Oulun seutu 2/2015. Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun seutu 2/2015. Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry"

Transkriptio

1 Oulun seutu 2/2015 Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry

2 Päätoimittajan palsta Kesä pikku hiljaa kolkuttelee ovelle ja luonnossa alkaa näkymään jo uudelleen heräämisen merkkejä. Nyt elämme voimakasta uudistumisen aikaa ja kuten luontokin, alamme virkistymään ja elämä alkaa voittamaan pimeän talvikauden jälkeen. Kevät on meille kaikille uudelleen heräämisen aikaa. Alamme lataamaan akkuja ja valmistautumaan (toivottavasti) lämpimään kesään. Tuo outo valoilmiö, mitä auringoksikin kutsutaan, alkaa hivelemään koko kroppaa ja valoisuus tuo iloa kaikkien elämään. Tällainen juro kansakin alkaa hymyilemään ja nauttimaan olostaan. Nyt onkin aika sitten levittää tätä iloista mieltä ja lämmintä tunnelmaa jokaiselle. Muistathan siis hymyillä vastaantulijoille vaikka päivä ei aina niin valoisa oliskaan. Yksi hymy saattaa pelastaa kanssaeläjän päivän eikä maailma tunnukaan enää niin ikävältä paikalta Jokaisen meistä tulee kantaa vastuu tänä päivänä hymyn levittämisestä maailmaan. Yhdistystoiminnan osalta yritämme jakaa lisää tätä iloa teille ja osallistummekin teidän kesän viettoonne tukemalla erilaisia iloisia tapahtumia kesän aikana. Näistä etuuksista löydät lisää tietoa lehtemme sivuilta. Etuihin pääset käsiksi osallistumalla järjestämäämme Avointen ovien päivään, missä pääset tapaamaan meitä hallituksen jäseniäkin. Lisäksi tarjolla on pientä purtavaa sekä Ammattiliitto Pron asiamies vastaamassa teidän tiukkoihin kysymyksiinne. Viimevuotisen jäsenkyselyn perusteella olemme lisänneet tiedottamista ja se onkin varmaan näkynyt lisääntyneenä sähköpostina sähköpostilaatikoissanne. Pyrimme tiedottamaan aina mahdollisimman pikaisesti tulevista tapahtumista. Mutta kaikesta huolimatta, kohta on kesä ja nauttikaamme siitä! Henri Ukonaho varapuheenjohtaja / tiedotusvastaava pro Päätoimittaja: Toimituskunta: Henri Ukonaho Ulla Väätäjä Rauno Harju Oulun seutu tiedotus@ost.fi Puh Jäsenlehti Uusikatu 40 B 5, OULU Toimitus varaa oikeuden lyhentää ja muokata tekstejä. Kansikuva: Pasilan kevät, Henri Ukonaho 2

3 Puheenjohtajan palsta Luottamusmiehille työrauha Kiitos kaikille vuosikokoukseen osallistuneille. Kokouksessa oli jälleen runsas osanotto. Hallitukseen valittiin yksi uusi henkilö, Ville Määttä, jäsensihteeriksi. Hallitus esitellään tässä lehdessä. Pron edustajisto kokoontui sääntömääräiseen kevätkokoukseen Kirkkonummen Majvikissa huhtikuuta, jolloin otimme kantaa luottamusmiehen työrauhaan: Yhä useammalla työpaikalla työnantaja painostaa luottamusmiestä ja vaikeuttaa luottamustehtävän hoitamista. Tämä näkyy Ammattiliitto Pron toiminnassa. Samaan aikaan julkisuudessa työnantajat ja työnantajaliitot vaativat paikallisen sopimisen lisäämistä. Vuoden sisällä 49 Pron luottamushenkilöä on joutunut työnantajansa painostuksen kohteeksi niin, että liitto on joutunut puuttumaan tilanteeseen. Painostamiset ovat liittyneet työsuhteen päättämiseen, palkkasyrjintään, kiusaamiseen, työsuhteen ehtojen muuttamiseen, oikeuteen valita luottamusmies ja luottamustehtävän hoitamiseen käytettyyn aikaan. Puolet painostustilanteista on edelleen neuvoteltavana, yhteen on saatu oikeustuomio ja loput on sovittu. STTK:n henkilöstöedustajabarometri osoittaa, että myös muiden liittojen luottamusmiesten painostus on yleistynyt. Työnantajat vaativat paikallisen sopimisen lisäämistä, mutta samaan aikaan vaikeuttavat paikallisten neuvottelijoiden, luottamusmiesten, työtä. Pron edustajisto pitää tilannetta kestämättömänä. Edustajiston mielestä luottamusmiesten painostuksen lisääntyminen osoittaa, etteivät työnantajat aidosti halua paikallisesti sopia, vaan yksipuolisesti määrätä. Pron edustajisto suhtautuu paikallisen sopimisen lisäämiseen periaatteessa myönteisesti. Se ei kuitenkaan onnistu, jos luottamushenkilöitä estetään hoitamasta luottamustehtäväänsä. Yt-neuvottelujen pyörteissä työskentelevät luottamusmiehet tarvitsevat nykyistä enemmän aikaa luottamustehtävänsä hoitamiseen. Jäsenten valitsema luottamusmies on liiton edustaja työpaikalla, hänen toimintaedellytyksensä ovat aina liiton erityisessä suojelussa. Pron kaikissa työehtosopimuksissa on sovittu luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun erityisestä työsuhdeturvasta. Työehtosopimusmääräysten lähtökohtana on, että luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu voidaan irtisanoa tai lomauttaa työpaikallaan viimeisenä. Pron edustajisto vaatii työnantajaliittoja valvomaan, etteivät yksittäiset työnantajat painosta luottamushenkilöitä. Paikallista sopimista voidaan lisätä vasta, kun luottamusmiehillä on riittävät toimintaedellytykset, kaikille työpaikoille on valittu luottamusmies ja työnantajat kohtelevat luottamusmiehiä asiallisesti ja arvostavasti. Ulla Väätäjä, aina tavoitettavissa! Puheenjohtaja gsm

4 Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry hallitus 2015 Uusi hallitus valittiin Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry:n hallituksen kokouksessa Edellisen hallituksen esityksen mukaan hallituspaikkoja vähennettiin yhdellä. Vuosikokouksessa arvottiin viime vuoden lopussa päättyneen jäsenhankintakilpailun palkinnot (2 kpl 500 :n matkalahjakortti). Voittajille on ilmoitettu asiasta henkilökohtaisesti. Kokouksen jälkeen pidettiin järjestäytymiskokous. Ulla Väätäjä Puheenjohtaja Henri Ukonaho Varapuheenjohtaja Tiedotusvastaava Teija Leppivuori Sihteeri Seija Rousti Taloudenhoitaja Mervi Vehkaperä Virkistysvastaava Nuorisovastaava Ville Määttä Jäsensihteeri Seppo Laakkonen Työpaikkatoimintavastaava Rauno Harju Koulutussihteeri 4

5 Mitä ovat mindfulness -tietoisuustaidot? Meillä ihmisillä on taipumus murehtia menneitä ja olla huolissaan tulevasta sen sijaan, että eläisimme pelkästään tätä hetkeä. Samoin olemme taipuvaisia tulkitsemaan asioita aina samalla tavalla. Tietoisuus- ja läsnäolotaidoilla tarkoitetaan keskittymistä kulloinkin meneillään olevan hetken kokemiseen, havainnointiin ja hyväksymiseen. Mindfulness tai tietoisuustaidot on tunnettu jo tuhansia vuosia itämaisessa meditaatioperinteessä. Niiden länsimainen soveltaminen lähti laajemmin liikkeelle 1970-luvulta, kun amerikkalainen Jon Kabat Zinn alkoi ohjata tietoisuustaitoihin perustuvaa stressinhallinta ohjelmaa kroonisesti sairaille ja kipupotilaille. Tätä ohjelmaa on tutkittu paljon, ja tulokset ovat erittäin hyviä. Mindfulness voi olla avuksi masennuksen, ahdistuksen, stressin ja kivun lievittämisessä, mutta se voi myös olla avain onnellisempaan, rennompaan ja tietoisempaan elämään. On jopa havaittu että näiden taitojen säännöllinen harjoittaminen tukee fyysistä terveyttä ja immuunipuolustusjärjestelmää. Myös lapset ja nuoret ovat hyötyneet harjoituksista ja saavat niistä apua keskittymiseen, rauhoittumiseen ja oppimiseen. Kevään menneitä tapahtumia Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry järjesti jäsenilleen Keilausillan Oulun Pelixir keilahallilla. Tilaisuuteen osallistui 35 reipasta jäsentä ja kilpailu oli kovaa. Parin tunnin reippaan pallon viskelyn jälkeen kolme parasta pelaajaa palkittiin tunnin keilailuvuorolla samaiseen keilahalliin. Torstaina järjestimme Mindfulnesskoulutustilaisuuden Holiday Innissä Oulussa. Kouluttajana toimi Ari-Pekka Skarp Oulun Mindfulness ry:stä. Koulutukseen osallistui 23 tietoisuustaidoista kiinnostunutta jäsentämme. Koulutuksen aikana teimme muutaman harjoituksen, joiden avulla saimme konkreettisen kuvan siitä, miten mindfulness toimii. Harjoitukset olivat yksinkertaisia ja niitä voi tehdä myös kotona. Kouluttaja suositteli, että harjoituksia tehtäisiin päivittäin mielellään aamuisin. Jo 10 minuutin harjoitus päivässä tuo tuloksia. 5

6 Maaliskuun 14. päivä suuntasimme kohti Iso- Syötettä koko perheen virkistysmatkalle. Ilmat suosivat reippailijoita ja saimme nauttia koko lauantaipäivän kauniista auringon paisteesta ja lauhasta pikku pakkasesta. Päivän aikana hallitus huolehti reilun 40 osallistujan muonituksesta ja lämmittävän kaakaon tarjoilemisesta Iso-Syötteen huipulla olevassa kodassa. Kodassa riittikin koko ajan vilskettä vaikka välillä tuppasikin savuttamaan ikkunoista ja ovista. Päivän päätteeksi nautimme päivällisen buffetista Panoraamaravintolassa järjestimme perhepäivän Superparkissa. Tilaisuuteen osallistui reilut 40 liikkumisesta innostunutta jäsentä ja perheen jäsentä. Päivä sujuikin kaiken maailman aktiviteeteissa ja loppupäivästä olikin kaikilla mieli virkeä ja uni varmasti maistui kun kotiin pääsi kokoonnuimme vuosittaisen perinteen mukaan Luottamushenkilö-tapaamiseen Oulun Scandiciin. Keskustelimme ajankohtaisista asioista ja vaihdoimme ajatuksia keskenämme ruokailun lomassa. Tilaisuuteen osallistui 13 luottamushenkilöä sekä vieraileva tähti Julius. 6

7 Keskiviikkona Järjestimme naistenillan jäsenillemme Ravintola Rauhalassa ja yhdistyksemme hallituksesta Mervi Vehkaperä oli yksi malleista. Muotinäytöksen järjesti Pikku-Riikka, meikeistä vastasi Beauty Spot ja kampaukset teki LS-Studio. Iltaan oli vaatteet suoraan Pariisista ja saimme hyvät alennukset ostoksista ja myös meikeistä oli erinomaiset tarjoukset. Näin pääsimme juhlimaan Vappua tyylikkäästi! Kymmeniä iloisia kaunottaria poistui paikalta. Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry järjestää Avointen ovien päivä Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry järjestää jäsenilleen avoimien ovien päivän toimistollaan lauantaina Yhdistyksen toimiston ovet ovat avoinna kello Voit käydä päivän aikana tutustumassa toimintaamme ja toiminnan vetäjiin sekä keskustelemassa päivän polttavista kysymyksistä kanssamme. Kävijöille tarjotaan pientä purtavaa ja juomista. Jäsenillä on myös mahdollisuus hakea avustuksia tuleviin konsertteihin ja teatterinäytöksiin, joita yhdistyksemme tukee kesän aikana. Lisäksi kaikille tilaisuuteen osallistuville jäsenille lähetetään yllätyslahja postitse. Tukemistamme tilaisuuksista ilmoitetaan kevään aikana tarkemmin nettisivuillamme, Facebookissa sekä Proplussassa. Muistathan ottaa mukaasi Ammattiliitto Pron jäsenkorttisi sekä ostamasi liput kesän tilaisuuksiin! Avustus maksetaan ostettua lippua vastaan. OST:in toimisto sijaitsee osoitteessa: Uusikatu 40 B 5 (2. krs.), Sisäänkäynti Sinisen pysäkin viereisestä portista. Jos portti/alaovi on lukossa, niin soita joko Ullalle ( ) tai Henrille ( ), niin tulemme avaamaan oven teille. 7

8 Tuemme ensi kesänä seuraavia tapahtumia: Tapahtuma Tuki/jäsen Terwamaraton Hupisaarten kesäteatteri Kuin tuhka tuuleen 10 Summer Party Nallikari päivän lippu 20 Rotuaari Piknik päivän lippu 20 Toppilan Möljä Tangot solmussa 10 QStock päivän lippu 30 Väriestejuoksu ExtremeRun Likkojen lenkki PRO sinkkuristeily Pääkaupunkiseudun yhdistysten tapahtumaryhmä järjestää valtakunnallisen sinkkuristeilyn. Tarkoituksena on tutustua, saada aikaan keskustelua asiasta ja sen vierestä. Mukaan ovat tervetulleita kaikkialta Suomesta risteilystä kiinnostuneet siviilisäätyyn katsomatta. Tapaaminen alkaa yhteisellä illallisella, joka sisältyy matkan hintaan. Aluksena Baltic Queen 22h -risteily Lähtö klo Helsingistä Tallinnassa aikaa shoppailuun klo 8-12 Paluu seuraavana päivänä 26.9 Helsinkiin klo Hinnat sisältäen buffet-illallisen: Deluxe / hytti (1-2 hlö) 240 hlö yksin 136,50 hlö kaksin A / hytti (1-4 hlö) 166 hlö yksin 99,50 hlö kaksin 78 hlö kolmisin 66,50 hlö nelisin A-premium / hytti (1-2 hlö) 133 hlö yksin 116 hlö kaksin B / hytti (1-4 hlö) 132 hlö yksin 85,50 hlö kaksin 66 hlö kolmisin 58 hlö nelisin Nyt varattuna: 14 kpl Deluxe-hyttejä, hinta sisältää erikoisaamiaisen 20 kpl A-premium hyttejä, joissa kiinteä parivuode 23 kpl A-luokan hyttejä erillisillä vuoteilla 25 kpl B-luokan hyttejä erillisillä vuoteilla Buffet-illallinen 33 euroa/henkilö, sisältää ruokajuomat hanasta. Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry tukee jäsentensä matkaa 100 / hytti. Ilmoittautuminen tapahtuu sivujen kautta. 8

9 Tulossa syksyllä! Kiipeilyä Oulun Kiipeilykeskuksessa ja Prolympialaiset! Näistä kerromme lisää, kun suunnitelmat ja päivämäärät vahvistuvat. Seuraathan siis wwwsivujamme ;) Huomioithan kun ilmoittaudut tapahtumiin Olemme siirtyneet sähköiseen ilmoittautumiseen yhdistyksen tapahtumien osalta. Jokaiseen tapahtumaan ilmoittaudutaan nettilomakkeen kautta. Tämä muutos on tehty siksi, että saamme kaikki tarvittavat tiedot mitä tarvitsemme teiltä kerralla ja ei tarvitse sitten kysellä jälkikäteen tietoihin täydennyksiä. Kun olette täyttäneet tarvittavat tiedot ilmoittautumislomakkeella, niin muistakaa lähettää lomake alalaidassa olevan painikkeen kautta. Muuten tiedot eivät tule perille. Muistattehan myös, että kun ilmoittaudutte johonkin tapahtumaan, niin ette saa siitä heti vahvistusta. Oletuksena voitte merkitä tapahtumapäivän kalenteriinne. Jos käy niin, että tapahtumaan osallistujien määrä tulee täyteen ennen ilmoittautumisajan päättymistä, aloitamme vahvistusviestien lähettämisen siinä vaiheessa ja ilmoitamme jos olet varasijalla. Muuten vahvistusviesti tulee ilmoittautumisajan päätyttyä. Jos ilmoittautumislomakkeiden kanssa tulee ongelmia, niin olkaa siitä heti yhteydessä sähköpostitse -osoitteeseen. 9

10 Jäsenhankintakampanja 2015 Toimi näin hankittuasi jäsenen: Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry järjestää jäsenhankintakampanjan, joka on voimassa vuoden loppuun. Jokaisesta hankkimastasi uudesta jäsenestä lahjoitamme sinulle elokuvalipun Finnkinoon. Ja mikä parasta, voit mennä elokuviin vaikka hankkimasi jäsenen kanssa, koska hänellekin lahjoitamme elokuvalipun! Mene ww.ost.fi sivulle Mene Ajankohtaista osioon ja etsi sieltä Jäsenhankintakampanja Klikkaa jutussa olevaa linkkiä Täytä taulukossa olevat tiedot ja paina lähetä painiketta Muistathan Sinun ja uuden jäsenen tulee olla Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry:n jäseniä tarkasteluhetkellä Taulukkoon tulleet uudet jäsenhankinnat käsitellään aina seuraavassa hallituksen kokouksessa. Kun jäsenyys on hyväksytty, lähetämme teille molemmille leffaliput kotiin. Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry LUKIJAN KYNÄSTÄ Nyt sinulla on mahdollisuus julkaista pöytälaatikkokirjoituksiasi seuraavissa Pro Oulun Seutu lehdissä sekä yhdistyksen nettisivuilla Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen Word-tiedostona. Pidätämme oikeudet sivujen tiivistykseen. Kirjoittajien kesken arvotaan kolme kappaletta 50 :n lahjakortteja kirjakauppaan. Julkaistuista teksteistä maksetaan 20 :n palkkio. 10

11 Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminta on osa Pron toimintaa. Se tuo Pron lähelle jäseniä ja tarjoaa heille kokoontumis- ja vaikuttamismahdollisuuden. Toiminnan muotona ovat Pro-klubit. Työpaikkatoiminnan tarkoitus ja hyödyt Tarjota jäsenille keskusteluareena ja vaikuttamiskanava Tukea ja vahvistaa työpaikan edunvalvontaa Huolehtia kaikki toimihenkilöt Pron jäseniksi Tukea henkilöstön edustajien toimintaa. Työpaikkatoiminta antaa Pron jäsenille mahdollisuuden vaikuttaa työpaikkansa asioihin. Kokoontumiset tarjoavat myös mahdollisuuden keskustella yhdessä, vaikuttaa asioihin ja linjata niitä: tukea näin omia omia luottamushenkilöitä. Yhdessä kannattaa myös miettiä esimerkiksi jäsenhankintaa. Pro-klubitapaamiset mahdollistavat lisäksi rennon yhdessäolon - virkistäytymisen - ja vahvistavat prolaista yhteishenkeä. Työpaikkatoiminnan muoto ovat Pro-klubit Kaikki Pron jäsenet työpaikalla muodostavat Pro-klubin, joka on vapaamuotoinen rekisteröimätön yhteenliittymä. Pro-klubi on jäsenyhdistysten toimintaa työpaikoilla. Klubi sopii itse oman organisoitumis- ja työskentelytapansa. Klubitoiminta ei vaikuta henkilöstön edustajien laki- ja sopimusperusteiseen asemaan. Klubitoiminnassa tärkeintä on aktiivisuus, rentous ja tuloksellisuus, eivät muotoseikat. Toki on hyvä kirjata kokoontumisissa esillä olleet asiat muistiin, varsinkin jos niissä tehdään päätöksiä. Klubin kokoontumiseen työajalla tarvitaan työnantajan lupa, mutta omalla ajalla tauoilla tai työajan jälkeen henkilöstöllä on oikeus kokoontua myös työpaikallaan. Pro-klubia vetää Pro-vastaava, joka valitaan klubin kokouksessa. Hänelle on tarjolla koulutusta ja tietoa. Pro-vastaava voi koota ympärilleen tiimin, joka ideoi ja toteuttaa Pro-klubin toimintaa. Pro-klubi tapaamisissa voitte keskustella vaikka seuraavista asioista: Työpaikan / yrityksen ajankohtaiset asiat, ongelmatilanteet ja parannusehdotukset, oman jäsenyhdistyksen ja Pron toiminta sekä jäsenhankinta - virkistystä unohtamatta. Muistathan osaltasi huolehtia, että myös työkaverisi kuuluvat Ammattiliitto Prohon ja heidän yhdistyksenään on Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry, sillä Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry tukee pro-klubi toimintaa 25 /jäsen/vuosi hakemuksesta. Hakemukset voitte osoittaa suoraan yhdistyksellemme osoitteeseen sihteeri@ost.fi, jonka jälkeen ne käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa. 11

12 Elämäni rakkaus Lähtiessäni viime syksynä Afrikkaan ajattelin, että painoni varmasti tippuu siellä, sillä ruoka oli siellä mitä oli. No tottahan se olikin siinä mielessä, että ruoka oli pelkkää riisiä suurimmaksi osaksi. Päivät sai puputtaa naamaan öljyssä keitettyä riisiä ja jos seassa oli lihaa, sekin oli keitetty öljyssä kypsäksi. Öljyn käyttö oli siellä aivan uudella tasolla, nimittäin meidän talossakin kului keittäjillä päivän aikana 5 litraa öljyä ruoanlaittoon. Välipalaa piti ostaa kaupasta päivittäin, sillä muuten saimme vain 3 ruokaa päivässä ja itse aiemmin 8 kertaa päivässä syöneenä tämä ei riittänyt pitämään nälkää poissa. Kaupassa mahdolliset ostokset olivatkin joko pähkinää, sipsejä tai suklaata. Tosi keveitä vaihtoehtoja nämäkin. Minä, kun en ole tottunut kovin hiilihydraattipitoiseen ja rasvaiseen ruokaan, paisuin kuin ilmapallo tuon matkan aikana, että se siitä laihtumisesta. Kiloja tuli 4 kuukauden aikana komeat 10 lisää. Lihomiseni iski päin kasvoja viimeistään siinä vaiheessä, kun Suomeen päästyämme yksi ystäväni kysyi olenko raskaana ja toinen kertoi, että kun halasi minua ensin vastaan tuli maha ja sen jälkeen Mervi. Lohdullista kuultavaa, vaikka tiesinkin, että kilojakin toin mukanani tuliaisiksi reissusta. Päätin aloittaa laihdutuskuurin heti uuden vuoden jälkeen, kun pääsin kotiin. Ajankohta oli sellainen, että varmaan 70% muistakin suomalaisista päätti sen aloittaa tehtyään itselleen uuden vuoden lupauksen. Urheilu antaa dieettiin tunnetusti vauhtia ja se onneksi on ollut luontainen osa elämääni aina, paitsi Afrikassa. Kuka hullu nyt muka jaksaa urheilla 45 asteen lämpötilassa, itse ainakin tyydyin mieluummin kylmään huurteiseen vähän edes oloa helpottamaan. Mutta Suomessa aloitin taas treenailun normaaliin tapaan 6 kertaa viikossa ja tsuumailin mitä suuhun laitan. Paino lähti hyvin tippumaan. Ainoa este tähän minun dieettiini on, että minulla on yksi paha riippuvuus, nimittäin sokeri. Tästäkin luulin pääseväni yli Afrikassa, mutta ehei, etelä-afrikkalaiset on aika taitavia tekemään nimittäin suklaata, melkein vetää vertoja Fazerille. Että se siitä sokerista irti pääsemisestä. 12

13 Dieettini alkupäässä näin jopa unta karkeista, suklaasta ja muista ihanista sokeriherkuista. Minulta ei onnistu ostaa kaappiin mitään hyvää makeaa, ne häviävät sieltä samantien, jos edes sinne kaappiin asti pääsevät. Kävimme ystäväni myös kanssa laivalla helmikuussa ja menin ostamaan Tobleronea kotiin. Paha virhe, sillä siitä seuraavat yöt heräsin kesken unien sokerintuskiini ja ei muuta kuin mutustamaan kello 3 yöllä kesken unien suklaata ja takaisin nukkumaan. Ei tätä minun dieettiäni ja herkkulakkoa auta myöskään ihanat ystäväni ja mummelit. Tuskanhiessä saa käydä pullantuoksuisten tuttavien luona. Tulee kylläkin sorruttua aikalailla joka kerta, kun heilläkin kylästelemässä käy. Kyllä se vain minun kohdalla on niin, että voisin elää pelkästään sokerilla, huh. Olen miettinyt ratkaisua tähän sokeriongelmaani ja jopa googlettelin löytyisikö vaikka hypnotisoijaa pyörittelemään sokerit pois pääni sisältä. Ei löytynyt apua sieltäkään. Mutta sitten osallistuin Facebookissa johonkin arvontaan ja voitin treenija ruokaohjelmat yhdeltä tv:stäkin tutulta vaalealta naishenkilöltä. Voi vitsi ajattelin, että tämähän se ratkaisee minun ongelmani! No joo ei. Ruokavalio on tuntunut hyvälle ja treeni kulkenut hyvin sen myötä, mutta mikään ei silti voi korvata ihanaa pullien, suklaan ja karkkien tuomaa mielihyvää. Olenkin tässä tullut siihen lopputulokseen, että ei kenenkään kannata kieltää itseltään kaikkea, vaan täytyy sallia itselleen omat mielihyvät silloin tällöin. Minäkin Mervi 25 wee, tarvitsen karkkipäiväni ja se on perjantai. Tämäkin meinaa hieman repeillä, sillä se venähtää helposti koko viikonlopun kestäväksi 3 päivän kestäväksi karkkipäiväksi, mutta edistystä on kuitenkin tullut, sillä 4 päivää ainakin viikosta olen ilman sokeria. Hyvä minä! Terveisin Mervi Vehkaperä Ikuinen sokerihiiri 13

14 Syyspäivät 2015 Ammattiliitto Pro järjestää perinteiset Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueiden yhteiset syyspäivät Hotelli Levitunturilla Levillä. Majoitus on varattu n. 240 henkilölle Hotelli Levitunturilta. Jokaisesta yhdistyksestä mukaan pääsee n. 30 nopeinta. Matkustaminen tapahtuu yhteiskuljetuksena linja-autoilla. Suunniteltuja lähtöpaikkoja ovat: Raahe - Oulu - Kajaani - Kemi - Tornio - Rovaniemi ja Kemijärvi. Arvioidut lähtöajat ovat perjantaina klo 16 jälkeen. Pakettihinnat Levillä: Pron jäsenten perhekohtainen (= sama osoite) alennettu pakettihinta PRO JÄSEN / EI JÄSEN Standard huone 177,40 / 271 /hlö, huoneessa 1 aikuinen 115,00 / 167 /hlö, huoneessa 2 aikuista 101,80 / 145 /hlö, huoneessa 3 aikuista 94,60 / 133 /hlö, huoneessa 4 aikuista Lapset 55 / 79 /lapsi 6-14 v. hinta sama kaikissa huonetyypeissä, kun min. 1 aikuinen samassa huoneessa Superior 209,80 / 325 /hlö, huoneessa 1 aikuinen 134,20 / 199 /hlö, huoneessa 2 aikuista Junior sviitti 245,80 / 385 /hlö, huoneessa 1 aikuinen 158,20 / 239 /hlö, huoneessa 2 aikuista 146,20 / 219 /hlö, huoneessa 3 aikuista Paketti sisältää: Majoittumisen perjantai - sunnuntai Lauantaina aamiainen, lounasbuffet, päivällinen buffeesta klo Sisäänpääsyn ravintolamaailmaan (ei sis. naulakkomaksua 3 ) Sunnuntaina aamiainen Elämyskylpylän kerran päivässä ja David Center kuntosalin käytön sekä sisäänpääsyn Inka&Niko lastenmaailmaan. Lauantaina: ohjelmassa mm. syyspäivien avajaiset n. 2 tuntia arpajaisineen Sunnuntaina: klo kiertoajelu Levin alueella. Lähtö hotellin edestä. Kotimatkalle lähdemme klo 12 huoneiden luovutuksen jälkeen. Huom! sunnuntaina lounas ei sisälly hintaan. Omakustanteiset kylpylähoidot arkihinnoin voit varata suoraan hotellista Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry tukee kustannuksia 100 / jäsen. Ilmoittautumiset sivujen kautta mennessä. 14

Jäsenenä ammattiliitto Prossa

Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenyys Pron on toimihenkilötyön ammattilaisten asiantuntijoiden, esimiesten ja toimihenkilöiden oma etujärjestö. Jäseneksi voi liittyä koulutuksesta, ammattinimikkeestä,

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Einon päivän mietteitä Keväällä pohdittiin syksyn tes-neuvotteluista tulevan haasteelliset ja että lakoistakaan tuskin säästytään. Neuvotteluissa päästiin kuitenkin sekä työntekijöitä

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:n Kajaanin ja Oulun toimiston alueen jäsenille ja heidän perheilleen. Virkistys- ja ulkoilutapahtuma on kaksipäiväinen. Ohjelman pääpaino

Lisätiedot

1. Yleistä ohjeistusta

1. Yleistä ohjeistusta Suomen Lions-liitto Kokoukseen ilmoittautuminen OHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä ohjeistusta...1 2. Kirjautuminen...2 3. Osallistujatyypin valinta...3 4. Osallistujan tiedot...4 5. Ilmoittautumisen vahvistaminen/peruminen...5

Lisätiedot

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n.

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n. KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 28.6.-1.7.2012 RETRIITIN TEEMAT JA HARJOITUKSET TORSTAI on

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET Toimintasäännöt hyväksytty 23.9.2006 hallituksen kokouksessa. TYÖPAIKKATOIMINNAN OHJE Mitä on työpaikkatoiminta? Työpaikkaosaston tehtävänä on yhdessä henkilöstöedustajien kanssa

Lisätiedot

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon!

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon! Osaaja tekee. Shutterstock Liity Verovirkailijain Liittoon! Verovirkailijain Liitto tukenasi työelämässä VISIO Verovirkailijain Liitto on Verohallinnon suurin ja vaikuttavin henkilöstöjärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Oulun seutu 2 / Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry

Oulun seutu 2 / Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry Oulun seutu 2 / 2017 Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry 2 Päätoimittajan palsta Hyvää kesän alkua kaikille jäsenillemme! Aika rientää vauhdilla ja kiirettä meinaa pitää. Tässä hetkessä on jotain innostavaa,

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Liittokokoukseen ilmoittaudutaan osoitteessa Ilmoittautuminen on auki 7.3. kello asti.

Liittokokoukseen ilmoittaudutaan osoitteessa   Ilmoittautuminen on auki 7.3. kello asti. MIKÄ LIITTOKOKOUS? Liittokokous, liittari, liko... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Liittokokous käyttää ylintä päätäntävaltaa SAKKIssa, ja se kokoontuu kahden vuoden välein. Liittokokous valitsee SAKKIlle

Lisätiedot

Aurinkoista kevättä!

Aurinkoista kevättä! Jyty Varkaus Ry Huhtikuu 2016 Jäsentiedote 1 Hallituksen päätöksiä 2 Edunvalvontakatsaus 3 Vuoden 2017 kalenterien tilausmuutos 4 Kevätkokous 5 Kuntokorttien palautus 6 Haluatko luottamusmieheksi 7 Sampea

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Oulun seutu 2/2014. Ammattiliitto Pro Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry

Oulun seutu 2/2014. Ammattiliitto Pro Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry Oulun seutu 2/2014 Ammattiliitto Pro Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry Päätoimittajan palsta Niin se aika vierähtää lehteä tehdessä, ettei meinaa vauhdissa aina perässä pysyä. Vuosi sitten aloitin Pro

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Nimikilpailun jälkeen lehdellämme on uusi nimi. Käy myös tutustumassa Pro-liiton sivuilla uudistuneisiin nettisivuihimme!

Nimikilpailun jälkeen lehdellämme on uusi nimi. Käy myös tutustumassa Pro-liiton sivuilla uudistuneisiin nettisivuihimme! !"#$%%"&'' 2/2012 T a m p e r e e n S e u d u n T o i m i h e n k i l ö t P r o r y : n j ä s e n l e h t i Nimikilpailun jälkeen lehdellämme on uusi nimi. Käy myös tutustumassa Pro-liiton sivuilla uudistuneisiin

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

T a m p e r e e n S e u d u n T o i m i h e n k i l ö t P r o r y : n j ä s e n l e h t i

T a m p e r e e n S e u d u n T o i m i h e n k i l ö t P r o r y : n j ä s e n l e h t i !"#$%%"&'' 4/2012 T a m p e r e e n S e u d u n T o i m i h e n k i l ö t P r o r y : n j ä s e n l e h t i Lähde mukaan pikkujouluristeilylle Tukholmaan! Katso matkaohjelma ja ilmoittautumisohjeet sivulta

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Vertaistuutoritapaaminen Kouvolassa 24.-25.4.2004 Vetoapua ja verkottumista VETURI I on Oped-Exo -hankkeen

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

Lauantai 11.6.2011. Sunnuntai 12.6.2011. Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous 11.- 12.6.2011 Radisson Blu Hotel, Oulu

Lauantai 11.6.2011. Sunnuntai 12.6.2011. Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous 11.- 12.6.2011 Radisson Blu Hotel, Oulu Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous 11.- 12.6.2011 Radisson Blu Hotel, Oulu Alustava ohjelma Lauantai 11.6.2011 9.00 12.30 Ilmoittautuminen ja valtakirjojen tarkastus 10.30 12.00

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

Snellmanien sukutapahtumassa

Snellmanien sukutapahtumassa Lataa hyvinvointia elämääsi Snellmanien sukutapahtumassa Snelmannien sukutapahtumassa Kuopiossa 23.-25.8.2019 Kuopiossa 23.-25.8.2019 Koe unohtumattomia elämyksiä kanssamme! Nauti paikallisia herkkuja,

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC AMMATTILIITTO NOUSU TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikan aktiiveille 2017 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE JA RAKENNE Kaikki

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 6. 7.4.2019 Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 6. 7.4.2019 Siikaniemen

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON LÄHTÖKOHDAT Selvittää jäseneksi liittyneiden ajatuksia ammattiliittoon liittymisestä, mitkä ovat tärkeimmät syyt, jotka ovat merkinneet

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JYTYN TASKUKALENTERI 2016 - TILAUSOHJEET Vuoden 2016 kalenterissa tulee olemaan laadukas, kuten on ollut aikaisemminkin. AIKATAULUT ja MUUTA HUOMIOITAVAA Aikataulut ovat tänä vuonna

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

OTTIISIMOVES 11.-15.6.2014 TAMPERE TAMMERFORS TANSSIN RIEMUA DANS GLÄDJE

OTTIISIMOVES 11.-15.6.2014 TAMPERE TAMMERFORS TANSSIN RIEMUA DANS GLÄDJE SOTTIISIMOVES 2014 ILMOITTAUTUMISOHJEET Tapahtumaan ilmoittaudutaan nettilinkin kautta. http://ilmoittautuminen.sottiisi.net/ilmoittaudu/index Olemme koonneet tähän ohjeistusta ilmoittautumiseen liittyen.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan.

Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan. Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan. Olemme siis Seitsemisen luontokeskuksessa sijaitseva kahvila/ravintola, jonka erikoisuutena

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10. Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012 sekä spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.2012 Vizslamestaruuskoe 13.10.2012 Viime vuonna aloitetun perinteen mukaisesti

Lisätiedot

Järjestötiedote 3/2015

Järjestötiedote 3/2015 10.3.2015 Järjestötiedote 3/2015 Jakelu: Omakotiliiton jäsenjärjestöjen (piirit, yhdistykset) hallitusten jäsenet, noin 1120 vastaanottajaa. Järjestötiedote lähetetään sähköpostitse käytettäväksi sisäisessä

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Proplus. Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14

Proplus. Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14 Proplus Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14 1 Proplus 1. YLEISTÄ 2. MITEN PROPLUS TOIMII, PERUSIDEA 3. OMAN SIVUN PERUSSISÄLTÖ 4. RYHMÄT (= Proplussan perusta) 5. RYHMIEN

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2020 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite kokonaan läpi yhdessä huoltajasi

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 2/2014. Syksyn satoa 1 prosyyri

TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 2/2014. Syksyn satoa 1 prosyyri TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 2/2014 I Syksyn satoa 1 prosyyri PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Yhdistyksemme hallitus teki viime syksynä päätöksen lopettaa paperisen lehden

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Jäsenhankinnan teemavuodet

Jäsenhankinnan teemavuodet 00019 / Käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksen kokouksessa Hei! Tässä kirjeessä on Jytyn jäsenyhdistyksille tärkeää tietoa koskien yhdistysten jäsenhankintaa ja liiton tukea yhdistysten toiminnalle. Jäsenhankinnan

Lisätiedot

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Suomen Lions-liiton vuosikokous 2018 Oulu OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot... 4

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Päivitys

Päivitys I N F O PA K E T T I Päivitys 20.3.2019 w w w. k u u r o j e n l i i t t o. f i / s e n i o r i e n - k u l t t u u r i t a p a h t u m a KUTSU Kutsu kuurojen seniorien 18. kulttuuritapahtumaan Kuurojen

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot