UUDEN LOVIISAN SIIRTYMÄKAUDEN STRATEGIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUDEN LOVIISAN SIIRTYMÄKAUDEN STRATEGIA"

Transkriptio

1 UUDEN LOVIISAN SIIRTYMÄKAUDEN STRATEGIA 1. YLEISTÄ Uuden Loviisan valmistelun tavoitteena on strateginen lähestymistapa ja hyvän johtamisen mallin toteuttaminen. Lähestymistapa edellyttää yhteisten tavoitteiden korostamista ja vahvaa nojautumista kuntastrategiatyöhön. Samalla luodaan tavoitteita tukeva johtamisjärjestelmä, joka on eräs kunnan strateginen menestystekijä. Kuntalaki korostaa valtuuston vahvaa asemaa kunnan johtamisessa sekä kokonaisvastuuta. Valtuuston tehtävänä on asettaa kaupungin ja konsernin toiminnan strategiset tavoitteet ja periaatteet. Kaupungin muut toimielimet, kunnanhallitus ja lautakunnat sekä johtamisesta vastuussa olevat viranhaltijat toteuttavat valtuuston asettamaa strategiaa toiminnassaan ja päätöksenteossaan. Olennainen osa strategian ja tavoitteiden toteutumisen sekä tulosten seurantaa on arviointi. Käytännön johtamisessa ja strategian toteuttamisessa keskeisiä toimijoita ovat kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja. Uuden Loviisan kaupunginhallitus laatii kaupunginjohtajan kanssa johtajasopimuksen. Kaupungin strategiset tavoitteet on linjattu yhdistymissopimukseen, jonka sisältö nivoutuu vähitellen kaupungin organisaatioon ja johtamisen ydinprosesseihin, kuten kunnan strategiaan ja talousarvioon. Valtuuston asiana on toimikauden alkupuolella päättää strategiasta ja sen sisällöstä tarkemmin. Valmisteluvaiheessa Loviisalle laaditaan siirtymäkauden kaupunkistrategia yhtenä kokonaisuutena, joka käsitellään uudessa kaupunginvaltuustossa vuoden 2009 lopulla. 2. STRATEGIAN PERUSTA 2.1 VAHVUUDET JA MAHDOLLISUUDET Loviisalla on strategisia pääomia, vahvuuksia ja mahdollisuuksia, jotka muodostavat kehityksen perustan. Kivijalat, joille kaupungin menestys voi rakentua, ovat: Maantieteellinen sijainti Kaupunki sijaitsee etelärannikolla, valtateiden 6 ja 7 varrella Kaupungilla on logistisesti edullinen sijainti Liikenneväylät ovat valmiina ja kaupungissa on toimiva satama Pääkaupunkiseutu ja Pietarin metropolialue ovat lähellä

2 Alueellinen moninaisuus Uudella Loviisalla on selvä pikkukaupunkimainen keskusta-alue Uudella kaupungilla on laaja ja monipuolinen maaseutualue Kaupungilla on laaja meri- ja saaristoalue Aluerakenteellinen väljyys antaa mahdollisuuden vaihtoehtoiseen strategiaan Kaupungilla on hyvät mahdollisuudet kehittää keskusten ja liikenteen risteysalueiden työnjakoa Alueen erikoisosaaminen Kaupungilla on vahva ydinenergiatuotannon perinne Alueella on bioenergia- ja tuulivoimaosaamista, pieniä hakelämpölaitoksia, sähköteollisuuden osaamista, kuljetusalan osaamista ja elintarvikealan erityisosaamista Uudessa Loviisassa on mahdollisuus ydinvoiman lisärakentamiseen Hyvä sosiaalinen perusta Kaupunkikokonaisuudella on edelleen inhimillinen mittakaava Uusi Loviisa on ihmisen kokoinen kaupunki, joka on helposti hahmotettavissa Kaupungilla on vanha kaksikielinen kulttuuripohja Uudessa Loviisassa on edelleen vahvaa talkooperinteistä yhteisöllisyyttä Loviisalla on hyvä mahdollisuus kehittyä avoimeksi kaupungiksi Loviisalla on mahdollisuuksia elämän laatua korostaviin toimenpiteisiin (tyyliin Citta Slow Slow City, mutta ei verkostoon) Osaava henkilöstö Uuden organisaation muodostaminen antaa mahdollisuuden uudistumiseen 2.2 HEIKKOUDET JA UHAT Kaupungilla on muutoshaasteita, heikkouksia, uhkia ja ongelmia, joihin pitää varautua ja joita on pyrittävä välttämään tai kehittämään vahvuuksiksi: Väestörakenne Kaupungin ikääntynyt väestö lisää palvelukysyntää ja painetta kunnallistalouden hoitoon Ikärakenteen tasapainottaminen edellyttää voimakasta muuttovoittoa Henkilöstön rekrytointi Henkilöstön ikärakenteesta seuraa lähivuosina huomattavaa eläköitymistä Työvoiman saatavuudesta on kilpailtava yksityisen sektorin kanssa 2

3 Talouden epävarmuus Maailmanlaajuisen taantuman jatkuminen vaarantaa alueen elinkeinoelämän edellytyksiä, työllisyyden hoitoa ja palvelutuotantoa Elinkeinorakenne Yhdellä yrityksellä on dominoiva asema Perusteollisuuden tulevaisuus on alueella epävarmaa Mahdollisen uuden ydinvoimatuotannon sivuvaikutukset voivat ylittää kaupungin mahdollisuudet Aluepoliittinen asema Kaupungin asema on aluepolitiikan näkökulmasta epävarma ja epäselvä. Maakuntahallinnon mahdollisessa muutoksessa Itä-Uudenmaan kuntien on yhteistyössä vaikutettava alueen edunvalvontaan. Valtionhallinnon uudistamishankkeet luovat epävarmuutta valtion paikallishallinnon pysyvyydelle alueella. Uuden Loviisan on aktiivisesti toimittava sen eteen, että valtionhallinnon palveluita saadaan tulevaisuudessakin omalta alueelta. 3. KAUPUNGIN VISIO Loviisa on dynaaminen ja aktiivisesti elinkeinojen edellytyksiä kehittävä merikaupunki, jossa palvelut saadaan merihenkisesti lähellä asukasta aidos ti kah del la kie lel lä Dynaaminen kaksikielinen idylli - En dynamisk idyll på två språk 4. STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT Strategisina päämäärinä vision toteuttamiseksi asetetaan kolme tavoitetta. 1. Kehitysedellytysten varmistaminen 2. Väestörakenteen kehittäminen 3. Hallinnon ja toimintatapojen kehittäminen 5. KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT Tavoitteiden toteuttamisessa käytetään ns. kriittisiä menestystekijöitä. Ne kertovat, missä asioissa on onnistuttava, jotta visiossa ja päämäärissä esitetyt asiat toteutuisivat. Kriittisiä menestystekijöitä ja niitä koskevia toimenpiteitä olisi tarpeen tarkastella eri kehityspolkujen mukaan. Pääpolkuja on ainakin kaksi: Uusi Loviisa lisäydinvoimarakentamisen perustalta ja uusi Loviisa ilman lisäydinvoimarakentamista. Uuden Loviisan valmisteluvaiheessa ei kuiten- 3

4 kaan ole mahdollista tarkastella vaihtoehtoisia linjauksia. 1. Kehitysedellytysten varmistaminen 1. Kehittämisen välineiden luominen 2. Loviisan kytkeminen valtaväyliin ja rakentuvaan moottoritiehen 3. Rantaratahankkeen varmistaminen 4. Loviisan sataman kehittäminen 2. Väestön ikärakenteen tasapainottaminen 1. Strategisen yleiskaavan laatiminen 2. Maapoliittisen ohjelman laatiminen 3. Kaavoitusaikataulun laatiminen 4. Kuntamarkkinoinnin toteuttaminen 3. Hallinnon ja toimintatapojen kehittäminen 1. Strategisen johtajuuden kehittäminen 2. Taloudellisen kestävyyden varmistaminen 3. Tehokkuuden lisääminen 4. Hyvän työnantajakuvan kehittäminen 5. Avoimen ja luottamukseen perustuvan toimintakulttuurin luominen 6. Hallintokuntien yhteistyön kehittäminen 6. TOTEUTTAMINEN Päämäärien toteuttaminen kriittisten menestystekijöiden avulla edellyttää toimenpiteitä jo uuden Loviisan valmisteluvaiheessa. 1. Kehitysedellytysten varmistaminen Kehittämisen välineiden luominen Uuden Loviisan yhdistymissopimuksessa todetaan, että elinkeinoelämän muutoksiin vastaaminen edellyttää nopealiikkeistä ja vireää organisaatiota sekä hyviä kontakteja elinkeinoelämän toimijoihin. Toiminnalle on turvattava sekä voimavaroja että riskipääomaa. Turvatakseen kytkennän demokraattiseen päätöksentekoon perustetaan kaupunginhallituksen alainen elinkeino- ja kehittämisjaosto. Operatiivinen työ voidaan siirtää perustettavan kehitysyhtiön hoidettavaksi. Uuden Loviisan elinkeino- ja kehittämistoimen organisaatiota on kehitelty yhdistymissopimuksen pohjalta. Kehittämispalvelujen vastuualue uudessa Loviisassa on elinkeino-, matkailu- ja maaseututoimen sekä 4

5 sataman sekä yleisen strategia- ja kehittämistoimen samaan kokonaisuuteen yhdistävä, kaupungin tulevaisuudelle tärkeä asiantuntijaorganisaatio. Vastuualue työskentelee tiiminä. Elinkeinotoimen kehittämiseksi varaudutaan laatimaan seudullinen elinkeinostrategia yhdessä yrittäjien kanssa. Kehitettäviä aloja voivat olla esimerkiksi päästöttömän energian klusterin luominen, matkailu, maaseutuelinkeinot ja elintarviketeollisuus sekä luovat alat ja hyvinvointi Organisaation toiminta Kehittämispalvelujen vastuualueen toiminta on vakiinnutettu Kehittämispalvelujen vastuualue Elinkeinostrategian laatiminen Laadittu yhteistyössä yritysten kanssa Kehittämistoimi Kehitysyhtiön perustamisen selvittäminen Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alue Perustamisedellytykset selvitetty ja asiaa koskevat päätökset tehty Itä-Uudellamaalla on laadittu sopimus maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen järjestämisvastuun siirtymisestä Loviisalle 5 Elinkeinotoimi ja TTT-projekti Maaseututoimi Loviisan kytkeminen valtaväyliin ja rakentuvaan moottoritiehen Uuden Loviisan strategisen osayleiskaavoituksen yhdeksi lähtökohdaksi otetaan valtateiden ja niiden liittymäalueiden työnjako. Liittymäalueet ja samalla uuden Loviisan alueelle tuloa osoittavat portit saavat roolinsa: Länsiportti on Vanhakylä, joka toimii kaupallisena ja matkapalvelukeskuksena. Kuningattarenportti on Loviisan nykyinen länsiportti, joka toimii kaupallisena keskuksena ja kaupunkikeskustan sisääntuloporttina. Logistiikkaportti (Logistic Gate) on kaupunkikeskustan tulevan itäinen sisääntuloportti, joka toimii logistiikan, projektilogistiikan ja raskaan liikenteen keskuksena. Itäportti on Ahvenkoskelle rakentuva eritasoliittymän alue, joka toimii matkailupainotteisena keskuksena. Agricenter on Liljendalin kirkonkylän alue, joka toimii maaseutupalvelukeskuksena.

6 Asemakaavoituksen onnistuminen Loviisan Kuningattarenportin ja Logistiikkaportin sekä Ahvenkosken Itäportin asemakaavat valmiita Kaavoitustoimi Maanhankinnan onnistuminen Rantaratahankkeen varmistaminen Keskeiset asunto-, työpaikkaja palvelualueet liittymäalueilla ovat kaupungin omistuksessa 6 Tekninen ja kehittämistoimi Heli rata on Helsingistä itään kulkevaksi suunniteltu rata, jota kutsutaan myös itäiseksi rannikkoradaksi tai Helsinki-Pietari radaksi (He- Pi). Radan tulisi kulkea Helsingistä Porvooseen, Loviisaan ja sieltä edelleen Kotkan kautta Luumäelle. Rata toisi valtavan piristysruiskeen uudelle Loviisalle. Alueen osayleiskaavoituksessa radan linjaus on jo otettu huomioon. Itäisen rannikkoradan olisi kaukoliikenteen lisäksi palveltava paikallisliikennettä ja Loviisaan olisi saatava henkilöliikenteen paikallisasema sekä liittymä satamaa palvelevaan Lahti-Loviisa rataan. Edunvalvonta Asiaa pidetään yllä Kehittämispalvelut Helsinki-Pietari rataselvitys Loviisan sataman kehittäminen Selvitystä täydennetään radan varren positiivisten vaikutusten ja tavaraliikenteen toimintaedellytysten kehittymisen arviolla Kehittämispalvelut Kehittämispalvelujen vastuualueen tiimityönä tehtävässä laajemmassa kehittämistyössä voidaan satamaa käyttää strategisena elinkeinotoiminnan kehittämisen työkaluna ja osana laajempia kokonaisuuksia. Sataman toiminnan alueellisen lisäarvon kasvattaminen luo elinkeinoelämän mahdollisuuksia Loviisaan. Uusia mahdollisuuksia tarjoutuu satamalle ja kaupungille mm. energiaklusterin (biomassat, tuulivoima), logistiikka-alueen ja viljaklusteriyhteistyön kautta. Sataman välitöntä kehittämisvalmiutta ollaan parantamassa lupaprosessien ja selvityksen kautta. Valmiudella luodaan substanssia markkinointiin ja uusien asiakkaiden sitouttamiseen. Satama-alueen tilan-

7 puute on jatkuvasti rajoittanut liikenteen kehittymistä, joten alueelle olisi voitava luoda lisätilaa. Lupien hakemisen kautta varmistetaan mahdollisuus toteuttaa satama-alueen laajennuksia. Lahti-Loviisa radan kunnostaminen on välttämätön toimenpide Loviisan sataman toimintaedellytysten turvaamiseksi. Kuntien liikelaitosmallin purkautumisen myötä Loviisan sataman on valmistauduttava yhtiöittämiseen. Uuden Loviisan organisaatiossa on välttämätöntä saada satamayksikköä varten riittävät rakennuttamis- ja kunnossapitoresurssit. Laituri-investointi Laiturin korjauksen ja toisen Satamayksikkö täyden väyläsyvyyden laiturin toteuttaminen on aloitettu Toimintamalli Yhtiöittämisen toteuttamissuunnittelu Satamayksikkö on aloitettu Rakennuttaminen ja kunnossapito Yhteistyö sataman toimijoiden kanssa Sataman liikennemäärät Sataman rakennuttamis- ja kunnossapitovelvollisuuksien hoitoon on varattu riittävät resurssit Aiesopimus on laadittu Kasvua vuoteen 2009 verrattuna Tekninen toimi ja satamayksikkö Satamayksikkö ja hallintotoimi Satamayksikkö 2. Väestön ikärakenteen tasapainottaminen Strategisen yleiskaavan laatiminen Strateginen yleiskaava on kunnan kehittämisen väline, jossa kunnan kehitystä hahmotellaan hyvin yleispiirteisesti. Työlle on tyypillistä pyrkimys pitkän aikavälin linjaratkaisujen tekemiseen sekä keskustelun käyminen periaateratkaisuista ja arvovalinnoista. Strategisella yleiskaavalla tuodaan havainnollisesti esiin uusien erilaisten rakentamisalueiden sijainti sekä alueet, jotka säilyvät nykyisellään ja alueet, joille on tulossa muutoksia tai joilla on kehittämistarpeita. Yhdistymissopimuksen mukaan maankäyttö ja kaavoitus muodostavat keskeiset instrumentit uuden kunnan dynaamiselle kehittämiselle. Koko kunnan alueelle laaditaan strateginen yleiskaava. Siinä osoitetaan kunkin kunnan osa-alueen kehittämisen tavoitteet, varataan yleispiirteisesti toimintojen tarvitsemat alueet, esitetään tavoitteellinen aika- 7

8 taulu ja arvioidaan kaavan toteuttamisen sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset alueellisesti ja kokonaisuutena. Tavoitteiden muodostaminen Kaupungin osa-alueiden yleiset kehittämistavoitteet on asetettu uudessa kaupunginvaltuustossa Kehittämistoimi Aikataulun asettaminen Maapoliittisen ohjelman laatiminen 8 Strategisen yleiskaavan toteutuksen alustava aikataulu on hyväksytty uudessa kaupunginvaltuustossa Kehittämispalvelut ja tekninen toimi Kunnan maapolitiikan linjaukset vaikuttavat keskeisesti kunnan menestymiseen. Asunto- ja elinkeinopolitiikka ohjaavat maapolitiikan ja kaavoituksen tavoitteiden asettamista sekä kaavoituksen toteuttamista. Maapoliittinen ohjelma sisältää kaupungin linjaukset maankäytön ja kaavojen toteuttamisen keskeisistä periaatteista, kuten kunnan keskeisistä kasvusuunnista (saadaan strategisesta yleiskaavasta), maanhankinnan periaatteista, maankäyttösopimusten käyttämisen periaatteista sekä toimenpiteistä kaavojen toteuttamisen edistämiseksi. Yhdistymissopimuksen mukaan uuden Loviisan tavoitteena on dynaaminen ja monikeskuksinen kunta, joka mahdollistuu hyvien liikenneyhteyksien ja logistiikan avulla ja jonka eri osia kehitetään tasapuolisesti hyväksyttyjen strategioiden mukaisesti. Maapoliittinen ohjelma Laadittu Kehittämis- ja tekninen toimi Myydyt tontit Kasvua vuoteen 2009 verrattuna Tekninen ja elinkeinotoimi Kaavoitusaikataulun laatiminen Maankäytön suunnittelu toteutetaan yhdistymissopimuksen mukaan laadittavan kaavoitusohjelman mukaisesti. Kaavoitusohjelmalla tarkoitetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaista kerran vuodessa laadittavaa kaavoituskatsausta. Järjestelytoimikunnalle on valmisteltava alustava kaavoitusohjelma strategisen yleiskaavoituksen pohjalta. Ensimmäinen kaavoitusohjelma hyväksytään kaupunginvaltuustossa, jonka jälkeen suunnitelmakausittain päivitettävä kaavoitusohjelma on

9 osa kaupungin toimintasuunnitelmaa. Kaavoitusohjelman laatiminen Alustava kaavoitusohjelma on käsitelty järjestelytoimikunnan valmistelemana uudessa kaupunginvaltuustossa Kaavoitustoimi Tarkistetun kaavoitusohjelman laatiminen Kuntamarkkinoinnin toteuttaminen Kaavoitusohjelma on tarkistettu vuoden 2011 talousarviota varten Kaavoitustoimi Kunnan markkinointi toteuttaa osaltaan kunnan strategiaa. Markkinointi lähtee palvelujen tuotekehittelystä ja yhteisistä sopimuksista, joissa määritellään kunnan vetovoimatekijät ja tavoitemielikuva. Kaavoituksella, tonttitarjonnalla, palveluilla, kaksikielisyydellä, koulutuspalvelujen turvaamisella ja parantamisella yms. luodaan tuote, kaupunki, jota markkinoidaan. Eri kohderyhmille luodaan tarjottavia palvelukokonaisuuksia. Sovitut toimenpiteet Toteutettu Elinkeinotoimi Kaupungin imago Myönteinen kuva Elinkeinotoimi 3. Hallinnon ja toimintatapojen kehittäminen Strategisen johtajuuden kehittäminen Hyvä johtaminen on kaupungin strateginen menestystekijä, jonka toteutuminen vaikuttaa myönteisesti koko kuntakehitykseen ja luo perustan hyvälle kuntatyönantajatoiminnalle. Kuntajohtamiselle on tyypillistä moniarvoisuus ja osa kunnan johtamisesta on poliittista. Strategisessa johtamisessa selkeytetään poliittisen ja ammatillisen johtamisen työnjako. Uudessa Loviisassa kehitetään strategista hallitustyöskentelyä ja otetaan käyttöön hyvän hallitustyön periaatteet, hallitussopimus sekä johtajasopimus. 9

10 Hyvän hallitustyön Hallitussopimus on otettu Hallintotoimi periaatteen käyttö käyttöön Johtajasopimuksen käyttö Kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan kesken on tehty Kaupunginjohtaja johtajasopimus Sähköpostiosoite hallituksen ja valtuuston jäsenille Toteutunut Hallintotoimi Taloudellisen kestävyyden varmistaminen Yhdistymissopimuksen mukaan talousstrategian päätavoite on luoda vakautta, kilpailukykyä ja pitkäjänteisyyttä kunnan taloudenhoitoon. Terve taloudellinen pohja on uuden kunnan vakaan toiminnan ja sen kehittämisen perusta. Talouden kehitysnäkymät ja linjaukset määräävät hallinnon ja palvelujen kehitysmahdollisuuksien ja linjauksien laajuuden ja suunnan. Siirtymä- ja taantumakauden tavoitteina ja arviointikriteereinä pidetään seuraavaa: 1. Käyttömenojen kasvu on hallittua; Tavoitteena poistot kattava vuosikate keskipitkällä aikavälillä. 2. Vapautuvia virkoja tai tehtäviä ei automaattisesti täytetä; Niiden tarpeellisuutta on aina selvitettävä ja suunniteltava muita säästömahdollisuuksia, jos virat tai tehtävät ovat tarpeellisia. 3. Lisätulomahdollisuudet selvitetään ja laaditaan kiinteistöjen myyntiohjelma; Otetaan kuitenkin huomioon yhdistymissopimus. 4. Investointimenot kohdistetaan peruspalvelujen toimivuuden kannalta välttämättömiin investointeihin sekä elinkeinoelämän edellyttämiin tuottaviin investointeihin. 5. Suhteellinen velkaantuneisuus ei saa ylittää naapurikuntien tasoa. Vuosikate Kattaa poistoista 75 % vuonna Taloustoimi 2010 Velkaantuneisuus Enintään valtakunnan keskiarvo Taloustoimi ja alle naapurikuntien tason Tilikauden tulos Vähintään 0-tulos vuonna 2012 Taloustoimi 10

11 Tehokkuuden lisääminen Toiminnan tehokkuutta parannetaan ottamalla käyttöön sähköiset työtavat ja toiminnan vaikuttavuuden arvioinnilla. Tehokkuutta parannetaan myös kehittämällä sekä käyttämällä prosesseja ja työmenetelmiä sekä nostamalla henkilökunnan ja luottamushenkilöiden tietoteknisiä valmiuksia. Henkilökunnan määrän lisääntymistä tarkastellaan kriittisesti. Tehostamalla toimintoja vähennetään paineita lisätä henkilöstömäärää. Päätöksentekoa nopeutetaan viemällä se lähelle toimintaa. Sähköiset päätökset Lisätään sähköisesti tehtäviä Hallintotoimi päätöksiä, vähennetään pape- ria Palvelujen saanti sähköisesti Luodaan palveluita verkkoon (hakemukset, anomukset) Hallintotoimi Prosessiorganisaatioon siirtyminen Henkilökunnan tietotekniset valmiudet Luottamushenkilöiden tietotekniset valmiudet Tilaaja-tuottaja-mallin käytön lisäämisen mahdollisuudet Henkilökunnan määrä Prosessiorganisaatioon siirtymiseen liittyvät hankkeet on aloitettu mahdollisimman laaja-alaisena. 97 % hallitsee yleisimmät toimisto-ohjelmat, sekä henkilöstöhallinnon ja taloushallinnon ohjelmat, sekä osaa käyttää Intranettia Kaupunginvaltuuston ja hallituksen jäsenille on järjestetty mahdollisuus koulutukseen Tutkitaan missä toiminnoissa on mahdollista käyttää tilaaja-tuottaja mallia. Henkilökunnan määrä pyritään pitämään nykyisellä tasolla siten että palvelutaso säilyy tai paranee. Valtakunnan keskiarvo/1000 asukasta Henkilöstökulujen kasvun hillitseminen. Hyvän työnantajakuvan kehittäminen Keskukset Henkilöstöhallinto, keskukset Hallinto Keskukset Henkilöstöhallinto ja keskukset Kunnan imago työnantajana on keskeinen menestystekijä ja uusi Loviisa kiinnittää huomiota työnantajapolitiikkaan. Yhdistymissopimuksen mukaan kaupungille laaditaan henkilöstöohjelma vuoden 2010 aikana. 11

12 Henkilöstön työhyvinvointi Työhyvinvointi pysyy ennallaan tai kasvaa vuosina 2010 ja 2012 tehtävien kyselyiden mukaan Henkilöstötoimi Henkilöstöohjelmaja strategia Ohjelma laadittu joka sisältää rekryktoinin ja oikeudenmukainen palkkaus -osuuden Henkilöstötoimi Avoimen ja luottamukseen perustuvan toimintakulttuurin luominen Valmistelun ja päätöksenteon oikeellisuuteen luotetaan. Ammattijohdon ja luottamushenkilöiden roolit ovat selkeitä. Valtuusto johtaa kuntaa strategisesti ja hyväksyy suuntaviivat ja painopistealueet, hallitus ja kaupunginjohtaja huolehtivat, että toimialat toteuttavat tavoitteita tehokkaalla tavalla. Onnistunut sisäinen viestintä Henkilöstökyselyn mukaan viestinä on vähintään keskitasoa. Keskukset Onnistunut ulkoinen viestintä ja yhteistyö Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden roolit Onnistunut ja hyvä yhteistyö kolmannen sektorin kanssa Hallintokuntien yhteistyön kehittäminen Keskukset Siirrytty strategiseen johtamiseen Kaupunginjohtaja ja kaupunginhallitus Hallintorajat eivät saa olla esteenä kokonaisuuden kehittämiselle. Johtoryhmän ja yhteyshenkilöiden yhteistyö luo pohjan sitoutumiselle yhteisiin tavoitteisiin. Sitoutuminen yhteisiin Yli hallinnonrajojen menevät Johtoryhmä tavoitteisiin tiimit työstävät yhteisiä asioita Johtoryhmän yhteiset tavoitteet Johtoryhmätyöskentelyllä luodaan edellytykset kaupungin strategiselle työskentelylle. Kaupunginjohtaja Sisäinen viestintä Strategiset tavoitteet on jalkautettu koko henkilökuntaan Viestintäyksikkö ja kehittämistoimi 12

Käytännön johtamisessa ja strategian toteuttamisessa keskeisiä toimijoita ovat kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja.

Käytännön johtamisessa ja strategian toteuttamisessa keskeisiä toimijoita ovat kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja. Kaupunginhallitus 1.2.2010 37, liite no 7 Kaupunginvaltuusto 11.2.2010 23, liite no 10 LOVIISAN SIIRTYMÄKAUDEN 2010-2012 STRATEGIA 1. YLEISTÄ Uuden Loviisan valmistelun tavoitteena on ollut strateginen

Lisätiedot

Lapinjärvi on elinvoimainen, turvallinen ja vetovoimainen asuinpaikka.

Lapinjärvi on elinvoimainen, turvallinen ja vetovoimainen asuinpaikka. 1 STRATEGIARUNKOJEN VERTAILU VISIOT: : Loviisa on dynaaminen ja aktiivisesti elinkeinojen edellytyksiä kehittävä merenrantakaupunki, jossa peruspalvelut tuotetaan lähellä asukasta aidosti kahdella kielellä

Lisätiedot

Elinvoimainen Ylivieska 2021

Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021- kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana keskuksena. Kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos 27.10.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki, jossa korostuu hyvä elämänlaatu ja oma

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto MUUTOSOHJELMA 1 Muutosohjelman lähtökohdat Strategiset päämäärät Järvenpäätä johdetaan strategialähtöisesti

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten

Lisätiedot

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia ORIMATTILA Kaupunkistrategia 2020 Kaupunginvaltuusto 7.6.2011 Kaupunginvaltuusto 18. - 19.11.2011 Kaupunginvaltuusto 20.2.2012 Strategiatyöryhmä 20.5.2013 Kaupunginhallitus 27.5.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017

Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Tilannekatsaus Johtokunta 26.4.2017 Arvot Strategian toteuttaminen perustuu Rovaniemen kaupungin yhteisiin arvoihin Osallisuus Luovuus Turvallisuus

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON KAUPUNGIN ELINKEINOPOLIITTINEN SELVITYS TIEDOTUSTILAISUUS 29.8.2013 Selvityksen avulla halutaan arvioida Porvoon kaupungin

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

Salon kaupungin yleiskaavallinen ohjelma

Salon kaupungin yleiskaavallinen ohjelma Salon kaupungin yleiskaavallinen ohjelma maankäytön rakennemalli 2030 1 Johdanto Yleiskaavallisen ohjelman tarkoituksena on luoda Salon kaupungin maankäytön pitkän aikavälin suuntaviivat tarkemman suunnittelun

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

- Committed to Excellence

- Committed to Excellence Turun kehittämismallin 1.5.17 kulmakivet Sari Hannila, kehittämispäällikkö - Committed to Excellence Kesäkuu 17 Sari Hannila, kehittämispäällikkö Taustalla strategia ja visio Suomen Turku on kiinnostava

Lisätiedot

Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus

Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus Talous Maankäyttö Kuntaliitto tiedottaa 10.12.2015 Elinkeinopolitiikka 1 600 kuntien päättäjää vastasi kyselyyn: Kunnan elinvoima rakentuu toimivasta kaavoituksesta

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 TIEDOTUSTILAISUUS Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 LUONNOS Ohjelmaa valmisteltiin tiiviissä yhteistyössä Henkilöstö Asukkaat Asiantuntijaraadit

Lisätiedot

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka

Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka MALPE 1 Tehtäväalueen kuvaus ja määrittelyt Ryhmän selvitysalueeseen kuuluivat seuraavat: kaavoitus, maapolitiikka ja maaomaisuus, maankäyttö, liikenneverkko ja

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

Aluevastaava. Rooli. Tehtäviä

Aluevastaava. Rooli. Tehtäviä Aluevastaava Tehtäviä Alueella järjestettävien palvelujen koordinointi. Yhteyshenkilö paikkakunnan tärkeimpien yritysten ja yhteisöjen sekä uuden kunnan organisaation välillä, tarpeiden ja mielipiteiden

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI. Strategia 2020

IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI. Strategia 2020 IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI Strategia 2020 SWOT-ANALYYSI Vahvuudet Luonto, maisema, ympäristö Vahva koulutustarjonta Monipuolinen elinkeinorakenne Väestön ikärakenne Harrastusmahdollisuudet Heikkoudet Sijainti

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu 30.06.2016 15:45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Hallitus 19 8 5 Yhteensä 19 8 5 Vastausprosentti 42.1 Lopettaneet 26.3 Kesken jättäneet

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma PIRKKALAN KUNTA TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma VALTUUSTON HYVÄKSYMÄ 20.2.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kuntastrategiaa toteuttava hanke... 4

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa

Lisätiedot

Elinkeinojen edistämistä kunnassa vai kehittämisyhtiössä?

Elinkeinojen edistämistä kunnassa vai kehittämisyhtiössä? Elinkeinojen edistämistä kunnassa vai kehittämisyhtiössä? Case Kangasala Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen 12.9.2018 Miksi elinkeinoyhtiö Kangasalan kaupunkikonserni tiivis ja tarkoituksenmukainen Tarkoituksenmukaisesti

Lisätiedot

Maakuntahallituksen työn arviointilomake

Maakuntahallituksen työn arviointilomake Mh 10.11.2008, Liite nro: 1 Maakuntahallituksen työn arviointilomake Henkilökohtainen arviointi hallitustyöskentelystä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Ympyröikää mielestänne sopivin vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen

Lisätiedot

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN Kriittinen menestystekijä: Suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka Arviointikriteeri; henkilöstöstrategia ohjaa kunnan työnantajatoimintaa Tavoitteet

Lisätiedot

Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia

Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia Cursor Oy Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia Hyväksytty seutuvaltuustossa 18.6.2019 Tiivistelmä Tämä on Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia. Strategialla

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä.

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä. KUNTASTRATEGIA 2030 Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä. SISÄLLYSLUETTELO 1 Nykytilan kuvaus ja toimintaympäristö...3 - Väestöennuste 2011 2030...4 - Kokonaisverotulojen kehitys 2000 2012...5

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Rantaväylän tulevaisuus puntarissa Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Valtakunnan päätieverkkoon kuuluva valtatie 4 kulkee Vaajakoskelta Tikkakoskelle. Jyväskylässä

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.5. 1 JOHDANTO Henkilöstöohjelmalla tuetaan Kokkolan kaupunkistrategian toteuttamista. Henkilöstöohjelmalla tuodaan näkyväksi kaupunkistrategian

Lisätiedot

Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari 19.2.2018 Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Kuntalaki 37 (410/2015) mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunginvaltuuston talous ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: toiminnot Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään tavoitteet palveluiden järjestämiseen, resurssien käyttämiseen ja henkilöstön

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Ohittamaton Keminmaa elinvoimaa ja luonnetta

Ohittamaton Keminmaa elinvoimaa ja luonnetta Ohittamaton Keminmaa elinvoimaa ja luonnetta Strategian aikajänne on valtuustokausi + vuosi Keminmaan kunta 2018 Strategian osa-alueet: 1. Talouden oikaisuliike 2. Kuntarakenne ja sote uudistus 3. Kunnan

Lisätiedot

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025 n kunta Viestintäpolitiikka 2025 Kunnanhallitus 25.6.2012 Viestinnän tavoitteet Viestinnän tavoitteena on omalta osaltaan tukea kuntastrategiassa 2025 määritellyn tahtotilamme saavuttamista ja arvojemme

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN MAL-TYÖSKENTELY JATKOSSA DET PRAKTISKA MBT-ARBETET I FORTSÄTTNINGEN. Henrik Sandström

KÄYTÄNNÖN MAL-TYÖSKENTELY JATKOSSA DET PRAKTISKA MBT-ARBETET I FORTSÄTTNINGEN. Henrik Sandström KÄYTÄNNÖN MAL-TYÖSKENTELY JATKOSSA DET PRAKTISKA MBT-ARBETET I FORTSÄTTNINGEN Henrik Sandström TÄHÄNASTINEN PROSESSI Kaikki kunnat ovat hyväksyneet suunnitelman Suhteellisen hyvä julkisuus Hyvä vastaanotto

Lisätiedot

Valiokuntamalli. Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja

Valiokuntamalli. Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja Valiokuntamalli Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja Kempele Oulu 193 000 Hailuoto 1 000 Kempele 16 800 Lumijoki 2 100 Liminka Tyrnävä 6 600 9 500 Muhos 9 000 VALTUUSTON TIIMITYÖSKENTELY KEMPELEESSÄ

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 5.4.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013 KH:n henkilöstöjaosto 56 17.10.2013 Yhteistyötoimikunta 32 12.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 65 28.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 74 18.12.2013 KH:n henkilöstöjaosto 8 13.03.2014 Yhteistyötoimikunta 14 25.03.2014

Lisätiedot

Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma Tavoitteena laatu

Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma Tavoitteena laatu www.mustasaari.fi Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma 2011 2015 Tavoitteena laatu Hyväksytty kunnanvaltuustossa 11.11.2010 Kunnan visio Mustasaari vetovoimainen ja tulevaisuuteen luottava kunta tarjoaa

Lisätiedot

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Liite 2 Yksityisen sektorin työnantajaedunvalvontaa Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa AVAINTAn missio AVAINTA toimii kuntaomisteisten yritysten ja yhteisöjen työnantajaedunvalvojana

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Luonnos Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Ympäristöterveyslautakunta Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Strategiset päämäärät Kriittiset

Lisätiedot

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut:

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut: Elinkeinostrategian valmisteluun ovat osallistuneet Keminmaan kunnan henkilöstön lisäksi luottamushenkilöt ja Keminmaan yrittäjiä. Elinkeinostrategiaan liittyen on järjestetty kaksi avointa työpajaa ja

Lisätiedot

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet Visio, toiminta-ajatus ja arvot Talousarvio ja toimintasuunnitelma Kunkin strategisen kärkitavoitteen suunnitelmien laatimisesta

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS Strategia tarkoittaa valintojen tekemistä. Mitkä ovat kaikkein suurimmat haasteet porvoolaisten hyvinvoinnille vuosina 2013-2017? STRATEGIA RAKENNETTIIN YHDESSÄ

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

S U O M E N H I P P O S Strategia

S U O M E N H I P P O S Strategia S U O M E N H I P P O S Strategia 2018 2020 Missio Nykyaikainen ja kehittyvä Kasvavan hevosalan asiakaslähtöinen tuki- ja palveluorganisaatio Visio Hyvinvoiva hevonen keskiössä Suomen Hippos on yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja elinkeinoelämässä on vahva usko tulevaisuuteen. Johdanto Ylitornion

Lisätiedot

Mika Tenhunen Elinkeinokoordinaattori Sodankyläntie Pelkosenniemi

Mika Tenhunen Elinkeinokoordinaattori Sodankyläntie Pelkosenniemi Mika Tenhunen Elinkeinokoordinaattori Sodankyläntie 1 98500 Pelkosenniemi www.pelkosenniemi.fi ELINKEINOELÄMÄN KEHITTÄMINEN Kuntatason strategiat ja ohjaus www.pelkosenniemi.fi Elinkeinoelämän kehittäminen

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Organisaatiotoimikunta 30.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018

Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018 Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Tulokset... 3 2.1 Kaupunginhallituksen onnistuminen tehtävässään... 3 2.2 Päätöksentekoprosessi... 2.3 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

joensuun kaupunkistrategia

joensuun kaupunkistrategia Kantavat Siivet joensuun kaupunkistrategia Kantavat Siivet Joensuu on rohkeasti muutoksia hyödyntävä osaamisen ja elämysten kaupunki, jossa on hyvä elää. VISIO 2015 muutoksia hyödyntävä kaupunki Rakennemuutos,

Lisätiedot

STRATEGIAKARTTA. Multian kunnan ARVOT - VISIO - MISSIO MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT

STRATEGIAKARTTA. Multian kunnan ARVOT - VISIO - MISSIO MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT MULTIA 2020 STRATEGIAKARTTA Multian kunnan - - MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT Käytännön toimenpiteet on kirjoitettu toimialojen tuloskortteihin Kunnanvaltuusto 11/2011 MULTIA Kuntaparikunta Jyvässeudulla

Lisätiedot

Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla

Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Kielellisten palvelujen toimikunta Uudenmaan liitto 8.12.2017 Heli Vauhkonen Aluesuunnittelun vastuualue Tehtävät Maankäyttö, maakuntakaava,

Lisätiedot

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Kirjastonjohtajat 23.9.2010 Ydinkysymykset Mitä varten organisaatio on olemassa? (missio) Millaista tulevaisuutta tavoittelemme? (visio) Kuinka saavutamme

Lisätiedot

Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013. Strategiakortit 2013 LIITE 1

Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013. Strategiakortit 2013 LIITE 1 Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013 Strategiakortit 2013 LIITE 1 TALOUS Kuntatalous on vakaa Kriittiset menestystekijät Toiminta suunnitelmallista ja pitkäjänteistä - Laaditaan taloudellisesti

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTASTRATEGIA

LAPINJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 1 LAPINJÄRVEN KUNTASTRATEGIA Kuntastrategia on ylin kunnan toimintaa ohjaava asiakirja, se sisältää valtuuston keskeiset linjaukset halutusta tulevaisuuden tilasta kattaen valtuustokauden 2013 2016. Kuntastrategia

Lisätiedot

Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe

Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe 14.8.2018 Rakenteen ja johtamisjärjestelmän valmistelu 6/2018-9/2018 Johtoryhmä 1.6.2018 Muutosta valmisteleva viestintä Toimialojen johtoryhmät Toimialojen

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 2: Kaupunkikehitysohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 2: Kaupunkikehitysohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 2: Kaupunkikehitysohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki KAUPUNKIKEHITYSOHJELMA 1 Kaupunkikehitysohjelman lähtökohdat Strateginen

Lisätiedot

KH KV

KH KV Kiteen kaupungin palveluohjelma 2010 KH 10.5.2010 112 KV 17.5.2010 26 Sisältö 1. Palveluohjelman tarkoitus ja suhde kaupunkistrategiaan... 1-2 2. Palveluohjelman oleellisimmat päämäärät, toteuttaminen

Lisätiedot

Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI, JOSSA KAIKKIEN ON HYVÄ OLLA KERAVA ON METROPOLIALUEEN YRITYSYSTÄVÄLLISIN KUNTA

Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI, JOSSA KAIKKIEN ON HYVÄ OLLA KERAVA ON METROPOLIALUEEN YRITYSYSTÄVÄLLISIN KUNTA 1. Keravan kaupungin visio KERAVA ON METROPOLIALUEEN KÄRJESSÄ KULKEVA, VETO-VOIMAINEN, ROHKEA, MENESTYVÄ JA UUTTA LUOVA KAUPUNKI, JOSSA PALVELUT JA LUONTO OVAT JOKAISTA LÄHELLÄ Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI,

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3.

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3. Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Henkilökunnan osallistuminen, osa 3. Henkilökunnan kommentit toimintamallin uudistamisen tavoitteisiin ja muihin päälinjauksiin Loorassa e-lomake

Lisätiedot

Strategiakortit 2016

Strategiakortit 2016 Kh 30.11.2015 325 Liite kh nro 2 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2016 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset

Lisätiedot

Strategian tiivistys Kaupunginhallitus

Strategian tiivistys Kaupunginhallitus Strategian tiivistys Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä yliopisto-

Lisätiedot

Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/ /94 HARJAVALTA 2025 VAHVA JA ROHKEA. Kaupunkistrategia

Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/ /94 HARJAVALTA 2025 VAHVA JA ROHKEA. Kaupunkistrategia 2025 VAHVA JA ROHKEA Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/11.12.2017/94 Kaupunkistrategia ON VUONNA 2025 VAHVA JA ROHKEA Strategiset painopisteemme vuoteen 2025: KASVUN JA YRITTÄJYYDEN LAADUKKAIDEN

Lisätiedot

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23) Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia

Lisätiedot

Ennakoiva strategia. Tulevaisuus- näkymät. Suunniteltu tulevaisuus. Nykytila. Mennyt

Ennakoiva strategia. Tulevaisuus- näkymät. Suunniteltu tulevaisuus. Nykytila. Mennyt ENNAKOIVA STRATEGIA Ennakoiva strategia Mennyt Nykytila Suunniteltu tulevaisuus Tulevaisuus- näkymät Strategialinjaukset Ennakoiva strategia Suunniteltu tulevaisuus Palvelut Henkilöstö Yleiset ja toimialakohtaiset

Lisätiedot

1. KAUPUNGINJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET

1. KAUPUNGINJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET 1 Outokummun kaupunki Kaupunginhallitus JOHTAJASOPIMUS Tällä Outokummun kaupungin ja kaupunginjohtaja Pekka Hyvösen välisellä johtajasopimuksella selkiytetään poliittisen ja ammatillisen johdon vastuualueita,

Lisätiedot

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyöryhmä 18.2.2013 HUOM! Tämän toimintasuunnitelman on tarkoitus kuvata strategiatyöryhmän työtä ja tavoitteita, ei vielä itse strategiaprosessin yksityiskohtia.

Lisätiedot

Leppävirran kuntastrategia 2010. Kunnanhallitus 20.2.2006

Leppävirran kuntastrategia 2010. Kunnanhallitus 20.2.2006 Leppävirran kuntastrategia 2010 Kunnanhallitus 20.2.2006 Sisältö VISIO TOIMINTA-AJATUS PÄÄSTRATEGIA Strategiat ELINKEINO ASUINKUNTA PALVELU HENKILÖSTÖ TALOUS VISIO Leppävirran kunta tarjoaa kasvavalle

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA 2030 Luonnos 1.3.2018 Kuntalaki 1 : Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti

Lisätiedot

Tilaliikelaitos TILALIIKELAITOKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA

Tilaliikelaitos TILALIIKELAITOKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA TILALIIKELAITOKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 22.11.2017 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Tilaliikelaitoksen strategia... 2 3. Viestinnän pääpainopisteet... 2 4. Viestinnän tavoitteet... 2 5. Kriisiviestintä...

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016 Kemin kaupunkistrategia 2025 2016 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2016 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 6.2.2008 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot