt hiljattain eläkkeelle. Raskaan perhetilanteen keskellä minun oli pakko päästä kotoa pois ja saada taakkaa harteilta. Roottori tuli kuin tilauksesta, hän sanoo. Yksi valmennuksen kantavista ideoista on auttaa löytämään oma paikka seurakunnan vapaaehtoistyössä ja sitä tietä pääsemään osalliseksi yhteisöön. Päivi ja Maija löysivät Roottori-valmennuksen kautta tiensä ensin vapaaehtoisiksi ohjaajiksi korttelikahvilaan, jossa he toimivat puolitoista vuotta. Tämän jälkeen kaksikko on toiminut torstaisin Mikaelinkirkon kahvilan vapaaehtoisina. Tehtävien kautta he ovat tulleet tutummaksi kirkolla ja ovat avoimia muillekin vapaaeh- 20 Mikael

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA t Mikaelinkirkossa syksyllä 2012 14. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA Su 2.9. klo 11 Lähimmäinen Eva-Lisa Lindström, Aimo Lankinen, Venla Vänskä, Pauli Syrjö, Mari Lamminen, lauluryhmä Melisma, johtaa Kirsi Honkanen-Punkari.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

vapaaehtoistoiminta Tee hyvää itselle ja toisille Tule mukaan!

vapaaehtoistoiminta Tee hyvää itselle ja toisille Tule mukaan! toiminta + tapahtumat + yhteystiedot Syksy 2014 helsingin mikaelin seurakunta 2014/2015 vapaaehtoistoiminta Tee hyvää itselle ja toisille Tule mukaan! Kirkkoherran tervehdys 2 Mikael Tehdään yhdessä suurella

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2017 PERHEMESSUT 6.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 3.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

toiminta + tapahtumat + yhteystiedot helsingin mikaelin seurakunta 2015

toiminta + tapahtumat + yhteystiedot helsingin mikaelin seurakunta 2015 toiminta + tapahtumat + yhteystiedot Syksy 2015 helsingin mikaelin seurakunta 2015 Kirkkoherran tervehdys 2 Mikael Miksi kuulua seurakuntaan? Risti ja ylöspäin kohottuvat kädet ovat Mikaelin seurakunnan

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2019

Lapset ja perheet Syksy 2019 Lapset ja perheet Syksy 2019 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

NUORTEN SYKSY SYKSY SYKSY SYKSY 2016 AVATAAN TÄSTÄ NUORTEN MESSUT TELTTARETKI NUUKSIOSSA ja 20.

NUORTEN SYKSY SYKSY SYKSY SYKSY 2016 AVATAAN TÄSTÄ NUORTEN MESSUT TELTTARETKI NUUKSIOSSA ja 20. NUORTEN SYKSY 2016 - SYKSY 2016 - SYKSY 2016 - SYKSY 2016 NUORTEN MESSUT 16.10. ja 20.11 Klo 11 TETTARETKI NUUKSIOSSA 20.-21.8.2016 AVATAAN TÄSTÄ Minun Vaikut! Mitä tänään voisi touhuta? Onkohan syksyllä

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2017 PERHEMESSUT 15.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 19.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2019 PERHEMESSUT 20.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo 9.30 17.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2018 PERHEMESSUT 5.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 9.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2018 PERHEMESSUT 21.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 25.3. Hyvinkään kirkossa klo 10.00, (palmusunnuntai) 15.4. Vehkojan

Lisätiedot

Mihin hyvään sinä uskot?

Mihin hyvään sinä uskot? Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2018

Lapset ja perheet Syksy 2018 Lapset ja perheet Syksy 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

LASTEN JA PERHEIDEN SYKSY 2016

LASTEN JA PERHEIDEN SYKSY 2016 LASTEN JA PERHEIDEN SYKSY 2016 PERHEKERHOT Perhekerho kutsuu koolle lapsia ja kaikkia lasten kanssa kotona olevia. Perhekerhossa leikitään, lauletaan, askarrellaan ja jutellaan, ja seurataan tietenkin

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Lapsi- ja perhetyö SYKSY 2016 Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Toimintamuodot Perhekerho Avoin päiväkerho Vauva- ja perhemuskarit Perheleiri

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Adventti on odotuksen aikaa

Adventti on odotuksen aikaa KERTSI 3/2012 Tässä Kertsi -lehdessä kerrotaan 7 13-vuotiaille ja heidän perheilleen järjestettävistä joulunajan tapahtumista, kerhoista ja kursseista talvella Pakilan seurakunnassa. Kertsi-lehti varhaisnuorisotyö

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Tikkakosken. alueseurakunnan

Tikkakosken. alueseurakunnan Tikkakosken alueseurakunnan Syksy 2019 TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA Tikkakosken alueseurakunta on yksi Jyväskylän seurakunnan yhdeksästä alueseurakunnasta. Tikkakosken alueseurakuntaan kuuluvat Tikkakosken

Lisätiedot

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Nimeltä kutsuttu. seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja

Nimeltä kutsuttu. seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja Nimeltä kutsuttu seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja Tämä on meille tärkeää Kun pienen lapsen läheiset ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, välittyy rakkautta ja huolenpitoa.

Lisätiedot

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE SYKSY 2015 AVOIMET OVET - TOIMINTA ALAKOULULAISILLE Jynkänvuoren avoimet ovet alkavat tiistaina 18.8. klo 13-16 (Isännäntie 22). Petosen seurakuntatalon

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot