Hiippakuntauutiset. helsinki 3/06. Helsingin seurakuntarakenneuudistus puhututtaa. Hiippakunta kansainvälistyy

Transkriptio

1 Hiippakuntauutiset helsinki 3/06 1 Helsingin seurakuntarakenneuudistus puhututtaa Hiippakunta kansainvälistyy

2 P IISPAN PIISI Tekstin todistusvoima Reko Lundán, kirjailija ja ohjaaja, kuoli vain 37- vuotiaana. Kuukautta ennen ilmestyi kirja Viikkoja, kuukausia (WSOY). Mies ja vaimo kertovat pahanlaatuisen aivokasvaimen vallasta. * * * Mitä järkeä aloittaa kirjoittaa, kun elinaikaa on jäljellä viikoista kuukausiin? Vääränsuuntainen sopimus pirun kanssa? Minua et saa ennen kuin tämä romaani on valmis! Ja hah-hahaa! Saanetko silloinkaan? Minä haen enkelit taivaasta puolustamaan. Anteeksi, että kirjoitin ensin Taivaan pienellä kirjaimella. Kirjoittaja perustelee: Uskon tämän tekstin todistusvoimaan ja tärkeyteen. Ei minulla ole todistushaluja rajan takaa, mutta uskon kirjallisuuteen, uskon ihmisten haluun samastua ja eläytyä. * * * Lundanin kirjassa on samaa kuin hänen näytelmissään, arkea ja ahdistusta, oivaltavasti ja herkästi kuvattua. Elämän kauneus ja kauheus limittyvät todentuntuisesti. Vaimo ja mies väsyvät vuoroin. Raskaatkin ajatukset uskalletaan tunnistaa, itkut ja kiroilut. * * * Ikonin paikasta vaimo hermostuu: Jos joku tästä maailmasta pääsee taivaaseen, se ei ole taulujen järjestyksestä kiinni. Ateismistaan huolimatta vaimo kertoo laittaneensa esirukoussivustolle pyynnön miehensä puolesta. Vaimo kysyy, mitä syntiä mies eniten pelkää tehneensä. Kateus. Epäusko. Tämän epäuskon pelkäsin kaatavan koko mahdollisuuteni päästä Taivaaseen. Kylässä käynyt pappi kuitenkin sanoi, että usko on lahja, joka annetaan, sitä ei voi vaatia eikä siitä voi varmistua. Se ei ole minussa eikä minulta, vaan se annetaan minulle. Nämä sanat lohduttivat... Lundanin kirja kosketti ja lohdutti. Eero Raine Haikarainen 2 HELSINGIN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI Bulevardi 16 B, PL 142, Helsinki Puh. (09) (keskus), faksi (09) Puhelinvaihde ja pääsisäänkäynti ovat auki klo 9 15 Työntekijöiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@evl.fi Kotisivu: Piispa Eero Huovinen Piispan sihteeri Maritta Maununen Piispan vs. teologinen sihteeri Ilmari Karimies , Tuomiorovasti Matti Poutiainen (Tuomiokirkkosrk) Pappisasessori Jaakko Simojoki (Vantaankosken srk) Pappisasessori Seija Molina (Tuomiokirkkosrk) Lakimiesasessori Kirsi Puoliväli Notaari Henri Lehtola Toimistosihteeri/talous Päivi Tapola (50 %) Vs. toimistosihteeri Heikki Hämäläinen, heikki.j.hamalainen@evl.fi (50 %) Toimistosihteeri Ulla Aaltio Hiippakuntadekaani Kaarina Ylönen Hiippakuntasihteeri (diakonia ja, yhteiskunta, kansainvälinen diakonia) Kirsti Poutiainen Hiippakuntasihteeri (nuoriso-, rippikoulu- ja koulutyö, Hiippakuntauutiset) Raine Haikarainen Hiippakuntasihteeri (lapsi- ja perhetyö, työnohjaus, työyhteisöt, ympäristötyö) Leena Heinonen Toimistosihteeri Birgitta Falenius Vs. kuurojenpappi Leena Tapanainen, Elina Jokipaltio alkaen Maahanmuuttajatyönsihteeri Mark Saba Lähetyssihteeri (lähetys, Namibia-yhteistyö, evankeliointi) Reino Junttila, asti Hiippakuntakanttori Hanna Remes Lähetystoimisto (Suomen Lähetysseura) (vaihde) JULKAISIJA: Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli Bulevardi 16 B, Helsinki PÄÄTOIMITTAJA: Raine Haikarainen, puh. (09) , faksi (09) , gsm , raine.haikarainen@evl.fi ILMOITUKSET: Armi Kääriä, puh./faksi (09) TOIMITUSSIHTEERI, TAITTO: Tekstituli / Erja Saarinen, e-a.saarinen@pp.inet,fi OSOITTEENMUUTOKSET: Ulla Aaltio, puh. (09) , PAINOPAIKKA: Etelä-Savon Kirjapaino Oy, Mikkeli repro@etelasavonkirjapaino.fi Hiippakuntauutiset on Helsingin hiippakunnan tiedotuslehti. Se ilmestyy kolmesti vuodessa ja jaetaan seurakuntien työntekijöille, luottamushenkilöille ja tiedottajille. Painos: kpl ISSN

3 SISÄLLYS 3/06 Helsingin piispan joulutervehdys 2006 Piispan piisi 2 Piispan joulutervehdys 3 Käsilläsaarnaaja Paavalin vanavedessä? 4 Ystävyysseurakuntatoiminta antamista ja saamista 7 CUAHA tuo yhteen ja antaa toivoa 8 Luterilais-anglikaanista rippikouluyhteyttä 10 Maahanmuuttajien ja ulkosuomalaisten rippikoulukirja 12 Kapitulin väkeä 15 Tapahtuu Helsingin hiippakunnassa 16 Helsingin seurakuntarakenne työn alla 18 Ajankohtaista Diakonia ja yhteiskuntatyö 24 Kasvatus 26 Kirkkomusiikki 28 Lähetys ja evankeliointi 30 Maahanmuuttajatyö 32 Työyhteisöt 33 Ihmisiä hiippakunnasta 34 Kansi: Raine Haikarainen Seuraava Hiippakuntauutiset ilmestyy Aineiston viimeinen sisäänjättöpäivä on Rauha...maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Vuosien takaa mieleeni on jäänyt Kari Suomalaisen joulupiirroksen teksti: Vietämme rauhallista joulua täyttä häkää. Ei ole ihme, että yleisimpiä joulutoivotuksia on: Rauhallista joulua! Toivomme, että joulu olisi vastakohta kaikelle muulle menolle. Tosiasia on, että ihmisten kesken ja maan päällä on pääasiassa vain rauhattomuutta. Elämä on täynnä tohinaa ja touhua, kahinaa ja kiistaa, riitaa ja rähinää, sortoa ja sotaa. Juuri sen vuoksi me kaipaamme rauhallista joulua, niin koteihimme kuin maailmaan. * * * Luukkaan jouluevankeliumissa enkelit laulavat: Maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Onko enkelien laulu toivomus vai tiedonanto? Toivovatko enkelit sitä, että riitaiset ihmiset ryhtyisivät rakentamaan rauhaa? Vai ilmaisevatko he tosiasian, että hän eli Jumala on lahjoittanut maan päälle rauhan, jota siellä muuten ei ole? * * * Enkelien laulu on molempia. Ensinnäkin se on ilmoitus siitä, että Jeesuksen syntymä on jo tuonut maailmaan rauhan. Kristus on Rauhanruhtinas, ja hän saa tänäänkin aikaan rauhan ihmisten kesken. Kun enkelit sanovat maan päällä rauha, he siis ilmaisevat toteutuneen tosiasian. Rauha on jo. Niin kuin Jumalan kunnia on totta korkeuksissa, niin on totta myös hänen rauhansa maan päällä. Vapahtajan synty on jo tuonut Jumalan rauhan maailmaan. Jumalan rauha on rauhaa, jonka ihminen saa lahjaksi. Rauha on Joulun Lapsen lahja ihmisille ja maan päälle, siis koko ihmiskunnalle. Mekin voimme saada hyvän joululahjan, Jumalan rauhan sydämiimme. * * * Toiseksi enkelien laulu on toivomus siitä, että ihmisten kesken vallitsisi rauha. Enkelit tietävät, että rauhan eteen tulee tehdä töitä. Tehtävä on kesken. Laulu on kehotus, jopa käsky, ensin Betlehemin paimenille ja sitten meille kaikille. Kaiken, mitä me maan päällä teemme, täytyy edistää rauhaa. Jumalan rauha on paitsi lahja myös tehtävä. Jouluna sopii fundeerata, mihin Jumalan rauha meidät velvoittaa kodissa, työssä ja politiikassa. Jumalan rauha ohjaa meitä levollisuuteen ja rauhallisuuteen. Niin kuin lahja tekee mielen iloiseksi, niin Jumalan rauha saa aikaan rauhaa ihmisten kesken. Rauhallista joulua! 3

