Lehti Deleten asiakkaille 2/2012. Keskuspesula puretaan hallitusti. Huoltoseisokki on valtava voimanponnistus. Kunnon. palokatko.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lehti Deleten asiakkaille 2/2012. Keskuspesula puretaan hallitusti. Huoltoseisokki on valtava voimanponnistus. Kunnon. palokatko."

Transkriptio

1 Lehti Deleten asiakkaille 2/2012 Huoltoseisokki on valtava voimanponnistus Keskuspesula puretaan hallitusti Kunnon palokatko pelastaa tulelta 1

2 työtä asenteella Piipun piikkausta korkeuksissa Helsingin kaupungin entisen keskuspesulan purku on iso ja vaativa urakka. Siihen sisältyy esimerkiksi 61 metriä korkean savupiipun purkaminen hallitusti ylhäältä alaspäin aluksi tiili kerrallaan. Teksti Vesa Ville Mattila Kuvat Matti Matikainen H elsingin kaupungin keskuspesula toimi vuosikymmeniä Koskelan kaupunginosassa. Pesulassa hoidettiin pääasiassa kaupungin sairaaloiden ja huoltolaitosten pyykit. Sen alaisuudessa toimi myös lämpökeskus, joka toimitti lämpöenergiaa pesulan lisäksi läheiseen Koskelan sairaalaan ja Ruutimäen asuntoalueelle. Vaikka vielä 2000-luvulla Koskelassa käsiteltiin vuosittain yli kaksi miljoonaa kiloa pyykkiä, aika ajoi pesulan ohi. Tyhjät rakennukset ja lämpövoimalaitos savupiippuineen päätettiin purkaa. Delete on purkanut keskuspesulaa syys lokakuussa Kohteen pinta-ala on noin kerrosneliötä. Sen rakenteet tehtiin aikanaan varsin vankoiksi isojen pesulakoneiden ja -laitteiden takia, kertoo Delete Purkupalvelut Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Palomäki. Aivan oman erityshaasteensa tuo korkealle kurottava lämpövoimalaitoksen savupiippu. Piikkaamme piippua tiili kerrallaan 42 metriin asti. Siitä alaspäin homma hoituu pitkäpuomikoneen ja betonisaksien avulla. Ensimmäinen vaihe kestää noin kaksi viikkoa, toinen menee muutamassa päivässä. Delete Purkupalvelut Oy hoitaa asuin-, liike- ja teollisuusrakennusten sisä- ja kokonaispurkutyöt mummonmökistä teollisuuslaitokseen. Purkamisesta aiheutuvat materiaalit yhtiö lajittelee ja kierrättää tehokkaasti Deleten omilla jäteasemilla. Lisätietoa: delete.fi/purku 2

3 Huippupaikalla. Yläilmoissa hieman tuulee, mutta sehän ei kylmäpäistä miestä haittaa. Deleten työntekijä Marko Nummenpää työntää piikkauskonetta päin tiilipiippua suurin piirtein Lahden suurmäen hyppytornin huipun korkeudella. Henkilönostokorissa on työkaveri varmistamassa toimintaa ja käyttämässä radiopuhelinta. Kolmas mies hoitaa alhaalla generaattoria ja vahtii, ettei kukaan ulkopuolinen tule liian lähelle. Korista käsin pystyy kerralla purkamaan puolet savupiipun kehästä. Sitten nosturia täytyy siirtää. Tiilet pudotamme piipun sisälle, sanoo turvavarusteisiin pynttäytynyt Nummenpää. Purkamisen päivävauhti on parisen metriä. Rapistunut yläosa hupenee nopeammin, mutta tahti hieman hiipuu alempana, jossa tiilet ja laasti vielä pistävät tiukasti hanttiin. 3

4 Pääkirjoitus Kasvua ja kansainvälistymistä Miksi yritykset hakevat kasvua? Miksei nykyinen olotila riitä? Suomessa toimivista yrityksistä vain 5 prosenttia on Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan kasvuyrityksiä silti ne luovat lähes 80 prosenttia uusista, syntyvistä työpaikoista. Sanotaan, ettei vierivä kivi sammaloidu. Samaa voidaan sanoa yrityksen kasvattamisesta ja kehittämisestä. Koveneva kilpailu ahtailla markkinoilla aiheuttaa usein kannattavuuden laskua, joka taas johtaa helposti toiminnan supistamiseen eli vallitsevaan markkinatilanteeseen sopeutumiseen. Elintilaa ja kasvua haluava yritys puolestaan etsii aktiivisesti uusia markkinoita, uusia palveluja, uusia tuotteita ja uusia asiakkaita. Se etsii oma-aloitteisesti uutta, elinvoimaisempaa toimintakenttää ja parempaa kannattavuutta. Tämä tila tunnetaan myös sinisen meren strategiana. Valitako kasvuhakuisuus vai kannattavuus? Voiko yritys saada molempia? Orgaaninen kasvu on usein kannattavin ja riskittömin tapa laajentua nykyisillä markkinoilla. Yritysostoilla saavutettava kasvu on monesti nopeinta, mutta vaatii pääomia ja riskinsietokykyä sekä -hallintaa. Kuva matti Immonen Kasvun keinoja ovat orgaaninen kasvu, rakenteellinen kasvu eli yritysostot, pääomasijoittajan mukaantulo sekä kansainvälistyminen. Deletessä kaikki nämä keinot ovat käytössä. Aloitimme Suomessa useilla yritysostoilla luoden samalla uuden omistajan myötä orgaanista kasvua. Seuraava luonteva vaihe on kansainvälistyminen, jonka ensiaskeleet otimme tammikuussa, kun toteutimme ensimmäisen yritysoston Ruotsissa. Kansainvälistyminen luo uusia mahdollisuuksia viedä konseptiamme Suomen rajojen ulkopuolelle. Samalla on toki oltava valmius oppia. Rajojen yli tapahtuva yhteistyö luo varmasti uusia, innovatiivisia ja tehokkaita palveluja asiakkaidemme eduksi. Vaikka haluamme olla johtava pohjoismainen ympäristöpalveluja tarjoava toimija, haluamme olla myös paikallinen. Vanha sanonta kuuluu: Think global, act local. Lähellä asiakasta on hyvä olla, ja asiakkaan kuuntelu sekä innovatiivinen palvelukehitys ovat yhä tärkeämpiä menestystekijöitä. Aito kumppani auttaa asiakastaan toteuttamaan sen strategiaa ja tavoitteita. Kun asiakas voi hyvin, mekin voimme hyvin. Jussi Niemelä toimitusjohtaja, päätoimittaja Julkaisija Delete Group Oy, Hiomotie 19, Helsinki Päätoimittaja Jussi Niemelä Toimitusneuvosto Jouni Lilja, Ronnie Neva-aho, Jussi Niemelä, Kimmo Palomäki, Vesa Parantainen, Juha Saapunki Toimitus ja ulkoasu Legendium Oy Kansikuva Matti Matikainen Paino SP-Paino ISSN X 4

5 ympäristön hyväksi Monitoimimurtajat Fennica ja Nordica viettävät kolme kesäkautta Alaskan vesillä pitäen huolta öljynetsintäoperaation turvallisuudesta. Arktisen alueen päästörajoitusten takia alusten polttoaine järjestelmät oli ensin puhdistettava. Teksti Katariina Krabbe Kuva Arctia Shipping Oy Puhdasta jälkeä Jäänmurtajat ovat valtavia investointeja, mutta silti ne aiemmin seisoivat koko sulan ajan satamassa. Tästä syystä 1990-luvun puolivälissä pohdittiin, voisiko jäänmurtajilla olla jotain muutakin käyttöä. Alettiin valmistaa monitoimimurtajia, jotka voivat avovesiolosuhteissa tehdä erilaisia merirakentamiseen liittyviä töitä, kuten putkien ja kaapelien laskua. Arctia Shipping Oy:n Fennica ja Nordica ovat tällaisia monitoimimurtajia. Kesän 2012 Fennica ja Nordica ovat viettäneet arktisilla Alaskan vesillä osana Shell Offshoren öljynetsintäoperaatiota. Siellä niiden tehtävänä on huolehtia, että jäävuoret eivät aiheuta vaaratilanteita. Jäävuorien liikkeitä seurataan satelliitin avulla, ja tehtävämme on estää jäävuoren ajautuminen öljynporausalueelle. Nordica tai Fennica ohjaa lähestyvän jäävuoren uudelle kurssille potkurivirralla tai hinaamalla, Operations Manager Hannu Ylärinne Arctia Shipping Oy:stä kertoo. Monitoimimurtajat soveltuvat tehtävään hyvin, mutta arktisen alueen päästörajoitusten takia polttoaine oli vaihdettava raskaasta polttoöljystä puhtaammin palavaan dieseliin. Siksi koko polttoainejärjestelmä oli puhdistettava ennen operaation alkua. Haastava urakka Delete Puhdistuspalvelut Oy hoiti polttoainetankkien ja putkistojen puhdistuksen tiukan aikataulun puitteissa Helsingissä. Öljytankit, varastotankit ja raskaan öljyn polttoainelinjat pestiin korkeapaineella. Mukana oli miestä sekä työnjohto, kymmenen imuautoa ja viisi korkeapainepesulaitetta, työnjohtaja Marko Hietanen Deleteltä kertoo. Polttoainelinjat pestiin viemärinavausletkuilla putipuhtaiksi. Työskentelyolosuhteet tankeissa olivat ahtaat, pimeät ja vaaralliset, sillä miehen piti mennä sisään karstan peittämiin tankkeihin, joita ei ollut avattu vuosiin. Puhdistusjäte vietiin käsiteltäväksi Deleten omaan laitokseen Hyvinkäälle. Yhteistyö laivoilla sujui saumattomasti, minkä ansiosta onnistuimme tehtävässämme täydellisesti haasteista huolimatta. Jäänmurtajat tulevat Suomen vesille talveksi normaaleihin jäänmurtajatehtäviin. Ensi vuonna kesäkuun puolivälissä niiden on määrä aloittaa taas työt Alaskassa, sillä Arctian ja Shell Offshoren sopimus kattaa kolme kesäkautta. Keväällä tankit pitää mahdollisesti taas puhdistaa. 5

6 Vanha puurakennus toipuu tulipalosta sääsuojan alla. Talo on toiminut vuosien varrella kansakouluna ja sotasairaalana. Kattourakka kasvoi palosaneerauskohteeksi Espoolaisen Päiväkoti Pellavan tulipalo muokkasi sovitusta korjaushankkeesta mittavan kuivaus- ja purkuprojektin. Delete huolehti myös historiallisen kiinteistön jälkivahinkotorjunnasta. Teksti Ari Rytsy Kuvat Matti Matikainen Espoossa Isolla Maantiellä sijaitsevan päiväkodin sovittu kattoremontti sai Deleten osalta uuden käänteen, kun kiinteistössä roihahti tulipalo kesäkuun lopulla. Useita Länsi- Uudenmaan pelastus- ja tukiyksiköitä työllistänyt onnettomuus ei vaatinut ihmishenkiä. Sata vuotta vanhalle puiselle rakennukselle siitä koitui kuitenkin mittavia vaurioita. Aiemmin kansakouluna ja sotasairaalana toimineen kiinteistön yläkerta tuhoutui tulipalossa lähes täysin. Olimme ehtineet pystyttää telinerungon suunniteltua kattoremonttia varten. Urakkaa varten oli myös varattu henkilöstöä, joten pystyimme reagoimaan tilanteeseen nopeasti. Tulipalo syttyi keskiviikkona, ja jo lauantaina meillä oli sääsuojat pystyssä, kertoo Deleten aluepäällikkö Antti Blomberg. Sortumavaara vettyneestä turpeesta Pelastuslaitoksen huolehdittua sammutustöistä siirtyi vastuu kohteen jälkivahinkotorjunnasta Deletelle. Työ aloitettiin sammutusveden poistamisella, sillä välipohjassa ja seinärakenteissa lämmöneristeenä käytetty turve oli vettynyt, mikä lisäsi vaurioituneen rakennuksen sortumavaaraa. Avasimme rakenteita moottorisahalla saadaksemme veden pois mahdollisimman nopeasti. Lisäksi raivasimme kulkuväylät, huolehdimme rakenteiden tuennasta, laitoimme rikkoutuneet ikkunat umpeen ja Kastuneet turvetäytöt poistetaan näppärästi suurtehoimurilla. Vettyneen turpeen poistaminen vähentää vaurioituneen rakennuksen sortumavaaraa. Kuvaushetkellä välipohjan tyhjennys oli jo loppusuoralla. Lisätietoa: > Kunnostus palvelut > Vahinkoturva 6

7 Nopea reagointi esti jälkivahingot, kertoo Deleten aluepäällikkö Antti Blomberg. aloitimme kiinteistön koneellisen kuivauksen. Huolehdimme myös alueella vaadittavista turvallisuusjärjestelyistä, listaa Blomberg ensimmäisiä toimenpiteitä. Espoon kaupungin omistaman hirsirakennuksen suojelustatus näkyy purkutyön etenemisessä. Säilyneitä rakenteita, kuten esimerkiksi talon päätykolmioita, pyritään suojelemaan mahdollisuuksien mukaan. Kaikki tuhoutunut poistetaan. Välipohjassa ja seinissä käytetty turve imuroidaan, ja alakerran seinärakenteet avataan kuivausta varten. Runsaasta veden määrästä johtuen emme ehtineet estää veden leviämistä alakertaan. Kastuneet turvetäytöt tekevät kuivaustyöstä haasteellisen. Tähän mennessä turvetta on imuroitu talon rakenteista noin kaksisataa kuutiota, arvioi Blomberg. Kosteusvauriot suurennuslasin alla Kiinteistön rakennussuunnitelmista ei ole vielä tietoa, mutta Espoon kaupunki on painottanut jo tässä vaiheessa kosteusvaurioiden huolellista käsittelyä. Tällaisissa tilanteissa paikalle kutsutaan Deleten projektipäällikkö Janne Haverinen. Hänen tehtävänään on tehdä tarkka arvio vaurion laadusta, laajuudesta ja tarvittavista toimenpiteistä. Deleteltä löytyy useita eri työmenetelmiä kosteusvaurioiden korjaamiseen. Vaurioitunutta puupintaa voidaan ennallistaa esimerkiksi hiilihappojään avulla, täsmentää Blomberg. Alakerrassa kuivaustöiden eteneminen on hidasta, sillä huoneita on useita. Niihin perusparannuksen yhteydessä asennetut lattiapintojen ponttivanerit ja puhallusvillaeristeet on poistettava kokonaan. Kaikki purkutyön aikana syntyvä rakennusjäte ja muu materiaali lajitellaan ja toimitetaan Juvanmalmin siirtokuormausasemalle. Sieltä se jatkaa matkaansa Deleten Tampereella sijaitsevaan käsittelylaitokseen kierrätettäväksi. Esimerkiksi puujäte päätyy hyödynnettäväksi energiantuotannossa. 7

8 Savun ja tulen tiet tukkoon Jos ääni, ilma, vesi, valo ja pöly pääsevät rakenteista läpi, sieltä menevät todennäköisesti myös palokaasut ja tuli. Deleten ammattilaisten asentama palokatko tukkii kiinteistöissä nämä tiet. Teksti Vesa ville mattila Kuvat Matti Matikainen Palokatkoasentaja Arto Mylläri tiivistää palokatkoa. Syyskuussa Delete teki palokatkoja Derby Business Parkin työmaalla Espoossa. Kuvassa yksikönjohtaja Topi Taussi Deletestä (vasemmalla) ja rakennusyhtiö SRV:n työmaapäällikkö Kari Kuusela. 8

9 Turun viimesyksyinen sairaalapalo herätti keskustelua kiinteistöjen puutteellisista palokatkoista ja niiden aiheuttamista riskeistä. Monet heräsivät miettimään, kuinka palokatkot on toteutettu omassa kiinteistössä vai onko niitä lainkaan? Palokatkoilla tarkoitetaan rakennuksen talotekniikkaläpivientien asianmukaista tiivistystä palo-osastoivien rakenteiden välillä sekä muita osastoivien rakenteiden tiivistyksiä. Kyse on kustannuksiltaan verrattain pienestä, mutta kiinteistön turvallisuuden kannalta oleellisen tärkeästä tekijästä. Palokatko estää myrkyllisten savukaasujen, tulen ja kuumuuden leviämisen läpivientien kautta palo-osastosta toiseen. Kaapelit ja putket voidaan viedä läpi osastoivasta rakenteesta, kunhan se ei heikennä rakenteen palo-osastoivuutta. Ennen läpivientien tiivistämiseen käytettiin monenlaisia materiaaleja: peltiä, villaa, jopa uretaania ja asbestia. Nykyään palokatkoissa käytetään juuri siihen tarkoitukseen valmistettuja ja testattuja, ETA-hyväksyttyjä ja CE-merkittyjä materiaaleja ja menetelmiä, sanoo Delete Vahinkoturva Oy:n yksikönjohtaja Topi Taussi. Ammattitaitoamme on tietää, mitä materiaalia palokatkoon tarvitaan, millä menetelmällä se pitää asentaa ja kuinka työ 9

10 Palokatko estää liekkien, kuumuuden ja savukaasujen leviämisen läpivientien kautta. Se turvaa evakuointia ja estää vahinkojen leviämistä kiinteistöissä. täytyy teknisesti toteuttaa vaaditun ja parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Suunnitelmallisesti ja turvallisesti Delete Vahinkoturva tekee palokatkojen toteutus- ja laadunvarmistussuunnitelman jokaiseen työkohteeseensa. Kohdekohtainen palokatkosuunnitelma ottaa kantaa ja selvittää, mitä rakenteissa ja talotekniikkaasennuksissa tulee ottaa huomioon, jotta palokatkot voidaan asentaa asennusohjeiden ja vaatimusten mukaisesti. Teollisuudessa ja varsinkin ydinvoimaloissa suunnittelu, toteutus ja laadunvarmistus viedään vielä astetta pidemmälle. Jokainen palokatko suunnitellaan niin, että myös kaikki muut ympäröivän rakenteen vaatimukset täyttyvät. Näitä ovat esimerkiksi veden-, tärinän- ja säteilynkesto. Uusi talotekniikka, uudet palokatkot Periaatteessa palokatkot eivät vaadi juurikaan huoltoa, ja oikein asennettuina ne kestävät koko rakennuksen elinkaaren. Käytännössä tilanne on toisenlainen. Pienetkin talotekniset uudistukset tuovat kiinteistöön tukun uusia kaapeleita, putkia ja kanavia, joiden asennus läpivienteineen rikkoo vanhoja palokatkoja tai palo-osastoja. Tarvittaessa Delete tekee palokatkokartoituksen, jossa alan ammattilaiset kiertävät läpi kiinteistön palo-osastot. He merkitsevät havaitut puutteet korjausehdotuksineen ja hinta-arvioineen laatimaansa raporttiin ja pohjapiirustuksiin. Useimmiten korjattavaa löytyy paloovien kohdalla alakaton päältä, sähkönousuista ja teknisistä tiloista. Harvassa kiinteistössä kaikki palokatkot ovat täysin kunnossa, Taussi kertoo. Rakenteellisen paloturvallisuuden osaaja Rakenteellinen paloturvallisuus kuuluu keskeisesti Delete Vahinkoturvan erikoisosaamiseen. Palokatkoasennusten lisäksi Deleten palveluja ovat muun muassa hankekohtaiset palokatkosuunnitelmat, kiinteistöjen palokatkokartoitukset, palokatkojen paikantamiskaaviot ja dokumentointi, huoltokirjaohjeet ja -lausunnot sekä palokatkoasioiden tekninen konsultointi. Kentällä työskentelee yli 30 palokatkoammattilaistamme. Jatkossa palvelemme entistä laajemmin ja paremmin myös paikallisesti ympäri Suomea Deleten toimipisteiden yhteydessä, sanoo yksikönjohtaja Topi Taussi. Delete Vahinkoturva on Suomen Palokatkoyhdistys ry:n perustajajäsen. Delete Vahinkoturvalle on myönnetty ISO 9001 laatu-, ISO ympäristö- ja OHSAS työturvallisuussertifikaatit. Deleten pääyhteistyökumppani palokatkomateriaaleissa on Hilti (Suomi) Oy. Paljon haastavia kohteita Deleten palokatkoammattilaiset ovat mukana monissa uudis- ja saneeraushankkeissa. Parhaillaan toteutettavista uudishankkeista suurimpiin kuuluvat rakennusyhtiö SRV:n ja rakennusliike Lujatalon tulevat pääkonttorit Espoossa. Saneeraushankkeista laajin oli Stockmann Oyj:n Helsingin keskustan tavaratalon uudistaminen. Suuri rakennusurakka toteutettiin lukuisissa osissa. Jokainen osa, jossa rakennettiin, osastoitiin palokatkoineen erilleen toiminnassa olevasta tavaratalosta. Teollisuudessa merkittävimpiä urakoita ovat Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto ja kunnossapito sekä Olkiluodon ydinvoimalaitoksen kolmosyksikön rakentamishanke. Loviisassa palokatkoammattilaisemme ovat osallistuneet kunnossapitoon jo useita vuosia. Olkiluoto 3 -hankkeessa olemme olleet mukana vuodesta 2009 lähtien suunnittelemassa, urakoimassa ja dokumentoimassa palokatkoja. Erittäin mielenkiintoinen ja haasteellinen hanke, jossa asiat varmistetaan ja tarkastetaan moneen kertaan. Kaikkia voimalan vaatimuksia täyttäviä menetelmiä ei edes ole saatavilla valmiina markkinoilta, Taussi mainitsee. Lisätietoa: 10

11 Kuin varikkokäynti formuloissa Viiden vuoden välein toistuva huolto- ja kunnossapitoseisokki Borealiksen tuotantolaitoksissa on valtava rypistys. Delete vastaa seisokin aikana erityisesti korkeapainepesuista. Teksti Mari Vehmanen Kuvat Matti Matikainen Muoviraaka-ainetta ja petrokemian tuotteita valmistavan Borealis Polymers Oy:n massiiviset tuotantolaitokset Porvoon Kilpilahdessa pysähtyivät tänä syksynä huolto- ja kunnossapitoseisokin ajaksi. Seisokki toteutetaan noin viiden vuoden välein, ja se kestää useita viikkoja. Seisokki merkitsee Borealikselle kaikkea muuta kuin hiljentymistä. Päinvastoin huolto- ja kunnossapitotyöt tuovat laitosalueelle yhteensä yli ulkopuolista ammattilaista, jotka edustavat yli 60:tä urakoitsijayritystä. Täällä on seisokin aikana varsin kansainvälinen meininki. Turvallisuuskoulutukset ja -materiaalit on laadittu seitsemällä eri kielellä, ja ulkomaalaisia varten on myös palkattu tulkkeja, Borealiksen petrokemian alueen kunnossapitopäällikkö Mauri Luoto kertoo. Valtavien ihmis- ja materiaalivirtojen ohjailu vaatii järeitä toimia. Töiden alkamisaikoja on porrastettu ja alueella avattu uusia pysäköintialueita, jotta liikenneruuhkilta vältyttäisiin. Väliaikaiset kenttäruokalat ja sosiaalitilat palvelevat urakoitsijayritysten väkeä. Kahden vuoden suunnittelu Näin isoa ponnistusta ei luonnollisesti toteuteta ilman tarkkaa suunnittelua. Valmistautuminen on aloitettu jo kaksi vuotta sitten perustamalla seisokkiorganisaatio. Sen jälkeen vaiheita on ollut paljon: töiden tilaaminen, urakkakokonaisuuksien ja aikataulujen suunnittelu, hankintaneuvottelut, oman ja ulkopuolisen väen perehdyttäminen ja niin edelleen, Mauri Luoto luettelee. Laitokset ajetaan alas vaiheittain. Järjestelmiä täytyy ensin esimerkiksi tyhjentää nesteistä ja kaasuista. Lopulta pääkoneet pysäytetään. Jäännösosat hiilivedyistä soihdutetaan, mikä onkin laitoksen ympäristössä näkyvin merkki seisokista. Vaikka näitä näkyviä vaikutuksia pyritään vähentämään suunnittelulla, kokonaan niiltä ei voida välttyä. Soihdun tehtävä on polttaa tuotantoprosessissa 11

12 Koko massiivinen tuotantolaitos huolletaan muutamassa viikossa. Jaakko Mäenpää (vas.) ja Mauri Luoto kertovat urakan vaativan saumatonta yhteistyötä. vaikka tämä on rankkaa, yhteishenki seisokin aikana on valtavan hyvä. purkautuvat kaasut turvallisesti ja hallitusti, Mauri Luoto mainitsee. Sitten varsinaiset huolto- ja kunnossapitotoimet voivat alkaa. Ensimmäisenä varmistetaan, että kaikissa sisään mentävissä laitteissa on riittävästi happea, ja annetaan sisäänmenolupa niihin. Sitä ennen esimerkiksi painelaitteisiin ei saa edes kurkistaa luukusta: typpi on niin kavala kaasu. Turvallisuus on seisokkitöiden ykkösprioriteetti. Se menee aikataulussa pysymisen edelle. Jokainen seisokkitöihin osallistuva on käynyt tarkan turvallisuuskoulutuksen. Sääntöjen ja ohjeiden noudattamista myös seurataan tarkasti. Eläkkeeltä mukaan Seisokkityöt pitävät sisällään lukemattomia tehtäviä. Laitteita ja putkistoja tarkastetaan ja puhdistetaan. Pääkoneet huolletaan, ja kuluneita osia vaihdetaan. Painelaitteet tarkastetaan. Tämänkertaisen seisokin tärkein tavoite on kunnossapidollinen eli laitoksen luotettavuuden ylläpito. Joissakin aiemmissa seisokeissa on päämääränä ollut selkeämmin tuotantovolyymin lisääminen, Mauri Luoto kertoo. Seisokin yhteydessä myös rakennetaan uutta. Tämänvuotisen seisokin investoinnit ovat yhteensä noin 80 miljoonan euron arvoiset. Luodon mukaan seisokki on kaikkinensa valtava rypistys kuin formulakisojen hektinen varikkokäynti. Vaikka tämä on rankkaa, niin myös yhteishenki seisokin aikana on aivan valtavan hyvä. Jotain kertoo esimerkiksi se, että jotkut entiset työntekijämme käyttävät kesälomansa voidakseen osallistua hommiin. Myös eläkkeeltä tullaan töihin seisokkiviikkojen ajaksi. Tuhannen barin paineella Delete osallistuu Borealiksen seisokkiin ja tekee erityisesti korkeapainepesuja. Kilpilahden teollisuusalueella sijaitsevissa laitoksissa on lukemattomia lämmönvaihtimia, joiden putkistot eli tuubit on puhdistettava seisokin yhteydessä. Lisäksi tuubisarjat pestään ulkopuolelta. Tässä pesupaikalla meillä on robotti, jonka avulla voidaan pestä yhden sijaan viisi tuubia kerrallaan. Silti kiire on kova, ja töitä tehdään kolmessa vuorossa ympäri vuorokauden, Porvoon toimipisteen johtaja Jaakko Mäenpää Delete Puhdistuspalvelut Oy:stä kertoo. Pesuveden virtaus on noin 200 litraa minuutissa, ja pesuauto saa aikaan jopa barin paineen. Tarvittaessa vesi voidaan kuumentaa. Mäenpään mukaan seisokkiin osallistuminen on hektisyydestään huolimatta palkitseva urakka. Yhteistyö Borealiksen kanssa toimii hienosti. Töiden suunnittelu on aloitettu jo vuosi sitten, ja neuvotteluja on käyty hyvässä hengessä ja aidosti keskustellen. Omaa työtäni on auttanut se, että Borealis on entinen työpaikkani, Mäenpää kertoo. Luoto kiittää Deleten panosta. Pesu on hyvin turvallisuuskriittistä ja raskasta työtä, joka vaatii sitoutuneisuutta ja kärsivällisyyttä. Lokakuun alussa on koko seisokin jännittävin hetki, kun pääkoneet pitäisi käynnistää. Viime kerralla koneet käynnistyivät kaksi tuntia ennen tavoiteaikaa, Mauri Luoto muistelee. Lisätietoa Delete Puhdistuspalveluista: Borealiksen Porvoon-laitokset sijaitsevat Kilpilahden teollisuus alueella kymmenen laitosta, jotka on käynnistetty vuosina päätuotteet polyeteeni- ja polypropeenimuovit, eteeni, propeeni, fenoli ja asetoni henkilöstöä noin 900 henkeä. 12

13 Puhdistus- ja purkupalveluiden markkinat ovat Ruotsissa samankaltaiset mutta paljon isommat kuin Suomessa. Delete tutkii mahdollisuuksia kasvattaa liiketoimintaansa etenkin Pohjois-Ruotsissa. Delete on tänä vuonna keskittynyt yhtenäistämään toimintojaan Suomessa. Samalla se kuitenkin tutkii ja kokeilee konseptinsa toimivuutta ulkomailla. Vankalle ammattitaidolle riittää kysyntää. Ruotsissa Deletellä on jo hyvä sillanpääasema, ja erikoisosaamisensa työnäytteitä se tekee eri puolilla maailmaa. Teksti Vesa Ville Mattila Kuvat Delete Hallitusti ja harkitusti maailmalle Ruotsissa paljon potentiaalia Alkuvuodesta Delete osti Uumajassa ja sen lähialueilla toimivan Sanvac Miljö AB -nimisen teollisuuspuhdistusyrityksen. Muista yritysostoista tuttuun tapaan yhtiön vetäjä jatkoi Deleten palveluksessa. Yhtiötä johtaa Leif Danielsson. Parhaillaan Delete tutkii mahdollisuuksia kasvattaa liiketoimintaansa etenkin Pohjois-Ruotsissa. Ensisijaisesti Deleteä kiinnostavat puhdistuspalvelut, mutta myös purkupuolta tutkitaan tarkasti. Sikäläiset markkinat ovat samankaltaiset kuin Suomessa, joskin paljon isommat. Uskon, että sieltä löytyy kokonaisuuteemme hyvin sopivia toimintoja, sanoo Deleten toimitusjohtaja Jussi Niemelä. Näyttävä norjalainen purku-urakka Norjan Mo i Ranassa Delete purkaa parhaillaan Ruukki Profiler AS:n vanhan teräsvalssaamon tuotantolinjaa. Yhtiön tähän asti suurin purku-urakka on työllistänyt yhdeksän kuukauden ajan toistakymmentä Deleten huippuammattilaista. Tahtipuikkoa on heiluttanut alallaan Suomen tunnetuin hitsipilliporukka. Rakennus jätetään pystyyn, mutta puramme ja paloittelemme tonnin tuotantolinjan pieniksi osiksi. Ison kokonaisuuden purkamisessa materiaalinhallinta on hyvin kriittinen seikka. Onneksi meiltä löytyy siihenkin vankkaa osaamista ja kokemusta, Deleten Jussi Niemelä mainitsee. 13

14 Delete purkaa Norjassa Ruukki Proliferin valtavaa teräsvalssaamoa. Työ on Deleten toistaiseksi suurin purku-urakka. Kuuma keikka Arabiemiraateissa Viime kesänä Delete kuvasi Arabiemiraateissa sikäläisen valtiollisen kaasuyhtiön (Abu Dhabi Gas Liquefaction Company Limited eli Adgas) Das Island -nimisen kaasuntuotantolaitoksen sade- ja prosessilinjojen putkia. Asiakas halusi tietää, missä kunnossa putket ovat. Meidän piti käyttää räjähdyssuojattuja kameralaitteita ja tietokoneita. Työn toteuttamisen luparulettiin kului neljä viikkoa, toimenpiteisiin paikan päällä toinen mokoma. Perillä päivälämpötila kipusi parhaimmillaan 52 asteeseen, kiteyttää urakan koordinoinut Delete Puhdistuspalvelut Oy:n yksikönjohtaja Jussi Kuikka. Deleten oli määrä kuvata putkia yhdeksän kilometrin verran. Paikallinen pesuauto ei kuitenkaan pystynyt puhdistamaan niitä tarpeeksi tehokkaasti. Menemme vielä uudelleen pesemään ja kuvaamaan linjoja luultavasti oman pesuautomme kanssa. Myös sikäläinen öljy-yhtiö on nyt kiinnostunut ammattitaidostamme, Kuikka mainitsee. Perillä päivälämpötila kipusi parhaimmillaan 52 asteeseen. Täältä pesee Pohjois-Italiassakin Voimalaitoksen kattiloiden korkeapainepesu ja vanhojen tulimuurausten poisto on tarkkaa työtä. Kun siihen vielä lisätään vaatimus tehokkaasta ja nopeasta toiminnasta, täytyy tekijällä olla tietoa, taitoa ja tekniikkaa. Teemme töitä Pohjois-Italiassa Milanon lähettyvillä sijaitsevalla Lomellina Energian yhdyskuntajätteen polttolaitoksella. Olemme olleet siellä jo useita kertoja parinkymmenen miehen joukolla ja omien laitteidemme kanssa. Laitteet ajoimme kuorma-autoilla Suomesta asti, kertoo Delete Puhdistuspalvelut Oy:n projektipäällikkö Vesa Jokinen. Kahdella viime keikalla Deleten ammattilaiset ovat paiskineet töitä keskeytymättömänä vuorotyönä 12 tunnin vuoroissa. Urakka jatkuu marraskuussa, jolloin käsittelyyn otetaan puolet toisesta kattilasta. Jokisen mukaan voimalaitosalalla laitevalmistajat tuntevat jo Deleten osaamisen. Kun Delete paiskii töitä Milanon seudulla, huomaavat osaamisen myös voimalaitosten käytöstä vastaavat tahot. 14

15 uutiset Vankalla palveluasenteella ykköseksi Insinööri Marco Sivonen aloitti Deleten Kunnostuspalvelut-toimialan liiketoimintajohtajana syyskuun alussa. Hän kuuluu myös konsernin johtoryhmään. Monipuolisia johtamis- ja organisointitaitoja Sivonen on kerryttänyt muun muassa ABB Kiinteistötekniikan yksikönpäällikkönä ja viimeiset kahdeksan vuotta SOL Palvelu Oy:n liiketoimintajohtajana. Deletellä saan huikean mahdollisuuden olla mukana rakentamassa uutta yhtiötä ja uusia toimintoja, Sivonen kertoo. Ympäristöpalveluala on ollut hyvin pirstaloitunut, eikä sillä ole aiemmin ollut suurta Deleten kaltaista kokoavaa voimaa. Olen innolla mukana luotsaamassa yhtiötä menestyväksi markkinaykköseksi. Avointa vuorovaikutusta tärkeänä pitävä Sivonen aikoo aloittaa työnsä tutustumalla asiakkaisiin ja kysymällä, mitä nämä Deleteltä odottavat. Keskustelemalla saan parhaiten selville, missä mennään nyt ja mitä toiminnaltamme tulevaisuudessa odotetaan. Sivosen vapaa-aika kuluu talvella jääkiekon ja koripallon parissa. Kesällä hän lataa akkuja mökkeillen ja veneillen. Öljyisten vesien käsittely siirtyy Espooseen Delete Puhdistuspalvelut ottaa jatkossa vastaan öljyisiä vesiä Espoon Juvanmalmilla. Muutoksen taustalla ovat yhä lisääntyneet jätevedet. Niitä ei enää pystytä käsittelemään riittävän jouhevasti Hyvinkään käsittelylaitoksessa. Uusi laitos avataan lokakuun aikana. Käsittelylaitos muuttaa samalla lähemmäs pääosin pääkaupunkiseudulla toimivia asiakkaita. Lyhyempi matka säästää aikaa, ja kuljetuskustannukset pienenevät. Myös aukioloaikamme pitenee. Vastaanottoaika on arkisin kello 6 22, listaa toimitusjohtaja Mika Salminen Deleteen kuuluvasta RMS-Ympäristöpalvelut Oy:stä muutoksen etuja. Uuden laitoksen myötä öljyisten jätevesien käsittelykapasiteetti lähes tuplaantuu. Potentiaalia kasvuun riittää, sillä Salmisen mukaan öljyisten vesien käsittely on edelleen luvattoman heikkoa. Öljyjätekaivot pitäisi tarkastaa vuosittain, eikä näin aina tehdä. Jos huollossa laistetaan eikä kaivoja tyhjennetä säännöllisesti, öljyä alkaa sekoittua viemäriveteen. Meidän kauttamme öljyisten jätevesien puhdistus ja poiskuljetus hoituvat yhdellä soitolla, Salminen kertoo. Lisätietoa: Mika Salminen, Delete Puhdistuspalvelut, puh puhd_ymparistolle_oljyiset. php Team Erkiö vei voiton Delete Masters -golfkisassa Toni Juslin Deleten Tampereen toimipisteestä. Ensimmäinen Delete Masters -golfkisa kokosi 10. elokuuta neljäkymmentä pelaajaa aurinkoiselle ja hyväkuntoiselle Kullo Golf Clubille Porvooseen. Kilpailuun osallistui niin asiakkaita kuin deleteläisiä. Kilpailumuotoina pelattiin tasoituksellinen best ball -joukkuekilpailu sekä tasoituksellinen henkilökohtainen kilpailu. Lisäk si jaettiin erikoispalkinnot lähimmäs lippua- ja pisin draivi -kilpai luista. Joukkuepelin voiton vei Team Erkiö tuloksella 86. Joukkueeseen kuuluivat Eero Erkiö Pöyry Finland Oy:stä, Juha-Pekka Maunuksela Aarsleff Oy:stä ja Petteri Metiainen UPM Kymmene Oyj:stä. Henkilökohtaisen tasoituksellisen pistebogey-kilpailun voitti Eero Erkiö kovalla 41 pisteen tuloksella. Toiseksi sijoittui Sami Päivärinta Puolustushallinnon rakennuslaitoksesta tuloksella 38. Kolmas sija meni Petteri Metiaiselle niinikään tuloksella 38. Lähimmäs lippua -kilpailun voitti Petri Säämänen Pejacon Oy:stä tuloksella 2,22 metriä, ja pisimmän draivin 272 metriä löi Petteri Metiainen. Suuri kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille. On mukavaa tavata asiakkaita kasvokkain myös epävirallisemmissa merkeissä. Toivonkin, että saamme Delete Mastersista jokavuotisen perinteen, sanoo Deleten toimitusjohtaja Jussi Niemelä. 15

16 Delete siellä missä Sinäkin! Yli 30 toimipistettä Suomessa, Ruotsissa ja Liettuassa. Myös projektitoimintaa kaikkialla Euroopassa. Suomi Espoo Helsinki Hyvinkää Kajaani Kemi Kouvola Imatra Jyväskylä Lahti Lappeenranta Holmsund Husum Örnsköldsvik Kemi Oulu Raahe Kajaani Jyväskylä Siilinjärvi Nurmijärvi Oulu Pori Porvoo Raahe Rauma Riihimäki Siilinjärvi Tampere Turku Tuusula Pori Rauma Turku Imatra Tampere Lappeenranta Kouvola Porvoo Helsinki Ruotsi Holmsund Husum Landskrona Örnsköldsvik Liettua Mažeikiai Mažeikiai Landskrona Delete Group Oy Hiomotie 19, Helsinki Finland p

YIT:n maantieteellinen laajentuminen

YIT:n maantieteellinen laajentuminen 1 YIT:n maantieteellinen laajentuminen Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Tilaisuus, analyytikoille, sijoittajille ja medialle 30.5.2008 2 Sisältö Maantieteellisen laajentumisen strategian toteuttaminen YIT:n

Lisätiedot

Ekovilla Oy 2010 multimediaesittely

Ekovilla Oy 2010 multimediaesittely Puukuitupohjaisia lämmöneristeitä valmistava Ekovilla Oy on 30-vuotias rakennusteollisuusyritys, joka toimii Kuusan-koskella. Yhtiöllä on tehtaat myös Kiimingissä ja Ylistarossa. Ekovilla on orgaanisten

Lisätiedot

SUOMEN HOIVATILAT OYJ. Oulu CEO Jussi Karjula & CFO Tommi Aarnio SUOMEN HOIVATILAT OYJ

SUOMEN HOIVATILAT OYJ. Oulu CEO Jussi Karjula & CFO Tommi Aarnio SUOMEN HOIVATILAT OYJ Oulu 02.11.2016 CEO Jussi Karjula & CFO Tommi Aarnio 1 Autamme kasvun haasteissa ja luomme tiloja hyvälle hoivalle. Teemme sen yhdessä kasvukuntien ja hoiva-alan yritysten kanssa. SADAS HANKKEEMME on käynnistetty

Lisätiedot

1 12/2016 Antti Leino - Skanska

1 12/2016 Antti Leino - Skanska 1 2 3 4 Skanskasta Kansainvälinen yritys 5 11/11 ALe Skanska Oy Mikä toimintapa sinun organisaatiossa on tänään hyväksyttyä, mutta huomenna mahdollisesti ei? 6 7 11/12 ALe Skanska Oy 8 11/11 ALe Skanska

Lisätiedot

Luotettava ratkaisutoimittaja

Luotettava ratkaisutoimittaja Luotettava ratkaisutoimittaja 40 vuoden kokemuksella 1 Asiakaslähtöistä ongelmanratkaisua jo 40 vuotta Vuonna 1976 perustettu Sermatech Group on kasvanut 40 vuodessa mekaniikan suunnittelu- ja valmistusyhtiöstä

Lisätiedot

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE LÄMMÖNTALTEENOTTO Lämmöntalteenotto kuumista usein likaisista ja pölyisistä kaasuista tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden energiansäästöön ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen

Lisätiedot

Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote

Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote MERI-PORIN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Meri-Porin voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

KAASU LÄMMÖNLÄHTEENÄ

KAASU LÄMMÖNLÄHTEENÄ KAASU LÄMMÖNLÄHTEENÄ MAA- JA BIOKAASUN MAHDOLLISUUDET 2 1 Luonnonkaasusta on moneksi 3 Gasumin kaasuverkosto kattaa puolet suomalaisista Korkeapaineista kaasun siirtoputkea 1 286 km Matalan paineen jakeluputkea

Lisätiedot

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Päivi Urrila Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 14 2008 Hämeenlinnan kaupunki Urrila,

Lisätiedot

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus Liikevoittomarginaali parani Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja 25. lokakuuta 2016 Keskeistä kolmannella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Heikki Malinen 1 Strategia ja toimintatapa Viisi toiminnan ydinaluetta Investointien elinkaaren kattava konsepti Teknologian ja paikallisten olosuhteiden hyvä tuntemus Vahva markkina-asema

Lisätiedot

ANTENNIALAN TEKNIIKKAPÄIVÄ Rantasipi Hyvinkää, 8.11.2012

ANTENNIALAN TEKNIIKKAPÄIVÄ Rantasipi Hyvinkää, 8.11.2012 ANTENNIALAN TEKNIIKKAPÄIVÄ Rantasipi Hyvinkää, 8.11.2012 KAAPELIEN PALOTURVALLISUUS JA PALOKATKOT Esityksen sisältö: paloturvallisuutta koskevat määräykset kaapelit palokatkot 1 RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS

Lisätiedot

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003 Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 23 Liiketoiminnan fokus 23 Kannattavuus Taseen ja maksuvalmiuden vahvistaminen Kohdennetut yritysostot (lähipalvelut, markkina-asema, teknologia tietotaito) Global Network

Lisätiedot

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora Henrik Karlsson Ariterm Group Ariterm on suomalais-ruotsalainen lämmitysalan yritys jolla on tuotantoa Saarijärvellä Suomessa ja Kalmarissa Ruotsissa. Aritermin

Lisätiedot

Masor Works Masor Works

Masor Works Masor Works Luotettava kumppanisi teollisuuden asennus- ja kunnossapitotöihin Masor Works Masor Works Palvelemme niin suuria kunnallisia konserneja kuin pieniä yksityisiä yrityksiä aina samalla tehokkuudella ja palveluasenteella.

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 HW 3600 - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 - liikkuva lämmöntuottaja ympärivuotiseen käyttöön Liikkuva lämmöntuottaja > 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C

Lisätiedot

HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle

HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle HW 1800 HW 1800 HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle Liikkuva lämmöntuottaja - 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C lämpöistä vettä. Kuljetuksen, kokoamisen,

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa. Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi

Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa. Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi Digipolis Oy:n taustaa Kemin Digipolis Oy perustettu 1993 omistus: Kemi, Tornio, Keminmaa,

Lisätiedot

Kipinänilmaisu- ja sammutusjärjestelmän toimintaperiaate Atexonin kipinänilmaisu- ja sammutusjärjestelmä estää. Miksi pöly räjähtää?

Kipinänilmaisu- ja sammutusjärjestelmän toimintaperiaate Atexonin kipinänilmaisu- ja sammutusjärjestelmä estää. Miksi pöly räjähtää? Kipinänilmaisu- ja sammutusjärjestelmän toimintaperiaate Atexonin kipinänilmaisu- ja sammutusjärjestelmä estää pölyräjähdykset sekä tulipalot havaitsemalla ja sammuttamalla kipinät automaattisesti. Pieni

Lisätiedot

HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa

HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HydroHeater HW HydroHeater UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi Tuotantokyky: 103 kw 0-100 0 C Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HW HydroHeater Liikkuva yksikkö lämpimän veden nopeaan toimitukseen

Lisätiedot

Pelastuslaitosten palontutkinnassa havaittua

Pelastuslaitosten palontutkinnassa havaittua Pelastuslaitosten palontutkinnassa havaittua Ja vähän Onnettomuustutkintakeskukselta 1 Kuka puhuu? Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Suomen palontutkijat ry:n puheenjohtaja Onnettomuustutkintakeskuksen

Lisätiedot

Tuulivoima Suomessa Näkökulma seminaari Dipoli 17.9.2008

Tuulivoima Suomessa Näkökulma seminaari Dipoli 17.9.2008 Tuulivoima Suomessa Näkökulma seminaari Dipoli 17.9.2008 Historia, nykypäivä ja mahdollisuudet Erkki Haapanen Tuulitaito Tuulivoimayhdistys 20 vuotta 1970-luvulla energiakriisi herätti tuulivoiman eloon

Lisätiedot

Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote

Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote VERMON VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Vermon lämpökeskuksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä. Tiedotteessa

Lisätiedot

Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus

Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus Oulun Kauppakamari 4.10.2013 Pekka Ottavainen Hallituksen puheenjohtaja Fennovoima esittää omistajilleen investointipäätöstä Rosatomin laitoksesta Fennovoima ja venäläinen

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Hyvä suunnittelu kannattaa aina. Siitä syntyy rakennuksesi käytettävyys, turvallisuus ja arvo, olipa kohde minkä kokoinen

Lisätiedot

Case Westenergy Suunnittelun yhteensovittaminen ja yhteiset tavoitteet

Case Westenergy Suunnittelun yhteensovittaminen ja yhteiset tavoitteet Copyright 2012 Citec Group Oy Ab 11 Sept 2014 SKI Case Westenergy Suunnittelun yhteensovittaminen ja yhteiset tavoitteet Westenergy Mustasaari Westenergy muuntaa polttokelpoisen jätteesi energiaksi, joka

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

Riikinvoiman ajankohtaiset

Riikinvoiman ajankohtaiset Riikinvoiman ajankohtaiset Yhdyskuntajätteestä energiaa kiertopetitekniikalla 18.2.2016 Sisältö 1. Hanke- ja prosessiesittely 2. Kiertopetitekniikan haasteet ja mahdollisuudet 3. Tilannekatsaus Riikinvoiman

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

79 NCC TONTINVARAUSPYYNTÖ HELSINGIN RUSKEASUOLTA NCC BUSINESS PARKS -ALUEEN RAKENTAMISEKSI. Kiinnostus alueeseen. NCC Business Parks -konsepti

79 NCC TONTINVARAUSPYYNTÖ HELSINGIN RUSKEASUOLTA NCC BUSINESS PARKS -ALUEEN RAKENTAMISEKSI. Kiinnostus alueeseen. NCC Business Parks -konsepti 79 NCC TONTINVARAUSANOMUS 1 (3) 20.2.2007 Helsingin kaupunki Kiinteistövirasto (kirjaamo) Katariinankatu 1 00 1 70 TONTINVARAUSPYYNTÖ HELSINGIN RUSKEASUOLTA NCC BUSINESS PARKS -ALUEEN RAKENTAMISEKSI Kiinnostus

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 27.4.2016

YHTIÖKOKOUS 27.4.2016 YHTIÖKOKOUS 27.4.2016 YHTIÖKOKOUS 27.4.2016 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS: MARKKU VIRTANEN VUODEN 2015 TÄRKEIMMÄT TAPAHTUMAT Tammi Helmi Huhti Touko Kesä Tivoli- ja Apollo -yökerhot, Oulu Cabaret-yökerho, Pori

Lisätiedot

Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Lieksassa

Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Lieksassa Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Lieksassa Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN TEOPLASTIN BIO PP-BIOSUODATTIMEN

Lisätiedot

Teknosafe TÄYDELLINEN SAMMUTUSJÄRJESTELMÄ TRUKKEIHIN

Teknosafe TÄYDELLINEN SAMMUTUSJÄRJESTELMÄ TRUKKEIHIN TÄYDELLINEN SAMMUTUSJÄRJESTELMÄ TRUKKEIHIN OPTIMAALINEN OLOSUHDE TULIPALOLLE Trukit ovat kovassa päivittäisessä käytössä Jatkuva käyttö - lavalta lavalle Vähän aikaa huollolle Ei aikaa seisokeille 3 TULIPALON

Lisätiedot

Exel Composites Reinforcing Your Business Pienten yhtiöiden Pörssi-ilta Oulussa 6.11.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja

Exel Composites Reinforcing Your Business Pienten yhtiöiden Pörssi-ilta Oulussa 6.11.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Exel Composites Reinforcing Your Business Pienten yhtiöiden Pörssi-ilta Oulussa 6.11.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Exel Composites on kansainvälinen pultruusioalan yritys, jolla on tuotantolaitoksia

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA OPTIMAALINEN SIJAINTI PÄÄKAUPUNKI- ALUEELLA Tampereen Kehä lll

Lisätiedot

Ydinvoimalaitoksen käyttöönotto ja käyttö

Ydinvoimalaitoksen käyttöönotto ja käyttö Ydinvoimalaitoksen käyttöönotto ja käyttö Teemailta Pyhäjoki, Tero Jännes Projektipäällikkö 1 Yleistä käyttöönotosta YVL-ohje 2.5 Ydinvoimalaitoksen käyttöönotto Ydinvoimalaitoksen käyttöönotolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2009 6.8.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Liikevaihto laski hieman Liikevaihto 61,9 miljoonaa euroa, laskua

Lisätiedot

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Avoinkirje kasvihuoneviljelijöille Aiheena energia- ja tuotantotehokkuus. Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Kasvihuoneen kokonaisenergian kulutusta on mahdollista pienentää

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus liikkumis- ja oleskelurajoituksista annetun sisäministeriön asetuksen liitteiden muuttamisesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti muutetaan liikkumis- ja oleskelurajoituksista

Lisätiedot

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA OPTIMAALINEN SIJAINTI PÄÄKAUPUNKI- ALUEELLA Tampereen Kehä lll

Lisätiedot

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö

Lisätiedot

JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ

JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ HIRSIRAKENTAMISTA PUDASJÄRVELLÄ 1700-LUVULLA PUDASJÄRVEN KIRKKO MAAILMAN PISIN KATETTU HIRSIAITA 1370 m 1884 LAKARIN KOULU TOIMII KOULUKÄYTÖSSÄ EDELLEEN 1980-LUVUN HIRSITALOKORTTELI

Lisätiedot

Toimivuutta ja turvaa katolle. Katse kattoon. REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki Jari Suuronen

Toimivuutta ja turvaa katolle. Katse kattoon. REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki Jari Suuronen Toimivuutta ja turvaa katolle Katse kattoon REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki 6.4.2016 Jari Suuronen Nordic Waterproofing Group Liikevaihto n. 200 M Henkilöstöä n. 650 Valmistusta Suomessa, Ruotsissa

Lisätiedot

lindab yksinkertaistamme rakentamista

lindab yksinkertaistamme rakentamista lindab yksinkertaistamme rakentamista Tämän toimintaperiaatteen jo tunnet... Fiksu järjestelmä! Lindab Safe Click Asenna ilman työkaluja helposti ja nopeasti Lindabin kanavajärjestelmä perustuu tuttuun

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet. Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä

MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet. Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä 1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä Vuokralainen: Jämsän Vesi liikelaitos Y-0175622-1-300 Teollisuuskatu 10 42100 Jämsä

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Taaleritehtaan tuulivoimainvestoinnit Pohjois-Suomessa

Taaleritehtaan tuulivoimainvestoinnit Pohjois-Suomessa Click to edit Master title style Click to edit Master text styles Taaleritehtaan tuulivoimainvestoinnit Pohjois-Suomessa Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy Erkki Kunnari Tuulivoimapäällikkö 1 Taaleritehdas

Lisätiedot

Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti

Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti 27.1. 29.4.2016 Tule osakkaaksi Ylläksen Markkinointi Oy:hyn - mukana olosi on tärkeää. mm. Kolarin kunta on jatkossa vahvasti mukana. Yhteismarkkinoinnista

Lisätiedot

Kannattavasti kasvava YIT

Kannattavasti kasvava YIT 1 14.11. 2007 YIT OYJ Kannattavasti kasvava YIT Sijoitus - Invest 14.11.2007 klo 11.30-11.50 Konsernijohtaja Hannu Leinonen 15.11.2007 klo 15.30-15.50 Varatoimitusjohtaja Sakari Toikkanen 2 14.11. 2007

Lisätiedot

Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012

Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012 MATERIAALI TEHOKKUUS TUTKIMUS CASE KIDEX Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012 MARTELA LYHYESTI Martela Oyj on työympäristöjen ja julkitilojen muutosten toteuttaja. Martelan sisustusratkaisut tukevat asiakkaan

Lisätiedot

AUTOMAATTINEN VOITELUJÄRJESTELMÄ TAKALAITANOSTIMILLE SUOMEN KIERT UE 2015 MOVALUBE OY, JUVANTASKU 7, ESPOO, FINLAND VAT

AUTOMAATTINEN VOITELUJÄRJESTELMÄ TAKALAITANOSTIMILLE SUOMEN KIERT UE 2015 MOVALUBE OY, JUVANTASKU 7, ESPOO, FINLAND VAT AUTOMAATTINEN VOITELUJÄRJESTELMÄ TAKALAITANOSTIMILLE SUOMEN KIERT UE 2015 Ongelma Käytäntö on osoittanut, että huollon puute vaurioittaa vakavasti yhtä kolmesta takalaitanostimesta niiden kolmen ensimmäisen

Lisätiedot

TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu)

TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) VNK TEAS hanke Taustamateriaalia työpajaan 24.11.2016 Kysely yrityksille Yritys ten toimintaympäristö ja sijoittuminen Kysely yrityksille Kyselyn

Lisätiedot

Cargotecin yhtiökokous. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. 29. helmikuuta 2008

Cargotecin yhtiökokous. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. 29. helmikuuta 2008 Cargotecin yhtiökokous Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeiset saavutukset Cargotecin kehittämisessä vuonna 2007 2 Huoltoliiketoiminnan kasvu 3 Toiminnan laajentaminen 4 Aasian liikevaihdon kasvu 5

Lisätiedot

Nykykodin lämmitysjärjestelmät

Nykykodin lämmitysjärjestelmät yle Nykykodin lämmitysjärjestelmät Antero Mäkinen Lämmönjakojärjestelmät Vesikiertoiset Patterit Lattialämmitys (IV-koneen esilämmityspatteri) Ilma IV-kone Sähkölämmitin maalämpöfoorumi.fi Vesikiertoinen

Lisätiedot

Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista

Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista 22.9.2006 Käytännön toteuttaminen: Osoitettiin pääkaupunkiseudun 15 vuotta täyttäneelle väestölle Tutkimuksen teki TNS Gallup Aineisto kerättiin

Lisätiedot

OILON LYHYESTI. Käyttökohteita

OILON LYHYESTI. Käyttökohteita Erityistä lämpöä OILON LYHYESTI Vuonna 1961 perustettu perheyritys Hallituksen puheenjohtaja: Päivi Leiwo Toimitusjohtaja: Eero Pekkola Liikevaihto: 70 miljoonaa EUR Henkilöstöä 360 Valmistamme ja markkinoimme

Lisätiedot

Työpaikan toimiva jätehuolto

Työpaikan toimiva jätehuolto Työpaikan toimiva jätehuolto Ympäristökouluttaja Miia Jylhä Pienempi kuorma huomiselle. 1.9.2015 TSJ + Rouskis Lounais-Suomen Jätehuolto Oy Kuntien perustama ja omistama osakeyhtiö 17 osakaskuntaa (Turku

Lisätiedot

ELENIA PALVELEE YLI TUHATTA

ELENIA PALVELEE YLI TUHATTA ELENIA PALVELEE YLI TUHATTA ASIAKASTA PÄIVITTÄIN Saaran päivä palveluneuvojana E-LASKU HELPOTTAA ARKEASI Siirry e-laskuun ja voita tuhannen euron matkalahjakortti ELENIA SÄÄVARMA RAKENTAMINEN VAUHDISSA

Lisätiedot

Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen

Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen Verkkoratkaisujen tarjoaminen pk-yrityksille muistuttaa hieman

Lisätiedot

PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS

PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS Vaatehoitotila kuuluu tärkeänä osana kiinteistöön. Laitteet ja varusteet on määriteltävä ja sijoitettava tilaan siten, että niiden käyttö on mahdollisimman helppoa ja esteetöntä.

Lisätiedot

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta Palvelurakenneuudistuksesta Päivi Voutilainen STM/STO Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

Paikallista energiaa ja vesihuoltoa

Paikallista energiaa ja vesihuoltoa Kemijärven lämpö ja vesi Paikallista energiaa ja vesihuoltoa Kaukolämpö tuotetaan paikallisesti kotimaisilla polttoaineilla. Kattavat palvelut asiantuntemuksella Kemijärven lämpö ja vesi Oy aloitti toimintansa

Lisätiedot

ENERGIA JA ITÄMERI -SEMINAARI 16.7.2009 Energiayhteyksien rakentaminen ja ympäristö

ENERGIA JA ITÄMERI -SEMINAARI 16.7.2009 Energiayhteyksien rakentaminen ja ympäristö ENERGIA JA ITÄMERI -SEMINAARI 16.7.2009 Energiayhteyksien rakentaminen ja ympäristö Tapio Pekkola, Manager for Baltic and Nordic Organisations, Nord Stream Miksi Nord Stream? - Energiaturvallisuutta varmistamassa

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Hanhikivi 1 -hanke. Oulu Business Breakfast 14.4.2016. Jaana Kangas aluetiedottaja

Hanhikivi 1 -hanke. Oulu Business Breakfast 14.4.2016. Jaana Kangas aluetiedottaja Hanhikivi 1 -hanke Oulu Business Breakfast 14.4.2016 Jaana Kangas aluetiedottaja FENNOVOIMA 2016 Fennovoima yrityksenä Perustettu vuonna 2007 Rakentaa ydinvoimalaitoksen Pyhäjoelle Mankala-yhtiö, jonka

Lisätiedot

RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013

RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013 RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013 RAAHEN SATAMA 2 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Yleistietoja Suomen satamista ja niiden liikenteestä Suomen satamien ulkomaanliikenne v. 2013

Lisätiedot

Valtion omistajaohjauspolitiikka

Valtion omistajaohjauspolitiikka Valtion omistajaohjauspolitiikka Ekokem Pohjoismainen kiertotalousyhtiö Nyborg Kumla Riihimäki Hyvät tuotantolaitokset keskeisillä sijainneilla Riihimäki: Kaksi arinapolttolaitosta yhdyskuntajätteen polttoa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.05.2015 Sivu 1 / 1 1802/11.01.00/2015 48 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ympäristöluvan muutoshakemuksesta, Delete Finland Oy:n siirtokuormausasema, Juvanmalmintie 18

Lisätiedot

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus 10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus Wulff merkittävä toimistomaailman toimija Pohjoismaissa ö 1 Wulff-Yhtiöt lukuina ö 2 Wulff-Yhtiöt Oyj liikevaihdon jakautuminen vuonna 2010

Lisätiedot

YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen. Oulu Markku Hienonen

YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen. Oulu Markku Hienonen YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen Oulu 30.09.2015 Markku Hienonen Tilaamisen roolin vaikuttavuus Tilaajan rooli on aivan avainasemassa! Jos lähtö epäonnistuu sitä ei voida enää ainakaan täysin

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5. HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.2014 Lassila & Tikanoja Oyj 1 TÄNÄÄN KÄYMME LÄPI 1. Taustaa henkilöstökyselylle

Lisätiedot

FINNODE CHINA FACTORY AUTOMATION AND HIGH-END EQUIPMENT MANUFACTURING. Jari Makkonen, Liwei Tan, Jenny Zhang Finpro ry Date 28.5.

FINNODE CHINA FACTORY AUTOMATION AND HIGH-END EQUIPMENT MANUFACTURING. Jari Makkonen, Liwei Tan, Jenny Zhang Finpro ry Date 28.5. FINNODE CHINA FACTORY AUTOMATION AND HIGH-END EQUIPMENT MANUFACTURING Jari Makkonen, Liwei Tan, Jenny Zhang Finpro ry Date 28.5.2012 Projektin päätavoitteet Kuvata teollisuusautomaation ajurit Kuvata kiinalaisen

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEKIRJA I 3000

KÄYTTÖOHJEKIRJA I 3000 KÄYTTÖOHJEKIRJA I 3000 JOHDANTO Hyvä asiakas Kiitos siitä, että valitsit toimittajaksi Pullman-Ermatorin. Toivomme, että uusi teollisuusimurinne I 3000 toimii tyydyttävästi ja täyttää kaikki siihen asetetut

Lisätiedot

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Antto Kulla, kehityspäällikkö Turku Energia Kuntien 8. ilmastokonferenssi 12.-13.5.2016 Tampere Turun seudun kaukolämmityksen CO2-päästöt 2015 n. 25 % (Uusiutuvien

Lisätiedot

JÄTTEENKÄSITTELYLAITOKSET Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä Jyri Nummela, Lassila&Tikanoja Oyj

JÄTTEENKÄSITTELYLAITOKSET Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä Jyri Nummela, Lassila&Tikanoja Oyj JÄTTEENKÄSITTELYLAITOKSET Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 4.9.2013 Jyri Nummela, Lassila&Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj KULUTUSYHTEISKUNNASTA KIERRÄTYSYHTEISKUNNAKSI

Lisätiedot

Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat

Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat Martti Flyktman, VTT martti.flyktman@vtt.fi Puh. 040 546 0937 10.10.2013 Martti Flyktman 1 Sisältö Suomen energian kokonaiskulutus Suomen puupolttoaineiden käyttö ja

Lisätiedot

Atte Dahlman. Tomi Hurme

Atte Dahlman. Tomi Hurme Atte Dahlman Atte Dahlman aloitti McDonald s-yrittäjänä huhtikuussa 2015. Hän omistaa Tammiston ravintolan. Ennen yrittäjyyttä Atte on työskennellyt it-alalla myyntitehtävissä. Tomi Hurme Tomi Hurme aloitti

Lisätiedot

Turvapaketti Asennusohje

Turvapaketti Asennusohje Turvapaketti Asennusohje 01/2017 Omahallinta.fi itsepalvelusivusto Kirjautuminen Palveluun kirjaudutaan osoitteessa https://www.omahallinta.fi/ Palvelun käyttökielien valintapainikkeet (suomi/ruotsi) Käyttäjätunnus

Lisätiedot

Tulityökurssinjohtajapäivät 22.5.2015 Tulityövahinkoja. Sampo Martiskainen Riskipäällikkö/Underwriter Suuret yritykset

Tulityökurssinjohtajapäivät 22.5.2015 Tulityövahinkoja. Sampo Martiskainen Riskipäällikkö/Underwriter Suuret yritykset Tulityökurssinjohtajapäivät 22.5.2015 Tulityövahinkoja Sampo Martiskainen Riskipäällikkö/Underwriter Suuret yritykset Palo-, murto- ja vuotovahingot 1988-2013 (kpl) Palovahinkokorvaukset 1988-2013 Kotitaloudet

Lisätiedot

LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE

LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE Lämpöyrittäjä-tulokas kilpailusarja (enintään 2 vuotta lämpöyrittäjänä toimineet) 1. Yrityksen perustiedot Lämpöyrittäjien nimet, yrityksen tai osuuskunnan nimi:

Lisätiedot

Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, 89400 HYRYNSALMI

Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, 89400 HYRYNSALMI 1 VUOKRASOPIMUS 1.1 Sopijapuolet 1.2 Sopimuksen kohde Hyrynsalmen kunta, jäljempänä kunta. Laskutie 1, 89400 HYRYNSALMI Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, 89400 HYRYNSALMI

Lisätiedot

Uudenmaan liiton toimisto, Esterinportti 2 B Helsinki. Otsikko Sivu. 20 Kokouksen avaaminen ja esityslistan hyväksyminen 4

Uudenmaan liiton toimisto, Esterinportti 2 B Helsinki. Otsikko Sivu. 20 Kokouksen avaaminen ja esityslistan hyväksyminen 4 UUDENMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2012 1 Uudenmaan kuntajohtajakokous AIKA 25.09.2012 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liiton toimisto, Esterinportti 2 B Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 20 Kokouksen

Lisätiedot

Poistoilman lämmön talteenotto

Poistoilman lämmön talteenotto Poistoilman lämmön talteenotto Tehokas tapa pienentää lämmityskustannuksia kerrostalossa. Eikä lämpö mene harakoille! www.gebwell.fi 1 Mikä on PILP? Huoneilman koneellinen poisto aiheuttaa kerrostaloissa

Lisätiedot

Design. JPT-industria Oy Juha Nisula 18.1.2016. Production. Tuonnin korvaaminen Venäjällä. Maintenance. Make it work

Design. JPT-industria Oy Juha Nisula 18.1.2016. Production. Tuonnin korvaaminen Venäjällä. Maintenance. Make it work Design Production JPT-industria Oy Juha Nisula 18.1.2016 Tuonnin korvaaminen Venäjällä Maintenance Make it work JPT-industria Oy JPT-Industria Oy on perustettu Seinäjoella vuonna 2007. JPT-Industria Oy

Lisätiedot

VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS

VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS V A R M I S T A S Ä H K Ö T U R V A L L I S U U S K Ä Y T Ä A S E N N U K S I S S A A M M A T T I L A I S T A VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS KÄYTÄ ASENNUKSISSA AMMATTILAISTA Kiinteitä sähköasennuksia saavat

Lisätiedot

KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011

KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011 KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011 MANU HOLLMÉN ESITYKSEN SISÄLTÖ Aluksi vähän polttopuusta Klapikattilatyypit yläpalo alapalo Käänteispalo Yhdistelmä Vedonrajoitin Oikea ilmansäätö, hyötysuhde 2 PUUN KOOSTUMUS

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 2016 Liikevaihto Uponor-konserni, M 2014 2015 Muutos Liikevaihto 1 023,9 1 050,8 2,6 % Orgaaninen kasvu 5,2 % ilman

Lisätiedot

Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta. Uudellamaalla. Juhla-seminaari

Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta. Uudellamaalla. Juhla-seminaari Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta Uudellamaalla Juhla-seminaari Eteran auditorio 1.3.2017 Hannu J. Mäkinen Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry Työturvallisuuden kehittäminen jatkuu Työturvallisuusasioihin

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Koulun työturvallisuuden viranomaisvalvonnan käytännöt

Koulun työturvallisuuden viranomaisvalvonnan käytännöt Koulun työturvallisuuden viranomaisvalvonnan käytännöt Tarkastaja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 19.11.2010 1 STM:n Strategiset tavoitteet - Toiminta suuntautuu terveyden

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kaupunki resurssitehokkaan elinvoiman luojana. Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski

Kaupunki resurssitehokkaan elinvoiman luojana. Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski Kaupunki resurssitehokkaan elinvoiman luojana Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski 30.10.2014 - Kunnilla/kaupungeilla erilaiset lähtökohdat ja tavoitteet - Rauman lähestymiskulma elinkeino- /elinvoimapoliittinen

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö. Yrityskylä on pienoiskaupunki, jossa on vähintään 15 eri yrityksen ja

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies 16.12.2012 Anneli Karjalainen

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies 16.12.2012 Anneli Karjalainen YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies 16.12.2012 Anneli Karjalainen VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 110 A :SSÄ TARKOI- TETUSTA POLTTOAINETEHOLTAAN VÄHINTÄÄN 50 MEGAWATIN POLTTOLAI-

Lisätiedot

Yleiset varotoimet Suomi

Yleiset varotoimet Suomi Yleiset varotoimet Yleiset varotoimet Suomi 1 Yleiset varotoimet 1 Yleiset varotoimet Yksiköissä on seuraava symboli: 1.1 Tietoja asiakirjasta Alkuperäinen asiakirja on laadittu englanniksi. Kaikki muut

Lisätiedot