Yritys Osoite Yhteyshenkilö Puhelinnumero Palveluja. Jonna. Minna Kaistila Aila Paakkonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yritys Osoite Yhteyshenkilö Puhelinnumero Palveluja. Jonna. Minna Kaistila Aila Paakkonen"

Transkriptio

1 Hyvä asiakas Kotipalvelujen ja niiden tukipalveluiden yynti voi olla arvonlisäverotonta, jos palvelut yydään henkilölle, jonka toiintakyky on alentunut esi. iän tai sairauden takia. Tukipalveluilla tarkoitetaan esi. ateria-, vaatehuolto-, -, kylvetys- ja saattajapalveluja sekä sosiaalista kanssakäyistä edistäviä palveluja. Sosiaalihuollon palveluina ei ole hyväksytty kaikkia pihatöitä, vaan ainoastaan sellaiset, joiden katsotaan edesauttavan henkilön asiointia ja uuta osallistuista (esierkiksi luenluonti ja hiekoitus, jotta kotoa kulku on ahdollista). Yksityiset palveluntuottajat voivat yydä edellä ainittuja sosiaalihuoltopalveluita arvonlisäverottoasti, jos toiinta on sosiaaliviranoaisen valvoaa. Edellytyksenä arvonlisäverottoalle yynnille on, että palveluntuottaja on tehnyt palvelujen tuottaisesta iloituksen siihen kuntaan, jossa hän toiii. (Verohallinnon ohje ). Iloituksen tehneitä yrityksiä Ylöjärvellä ovat. alla olevat yritykset, jotka yyvät yös palveluja tai kodin uita kunnostustöitä. Palveluntuottajia on tulossa lisää ja listaa päivitetään. Yritys Osoite Yhteyshenkilö Puhelinnuero Palveluja Aaga-Hoiva Pispalan Valtatie 59 A 6 Annika Hirvelä Jonna Hoiva-, - ja Tapere Tapere Jonna Annika asiointipalvelut Apukolio / Hoivakolio Kuninkaankatu 22 B, Tapere Hippeläinen ajhoiva@gail.co Minna Kaistila info@hoivakolio.fi, asiointi, ApuPeippo Elvalankatu 17 B Tapere Avustajapalvelut Med Group Pakkalankuja Vantaa Broel KY Karjulantie 125 Citywork Pirkanaa/Elsi Kallionen Näsilinnankatu 48 D 4krs Tapere Dos Line Ky Vuorentaustantie Tapere Dust Busters Heinitie 1-3 D, Julkujärvi Aila Paakkonen eo@apupeippo.fi Kustaa Piha hoiva@edgroup.fi Satu Pistool broel@phpoint.fi Elsi Kallioinen elsi.kalllioinen@citywork. fi Marianne Vuorisalo dosline@dosline.fi Colin Cagle posti@dustbusters.fi Siivous, kauppaasiointi, uu avustava palvelu (henkilökohtainen apu), asiointi, oaishoitajan sijaisuudet Kotiin annettavat palvelu t yli 18- vuotiaille, avustajapalvelua. Siivous-, asiointi-, ja ulkoiluapua, ruokapalvelua, vaatehuoltoa asiointi EM Apu Takaaantie häeenkyrö Etuovilla ry (vain Suittilahdentie 9, Kurussa) H&H Elovainiontie 18 Puhtaudenhallinta Hoiva- ja avustuspalvelut Ylöjärvi Hoiva- ja kotipalvelu Adagio Jäkälätie 2 B 7 Valtakatu Kyröskoski Eija Lahtinen, Mikko kulala toiisto@kotipesu.co Kotityöpalvelu, Satu Lahti , kauppaasiointi, Jarkko ja Kotipalvelut Laura laura@puhtaudenhallinta. Haukijärvi fi Annie Ylitalo annieylit@gail.co Tiina Vuorenaa, asiointiapu, ruuanlaitto, hygieniasta huolehtiinen

2 Hoivapalvelu Metsätähti Itäinenkatu Tapere Maarit Santala aarit.santala@etsatah ti.fi palvelu. henkilökohtainen apu Hoivapalvelu Valkokulta Rinneahde Lakiala HR Hoiva oy Aseatie Helsinki Häeen Ensiapupalvelu Häeen Laatu Häeenkyrön kotipalvelu Sudenkatu Tapere Haapasaarentie 71, Sahalahti Valtakatu 82, Häeenkyrö Jakobsson Sari Tohlopinkatu 54 A Tapere J&P Hoiva Kaitao-tuotteet Kauko-Kuriiri Kodinhoitopalvelu Minna Kristiina Koskihoiva / Rekonen Riku Kuninkaankatu 15 C Tapere Haapakoskentie Kyrönlahti Lehtikatu 5 A 2, Tapere Kraatarinreitti 3 B Tapere KotiMari Pentinaantie 524, Pinsiö Kotipalvelu Eija Kiikkala Kotipalvelu Lehuslehti Kotipalvelu Lähiäisapu Naarajärventie 96, Huhkaäentie Mutala Väliäenkuja 3 E Vuorentausta Riikka Salakari info@valkokultahoiva.fi Ilpo Marttila etunii.sukunii@hrhoiv a.fi Arttu Järvi Sanna Ahtineva Tiina Vuorenaa hls@elisanet.fi vuorenaa.tiina@gail.c o Sari Jakobsson sari.jakobs@dnainternet. net Ketola Tiia Elina Korpela elina.korpela@kaitao.fi Minna Koskivuori- Laitinen Riku Reokonen ja Mari Pölkki posti@kodinhoitopalvelu innakristiina.fi, ikola1@luukku.co riku.rekonen@koskihoiva. fi Pirjo Lehuslehti Tuula Anttonen Mari Karvinen kotiariti@gail. co Eija Kiikkala eijakiikkala@hotail.co pirjolehuslehti1@luukku.co tuula.anttonen@gail.co Kylvetysapu, pyykki- ja asiointi, kodin siistiinen, ruuan laitto y. Kodinhoitaiseen liittyvät palvelut, esi., asiointipalvelu, pieni reonttiapu y. Turvapuhelin- ja turvaauttajapalvelut, hoiva-apu, Kodin palvelut Siivous, kylvetys, asiointiapu Siivous, kodin taloustyöt,, saattoapu, ulkoilutus, Selkolaitteiden vuokrausta, tavaran kuljetusta, asiointi, pienet Kotipalvelujen tukipalveluja lapsiperheille vaaisille ja ikääntyneille., hoiva-apu,, asiointi,, kylvetysapu Siivousapu, kotihoidon Siivous, ikkunanpesu,, asiointi-, ulkoilu- ja saattajapalvelu

3 Maatalouden Tilija Pestipalvelu Ky Utukantie Ruovesi MH Kotipalvelu Vehnätie 6 MK-Kotiapu Ryttylänäentie Pirkkala Mia Petäjä Keltasirkuntie 4, Julkujärvi Monipalvelu Vilén Hiekkatie 8, MS hoiva ja Loonaistontie 144 hoitopalvelut/mari Ylinen ka Stenberg Ti Nadjan apupalvelut Muon ilo Ulla/ Ulla Koivunen Nokian Kiinteistöhuolto, Ti Pirkan Siivoustalo Kyrönsarventie 6 A Häeenkyrö Koivulantie 31 Pikkukorventie Nokia Ok-Talkkarit Ay Sasi-Palkonite Sasi Maija-Liisa Koivunen, hannu Koivunen hannu.k.koivunen@luukku.co Mia Heikkonen hkotipalvelu@hkotipal velu.fi Maarit Kappinen aarit@k-kotiapu.fi Mia Petäjä ia.petaja@gail.co Virpi Vilén kodinhoito@gail.co Marika Stenberg arika.stenberg@kolub us.fi Nadja Tuurala nadtuur@gail.co Ulla Koivunen ulla@uonilo.fi Heli Palonen heli.palonen@kiinteistohu olto.co Kirsi Mäenpää kirsioy@luukku.co, ruokahuolto, asiointi sekä kiinteistönhuolto y. kodinhoitaiseen liittyvät palvelut -, kodinhoito-, asiointi- ja pihatyöpalveluja asiakkaan kodissa., Monipuolisia ja yksilöllisiä palveluja asiakkaan kotiin. M. hygienian hoito sekä pukeutuisessa avustainen, kauppaja asiointipalvelu, ruuan valistus, - sekä. Oaishoidon sijaispalvelut. Lastenhoitoa (yös sairaan), sekä vanheuuden tukeista ja ohjaaista (perhetyö). Kotihoitoa, turvapuhelinpäivystys, ta, viriketoiintaa, saattopalvelua, asiointipalvelua, pihatöitä ja apuvälineiden yyntiä tukipalveluna, Henkilökohtaista apua pukeutuisessa, hygieniassa, ihon hoidossa, suihku-, ja sauna-apua. Ruokailussa avustainen, ruuan valistus, kodin, ulkoiluapua, piha ja puutarhatyöt. Siivous- ja ulkohuollon palveluja asiakkaan kodissa Siivous-, ulkoilu- ja asiointiapua asiakkaan kodissa.

4 Pirkanaan Hoiva ja Jalkahoitopalvelu Leinolankatu 58 D Tapere Pirkko Hualaäki pirkko.hualaäki@pp.in et.fi Siivous, kauppaasiointi, kylvetys Pirkanaan Kotituki/Osuuskun ta Elään Ovi Profiili Palvelut /Heli Korppi Tapettikatu 5 A Tapere Päivi Lahtinen Ky Viljatie 9, Viljakkala Reinojaira PL 27, Tapere Heli Karppi / Jari Karppi Härälänsaarenkatu 3 A 3, Tapere Soile Paasonen soile12@gail.co yynti@profiili.co Päivi Lahtinen paivilahtinen@kolubus.f i Noora Tuoresäki Ravitseus, kylvetys,, saattajapalvelu, asiointi, luityöt Kotipalvelun tukipalveluina yritys tuottaa, ruokaostos-, kylvetys-, kuljetus-, saattaja ja luenluontipalveluja. Siivous ja kotityöpalvelut Sahera koti Puhtaaksi Virtainpolku 13 a Tapere Sana Tyni saana@kotipuhtaaksi.fi Koti Sairaanhoitopalvel u Medicoissio Sastaalan sijaishuoltopalvelut Siivouspalvelu Niceday Aakkulantie 9 C Kangasala Sakariaantie Sastaala Ansatie Viljakkala Joselinda Tudlasan- Froan Sivina Koti Nekalantie 28, Tapere Susanna Mustakangas SOL Palvelut Tapellan Esplanadi 5 Anne-Maarit Pusa- Heittola Stella Kotipalvelut Häeenkatu 5 A Tapere Suverena Potuntie 7 D Nokia Tapereen Hoivaja Kotiapu Tapereen Seniorihoiva Katraankatu 5 D Tapere Pentiaantie 431 as 1, Pinsiö Ti Hopea-avain Lehdokkikatu 4, Nokia joselinda.tudlasan@ edicoissio.fi Jarkko Kulonpää Mirve Mäkelä niceday@wippies.fi viinikka@sivina.fi anne-aarit.pusaheittola@sol.fi Mauno Leena tapere@stella.fi Mariaana Aartoranta suverena@suverena.fi Salla Alanen salla.alanen@akson.fi Elina Salonen elina.salonen@hoeinste ad.fi Hannele Väliäki Sairaanhoitajan palvelut, laboratoriotoiinta, fysioterapeuttinen toiinta, uu terveydenhuollon toiinta Siivous, kodinhoito, kauppa-asiointi, asiointipalvelu Siivouspalvelut Vaatehuolto,, ruuanlaitto, asiointi ja uut kotihoidon. Siivous, pyykki- ja kylvetys asiointiapu y. Siivous, asiointi-, ulkoilu- ja saattoapu, neuvonta kotihoivapalvelut kotipalvelu

5 Ti Kotiapu Juvonen Tohlopinkatu 21 B 21, Tapere Harri Juvonen Ti Mira Pajunen Keulanieentie 83, Kangasala Ti Tuula Ahlstedt Urpontie 10, Siivikkala Ti Tuulan luuta Kaitalantie Kyrönlahti Wanhan Ajan Kotiapu Yrjö-Koskisentie 2 A Häeenkyrö Vokos Nikkarintanhua 5 Ylöjärven Apu ja Oikotie 1 korjaus Ylöjärven Hyvä työ Kaurasäentie 18 D 26, Mira Pajunen ira.h.pajunen@gail.co Tuula Ahlstedt tuula.ahlstedt@topleader s.net Tuula Järvinen tuulasjärvinen@gail.co Johanna Majaäki johanna.ajaäki81@g ail.co Sari Keskinen sari.keskinen@elisanet.fi Marja Hanhinen arja.hanhinen@kotipost i.net Tuulikki Ruuska t.ruuska@yht.fi hoiva-apu, asiointi Koti, auttaista. uutto-, reontti- ja loppusiivouksissa, kotiaskareissa sekä piha- ja puutarhatöissä Avustais- ja asiointiapu,, kuljetus- ja saattajapalvelua kylvetys-ja saunoitus, ruuanlaitto, vaatehuolto kotipalvelua Siivous, ikkunan pesu, asioiden hoitoa, asiointiapu, silitys, ruuanlaitto, tiskaus

Yritys Osoite Yhteyshenkilö Puhelinnumero Palveluja. Jonna. Minna Kaistila 050 407 9576 info@hoivakolmio.fi. Aila Paakkonen

Yritys Osoite Yhteyshenkilö Puhelinnumero Palveluja. Jonna. Minna Kaistila 050 407 9576 info@hoivakolmio.fi. Aila Paakkonen Hyvä asiakas 31 05 2016 Kotipalvelujen ja niiden tukipalveluiden yynti voi olla arvonlisäverotonta, jos palvelut yydään henkilölle, jonka toiintakyky on alentunut esi. iän tai sairauden takia. Tukipalveluilla

Lisätiedot

Yritys Osoite Yhteyshenkilö Puhelinnumero Palveluja. Jonna. Minna Kaistila Aila Paakkonen

Yritys Osoite Yhteyshenkilö Puhelinnumero Palveluja. Jonna. Minna Kaistila Aila Paakkonen Hyvä asiakas 18 11 2016 Kotipalvelujen ja niiden tukipalveluiden yynti voi olla arvonlisäverotonta, jos palvelut yydään henkilölle, jonka toiintakyky on alentunut esi. iän tai sairauden takia. Tukipalveluilla

Lisätiedot

Yritys Osoite Yhteyshenkilö Puhelinnumero Palveluja. Jonna. Anneli Tulppo, Susanna Moilanen. Minna Kaistila

Yritys Osoite Yhteyshenkilö Puhelinnumero Palveluja. Jonna. Anneli Tulppo, Susanna Moilanen. Minna Kaistila Hyvä asiakas 26 04 2017 Kotipalvelujen ja niiden tukipalveluiden yynti voi olla arvonlisäverotonta, jos palvelut yydään henkilölle, jonka toiintakyky on alentunut esi. iän tai sairauden takia. Tukipalveluilla

Lisätiedot

Yritys Osoite Yhteyshenkilö Puhelinnumero Palveluja. Jonna. Anneli Tulppo, Susanna Moilanen. Minna Kaistila

Yritys Osoite Yhteyshenkilö Puhelinnumero Palveluja. Jonna. Anneli Tulppo, Susanna Moilanen. Minna Kaistila Hyvä asiakas 12 06 2017 Kotipalvelujen ja niiden tukipalveluiden myynti voi olla arvonlisäverotonta, jos palvelut myydään henkilölle, jonka toimintakyky on alentunut esim. iän tai sairauden takia. Tukipalveluilla

Lisätiedot

PIRKKALASSA JA VESILAHDELLA TOIMIVIA YKSITYISIÄ HOITO- JA HUOLENPITOPALVELUJA:

PIRKKALASSA JA VESILAHDELLA TOIMIVIA YKSITYISIÄ HOITO- JA HUOLENPITOPALVELUJA: PIRKKALASSA JA VESILAHDELLA TOIMIVIA YKSITYISIÄ HOITO- JA HUOLENPITOPALVELUJA: tuottaja Yhteystiedot Päätoimiala Aidanne Aina Avuksi MedGroup Oy Sirpa Kalliomäki Puh. 040 748 9648 www.aidanne.fi Susanna

Lisätiedot

Arvonlisäverotonta sosiaalipalvelua yksityisasiakkaille tuottavat yritykset Nokialla

Arvonlisäverotonta sosiaalipalvelua yksityisasiakkaille tuottavat yritykset Nokialla Arvonlisäverotonta sosiaalipalvelua yksityisasiakkaille tuottavat yrityks Nokialla (Nokian kaupungin perusturvakeskuksen rekisteri 2017) Yksikön nimi Yhteystiedot Päätoimiala Palvelut: LÄHIMMÄINEN HOITAJAPALVELU

Lisätiedot

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUN TUOTTAJAT / KOTIHOIDON TUKIPALVELUT. Kangasalan kaupungin ja Pälkäneen kunnan rekisteri. Yrityksen kotipaikka.

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUN TUOTTAJAT / KOTIHOIDON TUKIPALVELUT. Kangasalan kaupungin ja Pälkäneen kunnan rekisteri. Yrityksen kotipaikka. Päivitetty 19.7.2019 YKSITYISET SOSIAALIPALVELUN TUOTTAJAT / KOTIHOIDON TUKIPALVELUT n kaupungin ja Pälkäneen kunnan rekisteri Yritys Toimialue Palvelut Yhteystiedot A+ kotipalvelu Oy AH-Toimi Oy Ahvar

Lisätiedot

Yritys Palvelut Hyväksytty Yhteystiedot. A+ kotipalvelu Oy Siivous ja muut kotihoidon tukipalvelut

Yritys Palvelut Hyväksytty Yhteystiedot. A+ kotipalvelu Oy Siivous ja muut kotihoidon tukipalvelut Päivitetty 20.11.2017 YKSITYISET SOSIAALIPALVELUN TUOTTAJAT / KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Kangasalan kunnan rekisteri Yritys Palvelut Hyväksytty Yhteystiedot A+ kotipalvelu Oy Siivous ja muut kotihoidon tukipalvelut

Lisätiedot

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUN TUOTTAJAT / KOTIHOIDON TUKIPALVELUT. Kangasalan kaupungin ja Pälkäneen kunnan rekisteri. Yrityksen kotipaikka.

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUN TUOTTAJAT / KOTIHOIDON TUKIPALVELUT. Kangasalan kaupungin ja Pälkäneen kunnan rekisteri. Yrityksen kotipaikka. Päivitetty 16.10.2018 YKSITYISET SOSIAALIPALVELUN TUOTTAJAT / KOTIHOIDON TUKIPALVELUT n kaupungin ja Pälkäneen kunnan rekisteri Yritys Toimialue Palvelut Yhteystiedot A+ kotipalvelu Oy AH-Toimi Oy Ahvar

Lisätiedot

Haminassa ja lähiympäristössä

Haminassa ja lähiympäristössä HOIVA-, KOTI- JA TUKIPALVELUJA Haminassa ja lähiympäristössä (muut kuin perusturvan järjestämät) Ankkuripaja - siivous 050-911 2383 - piha- ja lumityöt Kadettikoulunkatu 18, Hamina - asiointiapu leila.katajameri@ekami.fi

Lisätiedot

Haminassa ja lähiympäristössä (muut kuin perusturvan järjestämät)

Haminassa ja lähiympäristössä (muut kuin perusturvan järjestämät) HOIVA-, KOTI- JA TUKIPALVELUJA Haminassa ja lähiympäristössä (muut kuin perusturvan järjestämät) Ankkuripaja 050-911 2383 - siivous Kadettikoulunkatu 18 - piha- ja lumityöt s-posti: leila.katajameri@ekami.fi

Lisätiedot

Yksityiset toimivat itsenäisesti ja vastaavat omasta yritystoiminnastaan.

Yksityiset toimivat itsenäisesti ja vastaavat omasta yritystoiminnastaan. Yksityiset kotihoito-, kotipalvelu - ja siivouspalvelut Yksityiset toimivat itsenäisesti ja vastaavat omasta yritystoiminnastaan. Yrityksen kanssa on aina hyvä tehdä kirjallinen sopimus palvelusta ja sen

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJA PALVELUT VEROTON HINTA VEROLLINEN HINTA

PALVELUNTUOTTAJA PALVELUT VEROTON HINTA VEROLLINEN HINTA Hattulan kunnassa yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin merkityt yrittäjät. * Tähdellä merkityt Veteraanipalvelun tuottajia. Palvelun hinta ja sisältö tulee tarkistaa yrittäjältä! PALVELUNTUOTTAJA

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJA PALVELUT VEROTON HINTA VEROLLINEN HINTA

PALVELUNTUOTTAJA PALVELUT VEROTON HINTA VEROLLINEN HINTA Hattulan kunnassa yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin merkityt yrittäjät. * Tähdellä merkityt Veteraanipalvelun tuottajia. Palvelun hinta ja sisältö tulee tarkistaa yrittäjältä! PALVELUNTUOTTAJA

Lisätiedot

Kouvolan palvelusetelituottajat

Kouvolan palvelusetelituottajat Kouvolan palvelusetelituottajat Kouvolan kaupungin myöntämä palveluseteli käy maksuksi vain tässä luettelossa oleville yrittäjille. Palvelusetelituottajaksi on hyväksytty yritykset, joissa työntekijällä

Lisätiedot

Kouvolan palvelusetelituottajat

Kouvolan palvelusetelituottajat Kouvolan palvelusetelituottajat Kouvolan kaupungin myöntämä palveluseteli käy maksuksi vain tässä luettelossa oleville yrittäjille. Palvelusetelituottajaksi on hyväksytty yritykset, joissa työntekijällä

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Perusturvalautakunta Savikontie KITEE Y-tunnus

Kiteen kaupunki Perusturvalautakunta Savikontie KITEE Y-tunnus 1.11.2016 Kiteen kaupunki Perusturvalautakunta Savikontie 15 82500 KITEE Y-tunnus 0168900-6 HYVÄKSYTYT YKSITYISET KOTIPALVELUJEN TUKIPALVELUJEN TUOTTAJAT Yrittäjä Puh. Palvelu Hyväksytty Oikeus myydä palveluja

Lisätiedot

Nokian kaupungin perusturvakeskuksen rekisteri Nokian kaupungissa sijaitsevista ilmoituksenvaraisista yksiköistä:

Nokian kaupungin perusturvakeskuksen rekisteri Nokian kaupungissa sijaitsevista ilmoituksenvaraisista yksiköistä: Nokian kaupungin perusturvakeskuksen rekisteri Nokian kaupungissa sijaitsevista ilmoituksenvaraisista yksiköistä: Yksikön nimi Y-tunnus Yhteystiedot Päätoimiala Alvittomat palvelut: Valvonta LÄHIMMÄINEN

Lisätiedot

Kouvolan palvelusetelituottajat

Kouvolan palvelusetelituottajat Kouvolan palvelusetelituottajat Kouvolan kaupungin myöntämä palveluseteli käy maksuksi vain tässä luettelossa oleville yrittäjille. Palvelusetelituottajaksi on hyväksytty yritykset, joissa työntekijällä

Lisätiedot

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 22.5.2013. LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista.

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 22.5.2013. LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista. PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 22.5.2013. LLKY ei vastaa päivittämättömistä oksista. PALVELUNTUOTTAJA TOIMINTA-ALUE ASIAKASRYHMÄT PALVELUT TUNTIHINTA Palvelukeskus Vaahtera Ky

Lisätiedot

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 4.2.2014. LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista.

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 4.2.2014. LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista. PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 4.2.2014. LLKY ei vastaa päivittämättömistä oksista. PALVELUNTUOTTAJA TOIMINTA-ALUE ASIAKASRYHMÄT PALVELUT TUNTIHINTA Palvelukeskus Vaahtera Ky Eija

Lisätiedot

PALVELUSETELIYRITTÄJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 10.8.2015. LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista.

PALVELUSETELIYRITTÄJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 10.8.2015. LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista. PALVELUSETELIYRITTÄJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 10.8.2015. ei vastaa päivittämättömistä oksista. PALVELUSETELIYRITTÄJÄ TOIMINTA-ALUE ASIAKASRYHMÄT PALVELUT TUNTIHINTA Palvelukeskus Vaahtera

Lisätiedot

- hoiva- ja huolenpito kotisairaanhoito (24 h) - pihatyöt, lumityöt,

- hoiva- ja huolenpito kotisairaanhoito (24 h) - pihatyöt, lumityöt, YKSITYISET KOTI- JA TUKIPALVELUN TUOTTAJAT Haminassa ja lähiympäristössä Emus Oy - hoiva- ja huolenpito 05-213 110 - kotisairaanhoito Rautatienkatu 2 A, (3 krs), Kotka - siivous, kotihoito info@emus.fi

Lisätiedot

Yrityksen nimi Palvelun sisältö Vastuuhenkilö Yhteystiedot

Yrityksen nimi Palvelun sisältö Vastuuhenkilö Yhteystiedot Yksityiset sosiaalipalvelujen tuottajat IKÄIHMISTEN PALVELUT Yrityksen nimi Palvelun sisältö Vastuuhenkilö Yhteystiedot Aleksin Apu Arkeen Turvapuhelin asiakkaiden auttaminen. Palvelua toteutetaan alihankintana

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJA PALVELUT VEROTON HINTA VEROLLINEN HINTA

PALVELUNTUOTTAJA PALVELUT VEROTON HINTA VEROLLINEN HINTA Hattulan kunnassa yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin merkityt yrittäjät. * Tähdellä merkityt Veteraanipalvelun tuottajia. Palvelun hinta ja sisältö tulee tarkistaa yrittäjältä! PALVELUNTUOTTAJA

Lisätiedot

YKSITYISET KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN TUOTTAJAT Ilmoituksenvaraiset sosiaalihuollon palvelut Pieksämäen kaupungin rekisteri

YKSITYISET KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN TUOTTAJAT Ilmoituksenvaraiset sosiaalihuollon palvelut Pieksämäen kaupungin rekisteri YKSITYISET KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN TUOTTAJAT Ilmoituksenvaraiset sosiaalihuollon palvelut Pieksämäen kaupungin rekisteri Palvelunantaja Palvelut Palveluseteli Bovallius-Palvelut Oy kauppapalvelu Hallipussi

Lisätiedot

PALVELUSETELIYRITTÄJIEN HINNASTO:

PALVELUSETELIYRITTÄJIEN HINNASTO: PALVELUSETELIYRITTÄJIEN HINNASTO: Seuraavat yrittäjät ovat Eurajoen sosiaalilautakunnan hyväksymät palveluseteliyrittäjät ATERIAPALVELU Kaffekellari Marjut Niemi Kirkkotie 3, Eurajoki Puh. 8682 845 Lounastarjoilua

Lisätiedot

Dementiahoitokoti Aatos OY (kotihoito) 0400 185 308 Kirkkotie 347 C 82600 TOHMAJÄRVI (päivitetty 24.8.15)

Dementiahoitokoti Aatos OY (kotihoito) 0400 185 308 Kirkkotie 347 C 82600 TOHMAJÄRVI (päivitetty 24.8.15) TOHMAJÄRVEN KUNTA / ATTENDO OY PL 5352 70701 KUOPIO YKSITYISET KOTITALOUSPALVELUIDEN TUOTTAJAT Yrittäjä Puhelinnumero Dementiahoitokoti Aatos OY (kotihoito) 0400 185 308 Kirkkotie 347 C 82600 TOHMAJÄRVI

Lisätiedot

ALVITTOMIEN SOSIAALIHUOLTOPALVELUJEN TUOTTAJAT Päivitetty

ALVITTOMIEN SOSIAALIHUOLTOPALVELUJEN TUOTTAJAT Päivitetty ALVITTOMIEN SOSIAALIHUOLTOPALVELUJEN TUOTTAJAT Päivitetty 28.11.2016 Yrittäjä Osoite Puhelin Muut yhteistiedot Toimintaalueena Hinta Kaarinan kotipalvelu Keskikuja 3, 62200 Kauhava 9650251 kaarina.lahti@nic.fi

Lisätiedot

Palveluntuottaja Yhteystiedot Palvelut

Palveluntuottaja Yhteystiedot Palvelut Yksityisten Tukipalveluiden tuottajat Liedon kunta ylläpitää rekisteriä sosiaalihuollon tukipalveluntuottajista, jotka ovat hakeutuneet kunnan ylläpitämään rekisteriin. Tukipalveluita ovat esimerkiksi

Lisätiedot

Yksityiset kotihoito-, kotipalvelu - ja siivouspalvelut

Yksityiset kotihoito-, kotipalvelu - ja siivouspalvelut Yksityiset kotihoito-, kotipalvelu - ja siivouspalvelut Yksityiset toimivat itsenäisesti ja vastaavat omasta yritystoiminnastaan. Yrityksen kanssa on aina hyvä tehdä kirjallinen sopimus palvelusta ja sen

Lisätiedot

- hoiva- ja huolenpito kotisairaanhoito (24 h) - pihatyöt, lumityöt,

- hoiva- ja huolenpito kotisairaanhoito (24 h) - pihatyöt, lumityöt, YKSITYISET KOTI- JA TUKIPALVELUN TUOTTAJAT Haminassa ja lähiympäristössä Emus Oy - hoiva- ja huolenpito 05-213 110 - kotisairaanhoito Rautatienkatu 2 A, (3 krs), Kotka - siivous, kotihoito info@emus.fi

Lisätiedot

- hoiva- ja huolenpito kotisairaanhoito (24 h) - pihatyöt, lumityöt,

- hoiva- ja huolenpito kotisairaanhoito (24 h) - pihatyöt, lumityöt, YKSITYISET KOTI- JA TUKIPALVELUN TUOTTAJAT Haminassa ja lähiympäristössä Emus Oy - hoiva- ja huolenpito 05-213 110 - kotisairaanhoito Rautatienkatu 2 A, (3 krs), Kotka - siivous, kotihoito info@emus.fi

Lisätiedot

Arvonlisäverottomien sosiaalihuoltopalvelujen tuottajat Päivitetty

Arvonlisäverottomien sosiaalihuoltopalvelujen tuottajat Päivitetty Arvonlisäverottomien sosiaalihuoltopalvelujen tuottajat Päivitetty 6.7.2018 Yrittäjä Osoite Puhelin Muut yhteistiedot Toiminta- Yrittäjä Kaarinan kotipalvelu Keskikuja 3, 62200 040 965 0251 kaarina.lahti@nic.fi

Lisätiedot

- avustaminen peseytymisessä ja pukeutumisessa. - hoiva- ja huolenpito kotisairaanhoito

- avustaminen peseytymisessä ja pukeutumisessa. - hoiva- ja huolenpito kotisairaanhoito YKSITYISET KOTI- JA TUKIPALVELUN TUOTTAJAT Haminassa ja lähiympäristössä Carelette Oy - avustaminen peseytymisessä 050-353 5164 ja pukeutumisessa Siiantie 3, 48800 Kotka - siivous, ruuanlaitto anu.peltola@carelette.fi

Lisätiedot

Arkipäivät Öisin. Arkipäivät Öisin

Arkipäivät Öisin. Arkipäivät Öisin Smartum palveluseteli käyttökohteet 2.1.2018 Aaga-Hoiva Tampere Oy Tuotamme hoiva- ja siivouspalveluita ympäri Pirkanmaan, rautaisella ammattitaidolla ja luotettavuudella. Kaakonojantie 22, 37630 VALKEAKOSKI

Lisätiedot

Päivitetty Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta

Päivitetty Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta Hoivapalvelu Hupulaanen Ulla Laakso-Murtoniemi Laaksontie 241 62420 Kortesjärvi Puh. 050 302 8577 ulla.lamur@gmail.com Kaarinan kotipalvelu Kaarina Lahti Etelärannantie

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 6 Perusturvaosasto

LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 6 Perusturvaosasto LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 6 Kunnan hyväksymät palveluntuottajat kotihoidon asiakkaiden asiointiapuun Laukaan kunnan alueella ja kotihoidon asiakkaiden saattajapalvelu terveydenhuollon palveluihin, joiden

Lisätiedot

Yksityiset kotipalvelut ja kotihoito- ja siivouspalvelut

Yksityiset kotipalvelut ja kotihoito- ja siivouspalvelut 8/2018 Yksityiset kotipalvelut ja kotihoito- ja siivouspalvelut Yksityiset toimivat itsenäisesti ja vastaavat omasta yritystoiminnastaan. Yrityksen kanssa on aina hyvä tehdä kirjallinen sopimus palvelusta

Lisätiedot

ILMOITUKSENVARAISET, ei-rekisteröitävät palveluntuottajat

ILMOITUKSENVARAISET, ei-rekisteröitävät palveluntuottajat ILMOITUKSENVARAISET, ei-rekisteröitävät palveluntuottajat Päivitetty 27.5.2019/MV Vanhus-, vammais- ja terveyspalveluiden mielenterveyskuntoutujat Palveluntuottaja Puhelin Y-tunnus Kotikunta Toiminnan

Lisätiedot

Säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajat (päivitetty ) Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta

Säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajat (päivitetty ) Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta Säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajat (päivitetty 18.7.2018) Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta Hoivapalvelu Hupulaanen Ulla Laakso-Murtoniemi Laaksontie 241 62420 Kortesjärvi Puh.

Lisätiedot

Arkipäivä Arki-ilta Lauantai Lauantai-ilta Sunnuntai Sunnuntai-ilta

Arkipäivä Arki-ilta Lauantai Lauantai-ilta Sunnuntai Sunnuntai-ilta Vaana palveluseteli käyttökohteet 25.7.2019 Aaga-Hoiva Tampere Oy Tuotamme hoiva- ja siivouspalveluita ympäri Pirkanmaan, rautaisella ammattitaidolla ja luotettavuudella. Kaakonojantie 22, 37630 VALKEAKOSKI

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Perusturvaosasto

LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Perusturvaosasto LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Kunnan hyväksymät palveluntuottajat kotihoidon asiakkaiden asiointiapuun Laukaan kunnan alueella ja kotihoidon asiakkaiden saattajapalvelu terveydenhuollon palveluihin, joiden

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Nokian kaupungin perusturvakeskuksen rekisteri Nokian kaupungissa sijaitsevista ilmoituksenvaraisista yksiköistä:

Nokian kaupungin perusturvakeskuksen rekisteri Nokian kaupungissa sijaitsevista ilmoituksenvaraisista yksiköistä: Nokian kaupungin perusturvakeskuksen rekisteri Nokian kaupungissa sijaitsevista ilmoituksenvaraisista yksiköistä: Yksikön nimi Y-tunnus Yhteystiedot Päätoimiala Alvittomat palvelut: Valvonta LÄHIMMÄINEN

Lisätiedot

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ensisijaisena toimenpiteenä ennen hoitomaksun alentamista edellytetään aina, että asiakas anoo Kelalta ne etuudet, joihin yleensä kotihoidon

Lisätiedot

Palvelutuotantolautakunnan hyväksymät koti- ja tukipalveluiden palveluntuottajat Pudasjärvellä päivitetty

Palvelutuotantolautakunnan hyväksymät koti- ja tukipalveluiden palveluntuottajat Pudasjärvellä päivitetty Palvelutuotantolautakunnan hyväksymät koti- ja tukipalveluiden palveluntuottajat Pudasjärvellä päivitetty 30.6.2017 Yritys/ Yrittäjä Osoite ja puh.numero Alue Toimiala/ palvelut hinta 1. Osuuskunta Työpudas

Lisätiedot

Päivitetty Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta. Kotipalvelua arkisin ja viikonloppuisin klo 7-20 välillä.

Päivitetty Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta. Kotipalvelua arkisin ja viikonloppuisin klo 7-20 välillä. Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta Hoivapalvelu Hupulaanen Ulla Laakso-Murtoniemi Laaksontie 241 62420 Kortesjärvi Puh. 050 3028577 ulla.lamur@gmail.com Kaarinan kotipalvelu Kaarina Lahti Etelärannantie

Lisätiedot

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 24.2.2011, LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 24.2.2011, LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 24.2.2011, LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista PALVELUNTUOTTAJA TOIMINTA-ALUE ASIAKASRYHMÄT PALVELUT TUNTIHINTA Palvelukeskus Vaahtera

Lisätiedot

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 12.9.2011 LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 12.9.2011 LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 12.9.2011 LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista PALVELUNTUOTTAJA TOIMINTA-ALUE ASIAKASRYHMÄT PALVELUT TUNTIHINTA Palvelukeskus Vaahtera Ky

Lisätiedot

Kuntayhtymän hyväksymät arvonlisäverottomien tukipalvelujen tuottajat Päivitetty

Kuntayhtymän hyväksymät arvonlisäverottomien tukipalvelujen tuottajat Päivitetty Kuntayhtymän hyväksymät arvonlisäverottomien tukipalvelujen tuottajat Päivitetty 20.12.2018 Yrittäjä Osoite Puhelin Muut yhteistiedot Toiminta- Yrittäjä Kaarinan kotipalvelu Keskikuja 3, 62200 040 965

Lisätiedot

Päivitetty Yrittäjä Osoite Puhelin Muut yhteistiedot Toimintaalueena. Hinta

Päivitetty Yrittäjä Osoite Puhelin Muut yhteistiedot Toimintaalueena. Hinta Päivitetty 29.9.2016 Yrittäjä Osoite Puhelin Muut yhteistiedot Toimintaalueena Hinta Kaarinan kotipalvelu Keskikuja 3, 040 9650251 kaarina.lahti@nic.fi www.kaarinankotipalvelu.fi Evijärvi, Kauhava, 29

Lisätiedot

Yksityiset toimivat itsenäisesti ja vastaavat omasta yritystoiminnastaan.

Yksityiset toimivat itsenäisesti ja vastaavat omasta yritystoiminnastaan. Yksityiset kotihoito-, kotipalvelu - ja siivouspalvelut Yksityiset toimivat itsenäisesti ja vastaavat omasta yritystoiminnastaan. Yrityksen kanssa on aina hyvä tehdä kirjallinen sopimus palvelusta ja sen

Lisätiedot

Palvelutuottajat 1.1.2015 (päivitetty 1.5.2015)

Palvelutuottajat 1.1.2015 (päivitetty 1.5.2015) II Kodinhoidollisia tehtäviä ja tukipalveluja tarjoavia yrityksiä Yritys ja yhteystiedot Apuvara Anna-Liisa Suonpää Kaunismäenkatu 3 C 5 p. 040 5760859 a-nukka@hotmail.com Kotiapu Oy Anu Männistö Költintie

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 6 Perusturvaosasto 2.9. 2015

LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 6 Perusturvaosasto 2.9. 2015 LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 6 Kunnan hyväksymät palveluntuottajat kotihoidon asiakkaiden asiointiapuun Laukaan kunnan alueella ja kotihoidon asiakkaiden saattajapalvelu terveydenhuollon palveluihin, joiden

Lisätiedot

PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄÄN HYVÄKSYTYT PALVELUTUOTTAJAT 2014

PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄÄN HYVÄKSYTYT PALVELUTUOTTAJAT 2014 PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄÄN HYVÄKSYTYT PALVELUTUOTTAJAT 2014 1. Apuvara Siivous Anna-Liisa Suonpää 040 576 0859 Ikkunoiden pesu Kaunismäenkatu 3 c 5 32200 Loimaa Asiointipalvelu a-nukka@hotmail.com Muuttoapu

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Perusturvaosasto

LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Perusturvaosasto LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Kunnan hyväksymät palveluntuottajat kotihoidon asiakkaiden asiointiapuun Laukaan kunnan alueella ja kotihoidon asiakkaiden saattajapalvelu terveydenhuollon palveluihin, joiden

Lisätiedot

Palveluseteli-tuottajarekisteri 1.1.2015, versio 31.12.2014, oikeudet muutoksiin pidätetään

Palveluseteli-tuottajarekisteri 1.1.2015, versio 31.12.2014, oikeudet muutoksiin pidätetään Apuvara Anna-Liisa Suonpää Kaunismäenkatu 3 C 5 p. 040 5760859 a-nukka@hotmail.com Ikkunoiden pesu Muuttoapu 23,00 (0 %) Aspa-Palvelut Oy Väinölänkatu 4 as 5 Kotikäynnit, sis. ohjauksen ja avun kotihoidossa,

Lisätiedot

Palvelutuotantolautakunnan hyväksymät koti- ja tukipalveluiden palveluntuottajat Pudasjärvellä päivitetty

Palvelutuotantolautakunnan hyväksymät koti- ja tukipalveluiden palveluntuottajat Pudasjärvellä päivitetty Palvelutuotantolautakunnan hyväksymät koti- ja tukipalveluiden palveluntuottajat Pudasjärvellä päivitetty 11.10.2018 Yritys/ Yrittäjä Osoite ja puh.numero Alue Toimiala/ palvelut hinta 1. Osuuskunta Työpudas

Lisätiedot

Postin kotipalvelut. Internal

Postin kotipalvelut. Internal Postin kotipalvelut Tarjoamme kotipalveluverkoston ja monipuoliset palvelut koko Suomeen PALVELUT KILPAILUEDUT HOIVA KIINTEISTÖ TURVA Paikallinen läsnäolo ja tehokkuus Lyhyet palvelut tehokkaasti Luotettava

Lisätiedot

Hyväksytyt palveluseteli palvelutuottajat Keuruulla 2015

Hyväksytyt palveluseteli palvelutuottajat Keuruulla 2015 n kaupunki Hyväksytyt palveluseteli palvelutuottajat lla 2015 Aamusta Iltaan Palvelut Oy - Kotipalvelu ark. klo 18-21 - Kotipalvelu ark. klo 21-06 34,34 / tunti 40,06 / tunti p. 045 1221 000 - Kotipalvelu

Lisätiedot

Iitti. Iitti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Debora Oy. Iitti

Iitti. Iitti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Debora Oy. Iitti - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja yöhoito ruuanlaitto,

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SO 234/2013 Sosiaali- ja terveyskeskus. Sosiaali- ja terveysjohtaja

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SO 234/2013 Sosiaali- ja terveyskeskus. Sosiaali- ja terveysjohtaja Sosiaali- ja terveysjohtaja 3.10.2017 1 64 SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN PALVELUALUEET, PALVELUYKSIKÖT JA TOIMINTAYKSIKÖT SEKÄ ESIMIEHET JA HEIDÄN SIJAISENSA, hallintosihteeri Päivi Seppi 3.10.2017 Kunnan

Lisätiedot

Arkipäivä Arki-ilta Lauantai Lauantai-ilta Sunnuntai Sunnuntai-ilta

Arkipäivä Arki-ilta Lauantai Lauantai-ilta Sunnuntai Sunnuntai-ilta Vaana palveluseteli käyttökohteet 18.7.2019 Aaga-Hoiva Tampere Oy Tuotamme hoiva- ja siivouspalveluita ympäri Pirkanmaan, rautaisella ammattitaidolla ja luotettavuudella. Kaakonojantie 22, 37630 VALKEAKOSKI

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) Myrskylä Myrskylä - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja

Lisätiedot

Joensuun kaupungin tukipalvelutuottajat

Joensuun kaupungin tukipalvelutuottajat Arkiapu Olivia tmi Merimiehenkatu 24 C 30, 80100 Joensuu puh. 050 5512171 arkiapuolivia@gmail.com ulkoilu Toiminta-alue: Joensuu, Eno, Kontiolahti Elli & Alvari Ky Koskikatu 19 A 17, 80100 Joensuu puh.

Lisätiedot

Arkipäivät Öisin. Arkipäivät Öisin 26,61 29,04 29,04 29,04

Arkipäivät Öisin. Arkipäivät Öisin 26,61 29,04 29,04 29,04 Vaana palveluseteli käyttökohteet 28.7.2019 Aaga-Hoiva Tampere Oy Tuotamme hoiva- ja siivouspalveluita ympäri Pirkanmaan, rautaisella ammattitaidolla ja luotettavuudella. Kaakonojantie 22, 37630 VALKEAKOSKI

Lisätiedot

Päivitys Kotihoitotoimiston sisäänkäynti terveyskeskuksen etupihan puolelta. Kotihoito. Ilomantsin kunta

Päivitys Kotihoitotoimiston sisäänkäynti terveyskeskuksen etupihan puolelta. Kotihoito. Ilomantsin kunta 2016 Päivitys 5.8.2016 Kotihoitotoimiston sisäänkäynti terveyskeskuksen etupihan puolelta Kotihoito Ilomantsin kunta 1 Kotihoito Ilomantsin kunnassa Kotihoidolla tuetaan ihmisiä selviytymään jokapäiväisistä

Lisätiedot

Hoiva-, siivous- ja kotona asumiseen liittyvien palvelujen palvelutuottajien lista (12.12.2012 40) 6.10.2015

Hoiva-, siivous- ja kotona asumiseen liittyvien palvelujen palvelutuottajien lista (12.12.2012 40) 6.10.2015 Hoiva-, siivous- ja kotona asumiseen liittyvien palvelujen palvelutuottajien lista (12.12.2012 40) 6.10.2015 Yrittäjän tiedot Evinic Oy Y-tunnus: 0954018-5 T:mi Kotihoiva Seija Sutinen Y-tunnus: 1594573-6

Lisätiedot

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista.

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista. PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 4.2.2013. LLKY ei vastaa päivittämättömistä oksista. PALVELUNTUOTTAJA TOIMINTA-ALUE ASIAKASRYHMÄT PALVELUT TUNTIHINTA Palvelukeskus Vaahtera Ky Eija

Lisätiedot

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 17.10.11 LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista PALVELUNTUOTTAJA TOIMINTA-ALUE ASIAKASRYHMÄT PALVELUT TUNTIHINTA Palvelukeskus Vaahtera Ky

Lisätiedot

KOTIPALVELUYRITTÄJÄREKISTERI TAIVALKOSKI

KOTIPALVELUYRITTÄJÄREKISTERI TAIVALKOSKI Itä-Taivalkosken kyläseura ry Jokijärventie 364, 93540 Tyrövaara Työn vastaanottaja Katri Räisänen p. 040 001 3944 Apurina Oy Posiontie 76 p. 040 356 8036 info@apurina.fi 1 Hyväksytty soster 19.3.2015/18.8.2015

Lisätiedot

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 12.1.2012 LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista Palvelukeskus Vaahtera Ky Eija Rintala puh. 050 4619 467 tai 050 5935 483 Maurinkuja 2 64700

Lisätiedot

YRITTÄJÄLISTA. Päivitetty

YRITTÄJÄLISTA. Päivitetty YRITTÄJÄLISTA Apteekkipalvelut... 2 Ateriapalvelut... 2 Kauneus, - ja hyvinvointipalvelut... 3 Fysioterapia... 3 Jalkahoito... 3 Kampaamopalvelut... 4 Kauppakassipalvelut... 5 Kotiapu, siivous, - ja pihatyöpalvelut...

Lisätiedot

Hoiva-, siivous- ja kotona asumiseen liittyvien palvelujen palvelutuottajien lista (12.12.2012 40) 13.4.2015

Hoiva-, siivous- ja kotona asumiseen liittyvien palvelujen palvelutuottajien lista (12.12.2012 40) 13.4.2015 Hoiva-, siivous- ja kotona asumiseen liittyvien palvelujen palvelutuottajien lista (12.12.2012 40) 13.4.2015 Yrittäjän tiedot Evinic Oy Y-tunnus: 0954018-5 T:mi Kotihoiva Seija Sutinen Y-tunnus: 1594573-6

Lisätiedot

Hoiva-, siivous- ja kotona asumiseen liittyvien palvelujen palvelutuottajien lista (12.12.2012 40) 30.1.2015

Hoiva-, siivous- ja kotona asumiseen liittyvien palvelujen palvelutuottajien lista (12.12.2012 40) 30.1.2015 Hoiva-, siivous- ja kotona asumiseen liittyvien palvelujen palvelutuottajien lista (12.12.2012 40) 30.1.2015 Yrittäjän tiedot Evinic Oy Y-tunnus: 0954018-5 T:mi Kotihoiva Seija Sutinen Y-tunnus: 1594573-6

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 16.4.2012 LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista PALVELUNTUOTTAJA TOIMINTA-ALUE ASIAKASRYHMÄT PALVELUT TUNTIHINTA Palvelukeskus Vaahtera Ky

Lisätiedot

Arkipäivä Arki-ilta Lauantai Lauantai-ilta Sunnuntai Sunnuntai-ilta

Arkipäivä Arki-ilta Lauantai Lauantai-ilta Sunnuntai Sunnuntai-ilta Vaana palveluseteli käyttökohteet 12.6.2019 Aaga-Hoiva Tampere Oy Tuotamme hoiva- ja siivouspalveluita ympäri Pirkanmaan, rautaisella ammattitaidolla ja luotettavuudella. Kaakonojantie 22, 37630 VALKEAKOSKI

Lisätiedot

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista.

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista. PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 24.1.2013. LLKY ei vastaa päivittämättömistä oksista. PALVELUNTUOTTAJA TOIMINTA-ALUE ASIAKASRYHMÄT PALVELUT TUNTIHINTA Palvelukeskus Vaahtera Ky

Lisätiedot

Reetan kotipalvelu Y-tunnus: 1884643-4. Margareta Franssila Kaukonpolku 4 D 46, 04200 Kerava puh. 0440 345 357. mafranssila@suomi24.

Reetan kotipalvelu Y-tunnus: 1884643-4. Margareta Franssila Kaukonpolku 4 D 46, 04200 Kerava puh. 0440 345 357. mafranssila@suomi24. Hoiva-, siivous- ja kotona asumiseen liittyvien palvelujen palvelutuottajien lista (12.12.2012 40) 2.5.2014 Yrittäjän tiedot Evinic Oy Y-tunnus: 0954018-5 T:mi Kotihoiva Seija Sutinen Y-tunnus: 1594573-6

Lisätiedot

Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajat, Kotipalvelu / Producenter av privata socialvårdstjänter, Hemservice

Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajat, Kotipalvelu / Producenter av privata socialvårdstjänter, Hemservice 1 (5) Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajat, Kotipalvelu / Producenter av privata socialvårdstjänter, Hemservice Kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, hoitoon ja huolenpitoon, toimintakyvyn ylläpitoon,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 154 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 24.9.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 17.9.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

1/6. Vaana palveluseteli käyttökohteet. ! Suomen Avustajapalvelut. Aaga-Hoiva Tampere Oy

1/6. Vaana palveluseteli käyttökohteet. ! Suomen Avustajapalvelut. Aaga-Hoiva Tampere Oy Vaana palveluseteli käyttökohteet! Suomen Avustaja Suomen Avustaja on kotimainen henkilökohtaisen avun tuottamiseen keskittynyt yritys. Toimintaamme ohjaa vastuullinen toiminta sekä kasvollinen kotimainen

Lisätiedot

Ikääntyvän Ylöjärvi. Ennaltaehkäisevät palvelut Kotihoito Geriatria Kotikuntoutus

Ikääntyvän Ylöjärvi. Ennaltaehkäisevät palvelut Kotihoito Geriatria Kotikuntoutus Ikääntyvän Ylöjärvi Ennaltaehkäisevät palvelut Kotihoito Geriatria Kotikuntoutus Kotihoito Kaupunki tarjoaa korkealaatuista kotihoitoa ja kotisairaanhoitoa asiakkaille, joiden toimintakyky on alentunut

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Perusturvaosasto

LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Perusturvaosasto LAUKAAN KUNTA Sivu 1 / 5 Kunnan hyväksymät tilapäisen kotihoidon, yöhoidon ja hoidettavan kotiin järjestettävän omaishoitajan vapaan palveluntuottajat, joiden palvelujen maksamiseen asiakas voi käyttää

Lisätiedot

KOTIPALVELUYRITTÄJÄREKISTERI TAIVALKOSKI

KOTIPALVELUYRITTÄJÄREKISTERI TAIVALKOSKI Itä-Taivalkosken kyläseura ry Jokijärventie 364, 93540 Tyrövaara Työn vastaanottaja Katri Räisänen p. 040 001 3944 Apurina Oy Posiontie 76 p. 040 356 8036 info@apurina.fi 1 Hyväksytty soster 19.3.2015/18.8.2015

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 131 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 27.8.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 20.8.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Haminassa ja lähiympäristössä (muut kuin perusturvan järjestämät)

Haminassa ja lähiympäristössä (muut kuin perusturvan järjestämät) HOIVA-, KOTI- JA TUKIPALVELUJA Haminassa ja lähiympäristössä (muut kuin perusturvan järjestämät) Emus Oy - hoiva- ja huolenpito 05-213 110 - kotisairaanhoito Rautatienkatu 2 A, (3 krs), Kotka - siivous,

Lisätiedot

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 08.10.2012 LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista Palvelukeskus Vaahtera Ky Eija Rintala puh. 050 4619 467 tai 050 5935 483 Maurinkuja 2 64700

Lisätiedot

KOTIPALVELUYRITTÄJÄREKISTERI TAIVALKOSKI

KOTIPALVELUYRITTÄJÄREKISTERI TAIVALKOSKI Itä-Taivalkosken kyläseura ry Jokijärventie 364, 93540 Tyrövaara Työn vastaanottaja Katri Räisänen p. 040 001 3944 Apurina Oy Posiontie 76 p. 040 356 8036 info@apurina.fi 1 Hyväksytty soster 19.3.2015/18.8.2015

Lisätiedot

Imatran kaupunki 1.7.2015 YKSITYISIÄ PALVELUITA KOTIIN. KOTIHOITO (sairaanhoito ja kotipalvelu)

Imatran kaupunki 1.7.2015 YKSITYISIÄ PALVELUITA KOTIIN. KOTIHOITO (sairaanhoito ja kotipalvelu) Imatran kaupunki 1.7.2015 Palveluohjauskeskus Kauppakatu 7, 55120 Imatra Puh: 020 617 3226 avoinna arkisin klo 9-12 Sähköposti: isoapu(at)imatra.fi YKSITYISIÄ PALVELUITA KOTIIN Palvelua tilatessa, hinta

Lisätiedot

KOTIPALVELUYRITTÄJÄREKISTERI TAIVALKOSKI

KOTIPALVELUYRITTÄJÄREKISTERI TAIVALKOSKI Itä-Taivalkosken kyläseura ry Jokijärventie 364, 93540 Tyrövaara Työn vastaanottaja Katri Räisänen p. 040 001 3944 Apurina Oy Posiontie 76 p. 040 356 8036 info@apurina.fi 1 Hyväksytty soster 19.3.2015/18.8.2015

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4 Palveluseteli ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1505-1 Painosmäärä: 10.000 kpl Taitto: AT-Julkaisutoimisto

Lisätiedot

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1. HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ohjaava lainsäädäntö

Lisätiedot