Tutkijat Scott ja Fuller (1965) tulivat. Aikaikkuna itsevarmuuteen

Transkriptio

1 Teksti: David Appleby, MSc CCAB kuvat: CANIS AS KOIRATIEDE Aikaikkuna itsevarmuuteen Herkkyyskausi, jonka aikaisilla kokemuksilla on suurempi merkitys koiran itsevarmuuden kehittymiselle kuin myöhemmillä kokemuksilla, on yleisesti hyväksytty tosiasia. Tähän kauteen, joka alkaa niin kutsutun neonataalikauden päättyessä eli noin 2,5 3 viikon iässä ja jatkuu viikon ikään, viitataan useissa 1950-luvun loppupuolelta 1970-luvulle tehdyissä koiriin liittyvissä tutkimuksissa. Tutkijat Scott ja Fuller (1965) tulivat siihen johtopäätökseen, että ennen kahdeksan viikon ikää pennuilla on erityisen hyvät valmiudet tottua niin ihmisiin kuin muihinkin kokemiinsa asioihin. Freedman, King ja Elliot (1961) puolestaan tekivät tutkimuksia, joissa he pitivät tutkimuskohteina olevaa kahdeksaa pentuetta emoineen 0,3 hehtaarin kokoisilla aidatuilla peltoalueilla. Kun pennut olivat 2, 3, 5, 7 tai 9 viikon ikäisiä, ne vietiin pois alueelta ja niitä sosiaalistettiin viikon ajan, minkä jälkeen ne palautettiin peltoalueelle. Sisätiloissa vietetyn viikon aikana pentujen kanssa leikittiin, niitä testattiin sekä hoidettiin päivittäin kolmasti puolen tunnin jaksoissa. Vaaranvälttämiskäyttäytymisen kehittyminen kävi ilmeiseksi kymmenen minuutin kestoisissa testeissä. Testien aikana seurattiin, kuinka paljon aikaa pentu käytti fyysiseen kontaktiin passiivisen, maassa pitkällään makaavan testaajan kanssa. 2 /

2 KOIRATIEDE ä Itseluottamuksen kehittymiselle on osoitettu olevan tärkeää, että kokemuksia on tarjolla jatkuvasti. Kahden viikon ikäiset pennut olivat niin kehittymättömiä, etteivät ne tehneet muuta kuin nukkuivat, söivät tai satunnaisesti ryömivät. Kolmen viikon vanhat pennut kiinnostuivat välittömästi testaajasta ja käyttivät lähes koko kymmenminuuttisen tunnustelemalla häntä ja hänen vaatteitaan tassuillaan, suullaan ja hampaillaan. Viiden viikon ikäiset pennut olivat aluksi hieman varovaisia, mutta ennen ensimmäisen leikkikerran loppua ne käyttäytyivät kuten kolmen viikon ikäiset pennut. Sen sijaan seitsemän viikon ikäisiä pentuja pelotti ottaa kontaktia testaajaan, ja ne olivat varovaisia kahden ensimmäisen sosiaalistamispäivän ajan. Yhdeksän viikon ikäisillä tämä varovaisuus kesti kolme päivää. Vertailuryhmän pennut, joita ei lainkaan sosiaalistettu, olivat neljäntoista viikon ikäisinä pelokkaita, kun ne vihdoin kohtasivat ihmisen, ja ne myös pysyivät sellaisina. Itsevarmuus kasvaa kokemuksista Vuonna 1971 suoritetussa kokeessa (Fox) havaittiin, että pennut, jotka eivät olleet kokeneet pentuaitauksen ulkopuolista maailmaa ennen viikon ikää, suorastaan luhistuivat pelosta, kun ne tuotiin lukuisia niille tuntemattomia esineitä sisältävälle testausalueelle. Sen sijaan pennut, jotka olivat nuorempina pääs- seet tutustumaan testausalueeseen, tutkivat aluetta ja osoittivat kasvavaa kiinnostusta monimutkaisiin esineisiin. Huomioitavaa on myös se, että itseluottamuksen kehittymiselle on osoitettu olevan tärkeää, että kokemuksia on tarjolla jatkuvasti. Jos elämysten toistuminen loppuu ennen aikuisuutta, itseluottamus saattaa heikentyä. Toisaalta Fox ja Stelzner (1966) havaitsivat, että kahdeksanviikkoiset pennut toipuivat stressiä aiheuttavista ärsykkeistä hitaammin kuin nuoremmat tai vanhemmat pennut. Tästä syystä kahdeksan viikon ikä saattaa olla erityisen huono aika siirtää pentu uuteen kotiin. Vuosina Ison-Britannian opaskoirayhdistys (GDBA eli Guide Dogs for Blind Association) sovelsi käytännössä pennun avulla ensimmäisen vuoden kokemuksista tehtyä tutkimusta. Opaskoiran koulutus alkaa vasta noin vuoden iässä, mutta tulevalta opaskoiralta edellytetään itseluottamusta sekä vähäistä reagointia normaaleihin ärsykkeisiin. GDBA käytti vuoteen 1956 saakka sille lahjoitettuja koiria, ja koulutukseen hyväksyttyjen menestyminen vaihteli yhdeksän ja yhdentoista prosentin välillä. Jotta onnistumisprosenttia olisi saatu nostettua, pentuja alettiin ostaa. Ne sijoitettiin yksityisiin koteihin viikon ikäisinä ja jopa vanhempinakin. Onnistumisprosentti ei kuitenkaan noussut merkittävästi. Vuonna 1959 GDBA alkoi kehittää omaa jalostusohjelmaansa sekä geenipankkiaan. Pennut kasvatettiin kenneleissä ja sijoitettiin koirien hoitajien kaupunkikoteihin kuuden viikon ikäisinä, kun ne olivat saaneet ensimmäiset rokotuksensa. Pentujen systemaattinen totuttaminen kaupunkiympäristöön lähellä niiden uutta kotia aloitettiin välittömästi ja sitä jatkettiin, kunnes pennut palautettiin koulutettaviksi. Vuosittainen onnistumisaste nousi yleisesti prosenttiin, joskin eri rotujen välillä 32 2 / 2012

3 ä Kahdeksanviikkoiset pennut toipuivat stressiä aiheuttavista ärsykkeistä hitaammin kuin nuoremmat tai vanhemmat pennut. Tästä syystä kahdeksan viikon ikä saattaa olla erityisen huono aika siirtää pentu uuteen kotiin. oli pientä vaihtelua. Onnistumisprosentti nousi entisestään, kun käytännöksi otettiin emän sijoittaminen vapaaehtoisen hoitajan kotiin ja pentujen synnyttäminen ja kasvattaminen siellä. Kotikoirien maailmassa pennuille on vahingollista, mikäli niillä ei ole mahdollisuutta kohdata ei-uhkaavia ärsykkeitä herkkyyskauden ja sitä seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. Seurauksena voi olla pelokas käyttäytyminen, joka jatkuu läpi koiran elämän. Se voi kehittyä puolustautumiskäyttäytymiseksi, joka yleensä alkaa aikuistumisen kynnyksellä. Aiemmin tällaisen koiran omistajat ovat ehkä havainneet vain pientä arkuutta joissakin tilanteissa, eivätkä he osaa yhdistää aikuisen koiran puolustautumiskäyttäytymistä pentuajan riittämättömiin kokemuksiin. On ironista, että toisaalta eurooppalainen lainsäädäntö rankaisee aggressiivisesti käyttäytyvistä koirista, mutta toisaalta kenneljärjestöjen säännöt tai ohjeistukset, jotka liittyvät pennun luovutusikään, auttavat luomaan näin käyttäytyviä koiria. Mikä on oikea luovutusikä? Kun pohditaan pennun luovutusikään liittyviä hyvinvointivaikutuksia, on mahdotonta ohittaa Slabbertin ja Rasan (1993) tekemää tutkimusta. Heidän tutkimuksessaan osa pennuista erotettiin emästään kuuden viikon ikäisenä. Osa sai olla emonsa luona 12 viikon ikäiseksi. Molemmat ryhmät olivat tekemisissä ihmisten kanssa. Tutkimuksen mukaan pennun erottaminen emästään ei paranna sen sosiaalistumista ihmisiin. Heidän tutkimuksessaan pennut sosiaalistettiin tutkimukseen osallistuneisiin ohjaajiin, jotka pysyivät samoina koko kokeen ajan. Käytännössä vierottamisen optimaalisen ajankohdan tarkoituksena on taata pennuille mahdollisimman paljon tilaisuuksia kohdata erilaisia uusia ärsykkeitä mukaan lukien vieraat ihmiset, jotta riski vaaranvälttämis- tai puolustautumiskäyttäytymiseen aikuisiällä jäisi vähäiseksi. Slabbert ja Rasa havaitsivat myös, että pennuilla, jotka vieroitettiin emästään kuuden viikon ikäisinä, oli suurempi terveysriski ja kuolleisuus. Tämä on todennettu myös muissa tutkimuksissa. Ilmiö saattaa liittyä stressiin, joka johtuu hyvänolon tunnetta tuottavan emon poissaolosta. Toisin kuin tutkimusoloissa ja eristetyissä kenneleissä, uusien omistajien seurassa vietetty aika jos sitä on runsaasti saattaa korvata uuteen kotiin muuttaneelle pennulle emon jatkuvan läsnäolon puutteen. Tätä ei testattu niiden kahden tunnin aikana, jotka pennut olivat ihmisten seurassa Slabbertin ja Rasan koejärjestelyissä. Heidän testiolosuhteensa, johtopäätöksensä sekä niiden mukaiset suositukset ovat ehkä merkityksellisempiä Etelä-Afrikassa maassa, jossa tutkimus suoritettiin sillä siellä koirat asuvat useammin omistajansa pihalla kuin sisätilojen mukavassa ja sosiaalisessa ympäristössä. Pierantonin, Alebrtinin ja Pirrosen (2011) tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin pennun liian varhaista vierottamista. Siinä tarkasteltiin käytösongelmia, joita esiintyi aikuisilla italialaisilla koirilla, jotka oli vieroitettu emostaan ja sisaruksis- 2 /

4 KOIRATIEDE ä Pennuilla, jotka vieroitettiin emästään kuuden viikon ikäisinä, oli suurempi terveysriski ja kuolleisuus. taan päivän ikäisinä. Näitä koiria verrattiin pentuihin, jotka oli vieroitettu 60 päivän ikäisinä. Tutkijat tunnistivat enemmän käytösongelmia aikaisemmin vieroitetuissa koirissa, mutta toisaalta monet tutkimukseen osallistuneista koirista oli ostettu lemmikkieläinkaupoista, jonne ne olivat tutkijoiden mukaan päätyneet pentutehtaista. Tämä todennäköisesti vaikutti lopputulokseen, varsinkin, kun erityisen moni aikaisemmin vieroitetuista pennuista oli hankittu lemmikkieläinkaupasta. Heidän tutkimuksensa keskittyi siis pentujen vieroittamisikään eikä huomioinut kasvuympäristön tai uuteen kotiin muuton jälkeen saatujen kokemusten vaikutuksia. Varhaisen kasvuympäristön, uuden kodin tarjoamien kokemusten ja vieroitusajankohdan sekä myöhempien pelkoon ja aggressioon liittyvien ongelmakäytösten välinen yhteys oli jo aiemmin osoitettu Southamptonin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa (Appleby, Bradshaw ja Casey, 2001). Tutkimuksessa verrattiin koiria, joilla oli vaaranvälttämiskäyttäytymisen tai aggressiivisuuden oireita, koiriin, joilla ei esiintynyt näitä varhaisiin kokemuksiin liittyviä ongelmia. Jälkimmäisen vertailuryhmän pentulaatikkoaikaisia ympäristöjä sekä luovutusikiä verrattiin vielä kontrolliryhmään, joka koostui 124:stä satunnaisesti valitusta alle 24 viikon ikäisestä pennusta, ja niiden todettiin olevan samankaltaiset. Tulokset osoittivat, että sekä varhaisen pentuajan ympäristö että uuteen kotiin muuton jälkeen saadut kokemukset vilkkaista (kaupunki)ympäristöistä vaikuttivat merkittävästi koirilla esiintyvään vaaranvälttämiskäyttäytymiseen. Koirista, joilla tätä käyttäytymistä esiintyi, 68,2 prosenttia oli hankittu paikasta, jossa pentuja ei kasvatettu kotioloissa, vaan esimerkiksi ulkorakennuksessa tai koiratarhassa. Vertailuryhmässä näin kasvatettuja koiria oli 51,2 prosenttia. Vastaavasti 39,9 prosenttia näistä koirista ei ollut päässyt tutustumaan vilkkaisiin ympäristöihin uuteen kotiin muuton jälkeen. Vertailuryhmässä määrä oli 23,2 prosenttia. Tuntemattomia ihmisiä kohtaan aggressiivisesti käyttäytyvistä koirista 66,8 prosenttia oli niitä, jotka eivät olleet viettäneet varhaisinta pentuaikaansa kodinomaisissa oloissa. Vertailuryhmässä prosenttiluku oli 51,2 prosenttia. Koirista, joita ei ollut viety vilkkaisiin paikkoihin sen jälkeen, kun ne olivat muuttaneet uuteen kotiinsa, käyttäytyi aggressiivisesti vieraita kohtaan 42,1 prosenttia. Vertailuryhmässä vain 23,2 prosenttia käyttäytyi vastaavalla tavalla. Luonnollisesti varhaisen pentuajan kasvuympäristön merkityksen määrään vaikuttaa myös se, minkä ikäisenä pentu viedään sieltä pois. Vaaranvälttämiskäyttäytymisen osalta Southamptonin tulokset viittaavat siihen, että heikosti virikkeitä tarjoavalla kasvuympäristöllä oli merkittävä vaikutus pentuihin, jotka siirtyivät uuden omistajansa luokse kahdeksan viikon ikäisinä tai vanhempina, 34 2 / 2012

5 mutta ei pentuihin, jotka luovutettiin ennen kahdeksan viikon ikää. Bristolin yliopistossa tehty tuoreempi tutkimus (Plujimakers, Appleby & Bradshaw, 2010) puolestaan osoitti, että itsevarmuuden kehityksen kannalta herkkyyskauden tärkein vaihe on viikkojen 3 5 välinen aika. Tämä yhdessä muiden tutkimusten sekä aiempien tutkimusten uudelleentulkintojen kanssa viittaa siihen, että herkkyyskausi päättyy paljon aiemmin kuin yleisesti pidettynä ajankohtana viikon iässä. Pentulaatikkoajan eli varhaisen kasvuympäristön tarjoamien virikkeiden merkitystä ei siis voida vähätellä riippumatta siitä, minkä ikäisinä pennut luovutetaan. Monipuoliset virikkeet luovutusikää tärkeämpiä Aikaisemmin eli luvuilla tehdyistä tutkimuksista voi tehdä sen intuitiivisen päätelmän, että varhaisen pentuajan rajoitettu kokemusmaailma on riskitekijä, joka voi johtaa aikuisessa koirassa pelkokäyttäytymiseen ja aggressiivisuuteen. Tämä olettamus osoitettiin todeksi Southamptonin tutkimuksessa. Sen mukaan paras tapa välttää aikuisen koiran pelkoon ja vieraisiin ihmisiin kohdistuvaan aggressioon liittyvää ongelmakäyttäytymistä on kasvattaa pennut kodinomaisissa olosuhteissa, luovuttaa ne uuteen kotiin ennen kahdeksan viikon ikää ja vähitellen totuttaa pennut kaupunkiolosuhteisiin sekä muihin runsaasti ärsykkeitä tarjoaviin ympäristöihin. Jos pentulaatikkoaikana virikkeet ovat vähäisiä, niin mitä nuorempana pentu pääsee virikkeiseen ympäristöön, sitä paremmin tilanne korjaantuu. Vastaavasti pennun pitäminen pidempään runsasvirikkeissä kasvuympäristössä on parempi vaihtoehto kuin pennun luovuttaminen nuorena vähävirikkeiseen ympäristöön. Tällöin on kuitenkin tärkeää, että pentu saa kokemuksia myös pentulaatikon ulkopuolisesta maailmasta esim. kasvattajan kotitiloissa samaa tahtia kuin sen tulisi tapahtua pennun uudessa kodissa. Pennun itsevarmuuden kannalta on tärkeää tutustuttaa pentu kaupunkiympäristöön, vaikka pentu ei kaupungissa koskaan tulisi asumaan. Kaupunkiympäristöt tarjoavat koirille runsaasti erilaisia ärsykkeitä ja niiden muunnelmia. Mitä enemmän koirat kohtaavat erityyppisiä, ei-uhkaavia ärsykkeitä ja oppivat niiden olevan täysin normaaleja asioita, sitä varmemmiksi ne tulevat ja sitä paremmin ne oppivat sietämään kohtaamiaan asioita. Myös muut runsaasti virikkeitä tarjoavat ympäristöt ovat yhtälailla tärkeitä, esimerkiksi kaupunkikoiralle vierailut maaseudulla. Lähteet: Appleby DL, Bradshaw JWS, Casey RA. Relationship between aggressive and avoidance behaviour by dogs and their experience in the first six months of life. Vet. Rec. 2002;150: Freedman, D. G., King, J. A., and Elliot, O. (1961) Critical period in the social development of dogs. Science 133, Fox, M. W. (1971) Integrative Development of Brain and Behaviour in the dog. Chicago: University of Chicago Press Fox, M. W., & Stelzner, D., (1966) Approach/withdrawal variables in the development of social behaviour in the dog. Animal Behaviour 14, L. Pierantoni, M. Albertini, F. Pirrone. Prevalence of ownerreported behaviours in dogs separated from the litter at two different ages. Vet Rec Oct 29;169 (18):468 Pluijmakers J.T.M., Appleby D.L., Bradshaw, J.W.S. (2010) Exposure to video images between 3 and 5 weeks of age decreases neophobia in domestic dogs. Applied Animal Behaviour Science, Volume 126, Issue 1, Pages SCOTT, J. P., & FULLER, J. L. (1965) Genetics and the Social Behaviour of the Dog. Chicago: University of Chicago press SLABBERT, J. M., & RASA, O. A. E. (1993) The effect of early separation from the mother on pups in bonding to humans and pup health. Journal of the South African Veterinary Association 64, No 1, /