4 K ANSAINVÄLISTYVÄ HIIPPAKUNTA Raine Haikarainen Jeesuksessa meillä on hyvä esimerkki siitä, miten kuljeskellaan Välimeren rantamilla, Hinski Honkkila tuumii. 4 KÄSILLÄSAARNAAJA PAAVALIN VANAVEDESSÄ? Rovasti Hannu Honkkila aloitti työnsä Helsingin hiippakunnan kuurojenpappina vuonna Koko Hinskin pitkää työuraa on selvästi leimannut kaksi asiaa: kansainvälisyys ja diakonisuus. Työtovereille tuomiokapitulissa ei siksi ollut yllätys, kun 90-luvun loppupuolella Hinski päätti lähteä lyhyelle turistipappikomennukselle Gran Canarialle. Sieltä tie johti aikanaan Espanjan Aurinkorannikolle. Nyt ovat edessä eläkevuodet. Mitä Hiippakuntauutisten takavuosien kolumnistille Käsilläsaarnaajalle nyt kuuluu? OLEN YRITTÄNYT kaivella tietoa, kävikö Paavali Aurinkorannikolla, maan ääressä, kuten siihen aikaan tätä läntisen, tuntemattoman meren rannikkoa kutsuttiin. On voinut astella näillä rannoilla, kuka tietää. Mutta ainakin hänen sanansa elävät tänä päivänä tässä maassa. Varmaa sen sijaan on se, että helmikuussa 2004 tallustelin Torremolinosin San Miguelin kävelykadulla Aurinkorannikolle valittuna diakoniapappina. Valitsivat minut. Vanhan miehen, jonka kuuluisi kieli pitkällä odotella eläkepäivien alkamista. Mielessä olivat kaksi talvea Gran Canarian turistipapin työssä, mutta Aurinkorannikko tuntui olevan jotain muuta. Fuengirolan karttakin oli omituinen: löytyi Junakatu ja Bussikatu! Eivätkö espanjankieliset nimet kelpaa? Siitä, millainen työsarka minua odotti, olin kyllä saanut monipuolisen selvityksen. Helsingin Diakonissalaitoksella vietetty perehdyttämispäivä ennen lähtöä

5 sisälsi niin paljon asiaa, että parhaiten mieleen jäi Selinin Sakarin puolivahingossa lausuma sana: En kyllä koskaan ole missään niin paljon palellut kuin Aurinkorannikolla. Ettei vain olisi ollut niin, että mielessä oli ajatus: voisiko tuota vielä ennen kuolemaa hypätä johonkin uuteen. Kuolema on aikanaan ollut mielessäni usein. Suurimpaan osaan työurastani on sisältänyt paljon matkustamista, ja jo 70-luvulla siirtolaispappina Saksassa, matkaan lähtiessä nousi aina pala kurkkuun: onkohan tämä nyt elämäni viimeinen matka? No vähitellen siihen ajatukseen kyllästyi. Kun kerran aina vaan hengissä palasi. Eikä Aurinkorannikolla mennytkään kuin päivä, kun jo istuin Fuengirolan Stella Maris -hotellissa edellisenä yönä yllättäen leskeksi jääneen miehen seurassa niin kuin tavallista, ilman suuria viisauksia, ilman vastauksia moniin miksi-kysymyksiin. Elämä heittelee. Koskaan ei aamulla tiedä, mihin pieni ihminen on iltaan mennessä joutunut. Eivät elämän aurinkoiset päivät vaan tuskan tunnit jäävät mieleen. En ollenkaan tarkoita, että kärsimys välttämättä jalostaa. Yleisesti ottaen en oikein jaksa uskoa siihen, sen verran olen kärsimykseen nääntyneitä tavannut. Mutta kyllä ihmisenmuotoisia enkeleitä tarvitaan kärsijöiden rinnalle. *** ENKELIT OVAT MUUTEN täkäläisissä kirkoissa nousseet uudella tavalla esiin. Tai eivät ainoastaan enkelit, vaan kaikki Pyhien patsaat, joita pääsiäisenä ja pienempinäkin juhlina kannetaan kaduilla. Jotain syvää tässä kansanuskonnossa pitää olla, vaikka monia puolia en siitä ymmärräkään. Eivät ihmiset täällä näytä tottuneen sellaiseen hiljaiseen hartauteen, jota meillä pohjoisessa pidetään hyvänä. Vauhtia on espanjalaisella papilla hautaustoimituksessakin aivan toisella tavalla kun meikäläisellä. Juuri uskonnollisissa tapahtumissa kulttuurierot selvimmin ilmentyvät. Vaikka eroja on, ei esimerkiksi Malagan pääsiäiskulkueiden tarkoituksella hiukan epäviritteisenä soitettu, sydänjuuria värisyttävä musiikki jätä suomalaistakaan kylmäksi. Henkivallat varmasti sen musiikin kuullessaan tietävät paikkansa. Kummallisella tavalla kulkueita katsellessa tuntuu, että läsnä ovat valkoiset ja mustat enkelit. Olo on kuin maailmanlopun edellä. Ei voi sanoa, että yksi tapa olisi parempi toista. Kun ajattelen Pietarin Kazanin kirkon ortodoksista liturgiaa kärsimysviikolla siinä pappien kuoro laulaa välillä kasvot kohti lattiaa, mustissa kaavuissaan keskellä kirkkoa lattialla maaten ja toisaalta Malagan Alamedalla miesten tahdissa huojuvaa, tronoa kantavaa rivistöä, tuntuu että suomalainen on näissä pääsiäisajan tavoissa jäänyt oppipojan asteelle. Mikään pyhyyden muoto ei silti ole arvoton. Sydämeni on välillä pakahtua seurakuntakodin kesämessussa, jossa paikalla on kourallinen ihmisiä. Siinä hiljaisuudessa ja rauhassa mieli lepää. Talvella ylpeyden peikko hiipii lähelle, kun suomalainen kanttori Los Bolichesin kirkossa saa kansan veisaamaan niin, että kadulta poikkeaa paikallisia katsomaan, mitä ihmettä kirkossa tapahtuu ja katolinen pappi nyökyttelee sakastissa vähän kateellisen näköisenä. *** NYKYINEN AURINKORANNIKON SEURAKUNTA ei ole mikään hissutteleva joukko. Syksyisin ihmettelen, miten kaikkiin tehtäviin löytyy ihmisiä. Joskus on tietysti pystyttävä lopettamaan pitkäänkin jatkunut toiminta, jos tekijöitä tai tarvetta ei ole. Mikäänhän ei poista sitä hyvää ja tärkeää, jota menneinä vuosina on tehty. Eikä seurakunnalle ole lainkaan paha juttu pysähtyä miettimään, mihin suuntaan nyt lähdetään. Olen tutustunut Aurinkorannikolla myös ihmisiin, jotka ovat asuneet täällä vuosikymmeniä eivätkä ole koskaan olleet missään tekemisissä seurakunnan kanssa. Tutustuttu on vasta silloin, kun he ovat huomanneet: tuohon seurakunnan tehtävään juuri minä voisin ryhtyä. Kukaan ei ole pois suljettu: avoimet ovet tarkoittavat sitä, että jokaiselle on sisään pääsy. Joskus on kuulunut napinaa siitä, että se vain tulee ja lukee lehdet eikä osta edes kahvikuppia. Juuri tällainen kävijä on tärkeä. Miten usein olenkaan itse vieraassa kaupungissa tai vaikkapa tutussa Helsingissä kaivannut paikkaa, jossa on tilaa vain olla, ilman mitään velvollisuuksia. Tuleva seurakunta kasvaa täällä monien asioiden yhteisvaikutuksesta. On paljon osaamista, paljon tahtoa, paljon aikaa. Syksyn 2005 alussa listasin seurakunnan vapaaehtoistehtävät: tupaisäntiä ja -emäntiä, kirjastonhoitajia, tuparenkiä, ryhmien ohjaajia, lastenkerhoon tarvittavia kerhomummoja ja -vaareja. Yhteensä parikymmentä tehtävänimikettä. Jo syksyn alussa noitakin tehtäviä varten tarvittiin pitkälle toistasataa ihmistä. Eivätkä pelkät ihmiset riitä, on oltava paikkoja, joihin kokoontua, tarvikkeita, ja tietysti niin kuin hyvään seurakuntaan kuuluu kahvia ja pullaa saatavilla. Ja niitä ihania sillivoileipiä ja torstaina pannaria! Mitkään asiat eivät suju ilman yhteistä panosta, sitä, että joku ottaa vastuun pienemmän tai suuremman tehtävän. Voimat on usein ponnistettava äärimmilleen, ja sivusta katsoen rajoja koetellaan joskus kohtuuttomastikin. Moni seurakunnassa vastuuta kantava on välillä aika kovilla. 5

6 K ANSAINVÄLISTYVÄ HIIPPAKUNTA Raine Haikarainen Turha pönäkkyys ei täällä vaivaa, mutta syvyys on kuitenkin vahvasti mukana, ja parhaiten sen tunnen itse kirkonmenoissa, jumalanpalveluksessa. 6 Ei silti, kyllä aivan pieneltäkin tuntuva asia voi olla jollekin kävijälle elintärkeä. Ystävällinen katse, hymy, nyökkäys, lyhyt tervehdys, osoittaa, että satunnainen ohikulkija on tervetullut muiden joukkoon, hän, joka sattumalta on pongannut seurakuntakodin tai tuvan suomenkielisen kyltin ja poikennut sisään. Eikä korkeus meidän kynnyksiämme haittaa. Tai turha pönäkkyys. Kuinka monta kertaa joku korottaakaan äänensä jossain seurakunnan kokoontumispaikassa ja kysyy tähän tapaan: Kuka muistaa, mistä niitä hyviä suolakurkkuja saikaan? Syvyys, jokin seurakunnan ihan oma juttu, on kuitenkin vahvasti mukana, ja parhaiten sen tunnen itse kirkonmenoissa, jumalanpalveluksessa. Yllättävän usein eteen tulevat kosteat silmät kertovat omaa kieltään: syvissä vesissä liikutaan. Mikään muu matka ei ole niin pitkä kuin matka omaan sisimpään, ja näitä matkoja kirkon holvien alla tehdään mittava määrä. *** IHMINEN SE ON LUOTU Jumalan kuvaksi. Ja täkäläisissä kirkoissa näitä vuosisatojen aikana syntyneitä jumalankuvia on ahkerasti kiveen ja puuhun veistetty. Voi silti olla, että monen muunkin kuin minun mieleeni vaikuttavat syvästi kirkoissa ja kulkueissa kannettavien Kristusten ja Neitsyt Marioiden kasvot, ilmeet, koko olemus. Niitä katsellessa voi tajuta jotain siitä, miksi vuosisadasta toiseen kumarrutaan ja polvistutaan alttarien ääreen, tehdään ristinmerkki. Nuo kärsivät kasvot ymmärtävät myös minun kärsimykseni ja jollain salatulla tavalla ottavat siitä osan kannettavakseen. Tämä rikkaus tekee sielulle niin hyvää, vapaus tuntea itse Jesus ja miksei Virgen jotenkin läheiseksi kanssakulkijaksi. *** MEITÄ ON MONENLAISTA KULKIJAA, meitä jotka nyt sitten olemme tämä Aurinkorannikon seurakunta. Kun tulin tähän tehtävään, muistui mieleeni haisunäätäemon kehaisu lapsestaan: Kyllä siitä hyvä tulee, se haisee jo. Jumalan seurakuntaan mahtuu monenlaista tuoksua : tähän seurakuntaan tullaan eri puolilta, erilaisilla elämänkokemuksilla, eri murteita puhuen. Ja joka syksy seurakunta aloittaa alusta: katsotaan, mitä tästä tänä talvena tulee. Rakkaudesta on seurakunnassa kysymys, siitä, että välitetään. Ja onhan siinä oma riemunsa kaataa tuvalla kahvia tuntemattomalle, ojentaa alkupuoli sanomaleh-

7 destä toiselle luettavaksi ja tavata sitten kirkonpenkissä seuraavana sunnuntaina. Jokainen päivä on papinkin tehtävässä edeltä arvaamaton. Voi olla, että joskus rakkaus kätkeytyy aika paksun kuoren alle, mutta on uskottava, että jotkut asiat eivät suju vain hymyilemällä, ja oltava kiitollinen sille, joka sanoo suorat sanat. On tullut välillä puhuttua taitamattomasti, kuljettua jonkun ohi, unohdeltua. Tullut vaikka saarnassa sanottua ajattelemattomasti ja epäselvästi, tai mikä vielä kurjempaa, on jäänyt sanomatta se, mikä olisi pitänyt sanoa. Ilmiselvää on kuitenkin se, että täällä voi luottavaisin mielin odottaa saavansa paljon anteeksi, ei tarvitse aina olla niin viksu ja vilmaattinen. Kristuksessa oleminen olet sitten pappi, lukkari, talonpoika tai kuppari on ehkä Aurinkorannikon seurakunnassa vähän arkisempaa kuin lähempänä napapiiriä. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lupautuu kerran viikossa potkiskelemaan palloa päiväkerholasten kanssa Pacosin kentällä, käy hakemassa tukusta auton takakontillisen kahvitarvikkeita Pacosintuvalle, istuu puolisen tuntia kerhomummon tuolissa juttelemassa lasten kanssa, jakaa virsikirjoja kirkon ovella... Jeesuksessa meillä on hyvä esimerkki siitä, miten kuljeskellaan Välimeren rantamilla, jutellaan vastaantulevien kanssa, katsellaan taivaan lintuja ja mietitään, miten kedon kukat tässä kuivuudessa pärjäävät. Meidän puheisiimme ei aina liity niin monia raamatunlauseita ja pyhiä sanoja. Uskon, että silti Jumalan sana on omalla salatulla tavallaan läsnä arjessa, kaikessa, niin kuin tässäkin jutussa. Herrassamme meillä on turva täällä merten ja maiden takanakin. Raine Haikarainen HANNU HONKKILA tai paremminkin HINSKI Rakkaudesta on seurakunnassa kysymys, siitä, että välitetään. YSTÄVYYS- SEURAKUNTA- TOIMINTA antamista ja saamista YSTÄVYYSSEURAKUNTATOIMINNAN perusajatuksena on edistää seurakuntien, niiden jäsenten ja koko Kristuksen kirkon yhteyttä. Toiminta alkoi jo ainakin 1970-luvulla suomalaisten seurakuntien kesken, mutta nykyään sillä useimmiten tarkoitetaan eri kirkkojen seurakuntien välistä toimintaa. Helsingin hiippakunnalla sekä sen seurakunnilla ja rovastikunnilla on ystävyyssuhteita eniten luterilaisiin sisarkirkkoihin useissa Euroopan maissa, mutta myös Amerikassa sekä Afrikan maista erityisesti Namibiassa. Ystävyysseurakuntasuhteet ovat keskittyneet kuitenkin runsaimpina Viroon ja Venäjälle sekä Unkariin ja Romanian luterilaisiin kirkkoihin. Näissä maissa ystävyysseurakuntatyössä on erityisesti tuettu seurakuntien ja niiden kirkkojen jälleenrakentamista sekä henkisesti että taloudellisesti. Ystävyysseurakuntatoimintaa vauhditti entisen Neuvostoliiton olojen vapautuminen ja kirkollisen toiminnan käynnistyminen 1980-luvun lopulla. Toiminnan painopiste on 2000-luvulle tultaessa selvästi muuttunut diakonisesta avustustoiminnasta seurakuntien väliseksi yhteistyöksi, jossa molemmat osapuolet ovat antamassa ja saamassa. Parhaimmillaan ystävyysseurakuntatoiminta on muodostunut kahden tasavertaisen kumppanin yhteistoiminnaksi, jossa toiminnan muodot suunnitellaan yhdessä pitkäjänteisesti. Vaikka entisen Neuvostoliiton alueen kirkoissa on monessa suhteessa päästy paljon eteenpäin, ystävyysseurakuntatyössä tarvitaan kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja uskollisuutta. Vie aikaa, ennen kuin nuoret kirkot ja seurakunnat kaikilta osin toimivat omillaan. Tehdyn tutkimuksen mukaan ystävyysseurakuntatoiminta on rikastuttanut suomalaisten seurakuntien elämää monin tavoin ja antanut toiminnan mahdollisuuksia monille uusille aktiiviseurakuntalaisille. Helsingin hiippakunta on solminut ystävyyshiippakuntasuhteen Namibian läntisen hiippakunnan kanssa. Sen on katsottu olevan osa hiippakunnan kansainvälisen diakonian vastuun kantamista. Yhteyksiä hoidetaan tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi hiippakuntadekaani seuraa ystävyysseurakuntatoiminnan ja Itä- Euroopan kirkkojen kehitystä. KAARINA YLÖNEN 7

8 8 K ANSAINVÄLISTYVÄ HIIPPAKUNTA CUAHA TUO YHTEEN JA ANTAA TOIVOA VUSI MATSEBULA, nuori mies Swasimaassa, eteläisessä Afrikassa oli epätoivoinen. Hän ymmärsi saaneensa HIVtartunnan. Ajatuksissa pyöri vain, että kuolema on edessä. Asiaa ei edes uskaltanut kertoa kenellekään hylätyksi tulemisen pelossa. Näitä miettiessään hän päätyi kristilliseen nuorisokokoukseen. Siellä puhuttiin HI-viruksesta ja AIDSista. Siellä myös rukoiltiin, laulettiin ja julistettiin Raamatun Sanaa, kuten kristityt tekevät. Siellä istuessaan Vusin valtasi äkkiä mullistava oivallus: Tämä evankeliumihan tarkoittaa, että se ulottuu myös HIVin ja kuolemankin taakse! Hänelle mullistava kokemus oli se, että kuristavan pelon ja epätoivon tilalle tuli ilo ja kiitollisuus, vaikka tauti oli edelleen olemassa ja muuttumaton. Korvat avautuivat opetukselle. Enää ei auttanut kuulla, kuinka tauti on vältettävissä. Sen sijaan hän kuuli, että nykyisellä lääkityksellä HI-viruksen kanssa on mahdollista elää niin, että se ei johda AIDSiin. Hän kuuli myös, mitä kaikkea kristillinen seurakunta voi tehdä tartunnan saaneiden ja heidän läheistensä tukemiseksi. Mitä siis tapahtui? Tavallisen kristillisen hengellisen elämän harjoituksen keskellä evankeliumin sanoma valtasi ihmisen ja toi hänelle uskon ja toivon avasi uuden näkymän epätoivoiselle ihmiselle. Tämä loi pohjan lääkinnällisten mahdollisuuksien käyttöön ja kaikelle muulle asiaan liittyvälle välttämättömän tärkeälle opetukselle ja tietämiselle. Nyt, yli 10 vuotta myöhemmin, Vusi toimii Luterilaisen kirkon HIV-työssä täysiaikaisena työntekijänä sekä Swasimaassa että kansainvälisesti. Hän on mennyt naimisiin toisen tartunnan saaneen kanssa. Molemmat omistavat elämänsä toisten saman taudin tavoittamien auttamiseksi. CUAHA kokoaa Vusi Matsebula on aktiivinen toimija yhteistyöverkostossa nimeltä CUAHA (Churches United in the Struggle Against HIV/AIDS in Southern and Eastern Africa). HIV-pandemian ja afrikkalaisten kumppanien haaste toi yhteen ihmisiä suomalaisista kristillisistä järjestöistä vuonna Päädyttiin hankkeeseen, jossa jokainen suomalainen taho kutsuu omat kumppaninsa yhteiseen verkostoon. Verkoston tehtävänä on koota, jakaa ja kehittää kirkkojen valmiutta, kokemusta ja osaamista HIV-pandemiaan liittyvissä asioissa. Hanketta olivat perustamassa Helsingin Diakonissalaitos, Suomen Lähetysseura, Kirkon Ulkomaanapu, FIDA International (Helluntailiikkeen suurin lähetysjärjestö) ja Helsingin hiippakunta. Mukaan myöhemmin liittyivät mm. Caritas Finland, Ortodoksinen Lähetys ja Ort Aid, Suomen World Vision, DIAK, Suomi-Tansania Seura ja Positiiviset ry. Yhteistoimintasuunnitelma esitettiin ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolle hankehakemuksena, jonka kokoajaksi kutsuttiin Helsingin hiippakunnan ja Kirkkopalveluiden omistama Laurentius-säätiö. Tämän vuoden syksystä lähtien Helsingin Diakonissalaitos on suurelta osin kokonaan vastannut hankkeen järjestelyistä. UM hyväksyi hankkeen ja on rahoittanut näinä vuosina siitä 80 %. Lopusta rahoituksesta ovat vastanneet mukana olevat järjestöt. Kehitysyhteistyöprojektin on tarkoitus jatkua vuoteen 2009 saakka. Siihen mennessä sovitaan kirkkojen yhteistyön jatkumisen pysyvämmistä muodoista. Tietoa ja taidetta Afrikkalaisten kumppanien kanssa määriteltiin tehtäväalueet, joilla parhaiten voidaan täydentää ja tukea kirkkojen HIV-työn kehittämistä. Tarvitaan yhteistä teologista työskentelyä, ennakkoluulojen, häpeän, pelkojen ja perättömien uskomusten käsittelemiseksi. Tarvitaan kirkkojen diakonian kehittämistä, jotta hyljeksimisen sijaan opittaisiin keskinäisen huolenpidon asenteita ja menetelmiä ja löydettäisiin toimivimpia tapoja pitää huolta kasvavasta määrästä orpoja. Tarvitaan tietoa olemassa olevasta koulutuksesta ja kouluttajista. Yhdessä halutaan myös kehittää ja panna jakoon uusia ideoita ja menetelmiä. Tiedotuksen ja yhteydenpidon todettiin olevan yksi avaintekijä yhteisessä työssä. Yhteydenpidon välineeksi kehitetään nettisivustoa Uusi löytö tämän hankkeen mukana on ollut Toivon lähettiläiden verkosto. Kävi ilmi, että ensiarvoisen merkittävää on luoda yhteys HIV-tartunnan saaneiden kirkkojen jäsenten kesken.

9 Näitä lähettiläitä tarvitaan murtamaan tautiin perinteisesti liittyvää häpeän ja vaikenemisen kulttuuria. Nuori ihminen seurakunnan edessä kertomassa olevansa yksi näistä vaietuista häpeällisistä voi saada liikkeelle yhteisen toteamisen, että näitä on meidänkin perhekunnassamme. Seuraavaksi voidaankin jo keskustella, mitä me yhdessä tekisimme. Näitä lähettiläitä tarvitaan sekä kansainvälisessä julkisessa mediassa että kirkkojen tapahtumissa. Heitä tarvitaan myös paikallistasolla kokoamaan yhteen tartunnan saaneiden vertaisryhmiä tukemaan toinen toistaan. CUAHAn yksi tehtävä on etsiä, kouluttaa ja organisoida tällaista toimintaa. Viimeisin, mutta ei vähäisin verkoston toimialueista on taide ja kulttuuri. Ainakin Afrikassa on itsestään selvää, että mitään asiaa ei julkisesti saada tiedoksi muuten kuin esittävän taiteen välineitä ja kunkin paikallisen kulttuurin keinoja käyttäen. CUAHA-verkostossa on kerätty ja luotu musiikkia ja jaettu sitä maasta toiseen. Eteläisen Afrikan radio- ja tvasemilla on ahkerassa käytössä jo kaksi yhdessä luotua CD-levyä ja musiikkivideo liittyen HIV-kysymyksiin. Jatkossa pyritään kehittämään ja pistämään jakoon myös draamallista materiaalia, ja monenlainen kuvan käyttö on jaossa luontevasti jo nyt. Erikoinen juttu CUAHA-hanke on erikoinen juttu. Se on tuonut yhteiseen työhön mukaan luontevasti sekä lähetys- ja diakoniatyön että muita järjestöjä Suomessa. Se on myös saanut aikaan ekumeenisen yhteistyön Suomessa ja Afrikassa kokoonpanossa, jota ainakin Suomessa on hankala saada paikalle yhteiseen juhlaan. Ekumeeninen yhteys ei ole perinteisesti Afrikassa sen helpompaa kuin meilläkään. Tässä hankkeessa suomalaisten järjestöjen kumppanit Afrikassa ovat tutustuneet toisiinsa ja opetelleet tekemään työtä yhdessä yhteistä vihollista, AIDSia vastaan. Tässä hankkeessa on yhteen kokoajana Helsingin hiippakunnan säätiö, puheenjohtajana piispa Huovinen. Olisiko tässä mallia joihinkin muihinkin yhteisiin pyrkimyksiin kirkkojen yhteisten haasteiden edessä tai oman kirkkomme osallistumisessa kansainväliseen yhteiseen työhön? REINO JUNTTILA Raine Haikarainen 9 Hyvät ystävät ja työtoverit Haluan tässä yhteydessä kiittää työtoveruudesta ja yhteydestä teitä kaikkia, joiden kanssa olen ollut tekemisissä Helsingin hiippakunnan toimintaan liittyen viimeisen 18 vuoden aikana. Tulin Helsingin hiippakunnan lähetyssihteeriksi Suomen Lähetysseuran Pakistanin työalan yhdyssihteerin tehtävästä vuonna Tässä lähetyshiipparin tehtävässä olen toiminut lukuun ottamatta viimeistä noin viiden vuoden jaksoa. Niihin on sisältynyt työtä Suomen ja Namibian kirkkojen yhteistyön järjestämiseksi, muutama kuukausi hiippakunnan pääsihteerin sijaisena ja viime vuodet tiiviisti ohessa kuvatun CUAHA-projektin kehittäjätiimin jäsenenä ja talousvastaavana. Paluuta hiippakuntasihteerin tehtäviin olen tehnyt vuoden 2005 alusta. Nyt olen vuoden 2007 alusta siirtymässä takaisin Suomen Lähetysseuran ulkomaiseen työhön aluekoordinaattorin tehtäviin. Työ Helsingin hiippakunnassa on ollut intensiivistä ja työn täyteistä. Se on ollut ajallisesti pisin osa työhistoriaani. Nyt tunnen kuitenkin, että oma kierrokseni kirkon työssä täydentyy ainakin itseäni innostavalla tavalla, kun palaan aluekoordinaattorin työn muiden haasteiden ohella vastuuseen nuoruuteni haasteesta, yhteistyöstä Pakistanin kirkon kanssa. Toivotan Herramme siunausta työhönne ja kyllä aluekoordinaattorikin esirukouksianne tarvitsee. REINO JUNTTILA

10 K ANSAINVÄLISTYVÄ HIIPPAKUNTA Raine Haikarainen 10 LUTERILAIS-ANGLIKAANISTA RIPPIKOULUYHTEYTTÄ ON OLLUT ETUOIKEUS viettää aikaa Helsingin hiippakunnassa. Olemme iloisia ja myös hieman kateellisia kun olemme nähneet, miten vahvat kontaktit kirkollanne on 15- vuotiaisiin nuoriin. Näin kirjoittaa Englannin anglikaanisen kirkon kasvatustyön johtaja Yvonne Criddle. Hän vieraili lokakuun lopussa kahdentoista muun kasvatustyön ammattilaisen ja vapaaehtoisen kanssa Helsingin hiippakunnassa. Vierailu oli jatkoa vuosi sitten Britanniassa järjestetylle konfirmaatioseminaarille. Suomalainen rippikoulu hämmentää Briteille on melkoinen yllätys nähdä suomalaisen rippikoulun tavoittavuus ja opetuksen monipuolisuus. Taustalla on heidän oman kirkkonsa tämän hetken tilanne. Vain pieni osa nuorista konfirmoidaan. Kirkolta puuttuu yhteinen opetussuunnitelma. Konfirmaatio tapahtuu noin 12 vuoden iässä ja sen suorittaa aina paikallinen piispa. Saimme kuitenkin kuulla, että eräissä hiippakunnissa konfirmoitujen määrä on ollut selvästi nousussa. Ei ihme, että suomalainen rippikoulu ja sen menestystekijät kiinnostivat. Suurin osa brittiläisten ryhmästä oli Suomessa ensimmäistä kertaa. Matka oli heille mielenkiintoinen yhdistelmä täkäläistä eksotiikkaa: saunomista, lumimyräkkää ja yhteiskunnan hyvin toimivia perusjärjestelmiä. Samalla kirkkomme vahvat työntekijäresurssit ja kauniit tilat herättivät hämmennystä. Yllätys oli aito, kun kokouspaikkana toimineesta Vantaan Kuntokalliosta löytyi saunan lisäksi myös uima-allas! Suomalaisia puhutteli puolestaan brittiläisen seurakuntaelämän ja kasvatustyön yhteisöllisyys: työtä tehdään yhdessä, ja vapaaehtoiset ovat olennainen osa kaikkea toimintaa. Vierailut Porvoossa ja isostapahtumassa Ekumeeninen Porvoon sopimus on alusta lähtien ollut anglikaaneille erittäin tärkeä ekumeeninen asiakirja, paljon tärkeämpi kuin Suomessa yleensä ymmärretään. Vierailu Porvoon palaneeseen tuomiokirkkoon olikin siksi ryhmälle mieliin

11 painuva kokemus. Kirkon kohtalo viritti keskustelun suomalaisten ja brittiläisten nuorten arvoista, suhteesta yhteiskunnan instituutioihin ja sakraalitilojen kulttuurisesta merkityksestä. Melkoisen vastakohdan alavireisen kirkkovierailun jälkeen tarjosi osallistuminen Vantaan seurakuntien isoskoulutustapahtumaan. Satojen nuorten vapaaehtoisten motivoitunut ja iloinen mukanaolo ei jäänyt vierailta huomaamatta. Samoin vaikutuksen teki seurakuntavierailuilla koettu vieraanvaraisuus ja suomalaisten rippikoulutyöntekijöiden paneutuminen työalansa kehittämiseen. Yhteistyö jatkuu ja syvenee Brittiläisten matkajärjestelyistä vastasi St. Albans in hiippakuntasihteeri David Green. Hän piti vierailua yhteyksien lujittamisen ja omien työntekijöidensä motivoinnin kannalta erittäin tärkeänä. Green kertoo, että matkan jälkeen heillä on herännyt halu vahvistaa kontakteja Suomen luterilaiseen kirkkoon. Mahdollisia yhteistyöhankkeita voisivat olla mm. Raine Haikarainen yhteiset brittiläis-suomalaiset nuorten leirit, ryhmänjohtajakoulutuksen käynnistäminen sekä lyhytaikaiset työntekijävaihdot. Konfirmaatio-opetus tarjoaakin hyvän ja luontevan mahdollisuuden vahvistaa yhteistyötä kahden historiallisesti erilaisen kirkon välillä, kummankin vahvuuksia hyödyntäen. Suomalaisen rippikoulun vahvuutena on pedagogiikka ja nuorten elämään aidosti liittyvät yhdessä olemisen muodot. Brittiläisillä on puolestaan annettavaa jumalanpalveluselämässä ja spirtualiteetin teologiassa. Kasvatustyönjohtaja Yvonne Criddle totesi asian myös omassa kirjeessään: Olen itse alkanut ymmärtää, kuinka konfirmaatio on osa luterilaista kirkkoa. Meidän tulee myös omassa kirkossamme uudelleen selvittää itsellemme, kuinka konfirmaatio voi olla merkittävä osa nuorten elämää. Tämä matka on vasta alkamassa. Luotan ja rukoilen, että voimme tehdä sitä yhdessä teidän kanssanne. (RAINE HAIKARAINEN) Anglikaani kummiksi? Kastettavalla pitää olla kaksi kummia. Enemmänkin voi olla, yleensä enintään neljä. Vähintään kahden kummin on oltava konfirmoituja, luterilaista uskoa tunnustavan kirkon jäseniä. Muiden kummien pitää kuulua kristilliseen yhteisöön, joka hyväksyy evankelis-luterilaisen kirkon kasteen. Vähintään kahdella kummilla on siten tiukempi kelpoisuusehto kuin muilla. Porvoon sopimuksen myötä sopimuskirkkojen jäsenillä on Suomen kirkossa samat oikeudet kuin kirkon omilla jäsenillä. Tästä on säädetty kirkkojärjestyksen 1. luvun 4. :ssä. Sopimus antaa Britteinsaarten anglikaanisten ja episkopaalisten kirkkojen konfirmoidulle jäsenelle mahdollisuuden olla kastettavan henkilön konfirmoituna kummina. Jos anglikaanisen kirkon jäsen on konfirmoitu, hän voi tulla luterilaisen konfirmoidun kummin sijalle. Anglikaanisissa kirkoissa tosin osallistutaan konfirmaatioon vähemmän kuin Suomessa. Luultavasti alle puolet anglikaanisen kirkon jäsenistä on konfirmoitu. Piispainkokous on käsitellyt asiaa kahdesti (helmikuussa 2004 ja syyskuussa 2005) ja pitänyt konfirmaatiota tarpeellisena ehtona. Myös anglikaanisen kirkon konfirmoimaton jäsen voi olla lapsen kummina. Häntä ei kuitenkaan lasketa kahden konfirmoidun kummin joukkoon, jotka kastettavalla tulee aina olla. 11 Vierailu Porvoon palaneeseen tuomiokirkkoon oli mieliin painuva kokemus. HENRI LEHTOLA notaari

12 12 K ANSAINVÄLISTYVÄ HIIPPAKUNTA MAAHANMUUTTAJIEN JA ULKOSUOMALAISTEN RIPPIKOULUKIRJA enemmän kuin kädenojennus MIKÄHÄN MAHTAA olla isonen arabiaksi? Entä miten kiinan kielellä ilmaistaan alkuseurakunta ja upotuskaste? Lokakuussa ilmestyneen Kristittynä Suomessa -rippikoulukirjan työryhmällä ja kääntäjillä on edessään mielenkiintoista pohdittavaa. Kirkkohallituksen seurakuntakasvatussihteerin Jarmo Kokkosen ilme viestii tyytyväisyydestä. Julkistamistilaisuus on juuri ohi, ja tulosta ovat kiitelleet niin kohderyhmät kuin tekijätkin. Kirjan englannin- ja espanjankieliset käännökset ovat jo maailmalla, ranskan- ja kiinankielisetkin tulevat vielä tämän vuoden puolella. Venäjän- ja arabiankieliset saadaan ensi vuonna. Kaikki kieliversiot julkaistaan myös verkossa, kirkon keskushallinnon rippikoulusivuilla. Sarjaa täydentää suomenkielinen, verkossa julkaistava opas opettajille ja ohjaajille. Raine Haikarainen Kohderyhmä haastaa Rippikoulukirja on suunnattu erityisesti maahanmuuttajille ja ulkosuomalaisille. Maahanmuuttajiin mahtuu inkeriläisiä paluumuuttajia, venäläisiä ortodokseja, Aasiasta saapuvia opiskelijoita ja ITammattilaisia, Afrikan maista muuttaneita kristittyjä, eteläamerikkalaisia katolisia. Kun tähän lisätään vielä ulkosuomalaiset rippikoululeiriläiset, on pakko kysyä: voiko yksi ja sama kirja tavoittaa näin monimuotoisen käyttäjäryhmän? Mielestäni kirja tavoittaa käyttäjänsä parhaiten ohjaajan kanssa ja kautta. Rippikoulukirja on selkänoja ja tietolähde, mutta avautunee parhaiten vuoropuhelussa etenkin, jos Suomi maana ja suomalaisuus kulttuurina eivät ole lukijalle tuttuja. Tai kristinusko ja kirkko Suomessa, Kokkonen pohtii. Kirjaan on vangittu uskon sisältö selkokielellä. Kirja sopiikin mielestäni myös suomalaisille eräänlaiseksi kertauskurssiksi kristinuskosta ja kirkon opetuksesta. Siis heille, jotka gallupeissa vastaavat uskovansa mutta eivät ihan niin kuin kirkko opettaa. Nyt voi päivittää, mitä se kirkko oikein opettaa. Kirjan ensimmäinen osa, joka selvittää kristinuskon perusteita, on tarkoitettu käytettäväksi rinnan Katekismuksen kanssa, joka sekin on saatavilla useilla kielillä. Kysymykset ja pohdintatehtävät tuovat teemoihin henkilökohtaisen yhteyden. Muutakin kuin kirja Maahanmuuttajien ja ulkosuomalaisten rippikoulukirja on yksi kirkkohallituksen toiminnallisen osaston vuosituhannen vaihteessa käynnistyneen rippikouluprojektin tuotoksista. Nyt eletään projektin viimeistä vuotta. Itse asiassa prosessi on alkanut jo 1990-luvun puolella. Inkeriläisten paluumuuttajien jatkoksi kansainvälinen opiskelijavaihto vilkastui ja toi Suomeen maahanmuuttajia useista kulttuureista. Suomi alkoi monikulttuuristua vauhdilla eikä kirkko pystynyt vastaamaan heränneeseen materiaali- ja palvelukysyntään. Piispainkokouksen mandaatti ja resurssit mahdollistivat rippikoulun uudistamishankkeet. Joista siis tämä kirja on yksi. Uudistamishankkeen hallinnollinen kotipesä on kirkkohallituksen kasvatus- ja nuorisotyössä, mutta prosessissa on ollut mukana asiantuntijaryhmä, jonka jäseninä on

13 Raine Haikarainen Pirkko Poisuo löytää KIRJALLE USEITA KÄYTTÖKOHTEITA Rippikoulukirja on selkänoja ja tietolähde, mutta avautunee parhaiten vuoropuhelussa, Jarmo Kokkonen uskoo. kirkon ja seurakuntien lisäksi useita järjestöjä. Prosessiin kuuluu myös koulutushanke. Takana on yksi kehittämispilotti, jossa oli mukana 12 opiskelijaa. Seuraava koulutus käynnistyy vuonna Koulutukseen osallistuneet voivat toimia hiippakunnissa mentoreina maahanmuuttajatyön ja ulkosuomalaisten rippikoulukysymyksissä, Jarmo Kokkonen kuvaa. Kirkko kaikille Kirkon kasvatuksen ja nuorisotyön johtajan Marja-Leena Toivasen mukaan monikulttuurisuuden haasteisiin vastaaminen on ennen kaikkea asennekysymys. Kirja on hyödyllinen väline, mutta lopulta kyse on ihmisten kohtaamisesta, Toivanen muistutti. Hän toivoo, että kirkko olisi avoin tänne tuleville, täällä oleville ja täältä lähteville. Julkaisemalla rippikoulukirjan työryhmämme haluaa rohkaista kirkkoa ottamaan vastaan muualta tulleita kristittyjä ja kristinuskosta kiinnostuneita, Jarmo Kokkonen säestää. SARI KUVAJA Rovasti Pirkko Poisuolla Malmin seurakunnasta on pitkä kokemus työskentelystä maahanmuuttajien kanssa. Vastasin seurakuntamme rippikoulutyöstä vuosina ja pidän edelleen muutaman rippikoulun vuodessa. Kalliolan setlementin pyynnöstä pidin useita aikuisrippikouluja inkeriläisille paluumuuttajille Alppilan kirkolla 1990-luvun alkupuolella. Malmin seurakunnan aikuisrippikoulussa on ollut mukana sekä maahanmuuttajia että kantaväestön aikuisia. Lisäksi 15-vuotiaiden leireille on osallistunut ulkosuomalaisia aina silloin tällöin. Poisuo kiittää tuoreen kirjan monipuolisuutta ja selkeyttä. Silti vielä kirjaakin tärkeämpää on hänen mielestään se, että rippikoulun pitäjä keskustelee rippikoululaisen kanssa, selvittää hänen tietämystään ja toiveitaan. Maahanmuuttajat tulevat maista ja kulttuureista, joissa ei ehkä ole totuttu keskustelevaan ja pohtivaan opetusotteeseen. He suhtautuvat opettajaan kohteliaasti eivätkä välttämättä tohdi kertoa, etteivät ymmärrä, mistä on kysymys. Tehtäviin hienosäätöä Pirkko Poisuo ilahtuu universaalisti tuttujen negrojen ja muiden laulujen mukaan ottamisesta. Opettajan kannattaa tutustuttaa rippikoulua käyvä maahanmuuttaja suomalaisen virsikirjan tehtävään ja merkitykseen kirkossamme, jotta virret avautuisivat oppijalle. Kaikissa kulttuureissa laulun ja Sanan yhteys ei ole niin looginen ja käytetty kuin luterilaisuudessa. Pirkko Poisuo miettii, olisiko osan tehtävistä voinut jättää pois. Kaikki maahanmuuttajat eivät ehkä ole kovin innostuneita tutkimaan esimerkiksi Perheasiainkeskuksen sijaintia tai haastattelemaan ennestään tuntematonta työntekijää. Kokemusteni perusteella moni maahanmuuttaja on joutunut käymään aikamoisen virastokierroksen Suomessa, uusien virkamiesten tapaaminen ei siksi ehkä tunnu järin motivoivalta tehtävältä. Tukea moneen lähtöön Vaikka maahanmuuttajien taustat ovat monenkirjavia, Pirkko Poisuo löytää rippikoulukirjalle useita käyttökohteita. Itse voin hyödyntää kirjaa aikuis- ja yksityisrippikouluissa sekä pienryhmätoiminnassa seurakunnassa. Toivottavasti kirjan löytävät myös monikulttuuriperheitä työssään kohtaavat lastenohjaajat. Pirkko Poisuo ei epäröi suositella kirjaa kaikille työtovereilleen: seurakunnassa on paljon tilanteita, joissa pohditaan opillisia tai kirkon toimintaan liittyviä kysymyksiä. Kirja ja mainio ohjaajan opas antavat työhön virikettä ja tukea, hän kiittää. (SK) 13

14 14

15 Raine Haikarainen K APITULIN VÄKEÄ Ilmari Karimies Jumalanpalveluksia ja ekumeniaa Pukinmäen piirin lapsityö Malmilla sai jäädä, kun Ilmari Karimiehelle kävi kutsu kapituliin Eeropiispan uudeksi vs. teologiseksi sihteeriksi. Varhaislapsuutensa Helsingin Alppilassa viettänyt Ilmari kävi koulunsa Hattulassa, Hämeessä, tuli siellä rippikoulun jälkeen herätykseen ja palasi sitten Helsinkiin opiskelemaan teologiaa. Gradussani tutkin, onko Kristuksen läsnäolo uskossa Martti Lutherin mukaan täysin salattua vai liittyykö se jotenkin koettuun hengelliseen elämään. Muutenkin olen ollut kiinnostunut hengellisen elämän, ns. spiritualiteetin kysymyksistä, Ilmari kertoo. Valmistuttuani keväällä 2005 pääsin melko pian töihin Malmin seurakuntaan, jossa työskentelin Pukinmäen piirin seurakuntapastorina. Nyt syksyllä tuli sitten kutsu kapituliin edeltäjäni virkavapauden vuoksi. Teologisen sihteerin työajasta suuri osa kuluu erilaisten asioiden valmistelemiseen ja tietojen keräämiseen. Hän myös suunnittelee seurakuntien kanssa jumalanpalveluksia, joihin piispa osallistuu. Koen jumalanpalvelukset erityisen tärkeiksi. Kirkon työssähän on perimmiltään kyse ihmisten palvelemisesta Jumalan sanalla ja sakramenteilla. Vaikken yleensä itse osallistu toimittamiseen, pidän tärkeinä, että ne valmistellaan huolellisesti. Vihkimiset ja virkaanasettamiset ovat läsnäolijoille ainutkertaisia tilaisuuksia. Niiden kautta hiippakunta on läsnä seurakuntien elämän keskellä. Mielenkiintoista on myös ekumeenisten suhteiden hoitaminen, jota työhöni jonkin verran kuuluu. Muiden kirkkokuntien oppiin ja käytäntöön paneutuminen tarjoaa paljon mahdollisuuksia oppimiseen, ekumeniikkaa pääaineenaan opiskellut Ilmari toteaa. Kirkko tarvitsee verkkoa Vapaa-ajallaan Ilmari viihtyy messussa, elokuvissa ja kävelyretkillä luonnossa vaimon kanssa. Jatko-opinnotkin ovat vireillä. Erityisen aktiivinen hän on verkkovaikuttajana. Hän mm. ylläpitää uskojarukous.net-keskustelupalstaa. Tarvitaan foorumia, jossa voi puhua vaikkapa sakramenteista ja jumalanpalveluselämästä sekä käydä hieman akateemisempaa teologista keskustelua, Ilmari perustelee. Erilaiset kansalaisten ylläpitämät blogit ovat paikkoja dialogille ja verkostoitumiselle. Kirkko kohtaa ajassamme yhä suurempia haasteita. Monet ovat sitä mieltä, etteivät 1900-luvun linjanvedot kanna moninaistuvassa yhteiskunnassa. Tarvitaan avointa keskustelua ei vain kirkon linjoista, vaan siitä, mitä ylipäänsä on olla kirkko. Sivuston missiona onkin ollut muistuttaa kristikunnan yhteisestä, ekumeenisiin uskontunnustuksiin kiteytyvästä pääomasta ja tarkastella kaikkea sen läpi. Kasvavan kävijämäärän perusteella tarvetta tällaiseen keskusteluun on. 15

16 16 T APAHTUU HELSINGIN HIIPPAKUNNASSA Nuorten pappien vertaisryhmä Vertaisryhmään kutsutaan vuosina pappisvihkimyksen saaneita pappeja. Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa Bulevardilla 16 B klo ; 25.1., 8.2., 1.3., 29.3., 12.4., Tapaamisissa on mahdollisuus pohtia omaan työhön ja seurakunnan toimintaan liittyviä kysymyksiä. Ohjaajina toimivat hiippakuntasihteerit Mauri Vihko ja Leena Heinonen. Jokaiselle kerralle valitaan oma teemansa, joita voivat olla mm. työajan hallinta, työalan teologinen asiantuntijuus, ihmisten kohtaamisen kuormittavuus, työntekijän vastuu työyhteisöstä. Kustannuksina vain matkakulut. Y HTEISET Ilmoittautuminen viim birgitta. falenius@evl.fi tai p. (09) Tiedustelut: leena.heinonen@evl.fi Hengellisen ohjauksen neuvottelupäivä Virret ja hengelliset laulut matkakumppaneina on teemana klo 9 15 Paavalin kirkon yläsalissa. Aamupäivällä teemaa valottaa Anna-Mari Kaskinen. Iltapäivällä tarkastellaan virren mahdollisuuksia seurakunnan perustyössä, alustaa Suvi- Päivi Koski. Kustannuksina lounas- ja matkakulut. Ilmoittautuminen: mennessä, birgitta.falenius@evl.fi, p. (09) Sielunhoitosuhteisiin keskittyvä työnohjausryhmä Kaksivuotinen ryhmä aloittaa toimintansa vuoden 2007 alussa. Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko puolitoista tuntia kerralla Itäkeskuksen perheneuvonnassa (Matteuksen kirkko, Turunlinnantie 3). Ryhmäläisiltä odotetaan sitoutumista koko prosessin ajaksi. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Pirjo Latokangas, p ja Pekka Vaaramo, p Piispalta uusi kirja Eero Huovisen uusi kirja Kärsimys ja ilo käsittelee VT:N seitsemää katumuspsalmia. Kirjan kustantaja on WSOY. Raine Haikarainen Kirkkoherroilla oli asiaa Helsingin hiippakunnan kirkkoherrojen kokous suuntautui Tukholmaan. Edellisen kokouksen aiheena oli Sytyttääkö saarna? ja nyt kysyttiin Onko asiaa?. Työskentelyä olivat virittämässä mm. prof. Jukka Kemppinen, viestintäkonsulti Ulpu Iivari sekä ohjaaja Juha Jokela. Kirkkoherrat viettivät myös viikkomessun Tukholman Storkyrkanissa (kuva). Messun toimittivat uusi Tukholman tuomiorovasti Åke Bonnier ja piispa Henrik Svenungsson.

17 Raine Haikarainen Elina Jokipaltio aloittaa kuurojen pappina vuoden alussa. Elina Jokipaltio kuurojen papiksi Pastori Elina Jokipaltio on valittu kuurojenpappi Hannu Honkkilan viran jatkajaksi. Elina on saanut pappisvihkimyksen vuonna 2000 ja toiminut vuodesta 2001 lukien Mikkelin piirin kuurojenpappina. Hän on ollut myös kirkkohallituksen nimittämän viittomakielisen raamatunkäännöstoimikunnan jäsen vuodesta 2004 lukien. Tuomiokapituli on jo tuttu paikka Elinalle. Hän on muutamia vuosia sitten työskennellyt kuurojen työssä lyhyen työrupeaman. Elina aloittaa työnsä vuoden 2007 alusta. Hannu Vapaavuori pappisasessoriksi Huopalahden seurakunnan kirkkoherra, TT Hannu Vapaavuori on valittu uudeksi pappisasessoriksi. Hannu on työskennellyt aikaisemmin mm. pappina Malmilla ja Taivallahdessa, yliopiston opettajana, Kirkon jumalanpalvelus- ja musiikkitoiminnan keskuksen musiikkisihteerinä sekä Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin professorina. Hänet tunnetaan myös monipuolisena muusikkona pianistina, urkurina ja kuoronjohtajana. Hannu aloittaa uudessa tehtävässään vuoden alusta. Samalla päättyy Seija Molinan kaksi kautta kestänyt pappisasessoriaika. Raine Haikarainen Hannu Vapaavuori on uusi pappisasessori. 17 Luottamushenkilöiden koulutuspäivä muuttui Aiemmin ilmoitettu hiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä siirtyy aiemmaksi. Uusi päivä on lauantai Ennemmän tietoa seuraavassa lehdessä. Hiippakunnan viestintäpäivän ajankohta muuttunut Toimintakalenterin 2007 tiedoista poiketen Hiippakunnallista viestintäpäivää ei järjestetä syyskuussa, vaan päivä on siirretty tiistaihin klo Alkuperäinen aika olisi mennyt päällekkäin kirkon yhteisten viestintäpäivien kanssa. Hiippakunnallisen päivän ilmoittautumisaikaa on jatkettu saakka. Birgitta on nyt rouva Falenius Kapitulimme toimistosihteeri Birgitta avioitui lokakuun lopussa. Samalla hänen sähköpostiosoitteensa muuttui muotoon birgitta.falenius@evl.fi. Myös van- ha osoite birgitta.pajunen@evl.fi toimii vielä. Rakkaat virret nyt äänitteenä Suuren suosion saavuttaneesta virsilauluillasta on valmistunut äänite. Lisää tietoa Rakkaat virret -äänitteestä Ajankohtaista kirkkomusiikista -sivuilla.

18 Raine Haikarainen 18 HELSINGIN SEURAKUNTARAKENNE TYÖN ALLA Helsingin tuomiokapituli päätti syyskuussa 2007 tehdä kaikkiaan seitsemän aloitetta Helsingin seurakuntarakenteen kehittämiseksi. Aloitteista kuusi sisältää kahden seurakunnan yhdistämisen ja seitsemäs koskee uuden seurakunnan perustamista Viikin ja Pihlajamäen alueelle. ALOITTEITA HARKITTAESSA on pidetty tärkeänä mm. seuraavia asioita. Lähtökohtana pidetään sitä, mitä seurakunnalla tarkoitetaan. Seurakunta ymmärretään sekä hengelliseksi jäsenyhteisöksi että kirkollisten palvelujen tarjoajaksi. Luterilaisessa kansankirkossa on oltava tilaa sekä jäsenyhteisöä hakeville että kirkollisia palveluja tarvitseville seurakuntalaisille. Seurakuntarakenteen uudistamisella tuetaan seurakuntalaisten mahdollisuutta osallistua toiminnan suunnitteluun, siitä päättämiseen ja sen toteuttamiseen. Luottamushenkilöille ja seurakunnan jäsenten vapaaehtoiselle vastuunkannolle on annettava seurakunnissa nykyistä suurempi rooli. Seurakuntia yhdistetään ottamalla huomioon seurakuntien yhteinen historia, yhteiset alueelliset piirteet ja nykyinen yhteistyö. Helsingin kaupungin monimuotoisuutta tulee arvostaa. Seurakuntien koolle ei aseteta jäsenmääräistä ihannetavoitetta. Yhdistämisiä arvioidaan paikallisseurakuntien tasolta ja niiden erityispiirteet ja luonne otetaan huomioon. Paikallisen identiteetin säilymistä arvostetaan ja alueelliselle toiminnalle annetaan tilaa siellä, missä se on luontevaa. On hedelmällistä, että seurakunnassa on omaleimaisia

19 alueita ja erilaisuutta. Tämä voidaan saavuttaa paitsi itsenäisessä seurakunnassa myös seurakuntapiirissä tai kappeliseurakunnassa. Tarkoituksena on turvata paikallinen identiteetti kappeliseurakunnalla tai piirineuvostolla siellä, missä se on tarkoituksenmukaista. Taloudelliset säästöt toteutetaan yhdessä yhdistettyjen seurakuntien kanssa. Seurakuntien toimintaa kehitetään panostamalla suunnitteluun, voimavarojen liikkuvuuden lisäämiseen ja kohdentamiseen, työvoiman joustavaan käyttöön. Seurakuntien yhdistämiset toteutetaan yhteistyössä paikallisseurakuntien, niiden luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa. Selvitysmiesten tehtävänä on luoda edellytyksiä yhteiselle tavoiteasettelulle. HENRI LEHTOLA notaari Selvitysmiehet Helsingin seurakuntarakenneuudistuksessa HELSINGIN HIIPPAKUNNAN tuomiokapituli teki seitsemän aloitetta suomalaisten seurakuntien seurakuntajaon muuttamiseksi Helsingissä. Kysymykseen tulisivat Munkkiniemen ja Munkkivuoren seurakuntien sekä Huopalahden ja Hakavuoren, Töölön ja Taivallahden, Oulunkylän ja Käpylän, Kallion ja Alppilan, Kulosaaren ja Herttoniemen yhdistämiset sekä uuden seurakunnan perustaminen Pihlajamäkeen ja Viikkiin. Lisäksi selvitysmiehet saivat tehtäväkseen selvittää Vartiokylän ja Mellunkylän seurakuntien itsenäisen olemassaolon tai yhdistymisen toiminnalliset perusteet. Samassa yhteydessä selvitysmiehiksi määrättiin teologian tohtori Jaakko Ripatti ja hallintojohtaja Leena Vallenius. Heidän avukseen kutsuttiin hallintojohtaja Riitta- Sisko Tarkka. Selvitysmiesten tulee tehdä ehdotuksensa mennessä. Saamansa valtuutuksen nojalla selvitysmiehet ovat kutsuneet avukseen paikallisneuvottelijoiksi rovasti Pekka Alajan, kirkkoherra Antti Kujanpään, TT, kirkkoherra Matti Perälän, rovasti Seppo Väätäisen ja rovasti Pirkko Yrjölän. Selvitysmiesten yleisohjeet Tehtävään määrätyillä selvitysmiehillä on oikeus tutkia seurakuntien ja seurakuntayhtymien toimintaa, hallintoa ja taloutta koskevia asiakirjoja sekä saada niiden viranomaisilta tietoja ja muuta apua tehtävänsä suorittamista varten. Selvitysmiesten on lähetettävä tuomiokapitulille ehdotuksensa, johon on liitettävä selvityksessä kertyneet asiakirjat. Heidän on ehdotuksessaan otettava kantaa ajatellun yhdistymisen tarkoituksenmukaisuuteen sekä muihin seikkoihin, joilla he uskovat olevan aihetta yhdistymisaloitteen käsittelyssä. Selvitysmiesten ja paikallisneuvottelijoiden työnjako Selvitysmiehet vastaavat varsinaisesta selvityksestä, jota varten he hankkivat tietoa saamistaan asiakirjoista ja käymistään neuvotteluista. Paikallisneuvottelijoilla on keskeinen osuus seurakuntaneuvottelujen hoitamisessa. Selvitysmiehet ovat jo ryhtyneet yhdessä paikallisneuvottelijoiden kanssa valmistelemaan ehdotustaan laatimalla suunnitelman marraskuun tutustumiskäyntejä varten ja kuulemalla seurakuntien henkilöstöä. Vuoden 2007 alusta lähtien paikallisneuvottelijat käynnistävät aloitteiden pohjalta neuvottelut seurakunnissa. Seurakuntien ja yhteisen kirkkoneuvoston lausunnot sekä paikallisneuvottelijoiden työskentelyn tulokset ja selvitysmiesten itse hankkimat tiedot muodostavat olennaisen aineiston, johon selvitysmiesten Kirkkohallitukselle osoittaman ehdotuksen tulee nojautumaan. Kun ehdotus on saatu valmiiksi, pyytää tuomiokapituli siitä lausunnot yhtymän seurakunnilta ja yhteiseltä kirkkovaltuustolta. Myös henkilöstö saa mahdollisuuden ottaa kantaa selvitysmiesten ehdotukseen. JAAKKO RIPATTI 19

20 Takin sijasta liivit KUN ELOKUUSSA 2006 tuli tieto, että tuomiokapituli on tehnyt päätöksen Helsingin seurakuntien rakenneuudistustusehdotuksesta, mieleni täytti odotuksen innostus. Vuosisadan tärkein päätös oli odotettavissa aivan hetken päästä. Kun sitten tuomiokapitulin eteistilassa sain käteeni tehdyt aloitteet perusteluineen, koin melkoisen pettymyksen. Selvitysmiehen ehdottaman ja seurakuntien enemmistön kannattaman kymmenen seurakunnan sijasta tuomiokapituli päätyi aloitteessaan kahdeksaantoista seurakuntaan, minkä lisäksi Malmin seurakunnasta ehdotettiin erotettavaksi Viikin ja Pihlajamäen alueet käsittävä uusi seurakunta. Koko kirkon kannaltakin tärkeä ennakkopäätös oli supistunut radikaalisti, härkäsestä olikin tullut kärpänen. Tuomiokapitulin voi tässä ratkaisussaan katsoa nukkuneen onnensa ohi. Harvoin ollaan seurakuntauudistusten yhteydessä niin samanmielisiä suurehkon uudistuksen toteuttamisesta kuin nyt. Selvitysmiehen ja seurakuntien lausunnot oli ohitettu lähes joka suunnasta. Tilalle oli kehitetty tuomiokapitulin ratkaisu, jolla Helsingin suomenkielisten seurakuntien ylle sovitettiin takin sijasta liivit. On selvää, että tälläkin rakenteella voidaan elää piispan toteama karenssiaika 8 10 vuotta, mutta pitkäaikaista ratkaisua siitä ei tule. Talous tulee tiukkenemaan entisestään vuosi vuodelta. Jossain vaiheessa joudutaan päätymään melko yksinkertaiseen seurakuntajakoon kuin silloin 100 vuotta sitten. Seurakuntalaiset haluavat kirkolta turvallisuutta ja vähän muutoksia. Seurakunta on jäsentensä muodostama yhteisö, joka on erittäin herkkä muutosten suhteen. Olisin toivonut, että vastaavanlaiseen tilanteeseen ei jouduttaisi pitkään aikaan. Tällä päätöksellä se ei näytä varmalta. Myönnän kyllä, että mielipiteeni perustuu pitkälti taloudellisiin näkökohtiin, joiden arvioimiseen olen saanut koulutukseni. Toiminnalliselta kannaltakin vaihtoehto B olisi perustellusti johtanut tasapainoisempaan tilanteeseen resurssien jaossa seurakunnille. Vaikka kokonaisesitys jäikin laihaksi, kannatan aloitteiden 1 6 toteuttamista sekä aloitteen kahdeksan (8) perusteellista selvittämistä. Aloitetta seitsemän (7) on sen sijaan pidettävä askeleena taaksepäin, mistä syystä toivon sen hylkäämistä. JUHANI ARPPE kirkkovaltuutettu yhteisen kirkkoneuvoston jäsen Kulosaaren seurakunta 20 Raine Haikarainen Mietintö herätti ajatuksia puolesta ja vastaan.