KIPUPOTILAAN MONIAMMATILLINEN, LAITOSMUOTOINEN KUNTOUTUS

Transkriptio

1 KIPUPOTILAAN MONIAMMATILLINEN, LAITOSMUOTOINEN KUNTOUTUS Psykologi Kirsi Hirvonen (PsM, kivun psykologian erikoistumiskoulutus) Kaprakan kuntoutuspalvelukeskus KIVUN MONIMUOTOISUUS Kivun hoidolle ja kuntoutukselle on kysyntää ja tarvetta Jokaisella meistä on kokemusta kivusta, varsinkin akuutista, ohimenevästä kivusta. Pitkäaikaisesta, kroonisesta kivusta kärsii myös yhä useampi ihminen. Pitkäaikaiset tukija liikuntaelinsairaudet ovat Suomessa yleisin kipua ja työstä poissaoloa aiheuttava pitkäaikaissairauksien ryhmä. Lähes jokainen joutuu jossakin elämänvaiheessaan tekemisiin tuki- ja liikuntaelinvaivojen kanssa. Mini-Suomi tutkimuksen mukaan yli 1,7 miljoonaa suomalaista kärsii jostakin reumaattisesta kivusta, yli miljoonalla on jokin tuki- ja liikuntaelinsairaus ja yli :lle se aiheuttaa toiminnallista haittaa. Kipu on monimuotoinen ilmiö Kivun määritteleminen ja selittäminen ei ole yksinkertaista. Ihmisellä voi olla vakavia elimellisiä vauriota ilman kipuja, mutta kipua voi esiintyä myös ilman elimellistä syytä. Selkäkipupotilaista saattaa yli puolet jäädä ilman lääketieteellistä diagnoosia. Kipu voi jatkua myös sietämättömänä kudosvaurion parannuttua. Kivun voimakkuus ei myöskään aina selitä ihmisen vajaakuntoisuuden astetta ja hänen kokemaansa haittaa. Se, miten ihminen kokee kipunsa ja miten laajasti se vaikuttaa hänen elämäntilanteeseensa ja toimintakykyynsä riippuu monista tekijöistä. Kivun monimuotoisuus näyttäytyy kivunhallintakurssilla, missä on mukana kipukuntoutujia, joista joku opiskelee vaikeitten kipujensa kanssa ja toinen on lähes kyvytön suunnittelemaan elämäänsä eteenpäin kuntouttajan mielestä huomattavasti vähäisempien kipuoireiden kanssa. Kipukokemukseen vaikuttaa taustalla oleva sairaus ja vamma, elämäntilanne kokonaisuutena, ihmisen persoonallisuus ja elämänhistoria ym. yksilölliset tekijät. Kipu ja sairaus horjuttaa jonkun ihmisen elämänhallinnan perusteita enemmän kuin toisen. LAITOSMUOTOISET KIVUNHALLINTAKURSSIT Moniammatillinen lähestymistapa Kivun monimuotoisuuden vuoksi myös kipupotilaan kuntoutuksen on oltava moniammatillista, jossa kipu ymmärretään ensisijaisesti toimintakykyongelmana, ei sairautena tai vammana. Pelkkä lääketieteellinen tai psykologinen asiantuntemus ei riitä, vaan tarvitaan eri alojen asiantuntemuksen yhdistämistä. Moniammatillisesti toteutetuilla laitosmuotoisilla kivunhallintakursseilla työryhmän muodostavat tavallisesti lääkäri, 1

2 psykologi, fysioterapeutti, sosiaalityöntekijä ja tarvittaessa ainakin kuntoutuslaitoksessa on mahdollisuus konsultoida ammatillista kuntoutusohjaajaa ja erikoissairaanhoitajaa. Moniammatillisten kivunhallintakurssien tavoitteena on auttaa kuntoutujaa löytämään kipuun liittyen selviytymis- ja ongelmanratkaisukeinoja, jotka voivat olla lääkehoitoa, liikehoitoa ja psykologista hoitoa pelkojen, ahdistuksen ja masennuksen tunteisiin ja muun psyykkisen rasittuneisuuden helpottamiseen vahvistaen samalla kuntoutujan itseluottamusta ja kokemusta omasta pystyvyydestä. Tavoitteena kivunhallinta ei kivuttomuus Kivusta kokonaan eroon pääseminen on kroonisilla kipupotilailla usein mahdoton tavoite, joten siihen ei kuntoutusjaksojen aikana pyritäkään, vaan tavoitteena on kuntoutujan mahdollisimman hyvä elämä hallinnassa olevien kipujen kanssa selviytyen. Se seikka, että kivuttomuus ei ole ensisijainen kuntoutuksen tavoite, on syytä käydä kuntoutujien kanssa läpi, jotta pettymyksiltä vältytään. Kivunhallintakursseilla painottuu kuntoutujan motivoiminen oman vastuun ottamiseen kuntoutuksestaan. Vertaistuki tärkein voimaannuttaja Vertaistuella on hyvin suuri merkitys kuntoutumiselle ryhmämuotoisilla kivunhallintakursseilla. Kuntoutujien antamassa palautteessa kuntoutuksen päättyessä vertaistuki ja siihen liittyen kokemusten vaihto toisten kipuilevien kanssa nousee vähintään yhtä tärkeälle sijalle asiantuntijoiden antaman avun rinnalla. Jotkut kokevat sen jopa parhaimmaksi voimaannuttajaksi. Laitosmuotoisilla kivunhallintakursseilla kuntoutujat asuvat laitoksessa ja näin ollen viettävät myös vapaa-aikansa yhdessä, mikä lisää mahdollisuutta kokemusten vaihtoon. Laitosmuotoinen kuntoutus Laitosmuotoiselle kivunhallintakurssille osallistuu yleensä kahdeksan kipukuntoutujaa, joista lähes kaikkien kipu on jo ehtinyt kroonistua. Kuntoutujat ovat pääasiassa tuki- ja liikuntaelin sairauksia sairastavia. Kurssi jaksotetaan Kaprakassa kolmeen osaan sisältäen pidemmän perusjakson ja kaksi lyhyempää seurantajaksoa. Jaksot toteutetaan pääsääntöisesti vuoden sisällä. Kuntoutuksen sisältö Sisältö muodostuu yksilöllisistä osioista esim. haastatteluista ja lääkärin ja fysioterapeutin tutkimuksista ja ryhmätilanteista. Ohjelmaan sisältyy eri ammattilaisten kipuun liittyviä tietopuolisia osuuksia, opetuskeskusteluja ja ryhmäkeskusteluja. Lääkärin tietopuolinen osuus voi muodostua kivun fysiologiasta ja ihmisen anatomiasta esim. tuki- ja liikuntaelimistön osalta sekä tiedon antamisesta kivun lääkehoidosta ja kivun akuuttien vaiheiden hoidosta sekä tähän liittyvästä neuvonnasta ja ohjauksesta. Fysioterapeutin osuus muodostuu tiedollisesta osuudesta ja yksilöllisten harjoitusohjelmien laatimisesta. Myös ryhmäliikuntatilanteet ovat osa ohjelmaa. Tavoitteena on lisätä kuntoutujien ymmärrystä liikkumattomuuden haitoista ja fyysisen harjoittelun tärkeydestä kipujen hallinnassa ja oppia soveltamaan näitä arkielämään. Sosiaalityöntekijä toimii kuntoutusjaksolla aktiivisesti mukana psykologin työparina. Usein kuntoutujat jaetaan niin, että osa on sosiaalityöntekijän ja osa psykologin ns. omia asiakkaita. Kipupotilailla 2

3 on usein taloudelliseen tilanteeseen ja sosiaaliturvaan liittyviä kysymyksiä, joihin sosiaalityöntekijä voi antaa henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa. Ryhmätilanteissa sosiaalityöntekijän rooli voi olla esim. työkykyyn, ihmissuhteisiin ja vuorovaikutukseen, kuntoutusjärjestelmään ja sosiaalietuuksiin liittyvistä asioista kertominen. Painotukset riippuvat asianomaisen työntekijän tiedollisista vahvuuksista ja koulutuksesta. Psykologin osuus painottuu kivun monimuotoisuuden käsittelyyn biologisena, psyykkisenä ja sosiaalisena ilmiönä ja miten näiden tekijöiden vuorovaikutus vaikuttaa kivun kokemiseen, ilmaisemiseen ja kivun seurauksiin ja mikä on käyttäytymisen, ajatusten ja tunteiden ja niiden vuorovaikutuksen merkitys kivun kokemiselle ja pitkittymiselle. Krooniseen kipuun liittyy aina psykologinen, kokemuksellinen aspekti ja täten ihmisen tunnemaailmaan vaikuttamalla voidaan hoitaa myös kipua. Tieto psyykkisen ja somaattisen yhteydestä ja niiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta helpottaa usein kuntoutujia. Pitkäaikaiseen kipuun liittyy usein myös ahdistuneisuutta, masennusta ja toivottomuutta tulevaisuuden suhteen, joten mahdollisuutta myös yksilölliseen keskusteluun, ohjaukseen ja neuvontaa psyykkisen rasittuneisuuteen liittyen on järjestettävä riittävästi kurssin aikana. Kuntoutujaa voi näissä ongelmissa auttaa myös lääkäri ja sosiaalityöntekijä psykologin ohella. Kivunhallintakurssien pääasiallinen toimintamuoto on kuitenkin ryhmätasolla tapahtuva kuntoutus. Kivunhallintakurssien ohjelma ja käytännön järjestelyt ovat usein psykologin vastuulla. Palautekeskusteluissa sovitaan kuntoutuksen tavoitteista ja tehtävistä Olennainen osa moniammatillista kivunhallintakurssia on kuntoutujan ja työryhmän yhteiset palautekeskustelut, joiden perusteella laaditaan ja sovitaan kuntoutussuunnitelma ja kuntoutusjaksojen väliajan yksilölliset tehtävät ja tavoitteet. Kuntoutussuunnitelmiin kirjataan kuntoutujan omat tavoitteet ja hänen hyväksymät asiantuntijoiden ehdottamat tavoitteet. Kuntoutujan osallistuminen suunnitelmien laatimiseen ja tavoitteista sopimiseen on välttämätöntä, jotta ne siirtyisivät myös arkielämään kuntoutusjakson päätyttyä. Palautekeskusteluissa sovitaan myös tarvittavista yhteydenotoista esim. kuntoutujan hoitotahoon ja kuntoutukseen lähettäjään. Kuntoutujan saamaan palautteeseen sisältyy yksilöllisiin tutkimuksiin sisältyvät esim. lääkärin, fysioterapeutin tutkimusten ja suorituskyky- ja kuntotestien tulokset. Psykologin kliiniset tutkimukset (testit) eivät yleensä sisälly kivunhallintakurssiin, vaan asioita selvitellään haastattelun ja joidenkin kyselylomakkeiden avulla. Psykologi antaa kuntoutujalle palautetta hänen psyykkisistä voimavaroistaan ja kipuun liittyvistä kuormitustekijöistä. Myös arvio kuntoutujan terapian tarpeesta ja muusta tuen tarpeesta käydään läpi. Kuntoutuja saa palautetta myös ryhmätilanteisiin osallistumisestaan ja aktiivisuudestaan niissä. KUNTOUTUKSEN TULOKSELLISUUS Moniammatillisen kipukuntoutuksen vaikuttavuudesta on tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa näyttöä ja eri maissa on saatu varsin yhtäpitäviä tuloksia. Moniammatillisen kuntoutuksen on todettu esim. työkyvyn säilymisen kannalta olevan tehokkaampaa kuin yhden asiantuntijan antama kuntoutus. Myös terveyspalvelujen käytön on todettu vähenevän niillä kipupotilailla, jotka ovat osallistuneet moniammatilliseen kuntoutukseen. Lisätutkimusta tältä saralta vielä kuitenkin tarvitaan. Keskeisiä kysymyksiä on mm. se, miten kuntoutuja ohjautuu oikeaan hoitoon ja miten eri potilasryhmät hyötyvät kipukuntoutuksesta. Aina ei kuntoutujan oma panos, aktiivinen 3

4 itsehoidon toteuttaminen ja ammattiauttajien intensiivinen apu estä kipujen pahenemista ja toivottomuuden tunteen syntymistä. Tässä vaiheessa lienee tärkeintä, että kuntoutujalla on tiedossa taho, joka tukee häntä vaikean vaiheen läpi. Toisaalta myös se, että kuntoutuksen tavoitteet on sovittu sellaiseksi, että ne ovat saavutettavissa ja kiinni kuntoutujan arjessa. KIVUN ITSEHOITO, KUNTOUTUJAN OMA PANOS Kukaan lääkäri, psykologi tai fysioterapeutti ei pysty auttamaan kipupotilasta ilman kuntoutujan omia ponnistuksia ja motivaatiota itsensä hoitamiseen. Kipupotilaan on jossakin vaiheessa pysähdyttävä pohtimaan kysymystä omasta osuudestaan kivun- ja elämänhallinnan oppimisessa. Itsehoitoon motivoituminen edellyttää, että ammattiauttajat ovat antaneet kuntoutujalle riittävästi tietoa kivusta, sen vaikutuksesta kuntoutujan fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn ja hoito- ja kuntoutusvaihtoehdoista. Myös kivunhallintakeinojen esim. rentoutumisen tekniikka ja oikeanlaiset fyysiset harjoitteet on opetettava kuntoutujalle ja myös motivoiminen näiden käyttöön arkielämässä on tärkeä seikka. Kuntoutumisen vastuu on kuntoutujalla itsellään Tämän jälkeen paljon vastuuta jää kuntoutujalle itselleen. Riittävien perustietojen pohjalta hän voi ymmärtää, miksi kuntoutuminen vaatii myös itseltä aikaa ja vaivannäköä. Jonkinlainen ennuste kivun lievittymisestä on myös välttämätöntä, jotta hän jaksaa kuntoutua. Moniammatilliset kivunhallintakurssit esim. kuntoutuslaitoksissa voivat hyvin onnistuessaan toimia hyvänä alkuna kipupotilaan itsehoidon käynnistymiselle. Seurantajaksot toimivat myös motivaation ylläpitäjänä ja kurssin päättyessä on tärkeää sopia, kuka tai mikä taho seuraa kuntoutujan edistymistä jatkossa. Kroonisen kivun kanssa elävältä ei voi edellyttää, että hän selviytyy täysin yksin kuntoutustavoitteidensa toteuttamisesta, vaikka kuntoutujan oma panos onkin merkittävä. Olisi vain vähän kipeä makaisi vuoteessa yöpöydällä puolukkamehua saisi lukea jännittävää kirjaa eikä piittaisi mistään muusta, torkahtelisin tämän tästä, tämän tästä, kuuntelisi hajamielisenä putoavan lumen ääntä, hidasta, ulkoa. Bo Carpelan (suom. Kaarina Helakisa) 4

5 LÄHTEET Estlander A-M.( 2003) Kivun psykologia. WSOY:Juva Heikkonen S: (2003) Kipupotilaan motivoiminen hoitoon ja kuntoutukseen. Teoksessa Estlander A-M. Kivun psykologia WSOY:Juva Heikkonen S: (2003). Moniammatillinen hoito ja kuntoutus. Teoksessa Estlander A-M. Kivun 1. psykologia.wsoy:juva Kalso E ja Vainio A.(2002) Kipu: Duodecim.Helsinki. Kuusinen P: (2004): Pitkäaikainen kipu tuki- ja liikuntaelinsairauksissa: potilaiden ryhmittely kipuongelman psykososiaalisten tekijöiden avulla. Psykologia