Jäsentiedote 1 / 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsentiedote 1 / 2010"

Transkriptio

1 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, Rajamäki puh PHEENJOHTAJAN PALSTA JHLAVOSI KÄYNNISTYY Jäsentiedotteen 1/2010 kokoaja: Anni Engstrand Kirpeiden pakkaskelien ja upean lumisen maiseman lumoamina on hyvä aloitella Nurmijärven Yrittäjien 35 v. juhlavuotta. Kesäkuussa tulee tuo juhlapäivä vastaan ja hallitus onkin jo aloittanut työn juhlien toteuttamiseksi. Näin heti alkuvuonna olemme aloittaneet kovalla koulutus-sarjalla koskien hankintalaki-koulutusta. Jo viime vuoden puolella aloimme suunnittelemaan tätä koulutusta ja saimmekin yhdessä Klaukkalan Yrittäjien ja kunnan elinkeinotoimen kanssa aikaan todella korkeatasoista koulutusta täällä Nurmijärvellä. Kun tämä tiedote ilmestyy on koulutuksen ensimmäinen osa pidetty ja toista iltaa odotellaan. Toivottavasti mahdollisimman moni on ajatellut käyttää tämän maksuttoman koulutuksen hyväkseen. Olemme muuten tähän käyttäneet ja hakeneet TTKA projektin kautta rahaa, joten siitäkin olemme hetken kuluttua paremmin tietoisia. Meitä yrittäjiä usein moititaan siitä, että emme osaa käyttää hyväksemme rahaa jota olisi meille tarjolla. No me olemme nyt käyttäneet ja voimme kohta kertoa kokemuksistamme myös teille. Tämä vuosi tuo muutenkin mullistuksia ihan meidän kaikkien yrittäjien arkeen, kun verotili astui vuoden vaiheessa voimaan. Siitäkin meillä oli jo hyvä ja antoisa koulutus alkuvuodesta. Hauskaa koko hommassa on minusta se, että koko järjestelmää on haluttu kehittää niin, että meidän yrittäjien ei tarvitsisi verottajaa varten tehdä mitään erityistä raportointia ja on haluttu yksinkertaistaa järjestelmää. No mikä nyt sitten muuttuu; ilmoitukset on annettava kuten ennenkin, aika vähän toisaalta piteni toisaalta lyheni ainoastaan maksun voi nyt tehdä yhdellä kertaa ja yhteen paikkaan. No se veikin meidän arjessa aika paljon aikaa! Jäsentiedote 1 / 2010 Vuotta tullaan jatkamaan mukavilla tapahtumilla: keila-illoilla, teatterilla yms. Itse juhlia tulemme näillä näkyminen viettämään alkusyksystä lauantaina 4.9. varaa jo nyt ilta kalenteriisi. Seuraava päivä on Yrittäjän päivä ja sitä on mukava sitten jälkitunnelmissa viettää. Koska tulemme järjestämään rennomman varsinaisen juhlan, tulemme sitten vielä syyskokouksessa ja pikkujouluissa palaamaan juhlatunnelmiin. Siellä jaetaan kunniamerkit ja julkistetaan vuoden yrittäjä. Toivommekin, että hieman vapaamuotoisemmalla juhlimisella saisimme mukaan myös teidät hyvät uudehkot jäsenet. Täytyy kuitenkin muistaa, että kun juhlimme edellisen kerran viisi vuotta sitten oli jäsenmäärä n. 160 jäsentä ja nyt n. 340 jäsentä. Monia teistä emme ole tavanneet, mutta nyt siihen tulee hieno mahdollisuus. Palaamme aiheeseen sitten lähempänä syksyä. Muistakaa, että meille hallituksen jäsenille voi tehdä ehdotuksia, kommentoida asioita ja varsinkin tehdä aloitteita, joiden varassa voimme sitten täällä Nurmijärvellä tehdä meidän yrittäjien oloja hieman paremmiksi. Samalla voisinkin muistuttaa teitä siitä kovasta valtakunnallisesta edunvalvonnasta, jota kattojärjestömme Suomen Yrittäjät tekee. He ovat saaneet monia asioita lykättyä parempaan suuntaan ja tekevät valtavasti työtä myös julkisuuden saamiseksi asioidensa tueksi. Meidän paikallisjärjestöjen tehtäväksi jää hoitaa paikallisia asioita ja pyrkiä parantamaan niitä. Se mitä me voimme tehdä valtakunnallisen edunvalvonnan hyväksi on pitää jäsenistä kiinni, sillä vain suurella jäsenmäärällä Suomen Yrittäjät otetaan mukaan mm. lainvalmistelu töihin. Vielä lopuksi palaan jouluisiin tunnelmiin ja haluan kiittää joulukuusen poishakeneita: Raimo Jousea, Seppo ja Tommi Salmista. Hienoa, että olitte mukana! Toivotan kaikille oikein reippaita ulkoilukelejä ja paljon lunta ja pakkasta! Seija Martelius, puheenjohtaja NRMIJÄRVEN YRITTÄJÄT RY:N HALLITS 2010 Hallituksen puheenjohtaja Seija Martelius puh Martelius & Tytöt Oy, Varapuheenjohtaja Tomi Juntunen puh KT-Yhtymä, Varapuheenjohtaja Reijo Muhonen puh Rakennusliike R. Muhonen Oy, Sihteeri Anni Engstrand puh Hoitopalvelu Karin Pusa Oy, Muut hallituksen jäsenet: Tuomo Kuisma puh , Kuisman Sora Oy, Tauno Lamminaho puh Plast-Turf Oy, Ari Siponen puh CNC-Siponen Oy, Paavo Teräväinen puh , Lavarakenne Oy Paavo Teräväinen, Merja Åstedt puh Maanrakennusliike Reijo Åstedt Oy, Yrittäjänaisten edustaja Sari Leppänen puh Kauneshoitola Sariel,

2 KOLYHTEISTYÖ Olemme jo viime vuonna kunnan ja koulutoimen sekä yhdessä muiden yrittäjäyhdistysten kanssa aloittaneet kouluvierailut Nurmijärven ylä-asteiden 9 luokkalaisille. Nyt haemme innokkaita yrittäjiä, jotka voisivat tulla kertomaan omasta valinnastaan oppilaille yhden tunnin aikana. Nuoret tekevät ns. yrittäjyystestin opon kanssa ennen meidän vierailuja, niistä saatamme saada hieman käsitystä minkälaisia nuoria meillä juuri sillä kerralla on vastassamme. Olemme suunnitelleet valmiin konseptin vierailujen sujumiseksi ja mukana olisi aina kunnasta Pirjo Leino ja 1-2 yrittäjää. Mitään kalvosulkeisia ei ole tarkoitus pitää, vaan kertoa sitä omaa tarinaa. Miksi aloin yrittäjäksi, mikä on koulutukseni, mikä on mukavinta työssäni jne. Se on juuri se mitä nuoret haluavat kuunnella. Viesti on selkeä; yrittäjäksi ei ole koulutusta, kuka vaan voi ryhtyä yrittämään, koska vaan! Jos haluat olla mukana tekemässä tätä arvokasta yrittäjyyskasvatustyötä niin ilmoittaudu sihteerille tai puheenjohtajalle. TALVIPÄIVÄ PORKKALANNIEMESSÄ Jo perinteeksi muodostunut talvipäivä vietetään pilkkimisen merkeissä Porkkalanniemessä Teräväisen Paavon mökillä lauantaina Luvassa siis pilkkimistä, ruokailua ym. Ilmoittautuminen ja ajoohjeet Paavolta p KEILAILLAT JATKVAT KEVÄÄLLÄ Kevään keilaillat aloitettiin 20.1 ja seuraavat keilavuorot ovat 17.2 klo 18-19, 31.3 klo ja 28.4 klo Ilmoittautumiset sihteerille p tai TEATTERIMATKA Keväinen teatterimatka suuntautuu Helsingin kaupunginteatteriin katsomaan esitystä Viimeinen valssi. Kaikki 40 lippua on varattu ja mahdollisia peruutuspaikkoja voi kysellä sihteeriltä p TAPAHTMAKALENTERI Hankintalakikoulutus 3.2 klo Nurmijärven kunnan virastotalolla. Talvipäivä Paavon mökillä la 13.2 alkaen klo 10 Keilailta ke 17.2 klo Nurmijärven Bowling Housessa Hallituksen kokous tiistaina 9.3 klo 18 Onni Forssellin tiloissa Rajamäellä Teatteri-ilta Viimeinen valssi Helsingin kaupunginteatterissa lauantaina 20.3 klo 19 Kevätkokous ti 13.4 klo Nurmijärvellä Ravintola Duetossa. Kokouksen yhteydessä yhdistys tarjoaa kevyen iltapalan. Ilmoittautumiset sihteerille 6.4. mennessä p tai

3 AJANKOHTAISTA ALEJÄRJESTÖSSÄ Yrittäjien valtakunnalliset hiihtokilpailut Jämijärvellä järjestetään ensi maaliskuussa yrittäjien valtakunnalliset hiihtokilpailut. Jämin hiihtokisoihin tavoitellaan alue- ja paikallistasolta runsasta osallistujamäärää. Myös keskusjärjestön väkeä haastetaan hiihtoihin mukaan. Hiihtokisat järjestetään Lisätietoja antaa Riikka Saloniemi, Jämijärven Yrittäjät ry, p tai Hiihtojen nettisivut avautuvat lähiaikoina osoitteessa Sivut ovat Pohjois-Satakunnan yhdistysten yhteiset sivuostot. Yrittäjän kuntolomat 2010 Kun yrittäjän kroppa ja pää voivat hyvin, on yritykselläkin paremmat edellytykset menestyä. Suomen Yrittäjät yhteistyössä Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n kanssa tarjoaa jäsenilleen RAY:n tukemaa lomatoimintaa. Lomia tulee hakea kolme kuukautta ennen haetun loman alkua. Lisätietoja: Y: Liisa Mustonen, p. (09) MTLH ry: Airi Tella, p.(09) tai Maarit Kainulainen, p. (09) Toimiston yhteyshenkilö: Liisa

4 Onnistu myynnissä! :00-16:15 Fennia, Televisiokatu 1, Helsinki Aloita uusi vuosi terästämällä myyntiäsi - keskity onnistumiseen! Sisältö: Asenne ja sen vaikutus tuloksiini Tavoitteet - miksi ja miten tavoitteita asetetaan Mitä taitoja voin itsessäni kehittää - Mitä huiput tekevät oisin? - Huippumyyjän 8 ominaisuutta Innostava ja tuloksellinen myyntiesittely - hyödyn ja ominaisuuden ero - miten ja milloin kauppa päätetään Tämän käytännönläheisen koulutusiltapäivän tavoitteena on antaa vauhtia ja energiaa arkiseen myyntityöhön kaikille, jotka myyntitaitoa työssään tarvitsevat. Kouluttaja Tuija Rummukainen on itse mitä parhain esimerkki myönteisen tavoitteellisuuden voimasta - onnistumiseen keskittymisestä. Ilmoittautuminen viimeistään Kouluttaja: Yritysvalmentaja, insinööri Tuija Rummukainen, Human Energy Oy. Hän on tehnyt tutkimuksia huippumyyjistä ja kirjoittanut aiheesta kirjoja. Palaute esimiestyön kivijalka klo 9:00-16:30 Spektri (Pilotti), Metsänneidonkuja 4, Espoo Sisältö: ~ Palaute ja liiketoiminnan kehittäminen ~ Palautteen taso ja laatu omassa yrityksessäni ~ Arjen palaute ~ Tulkinta ja tunne palautteen antamisessa ja vastaanottamisessa ~ Henkilökohtaisesti istuva palaute: ihmisten erilaisuus ja palauteprofiili ~ Kehityskeskustelupalautteen haasteet ~ Päätökseni palautetaitojen kehittämisessä Palautteen saaminen ja antaminen herättää usein ristiriitaisia tunteita, siksipä usealla työpaikalla on palaute-vajetta. Esimiehiltä kaivataan niin myönteisestä kuin korjaavaakin palautetta, mutta myös esimies itse tarvitsee kehittyäkseen ja jaksaakseen palautetta. Tässä Mikko Aallon mukaansa tempaavassa valmennuksessa saat eväitä omaan persoonalliseen tapaasi antaa ja saada palautetta. Ilmoittautuminen viimeistään Kouluttaja: Teologi, kehitysjohtaja Mikko Aalto, Milestone Coaching & Consulting Oy Kirja: Parjaavasta kolautteesta korjaavaan palautteeseen Jäsenhinta: 230 (+ alv) (Normaalihinta: 350 (+ alv)) Aamukahvi, lounas ja iltapäiväkahvi sisältyvät hintaan. Ryhmän koko: max 16 henkilöä Yhteistyössä: Espoon Yrittäjät ja Suomen Yrittäjien Sypoint Oy Tiedustelut: (09) / Helena Leiviskä, Peruutusehdot: jälkeen tehdystä peruutuksesta perimme peruutusmaksuna 30 euroa (+ alv). Jos peruutus tapahtuu myöhemmin kuin kolme arkipäivää ennen koulutusta tai osallistuja jää saapumatta tilaisuuteen siitä etukäteen ilmoittamatta, perimme koko osallistumismaksun.

5 Pienyrityksen talousjohtaminen klo 9:00-16:30 (VR Kokouskeskus, Rautatientori 1 C, Helsinki) Tuloslaskelman ja taseen hyödyntäminen osana pienyrityksen johtamista Mihin seikkoihin tulisi kiinnittää huomiota tuloslaskel massa ja taseessa? Mitä eri katteet kertovat Miten hyödynnän EVA-laskentaa yrityksen toimintojen suuntaamisessa? Milloin yritys on liian varaton osakeyhtiölain mukaan ja kuinka hallituksen tulee tällöin menetellä Kassavirtalaskelman hyödyntäminen osana operatiivisten toimintojen johtamista Miten voin tehostaa myyntitoimintoja kassavirtalaskelman avulla? Kuinka ohjaan yrityksen resurssitarpeiden suunnittelua kassavirtalaskelman avulla? Miksi nopeasti kasvava yritys on usein maksuvaikeuksissa? Kuinka toteutan hallitusti yrityksen kasvun kassavirta laskelman avulla? Koulutuksessa myös pohditaan, kuinka talouslaskelmia hyödynnetään yrityksen johtamisessa vaikeiden aikojen yli Kurssin tavoitteena on oppia tunnistamaan tilinpäätöstiedoista yrityksen tila ja ymmärtämään erilaisten käytännön toimien vaikutukset yrityksen kannattavuuteen. Toivo Koski havainnollistaa käytännönläheisesti mm. kassavirtalaskelman hyödyntämisen myyntiprosessin ja hinnoittelun suunnittelussa ja kuinka yrityksen kasvua ja käyttöpääoman tarvetta hallitaan kassavirtalaskelman avulla. JATKOKRSSI Ilmoittautuminen viimeistään Kouluttaja: Kauppat. tri, DI Toivo Koski on useita vuosia kouluttanut yrittäjiä ja sparrannut yrityksiä yritystaloudessa ja liiketoiminnan suunnittelussa. Toivo Koski toimii itsekin yrittäjänä kahdessa kasvuhakuisessa yrityksessä. Jäsenhinta: 180 (+ alv) (Normaalihinta: 260 (+ alv)) Myyvä yrityskuva :00-16:30 Heureka, Tikkurila, Vantaa Asiakas luo mielikuvaa yrityksestäsi mm. käyntikorttien, lomakkeiden, kotisivujen ja lehti-ilmoitusten välityksellä. Myykö yrityskuvasi? Yrityskuvan osa-alueet ja sisällöt Imago on pääomaa ja yrityskuvan perusta Logo, liikemerkki, värit, kirjasintyyppi, iskulause Kirjekuoret, lomakkeistot, käyntikortit jne. Lehti-ilmoittelu, esitteet ym. markkinointimateriaali Graafinen ohjeistus takaa yhtenäisen linjan, myy paremmin ja säästää rahaa! Kotisivut yrityskuvan rakentajana Ilmoittautuminen viimeistään Kouluttajat : KTM Timo Rope, Rope-Yhtiöt Markkinointiviestinnän suunnittelija, toimitusjohtaja Ari Mäkinen, Ideavirta Oy Jäsenhinta 190 (+ alv) (Normaalihinta 290 (+ alv) ) Aamukahvi, lounas ja iltapäiväkahvi sisältyvät hintaan. Yhteistyössä : Vantaan Yrittäjät Tiedustelut: kurssit (at) yrittajat.fi tai puh. (09) Peruutus: Jos osallistuminen perutaan 1.3. jälkeen, perimme 30 (+ alv) peruutusmaksuna. Jos peruutus tehdään myöhemmin kuin kolme arkipäivää ennen koulutusta tai osallistuja jää saapumatta koulutukseen, perimme koko hinnan. Osallistumismaksu sisältää myös aamukahvin, lounaaan ja iltapäiväkahvn. Yhteistyössä: Espoon Yrittäjät, Vantaan Yrittäjät ja Helsingin Yrittäjät sekä Suomen Yrittäjien Sypoint Oy Tiedustelut: Koulutussuunnittelija Helena Leiviskä, puh. (09) tai Peruutukset: Mikäli osallistuja peruu osallistumisensa viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen, perimme peruutusmaksuna 30 euroa (+ alv). Jos peruutus tapahtuu myöhemmin kuin kolme arkipäivää ennen koulutusta tai osallistuja jää saapumatta tilai-suuteen siitä etukäteen ilmoittamatta, perimme koko osallistumismaksun.

6 Asiakkuuksien johtaminen :00-16:30 Spektri (Pilotti), Metsänneidonkuja 4, Espoo Yrittäjä, pysähdy kehittämään pelisilmääsi, arvioimaan pelipaikkaasi kilpailun pelikentällä, hiomaan menestystekijöitäsi. Suhde asiakkaisiin ja kilpailijoihin? Löydätkö yrityksesi alla olevasta? Mihin suuntaan yritystäsi kehität? Tuotantokeskeisyys asiakasvastuut tuotannolla myynnin rooli: sisäänheittäjä prosessit kunnossa, mutta kuinka asiakas kohdataan? Myyntikeskeisyys toiminta pyörii myynnin ympärillä syökö myynnin maksimointi asiakkuuksien hoitamista? Asiakaskeskeisyys toiminta organisoitu asiakkuuden ympärille huomisen menestyjät? Koulutuksen tavoitteena on tarjota oivalluksia strategisen näkemyksen kehittämiseen ja asiakasvirtojen johtamiseen asiakkuuksien hallintaan. Koulutus soveltuu yhtälailla yhden hengen kuin työllistävillekin yrityksille. Ilmoittautuminen viimeistään Kouluttaja: Toimitusjohtaja Kai Tainio, Luova Klaani Oy. Jäsenhinta 210 (+ alv) (Normaalihinta 330 (+ alv)) Aamukahvi, lounas ja iltapäiväkahvi sisältyvät hintaan. Ryhmän koko max 20 hlöä. Yhteistyössä: Espoon Yrittäjät Tiedustelut: puh. (09) tai kurssit( at )yrittajat.fi Peruutukset: Mikäli osallistuja peruu osallistumisensa 1.3. jälkeen, perimme peruutusmaksuna 30 (+ alv). Jos peruutus tapahtuu myöhemmin kuin kolme arkipäivää ennen koulutusta tai osallistuja jää saapumatta tilaisuuteen, perimme koko osallistumismaksun. Excel perusteet pienyrittäjälle :00-16:00 Mikrokoulutus Pro Oy, Meritullinkatu 1 C, 4. krs., Helsinki Sisältö: Siirry laskimesta Exceliin! Kurssilla opit luomaan yksinkertaisen myyntibudjetin sekä havainnollistamaan lukuja palkki- ja ympyräkaa-vioilla. Opit myös tulostamaan ja käsittelemään isojakin taulukoita. Lisäksi opit luomaan tuote- tai asiakasre-kisterin sekä lajittelemaan tietoja. Kurssilla ei tarvitse osata esimerkiksi prosenttilaskua, sillä laskutoimitukset annetaan ohjeistuksessa. Kurssi sisältää paljon käytännönläheisiä harjoituksia. Excel 2007:n uusi käyttöliittymä ja sen muokkaus udet tallennusmuodot eli miten varmistat, että muutkin saavat taulukkosi auki Laskutoimituksia sisältävän taulukon nopea luominen, muokkaaminen sekä muotoilu Laskukaavojen hyödyntäminen (yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolasku) sekä SMMA-funktio Laskukaavojen kopioiminen sekä suhteelliset ja suorat viittaukset kopioinnissa Laskentataulukoiden käsittely Havainnollisen palkki- ja ympyräkaavion luominen Tietojen lajittelu Tulostusasetukset sekä tulostaminen Käyttövinkit Ennen kurssia tarvittavat taidot: Windows-ympäristön perustuntemus. Kokemus esimerkiksi Wordista helpottaa Exceliin tutustumista. Kurssi sopii Office 2007:n käyttäjille Ilmoittautuminen viimeistään Kouluttaja: Kauppat. maist. ja yrittäjä Petri Manu on vuodesta 1997 järjestänyt yrityksensä kautta atk-koulutusta monipuolisesti eri puolilla Suomea sekä kirjoittanut useita atk-kirjoja. Jäsenhinta 195 (+ alv) Normaalihinta: 295 (+ alv) Aamukahvi ja iltapäiväkahvi sisältyvät kurssin hintaan. Yhteistyössä: Helsingin Yrittäjät ja Suomen Yrittäjien Sypoint Oy Tiedustelut: Puh. (09) tai Peruutukset: Mikäli osallistuja peruu osallistumisensa jälkeen, perimme peruutusmaksuna 30 euroa (+ alv). Jos peruutus tapahtuu myöhemmin kuin kolme arkipäivää ennen koulutusta tai osallistuja jää saapumatta tilaisuuteen siitä etukäteen ilmoittamatta, perimme koko osallistumismaksun.

7 Yrittäjän laki- ja työsuhdeseminaari Silja Linen m/s Silja Serenade välillä Helsinki Tukholma Helsinki Tule päivittämään osaamisesti laki- ja työsuhdeseminaariin! Ohjelma: Tiistai Ilmoittautuminen Kahvi ja hedelmätarjoilu Seminaarin avaus Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen Sopimusehdot puhelinmyynnissä - onko suullisesti tehty sopimus sitova? - suullisen sopimisen yleiset ongelmat - suullisen sopimuksen syntyminen ja sisältö - toimin, jos kirjalliset ehdot poikkeavat suullisesti sovitusta? Lainopillinen asiamies, Tiina Toivonen, Suomen Yrittäjät Hankintalaki ja sen muuttuneet säännökset - julkisen hankinnan kilpailutuksen periaatteet - kilpailuttamisen uudet kynnysarvot - lainvastaisiin hankintoihin uusia seuraamuksia - hankintaoikaisu korvaa kunnallisen oikaisupyynnön Lainopillinen asiamies, varatuomari Anja Tuomola, Suomen Yrittäjät Buffet-lounas Hytteihin majoittuminen Yrittäjän työttömyysturva - kuka on yrittäjä työttömyysturva-asiassa? - työllistyminen yritystoiminnassa - työttömyysturva yritystoiminnan päättyessä - yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturva Lainopillinen asiamies, Harri Hellstén, Suomen Yrittäjät Ajankohtaista eläkevakuutuksesta - Muutokset YEL- ja TYel-järjestelmissä tulevian vuosina Yhteyspäällikkö Mauno Hietikko, Fennia-ryhmä Tauko (17.00 laiva lähtee tukholmaan) Yrittäjän hyvinvointi ja työssä jaksaminen - Mistä yrittäjä saa tukea hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen - Työterveyshuolto yrittäjän tukena - kuinka yrittäjä voi järjestää itselleen työterveyshuollon Työmarkkina-asioiden päällikkö, varatuomari Outi Tähtinen, Suomen Yrittäjät Tietoiskuja ajankohtaisista lakimuutoksista - uusi henkilöstörahastolaki - jätelainuudistus - velkajärjestely - kilpailulaki - uusi yhdenvertaisuuslaki elinkeinotoiminnassa Tauko A la Carte illallinen Keskiviikko Aamiainen 9.30 Laiva saapuu Tukholmaan Lakineuvojat tavattavissa kokoustiloissa - mahdollisuus myös ruotsinkieliseen neuvontaan tarvittaessa Kahvi- ja hedelmätarjoilu Työehtosopimusten muutokset - työehtosopimustilanne maaliskuussa sovitut palkankorotukset aloittain - keskeiset tekstimuutokset - neuvottelukierroksen välitilinpäätös Asiamies, oikeustieteen kandidaatti Max Lindholm, Suomen Yrittäjät Miten teen työsopimuksen oikein? - kirjallinen vai suullinen sopimus? - määräaikainen vai toistaiseksi voimassaoleva työsopimus? - voinko tehdä peräkkäisiä määräaikaisia sopimuksia? - työsuhteen ehdoista sopiminen - koeaika työsuhteen ehtona - työsopimuksen tekeminen ja työehtosopimus - liikesalaisuuksien suojaaminen - kilpailukieltosopimus Lainsäädäntöasioiden päällikkö, varatuomari Janne Makkula, Suomen Yrittäjät Kahvibuffet Lomautusasiat - lomautetun irtisanotun takaisinottaminen - koulutusvelvoite - työsuhde lomautuksen aikana Lainopillinen asiamies, varatuomari Risto Tuominen, Suomen Yrittäjät Yleisimmin kysytyt kysymykset Suomen Yrittäjien neuvontapalvelussa Suomen Yrittäjien lakineuvojat Tomi Haapman, Lauri Rautio ja Perttu Wasenius, Suomen Yrittäjät Tauko Yhdenvertaisuus työelämässä - mitä työnantajan on hyvä tietää - Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo työhönotossa - Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo työsuhteen kestäessä ja työsuhteen päättämisessä - Tasa-arvosuunnitelma Työmarkkina-asioiden päällikkö, varatuomari Outi Tähtinen, Suomen Yrittäjät (17.00 laiva lähtee Helsinkiin) Käytännön ennakkotapauksia työsuhdemaailmasta Asianajaja, varatuomari Ilpo Moisala, Asianajotoimisto I. Moisala Oy Yhteenvetokeskustelu seminaarista Kysymyksiä ja kommentteja luennoitsijoille Tauko Seminaarin päätös ja cocktails Buffet-illallinen Torstai Aamiainen 9.55 Laiva saapuu Helsinkiin Seminaarin puheenjohtajana toimii Ilpo Moisala Huom! Kaikki ajat ovat paikallista aikaa. Jäsenhinnat 390,-/hlö 2 h ikkunallisessa hytissä, 412,-/hlö 1 h sisähytissä, 431,-/hlö 1 h promenade hytissä ja 440,-/hlö 1 h ikkunallisessa hytissä majoittuvalta. Normaalihinta 550,-/hlö 2 h ikkunallisessa hytissä, 572,-/hlö 1 h sisähytissä, 591,-/hlö 1 h promenade hytissä ja 600,-/hlö 1 h ikkunallisessa hytissä majoittuvalta. Seminaarin luentoaineisto, majoittuminen valitussa hyttiluokassa sekä ohjelman mukaiset ruokailut ja ruokajuomat sisältyvät hintaan. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee mainita syntymäaika, majoitusvaihtoehto ja mahdolliset ruoka-allergiat. Ilmoittautumiset viimeistään Lisätietoja: Kirsi Härkönen, p. (09)

Jäsentiedote 4 / 2010

Jäsentiedote 4 / 2010 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 Jäsentiedotteen 4/2010 kokoaja: Anni Engstrand Jäsentiedote 4 / 2010 Kesä on täällä! PUHEENJOHTAJAN PALSTA Vihdoin se on meilläkin, vaikkakin

Lisätiedot

Jäsentiedote 7 / 2010

Jäsentiedote 7 / 2010 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 Jäsentiedotteen 7/2010 kokoaja: Anni Engstrand Jäsentiedote 7 / 2010 Terveiset Turuust! PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kyllä vimmoi ja kipinöi Turussa

Lisätiedot

Jäsentiedote 5 / 2010

Jäsentiedote 5 / 2010 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 Jäsentiedotteen 5/2010 kokoaja: Anni Engstrand Jäsentiedote 5 / 2010 PHEENJOHTAJAN PALSTA Elokuun illat alkavat tummua ja illat viiletä

Lisätiedot

Jäsentiedote 4 / 2009

Jäsentiedote 4 / 2009 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 nurmijarvi@yrittajat.fi Jäsentiedotteen 4/2009 kokoaja: Seija Martelius Jäsentiedote 4 / 2009 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Nyt jos koskaan kannattaa

Lisätiedot

Jäsentiedotteen 1/2011 kokoaja: Seija Martelius. Uusi vuosi on alkamassa

Jäsentiedotteen 1/2011 kokoaja: Seija Martelius. Uusi vuosi on alkamassa PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 Jäsentiedotteen kokoaja: Seija Martelius Puheenjohtajan palsta Uusi vuosi on alkamassa ja samoin alkaa uuden hallituksen työskentelykausi. Uusi hallituksen jäsen

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI TANSSII YRITTÄJÄNAISEN KANSSA VIRKISTYS- JA KESKUSTELUFOORUMI. Nurmijärven yrittäjät ry. Jäsentiedote 6-2009

TAPAHTUMAKALENTERI TANSSII YRITTÄJÄNAISEN KANSSA VIRKISTYS- JA KESKUSTELUFOORUMI. Nurmijärven yrittäjät ry. Jäsentiedote 6-2009 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 nurmijarvi@yrittajat.fi Jäsentiedotteen 6/2009 kokoaja: Anni Engstrand Jäsentiedote 6 / 2009 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Vakauttamisneuvonta tuli

Lisätiedot

Jäsentiedote 5 / 2009

Jäsentiedote 5 / 2009 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 nurmijarvi@yrittajat.fi Jäsentiedotteen 4/2009 kokoaja: Anni Engstrand Jäsentiedote 5 / 2009 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kesä on nyt sitten täällä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2013 PUHEENJOHTAJAN PALSTA. Nurmijärven Yrittäjät ry Tiedotekirjeen kooste: 2.2.2013. nurmijarven@yrittajat.

JÄSENTIEDOTE 1/2013 PUHEENJOHTAJAN PALSTA. Nurmijärven Yrittäjät ry Tiedotekirjeen kooste: 2.2.2013. nurmijarven@yrittajat. Nurmijärven Yrittäjät ry Tiedotekirjeen kooste: 2.2.2013 PL 34, 05201 Rajamäki Kirsi Paakkala, Päivi Laaksonen nurmijarven@yrittajat.fi Mari Pelander PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kiitos yrittäjät puheenjohtajan

Lisätiedot

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä Tule alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen koulutukseen sellaisena kuin olet. Palaat matkalta osaavampana ja tavoista paljon tietävänä. Tapaseura ry:n puheenjohtaja, tapakouluttaja Kaarina Suonperä tarjoaa

Lisätiedot

Sähköinen jäsenkirje 1/2014: Koululaisten kesäharjoittelu, uudet työehtosopimukset, työsuhdekoulutuksiin vielä paikkoja

Sähköinen jäsenkirje 1/2014: Koululaisten kesäharjoittelu, uudet työehtosopimukset, työsuhdekoulutuksiin vielä paikkoja Sähköinen jäsenkirje 1/2014: Koululaisten kesäharjoittelu, uudet työehtosopimukset, työsuhdekoulutuksiin vielä paikkoja 21.01.2014 1. Koululaisten kesäharjoittelu 2014-2016 2. Uusien työehtosopimusten

Lisätiedot

Jäsentiedote 8 / 2010

Jäsentiedote 8 / 2010 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 Jäsentiedotteen 8/2010 kokoaja: Anni Engstrand Jäsentiedote 8 / 2010 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Juhlavuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika vetäytyä

Lisätiedot

5/2011. Jäsentiedote. Nurmijärven Yrittäjät ry. Nurmijärven yrittäjät. Sosiaalinen Media Koulutus. Mentorivalmennusta. Tapahtumakalenteri

5/2011. Jäsentiedote. Nurmijärven Yrittäjät ry. Nurmijärven yrittäjät. Sosiaalinen Media Koulutus. Mentorivalmennusta. Tapahtumakalenteri Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 0400 505 789 Jäsentiedotteen kokoaja: Seija Martelius Nurmijärven yrittäjät Sosiaalinen Media Koulutus Järjestämme yhteistyössä kunnan sekä kaikkien

Lisätiedot

2/2012. Jäsentiedote. Nurmijärven Yrittäjät ry. Sihteerin terveiset. Asiaa yritysrekisteristä. Nuorille kaivataa TET-jaksoon työharjoittelupaikkoja

2/2012. Jäsentiedote. Nurmijärven Yrittäjät ry. Sihteerin terveiset. Asiaa yritysrekisteristä. Nuorille kaivataa TET-jaksoon työharjoittelupaikkoja PL 34, 05201 Rajamäki puh. 0400 505 789 Jäsentiedotteen kokoaja: Kirsi Paakkala Sihteerin terveiset Kevätkausi alkamassa! Voimme kaikki varmasti taas kerran todeta kevään myötä lisääntyneen valon määrän

Lisätiedot

Hotellinx Suite vastaanoton kurssi

Hotellinx Suite vastaanoton kurssi Hotellinx Suite vastaanoton kurssi 15.1.2013, 12.2.2013, 12.3.2013, 16.4.2013, 14.5.2013 & 4.6.2013 Kurssin tavoitteena on helpottaa ja tehostaa vastaanoton toimintaa hyödyntämällä monipuolisesti Hotellinx

Lisätiedot

Ohjelma. Energiatehokkuuden tuloksellinen johtaminen

Ohjelma. Energiatehokkuuden tuloksellinen johtaminen Energiatehokkuuden tuloksellinen johtaminen Energiatehokkuusjärjestelmästä (ETJ) ISO50001-standardiin Aika ja paikka 19.-21.3.2013, Scandic Rosendahl, Tampere Tavoite Tilaisuudessa valmennetaan yrityksiä

Lisätiedot

Uudenmaan Maakuntaparlamentti Aikamatka menestykseen

Uudenmaan Maakuntaparlamentti Aikamatka menestykseen Hallitus 21.9.2015, OHEISMATERIAALI 3 Uudenmaan 20 VUOTTA 12. 14.11.2015 Maakuntaparlamentti Aikamatka menestykseen OHJELMA Uudenmaan Maakuntaparlamentti M/S Silja Symphony 12. 14.11.2015 Kaikki ajat ovat

Lisätiedot

Jäsentiedotteen 6/2011 kokoaja: Seija Martelius. liittokokouksen alkua meitä tervehti Kauhavan lentosotakoulun taitolentoryhmä

Jäsentiedotteen 6/2011 kokoaja: Seija Martelius. liittokokouksen alkua meitä tervehti Kauhavan lentosotakoulun taitolentoryhmä Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 0400 505 789 Jäsentiedotteen kokoaja: Seija Martelius Puheenjohtajan otsikko teksti palsta Komiat terveiset Suomen Yrittäjien liittokokouksesta sekä

Lisätiedot

Vaikeat tilanteet esimiestyössä

Vaikeat tilanteet esimiestyössä Vaikeat tilanteet esimiestyössä Workshop esimiehille ja tiiminvetäjille 1.-3.10.2014 Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14, Taitoniekantie 8 D 35 40200 Jyväskylä 40740 Jyväskylä www.sya.fi www.sya.fi

Lisätiedot

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8. 7.7.2015 1 AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.2015, AEL Helsinki AEL järjestää yhdessä Santé et Securité Oy:n kanssa 25. 26.8.2015 Helsingissä kahden päivän turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Hotellinx Suite vastaanoton kurssi

Hotellinx Suite vastaanoton kurssi Hotellinx Suite vastaanoton kurssi 3.3.2009, 7.4.2009, 5.5.2009, 2.6.2009 Kurssin tavoitteena on helpottaa ja tehostaa vastaanoton toimintaa hyödyntämällä monipuolisesti Hotellinx Suite ohjelmaa. Kurssi

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

Hotellinx Suite vastaanoton kurssi

Hotellinx Suite vastaanoton kurssi Hotellinx Suite vastaanoton kurssi 23.9.2008, 21.10.2008, 25.11.2008 Kurssin tavoitteena on helpottaa ja tehostaa vastaanoton toimintaa hyödyntämällä monipuolisesti Hotellinx Suite ohjelmaa. Kurssi sopii

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

KOULUTUSKALENTERI KEVÄT 2016

KOULUTUSKALENTERI KEVÄT 2016 KOULUTUSKALENTERI KEVÄT 2016 Tervetuloa mukaan! Tähän koulutuskalenteriin on koottu Suomen Yrittäjien koulutuksia. Katso myös www.yrittajat.fi/koulutus. Koulutukset soveltuvat yhtälailla yrittäjälle kuin

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

STUL:N NEUVONTAPALVELUT

STUL:N NEUVONTAPALVELUT STUL:N NEUVONTAPALVELUT KUN TARVITSET LUOTETTAVIA NEUVOJA, SÄHKÖ- JA TELE- URAKOITSIJALIITON ASIANTUNTIJAT OVAT PALVELUKSESSASI. Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry PL 55 (Harakantie 18 B) 02601 ESPOO

Lisätiedot

Syysseminaari. 11.11.2008 Helsingin Messukeskus

Syysseminaari. 11.11.2008 Helsingin Messukeskus Syysseminaari 11.11.2008 Helsingin Messukeskus Energiateollisuus ry:n syysseminaari 11.11.2008 Helsingin Messukeskus Energia politisoituu Ilmasto-ongelmat ja energian toimitusvarmuus kytkevät energia-asiat

Lisätiedot

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA Henkilöstöhallinnon edustajat Esimiestehtävissä toimivat, työvuorolistojen suunnittelijat ja eri alojen palkanlaskijat Koulutus perehdyttää osallistujan Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

10:00-11:30 Luento 1 Marcia Plevin: The transformative container in the varied settings we work in esityskielenä englanti

10:00-11:30 Luento 1 Marcia Plevin: The transformative container in the varied settings we work in esityskielenä englanti SUOMEN TANSSITERAPIAYHDISTYS RY:N 10-VUOTISJUHLASEMINAARI Kehollisuus, suhteessa olo ja muutos 28.-29.8.2010 Lahden Kansanopistossa Harjukatu 46, Lahti * tanssi-liiketerapian (TLT) erityisanti * hyvinvoinnin

Lisätiedot

SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011

SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011 Jäsentiedote 4/2011 Internet osoitteemme www.talvi.info SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011 TaLVI järjestää jäsenilleen matkan Brysselin LVI-messuille. Samalla reissulla on mahdollisuus päästä tutustumaan

Lisätiedot

Johdon kiitorata -ajankohtaisvalmennus 6.10. 1.12.2015

Johdon kiitorata -ajankohtaisvalmennus 6.10. 1.12.2015 Johdon kiitorata -ajankohtaisvalmennus 6.10. 1.12.2015 06.10.2015 klo 08:45-01.12.2015 klo 16:00 Jaksot: Johtamisen ajankohtaispäivä 3.11.2015, klo 08:45-16:00 Webinaaritallenne: Kannustava palkitseminen,

Lisätiedot

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset Hyvät maitotilayrittäjät Tervetuloa Perinteisen LaatuKlubin 10-vuotisjuhlaseminaariin Riikaan Aika Tiistai torstai 29.11. - 1.12.2011 Paikka Riika, Latvia, Kylpylähotelli Radisson Blu Hotel Latvija Seminaarissa

Lisätiedot

Työoikeus 2014 2015 -brunssisarja

Työoikeus 2014 2015 -brunssisarja Työoikeus 2014 2015 -brunssisarja Jaksot: 1. jakso: Työsuhteen ehdot ja niiden muuttaminen 11.9.2014, klo 8.45 13.00, Koulutustila Metropoli, Kalevankatu 12, 2. krs, 00100 Helsinki 2. jakso: Individuaaliperusteinen

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

13. 14.3.2013 Messukeskus, Helsinki

13. 14.3.2013 Messukeskus, Helsinki HALLINTO- PALVELUT 2013 13. 14.3.2013 Messukeskus, Helsinki KEYNOTE Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen: Ajankohtaista kuntarakenneuudistuksesta. Miten hallinto voi tukea perustoimintaa jatkossa?

Lisätiedot

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - -

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - - JÄSENTIEDOTE 7/2013 Etelä-Pohjanmaan jaosto Joulukuu 2013 Etelä-Pohjanmaan jaoston tapahtumakalenteri (muutokset mahdollisia). Tammikuu 2014 16.1.2014 klo 18.00 muoti- ja tyyli-ilta, paikka Asuste Vanessa,

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

Vuokraustoiminnan syventävä koulutussarja 2012

Vuokraustoiminnan syventävä koulutussarja 2012 Vuokraustoiminnan syventävä koulutussarja 2012 Asuinhuoneistojen vuokrasopimukset ja vuokranmääritys 19.9.2012, Helsinki Liikehuoneistojen vuokrasopimukset ja vuokranmääritys 27.9.2012, Helsinki Häiriötilanteiden

Lisätiedot

T A L V I T Y H Y T - S E M I N A A R I - Turvallisuutta - Terveyttä - Työkykyä -

T A L V I T Y H Y T - S E M I N A A R I - Turvallisuutta - Terveyttä - Työkykyä - 10.- 1 1. 2. 2 0 1 5 V A A S A T A L V I T Y H Y T - S E M I N A A R I - Turvallisuutta - Terveyttä - Työkykyä - Aika: ti 10.2. klo 8-16 ke 11.2. klo 8-14 Paikka: auditorio Levón, Tervahovi Wolffintie

Lisätiedot

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI MARATONJAOSTO Jäsentiedote 2/2015 (J.Hautala) MATKAT KARHU-VIESTI 11.4.2015 Miesjoukkue on ilmoitettu juoksuun jaoston toimesta mutta saataisiinko mukaan myös naisjoukkue?. Lisätietoa löytyy osoitteesta

Lisätiedot

Yhteistoimintalaki ja työsuhteen päättäminen

Yhteistoimintalaki ja työsuhteen päättäminen Yhteistoimintalaki ja työsuhteen päättäminen Keskiviikko 27.1.2010 klo 9.00-16.00 (aamukahvi klo 8.45 alkaen) Usein unohtuu, että yhteistoiminta yrityksissä on muutakin kuin työsuhteiden päättämistä. Lain

Lisätiedot

Jäsentiedotteen 2/2011 kokoaja: Kirsi Paakkala. Kevätaurinko on jo meitä hellinyt muutaman

Jäsentiedotteen 2/2011 kokoaja: Kirsi Paakkala. Kevätaurinko on jo meitä hellinyt muutaman PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 Jäsentiedotteen kokoaja: Kirsi Paakkala Puheenjohtajan palsta Kevätaurinko on jo meitä hellinyt muutaman kerran ja tervetullutta valo onkin näinä päivinä. Maaliskuu

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010

Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010 Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010 Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella Pohjalainen talo Aika torstai-perjantai 23.-24.9.2010 Paikka

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2013 PUHEENJOHTAJALTA. 9.4.2013. Loukkulantie 2 38800 Jämijärvi merja.lahdenpaa(at)pp.inet.fi jamijarven(at)yrittajat.

JÄSENTIEDOTE 1/2013 PUHEENJOHTAJALTA. 9.4.2013. Loukkulantie 2 38800 Jämijärvi merja.lahdenpaa(at)pp.inet.fi jamijarven(at)yrittajat. Loukkulantie 2 38800 Jämijärvi merja.lahdenpaa(at)pp.inet.fi jamijarven(at)yrittajat.fi 9.4.2013 PUHEENJOHTAJALTA. Uutta ja vanhaa Kiitos luottamuksesta, että minut valittiin uudelleen syyskokouksessa

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Satakunnan alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia

Lisätiedot

Hotellinx Suite vastaanoton kurssi

Hotellinx Suite vastaanoton kurssi Hotellinx Suite vastaanoton kurssi 17.4.2012 & 22.5.2012 Kurssin tavoitteena on helpottaa ja tehostaa vastaanoton toimintaa hyödyntämällä monipuolisesti Hotellinx Suite ohjelmistoa. Kurssi sopii vastaanotossa

Lisätiedot

Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012

Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012 Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012 tiistai 22.5. 2012 Royal at Crowne Plaza, Helsinki Hospitality Forum 2012 Tule mukaan matkailu-, majoitusja ravintola-alan huippuseminaariin. Hospitality Forumin

Lisätiedot

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan?

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan? Oulussa 19.3.2013 LUONTAISHOITOALAN TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖ Kyselytutkimuksen lähtökohtana on kartoittaa luontaishoitoalan toimijoiden tarvetta yhteistoimintaan Pohjois-Pohjanmaan alueella. Tämän tutkimuksen

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

1. päivä 10.9.2014. 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako

1. päivä 10.9.2014. 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako 1. päivä 10.9.2014 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako 9.00 Koulutusohjelman avaus Tavoitteet Osallistujat Johtaja Anu Karvonen Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 9.15 Projektipäällikön

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

RYHMÄVARAUSVAHVISTUS

RYHMÄVARAUSVAHVISTUS Grankulla Ifk FIN-02700 KAUNIAINEN Matkanjohtaja: Kuka? + puhelinnumero? Viite: Robert Nyström Kiitos tilauksestanne! Pyydämme teitä ystävällisesti tarkistamaan, että varausvahvistus on tilauksenne mukainen

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 JOULUKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 6 Sisäilmaongelmat työpaikalla 8 Rakennusurakoitsijan sopimustekniikka-koulutus 10 Tiedote

Lisätiedot

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki KEHITTÄMISKESKUS OY 28. 29.2.2012 Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki Pertti Melonen, toimitusjohtaja, Pro HR Consulting Oy Erkki Rajala,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.

Lisätiedot

Liikuntalääketiede suunnannäyttäjänä. Liikuntalääketieteen päivät 9. 10.11.2011 Biomedicum Helsinki

Liikuntalääketiede suunnannäyttäjänä. Liikuntalääketieteen päivät 9. 10.11.2011 Biomedicum Helsinki Liikuntalääketiede suunnannäyttäjänä Liikuntalääketieteen päivät 9. 10.11.2011 Biomedicum Helsinki Keskiviikko 9.11.2011 9:30 Ilmoittautuminen ja kahvi 9:45 Tervetuloa Liikuntayksikön johtaja Harri Syväsalmi,

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako. 10.00 Luottamuksen rakentaminen rakennushankkeessa

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako. 10.00 Luottamuksen rakentaminen rakennushankkeessa 2. jakso 5 7.10.2010, Sokos Hotel Vantaa, Vantaa PROJEKTIHALLINTA I: 1. jakso 1 2.9.2010 Sokos Hotel Presidentti, Helsinki 1.9.2010: Projektin kokonaishallinta 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin

Lisätiedot

Rakennuksen kuntoarvioijan koulutus (KUNA) 442070 15.10.-29.11.2012 Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Helsinki

Rakennuksen kuntoarvioijan koulutus (KUNA) 442070 15.10.-29.11.2012 Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Helsinki Sivu 1/5 Maanantai 15.10.2012 08.45-09.00 Koulutuksen avaus, tavoitteet ja pätevyydentoteamisjärjestelmän esittely 09.00-10.00 Kuntoarvion tekeminen Yleinen toimintamalli, KH-kortti Peruskuntoarvio, käsitteet

Lisätiedot

Innovation Manager 1 7.1 2.201 3 21.1.201 4

Innovation Manager 1 7.1 2.201 3 21.1.201 4 Innovation Manager 1 7.1 2.201 3 21.1.201 4 Ajankohta: Kick-off 1 7.1 2.201 3 klo 1 3 1 6, lähiopetuspäivä 7.1.201 4 klo 9 1 6, loppukoe 21.1.201 4 Paikka: Stella Business Park, Lars Sonckin kaari 1 0

Lisätiedot

YRITYSTURVALLISUUDEN NEUVOTTELUKUNTA YRITYSTURVALLISUUS EK OY SUOMEN PELASTUSALAN KESKUSJÄRJESTÖ

YRITYSTURVALLISUUDEN NEUVOTTELUKUNTA YRITYSTURVALLISUUS EK OY SUOMEN PELASTUSALAN KESKUSJÄRJESTÖ YRITYSTURVALLISUUDEN NEUVOTTELUKUNTA YRITYSTURVALLISUUS EK OY SUOMEN PELASTUSALAN KESKUSJÄRJESTÖ Keskiviikko 9.12.2009 11.30-12.00 Neuvottelupäivien avaus Poliisin ja pelastustoimen yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille

Lisätiedot

Robottihitsauksen koulutus asiantuntija- ja operaattoritasoille 19.9.2007 8.2.2008, Turku

Robottihitsauksen koulutus asiantuntija- ja operaattoritasoille 19.9.2007 8.2.2008, Turku Robottihitsauksen koulutus asiantuntija- ja operaattoritasoille 19.9.2007 8.2.2008, Turku Tule suorittamaan kansainvälisesti hyväksytty robottihitsauksen koulutuskokonaisuus ja tutkinto. Tutkintoa voi

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Vuoden arvonlisäverotapahtuma

Vuoden arvonlisäverotapahtuma Ti 11.6.2013 Hilton Helsinki Strand Vuoden arvonlisäverotapahtuma Kehittäviä, ennakoivia näkemyksiä ja kannanottoja Mukana merkittäviä eturivin ALV-taitureita asiantuntijoita talousosaajia yrittäjiä KYLLÄ

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus Jaksot: 22. 23.9. Kirjanpidon ajokortti 29. 30.10. Kirjanpidon jatkokurssi Käytännönläheisessä valmennuskokonaisuudessa käydään läpi kirjanpidon keskeisimmät asiat:

Lisätiedot

Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus

Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus Aika 6. 7.6.2012 Paikka Kainuun ammattiopisto - liikelaitos Osoite Opintie 3, 87100 Kajaani, Artti Antilan sali, rakennus Oppi 4 Teema

Lisätiedot

62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä

62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä 8.6.2016 62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä Ajankohta 13.9.2016-14.9.2016 Aika 9:00-16:00 Kesto 2 päivää Paikka Tampere Ilmoittautumisaika 7.9.2016 mennessä Miksi osallistua Tavoite Tavoitteena

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen

30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla 17.-19.4.2015 Järjestäjänä FinTA ry (Suomen transaktioanalyysiyhdistys) Hotelli Arkipelag Maarianhamina, Ahvenanmaa Kasvun tukeminen Kutsumme

Lisätiedot

Avoin innovointi liiketoiminnan tukena

Avoin innovointi liiketoiminnan tukena Avoin innovointi liiketoiminnan tukena Tunnista asiakaslähtöisen innovoinnin, avoimen datan ja joukkoistamisen tarjoamat mahdollisuudet tuote- ja palvelukehitykselle. 22.5.2012 klo 8:30-16:00 16.10.2012

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Kurssin ohjelma www.datapartner.fi. Investointien kassavirtamallinnus - parempia investointipäätöksiä!

Kurssin ohjelma www.datapartner.fi. Investointien kassavirtamallinnus - parempia investointipäätöksiä! Kurssin ohjelma www.datapartner.fi Investointien kassavirtamallinnus - Investointien kassavirtamallinnus Kurssin ohjelma Milloin ja missä Aika: 9.00 15.00 Paikka: DataPartner Oy Raatihuoneenkatu 8A, Porvoo

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

Maksutonta koulutusta!

Maksutonta koulutusta! Maksutonta koulutusta! Liikuntaa järjestävien yhdistysten toimihenkilöille, ohjaajille ja valmentajille Syksy 2011 Kevät 2012 Turun seudun kunnat tarjoavat yhdessä Sinulle - ohjaaja, valmentaja tai seuran

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, missä kuullaan,

Lisätiedot

HYVINVOINTIALAN YRITTÄJYYSKLINIKKA

HYVINVOINTIALAN YRITTÄJYYSKLINIKKA HYVINVOINTIALAN YRITTÄJYYSKLINIKKA INTENSIIVI HYVINVOINTIALAN YRITTÄJÄKSI Intensiivi hyvinvointialan yrittäjäksi on liiketoimintaosaamisen tehovalmennus, joka toteutetaan monimuotokoulutuksena sisältäen

Lisätiedot

Johtamisen ajokortti 10.10 24.11.2016

Johtamisen ajokortti 10.10 24.11.2016 Johtamisen ajokortti 10.10 24.11.2016 Aika: 10.10.2016 klo 08:45-24.11.2016 klo 16:00 Jaksot: Peter Nyman: Vaikuttava viestintä 10.10.2016, klo 08:45-12:00 Johtamisen ajankohtaispäivä 1.11.2016, klo 09:45-15:45

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

KIRJANPIDON AJOKORTTI (peruskurssi)

KIRJANPIDON AJOKORTTI (peruskurssi) KIRJANPITO-OSAAJAN VALMENNUSKOKONAISUUS Jaksot: 15. 16.9. Kirjanpidon ajokortti (peruskurssi) 20.-21.10. Kirjanpidon jatkokurssi Paikka: Helsingin seudun kauppakamarin koulutustila Metropoli, Kalevankatu

Lisätiedot