BILLNÄSIN RUUKIN HISTORIA. Petteri Harjula

Transkriptio

1 BILLNÄSIN RUUKIN HISTORIA Petteri Harjula

2 Billstenin aika Carl Billsten oman aikansa monialayrittäjä Vuonna 1641 alun perin tukholmalainen (mutta silloin jo Turussa asuva) Carl Billsten ( ) sai oikeudet Mustionjoen silloin vielä kahlitsemattoman kosken rannalle rakentamalleen rautaruukille. Billsten oli rakentanut masuunin ja kaksi kankirautavasaraa kosken partaalle, lähelle Suomen historiallisesti tärkeintä valtaväylää, Kuninkaantietä, joka kulki Turusta Viipuriin. Joidenkin tietojen mukaan Billsten itse nimesi paikan Billnäsiksi, toisten lähteiden mukaan paikka nimettiin hänen mukaansa. Billstenistä Billnäsin nimi kuitenkin on peräisin. Nimen merkitys sen sijaan on vaikeammin tulkittavissa. Ruotsinkielen bill tarkoittaa auranvannetta ja näs on niemi. Billnäsiä tuskin kuitenkaan kannattaa suomentaa Auranvanteen niemeksi (eikä sen paremmin Billin niemeksikään, kuten Suomen rautaruukit kirjassa erheellisesti esitetään). Billstenin suku oli tullut Ruotsiin Saksasta ja Carlin isän nimi oli Conrad Bildstein ja Billsten on siis väännetty ruotsinkieliseen alkuperäisestä nimestä. Saksankielessä bildstein viittaa erääseen mineraalilajiin (suomeksi pagodiitti), mutta todennäköisemmin nimi periytyy saman nimisestä kylästä nykyisen Itävallan alpeilla. Sivumennen todettuna Billsten on mahdollisesti suomalainen väännös Bildsteinista, nimittäin netistä löytyvissä ruotsalaisissa kirkonkirjoissa Carl Billsten ja hänen samanniminen poikansa esiintyvät molemmat sukunimellä Bildstein. Carl sai hyvän koulutuksen. Hän opiskeli Uppsalan yliopistossa. Opintojen päätteeksi hän teki pitkän opintomatkan manner-eurooppaan ja opiskeli mm. Rostockissa ja useissa Saksan kaupungeissa. Voi hyvällä syyllä sanoa, että Carl sai hyvät lähtökohdat ja oli poikkeuksellisen paljon maailmaa nähnyt ennen myöhempää uraansa ruukinpatruunana. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli lyhyen aikaa kamarikollegion (silloisen Ruotsin valtakunnanhallinnon ehkä tärkein ministeriö verrattavissa nykyajan valtiovarainministeriöön) palveluksessa ennen kuin muutti 1630-luvun alussa Ruotsin itäisen osan ( Österlandet, siis Suomi) pääkaupunkiin Turkuun, joka tuntui tarjoavan enemmän mahdollisuuksia yritteliäälle nuorelle miehelle kuin pöhöttynyt Tukholma. Noita mahdollisuuksia pohdittaessa on hyvä muistaa sen aikainen poliittinen tilanne ja Ruotsin rooli siinä. Ruotsia ja siinä sivussa Suomeakin hallitsi Billstenin nuoruusvuosien ajan (vuosina ), Pohjoisen Leijona, Kustaa II Aadolf - valloittajakuningas, jonka ovela diplomatia ja valloitukset tekivät Ruotsista suurvallan. Apuna olivat toki myös suomalaiset hakkapeliitat, jotka vuodattivat vertaan Kustaan kanssa Puolassa ja Lützenissa (Leipzigin ja Narvan vuoro tuli myöhemmin). Sodankäynti ja valtakunnan laajentaminen olivat kallista puuhaa ja Ruotsin valtio oli tuolloin kroonisessa rahapulassa. Uusia rahalähteitä

3 piti löytää ja nopeasti. Toisaalta myös laajeneville rajoille vietävää rautaa tarvittiin jatkuvasti lisää. Niihin aikoihin, kun sotilaiden vaatetuskin oli pääosin tehty raudasta. Ruotsissa oli raudan raaka-ainetta, rautamalmia hyvin saatavilla ja alustavat etsinnät Suomessakin olivat antaneet positiivisia merkkejä sen olemassaolosta (tosin myöhemmin nämä merkit osoittautuivat liian lupaaviksi). Suuri kotimainen kysyntä ja tuotantoon tarvittavan kivi- tai puuhiilen sekä halvan vesienergian saatavuus auttoivat Ruotsia nousemaan seuraavan sadan vuoden aikana sekä maailman suurimmaksi raudan tuottajaksi että sen suurimmaksi viejäksi. Mutta ei mennä asioiden edelle. Turkuun saapui 1630 jo paljon maailmaa nähnyt, sivistynyt nuori mies, Carl Billsten. Turku oli tuolloin paitsi Suomen suurin kaupunki, myös merkittävä kauppa- ja hallintokeskus. Suomen ensimmäinen hovioikeus oli perustettu sinne 1623 ja lääninhallitus oli toiminut siellä vuodesta Turku oli myös Suomesta länteen päin suuntautuvan kaupan keskus ja tärkein satama. Kustaa Vaasan 1550 Tallinnan vanhan Hansa-kaupungin kilpailijaksi Vantaanjoen suulle pakolla perustama Helsinki oli jäänyt mitättömäksi pikkukyläksi, jolla oli epäkäytännöllinen satama. Turussa sen sijaa vilisi ulkomaalaisia kauppamiehiä erityisesti protestanttisista maista, kuten Saksasta, Hollannista ja Skotlannista ja asukkaitakin oli jo melkein (vertailun vuoksi, Tukholmassa asui 1600-luvun alussa ihmistä). Kuten aiemmin todettiin, Ruotsin valtio tarvitsi rahaa ja pian. Rahaa kerättiin erilaisten verojen ja tullimaksujen muodossa. Verotettavaa riitti kyllä, mutta veronkantajia ei. Toiminnan tehostamiseksi valtio vuokrasi veronkanto- ja tullausoikeuksia yksityisille yrittäjille, jotka maksoivat verotusoikeudestaan valtiolle sovitun summan vuosittain ja pitivät loput keräämistään rahoista itse. Tämä hyvin lukratiivinen liiketoiminta lienee ollut nuoren Billstenin, entisen mm. veronkeruusta vastaavan Kamarikollegion virkamiehen, mielessä hänen siirtyessään Turkuun. Siellä Billsten nimittäin harjoitti seuraavat kymmenen vuotta juuri tätä toimintaa. Hän perusti yhtiökumppaninsa, Petter Thorwösten kanssa Turkuun saksalaistullin, joka mahdollisti tavaroiden viennin suoraan Turusta Saksaan. Tulojen lisääntyessä Billsten perusti suuren meritullin ja sai suolalisenssin (ilmeisesti lisenssin suolan tuonnille). Valitettavasti 1936 Billstenin tuottoisa liiketoiminta kuivui kokoon. Ruotsin veropolitiikka muuttui. Pohjolan Leijona oli kuollut neljä vuotta aiemmin ja valtaistuimelle oli noussut hänen vasta seitsemänvuotias tyttärensä, kuningatar Kristiina. Todellinen hallitsija oli kuitenkin Kustaa II Adolfin läheinen neuvonantaja, yhtenä aikansa nerokkaimmista valtiomiehinä pidetty Axel Oxenstierna, joka toimi sijaishallitsijana aina Kristiinan täysi-ikäisyyteen asti vuoteen Verotuksen uudistus ja käytännön toiminnan ottaminen virkamiesten haltuun oli juuri Oxenstiernan käsialaa. Jälkipolvi muistaa Oxenstiernan Brömsebron ja Westfalenin rauhansopimusten (1648) arkkitehtina. Ne sinetöivät Ruotsin suurvalta-aseman. Gotlanti, Öölanti

4 ja nykyinen Etelä-Ruotsi (eli Skåne) siirtyivät Tanskalta Ruotsille, Saksasta tulivat muun ohella Pommerin ja Stettinin hiippakunnat. Lisäksi Viron ja Inkerinmaan kuuluminen Ruotsiin vahvistettiin. Oxenstierna lähetti poikansa Westfalenin rauhanneuvotteluihin. Pojan epäröidessä osaamistaan neuvotteluissa kokeneiden valtiomiesten keskellä, Oxenstierna totesi hänelle kirjoittamassaan kirjeessä: An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur ( Et tiedä, poikani, miten vähäisellä järjellä maailmaa hallitaan ). Se lienee tunnetuin ruotsalaisperäinen lentävä lause maailmassa. Billstenin menetettyä tullitulot, hän kokeili kaupankäyntiä Turussa. Se ei tuottanut kovin hyvin, johtuen mahdollisesti siitä, että Billsten ei kuulunut alun perin turkulaisporvaristoon vaan oli ulkopuolinen. Spekulointi turkulaisten (jo silloin esiintyneellä) sisäsiittoisuudella voi pitää paikkansa, mutta voi olla niinkin, että Billstenin aiempi rooli publikaanina (veronkerääjänä) ei ollut kaikkien potentiaalisten kauppakumppanien mieleen. Ennen siirtymistään metallialalle, Billsten ehti kokeilla gryndaustakin. Hän rakensi Aurajoen rantaan, Tuomiokirkon vastapäätä (suunnilleen nykyisen kaupunginkirjaston paikkeille) kivitalon, jonka hän ensin vuokrasi ja sitten möi Turun hovioikeudelle. Viimeistään 1639 Billsten ryhtyi rakentamaan ruukkiaan Mustionjoen kosken rantaan. Kolme vuotta aiemmin oli alkanut 30-vuotisen sodan viimeinen vaihe, kun Ranska oli lähtenyt Ruotsin liittolaisena mukaan tappeluun Kardinaali Richeliun johdolla, joka oli Oxenstiernan hyvä kaveri. Raudalle oli kysyntää. Billsten siis rakensi kahden vuoden aikana masuunin ja kaksi kankirautavasaraa. Energia vasaroihin saatiin koskesta, jossa oli lyhyellä matkalla putousta kuusi (6) metriä. Hiiltä poltettiin puusta, jota saatiin lähimetsistä. 25 kesäkuuta 1641 Billsten sai ruukinoikeutensa ja sen myötä kuuden vuoden verovapauden, oikeuden puunottoon lähimetsistä, rajoitetun oikeuden käydä kauppaa (eli käytännössä myydä ruokaa ja vaatteita ruukin työläisille) sekä oikeuden saada malmia Ojamon kaivoksesta. Billsten oli toinen Länsi-Uudenmaan ruukkiyrittäjistä ensimmäisenä ehti turkulainen kauppias Jacob Wolle, joka oli vuonna 1632 saanut oikeudet Antskogin ruukkiin ja vuokrannut samana vuonna vanhemman, uudelleenaktivoidun (ja kruunun toimesta aikanaan perustetun) Mustion ruukin. Wollea Billstenin markkinoille tulo otti ankarasti päähän. Hän oli aikanaan ollut (ja oli vielä siihen aikaan) Turun rikkaimpia porvareita, joka oli käynyt ulkomaankauppaakin Billsten oli hänen näkökulmastaan epäilemättä nuori nousukas. Vaikka Billsten oli valmis tyytymään pienempään määrään Ojamon malmia kuin mitä Wollelle oli annettu lupa louhia, sekin oli Wollelle liikaa. Konflikti kärjistyi sellaiselle asteelle, että Wolle pisti omat miehensä polttamaan Billstenin kaivosrakennelmat maan tasalle. Kilpailukeinot rauta-alalla olivat ilmeisesti kovempia noihin aikoihin. Tilanne kuitenkin rauhoittui ajan mittaan ja lopulta kävi niin, että Wolle ei pystynyt maksamaan

5 velkaa, jonka oli ottanut oman ruukkinsa laajentamiseen ja niin vuonna 1647 sekä Mustion että Antskogin ruukit siirtyivät Wollen velkojalle Petter Thorwöstelle samalle miehelle, jonka kanssa Billsten oli aikanaan aloitellut tullibisnestä. Pienet oli piirit silloinkin. Kauppamiehestä ruukinpatruunaksi Billstenillä oli aluksi ruukkiyhtiössään myös kumppani, Turun hovioikeuden asessori Johan Henrik Axelhjelm. Kun Ruotsin teollisuustoimintaa (lähinnä siis ruukkeja ja raudantuotantoa) hallitsevan vuorikollegion (aikansa kauppa- ja teollisuusministeriö) toiminta ulotettiin myös Suomeen, nappasivat Billsten ja Axelhjelm johtavien virkamiesten eli vuorimestarien paikat itselleen. Alun perin Suomi jaettiin kahteen vuorikäräjäpiiriin itäiseen ja läntiseen. Myöhemmin kolmeen. Uudenmaan, Hämeen sekä Turun- ja Porin läänit muodostivat ensimmäisen piirin, toisen Vaasan ja Oulun läänit sekä kolmannen Viipurin, Kuopion ja Mikkelin läänit. Vuorimestari tarkasti ruukkien toiminnan ja toimi vuorikäräjien puheenjohtajana kussakin ruukissa kerran vuodessa. Käräjät käsittelivät oikeudellisia, hallinnollisia ja tuotannollisia kysymyksiä. Ruukit edustivat aikansa huipputeknologiaa raudantuotannossa ja tuo teknologia oli ruotsalaista alkuperää. Ruotsista ja Suomesta löytyi rautamalmia laajoilta alueilta ja raudantuotanto ja sen kauppa olivat tärkeä osa kansantaloutta. Ruukkien myötä Ruotsi (ja siinä samassa Suomikin) otti teollistumisen ensiaskeleita.

6 Billsten ja etenkin Billnäs kohtasivat myös vastoinkäymisiä. Ojamon kaivos tyrehtyi jo 1640-luvulla ja malmia oli etsittävä muualta. Suomesta sitä ei vain löytynyt. Lopulta sitä tuotiin Ruotsin saaristosta asti. Raaka-ainepula haittasi tuotantoa eikä kauppakaan käynyt niin hyvin kuin olisi voinut enää 40-luvun jälkipuoliskolla, kun 30-vuotinen sota läheni loppuaan. Tästä välittämättä Billsten haki ja sai oikeudet toisen ruukin perustamiseen Fagervikiin Tukholmassa hänet tunnettiin toisena Suomen ensimmäisistä vuorimestareista ja yritteliäänä miehenä, joka oli ensimmäisenä omasta aloitteestaan perustanut Suomeen ruukin. Billstenin monipuolisesta yritteliäisyydestä ja yrittäjyydestä kertoo sekin, että hän perusti (ilmeisesti) Fagervikiin yhden koko Itämeren alueen ensimmäisistä hollantilaista hienosahaustekniikkaa hyödyntävän sahan ja kuljetti itse tuottamansa raudan myytäväksi Tallinnaan ja Tukholmaan. Ahvenanmaalla Föglön saaren rantakalliossa on kaiverrus, joka kertoo Carl Billstenin ja hänen laivanväkensä pysähtyneen siellä lokakuussa Billstenillä oli myös erikoikeus harjoittaa vähittäiskauppaa, joka myös saavutti alueella kohtuullisen merkittävät mittasuhteet. Vaikka hänellä oli erillislupa kaupan harjoittamiseen, hänen piti kuitenkin hankkiutua porvariksi johonkin rannikkoseudun kaupunkiin (vain porvarit saivat käydä kauppaa). Billsten valitsi Tammisaaren. Fagervikin ruukki menestyi jatkossa paremmin ja Billnäs jäi sen varjoon. Billsten (kuten myös Thorwöste samoihin aikoihin) myös monipuolisti konserninsa tuotantoa, mikä oli harvinaista ruotsalaisten ruukinpatruunojen joukossa. Useimmat keskittyivät vain raudanvalmistukseen. Billsten perusti Fagervikiin ja 1660-lukujen taitteessa pajan, joka valmisti mm. aseita, tykinkuulia ja muita rautatuotteita. Fagervikin menestyksen myötä toinen Billnäsin kankirautavasaroista siirrettiin sinne ja Billnäsin masuunikin hylättiin 1650-luvulla. Joen patoamisesta aiheutuneisiin tulviin kyllästyneet karjaalaiset ottivat oikeuden omiin käsiinsä ja tuhosivat Billnäsin ruukin Kymmenen vuotta meni, mutta sitten alkoi jälleenrakennustyö Billnäsissä ja uusi kanki- ja nippuvasara saatiin valmiiksi Tällöin tuotannollinen toiminta oli kuitenkin jo selvästi keskittynyt Fagervikiin.

7 Carl Billsten vanhempi kuoli 68 vuoden kypsässä iässä vuonna Hän oli rakentanut itselleen yhden kartanon Billnäsiin ja myöhemmin toisen Fagervikiin. Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että juuri Billsten ei Wolle, sen enempää kuin Thorwöstekään - oli Suomen ensimmäinen todellinen ruukinpatruuna. Turkuun tullessaan hän oli sivistynyt ja maailmaa nähnyt mies, mutta käytännön asioissa kokematon ja kaupungissa tuntematon. Kuollessaan hän oli noussut korkeimmalle tasolle, mitä Suomessa tuohon aikaan oli aatelissäätyyn kuulumattomalle mahdollista. Sitä osoittaa muun ohella se, että hänet haudattiin valtakunnan itäisen osan arvokkaimpaan paikkaan, Turun tuomiokirkkoon. Carl Billstenin poika Carl Billsten nuorempi jatkoi isänsä työtä. Hänen ehkä merkittävin panoksensa ruukkiimperiumin kehitykseen oli Skogbyn ruukin perustaminen Hankoniemeen Carl Billsten nuorempi asui Fagervikin kartanossa ja hoiti sieltä käsin ruukkejansa. Nuoremman Carlin tuoni korjasi jo vuonna 1692 ja ruukit siirtyivät aluksi hänen pojilleen, mutta heidänkin kuoltuaan hänen tyttärelleen Margarete Charlotta Billstenille ja tämän miehelle Robert Helledaylle. Hisingerien aika Ruukki nousee tuhkasta Nuorempi Carl ei ehkä ollut teollisuusmiehenä isänsä veroinen, mutta tuottoisa omalla alallaan. Hän oli kahdesti naimisissa ja sai ensimmäisestä liitosta kolme ja jälkimmäisestä peräti kahdeksan lasta. Kaikki kolme suvulle kuulunutta ruukkia kärsivät pahoja vaurioita Isonvihan (Suuren Pohjan Sodan toinen nimitys) aikana, eikä Carl Billsten nuoremman perikunnalla, johtuen ehkä sen laajasta koosta ollut varaa pitää niitä. Rauhanteon jälkeen 1723 kaikki kolme ruukkia myytiin tukholmalaiselle kapteeni Johan Wilhelm Hisingille. Kaupan rahoitti Johanin veli Michael, jolla oli kauppa Tukholmassa - ja lisäksi ruukki Taalintehtaalla (sekä myöhemmin vuodesta 1731 myös Björkbodassa, Kemiössä sekin).

8 Nuoremman Carl Billstenin jälkeläisten aika ruukkien johdossa oli ehkä niiden historian vaikein. Tämä johtui siitä, että Ruotsi oli vuodesta 1700 aina vuoteen 1721 jatkuvasti sodassa (siinä Suuressa Pohjan Sodassa siis). Toisin kuin aiemmin taistelut eivät riehuneet kaukana Keski-Euroopassa vaan Suomessa, Baltiassa ja Pohjois-Euroopassa. Ruukit kärsivät paitsi vihollisen vahingonteosta myös siitä, että tuotteita oli vaikea saada markkinoille. Lisäksi sota toi mukanaan muutakin kurjuutta: 1711 Etelä-Suomessa riehui rutto, joka tappoi niin merkittävän osan ruukkien työntekijöistä, että tuotannollinen toiminta piti keskeyttää joksikin aikaa. Suuren Pohjan Sodan rauhanteossa Ruotsi sai Tanskalta joitakin aiemmissa taisteluissa menettämiään alueita takaisin (rahallista korvausta vastaan, huom!), mutta menetti lopullisesti Baltian ja Inkerinmaan sekä Suomesta Käkisalmen ja Viipurin läänit. Ruotsin kuninkaana oli tuolloin Kaarle XII. On totta, että sodan alkuaikoina hän voitti monia taisteluita, mutta valitettavasti viimeinen on sodassa yleensä se merkityksellisin. Kaarle XII:een päättyi Ruotsin suurvalta-aika. Kun Kaarle kuoli 1718 ja valtaistuimelle nousi hänen siskonsa Ulriika Eleonoora. Ulriika hallitsi vain kaksi vuotta ja sai sen jälkeen luvan luopua kruunusta miehensä Fredrikin hyväksi, josta tuli yksi Euroopan ja koko silloisen maailman vähiten valtaa omaavista monarkeista nimellä Fredrik I. Pääosa vallasta ei enää ollut kuninkaalla vaan hänen apunaan olevilla valtiopäivillä, Riksdag. Ruotsissa alkoi Vapauden aika. Muistettakoon, että Amerikka oli tuolloin vielä siirtomaata eikä Ranskassa kukaan osannut edes nähdä unta vallankumouksesta. Vuorineuvos Johan Hisinger Vapauden tuulien puhaltaessa Hisingin veljekset ryhtyivät korjaamaan ja kehittämään ruukkejaan. Johan Wilhelm Hising kuitenkin kuoli jo 1751 ja hänenkin kolme ruukkiaan siirtyivät veljelle Michaelille. Michaelin kuoltua ruukit jaettiin uudestaan tämän pojan ja tyttären kesken. Poika, nimeltään epäilemättä setänsä mukaan Johan, peri Billstenin vanhat ruukit eli Billnäsin, Fagervikin ja Skogsbyn. Johan asui Fagervikissa, mutta rakensi paljon uutta myös Billnäsissä. Juuri hänen nimikirjaimensa J.H löytyvät Ison Pajan seinästä. Johanillakin kävi sen verran huono tuuri, että ruukin vanhin osa paloi vuonna Kaikki tuotanto- ja asuintilat rakennettiin kuitenkin nopeasti uudelleen ja Johanin aikana ruukin alue sai pitkälti nykyisen ilmeensä. Johanin ajalta ovat peräisin Vasarasepäntien punamullatut työväenasunnot ja jotkut muutkin vielä jäljellä olevat rakennukset. Hänen aikanaan rakennettiin joen etelärannalle mylly ja vasarapaja. Nykyinen Fagervikin kartano on myös Johanin rakentama. Johan Hising aateloitiin 1770 ja hän otti käyttöön nimen Hisinger. Syytä aatelointiin en ole pystynyt löytämään. Ehkä siihen aikaan riitti se, että oli ruukinpatruuna Johan Hisinger sai Vuorineuvoksen (Bergsråd) arvonimen. Ruotsi-Suomessa Vuorineuvos oli toiseksi korkein arvoasema Vuorikollegiossa heti

9 kollegion puheenjohtajan tai presidentin jälkeen. Arvonimi perustettiin 1713 ja alun perin vuorineuvoksia saattoi valtakunnassa olla vain kaksi kerrallaan. Vuonna 1756 määrää nostettiin kuuteen, mutta kymmenen vuotta myöhemmin se laskettiin taas kahteen. Johan Hisinger oli toinen noista kahdesta. Johan pyrki parantamaan ruukintyöläisten lasten asemaa aloittamalla Billnäsissä kansakouluopetuksen Ilmeisesti koulu ei alussa toiminut jatkuvasti, mutta oli kuitenkin yksi ensimmäisiä Suomessa. Lisäksi Johan oli innokas puutarhaharrastaja. Hän rakennutti sekä Fagervikiin että Billnäsiin kasvihuoneita, joissa kasvatettiin jopa appelsiineja ja viinirypäleitä. Johanin ajalta löytyy myös maininta Billnäsissä sijainneesta ruukin omasta panimosta. Fagervik oli myös yksi ensimmäiseksi väitetyistä paikoista Suomessa, jossa kasvatettiin perunaa (toinen on esimerkiksi samoihin aikoihin rakenteilla ollut Sveaborg eli Suomenlinna). Se lienee tullut Billnäsiinkin hyvin varhaisessa vaiheessa. Billnäsissä vieläkin sijaitseva puutarhakoulu on tavallaan perua Johan Hisingerin botaniikkaharrastuksesta. Johanin vaiheista lukiessa saa sellaisen mielikuvan, että hänen ja hänen poikansa Michaelinkin sekä pojanpoikansa Johan Fridolf Mikaelin aikana ruukin elämä soljui eteenpäin tasaista tahtia. Kauppa sujui kiitos ilmeisesti sen, että Eurooppa oli teollistumassa ja rautaa ja terästä tarvittiin. Ruotsi oli alan johtavia maita. Selvästi aikaa riitti esimerkiksi puutarhanhoitoon liiketoiminnan kehittämisen sijasta. Fridolf Leopold Hisinger uudistaja ja viimeinen todellinen patruuna Johanin pojanpojalla, kamariherra Johan Fridolf Mikael Hisingerillä ( ) oli hänen kuollessaan kolme poikaa elossa ja ruukit jaettiin heidän kesken. Vuoteen 1883 asti siis Billnäsin, Fagervikin ja Skogsbyn ruukit kuuluivat samaan yhtiöön. Nuorin pojista (ja muistakin kahdeksasta lapsesta) Fridolf Leopold Hisinger ( ) peri Billnäsin. Alun perin Kamariherra Hisingerin oli tarkoitus antaa kaikki ruukit vanhimmalle pojalleen ja ohjata muut sotilasuralle. Fridolfkin pantiin Haminan kadettikouluun vuonna Hän opiskeli siellä vuoteen 1862, mutta ei suorittanut loppututkintoa, koska sotilasura Venäjällä ei oikein houkuttanut nuorta Fridolfia. Lieneekö taustalla vaikuttanut juuri ennen hänen kadettiuraansa käyty Krimin sota ( ), jossa Venäjä tosin laajasti ottaen menestyi, mutta jonka suomalaisessa sivunäytöksessä Oolannin sodassa venäläiset ottivat huolellisesti turpaan englantilais-ranskalaiselta laivastolta, joka kävi 1854 tekemässä tuhojaan niin Ahvenanmaalla, Pohjanlahdella kuin Suomenlahdellakin. Niin tai näin 1862 Fridolf lähti Ruotsiin Värmlantiin Filipstadin vuorikouluun. Välillä hän hankki käytännön kokemusta Östanån ruukissa Ruotsissa, jatkoi sitten 1866 opintojaan Saksassa, Fribergin vuoriakatemiassa, josta hän jatkoi Venäjälle, ruhtinas Demidovin valtaville raudantuotantolaitoksille Etelä-Uraliin. Sivumennen todettuna rauta- ja aseteollisuudella rikastuneita Demidoveja pidettiin Venäjän rikkaimpana sukuna

10 Romanovien jälkeen. Fridolf ehti olla Venäjällä vain vuoden ennen kuin sairastui ja joutui palaamaan länteen. Koko 1870-luvun Fridolf kierteli Eurooppaa opintojaan jatkaen ja itseään parannellen. Matkat ulottuivat Saksaan, Sveitsiin, Itävaltaan, Ranskaan, Italiaan ja aina Algeriaan asti. Oltuaan kaksi vuosikymmentä ulkomailla hän palasi 1882 Suomeen ja seuraavana vuonna hänestä tulikin Billnäsin ruukinpatruuna. Fridolf jätti syntymäkotinsa Fagervikissa ja rakensi itselleen kodin Billnäsiin. F.L. Hisingerin alun perin rakennuttama puinen päärakennus paloi irtaimistoineen 1915 ja sen tilalle nousi Lars Sonckin suunnittelema, italialaisesta renessanssista vaikutteita ottanut Villa Billnäs luvun loppu oli suomalaiselle ruukkiteollisuudelle ankeaa aikaa. Päätuote oli edelleen vasarapajojen tuottama kankirauta, jota tullivapauden suojassa vietiin Venäjälle, mutta ei juuri minnekään muualle. Tuotantokustannukset olivat liian vanhanaikaisista tuotantotavoista johtuen liian korkeat, että Suomi olisi pystynyt kilpailemaan muilla markkinoilla. Venäjä oli itsekin ruvennut teollistumaan Krimin sodan jälkimainingeissa ja valtakunnan hallinnossa oli monia, jotka eivät katsoneet hyvällä sitä, että suomalaiset saattoivat kaupata tuotteitaan Venäjälle ilman tullia. Vuonna 1886 Venäjä asetti kankiraudalle suojatullin, jonka myötä suomalaiset ruukit ajautuivat ongelmiin. Billnäsissä oli 1700-luvulta lähtien jalostettu osa kankiraudasta takomotuotteiksi (takeiksi), mutta niiden tuotanto oli vuosien varrella kutistunut olemattoman pieneksi. Fridolf päätti uudistaa tuotannon kertaheitolla. Billnäsissä otettiin käyttöön samat amerikkalaiset manufaktuurimetodit, joilla Wedevågin oli onnistunut modernisoimaan tuotantonsa vuosikymmentä aiemmin. Perinteinen kankirautapaja jatkoi toimintaansa muun tuotannon rinnalla aina vuoteen Se ehti toimia lyhyin keskeytyksin 265 vuotta. Fridolfin uudistusten myötä takeiden tuotanto nousi vuoden 1885 pohjalukemista 15-kertaiseksi vuosikymmenen loppuun mennessä. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua takomotuotanto oli jälleen 15-kertaistunut noin tonniin vuodessa. Tuotanto kaksinkertaistui joka viisivuotiskaudella. Tuotteiden laatu ja hinta olivat kilpailukykyisiä kaikilla markkinoilla. Billnäsin keskeisimpiä takomotuotteita olivat lapiot, hakut, vasarat, kirveet ja muut työkalut. Amerikkalainen tuotantomalli merkitsi sitä, että metalliosat valettiin kokonaisina ja työntekijät erikoistuivat tiettyihin työvaiheisiin.

11 Vastaavaa työkalutuotantoa ei maassa juuri ollut, joten kysyntää riitti. Legendaaristen kirveiden ja lapioiden osalta Billnäs sai monopoliaseman Venäjän keisarillisen armeijan varustajana. Saman lapiomallin myöhemmän version otti myös itsenäistyneen Suomen armeija käyttöönsä sillä kaivettiin juoksuhaudat Talvi- ja Jatkosodassa. Sittemmin siitä kehitetty, Fiskarsin valmistama malli on myös ollut NATO:n hyväksi havaitsema. Billnäsin kirves on vielä kuuluisampi sitä ja sen pohjalta kehitettyjä kirvesmalleja pidetään edelleen parhaina, mitä tästä maasta löytyy. Billnäsin tuotteet keräsivät huomiota myös Suomen ja Venäjän rajojen ulkopuolella ja voittivat monia kansainvälisiä palkintoja vuosina Hisinger itse oli Pariisin vuoden 1889 maailmannäyttelyssä oman alansa palkintoraadissa. Ranskalaisten kunnioituksesta kertovat hänen saamansa huomionosoitukset Chevalier de Merité Agricole ja Officier de l Instruction publique. Pariisin 1889 maailmannäyttely on jäänyt erityisesti mieleen siitä, että hillittömän tappelun jälkeen sen ajaksi Pariisiin rakennettu maamerkki seisoo siellä edelleen kyse on luonnollisesti Eiffel-tornista. Suomella meni vuoden 1889 Maailmannäyttelyssä muutenkin mukavasti. Suomi sai hieman varkain ensimmäistä kertaa oman paviljongin. Taustalla oli se, että näyttely juhlisti Ranskan vallankumouksen satavuotisjuhlaa ja mm. Venäjän keisari kieltäytyi osallistumasta viralliseen osioon. Kun valvontaa ei ollut, suomalaiset teollisuusmiehet näkivät tilaisuutensa tulleen. Eksoottinen Suomi ja sen kulttuuri pärjäsivät tosin vielä teollisuuttakin paremmin. Suomen Matkailijayhdistyksen suuri mainostaulu voitti Näyttelyn pääpalkinnon, Grand Prix n. Albert Edelfelt sai korkeimman mahdollisen kunniamitalin Pasteurin muotokuvasta ja lisäksi hänestä tuli Ranskan Kunnialegioonan upseeri. Nuoremman aloittelevan suomalaistaiteilijan Akseli Gallen-Kallelan Aino-taulu voitti toisen luokan mitalin ja kuvanveistäjä Kaarlo Haltia sai hänkin kunniamaininnan.

12 Tuotannon kasvu ja monipuolistuminen Billnäsissä 1800-luvun lopulla oli seurausta Hisingerin monista investoinneista. Hän rakennutti 1887 uuden hienotaepajan ja seuraavana vuonna modernin takomon, jonka koneiden voimanlähteenä oli vesirattaiden sijaan turbiini. Uutta sekin. Billnäsissä taottujen työvälineiden puuosien valmistamisen turvaamiseksi Hisinger rakennutti 1891 sahan. Sen yhteydessä oli myös sorvaamo, jossa tuotettiin työkalujen, mm. legendaaristen kirveiden, varsia. Osa Billnäsin tehdasalueesta paloi 1895 (taas), mutta se ei Hisingeriä lannistanut. Vuosisadan viimeisinä vuosina hän rakennutti lähes joka vuosi jonkin uuden verstaan. Uusi tuotantoalan laajennus oli vuorossa 1896, jolloin Hisinger perusti laajan puusepänverstaan. Siinä alettiin 1909 valmistaa konttorihuonekaluja, jotka saivat Suomessa suuren suosion. Merkki oli Billnäs. Huonekalujen raaka-aineena oli pääosin puolalainen tammi. Hisingerin aikana perinteiset vesirattaat väistyivät Billnäsin voimataloudesta. Vielä 1893 ruukilla oli 13 vesiratasta. Ruukin neljä turbiinia tuottivat samaan aikaan lähes yhtä paljon voimaa kuin vesirattaat. Viimeinenkin vesiratas katosi 1908 ja Billnäsissä siirryttiin kokonaan vesiturbiineihin. Samoihin aikoihin ruukille saatiin myös oma vesivoimala. Sähkö löysi tiensä Billnäsiin, sekä tehdassaleihin että asuinhuoneisiin. Samalla, kun uusien verstaiden luku kasvoi, myös ammattityöväen määrä Billnäsissä nousi vuodesta 1883 kymmenkertaiseksi tultaessa 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulle. Uutta ammattiväkeä Hisinger pestasi Suomen ohella ulkomailta aivan kuten Billstenkin oli aikanaan tehnyt. Enimmillään ulkomaisten osuus oli vuosisadan vaihteessa, jolloin se nousi noin 25 prosenttiin. Hisinger oli maailmaa nähnyt mies, hän ei siirtolaisia pelännyt. Billnäsin väkiluku nousi Hisingerin aikana pitkälle yli tuhannen hengen. Isiltään oppimin ruukinpatruunan metodein Hisinger piti huolta väestään. Jo 1884 Hisinger perusti Billnäsiin vakituisen kansakoulun, jota varten valmistui uusi koulurakennus Muutamaa vuotta myöhemmin Billnäsiin rakennettiin yhteiset kokoontumistilat, joiden yhteydessä oli kirjasto ja lukusali sekä rukoushuone. Vapaakirkollinen seurakunta oli tullut Billnäsiin jo 1889, kun Hisingerin taloudenhoitaja oli kutsunut metodistipastorin kylään saarnaamaan. Hisinger suhtautui liikkeeseen myönteisesti ja ollessaan 1905

13 Ranskassa hoitamassa terveyttään lähetti Cannesista luonnoksen seurakuntataloa varten, ehdotti nimeksi Templet ja lupasi markkaa rakennuskuluihin. Rakennus vihittiin saman vuonna, sähköistettiin 1919 ja sai Hisingeriltä uudet urut Hisinger tuki myös paikallista työväenliikettä, mutta sen sosialistista siipeä hän ei ymmärtänyt. Billnäsin suomenkielinen työväenyhdistys perustettiin 1905 ja ruotsinkielinen vuotta myöhemmin. Vuonna 1907 aloittivat toimintansa puu- ja metalliammattiosastot. Hisinger kielsi osallistumisen niiden toimintaan erottamisen uhalla, mikä piti jäsenmäärän pienenä Talvisotaan asti. Jäsenkatoa koettiin myös vuonna 1918, jonka jälkiseurauksena puolet ammattiosastojen aktiivijäsenistä oli kuollut tai vankileireillä. Fridolfin aikana patruunaomistus alkoi käydä vanhanaikaiseksi ja hän ymmärsi siihen liittyvät riskit. Jo vuonna 1898 ruukista tuli osakeyhtiö nimellä Billnäs Bruks Aktiebolag. Osakeyhtiössä Hisinger säilytti luonnollisesti itsellään selvän osake-enemmistön ja määräysvallan. Billnäsin tuotantolaitokset ja lukuisia ruukkiyhtymään kuuluneita maatiloja Hisinger myi osakeyhtiölle säilyttäen itsellään Villa Billnäsin lähiympäristöineen sekä suuren osan ruukille kuulunutta maaomaisuutta. Hisinger valittiin yhtiön ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi, mutta jo toukokuussa 1903 hän joutui terveydellisistä syistä johtuen luopumaan tästä tehtävästä. Vuonna 1920 yhtiön osake-enemmistö siirtyi Fiskars Oy:lle, jolloin Billnäsistä tuli käytännössä sen tytäryhtiö, vaikka toiminta jatkuikin näennäisesti itsenäisenä. Tuotantoa uudistettiin ja siirrettiin uusiin tiloihin. Fiskars otti tehtaat kokonaan haltuunsa Vapaaherra, paroni Fridolf Leopold Hisinger oli sukunsa viimeinen miespuolinen edustaja eikä koskaan avioitunut. Ehkä siksi hän ehti elämässään niin paljon. Yhteiskunnallisessa elämässäkin hän oli kerran mukana osallistuessaan aatelissäädyn edustajana Suomen valtiopäiville Sukunsa perinteitä kunnioittaen hän perusti Billnäsiin puutarhakoulun, joka toimii (ilmeisesti) vieläkin. Hän kirjoitti myös kaksi kirjaa: toisen matkoistaan Euroopassa Afrikassa 1914 ja toisen sukunsa historiasta F.L. Hisingerille myönnettiin Suomen itsenäisyyden ajan ensimmäinen vuorineuvoksen titteli. Se oli varmasti ansaittu, sillä Billnäsin ruukki oli uudistumisen kautta selvinnyt läpi vuosisadan vaihteen vaikeiden aikojen. Hisingerin muiden veljesten ruukit olivat joutuneet luopumaan raudanjalostuksesta jo 1900-luvun alussa, jolloin Billnäsissä oli työntekijöitä vielä yli tuhat. Vaikka Fiskarsin toiminta ruukinsairaaloineen ja kouluineen muistutti vielä sodan jälkeenkin osin perinteistä patruuna-aikaa se päättyi käytännössä Hisingerin myydessä osakeenemmistönsä Palkkajohtajat korvasivat patruunan.