Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen"

Transkriptio

1 Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä opiston toimintaan. Lisäksi selvitettiin opiskelijoiden näkemyksiä Pirkan opiston imagosta, tiedonsaannista ja kurssitarjonnasta. Tutkimus toteutettiin internetkyselynä marraskuussa Pirkan opisto lähetti Hellewi-järjestelmän kautta tutkimuksen linkin yhteensä 2156 opiskelijalle. Tutkimus perustuu 851 vastaukseen, joten tutkimuksen vastausprosentiksi muodostui 39 % Tässä raportissa esitetään tutkimuksen päätulokset. Kaikki tutkimuksen tulokset esitetään yksityiskohtaisesti InnolinkWeb -järjestelmässä. 1

3 TUTKIMUKSEN KESKEISIÄ TULOKSIA 1/2 Pirkan opiston tarjonnasta vastaajat kokevat kaikkein kiinnostavimmiksi aihepiireiksi tanssin ja liikunnan (66 %), käsityöt (39 % ), kielet (39 %) sekä ihmisen ja hyvinvoinnin (37 %). Yli puolet vastaajista (55 %) on osallistunut tanssi ja liikunta-aiheisille kursseille viimeisen 12 kk aikana. Seuraavaksi suosituimpia ovat kielet (21 %), käsityöt (13 %) ja musiikki (12 %). Tietoa Pirkan opiston kurssitarjonnasta etsitään ja saadaan enimmäkseen esitteistä ja opinto-oppaasta (82 %) sekä internet-sivuilta (55 %). Lähes viidennes (18 %) saa tietoa ystäviltä, tuttavilta tai opiston henkilökunnalta. Sosiaalisen median osuus tiedonlähteistä on hyvin pieni (2 %). Kysyttäessä toiveita tiedottamisesta esitteiden ja opinto-oppaan osuus on lähes sama kuin mitä niitä nytkin käytetään (80 %) ja internet-sivujen jonkin verran suurempi (64 %). Sanomalehtimainontaa toivoo vain runsas kymmenesosa (11 %) ja sosiaalisen median käytölle tiedotuskanavana ei myöskään näyttäisi olevan paljoakaan kysyntää, sillä sen valitsi toivotuksi tiedotuskanavakseen vain 8 % vastaajista. 2

4 TUTKIMUKSEN KESKEISIÄ TULOKSIA 2/2 56 % vastaajista on suositellut omien kokemustensa perusteella Pirkan opiston kursseja ystävilleen ja tuttavilleen, minkä lisäksi 28 % olisi valmis suosittelemaan lämpimästi sitä kysyttäessä. 15 % olisi valmis suosittelemaan, mutta varauksin. Opiskelijat pitävät tärkeimpänä toiminnan osatekijänä opetuksen laatua. Laatuodotukset ovat niin korkealla, että vaikka Pirkan opiston koetaan onnistuneen siinä osa-alueista parhaiten, se nousee kuiluanalyysissä esiin kolmanneksi tärkeimpänä kehittämiskohteena. Eniten kehittämistarpeita koetaan olevan opetustilojen toimivuudessa ja viihtyisyydessä. 3

5 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT mies 20,1% (169) nainen 79,9% (672) (vastauspyyntö 75 %) johto tai ylempi toimihenkilö 16,8% (142) alempi toimihenkilö 18,2% (154) työntekijä 19,8% (168) yksityisyrittäjä 4,5% (38) opiskelija 3,4% (29) kotiäiti/-isä 3,8% (32) työtön 6,0% (51) eläkeläinen 24,4% (207) muu 3,1% (26) 0% 20% 40% 60% 80% 100% 0% 20% 40% 60% 80% alle 20 vuotta 3,0% (25) vuotta 4,0% (34) vuotta 18,1% (153) vuotta 22,3% (189) vuotta 22,7% (192) yli 60 vuotta 3% (254) Lempäälä 29,1% (247) Vesilahti 6,2% (53) Nokia 31,4% (267) Pirkkala 27,3% (232) muu 5,9% (50) 0% 20% 40% 60% 0% 20% 40% 60% 80% 4

6 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT Kiinnostavat aihealueet kirjallisuus, sanataide ja viestintä 16,5% (138) historia ja yhteiskunta 12,3% (103) kielet 39,1% (327) tieto- ja viestintätekniikka 12,1% (101) kuvataiteet 17,9% (150) valokuvaus ja videokuvaus 18,3% (153) ihminen ja hyvinvointi 37,0% (309) ruoanlaitto ja leipominen 26,0% (217) tanssi ja liikunta 66,4% (555) musiikki 22,1% (185) käsityöt 38,6% (323) korut, metalli- ja lasityöt 17,3% (145) 0% 20% 40% 60% 80% 100% Minkä aihealueen kursseille osallistunut viimeisen 12 kk aikana kirjallisuus, sanataide ja viestintä 2,3% (19) historia ja yhteiskunta 1,7% (14) kielet 20,9% (170) tieto- ja viestintätekniikka 4,2% (34) kuvataiteet 4,9% (40) valokuvaus ja videokuvaus 2,0% (16) ihminen ja hyvinvointi 9,6% (78) ruoanlaitto ja leipominen 4,3% (35) tanssi ja liikunta 55,3% (449) musiikki 11,7% (95) käsityöt 12,7% (103) korut, metalli- ja lasityöt 3,1% (25) 0% 20% 40% 60% 80% 100% 5

7 PIRKAN OPISTON IMAGO Positiivisia mieleen tulevia asioita: Ihmisläheinen ja helposti lähestyttävä Avoin kaikille Hyödyllinen, tärkeä, sosiaalinen, ammattitaitoinen Kursseille on helppo ilmoittautua Innovatiivinen, paikallinen, palveleva Hyvä palvelu / Sujuva asioiden hoito Monipuolinen / Hyvä, kattava tarjonta /monipuolisuus ja edullisuus Monipuolinen, laadukas, innokas Laaja tarjonta useassa kunnassa, edulliset hinnat, laadukkaat kurssit. Lähellä, helppo, nopea / edullinen, lähellä helppo Kurssipaikan sijainti, hyvä opettaja Toimiva tekstiviestitiedotus Asiantuntevat opettajat Ihmisläheinen, kannustava, sopiva kaikille Hyvä hinta-laatusuhde Laaja kurssivalikoima, hyvät opettajat, hyvät kurssihinnat Harrastusmahdollisuus, tutustuu uusiin ihmisiin, edullista. Paljon kursseja, edulliset kurssit, nettiilmoittautuminen Negatiivisia mieleen tulevia asioita: Vaikea saada tietoa kursseista (etenkin musiikista, verkkosivut epäloogiset) Sotkuja informaatioissa, liikuntatiloissa ajoittain ongelmia, vesiliikunta puuttuu Paikat menee kursseille liian nopeasti Kurssit heti täynnä. Puhelimitse et pääse mukaan Liian vähän kielikursseja / niukka opetustarjonta Vanhat laitteet kieltenopettajilla Vähän tunteja, kielissä hidas vauhti Kulttuurisetelien hankala maksaminen. Lyhyt lukukausi Kurssiaikataulut eivät usein sovi työssä käyvälle, koska alkavat liian aikaisin. Senioreille ei ole tarpeeksi liikuntaa / kieliä aamupäivisin Ahtaat tilat jumpassa Hallinto etäinen, joustamaton Jäykkä byrokratia, ilmoittautumisesta seuraava välitön maksuvelvoite todella huonontanut toimintaa. Liian kallista huonoilla resursseilla. Kallis / Hinnat nousseet liikaa Yhdistyminen eritt. huono. kurssit kallistuivat Karsinta, hintojen nousu Avoin palaute on luettavissa kokonaisuudessaan InnolinkWeb -järjestelmässä. 6

8 TIEDONSAANTI Mistä olet etsinyt / saanut tietoa Pirkan opiston kurssitarjonnasta viimeisen 12 kk aikana? esitteet / opinto-opas 82,3% (627) lehdet 5,8% (44) internet -sivut 54,7% (417) sosiaalinen media 2,2% (17) sanomalehtimainonta 8,9% (68) ystäviltä / tuttavilta / opiston henkilökunnalta 18,4% (140) muu 1,7% (13) en mistään 0,4% (3) 0% 20% 40% 60% 80% 100% Mistä haluaisit saada tietoa Pirkan opiston kurssitarjonnasta? esitteet / opinto-opas 80,8% (611) lehdet 8,9% (67) internet -sivut 64,3% (486) radio 0,7% (5) sosiaalinen media 8,3% (63) sanomalehtimainonta 11,1% (84) ystäviltä / tuttavilta / opiston henkilökunnalta 7,0% (53) muu 1,5% (11) en mistään 1,2% (9) 0% 20% 40% 60% 80% 100% 7

9 OLETKO PIRKAN OPISTON OPISKELIJA JATKOSSAKIN? aion olla ja aion opiskella entistä enemmän 14,4% (99) aion olla ja aion opiskella kun tähänkin asti 72,6% (500) Yht. 87 %. aion olla, mutta opiskeluni todennäköisesti vähenee 9,0% (62) ehkä, mutta se on epätodennäköistä 3,2% (22) en aio opiskella 0,9% (6) 0% 50% 100% Perusteluita: Hyödyllistä ja välttämätöntä Voisin enemmänkin opiskella jos tietäisin että työni eivät tulisi esteeksi. Vuorotyö haittaa osallistumista Eläkepäivät häämöttää, aikaa enemmän. On ihan tasokasta tarjontaa vaikka jatkuvuus tökkii. Se riippuu täysin mitä kursseja on tarjolla. Lisään jos tarjonta kohtaa toiveeni paremmin Hinta-laatusuhde kohdallaan. Maksukäytäntö on kohtuuton. Harva pystyy sitoutumaan ilmoittautumisaikaan täysin kurssille pääsemiseen, siksi ilmoittautuminen on pakko jättää väliin ja monia kursseja joudutaan perumaan osallistujapulan vuoksi. 8

10 SUOSITTELEMINEN kyllä, olen jo suositellut 56,3% (389) kyllä, suosittelisin lämpimästi 28,2% (195) Yht. 86 % kyllä, suosittelisin tietyin ehdoin/varauksin 14,8% (102) en todennäköisesti suosittelisi 0,7% (5) 0% 20% 40% 60% 80% 100% Perusteluita: Olen löytänyt uuden "harrastuksen", uskoisin ystävieni pitävän myös siitä. Kursseissa on eroja. Opettajat ovat erilaisia ja toiset vaan on parempia kuin toiset. On paljon itsestäkin kiinni miten paljon kursseista saa irti mutta olen ollut monilla onnistuneilla kursseilla vuosien varrella! Kurssit ovat sopivan kokoisia, kursseilla on erittäin hyvät opettajat ja hyvä henki. Kurssit ovat sopivan hintaisia.. Ei ole varmaa pääseekö haluamilleen kurssille. Ei opi tanssia jos ei ymmärrä kieltä. Ei sovi sellaisille, jotka haluavat edistyä nopeasti ja tehokkaasti. Toisaalta itse voi määrätä, paljonko haluaa panostaa opiskeluun. Tahti on verkkainen, ei prässäävä. Se mitä olen opiskellut Pirkan opistossa, ei ole enää tarjolla jatkossa. Opetuksen, opettajien ja opetussuunnitelman puolesta olen kehunut Pirkan opistoa. Tilojen ja kurssijärjestelyiden suhteen on ollut valtavasti ongelmia. 9

11 TOIMINNAN TEKIJÖIDEN MERKITYS Opetuksen laatu, 726 kpl Ilmoittautumisen sujuvuus, 717 kpl Kurssitarjonnan monipuolisuus, 712 kpl Opinto-oppaan selkeys ja luettavuus, 711 kpl Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin, 718 kpl Opetustilojen toimivuus, 710 kpl Opinto-ohjelman ajanmukaisuus, 719 kpl Henkilöstön antama opastus, 714 kpl Nettisivuston selkeys, 702 kpl Opetustilojen viihtyisyys, 717 kpl Maksukäytännöt, 717 kpl Opiskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen, 707 kpl Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen, 707 kpl 6,7 6,5 6,4 6,4 6,3 6,3 6,2 6,2 6,1 5,9 5,8 5,7 5,5 max 7 Asteikko: 1=ei lainkaan merkitystä 7=erittäin tärkeää 10

12 TOIMINNAN TEKIJÖIDEN ONNISTUMINEN Opetuksen laatu, 714 kpl Ilmoittautumisen sujuvuus, 703 kpl Opinto-oppaan selkeys ja luettavuus, 696 kpl Henkilöstön antama opastus, 699 kpl Opinto-ohjelman ajanmukaisuus, 707 kpl Maksukäytännöt, 708 kpl Kurssitarjonnan monipuolisuus, 700 kpl Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin, 704 kpl Nettisivuston selkeys, 687 kpl Opiskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen, 683 kpl Opetustilojen toimivuus, 696 kpl Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen, 680 kpl Opetustilojen viihtyisyys, 705 kpl 5,9 5,9 5,8 5,8 5,8 5,7 5,7 5,6 5,5 5,3 5,3 5,2 5,1 max 7 Asteikko: 1=erittäin heikosti 7=erittäin hyvin 11

13 KUILUANALYYSIN KUVAUS Kuiluanalyysin avulla voidaan tutkia vastaajien tyytyväisyyteen vaikuttavia toiminnan tekijöitä. Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin. Kuiluanalyysissä vihreä pylväs (pitkä, oikealle osoittava pylväs) kuvaa kunkin arvioidun tekijän merkitystä vastaajille. Jos vihreä pylväs on pitkä, kyseinen tekijä on vastaajalle tärkeä ja jos pylväs on lyhyt, ei tekijällä ole paljoakaan merkitystä. Lyhyempi punainen pylväs kuvaa puolestaan annetun onnistumisarvosanan ja merkitysarvosanan erotusta (kuilua). Positiiviset (oikealle osoittavat) punaiset pylväät osoittavat tekijät, joissa onnistuminen on arvioitu korkeammaksi kuin merkitys. Nämä saattavat olla ylipanostustekijöitä. Negatiiviset (vasemmalle osoittavat) punaiset pylväät osoittavat tekijät, joissa onnistuminen on arvioitu heikommaksi kuin merkitys. Mitä pidemmälle vasemmalle tekijän punainen pylväs ulottuu, sitä kriittisempi tekijä on kyseessä. Tutkimusraportissa toiminnan tekijät luokitellaan kuiluanalyysin perusteella kolmeen luokkaan seuraavasti: Onnistuneet tekijät = kuilu tai parempi Parantamisen varaa -tekijät = kuilu - Kriittiset tekijät = kuilu tai heikompi Tärkeää on reagoida tekijöihin, joiden merkitys on korkea ja joissa on suurehko negatiivinen kuilu. 12

14 TOIMINNAN TEKIJÖIDEN KUILUANALYYSI Opetustilojen toimivuus, 710 kpl Opetustilojen viihtyisyys, 718 kpl Opetuksen laatu, 727 kpl Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin, 718 kpl Kurssitarjonnan monipuolisuus, 715 kpl Nettisivuston selkeys, 703 kpl Ilmoittautumisen sujuvuus, 717 kpl Opinto-oppaan selkeys ja luettavuus, 713 kpl Opinto-ohjelman ajanmukaisuus, 720 kpl Opiskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen, 708 kpl Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen, 707 kpl Henkilöstön antama opastus, 716 kpl Maksukäytännöt, 720 kpl 6,3 5,9 6,7 6,3 6,4 6,1 6,5 6,4 6,2 5,7 5,5 6,2 5,8 Mitä suurempi tekijän negatiivinen kuiluarvo on, sitä heikommin tekijässä ollaan onnistuttu. Onnistuneet tekijät: negatiivinen kuilu on alle 0,5 yksikköä tai kuilu on positiivinen. Parantamisen varaa -tekijät: negatiivinen kuilu on 0,5-0,9 yksikköä. Kriittiset tekijät: negatiivisen kuilun arvo on vähintään 1,0 yksikköä. 13 max 7

15 Mitä suurempi tekijän negatiivinen kuiluarvo on, sitä heikommin tekijässä ollaan onnistuttu. Onnistuneet tekijät: negatiivinen kuilu on alle 0,5 yksikköä tai kuilu on positiivinen. Parantamisen varaa - tekijät: negatiivinen kuilu on 0,5-0,9 yksikköä. Kriittiset tekijät: negatiivisen kuilun arvo on vähintään 1,0 yksikköä. VERTAILU SUKUPUOLEN JA IÄN MUKAAN TOIMINNAN TEKIJÄT Opetuksen laatu Opinto-ohjelman ajanmukaisuus Henkilöstön antama opastus Ilmoittautumisen sujuvuus Opinto-oppaan selkeys ja luettavuus Kurssitarjonnan monipuolisuus Opetustilojen toimivuus Opetustilojen viihtyisyys Nettisivuston selkeys Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen Opiskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin Maksukäytännöt Kaikkien kriteerien keskiarvo Keskiarvo N=851 6 nainen N=672 9 mies N=169 0,1 7 TOIMINNAN TEKIJÄT Opetuksen laatu Opinto-ohjelman ajanmukaisuus Henkilöstön antama opastus Ilmoittautumisen sujuvuus Opinto-oppaan selkeys ja luettavuus Kurssitarjonnan monipuolisuus Opetustilojen toimivuus Opetustilojen viihtyisyys Nettisivuston selkeys Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen Opiskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin Maksukäytännöt Kaikkien kriteerien keskiarvo Keskiarvo N=851 6 alle 20 vuotta N=25-1,3 0,3 0, vuotta N=34-1, vuotta N=153-1, vuotta N= vuotta N=192 5 yli 60 vuotta N=254 0,2 1 14

16 Mitä suurempi tekijän negatiivinen kuiluarvo on, sitä heikommin tekijässä ollaan onnistuttu. Onnistuneet tekijät: negatiivinen kuilu on alle 0,5 yksikköä tai kuilu on positiivinen. Parantamisen varaa - tekijät: negatiivinen kuilu on 0,5-0,9 yksikköä. Kriittiset tekijät: negatiivisen kuilun arvo on vähintään 1,0 yksikköä. VERTAILU ASUINKUNNAN JA AMMATTIRYHMÄN MUKAAN TOIMINNAN TEKIJÄT Opetuksen laatu Opinto-ohjelman ajanmukaisuus Henkilöstön antama opastus Ilmoittautumisen sujuvuus Opinto-oppaan selkeys ja luettavuus Kurssitarjonnan monipuolisuus Opetustilojen toimivuus Opetustilojen viihtyisyys Nettisivuston selkeys Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen Opiskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin Maksukäytännöt Kaikkien kriteerien keskiarvo Keskiarvo N=851 6 Lempäälä N=247 2 Vesilahti N=53 3 Nokia N=267 0,1 1 Pirkkala N=232 0,2 7 muu N=50 3 TOIMINNAN TEKIJÄT Opetuksen laatu Opinto-ohjelman ajanmukaisuus Henkilöstön antama opastus Ilmoittautumisen sujuvuus Opinto-oppaan selkeys ja luettavuus Kurssitarjonnan monipuolisuus Opetustilojen toimivuus Opetustilojen viihtyisyys Nettisivuston selkeys Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen Opiskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin Maksukäytännöt Kaikkien kriteerien keskiarvo Keskiarvo N=851 6 johto tai ylempi toimihenkilö N=142 0,1 4 alempi toimihenkilö N=154 0 työntekijä N=168 9 yksityisyrittäjä N=38 0,3 8 opiskelija N=29-1,9-1,8-1,4 0 kotiäiti/-isä N=32 0,3 2 työtön N=51 2 eläkeläinen N=207 0,3 1 muu N=

17 Mitä suurempi tekijän negatiivinen kuiluarvo on, sitä heikommin tekijässä ollaan onnistuttu. Onnistuneet tekijät: negatiivinen kuilu on alle 0,5 yksikköä tai kuilu on positiivinen. Parantamisen varaa - tekijät: negatiivinen kuilu on 0,5-0,9 yksikköä. Kriittiset tekijät: negatiivisen kuilun arvo on vähintään 1,0 yksikköä. TOIMINNAN TEKIJÄT Opetuksen laatu VERTAILU OSALLISTUMISEN MUKAAN Opinto-ohjelman ajanmukaisuus Henkilöstön antama opastus Ilmoittautumisen sujuvuus Opinto-oppaan selkeys ja luettavuus Kurssitarjonnan monipuolisuus Opetustilojen toimivuus Opetustilojen viihtyisyys Nettisivuston selkeys Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen Opiskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin Maksukäytännöt Kaikkien kriteerien keskiarvo Keskiarvo N= kirjallisuus, sanataide ja viestintä N=19 0,2 6 historia ja yhteiskunta N=14 0,1 6 kielet N=170 0,3 3 tieto- ja viestintätekniikka N=34 0,5 7 kuvataiteet N=40-1,3 0,1 7 valokuvaus ja videokuvaus N=16 6 TOIMINNAN TEKIJÄT Opetuksen laatu Opinto-ohjelman ajanmukaisuus Henkilöstön antama opastus Ilmoittautumisen sujuvuus Opinto-oppaan selkeys ja luettavuus Kurssitarjonnan monipuolisuus Opetustilojen toimivuus Opetustilojen viihtyisyys Nettisivuston selkeys Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen Opiskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin Maksukäytännöt Kaikkien kriteerien keskiarvo Keskiarvo N= ihminen ja hyvinvointi N=78-1,4 9 ruoanlaitto ja leipominen N=35 0,4 1 tanssi ja liikunta N=449 7 musiikki N=95 0,2 2 käsityöt N=103 3 korut, metallija lasityöt N=

18 KEHITYSEHDOTUKSIA PIRKAN OPISTOLLE Poimintoja kehitysehdotuksista: Opiskelijoita ja heidän toiveitaan pitää kuunnella enemmän. Kulttuuriseteleillä helpompi maksaminen joko suoraan opettajalle tai opiston henkilö paikalle muutaman kerran ennen tunnin alkua. Jumppakursseja lähikouluille, ettei 30 naisen tarvitse autoilla, kun riittäisi, että 1 ohjaaja autoilisi lähikouluille vetämään jumppia. Liikuntasetelimaksu siten, että loppusumman voi maksaa rahalla. Jatkavat ryhmät jatkaisivat omana ryhmänään ja uudet haut koskisivat vain uusia ryhmäläisiä. *llmoittautumismenettely ei ole tasapuolinen. Nopeat syö hitaat ei ole oikein. Ei kaikilla ole mahdollisuutta olla puhelimessa tai netissä jollain kellonlyömällä./ Monelle kurssille on hakijoita huomattavasti enemmän kun sinne mahtuu. Miten saada yhtälö toimimaan Ilmoittautumisten kehittäminen. Paremmat liikuntatilat Monipuolisempaa naisten liikuntaa: sählyä, höntsyä, juoksukoulua tms., kaikki eivät tykkää jumpasta! / Liikuntaa naisille lisää, erityisesti Etelä-Nokialle Kolmen kerran tanssitunnit ovat liian lyhyet. Saisi olla esim. syksy ja kevätkausi erikseen, esim. 16 kertaa per kausi Hyvinvoinnin ja liikunnan viikonloppukurssit sopivat viikolla kiireisille. Luentoja yhteiskunnallisista aiheista, eri uskonnoista ja vesivoimistelua. Lasten kurssien ajankohdat on erityisen haasteellisia jos alkavat jo klo 16, niihin on mahdoton työssäkäyvän vanhemman ehtiä lasta tuomaan! Kuvataiteiden, tanssin ja musiikin määrää voisi vähentää. Avoin palaute on luettavissa kokonaisuudessaan InnolinkWeb -järjestelmässä. 17

19 POSITIIVINEN PALAUTE PIRKAN OPISTOLLE Poimintoja palautteesta: Hienoa, että opistokursseja järjestetään ja niihin on matalan kynnyksen mahdollisuus osallistua. Hienoa, että järjestätte kursseja lähellä, ettei tarvitse lähteä Tampereelle! Loistavaa toimintaa, harrastaminen tehdään mahdolliseksi niillekin jotka eivät pysty maksamaan kalliita kuukausimaksuja. Vain hyviä kokemuksia! liikuntaryhmässä erittäin osaava ja anatomian tunteva opettaja, edullista opiskelua kaikessa Hyvä, että tanssista on myös tiivis/intensiivikursseja. Avoimen yliopiston opinnot on ollut hyviä. Opetus hyvää, ohjaaja hyvä Tanssin opetus on Lempäälässä tasokasta Hienosti järjestyi uusi ryhmä nopeasti täyttyneen kaveriksi. Myös puheluasiat hoituu hienosti. mukavia liikunnallisia kursseja ja kehonhuoltoa jo hiukan ikääntyneelle on ollut. Hyvää työtä, rakkaudella työtä tekeviä opettajia Kurssimaksu on sopiva. kurssihinta ei voi olla este, opetus on laadukasta ja aika sopii ainakin työssäkäyvälle oikein hyvin Pidän tekstari-ilmoittelusta, se on tehokasta. Olen myös aina saanut nopeat vastaukset opistolta sähköpostiviesteihini. Kiitos. Pirkan opisto ilmoittaa hienosti tekstiviestillä ajan ja paikan muutoksista sekä vielä muistutusviesti lähempänä ajoittua osallistumisajankohtaa. Kiitos kaikista näistä vuosista, yli 30 vuotta asiakkaana. Avoin palaute on luettavissa kokonaisuudessaan InnolinkWeb -järjestelmässä. 18

20 TIEDOSTA MENESTYS

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 4.2.2014 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

VALKEAKOSKI-OPISTO Pälkäneen osasto Asiakastyytyväisyys 2013

VALKEAKOSKI-OPISTO Pälkäneen osasto Asiakastyytyväisyys 2013 VALKEAKOSKI-OPISTO Pälkäneen osasto Asiakastyytyväisyys I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F R E D R I K I N K A T U 3 4 B 2 2,

Lisätiedot

VALKEAKOSKI-OPISTO Valkeakosken osasto Asiakastyytyväisyys 2013

VALKEAKOSKI-OPISTO Valkeakosken osasto Asiakastyytyväisyys 2013 VALKEAKOSKI-OPISTO Valkeakosken osasto Asiakastyytyväisyys I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F R E D R I K I N K A T U 3 4 B 2

Lisätiedot

PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013

PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013 PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F R E D R I K I N K A T U 3 4 B 2 2, 0 0 1 0 0 H E L S I N

Lisätiedot

WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013

WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013 WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot Mikko Kesä Minna Joutsen Tuomo Saarinen Innolink Research Oy 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot Tutkimusraportti 9.1.2012 Mikko Kesä Merja Lehtinen Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 4.2.2014 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin.

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin. 7/2013 Nokian kaupunginkirjaston tuloksia Kirjastojen kansallisessa käyttäjäkyselyssä 2013 Kirjastojen yhteinen kysely toteutettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Kyselyä koordinoi kirjastosektorien yhteinen

Lisätiedot

Jäsenyritysten asiakastutkimus 2015 Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 25.5.2015

Jäsenyritysten asiakastutkimus 2015 Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 25.5.2015 Jäsenyritysten asiakastutkimus 2015 Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 25.5.2015 Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Anna Oikarinen Helena Kultanen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Tutkimusraportti 2.5.2013 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden kirjastojen asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LIIKUNTAPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LIIKUNTAPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LIIKUNTAPALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: VARHAISKASVATUS. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: VARHAISKASVATUS. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: VARHAISKASVATUS Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

Yrityspäättäjätutkimus 2015 Ilmajoen kunta. Tuukka Suoniemi

Yrityspäättäjätutkimus 2015 Ilmajoen kunta. Tuukka Suoniemi Ilmajoen kunta Tuukka Suoniemi 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä

Lisätiedot

PROJEKTIYHDISTYS Yritysyhteistyön kehittämistutkimus 2012

PROJEKTIYHDISTYS Yritysyhteistyön kehittämistutkimus 2012 PROJEKTIYHDISTYS Yritysyhteistyön kehittämistutkimus 2012 INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA

Lisätiedot

KANSALAISOPISTOT Asiakastyytyväisyys 2009

KANSALAISOPISTOT Asiakastyytyväisyys 2009 KANSALAISOPISTOT Asiakastyytyväisyys 2009 KANSALAISOPISTOT/ ASIAKASTYYTYVÄISYYS 2009 2 (34) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA...3 2. TUTKIMUSAINEISTON KUVAUS...4 3. OPISKELU...6 3.1. Kolme tärkeintä

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYSTEN YHDISTYS Yksityisen terveydenhoidon barometri 2009

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYSTEN YHDISTYS Yksityisen terveydenhoidon barometri 2009 LÄÄKÄRIPALVELUYRITYSTEN YHDISTYS Yksityisen terveydenhoidon barometri 2009 LÄÄKÄRIPALVELUYRITYSTEN YHDISTYS / YKSITYISEN TERVEYDENHOIDON BAROMETRI 2009 2 (19) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA...

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Tutkimusraportti 11.1.2012 MIKKO KESÄ MERJA LEHTINEN JUUSO HEINISUO INNOLINK RESEARCH OY TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ

Lisätiedot

Muuttajaseurantatutkimus 2014 Hattulan kunta 1.8.2014. Etta Partanen Jan-Erik Müller Tuomo Saarinen

Muuttajaseurantatutkimus 2014 Hattulan kunta 1.8.2014. Etta Partanen Jan-Erik Müller Tuomo Saarinen Muuttajaseurantatutkimus 2014 Hattulan kunta 1.8.2014 Etta Partanen Jan-Erik Müller Tuomo Saarinen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset 4. Tulokset ja johtopäätökset

Lisätiedot

Kuusamon alueen yrityspotentiaalikartoitus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015. Mikko Leinonen

Kuusamon alueen yrityspotentiaalikartoitus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015. Mikko Leinonen Kuusamon alueen yrityspotentiaalikartoitus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015 Mikko Leinonen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen

Lisätiedot

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta 3.6.2016. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta 3.6.2016. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen Asukastutkimus Pirkkalan kunta 3.6. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Yleistä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LASTEN JA NUORTEN KASVUA TUKEVAT PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LASTEN JA NUORTEN KASVUA TUKEVAT PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LASTEN JA NUORTEN KASVUA TUKEVAT PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan

Lisätiedot

VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012

VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012 VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012 INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: HENKISEN HYVINVOINNIN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen.

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: HENKISEN HYVINVOINNIN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: HENKISEN HYVINVOINNIN PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuskokonaisuus muodostui mm. seuraavista aihealueista:

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Palveluiden käyttäjien profiili Palveluiden käyttö

Lisätiedot

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015 Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta Sidosryhmätutkimus 2015 1 Sisältö Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tietoa vastaajista Tutkimuksen tulokset 2 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Omaishoitajakysely 2014 20.5.2014

Jyväskylän kaupunki Omaishoitajakysely 2014 20.5.2014 Jyväskylän kaupunki 20.5.2014 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Tilitoimistoalan mielikuvatutkimus 2013 Savon ammatti- ja aikuisopisto 13.2.2014. Jani Listenmaa Kira Väätäinen Helena Kultanen

Tilitoimistoalan mielikuvatutkimus 2013 Savon ammatti- ja aikuisopisto 13.2.2014. Jani Listenmaa Kira Väätäinen Helena Kultanen Tilitoimistoalan mielikuvatutkimus 2013 Savon ammatti- ja aikuisopisto 13.2.2014 Jani Listenmaa Kira Väätäinen Helena Kultanen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot

Lisätiedot

kyllä, suosittelisin lämpimästi 66,1% (643) TURVALLISUUS KESKEINEN YRITYSTÄ JA ASUMISOIKEUSASUMISTA KUVAAVA TEKIJÄ

kyllä, suosittelisin lämpimästi 66,1% (643) TURVALLISUUS KESKEINEN YRITYSTÄ JA ASUMISOIKEUSASUMISTA KUVAAVA TEKIJÄ 22.8. klo 17.30 AVAIN Asumisoikeus Oy on yleishyödyllinen asuntoyhteisö, joka tarjoaa asiakkailleen asumisoikeusasuntoja 29 paikkakunnalta Suomessa. Yhtiön omistuksessa on nyt 5550 asumisoikeusasuntoa

Lisätiedot

JÄSENYRITYSTEN ASIAKASTUTKIMUS Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry Jani Listenmaa Meiju Ahomäki Katri Antinmaa

JÄSENYRITYSTEN ASIAKASTUTKIMUS Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry Jani Listenmaa Meiju Ahomäki Katri Antinmaa JÄSENYRITYSTEN ASIAKASTUTKIMUS Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 15.5. Jani Listenmaa Meiju Ahomäki Katri Antinmaa Yleistä tutkimuksesta 2 Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää SKOL:in jäsenyritysten

Lisätiedot

Tutkimus pysäköintiratkaisujen suunnittelun tueksi Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Mikko Ulander Janne Juntunen Katri Antinmaa

Tutkimus pysäköintiratkaisujen suunnittelun tueksi Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Mikko Ulander Janne Juntunen Katri Antinmaa Tutkimus pysäköintiratkaisujen suunnittelun tueksi Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Mikko Ulander Janne Juntunen Katri Antinmaa 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

Baletti - Kysely huoltajille 2015

Baletti - Kysely huoltajille 2015 Baletti - Kysely huoltajille 2015 Yleistä Huoltajakysely lähetettiin kaikille baletin oppilaiden vanhemmille eli yht. 74 henkilölle. Vastauksia saatiin 23.Vastausprosentti oli 31,1, joka on huomattavasti

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn

Lisätiedot

Arviointikysely 2015 Päivälukio - Arviointiraportti-Julkaisuversio

Arviointikysely 2015 Päivälukio - Arviointiraportti-Julkaisuversio Arviointikysely 2015 Päivälukio - Arviointiraportti-Julkaisuversio 1. Vuosiluokka Taustatiedot Vuosiluokka 165 137 93 1. vsk 2. vsk 3.-4. vsk 2. Sukupuoli Sukupuoli 219 176 Nainen Mies 3. Opetus ja oppiminen

Lisätiedot

VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen

VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO Jari Paajanen Auralan kansalaisopisto Kurssiarviointi 2017 1 (7) Kyselyn vastausprosentti oli 41,1 %, joka oli ihan hyvä ja viimevuotisen kyselyn perusteella olikin

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018:

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018: LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS : OIKEUS LIIKKUA Harrastukset ovat tärkeä osa lasten ja nuorten elämää. Suurimmalla osalla lapsista ja nuorista on jokin harrastus, ja he kokevat olevansa varsin tyytyväisiä

Lisätiedot

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin

Lisätiedot

Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015. Mikko Leinonen

Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015. Mikko Leinonen Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015 Mikko Leinonen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset 5. Johtopäätökset

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016

Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016 Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016 Taiteen perusopetuksen seminaari15.4.2016 Minna Harmanen Jan Hellgren Matti Pietilä

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010 Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden käyttötutkimus 2011

Tampereen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden käyttötutkimus 2011 Tampereen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden käyttötutkimus 2011 Tutkimusraportti 23.11.2011 KAISA MÄKI-KIHNIÄ Tutkimuskonsultti JUUSO HEINISUO Tutkimuspäällikkö, raportointi T U T K I M U K

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Lasten ja nuorten palvelut Koulut. Mikko Kesä Minna Joutsen Jari Holttinen

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Lasten ja nuorten palvelut Koulut. Mikko Kesä Minna Joutsen Jari Holttinen Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Lasten ja nuorten palvelut Koulut Mikko Kesä Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan lasten ja nuorten opetuspalveluiden asiakastyytyväisyyden

Lisätiedot

EHaavisto 1

EHaavisto 1 30.8.2018 EHaavisto 1 Kunnallisjohtajien kokous 30.8.2018 Ermo Haavisto sairaanhoitopiirin johtaja 30.8.2018 EHaavisto 2 SISÄLTÖ 1.LÄHETTEET 2.PÄIVYSTYSKÄYNNIT 3.ASIAKASTUTKIMUS 30.8.2018 EHaavisto 3 1.

Lisätiedot

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset

Lisätiedot

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi!

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! ASUKASKYSELY 2016 2 Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! 1. MITEN TÄRKEINÄ PIDÄT ALLA MAINITTUJA HYVINVOINTIIN

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon vastaanottojen

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2015 Lasten ja nuorten palvelut Opetus. Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2015 Lasten ja nuorten palvelut Opetus. Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2015 Lasten ja nuorten palvelut Opetus Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan lasten ja nuorten palveluiden perusopetuksen

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi?

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke Valtioneuvoston kanslia Projektisihteeri Karin Hautamäki VNK009:00/2011 Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke

Lisätiedot

Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki Mikko Leinonen

Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki Mikko Leinonen Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015 Mikko Leinonen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset 5. Johtopäätökset

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Blogit kunniaan 2008 -kysely Yhteenvetoraportti N=1049 Julkaistu: 28.4.2008 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kuinka usein luet blogeja? 1. En koskaan 57 5,43% 2. Harvemmin kuin kerran viikossa 135 12,87%

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

Viikko 48: 25.11. 2.12.2013 669 vastausta (=12% liikuntamaksun maksaneista)

Viikko 48: 25.11. 2.12.2013 669 vastausta (=12% liikuntamaksun maksaneista) Palautekysely Viikko 48: 25.11. 2.12.2013 669 vastausta (=1 liikuntamaksun maksaneista) Korkeakoulujen vastausprosentit: TTY 9 % (31 % vastauksista) TAMK 19 % (15 % vastauksista) TaY 13 % (54 % vastauksista)

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset. Sisällys

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset. Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA

Lisätiedot

Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen

Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset FT Emilia Valkonen Hankkeen tarkoitus Selvittää: työväenopiston opetuksen tarve määritellä opetusresurssien jakamisessa käytetyt perusteet

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKAS- JA ASIAKASTUTKIMUKSET Yhteenveto Mikko Kesä Tutkimusjohtaja, Innolink Research Oy

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKAS- JA ASIAKASTUTKIMUKSET Yhteenveto Mikko Kesä Tutkimusjohtaja, Innolink Research Oy HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKAS- JA ASIAKASTUTKIMUKSET 2011-2012 Yhteenveto 21.12.2011 Mikko Kesä Tutkimusjohtaja, Innolink Research Oy TUTKIMUSKOKONAISUUS Tavoitteet: Mitattavat asiat: Hämeenlinnan löytää

Lisätiedot

Asukastutkimus 2015 Pirkkalan kunta. Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen

Asukastutkimus 2015 Pirkkalan kunta. Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen Asukastutkimus 2015 Pirkkalan kunta Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Sisällys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) 72 A. Belle Selene Xian valtuustoaloite vähäosaisten opiskelun tarpeesta HEL 2013-003033 T 00 00 03 Päätös Johtokunta päätti antaa valtuutettu Belle Selene Xian

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Kotihoidon asiakaskysely

Jyväskylän kaupunki Kotihoidon asiakaskysely Jyväskylän kaupunki Kotihoidon asiakaskysely 2014 20.5.2014 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely

Asukastyytyväisyyskysely Asukastyytyväisyyskysely toukokuu 2016 305 vastaajaa vuokra-asukkaiden vastausprosentti 31% Halusimme selvittää Mikä on asumisessa tärkeää? Miten hyvin se nykyisessä asumisessa toteutuu? Tyytyväisyyttä

Lisätiedot

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla

Lisätiedot

1. Edustamani kunta. Elinvoimakehittäjä-kampanja(1) (Virolahti) :24 100,0% 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10%

1. Edustamani kunta. Elinvoimakehittäjä-kampanja(1) (Virolahti) :24 100,0% 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10% 1. Edustamani kunta 100% 100,0% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 0,0% 0,0% 0,0% 0,0% Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti 1. Edustamani kunta Nimi Hamina 0,0% Kotka 0,0% Miehikkälä 0,0% Pyhtää

Lisätiedot

Opistojen IlmE -hanke

Opistojen IlmE -hanke Opistojen IlmE -hanke 2018 19 Hankkeessa mukana olevien opistojen opettajistolle ja suunnitteluhenkilöstölle lähetettiin syyskuussa alkukartoituskysely. Vastaajien työhistorian pituudessa kansalaisopistoissa

Lisätiedot

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 212 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata neuvoloiden vastaanottojen asiakastyytyväisyyttä ja verrata eri

Lisätiedot

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Kuntaliiton vertailututkimus (toteutus TNS gallup) Erityisasiantuntija Anu Nemlander, puh. 050 563 6180 Erityisasiantuntija Hannele Häkkinen, puh. 050 375 2164

Lisätiedot

Fincabmedia Taksimainonnan huomioarvotutkimus 5.9.2003. Media

Fincabmedia Taksimainonnan huomioarvotutkimus 5.9.2003. Media Fincabmedia Taksimainonnan huomioarvotutkimus 5.9.2003 Yhteenveto Pääsy mediaan, eli mahdollisuus nähdä taksimainontaa riippuu selkeästi vastaajien asuinpaikasta, iästä sekä ammattiryhmästä Suurin mahdollisuus

Lisätiedot

Radio autossa -tutkimus

Radio autossa -tutkimus Radio autossa -tutkimus kasettisoitin 1968 ensimmäinen autoradio 1932 mp3-soitin 2002 fm-autoradio 1952 CD-soitin 1983 vakiovaruste Suomessa 1990-luvulla Uuden auton ostajien ikä % yli 60 vuotta 51-60

Lisätiedot

Asukastutkimus 2017 Pirkkalan kunta Etta Partanen

Asukastutkimus 2017 Pirkkalan kunta Etta Partanen Asukastutkimus 2017 Pirkkalan kunta 2.6.2017 Etta Partanen Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Yleistä tutkimuksesta 1.

Lisätiedot

Raivaaja Yritysten kasvun ja alueelle sijoittumisen esteet pois Itä-Uudellamaalla 2014 Posintra Oy. Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Helena Kultanen

Raivaaja Yritysten kasvun ja alueelle sijoittumisen esteet pois Itä-Uudellamaalla 2014 Posintra Oy. Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Helena Kultanen Raivaaja Yritysten kasvun ja alueelle sijoittumisen esteet pois Itä-Uudellamaalla 2014 Posintra Oy Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Helena Kultanen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Kotimaisen median arvostus

Kotimaisen median arvostus 5 Kotimaisen median arvostus Mediapäivä 1..201 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen

Lisätiedot

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013 Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn ja Inlike Oy:n tilaaman Muurmanskin

Lisätiedot

Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä

Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä Ville Lehtovirta Aleksin Kaiku Oy 15.11.2012 Paula, taloustoimittaja Anita, asiakas Matti, myyntipäällikkö Teppo, työnhakija Viestintä www.aleksinkaiku.fi

Lisätiedot

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.

Lisätiedot

Hyvinvointiraportti 2018 Kyyjärven kunta

Hyvinvointiraportti 2018 Kyyjärven kunta Hyvinvointiraportti 2018 Kyyjärven kunta 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 86 MIES 24% NAINEN 76% Kyyjärven hyvinvointikyselyn tulokset 2. Ikä 0% 50% 100% Vastaajien määrä: 86 ALLE 18-VUOTIAS 2% 18-29 VUOTTA

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

HSL Työsuhdematkaliput Asiakas- ja potentiaalitutkimus Kesäkuu - elokuu 2011

HSL Työsuhdematkaliput Asiakas- ja potentiaalitutkimus Kesäkuu - elokuu 2011 HSL Työsuhdematkaliput Asiakas- ja potentiaalitutkimus Kesäkuu - elokuu 20 SFS-ISO 20252:2008 sertifioitu HSL Työsuhdematkaliput Asiakas- ja potentiaalitutkimus kesä-elokuussa 20 Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot