Keväiset terveiset Leppälän koululta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keväiset terveiset Leppälän koululta"

Transkriptio

1

2

3 Keväiset terveiset Leppälän koululta Pääsiäiskoristeiden askartelun, kuralätäköiden ja kevätauringon paisteen keskeltä voi taas haikeana todeta, että niin se vaan on lukuvuoden kouluvuosi jo loppusuoralla. Lukuvuosi on ollut poikkeuksellinen Leppälän koululla, kun varsinaisissa alaluokan tiloissa on toiminut reipas ja energinen esikoulun erillisryhmä oman opettajansa S atu Nuosmaan ja puoliviikkoisen esikouluavustajansa Katariina Peltokorven johdattamana. S yksyllä 2002 esikoulunsa Leppälän koulussa aloitti kuuden Leppälän alueen esikoululaisen lisäksi yhdeksän Järvikylän koulun esikoululaista. Ilmapiiri esikoulua aloitettaessa oli varsin epäileväinen, kuinka tällainen järjestely tulisi toimimaan. Kun taksikyytien aikataulut saatiin järjestettyä sopiviksi, ongelmia ei tuntunut enää olevan ja vuosi on kulunut hyvän yhteistyön merkeissä. Vanhemmat molempien kylien alueelta ovat olleet aktiivisia toimittaessaan esikouluun jos jonkinlaisia asioita; syksyllä esikoulussa vietettyjä marjanmaistajaisia varten tuoduista marjoista aina pääsiäisaskartelujen vessapaperirulliin saakka. Vanhemmat ovat osallistuneet mukavasti esikoulun avoimien ovien päivään, joulujuhliin ja Louetin hiihtopäivään. Ovatpa jotkut vanhemmista ja isovanhemmista antaneet omia taitojaankin esikoululaisten käyttöön. Jussilan Reetan äiti kävi joulun alla askartelemassa lasten kanssa paperinaruenkeleitä. Saimme myös vierailla Heiskasen Milkan kotona, ihastelemassa Milkan isän tekemiä upeita puuveistoksia. Muistona tästä reissusta on esikouluntiloissa puukarhu, jonka tekovaiheet näimme ihan vierestä. Kalevalan päivän tienoilla Korven Elinan mummu tuli Haapaniemen Hellin kanssa näyttämään meille, miten voita tehdään ja valmistamaan muttia lasten maisteltavaksi. Samalla saimme kuulla monta mielenkiintoista tarinaa vanhoista ajoista. Esikouluvuosi on ollut vauhdikas ja toimintaa täynnä. Koska esikoululaiset ovat saaneet olla omassa ryhmässään, toimintaa on pystytty toteuttamaan heidän kiinnostustensa, taitojensa ja kehitystasonsa huomioiden. Esikoulun tavoitteisiin; ryhmässä toimeen tuleminen, toimintaan osallistuminen, innostus koulunkäymiseen, omatoimisuus, oman vuoron odottaminen, omaan työhön keskittyminen, toisen auttaminen, koulun tapoihin tutustuminen sekä kirjaimiin ja numeroihin tutustuminen olemme pyrkineet niin ohjattujen oppimistuokioiden, pienryhmätyöskentelyn kuin leikinkin kautta. Esikoulussa käytössä ei ole ollut lukujärjestystä, mutta joustavasti olemme yleensä maanantaisin keskittyneet äidinkieleen ja liikuntaan. Liikuntaa maanantaisin on esikoululaisille pitänyt yläluokan opettaja ja allekirjoittanut on vastaavasti pitänyt yläluokalle musiikkia. Tiistaisin vuorossa ovat olleet askartelu, käsityöt ja kuvaamataito. Keskiviikkoisin olemme opiskelleet kirjaimia S alaisen maan esikoulukirjasta ja musisoineet. Torstai on ollut matematiikan ja luonnontieteiden päivä ja perjantaisin olemme keskittyneet leikkeihin ja ilmaisutaitoon. Käytän- (Jatkuu sivulla 4)

4 (Jatkoa sivulta 3) nössä toiminta on ollut hyvin monipuolista joka päivä ja joka päivään on mahtunut aina leikkiä ja vähintäänkin ulkoliikuntaa. Esimerkiksi hyvien jäiden aikaan luistelimme esikoulussa neljänä päivänä viikossa. Esikoululaiset ovat esikoulussa muutamia esimerkkejä kertoakseni tehneet rytmikapulat, tehneet kirjanmerkit vohvelikankaalle, esittäneet varjoteatteria, valokuvasuunnistaneet, rakentaneet majoja, harjoitelleet kuperkeikkoja, leikkineet kauppaa ja terveysasemaa, kirjoittaneet kirjeitä, käyneet tutustumassa apteekissa, postissa, kirjastossa ja palolaitoksella, käyneet uimakoulussa harjoitelleet kellonaikoja, maalanneet vesiväreillä, leiponeet pullia jne. Esikoululaisten omien hommien lisäksi olemme innolla osallistuneet Leppälän koulun toimintaan. Maanantaisin ja perjantaisin on ollut yhteinen aamunavaus. Olemme pitäneet alaluokkalaisten kanssa yhteisiä lauluhetkiä. Jos tapahtumia, vierailijoita tai vierailuja on ollut, esikoululaiset ovat olleet, jos mahdollista aina mukana. Koulun hiihtokilpailut olivat eskareille tärkeä juttu ja koko esikouluryhmä oli innolla kannustamassa Leppälän koululaisia jääkiekko-ottelussa Vanhan kirkon koulua vastaan. Leppälän koululla esikoululaisilla on ollut hyvä, viihtyisä ja turvallinen toimintaympäristö, mainiot tilat ja runsaasti oppimateriaaleja käytössään. Niin koulun henkilökunta kuin koulun oppilaatkin ovat huomioineet esikoululaisia ihanasti. Eskarilaisista on pidetty yhdessä huolta välitunneilla. Heidän kanssaan on pelattu ja leikitty. Kenenkään ei ole tarvinnut olla yksin. Koulun keittiöltä on saatu mehut synttärijuhliin ja leivontatarpeita, monenlaisiin leivontajuttuihin. Vuosi on ollut niin minulle kuin esikoululaisillekin mieleenpainuva. Tarkoitus olisi vielä ennen suvivirttä, viettää ainakin vappuriehaa koululaisten kanssa, käydä vierailulla Järvikylän koululla, yöpyä koululla yöeskarin merkeissä ja käydä kevätretkellä alaluokan kanssa. Hyvää Pääsiäistä ja kevään jatkoa kaikille toivottaa. Esikoulun opettaja Satu Nuosmaa

5 miksi halusin isona. Siksi hakeuduin kokki linjalle, koska siitä on myös hyötyä arki elämässä. Oletko ollut keittäjä koko ikäsi? - En ole, olen ollut Sievin jalkineella varastotyöntekijänä. Mikä on toinen nimesi? - Hannele. Mikä ruoka maistuu oppilaille parhaiten? - Puuro ruuat/ pizzat. Keittäjä Minnan haastattelu: Onko sinulla lemmikkiä? - Ei, allergian vuoksi. Mitä ruokaa on hauskinta tehdä? - Kirjolohikeittoa. Mikä on lempi ruokasi? - Lasagne. Mikä oli haaveammattisi lapsena? - Parturi kampaaja. Mikä on lempi värisi? - Violetti. Missä asuit lapsena? - Kolme vuotiaaksi asti Ylivieskassa, loput iästäni lahdenperällä. Mikä on lempi eläimesi? - Kissa. Haluaisitko olla muissa ammateissa kun keittäjänä? - Toimisto töissä tai sihteerinä. Kuinka sinusta tuli keittäjä? - Ylä-asteella en tiennyt vielä,

6

7 ESKARIHAASTATTELUT Alaluokkalaiset kyselivat eskareilta muutamia kysymyksiä. Tässä vastaukset: KYSYMYKSET: 1. Mikä on nimesi ja ikäsi? 2. Missä asut? 3. Mistä pidät eniten? 4. Mitä inhoat? 5. Mikä on ollut hauskinta eskarissa? 1. Sonja Ojala 6v. 2. Järvikylällä. 3. Jos tulee kaveri. 4. Jos tulee haava. 5. Puu käsityö. 1. Liisa Koskela. 6v. 2. Sievissä. 3. Kilon karkki pussista. 4. Kun joku kakkaa lattialle. 5. Uimakoulussa. 1. Niila Pekkanen 6v. 2. Sievissä. 3. Lakritsista. 4. Jos varastaa. 5. Askartelu. 1. Milka 6 2. järvi kylällä 3. laskea mäkiä 4. kiusaamisesta 5. leikkiä 1. Elina 6 2. sievissä 3. ratsastaa 4. mörköä 5. tehdä sorminukkeja 1. Enni 6 2. järvikylällä 3. leikkiä 4. maksalaatikosta 5. pelata 1. Anette 6 2. sievissä 3. pompata kattoon 4. josko kolahtaa kattoon 5. pelata 1. Miia 6 2. järvikylällä 3. kissaa hoitaessa 4. jos mikki ei leiki minun kaa 5. piirtää 1. Reeta sievissä 3. leikkimisestä 4. Noora kiusaa 5. läksynteko 1. Toni 6 2. sievissä 3. voltti 4. niska eellä maahan 5. leikkiä kavereitten kanssa (Jatkuu sivulla 9)

8

9 (Jatkoa sivulta 7) 1. Tiina Huhtala 7V. 1. Miko 6 2. Järvikylällä 3. leikkimisestä 4. jos ne sotkee leikit 5.uimakoulu 1. Karita Heiskanen 7 V. 2. Järvi kylällä. 3. Nukesta. 4. Haukkumisesta. 5. Askartelu. 1. Saara Hosionaho 6V. 2. Sievissä. 3. Kissoista. 4. Jos en saa mennä kenellekkään yötä. 5. Tehä tehtäviä. 2. Sievissä. 3. Jostain yllätyksestä. 4. Jos kaveri hylkää. 5. Rimpuilu telineessä oleminen. 1. Elina Koivukangas 6V. 2. Sievissä. 3. Karkki pussista. 4. Kiusaaminen. 5. Ulkonaleikkiminen. Leppälän koulun eskarilaisia

10 %&#! " # "" "" " $ Alaluokkalaisia

11 ' & # & ( ' $ $! " ( $ # $ $ ( )! *+, - & $! ) $. ( / )!! 0 ' $"11$ & " " $ (Jatkuu sivulla 12)

12 Kolmos ja nelosluokkalaisia %&#"! *+1 %&#" 2 & 0! $ " " " 34 $ *5** ' ** "! & ",6 )" 77 8 & *5 ) "" " """ $ & 2" # *--1! " 29 2! )$ ) $ '

13 *:1 8$ """" " & ** " 8$ $ ) ' *:0 ) 8 ) )*5 " $ "" $ " ) + '! ) & ' *;;*;: " ) $ " "" & /5** $ " " "88 $! &, <= 2 )$ ) "**" */ """ "" 77" $ " $ $>" $" $ $ & 3 2** ) " & -;" */" (Jatkuu sivulla 14)

14 " 77""2 $" " $ $ $ $ **? ): "" " ) $ ' ) ' ): 77 " # 8 "" 3 ' $ A B "" +) 3) & *-? ' ; "$" "" " "" & "99.)C$ & 3"D ") 1"! & "! 6 )99& & ) 77 ) " )", "! 7231 ) %. *-? 77" )111 " ) "", "! " $ $$ "2

15 " """ " "" <)C$ 1CD " " 1C"& 2" "! 7231<8$ "" " $9 "*/ 8 $ " "" )" 2 ' */; "" 8$ "" 8$ A..B# $ "" & A B 3 $" "" " ", " # 2"+ " )*/ ) ; "" (Jatkuu sivulla 16) Koulumme yläluokkalaisia keväältä 2003.

16 , ) 77" )" """! ( 3; " $) ) ) 77 Kevät kirkastuu, kasvaa taas puut. Linnut kauniisti laulaa, ihmiset iloisesti nauraa. Eläimet onnesta tanssii, muurahaiset tiellä marssii. Kaikki on ennallaan kun maalari maalaa taas. Onko sittenkään ennallaan kaikki, mitä oli vuonna kaksituhattakaksi? Maria Leppälä Ope lapsia opettaa lapset oppii matikkaa kaikki lapset töitä tekee 4+5=9 ope lapsia opettaa lapset siitä hurraa ope on paras ope on kiva vaikka huonoa tuuria onkin: pöytä kaatuu ja sitten laatikko ja paperit levis ja ope joutuu siivoamaan kaikki sotkut. Tommi Mehtälä ARVOITUS: VIHJE: VASTAUS: ukuloe kuukausi aerpse eläin kolie kukka japanes maa sapat ruoka vlkilukailik marja aitsiti viikonpäivä oani tytön nimi kuksa vaate shnkdeaka numero meshlu puu rusem autonmerkki aeltniekn väri

17 SIEVI plussaa ja miinusta + Sievissä on aika paljon kouluja ja oppilaita. + On hyvä kun sievissä on Monitoimihalli. + On hyvä kun on isoja kauppoja ja ei tarvitse kärsi ahtautta. + On mukava kun on uusi Leppälän koulu. + Sievissä on hyvä harrastaa liikuntaa uudessa monitoimihallissa + Louetissa on hyvä harrastaa lautailua koska siellä on hyvä mäki boxsi ja half pipe + sievissä on se hyvä kun kaupoissa on paljon alennuksia ja on kilttejä ihmisiä. + Monitoimihalli: Voi pitää erilaisia liikuntakerhoja ja on omia salivuroja. + Meillä on uusi koulu: Enää ei tarvitse kärsiä homeen vaikutuksesta. + Louekallio: Voi lautailla ja lasketella. + Koulussamme on hyvä puoli kun on iso piha ja sinne voi rakennella majoja. + Paikkakunnassani on hyväpuolikun tuli monitoimihalli. + Louetkallio jossa voi lautailla ja UUSI YLÄ-ASTE. + LOUETTI!!! Ois tylsää lähtä jonnekki Vuokattiin lautaileen!! Paavontalli! + Uusi ylä-aste! - Sievissä on se huono kun tieltä ei näe tuleeko autoja vai eikö ja on paljon kaahailijoita. - Sievissä on huonoa koska kursseja on vähän! - On huono kun leppälän koululla ei ole liikunta salia! - Kunnalla ei ole rahaa. - Ei ole suojateitä. - Miks Lahdenperällä ei oo laskettelurinnettä. - Huonopuoli paikka kunnassani on kun ei ole vaatekauppaa eikä mitään isoa ruoka kauppaa ei ole karkkikauppaa. - On huonoa koska koulussamme ei ole liikunta salia! - Meidän koulussa on huonoa koska koulun risteyksessä ei ole suoja tietä koska joku voi jäädä auton alle!! - Miks meillä ei oo jäähallia tai uimahallia! - Täällä ei oo etes skeitti puistoa! - Ei ole kahvilaa! - Ei oo uimahallia!! Leppälänkoululla ei oo liikuntasalia! Sievissä pitäs olla enempi kauppoja! esim. karkkikauppaa!!! - Sievi on köyhä!! Toiveita * Toivoisin että ois karate koulua ja tietokone kursseja * Toivoisin että koulun risteykseen tulisi suojatie koska joku eskarilainen tai joku muu luokkalainen voi jäädä auton tai rekan alle. * Minun mielestäni kaikilla pitäisi olla ystävä ettei kukaan olisi yksin varsinkaan koulussa! * Lahdenperälle pitäisi saada suojatie. * Sievissä pitäisi olla karate, nyrkkeily, sähly ja jalkapallo kursseja. * UIMAHALLI!!! Leppälän koululle liikuntasali. Leppälän kylälle kauppa!!!

18

19 Jos olisin eläin -eskareiden kuvittamia kuvitelmia- Reeta Jos olisin eläin, olisin kissa. Asuisin meidän leikkihuoneessa. Söisin kissanruokaa. Leikkisin lankakerällä ja jahtaisin Nooraa. M inulla olisi valkoinen täplä silmän ympärillä, muuten olisin musta. Elina Korpi Jos olisin eläin olisin leopardi. Asuisin viidakossa. Saalistaisin kirahveja ja muita eläimiä. Söisin raakaa lihaa. Leijonat olisivat kavereitani. Nukkuisin puussa. Niila Jos olisin eläin olisin musta pantteri. Asuisin viidakossa ja hyppelisin miten huvittaa. Söisin kookospähkinöitä. Olisin kiltti ja kokonaan musta. Leikkisin toisten mustien panttereitten kanssa. Miia-Riikka Jos olisin eläin,olisin kissa. Asuisin talossa Mirrin kanssa. Leikkisin Mirrin kanssa piilosta. Lempiruokaani olisi kissanpurkkiruoka. Tykkäisin syödä myös suklaata. Nukkuisin Mirrin kanssa sängyssä, (Jatkuu sivulla 20)

20 (Jatkoa sivulta 19) jonne kiipeäisimme portaita pitkin. Söisin kissannappuloita, ja nukkuisin sisällä eteisessä. Päivällä juoksisin ulkona ja jahtaisin rottia ja hiiriä. Asuisin ihmisen kanssa. Sonja Jos olisin eläin, olisin hamsteri. Asuisin eläinkaupassa. Odottaisin, että minut ostettaisiin. Haluaisin muuttaa Hennan kotiin, kun hän toivoo hamsteria. Nukkuisin hamsterin sohvassa. Enni Jos olisin eläin, olisin kissa. Olisin kiltti kissa. (Jatkuu sivulla 21)

21 (Jatkoa sivulta 20) Tiina Jos olisin eläin, olisin orava. Asuisin puussa. Kuusen latvassa olisi käpyjä ja keräisin niitä talvea varten. Söisin käpyjä ja kaikkea mitä ihmiset syövät. Tykkäisin käydä katsomassa ihmisiä, sellaisia ystäviä. Äiti ja isä olisivat tehneet koirankarvoista peiton ja sängyn, jossa nukkuisin. Minulla olisi punainen turkki ja punavalkoinen häntä. Olisin aivan tavallinen kettu. Anette Jos olisin eläin, olisin kissa. Olisin musta-valko-harmaa. Söisin tavallista ihmisten ruokaa. Leikkisin pallolla ja lankakerällä. Nukkuisin korissa. Miko Jos olisin eläin, olisin kettu. jäniksiä ja söisin niitä. Asuisin metsässä puunkolossa. Saalistaisin Liisa Jos olisin eläin, olisin hevonen. (Jatkuu sivulla 23)

22

23 Olisin sisähevonen ja nukkuisin patjalla. Päivisin kävisin ulkona ja laukkaisin siellä, sitten tulisin takaisin sisään. Söisin heinää, kauraa ja leipää. Olisi mukavaa, kun joku ratsastaisi minulla. Omenat ja sokeripalat olisivat erikoisherkkuani. Elina Koivukangas Jos olisin eläin, olisin koira. Juoksisin karkuun, ettei minua otettaisi syliin. Söisin kissanruokaa ja nukkuisin korissa, jossa olisi pehmeää. Leikkisin toisten koirien kanssa. Juoksisin paljon. Karita Jos olisin eläin, olisin kissa. Olisin harmaa yksinäinen ulkokissa. Asuisin Suomessa. Söisin kaloja. Päivisin leikkisin kotileikkiä, sitten söisin iltapalan ja menisin nukkumaan.

24 !"#$% &&!""#$ & & '()*+('&,&&&&,&&'&, &&,&& &,&,-.'&,!"&."!'&,&& /'/ " 0102"#3&2 123&& &,' /'/ "#3-& -,&&

25 Ohjeita koulunsa aloittavalle! Nuorempien ja myös vanhempien oppilaiden kirjoittamia koulunkäyntivinkkejä. Älä ota kaikkia vinkkejä liian vakavasti, toivoo opettaja. Ekaluokassa oppii laskemaan ja lukemaan. Ekaluokassa saa koulukirjoja. Ekaluokassa ei saa mölytä eikä kiusata toisia. Ekaluokassa on aivan kivaa. Tervetuloa uudelle luokalle! Älä käy kuralätäkössä uimassa! Älä pelkää ekaluokalla! Siellä tehdään + ja laskuja. Erikoisohje: Heti eka päivänä sinun pitää lahjoa opettajaa. Vinkki: anna omena tai suklaa levy, tällä takaat hyvät koulu numerot 1. Ole huumori mielellä 2 ole kaikkien kaveri, ja myös hullujen ylä-luokka oppilasten, myös opettajien. 3 Tunnilla kannattaa jättää ylimääräiset pölinät pois 4 Älä nuku tunnilla, ei siitä muuta haittaa ole, mutta ei saa unta illalla 5 Ole aina sama miltä opettajan kanssa 6 Älä väitä opelle vastaan 7. Yritä olla kaikkiin aineisiin kiinnostunut, tai ainakin yritä näytellä että olisit! Kun tulet kouluun niin siellä saattaa olla sinulle kavereita. M utta kavereiden kanssa ei voi jutella tunnilla. Kun opettaja käskee ulos niin sitten voit leikkiä niiden kanssa. Kun kellot soi pitää mennä taas tunnille. Tunnilla opetellaan laskemaan laskuja. Tervetuloa ekaluokalla! Ekaluokalla ei tarvitse pelätä! Koulu matkalla ei kannata käydä kuralätäkössä, koska silloin vaatteet sotkeutuu. Ekaluokalla lasketaan esimerkiksi tämmöisiä laskuja kuin: 5+5. Kun tulet kouluun ei saa käydä uimassa kuralatäköissä. Kun tulet sisälle luokkaan pitää sanoa hyvää huomenta opelle. Ja ei saa kiukutella opelle muuten voi saada nimet taululle. Niin että kannattaa olla kunnolla. Ja jos tulee läksyjä kannattaa tehdä ne tai ope herppaa. Ja jos käsketään mennä väli tunnille sitten pitää mennä. Pitää tehdä askartelutöitä. Pitää myöskäydä tarkistamaan tehtäviä. Jos ope käskee lukea kirjoja niin pitää lukia.kannattaa käydä joskus piirtää liitutaululle. Ja askartelu on kivaa joskus. Ope käskee mennä syömään. Sitten kun järjestäjät sanovat kuka menee ei saa ruveta huutamaan sano mut sano mut. Syitä, miksi kirjasi on kotona/ läksyt tekemättä: - Isä tarvitsi sytykettä talon lämmitykseen. - Vessasta loppui hyyssipaperi - Hmm. Eikö se ollutkaan edellisvuoden matikankirja jonka poltin??? - Sain eilen äkillisen muistinmenetyksen - Isoveljeni kynästä loppui lyijy - Opettajan vastauskirja jäi koululle (Jatkuu sivulla 27)

26

27 (Jatkoa sivulta 25) 3 Hyvää Neuvoa: Opettaja on aina oikeassa ( Miten sen nyt ottaa?!?! ) Älä koskaan sano tätä vitsiä opettajallesi: Mitä eroa on koululla ja hullujen huoneella? ( Puhelin numero ) Kiristä opettajaa mahdollisuuksien mukaan. si tai ainakin kolmasosan päästä. Jos joudut vaikeuksiin niin mene pois tai ole hiljaa. Jos et tiedä mitä tehdä kysy opelta tai kaverilta, jos on. Älä mene juoruaan kenestäkään tai et saa kavereita Ensimmäisenä päivänä kannattaa lahjoa opettajaa, että pääsee ennemmin koulusta pois. Jos olet kiltti opelle se on sinulle kiltti. Koulussa on huono puoli, että saa läksyä. Koulussa välitunneilla kannattaa tehdä mukavan tyhmää. Ole kaikkien kaveri, että ne pitävät sinusta. Kannattaa olla opettajan kanssa samaa mieltä, mutta jos olet erimieltä pidät pää- VITSEJÄ Koira, hevonen ja lehmä kinastelivat siitä, ku ka on kaikkein tehokkain sodassa. -Minä vahdin kiväärejä, koira sanoi itsevarmasti. - Minäpä vedän raskaita tykkejä, hevonen kehui. -Huoltohommiahan nuo ovat. -Minäpä ammun, lehmä ylvästeli. Pikku-Kalle oli tehnyt koulussa jonkin kepposen. Rangaistukseksi oli opettaja määrännyt viivottimen iskuja kämmenelle. Opettaja käski Kallen esiin ja luetteli viivotin kädessä hänelle hänen pahat tekonsa. Kalle oli välitunnilla liannut kätensä pahanpäiväisesti ja aavistaen, mitä tulossa oli, sylki salaa oikeaan käteensä ja hieroi sitä nuttuaan vasten hiukan puhtaammaksi, ennen kuin ojensi sen kurittajalle. Vasemman kätensä hän piti selkänsä takana. Opettaja vilkaisi Kallen kättä ja sanoi: - Kuulehan poika! Jos löydät tältä luokalta vielä likaisemman käden, niin pääset tällä kertaa rangaistuksetta. Sanaakaan sanomatta veti Pikku-Kalle vasemman kätensä esiin. Koko luokka purskahti äänekkääseen nauruun, johon opettajankin täytyi yhtyä. - Hyvä, hyvä! Minä näen, että toinen on likaisempi. Saat mennä. Kasvot ilosta loistaen Pikku-Kalle palasi paikalleen. Äiti valitti opettajalle, että Pikku-Kalle oli oppinut koulussa kiroilemaan. Opettaja lupasi puhua Kallen kanssa. - Olen kuullut, että sinä käyttelet tuhmia sanoja, hän sanoi Kallelle. - Kuka semmoisia on juorunnut? Kalle kysyi. - Pikkulinnut ovat laulaneet. - No voihan perhana! Ja niin kuin minä olen niitä ruokkinut! Koulun siivooja oli raivoissaan, kun oppilaat heittivät aina roskat paperikorin ulkopuolelle. Eräänä päivänä hän menetti malttinsa ja laittoi käytävälle lapun: - Pommin pudotessa hyppää paperikoriin. Niihin ei ole vielä koskaan tullut osumia! Mikä ei liiku eikä puhu? -Nettinörtti, joka imuroi 15 megan tiedostoa 2400 bittiä/sekunnissa pystyvällä modeemilla. Miehet juttelevat: -Meidän kissa kuoli, kun se söi hiiren. -Miten se on mahdollista? -Tietokoneessani oli jäänyt virta päällä.

28 NÄIN SAAT MOPON KULKEMAAN, eli Leppälän Mikan moponkorjauskikat. 1. Miksi mopo ei käynnisty kunnolla tai ei ollenkaan? 2. Miksi mopon valo ei toimi? 3. Miksi mopon kettinki on löystynyt? 4. Mitä varten mopo nykii inhottavasti? 5. Miten paikataan mopon rengas? 6. Mopon vaihteet eivät toimi kunnolla? 7. Mopon teho on huono, mitä tehdään? 1. Ensin ihan normaali toimenpiteet: Tarkista onko bensaa Tarkista onko bensahana auki Tarkista sytytystulppa Jos nämä eivät auta tässä onko muutama ohje: Tarkista kaasuttimen suutin. Suuttimeen on saattanut mennä tukkoon pienen kiven tai roskan seurauksena. Tarkastusta varten joudut irrottamaan kaasuttimen. Bensahanassa oleva suodatin (ei kaikissa mopoissa) on saattanut tukkeutua Kaasutin on huonosti kiinnitetty, jolloin se saa ilmaa ja tekee seoksen laihaksi Jos mopolla on ajettu paljon ja se ei lähde käyntiin niin saattaa seos olla liian rikas (eli saa liikaa bensaa) tällöin kannattaa irrottaa kaasuttimesta luistimen kansi ja irrottaa neula ja laittaa yhden pykälän neulassa olevaa sokkaa ylemmäs, säätö mahdollisuutta ei ole kaikissa kaasuttimissa ja myös seoksen säätö ruuvista voi olla apua, ruuvi sijaitsee kaasuttimen kyljessä. Tulpassa kärkivälien välissä saattaa olla nokipiikki Sytytyspuola saattaa olla rikkoutunut tai sitten ensiöpuola on hajonnut. Mikäli nämä ovat hajonneet niin nämä joudutaan uusimaan. Myös kärjellisissä sytytys järjestelmissä voi olla kärjet kuluneet tai ne ovat taipuneet. Tarkasta myös johdotukset ja tulpanhattu. 2. Tarkasta lampunpoltin, että onko se palanut Silloin saattaa olla magneetossa olla valonpuola hajonnut Kannattaa myös tarkistaa valon johdot läpi, että onko liittimet löystyneet tai ottaako joku läpi kulunut johto maihin. Tarkista maadoitukset Valonkatkaisija kulunut jolloin se ei enää johda virtaa

29 3. Silloin kettinki on yksinkertaisesti löystynyt ja se voidaan kiristää löysäämällä takapyörän mutteri ja kiristä ketjunkiristäjistä Jos kettinki on niin kulunut ja sitä ei voi enempää kiristää ja se on edelleen löysällä niin kannattaa ketju uusia. Samalla suosittelisin hammasrattaitten uusimista, koska vanhat kuluttavat kettinkiä 4. 5 Kun lähdet kylmänä ajelemaan niin mopo yleensä nykii joka on ihan tavallista, mutta jos moposi nykii lämpimänäkin niin silloin on kyse yleensä kaasuttimen säädöissä eli säädä seosta kaasuttimen kyljessä olevista ruuveista ruuvien paikat riippuvat kaasuttimen merkistä. Tässä on eräänlainen säätöohje kaasuttimeen, eli säädä seosruuvi yksi ja ½ kierrosta auki ja neulan sokka suunnilleen keski korkeudelle tai alemmas. Tarkasta vielä kaasuttimen kiinnitys, että se ei saa ylimääräistä ilmaa ja tee seosta liian laihaksi Eli korjataan rengas. Ensin nostetaan mopo jonkin korokkeen päälle ja löysätään takarenkaan mutteri ja vedetään pultti pois jarrun keskiöstä ja otetaan kettinki pois taka hammasrattaasta. Vielä joudutaan ottamaan jarrun vipu pois jarrurummusta ja sitten vielä löysäämään eräänlainen rauta jarrun kuoresta irti. Sitten ei muutako otetaan rengas vanteineen pois. Sitten vielä otetaan rengas pois vanteilta. Eräissä mopoissa on vanne kaksiosainen jolloin sen pystyy halkaisemaan kun aukaisee vaan muutaman mutterin, taas toisissa mopoissa on vanne yhtenäinen silloin joudutaan ottamaan rengas tai vain sisukumi pois rengas raudoilla. Sitten kun rengas ollaan saatu pois vanteilta on vielä sisukumi joka on paikattava. Etsi sisukumista reikä ja paikkaa se paikkaustarvikkeilla. Jos on käynyt niin, että sisukumi on räjähtänyt ja reikä on niin iso ettei sitä voi paikata niin on parasta ostaa uusi sisukumi, muista painaa mieleen renkaan koko ettei tule ostettua vääränlaista sisukumea. Eturenkaan vaihtaminen on helpompi toimenpide jolloin tarvitsee vain ottaa jarruvaijeri pois ja pultti (pultit) pois jolloin rengas (tai sisukumi) on irti. Jos olet paikannut sisukumen niin kannattaa tarkistaa päälyrengas ettei siinä ole reikiä jolloin pienet kivet voivat puhkaista renkaan. 6. Tarkista kytkimen säädöt jos ettei kytkin irrota kunnolla tai sitten se luistaa Vaihteiston osat saattavat olla kuluneet esim. vaihteiston siirtäjät Mopoissa on kytkin erittäin rajussa rasituksessa jolloin kannattaa kytkinlevyt uusia tarpeen tullen tai kytkimen jouset, pahimmassa tapauksessa koko kytkin pakka Ongelmat saattavat johtua myös osien puuttumisesta. Esimerkiksi olet aukaissut moottorin aikaisemmin ja joku esim. pieni rikka tai holkki on saattanut mennä hukkaan tai olet unohtanut sen kokonaan. (Jatkuu sivulla 30)

30 7. Mopon tehokkuuteen vaikuttaa suuresti kaasuttimen säädöt ja seokset eli tarkista säädöt Sytytysennakko vaikuttaa myös suuresti joten tarkista sytytys Kytkin saattaa luistaa Mopon sylinteri on kulunut jolloin se on vaihdettava uuteen tai porattava ylikokoiseksi jossain työstö liikkeestä ja vaihdettava mäntä ja männän renkaat Väli aikaisen korjauksen sylinteriin saat vain pelkästään vaihtamalla männän renkaat Kampi kammion väli saattaa vuotaa pakoputki vuotaa tai se on pahasti tukossa Pitkälle edennyt karstotteneisuus vähentää tehoa ja on vaaraksi moottorille

31 Olimme koulun kanssa lauantaina Louetilla. Lähtö tapahtui klo: 10:00 koulun pihalta linja-autolla, ja jotkut menivät omalla kyydillä. Perillä oltiin n.10:30. Liput haettiin opettajilta jonka jälkeen mentiin rinteeseen. Louekalliolla on tehty uudet vuokraamotilat ja kioski, Louekalliolla on lumilautailijoitten iloks i myös Suomen pisin Half Pipe! Lautailijat hyppivät eniten boxista joka on iso hyppyri. Puolelta päivin kävimme syömässä kodassa makkaraa ja söimme muitakin eväitä. syönnin jälkeen lähdimme taas rinteeseen. Laskimme loppupäivän iloisin mielin. Takaisin koululle lähdettiin klo: 14,00,linja autolla. Jaakko, Risto ja Mika Toiset nojaili tylyinä lautoihin..osaajat uskalsivat myös rinteeseen!

32 KAUKALOPALLOA!!!!!! VANHANKIRKKO LEPPÄLÄ pelasimme ystävyysottelun Vanhaakirkkoa vastaan. Palkintona oli hieno muutamia vuosia sitten tilattu pokaali johon oli kaiverrettu edellisten pelien tulokset. Olimme edellisenä päivänä valmistaneet tulevaa peliä varten kannustuslippuja. Vanhakirkkolaiset saapuivat koulullemme n. kello: 12:00 ja peli päästiin aloittamaan n. 12:30. Koulumme kapteenina toimi Mika Leppälä ja Vanhankirkon Tanja Petäjistö. M aaleja laukoivat koulultamme M ika, Risto ja Jaakko ja Vanhaltakirkolta hiukan vähemmän ainakin Tanja. Kannustusjoukot olivat pelissä mukana ja lopputilanne oli 9-4. Eli voitimme Vanhankirkon 5. maalilla. Parhaimmaksi pelaajiksi koulultamme valittiin M arika, joka piti hyvin puolustusta pystyssä ja Jouni, joka toimi mainiona maalivahtina. Vanhaltakirkolta paras pelaaja oli maalivahti, joka torjui monenmontukaista maalia. Pokaali luovutettin Leppälän koululle ja kaiverrus siihen suoritetaan sitten kun ehtii.

33 LEIRIKOULUSSA KEVÄÄLLÄ 2003 Kävimme yläluokkalaisten porukalla kolmen päivän reissulla Piispalan leirikoulukeskuksessa Kannonkoskella. Tässä muistikuvia matkan varrelta! 1. SAAPUMINEN Tulimme Piispalaan linja-autolla. Paikka vaikutti aika mukavalta. Menimme mökkeihimme ja laitoimme tavarat paikoilleen. Tultuamme Piispalan pihapiiriin, paikka olikin erilainen kuin kuvittelin. Ensin katsastimme tulevat mökkimme, jotka olivat hienot. Siellä oli yläkerta ja mökki oli yllättävän kodikas. Me lähdettiin koulun pihalta 9.00 matka sujui rauhallisesti ja me oltiin perillä noin Kun saavuttiin Piispalaan. Ensimmäiseksi katsottiin mökit. Ne olivat aika siistejä. Meille luovutettiin RTH 4. Majoituimme pian ja menimme saman tien syömään. Minä olin perillä jatuntui että jalat tippuu alta Linja-auto starttasi koulun pihalta n. klo: 09:00. Matka taittui Louetin viimeisestä päivästä jutustellen. Perillä majoittauduimme mökkeihin, sekä huoneisiin ja vaatteiden lajittelun jälkeen söimme koululta tuodut eväät. Syönnin jälkeen oli vuorossa tervetuliais toivotus / info tilaisuus, jossa meille kerrottiin miten Piispalassa toimitaan ja kuljetaan. Olimme linja-atossa odotimme Petriä kun Petri tuli niin lähdimme linja-autolla mökeilleja jaoimme huoneet. Matkalla katsottiin Eemeliä. Mökit olivat hyvät. Lähdimme piispalaan kello 09:00 ja olimme perillä noin kello 11:05.Majoituimmeheti mökkeihimme. laitoimme tavarat paikoilleen ja menimme syömään.kello13.00 lähdimme pelaamaan sählyä ja kiipeilemään seinille. Aamulla kello:9,00,lähdimmelinja-autullapiispalaa kohti. Matka taittui nopeasti, kuin söimme sipsejä ja katsoimme Vaahteramäen Eemeliä. Perille saavuimme n:11,15. Sitten kävelimme omille kämpillemme. Kämpät olivat hienoja ja tilavia. Lähdimme koululta kello Matkan aikana katsoimme Eemeli videoa.kun olimme perillä Petri kävi hakemassa kämppien avaimet. Kämpät olivat hienoja ja tilavia. Siellä oli kahvinkeitin jolla keitimme kahvia. Matkalla oli mukava koska katottiin Eemeliä mutta aika tuntui pitkältä. 2. INFOTILAISUUS Infossa Piispalan työntekijä kertoi pikaisesti mistä löydämme mitäkin ja kertasi meille säännöt sekä muun tarpeellisen. Infossa Irina kertoi Piispalan säännöistä ja paikoista. Infossa Irina kertoi Piispalan säännöistä ja missä missäkin rakennus sijaitsi. Me mentiin infoon ja siellä oli jo odottamassa Irina joka kertoi paikasta ja missä mikäkin talo sijaitsi. Syönnin jälkeen oli vuorossa tervetuliais toivotus / info tilaisuus, jossa meille kerrottiin miten Piispalassa toimitaan ja kuljetaan. Sen vetäjänä toimi leiriohjaaja Irina. Menimme päärakennukseen siellä oli nainen jolla oli käheä ääni piti mennä lähelle koska ei jaksanut huutaa siellä hään kertoi paikoista. Menimme infoon jossa kerrottiin missä on ruokala, liikuntasali ja muut sellaiset. (Jatkuu sivulla 34)

34 Irina selosti kaikki tärkeimmät asiat. Hänellä oli ääni painoksissa. Kun oltiin tutustuttu mökkeihin, niin kävelimme info-pisteeseen jossa kerrottiin Piispalasta ja kerrattiin sääntöjä, ja jokainen täytti lapun jossa kyseltiin nimi, syntymäaika ja muita tietoja. Kun olimme tutustuneet kämppiin ja käyneet syömässä menimme infoon jossa Irina kertoi meille Piispalan säännöt ja kertoi leirintä alueesta. Irina antoi meille lapun joka piti täyttää. Lapussa kysyttiin esim: Sukunimi, etunimi, koulu, ikä, ynnä muuta. 3. KIIPEILY Kiipeily kuulosti ja näytti ensin aika inhottavalta, mutta kun sai valjaat päälle ja pääsi itse kiipeilemään se oli loppujen lopuksi kivaa. Valjaisiin kiinnitettiin köysi ja kun päätimme tulla alas pompimme köydestä kiinni pitäen alas. Kiipeilyssä oli kivaa. Kun muut kiipeilivät, toiset pelasivat sählyä tai pomppivat trampoliinilla. Kädet olivat aivan kun laskeuduin kiipeilyseinältä maankamaralle. Kiipeily oli aika jännää koska tuntui siltä että tipahtaa alas. Mutta onneksi kukaan ei tipahtanut. Kiipeilyssä vaadittiin paljon käsivoimia. Ja ponnistuksia laskeutuminen sujui kaikilta aika sujuvasti. Me kiipeiltiin paljon se oli hauskaa mutta ekan kerran se vähän pelotti mutta sitten ei enää pelottanut. kiipeily meni hyvin. Minä pelkäsin että tipun. Syönnin jälkeen menimme Irinan johdolla seinäkiipeily paikalle. Jouduimme laittamaan päälle kypärän ja ihmeelliset henkselit. Seinäkiipeily oli aika vaikeaa, koska seinään hakattuja lohkareita oli aika harvassa Ensin kun menimme päärakennuks en alakertaan niin meidän piti alkaa seinä kiipeilyyn minä kiipesin kahdeksan kertaa koska se oli niin hauskaa. Seinäkiipeily oli ehkä koko reissun jännittävin kokemus, sillä sitä ei ollut kukaan koskaan aikaisemmin kokeillut (kait?!?) Se aluksi vähän jännitti, sillä seinä oli kuitenkin 5-6. metriä korkea ja laji oli aivan uusi ja outo. Ei se loppujen lopuksi ollut kovin hankalaa, mutta se vaatii paljon käsivoimia. sieltä poistuimme syömään kädet punaisina ja suhtkoht väsyneinä. Kiipeilemässä aluksi pelotti että naru katkeaa, mutta kyllä se lopuksi alkoi luistaa. Kun olimme levänneet mökeillämme niin sitten menimme kiipeilemään ja pelaamaan sählyä. Seinä kiipeilyssä oli hauskaa koska sai mennä pysty seinää pitkin. Kun kiivettiin niin mua pelotti että mää tipun ja naru katkeaa. Sitten kun tulin alasi niin pelotti että jalka osuu kiveen. 4. PELAILU Pelasimme sählyä varmaan yhteensä 3 h. Se oli hauskaa, mutta jalat tuli TOSI kipeiksi, eikä seuraavana päivänä pystynyt kunnolla juoksemaan. Me kaikki pelattiin sählyä se oli hauskaa jalat tulivat aika kipeäksi Me pelattiin sählyä ja jotkut pomppivat trampoliinissa. Sählyssä parille tuli pallo päähän mutta ei se peliä yhtään haitannut. Pelasimme sählyä monta kertaa ja se oli kerrankin tosi hauskaa. Ja kun joka kerta oli pelaamassa, oli paikat vähän kipeinä, mutta ei se mitään.. Tilaisuuden jälkeen oli vuorossa sählyn pelaaminen. Se oli ihan mukavaa. Aina kun oli väkeä vaihdossa ne hyppivät yksitellen trampoliinissa, mutta volttien teko oli ehdottomasti kielletty. Sählyn pelaamisesta kipeytyivät lihakset, sillä se ei ollut erityisen yleistä hommaa meille, mutta ei se paljon menoa haitannut. Seinäkiipeilyn jälkeen vaihtuivat vuorot eli me päästiin pelaamaan sählyä. Välillä päästiin jäähylle ja silloin pääsimme hyppimään jätti-trampoliiniin. Sitten seinäkiipeilyn jälkeen me menimme pelaamaan sählyä me voitettiin 2-0 ei vastustajat pärjännyt mutta oli tiukkaa. Salilla kävimme useana iltana ja joskus jopa kaksi kertaa illassa. Saunojen tykönä oli hoijakka jossa sai kovat vauhdit jos oli paljon pyörittäjiä.

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali Kaikkien Ahmoon koulun oppilaiden kuuleminen lukuvuonna 2014-2015 1. Oppilasneuvostojen kuuleminen Ahmoo 28.1.2015 Mukana Silja Silvennoinen ja Eija Pajarinen Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

FT Katja Koski 2 lapsen äiti. Miniopas, jolla pääset alkuun uhmaikäisen kiukkupussin muuttamisesta todelliseksi enkeliksi.

FT Katja Koski 2 lapsen äiti. Miniopas, jolla pääset alkuun uhmaikäisen kiukkupussin muuttamisesta todelliseksi enkeliksi. FT Katja Koski 2 lapsen äiti SELÄTÄ UHMA Miniopas, jolla pääset alkuun uhmaikäisen kiukkupussin muuttamisesta todelliseksi enkeliksi. Arkea Ilman Taistelua Millaista arkesi olisi, jos sinun ei tarvisi

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

OPS 2016 - Kohti uudenlaista koulua

OPS 2016 - Kohti uudenlaista koulua OPS 2016 - Kohti uudenlaista koulua Runosmäen koulun oppilaiden ajatuksia syksyllä 2013 Mikä on koulun perustehtävä? - Paikka, jossa opettajat opettavat ja oppilaat oppivat - Tarjota oppimisympäristö,

Lisätiedot

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä. VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Pöllönkankaan verkkokohina

Pöllönkankaan verkkokohina Pöllönkankaan verkkokohina 2011-2012 Ensimmäinen luokka Pöllöjä liikkeellä Pöllönkankaalla ... ihan joka puolella! Talvikaupunkeja Talvella Pipo päässä... lapaset kädessä! Lentävää grafiikkaa Kevättä

Lisätiedot

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014 Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014 Hyvinkää, Järvenpää, Karkkila, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Nurmijärvi, Tuusula ja Vihti 357 aikuisen haastattelemaa lasta Asuinkuntanne? Hyvinkää 11% Järvenpää

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015

Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015 1 Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaista kouluruokailua lapset eri puolella Suomea ja eri ikäryhmissä toivovat. Miten

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi?

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? KERTAUSTEHTÄVIÄ WS 05/06 A Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? 1. Juha käy aina lauantaina (TORI). 2. Juna saapuu (ASEMA). 3. Olemme (HELSINKI). 4. (MIKÄ KATU) te asutte?

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 he taisivat pitää vapaa-ajasta, jolloin pelattiin biljardia, pingistä ja Xbox:lla. Taikaleiri Ensimmäiset työpäivämme

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko!

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantaiaamuna otimme suunnan kohti moision terveyskeskus-sairaalaa. Aamupäivän vietimme Sinivuokko osastolla. Siellä muutamat vanhukset lähtivät heti

Lisätiedot

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vytvoř elativ: Minä olen kotoisin Tšekistä (Tšekki). Hän on kotoisin Suomesta (Suomi). Oletko sinä kotoisin

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 1

Agricolan Monenlaista luettavaa 1 Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat

Lisätiedot

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty. Nä-mä jo o-saam-me. Kir-joi-ta sa-nat so-pi-van ku-van al-le. Li-sää puut-tu-vat ta-vut. Piir-rä ju-tus-ta ku-va. Kek-si pen-nuil-le ni-met.... 8 9 Kirjoita ku-vaan: Piir-rä ku-vaan: Lu-mi-u-kol-le hat-tu

Lisätiedot

Mediakyselyn tulokset

Mediakyselyn tulokset Teetimme Tammikuussa 2016 kyselyn lasten mediakäyttäytymisestä Kankaan päiväkodin esikoululaisten ja Kankaan koulun 1-4- luokkalaisten vanhemmilla. Kyselyn avulla oli tarkoitus kartoittaa lasten sosiaalisen

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA

LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA Suomen Lasten Parlamentti Me olemme Suomen Lasten Parlamentin hallituksesta. 9-13 -vuotiaat lapset ympäri Suomea vaikuttavat joka viikko sellaisissa asioissa, jotka itse kokevat

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16 Sivistyslautakunta 16.6.2016 70, oheismateriaali Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16 Ohjaajat Anne Laukkanen Mirja Malinen (tiistaisin) Merja Miettinen Annika Niskanen

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

2. Mitä asioita haluaisit tehdä - yksin lukea, tehdä matematiikkaa kokeisiin lukeminen olla vessassa kokeet läksyt mennä kotiin

2. Mitä asioita haluaisit tehdä - yksin lukea, tehdä matematiikkaa kokeisiin lukeminen olla vessassa kokeet läksyt mennä kotiin OPPILAAT 14.2.2014 1. Mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita koulussa? hyvä opetus liikunta, matematiikka, oppii lukemaan ruoka! työrauha välitunnit ja kaverit kivat opettajat hyvä luokkahenki saa oppia uutta

Lisätiedot

arjen aakkoset a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck Arjen aakkoset turun kristillinen opisto 2012

arjen aakkoset a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck Arjen aakkoset turun kristillinen opisto 2012 arjen aakkoset b a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck turun kristillinen opisto 2012 1 { Tekijät: Julkaisija: isbn 978-952-5803-23-5 Paino: 2 SISÄLTÖ Opettajalle...7 Aakkoset

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014 Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014 Hyvinkää, Järvenpää, Karkkila, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Nurmijärvi, Tuusula ja Vihti 357 aikuisen haastattelemaa lasta Asuinkunta Hyvinkää Järvenpää

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Piirrä kuvasi tauluun.

Piirrä kuvasi tauluun. Linus ja Ismenia haluaisivat tutustua sinuun. Piirrä kuvasi tauluun. Artikla 7. Jokaisella lapsella on oikeus nimeen ja kansalaisuuteen. Mikä on sinun nimesi ja kansalaisuutesi? On hauska tutustua uusiin

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Kappale 3. Hyvää ruokahalua!

Kappale 3. Hyvää ruokahalua! Kappale 3 Hyvää ruokahalua! Maija tekee ruokaa Maija Virtanen on keittiössä. Hän keittää spagettia. Pöydällä on 4 haarukkaa, veistä, lautasta ja lasia. Lattialla on neljä tuolia ja matto. Hellalla on kaksi

Lisätiedot

OMAT RUOKA-, LIIKUNTA- JA UNITOTTUMUKSET

OMAT RUOKA-, LIIKUNTA- JA UNITOTTUMUKSET OMAT RUOKA-, LKUNTA- JA UNTOTTUMUKSET Nimi päivämäärä (v) (kk) (pv) Kyselyn tarkoituksena on pohtia arkisia tottumuksiasi. Kysely auttaa sinua huomaamaan, mitä hyvää ja arvokasta arjessasi on. Ole hyvä

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

17.3 19.3. Tänään pääsin pesemään muutamat hiukset ja tutustuin vähän tiloihin. 21.3

17.3 19.3. Tänään pääsin pesemään muutamat hiukset ja tutustuin vähän tiloihin. 21.3 17.3 Lähdin aamulla klo 07.00 kohti oulunsalon lentokenttää josta lentolähti Helsinkiin klo 09.05. Helsingissä olimme n. klo 10 ja lento Düsseldorfiin lähti klo 16.30. Odotusaikana Helsingissä kaverini

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat

Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat Harmaan linnan ritarit Olipa kerran kolme ritaria ja niillä oli harmaa linna. Linna sijaitsi kukkulan päällä. Linnaan hyökättiin. Sinne hyökkäsi punaiset ritarit,

Lisätiedot

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut?

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut? Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka Mikä on oranssi kana? Porkkana Mistä kalasta saa kasviskiusausta? Ruokalasta Mikä kaali voi syödä sinut? Shakaali Mitä pitsaa voi kasvattaa puutarhassa?

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

KIELIKarhu harjoituskirja

KIELIKarhu harjoituskirja KIELikarhu Harjoituskirja A ella luokkaretkellä 55 Ella luokkaretkellä 1 Etsi ja tutki parisi kanssa tekstikirjan kappaleen ihmisten, eläinten ja paikkojen nimiä Miten ne on kirjoitettu? Tutki erityisesti

Lisätiedot