Raportti Brasilian työharjoittelusta kesällä 2005

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raportti Brasilian työharjoittelusta kesällä 2005"

Transkriptio

1 Heikki Huotari Oulun yliopisto Raportti Brasilian työharjoittelusta kesällä 2005 Kesäharjoittelu Telêmaco Borbassa Klabinin paperitehtaalla oli minulle henkilökohtaisesti todella antoisa kokemus. Kirjoittelen nyt kesän kulusta ja käytännön asioista matkaan liittyen, ja toivon tämän toimivan kannustimena seuraaville lähtijöille. Älkää lukeko vain alkua ja jättäkö siihen, koska alussa olivat suurimmat hankaluudet ja haluan niistäkin kirjoittaa ihan sen vuoksi, että tästä raportista olisi mahdollisimman paljon hyötyä ja asiat eivät tulisi yllätyksenä. Matkasta kokonaisuutena vaikeuksia oli kuitenkin vain hyvin vähän ja suurin osa oli todella mukavaa aikaa. Ei tästä matkasta saa negatiivista kokemusta tekemälläkään! Valintapäätöksen jälkeen oli edessä oli kaikenlaista pientä kivaa ennen matkaan lähtöä, kuten viisumiasioista kyselemistä Brasilian Suomen lähetystöstä (itse en ollut sinne ollenkaan yhteydessä, vaan toinen lähtijöistä, kauniimman sukupuolen edustaja, hoiti rutiininomaisesti vanhoista kokemuksista oppineena viisumeihin liittyvät kyselyt). Edellisen kesän tapaan viisumia ei tarvittu, vain kirjallinen vakuutus PI-yhdistykseltä ja Brasilian työnantajalta, että kyseessä on työharjoittelu, josta ei varsinaista palkkaa makseta (todistuksessa oli maininta taskurahan maksamisesta, mutta nämä kyseiset paperit eivät loppujen lopuksi pahemmin tullimiehiä paikan päällä kiinnostaneet) sekä passi. Lennot on hyvä varata ihan hyvissä ajoin, niin pian kun Brasilian päästä varsinaiset työnaloituspäivämäärät selviävät. Itse käytin STA Travelsin opiskelijahintaisia lentoja, joiden varaaminen oli kohtalaisen kivutonta ensin netistä aikatauluja katseltuani (mitä nyt puhelinvaihteessa oli tavallisesti sellainen jono, että kannattaa soittaessa ottaa mukava asento ja varata kivaa lukemista toiseen käteen, jos tilanne on säilynyt samanlaisena). Lisäksi PI maksoi matkavakuutuksen ja tarpeelliset rokotukset, jotka kannattaa myös hyvissä ajoin ennen lähtöä hankkia. Kesäkuun alussa sitten lennähdin Brasiliaan (matka kesti pysähdyksineen ja koneenvaihtoineen n. 23 tuntia + parin-kolmen tunnin automatka Telêmaco Borbaan). Välittömästi paikan päällä huomasin tosiasian, joka onneksi olikin tiedossani ennen lähtöä, eli edes Curitiban lentokentällä en löytänyt ainoatakaan ihmistä, joka olisi muutamaa sanaa enemmän puhunut englantia. Olin lukenut espanjaa kaksi vuotta ennen matkaan lähtöäni, mutta alussa se ei auttanut minua juuri ollenkaan, mikä oli itselleni vähän yllätys. Vaikka portugalin kielioppi ja hyvin monet sanat ovat lähellä espanjaa, ääntäminen onkin sitten aivan eri juttu. Jos jotain suosittelen hyvin lämpimästi (jopa aika kuumasti), niin kannattaa opetella Brasilian portugalia ennen lähtöä keskittyen varsinkin lausumiseen ja kuullun ymmärtämiseen. Kynnys sopeutua töihin ja paikalliseen elämään laskee todella huomattavasti. Itse osasin portugalia himpun verran lausumisohjeita ja kielioppia lukeneena, ja arvelin kohtuu kivuttomasti pärjäileväni, koska minulle kerrottiin tehtaalla olevien insinöörien puhuvan suurilta osin englantia ja näin ollen silläkin kuulemma pärjäisi. Lentokentältä majapaikkaan matkatessani mieleen alkoi hiipiä epäilys, että onkohan asia sittenkään näin yksinkertainen. Minua kuljettanut taksikuski ja hänen mukanaan ollut Klabinin työntekijä eivät käytännössä puhuneet englantia. Hotelliin minua ensimmäisinä vastaan saapuneet työntekijät olivat ilmeisesti jostain kuulleet, että puhuisin kohtuullisen hyvin portugalia ja henkilöstöosaston nainen (Rosilda, johon aikaisemmin olin ennen lähtöäni ollut yhteydessä) näkyi sanovan miehelleen, että eihän tämä puhu juuri mitään ja oli silminnähden ihmeissään. Siinä oli sellainen mietintäpiste, että mihinkähän sitä on tullut sotkeuduttua ja tuleekohan tästä mitään, jos muidenkin odotukset ovat samalla tasolla.

2 No, alku aina hankalaa. Yön yli nukuttuani tapasin yhteyshenkilöni Guaracyn, joka oli laadunvarmistuksen osaston johtaja ja puhui todella hyvää englantia, joten pääsin viimein ensimmäistä kertaa kommunikoimaan aivan oikeasti jonkun kanssa. Kävimme pyöräilemässä Harmonian (paikka, missä ensimmäinen hotellini sijaitsi, ja mikä oli tavallaan eristetty insinöörien ja muiden "ylempien" työntekijöiden asuinalueeksi) välittömässä läheisyydessä olevassa metsässä. Guaracy oli harrastanut pyöräilyä jo kauan ja sen huomasi välillä vauhdista millä ajoimme pitkin mutkaisia ja mäkisiä metsäteitä. Ilman matkavakuutusta olisin saattanut hieman huolestua joissakin kohdin, mutta hauskaa oli. Kävimme suojellulla metsäalueella olevassa luonnonpuistossa, jossa oli häkeissä lähimetsistä löytyviä eläinlajeja hoidettavina sekä täytettyjä eläimiä opetusrakennuksessa. Tämä pieni reissu rentoutti mukavasti mieleni ennen varsinaista töiden alkua. Maanantai-aamuna Rosilda tuli hakemaan minut autollaan hotellilta (siinä vaiheessa hän näki sen ilmeisesti parhaaksi, kun kommunikointimme oli sujunut miten oli) ja kyyditsi muutaman sadan metrin matkan päähän tehtaalle. Hän kävi kanssani kuittaamassa turvavarusteet ja opasti minut tutkimuksen & tuotekehityksen toimistoon, esitteli minulle toimistossa olevat ihmiset ja toivotti minulle onnea. Hupsista. Sihteeri, jonka kanssa alun käytännön asiat tulisi hoitaa, ei tuntunut englantia puhuvan. Mitäs minä tästä masentumaan, istuin ja odottelin, kunnes osaston johtaja Osvaldo tuli paikalle ja kutsui minut juttusilleen. Hän puhui englantia ja hän halusi tietää mitä haluaisin harjoittelultani, haluaisinko ehkä keskittyä yhteen tehtaan osa-alueista vai haluaisinko nähdä koko tehtaan vai mitä mielessäni mahtoi olla? Edellisenä vuonna Suomesta oli paikalla ollut Kaisa-niminen tyttönen ja hän oli saapastellut jonkin ajan kuluttua pelkkänä turistina oloon kyllästyneenä johtajan toimistoon ja vaatinut oikeita, vastuullisia töitä. Tämän johdosta Guaracylla oli ilmeisesti käsitys, että minä olisin samanlaisista hommista myös kiinnostunut ja hän oli viikonloppuna syömässä käydessämme puhunut laittamisesta minut tutkimusosastolle: "Siellä on monia projekteja meneillään, voit varmaan olla avuksi jossain niistä." Minulla oli kuitenkin työkokemusta paperiteollisuudesta huomattavasti vähemmän kuin kollegallani ja olinkin enemmän kiinnostunut kokonaisuudesta kuin johonkin tiettyyn kapeaan asiaan paneutumisesta. Minulla oli alla vain yksi kesä paperitehtaalla ennen reissua ja sekin aivan tavallisista työntekijän tehtävistä mekaanisen massan valmistuksessa. En ollut ennen kemiallisen massan valmistukseen päässyt käytännön kautta perehtymään ja kerroinkin haluavani tutustua kaikkiin tehtaan olennaisiin toimintoihin voidakseni sitten myöhemmin vertailla eroja Suomen ja Brasilian välillä eri käytännöissä. Hän sanoi tekevänsä minulle aikataulun kesän (heidän talvensa) ajaksi ja sen jälkeen palasin koneeni ääreen ihmettelemään. Ensimmäinen viikko meni käytännössä netissä todella intensiiviseen portugalin opiskeluun, koska ymmärsin tarvitsevani kieltä jonkin verran joka tapauksessa ja mitä enemmän, sitä parempi. Aikaa näytti olevan ja kukaan ei mitään näyttänyt minusta haluavan, niin ajattelin käyttää aikani hyödyksi ja jälkeenpäin osoittautui, että ei todellakaan hukkaan mennyt. Toimistossakin paljastui, että siellä oleskeleva harjoittelijatyttö puhui aivan hyvää englantia, asia vain pysyi salassa aika pitkään, kun hän vähän ujosteli sen käyttöä. Häntä sitten käytinkin alkuajat tärkeänä tiedonlähteenäni monissa elämän keskeisissä asioissa, kuten "Missä on vessa?", "Miten ruokalan lippusysteemi toimii?", "Mistä löytyy tällainen ja tällainen komento Wordissa?" (ohjelmat olivat portugaliksi, kuinkas muuten :) Ensimmäisen viikon jälkeen sain aikataulun, jonka mukaan kesäni oli tarkoitus edetä. Kullekin osastolle oli määrätty oma vastuuhenkilönsä ja päivät, mitä tutustumiseen oli käytettävissä. Ensimmäiseksi minut laitettiin tutustumaan ja tekemään paperin ja massan testausta eri testin muodossa. Laboratorioissa minua opasti Gilberto, joka yllätys yllätys, ei puhunut lainkaan englantia. Testien ollessa minulle tuiki tuntemattomia ennestään ei liene mikään yllätys, että aikataulun alkupäälle tapahtui pieni venähtäminen molempien otsasuonien pullottaessa samalla, kun toinen selostaa teknisin termein testien tekemistä ja toinen yrittää ymmärtää. Täytyy myöntää, että ikinä en ole niin selkä seinää vasten ollut minkään kielen kanssa enkä luultavasti tule olemaankaan

3 kuin hänen kanssaan portugalia hangatessani. Mutta kappas kummaa, aikansa sorvailtuamme aloin pikkuhiljaa päästä termeistä jyvälle ja homma alkoi luistamaan. Yhtäkkiä alkoi tuntua, että eihän tämä niin vaikeata olekaan. Vaikka keskustelun taso ei niin häikäissytkään, niin tärkeimmät asiat sai kuitenkin jo kiertelemällä selville ja jonkinlaista sosiaalista jutusteluakin pääsi syntymään. Korostan eristyisesti, että kaikki tehtaalla olivat alusta lähtien erittäin ystävällisiä ja auttavaisia, eikä kukaan menettänyt malttiaan ei sitten millään, vaikka alussa monesti oli aikamoisen työn takana saada edes pieni informaation palanen vaihtamaan omistajaa. He jaksoivat aina hymyillä ja yrittää auttaa, vaikka omat työt olivat odottamassa ja aikaa ei niin paljon välttämättä olisi ollutkaan. Tästä seikasta olen edelleen heille hyvin kiitollinen ja uskon, että todellisia ongelmia heidän kanssaan ei pääse syntymään, jos itse ei sellaisia välttämättä halua. Hotellini vaihtui myös ensimmäisen viikon jälkeen Telêmaco Borban keskustaan, josta oli tehtaalle pidempi matka, mutta joka oli muita paikkoja kuten esim. ravintoloita, kauppoja ja kuntosalia huomattavasti lähempänä. Toimiston tyttö kutsui minut grillijuhliin Harmoniaan, jossa tutustuinkin loppukesän kannalta tärkeimpiin ihmisiin niin työn kuin vapaa-ajan osalta. Paikalla oli osapuilleen kaikilta tehtaan eri alueilta nuoria insinöörejä ja tohtorinalkuja, jotka kaikki puhuivat englantia ja olivat yleensä sitten vastuussa osastonsa esittelystä minulle myöhemmin. Sain monista kavereita ja ystäviä, joiden seurassa aikaa kului huomattavasti kesän aikana työn ulkopuolellakin. Työni koostui pääasiassa seuraavista asioista alun testausten jälkeen: Puhuin sihteerin kanssa, että mikä osasto oli seuraavana vuorossa, jonka jälkeen sovimme käytännön järjestelyistä kuka minua olisi vastaanottamassa ja mihin aikaan, jonka jälkeen tutustuin osastoon annettujen päivien puitteissa ja lopuksi kirjoitin raportin siitä, mitä osastolla tapahtuu. Esimerkiksi miten osaston laitteet ja prosessi toimivat, minkälaisia kloonaus- ja kasvatustekniikoita metsäosastolla on käytössään, kuinka tehdään tietyt kemialliset testit eri lipeätyypeille jne. Kuukauden välein pidin lyhyen PowerPoint-esityksen asioista, joita olin sillä jaksolla läpikäynyt. Alussa portugalin kieli ohjelmissa vähän harmitti ja konettakin jouduin vaihtamaan kesän aikana väliaikaisesti varmaan lähemmäs kymmenen kertaa ja toimistokin vaihtui yläkertaan laadunvarmistuksen osastolle, mutta ei se menoa pahemmin haitannut. Alkuvaiheessa Rosilda oli minulta vailla jonkinlaista todistusta siitä, että harjoitteluni kuuluu osana johonkin kurssiini yliopistossa. Eihän asia kyllä aivan näin ollut, mutta tällainen todistus tuntui olevan välttämätön, vaikka olin ennen matkaa yrittänyt selittää, että meilläpäin tällainen ei ole ollenkaan pakollista ja työharjoittelua saa tehdä ihan kursseista erilläänkin. No otin sitten yhteyttä Oulun yliopistoon ja he lähettivät minulle kyseisen asiapaperin. Kyseistä todistusta kuulemma kysellään muuallakin ja virkailija ymmärsi heti mitä tarkoitin. Hän laittoi paperin postissa tulemaan ja siitäkin ongelmasta päästiin. Tehtaalla minä sain syödä lounaan ja aamiaiseksi sai joka aamu hakea halutessaan isohkon vaalean leivän useimmiten kinkku-juusto-täytteellä sekä kahvia, teetä tai kaakaota kyytipojaksi. Lounaalla oli joka päivä, siis aivan joka päivä, tarjolla ainakin papuja ja riisiä, joiden lisäksi oli yleensä kaksi lihavaihtoehtoa ja salaattia sekä juomaksi 3-4 erilaista mehua/limsaa sekä vettä. Maitoa siellä ei juotu kuin aamiasella ja ihmeteltiin kovasti, kun kerroin Suomessa sitä saavan ja useimmiten juotavan ihan joka aterialla. Tällaista oli siis normaalilinjan ruoka. Lisäksi oli tarjolla gourmet-linja ja kevyt-linja. Näiden linjojen ruokia ottaakseen täytyi edellisenä päivänä kirjoittaa nimensä listaan sen vaihtoehdon kohdalle, jota halusi seuraavana päivänä. Ruokalista koko viikolle oli näkyvissä kullekin linjalle, mutta ainakin minulle normaalilinjan ruoat olivat aivan riittävän hyviä pihveineen ja lihakastikkeineen. Nyt kun pääsimme suosikkiaiheeseeni eli ruokaan, niin kerrotaanpa seuraavaksi ruokajärjestelyistä tehtaan ulkopuolella. Minulle annettiin kolme ravintolan nimeä, joista sain tilata 25 realilla kerrallaan ruokaa Klabinin laskuun ja tällä summalla sai yleensä ihan mitä halusi, paitsi aivan parhaassa paikassa saattoi joutua kalleimmista annoksista joutua vähän ylimääräistä maksamaan. Kaksi näistä oli aivan hotellin lähellä, muutaman sadan metrin sisällä molemmat. Näistä sainkin kätevästi ruokaa tilattua hotellille työpäivän jälkeen. Pystyin sanomaan tilaukseni hotellin reseptionistille ja hän tilasi puolestani portugaliksi. Annokset näistä ravintoloista kahdessa olivat

4 tarpeeksi suuria kahdelle ihmiselle, mutta näistä vain toinen toimitti ruokaa hotellille, joten tilatessani ruokaa sitä jäi usein yli ja vähän turhan myöhään tajusin, että pystyn pyytämään vain puolikkaan annoksen kerrallaan. Ruoat olivat tavallisesti todella hyviä paksuine pihveineen ja kermaisine kastikkeineen ja mehuvaihtoehtoja oli yleensä meidän omena/appelsiini-valikoimamme sijasta luokkaa 6-12 vähintään ja omena sekä appelsiini eivät tavallisesti kuuluneet näihin. Ravintoloiden ruokalistat tulikin testattua niin perusteellisesti kuin siinä ajassa vain suinkin kykeni. Itseäni en pidä aivan pienisyöntisenä ihmisenä, mutta kun tilasin alussa ison pizzan ja pystyin syömään siitä noin kolmasosan, niin seuraavalla kerralla tajusin jo olla varovaisempi. Ennalta olin kuullut myös liharavintoloista, joissa saa syödä parhaimmillaan kymmeniä erilaisia lihatyyppejä niin paljon kuin jaksaa tietyn hinnan maksettuaan, mutta sellaista tuli testattua vasta matkan loppuvaiheessa. Huhu oli tosi, 13,5 realilla lihaa niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen ja jälkiruokineen ei minusta ollut mikään hirvittävän paha hinta, varsinkin kun kyseisen syömingin hintaa Suomessa ei uskaltaisi edes ajatella. Ainoastaan juomista joutui maksamaan vähän lisää, mutta ei todellakaan paljoa. Muutenkin jos söi ulkona hampurilaisen tapaisia ja muuta pikaruokaa, niin kyllä eurolla parilla sai yleensä aina haluamansa. Kuulostaako hyvältä? Sitä se myös oli. Jos en olisi salilla kulkenut, olisi saattanut jopa lisäkiloja tarttua mukaan. Viikonloppuna ravintoloissa sai käydä jokaisen lämpimän ruoan syömässä, hotellilla sai syödä ja juoda kylmäkaapista mitä halusi sillä rajoituksella, että alkoholijuomat joutui maksamaan itse. Aamiaisenkin hotellilla olisi saanut syödä, mutta itse en hotellin vaihdon jälkeen kertaakaan sitä tehnyt, koska tarjoilu aloitettiin seitsemältä ja lähdin töihin siinä kaksikymmentä yli, joten turhan hoppuiluksi olisi mielestäni mennyt. Toki ostin myös tavallista ruokaa, kuten leipää, jogurttia ja hedelmiä hotellihuoneeseeni läheisestä marketista. Marketin hinnat olivat minulle suurilta osin yllätys, ainakin maito- ja viljatuotteet tuntuivat monien muiden ohella olevan aivan Suomen hinnoissa, vaikka liha olikin poskettoman halpaa. Visalla maksaminen onnistui yleensä, paitsi yhden kerran väittivät minun tulleen liian myöhään sitä vinguttamaan ja seuraavana päivänä piti palata vinkauttamaan uudestaan. Muutenkin Visalla maksaminen onnistui suuremmissa vaateliikkeissä ja ravintoloissakin yleensä, mutta muutamia kertoja systeemit tekivät tenän ja jouduin turvautumaan ystävieni shekkeihin tai käteiseen, joten pelkän kortin kanssa ei yleensä kannattanut olla liikenteessä. HSBC-pankista sai Visalla ja Visa Electronilla nostettua käteistä, mutta ihan kivastihan siitä nostopalkkiota meni tietenkin. Klabinin maksamalla 900 realin taskurahalla pärjäsi kuitenkin yleensä melko mukavasti maksaen käteislaskut niillä ja käyttämällä korttia niissä paikoissa joissa se oli mahdollista. Keskustassa oli kaksi pääkatua, joista toisen varrella hotellini oli. Toisella pääkadulla oli valtaosa suuremmista kaupoista sekä myö sali, jolla kävin sen löydettyäni. Kuukausimaksu oli 40 realia ja jos olisi halunnut osallistua ohjatuille tunneille (jotain step-aerobicia, body pumpia ja sellaisia, en ole lajiharrastaja, joten en niin tarkkaan ottanut selvää), hinta oli 45 realia. Ei liian kalliiksi voinut sanoa, vaikka eivät salin laitteetkaan ihan uusimmasta päästä olleet. Vapaita painoja ja tankojakin kuitenkin oli riittävästi ja niillä pärjäsi aivan mainiosti. Lisäksi tällä kyseisellä salilla olisi pystynyt harrastamaan Brasilian ju-jutsua, mutta siihen en sotkeutunut tällä kertaa kielimuurin vuoksi. Harmonian lähettyvillä oli myös Club Harmonia, joka oli tarkoitettu tehtaan työntekijöille (ehkäpä vain "ylemmille" työntekijöille jälleen, sellainen käsitys minulle ainakin jäi) urheiluharrastuksiin, grillailuun sun sellaiseen. Klubilla oli kuukausimaksu, jolla pääsi käyttämään tenniskenttiä, jalkapallokenttiä, koripallokenttää sekä uima-allasta ja taisipa sieltä jopa jonkinlainen sauna löytyä. Kävin siellä kerran ottamassa tenniksessä selkääni eräältä metsäpuolen työntekijältä ja hänen murrosikäiseltä tyttäreltään. Tekosyykseni keksin, että he olivat ottaneet 4 vuotta tunteja ja pelasivat useita kertoja viikottain itseni pelaillessa kesäisin muutaman kerran vuodessa. Hauskaa oli silti taas. Klubi oli kuitenkin sen verran kaukana, että ilman autoa siellä ei oikein päässyt kätevästi kulkemaan ja olin enemmän kiinnostunut salilla ravaamisesta, joten klubi jäi vähemmälle

5 huomiolle. Työmatkat tehtaalle tuli alkuvaiheessa taitettua ilmojen halki kulkevalla kaapelikärryllä ihan sen uutuudenviehätyksen vuoksi. Tehdas ja Harmonia sijaitsivat laaksossa virtaavan joen toisella puolella ja Telêmacon Borban keskusta oli toisella puolella, joten kätevin keino matkustaa näiden kukkuloiden väliä oli vapaa-aikana yleensä tämä samainen kaapelikärry eli bonde. Alkuinnostuksen jälkeen hyppäsin aina bussiin hotellin edestä, joka kuljetti työntekijöitä tehtaalle, koska tämä oli huomattavasti kätevämpi vaihtoehto. Klabin antoi mahdollisuuden käyttää kumpaa vaihtoehtoa halusi. Kaapelikärry oli työntekijöille ilmainen, kunhan muisti vapaa-aikana pitää mukanaan Klabinilta saatua nimitunnistelappuaan. 1 realin hintaisena se ei kuitenkaan köyhdyttänyt, vaikka joskus lappu pääsikin unohtumaan. Bussiliput annettiin myös ilmaiseksi ja töistä paluukin olisi varmaan onnistunut bussilla, mutta käytin yleensä bondea, jos en sattunut joltain kaverilta kyytiä keskustaan saamaan. Hotellilta oli n. 10 minuutin kävelymatka bondeasemalle ja kärry kulki muulloin kuin vuorojen vaihdon yhteydessä puolen tunnin välein ylityksen kestäessä sellaisen 3-4 minuuttia. Vuorojen vaihdon yhteydessä bonde kulki kymmenen minuutin välein ja tällöin jonoakin pääsi syntymään. Varsinkin seisokin aikaan kärry oli aivan tukossa, kun ihmisiä kerta kaikkiaan oli niin paljon, että jonottaa sai tunninkin kerrallaan. Tämä kuitenkin oli poikkeuksellista ja yleensä bonde oli oiva kulkuväline. Kävelyä laaksojen välisellä tiellä ei kukaan tuttavistani suositellut ihan turvallisuudenkin takia. Vettä join rohkeasti hotellin hanasta siihen asti, kunnen sairastuin ripuliin, joka kesti melkein viikon verran ilman merkkejä paranemisesta, kunnes hain ystäväni avustuksella sekä yksityissairaalasta lääkkeitä suoneen että pillereitä apteekista päälle. Sen jälkeen join ihan vaan varulta kaupasta ostettua vettä, vaikka en vieläkään usko taudin vesijohtovedestä tulleen. Mielenkiintoinen yksityiskohta tässä oli, että sairaalassa ei edes lääkäri ruvennut puhumaan englantia ja matkavakuutuspaperini olivat yhtä arvokkaat kuin vessapaperi heidän silmissään. Siis käteistä peliin jälleen ja jo alkoi tapahtua. Kannattaa siis varautua pitämällä käteistä sen verran tallessa, että vastaavista tilanteista selviää tai sitten soittaa itse siihen vakuutuspaperissa annettuun numeroon, koska he eivät mitä luultavimmin sitä ryhdy tekemään. Säilytin sitten kuitit lääkärinlaskuista, lääkkeistä ja muista kuluista, ja Suomeen päästyäni haen korvauksia jälkikäteen vakuutusyhtiöltäni. Tässäkin työpaikkani oli hyvin huomioonottavainen ja tutkimusosaston pomo jopa soitti illalla hotelliini ja kehotti pyytämään rohkeasti apua, jos sellaista tarvitsisin. Myös tutkimusosaston Geraldo, jolle kirjoitin kaikki raporttini, tarjosi apuaan kun soitin jäädäkseni pois töistä ja kehotti reilusti kääntymään hänen puoleensa, jos tarvitsisin jotain. Myös tehtaalla oli lääkäri, jonka luona pystyi käymään tilanteen niin vaatiessa. Aluksi arastelin liikuskella kaupungilla yksikseni, mutta kun opin tuntemaan kaupunkia enemmän, niin en minä siellä pelätä osannut sen enempää kuin Suomessakaan. Olin monesti liikkeellä iltaisinkin salilta tullessani kymmenen aikoihin, kavereiden luota Harmoniasta tullessani aivan keskelläkin yötä eikä koskaan sattunut mitään enkä nähnyt mitään tapahtuvan. Tosin tietyissä paikoissa kuten linja-autoaseman läheisyydessä ei kuulemma kannattanut olla myöhään liikkeellä ja muutenkin turhan kauas tuntemattomille seuduille ei tietenkään kannattanut lähteä harhailemaan, mutta keskustan alueella nähdäkseni pystyi liikuskelemaan kohtuu turvallisesti. Harmonia oli asia erikseen, siellä löytyi jopa oma poliisiasema ja paikassa oli nimensä mukaisesti aina rauhallista. Erään kerran kyllä hotellin eteen pysäköity auto lähti hyvin sulavasti varkaan mukaan, kun omistaja jätti oven auki ja poistui joksikin aikaa, joten varuillaan kannattaa silti olla. Erikoisesti aikatauluja kauppojen tai muiden liikkeiden aukioloajoista ei yleensä ollut missään näkyvillä, joten alussa joutui kyselemään hyvinkin paljon eri paikkojen aukioloista, ne kun joskus poikkesivat melkoisesti meidän vastaavistamme. Itse en liikaa matkustellut ympäriinsä lähinnä ajanpuutteen vuoksi (vain viikonloput vapaat), mutta parissa paikassa ehdin kuitenkin vierailemaan. Kyseisen osavaltion pääkaupungissa, Curitibassa, vierailin kaverini kyydissä yhden viikonlopun sekä Campo Mourão -nimisessä kaupungissa toisen ystäväni syntymäpäivillä sekä iltabileissä ja eräissä perinneruokajuhlissa. Lisäksi harjoittelun lopulla kävimme Telêmacon lähellä sijaitsevalla kanjonilla kävelemässä ja ihailemassa maisemia, mikä oli oikein hauska reissu harhaanajamisineen.

6 Telêmacosta ei liikaa illanviettopaikkoja ja yökerhoja löytynyt (oikeastaan ei ainoatakaan isompaa, pari pientä baaria kuitenkin oli missä kävimmekin useamman kerran), joten jos yöelämää haluaa päästä kunnolla kokeilemaan, niin ympäristöstä löytyy kyllä suurempia kaupunkeja kuten Maringa, Londrina, Curitiba jne. missä tätä voi harrastaa, jos kiinnostusta ja matkustushalua löytyy. Nämä kaupungit ovat yleensä kilometrin säteellä Telêmacosta, jota paikalliset sanovat "lähellä". Bussillahan näihin olisi varmasti päässyt ja halvempia hotellejakin löytyy, kun alkaa vain etsiä. Lisäksi kaverit kyllä auttavat, jos jonnekin haluaa, sen kun alkaa kyselemään. Esimerkiksi Foz do Iguaçu putouksineen on sellainen nähtävyys, joka kannattaa ehdottomasti käydä Paranán (osavaltio, missä Telêmaco sijaitsee) länsirajalla katsastamassa, jos jotakin kohdetta matkakohteeksi harkitsee. Ennakkoluulottomalla ja reippaalla asenteella pääsee hyvin pitkälle ja hauskaa tekemistä töiden ohella kyllä löytyy, jos sitä alkaa etsiä. Minulla ainakin oli erittäin onnistunut reissu pienistä kommelluksista huolimatta ja en keksi mitään syytä miksei kellä tahansa voisi olla, kun oikealla asenteella vain matkaan lähtee. Ihmiset ovat vieraita kohtaan pääasiallisesti erittäin ystävällisiä ja auttajia kyllä löytyy. Kulttuurishokkikaan ei näin eteläisessä Brasiliassa ollut niin suuri kuin olisi odottanut, joten ei muuta kuin rohkeasti matkaan vain, jos tilaisuus tarjoutuu. Minä en ainakaan katunut päätöstäni hetkeäkään en työelämän enkä vapaa-ajankaan puolesta. Antaa mennä vaan!

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km.

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km. Matkaraportti (Espanja 28.9-26.10) Sirelyn Kuldmets Hotelli-, ravintola- ja catering-ala Restaurante Casa Solla Avda. Sineiro, 7, 36005 San de Poio Pontevedra www.restaurantesolla.com Vastasiko työpaikka

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan? Lämmittely Mistä taukohuoneessa jutellaan? Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Mitä kieliä osaat? Millainen koulutustausta sinulla on? Mitä harrastat? Mitä teet vapaa-aikana?

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

C.I.F.P Paseo de los Puentes-kouluvierailu.

C.I.F.P Paseo de los Puentes-kouluvierailu. Täkäläisestä koulusta yhteyshenkilö oli Pilar. Pilar vei mut ekana aamuna harjoittelupaikkaan. Puhuttiin espanjaa koska Pilar puhui niin selkeästi ja hitaasti espanjaa että ymmärsin hyvin. Harjoittelupaikan

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Osaamisalan harjoittelujakso

Osaamisalan harjoittelujakso Osaamisalan harjoittelujakso Ympäristö Plymouth sijaitsee Lounais-Englannissa ja on vanha merenranta kaupunki Asukasluku kaupungissa on n. 256 000 Maasto on hyvin mäkistä, kaupunki sijoittuu kahden joen

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Onnistumisen tarinoita.

Onnistumisen tarinoita. Onnistumisen tarinoita liisa.lumiaho@ksshp.fi Heli, Karstulan Elämäntaparyhmä Helin liikuntapäivä kirja 2010 ryhmän alkaessa Helin liikuntapäivä kirja 2011 kesäkuussa ..painon pudotuksen hyödyt ovat konkreettisia,

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

KAHVIN KEITTÄMINE LOMA TYÖMATKA TAUKO KOPIOKONE AUTO VIRKISTYS- PÄIVÄ UUSI TYÖNTEKIJÄ TIIMI SEMINAARI WORKSHOP SISÄILMA VESSAT

KAHVIN KEITTÄMINE LOMA TYÖMATKA TAUKO KOPIOKONE AUTO VIRKISTYS- PÄIVÄ UUSI TYÖNTEKIJÄ TIIMI SEMINAARI WORKSHOP SISÄILMA VESSAT Lämmittely Millaisia taukoja sulla on töissä? Mistä teemoista tauolla puhutaan? Tuletko syömään? (Tuuksä syömään? Tuutsä syömään? Tuutsie syömään?) Mihin mennään syömään? Hei, mä tuun mukaan! Onko sulla

Lisätiedot

KIINA. Työssäoppiminen 2018

KIINA. Työssäoppiminen 2018 KIINA Työssäoppiminen 2018 MIKSI HALUSIN KIINAAN? Täysin erilainen kuin Suomi Todella suuri valtio Talous kasvaa huimaa vauhtia Onnistunut luomaan laajan ja aktiivisen markkinaverkoston ympäri maailman

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Puhelimen käyttö ennen ja nyt Mikä oli sinun ensimmäinen puhelimesi? Entä

Lisätiedot

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu

Lisätiedot

Johdanto. Järjestelyt

Johdanto. Järjestelyt Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa. Elisa & Amanda

Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa. Elisa & Amanda Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa Elisa & Amanda Hello Buztintxuri Suoritin kuuden viikon kansainvälisen työssäoppimisen Hello Buztintxuri nimisessä päiväkodissa. Työmatka kesti noin

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

HARJOITTELU MÁLAGASSA AT4WIRELESS-YRITYKSESSÄ. Mikko Hökkä TTE4SN5Z

HARJOITTELU MÁLAGASSA AT4WIRELESS-YRITYKSESSÄ. Mikko Hökkä TTE4SN5Z HARJOITTELU MÁLAGASSA AT4WIRELESS-YRITYKSESSÄ Mikko Hökkä TTE4SN5Z HARJOITTELUN SUUNNITTELU Aloin suunnitella vaihtoharjoittelua jo tammikuussa 2008, kun sain tiedon harjoittelusta omalta opettajaltani.

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Arki on melko samanlaista kuin suomessakin. Tietysti täällä ollaan huomattavasti kohteliaampia ja ehkä hiemaan kiireisempää on kuin mitä suomessa.

Arki on melko samanlaista kuin suomessakin. Tietysti täällä ollaan huomattavasti kohteliaampia ja ehkä hiemaan kiireisempää on kuin mitä suomessa. Matkaraportti Heti kun koulun infotilaisuudessa sain tietää, että on mahdollista päästä ulkomaanvaihtojaksolle, aloin miettimään asiaa. Vaikka olinkin vasta miettimisvaiheessa, tiesin saman tien mihin

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin diabetestani. Diabetes pelottaa minua. Tarvitsen enemmän apua. En tarkoita syödä niin paljon sokeria kuin syön

En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin diabetestani. Diabetes pelottaa minua. Tarvitsen enemmän apua. En tarkoita syödä niin paljon sokeria kuin syön En tarkoita syödä niin paljon sokeria kuin syön En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin diabetestani Tarvitsen enemmän apua Diabetes pelottaa minua Minulla on välillä tosi vaikeita hetkiä Diabetes hallitsee

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot