Hämeen liitto Esityslista-Pöytäkirja 1/2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hämeen liitto Esityslista-Pöytäkirja 1/2009"

Transkriptio

1 Sivu 1/27 Aika: klo Paikka: Lopen kunnanvirasto, valtuustosali Yhdystie Loppi 1 Maakuntavaltuuston kokouksen avaus ja maakuntajohtajan katsaus Nimenhuuto, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajat Kokouksen työjärjestys Kuntalain 81.4 :n ja tasa-arvolain 4.2 :n soveltaminen Hämeen liiton toimielinten valinnassa Maakuntavaltuuston vaalilautakunnan vaali toimikaudeksi Maakuntavaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali vuodelle Maakuntahallituksen vaali toimikaudeksi Hämeen kesäyliopiston johtokunnan vaali toimikaudeksi Tarkastuslautakunnan vaali toimikauden hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten Hämeen liiton tilintarkastusyhteisön valinta vuosille Maakuntavaltuuston kokouksista ilmoittaminen Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta Vuoden 2008 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hattulan kunnanvaltuuston päätös maakuntavaltuuston uudesta varajäsenestä Valtuustoryhmien muodostaminen Muut mahdollisesti esille tulevat asiat Valitusosoitus...26

2 Sivu 2/27 Kokousaika klo Kokouspaikka Lopen kunnanvirasto, valtuustosali Yhdystie 5, Loppi Osallistujat Jäsenet Henk. koht. varajäsen Forssa Augustin Merja x Cavén Heidi Isotalo Jari Suojanen Eeva x Joenpalo Ilkka x Uutela Matti Mäki Jaakko - Tuomisto Tiina - Niemi Kaija-Leena x Lepola Kaisa Penttilä Mika x Mansikkamäki Pentti Hattula Antin Miia - Yli-Pirilä Pia x Pajuoja Heikki x Kankkunen Seppo Pänkäläinen Erkki x Kauppinen Erkki Viitala Ritva x Nordenswan Kaj Hausjärvi Brotherus Ilkka - Arovuori Kyösti x Hirvenoja Liisa x Pottonen Päivi Ihalainen Esko x Jussila Timo Humppila Savolainen Ritva x Rouhiainen Jukka Syrjälä Anja x Ojala Katja Hämeenlinna Aaltonen Satu - Laakso Sirpa - Häppölä Anna-Kaisa x Appelroth Ulla Koskinen Jari x Kaloinen Vesa Koskinen Johannes x Alatalo John Kylliäinen Kylli x Arvidsson Teija Niemelä Antero x Soukola Ismo Nyholm Pentti x Prabhakaran Ranjithkumar Pohjalainen Pekka x Pietilä Pentti Riikonen Lulu x Laaksonen Katriina Sieppi Päivi x Rimón Markus Tuomi Juha - Saviniemi Timo - Vesala Pasi x Ojamäki Mauri Äijälä Jutta x Savijoki Kaija-Leena Janakkala Kivistö Jaana x Puistola Helena Laivola Ari x Mattila Jussi Ojanen Petri x Lepistö Anssi Pohjantähti Esa x Ilmarinen Kalevi Selin Sanna x Hiidenkari Tiina Tokeensuu Osmo - Kautto Mikko x Jokioinen Myllyoja Pauli - Myllyoja Sami Suonpää Antero x Mänki Marianne Loppi Heinonen Timo x Laukkanen Jarmo Peltomäki Marja x Ukkola Marja Vuorinen Sakari x Kollin Ossi

3 Sivu 3/27 Riihimäki Aittola Eija x Takala Riitta Heikkilä Jorma x Takala Mikko Lahtinen Petri x Arola Pirkko Lehtonen Kari-Veli x Lund Mikko Leskenmaa Kirsti x Tolvanen Kirsti Levänen Jarmo x Räty Tommi Pekonen Aino-Kaisa x Romu Riitta Riikonen Katri x Lahtinen Kerttu Räsänen Saara x Sinivuori Timo Yrjölä Janne - Hirviniemi Rauli - Tammela Kaunisto Harri x Pärssinen Simo Ojansuu Ismo x Vainio Heikki Yrjölä Seppo x Sotka Päivi Ypäjä Leppälahti Markku x Alanko Matti Ojala Iris x Hollo Miikka Maakuntahallitus Aarne Kauranen, pj x Hannele Yrjö-Koskinen, vpj x Matti Puotila x Timo Silvan x Viranhaltijat Juhani Honka, maakuntajoht. x Kaisa Hemilä, sihteeri x Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Esko Ihalainen 1 7 Käsitellyt asiat 1 17 Jari Koskinen 8 17 Puheenjohtaja Kaisa Hemilä Pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenlinna Allekirjoitukset Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä Anna-Kaisa Häppölä Mikko Kautto Hämeen liiton virastossa klo Todistaa Hallintopäällikkö Kaisa Hemilä

4 Sivu 4/27 1 Maakuntavaltuuston kokouksen avaus ja maakuntajohtajan katsaus Kuntalain 54/86 :n ja maakuntavaltuuston työjärjestyksen 1 :n mukaan toimikauden ensimmäisen valtuuston kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu. Maakuntajohtajan katsaus Kanta-Häme ja Hämeen liitto tänään ja huomenna. Kokouksessa iältään vanhin valtuutettu Esko Ihalainen piti avauspuheen, toivotti osallistujat tervetulleiksi ja julisti maakuntavaltuuston kokouksen avatuksi. Maakuntajohtaja Juhani Honka esitteli Hämeen liiton strategian ja toiminnan (kokouksessa jaettiin kaksisivuinen kooste). Tulevaisuutta koskeva osuudessa Honka lähti liikkeelle Suomen hallitusohjelman aluehallintoa koskevista osista jatkaen aluehallinnon uudistushankkeen etenemistä aina nykyvaiheeseen saakka. Honka esitteli Hämeen liiton maakuntahallituksen antamat esitykset aluejakotyöryhmälle. 2 Nimenhuuto, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kuntalain 54/86 :n ja maakuntavaltuuston työjärjestyksen mukaan valtuuston toimikauden ensimmäisen kokoukseen kutsuu koolle maakuntahallituksen puheenjohtaja. Maakuntavaltuuston työjärjestyksen 6 :n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on viimeistään kymmenen (10) päivää ennen kokousta lähetettävä erikseen kullekin valtuutetulle, kunkin jäsenkunnan kunnanhallitukselle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto julkisten kuulutusten ilmoitustaululla. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Työjärjestyksen 7 :n mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Kokouskutsu ja esityslista on toimitettu postitse kirjeenä valtuutetuille, liiton jäsenkuntien kunnanhallituksille sekä maakuntahallituksen jäsenille (vanhoille), maakuntajohtajalle ja hänen sijaiselleen. Maakuntavaltuuston tekemän päätöksen mukaan valtuusto tiedottaa vuosien kokouksistaan Hämeen liiton ja jäsenkuntien julkisten kuulutusten ilmoitustauluilla. Kokouskutsu on postitettu jäsenkuntien kunnanhallituksille julkisten kuulutusten ilmoitustaululla ilmoittamista varten. Kokouskutsu on asetettu julkisesti nähtäville Hämeen liiton ilmoitustaululle. Perussopimuksen 8 :n mukaan maakuntavaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa jäsenistä on läsnä. Kullakin maakuntavaltuuston jäsenellä on yksi ääni. Maakuntavaltuuston työjärjestyksen 12 :n mukaan läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan nimenhuudolla, joka toimitetaan kunnittain aakkosjärjestyksessä. Nimenhuudon yhteydessä puheenjohtaja toteaa esteen ilmoittaneet valtuutetut ja läsnä olevat varavaltuutetut sekä onko valtuusto laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Valtuuston kokousten pöytäkirjanpitäjänä toimii maakuntahallituksen sihteeri, ellei

5 Sivu 5/27 valtuusto toisin määrää (TJ 1 ) Puheenjohtaja: 1. Suoritetaan nimenhuuto ja todetaan esteen ilmoittaneet valtuutetut ja läsnä olevat varavaltuutetut 2. Todetaan maakuntavaltuuston kokouksen koolle kutsumisen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 1. Suoritettiin nimenhuuto, jonka perusteella läsnä oli 45 varsinaista valtuutettua ja 4 varavaltuutettua, yhteensä 49. Todettiin, että esteen olivat ilmoittaneet Jari Isotalo, Miia Antin, Ilkka Brotherus, Satu Aaltonen ja hänen varajäsen Sirpa Laakso. Todettiin, että varavaltuutetuista paikalla olivat Eeva Suojanen, Pia Yli- Pirilä, Kyösti Arovuori ja Mikko Kautto. 2. Puheenjohtaja totesi, että maakuntavaltuuston kokous on laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

6 Sivu 6/27 3 Pöytäkirjan tarkastajat Valtuuston työjärjestyksen 32 :n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä. Työjärjestyksen 23 :n mukaan toimitettaessa enemmistövaali suljetuin lipuin, kokouksen pöytäkirjantarkastajat toimivat samalla ääntenlaskijoina ja avustavat muutenkin vaalitoimituksessa, jollei valtuusto toisin päätä. Maakuntavaltuuston pöytäkirjan tarkastus suoritetaan Hämeen liiton virastolla osoitteessa Niittykatu 5, Hämeenlinna. Puheenjohtaja: Maakuntavaltuusto valitsee kaksi valtuutettua tarkastamaan tästä kokouksesta laadittavan pöytäkirjan. Pöytäkirjan tarkastajaksi valittiin Mikko Kautto ja Anna-Kaisa Häppölä. 4 Kokouksen työjärjestys Valtuuston työjärjestyksen 14 :n mukaan asiat esitellään valtuustolle esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei valtuusto toisin päätä. Puheenjohtaja: Maakuntavaltuusto hyväksyy esityslistassa esitetyn kokouksen työjärjestykseksi. Hyväksyttiin esitys.

7 Sivu 7/27 5 Kuntalain 81.4 :n ja tasa-arvolain 4.2 :n soveltaminen Hämeen liiton toimielinten valinnassa Mhall Maakunnan liiton ylimmän toimielimen kokoonpanosta säädetään Kuntalain uudessa 86a :ssä. Maakunnan liiton muiden toimielinten kokoonpanoon sovelletaan Kuntalain 81 :n 4 momenttia, jonka mukaan toimielinten kokoonpano on sovitettava sellaiseksi, että se vastaa jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kunnallisvaaleissa saamaa ääniosuutta kuntayhtymän alueella kunnallisvaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Esityslistan liitteenä 14/09 on yhteenveto Hämeen liiton jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien ryhmien saamista äänimääristä kunnallisvaaleissa vuonna 2008 ja äänimääristä lasketut vertausluvut. Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon myös Tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee Tasa-arvolain 4.2, jonka mukaan kunnallisessa toimielimessä tulee kunnanvaltuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenen olisi oltava samaa sukupuolta. Tasa-arvovaatimus ei myöskään koske puheenjohtajistoa. Jos toimielinten kokoonpano ei vaalin jälkeen vastaa Kuntalain 81.4 :n ja Tasaarvolain 4.2 :n vaatimuksia, on vaali toimitettava uudelleen. Esityslistan ohessa valtuutetuille lähetetään Suomen Kuntaliiton yleiskirje 35/80/2008 Kuntayhtymän toimielinten valinnat. Asian on valmistellut hallintopäällikkö Kaisa Hemilä, puh Mkj: Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto merkitsee edellä selostetun tiedoksi ja noudatettavaksi Hämeen liiton toimielinten valinnoissa. Maakuntahallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti Mvalt Esityslistan liitteenä 1/09 on yhteenveto Hämeen liiton jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien ryhmien saamista äänimääristä kunnallisvaaleissa vuonna 2008 ja äänimääristä lasketut vertausluvut. Esityslistan ohessa valtuutetuille on Suomen Kuntaliiton yleiskirje 35/80/2008 Kuntayhtymän toimielinten valinnat. Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto merkitsee edellä selostetun tiedoksi ja noudatettavaksi Hämeen liiton toimielinten valinnoissa. Hyväksyttiin esitys.

8 Sivu 8/27 6 Maakuntavaltuuston vaalilautakunnan vaali toimikaudeksi Mhall Maakuntavaltuuston työjärjestyksen 24 :n mukaan valtuusto valitsee toimikaudekseen suhteellisten vaalien toimittamista varten vaalilautakunnan. Lautakunnassa on neljä (4) jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan. Lautakunnan sihteerinä toimii valtuuston pöytäkirjanpitäjä, jollei valtuusto toisin päätä. Maakuntavaltuuston vaalilautakunnan kokoonpanossa tulee ottaa huomioon Tasa-arvolain 4.2 :n vaatimukset. Asian on valmistellut hallintopäällikkö Kaisa Hemilä, puh Mkj: Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto 1. Toteaa, että vaalilautakunnassa tulee olla vähintään kaksi naista ja kaksi miestä. 2. Valitsee toimikaudekseen maakuntavaltuuston vaalilautakuntaan neljä jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. 3. Valitsee jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan toimikaudeksi Maakuntahallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti Mvalt Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto 1. Toteaa, että vaalilautakunnassa tulee olla vähintään kaksi naista ja kaksi miestä. 2. Valitsee toimikaudekseen maakuntavaltuuston vaalilautakuntaan neljä jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. 3. Valitsee jäseniksi valituista vaalilautakunnan puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan toimikaudeksi Maakuntavaltuusto totesi esityksen 1. kohdan. Maakuntavaltuusto valitsi yksimielisesti toimikaudekseen maakuntavaltuuston vaalilautakuntaan seuraavat: Jäsen Jorma Heikkilä Jarmo Levänen Marja Peltomäki Jaana Kivistö Henkilökohtainen varajäsen Lulu Riikonen Kaija-Leena Niemi Ritva Savolainen Petri Ojanen Maakuntavaltuusto valitsi yksimielisesti vaalilautakunnan puheenjohtajaksi Jorma Heikkilän ja varapuheenjohtajaksi Jarmo Leväsen.

9 Sivu 9/27 7 Maakuntavaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali vuodelle 2009 Mhall Kuntalain 12/86 :n mukaan valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia toimikaudekseen, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan samassa vaalitoimituksessa. Maakuntavaltuuston työjärjestyksen 1 :n mukaan maakuntavaltuustossa on kaksi varapuheenjohtajaa. Perussopimuksen 11 :n mukaan maakuntavaltuuston kevätkokouksessa valitaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja sekä ensimmäinen ja toinen varapuheenjohtaja. Asian on valmistellut hallintopäällikkö Kaisa Hemilä, puh Mkj: Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto valitsee vuodelle 2009 maakuntavaltuuston puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan. Maakuntahallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti Mvalt Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto valitsee vuodelle 2009 maakuntavaltuuston puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan. Maakuntavaltuusto valitsi yksimielisesti vuodelle 2009 maakuntavaltuuston puheenjohtajaksi Jari Koskisen (kok.) Hämeenlinnasta, I varapuheenjohtajaksi Ilkka Joenpalon (sd.) Forssasta ja II varapuheenjohtajaksi Markku Leppälahden (kesk.) Ypäjältä. Päätöksen jälkeen Esko Ihalainen luovutti puheenjohtajuuden Jari Koskiselle, joka kiitti valittujen puheenjohtajien puolesta maakuntavaltuustoa luottamuksesta.

10 Sivu 10/27 8 Maakuntahallituksen vaali toimikaudeksi Mhall Perussopimuksen 14 :n mukaan yhtymähallituksessa on 11 jäsentä ja heillä kullakin henkilökohtainen varajäsen. Jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet valitaan seuduittain niiden edellisen vuoden lopun väestön suhteessa. Yhtymähallituksesta käytetään nimitystä maakuntahallitus. Maakuntahallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Perussopimuksen 11.3 :n mukaan maakuntavaltuuston kevätkokouksessa valitaan maakuntahallituksen jäsenet ja kullekin näistä henkilökohtainen varajäsen, milloin näiden toimikausi on päättynyt. Yksi jäsenistä valitaan puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi. Seutujako on seuraava: (koko maakunta asukasta / väestö, liite 15/09): Forssan seutu (Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela ja Ypäjä), asukasta = 2 paikkaa Hämeenlinnan seutu (Hattula, Hämeenlinna ja Janakkala), asukasta = 6 paikkaa Riihimäen seutu (Hausjärvi, Loppi ja Riihimäki), asukasta = 3 paikkaa. Maakuntahallituksen kokoonpanossa tulee ottaa huomioon Kuntalain 81.4 :n ja Tasa-arvolain 4.2 :n vaatimukset, mitkä on selostettu edellä erillisessä pykälässä. Asian on valmistellut hallintopäällikkö Kaisa Hemilä, puh Mkj: Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto 1. Toteaa maakuntahallituksen kokoonpanon eri ryhmien kesken olevan seuraavan: Kok. 4, SDP 4, Kesk. 2 ja Vas Toteaa maakuntahallituksen seutujaon olevan seuraavan: Forssan seutu 2, Hämeenlinnan seutu 6 ja Riihimäen seutu Toteaa, että maakuntahallituksessa tulee olla vähintään 5 naista ja 5 miestä. 4. Valitsee yksitoista (11) maakuntahallituksen jäsentä ja heille kullekin henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi Valitsee yhden jäsenistä puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi toimikaudeksi Maakuntahallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti Mvalt Liitteenä 2/09 on laskelma maakuntahallituksen paikkajaosta seuduittain. Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto 1. Toteaa maakuntahallituksen kokoonpanon eri ryhmien kesken olevan seuraavan: Kok. 4, SDP 4, Kesk. 2 ja Vas Toteaa maakuntahallituksen seutujaon olevan seuraavan: Forssan seutu 2, Hämeenlinnan seutu 6 ja Riihimäen seutu 3.

11 Sivu 11/27 3. Toteaa, että maakuntahallituksessa tulee olla vähintään 5 naista ja 5 miestä. 4. Valitsee yksitoista (11) maakuntahallituksen jäsentä ja heille kullekin henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi Valitsee yhden jäsenistä puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi toimikaudeksi Maakuntavaltuusto totesi esityksen kohdat 1-3. Maakuntavaltuusto valitsi yksimielisesti toimikaudeksi maakuntahallitukseen seuraavat yksitoista jäsentä ja henkilökohtaista varajäsentä: Jäsen Pirjo Alijärvi (sd.), Janakkala Kyösti Arovuori (kok.), Hausjärvi Maija Auvinen (sd.), Riihimäki Eino Järvinen (sd.), Forssa Johannes Koskinen (sd.), Hml Katriina Laaksonen (kok.), Hml Eeva Nurmi (kesk.), Humppila Ritva Oinonen (vas.), Hml Matti Puotila (kok.), Hattula Timo Silván (kesk.), Hausjärvi Esa Silvennoinen (kok.), Janakkala Henkilökohtainen varajäsen Marja-Leena Lehtinen (sd.), Hml Hannele Yrjö-Koskinen (kok.), Loppi Liisa Hirvenoja (sd.), Hausjärvi Tiina Hacklin (sd.), Jokioinen Heikki Pajuoja (sd.), Hattula Jarmo Kulmala (kok.), Hml Ansa Mikkola (kesk.), Forssa Reijo Martikainen (vas.), Hml Erkki Pänkäläinen (kok.), Hattula Harri Nurmo (kesk.), Loppi Sanna Selin (kok.), Janakkala Maakuntavaltuusto valitsi yksimielisesti maakuntahallituksen puheenjohtajaksi Johannes Koskisen ja varapuheenjohtajaksi Katriina Laaksosen toimikaudeksi

12 Sivu 12/27 9 Hämeen kesäyliopiston johtokunnan vaali toimikaudeksi Mhall Kesäyliopiston johtosäännön 3 :n mukaan valtuusto valitsee kesäyliopiston johtokuntaan seitsemän (7) jäsentä ja näille kullekin henkilökohtaiset varajäsenet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Yksi jäsenistä valitaan puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi. Johtokuntaan voidaan valita jäsen myös Hämeen liittoon kuulumattomasta kunnasta, jonka kanssa on solmittu sopimus kesäyliopiston tehtävien hoidosta. Perussopimuksen 11.4 :n mukaan maakuntavaltuuston kevätkokouksessa valitaan Hämeen kesäyliopiston johtokunnan jäsenet ja kullekin näistä henkilökohtainen varajäsen, milloin näiden toimikausi on päättynyt. Yksi jäsenistä valitaan puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi. Kesäyliopiston johtokunnan kokoonpanon on oltava kuntalain 81.4 :n ja tasaarvolain 4.2 :n mukainen, mitkä on selostettu edellä erillisessä pykälässä. Asian on valmistellut hallintopäällikkö Kaisa Hemilä, puh Mkj: Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto 1. Toteaa kesäyliopiston johtokunnan kokoonpanon eri ryhmien kesken olevan seuraavan: SDP 3, Kok. 2 ja Kesk Toteaa, että kesäyliopiston johtokunnassa tulee olla vähintään 3 naista ja 3 miestä. 3. Valitsee Hämeen kesäyliopiston johtokuntaan seitsemän jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi Valitsee jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi toimikaudeksi Maakuntahallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti Mvalt Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto 1. Toteaa kesäyliopiston johtokunnan kokoonpanon eri ryhmien kesken olevan seuraavan: SDP 3, Kok. 2 ja Kesk Toteaa, että kesäyliopiston johtokunnassa tulee olla vähintään 3 naista ja 3 miestä. 3. Valitsee Hämeen kesäyliopiston johtokuntaan seitsemän jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi Valitsee jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi toimikaudeksi Maakuntavaltuusto totesi esityksen kohdat 1-2. Maakuntavaltuusto valitsi yksimielisesti toimikaudeksi kesäyliopiston johtokuntaan seuraavat seitsemän jäsentä ja henkilökohtaista varajäsentä:

13 Sivu 13/27 Jäsen Sari Airo (kok.), Ypäjä Pirkko Arola (kesk.), Riihimäki Veli-Pekka Kulmala (kok.), Hml Asko Lindqvist (kesk.), Hml Kaija-Leena Niemi (sd.), Forssa Tommi Räty (sd.), Riihimäki Raimo Turunen (sd.), Hml Henkilökohtainen varajäsen Marjo Kotioja-Partanen (kok.), Forssa Jaana Salonen (kesk.), Riihimäki Markku Salmisaari (kok.), Hml Keijo Tonteri (kesk.), Hml Kirsti Heinilä (sd.), Forssa Kaarlo Saxel (sd.), Riihimäki Anne Parikka (sd.), Hml Maakuntavaltuusto valitsi kesäyliopiston johtokunnan puheenjohtajaksi Raimo Turusen ja varapuheenjohtajaksi Sari Airon toimikaudeksi

14 Sivu 14/27 10 Tarkastuslautakunnan vaali toimikauden hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten Mhall Kuntalain 71 :n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tarkastuslautakunnan on huolehdittava kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta. Vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole: 1) kunnanhallituksen jäsen; 2) apulaispormestari; 3) henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain 28 :n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen; 4) kuntaan tai kunnan määräämisvallassa olevaan yhteisöön tai säätiöön pysyväisluonteisessa palvelussuhteessa oleva henkilö; eikä 5) henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Säännöksiä sovelletaan myös kuntayhtymään (KuntaL 86 ). Tarkastuslautakunnassa on neljä jäsentä ja jokaisella heistä henkilökohtainen varajäsen. Jäsenistä yksi määrätään puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi. Lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat maakuntavaltuuston jäseniä (tarkastussääntö 2 ). Maakuntavaltuuston kevätkokouksessa valitaan tarkastuslautakunnan jäsenet ja kullekin näistä henkilökohtainen varajäsen, milloin näiden toimikausi on päättynyt. Määrätään jäsenistä yksi puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi (perussopimus 11.5 ). Tarkastuslautakunnan kokoonpanossa tulee ottaa huomioon Kuntalain 81.4 :n ja Tasa-arvolain 4.2 :n vaatimukset, mitkä on selostettu edellä erill. pykälässä. Asian on valmistellut hallintopäällikkö Kaisa Hemilä, puh Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto 1. Toteaa tarkastuslautakunnan kokoonpanon eri ryhmien kesken olevan seuraavan: SDP 2, Kok. 1 ja Kesk Toteaa, että tarkastuslautakunnassa tulee olla vähintään 2 naista ja 2 miestä. 3. Valitsee tarkastuslautakuntaan neljä jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen toimikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten. 4. Määrää jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi tarkastuslautakunnan toimikaudeksi. Heidän tulee olla valtuutettuja. Maakuntahallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti Mvalt

15 Sivu 15/27 Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto 1. Toteaa tarkastuslautakunnan kokoonpanon eri ryhmien kesken olevan seuraavan: SDP 2, Kok. 1 ja Kesk Toteaa, että tarkastuslautakunnassa tulee olla vähintään 2 naista ja 2 miestä. 3. Valitsee tarkastuslautakuntaan neljä jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen toimikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten. 4. Määrää jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi tarkastuslautakunnan toimikaudeksi. Heidän tulee olla valtuutettu. Maakuntavaltuusto totesi esityksen kohdat 1-2. Maakuntavaltuusto valitsi yksimielisesti toimikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten tarkastuslautakuntaan seuraavat neljä jäsentä ja henkilökohtaista varajäsentä: Jäsen Eija Aittola (kok.),riihimäki Sari Kujanpää (kesk.),hattula Ismo Ojansuu (sd.),tammela Kalevi Rajala (sd.),hml Henkilökohtainen varajäsen Juha Tuomi (kok.), Hml Ville Tyrkäs (kesk.), Hml Katja Ojala (sd.), Ypäjä Pirjo Virtanen (sd.), Hml Maakuntavaltuusto valitsi tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi Eija Aittolan ja varapuheenjohtajaksi Ismo Ojansuun tarkastuslautakunnan toimikaudeksi.

16 Sivu 16/27 11 Hämeen liiton tilintarkastusyhteisön valinta vuosille Tarkastuslautakunta Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat, joista yksi keskeisimmistä on ehdotuksen tekeminen tilintarkastajan tai -tarkastajien valitsemisesta. Tarkastuslautakunta : Tarkastuslautakunta keskusteli tilintarkastuksen kilpailuttamisesta ja valtuutti puheenjohtajan käymään tarkentavat sisältöön liittyvät asiat liiton toimiston kanssa. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan johdolla Hämeen liiton toimisto on valmistellut tarjouspyynnön Hämeen liiton hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista toimintavuosille Puheenjohtajan allekirjoittama tarjouspyyntö on liitteenä 1/09. Hankintailmoitus / tarjouspyyntö on julkaistu julkisten hankintojen sähköisellä ilmoituskanavalla (HILMA) internetissä. Lisäksi kirjalliset tarjouspyynnöt lähetettiin seuraaville JHTT -tilintarkastusyhteisöille: Oy Audiator Ab, Ernst & Young Julkispalvelut Oy, KPMG Kunta Oy ja Suomen Kuntatarkastus Oy. Määräaikaan klo mennessä oli Hämeen liittoon toimitettu kolme tarjouskirjekuorta, jotka avattiin kolmen Hämeen liiton toimihenkilön läsnä ollessa (avauspöytäkirja nähtävänä kokouksessa). Tarjoukset olivat seuraavat: Tarjouksen tekijä Tarjouksen päiväys Tarjous saapunut Oy Audiator Ab PwC Julkistarkastus Oy Lisäksi Suomen Kuntatarkastus Oy:ltä oli saapunut kirje, jossa Audiator Kehittämispalvelut kiittää tarjouspyynnöstä ja ilmoittaa, että Audiator yhtiöiden puolesta tarjouksen jättää JHTT-yhteisö Oy Audiator Ab. Kirjeessä ilmoitetaan Suomen Kuntatarkastus Oy:n olevan nykyisin Oy Audiator Ab:n tytäryhteisö, joka käyttää nimeä Audiator Kehittämispalvelut. Tarjousasiakirjat ovat nähtävänä kokouksessa (osa asiakirjoista on luottamuksellisia). Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan valmistelema Hämeen liiton tilintarkastustarjousten vertailu varainhoitovuosille jaetaan kokouksessa. Puheenjohtaja: 1. Tarkastuslautakunta valitsee keskuudestaan pöytäkirjanpitäjän tämän pykälän käsittelyn ajaksi. 2. Tarkastuslautakunnan pöytäkirjaan liitetään Hämeen liiton tilintarkastustarjousten vertailu varainhoitovuosille (liite 2/09). 3. Tarkastuslautakunta esittää, että maakuntavaltuusto valitsee varainhoitovuosien tilintarkastusyhteisöksi JHTT -yhteisö Oy Audiator Ab:n, joka esittää vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHTT -tilintarkastaja Nina Niemisen. Perustelut ilmenevät tilintarkastustarjousten vertailusta (liite 2/09) ja osittain luottamuksellisista tarjousasiakirjoista. 4. Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

17 Sivu 17/27 1. Merkittiin, että tilintarkastaja poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Tarkastuslautakunta valitsi tämän pykälän osalta pöytäkirjanpitäjäksi Eija Aittolan. 2. Tarkastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti esityksen kohdat 2-3 ja tarkasti pöytäkirjan tämän pykälän osata heti Mvalt Tarjouspyyntö Hämeen liiton hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista toimintavuosille on liitteenä 3/09. Hämeen liiton tilintarkastustarjousten vertailu varainhoitovuosille on liitteenä 4/09. Tarkastuslautakunta esittää, että maakuntavaltuusto valitsee varainhoitovuosien tilintarkastusyhteisöksi JHTT -yhteisö Oy Audiator Ab:n, joka esittää vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHTT -tilintarkastaja Nina Niemisen. Perustelut ilmenevät tilintarkastustarjousten vertailusta (liite 4/09) ja osittain luottamuksellisista tarjousasiakirjoista. Maakuntavaltuusto hyväksyi esityksen yksimielisesti.

18 Sivu 18/27 12 Maakuntavaltuuston kokouksista ilmoittaminen Mhall Kuntalain 64/86 :n mukaan kunnan/kuntayhtymän ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä tarpeen vaatiessa muulla kuntayhtymän päättämällä tavalla. Maakuntavaltuuston työjärjestyksen 6 :n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on viimeistään kymmenen (10) päivää ennen kokousta lähetettävä erikseen kullekin valtuutetulle, kunkin jäsenkunnan kunnanhallitukselle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto julkisten kuulutusten ilmoitustaululla. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Valtuuston työjärjestyksen 8 Kokouksesta tiedottaminen: Kokouksiensa ilmoittamistavasta valtuusto päättää toimikautensa ensimmäisessä kokouksessa. Edellisellä valtuustokaudella maakuntavaltuuston kokouksista on ilmoitettu Hämeen liiton ja jäsenkuntien julkisten kuulutusten ilmoitustauluilla. Asian on valmistellut hallintopäällikkö Kaisa Hemilä, puh Mkj: Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto päättää ilmoittaa Hämeen liiton maakuntavaltuuston vuosien kokouksista Hämeen liiton ja jäsenkuntien julkisten kuulutusten ilmoitustauluilla. Maakuntahallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti Mvalt Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto päättää ilmoittaa Hämeen liiton maakuntavaltuuston vuosien kokouksista Hämeen liiton ja jäsenkuntien julkisten kuulutusten ilmoitustauluilla. Maakuntavaltuusto hyväksyi esityksen yksimielisesti.

19 Sivu 19/27 13 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2008 Tarkastuslautakunta Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja saamansa informaation perusteella lautakunta laatii arviointikertomuksen kunnan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta. Tarkastuslautakunta laatii arviointikertomuksen ja jättää sen valtuuston käsiteltäväksi. Hyväksyttiin yksimielisesti Mvalt Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2008 on liitteenä 5/09. Tarkastuslautakunta jättää Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2008 valtuuston käsiteltäväksi. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Eija Aittolan esiteltyä arviointikertomuksen merkitsi maakuntavaltuusto puheenjohtajan esityksestä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen tiedoksi.

20 Sivu 20/27 14 Vuoden 2008 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Mhall Kuntalain 68/86 : Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Toimintakertomuksessa, mikä on osa kunnan tilinpäätöstä, on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä (KuntaL 69/86 ). Tilinpäätöksen laadinnassa on pyritty noudattamaan Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjetta kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta (2008). Tilinpäätöksen allekirjoittavat maakuntahallituksen jäsenet ja esittelijä (perussopimus 28 ). Liitteenä 3/09 (listan ohessa) on Hämeen liiton tilinpäätös Maakuntavaltuuston hyväksymien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen on esitetty vuoden 2008 tilinpäätöksen luvun 2 Talousarvion tavoitteiden toteutuminen osassa 2.3. Maakuntahallitus. Talousarvion käyttötalous-, tuloslaskelma- ja rahoitusosien toteutuminen on esitetty tilinpäätöksen luvussa 3. Talousarvion määrärahojen ja tuloarvioiden toteutuminen. Käyttötalousosan toteutuminen maakuntavaltuuston sitovuustasolla on esitetty luvussa 3.1. olevassa taulukossa, jossa valtuustotason sitovat erät ovat tummennettuina. Käyttötalousosassa maakuntavaltuusto on hyväksynyt sitovasti tehtäville toimintakatteen (toimintatulojen ja -menojen erotuksen, neton). Tuloslaskelman osoittama tilikauden tulos on ,29 euroa. Tilikauden tuloksen käsittelyesitys on tilinpäätöksen luvussa 1.7. Lisätietoja: maakuntajohtaja Juhani Honka, puh. (03) tai hallintopäällikkö Kaisa Hemilä, puh. (03) Mkj: Maakuntahallitus 1. Esittää maakuntavaltuustolle tilikauden ,29 euron tuloksen käsittelystä seuraavaa: - tuloutetaan vapaaehtoisia varauksia ,28 euroa ja investointivarauksia yhteensä euroa ( ilmastointikone ja 9000 neuvottelutila pääaulaan) ja tehdään ilmastointikoneeseen liittyvä poistoerolisäys euroa hankintamenon suuruisena, - tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan ,61 euroa,

21 Sivu 21/27 - tehdään euron lisäys tutkimus- ja kehittämisrahastoon ja - tilikauden ylijäämä ,18 euroa siirretään taseen tilikauden ylijäämä - tilille. 2. Allekirjoittaa vuoden 2008 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajien tarkastettavaksi. 3. Päättää saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen maakuntavaltuuston käsiteltäväksi. 4. Oikeuttaa viraston tarvittaessa tekemään tilinpäätökseen vähäisiä stilistisiä korjauksia. Maakuntahallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti Tarkastuslautakunta Kuntalain 75 :n mukaan hyväksyessään tilinpäätöksen, valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille. Kuntayhtymän tilintarkastus on suoritettu ja tilintarkastaja on antanut raportin tilintarkastuksen yhteydessä tehdyistä havainnoista. Tilintarkastaja on tilintarkastuskertomuksessaan esittänyt tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta Tilintarkastuskertomus luovutetaan tarkastuslautakunnalle Tarkastuslautakunta 1. merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedoksi ja yhtyy tilintarkastajan näkemykseen vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille ja tilinpäätöksen hyväksymisestä, 2. esittää tilintarkastuskertomuksen valtuustolle tiedoksi, 3. esittää valtuustolle, että vuoden 2008 tilinpäätös hyväksytään, 4. esittää valtuustolle, että kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta Hyväksyttiin yksimielisesti Mvalt Liitteenä 6/09 on Hämeen liiton tilinpäätös vuodelta Liitteenä 7/09 on Tilintarkastuskertomus vuodelta Maakuntahallitus: Maakuntahallitus 1. Esittää maakuntavaltuustolle tilikauden ,29 euron tuloksen käsittelystä seuraavaa:

22 Sivu 22/27 - tuloutetaan vapaaehtoisia varauksia ,28 euroa ja investointivarauksia yhteensä euroa ( ilmastointikone ja 9000 neuvottelutila pääaulaan) ja tehdään ilmastointikoneeseen liittyvä poistoerolisäys euroa hankintamenon suuruisena, - tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan ,61 euroa, - tehdään euron lisäys tutkimus- ja kehittämisrahastoon ja - tilikauden ylijäämä ,18 euroa siirretään taseen tilikauden ylijäämä - tilille. 2. Saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen maakuntavaltuuston käsiteltäväksi. Tarkastuslautakunta: Tarkastuslautakunta 1. Esittää tilintarkastuskertomuksen (liite 7/09) valtuustolle tiedoksi. 2. Esittää valtuustolle, että vuoden 2008 tilinpäätös (liite 6/09) hyväksytään. 3. Esittää valtuustolle, että kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta Maakuntavaltuusto hyväksyi esitykset yksimielisesti.

23 Sivu 23/27 15 Hattulan kunnanvaltuuston päätös maakuntavaltuuston uudesta varajäsenestä Mhall Hämeen maakuntaliiton kuntayhtymän perussopimuksen 7 :n mukaan maakuntavaltuuston jäsenten ja varajäsenten tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja. Kuntien edustajainkokouksessa valittiin maakuntavaltuustoon Hattulan kunnasta neljä varsinaista jäsentä ja neljä henkilökohtaista varajäsentä. Jäseneksi valitun Mia Antinin henkilökohtaiseksi varajäseneksi valittiin Heini Syyrilä, joka ei ole Hattulan kunnanvaltuuston jäsen eikä valinta ole siten perussopimuksen 7 :n mukainen. Hattulan kunnanvaltuusto on päättänyt yksimielisesti, että Heini Syyrilän valinta Miia Antinin henkilökohtaiseksi varajäseneksi ei ole Hämeen maakuntaliiton kuntayhtymän perussopimuksen mukainen ja valitsi Miia Antinin henkilökohtaiseksi varajäseneksi Hämeen maakuntaliiton maakuntavaltuustoon Pia Yli-Pirilän. Asian on valmistellut hallintopäällikkö Kaisa Hemilä, Mkj: Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle tiedoksi, että Hattulan kunnanvaltuusto on valinnut maakuntavaltuutettu Mia Antinin henkilökohtaiseksi varajäseneksi Hämeen maakuntaliiton maakuntavaltuustoon Pia Yli-Pirilän toimikaudeksi edellä asiakohdassa esitetyin perusteluin. Maakuntahallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti Mvalt Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle tiedoksi, että Hattulan kunnanvaltuusto on valinnut maakuntavaltuutettu Mia Antinin henkilökohtaiseksi varajäseneksi Hämeen maakuntaliiton maakuntavaltuustoon Pia Yli-Pirilän toimikaudeksi edellä asiakohdassa esitetyin perusteluin. Maakuntavaltuusto hyväksyi esityksen yksimielisesti.

24 Sivu 24/27 16 Valtuustoryhmien muodostaminen Maakuntavaltuuston työjärjestyksen 2 :n mukaan valtuutetut voivat valtuustotyöskentelyä varten muodostaa valtuustoryhmiä. Valtuustoryhmän muodostamisesta, nimeämisestä ja puheenjohtajasta on annettava valtuustolle kirjallinen ilmoitus, joka on kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen allekirjoitettava. Ilmoitus jätetään valtuuston puheenjohtajalle. Valtuustoryhmänä pidetään myös yhtä valtuutettua, jos hän on tehnyt 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen. Maakuntavaltuuston valtuustoryhmän muodostamista varten on laadittu lomake, jonka maakuntavaltuuston sihteeri Kaisa Hemilä toimittaa kokouspäivänä ryhmäkokouksiin täytettäväksi. Puheenjohtaja: Maakuntavaltuusto merkitsee ilmoitukset valtuustoryhmistä tiedoksi. Maakuntavaltuuston puheenjohtaja luki hänelle kokouksessa luovutetut seuraavat valtuustoryhmien muodostamisilmoitukset: - Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä, puheenjohtaja Ilkka Joenpalo - Kokoomuksen valtuustoryhmä, puheenjohtaja Timo Heinonen - Keskustan valtuustoryhmä, puheenjohtaja Markku Leppälahti - Vasemmistoliiton valtuustoryhmä, puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen - Kristillisdemokraattien & Perussuomalaisten yhteinen valtuustoryhmä, puheenjohtaja Katri Riikonen - Vihreiden valtuustoryhmä, puheenjohtaja Petri Ojanen Maakuntavaltuusto merkitsi tiedoksi em. ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta.

25 Sivu 25/27 17 Muut mahdollisesti esille tulevat asiat Kuntalain 55 / 86 :n mukaan, jos asia on kiireellinen, valtuusto voi päättää ottaa asian käsiteltäväkseen, vaikka sitä ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos asiaa ei ole valmisteltu, päätös asian ottamisesta käsiteltäväksi on tehtävä yksimielisesti. Valtuuston työjärjestyksen 4 :n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kuntayhtymän toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Puheenjohtaja: Puheenjohtaja toteaa, onko muita mahdollisesti esille tulevia asioita. Kokouksessa maakuntahallituksen puheenjohtajaksi valittu Johannes Koskinen kiitti maakuntahallitukseen valittujen ja puheenjohtajien puolesta maakuntavaltuustoa luottamuksesta. Lisäksi Koskinen esitti kiitokset maakuntahallituksen puheenjohtajana toimineelle maakuntaneuvos Aarne Kauraselle ja varapuheenjohtaja Hannele Yrjö-Koskiselle. Puheenjohtaja totesi, että em. lisäksi muita asioita ei ollut. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen kello

Hämeen liitto Esityslista 1/2010

Hämeen liitto Esityslista 1/2010 Sivu 1/15 Aika: 24.5.2010 klo 10.00 Paikka: Tammelan kunnanvirasto, valtuustosali Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela 1 Maakuntavaltuuston kokouksen avaus ja maakuntahallituksen puheenjohtajan katsaus...

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 1/2010 Sivu 1/18

Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 1/2010 Sivu 1/18 Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 1/2010 Sivu 1/18 Aika: 24.5.2010 klo 10.00 Paikka: Tammelan kunnanvirasto, valtuustosali Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela 1 Maakuntavaltuuston kokouksen avaus ja maakuntahallituksen

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista-Pöytäkirja 1/2008 Sivu 1/17. Aika: 26.5.2008 klo 10.00

Hämeen liitto Esityslista-Pöytäkirja 1/2008 Sivu 1/17. Aika: 26.5.2008 klo 10.00 Hämeen liitto Esityslista-Pöytäkirja 1/2008 Sivu 1/17 Aika: 26.5.2008 klo 10.00 Paikka: Iittalan koulu / Auditorio Hollaajantie 2, Iittala (Kalvolan kunta) 1 Maakuntavaltuuston kokouksen avaus ja maakuntajohtajan

Lisätiedot

Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti Mustiala Auditorio (vanha opistorakennus) Mustialantie 105 Mustiala

Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti Mustiala Auditorio (vanha opistorakennus) Mustialantie 105 Mustiala 1(17) Aika: Maanantai 28.5.2007 klo 10.00 11.20 Paikka: Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti Mustiala Auditorio (vanha opistorakennus) Mustialantie 105 Mustiala 1 Maakuntavaltuuston

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 / 5 EDUSTAJAINKOKOUS 28.8.2017 ESITYSLISTA KL/467/000204/2017 Aika: 28.8.2017 10:00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Sihteerin valinta As. nro 2 3 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/ Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2017 22.6.2017 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 22.6.2017 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Tammer, Kelloportinkatu 1 B. Tampereella

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/2017 8 Tarkastuslautakunta Kokousaika 07.03.2017 kello 14:00-15.50 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista 1/2011

Hämeen liitto Esityslista 1/2011 Sivu 1/13 Aika: 30.5.2011 klo 10.00 Paikka: Eerikkilän Urheiluopisto Urheiluopistontie 138 Eerikkilä 1 Maakuntavaltuuston kokouksen avaus ja maakuntajohtajan katsaus... 4 2 Nimenhuuto, kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 2/2017 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 18.8.2017 klo 13.00 13.35 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Lisätiedot

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto Raision seudun koulutuskuntayhtymä Esityslista 30.8.2017 RAISION SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄVALTUUSTO ESITYSLISTA 2/2017 YHTYMÄVALTUUSTON ESITYSLISTA 2/2017 Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 Paikka

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 18.01.2017 1 KOKOUSAIKA 18.01.2017 kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Forssan seurakuntatalo OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Poissa Caven Heidi Haavisto Veikko Heikkilä Timo Hämäläinen Jari Kallionpää

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 27.4.2017 1 KOKOUSAIKA Torstai 18.5.2017 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Hämeen liitto Pöytäkirja 1/2011

Hämeen liitto Pöytäkirja 1/2011 Sivu 1/14 Aika: 30.5.2011 klo 10.00 Paikka: Eerikkilän Urheiluopisto Urheiluopistontie 138 Eerikkilä 1 Maakuntavaltuuston kokouksen avaus ja maakuntajohtajan katsaus... 4 2 Nimenhuuto, kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 29.4.2011 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila Laukkanen Jarmo

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 10.4.2014

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 10.4.2014 1 Kokousaika To 10.4.2014 klo 15.00 16.15 Paikka Muonion terveyskeskus, ruokasali Jäsenet: Läsnä Keimiöniemi Anne-Mari, pj. Malila Kari Eira Birgitta Kurkela Outi, vj. Poissa Pettissalo Petri Muut saapuvilla

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Yhtymäkokous pöytäkirja 1/2009 13.1.2009

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Yhtymäkokous pöytäkirja 1/2009 13.1.2009 Aika: 13.1.2009 klo 9.00-9.30 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat: Päätöksentekijät Kangasalan kunta Lempäälän kunta Nokian kaupunki Oriveden

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 17.5.2017 1 (5) Tarkastuslautakunnan kokous 17.5.2017 Aika keskiviikko 17.5.2017 klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia ja otsikko 1. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

, klo 8.00 taloustoimisto, Riihikosken terveysasema

, klo 8.00 taloustoimisto, Riihikosken terveysasema Yhtymävaltuusto 23.05.2013 1 (11) Kokousaika 23.5.2013 klo 17.00 19.40 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Muut osallistujat Kajander Rauno Kallio Reino

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 2/2010

Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 2/2010 Sivu 1/12 Aika: 29.11.2010 klo 12.30 13.15 Paikka: Petäys, Petäyksentie 35 Tyrväntö (Hattulan kunnassa) 11 Maakuntavaltuuston kokouksen avaus ja maakuntajohtajan katsaus... 4 12 Nimenhuuto, kokouksen laillisuus

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2018 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2018 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2018 Tarkastuslautakunta 1.6.2017 31.5.2021 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Keskiviikko 23.5.2018 klo 9.15 11.32 Kokouspaikka Valtuustosali, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Reino Ojala puheenjohtaja

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30)

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30) Aika: klo 19.00 (kokouskahvit alk. klo 18.30) 20.45. Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: Seppo Parkkila puheenjohtaja Harri Henttinen pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 31/5. 2016

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 30.5.2016 klo 12.00 15.02 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa

Lisätiedot

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous pidetään torstaina klo 18.00 Vapaaehtoiskeskus Pysäkin auditoriossa, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna.

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan kokous Pöytäkirja 2/2019

Tarkastuslautakunnan kokous Pöytäkirja 2/2019 Tarkastuslautakunnan kokous 3.4.2019 Pöytäkirja 2/2019 PÖYTÄKIRJA 2 (7) TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS Aika 3.4.2019 klo 9.00 11.00 Paikka ISLABin hallinnon kokoushuone, c/o KYS, rak 1A, 3. krs Asiat 9-18

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 2/2019

Tarkastuslautakunta 2/2019 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 2/2019 Kokousaika: 18.4.2019 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 27.6.2016 kello 18.00 19.17 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti,

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 4/2019 1 ( 11) Aika 26.03.2019, klo 14:00-16:50 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 16 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 21.6.2010 kello 18.00 18.35 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto, I

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013 Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA 2/2018

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA 2/2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Tiistai 8.5.2018 kello 14:00 16.28 Koulutuskeskus JEDU Piippola neuvotteluhuone, Siikalatva Saapuvilla: Seppälä Tuomo, puheenjohtaja Niemelä Helinä, jäsen Piippo Sirpa, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2017 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2015 1 Kokousaika 12.1.2015 kello 18.00 18.06 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala,

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18-18.48 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Ulla Maija Puhakka Sirkka Konttinen puheenjohtaja 1-6 :t puheenjohtaja 7-12 :t Liisa

Lisätiedot

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 6.1.2015 klo 12.00-13.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta Markku Niskanen tarkastuslautakunnan sihteeri, avustava JHTT-tarkastaja

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta Markku Niskanen tarkastuslautakunnan sihteeri, avustava JHTT-tarkastaja NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 22.5.2017 klo 13.09 14.51 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 24.5.2013 klo 10.00 12.15 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen

Lisätiedot

Hämeen liitto Maakuntavaltuusto esityslista 1/

Hämeen liitto Maakuntavaltuusto esityslista 1/ esityslista 1/2013 Kokoustiedot... 1 1 n kokouksen avaus ja maakuntajohtajan katsaus... 3 2 Nimenhuuto, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 3 Pöytäkirjan tarkastajat... 6 4 Kokouksen työjärjestys...

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 2/2018

Tarkastuslautakunta 2/2018 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 2/2018 Kokousaika: 17.4.2018 klo 16.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Keskiviikko 11.5.2011 klo 13.30 14.30 Valtuustosali, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista-Pöytäkirja 2/2007

Hämeen liitto Esityslista-Pöytäkirja 2/2007 1/13 Aika: 26.11.2007 klo 10.30 Paikka: Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas Oy Kokoustila Bio Rex 4 Paasikiventie 2, Hämeenlinna 14 Maakuntavaltuuston kokouksen avaus ja maakuntajohtajan katsaus...3

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 02/2016

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 02/2016 AIKA Tiistai 31.5.2016 kello 15.00 PAIKKA Microkadun kampus, B-osan 1. kerroksen luokkatila B1012 käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Liite/Viite * Asia 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79 Pappilantie 11 D 1 97700 RANUA 4.12.2018 KIRKKONEUVOSTO Aika maanantai 3.12.2018 klo 18.00 Paikka Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 18.02.2013 klo 9.00 11.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55 Aika Tiistai 4.4.2017 kello 16.00 17.10 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen, poissa Husso Leena jäsen Minna

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 AIKA keskiviikkona 25.1.2017 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Arvola Lassi Auranen Harri Hutko Sinikka Kallio Reino Kanervo

Lisätiedot

Kotkan Höyrypanimo, luokka 303

Kotkan Höyrypanimo, luokka 303 Kokouksen aika Kokouksen paikka klo 13:00 Kotkan Höyrypanimo, luokka 303 Asialuettelo Läsnäolijat... 1 14 Nimenhuuto ja äänivallan toteaminen... 2 15 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 3

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Esityslista N:o 1 25.1.2019 Asialuettelo: 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 NIMENHUUTO JA ÄÄNIVALLAN TOTEAMINEN 3 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Liite nro 1

Lisätiedot

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi.

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.03.2015 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo jäsen Väisänen Raija jäsen MUUT

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) 16 Kokoustiedot Aika maanantai klo 9:00-12:15 Paikka Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pentti Rissanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017 KOKOUSKUTSU Pvm Nro 2.1.2017 1 / 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo päätysali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS...2 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Aika 22.1.2015 kello 18.30 18.52 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli, varajäs. Elo Joonas Hakala Pentti Hietanen Sari Ilmarinen Liisa Kiukkonen

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 11.1.2017 1 / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti, Ikhtys-Sali, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 20.5.2011 klo 9.00 10.00 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot