Iloisesta tyky-päivästä puhtia kirjaston arkeen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Iloisesta tyky-päivästä puhtia kirjaston arkeen"

Transkriptio

1 Parkanon kaupungin henkilöstölehti 2/2006 Iloisesta tyky-päivästä puhtia kirjaston arkeen Lumikengät jalkaan, sauvat käteen ja suunta kohti valkoista hankea ja auringonpaisteessa kylpevää Kairojärven jäätä siinä kirjaston naisten resepti fyysisen ja psyykkisen kunnon kohentamiseen. Kun oheen vielä varataan kunnon sapuskat ja lämmin sauna, kelpaa hyvässä seurassa irrota arjen paineista. Kirjaston henkilökunnan kaikkien aikojen kolmas tyky-päivä sattui nasevasti naistenpäivään, joten päivän teemaan sopi mainiosti terveydenhoitaja Katriina Pentin esitelmä naiseuden teemoista. Hän kannusti rohkeaan keski-ikäisyyteen ja oman minän kunnioittamiseen. Erityisen herkällä korvalla naisjoukko tuntui kuuntelevan ohjetta siitä, kuinka naisen pitäisi oppia elämään itselleen ei aina vain muille. Puhuttelevien ajatusten jälkeen oli kuntoilun vuoro. Suurin osa naisista puki ensi kertaa elämässään jalkaansa lumikengät, joten kokemus umpihangessa oli riemukas. Alavartalon lihakset saivat mukavasti kyytiä ja koordinaatiokin kehittyi puiden seassa puikkelehtiessa. Nautinnon kruunasi väsyneiden lihasten venyttely Eva Seppälän ammattimaisessa ohjauksessa. Lumihanget kutsuivat kirjaston naisten reipasta rivistöä tyky-päivässä. Moni kokeili lumikenkiä ensi kerran elämässään. Työterveyshuollosta mukana Maija Keltto ja Eva Seppälä. Yhdessä muutakin kuin pelkkää työtä Kirjaston väen tyky-toiminta on saanut alkunsa kahden koulutusprojektin kohtaamisesta. Kirjastotoimenjohtaja Paula Latvajärvi otti oman työyhteisönsä työhyvinvoinnin parantamisen teemakseen JET-koulutuksessa. Työterveyshuollossa puolestaan Marja Kangasniemi ja Maija Keltto suorittivat työterveyshuollon erikoistumiskurssia, jonka suorituksiin tyky-toiminnan järjestäminen saatiin sopivasti soviteltua. Parasta on yhdessäolo työpaikan ulkopuolella ja uusien asioiden oppiminen, 1 naiset kiteyttävät tyky-päivän annin. On hienoa olla yhdessä tekemässä jotain muutakin kuin työtä. Tärkeää on, että kaikki pääsevät mukaan, joten hyvän asian takia kannattaa aina joskus laittaa kirjaston ovet tavallista aikaisemmin kiinni. Lisää tyky-asiaa takasivulla. Venyttely, rentoutuminen ja kaikenlainen stressinpoisto ovat kunnon kohottamisen ohessa tärkeä osa tykyä. Tuula Wilen (vas.), Paula Latvajärvi ja Eeva-Liisa Laurikka-Seilo venyttelemässä.

2 KARIN PALSTA Tavataan Art Festivossa! On hienoa seurata, kuinka Art Festivo -tapahtuma kehittyy vuosi vuodelta ja paranee vanhetessaan. Tänä keväänä mukana on todellisia lahjoa, kuten PMMP erittäin loistava ja suosittu nuorisoyhtye. Eppu Normaalin musiikin ympärille koottu tuotanto on taattua huipputasoa, samoin kuin monet muutkin konsertit. Tunnelmat vaihtuvat viikon aikana paljon kansaa vetävistä konserteista ravintoloiden jamimeininkiin. Monipuolisuus takaa mielenkiinnon säilymisen. Jälleen kerran voin todeta, että Art Festivo on hieno aloitus keväälle ja kesän odotukselle. Art Festivon teemaksi valittu 1970-luku lämmittää mieltäni erityisesti. Tuo vuosikymmen oli minun elämässäni hienoa aikaa: sain ensimmäisen auton alleni ja siihen tietysti autostereot. Tom Jones, Kirka ja Danny siivittivät silloin nuoren miehen vauhdikasta menoa. Näin viisikymppisenä on erinomaista päästä viettämään 70-luvun teemaa ja palaamaan musiikissa kolmen vuosikymmen takaisiin tunnelmiin. Olkaa lämpimästi tervetulleita Art Festivon upeisiin tapahtumiin. Nautitaan yhdessä tunnelmasta, jonka voi kokea vain osallistumalla! Kari Art Festivossa homma hanskassa Art Festivo -työryhmän sihteerin Taina Niskalan suosikkeja ovat PMMP sekä Eppujen musiikkiin perustuva musikaalin konserttiversio, jota hän on viime viikkoina ahkerasti soitellut levyltä. Art Festivo 2006 on hyvässä vauhdissa Parkanon, Kihniön ja Karvian alueella. Viikonvaihteessa käynnistynyt tapahtuma sai hyvän alun Kihniön klubi-illasta sekä Nuori Soi -sinfoniaorkesterin konsertista Parkanossa, ja tämän viikon loppua kohti vauhti vain kiihtyy. Järjestelypuolella Parkanon kaupungin vapaa-aikatoimella on harteillaan mittava osa vastuusta, ja tyytyväisistä ilmeistä päätellen kaikki on kunnossa. Homma on hanskassa, mutta valmista tulee vasta päivä ja konsertti kerrallaan. Minulla on selvä tuntuma siihen, mitä asioita kunakin päivänä on pakko hoitaa ja ne todella tulevat hoidetuiksi, siitä pidän huolen, vakuuttaa Art Festivo -työryhmän sihteeri Taina Niskala. Olemme onnistuneet luomaan tapahtuman, jonka laajuus ja taso herättävät mielenkiintoa. Esimerkiksi radioasemat Tamperetta ja nyt myös Poria myöten ovat kiinnostuneet tapahtumasta ja ihmetelleet, miten olemme täällä onnistuneet saamaan aikaan näin mittavan tapahtuman. Savotta on kova, mutta vaivan arvoinen, jatkaa tapahtuman johtaja Reino Rauhala. 2 Lippujen ennakkomyynnissä eniten paikkoja on varattu Johanna Rusasen Timantti hangella -konserttiin Kihniön Puumilaan, jonne enää on saatavilla vain yksittäisiä lippuja. Väki on aiempien vuosien kokemuksesta selvästi oppinut, että Puumila todella täyttyy Art Festivo -konsertissa, joten mukaan pääsy halutaan viisaasti varmistaa. Myös Karvian urheilutalolle sijoitetut konsertit eli Virve Rostin keikka sekä Elvis Show ovat ennakkovaraajien suosiossa. Parkanon konserteista eniten kiinnostusta on odotetusti herättänyt Eppujen kappaleisiin perustuva Linnunradan Laidalta -musikaalin konserttiversio. Käenkoskelle voidaan myydä tuhat lippua, ja järjestäjät uskovat, että niille on kysyntää. PMMP ja Eppujen biisit suosikkeja Nuoriso on Art Festivossa innoissaan PMMP:n konsertista, jonka järjestäminen on nuorisotyöntekijä Taina Niskalalle tärkeysjärjestyksessä aivan ykkönen. Olen lähtenyt työryhmään mukaan kehittääkseni lasten ja nuorten kulttuuritarjontaa. On todella hienoa, että saamme tapahtumaan palkintoja kahmineen listaykkösen. PMMP kiinnostaa nuoria, koska sen musiikki on popahtavaa ja rokahtavaa, ei liian kilttiä. Yhtye lupaa esiintyä illan keskivaiheilla, joten ikärajattoman konsertin nuoremmatkin osallistujat jaksavat odottaa suosikkiaan, Taina juttelee. Hän itse odottaa tapahtumasta eniten paitsi tuota PMMP:n konserttia myös Linnunradan laidalta -konserttiversiota. Linnunradan laidalta sisältää mielenkiintoista musiikkia, ja konsertti on varmasti viihdyttävä. Uskon sen iskevän sekä nuorempaan että vähän vanhempaan väkeen jo Eppujen musiikin mutta myös musikaaliversioiden kautta. Eppujen tuttuihin biiseihin on saatu hienosti uutta henkeä.

3 Parkanon, Ikaalisten ja Hämeenkyrön puisto-osastojen työntekijät saivat ajanmukaista opastusta katupuiden hoitoon, kun arboristiryhmä Helsingistä kävi pitämässä heille koulutuspäivän Parkanossa. kaksi Ikaalisten kaupungin työntekijää. Tietojen päivittämistä kaivataan Arboristien opeilla osataan hoitaa katupuita yksilöinä Jos näkee puistopuolen työntekijöitä kiertämässä keskustan kadunvarrella kasvavaa puuta ympäri yhä uudestaan ja uudestaan, ei pidä hämmästyä. Siinä vain sovelletaan käytäntöön koulutuksessa saatua oppia. Koko puisto-osaston henkilökunta sai nimittäin helmikuussa erittäin asiantuntevaa opetusta puiden hoitoon perehtyneiltä arboristeilta. Arborisit ajattelevat puuta kokonaisvaltaisesti. He ovat todellisia puunhoitotöiden ammattilaisia; tietävät puista aivan kaiken, Elisa Simola valaisee. Arboristien täsmätieto tuli kaupungin puisto-osaston väelle tarpeeseen, sillä keskustan elävöittämishankkeen myötä kaupunkikuvaamme ilmestyivät ensimmäiset katupuut. Katupuiksi istutettiin keskustaan viitisenkymmentä puistolehmusta. Katupuiden kasvattamisen periaatteet ovat aivan erilaiset kuin puistopuiden. Niistä leikataan pikkuhiljaa oksia pois aina neljään metriin ja kilpalatvat poistetaan. Lehtimassaa ei kuitenkaan saa leikata pois liikaa, joten leikkaaminen on melkoista taiteilua. Katupuiden pitää olla runkojohteisia, ja kasvutapa saa mielellään olla kartiomainen. Opastajiksi katupuiden maailmaan saatiin Puistonhoitajien Osakeyhtiö Arboristit 2000 Oy:stä kolme todellista ammattilaista, joiden luennolla koulutuspäivä aloitettiin kaupungintalolla. Luennon jälkeen päästiin heti kokeilemaan uusia oppeja maastossa ryhmiin jakautuneina. Lopuksi kokoonnuttiin musiikkiopiston pihaan, jossa kaikki halukkaat saivat kokeilla kiipeilytekniikkaa. Mukana oppia hakemassa oli myös kolme Hämeenkyrön kunnan ja Päivän parasta antia oli Elisa Simolan mielestä uusi, ajanmukainen tieto. Kun oma opiskelu ajoittuu 1980-luvun loppuun ovat monet asiat ehtineet muuttua ja jopa mennä aivan päälaelleen. Tuoreita ohjeita siis kaivataan. Aiemmin leikkasimme puita ronskimmin. Siinä ei niin mietitty syntyjä syviä ja pohdittu, miten toimenpide vaikuttaa puuhun. Nyt kierrämme varmasti aluksi ympyrää puun ympärillä toisenkin kerran, katsomme sen oksia ja arpia. Osaamme tarkastella kasvua ja puuta kokonaisuutena. Elisa luonnehtii koulutuspäivää todella onnistuneeksi. Erityisen hienoa oli, että koko puisto-osaston väki pääsi mukaan. Vastaavanlaisia koulutuksia saisi olla joka vuosi, pysyisivät tiedot ja taidot paremmin ajan tasalla. Toivottavasti saamme arboristit vaikka parin vuoden kuluttua katsomaan, miten leikkauksemme onnistuvat, hän miettii. Älä innostu! Keskustan isommat lehmukset antoivat mahdollisuuden myös kiipeilyharjoituksiin. Arboristit tekevät puiden hoitoleikkaukset pääasiassa kiipeilytekniikkaa hyödyntäen. Vaikka näet Elisan kumppaneineen leikkaamassa kadunvarren puita, älä säntää suin päin sakset tanassa omaan puutarhaasi. Puiden leikkaamista ei kannata tehdä leikkaamisen ilosta vaan neuvoa on syytä kysyä ammattilaiselta. Puun elinikä nimittäin lyhenee leikkaamalla. Koivua ja vaahteraa ei esimerkiksi ole tarkoitettu leikattaviksi lainkaan. Muutenkin puiden voimakkaat muotoleikkaukset voisi ammattilaisen mielestä kokonaan unohtaa näillä seuduilla. Pieneen tilaan kannattaisi jo lähtökohtaisesti valita niin pieni puu, että se mahtuu vapaasti kasvamaan paikallaan. 3

4 Poliklinikalla toimisto kuntoon ja väkeä vakinaiseksi Sairaanhoitajat Soili Turunen (vas.) ja Pirjo Rantanen sekä terveyskeskusavustaja Kirsti Kallioniemi ovat vuoden alusta työskennelleet vakinaisina terveyskeskuksen poliklinikalla. Polin toimisto on juuri remontoitu avarammaksi ja viihtyisämmäksi. Terveyskeskuksen poliklinikan toimisto sai helmikuussa uuden ilmeen. Parin viikon remontin aikana mm. maalattiin seinäpinnat, kunnostettiin lattiat ja uusittiin kalusteet. Toimiston tilat ovat nyt selkeästi aiempaa avarammat ja viihtyisämmät. Alkuvuosi toi poliklinikalle myös uusia ihmisiä vakinaisiin tehtäviin. Kaikki kolme vakinaistettua ovat tosin tuttuja kasvoja terveyskeskuksessa jo pitkältä ajalta. Sairaanhoitajaksi poliklinikalle vakinaistettu Pirjo Rantanen on työskennellyt vuodeosastolla sijaisena jo yli kolmen ja puolen vuoden ajan. Hän viihtyi sijaisuudessaan, mutta pitää kovasti myös uudesta haasteesta. Työni on nyt hyvin erilaista. Vuodeosastolla työskentely oli fyysisesti raskaampaa, mutta poliklinikalla on oltava jatkuvasti ajan hermolla, muistettava pieniä asioita, jotka vaikuttavat kokonaisuuteen ja siedettävä ajoittaista ruuhkaa hermostumatta, Pirjo miettii. Toinen vakinaiseen toimeen valituista sairaanhoitajista on Soili Turunen. Soili aloitti vuonna 1980 työnsä silloisessa Parkanon-Kihniön kansanterveystyön kuntainliitossa, jonka jäljiltä hän jäi vuosiksi työskentelemään Kihniöön. Parkanon terveyskeskuksessa hän teki töitä 90-luvun alussa. Uunilintukodin avauduttua Parkanoon, Soili työskenteli siellä vastaavana hoitajana kolmen vuoden ajan. Viimeksi kuluneen vuoden hän on reissanut Pohjois-Parkanosta Ruoveden terveyskeskuksessa, jossa hän työskenteli akuuttiosaston osastonhoitajana. 4 Tein Ruovedellä lähes kokonaan hallintotöitä. Tämä poliklinikan sairaanhoitajana toimiminen on minulle kuitenkin ominta työtäni. Olen aina tykännyt akuutista ja päivystysluonteisesta toiminnasta. Mielelläni siirryin Parkanon terveyskeskukseen, sillä vaikka Ruoveden työ oli minulle hieno kokemus, aikansa voi käyttää järkevämminkin kuin istumalla kolme tuntia päivästä autossa. Molemmat sairaanhoitajat toteavat olevansa vielä jossain määrin sisäänajovaiheessa. Uusien asioiden kanssa selviytymisessä auttavat kuitenkin mukavat työkaverit. Muutosta riittää Vakinaiseen toimeen pääsi vuoden alussa myös terveyskeskusavustaja Kirsti Kallioniemi, joka on tehnyt sijaisena eripituisia jaksoja jo parinkymmenen vuoden ajan. Vakinaistaminen oli tässä elämänvaiheessa mukava juttu, aivan ehdottomasti hieno asia. Työstäni olen aina tykännyt, ja vakinaistaminen luo turvallisuudentunnetta, Kirsti miettii. Kirstin toimenkuva terveyskeskusavustajana on vuosien mittaan pikku hiljaa muuttunut, esimerkiksi erikoistehtäviä on tullut lisää. Tällä hetkellä Kirstin erikoisalaa ovat vakuutusyhtiöt. Kevään aikana käyttöön otettava sähköinen potilastietojärjestelmä vaikuttaa vahvasti myös poliklinikan arkeen, koska kaikki potilaiden hoitoon liittyvä on puhelinneuvontaa myöten kirjattava ylös sähköiseen järjestelmään. Kirstiä muutos ei kauhistuta. Minua ei jännitä yhtään, niin monta asiaa olen elämäni aikana opetellut. Sen verran olen järjestelmään jo perehtynytkin, että uskon siihen siirtymisen olevan helppoa.

5 Piia Kaskenviidan ja Riikka Suomilammin vuoden urakka on komeasti kovissa kansissa. Sairaanhoitajiksi valmistuva kaksikko tutki Parkanossa kotihoidon palvelujen käyttäjien toimintakykyä sekä tyytyväisyyttä saamiinsa palveluihin. Kotihoidon palveluihin ollaan Parkanossa hyvin tyytyväisiä Kotihoidon palveluja Parkanossa käyttävät vanhukset ovat varsin tyytyväisiä saamaansa palveluun. Kotihoidosta saatu apu mahdollistaa monen huonokuntoisenkin vanhuksen asumisen kotona. Tämä käy ilmi Piia Kaskenviidan ja Riikka Suomilammin tutkimuksesta, jonka he tekivät päättötyönään Satakunnan ammattikorkeakouluun Poriin. Sairaanhoitajiksi valmistuvat opiskelijat kartoittivat opinnäytetyönään kotihoidon asiakkaiden toimintakykyä ja tyytyväisyyttä sekä omaisten tyytyväisyyttä. Yllättävintä tutkimuksessa oli meille ehkä se, kuinka huonokuntoisia ikäihmisiä hoidetaan kotona. Monet ovat täysin riippuvaisia kotihoidon palveluista, eivätkä selviäisi kotona ilman niitä. Kotipalvelun ansiosta heikompikuntoisetkin asiakkaat tuntevat olonsa turvalliseksi ja suuri osa palvelun riittäväksi, Piia ja Riikka juttelevat. Tutkimuksen vastauksista löytyvät esimerkiksi seuraavanlaiset kommentit: Henkilökunta on ystävällistä ja apua saa aina, kun haluaa. Täällä on turvallista asua. Olen erittäin tyytyväinen saamaani palveluun. Kauppa- ja kotiaskareet sujuvat hyvin. Se, mitä eniten toivottiin lisää, oli aika. Ikäihmiset kaipasivat henkilökunnalta enemmän aikaa kotikäynteihin. Kiirettä ja työmäärää ymmärrettiin, mutta silti toivottiin, että hoitajat kiireen keskellä ehtisivät enemmän jutella. Yleinen toive oli myös, että kotikäynnille tulisi aina sama tuttu hoitaja eikä vaihtuvuus olisi niin suurta. Joku toivoi myös miestä kotiavuksi tekemään esimerkiksi pieniä korjaustöitä tai pilkkomaan puita. Muutamia toiveita esitettiin myös ulkoiluavusta. Oman toimintakykynsä ikäihmiset arvioivat keskimäärin kohtalaiseksi. Avun tarvetta esiintyi pesemisessä, pukeutumisessa, ruokai- lussa selviytymisessä ja kotiaskareissa. Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet ikäihmiset pitivät kotia itselleen parhaana paikkana asua. Vain pari vastaajaa viettäisi vanhuudenpäiviään mieluummin palvelutalossa. Kyselyyn vastanneet omaiset kokivat voivansa osallistua ikääntyneen läheisensä hoidon suunnitteluun ja saavansa hyvin tietoa tämän hoidossa ja voinnissa tapahtuvista muutoksista. Muutamat omaiset kuitenkin toivoivat enemmän yhteydenpitoa ja yhteistyötä kotihoidon henkilökunnan kanssa. Piia ja Riikka lähettivät kyselyn yhteensä 73 asiakkaalle ja omaiselle. Asiakasryhmäksi valittiin sellaiset yli 65-vuotiaat, jotka käyttävät kotipalvelua vähintään kerran viikossa. Tämä rajaus mahdollisti kyselyn lähettämisen koko valitulle ryhmälle. Peräti 27 asiakasta haastateltiin henkilökohtaisesti. Asiakkaiden vastausprosentiksi saatiin 67 ja omaisten 56. Tutkimus suoritettiin vii- me vuoden loka-marraskuussa. Tutkimusaihetta tarjottiin opiskelijakaksikolle kotihoidosta, jossa Piia oli harjoittelujaksolla. Piia ja Riikka kiittävätkin kotihoitoa ja Parkanon kaupunkia hyvästä yhteistyöstä! Tutkimuksessa todettua: Henkilökunnalle lämpimät kiitokset ja jaksamista, teette arvokasta työtä! Ja sen, minkä olen huomannut, teiltä löytyy aikaa joskus seurustellakin ja istua vanhuksen luona, vaikka kiire onkin. Se on tärkeää, kun on yksinäinen vanhus ja omaiset kaukana. Kotihoidolle henkilökuntaa lisää, jotta hoitajat voisivat olla kauemmin vanhuksen luona, koska yksinäisyys on suuri ongelmana ja se tuo usein tullessaan myös fyysisiä vaivoja. Henkilökunta tekee varmasti parhaansa. 5

6 Miia-Hannele oppi Parkanossa paljon Miia-Hannele Vuori siirtyi Parkanon kaupungin kehityssihteerin tehtävistä Kokoomuksen Tampereen aluejärjestön kunnallissihteeriksi. Varsin haastavassa vaiheessa Miia-Hannele päättää työsarkansa Parkanossakin, sillä kaikkien kaupungin johtavien viranhaltijoiden tavoin hän on viime kuukaudet uppoutunut täysin kuntaliitoskuvioihin. Puolitoista vuotta Parkanon kaupungin palveluksessa on ollut Miia-Hannele Vuorelle opettavaista aikaa. Aloittaessaan taloussihteerin sijaisena syyskuussa 2004 hän oli juuri valmistumassa hallintotieteiden maisteriksi kunnallistalouden alalta. Sitä ennen hän oli jo hankkinut tradenomin koulutuksen. Oli hienoa päästä soveltamaan juuri opiskeltua tietoa käytäntöön, siinähän oppii kaikkein parhaiten. Olin ehtinyt vaikuttaa kahden kauden ajan kotipaikkakuntani Ylöjärven kaupunginvaltuustossa, mutta Parkanossa pääsin katsomaan kunnalliselämää virkamiespuolelta, Miia-Hannelle miettii. Viime vuoden keväällä Miia-Hannele siirtyi Parkanon kaupungin palveluksessa kehityssihteerin tehtäviin, jolloin hän pääsi keskittymään enemmän hallintoon. Suoraan koulun penkiltä ei kukaan ole valmis, mutta tämän työkokemuksen jälkeen voin jo sanoa, että osaan asioita, hän toteaa. Uudet haasteet Tampereella Pari viikkoa sitten Parkanon kaupungin taakseen jättänyt Miia-Hannele sukeltaa uudessa työssään sisään Tampereen kunnallispolitiikkaan. Kokoomuksen Tampereen aluejärjestön kunnallissihteerin tehtävät tuntuvat mielenkiintoisen haasteellisilta. Uudessa työssään Miia-Hannele mm. toimii valtuustoryhmän sihteerinä sekä hoitaa taloutta ja hallintoa. Kuntaliitosprosessi oli erittäin opettavainen, suorastaan uskomaton työkokemus. Oli hieno nähdä näin läheistä kuntayhteistyötä ja tutustua ohjausryhmän jäseniin myös Kihniön puolella. Olen nyt seurannut kuntaliitosprosessin etenemistä mielenkiinnolla lehdistä toivoen, että uusi kunta syntyisi. Se olisi mielestäni ollut järkevin ratkaisu. Parkanosta lähtöään Miia-Hannele kuvaa hirveän haikeaksi. Haluan kiittää ihania työkavereita, heitä todella tulee ikävä. Kun tulin taloon, sain kaikilta apua ja opastusta, joten pääsin nopeasti talon tavoille. Ei ole ollut kysymyksiä, joita työyhteisössä ei olisi uskaltanut kysyä. Yhteistyö sujui koko ajan mainiosti. 6

7 Lukion toisen vuosikurssin oppilaiden Vanhojenpäivän tanssiaisissa päästään ihailemaan loistoa ja glamouria. Varsinaisten tanssiaisten lisäksi nuoret vierailevat esiintymässä vanhainkodeissa ja terveyskeskuksessa. Vanhojenpäivässä toteutetaan unelmia Vanhojenpäivä jää monille lukiolaisille mieleen yhtenä nuoren elämän huippuhetkistä. Ei ole vaikea ymmärtää, että nuoret innostuvat suunnittelemaan pukuhankintaa ja varamaan kampaajaa jo yli puoli vuotta ennen juhlaa. Mutta kuinka liikunnanopettajat jaksavat lämmetä asialle vuosi toisensa jälkeen? On niin hienoa olla mukana nuorten kanssa toteuttamassa heidän unelmiaan, että juhlasta innostuu aina uudestaan, myhäilee Pirkko Ojanen, joka yhdessä Esko Mattilan kanssa harjoituttaa tanssit ja auttaa nuoria koko juhlan järjestelyissä. Hämmästyttävän vaikeat tanssit sujuvat juhlapäivänä koko ryhmältä komeasti. Liikunnanopettajat tietävätkin vuosien kokemuksella, että jokainen oppii vaikeatkin tanssit, kun on tahtoa ja halua. Tarvittaessa kuvioita hiotaan tukiopetuksessa niin kauan, että varmuus löytyy. Tanssiaistilanne on niin julkinen, että jokainen todella haluaa oppia eli motivaatiota riittää. Vanhojenpäivä on lukion toisen vuosikurssin oppilaiden juhla. Kun abiturientit jättävät lukion, talon van- himmiksi jäävät juhlivat. Parkanossa Vanhojenpäivää vietettiin nyt 16. perättäistä kertaa. Ensimmäisinä vuosina juhla pidettiin vain lukiolla päiväjuhlana. Kun vanhemmat esittivät toiveita mukaan pääsystä, juhla siirrettiin vanhempainillan yhteyteen. Lopulta päädyttiin upeisiin urheilutalolla järjestettäviin tanssiaisiin, joihin jokaisen saa kutsua läheisiään vieraiksi. Asenteet ovat muuttuneet. Aikojen alussa pohdittiin, voiko lukion kokonaista tuntia käyttää tanssiin. Myöhemmin kiisteltiin siitä, voiko Puntilta perua yhden päivän harjoitusvuorot. Nyt on jo itsestään selvää, että saamme koristella urheilutalon perjantaina ja viettää tanssiaisia lauantai-iltana, Pirkko muistelee. Vanhojenpäivä valmentautumisineen on lukiolaisille yhden lukiokurssin suoritus. Tanssien lisäksi sen aikana opitaan mm. kohteliaisuutta ja toisen huomioon ottamista. Nuoret myös osallistuvat eri työryhmissä juhlavalmistelujen, kuten musiikkiesitysten, tarjoilun ja koristelun toteuttamiseen. Vanhojenpäivän tanssit ovat näyttäviä ja varsin vaativia. Liikunnanopettajat Pirkko Ojanen ja Esko Mattila kättelemässä tanssiaisvieraita tervetulleiksi. 7

8 PARKKI - Parkanon kaupungin henkilöstölehti Julkaisija: Parkanon kaupunki Toimitus: Tuuri-Tiedotus, Hanna Tuuri puh Toimituskunta: Hely Peltomaa (perusturvaosasto) Miia-Hannele Vuori (hallinto-osasto) Reino Rauhala (sivistysosasto) Soili Jalava (tekninen osasto) Joko teillä on tykyä? Työterveyshoitajat kannustavat lämpimästi kaupungin työyksiköitä laatimaan omannäköisiään tyky-ohjelmia. Jos työssä jaksamista tukeva toiminta on hyvin suunniteltu ja siihen on talousarviossa varattu varoja, on sen toteuttamiselle olemassa kunnon edellytykset. Kun tyky-toiminta kirjataan työpaikoille tehtävään työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan, Kela korvaa 60 % toiminnan kuluista. Monissa kaupungin työyksiköissä työssäjaksamista tuetaan jo monipuolisesti. Vielä on kuitenkin myös yksikköjä, joilla ei ole omaa tyky-toimintaa. Aiheesta innostuvien kannattaa ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon. Työterveyshoitajat lupautuvat mukaan pitämään luentoja, ohjaamaan liikuntaa, tarvittaessa testaamaankin ja ennen kaikkea tsemppaamaan. Uintiretki Taitto ja digipainatus: Parkanon Kirjapaino Uintimatka Kankaanpään uimahalliin. Monipuolisten palveluiden painotalo. Parkanon Kirjapaino Terhi Koskinen Parkanontie Parkano Puh. (03) to ma 3.4. to to 4.5. Lähtö klo 17:00 Parkanon kaupungintalon pihasta. Paluu viim. n. klo 20:30 Hinnat (sis. matkat ja uintilipun): Aikuiset 6 yli 7 v./opiskelijat/ työttömät/eläkeläiset 5 Alle 7 v. 3 Sitovat ilmoittautumiset 2 päivää ennen retkeä Taina Niskalalle puh /

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Sairaanhoitajaopiskelija Terhi, 21v Sairaanhoitaja Noora, 28v Allergia- ja astmahoitaja Kirsi, 34v Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Laatupäällikkö Teija, 50v Yksikönjohtaja

Lisätiedot

Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke

Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke Anna-Liisa Niemelä Erityissuunnittelija, FT Kehittämisen ja toiminnan

Lisätiedot

Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015

Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015 Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015 Syksy aloitettiin mukavasti yöleirikoululla Ruunassa Raunin majalla. Yön vietto oli palkka yrittäjä Rauni Hietaselle keväällä tehdystä ikkunanpesusta Raunilla

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely Kysely lähetettiin 190 työnantajalle, joista 93 vastasi. Etelä-Karjalan alueelta vastauksia 36 kpl, Kymenlaakson alueelta 54 kpl. Anonyymeja

Lisätiedot

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA 28 Töissä Ollaan kuin kotona Sairaanhoitaja Anja Halonen irrottautui hallinnollisista töistä ja perusti kotiinsa ikäihmisten perhehoitopaikan. Vain yksi asia on kaduttanut: ettei aloittanut aikaisemmin.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Miksi? Miten? Mitä? Tilanne 2014 Työnhakijoiden määrän vaihtelu Osa viihtyy ja pysyy kotihoidossa

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2015 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2015: Toukokuu on jo startannut ja kesä tekee tuloaan rivakkaan tahtiin. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Työterveyshuollon mahdollisuudet tukea ergonomisia työtapoja kotihoitotyössä hanke Turun kotihoidossa

Työterveyshuollon mahdollisuudet tukea ergonomisia työtapoja kotihoitotyössä hanke Turun kotihoidossa Työterveyshuollon mahdollisuudet tukea ergonomisia työtapoja kotihoitotyössä hanke Turun kotihoidossa työfysioterapeutti Minna Lahti, Turun Työterveystalo Hankkeen aloitus 2/2012 työpaikan katselmuksessa

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI PUHELINLUETTELO 29.10.2014. Sukunimi Etunimi Toimi. Ahoniemi Mirja avo- ja laitoshoidon johta. A-klinikka Parkanossa ti,ke

PARKANON KAUPUNKI PUHELINLUETTELO 29.10.2014. Sukunimi Etunimi Toimi. Ahoniemi Mirja avo- ja laitoshoidon johta. A-klinikka Parkanossa ti,ke PARKANON KAUPUNKI PUHELINLUETTELO 29.10.2014 Sukunimi Etunimi Toimi Ahoniemi Mirja avo- ja laitoshoidon johta A-klinikka Parkanossa ti,ke Alamettälä Katri perheneuvoja Alanko Asko talonmies, terveyskeskus

Lisätiedot

Asiakaspalvelu remonttiin

Asiakaspalvelu remonttiin Asiakaspalvelu remonttiin Metso lentoon asiakaspalveluhanke pääkirjaston lainauspalveluissa Tampereen kaupunginkirjasto Metso lainauspalvelut Anu Virtanen 1 Hankkeen lähtökohdat ja perustiedot Kulttuuri-

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄT KOTIKÄYNNIT UUDESSAKAUPUNGISSA v. 2008

ENNALTAEHKÄISEVÄT KOTIKÄYNNIT UUDESSAKAUPUNGISSA v. 2008 ENNALTAEHKÄISEVÄT KOTIKÄYNNIT UUDESSAKAUPUNGISSA v. 2008 2 Lea Mäkinen 12.12.2008 3 4 ENNALTAEHKÄISEVÄT KOTIKÄYNNIT 2008 Ennaltaehkäisevällä kotikäynnillä tarkoitetaan Uudenkaupungin kaupungin sosiaali-

Lisätiedot

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely kuntosuunnistajille Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010 Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementti Louhela ry Päätavoite 4. SETLEMENTTI LOUHELAN RINKULAN JA RINGIN VAPAAEHTOISTOIMINTA ON

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

Otos 1. Otoksen sisältö:

Otos 1. Otoksen sisältö: Tekijät: Hanne Cojoc, Projektipäällikkö, Hyvinvointiteknologia Taneli Kaalikoski, Projektityöntekijä, Apuvälinetekniikka Laura Kosonen, Projektityöntekijä, Vanhustyö Eija Tapionlinna, Kontaktivastaava,

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

Vaikeavammaisten päivätoiminta

Vaikeavammaisten päivätoiminta Vaikeavammaisten päivätoiminta Kysely vaikeavammaisten päivätoiminnasta toteutettiin helmikuussa 08. Sosiaalityöntekijät valitsivat asiakkaistaan henkilöt, joille kyselyt postitettiin. Kyselyjä postitettiin

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

PAMin vetovoimabarometri 2012. PAMin vetovoimabarometri 2012

PAMin vetovoimabarometri 2012. PAMin vetovoimabarometri 2012 Barometrin teki TNS-Gallup Toteutettu Gallup Forumissa lokamarraskuussa Tehty aikaisemmin 2010 ja 2011 Selvittää kaupan, majoitus-ja ravitsemisalan sekä kiinteistöpalvelualan vetovoimaisuutta (mukana joissain

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:39:29 2014 Kaikki koulutusalat, N=40, vastausprosentti keskimäärin

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

Porin kirjaston asiakaskysely 2011

Porin kirjaston asiakaskysely 2011 2011 Porin kirjaston asiakaskysely 2011 Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto on koko 2000-luvun ajan tehnyt vuosittain asiakaskyselyn

Lisätiedot

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014 Lue analyysi kyselyn tuloksista: www.nuoretlakimiehet.fi/0///nula-selvitti-tyooloja-sisalto-ennen-kompensaatiota-ja-glooriaa/ Taustatiedot Sukupuoli 0 8 6 6 Mies Nainen Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.9) (Vastauksia:7)

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN

ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN Liite, Peruspalvelulautakunta 6.9.2011 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos, Kotihoidon ja palveluasumisen tulosalue ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Tutkimusraportti 2.5.2013 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2009

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2009 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:9 Sisällysluettelo Sivu Tulosten yhteenveto 1 Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 9 2 Kohde 2: linja 8 3 Kohde 3: linjat 8, 88, 99 4 Kohde 4: linja 13

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

Seniori- ja vanhustyö - Olohuoneverkosto

Seniori- ja vanhustyö - Olohuoneverkosto Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 0 Seniori- ja vanhustyö - Olohuoneverkosto Setlementti Louhela ry Päätavoite KEHITTYVÄ OLOHUONEVERKOSTO VAHVISTAA TOIMINTAKYKYÄ, OSALLISUUTTA JA YHTEISÖLLISYYTTÄYTTÄ

Lisätiedot

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri

Lisätiedot

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kysely kandien kesätöistä 2013 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä syyskuussa 2013.

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 24 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 11.1.2012 20.1.2012 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 79,9 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

Turvallista ja ystävällistä avustajapalvelua. Med Group Avustajapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2014

Turvallista ja ystävällistä avustajapalvelua. Med Group Avustajapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2014 Turvallista ja ystävällistä avustajapalvelua Med Group Avustajapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2014 Selfie Linnanmäen maailmanpyörässä kesällä 2014 1 Pääkirjoitus: Med Group ja avustajapalvelut uudistuvat

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET

Lisätiedot

Monikulttuurisia kykyjä työelämään Ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden kokemuksia opiskelusta ja työssä oppimisesta

Monikulttuurisia kykyjä työelämään Ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden kokemuksia opiskelusta ja työssä oppimisesta Monikulttuurisia kykyjä työelämään OTSIKKOKENTTÄ Ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden kokemuksia opiskelusta ja työssä oppimisesta Salon seudun aikuisopiston lähihoitajaopiskelijat 26.5.2014 Maahanmuuttajille

Lisätiedot

Valmistu töihin! Turku 2.5.2012

Valmistu töihin! Turku 2.5.2012 Valmistu töihin! Turku 2.5.2012 1 Sisältö Valmistu töihin! valtakunnallisen kyselyn päätulokset Lukiolaiset ja työelämä koottuja tuloksia lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmista Kyselyn toteutus: Valmistu

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET

MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET 1 YHTEENVETO Markkinointitutkimukseen vastasi 169 henkilöä, joista 40 % oli miehiä ja 60 % naisia. Ikäjakauma jakautui aika tasaisesti, eniten oli 16-25-vuotiaita

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Päivähoidon kyselyn yhteenveto

Päivähoidon kyselyn yhteenveto Päivähoidon kyselyn yhteenveto Olen sosionomi-opiskelija Anna-Maija Ruusujoki ja opiskelen Diakonia-ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta. Toimin päivähoidon hallinnon työharjoittelussa Kuunarin päiväkodissa.

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Ylöjärven kaupunki Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Tulosten yhteenveto Ylöjärven kaupunki 2 Raportti Ylöjärven kaupunginkirjaston asiakaskyselyn tuloksista Kirjastolaki edellyttää, että kunnat arvioivat

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

TERVETULOA TOIMENPITEESEEN. Kirjallinen opas kita- ja nielurisaleikkaukseen tulevien lasten vanhemmille

TERVETULOA TOIMENPITEESEEN. Kirjallinen opas kita- ja nielurisaleikkaukseen tulevien lasten vanhemmille TERVETULOA TOIMENPITEESEEN Kirjallinen opas kita- ja nielurisaleikkaukseen tulevien lasten vanhemmille Hyvä vanhempi Tämä opas on tarkoitettu Sinulle, kun lapsesi on tulossa kita- tai nielurisaleikkaukseen.

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Akseli. Masku Nousiainen - Mynämäki

Perusturvakuntayhtymä Akseli. Masku Nousiainen - Mynämäki Masku Nousiainen - Mynämäki UUDENLAISIA YHTEISIÄ TOIMINTATAPOJA OPPIMASSA Perusturvakuntayhtymä Akseli aloi4 toimintansa 2011 alussa, siihen kuuluu kolme kuntaa Masku- Nousiainen Mynämäki. Alueella on

Lisätiedot

Älykortti mittaa kalan lämpötilaa koko kuljetusketjun ajan.

Älykortti mittaa kalan lämpötilaa koko kuljetusketjun ajan. Älykortti mittaa kalan lämpötilaa koko kuljetusketjun ajan. Mikkelin ja Savonlinnan K-citymarketit ovat olleet mukana kokeilussa, jossa järvikalan tietä kaupan tiskiin seurataan sähköisen seurantajärjestelmän

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Perusturvan palvelu- ja vastuualueet Perusturvalautakunta. Perusturvakeskus Terttu Nordman

Perusturvan palvelu- ja vastuualueet Perusturvalautakunta. Perusturvakeskus Terttu Nordman Perusturvan palvelu- ja vastuualueet Perusturvalautakunta Talous- ja resurssi Vs. talous Karolina Hentunen Sisäiset Tutkimus- ja kehittäminen Kehittämis Sirkka-Liisa Varjus Hallinto Laatu Pirkko Levola

Lisätiedot

Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen tehostaminen

Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen tehostaminen Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen tehostaminen Kotihoidon ja asumispalvelujen lääkäripalvelut Valvanne Symposium III 31.8.2015 Riitta West Heinolan väestöennuste (65 v täyttäneet) 4000 3500 3000 2500

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008

VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008 1 KYSELY VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008 KYSELYN 2/2007 YHTEENVETO Kyselyn kohdejoukko Kysely kohdistettiin II-asteen vanhustyön opettajille

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille Hei! Tämähän on hieno juttu! Mielelläni lahjoittaisin lukutuokiota hoivakotiin. Mukavaa kun saa jakaa iloa muillekin. Lahjoittaja Marja Aaltonen Tämä ilahduttaisi kovasti meidän asukkaita eikä vaatisi

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN

YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN - kotihoidon asiakkaan aktivoinnin suunnitelma Susanna Sovio, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja: Susanna Sovio Tuula

Lisätiedot

Seinäjoen terveyskeskus etsii terveydenhuollon osaajia. Oletko se sinä?

Seinäjoen terveyskeskus etsii terveydenhuollon osaajia. Oletko se sinä? Seinäjoen terveyskeskus etsii terveydenhuollon osaajia Oletko se sinä? Meillä on töitä! Hyvä terveydenhuollon ammattilainen, me haluaisimme juuri sinut töihin osaavaan joukkoomme Seinäjoen terveyskeskukseen.

Lisätiedot

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta Tutkimus opettajien odotuksista ja asenteista: Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta #digikoulu Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää peruskoulun ja lukion opettajien odotuksia ja

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT Kysely johtajille, opettajille ja oppilaille kevät 2010 Piia Seppälä, arvioinnin

Lisätiedot

Arvoisa Ville Niinistö,

Arvoisa Ville Niinistö, Arvoisa Ville Niinistö, Olitte haastateltavana TV 2:ssa eräänä iltana. Suoraselkäisesti ja rohkeasti, suorastaan intohimoisesti puolustitte Suomeen tulleitten pakolaisten oikeuksia. Hienoa. Heistä saadaan

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot