Tämä kuvaa hyvin KPO:n tekemisen asennetta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tämä kuvaa hyvin KPO:n tekemisen asennetta"

Transkriptio

1

2 Katse eteen ja suupielet ylöspäin Tämä kuvaa hyvin KPO:n tekemisen asennetta kuluneena vuonna. Olisin voinut luetella tähän katsauksen alkuun maamme yleisestä taloustilanteesta samat madonluvut kuin vuoden 2015 alussa. Selkeää piristymistä kotimarkkinoilla tai viennissä ei ole tapahtunut, vaikka pohjalaismaakunnissa ollaan edelleen pärjätty lähes kaikilla mittareilla muuta maata paremmin. Olosuhteista välittämättä KPO kuitenkin laittoi vuonna 2015 aivan uuden vaihteen silmään toimintansa kehittämisessä. Yhteen sanaan kiteytettynä: me halpuutimme. Vuoden markkinointitekona palkittu toiminta loi kieleemme uuden verbin, mutta tämä on sivuseikka. Ydinasia halpuuttamisessa kun on, osuustoiminnan alkuperäisen ajatuksen mukaisesti, tuottaa laadukkaita ja edullisia palveluita asiakasomistajillemme. Tulosten perusteella onnistuimme tässä. Omistajamme äänestivät jaloillaan halpuutuksen puolesta lisäten päivittäistavaroiden myyntimääriä marketeissamme. Halpuutus ei ole hetken huumaa, vaan pysyvä toimintamalli, joka jatkuu ja laajenee kaikissa market-ketjuissamme. Ruoan hinnan laskuun ovat osaltaan vaikuttaneet myös yleinen taloustilanne, öljyn hinnan lasku sekä Venäjän talouspakotteet. Mutta ilman KPO:n omien katteiden leikkaamista päivittäistavarakaupassa, jota olemme tehneet miljoonilla euroilla, nähdyn tasoinen Toimitusjohtajan katsaus halpuutus ei olisi ollut mahdollista. Keskeisestä roolistaan huolimatta halpuutus ei jäänyt kuluneena vuonna KPO:n ainoaksi peliliikkeeksi. Loppuvuodesta 2015 eduskunta päätti osana norminpurkutalkoita kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta vuoden 2016 alusta. Olimme päätökseen tyytyväisiä olivathan kauppa ja parturit viimeisiä aloja, joilla asiointiaikoja liikkeissä rajoitettiin lakisääteisesti. Reagoimme tilanteeseen pidentämällä Prismojen ja S-markettien aukioloaikoja Saleissahan aukioloajat olivat jo ennestään pidemmät. Pidemmät aukioloajat ja Kokkolassa vuoden 2016 maaliskuussa avattu ruoan verkkokauppa ovat kokeiluja, jotka antavat asiakasomistajillemme lisää vapautta valita, milloin ja miten he haluavat käyttää kaupan palveluita. Seuraamme kokeilujen tuloksia ja muokkaamme toimintaamme asiakkaiden ostokäyttäytymisen mukaan. Investoinnit kauppapaikkoihin olivat myös kuluneena vuonna erottamaton osa KPO:n kehittämistä. Monen muun sulkiessa ovia, avasi KPO uusia. Uudet markettimme ovat jo alkutaipaleellaan osoittaneet, että hyvällä suunnittelulla ja paikallisia toiveita kuuntelemalla voidaan pienemmilläkin paikkakunnilla kehittää elinvoimaisia kauppapalveluita. Tähän KPO on alueellisena toimijana vahvasti sitoutunut jatkossakin. Vuonna 2016 kehittäminen jatkuu ja Osuuskauppa Blicken framåt och mungiporna uppåt D et här är en bra beskrivning av KPO:s inställning till arbetet under det gångna året. Här i början av den här översikten kunde jag i fråga om det allmänna ekonomiska läget i vårt land ha räknat upp samma bedrövliga siffror som i början av år Någon klar återhämtning har inte inträffat vare sig på hemmamarknaden eller inom exporten. I de österbottniska landskapen har vi i alla fall fortsättningsvis klarat oss bättre än i landet i övrigt mätt med nästan alla mätare. Utan att bry sig om förhållandena lade KPO år 2015 i en ny växel för hur verksamheten ska utvecklas. Kort sagt - vi sänkte priserna! Prissänkningarna premierades som Årets marknadsföringsgärning och skapade ett nytt verb i det finska språket (halpuuttaa = sänka priserna). Det är i alla fall en bisak, för det viktigaste med prissänkningarna är, helt i enlighet med andelsverksamhetens ursprungsidé, att åstadkomma högklassiga och förmånliga tjänster till våra ägarkunder. Utgående från resultaten har vi lyckats med det. Våra ägare röstade med fötterna för prissänkningarna, och mängden sålda daglig- 2 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Verkställande direktörens översikt varor i våra marketar ökade. Prissänkningarna är inget överilat beslut utan ett bestående handlingsmönster, som kommer att fortsätta och utökas inom alla våra marketkedjor. De lägre matpriserna har också påverkats av det allmänna ekonomiska läget, det lägre oljepriset och de ekonomiska sanktionerna mot Ryssland. Men om KPO inte hade prutat på sina egna marginaler i dagligvaruhandeln för det har vi gjort med miljontals euro hade en sådan prissänkning som vi nu har sett aldrig varit möjlig. Trots att prissänkningarna spelade en central roll under året som gått var de inte KPO:s enda drag i spelet. I slutet av år 2015 fattade riksdagen beslut om att som ett steg i avregleringsarbetet släppa butikernas öppettider fria från början av år Vi var nöjda med beslutet, för butikerna och frisörsalongerna hörde till de sista branscher vars öppettider begränsades genom lag. Vi reagerade på situationen genom att förlänga öppettiderna på Prisma-varuhusen och S-marketarna Sale-butikerna hade längre öppethållningstider redan tidigare. De längre öppettiderna och

3 KPO juhlii 110-vuotiasta liiketoimintaansa. Äärimmäisen harva yritys saavuttaa tällaisen merkkipaalun. Pitkäikäisyytemme salaisuus on kova työ, jatkuva uudistuminen ja laadukkaiden sekä edullisten palveluiden pitkäjänteinen tuottaminen osuuskaupan jäsenille. Eli jälleen niiden periaatteiden noudattaminen, joita varten osuuskauppamme aikoinaan perustettiin. Historiaa kunnioittaen vietämme juhlavuotta arkisesti työn merkeissä. Vuoden 2016 maaliskuun vaaleissa valittiin uusi edustajisto, joka toimii siltana asiakasomistajien ja osuuskaupan johdon välillä seuraavan neljän vuoden ajan. Kaiken kaikkiaan suuntaamme siis täynnä intoa kohti tulevaa. Tavoitteenamme on tarjota KPO:n asiakasomistajille entistäkin parempia etuja ja palveluita. Haluan kiittää koko KPO:n henkilökuntaa hyvästä työstä ja tekemisen meiningistä. Kiitokset myös yhteistyökumppaneillemme sekä sitoutuneelle omistajahallinnolle hyvästä ja välittömästä yhteistyöstä. Ennen kaikkea kiitos asiakasomistajillemme luottamuksesta sekä aktiivisesta palveluiden käytöstä. KIM BISKOP toimitusjohtaja den nätbutik för matvaror som öppnades i Karleby i mars 2016 är försök, som ger våra ägarkunder ökad frihet att välja när och hur de vill använda sig av handelns tjänster. Vi följer upp vilka resultat försöken ger och anpassar vår verksamhet efter kundernas köpbeteende. Investeringarna i olika köpställen var också under det gångna året en oskiljaktig del av utvecklingen av KPO. När många andra stängde sina dörrar, öppnade KPO nya. Våra nya marketar har redan under sin första tid visat att det genom god planering och genom att lyssna till lokala önskemål går att utveckla livskraftig butiksservice också på mindre orter. Som regional aktör har KPO gått starkt in för detta också för framtiden. År 2016 kommer utvecklingsarbetet att fortsätta samtidigt som Handelslaget KPO också kommer att fira sin 110-åriga verksamhet. Ytterst få företag uppnår denna milstolpe. Hemligheten bakom vår höga ålder är hårt arbete och kontinuerlig förnyelse samt att vårt företag långsiktigt producerar högklassig och förmånlig service till handelslagets medlemmar. Med andra ord handlar det åter om att följa samma principer som var orsak till att vårt handelslag en gång i tiden grundades. Med respekt för historien kommer vi att fira jubileumsåret enkelt i arbetets tecken. I valet i mars 2016 utsågs en ny fullmäktige som ska fungera som en bro mellan ägarkunderna och handelslagets ledning under de kommande fyra åren. Kort uttryckt styr vi alltså fulla av iver mot framtiden. Vårt mål är att vi ska erbjuda KPO:s ägarkunder ännu bättre förmåner och tjänster än tidigare. Jag vill tacka alla KPO:s anställda för gott arbete och full aktivitet. Ett tack riktas också till våra samarbetspartners och till den engagerade ägarförvaltningen för gott och okomplicerat samarbete. Och framför allt vill jag framföra mitt tack till våra ägarkunder för förtroendet och för aktiv användning av våra tjänster. KIM BISKOP verkställande direktör VERKSAMHETSBERÄTTELSE

4 Hallituksen toimintakertomus Toiminta-ajatuksen ytimessä KPO:n tehtävänä on tuottaa omistajilleen kilpailukykyisiä etuja ja palveluja. KPO-konsernin muodostavat emo-osuuskunta Osuuskauppa KPO ja sen tytäryhtiöt. Toimimme Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan 34 kunnan alueella, Keski-Suomeen kuuluvaa Kinnulaa unohtamatta. Osuuskauppa KPO:n omistavat palveluitamme käyttävät asiakkaamme. Termi asiakasomistaja juontuu tästä osuuskaupan jäsenten kaksoisroolista omistajina ja asiakkaina. Vuoden 2015 lopussa asiakasomistajia oli , eli alueen kotitalouksista 67,8 % oli liittynyt osuuskaupan jäseniksi (ed.v. 66,7 %). Osuuskaupan tehtävä on tuottaa asiakasomistajilleen kilpailukykyisiä palveluja ja etuja. KPO:n omaa palvelutarjontaa täydentävät S-ryhmän yhteiset palvelut mm. S-pankin asiamiestoiminta, S-Verkkopalvelut ja kumppanuusratkaisut mm. bonusyhteistyön muodossa. Hyöty omalle alueelle KPO:n liikevaihto vuonna 2015 oli 613,0 miljoonaa euroa. Tulos rahoituserien jälkeen oli 22,8 miljoonaa euroa. KPO:n toiminnasta kertyvä hyöty palautuu tehokkaasti omalle toimialueelle monissa muodoissa; investointeina palvelujen kehittämiseen, verotuloina kunnille, palkkatuloina henkilökunnalle, merkittävinä ostoina paikallisilta yrityksiltä, alueen liikunnan, kulttuurin ja sivistyksen monipuolisena tukemisena sekä rahana maksettuina etuina asiakasomistajille. Vuonna 2015 asiakasomistajat saivat Bonusta, osuusmaksun korkoa ja maksutapaetua yhteensä 24,6 miljoonaa euroa (ed.v. 24,7 miljoonaa euroa). Osa S-ryhmää, kuluttajalle selkeää etua KPO on täysin itsenäinen, omalta alueelta johdettu yritys, joka on yli sadan toimintavuotensa aikana juurtunut pohjalaiseen maaperään. Samanaikaisesti KPO on osa S-ryhmää. Kaupparyhmän muodostavat KPO sekä 19 muuta alueosuuskauppaa, 8 paikallisosuuskauppaa sekä osuuskauppojen omistama Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK tytäryhtiöineen. Vuonna 2015 S-ryhmän veroton vähittäismyynti oli kokonaisuudessaan miljoonaa euroa. S-ryhmässä asiakasomistajuus on kaiken liiketoiminnan lähtökohta. Se on myös Suomen arvostetuin asiakkuusohjelma. Vuoden 2015 lopussa S-ryhmän osuuskaupoilla oli jäseniä yhteensä Bonusta asiakasomistajat saivat yhteensä 343,1 miljoonaa euroa. Pitkien etäisyyksien maassa alueelliset osuuskaupat voivat yhdessä toimimalla varmistaa, että asiakasomis- Styrelsens verksamhetsberättelse Verksamhetsidéns innersta kärna KPO har som uppgift att för sina ägare skapa konkurrenskraftiga förmåner och tjänster. KPO-koncernen består av moderandelslaget Handelslaget KPO och dess dotterbolag. KPO verkar inom 34 kommuner i Södra Österbotten, Mellersta Österbotten, Österbotten och Norra Österbotten, utan att förglömma Kinnula, som hör till Mellersta Finland. Handelslaget KPO ägs av våra kunder som använder våra tjänster. Termen ägarkund kommer sig av handelslagsmedlemmarnas dubbla roller som ägare och kunder. Vid utgången av år 2015 var antalet ägarkunder , det vill säga 67,8 procent av de privata hushållen i området hade anslutit sig som medlemmar i handelslaget (året innan 66,7 procent). Handelslaget har som uppgift att för sina ägarkunder åstadkomma konkurrenskraftiga tjänster och förmåner. KPO:s eget tjänsteutbud kompletteras av S-gruppens gemensamma tjänster bl.a. S-Bankens ombudsverksamhet, S-Verkkopalvelut och partnerskapslösningar bl.a. i form av bonussamarbete. Nyttan kommer det egna området till godo År 2015 hade KPO en omsättning på 613,0 miljoner euro. Resultatet efter finansiella poster var 22,8 miljoner euro. Den nytta som KPO:s verksamhet medför återförs effektivt i många olika former till det egna verksamhetsområdet: som investeringar i förbättrad service, som skatteinkomster till kommunerna, som löneinkomster till personalen, som betydande inköp av lokala företag, som mångsidigt stöd till motion, kultur och bildning i området samt som pengar utbetalda som förmåner till ägarkunderna. År 2015 fick ägarkunderna i form av Bonus, ränta på andelskapitalet och betalningssättsförmån sammanlagt 24,6 (året innan 24,7) miljoner euro. En del av S-gruppen, klara fördelar för konsumenterna KPO är ett helt och hållet självständigt företag som leds från det egna området och som under sin drygt hundra år långa verksamhet har rotat sig i den österbottniska myllan. Samtidigt är KPO en del av S-gruppen. Affärsgruppen består av KPO och 19 andra regionhandelslag, 8 lokala handelslag och Centrallaget för Handelslagen i Finland SOK med dotterbolag. År 2015 var S-gruppens skattefria detaljhandelsförsäljning totalt miljoner euro. Inom S-gruppen fungerar ägarkundskapet som utgångspunkt för all affärsverksamhet. Det är också Finlands mest uppskattade kundprogram. Vid utgången av år 2015 hade handelslagen inom S-gruppen sammanlagt TOIMINTAKERTOMUS 2015

5 tajuudesta koituu aitoa etua. Yhteishankinta, suuret ostomäärät, tehokas logistiikka, modernit tietojärjestelmät ja kaikilta osin suunnitelmallinen toiminta pienentää kustannuksia, pudottaa hintoja, helpottaa palvelujen saatavuutta sekä mahdollistaa monipuoliset ja laajat valikoimat. Asiakas huomaa asian paitsi runsaana tarjontana, myös edullisena hintatasona. Myynti ja liikevaihto KPO:n verollinen myynti vuonna 2015 oli 749,9 miljoonaa euroa ja liikevaihto 613,0 miljoonaa euroa, jakautuen seuraavasti: Päivittäistavarakauppa 58,6 % Polttonestekauppa 16,7 % Käyttötavarakauppa 9,8 % Autokauppa 8,7 % Matkailu- ja ravitsemiskauppa 5,1 % Kiinteistöliiketoiminta 1,1 % 506 medlemmar. Ägarkunderna fick totalt 343,1 miljoner euro i Bonus. I vårt glest befolkade land kan de regionala handelslagen genom samarbete säkerställa att ägarkundskapet ger faktiska fördelar. Gemensam anskaffning, stora inköpsmängder, effektiv logistik, moderna datasystem och en till alla delar systematisk verksamhet minskar kostnaderna, sänker priserna, underlättar tillgången på tjänster samt möjliggör mångsidiga och omfattande sortiment. Det märker kunderna genom ett rikligt utbud och en förmånlig prisnivå. Försäljningen och omsättningen KPO:s beskattningsbara försäljning år 2015 var 749,9 miljoner euro och omsättningen var 613,0 miljoner euro fördelat enligt följande: Dagligvaruhandel 58,6 % Bränslehandel 16,7 % Bruksvaruhandel 9,8 % Bilhandel 8,7 % Rese- och förplägnadshandel 5,1 % Fastighetsrörelse 1,1 % Tulot - Inkomster 756,3 milj. Päivittäistavara - Dagligvaror 439,4 milj. Käyttötavara - Bruksvaror 73,6 milj. Polttoneste - Bränsle 124,8 milj. Matkailu- ja ravitsemisala - Rese- och förplägnadsbranschen 38,4 milj. Autokauppa - Bilhandel 65,6 milj. Autovero - Bilskatt Rahoitustuotot - Finansieringsintäkter Kiinteistötoimiala - Fastigheter Kuva/Bild: Hahmota Oy VERKSAMHETSBERÄTTELSE

6 Toimialajohtaja Antti Paananen. Branschdirektör Antti Paananen. Reisjärven uusi S-market avattiin samalle tontille vanhan, puretun marketin kanssa. Nya S-market Reisjärvi öppnades den 1 oktober. Den nya marketen finns på samma tomt där den tidigare, numera rivna butiken låg. Perustehtävänä asiakkaan edullisin ostoskori KPO:n marketkaupan peruspilareita ovat pysyvästi edulliset hinnat, helppo asiointi sekä monipuoliset ja laajat valikoimat. KPO:n suurin toimiala on päivittäistavarakauppa. Näin pitää ollakin, sillä asiakasomistajat asettavat kaikista S-Etukortin piirissä olevista palveluista etusijalle hyvät ruokakaupan palvelut. KPO oli omalla toimialueellaan vuonna 2014 päivittäistavarakaupan markkinajohtaja 48,3 % osuudellaan. Vuoden 2015 aikana markkinaosuuden arvioidaan hieman kasvaneen. Entistä enemmän paikallista ruokaa ja valikoimaa KPO tarjoaa asiakasomistajilleen kattavan päivittäistavara- eli ruokakauppojen verkoston. Myymälöitä on yhteensä 78. Myymälöiden koko vaihtelee lähimyymälästä hypermarkettiin. Uusimmat Salet tarjoavat asiakkailleen päivittäistavaroista laajan, yli tuotteen perusvalikoi- Viktigaste uppgift: den förmånligaste varukorgen till kunderna Grundpelarna i KPO:s markethandel är att det är enkelt att handla, att priserna är bestående förmånliga och att sortimenten är mångsidiga och omfattande. KPO:s största bransch är dagligvaruhandeln. Så ska det vara också, eftersom ägarkunderna prioriterar god service i form av matvarubutiker högst av alla tjänster som S-Förmånskortet omfattar. År 2014 var KPO med sin andel på 48,3 procent av dagligvaruhandeln marknadsledande inom sitt verksamhetsområde. Marknadsandelen uppskattas ha ökat en aning under år Allt mer lokal mat och allt större lokalt sortiment KPO erbjuder sina ägarkunder ett stort nätverk av dagligeller matvarubutiker. Antalet butiker är totalt 78. Butikernas storlek varierar, från närbutik till hypermarket. De nyaste Salebutikerna erbjuder sina kunder ett bra bassortiment av dagligvaror med över produkter. S-marketarna har ett sor- 6 TOIMINTAKERTOMUS 2015

7 man. S-markettien valikoimiin kuuluu keskimäärin tuotetta. Laajimmillaan Prismoissa päivittäistavaravalikoima kattaa reilusti yli tuotetta. Jokaisen myymälän tuotevalikoima on rakennettu vastaamaan mahdollisimman hyvin alueen asiakasomistajien tarpeita. Viime vuosien aikana on parannettu lähiruoan sekä luomutuotteiden saatavuutta. Vuonna 2015 KPO:n kaupoissa oli myynnissä yli erilaista paikallisilta yrityksiltä ostettua tuotetta. Vuoden aikana näiden valikoima kasvoi edelleen merkittävästi. Kauppojemme päivittäistavaravalikoimasta noin 80 % on kotimaisia tuotteita. Myymäläkohtaiseen hintatasoon ja valikoimaan voi tutustua helposti foodie.fi palvelun kautta. Edullisin ostoskori halpuuttaminen on pysyvä toimintatapa KPO:n päivittäistavarakaupan keskeisin peruspilari on edullinen hintataso valikoimien monipuolisuuden, osuvuuden sekä tuotteiden hyvän saatavuuden ohella. KPO:n tavoitteena on tarjota jokaisessa myymäläkokoluokassa alueensa edullisin ruokakori. Edullinen ostoskori mahdollistuu mm. oman toiminnan tehokkuuden, energiatehokkuuden sekä toimivan tila- ja tuotehallinnan kautta. KPO on kasvattanut lähiruoan sekä luomutuotteiden valikoimiaan viime vuosien aikana. Under de senaste åren har KPO breddat sitt utbud av närmat och ekoprodukter. Prisma, S-market ja Sale halpuuttivat yhä useampia tuotteita. Prisma, S-market och Sale sänkte priserna på allt fler produkter. timent på i genomsnitt produkter. Som störst omfattar dagligvarusortimentet på Prisma-varuhusen rejält över produkter. Produktsortimentet i varje butik har byggts upp för att så bra som möjligt motsvara de behov som ägarkunderna i området har. Under de senaste åren har tillgången på närmat och ekoprodukter förbättrats. År 2015 saluförde KPO:s butiker över olika produkter som hade köpts in från lokala företag. Under året ökade detta sortiment ytterligare. Dagligvarusortimentet i våra butiker består till cirka 80 procent av inhemska produkter. Prisnivån och utbudet i de enskilda butikerna kan man enkelt bekanta sig närmare med via tjänsten foodie.fi. Förmånligaste varukorgen bestående prissänkningar Förutom att sortimenten ska vara mångsidiga och relevanta och produkterna lätt tillgängliga är den mest centrala grundpelaren för KPO:s dagligvaruhandel att prisnivån ska vara förmånlig. KPO har som mål att i varje storleksklass av butiker kunna erbjuda den förmånligaste matvarukorgen i området. Att varukorgen är förmånlig blir möjligt bl.a. för att den egna verksamheten är energieffektiv och effektiv också i övrigt samt för att utrymmes- och produkthanteringen fungerar väl. KPO började sänka priserna i alla sina marketkedjor i början av år Prissänkningarna har väckt stor uppmärksamhet i medierna och bland konsumenterna. De prissänkta produkterna har tagits väl emot av våra ägarkunder. Prissänkningarna har möjliggjorts genom att vi har skurit ner våra marginaler med miljontals euro samt genom att vi har förbättrat effektiviteten i vår egen verksamhet. VERKSAMHETSBERÄTTELSE

8 Prisman urheiluasustevalikoima laajeni syksyllä Starter-, Danskinja Cheetah-merkeillä. Prismas sortiment av sportkläder utökades på hösten med märkena Starter, Danskin och Cheetah. KPO aloitti halpuuttamisen kaikissa market-ketjuissaan alkuvuonna Halpuuttaminen on herättänyt paljon huomiota mediassa ja kuluttajien keskuudessa. Asiakasomistajamme ovat ottaneet halpuutetut tuotteet hyvin vastaan. Halpuutus on ollut mahdollista leikkaamalla päivittäistavarakaupan katettamme miljoonilla euroilla sekä oman toiminnan tehokkuuden kehittämisellä. Laaja valikoima käyttötavarakaupassa ja uudet merkit Käyttötavarakaupasta valtaosa tehdään Prismoissa. Tarjonta koostuu pukeutumisen, viihteen ja kodintekniikan, kodin, urheilun, rakentamisen ja remontoinnin sekä puutarhan tuotteista. Käyttötavarakauppaan sisältyvät myös kauneuden ja hyvinvoinnin erikoisliikkeet Emotionit sekä rautakauppa Kodin Terra. S-ryhmä tarjoaa käyttötavarakaupan palveluja monikanavaisesti. Prisman, Kodin Terran ja Sokoksen verkkokaupat tuovat valikoimat laajasti kaikkien asiakasomistajien ulottuville. Uusina merkkeinä urheilun alueelle vuoden aikana tulivat mm. Starter, Danskin ja Cheetah. Pukeutumisessa aloittivat myös London Fog ja Massimo. Uusia ja uudistuneita myymälöitä Vuonna 2015 KPO investoi marketkaupan palvelujen kehittämiseen yli 13,5 miljoonaa euroa. Vuoden merkittävimmät investoinnit olivat uudet S-marketit Evijärvelle, Reisjärvelle ja Vähäänkyröön. Kaikilla paikkakunnilla rakennettiin uusi korvaava yksikkö ja vanha myymälä purettiin. Uuden Sale Pännäisten yhteyteen rakennettiin myös ABC-polttoaineautomaatti. Vid den nya Salebutiken i Bennäs uppfördes också en ABC-bränsleautomat. Stort utbud och nya märken i bruksvaruhandeln Största delen av bruksvaruhandeln sker på Prismavaruhusen. Utbudet består av beklädnads-, underhållnings-, hemelektroniks-, hushålls-, sport-, byggnads- och renoverings- samt trädgårdsprodukter. Bruksvaruhandeln omfattar också Emotion-butikerna, som är specialbutiker för skönhet och välbefinnande, samt järnvaruhandeln Kodin Terra. S-gruppen erbjuder tjänster inom bruksvaruhandeln via många olika kanaler. Prismas, Kodin Terras och Sokos nätbutiker gör att stora delar av sortimenten blir tillgängliga för alla ägarkunder. Under året har flera nya märken för sport och idrott tillkommit, bl.a. Starter, Danskin och Cheetah. Nya klädmärken är London Fog och Massimo. Nya och renoverade butiker År 2015 investerade KPO över 13,5 miljoner euro för att förbättra markethandelns tjänster. Årets mest betydande investeringar var de nya S-marketarna i Evijärvi, Reisjärvi och Lillkyro. På dessa orter byggdes nya ersättande enheter upp och de gamla butikerna revs. Inom S-marketkedjan förbättrades servicen på ett flertal orter. Under året moderniserades inredningarna och förbättrades energieffektiviteten på S-marketarna i Nivala, Oulais och Nykarleby. I Bennäs byggdes en ny Sale-butik och en ABCautomat. Också i många andra Sale-butiker gjordes ändringar i syfte att förbättra sortimenten och energieffekti- S-market Evijärvi sekä Sale Pännäinen kuuluivat vuoden merkittävimpiin investointeihin. S-market Evijärvi och Sale Bennäs hörde till de mest betydande investeringarna under året. 8 TOIMINTAKERTOMUS 2015

9 Modernit palvelulinjastot ja kylmäkalusteet säästävät energiaa sekä parantavat esillepanoa. Moderna betjäningslinjer och tidsenlig kylutrustning sparar energi och gör exponeringen av varorna bättre. S-market ketjussa palvelut paranivat useilla paikkakunnilla. Nivalan, Oulaisten ja Uudenkaarlepyyn S-marketeissa tehtiin vuoden aikana uudistuksia kalustamiseen ja energiatehokkuuteen. Pännäisiin rakennettiin uusi Sale-myymälä ja ABCautomaatti. Myös useissa muissa Sale-myymälöissä tehtiin muutoksia valikoimien ja energiatehokkuuden parantamiseksi, esimerkkeinä Leenala Kokkolassa ja Korsnäsin Sale-myymälä. Vuoden 2016 investointisuunnitelmassa ovat: S-market Halkokari S-market Himanka S-market Haapajärvi Vuoden 2016 tärkein tehtävä tulee olemaan halpuuttamisen jatkaminen kaikissa market-ketjuissa. Haluamme varmistaa hintajohtajuuden ja kilpailukyvyn sekä päivittäistavarakaupassa että käyttötavarakaupassa. Myös asiakastyytyväisyyden kehittäminen on edelleen tärkeää. Marketkaupan myynti ja tulos Kokonaismyynti vuonna 2015 oli 654,9 miljoonaa euroa, jossa oli laskua edelliseen vuoteen verrattuna 1,7 %. Operatiivinen tulos oli 12,6 miljoonaa euroa. Kuluttajien varovainen suhtautuminen talouteen näkyi myös pohjalaismaakunnissa. Päivittäistavara- ja käyttötavarakaupan kokonaismyynti pysyi edellisvuoden tasolla. Myynti (milj. ) jakautui ketjuittain: Prismat (4) 204,0 S-marketit (34) 200,1 Liikennemyymälät ja polttoneste (*) 171,8 Salet (28) 61,6 Kodin Terra (1) 11,8 Emotion (4) 4,7 viteten. Sådana exempel är Leenala i Karleby och Salebutiken i Korsnäs. Med i investeringsplanen för 2016 finns: S-market Halkokari S-market Himango S-market Haapajärvi Den viktigaste uppgiften år 2016 kommer att vara att fortsätta med prissänkningarna i alla våra marketkedjor. Vi vill befästa den prisledande positionen och säkerställa konkurrenskraften inom både daglig- och bruksvaruhandeln. Att förbättra kundtillfredsställelsen är fortfarande också av stor vikt. Marketbranschens försäljning och resultat Den totala försäljningen år 2015 var 654,9 miljoner euro, en nedgång från året innan med 1,7 procent. Det operativa resultatet var 12,6 miljoner euro. Konsumenternas försiktiga inställning till ekonomin märktes också i de österbottniska landskapen. Den totala försäljningen av dagligoch bruksvaror höll samma nivå som året innan. Försäljningen fördelade sig på de olika kedjorna enligt följande (milj. ): Prisma-varuhusen (4) 204,0 S-marketarna (34) 200,1 Trafikbutikerna och bränslehandeln (*) 171,8 Sale-butikerna (28) 61,6 Kodin Terra (1) 11,8 Emotion (4) 4,7 (*) trafikbutiker 12, bränsleautomater 35, biltvättsautomater 7 samt eldningsoljeservice (*) liikennemyymälöitä 12, polttonesteautomaatteja 35, autonpesuautomaatteja 7 sekä lämmitysöljypalvelu VERKSAMHETSBERÄTTELSE

10 Toimialajohtaja Riku Asukas. Branschdirektör Riku Asukas. Original Sokos Hotel Vaakunassa uusittiin 55 huonetta ja rakennettiin lisää elämyksellisiä teemahuoneita. På Original Sokos Hotel Vaakuna renoverades 55 rum. Dessutom byggdes fler upplevelserum med olika teman. Hotellien ja ravintoloiden liikeideat ja persoonallisuus kehittyvät Osuuskaupan matkailu- ja ravitsemiskaupan kantavana ajatuksena on tarjota ajan hengessä mukana olevia, vaihtelevia ja tyyliltään erilaisia hotelli- ja ravintolapalveluja eri tilanteisiin. Palvelut on suunnattu kaikille työ- ja vapaa-ajanmatkustajille, jotka alueellamme asioivat. Asiakkaalle merkityksellisiä asioita yöpymispaikan tai ravintolan valinnassa ovat sijainti ja kokonaisvaltainen asiakaskokemus monikanavaisessa maailmassa. Sokos Hotels ketju kehittyy ja muuntautuu Suomen arvostetuimpaan hotelliketjuun kuuluvat KPO:n hotellit Original Sokos Hotel Kaarle Kokkola sekä Original Sokos Hotel Vaakuna Vaasa. Original-hotellit ovat kaikkea 10 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hotellens och restaurangernas affärsidéer och personlighet utvecklas Handelslagets rese- och förplägnadshandel har som sin bärande tanke att erbjuda tidsenliga och varierande hotelloch restaurangtjänster i olika stilar och för olika situationer. Tjänsterna är riktade till alla som reser inom vårt område i arbetet eller på fritiden. Av betydelse för kunderna när de väljer övernattningsställe eller restaurang är läget och helhetsupplevelsen i en värld med många kanaler. Sokos Hotels-kedjan utvecklas och omvandlas Till Finlands högst rankade hotellkedja hör KPO:s hotell Original Sokos Hotel Kaarle i Karleby och Original Sokos Hotel Vaakuna i Vasa. Original-hotellen har allt det som bra hotell ska ha. Tack vare den varumärkesuppdatering som

11 sitä, mitä hyvän hotellin pitääkin olla. Sokos Hotels brändimuutoksen myötä hotelleissamme voi kokea Vaasassa maailman luonnonperintöalueen läheisen läsnäolon ja Kokkolassa tervan ja siihen liittyvät tarinat aina Halkokarin kahakasta lähtien. Hotellimme ovat tehneet merkittäviä satsauksia henkilöstöön sekä puitteisiin yksilöllisen asiakaskokemuksen vahvistamiseksi. Vuosi 2015 oli KPO:n alueella edelleen matkailullisesti kohtalainen verrattuna Suomen yleiseen kehitykseen. KPO:n hotellien käyttöasteet olivat edelleen hyvällä tasolla ja selvästi paremmat kuin sijaintikaupunkien kokonaiskäyttöasteet. Esimerkiksi kesällä ruotsalaisten asiakkaiden määrä on kasvanut merkittävästi. Ravintoloissa asiakkaita oli alkuvuodesta hieman aiempaa vähemmän, mutta syksyllä asiakkaiden määrä oli hienoisessa kasvussa. Molemmissa hotelleissa käynnistettiin merkittävät huone- ja kiinteistötekniikan uudistukset joulukuussa 2015, vuonna 2016 käynnistetään myös Rosso Kokkolan uudistuksen suunnittelu. Toimialaan kuuluvat: Original Sokos Hotel Kaarle Kokkolassa, sisältäen ravintolat Amarillo, Talli, Kaarle ja Calle NightClub Original Sokos Hotel Vaakuna Vaasassa, sisältäen ravintolat Amarillo, Pincho - Bar Tapas ja Lobby Bar Rossot Vaasassa ja Kokkolassa Public Corner Vaasassa Kesäravintola Mustakari Kokkolassa Presso, Buffa & Hesburger Ylivieskan Prismassa Vuoden 2016 osalta matkailu- ja ravitsemiskaupan odotukset ovat edelleen varovaiset. Yleisen taloustilanteen vaikutukset matkailu- ja ravitsemistoimialaan ovat hidastaneet alan kasvua koko maassa. Epävarmoissa oloissa ravintolatoiminnassa keskitytään kannattavuuden varmistamiseen sekä olemassa olevien liikeideoiden terävöittämiseen. Matkailu- ja ravitsemiskaupan myynti ja tulos KPO:n matkailu- ja ravitsemiskaupan kokonaismyynti vuonna 2015 oli 23,0 miljoonaa euroa, mikä oli 1,2 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Operatiivista tulosta kertyi 0,8 miljoonaa euroa. Tulos parani 0,5 miljoonaa euroa johtuen mm. sisäisestä kehitystyöstä erityisesti ravintoloissa sekä onnistuneista kustannussäästöistä koko toimialalla. Original Sokos Hotel Kaarlen uusittu Panoramakabinetti sopii monenlaisiin edustustilaisuuksiin. Panorama-kabinettet på Original Sokos Hotel Kaarle har renoverats och passar för representationsevenemang av vitt skilda slag. Sokos Hotels har genomfört kan man på vårt hotell i Vasa uppleva närheten till världsnaturarvet, medan man i Karleby kan förnimma tjärdoft och ta del av berättelser med anknytning till tjäran ända från skärmytslingen vid Halkokari. Våra hotell har gjort betydande satsningar på personalen samt på de yttre ramar som stärker kundernas individuella upplevelser. Vad resandet beträffar var år 2015 fortsättningsvis hyfsat i jämförelse med den allmänna utvecklingen i Finland. Beläggningen på KPO:s hotell höll fortfarande god nivå, klart bättre än den totala beläggningsgraden i de städer där hotellen är belägna. På sommaren ökade till exempel antalet kunder från Sverige betydligt. Under början av året hade restaurangerna något färre kunder än tidigare, men under hösten ökade antalet kunder åter en aning. I båda hotellen inleddes avsevärda moderniseringar av rums- och fastighetstekniken i december 2015, och under år 2016 börjar också planeringen av hur Rosso Karleby ska förnyas. Till branschen hör Original Sokos Hotel Kaarle i Karleby med restaurangerna Amarillo, Talli, Kaarle och Calle NightClub Original Sokos Hotel Vaakuna i Vasa med restaurangerna Amarillo, Pincho - Bar Tapas och Lobby Bar Rosso i Vasa och Rosso i Karleby Public Corner i Vasa Sommarrestaurangen Mustakari i Karleby Presso, Buffa & Hesburger vid Prisma i Ylivieska För rese- och förplägnadsbranschen är förväntningarna på år 2016 fortfarande försiktiga. De effekter som det allmänna ekonomiska läget har på rese- och förplägnadsbranschen har bromsat branschens tillväxt i hela landet. När förhållandena är osäkra koncentrerar sig restaurangverksamheten på att säkerställa lönsamheten och på att finslipa de redan existerande affärsidéerna. Rese- och förplägnadsbranschens försäljning och resultat KPO:s rese- och förplägnadsbransch hade år 2015 en total försäljning på 23,0 miljoner euro, 1,2 procent mindre än året innan. Det operativa resultatet blev 0,8 miljoner euro. Resultatet förbättrades med 0,5 miljoner euro bl.a. tack vare internt utvecklingsarbete framför allt i restaurangerna samt lyckade kostnadsbesparingar inom hela branschen. VERKSAMHETSBERÄTTELSE

12 Maakunnan Auton Seinäjoen toimipiste uudistettiin Toyota-brändin viimeisimmän ilmeen mukaiseksi. Maakunnan Autos verksamhetsställe i Seinäjoki förnyades och stämmer överens med varumärket Toyotas senaste framtoning. Autokauppaa ja huoltopalveluita laajalle asiakaskunnalle Bilhandel och servicetjänster till en stor kundkrets KPO:n edustamat automerkit olivat jälleen hyvin edustettuna valtakunnan rekisteröintitilastojen kärjessä. Toyota oli Suomen toiseksi suurin automerkki 11,2 % markkinaosuudellaan, Ford oli neljäs 7,9 % ja Volvo oli viides 6,9 % markkinaosuudella. Peugeotin osuus markkinoista oli 2,5 % ja Mazdan 1,5 %. Vuonna 2015 rekisteröitiin Suomessa uutta henkilöautoa, mikä on 2,4 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Rekisteröintimäärien kasvuun vaikutti mm. valtakunnallinen romutuspalkkiokokeilu, jonka myötä rekisteröinnit kääntyivät kasvuun vuoden loppupuoliskolla. Pohjalaismaakunnissa rekisteröintimäärät kasvoivat hiukan vähemmän, keskimäärin 2,1 prosenttia. Eniten kasvua oli Pohjanmaan maakunnassa, jopa 9,4 prosenttia. Pienestä valtakunnallisesta kasvusta huolimatta rekisteröintimäärät ovat edelleen selvästi pidemmän aikavälin keskiarvojen alapuolella. Vuonna 2016 uusien henkilöautojen myynnin odotetaan pysyvän edellisvuoden tasolla. KPO:n autoyhtiöiden kokonaistuloksen arvioidaan paranevan selvästi sisäisten kehitystoimien ja poistoerien pienenemisen myötä. Vuoden suurimpia investointeja tulee olemaan Autoliike Nystedtin De bilmärken som KPO representerar var åter väl representerade i toppen av den landsomfattande statistiken över inregistrerade bilar. Toyota var Finlands näst största bilmärke med en marknadsandel på 11,2 procent, Ford låg på fjärde plats med en marknadsandel på 7,9 och Volvo på femte plats med 6,9 procent. Peugeot hade 2,5 procent och Mazda 1,5 procent av marknaden. År 2015 inregistrerades nya personbilar i Finland. Det var 2,4 procent mera än året innan. Att antalet inregistrerade bilar ökade berodde bl.a. på det landsomfattande försöket med skrotningspremier, som fick antalet inregistreringar att börja öka under andra halvåret. I de österbottniska landskapen steg antalet inregistreringar något mindre, genomsnittet var 2,1 procent. Störst var ökningen i landskapet Österbotten, hela 9,4 procent. Trots den lilla ökningen för hela landets del låg antalet inregistreringar fortfarande klart under långtidsmedeltalen. År 2016 väntas försäljningen av nya personbilar ligga på samma nivå som i fjol. Det totala resultatet för KPO:s bilbolag bedöms bli klart bättre tack vare interna utvecklingsåtgärder och minskade avskrivningsposter. En av de största in- 12 TOIMINTAKERTOMUS 2015

13 Kokkolan toimipisteen muutto syksyllä Prisman naapuritontille. Autoliike Nystedtin kokonaistuloksen odotetaan kääntyvän positiiviseksi ja Autoliike Viescarin tappion odotetaan pienenevän selvästi. Autokaupan myynti ja tulos KPO:n autokaupan myynti oli 65,6 miljoonaa euroa, missä oli laskua edelliseen vuoteen 0,6 %. Autokaupan operatiivinen tulos heikkeni 0,1 miljoonaa euroa edellisvuoteen nähden, ollen 1,7 miljoonaa euroa tappiollinen. Oy Autoliike Nystedt Bilaffär Ab:lla on Toyotan edustus Ylivieskassa, Kokkolassa, Pietarsaaressa, Seinäjoella ja Kauhajoella. Yhtiön myynti pieneni 2,5 % 42,8 miljoonaan euroon. Yhtiön operatiivinen tulos pysyi kuitenkin edellisvuoden tasolla ollen 0,4 miljoonaa euroa tappiollinen. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Johan Lillbroända. Autoliike Viescar Oy toimii Vaasassa Automaa liikemerkillä. Yhtiön edustamia merkkejä ovat Volvo, Ford, Peugeot ja Mazda. Automaa Vaasan myynti kasvoi 3,3 % ollen 22,8 miljoonaa euroa. Yhtiön operatiivinen tulos heikkeni 0,1 miljoonaa euroa ollen 1,2 miljoonaa euroa tappiollinen. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Timo Lahtinen. Automaa Vaasan edustamat merkit toivat markkinoille mielenkiintoisia uutuuksia, kuten Volvo XC90- ja V60 CC -mallit. De bilmärken som Automaa Vasa representerar introducerade intressanta nyheter på marknaden t.ex. Volvomodellerna XC90 och V60 CC. KPO:n edustamat automerkit olivat jälleen hyvin edustettuina valtakunnan rekisteröintitilastojen kärjessä. De märken som KPO representerar var åter väl företrädda i toppen av statistiken över inregistrerade bilar. vesteringarna under året hör samman med att Oy Autoliike Nystedt Bilaffär Ab:s verksamhetsställe i Karleby kommer att flytta till en tomt intill Prisma. Oy Autoliike Nystedt Bilaffär Ab:s totala resultat väntas bli positivt och Autoliike Viescar Oy:s förlust väntas minska betydligt. Bilbranschens försäljning och resultat KPO:s bilbransch hade en försäljning på 65,6 miljoner euro, en nedgång från föregående år med 0,6 procent. Bilbranschens operativa resultat försvagades från året innan med 0,1 miljoner euro och utvisade en förlust på 1,7 miljoner euro. Oy Autoliike Nystedt Bilaffär Ab representerar Toyota i Ylivieska, Karleby, Jakobstad, Seinäjoki och Kauhajoki. Bolagets försäljning minskade med 2,5 procent till 42,8 miljoner euro. Det operativa resultatet höll ändå samma nivå som under fjolåret, en förlust på 0,4 miljoner euro. Som bolagets verkställande direktör verkar Johan Lillbroända. Autoliike Viescar Oy verkar i Vasa under brandet Automaa Vasa. Bolaget representerar Volvo, Ford, Peugeot och Mazda. Automaa Vasas försäljning ökade med 3,3 procent till 22,8 miljoner euro. Företagets operativa resultat försämrades med 0,1 miljoner euro till en förlust på 1,2 miljoner euro. Som verkställande direktör för Autoliike Viescar Oy fungerar Timo Lahtinen. VERKSAMHETSBERÄTTELSE

14 Talousjohtaja Matti Laukka. Ekonomidirektör Matti Laukka. Osuuskauppa KPO hankki vuoden 2015 aikana omistukseensa enemmistöosuuden kauppakeskus Rewell Centeristä Vaasassa. Handelslaget KPO:s ägarskap i köpcentret Rewell Center i Vasa utökades under år 2015 till en majoritetsandel. Talous tasapainossa Taloushallinto vastaa KPO:n taloustoiminnoista. Niihin sisältyvät laskentatoimi, rahoitus, sijoitukset ja luotonvalvonta, S-Pankin asiamiestoiminta, tietojärjestelmät, kiinteistöliiketoiminta sekä hallinnon päätöksenteon valmistelu. KPO:n liikevaihto vuonna 2015 oli 613,0 miljoonaa euroa. Liikevaihto pieneni edelliseen vuoteen nähden 7,8 miljoonaa euroa johtuen mm. polttonesteen hinnan alhaisesta tasosta. Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja kasvoi edellisvuoteen verrattuna 0,9 miljoonaa euroa, ollen 22,8 miljoona euroa. Halpuuttaminen ja yleinen taloustilanne heikensivät päivittäistavarakaupan tulosta merkittävästi, mutta kokonaistulosta kyettiin kasvattamaan käyttötavarakaupan sekä muiden toimialojen tulosparannuksilla sekä merkittävillä kustannussäästöillä. Nettorahoituskulut olivat 0,2 miljoonaa euroa (ed.v. -0,4 miljoonaa euroa) ja korollinen vieras pääoma oli 8,3 miljoonaa euroa (ed.v. 11,4 miljoonaa euroa). Nettorahoituskulujen muutokseen vaikuttaa S-Verkkopalvelut Oy:n osakkeiden arvonalennus. Omavaraisuusaste oli vuoden lopussa 82,7 % (ed.v. 81,0 %) ja oman pääoman tuotto 6,1 % (ed.v. 6,5 %). Ekonomin i jämvikt Ekonomiförvaltningen svarar för KPO:s ekonomifunktioner. Hit hör redovisningen, finansieringen, placeringarna och kreditövervakningen, ombudsverksamheten för S-Banken, datasystemen, fastighetsrörelsen och beredningen av förvaltningens beslutsfattande. KPO:s omsättning var 613,0 miljoner euro år Från året innan minskade omsättningen med 7,8 miljoner euro, vilket bl.a. berodde på det låga bränslepriset. Resultatet före extraordinära poster och skatter ökade från året innan med 0,9 miljoner euro till 22,8 miljoner euro. Prissänkningarna och det allmänna ekonomiska läget försvagade dagligvaruhandelns resultat betydligt. Det totala resultatet lyckades vi ändå öka tack vare resultatförbättringar inom bruksvaruhandeln och övriga branscher samt genom avsevärda kostnadsbesparingar. De finansiella nettokostnaderna var 0,2 miljoner euro (året innan -0,4 miljoner euro), och det räntebärande främmande kapitalet var 8,3 miljoner euro (året innan 11,4 milj. euro). Förändringen i de finansiella nettokostnaderna påverkas av nedskrivningen av värdet på aktierna i S-Verkkopalvelut Oy. Soliditeten var vid utgången av året 81,0 procent (året innan 82,7 procent) och avkastningen på eget kapital 6,1 procent (året innan 6,5 procent). 14 TOIMINTAKERTOMUS 2015

15 Merkittäviä investointeja omalle alueelle KPO:n investoinnit vuonna 2015 olivat yhteensä 31,2 miljoonaa euroa. Merkittävimpiä investointeja olivat vanhan myymälän korvanneet uudet S-marketit Evijärvellä, Reisjärvellä ja Vähässäkyrössä, joulukuussa avattu uusi Sale Pännäinen ja samaan pihapiiriin rakennettu ABC-automaattiasema, sekä KPO:n omistuksen merkittävä lisääminen kauppakeskus Rewell Centerissä Vaasassa. Lisäksi vuoden aikana tehtiin lukuisia pienempiä korjaus-, korvaus- ja energiainvestointeja myymäläverkostoon. Liiketoiminnan käyttöomaisuuden myynnit vuonna 2015 olivat 0,2 miljoonaa euroa. Tulevaisuuden investointihankkeista Vaasan Risön alueen suunnitteluprosessi jatkuu siitä huolimatta, että Ikea ja Ikano ilmoittivat syksyllä vetäytyvänsä hankkeesta. KPO jatkaa uuden Prisma hypermarketin suunnittelua alueelle yhdessä Vaasan kaupungin kanssa loppuvuodesta 2014 solmitun aiesopimuksen mukaisesti. KPO:n osalta tarve ja tahtotila uuden Prisma-keskuksen rakentamiselle on edelleen vahva. Näkymät vuodelle 2016 Vuoden 2015 hyvästä tuloksesta johtuen hallitus on päättänyt esittää, että täyteen maksetuille 100 euron osuusmaksuille maksetaan osuuspääoman korkona edelleen 20 prosenttia, yhteensä yli 2,1 miljoonaa euroa. Vuoden 2016 odotetaan olevan edelleen haastava kaupan alan toimijoille. Yleisen ostovoiman kehityksen odotetaan olevan heikkoa tai jopa negatiivista. Toimintaympäristö edellyttää KPO:lta edelleen vuonna 2014 vahvistetun strategian mukaisia toimia liiketoiminnan jatkuvaan kehittämiseen ja kustannustason hallintaan. Tavoitteenamme on edelleen säilyttää hintajohtajan asema päivittäistavarakaupassa ja kehittää samalla palveluitamme asiakkaillemme yhä paremmiksi. Toiminnan tuloksen odotetaan säilyvän nykyisellä tasolla. KPO-konsernin tulosyksiköiden ja toimialojen operatiiviset tulokset on laskettu sisäisillä vuokrilla ja koroilla. KPOkonsernissa korko käyttöpääomalle ja käyttöomaisuudelle oli 6 %. Laskennasta aiheutuvat standardierot sisältyvät konsernin kokonaislukuihin. Konsernirakenne yli 100 kiinteistöä KPO-konsernin muodostavat emo-osuuskunta Osuuskauppa KPO ja sen tytäryhtiöt. Menot - Utgifter 750,9 milj. Verot - Skatter 132,4 milj. Ulkopuoliset palvelut - Köpta tjänster Myyntikulut - Försäljningskostnader Muut liikekulut - Övriga kostnader Paikalliset ostot - Lokala inköp Betydande investeringar i det egna området KPO:s investeringar år 2015 uppgick till totalt 31,2 miljoner euro. Till de mest betydande hör de nya S-marketarna i Evijärvi, Reisjärvi och Lillkyro. De ersatte gamla enheter. Ett annat nybygge som öppnades i december var Sale Bennäs med en ABC-automatstation på gårdsplanen. Ytterligare en stor investering bestod i att KPO:s ägarandel i shoppingcentret Rewell Center i Vasa utökades betydligt. Under året gjordes därtill många mindre reparations-, ersättnings- och energiinvesteringar i nätverket av butiker. År 2015 såldes anläggningstillgångar som hörde till affärsrörelsen för 0,2 miljoner euro. Av de framtida investeringsprojekten fortsätter processen med planeringen av Risöområdet i Vasa trots att Ikea och Ikano på hösten meddelade att de drar sig ur projektet. KPO fortsätter att tillsammans med Vasa stad planera en Prisma-hypermarket som ska byggas på området i enlighet med det intentionsavtal som ingicks i slutet av år KPO har fortfarande både stort behov och stark vilja att bygga upp ett nytt Prisma-center. Utsikter för år 2016 Tack vare det goda resultatet år 2015 har styrelsen beslutat föreslå att som ränta på andelskapitalet fortfarande ska betalas 20 procent, sammanlagt över 2,1 miljoner euro. Räntan betalas på de andelsinsatser som den 31 december 2015 var betalda till det fulla beloppet 100 euro. År 2016 väntas fortfarande vara utmanande för aktörerna inom handelsbranschen. Utvecklingen av den allmänna köpkraften tros vara svag eller till och med negativ. Enligt den strategi som fastställdes år 2014 förutsätter verksamhetsomgivningen fortfarande att KPO ska vidta åtgärder för att kontinuerligt utveckla affärsrörelsen och för att ha kontroll över kostnadsnivån. Vår målsättning är att fortsättningsvis behålla den prisledande positionen inom dagligvaruhandeln och att samtidigt utveckla och förbättra våra tjänster till kunderna. Resultatet av verksamheten förväntas hålla samma nivå som för närvarande. De operativa resultaten för KPO-koncernens resultatenheter och branscher har räknats fram med hjälp av interna hyror och räntor. På driftskapitalet och anläggningstillgångarna har KPO-koncernen tillämpat en ränta på 6 procent. De standarddifferenser som beräkningarna gett upphov till ingår i de totala siffrorna för koncernen. Koncernstrukturen KPO-koncernen bildas av moderandelslaget Handelslaget KPO och dess dotterbolag. Kuva/Bild: Hahmota Oy Tavara- ja palveluostot Inköp av varor och tjänster 468,5 milj. Muut ostot - Övriga inköp Tuoteverot - Produktskatter Henkilöstökulut - Personalkostnader Asiakasomistaja - Ägarkunder Toiminnan kulut - Verksamhetskostnader Investoinnit - Investeringar Kiinteistökulut - Fastighetskostnader KPO:n osuus - KPO:s andel Följande bolag ägs till hundra procent av KPO: Oy Autoliike Nystedt Bilaffär Ab Autoliike Viescar Oy Pohjan Tukku Oy Kiinteistö Oy Kallentorin Kauppakeskus Asunto Oy Kokkolan Pormestari KPO-Kiinteistöt Oy: Kiinteistö Oy Vaasan Esplanadi Kiinteistö Oy Vaasan Kiitokaari 7 VERKSAMHETSBERÄTTELSE

16 KPO:n sataprosenttisesti omistamia yhtiöitä ovat: Oy Autoliike Nystedt Bilaffär Ab Autoliike Viescar Oy Pohjan Tukku Oy Kiinteistö Oy Kallentorin Kauppakeskus Asunto Oy Kokkolan Pormestari KPO-Kiinteistöt Oy: Kiinteistö Oy Vaasan Esplanadi Kiinteistö Oy Vaasan Kiitokaari 7 KPO-Kiinteistöt Oy omistaa valtaosan myös seuraavista yhtiöistä: Kiinteistö Oy Pietarsaaren Itätori 98,85 % Kiinteistö Oy Laihian Tori 78,09 % Kiinteistö Oy Rewell Galleria 60,23 % Asunto Oy Raastuvankatu 19 60,00 % Kiinteistö Oy Palosaarentie 26 57,18 % Kiinteistö Oy Vaasan Säästötalo 50,59 % KPO:lla on kaiken kaikkiaan omistuksessaan yli 100 kiinteistöä, joissa toimii omien toimipaikkojen ohella noin 130 ulkopuolista vuokralaista. KPO on omistajana myös S-ryhmän logistiikkakeskukset Oy:ssä, S-Voima Oy:ssä sekä S-Verkkopalvelut Oy:ssä. S-ryhmän logistiikkakeskukset Oy omistaa Sipoossa sijaitsevan käyttötavaralogistiikkakeskuksen sekä Espoon Kilon päivittäistavara- ja Meira Novan Tuusulan logistiikkakeskukset. Yhtiö rakentaa parhaillaan Sipooseen uuttaa päivittäistavaralogistiikkakeskusta, jonka myötä kaikki S-ryhmän logistiikka keskitetään Sipooseen tulevien vuosien aikana. Uuden logistiikkakeskuksen ensimmäinen vaihe on määrä ottaa käyttöön vuoden 2016 aikana. S-Voima Oy on osuuskauppojen ja SOK:n sähkönhankintayhtiö, jonka avulla S-ryhmä pyrkii varmistamaan hintakilpailukykyisen sähköenergian saannin. Helppoutta ja hyötyä asiakasomistajille S-Pankki on Suomen ainoa kauppapankki. Sen tavoitteena on olla apuna asiakkaan arjessa - tuottaa ylivoimaisen helppoja ja hyödyllisiä pankkipalveluita. S-Pankin tuote- ja palveluvalikoiman ytimenä toimivat osuuskauppojen asiakasomistajille suunnatut maksuttomat peruspankkipalvelut. Niiden myötä yhä useampi asiakas on siirtänyt palkkansa tai eläkkeensä S-Pankkiin ja nauttii näin asiakasomistajana saamastaan edusta täysimääräisesti. Kokonaisuudessaan S-Pankin tuotevalikoima koostuu käyttö- ja säästötileistä, rahastoista ja varainhoidon palveluista, kulutusluotoista ja vakuudellisista lainoista, kansainvälisistä maksukorteista sekä verkkopankista ja mobiilipankista. Vuonna 2015 S-Pankki panosti vahvasti digitaalisten palveluiden kehittämiseen, joiden keihäänkärkenä toimii kaupan ja pankin asiakkuuden kätevästi yhdistävä S-mobiili. Merkittävänä tapahtumana voidaan mainita entisen LähiTapiola Pankin asiakkaiden palveluiden yhdistäminen S-Pankin järjestelmiin lokakuun 2015 lopussa. KPO-Kiinteistöt Oy äger också merparten av följande bolag: Kiinteistö Oy Pietarsaaren Itätori 98,85 % Kiinteistö Oy Laihian Tori 78,09 % Kiinteistö Oy Rewell Galleria 60,23 % Asunto Oy Raastuvankatu 19 60,00 % Kiinteistö Oy Palosaarentie 26 57,18 % Kiinteistö Oy Vaasan Säästötalo 50,59 % Totalt har KPO mer än 100 fastigheter i sin ägo. I dem verkar cirka 130 utomstående hyresgäster vid sidan av KPO:s egna verksamhetsställen. KPO är också ägare i S-ryhmän logistiikkakeskukset Oy, S-Voima Oy och S-Verkkopalvelut Oy. S-ryhmän logistiikkakeskukset Oy äger logistikcentralen för bruksvaror i Sibbo, likaså logistikcentralen för dagligvaror i Esbo Kilo och Meira Novas logistikcentral i Tusby. Bolaget bygger som bäst en ny logistikcentral för dagligvaror i Sibbo. I och med den kommer S-gruppens logistik att centraliseras till Sibbo under de kommande åren. Den första delen av den nya logistikcentralen ska enligt planerna tas i bruk under år S-Voima Oy är handelslagens och SOK:s elanskaffningsbolag, med hjälp av vilket S-gruppen försöker säkerställa tillgången på elenergi till konkurrenskraftigt pris. Enkelt och förmånligt för ägarkunderna S-Banken är Finlands enda butiksbank. S-Banken har som mål att vara till hjälp för kunderna i vardagen genom att producera enastående enkla och användbara banktjänster. Kärnan i S-Bankens produkt- och serviceutbud är avgiftsfria grundläggande banktjänster riktade till handelslagens ägarkunder. Dessa tjänster har gjort att allt fler kunder har flyttat sin lön eller sin pension till S-Banken och därmed fullt ut njuter av de förmåner de som ägarkunder får. Till S-Bankens produktsortiment i sin helhet hör bruksoch sparkonton, fonder och kapitalförvaltningstjänster, konsumtionskrediter och krediter med säkerhet, internationella betalkort samt webbank och mobilbank. År 2015 gjorde S-Banken stora satsningar på att utveckla de digitala tjänsterna. Som spjutspets bland dem fungerar S-mobil, som behändigt kombinerar handelns kundförhållande med bankens. En betydelsefull händelse under året var att tjänsterna till kunderna i LokalTapiola Bank sammanslogs med S-bankens system i slutet av oktober Allt fler drar nytta av att vara kunder i S-Banken I slutet av år 2015 hade S-Banken 2,8 miljoner kunder. Vid årets utgång hade 1,8 miljoner kunder S-Bankens internationella betalkort i sin plånbok och 1,6 miljoner kunder hade bankkoder som gör det möjligt att använda elektroniska tjänster. Av Handelslaget KPO:s kunder hade vid årets utgång i bruk betalkortet S-Förmånskort Visa, medan å sin sida nästan av Handelslaget KPO:s kunder hade bankkoder till S-Banken. Vid årets slut hade S-Banken en depositionsstock på miljoner euro, medan de beviljade krediterna utgjorde 2 831,1 miljoner euro. 16 TOIMINTAKERTOMUS 2015

Toimintakertomus 2014 Verksamhetsberättelse

Toimintakertomus 2014 Verksamhetsberättelse Toimintakertomus 2014 Verksamhetsberättelse Toimitusjohtajan katsaus Olipas melkoinen vuosi! Maailma näyttää nyt aivan toisenlaiselta kuin vuoden 2014 alussa, tuntuu jopa siltä kuin Euroopassa ja sen lähialueilla

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VERKSAMHETSBERÄTTELSE

TOIMINTAKERTOMUS VERKSAMHETSBERÄTTELSE Osuuskauppa Handelslaget TOIMINTAKERTOMUS VERKSAMHETSBERÄTTELSE 2017 2 3 Toimialue Verksamhetsområde 2017 Kalajoki Merijärvi Oulainen Alavieska Ylivieska Haapavesi Korsholm Mustasaari Vaasa Vasa Jakobstad

Lisätiedot

Osuuskauppa. Handelslaget TOIMINTAKERTOMUS VERKSAMHETSBERÄTTELSE

Osuuskauppa. Handelslaget TOIMINTAKERTOMUS VERKSAMHETSBERÄTTELSE Osuuskauppa Handelslaget TOIMINTAKERTOMUS VERKSAMHETSBERÄTTELSE 2016 Kalajoki Merijärvi Oulainen Alavieska Ylivieska Haapavesi Korsholm Mustasaari Vaasa Vasa Jakobstad Pietarsaari Kokkola Karleby Kruunupyy

Lisätiedot

Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, 100 000 lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin 300 000 tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015

Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, 100 000 lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin 300 000 tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015 Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, 100 000 lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin 300 000 tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015 Osuuskauppa Varuboden-Osla haluaa omalla toimialueellaan,

Lisätiedot

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Utkast till landskapslag - Maakuntalakiluonnos Landskapets invånare och de som använder

Lisätiedot

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Luonnon virkistys- ja matkailukäyttö Nuuksion kansallispuistossa 7-13.3.2019 Luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi Haltia naturcentrets direktör Tom Selänniemi

Lisätiedot

Tervetuloa tähän Pohjanmaan liiton järjestämään laajakaistaseminaarin, joka kantaa nimeä Sadan megan Pohjanmaa.

Tervetuloa tähän Pohjanmaan liiton järjestämään laajakaistaseminaarin, joka kantaa nimeä Sadan megan Pohjanmaa. Tervetuloa tähän Pohjanmaan liiton järjestämään laajakaistaseminaarin, joka kantaa nimeä Sadan megan Pohjanmaa. Välkomna till Österbottens förbunds bredbandsseminarium, som fått namnet Österbotten kör

Lisätiedot

nk project L i i k e k e s k u s - A f f ä r s c e n t r u m Pietarsaari - Jakobstad

nk project L i i k e k e s k u s - A f f ä r s c e n t r u m Pietarsaari - Jakobstad T L i i k e k e s k u s - A f f ä r s c e n t r u m Pietarsaari - Jakobstad hankesuunnittelu - förplanering 2011-01-11 ARCHITECTURE & INTERIORS - SINCE 1991 nk project choraeusgatan 16 choraeuksenkatu

Lisätiedot

S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010

S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 SOK Viestintä ja julkaisut 19.8.2010 1(7) Tiedotusvälineille 19.8.2010 klo 13.00 S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 (S-ryhmän vähittäismyyntiluvut on ilmoitettu ilman arvonlisäveroa)

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Marraskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: november 2012

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Marraskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: november 2012 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: Marraskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: november 2012 TYÖLLISYYSKATSAUS Marraskuu 2012 Lisätiedot: Olli Peltola puh +358 50 312 8727 Pohjanmaan työllisyyskatsaus

Lisätiedot

SOK Viestintä ja julkaisut (6)

SOK Viestintä ja julkaisut (6) Viestintä ja julkaisut 18.2.2010 1 (6) Tiedotusvälineille 18.2.2010 Julkaisuvapaa klo 13.00 S-ryhmän vuosi 2009 S-ryhmä kokonaisuudessaan Vähittäismyynti oli 11 686,8 miljoonaa euroa (11 820,6 milj. euroa).

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: september 2012

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: september 2012 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: september 2012 TYÖLLISYYSKATSAUS Syyskuu 2012 Lisätiedot: Jorma Höykinpuro puh +358 50 3128568 ja Olli Peltola puh +358 50

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: tammikuu 2012 Sysselsättningsöversikt: januari 2012

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: tammikuu 2012 Sysselsättningsöversikt: januari 2012 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: tammikuu 2012 Sysselsättningsöversikt: januari 2012 TYÖLLISYYSKATSAUS tammikuu 2012 Lisätiedot: Jorma Höykinpuro puh +358 50 3128568 ja Olli Peltola puh +358 50

Lisätiedot

Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys.

Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Esityksessä tarvittavat tekstit ja kuvat löytyvät harjoituskansiosta. 1. Aloita uusi esitys 2. Lisää esitykseen teksti tiedostosta HOK_esitys_teksti.doc Lisää Diat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 1 VARUBODEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 Toimintaympäristö Odotukset taloudellisesta kasvusta ovat pienentyneet vuoden alku puoliskolla. Inflaatio on kiihtynyt kallistuneiden

Lisätiedot

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän Liiketoiminnallisesti vuosi 2004 oli historian paras 100-vuotisjuhlia viime vuonna viettäneelle S-ryhmälle. Koko ryhmän

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: September 2013

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: September 2013 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: September 2013 TYÖLLISYYSKATSAUS Syyskuu 2013 Lisätiedot: Jorma Höykinpuro puh +358 50 312 8568 ja Olli Peltola tfn +358 50

Lisätiedot

Hyvien yhteyksien solmukohdassa. I förbindelsernas knutpunkt

Hyvien yhteyksien solmukohdassa. I förbindelsernas knutpunkt Perspektiivi-2-heinä15 klo12 Monien mahdollisuuksien liiketilaa energisen alueen ytimessä Det nyaste företagscentret i energiska Runsor WAASA KIINTEISTÖ WASAPLAN OY JUHA KOIVUSALO, RA RUNSOR Toimisto-

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 11/2014

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 11/2014 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Talous- ja rahoitusjohtaja 11/2014 Kesko Liikevaihto 9,2 mrd - K-ryhmän myynti 11,4 mrd 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä joka päivä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1097/2010 vp Rovaniemen pääpostin säilyttäminen nykyisessä paikassa Eduskunnan puhemiehelle Itella on Rovaniemellä yhdistämässä linja-autoaseman vieressä toimivan pääpostin kauppakeskus

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: heinäkuu 2012 Sysselsättningsöversikt: juli 2012

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: heinäkuu 2012 Sysselsättningsöversikt: juli 2012 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: heinäkuu 2012 Sysselsättningsöversikt: juli 2012 TYÖLLISYYSKATSAUS heinäkuu 2012 Lisätiedot: Jorma Höykinpuro puh +358 50 3128568 ja Olli Peltola puh +358 50 312

Lisätiedot

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Utkast till landskapslag - Maakuntalakiluonnos Landskapets invånare och de som använder

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,1 mrd - K-ryhmän myynti 11,3 mrd Liikevaihto 2014 9 071 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 9/2014

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 9/2014 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Talous- ja rahoitusjohtaja 9/2014 Kesko Liikevaihto 9,2 mrd - K-ryhmän myynti 11,5 mrd 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä joka päivä

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 Tietoisku 8/2013 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pieneni hieman 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE HAE VALTIONTUKEA ANSÖK OM STATSBIDRAG Tukea hakeva organisaatio Sökande organisation Organisaationumero Organisationsnummer Osoite Adress Yhteyshenkilö

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa -konserni TOIMINTAKATSAUS AJALTA 1.1-30.6.2017 Julk. 3.8.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS Suomen talous jatkoi alkuvuoden aikana kasvuaan. Pitkän odotuksen jälkeen vientinäkymät

Lisätiedot

EVIJÄRVI JAKOBSTAD KRONOBY FÖREDRAGNINGSLISTA / ESITYSLISTA 4 1 LARSMO NYKARLEBY PEDERSÖRE. Stadskansliet / Kaupunginkanslia, Nykarleby

EVIJÄRVI JAKOBSTAD KRONOBY FÖREDRAGNINGSLISTA / ESITYSLISTA 4 1 LARSMO NYKARLEBY PEDERSÖRE. Stadskansliet / Kaupunginkanslia, Nykarleby EVIJÄRVI JAKOBSTAD KRONOBY FÖREDRAGNINGSLISTA / ESITYSLISTA 4 1 Tid / Aika: 27.5.2014 kl./klo 16.00 Plats / Paikka: Stadskansliet / Kaupunginkanslia, Nykarleby Närvarande / Läsnä: Sabah Samaletdin, ordf./pj

Lisätiedot

Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng

Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng 1 *Starttirahalla edistetään uuden yritystoiminnan syntymistä ja työllistymistä turvaamalla yrittäjän toimeentulo yritystoiminnan käynnistämisvaiheen

Lisätiedot

Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00. Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00

Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00. Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00 Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00 Oy Kråklund Golf Ab Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00 Jokamieskentän rakentaminen ja harjoitusalueiden perusparannus Hanke 2014

Lisätiedot

Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus Verksamheten i det nya landskapet Österbotten

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten. Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen

Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten. Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen 10 Lag om vattentjänster 119/2001 Vesihuoltolaki 119/2001 Anslutning av fastigheter till vattentjänstverkets

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

1. 3 4 p.: Kansalaisjärjestöjen ja puolueiden ero: edelliset usein kapeammin tiettyyn kysymykseen suuntautuneita, puolueilla laajat tavoiteohjelmat. Puolueilla keskeinen tehtävä edustuksellisessa demokratiassa

Lisätiedot

JAKOBSTAD PIETARSAARI

JAKOBSTAD PIETARSAARI Hyvää päivähoitoa jo 110 vuotta. 110 år av högklassig dagvård. JAKOBSTAD PIETARSAARI Jakobstad ordnar småbarnspedagogisk verksamhet på svenska och finska. I Jakobstad finns dessutom ett populärt och fungerande

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Maaliskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: Mars 2013

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Maaliskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: Mars 2013 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: Maaliskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: Mars 2013 TYÖLLISYYSKATSAUS Maaliskuu 2013 Lisätiedot: Jorma Höykinpuro puh +358 50 312 8568 ja Olli Peltola tfn +358 50

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen Kruunupyyn yksiköiden talousarvioesitys 2015 Förslag till budget 2015 för social- och hälsovårdsväsendets enheter i Kronoby

Sosiaali- ja terveystoimen Kruunupyyn yksiköiden talousarvioesitys 2015 Förslag till budget 2015 för social- och hälsovårdsväsendets enheter i Kronoby Sosiaali- ja terveyslautakunta 149 03.09.2014 Sosiaali- ja terveystoimen Kruunupyyn yksiköiden talousarvioesitys 2015 Förslag till budget 2015 för social- och hälsovårdsväsendets enheter i Kronoby 537/02/02/00/2014

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2009

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2009 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2009 Tietoisku 10/2009 Sisällys 1. Suur-Matinkylässä eniten yksin asuvia 2. Lapsettomia pareja entistä enemmän 3. Viidennes lapsiperheistä yksinhuoltajaperheitä 4. Kielikirjo perheissä

Lisätiedot

Protokoll för Drumsö Paddlarklubb r.f:s vårmöte 2014 Drumsö Paddlarklubb r.y:n kevätkokouksen 2014 pöytäkirja

Protokoll för Drumsö Paddlarklubb r.f:s vårmöte 2014 Drumsö Paddlarklubb r.y:n kevätkokouksen 2014 pöytäkirja Protokoll för Drumsö Paddlarklubb r.f:s vårmöte 2014 Drumsö Paddlarklubb r.y:n kevätkokouksen 2014 pöytäkirja Mötet ägde rum i klubbhuset den 3.4.2014 Kokous pidettiin kerhon tiloissa 3.4.2014 1 Öppnandet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus. Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon kannattavuus parani alkuvuonna Keskon liikevaihto 4,6 mrd. euroa, kehitys -4,2 % Kulutuskysyntä heikentynyt kaikilla toimialoilla,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver.

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver. Torgmöte 3½ 3.3 kl. 12:30-14 i Saima, stadshuset Kim Mäenpää presenterade projektet Skede 1 av HAB och torgparkeringen Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014 Tietoisku 8/2014 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pysynyt ennallaan 2. Perheiden keskikoko hieman pienentynyt 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab 17 november 2017

ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab 17 november 2017 ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab Tuotteen oikea hinta on se jonka asiakas on valmis siitä maksamaan Maria Österåker, ED - Österåker

Lisätiedot

Osuuskauppa Keskimaa. Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija 13.2.2014. Osuuskauppa Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaa. Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija 13.2.2014. Osuuskauppa Keskimaa Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija Nimenmuutos 23.4.2013: Keskimaa Osk on nyt Toiminta-ajatus Keskimaan toiminnan tarkoituksena on tuottaa etuja ja palveluja asiakasomistajille - Keskimaa

Lisätiedot

Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen

Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 9.3.2015 Kundnöjdhetsenkäten har genomförts

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 501/2002 vp Valtra-traktorituotannon jatkuminen Suolahdessa ja Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisia Valtra-traktoreita valmistava Partek-konserni on julkisuudessa olevien tietojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin pääjohtajaksi

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät

Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät Raportti ajalta 02.03.7-2.04.7. Vastauksia annettu yhteensä 37 kpl. Millä toimialalla yrityksesi toimii? / Inom vilken bransch verkar

Lisätiedot

Osuuskauppa KPO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2016 110. TOIMINTAVUOSI 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus tilikaudelta 2016 Sisältö Toimitusjohtajan katsaus 3 Hallituksen toimintakertomus 4 Tehtävänä tuottaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Stone. Design dsign Vertti Kivi&Co

Stone. Design dsign Vertti Kivi&Co Stone 2 Stone Design dsign Vertti Kivi&Co Olen suunnitellut yli sata toimistotilaa. Maisematilojen suunnittelussa on aina haasteena yhdistää tilan tehokas käyttö sekä keskittymistä vaativa suojaisa työpiste.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

JUBILEUMSÅRET 2017 FÖR FINLANDS SJÄLVSTÄNDIGHET

JUBILEUMSÅRET 2017 FÖR FINLANDS SJÄLVSTÄNDIGHET JUBILEUMSÅRET 2017 FÖR FINLANDS SJÄLVSTÄNDIGHET 2 TIDTABELL 2012 Förhandsutredning 2013 Tillsättandet av projektet 2014 Planering & organisering 2015 2017 2016 Utarbetandet av programmet för jubileumsåret

Lisätiedot

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2015 Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Keskeiset tapahtumat 2014 Kannattavuus pysyi vahvalla tasolla Ruokakaupassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Myynti alkuvuonna odotetun mukainen, liikevoitto suunniteltua parempi Keskon liikevaihto

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa -konserni TOIMINTAKATSAUS AJALTA 1.1-30.6.2016 Julk. 5.8.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS Suomen talous kääntyi alkuvuoden aikana loivaan kasvuun. Viennin kasvu jatkui kuitenkin

Lisätiedot

Verksamhetsöversikt. Toimintakatsaus

Verksamhetsöversikt. Toimintakatsaus Verksamhetsöversikt 2009 Toimintakatsaus Innehåll Sisällysluettelo Verkställande direktörens översikt 4 5 Toimitusjohtajan katsaus Ägarkundskonceptet 6 7 Asiakasomistajuus S-Banken 8 9 S-Pankki Markethandeln

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008 Tietoisku 13/2008 Sisällys 1. Suur-Matinkylässä eniten yksin eläjiä 2. Lapsettomia pareja entistä enemmän 3. Viidennes lapsiperheistä yksinhuoltajaperheitä 4. Kielikirjo perheissä

Lisätiedot

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014 Pörssi-ilta Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,3 mrd - K-ryhmän myynti 11,6 mrd 5 000 Liikevaihto 9 315 milj. 250 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 239 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1333/2010 vp Näkövammaisten kirjaston Celian tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Celia on näkövammaisten kirjasto, joka on tarkoitettu Suomessa kaikille lukemisesteisille kansalaisille.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu Pääjohtaja Mikko Helander

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu Pääjohtaja Mikko Helander Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2014 10.2.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Q4 2014 Tilinpäätöstiedote 10.2.2015 1 Keskeiset tapahtumat Keskon kannattavuus pysyi hyvällä tasolla vaikeasta markkinatilanteesta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q2 K-ruokakauppojen markkinaosuuden arvioidaan kasvaneen Rauta- ja erikoiskaupan kannattavuuden paraneminen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus PÖYTÄKIRJA 2012-05-16

Tiedotustilaisuus PÖYTÄKIRJA 2012-05-16 PÖYTÄKIRJA 2012-05-16 Tiedotustilaisuus Aika Torstai 16. toukokuuta 2013 klo 18 20 Paikka Kaupunginjohtotoimisto, Köpmansgatan 20, Informationssalen Läsnä 27 henkilöä Antti Yliselä, suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

RUOTSI PLAN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI

RUOTSI PLAN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI RUOTSI PLAN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Bästa familj, Hemmet och familjen är barnets viktigaste uppväxtmiljö och gemenskap. Vid sidan av hemmet skall dagvården vara

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki. Q3 2014 Media- ja analyytikkoinfo Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki. Q3 2014 Media- ja analyytikkoinfo Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki 1 Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA Tietoisku 3/2009 Arja Munter Kesk skushallin ushallinto Kehit ehittämis tämis- - ja tutkimus utkimusyk yksikkö Ulkomaalaistaustaisia henkilöitä oli pääkaupunkiseudulla

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA

TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA KAUPAN YLEINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Suomen talouden kehitys on jatkunut vaisuna ja odotettuakin heikompana. Kokonaistuotanto on edelleen supistunut alkuvuonna

Lisätiedot

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2010 23.7.2010 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Paraneva asiakastyytyväisyys ja tehokkuus tuovat tulosta Keskon liikevaihdon positiivinen kehitys vahvistui ja tulos parani selvästi

Lisätiedot

KORT OM ÖSTERBOTTENS VÄLFÄRDSSTRATEGI

KORT OM ÖSTERBOTTENS VÄLFÄRDSSTRATEGI KORT OM ÖSTERBOTTENS VÄLFÄRDSSTRATEGI Lyhyesti Pohjanmaan hyvinvointistrategiasta www.obotnia.fi facebook.com/obotnia VI UTGÅR FRÅN TANKEN ATT... Perusoletus on, että...det finns en direkt koppling mellan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 79/2001 vp Kardiologien lisääminen maassamme Eduskunnan puhemiehelle Kardiologian erikoislääkärien määrä Suomessa on asukaslukuun suhteutettuna pienempi kuin missään muussa Euroopan

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2016

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2016 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2016 Tietoisku 11/2016 Sisällys 1. Asuntokuntien koko pysyi samana 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan?

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Lotta Haldin luontoympäristöyksikkö/ naturmiljöenheten AVAJAISTILAISUUS / INVIGNING perjantaina/fredag 9.10. klo/kl. 9 11.30 Vaasan

Lisätiedot

VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS

VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS 1 VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS 1.1. - 30.6.2010 Toimintaympäistö Maailmantalous näyttää tällä hetkellä huomattavasti valoisammalta kuin vuosi sitten. Kuluttajien luottamus talouden näkymiin on parantunut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 804/2012 vp Alkoholin myynti-ikärajoista Eduskunnan puhemiehelle Nuorten päihteiden käyttö ja humalahakuinen juominen toimivat usein nuorten syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2013 4.2.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2013 4.2.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2013 4.2.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon tulos parani edellisestä vuodesta Keskon liikevaihto 9,3 mrd., kehitys -3,8 % Tulos parani selvästi edellisestä vuodesta

Lisätiedot